Featured Slider

Älä kysy hintaa: Luku 22

Luku 22


”Päästit heidät lähtemään?” Danzon ääni oli äärimmäisen kohtelias, mutta Tsunade tiesi varsin hyvin miehen jälleen kerran kyseenalaistavan hänen toimintamallinsa. Nainen oli täysin selvillä siitä, että vanhimmista erityisesti Danzo vastusti hänen valtaansa Hokagena. Ja valitettavasti se mies oli myös taitava puhumaan, toiset kuuntelivat tätä turhan herkästi.

”Minun sanomisilla ei olisi ollut mitään merkitystä. He kaikki halusivat mennä. Joskus ninjan on annettava kulkea omia polkujaan”, Tsunade vastasi. Hän piti äänensä rauhallisena, vaikka hänen teki mieli karjua luokseen marssineelle kääkkäkolmikolle. Siitä asti kun hänestä oli tullut Hokage, nuo kolme olivat olleet vain haitaksi. Tsunade arvosti toki kolmikon elämänkokemusta ja näiden asemaa kylän vanhimpina, mutta kolmikon mielipiteet olivat ajalta, jolloin kunait olivat olleet vielä kiveä.

”Hokage, joka ei kykene pitämään omia ninjojaan kurissa, ei ole ansainnut arvonimeään”, Danzo huomautti. ”Hinote Chiaki olisi pitänyt jo vangita ajat sitten.”
”Lasta ei tule syyttää vanhempiensa tekosista”, Tsunade tuhahti. ”Minä pidän siitä tytöstä. Herttainen lapsi, joka ei halua pahaa kenellekään.”
”Hän on jo aikuinen nainen ja erittäin vaarallinen sellainen”, Danzo jyrähti. ”Hän on uhka!”
”Hän on osa tätä kylää siinä missä kuka tahansa muukin!” Tsunade raivostui.

Viides Hokage oli ottanut sydämenasiakseen puolustaa tuota herkkää punapäistä tyttöä. Tämä oli vaarassa, minne menikin, mutta jossain tällä täytyi olla turvasatama, koti. Chiaki oli ehdottomasti konohalainen, joten kylän tuli suojella tätä, ei uhata.

”Minä en välitä, kenelle hän on sukua! Hänen äitinsä oli vaarallinen rikollinen, olet itse kokenut hänen taitonsa, kävit lähellä hulluutta!” Danzo antoi tulla. ”Se nuori nainen voi halutessaan tuhota monia. Ja sen hän tekee varmasti, kun kuulee, ketkä ovat vastuussa hänen äitinsä ja tämän tasapainottajan kuolemasta.”
”Siksi emme ole kertoneet hänelle”, Tsunade sanoi tavoitellen uudestaan rauhallisuutta. ”Chiaki-sanilla on toki oikeus tietää totuus, mutta nyt on väärä hetki kertoa sitä. Kunhan saamme Mitoki-sanin takaisin, voimme hiljalleen alkaa ripotella totuudensiemeniä. Chiaki-san ei tule hyökkäämään omaa kyläänsä vastaan.”
”Kuten Orochimarukaan ei tehnyt”, Homura tuhahti hiljaa. Tsunade jätti miehen sarkasmin huomiotta. Tämä tuntui tukevan Danzoa yhä useammin, mikä oli raivostuttavaa.

”Siitä pääsemmekin toiseen asiaan”, Danzo livautti. ”Lähetit heidät hakemaan tasapainottajaa, jonka Akatsuki jo ehti siepata? Lähetit käytännössä Uzumaki Naruton suoraan vihollisen käsiin? Mitä mahdollisuuksia heillä on Akatsukia vastaan?”
”Heillä on Jiraiya”, Tsunade vastasi. Tosin nainen tiesi, että edes Jiraiyan avulla voitto ei ollut taattu. He olivat sopineet, että taistelua vältettäisiin viimeiseen asti. Mitokin pelastaminen oli tärkeämpää kuin voitto tai tietojen saaminen. Silti jokainen tiesi, että taistelun täydellinen välttäminen oli sula mahdottomuus.
”Lähetän yhden ANBU-tiimin heidän peräänsä”, yksisilmäinen vanhin ilmoitti. ”Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin tilanteen. Toimit kerta kaikkiaan vastuuttomasti!”
”Toimin, kuten parhaaksi näin”, vaaleahiuksinen nainen sanoi vastaan. Hänellä ei ollut aikomustakaan katua tekojaan. Sitä hän oli tehnyt tarpeeksi yhdelle elämälle.
”Lisäksi vaadin, että annat vangita molemmat nuoret naiset, kun heidät tuodaan takaisin Konohaan”, Danzo lisäsi. ”Ei, me vaadimme sitä. Jokainen meistä on äänestänyt sen puolesta.”
”Minä kieltäydyn vangitsemasta konohalaista, joka ei ole pettänyt omaa kyläänsä!” Tsunade ärähti ja nousi seisomaan. Hän nojasi kätensä pöytää vasten ja tuijotti kääpää tämän ainoaan näkyvissä olevaan silmään.
”Hinote Chiaki ei ole konohalainen!” Danzo jyrisi takaisin.
”Hän on sitä yhtä paljon kuin sinä tai minä. Tiedät faktat, joten älä yritä kieltää sitä!” Tsunade raivosi. ”Hänen isänsä teot hyvittävät hänen äitinsä rikokset. Chiaki-sanilla on oikeus aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja koska Mitoki-san on hänen tasapainottajansa, on myös sillä tytöllä täysi oikeus tulla osaksi tätä kylää. En suostu edes keskustelemaan tästä.”
”Pahimmassa tapauksessa tämä sinun ystävällinen tasapainottajasi on Akatsukin jäsen ja vakooja”, Homura huomautti.
”Jos niin käy ilmi, tilannetta harkitaan uudestaan”, Tsunade ilmoitti. ”Tyttö on silti syytön, kunnes toisin todistetaan.”

Hokagen toimistoon laskeutui kitkerä hiljaisuus. Kesti kauan, ennen kuin vanhimmat poistuivat paikalta. Tsunade tiesi, että hän oli saattanut voittaa taistelun, mutta ei koko sotaa. Danzo kuvitteli aina olevansa oikeassa, mutta se mies oli menettänyt sydämensä aikapäiviä sitten. Tämä näki kaiken vain taktiikkana ja uhkana. Mies kieltäytyi näkemästä hyvyyttä silloin kuin kohtasi sellaista. Mutta Tsunade tiesi, ettei Chiaki ollut uhka Konohalle, päinvastoin, se tyttö saattaisi vielä näytellä suurta osaa, jos Konohaa tarvitsisi puolustaa vihollisia vastaan.

~o~

Chiaki istui selkä puunrunkoa vasten. Hänen jalkansa olivat väsyneet, itse asiassa hän oli muutenkin hyvin väsynyt, vaikka oli aina pitänyt itseään hyväkuntoisena. Toiset olivat vain täysin eri tasolla hänen kanssaan. Nämä olivat kulkeneet suurin piirtein hänen tahtiaan, mutta silti koko päivän kestänyt vaellus oli käynyt voimille.

