Ficcikirjasto

Kirjoittajan huomioita: Tämä luku oli jossain määrin vaikea kirjoittaa. Kun tutustuin teinityttönä Final Fantasy VII:ään, Tifa ja Cloud olivat minulle juttu. Hemmetin iso juttu. Löysin tuon saman tunteen, kun ryhdyin pelaamaan remakea. Teinitytön sydämeni väpätti, kun Tifa ja Cloud haparoivat kohti toisiaan. Mutta oli jotain muutakin, jotain uutta, joka alkoi houkutella, vietellä jopa.

Kaikki jutut eivät toimi. Elämä on vain sellaista. Joskus on päästettävä irti teinivuosien unelmista ja katsottava kohti erilaista tulevaisuutta. Se ei kuitenkaan ole helppoa edes silloin, kun joku toinen on jo liikkunut eteenpäin.

Se kryptisyydestä ja vertauksista. Nyt on aika päästää sinut uuden luvun kimppuun. Kuten aina, arvostan palautetta, kaikenlaisia kommentteja ja jopa spekulaatioita.

Shelke potki pikkukiviä mutta suostui sentään laahustamaan Tifan ja lasten perässä kauppaan. Tifa oli ehdottanut sunnuntain kunniaksi puistossa vierailua ja luvannut ostaa kaikille mieleiset eväät ennen sitä. Denzel ja Marlene olivat odotetusti innostuneet ideasta, Shelkestä se oli ollut ihan tylsä, mutta Tifa ei ollut antanut periksi. Shelkelle teki hyvää olla ihmisten ilmoilla ja oppia tavallisesta elämästä.

Tifa ei vain tiennyt, olisiko hänen pitänyt puhua Shelken kanssa myös siitä, mitä tämä oli edellisenä iltana nähnyt. Oli vaikea ottaa Rudea puheeksi, ja vielä hankalamman tilanteesta teki se, ettei Tifa oikein tiennyt, miten paljon Shelke ymmärsi niin sanotuista aikuisten asioista.

Pienessä marketissa ei ollut tungosta. Denzel ja Marlene nappasivat pikkukärryt ja suunnistivat hyllyjen väliin. Tifa joutui tiivistämään askeliaan pysyäkseen kaksikon perässä. Kun eväät oli lastattu kärryihin ja lapset pysähtyivät karkkivalikoiman eteen pohtimaan, minkä yhteisen pussin haluaisivat, Tifan katse hairahtui aivan muualle.

”Saatte viisi minuuttia aikaa päästä sovintoon, eikä huutamista”, hän sanoi ja kiirehti parin hyllyvälin päähän.

Tifa ei muistanut, milloin oli viimeksi ostanut ehkäisyvälineitä. Toki hän uusi reseptinsä säännöllisin väliajoin, mutta se oli eri asia. Hän ja Cloud eivät olleet käyttäneet pillerien lisäksi muuta ehkäisyä. Nyt kuitenkin… Tifa nielaisi. Ostos oli paras suorittaa tänään eikä viikon yhteisellä kauppareissulla. Cloud saattoi olla joissain asioissa puusilmä muttei niin puusilmä, ettei kondomipakettia tunnistasi.

Pikaisen silmäilyn jälkeen Tifa sieppasi yhden paketeista mukaansa ja kiirehti takaisin lasten luokse.

”Mikä tuo on?” Denzel kysyi välittömästi.

”Aikuisten karkkeja. Valitsitteko jo pussin?”

Puheenaiheen kääntö onnistui, ja molemmat lapset osoittivat kärryihin, johon oli päätynyt yksi pussillinen sekalaisia nameja. Hymy kapusi Tifan huulille. Ehkä hän oli jossain edes onnistunut, kun lapset saivat tällaisista asioista sovittua ilman, että seisoi vieressä vahtimassa.

Kassan jälkeen Tifa komensi kaksikon pakkaamaan ostokset kassiin. Sillä välin hän kävi roskiksella riipimissä kondomit pahvipakkauksen sisältä ja sulloi ne laukkunsa pikkutaskuun. Vatsassa ryömi jotain limaista, vaikka samaan aikaan jalat leijailivat maankamaran yläpuolella. Hän oli kuin lapsi luvattomasti keksipurkkia avaamassa.

