Projekti S. R.: Epilogi


Projekti S. R.


Epilogi


Sävel elämälle: Epilogi

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Epilogi


Punainen aamunkoitto: Luku 36

Punainen aamunkoitto


Luku 36


Keittiössä kuului napsaus, kun Yume puristi kädessään olevat syömäpuikot poikki. Tyttö käänsi hämmästyneenä katseensa niihin. Ne olivat olleet hyvää puuta, ei niiden olisi tuosta noin vain pitänyt napsahtaa poikki. Ilmeisesti hänellä oli enemmän voimia kuin hän oli kuvitellut tai sitten hän oli käyttänyt vahingossa chakraansa.
Tyttö päästi katkenneet puikot kädestään ja kohotti katseensa takaisin mieheen. Itachi tuijotti häntä pöydän yli. Jotenkin Yumesta tuntui kuin joku olisi sammuttanut huoneesta valot. Yhtäkkiä oli pimeää, vaikka kattolamppu paloi edelleen. Pimeys taisi olla enemmänkin tytön mielessä kuin todellisuudessa. Joka tapauksessa se oli omiaan ahdistamaan.
”Ei todellakaan”, tyttö sanoi painottaen kumpaakin sanaa. ”Miten sinä kehtaat? En olisi koskaan..”
”Minä luotan kyllä sinuun, mutten Madaraan. Hän on paljon sinua voimakkaampi ja olisi voinut tehdä, mitä vain ilman, että sinulla olisi ollut siihen mitään sanomista”, Itachi selitti. Nyt miehen äänestä kuvastui sentään jonkinlaista huojennusta. Ehkä tämä jopa uskoi Yumea.. ainakin tässä asiassa.

Silti tyttö ei saanut sanaa suustaan. Hän vain tuijotti miestä mykkänä. Hänen kurkkuaan kuivasi edelleen, mutta hän ei pystynyt nousemaan hakeakseen vettä itselleen. Yume oli varma, että hänen koko vartalonsa tärisi, eikä hän enää pystynyt sanomaan, mistä tunteesta se johtui. Kenties pelosta, kenties yökötyksestä, jota säesti jonkin asteinen raivo. Kaikkea Itachi kuvittelikin.

”No, joka tapauksessa To.. Madara oli siinä suhteessa täydellinen herrasmies”, Yume vastasi. Ääni tuli vaikeasti, hänen kurkkunsa melkein rahisi.
”Sinun pitäisi juoda jotain”, Itachi huomautti.

Tyttö nyökkäsi ja pakottautui nousemaan. Hän käveli astiakaapille, otti lasin ja laski siihen vettä. Hän näki kyllä, että Itachi vilkaisi viinilasia merkitsevästi. Peli oli nyt pelattu. Oli aika paljastaa kortit ja hävitä räikeästi.

Kultainen lanka katkeaa
Sitä sitten hiljaa mietitään

Romahtaisiko kaikki? Tuhoutuisiko se, mitä heillä nyt oli? Kaikki oli ollut harhaa, silkkaa kuvitelmaa. Yume oli ensimmäistä kertaa elämässään rakastunut toivottomasti. Hän halusi pitää siitä tunteesta kiinni, mutta samaan aikaan hän pelkäsi sen tuhoavan hänet. Tyttö oli yksinkertaisesti liian kiinni Itachissa. Sellainen henkinen riippuvuus ei ollut ollenkaan tervettä.

Ja mitä hän oli mennyt tekemään? Hän oli itse pilannut kaiken, koska ei ollut huolehtinut ehkäisystä. Mies varmasti vihaisi häntä, kun saisi kuulla totuuden. Voi luoja, hän saattoi jo kuvitella tämän silmien syyttävän katseen, pienen nykäisyn poskessa, kun tämä yrittäisi salata tunteensa, hartioiden jäykistymisen ja kylmyyden äänessä. Ja Yume tiesi, ettei kestäisi sitä mitenkään.

Kun nautinto ajaa edelle
Järjen äänen

Tyttö joi lasistaan pitkän kulauksen, ennen kuin laski sen tiskipöydälle. Hän tunsi valtavaa, painostavaa syyllisyyttä. Kaikki oli hänen vikansa. Hän oli ollut täysin vastuuton. Sellainen ei kuulunut hänen tapoihinsa ollenkaan. Hän oli varmasti kärsinyt jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta se ei ollut mikään selitys. Hänen olisi pitänyt olla aikuinen ja kyetä huolehtimaan tietyistä asioista. Ja nyt hänen olisi vain kannettava tekojensa seuraukset.

”Itachi”, tyttö kuiskasi käheästi. Hänen äänensä ei toiminut vieläkään normaalisti, mutta nyt hän tiesi, ettei se johtunut mistään muusta kuin musertavasta pelosta. Hän ei tiennyt, miten selviäisi hengissä tästä illasta. Hän ei uskonut miehen tekevän hänelle mitään, mutta.. hänen sydämensä ei ehkä kestäisi. Kenties hänen henkensä vain salpautuisi. Jokin pettäisi. Tilanne oli yksinkertaisesti liian stressaava. Ja sitä pahensi se, että tyttö tiesi, että sikiö kärsi varmasti samasta mielentilasta. Jos hänellä oli paha olla, silläkin oli. Ajatus pahensi syyllisyyttä entisestään. ”Lakkaa syyttämästä Tobia kaikesta. Hän teki ehkä paljon kaikenlaista, mutta se, mikä on meidän välistämme, ei ole millään muotoa hänen vikansa.”

Kaksin ensin leikiteltiin vain
Tuntui liian hyvältä se kai
Emme halunneet lopettaa
Siitä pieni maksaa sai
Siitä pieni maksaa sai

Hyvä on, Yumen sanat eivät olleet täysin totta, koska ilman Tobia mitään ei olisi tapahtunut. Hän ei olisi koskaan tavannut Itachia, eikä hän olisi myöskään ollut nyt raskaana miehelle. Silti Tobi oli vain potkaissut pienen lumipallon vuorenhuipulta. Tyttö ja mies olivat itse aiheuttaneet lumivyöryn.

”Meidän välistämme?” Itachi toisti. Mies siirsi lautasensa syrjään. Ilmeisesti tämän ei enää tehnyt mieli syödä. Yume ei osannut lukea tämän olotilaa kasvoilta nyt ollenkaan. Mies oli sulkeutunut, vetäytynyt kuoreensa, eikä päästänyt tyttöä lähelleen. Miten Itachi oikein teki tuon? Yhtenä hetkenä miestä pystyi lukemaan kuin avointa kirjaa, seuraavana ei ollut mahdollista tehdä minkäänlaisia tulkintoja.

Tyttö vei kätensä selkänsä taakse ja puristi tiskipöydän reunaa. Se painui ihoa vasten ja jätti luultavasti jälkensä siihen. Yume pakottautui hengittämään rauhallisesti. Paniikkikohtaus oli tulossa, mutta hänellä ei ollut nyt varaa siihen. Ei nyt. Hänen oli pakko selvitä. Ei. Hän ei saanut menettää itsehillintäänsä. Hän oli tällaisen yläpuolella. Paniikki ei saisi tulla nyt, kun hänen piti selvittää asiat Itachille. Panikoiminen vain pilaisi kaiken entistä pahemmin. Kertoisi siitä, miten epätoivoinen ja säälittävä hän oikein oli. Ei.

Aalto hyökyi tytön ylitse. Kurkkua kuristi, silmissä sumeni. Yume ei saanut henkeä. Hän putosi polvilleen ja painoi kätensä kaulaa vasten. Ilmaa, happea. Hän kuolisi. Hän ei kestäisi tätä. Kaikki oli liian kamalaa. Hänen keuhkonsa puristuivat kasaan, vaikka hän yritti kiivaasti haukkoa henkeään. Kaikki oli poissa, tuhottu, rikki. Mitään hyvää ei ollut jäljellä. Yume pelkäsi yhtä aikaa kuolevansa ja sitä, ettei kuolisi, vaan mieletön pelko piinaisi häntä ikuisesti.

Joku tarttui hänen käsiinsä ja pakotti ne irti kaulasta. Ne painettiin alas hellästi, mutta voimakkaasti. Lämpöiset kämmenet painuivat hänen poskilleen.
”Yume, hengitä. Ei ole mitään hätää”, tuttu ääni kuiskaili. ”Kaikki on hyvin. Hengitä. Vedä ilmaa keuhkoihin. Hitaasti. Hyvä. Ja nyt ulos. Yume, kuuntele. Sinun täytyy hengittää. Minä olen tässä. En ole menossa minnekään. Kaikki on hyvin.”

Miehen ääni kaikui mutinana Yumen korvissa. Itachin tuoksu, johon sekoittui valkosipulia, tuntui lähellä. Hiljalleen tytön hengitys alkoi kulkea normaalisti. Hän tunsi, kuinka mies painoi hänet rintaansa vasten. Itachi oli siinä, lähellä, turvallisena. Hän ei kuollutkaan.

Kyyneleet valuivat pitkin Yumen poskia ja tuhrivat miehen paidan. Olisiko tämä viimeinen kerta, kun Itachi halaisi häntä tällä tavoin? Tyttö nyyhkytti hiljaa ja puristautui miestä vasten. Hän halusi vain pitää tämän itsellään. Oliko se liikaa pyydetty?

”Yume, sinun täytyy puhua. Kerro minulle”, Itachi pyysi. ”Oli se mitä tahansa, minä lupaan, että kaikki muuttuu paremmaksi.”

Saatiin alkuun jotain suurempaa
Kun hetken huuman laantuaa

Yume vetäytyi kauemmas miehen syleilystä ja istui lattialle. Hän nojasi selkänsä tiskipöydän alakaappien oviin. Hänen kätensä tärisivät edelleen, mutta ainakin hänen hengityksensä kulki jälleen. Paniikkikohtaukset tulivat aina väärään aikaan. Ne olivat häirinneet tytön elämää niin kauan kuin hän muisti. Hän oli jo luullut päässeensä niistä eroon, mutta ei.. nytkin ne uhkasivat estää häntä kertomasta, vaikka hän oli jo tehnyt päätöksensä. Hänen oli yksinkertaisesti sanottava totuus Itachille, ennen kuin hän hajoaisi omaan salailuunsa.

”Minä.. olen raskaana. Sinulle”, tyttö kuiskasi ääni täristen. Hiki valui niskaan iljettävänä. Kämmenet liimautuivat lattiaan ja sydän yritti selvästi itsemurhaa väsyttämällä itsensä.

Itachi putosi lattialle istumaan ja vain tuijotti häntä. Mies oli aivan hiljaa. Mykkä.

Kumpikin tietää – virhe!
Mutta kukaan puhu ei

Kyyneleet alkoivat uudelleen valua Yumen poskille. Hän pystyi selvästi näkemään, miten järkyttynyt mies oli. Kohta varmaan räjähtäisi. Mies hermostuisi ja vaatisi häntä hankkiutumaan lapsesta eroon, tappamaan, tuhoamaan alkaneen elämän.

Kaksisataa jos maksaa voit
Sillä vapauden hekin ostaa voi
Se on elämämme hinta vain
Joku elämän hinta kai
Pienen elämän hinta vain

Abortti. Sen mies halusi taatusti, mutta Yume tiesi, ettei pystyisi siihen. Tappaminen oli väärin. Ja hän tajusi, että hän oli jo alkanut kehittää äidillisiä tunteita pientä kohtaan. Hän halusi suojella lasta kaikelta pahalta, jopa tämän omalta isältä, jos tilanne menisi siihen. Hän taistelisi viimeiseen hengenvetoon lapsensa elämän puolesta.

Oli yllättävää, kun palaset yhtäkkiä loksahtivat paikoilleen. Yume rakasti Itachia suunnattomasti ja oli miehen vuoksi valmis melkein mihin tahansa. Mutta maailmassa oli sittenkin joku, jota hän tulisi rakastamaan enemmän kuin miestä koskaan. Raja kulki siinä. Itachi voisi vaatia häneltä monia asioita, muttei tätä. Tähän vaatimukseen Yume ei suostuisi, ei edes rakkautensa nimissä.

Keittiössä oli ahdistavan hiljaista. Yume vain odotti Itachin sanovan jotain, mutta mies näytti kykenemättömältä puhumaan. Tämä tuijotti eteensä kuin ei olisi nähnyt tyttöä ollenkaan. Oli piinaavaa odottaa, varsinkin kun ei voinut olla varma, miten toinen reagoisi. Yume halusi huutaa, kirkua, tehdä jotain, että karmiva tilanne laukeaisi. Hän halusi jo päästä riitelyvaiheeseen. Hän halusi hypätä suoraan tilanteeseen, jossa ilmoittaisi miehelle pitävänsä lapsen tämän mielipiteestä välittämättä.

Mutta Itachi oli vain hiljaa. Helvetti, mikä miestä vaivasi? Miksei tämä voinut sanoa yhtään mitään? Tuo oli paljon pahempaa kuin mitkään sanat. Yume vilkaisi kelloa. Siitä, kun he olivat ryhtyneet syömään, oli kulunut vasta puolisen tuntia, mutta tytöstä aika tuntui paljon pidemmältä. Hän oli pelkästään istunut lattialla viimeisen vuoden. Näinkö Itachi kosti sen, ettei hän ollut kertonut aiemmin? Nyt mies piinasi häntä pysymällä vaiti.

Se, ettei tiennyt, oli tietoa pahempaa. Kun saattoi vain arvuutella, mitä toisen mielessä liikkui. Tieto kenties tuotti usein tuskaa, mutta se oli sentään siedettävissä olevaa. Kun ei tiennyt, missä mentiin, ajoi vain itseään kohti hulluutta kehittelemällä erilaisia kauhuskenaarioita. Kaikki hajosi hiljalleen, eikä pian ollut enää edes toivoa, johon takertua.

Niin, Yumen pienetkin toivonrippeet valuivat viemäriin Itachin pysytellessä hiljaa. Mies varmasti pohti, miten ilmaisisi ajatuksensa hänelle. Kohta hän saisi kuulla kaunistellun korulauseen, jonka sisältönä olisi ”tapa se kakara”. Tyttö halusi jo valmiiksi painaa kädet korvilleen, sillä hän tiesi, että sanojen myötä hänen sydämensä särkyisi lopullisesti. Kaikki olisi mennyttä. Hänen täytyisi jatkaa yksin lapsen kanssa.

”Mikoto.” Miehen ääni tuli jostain kaukaa, mutta Yumen korvat tavoittivat sanan kuitenkin.
”Mitä?” tyttö älähti. Miksi mies kutsui äitiään tässä tilanteessa? Mitä tämä oikein yritti sanoa?
”Jos lapsi on tyttö, hänen nimekseen tulee Mikoto. Pojan nimestä voit sinä päättää”, Itachi ilmoitti yhtäkkiä varsin selkeällä äänellä. Mies näytti heränneen jonkinlaisesta horroksesta.

Nyt Yume jäi vuorostaan tuijottamaan miestä. Mitä tämä oli sanonut? Mies ei ollut edes vihjannut abortista. Täytyikö tytön nyt myöntää, että Kisame oli ollut oikeassa? Itachi ei sanonut mitään siihen suuntaankaan, ettei halunnut lasta. Tyttö oli typertynyt.

Mies nousi seisomaan ja kiskoi tytön mukanaan. Yume epäili vahvasti, etteivät hänen jalkansa kantaisi, mutta jotenkin hän kuitenkin pysyi pystyssä. Itachi tarttui häntä leuasta, pakotti hänen kasvonsa ylös ja painoi vaativat huulensa hänen suutaan vasten. Yume kietaisi nopeasti kätensä miehen kaulaan ja vastasi tämän suudelmaan, vaikkei vieläkään pystynyt sisäistämään, mitä oli tapahtunut.

Suudelma ei kestänyt kauan, sillä yhtäkkiä mies vain tarttui Yumea vyötäröltä, nosti tämän ylös ja pyöritti ympäri keittiötä.  Säikähdyksen kiljaisu karkasi Yumen huulilta, kun hän takertui paremmin kiinni mieheen. Kun mies pysäytti liikkeen ja painoi hänet rintaansa vasten, tyttö ehti erottaa suuren hahmon keittiön oven suunnalla. Hahmo kuitenkin katosi nopeasti hänen näköpiiristään.

Tuntui hyvältä seisoa siinä kiinni Itachissa. Mies ei työntänytkään häntä pois, ei vihannutkaan häntä. Vaikutti melkein siltä kuin tämä olisi ilahtunut. Saattoiko asia tosiaan olla niin? Se olisi uskomatonta. Lämpö valui Yumen sisälle, kun hän sulki silmänsä ja jäi seisomaan Itachin syleilyyn.

Sanoille ei ollut nyt tarvetta. Hiljaisuus oli kultaakin kalliimpaa. Enää se ei ollut ahdistavaa tai painostavaa. Päinvastoin se hyväksyi tapahtuneen siitäkin huolimatta, että jatkossa elämä olisi huomattavasti vaikeampaa. Oli keksittävä ratkaisuja moniin asioihin, eikä niitä oikeastaan ollut edes kunnolla tarjolla. Monta taistelua oli edessä ja jokin niistä saattaisi yhä tuhota kaiken. Silti hiljaisuus hyväksyi nämä seikat, koska niihin ei oikeastaan voinut vaikuttaa.

Kello tikitti eteenpäin ainoana äänenä keittiössä. Yume kohotti kasvonsa ja vilkaisi sitä. Puoli yksitoista? Aiemmin aika oli madellut ja nyt hypännyt käsittämättömästi eteenpäin.
”Ruoka taitaa olla jäähtynyt”, Itachi hymähti tytön hiuksiin.
”Ei se mitään. Voin aina syödä rypäleitä”, Yume nauroi. Hän tunsi leijuvansa. Kaikki oli sittenkin hyvin.
”Rypäleitä”, mies toisti. ”Miksen minä nähnyt sitä.. miksen minä tajunnut..”
”Ehkä sinä näitkin, muttet kyennyt sisäistämään asiaa.. minä kielsin sen pitkään”, Yume kuiskasi.
”Miksi?”
”Minua pelotti.”
”Mikä niin?”

Yume puri huultaan ja irrottautui miehen otteesta. Hän kävi hakemassa viinirypäleet ja istui pöydän ääreen mutustelemaan niitä. Itachi istahti hänen viereensä.
”Pelkäsin, ettet sinä halua lasta, koska tilanne on mikä on”, tyttö myönsi ja tunki yhden rypäleen suuhunsa.
”Hetki ei totisesti ole oikea lapsia varten”, Itachi myönsi. Yume nielaisi rypäleen liian nopeasti ja oli tukehtua siihen. Hän joutui kakomaan hyvän tovin. Kun yskä vihdoin laantui, hän näki, että mies näytti lähinnä huvittuneelta. Mitä pirua? ”Mutta koska aika sitten on oikea?” tämä kysyi. ”Voimme odottaa loputtomiin ja aina on jokin syy, miksei ole lasten aika. Ehkäpä lapset itse tietävät, milloin heidän on aika tulla maailmaan.”

