Close

Rankkasade

Author:
Afeni
Rating:
K-18
Disclaimer: En omista hahmoja, maailmaa jne.
Summary: Rikkun ilta saa yllättävän käänteen.
A/N: Sain joskus alkuvuodesta kirjoitushaasteen. Piti loihtia ficci Rikkusta ja Auronista ja vielä korkealla ikärajalla. Omasta mielestäni kyseessä on pari, jota pitäisi lämmitellä toisilleen aika pitkäänkin, mutta en halunnut ryhtyä kirjoittamaan romaanimittaista tuotosta. Vähäisestä sivumäärästään huolimatta tämän ficin kirjoittamiseen meni kuukausia enkä siltikään ole aivan varma lopputuloksesta. Päätin kuitenkin, että tämä saa nyt olla tässä ja on aika siirtyä muiden haasteiden pariin.


Rankkasade

Sade rummutti ikkunoita vasten. Rikku pyyhkäisi vaalean hiussuortuvan kasvoiltaan ja siirsi sen korvan taakse tutkiessaan musiikkimachinaa, joka ei suostunut yhteistyöhön. Se oli saapunut liikkeeseen korjattavaksi kaksi päivää sitten, koska ei pysynyt päällä, mutta Rikku ei ollut vieläkään saanut sitä toimimaan. Turhauttavaa.

Ilta alkoi olla pitkällä ja seuraava päivä olisi vapaa. Rikku huokaisi ja istahti satulatuolilleen. Niin paljon kuin hän machinoista pitikin, hän alkoi olla kyllästynyt. Ehkä hänen olisi pitänyt lähteä Brotherin ja Shinran mukaan uskaliaalle ilmalaivamatkalle, jonka tarkoituksena oli saavuttaa toinen maailma, eikä jäädä pyörittämään vuosia aiemmin perustettua perheyritystä. Rikku & Brother muuttuisi tätä menoa pelkäksi Rikkuksi, koska Brotherista ja Shinrasta ei ollut kuulunut mitään sen jälkeen, kun nämä olivat saaneet Celciuksen muutostyöt valmiiksi ja lähteneet huimalle matkalleen.

Miksi, miksi ihmeessä hän oli jäänyt? Hän muisti edelleen hyvin, kuinka oli 17-vuotiaana vannonut Yunalle, ettei hän ollut paikoillaan pysyttelevää tyyppiä. Ehkä se oli ollut vähän lapsellista, mutta häntä oli aidosti risonut, kuinka Yuna oli asettunut pysyvään parisuhdeonneensa ja jättäytynyt pois seikkailuista. Tosin vain pari vuotta myöhemmin Rikkukin oli asettunut aloilleen ja perustanut Rikku & Brotherin machinankorjausliikkeen veljensä kanssa. Kuten hän oli pelännyt, sen jälkeen elämä oli alkanut junnata paikoillaan.

Rikku ei oikein itsekään tiennyt, mikä hänet piti pyörittämässä yritystä. Kyllä sillä elantonsa tienasi, mutta päivät olivat melko samanlaisia. Joko hän korjasi machinoita tai palveli asiakkaita. Iltaisin hän tapasi ystäviään, kävi sphereteatterissa tai yökerhoissa. Olihan sellainen ihan mukavaa, mutta ei sitä, mitä hän olisi elämältään halunnut.

Mitä hän sitten halusi? Vuodet olivat vierineet eikä hän tiennyt edelleenkään. Kaikki muut olivat menneet eteenpäin. Paine seikkaili pitkin Spiraa, Brother oli lähtenyt Shinran mukana ties minne, Lulu ja Wakka kasvattivat onnellisina perhettään ja Tidus ja Yunakin odottivat esikoistaan. Samaan aikaan Wakka ja Tidus olivat vihdoin saaneet Besaid Aurochsin menestymään. Vain Rikku polki paikallaan, jokin pidätteli häntä.

Pieni kello helähti ja kosteaa iltailmaa tulvahti sisään. Rikku huokaisi mielessään ja laski työkalun kädestään pöydälle. Hän oli unohtanut lukita oven.
”Olemme jo sulkeneet”, hän ilmoitti pahoittelevaan asiakaspalvelusävyyn.
”Harmillista. Olisin tarvinnut pikaisen korjauksen tälle spheren lukulaitteelle”, asiakas totesi, eikä kello kilahtanut uudestaan tämän poistumisen merkiksi.

