Featured Slider

Kivien legenda: Prologi

Prologi


Lordi Rasler Heios Nabradian kuolema oli vain yksi monista Dalmascan kuningaskunnassa sattuneista tragedioista. Toivon ilmapiiri, joka oli ympäröinyt hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Ashen häitä, oli nyt menetetty: Dalmasca oli lähetty tuuliajolle historian levottomien aaltojen armoille.

Tähän aikaan kaksi suurta valtakuntaa taistelivat vallasta Ivalicessa: Archadia idässä ja Rozarria lännessä. Tunkeutuminen Nabradian kuningaskuntaan oli Archadian ensimmäinen askel lännen valloittamisessa.

Lordi Raslerin rakkaan kotimaan kärsiessä sodan helvetillisissä liekeissä näytti selvältä, että Archadia koituisi vielä myös Dalmascan kohtaloksi. Nalbinan linnoituksen kaatuminen aiheutti sen, että Dalmasca menetti suurimman osan joukoistaan.

Dalmascan aina uskollinen ja urhea ritarikilta järjesti vastaiskun, mutta sotaisaa Archadian armeijaa vastaan heillä oli vain vähän mahdollisuuksia. Todellakin, heidän häviönsä oli täydellinen.

Pian sen jälkeen Archadia tarjosi rauhan ehtoja. Tai, paremmin ilmaistuna, Dalmascan antautumisen ehtoja.

Lordi Raminasilla, Dalmascan kuninkaalla ja minun hyvällä ystävälläni, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä nämä ehdot. Vastentahtoisesti hän luovutti Nalbinan linnoituksen – nyt Archadian valtaaman – vahvistaakseen keisarin rauhansopimuksen.

Hallitsija oli tuskin lähtenyt kuninkaallisesta kaupungistaan, Rabanastresta, kun Remnantsin kilta palasi. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä kamala paljastus odotti heitä.

Sopimus allekirjoitettaisiin teräksellä ja kuninkaallisella verellä.
Markiisi Halim Ondore IV:n muistelmat
Luku 12: Kaatuneista kuningaskunnista


 
Vuosi 704

”Sinä siinä, kuuletko minua…?”

Hyvin hitaasti nuorukainen avasi silmänsä. Hän ei tuntenut oloaan kovin hyväksi, mutta kerättyään kaiken tahdonvoimansa hän alkoi kömpiä jaloilleen.

”Juuri niin kuin pelkäsin. He hidastavat meitä”, tympääntynyt miesääni totesi.
”Älä sano noin, Vossler. Eivät kaikki meistä ole täällä siksi, että rakastaisivat taistelua”, kapteeni Basch totesi tyynesti ja auttoi hämmentyneen ja juuri tajuttomuudesta havahtuneen nuorenmiehen jaloilleen. Nuorukaisella oli hopeanharmaat hiukset, jotka olivat pystyssä takaapäin. Hänen silmänsä säihkyivät intoa, vaikka olivatkin yhä hitusen sumeat. ”Hän taistelee puolustaakseen kotimaataan”, Basch lisäsi sitten ja hymyili nuorukaiselle suomatta Vossleriksi kutsumalleen miehelle edes pientä vilkaisua.

Vossler kohautti olkapäitään ja lähti eteenpäin. Jos häneltä kysyttiin, ei aikaa ollut tuhlattavaksi asti. Aloittelijoiden ottaminen mukaan haasteelliseen operaatioon oli sulaa typeryyttä, mutta toisaalta aikaa ja sotilaita oli vähän.

”Nimesi?” Basch kysyi hopeahiuksiselta nuorukaiselta.
”Reks, sir. Nimeni on Reks”, nuorimies vastasi.
”Hienoa, Reks. Sait joitakin haavoja, mutta olet yhä yhtenä kappaleena. Pysytkö omilla jaloillasi?”

Reks nyökkäsi, jolloin Basch irrotti otteensa hänestä. Nuorukainen huojui hetken ajan, mutta saavutti sitten tasapainon ja seisoi pian tukevasti jaloillaan.
”Luuletko pystyväsi taistelemaan?” Basch tiedusteli häneltä.
”Olen kunnossa, sir”, Reks vastasi.
”Kuinka vanha oikein olet?”
”Seitsemäntoista, sir.”
”Oletpa nuori. Perhettä?” Basch halusi tietää.
”Minulla on enää vain veljeni. Hän on minua kaksi vuotta nuorempi, asuu Rabanastressa”, Reks vastasi tuijottaen kaukaisuuteen. Basch oli ollut aiemmin oikeassa. Hän todellakin taisteli kotimaansa puolesta, veljensä puolesta. Hän halusi, että hänen veljensä saisi elää hyvän elämän rauhallisessa Dalmascassa.
”Olet tuskin tarpeeksi vanha ollaksesi mies. Sinua ei pitäisi pakottaa pitelemään miekkaa”, Basch totesi surullisesti.
”Ei, sir. Minä haluan taistella, kotimaani ja vanhempieni puolesta”, Reks kuitenkin vastaisi. Kukaan ei veisi häneltä mahdollisuutta kostaa vanhempiensa puolesta ja vapauttaa Dalmascaa.
”Aika, Basch!” Vossler palasi huutamaan. ”Säästä keskustelut myöhemmälle. Meidän täytyy tavoittaa kuningas, ennen kuin he toimivat. Muuten kaikki tekomme ovat olleet turhia.”
”Tiedän kyllä tilanteen”, Basch vastasi äkäisesti.