Ilta oli laskeutunut noin tunti sitten. Joukko oli leiriytynyt metsään ja valmistautui yöpymiseen, kunhan illallinen valmistuisi. Herkullinen tuoksu leijui jo nuotion yllä ja sai tytön vatsan kurnimaan. Silti punapää keskittyi selaamaan sylissään olevaa kirjaa.

Tarina oli alkanut edistyä. Päähahmo oli jäänyt pienen ryhmittymän vangiksi – Chiakilla oli tunne, että tämä oli tehnyt niin enemmän tahallaan kuin vahingossa – ja oli kovin kiinnostunut naisesta, jota ryhmittymä sekä suojeli että käytti aseenaan. Oli jo täysin selvää, että nainen oli empaatti, joten punapään kiinnostus kirjaa kohtaan oli vain kasvanut.

Jiraiyan oli todella joskus täytynyt tuntea empaatti, sillä kirjan kuvailut kävivät todella hyvin yksiin Chiakin mielessä liikkuvien asioiden kanssa. Totta kai naispääosa oli fiktiivinen, mutta punapäällä alkoi olla voimakas tunne, että tällä oli myös todellisuudessa vastineensa… tai ainakin oli ollut. Jos tyttö ei olisi tiennyt, milloin kirja oli kirjoitettu, hän olisi epäillyt itse päätyneensä luovuttamaan naiselle piirteitä. Leiskuvan punaiset hiukset ja luonteessakin oli yhtäläisyyksiä. Se oli suorastaan pelottavaa. Silti Chiaki oli ollut korkeintaan parivuotias – ja asunut toisaalla – kun Jiraiya oli julkaissut kirjansa.

Kirjan ylle lankesi varjo, joka sai tytön kohottamaan päänsä. Kakashi oli kyykistynyt hänen eteensä. Välittömästi tytön kasvoille kohosi kuuma puna ja häpeä kiehui hänen sisällään. Ei, hän ei halunnut nähdä miestä yhtään enempää kuin oli pakko!

Silti Kakashi ei vaikuttanut lainkaan pilkalliselta. Tämä oli vain ystävällinen, hieman jännittynyt ja väsynyt, mutta tämä ei halveksinut Chiakia. Tytön tarvitsi vain katsoa miestä ja hän tiesi tuon kaiken. Se oli yhä hämmentävää, vaikka punapää oli ehtinyt tottua siihen Mitokin kanssa.

”Olet vältellyt minua”, Kakashi totesi. ”Se ei ole erityisen mukavaa.”
”Tuota…” Chiaki mutisi. Mitä tuohon nyt olisi pitänyt vastata? Totta kai mies oli oikeassa, mutta tyttö ei vain kestänyt tämän seuraa. Oli liian kamalaa muistaa, mitä oli tapahtunut.
”Annan anteeksi, jos lähdet nyt tarkistamaan ympäristön kanssani”, mies jatkoi täysin huolettomaan sävyyn.

Tarkistamaan ympäristön? Eikö se kuulostanutkin melkein kutsulta lähteä kävelylle? Ei, ei, ei! Chiaki ei saanut ajatella niin. Kakashi varmasti kaipasi vain seuraa, ja kaikki muut näyttivät olevan kiireisiä.

”Hyvä on”, tyttö huokaisi. Hän taittoi kirjan sivusta kulman ja sulki kirjan, ennen kuin nousi seisomaan.
”Kakashi!” Jiraiya huudahti nuotion ääreltä. Vanhuksen sävy oli kummallisen varoittava, ja Chiaki kykeni aistimaan ärtymisen tunteen tämän suunnasta, kun tunnusteli tilannetta. Luoja, että kääpä oli rasittava.
”Tarkistan ympäristön ja otan Chiaki-sanin mukaan. Hänen on hyvä oppia perusasioita”, Kakashi vastasi. Myös tästä huokui ärtymistä. Oliko miesten välillä jonkinlaista riitaa kenties?

Chiaki puristi kirjan rintaansa vasten ja seurasi Kakashia metsään. Ilman nuotiota alkoi olla melkoisen hämärää, kesä oli kaiketi hiljalleen muuttumassa syksyksi. Ainakin valoisimmat ajat oli jo ohitettu.

”Pidätkö tuosta kirjasta?” Kakashi tiedusteli tytöltä heidän kulkiessaan hitaasti eteenpäin.
”Se on ihan ok. Tosin jotkut kuvailut ovat… suorastaan siirappisia”, tyttö vastasi. Halusiko Kakashi todella keskustella teoksesta?
”Jiraiyalla on taipumusta siihen aina toisinaan”, Kakashi myönsi.
”Oletko sinä lukenut hänen kirjojaan?” Chiaki uteli. Hän oli usein nähnyt Kakashin lukemassa, muttei ollut varsinaisesti kiinnittänyt huomioon, mitä mies tavaili.
”Kaikki, paitsi tuon kyseisen teoksen”, mies hymähti.
”Voit lainata tätä, kun olen päässyt loppuun”, punapää ehdotti. Oikeastaan miehen saattaisi olla hyvä lukea kirja. Sehän kertoi empaateista… tai ainakin yhdestä, joten sen avulla Kakashi saattaisi ymmärtää Chiakia hieman paremmin.

Ja mitä ihmettä hän taas ajatteli?! Hän ei saanut kuvitella miehestä mitään enempää, sellainen oli vaarallista sydämelle.

”Lainaisin mieluusti”, mies kuitenkin totesi. ”Pidän Jiraiyan kirjoista. Niissä on… miten sen sanoisi… omalaatuinen tunnelma.”
”On totisesti”, Chiaki jupisi. Hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut koskaan lukenut vastaavaa. Hän ei edelleenkään pitänyt kääkän kerrontatyylistä, mutta itse tarina kiinnosti häntä yhä enemmän.

”Jiraiyasta puheen ollen… ”Kakashi jatkoi, ”oletko puhunut hänen kanssaan paljonkin viime aikoina?”
”En oikeastaan. Hän yritti pitää minulle kukat ja mehiläiset –saarnan eilen, mutta en jäänyt kuuntelemaan”, tyttö totesi. Oikeastaan Kakashin kanssa oli edelleen hämmästyttävän helppo keskustella, kun pääsi alkuun. Mies ei millään tavalla viitannut siihen, että muistaisi, miten punapää oli kännissä törttöillyt.
”Hmmm, osasin odottaa jotain sellaista…” mies pohdiskeli. ”Sanoiko hän mitään minusta?”
”Ei?” Mikä kysymys tuo nyt oli? Miksi Jiraiya olisi sanonut Kakashista yhtään mitään. ”Kuule, minusta tuntuu, että minulta salataan paljon asioita, enkä pidä siitä yhtään”, Chiaki sanoi suoraan.
”En voi kertoa sinulle kaikkea… Asia ei ole minun käsissäni, olen pahoillani”, Kakashi huokaisi. ”Soisin sinun toki tietävän, mutta… sinun on odotettava, että oikeat tahot kertovat sinulle, mitä on tekeillä.”
”Tuo on vain ärsyttävää vihjailua”, punapää tuhahti. ”Sinä siis tiedät totuuden?”
”Tiedän.”
”Kerro sitten minulle!”