Kylmät väreet kulkivat pitkin Rikkun selkärankaa. Hän käännähti ympäri satulatuolinsa kanssa ja kiitti onneaan, ettei ollut noussut seisomaan. Hänen silmänsä eivät suostuneet uskomaan totuutta. Mitä pelleilyä tämä oli?
”Auron?!” hän huudahti ja kimmahti jaloilleen. Pitkäksi venähtänyt ponnari singahti olkapäältä selän puolelle ja hiussuortuvaan kiinnitetyt helmet heilahtelivat poskea vasten.

Ovella seisova mies jäi tarkkailemaan häntä outo ilme kasvoillaan. Tämä muistutti suuresti Auronia aina kasvojen arpea myöten, mutta hiuksissa ei ollut harmaata. Miehellä oli mustat housut ja pitkähkö punainen takki mustilla yksityiskohdilla kietaistuna ympärilleen. Tämän hiuksista ja takin helmasta tippui vettä liikkeen lattialle. Mies ei kuitenkaan voinut olla Auron. Auron oli kuollut ajat sitten ja Yuna oli lähettänyt tämän kymmenen vuotta sitten. Rikku oli itse nähnyt, kuinka Auron oli kadonnut. Hän oli myös käynyt Yunan ja Painen kanssa Farplanessa ja kuullut siellä Auronin äänen. Mies oli liittynyt kuolleisiin eikä enää vaeltanut Spiralla.

”Rikku?” mies sanoi ja kuulosti pelottavan paljon Auronilta. ”Kymmenessä vuodessa pikkutytöstäkin näköjään kasvaa nainen.”

Yllättäen Rikku tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Hänellä oli yllään vain vaaleanliila työhaalari, jonka hihat hän oli sitonut vyötäisille. Yläosaa verhosi pelkkä vihreä, tiukka ja antava toppi. Yleensä hän ei hämmentynyt miesten katseista, mutta nyt hänen teki mieli kiskoa haalari kokonaan päälleen.

”Auron?” Rikku kysyi uudestaan, ja tällä kertaa mies nyökkäsi. ”Mutta miten? Sinä olit kuollut, Yuna lähetti sinut!”
”Pääsin palaamaan teidän pienen vierailunne jälkeen”, Auron paljasti ja kohautti olkapäitään.
”Siitä on kahdeksan vuotta!” Rikku ei voinut olla kivahtamatta. ”Annoit meidän uskoa, että olet edelleen poissa. Kahdeksan vuotta! Kahdeksan kokonaista vuotta!”
”Olin tehtäväni tehnyt”, Auron kuittasi.

Rikku puisteli päätään. Jos hän ei hetki sitten ollut voinut uskoa silmiään, nyt hänen korviensa täytyi valehdella. Kyllä hän tiesi, että Auronissa oli saattanut olla jonkinlaista yksinäisen suden vikaa, mutta tuollainen oli jo liioittelua.
”Olisit voinut edes lähettää viestin”, Rikkun oli pakko huomauttaa. Hän lysähti istumaan takaisin satulatuolilleen.

Auron astui peremmälle, ja liikkeen ovi kolahti vihdoin kokonaan kiinni. Mies käveli tiskille ja laski sen päälle pienen laitteen, jolla saattoi lukea spherejä. Rikku tunnisti sen hyvin vanhaksi malliksi, johon tuskin saisi enää edes tilattua varaosia. Saattoi sen silti saada korjattua, riippui aivan vian laadusta. Lisäksi hän ja Brother olivat haalineet takahuoneeseen mittavan kokoelman erilaisia vanhaksi käynet machinoita, joita kukaan ei tarvinnut, mutta joita saattoi hyödyntää korjaustöissä. Juuri siksi heidän liikkeensä oli erityisen menestynyt, he onnistuivat korjaamaan sellaisiakin laitteita, joiden kohdalla muut luovuttivat.

”Minun oli pohdittava asioita”, Auron vastasi. ”Tuntui paremmalta olla omillaan. Maailma ei ole sellainen, jona sen muistan. Kenties minun paikkani ei ole enää täällä.”

