Ficcikirjasto

Palvelija

Basch fon Ronsenburg Archadian palveluksessa. Kukapa siihen olisi koskaan uskonut? En aina usko itsekään. Epätodellinen olo valtaa mieleni, kun katselen alas Archadesin kaduille keisarilliselta parvekkeelta.

Usein ajatukseni harhailevat kauas länteen, Dalmascaan. Vereni ja sydämeni vetävät sinne, mutten voi vielä lähteä. Keisari Larsa on niin nuori, hän tarvitsee kaiken tuen selvitäkseen senaatin juonitteluista. Koska olen osasyyllinen veljeni kuolemaan, on minun täytettävä hänen paikkansa, kannettava hänen velvollisuutensa. Minun on suojeltava keisari Larsaa.

Vielä jonain päivänä olen vapaa. Silloin palaan sydämeni kotiin ja astun palvelukseen, joka ei ole velvollisuus vaan etuoikeus. Palaan todellisuuttani koskettaneen unelman luokse, palvelen kruunua, jota varten minut on tarkoitettu.

Isoveli?

Sephiroth haukotteli. Ilta oli pitkällä, harjoitukset olivat taas venyneet, vaikka kaikki muut olivat lähes lyyhistyneet väsymyksestä. Hänenkin lihaksiaan kivisti, mutta aamulla hän voisi hyvin.

Sephiroth kääntyi kulmasta ja näki pienen hahmon istuvan huoneensa edessä. Ruskeat kiharat valuivat vaaleanpunaiselle mekolle pään pilkkiessä. Tytön kädet olivat täynnä vanhoja neulanjälkiä ja uusia laastareita.

”Aerith?” Sephiroth kuiskasi ja kyykistyi tytön eteen. Tämä nosti samean, vihreän katseensa ja hymyili uneliaasti. Posket olivat läikikkäät kuivuneista kyynelistä. Sephirothin ei tarvinnut kysyä niiden syytä.

Tytön pää notkahti väsymyksestä. Sephiroth nosti tämän syliinsä. Hän avasi huoneensa oven ja kantoi tytön sängylleen. Aerith rutisti tyynyn rintaansa vasten ja kuiskasi: ”Isoveli.”

Vesi valuu pitkin märkäpukuani ja niskaani. Tartun puvun vetoketjuun ja nykäisen sen alas katseiden porautuessa suuntaani. Pystyn miltei näkemään päiden yläpuolella heiluvat kysymysmerkit. Teille olen tunkeilija, mahdollinen vihollinen jopa.

Astut eteeni ja vaadit nähdä silmäni. Vatsani kääntyy ympäri. Tämä on tässä, peli on pelattu.

Sinun ripsesi ovat vahvat. Tuijotan niitä, kun olen vihdoin avannut värisevät luomeni. Vajoan, miltei hukun. Sydämeni jyskyttää kuin shoopufin jalka joessa tarpoessa. Kurkkuuni juuttuu jotain tahmeaa ja haluaisin sukeltaa takaisin veteen.

Nyökkäät ja käännyt katsomaan muita. Ilma pakenee rinnastani, kun epäilyksen varjot sulavat teidän kasvoiltanne. En voittanut taistelua, mutta aion voittaa sodan. En anna Yunien kuolla.