Esilukija: Emmi
Ikäraja: K-11
Kuvaus: Tifa ja Aerith ovat pudonneet Don Corneon ansasta viemäriin yhdessä Cloudin kanssa. Ryhmä ei pääse etenemään ennen kuin rikkinäinen vesipumppu on korjattu. Kun Cloud jää tarkkailemaan mittareita, tarjoutuu Tifalle ja Aerithille vihdoin hetki keskustella rauhassa. Ficci on itsenäistä jatkoa ficille Hän näki enemmän.
Kirjoittajan huomiot: Final Fantasy VII Remaken kohtaus, jossa Tifa ja Aerith korjaavat viemärissä vesipumppua oli tylsempi kuin osasin odottaa. Siinä olisi ollut loistava tilaisuus naisten väliseen keskusteluun, kun Cloud oli toisessa tilassa. Harmi, ettei sitä hyödynnetty, mutta onneksi ficcaamalla voi korjata tällaiset epäkohdat.
Hän tuoksui magnolioille
Cloudin ilme on paljon puhuva, kun Tifa ilmoittaa, että naiset voivat kyllä hoitaa pumpun korjaamisen ja Cloud voi sillä välin tarkkailla mittareita. En voinut olla hymyilemättä. Epäilemättä Cloud on tottunut olemaan sankari ja tuntee velvollisuutta hoitaa kaiken. Kun muistan, miten olimme Tifan kanssa juuri pelastaneet hänet putoamasta jäteveteen, nauru kuplii huulilleni. Saan sen nielaistua ja kiirehdin Tifan perään takaisin viemärin puolelle.
Tifan lanteet keinahtelevat hänen askeltensa tahdissa. Mustan minihameen kangas on jäykkää eikä varsinaisesti mukaile liikkeitä, mutta korostaa hänen kurvikasta vartaloaan juuri sopivalla tavalla. En itse koskaan pukeutuisi tuolla tavoin, mutta Tifasta on vaikea irrottaa katsetta.
En muista, että olisin katsonut häntä tällä tavoin silloin. Nyt hän vangitsee silmäni kerta toisensa jälkeen. En ole varma, onko näin hyvä. Minun ei pitäisi. Olisi järkevää keskittyä vain oleelliseen, mutten voi mitään vaeltavalle katseelleni ja rinnassa tuntuvalle sykkeelle. Sille sykkeelle, jonka piti kuulua vain yhdelle. Opinkohan koskaan? Ja kuinka monta tilaisuutta minulla on?
”Slummeissa asuminen on opettanut yhtä jos toistakin”, Tifa sanoo ja kyykistyy toimimattoman pumpun eteen.
Jään seisomaan vähän matkan päähän. Minusta ei ole tässä juuri apua, enemmän hyötyä olisi ollut, jos olisin jäänyt tarkkailemaan mittareita. Tifan sormet kulkevat pumpun mekanismeja pitkin kuin hän olisi kokenutkin putkitöiden tekijä. Samat sormet olivat kovin lämpöiset, kun tarttuivat aiemmin minuun.
Likaisena loiskuvan veden ylittäminen pelkkiä kelluvia laattoja pitkin ei suoranaisesti tuntunut hyvältä ajatukselta. Cloud pääsi kuitenkin yli vaikeuksitta, ja temppu sujui myös Tifalta vaivattomasti. Puolittain kadehdin heidän kummankin fyysistä kyvykkyyttä, johon en itse yltänyt.
Lähdin liikkeelle. Laatat keikkuivat allani, mutta pääsin eteenpäin. Horjuin, huojuin, kiihdytin vauhtiani. Tunsin jo, kuinka laatat karsivat altani. Syöksyin eteenpäin ja pystyin jo kuvittelemaan, kuinka löyhkäävä vesi iskisi minua vasten.
Juuri sillä hetkellä Tifa tarttui käsivarteeni ja kiskaisi. Ponkaisin jaloillani lauttaa. Ehkä hyppäsin tai ehkä vain kaaduin, en edes tiedä. Seuraavassa hetkessä törmäsin suoraan vasten Tifaa, ja käsivarret kietoutuivat ympärilleni. Tifa tuoksui magnolioilta ja oli pehmeämpi kuin miltä näytti. Kun suoristauduin, huoli karehti hänen silmissään.