”Me löysimme heidät! Tuolla!” kantautui samassa huuto kauempaa. Oli päivän selvää, ettei ääni kuulunut kenellekään Vosslerin ja Baschin joukkiosta. Se oli vihollinen.
”Vossler, mene edeltä. Minä hoidan tämän!” Basch huudahti ja veti miekkansa esiin.
”Herran haltuun”, Vossler vastasi ja katosi Reksin ja Baschin näköpiiristä.

”Ole valmiina, Reks. Pidä ajatuksesi kurissa, niin selviät kyllä”, Basch rohkaisi vierellään seisovaa nuortamiestä. Hän viittoi Reksiä avaamaan portin, joka erotti heidät vihollisista, ja hyökkäsi sitten näitä kohti. Reks seurasi pian hänen perässään.

Miekat kalahtelivat toisiaan vasten, eikä Reksin ollut aluksi helppo pysytellä mukana taistelun sykkeessä. Hänen saamansa haavat tihkuivat yhä verta ja niitä kivisti ilkeästi, mutta lopulta, viime tingassa, hänen onnistui koota ajatuksensa ja pakottaa kipu pois mielestään. Hän keskittyi ainoastaan iskemään vihollista kahdenkäden miekallaan, kunnes vain hän ja Basch olivat enää jalkeilla pienellä aukiolla.

Miehet suuntasivat askeleensa päinvastaiseen suuntaan seuraten Vosslerin jalanjälkiä.
”Vossler. Missä sinä olet?” Basch huuteli toivoen saavansa vastauksen, ettei heidän tarvitsisi harhailla edessä olevan linnan käytävillä päättömästi.
”Entä jos kapteeni Azelas on kaatunut?” Reks ehdotti.
”Älä puhu tuollaista pötyä! Vossler on nauranut vasten kuoleman kasvoja niin monesti, ettei mikään pysäytä häntä nytkään. Hänenlaisensa miehet eivät kuole tällaisissa paikoissa”, Basch sanoi äärimmäistä kunnioitusta äänessään. Sitten hän viittoi Reksiä seuraamaan. ”Meidän täytyy päästä kuninkaan luokse. Viemme hänet turvaan.”
”Onko hänen majesteettinsa vahingoittumaton?” Reks kysyi.
”Hän suostui ehdottomaan antautumiseen. He eivät uskalla koskea häneen, ennen kuin hänen sinettinsä vaha on kuivunut”, Basch vastasi miesten edetessä linnoitukseen sisälle. Vossler oli selvästi kulkenut heidän edellään ja pistänyt maihin ne onnettomat Archadian sotilaat, jotka olivat sattuneet hänen tielleen.
”Mutta jos saavumme vasta, kun hän on jo allekirjoittanut sopimuksen…” Reks aloitti.

Samassa Basch kuitenkin nosti toisen kätensä pystyyn. ”Odota.” Edestä päin kuului askelten ääniä. ”Nopeasti, Reks!”

Basch viittoi nyt portaikon suuntaan. Miehet ryntäsivät sinne samaan aikaan, kun lähestyvät keisarikunnan sotilaat huomasivat heidät.
”Tunkeutujia! Älkää antako heidän paeta!” yksi sotilaista huusi ja lähti heidän peräänsä. Hänen jäljessään seurasi välittömästi kaksi muuta.

Ei kestänyt kauaakaan, kun sotilaat jo saavuttivat miehiä uhkaavasti. ”Sir! Meillä on vain vähän aikaa! Teidän täytyy tavoittaa kuningas!” Reks huudahti ja pysähtyi niille sijoilleen pidellen miekkaa tukevasti käsissään. ”Minä hoidan heidät!”
”Taistele hyvin”, Basch toivotti tuijotettuaan poikaa järkyttyneenä hetken aikaa. Nyt ei voinut jäädä miettimään, oliko ratkaisu oikea, sillä saattoi olla kyse vain sekunneista.. sekunneista, jotka määräisivät Dalmascan kohtalon.

Reks tunsi sydämensä hakkaavan liian lujaa rintaansa vasten, kun hän valmistautui kohtaamaan keisarikunnan sotilaat. Heitä oli kolme, eikä nuorukaisella todennäköisesti ollut kovinkaan suurta mahdollisuutta selvitä. Kuoleminen nyt ei kuitenkaan ollut vaihtoehto, sillä hänen täytyi turvata Baschin ja Vosslerin tie kuninkaan luo. Tavalla tai toisella hän voittaisi sotilaat ja auttaisi pelastamaan kotimaansa ja veljensä.

Sotilaat saavuttivat nuorenmiehen ja aloittivat hyökkäyksensä yhtä aikaa. Reks antautui täysin taistelun pyörteisiin, iski miekallaan ja otti vastaan panssaroiduilla käsivarsillaan toivoen kestävänsä tarpeeksi kauan. Hänen onnistui livauttaa miekkansa vihollisen rintapanssarin kainalon alta, jolloin terä upposi syvälle lihaan. Kesti hetken aikaa, ennen kuin hän sai kiskottua miekkansa irti, mutta hän oli jo askeleen lähempänä tavoitettaan. Kaksi kolmesta oli enää jäljellä.