Chiaki pysähtyi paikoilleen ja huitaisi ilmaa kirjalla. Kakashi jäi seisomaan vähän matkan päähän ja silmäili tyttöä. Mies oli syvästi pahoillaan.

”En voi. Kertoisin, jos voisin”, tämä sanoi. ”Pettäisin kuitenkin liian monen luottamuksen.”
”Entä minun luottamukseni?” Chiaki kysyi.
”Toivon ansaitsevani sen muulla tavoin”, Kakashi ehdotti.

Tyttö tuijotti miestä. Tämä siis tiesi kaiken, mitä häneltä oli salattu. Tämä tiesi hänestä enemmän kuin hän itse. Kuinka väärin se olikaan! Chiaki toivoi, että olisi ollut ajatustenlukija empaatin sijaan. Silloin hän olisi voinut kunnolla tunkeutua Kakashin mieleen ja kaivaa sieltä haluamansa tiedon. Nyt hän sai selville ainoastaan, että miestä harmitti kertomatta jättäminen yhtä paljon kuin häntäkin. Tämä olisi todella halunnut kertoa, mutta ei voinut. No, rehellisyydestä oli annettava pisteitä.

”En kyllä ymmärrä, miksi minulta pitää salata asioita…” tyttö puuskahti enemmän itselleen kuin miehelle. Asiathan koskivat kuitenkin nimenomaan häntä. Oli typerää muilta salailla niitä. Ne eivät olleet muiden asioita, vaan hänen. Toisten käytös oli hyvin kummallista. Chiaki toivoi saavansa vastauksia pian, sillä hän koki tarvitsevansa niitä epätoivoisesti.

”Itse asiassa oli puhetta, että tämän matkan jälkeen sinulle kerrotaan enemmän”, Kakashi huomautti.
”Ai…” Chiaki huokaisi. Samassa hänen mielessään käväisi, että totuus saattoi olla jotain järkyttävää. Jotain, mikä saisi hänet miltei shokkiin. Siksi vasta matkan jälkeen, siksi vasta, kun Mitoki oli jälleen muiden joukossa. Niin sen täytyi olla. Mutta… se ei välttämättä tulisi toimimaan. Punapää ei ollut puhunut asiasta muille, mutta hän oli aistinut, ettei kaikki ollut ennallaan. Hän kaipaisi Mitokia suunnattomasti. Silti hän ei enää tuntenut tätä kohtaan samanlaista vetovoimaa kuin ennen. Oli melko varmaa, että heidän yhteytensä oli katkennut.

Voisiko sitä enää korjata? Oli anteeksiantamatonta, että Mitoki oli häipynyt sillä tavoin. Toki se oli osittain Sasuken vika, mutta silti… Vanhempi tyttö ei ollut edes kertonut aikeistaan! Chiaki olisi jotenkin voinut hyväksyä tämän lähdön, jos siitä olisi puhuttu kunnolla, mutta Mitoki oli vain häipynyt ja jättänyt hänet. Se sattui.

”Tajuathan silti sen, ettemme kaikki välttämättä palaa tältä reissulta?” Kakashi varmisti yllättäen.

Kyllä Chiaki oli sen tajunnut, mutta hän oli tietoisesti pyrkinyt olemaan ajattelematta asiaa. Hän ei halunnut kenenkään kuolevan takiaan, mutta hän myös ymmärsi, ettei kukaan lähtenyt kotiin, vaikka hän olisi käskenyt. Jokainen mukaan tullut oli tullut vapaaehtoisesti. Jokainen oli valmis kuolemaan, jotta Mitoki saataisiin pelastettua.

Niin, vanhempi tyttö oli selvästi lunastanut paikkansa konohalaisten sydämissä, vaikka tämä oli sitkeästi muuta väittänyt. Tämä oli tärkeä ja tästä välitettiin. Jopa Sasuke oli lähtenyt mukaan. Tosin se poika saattoi olla matkassa vain, koska oli velassa Chiakille saatuaan Mitokin karkaamaan.

”Minä tiedän kyllä”, tyttö myönsi.
”Ne Akatsukit, jotka yrittivät Konohaan, ovat luultavasti samat, joilla on Mitoki-san käsissään”, Kakashi jatkoi. ”Emme tiedä heistä paljoa, mutta oletamme toisen olevan Akasuna no Sasori, mutta emme ole varmoja. Tuulimaan ninjat antoivat ymmärtää, että näin saattaa olla. Hänen partnerinsa lentää savilinnulla, mutta emme tiedä hänenkään henkilöllisyyttä varmasti.”
”Miten ihmeessä he hyökkäsivät ilman, että huomasin sitä?” Chiaki kummasteli.
”He eivät varsinaisesti hyökänneet. Ilmeisesti heidän käskynsä oli toimia salassa. He yrittivät päästä kylään huomaamattomasti, mutta epäonnistuivat, sillä Konohaan ei noin vain marssita”, Kakashi selosti. ”Ihmettelen suuresti, etteivät he antaneet tehtävää Uchiha Itachille. Hän on ennenkin päässyt kylään onnistuneesti, enkä ihmettelisi, vaikka hän kykenisi siihen toistamiseen.”
”Olivatko molemmat Akatsukit hiippailemassa kylään?” Chiaki kysäisi.
”Olivat. He karkasivat paikalta, kun suuri osa Konohan ninjoista lähti liikkeelle”, Kakashi vastasi. ”Sekin viittaa siihen, että heitä oli kiel…”
”No, missä Mito sitten oli?! Kaikki sanovat, että Akatsukit liikkuvat pareittain, mutta tuskin he jättäisivät vankia vartijatta!” punapää kiljaisi.
”Meidän on oletettava, että heitä oli enemmän kuin kaksi”, Kakashi myönsi. ”Luultavasti neljä on oikea määrä. Mitoki-sanhan vietiin Jokimaahan, ennen hyökkäystä. Olemme siinä käsityksessä, että hän lähti Hoshigaki Kisamen ja Uchiha Itachin mukaan.”
”Sasuken veli…” Chiaki mutisi.

Oli siis täysin mahdollista, että Mitokia vartioi neljä erittäin voimakasta ninjaa. Yksi näistä oli sama mies, joka oli murhannut koko klaaninsa veljeään lukuun ottamatta sekä toimittanut Kakashin ja Sasuken molemmat koomaan. Jiraiya oli kuitenkin voittanut Itachin ja tämän partnerin aiemmin, joten toivoa oli jonkin verran. Silti vihollinen alkoi vaikuttaa todella ylivoimaiselta. Kunpa Mitoki vain olisi kunnossa… Nuo miehet olivat saattaneet tehdä tytölle mitä tahansa, eihän tämä osannut edes itsepuolustustaitoja!