No, tuossa oli järkeä. Kaiketi. Ainakin se oli jonkinlaista logiikkaa, ja miehen tapa sanoa, ettei tämä syyttänyt Yumea tapahtuneesta.
”Yksi asia meidän täytyy kuitenkin nyt tehdä”, mies jatkoi. Yume ei uskaltautunut ottamaan uutta rypälettä, vaikka hänen olisi tehnyt mieli. Hän epäili, että kohta mies sanoisi taas jotain, mikä saisi tällä kertaa hänet vetämään rypäleen keuhkoihinsa asti.
”Mikä niin?”
”Mennä naimisiin”, mies ilmoitti sellaisella sävyllä kuin asia olisi ollut itsestään selvä.

Naimisiin? Yume ei ollut koskaan ajatellut avioliittoa mitenkään vakavissaan. Jotenkin se ei ollut koskaan kuulostanut olevan häntä varten. Tietysti nyt tilanne oli toinen, mutta tämä oli tullut niin äkkiä. He olivat tunteneet vasta hetken.. toisaalta heille oli jo tulossa lapsikin. Se, jos mikä, oli aivan liian aikaista. Mutta naimisiin? Oliko tuo ollut muka joku kosinta? Eikö miehen kuulunut polvistua naisen eteen ja sanoa jotain hieman romanttisempaa? Tietysti he olivat jo valmiiksi kihloissa, joten..

”Oletko tosissasi?” Yume tokaisi. ”Meillähän on jo valmiiksi sama sukunimikin. Ei kukaan huomaa eroa.”
”Aiotko ryhtyä käyttämään Amatea nimenäsi?” Itachi kysäisi.
”No..” Niin, se nimi ei vain istunut tytölle, vaikka se oli hänelle alun perin annettu. Hän ei oikeastaan halunnut käyttää sitä nimeä. Olihan se kaunis ja kaikkea, mutta Yume oli hänelle oikea nimi. Siihen hän oli tottunut.
”Yume”, Itachi keskeytti tytön pohdinnan. ”Tämä on minulle tärkeää. Asiat pitää tehdä oikein. Lasten on synnyttävä avioliittoon.”

No, voi halvattu sentään! Mies oli kyllä valmis harrastamaan seksiä ennen lupauksien antamista, mutta ei voinut antaa Yumen synnyttää ilman, että he olivat naimisissa. Ensinäkin tuo oli tekopyhää ja toiseksi vanhanaikaista. Avopareja oli jo nykyisin ja näillä oli lapsiakin. Ei ollut mikään pakko mennä naimisiin lasten takia.

”Vain lapsen takiako sinä haluat sitä?” tyttö sai kysyttyä.
”En. Haluan muutenkin, mutta toisessa tilanteessa olisin odottanut pidempään”, mies kuiskasi kuin olisi pelännyt jonkun kuulevan.

Hymy nousi väkisinkin Yumen huulille. Hän ei ollut ollenkaan varma, halusiko mennä jo nyt naimisiin, mutta se, että Itachi halusi.. Sehän kertoi siitä, että mies suostui sitoutumaan häneen. Mies tahtoi olla hänen kanssaan loppuelämän. Sellaista onnea oli mahdoton kuvitella, vaikka se nyt läikähtikin hänen sisällään. Sekin oli ihmeellistä, miten hänen mielialansa menivät laidasta laitaan. Vasta hiljan hän oli itkenyt lattialla, nyt hän olisi voinut pakahtua onneensa.

Mies tarttui tytön käsiin ja puristi ne hellästi omiensa väliin. Yume kohotti katseensa tämän silmiin osaamatta vieläkään sanoa mitään kunnollista tai järkevää. Hänen elämässään oli tapahtunut liian paljon liian lyhyessä ajassa. Hän ei yksinkertaisesti enää voinut uskoa, että kaikki oli totta.
”Ole kiltti ja sano kyllä”, mies aneli.
”Eivätkös isämme jo sopineet sen asian?” Yume naurahti väkinäisesti. Hän ei vain osannut olla luonteva tällaisessa tilanteessa. Hermostunut nauru pyrki ulos hänestä, joten hän joutui puremaan huultaan. Nyt ei totisesti ollut oikea hetki purskahtaa nauruun. Sekin oli typerää, sillä häntä ei oikeasti naurattanut yhtään, mutta silti nauru oli tulossa. Joskus sitä vain reagoi omituisella tavalla hermostuttaviin tilanteisiin.
”Minulle sinun mielipiteesi on huomattavasti tärkeämpi”, mies vastasi.

Se oli tietenkin positiivista. Yume nielaisi. Hänen täytyisi vastata jotain. Hän voisi tietysti pyytää miettimisaikaa, mutta tarvitsiko hän sitä todella. Mitä hän oikein halusi? Hän tiesi rakastavansa Itachia. Heidän elämänsä tulisi tuskin koskaan olemaan helppoa, mutta ehkä sitä voisi helpottaa hieman. Ainakin he olisivat virallisesti yhdessä. Kaipa silläkin oli jotain merkitystä. Ainakin lapsen kannalta. Niin, ehkä hänen pitäisi vastata myöntävästi.

”Minä..” Miksi tämä oli näin vaikeaa? Hänhän halusi olla Itachin kanssa. Tilanne vain tuntui jotenkin epäaidolle. Ei hänelle tapahtunut tällaista. Kukaan ei kosinut Yumea. Ja silti Itachi oli tehnyt niin, vaikka kaikki saippuaoopperarekvisiitta – suklaarasia, ruusupuska ja muu vastaava – puuttuikin kuviosta. Tosin jos mies olisi esittänyt kysymyksensä niiden kera, tyttö olisi varmaankin rynnännyt karkuun. Romantiikka oli loppujen lopuksi tietyssä mielessä pelottavaa. ”Kyllä. Minä menen sinun kanssasi naimisiin.”

Tyttö katseli, kun mies siirsi kätensä. Itachi tarttui Yumen käteen ja veti sormuksen pois tämän nimettömästä. Seuraavaksi mies otti kiinni tytön vasemmasta kädestä ja pujotti rinkulan oikeaan sormeen. Jotenkin Yumesta tuntui, että se olisi pitänyt laittaa siihen alun perinkin. He olivat kuitenkin olleet kihloissa lapsuudestaan saakka. Heidän isänsä olivat selvästi tienneet, mitä olivat tehneet, sillä ratkaisu tuntui oikealta sanan kaikissa merkityksissä.

”Hankitaan siihen myöhemmin uusi kaiverrus”, mies kuiskasi käheästi. Yume nyökkäsi tälle ja nousi omasta tuolistaan. Hän istahti miehen syliin ja painoi poskensa tämän poskea vasten. Pelko oli vihdoin huuhtoutunut pois. Kisame oli sittenkin ollut oikeassa. Vaikka Yume ei tiennyt, miten he pystyisivät suojelemaan pientä kaikilta uhkaavilta vaaroilta, hän tiesi, että jotenkin he tekisivät sen.

”Itachi, minä rakastan sinua”, tyttö sopersi katsomatta mieheen. Hän tuijotti ikkunaa, jonka takana oli täysin pimeää.
”Minäkin sinua”, mies vastasi. Yume kiinnitti huomioita, ettei mies sanonut olennaista sanaa, mutta tämän äänestä kuuli, että se oli osa viestiä. Tällä kertaa tyttö ei viitsinyt kiusata miestä. Hän tiesi, miten vaikeaa tunteiden ilmaisemisen täytyi tälle olla kaiken sen jälkeen, mitä tämä oli joutunut kokemaan. ”Mitä jos mentäisi nukkumaan?” Itachi ehdotti.

Yume ei ehtinyt vastata, sillä mies nousi ja kiepsautti samalla hänet paremmin syliinsä. Nopeasti tyttö kietoi kätensä miehen kaulaan, ettei putoaisi, vaikka ei tämä varmaankaan olisi päästänyt häntä putoamaan.
”Eikös morsian kanneta kynnyksen yli vasta häiden jälkeen?” tyttö tiedusteli.
”Täytyyhän sitä harjoitella etukäteen”, mies nauroi.

Kaikki oli vihdoin hyvin.

Disclaimer: Kursivoidut kohdat on lainattu Grosalin kappaleesta Vastuuttomat. Se soi taustalla, kun kirjoitin lukua ja tuntui sopivan siihen melkein täydellisesti. 

Projekti S. R.: Luku 35


Projekti S. R.


Luku 35


Sävel elämälle: Luku 35

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 35


Punainen aamunkoitto: Luku 35

Punainen aamunkoitto


Luku 35


Yume tuijotteli erilaisten purkkien ja yrttinippujen rivistöä. Miellyttävät tuoksut olivat täyttäneet pienen keittiön, kun Kisame oli kaivanut kasvit ja mausteet esiin kaapeista. Tyttö ei suoraan sanottuna voinut uskoa seisovansa hain vieressä kuuntelemassa tämän opetuksia.
”Yllättävän monilla yrteillä voidaan hoitaa esimerkiksi flunssan oireita. Varsinkin yskään löytyy monta lääkettä, eikä tarvitse edes käydä lääkärissä, jos osaa hauduttaa teetä”, hai selitti. ”Esimerkiksi aaprottitee virkistää, mutta myös irrottaa limaa ja parantaa vielä samalla ruuansulatustakin. Basilika auttaa päänsärkyyn, kun taas minttu ja iisoppi ovat ehdottomia flunssalääkkeitä. Iisopin murskattuja lehtiä voi käyttää myös haavojen parantamiseen, sillä ne ehkäisevät tulehduksia. Tuoreista tai kuivatuista kehäkukan kukista tehty tee auttaa kuumeeseen. Laventeli taas helpottaa pahoinvointia, voit kokeilla sitä, jos inkivääri alkaa kyllästyttää. Sitruunamelissa taas on hyvä keino estää raskauden aikainen huimaaminen. Se tepsii myös hermostuneisuuteen ja unettomuuteen. Murskatuista lehdistä taas voi tehdä hauteen hiertymille tai hyönteisen pistoille. Ja timjami sitten puolestaan auttaa ripuliin.”

Yume kuunteli selitystä vaiti. Hän ei varmasti kykenisi muistamaan hetkessä tuota kaikkea. Oli todella yllättävää, että Kisame oikeasti opetti hänelle jotain. Vähää aiemmin he olivat vielä istuneet olohuoneessa, kunnes tyttö oli uskaltautunut kysymään, mistä mies oli tiennyt inkivääristä. Seuraavassa hetkessä he olivatkin sitten olleet keittiössä hain pitäessä oppituntia.

”Ninjan on tärkeä tietää nämä asiat, vaikkei hän muuten osaisikaan parantajan taitoja. Luonnosta löytyy ensiapu moneen vaivaan.. ja joskus yrtit voivat pelastaa henkesi. Varsinkin rikollisena, kun et voi mennä sairaalaan”, hai huomautti. ”Ja kun sinusta tulee äiti, joudut varmasti selviämään monesta mahataudista ja ripulista sekä flunssoista. On hyvä tietää kotihoitoon sopivat keinot. Lapsille tosin annostelun pitää olla pienempi, he eivät siedä yhtä suuria määriä kuin aikuiset.”

Tyttö nyökkäili jälleen. Kisamen uusi suhtautuminen häneen oli melkein pelottavaa. Jokin heidän välillään oli muuttunut pysyvästi hain kertomuksen myötä. Ikään kuin he olisivat vihdoin alkaneet luottaa toisiinsa, mikä tuntui kyllä täysin naurettavalta ajatukselta.

”Sitten on tietysti joitain ominaisuuksia, joiden olemassa olosta kiistellään”, hai jatkoi, kun tyttö ei sanonut mitään. ”Ne ovat enemmän sellaista uskomushömppää, mutta luulen, että nekin voivat kiinnostaa sinua.”
”Ai?” Yume kysyi osaamatta kuvitella, mitä mies aikoi seuraavaksi kertoa.
”Aloitetaan nyt vaikka siitä, että ruusunmarjateestä saa kuulemma voimakasta lemmenjuomaa, jos siihen lisää oikean määrän rosmariinia..”
”Minä tiedän. Sitä pitää olla puoli teelusikallista per kuppi. Ruusu liitetään voimakkaasti rakkauteen ja rosmariinin pitäisi vahvistaa uskollisuutta”, Yume naurahti. Hän oli kuullut saman ohjeen Hitomilta. Kisame vilkaisi häntä huvittuneena. ”Minun ystäväni oli kiinnostunut teininä tuollaisista jutuista”, tyttö huomautti varsin nopeasti.
”Ja hänkö vain? Ettet vain itse keitellyt lemmenjuomia kenellekään?”
”Vaikutanko minä muka siltä?” tyttö tuhahti.
”Itse asiassa kuvittelisin sinun ennemmin syöttävän miehelle puoliväkisin tomaattia, kurkkua tai porkkanaa”, hai nauroi.
”Miksi Yume niin tekisi?”

Tyttö ja hai kääntyivät katsomaan keittiön oven suuntaan. Itachi asteli sisään ja laski ostoskassinsa pöydän sille kulmalle, jolla oli vielä tilaa. Yume puri huultaan miettiessään, miltä tilanteen täytyi näyttää Itachin silmissä. Epänormaalilta. Niin omituiselta, että se vaatisi selityksiä.

”Hänen mielestään sinä et syö riittävän terveellisesti”, Kisame huomautti.
”Enkö? Minä en pyytänyt suklaakeksejä kaupasta”, Itachi kummasteli. Yume kuuli jo tämän äänensävystä, että tämä epäili, oliko tullut oikeaan taloon ollenkaan. ”Mitä te kaksi muuten olette tehneet täällä?”
”Yritän takoa hieman oppia tytön päähän, koska hän ei osaa edes kävellä telomatta itseään”, hai vastasi ja ryhtyi keräämään yrttikokoelmaansa pois pöydältä. ”On parempi, että hän osaa itse hoitaa vammansa, ettei minun tarvitse vaivautua.”
”En kyllä antaisi sinun koskea minuun pitkällä tikullakaan, vaikka olisin kokovartalokipsissä”, Yume sähähti. Tuntui pahalta äristä haille oikeasti mukavan päivän jälkeen, mutta Itachi oli jo tarpeeksi epäluuloinen muutenkin.

Keittiöön laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. Kisame näytti hetken siltä, että aikoi sanoa jotain, mutta sulkikin sitten suunsa. Itachi vilkuili heitä kumpaakin ja sai Yumen painamaan katseensa lattiaan. Miten kiusallista, kohta mies kysyisi..
”Mikä teitä kahta vaivaa?”

No niin, siinä se nyt tuli. Yume puri huultaan ja mietti uutta puheenaihetta. Hän ei halunnut kertoa, mitä oli tapahtunut. Oli Kisamen asia kertoa menneisyydestään Itachille, jos tämä edes halusi. Tyttö ei puuttuisi siihen.. mutta ilman tarinan kertomista olisi hyvin vaikea saada Itachi ymmärtämään, mikä oli muuttanut taisteluparin välejä pysyvästi.

”Ei mikään”, Yume vastasi ja kohotti katseensa. Hän hymyili Itachille leveästi ja tiesi näyttävänsä siltä, että valehteli räikeästi. ”Toitko sinä niitä keksejä?”
”En, koska..”
”Minä halusin niitä.”
”Ne ovat epäterveellisiä. Voit leipoa keksejä itse, kunhan et käytä liikaa rasvaa ja sokeria”, mies huomautti.
”Luuletko sinä tosissasi, että minä osaan leipoa?” Yume ärähti, vaikka olikin helpottunut. Onneksi Itachi oli tällä kertaa ollut helppo eksyttää alkuperäisestä aiheesta.
”Etkö sinä sitten osaa? Minä luulin, että kaikki naiset osaavat.” Mies kuulosti aidon hämmentyneeltä. Niin, kaipa Yumen olisi pitänyt osata leipoa, mutta hän ei tosiaan osannut. Joskus koulussa oli joutunut tekemään sämpylöitä tai pullaa, mutta hänen taikinastaan oli aina tullut vain kivikovia tuotoksia, joita kukaan ei ollut halunnut syödä.
”Siinäpä on sinulla uusavuton vaimokokelas. Ihan hyvä vain, että opetin sentään yrttejä hänelle”, Kisame naurahti. Yume ei tiennyt, mitä sanoa. Hän tiedosti, että hänen olisi jotenkin pitänyt vastata loukkaukseen, mutta sanoja ei yhtäkkiä ollut. Ja taas Itachi vilkuili heitä kumpaakin. Ei onneksi huolestuneena, vaan lähinnä uteliaana. Silti tyttö ei halunnut selittää nyt mitään.

”Mitä sinä sitten toit?” tyttö vaihtoi taas puheenaihetta, muttei jäänyt odottamaan vastausta, vaan ryhtyi purkamaan ostoskasseja. Itachi oli tuonut varmasti kaikkea mahdollista ja jokainen tuote oli luomua, jos sellaista oli vain ollut saatavilla. Mies oli tosiaan tarkka sen suhteen, mitä laittoi suuhunsa. Tosin saattoihan se johtua tämän terveydentilasta. Kenties tämän oli vain pakko pitää silmällä ruokapuolta.

Keittiössä oli jälleen hiljaista, kun Yume purki kassien sisällön pöydälle ja miehet lajittelivat kaiken kaappeihin. Tytön helpotukseksi Itachi oli tosiaan tuonut viinirypäleitä. Hän päätti ahmia ne illalla yksin täydellisessä rauhassa. Hän lukitsisi vaikka itsensä kylpyhuoneeseen, jos miehet yrittäisivät osingoille. Rypäleet olisivat yksin hänen.

Tyttö sai ruokakassit tyhjiksi. Hänen katseensa pysähtyi kahteen muuhun pussiin, jotka Itachi oli myös laskenut pöydälle. Hän tuijotteli niitä epävarmana siitä, halusiko edes kurkistaa. Miehet tunnetusti eivät osanneet ostaa naisille kunnollisia vaatteita. Ja ei hän voisi missään nimessä kuitenkaan tyrmätä Itachin ostoksia, koska se olisi äärimmäisen loukkaavaa.

”Ne ovat sinulle, mutta sinun ei ehkä kannata levittää vaatteita tänne”, mies totesi. Ilmeisesti tämä oli huomannut tytön tuijottelun. No, tuo oikeastaan helpotti asiaa. Yume tarttui kasseihin, nosti ne pöydältä, suikkasi miehelle suukon ja suuntasi makuuhuoneeseen.
”Kiitos”, hän hymähti mennessään.

Suljettuaan huoneen oven hän kaatoi toisen kassin sisällön sängylle. Värivalikoima ei ollut laaja, mutta se hämmästytti tyttöä silti. Tällä kertaa kaikki ei sentään ollut pelkkää mustaa, vaikka molemmat housut olivatkin, kuten myös kaikki alushousut. Tyttö riisui Itachin housut päältään ja veti toiset miehen ostamista jalkaansa. Ne olivat melkoisen tiukat, mutta vetoketju meni sentään kiinni. Valitettavasti ne jäisivät pieniksi aika pian, vaikka nyt vielä istuivatkin. Eikös raskauden pitäisi alkaa näkyä kolmannella kuulla? Ja Yumen täytyi olla nyt jo toisen kuun loppupuolella.