Taistelu tuntui kiihtyvän entisestään, mutta Reks kadotti ajantajunsa täysin. Hän tunsi muuttuvansa tappokoneeksi, joka silpoi kaiken vastaantulevan välittämättä siitä, mitä myöhemmin tapahtuisi. Yhtäkkiä hän kuitenkin tajusi, että portaikossa makasi kaksi ruumista ja yksi erittäin pahasti loukkaantunut sotilas, eikä hän itse ollut kukaan heistä. Yhä miekkaansa puristaen hän lähti etenemään portaita ylös päätyen lopulta käytävään, joka vei suuren saliin.

Sali oli täynnä ruumiita, jotka makasivat kuka missäkin. Heidän joukossaan oli myös Dalmascan kuningas, murhattuna, yhä tikari rinnassaan. Haavasta pulppusi verta hänen vaatteilleen, mutta vuoto alkoi hiljalleen hyytyä.
”Teidän majesteettinne…” Reks kuiskasi järkyttyneenä. Samassa hän kuuli askelia takanaan. Hän ehti nähdä Baschin kasvot juuri, ennen kuin tunsi tikarin iskeytyvän myös omaan rintaansa. Lämmintä verta purskahti haavasta. Se värjäsi Reksin vaatteet ja osan hänen kasvoistaankin.
”Kapteeni.. miksi? Kuninkaamme – mitä oikein olet tehnyt?” Reks kuiskasi käheästi pudotessaan lattialle.
”Kuningas oli koko ajan aikeissa myydä Dalmascan keisarikunnalle”, Basch vastasi ja käveli pois Reksin luota. Hän soi vielä lyhyen vilkaisun kuolevalle nuorukaiselle, joka puristi rinnassaan töröttävää tikaria rystyset valkoisina.
”Kapteeni, minä…”

Samassa Reks näki hämärästi, kuinka saliin asteli kaksi ritaria. ”Vallatkaa alue!” toinen ilmoitti.
”Kyllä, herrani”, kuului toisen vastaus. Ritareiden perässä seurasi mies, jota Reks ei osannut yhdistää mihinkään, eikä kenenkään johtuen mahdollisesti siitä, että hänen näkökenttänsä muuttui koko ajan hämärämmäksi.

”No, se sitten niistä rauhanomaisista neuvotteluista”, salaperäinen mies totesi.
”Me emme koskaan antaudu sinulle! Me emme ole mitään karjaa, jonka petturi-kuningas voi myydä!” Basch raivosi miehelle.
”Mutta sotahan on ohitse, rakas kapteeni. Te olette hävinneet. Dalmasca on nyt keisarikunnan omaisuutta. Ja ajatella, aioimme antaa teidän pitää jonkin verran vallastanne, kaikella kunnioituksella, mutta nyt te olette tuhonneet aikeemme. Eikö niin, kapteeni?”
”Me emme koskaan kumarra teitä!” Basch huusi. ”Dalmascan kansa tulee vihaamaan teitä!” Kapteeni asteli lähemmäs salaperäistä miestä.
”Viekää kapteeni pois”, mies tuhahti ritareilleen.

Samalla kun Reks veti viimeisen hengenvetonsa, hän näki, kuinka Basch raahattiin pois. Nuorukainen sulki silmänsä, jotka olivat alkaneet tuntua jo liian raskailta, eikä hän sen jälkeen enää tuntenut tai ajatellut mitään.
”Vaan…” hän kuitenkin kuiskasi vielä, ennen kuin hänen sielunsa jätti maallisen maailman.


Petos jätti Archadian joukoille keinon käydä Rabanastrea vastaa. Dalmascan tuhosta oli päätetty. Vastarinnasta ei olisi hyötyä. Tämä on kaikista huomattavin ajatuksistani Dalmascan kansalle:

”Dalmascan pojat ja tyttäret, rukoilen teitä laskemaan aseenne. Kohottakaa rukoilijan laulu asemassanne. Rukoilkaa hänen majesteettinsa, aina armollisen, kuningas Raminasin puolesta. Miehelle, joka omistautui täysin rauhalle. Rukoilkaa myös ylhäisen prinsessa Ashen puolesta, sillä hän on kuningaskuntansa menetyksen murheessa riistänyt oman henkensä.

”Tietäkää myös, että kapteeni Basch fon Rosenburg, joka yllytettiin tappamaan hänen kuninkaallisen korkeutensa kuningas Raminas, on todettu syylliseksi maanpetokseen ja tuomittu kuolemaan. He, jotka vielä näin myöhään tarttuvat miekkaan, saavat saman kohtalon kuin kapteeni; heitä tullaan kohtelemaan pettureina, jotka johtivat Dalmascan tuhoonsa.”

Dalmascan antautuminen ehdoitta tapahtui pian.


Markiisi Halin Ondore IV:n muistelmat
Luku 13: Liittolaisten maakunta

Viettelys: Luku 12

Kirjoittajan huomioita: Tämän luvun kirjoittaminen oli varsin hauskaa. Ei helppoa mutta hauskaa. Toivon, että myös sinä viihdyt sen parissa. Huomautettakoon nyt vielä, että tämäkin on niitä lukuja, joiden sisältö on aikuisille suunnattua. ;)

Luku 12

Ennen aamiaista


Kun Tifa avasi lauantaiaamuna silmänsä, hän tunsi olonsa pitkästä aikaa pirteäksi. Hän ei ollut aikoihin nukkunut yhtä hyvin kuin nyt Ruden viileissä silkkilakanoissa. Hän kiepsahti kyljelleen ja törmäsi tarkkailevaan katseeseen.