”Älä huoli. Keksimme jonkin keinon pelastaa ystäväsi”, Kakashi huomautti. Mies kohotti kätensä ja sipaisi Chiakin otsalle valuneet hiustupsut syrjään. Tyttö tunsi punastuvansa, sillä ele oli hyvin läheinen. Se oli kaukana kohteliaasta ja soveliaasta. Se sai hymyn kohoamaan huulille ja vatsan kuplimaan. ”Luotatko minuun sen verran?”
”Luotan”, tyttö vastasi ja nyökkäsi. Hän tiesi miehen olevan tosissaan, tämä halusi oikeasti pelastaa Mitokin.

Kakashi kääntyi jatkamaan matkaa. Chiaki kulki miehen vierellä. Ympäristön tarkistaminen ei näköjään ollut erityisen vaikeaa puuhaa. He vain kiertelivät leiripaikan lähistön ja ilmeisesti varmistivat, ettei sitä uhannut mikään. Tietenkin se oli tärkeää, mutta tällä hetkellä vaikutti turhalta. Hehän olivat yhä Tulimaassa. Uhkia täytyi olla siis mitättömän vähän.

”Olen tässä muutaman viime päivän aikana alkanut ajatella, että olen saattanut olla väärässä muutaman asian suhteen…” Kakashi sanoi yllättäen.

Chiaki kääntyi katsomaan miestä, joka oli jälleen pysähtynyt. Alkoi olla hyvin selvää, ettei hän ollut tällä tarkistuskierroksella mukana oppimassa, miten hommat hoidettiin. Miehellä oli hänelle asiaa, joka oli hyvin vaikea sanoa.

”Sinä olet ilman muuta nuori, ja se vaikeuttaa monia asioita…”

Punapää avasi suunsa, mutta Kakashi laski sormen sen päälle. Tällä kertaa tyttö päätti pysytellä hiljaa, ehkä oli parempi antaa miehen puhua loppuun ja sanoa vasta sitten oma mielipide asiaan. Chiaki tiesi, että tulevat sanat luultavasti musertaisivat hänen sisimpänsä, mutta tällä kertaa hän pysyttelisi vahvana. Hän ei itkisi eikä valittaisi. Hän ottaisi tulevan hymyillen vastaan. Nyt oli aika olla vahva ja näyttää, että hän pystyi mihin tahansa, jos todella haluaisi sitä.

”Olen tässä vuosien kuluessa huomannut, että olen katunut enemmän niitä asioita, jotka olen jättänyt tekemättä kuin niitä, jotka olen tehnyt”, Kakashi jatkoi. ”Luulen, että se on niin jokaisen ihmisen kohdalla. Luulen myös, että muiden miellyttämisestä oman onnensa kustannuksella joutuu maksamaan katkeran hinnan. Niin ei pitäisi tehdä edes silloin, kun oman onnen saavuttaminen ylittää soveliaisuuden rajat.

”Siksi olen hyvin pahoillani siitä, että loukkasin sinua aiemmin, Chiaki. En olisi halunnut tehdä sitä. Ajattelin liikaa, mitä mieltä muut ovat tekemisistäni. Joten jos olet edelleen samaa mieltä minun suhteeni… en vastusta ajatusta.”

Chiaki seisoi hiljaa paikoillaan, kun Kakashi laski kätensä. Tyttö tiesi liiankin hyvin miehen olevan tosissaan, mutta hän ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt reagoida tämän sanoihin. Hän oli ollut niin varma, että peli oli täysin menetetty. Ja nyt Kakashi ilmoitti, ettei niin ollutkaan. Mies tarjosi hänelle mahdollisuutta. Chiaki oli sanaton.

”Jos taas olet muuttanut mieltäsi, minä ym…”
”EN!” tyttö kiljaisi. Hän puristi kirjaa hysteerisesti rintaansa vasten kykenemättä liikkumaan. Hän halusi sanoa paljon, mutta sanat eivät tulleet ulos. Jos totta puhuttiin, hän ei oikein tiennyt, miten tällaisissa tilanteissa toimittiin tai mitä sanottiin. Kyllä hän oli katsellut nuorten sarjoja ja elokuviakin, mutta eiväthän ne koskaan vastanneet todellisuutta. Sitä paitsi jonkin tekoromanttisen lauseen heittäminen ilmaan olisi ollut vain typerää. Se olisi kuulostanut lapselliselta ja ulkoa opetellulta.

Kaikki oli Chiakin käsityskyvyn ulkopuolella. Hänen aivoillaan oli vaikeuksia käsitellä juuri tapahtunutta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä oli lopulta saanut Kakashin mielen muuttumaan, mutta kaikki viittasi siihen, että mies oli tosissaan.

Kakashi astui lähemmäs ja kiersi kätensä tytön ympärille. Chiaki jäi jokseenkin hankalaan asentoon miehen rintaa vasten samalla kun yhä painoi kirjaa omaa rintaansa vasten. Kirjan yläkulma hiersi inhottavasti oikeaa rintaa, mutta tyttö työnsi tunteen syrjään. Hänellä ei ollut aikomustakaan pilata hetkeä vaihtamalla asentoa.

He seisoivat pitkään hiljaa pimenevässä illassa. Chiaki tajusi, ettei luultavasti koskaan elämässään ollut ollut yhtä onnellinen. Hän olisi halunnut pysäyttää ajan ja jämähtää juuri siihen hetkeen. Hän halusi unohtaa kaikki murheet ja nauttia niistä onnenmurusista, joita hänelle armeliaasti heiteltiin. Tyttö painoi päänsä miehen olkapäätä vasten ja antoi luomiensa painua kiinni.

”Minusta on turvallisinta, ettemme paljasta vielä muille…” Kakashi huomautti pitkän ajan kuluttua.

Chiakin sydän jysähti inhottavasti. Hän vetäytyi kauemmas miehestä ja jäi tuijottamaan tätä. Miksi? Häpesikö Kakashi hänen nuoruuttaan? Eikö hän kelvannut miehelle tällaisena?

”Älä käsitä väärin”, mies kiirehti sanomaan. ”En vain halua, että mikään häiritsee tehtävää. Mitoki-sanin pelastaminen on nyt tärkeintä. Sen jälkeen voimme elää normaalisti.”

Punapää nyökkäsi harmaahiuksiselle. Kakashi oli oikeassa. Jiraiyan aiemmasta kummallisesta käytöksestä saattoi helposti päätellä, että kääkkä saisi hepulin, jos kuulisi totuuden. Olisi siis parempi salata se tältä toistaiseksi. Oli äärimmäisen tärkeää, että Jiraiya keskittyisi tulevaan koitokseen eikä antaisi ajatustensa harhailla epäolennaisuuksiin… ei sillä, että asia olisi käävälle kuulunut millään tavalla. Liian varovainen ei silti voinut olla.