Tyttö heitti myös miehen t-paidan pois päältään, vaihtoi mustat rintaliivinsä valkoisiin ja kiskoi valkoisen t-paidan päänsä yli. Viimeistään huomenna hän pesisi vaatteet, joissa oli viettänyt jo aivan liian pitkän ajan.

Oli yllättävää, että Itachin hankkimat vaatteet olivat oikeastaan ihan kohtalaisen hyvännäköisiä. Yume ei olisi ehkä itse ostanut stringejä, jotka olivat läpinäkyvää kangasta, mutta.. no, Itachi oli mies, joten mitä saattoi odottaa. Onneksi joukossa oli sentään parit tavallisetkin alushousut. Stringit olivat yllättävän epämukavat, jos harjoitteli taijutsua. Ja niistä aiheutuvat hiertymät olivat kaikkea muuta kuin mukavia.

”Pidätkö niistä?” Itachin ääni kuului huoneen ovelta. Oliko miehen aivan pakko liikkua noin hiljaa! Yume päästi stringit putoamaan kädestään ja tunsi kuumotuksen punan nousevan poskilleen.
”Sinä taatusti pidät ainakin”, hän mutisi.
”Minulle on sama, vaikka pukeutuisit jätesäkkiin, vaikka tietysti mieluummin katselenkin päälläsi jotain nättiä”, mies naurahti.
”Kunhan sanot”, tyttö jatkoi puolestaan mutinaansa. ”Mutta kiitos, että viitsit hankkia tämän kaiken. En kyllä tajua, miten maksan takaisin, kun minulla ei ole enää minkäänlaisia tuloja..”
”Minulla on riittävästi rahaa”, Itachi totesi.
”Ei kyse ole siitä. Minä en halua olla kenenkään elätti. Minun pitäisi löytää töitä.”

Ja samaan aikaan tyttö tiesi, että ajatus oli mahdoton. Paitsi, ettei hän osannut mitään riittävän hyvin, hän oli raskaana. Kukaan ei palkkaisi raskaana olevaa naista, sillä tämä jäisi kuitenkin hyvin pian kotiin. Niin, hänen oli vain tyydyttävä siihen, että Itachi elättäisi hänet vielä hyvän tovin.

Mies ei sanonut mitään, mikä hieman vaivasi Yumea. Tyttö ryhtyi kuitenkin laskostamaan vaatteita ja kasasi ne siistiksi pinoksi lattialle muovikassin päälle. Hän kaipasi hieman enemmän huonekaluja, mutta ilmeisesti ne olivat tuhoutuneet silloin, kun.. Hyi! Hän ei saanut ajatella sitä, että tässä samaisessa huoneessa oli tapettu kaksi ihmistä. Tytön katse lähti kuitenkin vaeltamaan levottomasti ja pysähtyi kummalliseen tahraan seinällä. Hän ei halunnut tietää, mistä tahra oli tullut, mutta hänellä oli kyllä vahvoja epäilyksiä. Hän värähti. Olisiko hänenkin kohtalona päätyä tahraksi seinälle, kun Itachin viholliset vihdoin löytäisivät hänet? Tulisiko Sasuke vielä jonain päivänä ja surmaisi heidät kummatkin? Ei, hän ei saanut ajatella mitään sellaista. Kaikkeen oli olemassa rauhanomainen ratkaisu. Hän ei vain ollut vielä keksinyt sitä.

Tytön vatsa murahti vaativasti. Hän oli juonut varmaan litratolkulla inkiväärillä höystettyä teetä, mutta syönyt ainoastaan yhden kuivan leipäpalan.
”Sinulla taitaa olla nälkä”, mies huomautti.
”Ehkä vähän”, Yume myönsi. Hän vilkaisi Itachia syrjäsilmällä. Miehen ilmeestä ei oikein ottanut selvää. Mitä tämän päässä sillä hetkellä liikkui? Varmasti tämä ainakin kummasteli hänen ja Kisamen välejä, oli ehkä jo ehtinyt kysyä niistä hailta. Mitähän Kisame oli sitten kertonut? Oli parempi, ettei Yume sanoisi mitään asiaan liittyvää, ettei hän puhuisi ristiin tämän kanssa.
”Mennään tekemään ruokaa”, mies ehdotti.

Sitä vastaan Yumella ei ollut mitään. Keittiössä hyörimisessä oli myös se etu, että Kisame olisi taatusti lähistöllä, eivätkä he niin ollen voisi puhua mistään kovin tärkeästä. Tyttö tiesi, että hänen oli pakko kertoa Itachille, mutta ainakin hän voisi ensin syödä vatsansa täyteen ja yksinkertaisesti vain nauttia hyvästä seurasta. Se saattaisikin olla sitten hetkeen viimeinen mukava ilta, sillä Itachi saattaisi jopa suuttua hänelle. Olihan Yume yhtä syyllinen sotkuun kuin mies. Ja hänen olisi pitänyt kertoa heti.

Vaikka Kisame kuinka kuvitteli Itachin jopa ilahtuvan uutisista, Yume ei ollut yhtä sinisilmäinen. Oli selvää, ettei Itachi halunnut tätä lasta. Ja Yume taas ei aikonut luopua vauvasta. Hän pitäisi tämän, vaikka joutuisi tekemään kaiken yksin. Hän aavisteli, että edessä olisi monta vaikeaa viikkoa, ennen kuin Itachi hyväksyisi hänen päätöksensä kasvattaa klaanille uusi perillinen.

Niin, koska vaikeat ajat olivat edessä, Yumella oli kaikki oikeus nauttia vielä yhdestä mukavasta illasta. Toivottavasti Kisamekin tajuaisi sen, eikä möläyttäisi mitään. Tyttö ei ollut varsinaisesti luvannut kertoa, mutta täytyihän hain ymmärtää, että hän tekisi sen kyllä. Mieluummin hän kertoi itse kuin antaisi Kisamen valaista Itachia asioiden oikeasta laidasta.

Yume seurasi Itachia keittiöön. Kisame oli jäänyt pöydän ääreen lueskelemaan, mikä oli tavallaan helpottavaa. Nyt hai oli niin hyvin kuulolla, että Itachikaan ei varmasti alkaisi udella mitään. Mies oli ihana, mutta ehkä liian huolehtivainen. Tyttö ei olisi millään jaksanut olla koko ajan puolustuskannalla.
”Miltä kuulostaisi keitetty riisi ja paistettu inkivääriporsas?” Itachi kysäisi penkoessaan kaappia.

Tytön kulmat kohosivat huomattavasti. Tuo kuulosti jo melkein juhla-aterialta verrattuna niihin sapuskoihin, joita he olivat viime päivinä syöneet – lähinnä jäljellä olevia tähteitä. Mutta Yumesta tuntui, että hän oli saanut yliannostuksen inkivääriä sille päivälle.
”Luulen, että Yume-chan syö mieluusti mitä muuta tahansa, muttei inkivääriä”, Kisame naureskeli.
”Niinkö?” Itachi kummasteli.
”No, join tänään aika paljon teetä, jossa oli sitä..” Yume mutisi. Hemmetti, eikö Kisame olisi vain voinut olla hiljaa. Silloin hän olisi voinut valehdella, että inkivääri yökötti häntä.
”Voitko sinä pahoin nyt päiväsaikaankin?” Itachi kysyi.
”En. Se oli ennaltaehkäisyä”, Yume huokaisi. ”Niin, että voidaanko tehdä jotain muuta ruokaa?”
”Keitetty porsaanliha valkosipulikastikkeessa voisi olla hyvää”, Kisame pisti väliin. Hai todella pelasti tilanteen, sillä Itachi oli selvästi aikeissa jatkaa Yumen voinnista, mutta nyt mies kääntyi katsomaan haita.
”En tuonut valkosipulia”, tämä valitteli.
”Sitä on vielä jäljellä.”

Yume kiirehti nostamaan riisipaketin kaapista. Tämän hän osasi. Hän laski paketin pöydälle ja etsi kattilan käsiinsä. Itachi oli vasta kaivamassa lihaa jääkaapista, kun Yume jo mittasi vettä kattilaan.
”Muista pestä riisit ainakin kahteen kertaan”, mies huomautti.
”Mitä?” Yume hämmästeli vuorostaan. Hän oli aina vain iskenyt riisit suoraan kattilaan veden sekaan.
”Niistä tulee paljon parempia, kun peset ne. Ravintoloissa niitä pestään usein kaksikin tuntia, mutta ehkä me pärjäämme, vaikket ihan niin kauan niitä jaksaisikaan pestä”, Itachi selosti. Mies nosti lihaköntin pöydälle ja ryhtyi kuorimaan sitä paperista. ”Voit käyttää siivilää apuna.”

Tyttö tuijotti miestä vielä hetken kummissaan, mutta etsi lopulta siivilän. Kaipa hän joutui opettelemaan ruuanvalmistusta nyt oikeaoppisesti. Ei sillä, hän halusikin oppia. Hän ei vain ollut koskaan kuvitellut, että riisi olisi pitänyt pestä ennen keittämistä. Eivätkö ruoka-aineet muka menneet puhtaina paketteihin?

Ryhtyessään pesemään riisejä Yume seurasi samalla, mitä Itachi touhusi. Mies etsi syvän padan ja laski lihan sen keskelle. Mies etsi jostain purjon, jonka leikkasi neljään osaan. Seuraavaksi joukkoon päätyi tytön kauhuksi myös kuorittu inkivääri. Hän oli luullut pääsevänsä siitä eroon.
”Se kuuluu reseptiin”, mies huomautti nähdessään tytön ilmeen, ”eikä maistu kovin paljon.”
”Toivoa sopii”, Yume mutisi oman työnsä yltä. Mies tunki hänen viereensä padan kanssa ja laski siihen vettä. Tytön täytyi siksi aikaa lopettaa riisien peseminen, mutta hymy nousi hänen huulilleen. Itachi oli mukavan lähellä sillä hetkellä. Oikeastaan ruuanlaitto yhdessä ei ollut ollenkaan hullumpaa puuhaa, vaikka Yume ei sitä täydellisesti osannutkaan.

Mies nosti padan liedelle, jolle laittoi vain vähän lämpöä. Sen Yumekin tiesi, että maltillisesti hiljaisella lämmöllä kypsennetystä lihasta tuli maukkaampaa, mureampaa ja muutenkin parempaa kuin nopeasti korkeassa lämpötilassa valmistetusta. Hän itse oli vain kovin malttamaton kokki. Hän ei olisi millään viitsinyt viettää tunteja lieden ääressä valmistamassa ateriaa. Tosin siihen saattoi vaikuttaa sekin, että hän oli pääsääntöisesti kokannut yhdelle, missä ei ollut minkäänlaista hohtoa.

”Voit laittaa ne jo kattilaan. Tuo vesi näyttää kohtuullisen kirkkaalta”, Itachi neuvoi. Yume nyökkäsi ja sulki hanan. Hän ravisteli siivilää kevyesti saadakseen ylimääräisen veden pois riiseistä, ennen kuin kaatoi ne kattilaan. Hän nosti kattilan liedelle padan viereen ja väänsi lämmön täysille. Välittömästi Itachi käänsi lämmön kokonaan pois.
”Mitä nyt?” Yume ärähti. Ei riisi nyt itse itseään keittänyt!
”Niiden pitää antaa seisoa vedessä ainakin kymmenen minuuttia, ennen kuin lämpö laitetaan päälle”, mies opasti tyttöä ja pörrötti tämän hiuksia kuin tämä olisi ollut pikkulapsi.

Yume huitaisi miehen käden kauemmas jokseenkin ärtyneenä. Hän ei ollut koskaan kuvitellut, että riisin keittäminen oli oikeasti näin monimutkaista. Hän jäi nojaamaan tiskipöytään, kun Itachi ryhtyi valmistamaan kastiketta. Tämän olisi ehdottomasti pitänyt mennä toisinpäin.

”Alapa silpulta valkosipulia”, mies hymähti ja tyrkkäsi kaksi kynttä tytön suuntaan. Yume etsi leikkuulaudan ja veitsen, eikä viitsinyt mukista vastaan. Kenties hän osaisi seuraavalla kerralla valmistaa tämän ruokalajin. Kastikkeeseen näytti tulevan soijakastiketta, sokeria (mikä hämmästytti tyttöä suuresti), väkiviinaetikkaa, cayennepippuria sekä tilkka seesamiöljyä valkosipulin lisäksi. Se tuoksui yllättävän hyvältä, vaikkei Yumelle ollut koskaan tullutkaan mieleen valmistaa kastiketta juuri noista aineista.

Itachi kurottautui Yumen ylitse vääntämään riisien levyn täysille. ”Kun riisit kiehuvat, laita lämpö pienimmilleen ja jätä ne sitten kiehumaan viideksi minuutiksi”, mies selosti tytölle. ”Sen jälkeen käännä lämpö pois kokonaan ja anna riisien olla vielä toiset viisi minuuttia. Ja muista, älä nosta kantta.”
”Minne sinä menet?” tyttö kysäisi, kun Itachi suunnisti ovelle.
”Käväisen kellarissa”, tämä vastasi.
”Onko täällä sellainenkin?”

Mutta Itachi ei vastannut. Mies oli jo ehtinyt mennä. Yume jäi tarkkailemaan riisikattilaa ja kelloa vuoronperään. Olipa tämäkin nyt sitten tarkkaa puuhaa. Keittiöön levisi hiljalleen ihana lihan tuoksu, johon sekoittui voimakas valkosipulin haju. Tyttö tiesi, että hänen hengityksensä löyhkäisi myöhemmin, mutta ilmeisesti se ei haitannut Itachia, kun mies oli suostunut valmistamaan juuri tätä ruokaa.

”Itachi-sama haluaa selvästi puhua sinun kanssasi tänään”, Kisame huomautti pöydän äärestä. ”Haluatko, että lähden illaksi muualle?”
”Minne sinä muka menisit?” Yume kysyi ja vilkaisi haita kääntyen sitten lopulta tuijottamaan tätä. ”Et ole suosiossa täälläpäin.”
”Mistä sinä sen tiedät?” Kisame ihmetteli.
”Et ehkä ole huomannut, mutta myös minulla on aivot ja osaan perusmatematiikkaa. Ei sitä ole ollut kovin vaikea päätellä sinun ja Itachin keskusteluista”, tyttö tuhahti. ”Sinun pitäisi mennä Vesimaan rajojen ulkopuolelle.. ja ei siihen ole nyt tarvetta.”
”Haluat siis vältellä keskustelua edelleen?”
”En sanonut niin, mutta ei meidän ole pakko puhua ruuan ääressä. En halua pilata ehkä viimeistä mukavaa hetkeä”, tyttö yritti selittää.
”En usko.. hei, sinun piti pienentää lämpötilaa!”

Yume käännähti nopeasti ympäri. Riisit kiehuivat jo hyvää vauhtia. Tyttö kiirehti kääntämään lämmön pienimpään asentoon ja vilkaisi kelloa. Viisi minuuttia. Hän ei mokaisi tätä juttua. Tästä ateriasta pitäisi tulla täydellinen.

Tyttö aikoi kysyä hailta, mitä tämä ei uskonut, mutta juuri silloin Itachi palasi keittiöön punaviinipullo mukanaan. Yume nielaisi kuuluvasti. Pahus, mies ei totisesti tehnyt tätä helpoksi. Tyttö yritti sihtailla, mitä viiniä pullossa tarkalleen ottaen oli, mutta etiketissä ei ollut muuta tekstiä kuin ”punaviini”. Sen täytyi olla jotain kotitekoista. Hän ei siis voisi mitenkään väittää, ettei sattunut pitämään juuri tuosta kyseisestä viinistä.. eihän hän ollut koskaan maistanutkaan sitä. Ja valitettavasti Itachi tiesi liiankin hyvin, miten paljon hän rakasti punaviiniä.

Kuinka vaarallista se olisi? Tyttö yritti muistella kouluaikaisia oppitunteja. Kyllähän nämä asiat oli käyty läpi. Hän tiesi, ettei alkoholi ollut sikiölle hyväksi missään nimessä. Riskiraja taisi olla seitsemän annosta viikossa tai viisi kerrallaan. Eli noin teoriassa hän olisi voinut juoda jopa viisi lasillista, mutta.. epämuodostumien ja muiden ongelmien riski oli silti olemassa. Sitä paitsi sikiö ei kyennyt polttamaan alkoholia, joten se olisi enemmän humalassa kuin hän.

Oli selvää, ettei hän missään nimessä voisi juoda viiniä hyvällä omatunnolla, mikä taas herättäisi kysymyksiä. Ehkä Itachi antaisi periksi, jos hän lupaisi kertoa tänään myöhemmin. Toisaalta samalla hän myöntäisi, että jotain kerrottavaa todellakin oli.

Tyttö käänsi lämmön kokonaan pois riiseiltä. Jos hän myöntäisi Itachille, että hänellä oli kerrottavaa, mies pohtisi asiaa koko aterian ajan. Loukkaantuisiko tämä pahasti, jos hän vain maistaisi viiniä ja toteaisi, ettei se ollut ollenkaan hänen makuunsa? Se ei olisi vaarallista lapselle, eikä ehkä herättäisi niin paljon kysymyksiä. Kenties hän voisi tosiaan tehdä niin.

*

Riisit onnistuivat yllättävän hyvin, vaikka valmistus oli tapahtunut eri tavalla kuin Yume oli tottunut. Itachin kastike tuoksui tuhdisti valkosipulille ja lihan tuoksu suorastaan nostatti veden kielelle. Tyttö ryhtyi kattamaan pöytää, kun mies puolestaan leikkasi lihan tarjoiluvadille. Kisame siirsi lehtensä olohuoneen puolelle, mutta palasi kuitenkin saman tien takaisin keittiöön Yumen helpotukseksi.

Valitettavasti hai vain tuli täyttämään oman lautasensa ja lasinsa. Sen tehtyään tämä paineli suoraa päätä takaisin olohuoneeseen jättäen keittiön Itachille ja Yumelle. Tyttö kirosi mielessään, mutta hymyili kuitenkin miehelle. Olisi ollut sopimatonta huomauttaa Kisamen käytöksestä, sillä Yumea ei ollut koskaan aiemmin haitannut, jos hai oli syönyt eri paikassa kuin he.

”Mitä täällä oikein tapahtui sillä välin, kun olin poissa?” Itachi tiedusteli, kun Yume oli annostelemassa ruokaa lautaselleen. Tyttö melkein pudotti ottimensa säikähdyksestä.
”Ei mitään ihmeellistä”, hän hymähti ja kauhoi riisiä itselleen. Että hänen olikin nälkä. Tuntui sille, ettei hän ollut syönyt ainakaan viikkoon.
”Itse asiassa ihmeellinen taitaisi olla juuri se sana, jota minä käyttäisin”, mies huomautti varsin osuvasti.