Rikkun rinnassa jysähti, keuhkot tuntuivat painuvan kasaan ja hengittäminen oli vaikeaa. Miten Auron saattoi sanoa noin?
”Jos kerran tulit takaisin, sinun pitäisi elää elämäsi täysillä”, hän huomautti. Auron hymähti ja nyökkäsi.
”Yhtä energinen kuin ennenkin.”
”Ainakaan en töksäyttele mitä sattuu”, Rikku totesi, vaikka tiesi, ettei se ollut täysin totta. Häneltä pääsi sammakoita suusta aina toisinaan, varsinkin viime aikoina oli päässyt, kun hän oli ollut yhä turhautuneempi siihen, ettei mitään tapahtunut. Kaikki vain junnasi paikoillaan.

Paitsi nyt. Auron seisoi vain noin puolentoista metrin päässä hänestä ja näytti nuoremmalta kuin edellisellä tapaamisella. Tämä olisi sellainen jymyuutinen, mikä pudottaisi kaikki penkeiltään. Rikku ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan kaikille parin viikon päästä, kun menisi Besaidille käymään.

Itse asiassa… ehkä Auron haluaisi tulla mukaan.

”Oletko kertonut kenellekään paluustasi?” Rikku kysyi suoraan. Hän nousi paikaltaan, käveli ovelle ja naksautti sen lukkoon samalla, kun käänsi kyltin ”suljettu”-puolen ulospäin.
”Kimahri tietää”, Auron mainitsi. ”Törmäsimme sattumalta.”

Niinpä tietysti. Se ronso saisi olla puheliaampi. Rikku tuhahti ja marssi tiskille. Hän otti Auronin tuoman laitteen käsiinsä ja jäi tarkastelemaan sitä. Ajatukset eivät kuitenkaan pysyneet kasassa, hän ei ollut siinä mielentilassa, että olisi pystynyt keskittymään korjaustöihin. Sydän pyrähteli aivan liian kovaa, korvissa kohisi ja iho tuntui nousevan chocobonlihalle.

Mikä häntä oikein vaivasi? Olihan Auronin paluu ISO juttu, mutta ei sen olisi pitänyt hänessä tällaista reaktiota aiheuttaa. Hän oli lähes yhtä jännittynyt kuin silloin, kun oli ensimmäistä kertaa katsonut miestä silmiin. Se oli tapahtunut Moonflow’lla vähän sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt siepata Yunan. Auron oli halunnut nähdä hänen silmänsä. Hän oli vältellyt viimeiseen asti, kunnes oli ollut pakko raottaa luomia.

Se katse oli jysäyttänyt jotain kuplivaa hänen sisälleen eikä tunne ollut kadonnut koko heidän matkansa aikana. Hän oli tökkinyt itseään syyllisyydellä. Hän ei olisi saanut tuntea siten samalla, kun oli kauhuissaan Yunan puolesta. Hänellä ei ollut oikeutta siihen kiherrykseen vatsanpohjassa.

Kun Auron oli haihtunut, lähtenyt Farplaneen, Rikku oli haudannut tuon kiherryksen lopullisesti. Nyt se uhkasi palata, vaikka hän käski sen painua niin pitkälle kuin blitzball vain lentäisi. Ensinnäkin Auron oli häntä reilusti vanhempi ja toiseksi kuollut. Siinä oli kaksi pirskatin hyvää syytä olla kehittelemättä mitään kuvitelmia. Tosin mies näytti kyllä todella elävältä seisoessaan siinä hänen vieressään… ja nuoremmalta kuin heidän edellisellä tapaamisellaan. Miten se oli mahdollista?

”Olisin veikannut sinua viimeiseksi ihmiseksi, joka värjää hiuksensa”, Rikku naurahti ja tökkäisi Auronia etusormella hauikseen. Miehen kasvoille piirtyi hämmentynyt ilme, mikä oli harvinainen näky sekin. Tämä hipaisi hiuksiaan.
”Niin… en minä värjännyt niitä.”
”Miten sitten?”
”Farplane vaikuttaa ihmiseen monin tavoin.”
”Oletko sinä kuollut?” Rikkun oli pakko kysyä.

Auron oli pitkään hiljaa. Ei mies ylipäätään ollut puheliaimmasta päästä, mutta yleensä tämä sentään vastasi kysymyksiin. Hiljaisuus sai Rikkun pelkäämään pahinta. Yuna tanssisi jälleen ja Auron katoaisi taas. Rikku tiesi jo varmasti, ettei haluaisi todistaa tapahtumaa.