”Kuinka kauan olet ollut hereillä?” hän kysyi Rudelta, joka makasi kyljellään ja nojasi päätään käteen.

”En kauaa”, Rude vastasi.

Tifa haukotteli ja mietti, jaksaisiko vielä nousta. Tänään ei ollut pakko tehdä aamiaista kenellekään. He voisivat käydä vaikkapa alakerran kahvilassa, sillä sinne tuskin eksyi ketään sellaista, joka ei saisi nähdä heitä. Tämän viikonlopun ajan Tifa voisi elää kuplassa, jossa kaikki oli ainoastaan ihanaa eikä velvollisuuksia ollut.

Ruden käsi hiipi peiton alla Tifan vyötärölle ja veti häntä lähemmäs. Peitto kasaantui heidän väliinsä, mutta Tifa nykäisi muhkuraa ylemmäs ja hivuttautui eteenpäin. Ruden paljas rinta oli lämmin ja kutsuva. Kun Tifa kuljetti kättään hänen vatsallaan, hänen sormensa tavoittivat vatsalihasten ylitse kulkevan arven.

”Se on vanha”, Rude sanoi, kun Tifa kohotti katseensa.

”Saanko nähdä sen?”

Rude siirsi peiton pois heidän yltään, ja huoneilman viileys pyyhkäisi Tifan yöpaidan paljaaksi jättämiä käsivarsia ja reisiä. Arpi erottui Ruden ruskealla iholla vaaleampana. Sen pinta oli pehmeä ja rosoinen. Särö muuten täydellisessä kokonaisuudessa. Tifa kumartui ja suukotti arpea. Ruden henkäys kiiri välittömästi hänen korviinsa. Siitä rohkaistuneena Tifa antoi kielensä kulkea vatsalihasten poikki yhtä matkaa arven kanssa.

Kuten arvata saattoi, Ruden vatsalihakset olivat kovat ja kiinteät, rankan treenin tuloksia. Tifa sipaisi kielellään napaa mutta suuntasi sitten ylöspäin. Hän muisti yhä, miten Rude oli piinannut häntä eikä aikonut jäädä toiseksi tässä leikissä.

Rude kääntyi selälleen ja huokaisi, kun Tifan kieli jatkoi matkaansa. Tifa erotti edessään kohoavan nännin ja tökkäisi sitä kielensä kärjellä. Mielessä käväisi, ettei Cloud ollut koskaan sallinut moista, mutta Rude ei yrittänyt estellä, joten Tifa kiepautti kielellään nystyrän ympäri ja näykkäisi sitä etuhampaillaan.

Ruden kädet hapuilivat kohti Tifan vyötäröä, mutta tällä kertaa Tifa tarttui häntä ranteista ja esti ottamasta kiinni. Hän painoi Ruden kädet lakanaa vasten hymy huulillaan varsin tietoisena siitä, kummalla heistä oli todellisuudessa enemmän fyysistä voimaa. Nyt ei kuitenkaan oltu taistelukentällä, joten Rude antautui ehdoitta.

Tifa kohottautui, heilautti toisen jalkansa Ruden ylitse ja istui miehen alavatsalle päästämättä irti hänen ranteistaan.

”Tätä näkyä voisin katsella koko päivän”, Rude sanoi.

”Ei minunkaan näkymissäni valitettavaa ole”, Tifa vastasi.

Tifa kumartui jälleen, mutta nyt hänellä ei ollut mahdollisuutta kiusoitella enempää Ruden nännejä. Sen sijaan miehen kaula oli houkuttelevasti tarjolla, joten hän painoi tällä kertaa huulensa sitä vasten. Hän eteni pienin näykkäyksin ylemmäs, kunnes tavoitti korvalehden, jonka imaisi huultensa väliin. Ruden hengitys kantautui raskaana hänen korviinsa.

Ruden oikea korvalehti ei ollut lävistetty, mutta Tifan huulet törmäsivät hieman korkeammalla olevaan koruun. Siihen hän ei uskaltanut koskea. Sen sijaan hän vei kielensä korvan taakse ja veti kostean vanan korvalta leuan alle parran rajaan saakka. Ruden kädet nytkähtivät, mutta Tifa painoi niitä lakanoihin merkkinä, ettei liikkumiseen ollut lupaa juuri nyt.

Tifa pyyhkäisi Ruden partaa nenällään ennen kuin suukotti miehen huulia kevyesti. Ruden suu avautui suudelmaan, ja juuri, kun Tifa oli aikeissa suudella häntä kunnolla, hampaat ottivat kiinni hänen alahuulestaan. Eivät kivuliaasti mutta saivat hänet kuitenkin hämmentymään hetkellisesti.

Pieni hetki riitti. Rude vapautti kätensä, työnsi heidät molemmat istuvaan asentoon ja sieppasi kiinni Tifan molemmista ranteista. Kädet jäivät Tifan selän taakse niin, ettei hän päässyt liikkeelle. Samalla hetkellä hän valui vatsalta Ruden syliin ja tunsi leikkinsä seuraukset vasten alushousujaan.

”Tiesitkö, että Turkien kahlitsemisella on seurauksensa?” Rude kysyi.

”Otan mielelläni vastaan minkä tahansa tuomion rikoksestani”, Tifa vastasi.