”Saanko kysyä…” Tifa aloittaa ja kääntyy katsomaan minua. Hänen ruskeissa silmissään on hieman punertava sävy, huomaan sen nyt. Kaiketi minun olisi pitänyt muistaa se, mutta yksityiskohdat ovat yllättävän hämäriä. Ne ikään kuin lipuvat otteestani, varsinkin silloin, jos yritän tarkoituksella tarttua niihin. Tiedän, miten asioiden pitäisi olla, mutta samaan aikaan kuitenkin unohdan. Sitä on hyvin vaikea selittää.
”Totta kai”, vastaan ennen kuin ehdin hukkua omaan mieleeni.
”Miten sinä ja Cloud oikein tapasitte?”
Hän on Tifan erityinen henkilö. Se, josta Tifa valehteli, kun kohtasimme viimeksi. Tällä kertaa en huomauta valheesta vaan kerron absurdin tarinan, kuinka komea nuori mies putosi kirkon katon lävitse. Jätän pois kaikkein absurdeimman yksityiskohdan; se ei ollut ensimmäinen kerta. Muistan yhä tuon kerran, kun sama tapahtui ja menetin sydämeni. Tiesin niin vähän silloin, olin valmis antamaan kaiken pois vain yhden sinisen katseen vuoksi. Tai yhden lisää. En olisi saanut antautua sillä tavoin, mutten voi olla hymyilemättä, kun ajattelen kaikkia menneitä hetkiä, jotka kietoivat kohtalomme yhteen. Ilman niitä en olisi se, joka olen nyt.
Tifan katseessa käy jotain, mitä en osaa lukea. Hän sulkeutuu minulta ja vajoaa jonnekin kauas. Kyykistyn hänen viereensä.
”Voinko auttaa pumpun kanssa jotenkin?” kysyn.
Tifa hymyilee ja valo syttyy jälleen hänen silmiinsä. Hänen nenänsä nykertyy, ja hymy yltää aina katseeseen saakka. Viemärivaellus on sutannut hänen huolellisen meikkinsä, mutta tuskin näytän itse sen siistimmältä. Suhruisen luomivärin kanssakin hänen ripsensä kehystävät silmiä kuin terälehdet kukan keskustaa.
”Paina tuo vipu alas, niin minä yritän saada tämän kohdilleen. Kun sanon, nosta vipu takaisin ylös”, Tifa vastaa.
Teen työtä käskettyä, ja Tifa jatkaa omaa työskentelyään. Hänen kätensä liikkuvat kuin olisivat syntyneet tällaisiin tehtäviin, mutta olen nähnyt ne toisenlaisissa toimissa. Tifa ei epäröi puolustaa itseään. Hän on vahva tavalla, jolla minä en koskaan kykene olemaan.
”Kerroitko Cloudille, että olimme tavanneet aikaisemmin?” Tifa jatkaa keskustelua.
Puistelen päätäni.
”En minäkään.”
”Mikset?”
”En tiedä. Se ei… tuntunut sopivalta. Melkein kuin hänen ei kuuluisi tietää sitä.”
Vilkaisen taaksemme. En näe Cloudia, joka jäi vahtikoppiin tarkkailemaan mittareiden neulojen värähtelyä. Luulen, että Tifa on oikeassa. Cloudin ei kuulu tietää kohtaamisestamme, koska sen ei kuulunut tapahtua. Jotain on nyrjähtänyt ja haluan pahentaa tuota nyrjähdystä. Onko tämä se tie, joka minun kannattaa valita?
”Paina se nyt alas”, Tifa sanoo.
Tartun tiukasti vipuun ja väännän sen väkisin alas. Tifa huokaisee ja puistelee päätään. Kampean vivun uudestaan ylöspäin. Tifa vaihtaa paikkaa ja hänen kylkensä painuu vasten säärtäni. Hän on lämmin, vaikka viemärissä on viileän kosteaa. Nenääni nousee vieno parfyymin tuoksu, tunnistan magnolian, vaikka tämä tuoksu on saatu aikaan teollisesti. Voisinpa jonain päivänä kasvattaa magnolioita puutarhassani.