”En tiedä.”
”Et tiedä? Miten voit olla tietämättä?” Rikku taivasteli. Auronin pitkä katse ja huokaus saivat hänet pureskelemaan alahuultaan. ”Okei, voihan se olla vaikea tietää kaiken jälkeen…”
”En oikeastaan tullut tänne pohtimaan asiaa”, Auron huomautti.
”Etpä tietenkään.”

Rikku kääntyi jälleen tutkimaan laitetta. ”Mikä tässä on vikana?”
”Se ei toista spherejä ja viimeisin jumittui sisään.”

Rikku nyökkäsi. Hän kampesi laitteen auki ja näki sinne juuttuneen spheren. Se oli vähintäänkin yhtä kuluneen näköinen kuin laite itsessään. Rikku painoi laitteen kyljessä olevaa nappia, jonka olisi pitänyt nostaa sphere ulos, mutta mitään ei tapahtunut. Edes vastusta ei tuntunut, joten mekanismin täytyi olla rikkoutunut. Hän tyrkkäsi kannen uudestaan kiinni ja yritti käynnistää laitteen, mutta taaskaan vastus ei tuntunut napissa. Hän kokeili läpi vielä jokaisen muunkin painikkeen, mutta kaikissa oli sama ongelma. Vain pysäytysnappi tarjosi vastuksen ja toimi, kuten piti. Siitä ei vain ollut nyt juurikaan iloa.

”Tämä vaatii uuden näppäimistön”, Rikku totesi. ”Oletko varma, ettet halua vain ostaa uutta laitetta?”
”Jos spheren saa turvallisesti irrotettua, se ei ole ongelma”, Auron vastasi. Rikku nyökkäsi ja avasi laitteen uudemman kerran. Spherejen irrottaminen ilman toimivaa mekaniikkaa ei ollut ihan helppo juttu. Kuka ikinä oli keksinyt tehdä niistä pyöreitä, ei ollut taatusti ajatellut tällaista tilannetta. Vaikka hän yritti saada spherestä otteen, hänen sormensa vain lipsuivat sen pintaa vasten.
”Sen voisi saada jollain työkalulla kammettua ylös, mutta…”
”Haluan sen ehjänä”, Auron ilmoitti.
”Sitten minun on purettava koko koje”, Rikku päätti. ”Siihen menee hetki. Haluatko juomista tai jotain?”

Auron vilkaisi ikkunan suuntaan. Sade piiskasi lasia niin, että ropina kantautui sisälle. Kadulla ei näkynyt ketään, mutta kukapa olisi halunnut ulos tuolla kelillä vapaaehtoisesti astuakaan. Samassa katunäkymä muuttui hetkeksi lähes valkoiseksi ja taivaalta kantautui jyrisevä murina. Auronin tumma katse porautui takaisin Rikkuun.

”Ei se mukavaa ole, mutten pelkää enää”, Rikku totesi ja nappasi Auronin tuoman laitteen käsiinsä.
”Hetken jo epäilin, että alat täristä, tarraat kiinni jalkaani ja kiellät minua lähtemästä”, Auron huomautti. Kuumuus kiipesi Rikkun poskille ja sai hänet tuhahtamaan.
”Jos välttämättä haluat tarpoa sateessa edestakaisin, mene toki”, hän sanoi, vaikka samaan aikaan hän mielessään rukoili miestä jäämään. Hän ei ehkä pelännyt ukkosta enää, muttei hän siitä pitänytkään. Oli epämiellyttävää olla yksin kotona, kun valot räpsyivät tai pahimmassa tapauksessa menisivät kokonaan pois päältä. Ei, ukkonen ei ollut hänen juttunsa.
”Mitä sinulla on tarjolla?” Auron kuitenkin kysyi eikä lähtenyt mukaan Rikkun kiukkuiluun.
”Teetä, kaakaota ja limua ainakin löytyy”, Rikku luetteli. ”Jos haluat juomasi terästettynä, sekin onnistuu.”

Rikku nappasi pienen työkalupakin toiseen käteensä ja kiersi tiskin ympäri. ”Mennään yläkertaan.” Hän ei jäänyt katsomaan, seurasiko Auron portaikkoon, mutta pian hän kuuli miehen raskaat askeleet perässään.

Yläkerran asunto oli pieni. Keittiö oli pelkkä nurkkaus olohuoneessa ja makuuhuone pieni soppi, johon sentään pääsi erillisen oviaukon kautta. Brother oli alun perin asuttanut liikkeen yläkertaa, mutta Rikku oli luopunut omasta vuokra-asunnostaan tämän lähdettyä reissulleen. Oli ollut typeryyttä maksaa vuokraa, kun pystyi asumaan ilmaiseksikin. Kun Brother palaisi, tämä saisi vuorostaan etsiä itselleen kämpän.