Rude suu painui vasten Tifan kaulaa ja hampaat löysivät hänen ihonsa ennen kuin hän ehti henkäistä. Nytkään puraisu ei ollut kova mutta jätti todennäköisesti punertavat jäljet iholle samalla, kun parta raapi hankautuessaan kaulaan. Ruden kieli lipaisi hänen näykkäämäänsä kohtaa kuin hyvitykseksi ja seurasi sitten leukapieltä korvalle. Tifa tunsi hiustensa takertuvan Ruden partaan, mutta se ei estänyt miehen kieltä luikertamasta hänen korvaansa.

Kieli kutitti ja sai Tifan kiemurtelemaan. Hän yritti päästä karkuun, mutta Ruden ote piti. Kova varsi sykähti vasten Tifan alushousuja ja sai hänen hengityksensä kiihtymään. Jos hänen kätensä vain olisivat vapaat, hän olisi voinut riipiä turhat vaatekappaleet heidän väliltään.

Tifa keinautti lantiotaan. Rude vastasi liikkeeseen murahtamalla hänen korvansa vieressä. Hymy hiipi Tifan huulille, kun hän jatkoi keinutusta. Ruden vapaan käden sormet ottivat kiinni hänen pakarastaan mutteivät pystyneet pysäyttämään liikettä kokonaan. Hengitys siveli Tifan korvaa ja sai ihon kuumenemaan. Ruden kurkusta purkautui matala ääni.

”Jos et hidasta, en voi hillitä itseäni”, Rude sanoi.

”Ehkä en halua sinun hillitsevän itseäsi”, Tifa vastasi ja huomasi, että myös hänen äänensä oli muuttunut käheämmäksi.

Seuraavassa hetkessä Rude irrotti otteensa Tifan ranteista ja kaatoi hänet selälleen sängylle. Pakotus hänen boksereissaan painoi nyt Tifan reittä ja suorastaan huusi huomiota osakseen. Rude kuitenkin sipaisi Tifan kasvoille lennähtäneet hiukset syrjään hitaalla ja hellällä liikkeellä.

”En olisi arvannut, että olet näin kärsimätön”, hän sanoi.

Ruden kärsivällisyydestä taas olisi melkein voinut kuvitella, ettei hän oikeasti halunnut Tifaa, mutta reittä painava erektio puhui päinvastaisesta. Ruden sormet vaelsivat korvalta poskelle, sivelivät kaulaa ja tarttuivat yöpaidan olkaimeen. Hän kohottautui ja veti molemmat olkaimet syrjään äärimmäisen hitaasti. Tifa auttoi ja ujutti kätensä ulos olkaimista. Hän kohotti ensin yläselkäänsä ja sitten lantiotaan, kun Rude nitkutti vaatetta yhä alemmas. Kangas pyyhkäisi Tifan reisiä ja nilkkoja Ruden vetäessä sen kokonaan pois hänen yltään. Tifa oli melko varma, että hänen vaaleissa alushousuissaan erottui kosteuden tummentama läikkä.

Rude antoi yöpaidan pudota lattialle ja kumartui takaisin Tifan puoleen. Hän kuljetti sormeaan Tifan rintojen välistä ja pysähtyi vuorostaan tutkimaan arpea, jonka Sephiroth oli jättänyt Tifan iholle. Mikään parannusmateria ei ollut korjannut ihoa täydellisesti. Arpi oli vuosia aiheuttanut Tifalle epävarmuutta, mutta nyt kun Rude siveli sitä, hän ei pelännyt, ettei kelpaisi. Kosketus oli kevyt ja hyväksyvä. Rude kumartui ja suuteli arpea.

”Pidän siitä, että täydellisyydessäsi on säröjä. Ne tekevät sinusta erityisen kauniin”, Rude sanoi Tifan ihoa vasten. Sanat enemmänkin tuntuivat iholla kuin kuuluivat korviin saakka, ja ne värisivät suoraan Tifan sydämeen.

Tifa kohotti kätensä ja siveli Ruden korvantaustoja. Hän antoi sormiensa vaeltaa kaljulle, jonka huomaamaton sänki pisteli jo sormenpäitä. Parta raapi Tifan ihoa, kun Rude painoi kasvonsa hänen rintojensa väliin ja suuteli vuoron perään kumpaakin. Huulet ja kieli ahmivat ihoa, lähestyivät toista nänniä, ja Tifan keho jäykistyi valmiina vastaanottamaan tulevan kosketuksen.

Ruden nenä tökkäisi nännin päätä, suudelmat kiersivät nännipihan reunaa ja kieli pyörähti likeltä, muttei hipaissut juuri sieltä, mistä Tifa olisi toivonut. Hän yritti kääntyä paremmin Rudeen päin, mutta kädet painoivat hänet takaisin selälleen. Kaikki liike pysähtyi, ja Rude puhalsi lämmintä ilmaa vasten nänninnipukkaa. Tifa puri alahuultaan.

”Älä”, Rude sanoi. ”Haluan kuulla jokaisen äänen, joka sinusta lähtee.”

Uusi henkäys kutitti nänniä ja kieli hivuttautui lähemmäs. Lähemmäs. Melkein perille, kunnes vetäytyi jälleen. Tifan sormet haroivat tyhjää Ruden pään takana. Jos Rudella olisi ollut hiuksia, hän olisi luultavasti tukistanut vahingossa.

Kun Rude vihdoin sieppasi nänninnipukan suuhunsa, vingahdus karkasi Tifan huulilta. Imaisu oli voimakas, ja hampaiden nirhaisu sai hänet uikuttamaan. Lievä kipu ja mielihyvä sekoittuivat vyyhdiksi, josta ei voinut sanoa, mistä toinen alkoi ja mihin toinen loppui. Ennen kuin Rude lähti etenemään toista rintaa kohti, kieli kiepsahti vielä kertaalleen nipukan ympäri kuin hyvittääkseen edellisen.