Tifan kylki hankaa säärtäni. Hänen paljas ihonsa topin ja hameen välillä. Hän pudottautuu polvilleen ja painaa päänsä vasten pumppua, jota yrittää korjata. Hänen kätensä katoaa jonnekin sen uumeniin samalla hetkellä, kun katseemme liimautuvat toisiinsa. Pähkinäinen. Hänen katseensa on pähkinäinen. Lämmin ja houkutteleva mutta turvallinen. Tifassa on vakautta, joka omasta elämästäni puuttuu. Siinä missä minä elän jatkuvassa ristivedessä ja vaarassa tempautua väärään uomaan, Tifa on kasvattanut vakaat juuret. Totta kai myös juuret voidaan katkoa ja rusertaa, mutta tuossa vakaudessa on jotain viehättävää.
Pumpusta kantautuu metallinen loksahdus.
”Nyt!” Tifa huudahtaa ja nykäisee kätensä pois laitteen sisältä.
Painan koko voimallani, ja vipu painuu alas. Otteeni lipeää. Yritän tukea asentoa siirtämällä jalkojani, mutta viemärin lattia on limainen ja kenkäni lähtee luisuun. Putoan polvilleni ja törmään Tifaan, joka nappaa minut kiinni. Kasvomme ovat miltei kiinni toisissaan, mutta hän työntää minut parempaan asentoon.
”Hups, en tajunnut, että se vipu on noin jäykkä”, Tifa sanoo.
Naurahdan ja kierrän hiussuortuvan sormeni ympärille. ”Minä en vain ole kovin vahva.”
”Vahvuutta on monenlaista.”
Puristan sormeni Tifan hauiksen ympärille. Hellästi mutta tiukasti, siten ettei otteeni varmasti lipeä. Tifan silmät laajenevat, kun hän katsoo minuun. Avaan suuni, mutta juuri sillä hetkellä viemäri ympärillämme särähtää. Maailma hajoaa säikeiksi ja muodostuu uudestaan.
Tifa hymyilee ja ilotulitteet räiskähtelevät ikkunan takana. Ympäristömme keinuu, taivas kaareutuu yllämme ja kuljemme hitaasti ylöspäin. Alle jäävät lukuisat huvittelulaitteet, teatteri, chocobokisojen areena… En näe niitä, näen vain Tifan.
Ojennan kättäni Tifaa kohti, ja juuri sillä hetkellä kaikki vääristyy, sirpaloituu, katoaa…
”Aerith?” Tifa kysyy. Hänen kätensä laskeutuu poskelleni.
Räpäytän silmiäni. Näky on poissa ja haihtuu yhä kauemmas. En ole enää varma, mitä näin. Oliko se mennyttä vai tulevaa? Oliko se jotain, mitä tapahtui minulle kauan sitten vai tapahtuiko se sittenkin jollekulle toiselle? En tiedä. Kaikki on kieputtunut yhdeksi suureksi keräksi, jossa ei ole alkua eikä loppua, vain loputon matka. Tiedän, että minun pitäisi tietää enemmän, mutta muistoni ovat jumissa kerän syövereissä.
”Onko kaikki hyvin?” Tifa kysyy, ja saan nyökättyä.
”On. Olen vain väsynyt”, vastaan.
”En ihmettele. Tämä on ollut melkoinen yö, eikä se ole edes vielä ohitse.”
Tifa tarttuu minua olkapäistä ja ponnistaa itsensä pystyyn. Sukkien ja hameen väliin jäävä alue vilahtaa silmieni ohitse, ja melkein kohotan käteni. Viime hetkellä saan estettyä itseäni. Tifan käsi ilmestyy eteeni. Otan siitä kiinni ja annan hänen kiskoa minut jaloilleni.
”Cloud varmaan jo odottaa kärsimättömänä”, Tifa sanoo ja hymyilee.