Rikku laski tuomisensa pöydälle ja meni penkomaan kaappejaan. ”Niin, mitä saisi olla?”
”Pelkkä terästys kuulostaisi hyvältä”, Auron vastasi.
”Olisihan se pitänyt arvata”, Rikku naurahti. ”Vieläkö kannat sitä valtavaa pulloa mukanasi?”
”Luulen sen hukkuneen jonnekin.”
”Sääli.”

Kaapissa oli vajaa viskipullo ja lähes täysi pullo rommia, ilmeisesti Brotherin varastoja. Rikku itse harvemmin joi kirkkaita, hän piti makeammista ja helmeilevämmistä juomista. Onneksi jääkaapin perukoille oli jäänyt pari kirsikkaista mietoa juomatölkkiä edellisestä illanvietosta.

Rikku laski pullot pöydälle ja etsi vielä lasin Auronille. Itselleen hän nosti yhden tölkin jääkaapista. Kun hän oli kaatanut juoman miehelle ja ojentanut sen tälle, hän istahti pöydän ääreen tutkimaan tämän tuomaa laitetta. Mistä kohtaa purkaminen olisi aloitettava?

Auron jäi lasinsa kanssa seisoskelemaan ikkunan ääreen ja tuijottamaan ulos sateeseen. Alkuun hiljaisuus tuntui Rikkusta kiusalliselta, mutta toisaalta siinä oli tuttu vire. Heidän yhteisen matkansa aikana Auron oli usein saattanut olla hiljaa omissa oloissaan siinä, missä Tidus, Wakka ja Rikku olivat pitäneet huolta äänen tuottamisesta. Lopulta Rikku päättikin, että vanha järjestely oli hyvä, ja ryhtyi kertomaan, mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua Auronin poissa ollessa.

”Ja parin viikon päästä menen taas Besaidille tapaamaan kaikkia”, Rikku selosti. ”Lulun ja Wakkan lapset ovat kuulemma kyselleet perääni jo ties, kuinka kauan. Enkä malta odottaa, että näen, miten isoksi Yuna on jo paisunut!” Rikku ei vieläkään tiennyt, miten serkun raskauteen olisi pitänyt suhtautua, mutta hän pyrki pitämään yllä iloista ulkokuorta. Lapsi vain tarkoitteli entistä vähemmän humputteluiltoja yhdessä…

”Kuulostaa siltä, että kaikki ovat löytäneet paikkansa”, Auron totesi ja käveli pöydän ääreen kaatamaan itselleen lisää viskiä. Pullo oli illan mittaan tyhjentynyt kiitettävästi ja miehen tuoman machinan osia lojui jo hyvä läjä pitkin pöytää. Rikku oli purkutöitä tehdessään tyhjentänyt omat tölkkinsä ja pohti nyt, menisikö rommi alas limun kera.

”Joo, kaikilla menee tosi hyvin”, Rikku kehaisi. ”Minä vain räpellän kaiken maailman koneita takaisin kuntoon.” Ei sillä, Rikku kyllä piti korjailusta ja aivan erityisesti purkamisesta, mutta elämä oli aika tylsää tällä tavoin. Hän kaipasi uusia seikkailuja.

Rikku sai tiukan ruuvin väännettyä auki. Kuului kilahdus, kun se tippui pöydälle, ja lisää kolinaa, kun useampi osa irtosi kerralla. Hän sai juuri ja juuri siepattua kiinni spheren, joka pyörähti liikkeelle. Sen pinta oli hieman vanhuuden karhea, mutta varsinaisia ulkoisia vammoja siinä ei ollut. Todennäköisesti sen pystyisi toistamaan vielä toisella spherenlukumachinalla.

”Ja jälleen Rikku pelastaa päivän!” Rikku julisti ja näytti sphereä Auronille voitonriemuinen hymy kasvoillaan. Hän nousi seisomaan ja ojensi sphereä miehelle. Auron otti sen vastaan ja punnitsi sitä kädessään, mutta laski sen yllättäen pöydälle.