Tifa painoi kätensä vasten Ruden päätä ja yritti samalla työntää miestä lähemmäs. Ruden naurahdus kimmahti rinnasta. Kädet nappasivat kiinni Tifan ranteista ja painoivat ne vasten liukasta lakanaa.

”Pitääkö sinut sitoa, että maltat odottaa hyvää?” Rude kysyi.

Tifa tunsi, kuinka kosteus levisi pitkin alushousujen kangasta. Jokin Ruden sanoissa sai tulen syttymään alavatsassa ja koko kehon reagoimaan roihuun. Hän oli melko varma, että haistoi oman tuoksunsa tavallista voimakkaampana.

Ruden parta hankautui vasten nänniä ja sai sen nousemaan pystyyn entistä innokkaammin. Miten mikään niin karhea saattoi tuntua niin miellyttävältä? Tifa haukkoi henkeään, kun Rude liikautti leukaansa edestakaisin nännin ylitse. Hänen kätensä nytkähtivät, mutta Ruden ote piti. Kieli lähti pyörittelemään nipukkaa, eikä huokausta voinut estää. Silti Tifa olisi halunnut enemmän ja nopeampaa toimintaa. Hänen koko kehonsa huusi kokonaisvaltaista kosketusta, täydellistä liimautumista yhteen.

Kun Tifan hengitys muuttui huohottavaksi, Rude kohottautui ja jäi tarkkailemaan häntä. Tifa yritti saada sydämensä lyömään rauhallisemmin ja nosti päätään. Käsiä oli edelleen turha yrittää liikuttaa. Ruskeat silmät tuikahtivat hänelle kiusoittelevina.

”Mitä haluaisit?” Rude kysyi.

”Ottaa sinut tässä ja nyt.”

Ruden huulille nousi hymy, jollaista Tifa ei ollut hänellä koskaan aikaisemmin nähnyt. Hän tunsi nytkähdyksen reittään vasten.

”Kerro tarkemmin. Mitä tekisit, jos päästäisin sinut irti?”

”Riuhtoisin loput vaatteet meiltä molemmilta, istuisin syliisi ja painautuisin sinua vasten niin, ettet voisi muuta kuin liukua sisälleni.”

Tifa ei ollut koskaan sanonut mitään tuollaista ääneen. Sanoja seurasi nopeasti poskille kipuava kuumotus ja halu kääntää katse toiseen suuntaan. Hän kuitenkin pakottautui pitämään katseensa Rudessa, jonka pupillit laajenivat.

”Kuulostaa houkuttelevalta, muttet ole vielä valmis siihen.”

Tifa oli enemmän kuin valmis. Hän oli varma, että tätä menoa sotkisi Ruden lakanat siitä huolimatta, että hänellä oli yhä alushousut jalassaan. Jotenkin oli houkuteltava Rude luopumaan viivyttelyasenteesta.

”En halua olla ainoastaan vastaanottava osapuoli”, Tifa sanoi. ”Myös sinä olet ansainnut osasi nautinnosta.”

”Et arvaakaan, kuinka paljon nautin jokaisesta reaktiostasi. Voisin seurata niitä koko päivän.”

Ruden parta hieroi Tifan vatsaa. Jos hän aikoi edetä yhtään alemmas, hänen olisi pakko päästää irti Tifan käsistä ja silloin Tifalla voisi olla tilaisuus kiepsauttaa asetelma päälaelleen.

”Voisit saada paljon enemmän, jos vain päästäisit minut vapaaksi”, Tifa sanoi.

Rude hymyili jälleen. Ote Tifan ranteista irtosi hitaasti, ja Rude nousi polviensa varaan. Kun hän kurottautui sivulle syystä, jota Tifa ei tiennyt, Tifa käytti tilaisuuden hyväkseen. Hän singahti pystyyn ja antoi kätensä kulkea pitkin Ruden kylkeä samalla, kun mies kurotteli yöpöydän suuntaan. Toisen kätensä Tifa laski boksereiden kohoumalle, joka nytkähti kosketuksesta. Koko tuntui… suurelta. Suuremmalta, mihin hän oli tottunut. Hän liu’utti kättään kangasta vasten ja kuuli, kuinka Ruden huulilta karkasi murahdus.

Samalla hetkellä, kun Rude suoristautui jälleen, Tifa kumartui ja suukotti bokserien kangasta ja painoi kädellään Ruden rintaa. Yllättävää kyllä, Rude suostui nojaamaan selkänsä vasten sängynpäätyä. Tifa tarttui boksereiden vyötäröön ja lähti vetämään sitä alemmas. Rude kohotti lanteitaan sen verran, että hän sai ujutettua vaatekappaleen pois. Sydän jyskytti kurkussa asti, kun Tifa kohotti katseensa.

Todellakin suuri. Tumma karvavana nousi kohti napaa, mutta sekin oli trimmattu siistiksi. Tifan vatsaa kouraisi miellyttävästi, kun hän tarkasteli suonekasta pintaa ja kiiltävää kärkeä. Rude oli valmis, Tifa oli valmis. Kumpaakaan faktaa ei voinut kiistää.