”Antakaa sitten muutama karkki myös Shelkelle”, Tifa sanoi, kun palasi taas lasten luokse. ”Hän ei valinnut omia ollenkaan. Ja minulle myös.”

”Sinä ostit aikuisten karkkeja, joten et kyllä saa yhtään meiltä”, Denzel sanoi.

”Niinpä! Ei saa olla ahne. Olet itse sanonut niin”, Marlene sanoi.

Tifa puraisi huultaan, ettei olisi nauranut ja itkenyt yhtä aikaa. Toivottavasti hän saisi pitää lapset yhä elämässään, kun totuus tulisi julki. Hän kyykistyi lasten eteen ja sieppasi molemmat halaukseen.

”En tiedä, mitä tekisin ilman teitä!” hän sanoi.

Marlene halasi Tifaa takaisin, mutta Denzel räpisteli irti otteesta. Pojan posket punoittivat ja kasvoille nousi epätoivoinen ilme.

”Tifa, ällöö! Joku voi nähdä!”

Tifa päästi irti ja pörrötti Denzelin tukkaa ennen kuin tarttui ostoskassiin. Hän joutui komentamaan Shelken taas mukaan, kun matkaa jatkettiin ulos. He eivät ehtineet kuin kadunkulmaukseen, kun vastaan käveli tuttu hahmo. Shera oli kietaissut tummat hiuksensa poninhännälle ja oli pitkästä aikaa pukeutunut johonkin muuhun kuin työasuunsa: kesämekkoon.

”Tifa!” Shera sanoi, ja hymy levisi naisen kasvoille. ”Näkeehän sinuakin!”

”Samat sanat sinulle”, Tifa vastasi.

Sheraa oli näkynyt 7th Heavenissa vielä harvemmin kuin Yuffieta mutta hän tapasi uppoutua työhönsä intohimoisesti. Tifa oli kuitenkin iloinen hänen puolestaan. Kun he olivat ensimmäisen kerran tavanneet, hän oli säälinyt naista, jota Cid oli kohdellut täysin kohtuuttomasti. Jos totta puhuttiin, Tifa ei olisi ikinä uskonut noiden kahden päätyvän yhteen. Shera kuitenkin vaikutti nykyisin tyytyväiseltä valintaansa, eikä Cid enää puhunut hänestä rumasti vaan oli aidosti parantanut tapansa.

Kun Tifa kertoi, että oli menossa lasten kanssa puistoon, Shera päätti liittyä seuraan. Cidillä oli kuulemma kädet täynnä Shera-ilmalaivan huoltotöiden kanssa, mutta Shera oli halunnut pitkästä aikaa ottaa vapaapäivän.

”Olin muutenkin aikeissa poiketa tänään 7th Heavenissa teitä katsomassa, joten tämä sopii erittäin hyvin”, Shera sanoi, kun joukko lähti taas kulkemaan kohti puistoa.

Denzel ja Marlene eivät lopulta malttaneet jäädä syömään. Tifa sai kaikessa rauhassa levittää huovan nurmikolle sillä välin, kun lapset kirmasivat testaamaan hiljattain asennetun liukumäen ja keinut. Shelke maleksi puun alle ja jäi sinne yksin istumaan, vaikka Tifa ja Shera pyysivät häntä liittymään seuraan huovalle.

”En saa hänestä kunnollista otetta”, Tifa sanoi ja viittasi Shelkeen.

”Luulen, että hän tarvitsee vain aikaa ja mahdollisuuksia”, Shera vastasi. ”Sinun lempeän tiukka asenteesi tekee kyllä tehtävänsä. Muistatko, miten Denzel kiukutteli alkuun?”

”Kyllä hän osaa edelleen. Tänään on kuitenkin hyvä päivä.”

Shera nyökkäsi Tifan sanoille. Hänen kanssaan oli aina niin helppo uppoutua keskustelemaan niitä näitä. Puhe soljui eteenpäin kuin itsestään ilman, että tarvitsi valita sanojaan tarkkaan. Ei sillä, myös Yuffien kanssa pystyi höpöttelemään helposti, eikä aina tarvinnut edes puhua itse, sillä hän osasi pitää keskustelun pystyssä yksinään. Toisinaan Tifa vain väsyi siihen, miten täysillä kierroksilla Yuffie rullasi eteenpäin. Sheran kanssa oli rauhallisempaa.