Vastaan hymyyn ja nyökkään. Kun päästän irti Tifan kädestä, hänen sormensa sipaisevat kämmentäni.
Minun on ehdottomasti saatava magnolioita puutarhaani. Kenties seuraavalla kerralla, jos sellainen tulee.
Tuntuu että remake sai mut shippaamaan näitä kahta neitosta enemmän kuin koskaan ennen. Oon kyllä aina tykännyt siitä kuinka nopeasti ne ystävystyi (vaikka og:ssa onkin havaittavissa kolmiodraaman aineksia :'D), mutta nyt remake vei sen vieläkin pidemmälle. Etenkin juuri viemäriseikkailu oli täynnä mahdollisuuksia, olen iloinen että joku tarttui just tähän mitä itsekin mietin että siinä olis voinut olla edes vähän enemmän dialogia :D Melkein jo odotin että jotain enemmänkin ois tässä tapahtunut, mutta tämmöinen pieni kuumottelu on myös oikein hyvä <3 olen slow burnin ystävä. Pidin myös Aerithin näkökulmasta ja siitä miten hänen ihastuksentunteensa tulevat esiin. Tuo väläys tulevaisuuteen herättää samankaltaisia kysymyksiä kuin itse pelikin XD Toivon että seuraavassa osassa mikään ei enää keskeyttäisi suudelmalle sopivaa hetkeä, hehe. En taida osata sanoa muuta järkevää. Pidin tästä, kiitos hyvästä ficistä! Edellisestä myös, jonka luin (mutten saanut aikaiseksi sanoa mitään...).
VastaaPoista- varjosusi
Oi, kiitos kovasti kommentista! :)
PoistaRemake tosiaan antaa tälle paritukselle vielä paremman maaperän kuin alkuperäinen peli, jossa hahmojen välistä dialogia oli vähemmän. Tykkäsin viemäristä tästä syystä varmaan enemmän kuin koskaan. :D
Tähän olisi tosiaan voinut jotain enemmänkin kirjoittaa, mutta tavallaan halusin pitää vielä tässä kohtaa mahdollisimman uskollisena pelille. Toisaalta harmillisen vähän neitosille annetaan kahdenkeskistä aikaa. Aina on melkein joku mies siinä seurassa pönöttämässä. Seuraavan kerran kahdestaan taidetaan olla Hojon Jenova-kammiossa, mikä ei ehkä ole otollisin paikka romanttisille hetkille. xD
Mutta täytyy miettiä, mihin sijoittaa seuraavan osan ja mitä kaikkea kivaa siihen saisi. Harmillisesti peli loppuu "kesken" niin ei tiedä, mitä sopivia tilaisuuksia siellä myöhemmin on.
(Ja kohta varmaan alan suunnitella remakelle jatkoa, jossa keskiössä on Tifan ja Aerithin suhde samalla, kun edetään alkuperäisen pelin juonen mukana...)
Ihana ❤️
VastaaPoistaJäin miettimään että missä T ja A on tavannu aikasemmin, remaken vai joku Crisis Coren juttu jota en muista :o
Oispa kyllä siistiä jos pelintekijät oikeesti shippaisivat nämä kaksi yhteen niin päästäisiin vihdoin eroon siitä orkkiksen iänikuisesta "love triangelista" xD
Snou
Ja just kun painoin bottivarmennusta ni tajusin että onhan ne tavannu siinä edellisessä ficissä! ��
VastaaPoistaKiitos kommenteista! :)
PoistaJoo, tämä aiempi tapaaminen oli tosiaan ensimmäisessä ficissä. Remake ei muuta tarinaa siten, että Tifa ja Aerith tapaisivat toisiaan aikaisemmin. Se oli ihan vain allekirjoittaneen visio. :D
Ja kyllä, olisi siistiä, jos Tifa ja Aerith päätyisivät yhteen. Nyt tosin näyttää enemmän siltä, että Remake vihjailee vähän joka suuntaan, mutta ainakaan ekassa osassa ei mitään tiettyä suhdetta korostettu muiden yli (vaikka pienet "deittimekaniikat" oli jo mukana).