Tifa nojautui eteenpäin ja painoi kielensä vasten Ruden vartta. Hän liu’utti kieltään ylöspäin niin hitaasti kuin ikinä pystyi ja kuunteli, kuinka Ruden hengitys kävi koko ajan raskaammaksi. Päästyään ylös asti Tifa pyöräytti kielellään yhä hitaasti terskan alta ennen kuin kietoi huulensa sen ympärille. Hän antoi peniksen liukua suuhunsa niin syvälle kuin pystyi. Ruden toinen käsi harhaili hänen hiustensa sekaan muttei painanut vaan ainoastaan ohjasi. Tifa kohotti päätään ja painoi uudestaan alas hitain vedoin. Leukaa pakotti hieman, Rude täytti suun niin perusteellisesti, että oli pakko hengittää nenän kautta.

”Tifa, sinun on lopetettava.”

Ruden ääni oli katkonainen ja käheä. Hän tarttui Tifaa leuasta ja pakotti pään ylemmäs. Peukalo pyyhkäisi sylkivanan pois suupielestä.

”Pakko sanoa, että olisin mieluusti katsellut tuota näkyä kauemmin, mutten halua, että tämä päättyy aivan liian nopeasti.”

”Katsellutko vain?” Tifa kysyi.

”Katsellut ja nauttinut. Olit oikeassa siinä, että sinulla on paljon annettavaa.”

Tifan käsi vaelsi Ruden nivusiin, ja sormet kiertyivät kovan varren ympärille. Hän nytkäytti kättään edestakaisin.

”Anna minun sitten jatkaa.”

”Taisin varoittaa sinua aikaisemmin”, Rude sanoi ja otti kiinni Tifan levottomasta kädestä.

Liike oli niin nopea, ettei Tifa ehtinyt puolustautua. Hetkessä Rude oli kiepsauttanut hänet alleen ja painanut jälleen hänen ranteensa yhteen. Tällä kertaa Rude kiersi jotain pehmeää ranteiden ympärille, leveän silkkinauhan. Säilyttikö hän aina sellaisia yöpöydällään vai oliko hän varannut sen erityisesti tätä aamua varten? Tifa ei tiennyt vastausta, mutta nauha kietoutui paikoilleen tiukasti ja kiinnitti hänen ranteensa sängyn päätyyn solmulla, josta ei noin vain kiemurreltu irti.

Rude asetti tyynyn Tifan selän taakse tukemaan puoliksi istuvaa asentoa ja vetäytyi vähän matkan päähän. Kuumotus kohosi jälleen Tifan poskille, kun Ruden katse kulki pitkin hänen vartaloaan.

”Tuo punastus saa minut vain haluamaan sinua enemmän”, Rude sanoi ja sai kuumotuksen pahenemaan.

Rude nosti Tifan toisen jalan syliinsä ja paineli jalkapohjaa hierovin liikkein. Väristykset kulkivat nilkkaan pitkin ylöspäin, eikä Tifa voinut kuin pohtia, oliko vuorossa samanlainen käsittely kuin edellisellä kerralla. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, mutta samaan aikaan olisi ollut miellyttävää saada jo Rude kokonaan. Tänä viikonloppuna Tifa ei aikonut suostua siihen, että leikki jäisi kesken.

Rude pyöritteli Tifan varpaita ja siveli nilkkaa. Sormet liukuivat säärelle ja kiipesivät kohti polvea. Tällä kertaa Rude ei edennyt yhtä hitaasti kuin viimeksi, mutta silti liian hitaasti, jos Tifalta kysyttiin.

Sormet hiipivät reidelle ja jäivät hetkeksi piirtelemään ympyröitä kuin Rude olisi pohtinut jotain. Lopulta hän vei kätensä ylemmäs pitkin molempien reisien sivuja ja tarttui Tifan alushousuihin. Pyyntöä ei tarvittu, Tifa kohotti takapuoltaan sen, minkä sidottuna pystyi. Valkoiset pitsihousut hivuttautuivat alemmas, alemmas, pois kokonaan. Rude painoi ne hetkeksi kasvojaan vasten ja virnisti. Kuumotus kihosi ylös Tifan kaulaa. Hän pystyi kyllä kuvittelemaan, miltä housut tuoksahtivat.

Rude kohotti Tifan reisiä ja nosti jalat molemmin puolin lantiotaan samalla, kun hivuttautui itse lähemmäs. Tifa ei saanut silmiään irti peniksestä, joka kohosi hänen edessään. Sen maku oli ollut miellyttävä, mutta vielä enemmän hän halusi saada sen sisälleen.

Sormet lähtivät jälleen liikkeelle Tifan reisillä. Ne hiipivät sisäpuolelle ja piirsivät kiemuroita iholle edeten yhä ylemmäs. Tifa pidätti hengitystään ja yritti saada lantiotaan nousemaan, mutta asennossa oli liki mahdotonta liikkua. Ruden sormet siirtyivät nyppimään hänen karvojaan. Kiusoittelivat mutteivät siirtyneet sinne, minne Tifa olisi ne halunnut.

”Kosketa minua”, Tifa sanoi.

”Kosketan koko ajan.”

Ruden äänessä oli naurua. Hänen huulillaan karehti hymy, joka sai Tifan vatsan kipristelemään.

”Tiedät, mitä tarkoitan.”

”Jos haluat jotain, sinun on pyydettävä ja puhuttava asioista niiden oikeilla nimillä”, Rude sanoi. Tällä kertaa hänen äänessään oli ripaus vakavuutta. ”Minun on oltava varma, että olemme samalla sivulla. En tahdo tehdä mitään sellaista, mitä et aidosti halua.”