”No, miten sinulla ja Cloudilla menee?” Shera kysyi. ”Mitään tulevaisuuden suunnitelmia? Kuullaanko pian jo hääkelloja?”

Tifa koukisti jalkansa ja nojasi leuan polviinsa. Hän yritti pitää ilmeensä kurissa, kun ajatteli Cloudia. Heidän yhteistä menneisyyttään, kaikkea, mitä he olivat kokeneet yhdessä. Sellaisen historian luulisi hitsaavan pariskunnan yhteen, mutta he olivat ajautuneet erilleen. Etsivät kumpikin onnea jostain muualta. Cloud ilmeisesti moottoripyörän selästä, Tifa Ruden sylistä. Ei ollut vaikea osoittaa sormella, kumpi teki pahemmin väärin.

Mitään tuosta ei kuitenkaan voinut sanoa Sheralle. Niin läheiset kuin Tifan ja Sheran välit olivat, tällaista paljastusta nekään eivät välttämättä kestäisi. Juuri kun Tifa oli ehtinyt ajatella, miten keskustelu vain soljui, se katkesi.

”Ei ilmeisesti”, Shera sanoi. ”Haluatko puhua siitä?”

”Olemme vain olleet kovin etäisiä”, Tifa vastasi.

Yhtäkkiä sanat tulivat. Tifa kertoi Cloudin pitkistä poissaoloista, raskaasta baarityöstä ja siitä, kuinka yksin oli välillä lasten kanssa. Vaikka hän rakasti Denzeliä ja Marlenea koko sydämestään ja piti Shelkestä, hän oli välillä kovin väsynyt ja toivoi, että Cloud ottaisi enemmän vastuuta. Samalla pieni ääni mielen perukoilta muistutti, että juurihan Cloud oli alkanut ottaa askelia oikeaan suuntaan. Jos Barret ei olisi tarvinnut häntä avukseen, hän olisi todennäköisesti nyt täällä puistossa Tifan kanssa. Kaikki valittaminen Sheralle oli siis puhtaasti itsekästä.

”Miehet ovat joskus kovin vaikeita”, Shera sanoi ja huokaisi.

”Onko Cid tehnyt taas jotain typerää?”

Shera puisteli päätään ja hymyili.

”Ei sentään. Meillä menee oikein mukavasti nykyään, mutta hän oli vuosia täydellinen törppö, kuten tiedät. En ymmärrä, miten kestin häntä, mutta ehkä se kannatti. Nyt minulla on mies, joka seisoo rinnallani tilanteessa kuin tilanteessa.”

Tifa ei ollut varma, mitä olisi pitänyt sanoa. Hän oli edelleen sitä mieltä, ettei itse olisi suostunut katselemaan samanlaista sadattelua ja vähättelyä, mitä Shera oli saanut osakseen Cidiltä. Jos Cloud olisi käyttäytynyt sillä tavoin, Tifa olisi puhaltanut pelin poikki ajoissa. Heidän vaikeutensa eivät vertautuneet suoraan Sheran ja Cidin menneisyyteen, mutta tavallaan Shera saattoi silti olla oikeassa. Jos rakkauden vuoksi jaksoi kamppailla, saattoi lopulta löytää onnen.

Mutta jospa onni löysi jo minut? Ajatus vain livahti Tifan mieleen lupia kyselemättä. Ruden kanssa vietetty aika oli kaikkea sitä, mitä Cloudin kanssa ei ollut. Jokainen kosketus sai Tifan syttymään tavalla, jollaista hän ei ollut eläessään kokenut. Kyse saattoi olla vain uutuuden viehätyksestä tai särkyneen sydämen laastaroinnista, mutta… Tifa ei oikeasti tiennyt, halusiko enää yrittää enempää. Entä jos hän vain suuntaisi eteenpäin ja katsoisi, mitä tapahtuisi?

”Ajattelitko koskaan lähteväsi? Ottavasi elämällesi uuden suunnan?” hän kysyi Sheralta.

”Shiva sentään, miljoonia kertoja”, Shera vastasi.

”Mikä sai sinut jäämään?”

Shera kohautti olkapäitään ja jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Kesti kauan ennen kuin hän sai muodostettua vastauksen.