Yume laski lautasensa pöydälle ja tarttui syömäpuikkoihin. Ne olivat selvästi vanhat, mutta yhä kauniit. Joskus niitä oli kenties pidellyt toinen nainen, joka oli ollut samassa tilanteessa kuin hän nyt. Mitäköhän sen naisen mielessä oli liikkunut? Varmaankin tämä oli epäillyt, että Kisamen elämäntyyliin lapset eivät sopineet alkuunkaan, ettei rikollisen kanssa vain ryhdytty lisääntymään, ei edes silloin, kun kyse oli vahingosta. Kenties tämä oli pelännyt miehen reaktiota suunnattomasti. Epäillyt, ettei mies haluaisi pitää lasta tai että tämä jättäisi naisen. Sellaista tapahtui. Jotkut miehet vain lähtivät siinä tilanteessa kävelemään. Itse asiassa Yume muisti hyvin, että eräälle toimiston tytöistä oli käynyt juuri niin. Tämä oli seurustellut jo pidemmän aikaa saman miehen kanssa ja oli ollut varma, että mies kosisi pian. Kun tämä oli sitten tullut raskaaksi, kaikki olivat olleet innoissaan.. ja seuraavana päivänä tyttö oli tullut töihin itketyin silmin. Mies oli kävellyt ovesta ulos kuultuaan uutiset. Ja sikäli kun Yume tiesi, tämä ei ollut palannut koskaan. Tytön elämä oli ollut piloilla, sillä tämä ei ollut voinut jatkaa töissä muutamaa kuukautta pidempää, eikä kukaan suhtautunut yksinhuoltajaäiteihin erityisen positiivisesti. Jotkut jopa ajattelivat, että näiden lapsissa oli jotain pahasti vialla.

Niin, kun tuon kaiken otti huomioon, ei ollut ihme, että Kisamen nainen oli salannut tapahtuneen. Yumekin pelkäsi kuollakseen, mitä tapahtuisi, kun hän avaisi suunsa. Se, että Kisame olisikin halunnut lapsen, ei tarkoittanut, että Itachi haluaisi. Miksi elämän piti olla näin vaikeaa? Toisaalta oli aivan turha syyttää elämää, koska Yume oli itse sotkenut kaiken. Hän oli ollut idiootti. Tyhmyydestä totisesti sakotettiin.

Mutta tyttö ei halunnut ajatella lasta rangaistuksena. Ei ollut lapsen vika, että tämä oli saanut alkunsa. Pikkuinen ansaitsi mahdollisimman hyvän elämän huolimatta siitä, että tämän vanhemmat olivat etsintäkuulutettuja rikollisia. Tosin Yume ei tiennyt, miten heidän tilanteessaan pystyi tarjoamaan kenellekään hyvää elämää.

”Yume?”

Voi ei, hän oli tehnyt sen taas. Itachi oli puhunut hänelle, eikä hän ollut kuunnellut ollenkaan, mitä mies oli sanonut. Sitä tapahtui nykyisin luvattoman usein. Mistä he olivatkaan puhuneet? Niin, Kisamesta kaiketi.
”Anteeksi, olin ajatuksissani”, tyttö mutisi nolona.
”Sinä olet sitä kovin usein”, mies vastasi. Yume ei ollut ollenkaan varma, oliko anteeksipyyntö hyväksytty.
”Kaipa sitä voisi käyttää sanaa ihmeellinen”, tyttö kiirehti sanomaan. ”Kisame kertoi minulle jotain.. ja me.. tuota.. juttelimme kaikenlaista. Ja sitten hän opetti minulle yrttien käyttöä.”
”Mitä hän kertoi sinulle?” Itachin ääni oli yllättävän utelias.
”Se on salaisuus. Lupasin, etten koskaan puhuisi siitä kenellekään, en edes sinulle”, Yume sanoi suoraan. Hän oli väsynyt valehteluun. Se kävi vain koko ajan vaikeammaksi ja ahdistavammaksi. Ehkä totuuden kertominen siinä mielessä olikin viisasta. Se puhdistaisi ilman ja loisi joko kaikelle uuden pohjan tai sitten yksinkertaisesti romahduttaisi kaiken lopullisesti. Joka tapauksessa se olisi sentään ratkaisu johonkin suuntaan. ”Tämä liha on muuten älyttömän hyvää”, tyttö lisäsi.

Itachi ei sanonut mitään. Yume uskaltautui vilkaisemaan miestä varovaisesti. Tämä kaatoi viiniä parasta aikaa omaan lasiinsa. Tyttö ei edes ehtinyt sanoa mitään, kun tämä oli täyttänyt hänenkin lasinsa. No, nyt oli ainakin myöhäistä yrittää välttää viiniä. Sitä oli vähintäänkin pakko maistaa.

”Tuo loukkaa minua suunnattomasti”, mies ilmoitti yllättäen. Yumen kädet jähmettyivät. Lihapala putosi takaisin lautaselle hänen puikoistaan, kun hän jäi katsomaan miestä. Tämän mustat silmät tuijottivat suoraan häneen pöydän ylitse. Tyttö tunnusteli mielessään miehen äänensävyä. Se ei ollut vihainen, ei etäinen, eikä edes kylmä. Se oli puhtaan surullinen. Pelottavaa. Ei Yume halunnut, että mies olisi surullinen.
”Mikä?” tyttö kysyi. Hän yritti nielaista, mutta suu tuntui aivan liian kuivalta. Lisäksi tarjolla oli ainoastaan viiniä. Lasiin tarttuminen tuntui vain liian vastenmieliseltä sillä hetkellä.
”Jopa Kisame tietää, missä mennään, mutta sinä et vaivaudu kertomaan minulle”, mies vastasi synkästi.
”Sanoiko hän sinulle jotain?” tyttö huudahti, ennen kuin edes ehti tajuta virheensä.
”Olin siis oikeassa.”

Yumen käsi ojentui vaistomaisesti kohti lasia, mutta pysähtyi kesken matkan. Tyttö tunsi epätoivoisesti tarvitsevansa jotain kurkunkostuketta. Hän ei kuitenkaan halunnut viiniä. Kylmä vesi olisi varmaankin sillä hetkellä ollut paras vaihtoehto. Hän olisi nyt tarvinnut myös sitruunamelissaa viemään hermostuneisuuden pois.

”Mitä sinulle on tapahtunut? Mikset sinä enää puhu? Mikä muuttui niiden kuuden viikon aikana?” Itachi tivasi. Yume tajusi, ettei rauhallisesta ja mukavasta illallisesta kannattanut enää unelmoida. Kenties mieskin oli suunnitellut sellaista, mutta tilanne alkoi räjähtää käsiin. Mies oli odottanut vastauksia liian kauan, Yume pihdannut niitä loputtomiin. Kumpikin oli koko ajan tiennyt, ettei kaikki ollut kohdallaan. Oli ihme, ettei Itachi ollut jo aiemmin ottanut asiaa suoraan puheeksi.
”Minä muutuin”, tyttö kuiskasi. Hän painoi kätensä pöytää vasten huomatessaan niiden tärisevän.
”Vastaa nyt rehellisesti. Tekikö Madara sinulle jotain?” Itachi kysyi. Yume oli jo avaamassa suunsa, mutta mies kohotti kätensä vaikenemisen merkiksi. Tämä selvästikin haki sanoja. Sellaisia sanoja, joiden sanominen oli äärimmäisen vaikeaa. Yumesta tuntui, että hänen sydämensä poksahtaisi pian rinnan läpi. Se sykki niin kovaa, että teki kipeää. ”Makasiko hän sinun kanssasi?”

Projekti S. R.: Luku 34


Projekti S. R.


Luku 34


Sävel elämälle: Luku 34

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 34


Punainen aamunkoitto: Luku 34

Punainen aamunkoitto


Luku 34


Vesimaa ei juurikaan ollut Itachin mieleen. Se ei ollut yhtä paha kuin Sademaa, mutta ihan liian kostea silti. Jos ei satanut, niin usva tunkeutui kaikkialle. Aurinkoisia päiviä oli aivan liian harvoin.
Mies kietoi takin tiukemmin ympärilleen etsiessään oikeanlaista kauppaa. Kädet osuivat rintoihin ja aiheuttivat kummallisen tunteen. Tältäkö naisista aina tuntui? Teki mitä tahansa rinnat olivat tiellä, eikä tämä kyseinen parivaljakko ollut edes erityisen isokokoinen. Miten naiset oikein selvisivät?

Muutenkin vartalo tuntui kummalliselta. Pitkiin hiuksiin Itachi oli tottunut, joten ne eivät todellakaan olleet mikään ongelma. Nyt hän oli kuitenkin pienempi kuin yleensä, täysin erimallinen ja joutui kävelemään eri tavalla. Vasta nyt hän tajusi, etteivät naiset todellakaan kävelleet samoin kuin miehet. Naisten askeleet olivat jotenkin sirompia. Ja miten se takapuolen keikutus oikein tehtiin? Yume ei aina suinkaan kävellyt niin, mutta joskus, kun tyttö huomasi Itachin katsovan. No, ehkä olisi parempikin, ettei Itachi edes yrittäisi opetella moista.

Kaikista ärsyttävintä kuitenkin oli se, miten ohikulkevat miehet katsoivat häntä. Itachi oli saanut kyllä katseita naisilta varsin nuoresta asti. Hän tiesi olevansa hyvännäköinen. Mutta jotkut miehet.. näiden katse suunnilleen nuoli hänen vartaloaan niin hävyttömästi, että hänen teki mieli nostaa nämä seinälle siitä hyvästä. Helvetti, hän oli sentään mies, vaikkei juuri nyt siltä näyttänytkään. Kenelläkään ei ollut oikeutta yrittää riisua häntä katseellaan.

Miten naiset oikein kestivät sen? Katsottiinko heitä kaikkia niin? Pitäisi joskus viedä Yume ulos ja seurata miesten reaktioita. Tosin se ei välttämättä olisi tytöstä kovinkaan mukavaa. Ainakaan Itachi ei nauttinut katseista. Tuo yksikin luultavasti kuolasi parasta aikaa kaulukseensa.

Mies huokaisi raskaasti. Hän ei olisi halunnut herättää turhaa huomiota. Sen takia hän ei voinut pakottaa tuijottajia vastaamaan teoistaan. Hän päätti yrittää olla huomioimatta näitä ollenkaan. Tästä eteenpäin hän ei huomaisi yhtään katsetta, eikä kuulisi vihellyksiä, jos joku sellaisen uskaltaisi vielä huuliltaan päästää.

Kyläpahasesta onneksi löytyi jonkinlainen naisten vaatekauppa. Itachi astui liikkeeseen ja kaivoi Yumen listan taskustaan. Vaatteiden valinta olisi varmaankin aika vaikeaa puuhaa. Mies muisti, että hänen vanhempansa olivat tilanneet kaikki perheen vaatteet aina samalta vaatturilta ja niihin oli kirjailtu Uchihojen viuhka. Ei olisi tullut kuuloonkaan ostaa jotain halpoja riepuja tällaisesta paikasta. Nyt oli kuitenkin pakko tehdä tilanteen mukaan.

”Hei, voinko auttaa jotenkin?” suloinen ääni keskeytti miehen sisäisen tuskailun. Hänen viereensä oli ilmestynyt nuori nainen, ehkä hieman Yumea vanhempi. No, nyt tämä sujui. Ehkä Itachin ei tarvitsisikaan itse miettiä, mistä löytäisi kaiken.
”Tuota.. minun pitäisi saada hankittua nämä”, mies sanoi ja ojensi listan naiselle. Tämä otti sen pieniin käsiinsä ja jäi lukemaan.
”No, meillä on monipuolinen valikoima erilaisia paitoja ja housuja..” nainen mutisi vaikuttaen hieman hämmästyneeltä.

Pahus. Itachi ei ollut aiemmin vieraillut naisten vaatekaupoissa, eikä hän ollut siis kokenut tällaisten asioiden suhteen. Lisäksi hän näytti nyt naiselta, joten toinen taatusti oletti tämän olevan hänelle hyvinkin tuttua.
”Tuota noin.. ne tulevat siskolleni”, Itachi yritti selittää. ”Käytän itse yleensä räätäliä, mutta siskoni taas ei. Hän halusi nimenomaan tavallisesta kaupasta nämä kaikki…”

Nainen nyökkäsi pitkän hiljaisuuden päätteeksi ja otti sitten kasvoilleen asiakaspalveluhymyn. ”Tännepäin, katsotaan, mitä voimme tehdä”, tämä ehdotti ja ohjasi Itachin peremmälle. ”Oletteko samaa kokoa?”
”Suurin piirtein. Siinä tosin taitaa jo lukeakin koot”, Itachi vastasi. Nyt kaikki näytti sujuvan paremmin.
”Lukeehan tässä, mutta pelkkä koko ei aina kerro kaikkea”, nainen selitti.

Eikö? Itachi tunsi olevansa jossain uudessa ja täysin käsittämättömässä maailmassa. Joka puolella oli vaatteita, satoja, kenties tuhansia erilaisia vaatteita. Naisille oli tarjolla käsittämätön määrä erilaisia paitoja ja housuja. Niitä oli tungettu luurangonlaihojen mallinukkien päälle, aseteltu rekkeihin ja hyllyille. Miten tällaisesta sekamelskasta kukaan pystyi löytämään mitään ilman myyjän apua?

”Housuja on samaa kokoa esimerkiksi todella montaa mallia, eivätkä ne välttämättä kaikki istu kaikille”, nainen jatkoi selostusta. ”Vaatteita on aina hyvä sovittaa etukäteen, sillä jokin malli saattaa ollakin melko pieni, eikä normaalikoko silloin ole sopiva, vaan pitää ottaa yhtä isompi. Joskus taas voi olla, että pitää ottaa yhtä pienempi koko. Ja mitä taas rintaliiveihin tulee.. no, tokihan te tämän tiedätte. Mutta tosiaan kuppikoko voi joskus mallin mukaan heittää yhdellä.”

Todellakin. Miten helvetissä naiset selvisivät tästä? Itachista taistelu Hatake Kakashia vastaan alkoi tuntua erittäin helpolta verrattuna shoppailuun. Vaatteiden ostaminen ei ollut ollenkaan niin helppoa kuin mies oli kuvitellut. Kenties hän olisi kuitenkin päässyt vähemmällä vaivalla, jos olisi suosiolla ottanut Yumen mukaan. Jotenkin hänestä tuntui, että tyttö olisi hoitanut tämän leikiten.

”Minkälaisista housuista siskonne pitää?” nainen kysäisi. Itachin aivot raksuttivat. Yume suosi aiemmin farkkuja, mutta oli myöhemmin siirtynyt mustiin trikoohousuihin, koska ne olivat paremmat treenatessa joustavuuden takia.
”Melko tiukoista, mutta joustavista”, mies vastasi. Hän oli lisätä mustan väriksi, mutta muisti sitten tytön valitukset aiemmista vaatteista. Mutta mikä muu väri muka sopisi housuihin? Jos hän kuitenkin ostaisi parit mustat housut ja valitsisi sitten muutaman toisen värisen paidan. Ehkä Yume olisi tyytyväinen siihen. ”Mustista”, mies lisäsi nopeasti.

Myyjä nyökytteli ja ryhtyi penkomaan hyllyjä. Tämä nosti Itachin nähtäville parit housut. Mies silmäili niitä pitkään tietämättä, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Ne näyttivät ihan hyviltä, mutta miltä ne näyttäisivät Yumen päällä.. pahapa sitä oli mennä sanomaan.

Ilmeisesti nainen huomasi hänen avuttomuutensa, sillä tämä ryhtyi selittämään housuista: ”Takataskut korostavat takapuolta mukavasti. Varsinkin tässä mallissa, koska ne osuvat suoraan pakaroiden päälle. Tässä taas ne ovat hieman alempana, jolloin vaikutelma on hieman erilainen, ei niin pyöreä. Pillilahkeet ovat nyt hyvin suosittuja, mutta ne eivät sovi kaikille. Parhaiten ehkä pitkille ja laihoille ihmisille. Siksi toiset suosivatkin suoria tai bootcut-lahkeita.”

Anteeksi mitä? Pitikö tuosta ymmärtääkin jotain? Mies pysähtyi pohtimaan. Hän ei ollut kertaakaan nähnyt Yumella naisen mainitsemia pillilahkeita, vaikka tyttö olikin melko laiha. Tosin Yume näytti kyllä nykyisin hieman pyöristyneeltä. Tämän kasvot olivat ainakin muuttuneet vähän ja tällä oli usein vatsa pikkuisen turvoksissa. Ja tyttö söikin enemmän kuin ennen.. Pieni pyöreys ei kyllä olisi yhtään pahaksi Yumelle. Ei naisen sentään pitänyt liian laiha olla.

”Ehkä ne bootcut-lahkeet olisivat hyvät”, mies sanoi. ”Ja taskuja ei välttämättä tarvitse olla ollenkaan.”

Nainen ryhtyi penkomaan hyllyjä uudestaan. Hetken päästä tämä nosti miehelle nähtäväksi taas muutamat housut.
”Nämä joustavat hieman, mutta ovat paremman näköiset ja kestävämmät kuin esimerkiksi trikoot. Puuvillan ja polyesterin sekoitus pysyy siistinä, eikä tarvitse silittää”, myyjä kertoi. Itachi tyytyi nyökkäilemään. ”Voisitte tietysti sovittaa niitä..”

Ai, että hän olisi vetänyt päälleen naisten vaatteita? Pelkkä ajatus tunkeutumisesta pieneen sovituskoppiin ja itsensä näkeminen peilistä.. vaatteiden riisuminen ja toisten pukeminen päälle. Ei, Itachi ei todellakaan halunnut tehdä sitä. Tilanne oli jo tarpeeksi paha nyt.

”Tai ehkä ei…” myyjä mutisi nähtyään miehen ilmeen.
”Me olemme kyllä yhtä pitkiä, mutta siskoni ei ole aivan.. hmmm.. samanmallinen kuin minä”, Itachi yritti selittää. Hän olisi vain halunnut marssia ulos liikkeestä ja unohtaa koko jutun, mutta Yume tarvitsisi vaatteita.
”Olisi kyllä ollut helpompaa, jos hän olisi tullut itse”, myyjä ilmoitti synkästi, mutta hymyili heti perään leveästi. ”Mutta kyllähän näinkin pärjätään.”
”Hän on sairaana, joten lupasin hoitaa asian”, Itachi jupisi. ”Voisin ottaa nuo molemmat housut.”

Nyt myyjä nyökytteli innokkaasti. Seuraavaksi tämä ryhtyi etsimään paitoja. Itachi mietti kuumeisesti, mikä väri sopisi Yumelle. Viininpunainen tuntui hyvältä, joten hän otti yhden sellaisen ja lisäksi pari eri sävyistä sinistä sekä yhden valkoisen t-paidan. Hän ei ollut koskaan tiennyt, että paitojakin saattoi olla niin monia erilaisia. Oli tiukkoja ja löysiä, istuvia ja aivan käsittämättömän mallisia. Kaula-aukkojakin oli varmaan sata erilaista. Jotkut olivat niin suuria, etteivät taatusti peittäneet mitään, toiset taas näyttivät siltä, että niihin kuristuisi. V-kaula-aukko näytti Itachin silmiin hyvältä ja hän muisteli, että Yumella oli saattanut ollakin sellainen paita joskus viikkoja sitten, kun hän oli siepannut tytön.