”Meidän on kohta mentävä takaisin”, Kakashi jatkoi. Chiaki nyökkäsi miehelle. Kohta muut varmasti luulisivat, että heille oli sattunut jotain. He olivat viipyneet melkoisen pitkään, oli sinällään ihme, ettei kukaan ollut vielä tullut heidän peräänsä.

”Ei ihan vielä…” Chiaki kuiskasi.
”Hmmm, olet oikeassa”, Kakashi vastasi ja tarttui maskinsa yläreunaan.

Glabadosin kätkö: Luku I

Ullakkoelämää


Vuosi 706,
kuukausia sodan päättymisen jälkeen


Käsi liukui Franin vatsan yli ja sai vieran hymyilemään. Nainen kääntyi ympäri ja kietaisi oikean kätensä vieressään makaavan miehen vyötärölle. Balthier hymähti, muttei avannut silmiään. Aamu oli ehtinyt jo pitkälle, aurinko tirkisteli korkealla olevan ikkunan läpi ja loi lattiaan valoläikän. Ikkunan raosta kantautui etäistä melua jo heränneestä satamakaupungista, ja silloin tällöin kuului humahdus, kun ilmalaiva kiisi talon ylitse.

Fran sulki uudestaan silmänsä ja keskittyi nauttimaan aamun tunnelmasta, toisen lämpimästä kehosta ja täydellisestä rauhallisuudesta. Joitakin kuukausia sitten hän ei olisi uskonut voivansa viettää tällaista aamuhetkeä huolettomana kaikesta. Sen sijaan hän oli ollut täynnä huolta, kun he olivat Balthierin kanssa vaeltaneet kohti Balfonheimia. Heillä ei ollut ollut ilmalaivaa, ei juurikaan rahaa eikä paljon muutakaan. Ruokaa oli ollut helppo hankkia metsästämällä ja chocobojen vuokraamiseen oli myös löytynyt tarvittava summa, mutta muuten matka ei ollut missään nimessä ollut mukava. Viisaampaa olisi ollut palata Rabanastreen.

Balfonheimissä kaksikkoa oli odottanut yllätys. Hymy kohosi vieran kasvoille, kun hän muisteli heidän saapumistaan piraattikaupunkiin. Nono oli ollut suunniltaan heidän katoamisensa jälkeen ja seuraavaksi raivoissaan siitä, että Strahl oli jäänyt Vaanille. Ilmalaiva oli mooglelle yhtä tärkeä kuin Balthierille, ellei jopa tärkeämpi.

Nonon reaktio ei kuitenkaan ollut ollut yllätys, Fran oli osannut odottaa, että moogle hermostuisi. Sen sijaan he olivat saaneet vieraita vain päivän sen jälkeen, kun olivat majoittautuneet Balfonheimin surkeimpaan ja halvimpaan majataloon. Kaupungin valtiaiksi noussut kolmikko oli marssinut heidän luokseen ja ilmoittanut, että Reddas oli jättänyt Balthierille perinnön.

Frania miltei nauratti, kun hän muisti Elzan happaman ilmeen. Punapää oli ojentanut Balthierille käärön, jonka tekstissä kerrottiin miehen omistavan melkoisen läjän kultaa, huonokuntoisen bhujerbalaisen ilmalaivan sekä Reddasin henkilökohtaiset arkistot. Rikken oli ilmoittanut, ettei voinut ymmärtää piraattikuninkaan päätöstä luovuttaa kaikkea tuota Balthierille. Kaikki paikalla olijat olivat tienneet varsin hyvin, etteivät kuningas ja ilmapiraatti olleet tiettävästi koskaan olleet erityisen hyvissä väleissä.

Tai niin he olivat luulleet. Fran oli myös ollut siinä uskossa aina Reddasin kuolemaan saakka. Vasta sen jälkeen Balthier oli kertonut totuuden. Viera ymmärsi varsin hyvin, miksi Reddas oli jättänyt piraatille niin ison perinnön. Myös Balthier aavisti totuuden, mutta kumpikaan ei ollut maininnut siitä sanallakaan Rikkenille, Elzalle ja Razille, joiden suhtautuminen piraattikaksikkoon ei ollut muuttunut ainakaan yhtään lämpimämmäksi.

Reddasin perinnön turvin Balthier oli vuokrannut pienen ullakkohuoneiston ja tarvittavat huonekalut sinne. Fran ei ollut koskaan aiemmin asunut oikeassa ihmiskodissa, mutta hän oli sopeutunut sinne yllättävän hyvin. Erilaisten tarvikkeiden hankkiminen tuotti kummallista iloa. Eivät he olleet ostaneet mitään erityisen hienoa tai kallista, mutta asunnosta oli tullut ihan mukava.

Eniten oli maksanut kirjahylly, joka peitti kokonaisen seinän. Reddasin arkistot veivät tilaa, mutta Balthier oli sanonut, että hyllyjä piti olla myös ylimääräisiä. Fran ei ollut protestoinut, koska kirjat tuntuivat olevan piraatille tärkeitä. Viera itse ei ollut vieläkään lukenut yhtään pitkää teosta, sillä lukeminen kävi häneltä kovin hitaasti. Hän oli kuitenkin tyytyväinen, että Balthierin avustuksella hän oli alkanut ymmärtää kirjoitettua tekstiä paremmin ja osasi jo itsekin kirjoittaa.

”Hmm, mitä sanoisit, jos emme nousisi koko päivänä?” Balthier mutisi Franin poskea vasten.
”Kuulostaa hyvältä”, viera vastasi. Hänellä ei ollut kiirettä mihinkään, ei ollut mitään erityistä tehtävää tai suunnitelmaa. Päivät vain vierivät eteenpäin, suuria seikkailuja ei ollut näkynyt vähään aikaan. Fran oli palannut vanhaan ammattiinsa metsästäjänä, mutta hän tiesi, että piraattiaika tulisi vielä takaisin. Balthier oli edelleen uppoutunut tutkimaan Reddasin muistiinpanoja. Mies ei ollut maininnut sanallakaan, mitä niissä sanottiin, mutta jokin tätä näytti kiinnostavan suunnattomasti. Ja jos piraatti ei ollut luku- ja kirjoituspuuhissa, tämä kunnosti Nonon kanssa Potiksi nimittämäänsä ilmalaivan irvikuvaa.

Balthier veti Franin tiukasti kiinni itseensä. Hyvin nopeasti miehen sormet ehtivät naisen toiselle pakaralle ja puristivat sitä kevyesti. Fran työnsi sormensa piraatin hiusten sekaan ja painoi tämän huulille pienen suudelman… se ei tosin lopulta jäänyt kovin pieneksi.