”Sisälläni paloi kipinä. Uskoin aina, että Cid oli sanojaan suurempi mies, ja olin oikeassa. Hän oli vain jumissa epätoivossaan. Kenties myös Cloud on.”

”Kenties”, Tifa vastasi. Mutta entä minä?

”Tifa, Marlenella on jotain”, Shelke keskeytti naisten keskustelun.

Tifa kapsahti pystyyn ja tavoitteli Marlenea katseellaan. Tyttö oli kyykistynyt liukumäen viereen ja käsitteli jotain, mikä näytti epäilyttävän terävältä. Aurinko kimmelsi metallisesta pinnasta, kun Tifa pinkaisi tytön luokse.

Marlene kohotti katseensa ja kätensä yhtä aikaa.

”Katso, Tifa!” hän sanoi.

Tifa sieppasi pienet sakset Marlenen kädestä. Ne näyttivät kynsisaksilta, mutta olivat tavallista terävämmät. Kaikkea ihmiset sitten jättivät lojumaan! Miksei vain voinut viedä roskiaan kotiin vaan piti heitellä ne ympäristöön? Kaiken tapahtuneen jälkeen Tifa olisi toivonut, että planeetan kunnioittaminen olisi noussut uuteen arvoon, mutta ilmeisesti Avalanche oli yhä yksin ajatustensa kanssa.

”Hei, ne ovat minun!” Marlene sanoi ja yritti kaapata sakset takaisin. Tifa sujautti ne kuitenkin olkalaukkuunsa.

”Ne ovat vaaralliset.”

Marlenen kasvot vääntyivät uhkaavasti. Tifa kyykistyi hänen eteensä ja silitti poskea.

”Tiedän, että olisit halunnut pitää aarteen omanasi. Olen pahoillani, että otin sakset kädestäsi, mutten halua, että sinulle sattuu mitään”, Tifa sanoi. ”Mennään syömään. Sen jälkeen voit jatkaa leikkejä.”

”Saadaanko nyt karkkeja?” Denzel kysyi välittömästi.

”Jos syöt ensin voileivän, jonka ostin sinulle.”

Denzel näytti kieltä mutta juoksi kohti vilttiä, jolle Shera jo levitti eväitä esille. Tifa nosti Marlenen syliinsä ja käveli hitaammin perässä. Marlenen sormet hakeutuivat hänen hiustensa sekaan ja räpelsivät suortuvia jollekin letin tapaiselle.

Tällaisissa hetkissä asui onni. Jos Tifa voisi vain ripustautua näihin tuokioihin, jolloin arki kulki uomissaan… Jos hän osaisi asettua, eikä toivoisi liikoja. Ehkä yhteinen sävel löytyisi myös Cloudin kanssa. Kaikki voisi olla ennallaan tai vielä paremmin.

Samaan aikaan mieleen nousi kuitenkin toinen kuva. Tifa näki itsensä halaamassa Denzeliä samalla, kun vierellä seisoi kalju mies, jonka lempeä ruskea katse oli kiinnittynyt sekä häneen että poikaan. Hyvää arkea saattoi olla monenlaista, mutta voisiko Denzelin tempaista vasta kasvatetuilta juurilta taas uuteen elämään? Tifa ei totisesti tiennyt.

Oli puhuttava Cloudin kanssa. Oli puhuttava Ruden kanssa… Mutta ensin Tifan olisi tiedettävä, mitä hänen sydämensä oikeasti sanoi. Kenelle se lauloi?

~o~

Tifa mätti pyykkejä koneeseen, kun jotain kovaa kolahti hänen kättään vasten. Hän työnsi kätensä Cloudin farkkujen taskuun ja noukki esille puhelimen. Uskomatonta! Miten hajamieliseksi ihminen saattoi heittäytyä? Tifa tyrkkäsi kapulan lavuaarin reunalle ja jatkoi koneen täyttämistä. Juuri kun hän sai luukun tyrkättyä kiinni ja ohjelman käyntiin, puhelin alkoi täristä.

Simpukkapuhelimen etunäytöllä vilkkui nimi, jota Tifa jäi tuijottamaan. Reno? Tifan sormet hapuilivat kohti puhelinta, mutta hän nykäisi kätensä takaisin päin. Ei hän saisi. Kyse oli Cloudin puhelimesta, jolla mies hoiti myös työasiansa. Tifalla ei ollut oikeutta vastata tuleviin puheluihin, ei kysyä niistä. Ei varsinkaan, kun otti huomioon, millaisia viestejä hänen omaan luuriinsa saapui nykyisin melkein päivittäin.