Rikku vilkaisi miestä ja nousi pöydän äärestä. Hän haki limupullon ja lasin itselleen kaapista. Hän kumosi tilkan rommia lasin pohjalle ja kaatoi sen päälle limua. Brother ei välttämättä kiittäisi häntä varastojensa tyhjentämisestä, mutta toisaalta, mitäpä tämä oli poissa luvattoman pitkään. Teoilla oli seurauksensa.

”Haluatko katsoa spheren nyt?” Rikku kysyi ja maistoi sekoitustaan. Se oli siedettävää, vaikkei luultavasti suhteiltaan samaa luokkaa kuin yökerhon drinkit. ”Minulla on lukulaite alakerrassa…”
”Se voi odottaa”, Auron vastasi. Tämä loi pitkän katseen Rikkuun, jonka vatsassa muljahti. Hän oli tainnut juoda hieman enemmän kuin oli järkevää. Yhtäkkiä häntä hermostutti todella paljon ja hän olisi halunnut karata tilanteesta, mutta hänen jalkansa olivat kuin liimatut lattiaan.

Auron astui aivan Rikkun eteen. Rikku laski lasin kädestään pöydälle ja nielaisi. Hän ei kyennyt katsomaan miestä, muttei tiennyt, minne olisi vaihtoehtoisesti katseensa suunnannut. Pöydän reuna painoi hänen pakaroitaan eikä antanut perääntymisen mahdollisuutta.

Rikku tunsi sydämenlyöntinsä korvissaan, rintaa suorastaan pakotti. Hän ei muistanut, milloin viimeksi oli kärsinyt tällaisista tykytyksistä. Elämä oli ollut niin tylsän tasaista, ettei sydän ollut joutunut tekemään ylimääräistä työtä kuin korkeintaan juoksulenkillä, mutta sitä ei nyt laskettu.

Auron nojasi kätensä pöytää vasten ja nojautui kohti Rikkua, joka veti syvään henkeä ja räpytteli silmiään. Hän ei varmasti ollut koskaan ollut yhtä lähellä Auronia. Nyt hän pystyi haistamaan miehen tuoksun, johon sekoittui sade ja syysilma kuin tämä olisi ollut ulkona pitkäänkin. Rikku pani merkille, etteivät tämän hiukset enää tippuneet vettä.

”Sinusta on todellakin tullut nainen”, Auron sanoi. Tämän ääni oli hitusen käheä kuin tämä olisi saanut kylmää. Rikku hädin tuskin sai sanoista selvää, sillä hänen korvissaan kohisi sietämättömästi.
”No, kahdeksan vuotta…” hän huomautti.

Kahdeksan pitkää vuotta, jotka kaikki Auron oli ollut poissa. Oli ymmärrettävää, että miehen paluu hämmensi, mutta Rikku ei silti pystynyt hyväksymään reaktiotaan. Ei hänen kuulunut olla näin hermostunut miehen seurassa. Se oli naurettavaa.

”Aiemmin tämä olisi ollut sopimatonta”, Auron totesi.
”Mikä?” Rikku sai kakaistua, muttei koskaan saanut sanallista vastausta. Sen sijaan hän näki Auronin kasvojen työntyvän vielä lähemmäs. Vaistomaisesti hän sulki luomensa juuri ennen kuin huulet painuivat hänen huuliaan vasten. Auronin suudelmaa ei voinut luonnehtia millään muotoa pehmeäksi. Se oli yhtä kova ja karhea kuin mies itse, mutta samalla silti hellän kokeileva kuin tämä olisi pelännyt Rikkun ryntäävään kirkuen karkuun.

Rikku ei karannut - mihin hän olisi edes päässyt? - mutta jäätyi paikoilleen. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt reagoida jotenkin, miten tahansa, mutta hetkeen hänen päässään ei kulkenut yhtään järkevää ajatusta. Hän ei ollut varma, löikö hänen sydämensä vai oliko se pysähtynyt. Kenties aika oli juuri lakannut olemasta.

Sitten Rikkun sydän alkoi paukuttaa miltei kipeästi rintaa vasten. Jos pumppu jatkaisi temppuiluaan tällä tavoin, Rikku kupsahtaisi pian sydänkohtaukseen.

Auron vetäytyi suudelmasta ja katsoi Rikkua suoraan silmiin. Rikku nielaisi. Juuri nyt hänen sisällään riehui pyörremyrsky, joka ei ottanut asettuakseen. Hän ei kyennyt puhumaan, mutta samaan aikaan hän pelkäsi, että mies lähtisi, jos hän ei nyt avaisi suutaan.