Alusvaatteet olivat seuraava tuskanhien nostattaja. Itachi vannoi, että seuraavan kerran hän raahaisi Yumen mukaan. Tämä saisi pyöriä sydämensä kyllyydestä liikkeessä, mutta mies odottaisi ulkopuolella.
”Käyttääkö siskonne perinteisiä, string-alushousuja vai kenties hotpantseja?” nainen tiedusteli maireasti. Itachi tajusi jo, ettei tämä pitänyt hänestä yhtään, mutta esitti työnsä takia ystävällistä. Oli siinäkin ammatti. Oli vain pakko hymyillä jokaiselle, piti tästä sitten tai ei. Mutta mitä myyjä oli oikein kysynyt?

Yumen alushousut. Ne, mitä Kisame oli tuonut, olivat näyttäneet aika tavallisilta. Ne taas, joita tytöllä itsellään oli ollut… Osa oli tavallisia, osassa oli pienet lahkeet, jotka peittivät kuitenkin vain puoli takamusta ja sitten oli niitä, joissa meni pelkkä naru takana. Niistä Itachi piti eniten, mutta hän oli katsonut, ettei Yumelle ehkä kannattanut mainita asiasta.
”Kaikenlaisia”, mies totesi. Kaipa se vastaus oli ainakin lähellä totuutta.
”Väri?”
”Musta”, Itachi vastasi. Jos kerran housut olivat mustia, niin alushousut voisivat varmaankin olla samanvärisiä.

Mukaan lähti lopulta kymmenet alushousut ja kolmet rintaliivit, joiden valinta oli vielä paljon pahempaa kuin housujen. Kaaritukia, saumattomia, geelitäytettyjä, push uppeja, olkaimettomia, vaihto-olkaimellisia, pitsiä, satiinia, silkkiä, puuvillaa… Naisten maailma näytti koko ajan vain käsittämättömämmältä. Itachi valitsi valkoista t-paitaa varten yhdet valkoiset, pitsiset liivit. Yksiä myyjä suositteli, kun mies vihjaisi Yumen harrastavan urheilua. Myyjän mukaan kyseiset liivit pitivät rinnat hyvin paikoillaan, jolloin ne eivät päässeet kipeytymään. Sekin kuulosti käsittämättömältä. Viimeisissä oli mustaa satiinia ja pitsiä. Itachi epäili, että ne näyttäisivät erittäin hyvältä Yumen päällä.

Tuhlattuaan aivan järkyttävän summan ja päästyään takaisin kadulle mies huokaisi helpotuksesta. Jos olisi pitänyt listata elämän kamalimpia kokemuksia, tuo kyllä oli päässyt top kymmeneen kevyesti. Hän ei enää koskaan astuisi jalallakaan yhteenkään vaatekauppaan. Nyt hän ymmärsi huomattavasti paremmin, miksi Kisame oli edellisen kerran jälkeen ollut aivan raivona.

Seuraavaksi hänen olisi haettava Yumelle vielä sandaalit. Vasta sitten hän pääsisi ruokakauppaan. Päivästä oli todella tulossa pitkä. Jalkineet onneksi löytyivät helposti, eikä niiden ostaminen tuottanut miehelle vaikeuksia. Hän oli tottunut siihen puuhaan ja tiesi jo tytön jalan koon entuudestaan.

”Hei!” joku huudahti, kun mies astui ulos jalkinemyymälästä. Itachi vilkaisi sivulleen ja huomasi kolme nuorehkoa miestä, jotka tuijottivat häntä. Hän tuhahti ja käänsi katseensa toisaalle. Mistähän ruokakauppa löytyisi?
”Hei, pimu, minä puhuin sinulle!” joku huusi hänen peräänsä, kun hän lähti suunnistamaan katua eteenpäin.
”Mutta minä en puhunut sinulle”, Itachi ärähti.

Joku tarttui häntä käsivarresta. Itachi pyörähti ympäri ja paiskasi tyypin suoraan seinää vasten. Tämä löi selkänsä siihen ja retkahti maahan. Kaksi muuta perääntyivät pari askelta.
”Kukaan ei koske minuun ilman lupaa”, mies ilmoitti. Seinään iskeytynyt kaveri nyökkäsi ja kampesi itsensä jaloilleen. Kaikki kolme kiirehtivät pois hyvin nopeasti.

Uskomatonta! Joku oli oikeasti yrittänyt käydä häneen käsiksi. Naisten elämän täytyi olla todella rasittavaa. Kaikki ne kummalliset vaatteet, perään tuijottavat ja käpälöivät miehet.. ja lisäksi vielä tiellä olevat rinnat. Eihän kukaan voinut kestää tällaista edes yhtä päivää! Itachille olisi jo riittänyt tämä aika, mutta hänen oli vielä pakko suorittaa ruokaostokset, ennen kuin hän voisi häipyä kylästä ja palata talolle.

Ruokaostokset oli helppo hoitaa, joskin kannettavaa näytti tulevan melkoisesti. Itachi otti Yumelle tytön haluamia viinirypäleitä. Hän oli huomannut tämän suorastaan ahmivan niitä nykyisin. Mies vilkaisi keksihyllyä, mutta jätti kuitenkin keksit ostamatta. Niissä oli järjetön määrä huonoa rasvaa, joka keräsi kolesterolia suonien tukkeeksi. Lisäksi ne pursusivat sokeria, väri-, lisä- ja säilöntäaineita. Kenenkään ei olisi kannattanut tunkea sellaista moskaa alas kurkustaan.

Oli kyllä kummallista, miten Yume oli yhtäkkiä alkanut haluta eri ruokia kuin aiemmin. Ja inhoamaan sellaisia, joista oli pitänyt. Itachi oli huolestunut. Jokin tytössä oli muuttunut tämän ollessa Tobin vankina. Yleensä muutama viikko ei sillä tavoin muuttanut ihmistä, mutta Yume oli erilainen. Toisaalta tyttö oli sama kuin aiemmin, mutta silti.. Itachi pohti pohtimasta päästyään, mitä Tobi oli oikein tälle tehnyt. Jotain oli varmasti tapahtunut, mutta jostain syystä tyttö salasi sen.

Itachi ei tiennyt, millaisen kokemuksen olisi itse salannut. Yume oli kuitenkin kertonut Deidaran teosta.. mutta entäs jos se olisi tapahtunut ilman, että Itachi olisi nähnyt mitään? Tai jos Deidara olisi ehtinyt viedä aikeensa loppuun saakka? Silloin Yume ei ehkä olisi kertonut hänelle. Ja tyttö oli reagoinut hyvin voimakkaasti huomautukseen Tobin mahdollisista aikeista.

Mies ei halunnut ajatellakaan, mitä Tobi oli mahdollisesti tehnyt Yumelle. Toisaalta eikö sellainen aiheuttanut vakavia traumoja? Ainakin sen olisi pitänyt, eikä tytöllä kyllä ollut seksin suhteen mitään estoja. Melkeinpä päinvastoin. Tämä olisi halunnut joka päivä tai useammankin kerran. Tietenkään Itachi ei valittanut asiasta, mutta sekin oli kummallista.

Mutta miten tuollaisen oikein otti puheeksi? Sehän kuulostaisi siltä, ettei mies halunnut tyttöä, eikä siitä ollut missään nimessä kyse. Hän oli vain huolissaan. Hän halusi, että Yumella olisi kaikki hyvin, eikä nyt ollut. Tyttö tuntui jopa peittelevän asioita ja välttelevän keskusteluja seksin avulla. Tämä salasi jotain. Ja se asia teki tytön surulliseksi. Itachi oli kyllä huomannut, miten tämä tuijotteli ikkunasta ulos ja huokaili yksinään. Tai katosi joskus oman päänsä sisään kesken jutustelun.

Niin, jotain oli vialla ja pahasti. Itachin oli pakko myöntää se. Yume patosi sisälleen jotain asiaa, jota ei joko uskaltanut tai kyennyt kertomaan hänelle. Tytöllä oli paha olla ja se näkyi, vaikkei tämä sitä myöntänytkään. Tänä iltana Itachi pakottaisi tiedon ulos tästä, vaikka sitten he eivät nukkuisi koko yönä. Hänen oli pakko saada tietää.

Ja tällä kertaa hän ei antaisi Yumen valehdella samalla tavalla kuin aamulla. Tyttö kai yritti suojella häntä siten, mutta hän ei voisi antaa tämän tuudittaa häntä valheelliseen turvallisuuteen. Totuus oli paljon parempi vaihtoehto, vaikka se sitten satuttaisikin.

Mies suuntasi kassalle ja maksoi ostoksensa. Oli melkoinen työ lappaa ne kasseihin ja kantaa ulos kylästä. Eivät ne nyt niin kovin paljon painaneet, mutta useamman kassin kuljettaminen oli hankalaa. Se vaati jo jonkin verran keskittymistä.

Saatuaan kaikki kassit veneeseen mies istui alas ja ryhtyi soutamaan saareen. Hän olisi tietenkin voinut juosta vettä pitkin sinne, mutta hän oli ottanut veneen tarkoituksella. Tuollaisen tavaramäärän mukana raahaaminen sujui paremmin, jos käytti jotain kulkuneuvoa. Sinällään miestä kyllä ihmetytti, miksi Kisamen salaperäisessä piilopaikassa oli vene, mutta kaipa silläkin oli joskus ollut jokin tarkoitus. Kisamelle vedessä liikkuminen – pinnalla tai alla – ei ollut koskaan ollut mikään ongelma, mutta ehkä talossa oli asunut joku muukin.

Niin, totta kai siellä oli asunut. Huone, jonka Itachi jakoi Yumen kanssa, oli taatusti tarkoitettu pariskunnalle. Sänky oli kahdennukuttava. Tosin sen kalustetaso oli surkea. Ei edes vaatekaappeja, mutta Itachi oli huomannut seiniin jääneet vaaleat rajat huonekalujen paikoista. Kisame oli ilmeisesti jossain vaiheessa päättänyt hankkiutua suurimmasta osasta eroon. Mikä lie siihenkin ollut syynä..

Mies hymähti itsekseen. Talo oli taatusti kuulunut haille vuosia. Tämä oli asunut siinä jonkun naisen kanssa. Itachi muisti tämän maininneen jostakusta, joka olisi pitänyt tappaa heti alkuunsa. Ehkäpä kyseessä oli sama nainen. He eivät oikeastaan puhuneet sellaisista asioista. Nykyisin hailla ei ainakaan ollut ketään vakituista, sillä tämä oli Yumen etsintämatkallakin pysähdysten aikana hankkinut joka kerta uutta seuraa.

Itachi kohautti hartioitaan. Hän ei ollut niin kovin kiinnostunut Kisamen menneisyydestä. Se ei vain kuulunut hänelle. Riitti, että hän tiesi oleellisen. Kisame ei ollut Vesimaassa missään nimessä suuressa suosiossa. Senkin takia heidän olisi hyvä keksiä uusi piilopaikka mahdollisimman pian. Itachilta vain olivat ideat loppu. Hän olisi mieluusti palannut omalle talolle, mutta Tobi saattaisi ilmestyä sinne joskus, kun hän olisi poissa ja Yume yksin paikalla. Pelkkä ajatuskin sai hänet vihaiseksi.

Miten Madara oli kehdannut? Itachi oli löytänyt Yumen. Madaralla ei ollut mitään oikeutta sotkeutua asiaan. Tietysti tämä piti oikeutenaan puuttua jokaisen Uchihan elämään, mutta silti tämä olisi saanut pitää näppinsä erossa Yumesta. Miten tämä oli edes tiennyt?

Itachikaan ei ollut tajunnut sitä heti, vaikka olikin vaistonnut yhteyden heidän välillään. Ja tuntenut tyttöä kohtaan käsittämätöntä vetovoimaa. Ehkä jopa voimakkaampaa kuin mustasilmäiseen tyttöön vuosia sitten. Silti hän oli joutunut tutkimaan vanhoja asiakirjoja saadakseen tietää totuuden. Madara oli tietysti häntä vanhempi, mutta Itachi oli aika varma, ettei tämä ollut ollut Konohassa niihin aikoihin, kun Yume oli viety pois.

Kuviosta puuttui selvästi jokin pala. Tästäkin Itachin täytyisi vielä puhua Yumen kanssa. Ehkä tyttö tietäisi, miten Madara oli osannut yhdistää tämän Uchihoihin. Varmasti se hullu oli kertonut senkin.

Tai ehkäpä tämä oli tiennyt aina!

Itachi pysähtyi keskelle järveä. Kaikki ne puheet klaanin elvyttämisestä ja siitä, että juuri hänen pitäisi tehdä se, eikä Sasuken. Niin juuri, se paskiainen oli tiennyt koko ajan. Tämä oli vain odottanut oikeaa hetkeä. Uskomaton sattuma olikin kaikkea muuta kuin sattuma. Koko juttu oli ollut järjestetty. Madara oli jotenkin järjestellyt hänet ja Yumen samaan paikkaan.

Mies ei oikein tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla kiitollinen vai raivoissaan. Madaran likainen suunnitelma ällötti häntä. Tämä aikoi taatusti pakottaa Yumen synnyttämään lapsia liukuhihnalla saadakseen klaanille mahdollisimman paljon perillisiä. Itachia tämä oli tarvinnut vain tytön saamiseksi takaisin ninjojen pariin.. koska heidät oli luvattu toisilleen. Ehkäpä Madara olisi vieläkin halunnut hänen siittävän ja kasvattavan lapset, jos hän olisi ottanut enemmän oppia tästä.. mutta Madaran mielestä Itachi oli kelvoton, liian rauhanhaluinen. Sen takia tämä aikoi luultavasti hoitaa homman itse.

Mistä päästiin taas siihen kysymykseen, oliko mies jo koskenut Yumeen. Toivottavasti ei tosiaan.

Ja yhtä aikaa epämääräisen raivon kanssa Itachin sisällä läikähti kuitenkin lämmin kiitollisuus. Luultavasti hän ei olisi koskaan tavannut Yumea ilman Madaraa. He olisivat eläneet elämänsä tietämättä toisistaan lainkaan. Sellainen elämä olisi ollut melko tyhjää, sillä ennen tytön ilmestymistä Itachi oli tuntenut itsensä pelkäksi kuoreksi, tyhjäksi sisältä. Hän oli vain odottanut kuolemaa. Nyt tilanne oli aivan toinen.

Kaikki oli niin monimutkaista.

Projekti S. R.: Luku 33


Projekti S. R.


Luku 33


Sävel elämälle: Luku 33

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 33


Punainen aamunkoitto: Luku 33

Punainen aamunkoitto


Luku 33


Yume kiskoi nopeasti housut jalkaansa. Hänen poskensa punoittivat raivosta, kun hän ajatteli, mitä Kisame oli katsellut. Miten tämä kehtasi? Hän totisesti sanoisi haille suorat sanat. Kauanpa oli taas kestänyt, että tästä oli tullut ärsyttävä.

Tyttö marssi olohuoneeseen, missä Kisame istui kaikessa rauhassa sohvalla ja selasi lehteä. ”Fuka Konto”, tyttö sai luettua kannesta. Nimi ei sanonut Yumelle mitään. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä lehdestä, mutta ehkä sitä ei julkaistu siellä, missä hän oli aiemmin elänyt.
”Sinulla ei ollut mitään oikeutta tuijottaa”, tyttö huomautti miehelle.
”En minä tuijottanut”, tämä vastasi vaivautumatta edes nostamaan katsettaan lehdestä. ”Kunhan sanoin.”
”Miksi?”
”Koska sinä olet säälittävä rääpäle, joka hermostuu tyhjästä.”

Yume teki mieli kirkua, mutta hän hillitsi itsensä. Nostamalla metelin hän vain todistaisi Kisamen sanat todeksi. Olisi parempi käyttäytyä yhtä kylmänrauhallisesti kuin Itachi konsanaan. Sillä tavoin hän voisi päästä niskan päälle, saada tilanteesta ikään kuin erävoiton.

Miksi Kisame vihasi häntä niin paljon? Tai miksi Yume itse ärsyyntyi miehen seurassa? Tyttö oli aluksi inhonnut haita, mutta nykyisin.. No, hän ei varsinaisesti pitänyt Kisamesta, mutta toisaalta tämän läsnäolo tavallaan kuului asiaan. Olisi ollut sääli, jos haille olisi tapahtunut jotain tai tämä olisi vain päättänyt häipyä. Niin raivostuttava kuin Kisame olikin, tästä oli tullut osa Yumen elämää. Ei heistä varmaan koskaan tulisi ystäviä, mutta Itachin takia heidän olisi opittava tulemaan toimeen.

”Jalkasi väsyvät, jos aiot seistä siinä koko päivän”, hai huomautti lehtensä takaa. Yume tuhahti, mutta siirtyi istuksimaan yhteen nojatuoleista. Se oli upottavan pehmeä, eikä tuntunut tekevän kovin hyvää selälle. Tyttö nappasi pöydältä yhden lehden. Se oli toinen numero samasta, mitä Kisame luki. Vuosiluku oli yli kymmenen vuoden takaa, mutta tyttö avasi sen silti.

Hetkeen olohuoneessa ei kuulunut muuta kuin rapinaa. Yume selasi vanhaa lehteä, jossa oli vihreitä läikkiä. Se oli alkanut homehtua. Talo kärsi selvästi jonkinlaisesta home- ja kosteusvauriosta. Se ei ollut ollenkaan hyvä asia asukkaiden terveyden kannalta. Ei Yume yleensä ajatellut terveyttä kovinkaan aktiivisesti, mutta hän oli kuullut, että home lisäsi allergioita ja saattoi aiheuttaa jopa astmaa.

Lehti koostui erilaisista rikosjutuista, mutta mukaan oli tungettu myös muutama novelli artikkelien lisäksi. Kaikki näyttivät järjestään sijoittuvan Vesimaahan. Ilmeisesti kyseessä oli siis jokin paikallinen julkaisu. Tosin saattoi olla, ettei sitä enää edes levitetty, koska numerot olivat niin vanhoja. Yume oli jo uppoutumassa yhteen novelleista, kun Kisamen ääni keskeytti hänet.

”Koska ajattelit kertoa hänelle?” hai tiedusteli. Yume laski lehtensä ja kohotti kulmakarvojaan, vaikka se oli turhaa, sillä Kisame ei edelleenkään katsonut häntä.
”Kertoa mitä ja kenelle?” tyttö kysyi. Häntä puistatti.