Piraatti kiskoi vieran reiden lantionsa päälle ja vastasi suudelmaan, ennen kuin nainen ehti vetäytyä kauemmas. Mikään ei voittanut yhdessä vietettyä aamu, paitsi ehkä yhdessä vietetty ilta. Franin oli pakko myöntää, että nyt, kun elämä oli asettunut turvallisiin uomiinsa, kaikki tuntui olevan huomattavasti paremmin kuin ennen.

Fran tunsi Balthierin sormien leikittelevän hänen ihollaan. Ne kiusasivat, hipaisivat jostain ja siirtyivät seuraavaan paikkaan keskittymättä kunnolla hyväilemään mitään kohtaan. Viera painautui lähemmäs miestä ja suukotti tämän kaulaa. Iho maistui suolaiselta, ja viera pystyi haistamaan miehen ominaistuoksun. Balthierilla oli aivan erityinen tuoksu. Fran ei osannut eritellä, mistä kaikesta se koostui, mutta hän olisi tunnistanut sen missä tahansa. Hän rakasti tuota tuoksua lähes yhtä paljon kuin miestä, joka oli täysin valmis toimintaan myöhäisen aamun kunniaksi.

Peitto valahti puolittain lattialle, kun Balthier kääntyi selälleen ja kiskoi vieran mukanaan. Fran erotti jostain kauempaa kumahduksen, muttei vaivautunut kiinnittämään ääneen sen enempää huomiota. Juuri sillä hetkellä häntä kiinnosti huomattavasti enemmän mies, jonka kädet vaelsivat nyt ylöspäin pitkin hänen kylkiään.

”Kupopoo, post-” Nonon ääni helähti huoneessa. Fran kierähti pois Balthierin päältä ja kiskaisi peiton takaisin. ”Popo…” Nono sai sanottua, käännähti ilmassa ja lensi hyvin nopeasti keittiön suuntaan.
”Zodiarkin tähden!” Balthier kirosi. ”Sinun piti korjata Potia!”
”Se alkaa olla valmis, kupo! Ja teille molemmille tuotiin postia, joten ajattelin, että tulen tuomaan ne, Kupopo.” Nonon ääni oli varsin häkeltynyt. Fran ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua yllätykseen. Ehkä oli parempi esittää, ettei mitään ollut tapahtunut.

Viera nousi sängystä ja nappasi tuolilla lojuvan paidan käsiinsä. Hän veti sen päänsä yli ja tarttui shortseihin, jotka olivat illalla unohtuneet lattialle. Balthier ei toiminut yhtä nopeasti. Mies kiroili edelleen sängyssä, kun viera oli jo matkalla keittiöön. Fran ei voinut mitään sille, että Balthierin sadattelu nauratti häntä. Tosin ei hänkään ollut mielissään keskeytyksestä. Nonolle oli silti turha olla vihainen, mooglelle oli annettu lupa tulla ja mennä asunnossa vapaasti – joskin tämä vietti huomattavasti enemmän aikaa Potissa ja aerodomessa.

Mainittu moogle laitteli tulta hellaan ja oli nostanut vesipannun lieden päälle. Moogle oli pienessä ullakkohuoneessa kuin kotonaan ja vietti siellä välillä yönsäkin. Omien sanojensa mukaan tämä ei ollut oikein kotiutunut Potille ja oli kuulemma tylsääkin asustella ilmalaivassa yksin. Franille sopi varsin hyvin, että moogle eli heidän kanssaan. Olivathan he jakaneet Strahlinkin kolmisin.

Moogle oli jättänyt kirjeet pöydälle. Toinen oli tyylikäs käärö ja toinen tavallinen kirjekuori. Käärö oli suljettu sinetillä, jota viera ei tunnistanut. Se viesti ei kuitenkaan ollut hänelle, joten hän tarttui kirjekuoreen ja repi sen auki. Hän tunnisti jo Penelon käsialan, sillä he olivat vaihtaneet viestejä muutaman kuukauden ajan.

Rabanastressa 23.4. 706

Hei taas!

Vaan lähettää terveisiä, hän on pitänyt Strahlista hyvää huolta. Olemme huoltaneet moottoriakin mooglien avustuksella. Tyttö on täydellisessä kunnossa, joten voit sanoa Balthierille, ettei hänen tarvitse olla huolissaan.

Sadekausi on täällä lopuillaan, pian Giza on taas kuiva kuin aavikko konsanaan. No, aavikkohan se melkein kuivakaudella onkin. Nomadit saapuivat jo viime viikolla. En vieläkään tiedä, minne he matkustavat sateella. Ehkä Jaharaan?

Ashe on vihdoin saanut hallitsijan oikeudet, mutta häntä ei ole vieläkään kruunattu. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan, paitsi kerran, kun hän piti puheen torilla. Silloinkin katselimme kauempaa, mutta pääsimme juttelemaan hänen kanssaan jälkikäteen. Hän lupasi kutsua meidät kruunajaisiinsa. Kerroin hänelle, että te olette kunnossa, ja hän oli helpottunut uutisista. Hän lähetti terveisiä Balthierille…


Fran tunsi hyvän tuulensa laskevan hieman. Hän oli itse pyytänyt Peneloa välittämään viestin Ashelle siltä varalta, että tämä oli huolissaan, mutta nyt ajatus ei enää tuntunut hyvältä. Vieran oli vaikea edes yrittää pitää prinsessasta, vaikka tämä ei ollut varsinaisesti tehnyt hänelle mitään.

Oli typerää olla mustasukkainen. Varsinkaan enää, kun Balthier oli hyvin selvästi osoittanut, kenen kanssa halusi viettää aikaa ja kenen ei. Fran päätti silti olla välittämättä prinsessan terveisiä. Ei mies tekisi tiedolla mitään.

… Ashe on auttanut meitä paljon. Saimme pienen asunnon, jonka jaamme Kytesin ja Filon kanssa. Muistatko, kun kerroin heistä? He ovat samanlaisia sotaorpoja kuin minä ja Vaan, mutta meitä nuorempia, joten minä tavallaan tunnen olevani vastuussa. Yritän pitää heistä hyvää huolta… he ovat vähän kuin pikkusisaruksia minulle.

Ja minä sain töitä! Oikeita töitä, ei enää Migelon juoksutytön hommia. Tiedätkö sinä Tomajin? Hän omistaa Sandsea-ravintolan ja majatalon siinä yläpuolella. Tomaj palkkasi minut sinne tarjoilijaksi ja hoitamaan merkki-ilmoitustaulua. Otan ilmoitukset vastaan ja poistan ne, kun merkki on metsästetty. Ei se ole ihmeellistä työtä, mutta tyhjää parempaa.

Vaan suunnittelee oman ilmalaivan hankkimista, joten tarvitsemme kaiken rahan, minkä saamme kasaan. Ashe julisti Vaanin sankariksi, mutta vain epävirallisesti – me emme halunneet julkisuutta. Vaanille myönnettiin palkkio hallitsijan suojelemisesta, ja se on nyt pesämuna ilmalaivaa varten.