Sanoja ei kuitenkaan tullut, mutta Rikku sai kohotettua kätensä. Hän tarttui Auronin takin kauluksesta ja nykäisi miehen uudestaan lähelleen. Tällä kertaa hän pusersi huulensa tämän huulia vasten eikä tyytynyt vain olemaan suudeltavana. Mitä väliä millään oli? Kai hän voisi antaa mennä. Mahdollisia ongelmia ehti miettiä myöhemminkin.

Auron painautui tiiviisti kiinni Rikkuun, jonka kädet lähtivät välittömästi vaeltamaan alaspäin. Hän tavoitti miehen vyön ja ryhtyi suudelman lomassa räpeltämään sitä auki. Sormet tuntuivat yllättävän kankeilta ja lipesivät pariin kertaan, ennen kuin itsepäinen vaatekappale suostui aukeamaan ja putoamaan lattialle. Auron päästi otteensa pöydän reunasta ja pudotti takkinsa heti vyön perässä.

Kahdeksan vuotta eivät olleet tehneet pahaa miehelle vaan tämän käsivarret olivat edelleen lihaksikkaat ja iho tuntui lämpöiseltä käsiä vasten. Hetkellisesti Rikkun mielessä kävi, että hän suuteli juuri kuollutta miestä, mutta hän työnsi ajatuksen syrjään. Auron tuntui elävältä, se riitti.

Auronin karheat kädet hakeutuivat Rikkun selälle ja hiipivät salakavalasti topin alle. Sormet löysivät rintaliivien hakaset ja napsauttivat ne auki lupaa kyselemättä. Rikku henkäisi miehen suuta vasten. Perääntyminen oli myöhäistä… eikä hän oikeastaan edes halunnut pakittaa.

Rikku kuljetti omia käsiään pitkin Auronin paljaita käsivarsia tunnustellen ihoa huolellisesti. Lihakset tuntuivat jäntevinä ja kireinä, mies ei ollut missään nimessä rentoutunut. Rikku vei kätensä aina tämän olkapäille asti ja kiersi ne sitten selkäpuolelle etsien paidan helmaa. Samaan aikaan suudelma syveni koko ajan ja imaisi hänet mukaansa niin, ettei hän hetkeen ymmärtänyt liikkua lainkaan. Kun Auron veti henkeä, Rikku tarttui paitaan ja lähti kiskomaan sitä ylöspäin. Mies naurahti ja auttoi paidan pois päältään.

Auronin rinta oli kaukana tasaisesta. Kaksi pyhiinvaellusmatkaa oli jättänyt merkkinsä, kenties ensimmäinen syvemmät kuin toinen, sillä Rikku ei muistanut miehen haavoittuneen heidän yhteisellä matkallaan, vaikka he olivat joutuneet moniin taisteluihin. Arvista huolimatta Auron näytti yhtä kiehtovalta kuin aiemminkin. Oikeastaan ne vain lisäsivät miehen viehättävyyttä.

Auron tarttui Rikkua vyötäisiltä ja keinautti hänet itseään vasten. Rikku tunsi selkeän kohouman miehen housuissa. Tämä oli tosissaan. Rikku keikutti lantiotaan tovin miehen lantiota vasten, mutta melko pian tämä tyrkkäsi hänet kauemmas itsestään ja tarttui solmittuihin haalarin hihoihin. Solmu oli äkkiä riuhtaistu auki, eikä vaatekappale enää pysynyt Rikkun kapeilla lanteilla vaan valahti hänen nilkkoihinsa. Asunnon viileähkö ilma nosti hänen reitensä kananlihalle, mutta hän ei ehtinyt kauaa kauhistella kylmää, sillä Auron kyykistyi ja suuteli hänen vatsaansa. Kuumat aallot pyyhkäisivät pitkin Rikkun vartaloa, kun miehen kieli lähti kulkemaan navasta alaspäin.

Kuuma henkäys työntyi Rikkun alushousujen läpi. Kangas oli jo ajat sitten muuttunut nihkeän kosteaksi, ja Rikku oli melkein varma, että se jo tihkui. Auronin sormet nappasivat kiinni alushousujen vyötäröstä ja vetivät alaspäin. Muutamaa sekuntia myöhemmin vaatekappale oli kiusallisesti haalarin kanssa Rikkun nilkoissa. Hän nosti vuoronperään jalkojaan sen verran, että vaatteet putosivat mytyksi lattialle.