Vasta nyt Kisame laski oman lehtensä ja katsoi pyöreillä silmillään suoraan häneen. Se oli oikeastaan aika pelottavaa. Suorastaan karmivaa, koska hai ei ollut pitkään aikaan katsonut Yumea niin vakavana. Kaikki taipumus ärsyttämiseen oli yhtäkkiä poissa.

”Älä viitsi. Edes sinä et ole noin tyhmä.” Okei, taipumus ärsyttämiseen oli sittenkin tallella. ”Tiedät tasan tarkkaan, mistä minä puhun.”
”Enpäs tiedä. Itse asiassa minulla ei ole aavistustakaan”, Yume sähähti. Voi hemmetin hemmetti, jos hai olisi oikeilla jäljillä. Se tekisi asian salaamisen Itachilta vielä vaikeammaksi.. ja se oli tarpeeksi vaikeaa jo nyt.
”Itachi-sama ei ehkä tajua. Hän ei ole ollut niin paljon tekemisissä naisten kanssa ja hän taisi olla aika kakara, kun hänen pikkuveljensä syntyi. Mutta minä en totisesti ole sokea, enkä pidä yhtään tuosta sinun kieroilustasi”, hai ilmoitti varsin suoraan.
”Kieroilusta?” Yume toisti.
”Juuri niin. Tuollainen salakähmäisyys ei miellytä minua ollenkaan. En ole sinuun muutenkaan niin kauhean mielistynyt, mutta tuo käytös ei totisesti nosta pisteitäsi”, hain moraalisaarna vain jatkui. Yume halusi jo toista kertaa saman päivän aikana vajota lattian läpi.
”Jos kerran inhoat minua niin paljon, mikset vain hankkiudu minusta eroon? Ei se paljon vaatisi”, tyttö tuhahti. Hän ei halunnut keskustella tästä asiasta Itachin kanssa, mutta vielä vähemmän hän halusi kuulla saarnaa Kisamelta. Eihän koko asia koskenut haita millään tavalla!

Miehen ilme oli suorastaan väsynyt. Aivan kuin Yume olisi ollut uhmaikäinen kakara, jolle asioiden selittämisestä ei ollut minkäänlaista hyötyä.
”Minä satun arvostamaan Itachi-samaa hyvin pitkälle”, hai vastasi. ”Enkä tekisi pahaa hänen jälkikasvulleen. Kiitä vain vatsa-asukkia siitä, että olet vielä hengissä.”

Jotenkin tytöstä tuntui, että Kisame vain uhkaili. Hai ei tekisi hänelle mitään, ei ollut tehnyt pitkään aikaan, eikä tulisi tekemään. Tämä ei enää vihannut häntä, mutta ei periaatteen vuoksi voinut sanoa sitä, vaan piikitteli koko ajan. Ja Yume teki itse aivan samaa. Olisi ollut noloa myöntää, ettei toinen ollutkaan niin sietämätön kuin aluksi oli vaikuttanut. Että toisen kanssa saattoi jopa tulla toimeen. Ehkä pitää tätä hyvän päivän tuttuna.

Mutta silti Kisamella ei ollut minkäänlaista oikeutta puuttua tilanteeseen. Yume kertoisi, kun kertoisi. Pitäisi odottaa oikeaa aikaa, eikä hätäillä. Ensin pitäisi saada Itachi kannattamaan ajatusta, sitten tälle voisi vasta kertoa. Tämähän ei halunnut lapsia. Siksi Yumen piti olla nyt hyvin varovainen.

”Hänellä on oikeus tietää”, Kisame keskeytti Yumen ajatukset taas. ”Jos sinä et kerro, minä teen sen.”
”Etkä varmasti tee! Tämä ei kuulu sinulle!” tyttö kiljaisi ja heitti lehden takaisin pöydälle.
”Vaikuttaa se minunkin elämääni. Ja sitä paitsi, Itachi-sama on ystäväni. Sinä teet väärin salatessasi tämän häneltä”, hai vain jatkoi saarnaamistaan. Miksi tämä välitti niin paljon? Ei Yumea olisi kiinnostanut, jos kyseessä olisi ollut Kisame. Tosin Kisame oli mies, joten tälle vahinkolisääntymisen salaaminen olisi ollut huomattavasti helpompaa.
”Mistä sinä edes tiedät?” tyttö kysyi. Samaan aikaan hän pohti kuumeisesti, miten saisi estettyä Kisamea kertomasta Itachille. Hän tarvitsi jonkin kiristyskeinon.. mutta hän ei tiennyt haista mitään.
”Sinä oksentelet aamuisin, ahmit kummallisia herkkuja, et siedä tiettyjä hajuja ja olet lihonut”, hai luetteli melkein tympääntyneenä.
”Vai katsot sinä niin tarkasti, että oikein tiedät minun lihoneen?” Yume näpäytti.
”Älä nyt jaksa olla rasittava. Minä olen ennenkin nähnyt, miten nainen muuttuu raskauden aikana, ja kaikki merkit täsmäävät sinuun. Olet kuin oppikirjan esimerkki”, hai tuhahti.

Yume jäi tuijottamaan usvaista maisemaa, joka erottui ikkunan takaa. Jos Kisame oli noin varma, olisi kai hänenkin alettava vihdoin uskoa. Kaipa hän tosiaan oli raskaana. Itachille. Hänen sisällään kasvoi uusi elämä. Tobin suunnitelma toteutuisi. Uchihat jatkaisivat eloaan, vaikkei heitä varmaankaan koskaan tulisi olemaan kovin paljon. Yumen ja Itachin lapsi joutuisi naimaan jonkun jostain toisesta klaanista. Puhdasveristä Uchihan klaania ei voisi luoda enää mitenkään. Se lohdutti, sillä Tobi ei voisi koskaan saada haluamaansa täydellisesti.

Eikä mies saisi tätä lasta. Yume tekisi mitä vain, että Tobi ei pääsisi edes vilkaisemaan lapsen suuntaan. Se mies ei pilaisi enää yhtään elämää. Tobi oli ehkä onnistunut juonissaan, mutta voittokulku loppuisi nyt. Mies ei koskaan pääsisi toteuttamaan kostoaan Yumen lapsen avulla. Tämä saisi kostaa yksin, jos välttämättä halusi, mutta yksikään toinen Uchiha ei tätä siinä auttaisi.. ellei Sasuke sitten päättäisi tehdä jotain. Kaiken järjen mukaan tällä ei kuitenkaan pitäisi olla patoumia konohalaisia kohtaan, koska tämä ei tiennyt totuutta Itachista. Niin, kukaan ei auttaisi Tobia. Tämä jäisi yksin ja sai mädäntyä suunnitelmansa kanssa.

Tyttö huokaisi. Olipa hänellä ongelma. Hänen olisi pakko kertoa Itachille.. mutta mitä sen jälkeen? Hänellä oli vahva epäilys siitä, ettei mies todellakaan ilahtuisi uutisista, vaan pikemminkin päinvastoin. Yumelle taas oli aina ollut selvää, ettei hän tekisi aborttia. Hän oli pyrkinyt elämässään uraputkeen, joka tosin oli nyt katkennut luultavasti lopullisesti, mutta silti hänestä viattoman elämän lopettaminen oli väärin. Toki hän salli abortin muille, muttei itse pystyisi siihen koskaan. Hän laski käden vatsansa päälle. Mitään ei tuntunut, ei tietenkään, koska aikaa oli kulunut niin vähän.

”En minä voi kertoa”, Yume tunnusti. Yhtäkkiä hänestä tuntui siltä, että hänen oli pakko saada puhua asiasta jonkun kanssa. Valitettavasti Kisame oli ainoa, joka oli tarjolla. Hitomi olisi ollut paljon miellyttävämpää keskusteluseuraa, mutta tämä ei ollut saatavilla.
”Ei ole kyse siitä, voitko vai et. Sinun täytyy kertoa”, hai tuumasi tylysti. Helppohan tämän oli sanoa!
”Niin, mutta Itachi..”
”Tekisi mitä? Hyppäisi kattoon onnesta? Rakentaisi uuden talon, jossa on lastenhuonekin? Innostuisi suojelemaan sinua entistä enemmän?” Kisame keskeytti, ennen kuin Yume edes ehti päättää lausettaan.

Tytön katse kääntyi haihin vaistomaisesti. Olivatko miehet jo puhuneet jotain keskenään vai mistä tuollaiset ehdotukset kumpusivat? Oliko nyt niin, että Itachi oli puhunut Kisamelle jotain sellaista, mitä ei ollut suvainnut mainita Yumelle? Se ei tietysti olisi ollut mitään uutta. Salailu tuntui kuuluvan miehen luonteeseen. Ja miehet kävivät edelleen keskusteluja, jotka katkesivat kuin veitsellä leikaten Yumen ilmestyessä lähistölle.

”Haluatko kuulla tarinan?” hai kysyi yllättäen ja heitti oman lehtensä pöydälle. Yume nyökkäsi yhä vain hämmentyneempänä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä nyt tuuli. Kisame ei totisesti ollut oma viheliäinen itsensä, vaan joku inhimillinen olento, jonka päässä saattoi jopa liikkua jotain. Se oli käsittämätöntä. Sellainen ei vain jotenkin sopinut Kisamen tyyliin.

”Tunsin kerran erään miehen, joka oli eksyksissä itsensä kanssa. Hän oli tehnyt elämässään monia vääriä valintoja ja päätynyt tilanteeseen, josta ei enää ollut ulospääsyä. Joka päivä hän pohti, mitä olisi voinut tehdä toisin. Sellaisia asioita olisi luultavasti ollut monia, mutta samalla mies tiesi, ettei lopulta olisi koskaan tehnyt toisia valintoja”, Kisame aloitti. Hai tuijotteli nyt vuorostaan ulos ikkunasta, kertoi tarinaansa kuin Yume ei edes olisi ollut paikalla. ”Joka tapauksessa miehen elämä oli päin helvettiä. Sitten eräänä päivänä hän tapasi jonkun. Aluksi hän ei halunnut olla tämän kanssa missään tekemisissä, mutta jotenkin se nainen sai murrettua miehen kuoren. Ehkä he olivat kumpikin yhtä eksyksissä, hukassa elämänsä kanssa. Ehkä nainen oli vähemmän sekaisin ja osasi siksi tarttua tilaisuuteen. En tiedä.”

Puhuiko Kisame itsestään vai kenties Itachista? Yumesta tarina olisi voinut sopia kumpaan tahansa mieheen. Eihän kukaan syntynyt rikolliseksi – paitsi ehkä tytön oma lapsi – vaan sille tielle päädyttiin elämässä tehtyjen väärien valintojen kautta. Varmasti molemmat miehet olivat tehneet asioita, joita katuivat syvästi. Itachi nyt ainakin oli. Ja silti saattoi olla niin, etteivät nämä kuitenkaan muuttaisi menneisyydestään mitään. Lopulta kaikki teot ja tapahtuneet asiat tekivät ihmisestä juuri sen, mitä hän oli. Yume saattoi sanoa, että olisi tehnyt monet teot toisin, mutta todellisuudessa hänkään ei halunnut muuttaa valintojaan. Jos hän olisi saanut tilaisuuden ja muuttanut mennyttä, hän olisi nyt täysin eri ihminen. Ei se Yume, joksi hän oli vuosien varrella kasvanut. Tietenkin toisenlainen Yume saattaisi olla onnellisempi, mutta.. Noh, tyttö ei vain halunnut antaa pois mitään siitä, minkä oli saavuttanut. Ehkä niin oli lopulta jokaisen kohdalla.

”He rakastuivat toisiinsa, vai mitä?” tyttö kysäisi. Kisame nyökkäsi. Huh, tämä oli totisesti outoa. Nähdä hai tuollaisessa mielentilassa, puhumassa hänelle kuin hän olisi ihminen, eikä jokin ärsyttävä hyönteinen, joka olisi liiskattava mahdollisimman nopeasti.

”Tapahtui kaikenlaista, mutta he kulkivat yhdessä. Se ei ollut ehkä viisasta ja jossain vaiheessa se johti erinäisiin seurauksiin. Nainen kuitenkin yritti salata kaiken mieheltä. Ehkä hän epäili, ettei tilanne olisi ollut sopiva, eikä se ollutkaan. Silti tämä teki väärin, koska mies olisi varmasti ymmärtänyt. Tehnyt kaikkensa kääntääkseen tilanteen parhainpäin”, Kisame jatkoi. ”Jos hän vain olisi tiennyt..”
”Mitä tapahtui?” Yume henkäisi.

Jos joku olisi aikaisemmin yrittänyt väittää tytölle, että hän vielä kerran kuuntelisi Kisamen kertomaa tarinaa ja kiinnostuisi siitä oikeasti.. no, Yume ei olisi todellakaan uskonut sitä. Haillahan oli tunteet ja ajatuksia päässään! Tämä alkoi vaikuttaa enemmän ihmiseltä ja vähemmän.. no, hailta. Kisamesta paljastui täysin uusi puoli, sellainen jonka olemassa olosta Yumella ei ollut ollut minkäänlaista aavistusta.

”Miehellä oli paljon vihollisia ja nämä saivat tietää naisesta”, Kisame vastasi. Tyttö arvasi jo loput. ”Nämä tappoivat hänet.. heidän omaan makuuhuoneeseensa. Ja vasta naisen kuoleman jälkeen miehelle selvisi, että heitä olisi muutaman kuukauden päästä asunut talossa kolme.”

Olohuoneeseen laskeutui hiljaisuus. Yumen kurkkua kuristi. Yhtäkkiä hän katui jokaista ilkeää sanaa, jonka oli koskaan Kisamelle lausunut. Hän myös ymmärsi, että hai ei luultavasti pitänyt hänestä, koska hänen takiaan Itachille voisi käydä samalla tavalla kuin tarinan miehelle. Sellainen ei ollut edes epätodennäköistä. Varmasti monet vihasivat Itachia.. ja Yumen tappaminen olisi täydellinen tapa saada mies kärsimään. Saati sitten miehen oman lapsen tappaminen. Olisi totisesti ollut parempi, jos he eivät olisi koskaan tavanneetkaan. Se olisi ollut kaikkien kannalta helpompaa.

Ja silti Yume ei enää olisi suostunut tyytymään helppoon ratkaisuun. Hän ei halunnut päästää Itachista irti ja lähteä. Jos hän tekisi niin, mies oppisi vielä elämään ilman häntä, eikä tämä saisi koskaan tietää lapsesta. Ei Kisame siinä vaiheessa kertoisi, eihän? Se olisi lopulta miehelle helpompaa. Yume tajusi varsin hyvin, että Itachi kyllä suojelisi häntä ja lasta, mutta millä hinnalla. Olisi paljon parempi, että hän yrittäisi paeta ja kasvattaa lapsen yksin jossain sellaisessa maassa, jossa Akatsukilla ei olisi jalansijaa ja jossa Uchihat eivät olleet tunnettuja.

Mutta tyttö tiesi, ettei hän tekisi niin. Kaipaus olisi aivan liian suuri. Hän oli näköjään valmis vaarantamaan kaiken vain saadakseen olla Itachin kanssa. Se oli ehkä typeryyttä, mutta se oli katkeransuloista typeryyttä, jota ilman elämästä olisi tullut harmaata.

”Olen pahoillani, että niin kävi”, tyttö mutisi. Sanat tulivat ulos hyvin vaikeasti, sillä hän oli siihen saakka suhtautunut Kisameen aivan toisella tavalla. Ei tuntunut luontevalta olla haille ystävällinen, vaikka tarina saikin mielen surulliseksi.

Hai ei vastannut. Tämä tarttui lehteensä uudestaan ja nosti sen kasvojensa eteen. Yumekin otti itselleen lukemista, mutta rivit vain vilisivät hänen silmissään. Pää oli liian täynnä ajatuksia.
”Onko siitä kauankin?” tyttö kysyi tahtomattaan.
”Reilut kymmenen vuotta”, kuului vastaus lehden takaa. Jotenkin tyttö yllättyi, että sai edes vastauksen. Hän oli tavallaan olettanut, että keskustelu oli nyt käyty loppuun, eikä Kisame enää koskaan puhuisi hänelle asiasta. Se oli myös selvää, ettei Yume kertoisi Itachille ikinä. Hänellä oli kumma tunne, ettei mies tiennyt jutusta tai ainakaan ollut kuullut tarinaa kokonaan. Hänelle Kisame oli kertonut vain yhdestä syystä. Hai ei halunnut hänen tekevän samaa ratkaisua kuin tarinan nainen.
”Sehän tarkoittaa, että olit vasta..” Yume aloitti. Itse asiassa hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, minkä ikäinen Kisame oli. 30? 40? Haista oli vaikea päätellä. Tähän eivät näyttäneet pätevän samat säännöt kuin tavallisiin ihmisiin.
”Itachi-saman ikäinen, jos sinun on pakko tietää”, hai puuskahti.

No, tuo ainakin vahvisti tytön epäilykset siitä, että Kisame oli puhunut itsestään. Hain lehti heilahti omituisesti. Ilmeisesti tämäkin tajusi, että oli myöntänyt asian jo liian suoraan.
”En minä puhu kellekään”, Yume kuiskasi nopeasti oman lehtensä takaa. Hän kurkisti varovaisesti sen reunan ylitse, mutta Kisame piti edelleen kasvonsa piilossa.

Hai ei vastannut. Yumella oli todella epämukava olo. Oli ollut helpompaa suhtautua mieheen kuin tämä olisi ollut jotain äärimmäisen epämiellyttävää. Sillä tavoin he olivat pärjänneet mukavasti. Ehkä saaneet Itachin lähelle hulluutta riidoillaan, mutta sentään maailmassa oli ollut järjestys.  Nyt yhtäkkiä hai oli uskoutunut tytölle ja romahduttanut pohjan kaikelta kiukulta ja tappelunhalulta. Kisame olikin ihminen, jolla oli takanaan hyvin kipeitä asioita. Sellaisia, joista yleensä ei puhuttu kenellekään.

”Minä taidan mennä keittämään teetä”, Yume ilmoitti ja nousi. Olohuone ahdisti häntä liikaa. Kisamen kohtalo ahdisti. Nyt mikään ei ollut enää ennallaan. Hän ei voisi suhtautua haihin samalla tavalla. Ei hän voisi haastella tälle vain kiusatakseen tätä. Toisaalta ehkä se olisi kuitenkin parempi ratkaisu. Tuskin Kisame halusi erityiskohtelua menneisyytensä takia. Sitä paitsi sellainen olisi vain herättänyt Itachin epäilyt.

”Kokeile lisätä siihen inkivääriä. Se yleensä ennaltaehkäisee pahoinvointia”, hai huomautti, kun tyttö oli päässyt jo ovelle. Tyttö vilkaisi taakseen, mutta mies piileksi yhä lehden takana.
”Kiitos”, hän mutisi ja suunnisti keittiöön. Kisame tiesi yrteistä yllättävän paljon. Tietysti tämän asema varmaankin vaikutti asiaan. Rikollinen ei vain voinut kävellä sairaalaan hoitoon tapahtui mitä tahansa. Oli selvittävä omillaan.