Kun ilmalaiva on hankittu, saatan lopettaa työt. Alamme ehkä kokopäiväisiksi ilmapiraateiksi… tai Vaan alkaa, ja minusta tulee hänen partnerinsa. Kuulostaa suunnitelmalta, vai mitä? Ehkä tulemme sitten käymään siellä.

Miten teillä menee? Joko Balthier on saanut tutkimuksensa päätökseen? Minä en koskaan kuvitellut, että hän viihtyisi kirjojen parissa. Minä jotenkin luulin, että hän on enemmän seikkailija. En kyllä voisi kuvitella Vaaniakaan lukemassa… paitsi nyt hän on selannut ahkerasti ilmalaivaopasta.

Minulla on ikävä teitä kumpaakin ja Nonoa, vaikken tunne häntä kovin hyvin. En malta odottaa, että tapaamme taas. Vaikka yhteinen seikkailumme otti koville, se oli elämäni parhaita hetkiä.

Hei, muuten! Melkein unohdin kertoa! Minä olen harjoitellut kovasti magian käyttöä ja alan olla aika hyvä siinä. Pystyn parantamaan pienet vammat täysin ja tyrehdyttämään verenvuodon. Tosin en ole päässyt kokeilemaan, onnistuuko se ison vuodon kohdalla. Luulen, että ei onnistu, mutta olen kuitenkin edistynyt. Osaan myös nostattaa aika hyvän suojamuurin ja pitää näkymättömyyttä yllä pidempään kuin ennen.

Myös Kytes opiskelee magiaa, mutta hän on erikoistunut tuhoaviin taikoihin. Minä autoin hänet alkuun, mutta en oikeastaan osaa paljoakaan. Hänestä tulisi hyvä oppipoika sinulle.

Filoa taas magia ei kiinnosta, mutta Vaan rakensi hänelle lentolaudan. Se on hassu litteä esine, johon on kiinnitetty pieni moottori ja taivaskivi. Filo voi seistä sen päällä ja lentää. Minusta se näyttää aika vaaralliselta, mutta hän tykkää siitä…


”Mitä Penelo kirjoittaa?” Balthier tiedusteli. Mies oli vihdoin saanut vedettyä housut jalkaansa ja ilmestyi keittiöön. Nono hääräsi edelleen lieden ääressä ja odotti teeveden valmistumista.
”Strahl on kunnossa, Vaan on rakentanut Filolle lentolaudan ja suunnittelee oman ilmalaivan ostoa”, Fran summasi tärkeimmät. Ashesta hän ei maininnut sanallakaan.

Fran vilkaisi Balthieria, joka etsi mukeja kaapista. Miehen hiukset olivat viime aikoina päässeet hieman kasvamaan ja olivat nyt sekaisin. Tämä laski kolme mukia – kaksi isoa ja yhden pienen – pöydälle Nonon hauduttaessa teetä.

”Voisimme myydä Potin Vaanille pilkkahintaan”, piraatti pohdiskeli. ”Mikä se sellainen lentolauta on?”
”Jokin koje, jossa on moottori ja taivaskivi. Sen päällä voi seistä ja lentää… en kyllä ymmärrä, miten sellaista ohjataan. Penelon mukaan se näyttää vaaralliselta”, Fran selitti.
”Sitä voisi olla hauska kokeilla.”
”En epäile lainkaan. Minusta olisi mukava hankkia uusi lentopyörä jossain vaiheessa. Chocobot säikkyvät petoja, joten niiden kanssa on hankala mennä metsästysretkille”, viera tuumasi.
”No, tuskin sinun kauan tarvitsee enää niillä ravata…” Balthier ilmoitti ja kaatoi teetä kuppeihin, ennen kuin laski pannun pöydälle.
”Kupo?” Nono kysyi ja istahti pöydän päälle. Fran vilkaisi mooglea, muttei sanonut mitään. Tämä ei ollut tottunut istumaan tuolilla, mutta viera ei erityisemmin pitänyt mooglen tavasta istua pöydälläkään.
”Tarvitsen vielä lisää vihjeitä, mutta luulen, että pian voimme lähteä etsimään jotain todella kiehtovaa”, ilmapiraatti selitti.
”Salaperäistä”, Fran totesi. Hän ei esittänyt tarkentavia kysymyksiä, sillä Balthier ei kuitenkaan kertoisi mitään. Mies oli puuhaillut omiaan jo pidemmän aikaa. Frania se ei varsinaisesti haitannut, koska piraatti vaikutti tyytyväiseltä oloonsa. Mies oli ollut niin rauhaton ja kiukkuinen pitkään, että oli vain hyvä, että tilanne oli nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

… Onneksi hän ei ole ainakaan vielä telonut itseään. Välillä minä olen kyllä huolissani Filon ja Kytesin huimapäisistä kokeiluista.

Mutta tässä kaikki kuulumiset tällä kertaa. Toivon, että voitte hyvin. Sano terveisiä Balthierille ja Nonolle!

Penelo


Fran luki kirjeen viimeiset rivit ja taitteli sitten paperit takaisin kuoreen. Hän kirjoittaisi Penelolle takaisin myöhemmin. Viera tarttui teemukiinsa ja jäi seuraamaan, kun Balthier voiteli itselleen leipää. Mies ei ollut vielä koskenutkaan omaan kirjeeseensä. Se näytti epäilyttävän viralliselta, sellaiselta, jollaisia piraatit eivät saaneet koskaan.

Muki lämmitti mukavasti käsiä. Fran pyöritteli sitä kämmeniensä välissä ja odotti. Hänen oli pakko myöntää, että hän oli utelias. Viime aikoina ei ollut tapahtunut juuri mitään, joten virallinen kirje saattoi tuoda pientä piristystä päiväjärjestykseen.

Balthier voiteli vielä toisen leivän, ennen kuin istahti pöydän ääreen. Mies vilkaisi vieraa ja sitten mooglea, jotka kumpikin tuijottivat tätä.
”Mitä?” piraatti älähti.
”Etkö aio avata sitä, kupo?” Nono tiedusteli suoraan.

Mies kohautti olkapäitään ja katsahti pöydällä lojuvaa kääröä. Balthier laski leipänsä pöydälle ja tarttui kääröön. Mies siveli sinettiä peukalollaan ja tuijotteli sitä pitkään ja hartaasti, ennen kuin mursi sen.

Fran hörppäsi mukistaan, kun Balthier rullasi käärön auki ja jäi lukemaan sitä. Viera olisi halunnut saman tien kuulla, mitä viestissä sanottiin, mutta hän piti suunsa kiinni ja odotti. Kirje ei ollut hänelle, Balthierin ei ollut mikään pakko kertoa sen sisältöä.

”Popo?” Nono kysyi. Moogle oli suorasukainen eikä kovin innokas odottamaan. Tällä kertaa Nonon luonne oli Franinkin etu.
”Hmm… sanoitko, että Potilla voi jo lentää?” Balthier kysäisi mooglelta.
”Aika pian, kupo”, Nono vastasi.
”Riittääkö viikko viimeisiin korjauksiin?”
”Uskoisin niin.”