Auronin kädet työnsivät Rikkun jalat hieman erilleen toisistaan. Rikku kiitti onneaan, että oli siistinyt karvoituksensa edellisenä iltana eikä hänellä ollut nyt jäljellä kuin pieni, pehmoinen karvatupsu aivan häpyhuulten yläpuolella. Auron suukotti sitä kevyesti, ennen kuin antoi kielensä livahtaa huulten väliin.

Rikku huokaisi, sulki silmänsä ja nojautui paremmin pöydän reunaa vasten. Hänen oli pakko puristaa reunaa pysyäkseen pystyssä. Väreet kulkivat reisiä pitkin alas, vatsaa ylös eikä hänen mieleensä mahtunut yhtään järkevää ajatusta. Auronilla oli raapiva parransänki, mutta sekin tuntui vain hyvältä, sai ihon kihelmöimään.

Voihkaus karkasi Rikkun huulilta ja hänen polvensa olivat pettää. Auron tarttui häntä tiukasti lantiolta eikä päästänyt häntä putoamaan. Mies ei lopettanut, ennen kuin hän miltei rojahti tämän päälle.

Auron kohottautui ja käänsi Rikkun ympäri. Rikku nojasi kätensä pöydän pintaa vasten ja veti syvään henkeä. Mikään ei ollut aikoihin tuntunut yhtä hyvältä, hän ei ollut tuntenut olevansa yhtä elossa kuin juuri nyt, ja samalla hänen olonsa oli kuitenkin äärimmäisen epätodellinen, suorastaan leijaileva.

Yllättäen Rikku tunsi Auronin painautuvan takamustaan vasten. Miehen elin hankautui pakaroiden väliin kuin kiusoitellen. Tuntumasta oli helppo päätellä, ettei Auron ollut huonosti varusteltu mies, päinvastoin. Rikku keinautti takapuoltaan tarjotakseen miehelle aavistuksen siitä, mitä voisi olla saatavilla. Hän oli valmis ottamaan tämän vastaan, täydellisesti.

Auron ei jäänyt odottelemaan vaan työnsi Rikkun jalkoja hieman erilleen ja etsiytyi niiden väliin. Ensimmäinen työntö oli piinaavan hidas, mutta seuraava jo nopeampi. Sphere pöydällä nytkähti ja kieri lopulta toiselle laidalle, kunnes putosi lattialle, mutta Rikku ei jaksanut välittää. Hetken hän pelkäsi, että esine veisi Auronin huomion, mutta turhaan, sillä mies vain kiihdytti tahtia. Muut tavarat tärisivät pöydän tahdissa, vaikkeivät sentään putoilleetkaan.

Rikku suorastaan huohotti Auronin työntöjen tahdissa. Miehen toinen käsi etsiytyi hänen toppinsa alle ja sivuutti helposti jo auki olevat rintaliivit. Sormet puristuivat pienen rinnan ympärille ja kiusasivat nänniä miltei kivuliaasti. Toinen käsi painui Rikkun vatsalle ja piteli häntä aloillaan pöytää vasten.

Auronin hengitys tuntui Rikkun niskassa, kun miehen hikinen yläkroppa painui hänen selkäänsä vasten. Pöytä tömähteli tasaisesti seinää vasten, kunnes rytmi alkoi kiihtyä ja muuttua yhä epätasaisemmaksi. Rikku kuuli omat ynähdyksensä, jotka sekoittuivat Auronin matalampiin äännähdyksiin. Miehen lihakset jännittyivät häntä vasten, kunnes tämä puristautui tiukasti kiinni häneen ja puristi rintaa vielä kovemmin kuin aikaisemmin. Rikku tunsi lämpimän nesteen tulvahtavan sisälleen. Osa siitä valui välittömästi hänen reisilleen ja tarttui niihin kuin hunaja.

Rikkun jalat tärisivät ja antoivat vihdoin periksi. Auron piteli häntä edelleen pystyssä samalla, kun liukui pois hänen sisältään. Rikku näki heidän heijastuksen piirtyvän ikkunaan, kun Auron nosti hänet syliinsä.
”Oletan, että asuntoon kuuluu kylpyhuone?” mies kommentoi.
”Käytävän toinen ovi vasemmalla”, Rikku vastasi ja sulki silmänsä.
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,
loading..

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)