Lopulta Tifa kuitenkin sieppasi puhelimen käteensä ja astui ulos kylpyhuoneesta. Cloud löytyi lojumasta olohuoneen sohvalta.

”Tämä oli taskussasi ja alkoi soida”, Tifa sanoi ja ojensi puhelinta.

Cloud oli salamana pystyssä ja suorastaan tempaisi kännykkänsä Tifan sormista. Hän naksautti sen auki ja painoi punaista luuria ennen kuin työnsi sen housujensa taskuun.

”Et sitten aikonut vastata Renolle?” Tifa kysyi.

Cloudin ilme meni kummalliseksi. Tifa nosti kädet vyötärölleen ja jäi odottamaan jotain. Mitä tahansa. Hän ei edes tiennyt, miksi oli näin utelias.

”Ei se mitään tärkeää kuitenkaan ole”, Cloud sanoi.

”Et voi tietää. Ehkä Shinra tarjoaa sinulle tuottoisaa pakettikeikkaa. Niitähän sinä olet usein hoitanut. Eikö niin?”

”Mistä sinä olet niin päätellyt?”

”Kuka muu voisi juoksuttaa sinua ympäri maailmaa niin, että keikkoihin menee monta päivää kerrallaan? Saisi kyllä maksaa paremmin, kun kerran joudut niin paljon aikaakin käyttämään.”

Cloud lysähti takaisin sohvalle ja risti kädet rinnalleen. Katse hakeutui televisioon, vaikkei se ollut edes sillä hetkellä päällä. Tifa yritti istua hänen viereensä, mutta Cloud vetäytyi kauemmas. Hänen kasvoillaan oli jopa tavallistakin sulkeutuneempi ilme, vaikka viime aikoina hän oli yrittänyt olla enemmän läsnä.

Tifa ei saanut Cloudista otetta. Tuuli kävi joka päivä eri suunnasta, vaikka se oli nyt ollut useammin eteläisen lämmin. Silti toisinaan heidän välilleen kohosi muuri, jonka ylitse kumpikaan ei onnistunut kapuamaan. Joskus kun Tifa oli katsonut Yuffien kanssa romanttisia komedioita, hän oli ajatellut, että kaikki järjestyisi nopeammin, jos pääpari vain osaisi puhua toisilleen. Nyt hän alkoi epäillä, ettei elokuvien sankarittarien vaikeudet olleet tuulesta temmattua hömppää. Puhuminen taisi olla vaikein asia ihmissuhteissa… tai ainakin oikeiden sanojen valitseminen oli, sillä kyllähän Tifa ja Cloud toisilleen puhuivat. He vain sanoivat niitä asioita, joilla ei ollut varsinaista merkitystä. Mitään aidosti tärkeää heistä kumpikaan ei nostanut keskusteluun. Jos sellaista yritti, nousi pala kurkkuun ja sanat lipesivät ulottumattomiin. Helpompaa oli vain ajelehtia tilanteesta toiseen.

Mutta jos Tifa jatkaisi ajelehtimista, Reno toimisi. Elokuun loppuun oli yhä aikaa, mutta ehkä Reno oli kyllästynyt odottamaan. Sekö soiton syy oli ollut? Tifa nielaisi. Olisi puhuttava Cloudin kanssa, selvitettävä heidän välinsä.

”En pidä siitä, että urkit elämääni”, Cloud sanoi juuri, kun Tifa oli aikeissa avata suunsa.

”Miten niin urkin?”

Hyvät aikeet haihtuivat mielestä, kun Cloudin huomautus työntyi piikkinä ihon alle. Ei Tifa urkkinut. Hän vain soitteli lempeästi perään ja yritti muistuttaa Cloudille, että perhe odotti kotona tätä yhteiseen ruokapöytään ja illanviettoon.

”Aina sinun pitäisi tietää, missä olen menossa ja mitä tekemässä. Haluat olla selvillä jokaisesta liikkeestäni, vaikken minä utele, missä sinä vietät päiväsi, kun olen töissä”, Cloud sanoi.