Keittiössä tyttö laski pannun täyteen vettä ja iski sen hellalle. Hän ei juuri itse häärännyt keittiössä normaalisti, sillä Itachi oli paljon häntä parempi ruuanlaitossakin. Se häiritsi Yumea jonkin verran. Hän oli kuitenkin nainen, joten hänen olisi pitänyt pärjätä miehelle edes siinä. Hän oli selvästikin keskittynyt liikaa omaan uraansa aiemmin, koska ruuanlaittotaito oli jäänyt hyvin alkeelliselle tasolle. Kyllä hän nuudelit tai riisit keitti, mutta esimerkiksi kastikkeet olivat hänelle täydellinen mysteeri. Miten niistä sai hyvänmakuisia ja riittävän, muttei liian, paksuja?

Tyttö kaiveli kuivakaappia. Hän valikoi tavallista mustaa teetä ja etsi sitten maustekaapista inkivääripurkin, josta lisäsi maustetta omaan teeannokseensa. Kupit olivat ylähyllyllä, joten hän joutui käyttämään tuolia saadakseen kaksi sellaista. Vasta nyt hän kiinnitti huomiota niiden kuviointiin. Ne olivat valkoista posliinia, mutta niihin oli maalattu koukeroisia kukkaköynnöksiä. Kukaan mies ei olisi koskaan ostanut sellaisia, ei ikäpäivänä.

Astuessaan alas tuolilta Yume puristi kuppeja rystyset valkeina. Tärisevin käsin hän laski ne pöydälle ja työnsi tuolin paikoilleen. Keittiö näytti yhtäkkiä hyvin erilaiselta hänen silmiinsä. Kaappien ovissa oli kauniit kaiverrukset, jotka olivat kuitenkin tummuneet. Verhot olivat joskus olleet varmasti vaaleammat ja siistimmät, vaikka nyt ne olivat haurastuneet talon oltua kauan tyhjillään. Kukaan ei ollut huolehtinut lämmityksestä pieneen ikuisuuteen, joten kosteus oli hiipinyt rakenteisiin ja tekstiileihin. Talo oli kuitenkin joskus ollut täynnä elämää.. ja se oli ollut kaunis koti jollekulle. Naisen sisustama koti, ei sellainen askeettinen poikamiesboksi kuin Kisamen ja Itachin asunto.

Tytön huokaus peittyi teepannun kiehumisen ääneen. Yume kiirehti nostamaan sen levyltä ja kaatoi kuumaa vettä kumpaankin kuppiin. Miellyttävä tuoksu levisi keittiöön. Inkivääri toi siihen kivan lisän. Kisamen vinkki oli varmasti ollut erittäin hyvä, sillä pelkkä tuoksu jo paransi tytön oloa.

Teen hautuessa Yume jäi nojaamaan tiskipöytään ja katseli ulos keittiön ikkunasta. Olikohan sen takana ollut joskus puutarha? Viljelivätkö rikolliset mitään? Eivät kai hekään aina tehneet töitä. Itachilla ja Kisamella näytti ainakin riittävän rahaa mukavasti, vaikkeivät nämä olleet tehneet rikoksia hetkeen. Ilmeisesti nämä tekivät sen verran isompia keikkoja tai jotain, ettei niitä tarvinnut olla tekemässä jatkuvasti. Jossain vaiheessa Yume kuitenkin tiesi jäävänsä yksin odottamaan, kun miehet olisivat hoitamassa niin sanottuja työtehtäviään. Ja joka kerta hän saisi pelätä, etteivät nämä palaisikaan.

Ja Itachi saisi pelätä, että joku selvittäisi sillä välin Yumen olinpaikan ja tulisi tappamaan tai sieppaamaan hänet. Niin heidän elämänsä tulisi kulkemaan. Se ei olisi helppoa. Tyttö olisi halunnut kaapata miehen mukaansa ja paeta jonnekin kauas, mutta Akatsukin jäsenelle ei tainnut löytyä maailmasta turvallista paikkaa.

Kun tee oli vihdoin valmista, tyttö nosti molemmat kupit ja lähti niiden kanssa takaisin olohuoneeseen. Hän oli ainakin yhden ystävällisen teon velkaa Kisamelle. Hai oli osoittanut niin suurta luottamusta häntä kohtaan, ettei hän ollut sen arvoinen. Ei kaikkien ilkeiden sanojen jälkeen.

”Toin sinulle teetä”, tyttö ilmoitti ja laski toisen kupin hain eteen pöydälle. Hän livahti omansa kanssa takaisin nojatuoliin. Sohvalle hän ei olisi istunut suurin surminkaan, vaikka hänen suhtautumisensa Kisameen oli ehkä hieman muuttunutkin.

Tyttö nosti jalat tuolille ja siemaili teetään. Sivusilmällä hän huomasi hain tarttuvan omaan kuppiinsa. Yume ei oikeastaan tiennyt, olisiko hänen pitänyt sanoa jotain vai olla vain hiljaa. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui luontevammalta, koska hän ei voinut sanoa mitään, mikä olisi helpottanut toisen tuskaa. Ja sitä Kisamen täytyi tuntea. Tuollaiset tapahtumat jättivät jokaiseen jälkeensä. Vaikka kipu varmasti aikaa myöten helpotti, jotain jäi aina. Suru ei kadonnut koskaan kokonaan.

”Kerro hänelle”, Kisame huomautti lehtensä takaa.

Projekti S. R.: Luku 32


Projekti S. R.


Luku 32


Sävel elämälle: Luku 32

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 32

Punainen aamunkoitto: Luku 32

Punainen aamunkoitto


Luku 32


Yume ei edes yllättynyt herätessään vellovaan pahoinvointiin. Hän siirsi Itachin käden nopeasti vyötäröltään ja juoksi kylpyhuoneeseen. Toisinaan pahoinvointi jäi pois, toisinaan se oli lievempää, mutta tänä aamuna aivan kamalaa. Valitettavasti hän ei voinut enää mitenkään syyttää Deidaraa siitä. Alkoi olla käsillä se hetki, että hänen oli pakko myöntää totuus. Mutta hän ei voinut edes uskoa sitä. Ei niin käynyt, ei hänelle.

Tyttö veti vessan ja nojasi poskensa viileään kaakeliseinään. Paha olo alkoi jo haihtua pois. Se oli aina vain äkkinäinen kohtaus, muttei koskaan tervetullut. Mitä hän oikein tekisi? Elämä oli asettunut kohtalaisen hyvin uomiinsa, kaikki oli ihanan arkista. Hän oli kyllä huomannut, että Itachi yritti ottaa erinäisiä asioita puheeksi, mutta hän ei ollut vielä valmis keskustelemaan niistä. Oli niin paljon, mitä olisi pitänyt kertoa miehelle. Pahoinvoinnin syy oli ehkä kärkipäässä, mutta tyttö ei voinut avata suutaan ja lausua epäilyksiään ääneen. Hän ei vain voinut.

Toinen tärkeä asia oli Tobi. Itachi ei tainnut tietää, kuka mies oikeasti oli. Kenties tämän olisi silti pitänyt tietää. Yume päätti ottaa sen asian puheeksi mahdollisimman pian, vaikka joutuisikin käymään vankeusajan nöyryyttäviä muistoja läpi. Häntä puistatti yhä muistella tapahtunutta. Kuitenkin puhumalla Tobista hän voisi antaa itselleen anteeksi sen, ettei ollut ottanut puheeksi tärkeämpää aihetta. Ei kaikkea voinut pamauttaa pöytään kerralla, sillä ihmismieli ei pystynyt käsittelemään montaa asiaa yhtä aikaa.. ainakaan miesten.

”Meidän pitää puhua.”

Yumen selkä jännittyi, kun hän kuuli Itachin äänen. Sävystä oli helppo päätellä, ettei vastaan väittämisestä olisi minkäänlaista hyötyä. Jos hän ei puhuisi vapaaehtoisesti, mies pakottaisi hänet. Mitä ihmettä hän sanoisi? Miten hän voisi selittää kaiken? Kylmä hiki nousi tytön niskaan. Hän kampesi itsensä jaloilleen ja siirtyi lavuaarin ääreen. Nopeasti hän tarttui hammasharjaan saadakseen hetken lisää miettimisaikaa.

”Misthä niin?” Yume mutisi harja suussaan. Hän vilkaisi syrjäsilmällä ovenkarmiin nojaavaa miestä. Tämä oli ehtinyt jo kietaista hiuksensa yksinkertaiselle poninhännälle ja pukea päivävaatteet päälleen. Yumella itsellään oli yllään vain alushousut ja pitkähkö t-paita. Hän totisesti tarvitsisi lisää vaatteita.

Mutta vaatepulma oli toissijainen. Hänen täytyisi keksiä jokin selitys Itachille, jokin keino voittaa aikaa. Hän ei voisi sanoa epäilyksistään mitään niin kauan kuin ne olivat vain epäilyksiä. Vasta kun hän tietäisi totuuden, hän voisi lausua sen ääneen. Miten hän saisi tietää sen? Hän ei voinut pyytää miestä viemään häntä lääkäriin, eikä karatakaan sinne. Hän oli nyt rikollinen, lainsuojaton, etsintäkuulutettu. Hän ei voisi lähteä talolta minnekään, ennen kuin oppisi hengen.. eikä se sujunut häneltä edelleenkään. Miten muka toiseksi muuttuminen oli niin turkasen vaikeaa hänelle? Miksei hän kyennyt oppimaan kuin taijutsuja?

Niin, oppimaan.. Tobi oli kerran sanonut, että sharinganeilla saattoi nähdä chakran virtauksen. Yume ei kyllä muistanut nähneensä, mutta jos hän harjoittelisi kovasti, se voisi ehkä onnistua. Tosin sitä varten hänen täytyisi saada Itachi pois kannoiltaan, sillä hän ei ollut kertonut silmistäkään miehelle. Kuitenkin.. jos hän oppisi kyvyn, hän voisi katsoa itseään peilistä. Toimisiko se? Täytyihän lapsella olla omaa chakraa, joten eikö se näkyisikin, jos vain osasi katsoa. Yume ei tiennyt, mutta ajatus oli testaamisen arvoinen. Se vain vaatisi järjestelyjä. Hän ei taatusti oppisi sitä hetkessä.

”Tiedät itsekin”, mies tuhahti. Yume kumartui ottamaan suunsa täyteen vettä ja purskutteli huolellisemmin kuin koskaan. Niin hän, piru vie, tiesikin. Onneksi Itachi ei vielä tiennyt.

Hammasharja kolahti mukin reunaan, kun tyttö asetti sen paikoilleen. Vihdoin hän kääntyi katsomaan miestä. Tämän ilme oli huolestunut ja epäilevä.
”Istu.” Käsky tuli niin napakasti, että Yume istahti vaistomaisesti pöntön kannen päälle. Yleensä hän ei olisi suostunut tottelemaan kuin mikäkin koira, mutta nyt.. hän oli kauhusta kankea. Hänen sydämensä hakkasi rintaa vasten, kädet hikosivat. Ei, hän ei vain voisi kertoa. Itachi pakottaisi hänet taatusti luopumaan lapsesta, jos sellainen oli edes olemassa. Mies ei ollut mitään isätyyppiä. Tämä oli rikollinen. He molemmat olivat. Ei sellaiseen tilanteeseen ryhdytty pykäämään lapsia.

Itachi kyykistyi Yumen eteen ja tarkasteli tyttöä liiankin tiiviisti. Tyttö olisi halunnut vajota lattian läpi. Tuo katse oli niin tarkka, se huomasi kaiken. Pienetkin eleet tai eleettömyyden. Ja mies tuijotti häntä vasta tavallisilla silmillään. Mitä kaikkea tämä näkisikään, jos ottaisi sharinganit käyttöön? Taivas, toivottavasti mies ei tekisi sitä. Jos Yumen teoria osui oikeaan, tämä näkisi välittömästi, mistä oli kyse.

”Sinä et taida olla terve”, mies totesi. Tyynessä äänessä oli pieni särö, Yume kuuli sen aivan liian selvästi. Tyttö puri huultaan. Mitä hemmettiä hän tekisi?
”Et ole sinäkään, olet kuolemansairas!” hän henkäisi. Kyllä, hyökkäys oli aina paras puolustus.

Ja se totisesti toimi. Itachi hätkähti, hyvä ettei horjahtanut. Mies kalpeni asteen verran ja tämän kasvot synkkenivät. Periaatteessa Yumen olisi pitänyt olla tyytyväinen piikin osumisesta, sillä se saattoi pelastaa hänen oman nahkansa.. mutta miehen ilme kertoi liikaa. Tobi oli ollut oikeassa. Itachi kuolisi.
”Voimme keskustella siitä myöhemmin”, mies yritti.
”Ei, me puhumme siitä nyt!” Tällä kertaa Yume oli tosissaan. Hän halusi tietää, oliko mitään tehtävissä. ”Kuoletko sinä? Koska? Voinko minä tehdä jotain?”
”Minä käytän voimakkaita lääkkeitä. En ole varsinaisesti kuolemassa, mutten ole täysin kunnossakaan. Jos käytän mangekyo sharinganiani liikaa, se voi joku kerta viedä minulta hengen”, mies sanoi. Yume suorastaan yllättyi tämän rehellisyydestä. ”Vähintäänkin se sokeuttaa minut.”
”Tiedän. Tarvitset sen takia Sasuken silmät”, tyttö älähti. Kaikki oli totta. Miten kamalaa! ”Mutta sinä et voi tehdä sitä, et omalle veljellesi. Hän on kärsinyt jo tarpeeksi.”
”Niin on”, Itachi myönsi.
”Sinä et saa tehdä sitä”, Yume jatkoi. ”Minä en salli sitä.”
”En ole kysynyt sinun lupaasi”, mies ärähti, mutta jotenkin voimattomasti. Pieni ääni kertoi Yumelle, ettei tällä kenties ollut aikomustakaan satuttaa Sasukea. Itachi ei vain ollut ihminen.. joka satutti muita. Mies teki niin vain pakosta.

Tyttö laski toisen kätensä miehen olkapäälle. Aamu oli saanut hyvin synkän sävyn, mutta näistä asioista oli vain pakko puhua.
”Sinä voit saada minun silmäni. Treenaa minua niin paljon kuin tarvitsee.. ja kun olen valmis, voit viedä ne. Tiedän, että suojelet minua aina. En tarvitse silmiäni nähdäkseni sen”, tyttö kuiskasi. Ajatus sokeudesta tuntui pelottavalta, mutta hän ei voinut antaa Itachin sokeutua tai viedä Sasuken silmiä. Mies tarvitsi näkökykyä enemmän kuin hän.
”Onko sinulla..?” mies hämmästyi. Yume nyökkäsi. Hän sulki silmänsä, avasi ne uudestaan, katsoi hetken Itachia ja sulki silmänsä taas. ”Mikset ole sanonut mitään?”

Yume kohautti olkapäitään. ”Se ei tuntunut tärkeältä. Nyt se kuitenkin on.”
”Ei. Minä en voi ottaa sinun silmiäsi. Mangekyo sharingania ei saavuteta tuosta noin vain, enkä muutenkaan voisi tehdä sitä sinulle”, Itachi huomautti.
”Mikä siinä on niin kauheaa, ettei kukaan voi kertoa minulle, miten siihen pisteeseen päästään?” Yume sähähti. Myös Tobi oli salannut häneltä tämän osuuden. Selvästi molemmat miehet epäilivät, että hän ei pystyisi siihen. Itachin takia hän oli valmis yrittämään mitä tahansa.
”Sitä sinä et saa koskaan tietää. Sinä, hullu tyttö, tappaisit itsesi yrittäessäsi, enkä anna sinun tehdä sitä”, Itachi huokaisi. ”Mutta älä ole huolissasi. Minä en aio viedä Sasuken silmiä. Keksin jonkin toisen keinon ja sillä välin pyrin käyttämään silmiäni mahdollisimman vähän.”
”Varmasti?” Yume kysyi.
”Varmasti. Minä lupaan sen.”

Helpotuksen huokaus purkautui Yumen huulilta. Tietenkään ongelma ei ollut vielä millään muotoa ratkaistu, mutta Itachi tiesi paljon enemmän kuin hän. Miehellä oli varmasti jokin ässä hihassaan. Kaikki järjestyisi.
”Ja palatakseni alkuperäiseen aiheeseen..” miehen ääni sai tytön jähmettymään uudestaan. Hän ei ollutkaan päässyt kiemurtelemaan irti koukusta. ”.. mistä sinä tiedät tuon kaiken?”

Pelastus.

”Tobi kertoi minulle. Hän on oikeasti..”
”Uchiha Madara?”
”Juuri niin! Koko klaanin perustaja. Hänen täytyy olla ihan käsittämättömän vanha”, Yume innostui. Nyt liikuttiin sentään jokseenkin turvallisella maaperällä. ”Hän kertoi minulle kaiken. Klaanin historian, sinun tarinasi, Sasuken tarinan, aivan kaiken.”

Tällä kertaa Itachi huokaisi hyvin raskaasti. ”Minun olisi pitänyt kertoa sinulle. Hän taatusti väritti mielikuvasi hyvin kirkkaasti.”
”En nyt tiedä. Hän puolusteli sekä sinua että Sasukea hyvinkin paljon”, Yume huomautti. Tobista saattoi sanoa paljon pahaa, mutta tämä piti sitkeästi omiensa puolta siitä huolimatta, että oli ollut mukana tappamassa Uchihoja.
”Ja hän varmasti suhtautui sinuunkin hyvin.. hmm.. lämpimästi?” mies kysyi.
”No, en nyt sanoisi niinkään. Hän oli vähän kuin ankara isä, rangaistuksia riitti, jos en totellut, mutta koskaan hän ei käynyt minuun käsiksi”, Yume selosti. Hän halusi tehdä Itachille selväksi, ettei kostoreissuun ollut syytä. Paitsi, ettei kukaan ansainnut kuolemaa toisen kädestä, hän ei halunnut miehen joutuvan käyttämään silmiään. Tobin täytyi olla taidoiltaan todella korkealla. Itachi ei varmasti pärjäisi ilman sharinganeja.

”Sellainen hän on. Ankara isä, joka vaatii ’lapsiltaan’ paljon. Joko teet hänen tahtonsa mukaan tai sinut pakotetaan tekemään. Hän kieroilee, manipuloi, kietoo sinut verkkoonsa, ennen kuin edes tajuat. Ja kun vihdoin ymmärrät, mitä on tekeillä, on liian myöhäistä paeta”, mies kertoi.
”Puhut kuin omasta kokemuksesta”, Yumen oli pakko huomauttaa.
”Kenties puhunkin. Madaralla oli suunnitelmia minun varalleni. Klaanin tuhon jälkeen hän toimi opettajanani jonkin aikaa. Hän puhui aina klaanin elvyttämisestä entistä vahvempana. Hän sanoi, että minä olisin siinä avainasemassa, vaikka Sasuke luultavasti jonain päivänä ylittää kykyni. Silti Madaran mielestä juuri minun olisi pitänyt elvyttää klaani.. ja kostaa Konohalle”, Itachi jatkoi. ”Minä en halua aloittaa sotaa Konohaa vastaan.”
”Entä se klaanin elvyttämisosa?” Yume tiedusteli hyvin varovaiseen sävyyn.