Fran naputti kynnellään pöydän puista pintaa. Jotain oli tekeillä, jotain uutta. Balthier oli jo pitkään vihjaillut suurista suunnitelmistaan, mutta tämä oli jotain muuta. Jotain sellaista, mitä kukaan heistä ei ollut odottanut.

Balthier vilkaisi vieraa, joka lopetti pöydän nakutuksen. Mies virnisti ja kohotti käärön uudestaan.
”Arvoisa herra Ffamram Mied Bunansa”, piraatti luki. ”Täten kutsun teidät Archadesin keisarillisen notaarin puheille mahdollisimman pian siitä, kun olette vastaanottaneet tämän viestin. Pahoittelen suuresti, että joudumme tapaamaan näin pian isänne poismenon jälkeen, mutta katson parhaimmaksi toteuttaa hänen viimeisen tahtonsa niin nopealla aikataululla kuin mahdollista.”

Fran kohotti kulmiaan. Hän oli kuullut jostain tällaisesta. Kun ihminen kuoli, tämän omaisuus jätettiin tämän jälkeläisille. Tosin myös valtio veisi omaisuudesta osan. Niin tehtiin myös vierojen keskuudessa, mutta koskaan tuota toimenpidettä varten ei lähetetty kirjeitä. Vierat hoitivat asiat perhepiirissä, eivät viranomaisten välityksellä… ellei jostain syystä perinnöstä tullut riitaa. Sellainen oli kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Ylipäätään vierat omistivat varsin vähän. Turhalle materialle ei ollut tarvetta.

”En voi uskoa, että Cid mainitsi minut testamentissaan”, Balthier puuskahti ja laski käärön pöydälle. ”Kaiken sen jälkeen…”
”… hän arvosti sinua edelleen”, Fran huomautti. ”Minä en tiedä kunnolla, mitä isä merkitsee, mutta jos se on vähääkään sama asia kuin äiti, niin uskon Cidin välittäneen sinusta kaikesta huolimatta.”

Mies ei vastannut. Tämä joi kulauksen mukistaan ja tuijotti kääröä. Fran ei ollut varma, millä mielellä tämä mahtoi olla. He olivat keskustelleet Cidistä paljonkin, mutta Balthierin tuntoja oli vaikea tavoittaa. Mies sanoi ristiriitaisia asioita, ehkä tämä ei ollut oikein itsekään selvillä siitä, mitä ajatteli isästään.

”No, oli miten oli, nyt näyttää siltä, että meidän on vierailtava Archadesissa, kun Pot on valmis”, mies tokaisi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Eli pian, kupo”, Nono ilmoitti. Fran vain nyökkäsi molemmille. Hän ei rakastanut Keisarikunnan pääkaupunkia, mutta se saattoi olla jo parempi paikka nyt, kun Larsa oli noussut valtaistuimelle veljensä sijaan. Poika oli nuori jopa ihmiseksi, mutta tämä oli viisas ja tällä oli hyviä avustajia. Fran oli kuullut huhun, että poikaa palveli nykyään Tuomari Basch, joten Larsa oli varmasti hyvissä käsissä. Joskin vieraa ihmetytti se, että Basch oli jättänyt Ashen yksin Rabanastreen.

Joka tapauksessa Archadesissa ei tarvinnut enää hiiviskellä sivukujilla. Kukaan ei ollut heidän perässään, kukaan ei halunnut heittää heitä tyrmiin tai tappaa heitä. Oli vapauttavaa ajatella, etteivät he olleet enää etsintäkuulutettuja. Larsa oli vapauttanut piraattikaksikon kaikista syytteistä ja kumonnut määräykset heittää heidät loppuiäksi tyrmään, jos heidät saataisiin kiinni. He olivat piraatteja, mutteivät enää lainsuojattomia. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Tosin jotkut olivat piruilleet heille siitä, etteivät oikeat piraatit voineet nauttia keisarin suojeluksesta. Franille oli kuitenkin yhdentekevää, mitä muut ajattelivat. Hän oli tyytyväinen tilanteeseen.

”Mitä ihmettä se ukko on minulle jättänyt…” Balthier mutisi ja tuijotti edelleen kääröä. Fran ei osannut vastata. Hän olisi halunnut auttaa miestä selvittämään tunteensa isäänsä kohtaan, mutta ei tiennyt, mitä olisi voinut tehdä. Ehkä vain aika auttaisi piraattia hyväksymään Cidin sellaisena kuin tämä oli ollut. Tohtori oli tehnyt paljon väärää ja anteeksiantamatonta, joten Fran ei ollut varma, pitikö tämän tekoja edes antaa anteeksi vain siksi, että mies sattui olemaan Balthierin isä. Anteeksianto saattaisi kuitenkin helpottaa piraatin oloa.

Ihmissuhteet olivat totisesti vaikeita. Mihinkään ei ollut oikeaa vastausta, vaan jokainen asia riippui monesta muusta asiasta. Vieroilla kaikkeen käytökseen oli tiukat säännöt, joista ei saanut poiketa. Tosin Fran tiesi, että hillityn pinnan alla kuohui ja sääntöjä rikottiin jatkuvasti. Tärkeää oli pitää kulissit pystyssä.

Oli rumaa ajatella noin. Vierojen yhteiskunnassa oli paljon hyvää, paljon sellaista, mitä Fran todella kaipasi. Silti hän tiesi tehneensä oikean päätöksen. Vierojen elämä ei ollut häntä varten. Hän oli paljon onnellisempi nyt, kun oli saanut vapautensa. Hän oli löytänyt oman tapansa elää. Samalla hän oli myös pystynyt suojelemaan omaa kansaansa kylänsä ulkopuolelta. Nethisiitit olivat olleet vaarallisia vieroille, ja joku olisi taatusti käyttänyt niitä vieroja vastaan enemmin tai myöhemmin. Nyt ne oli kuitenkin tuhottu, eikä uhkaa enää ollut.

”Kupo, minä menen nyt takaisin työstämään Potia”, Nono ilmoitti. Moogle tyhjensi mukinsa ja lennähti sen kanssa tiskialtaalle. Tämä laski mukin sinne ja liihotteli sitten pois asunnosta. Hetken päästä ovi kolahti tämän perässä.

Fran nousi paikaltaan juotuaan oman teensä ja vei myös mukinsa altaaseen, jonne oli ehtinyt kasautua pari lautastakin. Kotityöt eivät vielä täysin sujuneet. Jostain syystä Strahlissa oli ollut helpompi pitää järjestystä yllä. Asunnossa tavarat tuntuivat leviävän, tiskit kasaantuvan ja lattiat likaantuvan. Se oli kummallista.

Balthier painautui Franin selkää vasten eikä päästänyt naista pois tiskipöydän luota. Viera hymyili itsekseen. Hän tunsi selvästi, ettei mies ollut ehtinyt unohtaa, mitä Nono oli keskeyttänyt.