”Nyt kesällä olen täällä, koska en voi jättää Denzeliä yksin Shelken kanssa. Ei siinä mitään utelemista olisikaan!” Tifa sanoi. ”Enkä minä sitä paitsi ole koko ajan kysymässä, mitä sinä teet! On ihan normaalia olla huolissaan, jos toinen ei ole kotona.”

Cloud tuhahti ja tuijotti eteensä. Tifa veti syvään henkeä. Piti rauhoittua, ei saanut kiihtyä. Oli edistyksellistä, että Cloud ylipäätään puhui tunteistaan. Kukapa Tifa oli sanomaan, miltä hänen käytöksensä Cloudista tuntui.

”En ole tarkoittanut urkkia”, Tifa sanoi pitkän hiljaisuuden päätteeksi. ”Minä vain… olen kaivannut sinua kotiin. Olen täällä yksin lasten kanssa, pyöritän arkea ja yritän saada kaiken toimimaan. Se ei ole aina helppoa, mutta olen luullut, että se on meidän… yhteinen unelmamme.”

”Kysyitkö joskus, mikä on minun unelmani?”

Tifa säpsähti. Hänen vatsaansa luikerteli jotain kylmää. Ei, ei hän ollut kysynyt. Ei kertaakaan. Hän oli vain olettanut, että Cloud… jakoi hänen unelmansa uudesta baarista ja perhe-elämästä. Kun Tifa oli kertonut omista haaveistaan, Cloud ei ollut koskaan sanonut, että toivoi jotain muuta. Niinpä Tifa ei ollut kysynyt.

Tifa puisteli päätään muttei ollut varma, näkikö Cloud liikettä. Hän hivuttautui lähemmäs ja laski kämmenensä vasten Cloudin paljasta käsivartta. Lihas nytkähti kosketuksesta.

”Luulin, että meillä on alkanut mennä paremmin…” Tifa sanoi.

”Mitä me olemme?” Cloud kysyi, ja Tifa säpsähti jälleen.

”Pari. Olemme olleet jo pitkään.”

”Koska me sovimme niin? Kaikki vain olettavat, että… Sinä oletat… Vaadit. Tungette minut laatikkoon.”

Tifan kurkkua kuristi. Hän oli ollut oikeassa sanoessaan Rudelle, ettei hänestä ja Cloudista tulisi enää mitään. Silti… jossain pienessä sydämen sopukassa Tifa oli yhä toivonut, että voisi olla toisin, että kaikki voisi muuttua paremmaksi.

”Ei minun ole ollut tarkoitus… tehdä mitään tuosta”, Tifa sanoi.

”Silti olet tehnyt.”

Cloud tyrkkäsi Tifan käden syrjään ja nousi sohvalta. Hän marssi makuuhuoneeseen ja palasi pian urheilushortseissa ja lenkkareissa. Tifa puolittain odotti hänen tömistelevän portaita alas kuin Shelke konsanaan, mutta Cloud jäi häilymään olohuoneeseen.

”Menen lenkille selvittämään päätäni.”

Sanat tulivat rauhallisina ja värittöminä. Niistä oli mahdotonta tavoittaa tunnetta, mitään tarttumapintaa ei ollut. Cloud lipui pois, katosi Tifalta. Yhteys, johon hän oli halunnut uskoa, särkyi, katkesi, mureni. Lakkasi olemasta.

”Haluaisin olla Denzelin kanssa viikonlopun kahdestaan. Voitko mennä Yuffielle tai Sheralle ja Cidille?” Cloud jatkoi.

Tifa nielaisi.

”Selvitän asian.”

Cloud nyökkäsi. Enempää sanoja ei tarvittu. Hän kääntyi ja asteli portaikkoon. Tifa käpertyi sohvannurkkaan ja kietoi kädet ympärilleen. Yhteinen tulevaisuus valui hiekkana hänen sormiensa lomitse. Vatsaa kiristi ja samaan aikaan korvissa helisivät toisenlaisen tulevaisuuden pienet kulkuset. Hän heijasi hetken itseään edestakaisin mutta kaiveli sitten oman puhelimen taskustaan.

”Oletko vapaa viikonloppuna? Taidan tarvita yösijaa…”

Viesti lähti muttei Yuffielle eikä edes Sheralle. Tifa oli valmis ottamaan seuraavan askeleen.