Yhtäkkiä tyttö ymmärsi paljon enemmän kuin aiemmin. Tobin suunnitelma oli nyt huomattavasti selkeämpi. Mies oli vuosia hautonut klaaninsa elvyttämistä. Siihen ajatukseen Yume oli sopinut täydellisesti, koska hänet oli kihlattu yhdelle klaanin vahvimmista miehistä ja vielä elossa olevalle sellaiselle. Tobi oli järjestänyt hänet ja Itachin yhteen toivoen, että jotain tapahtuisi. Ja oli tapahtunut. Vieläkään Yume ei ymmärtänyt, miksei hän ollut älynnyt huolehtia ehkäisystä, mutta saattoihan se liittyä jotenkin sinettiin. Ehkä se vaikutti hänen ajattelukykyynsä. Kaikki oli mahdollista.

Joka tapauksessa Tobin suunnitelma oli toteutunut.. luultavasti. Yume ei vieläkään halunnut uskoa sitä. Mies kuitenkin oletti niin. Ja tämä oli siepannut hänet, koska ei ollut pitänyt Itachia sopivana kasvattamaan klaanin uutta perillistä. Itachi olisi varmasti opettanut lapsen rakastamaan rauhaa ja pyrkimään hyvään. Tobi halusi kostoa. Ja kostoaan varten mies oli käyttänyt Yumea siitostammana! Se mies oli totisesti sairas.

”Madara puhui puhdasverisistä lapsista. En koskaan edes ajatellut sitä tarkemmin. Olin nuori, tappanut juuri tyttöystäväni, eikä minua kiinnostanut yksikään nainen. Lisäksi ajatus oli muutenkin järjetön.. puhdasverisiä lapsia ei tehdä, jos molemmat eivät ole Uchihoja. Ja kaikki naispuoliset Uchihat olivat kuolleet”, Itachi vastasi tytön tiedusteluun. ”Tai niin minä luulin. Nyt se tietenkin olisi mahdollista, mutta tämä tilanne. Puoli maailmaa on minun perässäni, jopa oma veljeni. Sinustakin on tullut etsintäkuulutettu.. ja kaikki muu siihen päälle. Tajuat varmaan itsekin, että olisi sulaa hulluutta yrittää elvyttää klaania. Lapset olisivat tuomittuja jo ennen syntymäänsä. Lisäksi Madara varmasti haluaisi kasvattaa jokaisen itse ja tekisi kaikkensa saadakseen heidät käsiinsä. Minä olen liian rauhantahtoinen hänen mielestään.”

Yumen sydän jysähti vatsanpohjalle ja sieltä polviin asti. Jos hän olisi seisonut, hän ei olisi pysynyt pystyssä. Juuri niin kuin hän oli ajatellut. Itachi ei halunnut lapsia, ei ainakaan nyt. Vasta sitten, kun Madara olisi poissa laskuista ja lapset eivät joutuisi vihatuiksi verenperintönsä takia. Jopa Yume ymmärsi, ettei se päivä koittaisi koskaan.

”Ymmärrän nyt, miksi hän halusi sinut niin kovasti. Olet ainoa naispuoleinen Uchiha, ainoa joka voi elvyttää klaanin.. uusi kantaäiti”, Itachi mutisi. ”Ei kai hän vain..?”
”Ei!” Yume sihahti nopeasti. Miehen silmiin oli jo ollut nousemassa raivo, mutta se onneksi pyyhkiytyi pois. ”Hän vain pakotti minut syömään yliterveellisesti ja huolehtimaan kunnostani äärimmäisen hyvin.”
”Varmaankin halusi sinun olevan täydellisessä kunnossa, kun aika olisi oikea ja hän olisi ryhtynyt..”
”Älä sano noin! Minä en halua ajatella edes tuollaista!”

Tyttöä oksetti taas. Hyi, Tobi ei todellakaan ollut miellyttävä persoona. Vielä pahemmalta tuntui ajatella, että mies olisi koskenut häneen. Miten Itachi saattoi luulla! Itachi ei tajunnut ollenkaan Tobin suunnitelmaa, eikä Yume voinut sitä selittää. Päinvastoin, hänen täytyisi jotenkin järjestää asiat. Mutta ei hän voisi tappaa viatonta lasta, vaikka olisi saanut tilaisuudenkin. Mitä hän tekisi? Pakenisi? Mutta minne.. eikä Itachin jättäminenkään tuntunut viisaalta. Hän ei selviäisi yksin raskausaikana.

Tobi oli ollut oikeassa siinä, että koittaisi päivä, jona hän tarvitsisi miestä rinnalleen. Kyseinen mies vain oli Itachi. Mutta ensin totuus pitäisi kertoa. Jos se nyt edes oli totuus. Yume ei vain voinut myöntää sitä, ei edes uusien todisteiden valossa.

”Vielä yksi asia”, Itachi huomautti pitkäksi venyneen hiljaisuuden päätteeksi. ”Mitä he tekivät sinulle? Sinä et ole terve, enkä voi viedä sinua hoitoon. Sinun täytyy kertoa minulle kaikki, että voin auttaa sinua.”

Yume nielaisi. Miksei mies vain voinut unohtaa hänen pahoinvointiaan? Nyt kun tämä oli sanonut melkein suoraan, ettei todellakaan halunnut lapsia, tyttö ei vain voisi kertoa. Jos hänen epäilyksensä osuisivat oikeaan ja mies pakottaisi hänet tappamaan lapsen.. ei.

”Minulla on vain vatsa sekaisin. Se alkoi tajuttomuudesta heräämisen jälkeen”, tyttö valehteli. ”Ehkä se johtuu illuusiosta?”
”Voihan se olla”, mies vastasi. Yume olisi nähnyt kilometrienkin päästä, ettei tämä uskonut häntä. ”Mutta tuo ei ole mikään normaali reaktio. Voihan se olla, että olet vain tavallista herkempi.. Haluaisin silti tietää, mitä he tekivät sinulle. Satuttivatko he? Pakottivatko he sinut syömään jotain yrttejä? Kiduttivatko he sinua?”

Laskettiinko pakkosyöttäminen kiduttamiseksi? Tai se, ettei saanut lukita ovea käydessään suihkussa? Tai se, ettei pystynyt nukkumaan kunnolla, koska joutui pelkäämään tulevansa raiskatuksi? Ja voisiko mitään noista kertoa Itachille ilman, että mies lähtisi kostamaan?

”He eivät tehneet minulle kerrassaan mitään”, Yume vastasi ja käänsi katseensa lattiaan. ”Sinä päivänä, kun te tulitte.. Se oli ainoa kerta, kun Tobi lähti ulos ja jätti minut Deidaran kanssa kahdestaan. Saattoi hän joskus olla toisessa huoneessa, mutta oli aina kuulolla, eikä Deidara uskaltanut tehdä mitään muuta kuin ilkeillä. Mutta silloin.. mutta se oli ainoa kerta, minä vannon!”
”En minä sinua syytä mistään”, Itachi huomautti. ”Mitä hän teki?”
”Kävi kiinni ja löi. Loput sinä tiedätkin”, Yume sanoi nopeasti. Deidaran käsistä hän ei sanonut mitään. Hän ei halunnut ajatella asiaa. ”Usko nyt, he eivät tehneet minulle mitään sellaista, mikä voisi aiheuttaa pahoinvointia. Kyse on varmaan jostain lievästä mahataudista.”
”Joka iskee aina aamuisin? Yume, minä en ole idiootti.”
”Minä en oksentanut eilen!” tyttö puolustautui.
”Mutta toissapäivänä oksensit ja sitä edellisenä”, Itachi jatkoi sinnikkäästi. Mies olisi joskus voinut opetella luovuttamisen jalon taidon. Miten tämä jaksoikin inttää? ”Näetkö sinä painajaisia?”
”Miten niin? Mitä se tähän liittyy? En minä muista uniani.”

Nyt Yume oli pihalla. Hän oli jo ollut varma, että mies olisi tempaissut raskaus-kortin esiin, mutta ei. Tämä höpisi painajaisista. Tosin parempi niin. Tyttö ei vain ymmärtänyt, mistä mies oli moista keksinyt.

”Olen herännyt muutamana yönä siihen, että sinä huidot ympäriinsä ja joko itket tai huudat”, Itachi kertoi. ”Herätin sinut, mutta et osannut kertoa mitään. Etkö sinä muista?”
”En”, tyttö totesi typertyneenä. Tuo oli pelottavaa. Elikö hän yönsä jonkinlaisessa helvetissä, jota ei itse muistanut ollenkaan? Mitä hänelle oikein oli tapahtumassa?
”Ehkä oksentelu johtuu siitä. Toivottavasti illuusio ei.. En voi antaa itselleni anteeksi, jos vahingoitin mieltäsi.”
”Hei, minä olen ihan kunnossa. Selviän painajaisista ja oksentelusta, jos vain saan olla sinun kanssasi.”
”Ei se hyvää silti tee.”

Mies sitten jaksoi! Kyllä painajaiset kuulostivat Yumestakin huolestuttavilta, mutta hän ei halunnut silti jatkaa keskustelua.
”Sovitaan, että tarkkaillaan tilannetta. Jos se jatkuu, mietitään sitten, mitä tehdään”, tyttö totesi. Tämä jupina päättyisi nyt. Hän ei halunnut, että koko päivä menisi piloille aiheesta jauhaessa. Vielä ei ollut mitään tehtävissä. Ratkaisu olisi kenties aika, kenties jokin muu.

Tyttö nousi pöntön päältä ja livahti miehen ohitse käytävään. Hän kuuli Itachin tulevan perässä.
”Minulla on nälkä. Tehdään aamiaista. Onkohan täällä viinirypäleitä?” tyttö lasketteli kevyeen sävyyn ja paineli keittiön suuntaan. Hän tiesi, ettei aihetta oltu käsitelty loppuun, mutta hän halusi hengähdystauon. Täytyisi vain saada Itachin huomio toisaalle.

Yumen harmiksi rypäleitä ei ollut, eikä paljon muutakaan. Leipä oli jokseenkin kuivaa pureskeltavaa. Ruoka oli melkein loppu. Tyttö istahti synkkänä pöydän ääreen ja iski hampaansa kuivaan känttyyn.
”Jonkun pitäisi käydä kaupassa”, hän huomautti.
”Siinä on ongelmansa”, kuului yllättävä vastaus. Kisame oli ilmestynyt tytön ja miehen seuraksi keittiöön. ”Hankimme kaikenlaista, ennen kuin tulimme tänne, mutta nyt..”
”Sinä et voi mennä. He saattavat tunnistaa sinut, vaikka käyttäisit hengeä”, Itachi totesi haille. Yume jäi kiinnostuneena seuraamaan keskustelua. Tosiaan Kisamekin oli karannut ninja. Ja mies oli hai, he olivat Vesimaassa. Aivan!
”Sinun pitää mennä”, Kisame totesi.
”Mutta Yume…”
”Ei tyttö täältä mihinkään karkaa. Sidon hänet nilkasta pöydänjalkaan”, hai nauroi.

Itachikin nauroi. Yumen silmät levisivät järkytyksestä. Itachi oikeasti nauroi, vaikka oli ollut täysin vakava aiemmin. Miehet taatusti vitsailivat hänestä kaiken aikaa. Näytti melkein siltä kuin Itachi olisi osannut odottaa hain kommenttia. Miehellä oli aivan liian hauskaa.

”Hyvä on, minä menen”, Itachi myöntyi.
”Minä tarvitsen vaatteita!” Yume kiirehti huudahtamaan. ”Tulen sinun mukaasi.”

Mies käänsi katseensa tyttöön. Pelkät silmät jo kertoivat, mitä tämä aikoi sanoa. ”Et taatusti tule. Niin kauan, kun et osaa hengeä, et liiku täältä minnekään.”
”Mutta minä oikeasti tarvitsen vaatteita. En voi kulkea koko ajan sinun t-paidassasi”, Yume protestoi. Hän oli korjannut Tobin antaman mekon, mutta hänellä oli edelleen vain yhdet alushousut ja rintaliivit, eikä muita omia vaatteita ollenkaan. Se alkoi käydä hankalaksi.
”Kirjoita lista, mitä tarvitset. Minä tuon kaiken, mutta sinä et tule mukaan”, mies määräsi. Jälleen kerran sävystä tiesi, että nyt oli turha alkaa väitellä. ”Ja et myöskään ärsytä Kisamea, kun olen poissa. Koettakaa edes olla ihmisiksi.”
”Mitä minä nyt muka olen tehnyt?” sekä hai että tyttö huudahtivat yhtä aikaa ja mulkaisivat sitten toisiaan.
”Tarvitseeko minun todellakin selittää?” Itachi tuhahti.

Keittiöön laskeutui hiljaisuus. Yume keskittyi leivän pureskelemiseen. Se maistui suunnilleen pahvilta, mutta hänen elimistönsä huusi ruuan perään. Jotain oli syötävä.

Itachi poistui hetkeksi ja palasi sitten kynän ja paperin kanssa. ”Tee se lista”, mies ilmoitti. ”Ja Kisame, tule tänne.”

Yume katseli, kun miehet livahtivat pois keittiöstä. Hän oli varma, että Itachi ohjeisti haita vahtimaan häntä kunnolla. Sharingan-harjoituksia voisi olla vaikea tehdä, jos Kisame kyyläisi koko ajan. Toisaalta Yumella ei ollut aavistustakaan, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Eikö tämän olisi pitänyt olla hänellä verissä?

Tyttö nappasi kynän ja paperia. Mitä kaikkea hän nyt sitten tarvitsisi? Jotenkin häntä epäilytti, ettei Itachi välttämättä osannut tuoda kaikkea. Kenties oli paras pysytellä perustarvikkeissa. Muutamat alushousut, parit rintaliivit, peruspuseroita.. entäs, jos ne jäisivät pieniksi? Hän ei voisi pyytää miestä tuomaan raskaushousuja tai -paitoja. Itachi ei ollut tyhmä. Oli ihme, ettei mies ollut jo tajunnut, mistä saattoi olla kyse.

Lakkaa jo valehtelemasta itsellesi, Hitomi huomautti. Yume säpsähti. Miksi hänen ystävänsä vieraili yhä hänen ajatuksissaan? Tuollainen oli häiritsevää.

En minä valehtele. En vain voi tietää varmasti, tyttö tuhahti mielessään. Tuntui typerältä vastata mielikuvitus-Hitomille.

Pyh, tasan tiedät.

Yume tyytyi ärähtämään itsekseen ja kirjoitti listan loppuun vielä sanan ”viinirypäleitä”. Jos Itachi kerran lähtisi ostoksille, tämä saisi tuoda niitäkin. Vai olisikohan suklaa parempaa? Ehkä senkin voisi vielä lisätä mukaan. Ei, ei suklaata, vaan suklaakeksejä! Ja ehkä päärynämehua. Miehillä ei koskaan ollut tarjolla mehua. Juomaksi oli joko vettä, teetä tai viiniä. Tosin Itachi oli varmaan niitä ihmisiä, jotka pitivät mehuja liian epäterveellisinä. Miehellä oli kieltämättä erittäin terveelliset elintavat.

Silmäiltyään lapun läpi tyttö nousi pöydän äärestä ja suuntasi käytävään. Itachi ja Kisame seisoivat ulko-oven lähellä ja vaikenivat saman tien nähdessään tytön. Tuollainen oli sitten ärsyttävää. Aivan kuin Yume ei olisi ollut aikuinen. Miksi häneltä piti salata asioita? Se oli epäreilua.

”Tuossa”, tyttö tuhahti ja tyrkkäsi lapun Itachille. Mies vilkaisi sitä ja jäi sitten tuijottamaan.
”Viinirypäleitä? Suklaakeksejä? Ja päärynämehua?” tämä kummasteli ääneen.
”No.. niin”, Yume ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt puolustautua jotenkin.
”Tuon ne rypäleet.”
”Ja keksit myös, eikä mehukaan minua tapa”, tyttö ähkäisi. Hänelle riitti yksi terveysintoilija mies elämän aikana. Itachin ei tarvinnut alkaa samanlaiseksi tiukkapipoksi kuin Tobi.
”Katsotaan nyt.”

Vastauksesta jo tiesi, ettei herkkuja ollut tiedossa. Mies ei vain halunnut inttää asiasta. Kun tämä palaisi, tämä väittäisi Yumelle, että oli yksinkertaisesti unohtanut. Tyttö tiesi sen varmasti, vaikkei Itachi ollut vielä kertaakaan tehnyt niin. Jokin vain sanoi hänelle, että mies halusi sillä tavoin välttää riitelyn asiasta.

Itachi tunki lapun taskuunsa. ”Minulla voi mennä jonkin aikaa..”
”Kyllä minä pärjään”, Yume naurahti ja suukotti miestä.
”Olinkin huolissani Kisamesta.”

Hai tuhahti kauempana ja Yume virnisti tälle leveästi. Kun hän kääntyi katsomaan Itachia uudestaan, hänen edessään seisoikin pienikokoinen punapäinen nainen. Yume jäi tuijottamaan näkyä järkyttyneenä.
”Eikö tuo ole jo vähän liikaa?” tyttö älähti. Ei sillä, Itachi kyllä näytti hyvältä. Jos Yume olisi pitänyt naisista sillä tavalla, Itachi olisi ehdottomasti ollut hänen makuunsa.
”Olisi lievästi epäilyttävää, jos menisin ostamaan sinulle al.. vaatteita omana itsenäni”, mies puhahti. Tämä ei oikein tainnut nauttia uudesta olemuksestaan.

Mies avasi oven ja oli jo aikeissa livahtaa ulos. Yume epäröi hetken, mutta suikkasi sitten vielä pienen suukon tämän poskelle. Jotenkin huulille suutelu tuntui sillä hetkellä sopimattomalta.
”Älkää tappako toisianne”, Itachi huomautti vielä, ennen kuin katosi ulos.

Yume huokaisi helpotuksesta. Hän nautti kyllä miehen seurasta, mutta pelkäsi tämän kysymyksiä. Nyt hänellä olisi edes hetki aikaa selvittää sekavaa päätään ja päättää, mitä tehdä. Jokin ratkaisu oli löydyttävä.

”Voisit muuten laittaa housut jalkaan…” Kisame huomautti. Yume käännähti ympäri ja kiskoi t-paidan helmaa alemmas. Hai oli jo suunnistamassa kohti olohuonetta.
”Et kai sinä..? Sinä katsoit! Saamarin pervo!” tyttö kiljaisi.
”Minä en ole se, joka täällä hyppii puolipukeissa.”

Hai katosi näkyvistä. Hetken Yume aikoi mennä sanomaan tälle suorat sanat, mutta lopulta hän päätti pelata varman päälle ja käydä vetämässä ensin housut jalkaansa. Hemmetin Kisame.