Tifa nielaisi. Sanat oli vaikea valita. Hän ei ollut tottunut tällaiseen. Ei Cloud ollut koskaan kysynyt hänen toiveistaan näissä asioissa. Heidän viestintänsä oli ollut sanatonta… ja usein oli käynyt niin, ettei lopputulos ollut vastannut odotuksia.

”Haluan sinun…” Tifa nirhaisi omaa alahuultaan hampaillaan. ”Haluan, että käsittelet minua samalla tavalla kuin viimeksi. Ja sitten… Laukkuni on tuossa lattialla. Toin kondomeja.”

”Ja?” Ruden kysymys oli pelkkä henkäys.

”Haluan sinut sisälleni. Rajusti.”

Tifa tiesi poskiensa hehkuvan. Rude katsoi häntä suoraan silmiin ja nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan.

Rude hivuttautui uudestaan hieman taemmas ja kumartui. Hän painoi huulensa vasten Tifan alavatsaa ennen kuin lipaisi kielellään ihoa. Tifa antoi silmäluomiensa valahtaa kiinni, kun kieli kiemurteli pitkin vatsaa alaspäin piinallisen hitaasti. Rude suuteli karvoitusta ja hieroi nenäänsä sitä vasten niin, että kiherrys kimposi Tifan huulilta. Se kuitenkin katkesi syvään huokaisuun, kun kieli livahti hänen häpyhuuliensa väliin ja vaelsi yhä alemmas. Rude tutki hitaasti jokaisen sopukan, sipaisi herkintä kohtaa mutta karkasi kauemmas. Tifa yritti kiemurrella, mutta siitä ei ollut hyötyä.

Kieli pyörähti Tifan aukolla, nytkähteli edestakaisin ja lähetti väristyksiä hänen sisälleen. Rude liikahti ylöspäin ja lipaisi vihdoin nystyrää, joka jo suorastaan vaati kosketusta. Tifan selkä kaartui, ja ynähdys purkautui suusta vaistomaisesti. Kielen liikkeet olivat hitaita ja kiusoittelevia. Ne saivat alavatsan jännittymään ja lantion pyrkimään liikkeelle, jotta tahti olisi nopeutunut.

Samaan aikaan Ruden sormi sipaisi Tifan aukkoa. Se työntyi sisälle yhtä hitaasti kuin kieli kiusasi. Pian sen seuraan liittyi kuitenkin toinen, ja Tifa henkäisi tahtomattaan. Sormet ujuttautuivat hänen sisälleen niin pitkälle kuin pääsivät, ja hän tunsi oman kosteutensa leviävän. Hän oli melko varma, että valui himoa suoraan Ruden käsille, mutta juuri nyt hän ei välittänyt.

Ruden imaisi nystyrän huultensa väliin ja kiihdytti sormien tahtia. Tifa painoi lantiollaan vastaan. Hän halusi enemmän, nopeammin, kovempaa… Hänen oli pakko saada jotain lisää. Hengitys kävi huohottavaksi ja lihakset jännittyivät ja rentoutuivat yhä uudestaan. Ei ollut mitään muuta kuin Rude ja halu, joka pyrki kohti räjähdystä.

Ja juuri sillä hetkellä Rude hivutti sormet Tifan sisältä ja suukotti klitorista kevyesti. Tifa räväytti silmänsä auki vain nähdäkseen, kuin Rude vei omat sormensa suuhun ja imaisi ne puhtaiksi. Huulilla kiilteli Tifan halu.

Rude kumartui sivulle ja noukki Tifan laukun lattialta. Hän vei kätensä sen sisälle ja veti esille yhden kondomin. Tifan vatsassa vellonut kihelmöinti levisi kohti rintaa ja varpaita, kun muovipakkaus rasahti rikki. Oli pakko seurata, kuinka Rude rullasi kondomin hitaasti ylleen.

”Päästä minut irti tästä”, Tifa sanoi. Hänen äänensä kuului pelkkänä kuiskauksena. Hän ei ollut varma, pystyisikö edes tekemään mitään, vaikkei olisikaan sidottuna. Pelkästään Ruden näkeminen valmiina sai olon muuttumaan lämpimän vahamaiseksi.

Rude irrotti Tifan kädet sängyn päädystä, muttei vapauttanut ranteita toisistaan. Sen sijaan hän auttoi Tifaa heilauttamaan kädet hänen päänsä ylitse ja kietomaan ne kaulaansa ennen kuin tarttui häntä lantiolta. Rude nosti Tifan syliinsä niin, että kova varsi painui heidän vatsojensa väliin. Tifa oli varma, että kostutti jo Ruden reidet, mutta kaikki kiusaantuneisuus oli karissut pois. Hän kohotti lantiotaan samalla hetkellä, kun Rude tarttui omaan varteensa ja ohjasi sen häntä kohti.

Peniksen pää työntyi Tifan häpyhuulten väliin, ja Rude otti jälleen kiinni hänen lantiostaan eikä päästänyt laskeutumaan alas. Tifa kohotti katseensa ja kohtasi niin intensiivisen tuijotuksen, että sydän oli pulpahtaa läpi rinnasta.

”Oletko varma tästä?” Rude kysyi. ”Jos lasken sinut yhtään alemmas, en usko pystyväni enää perääntymään.”

”En ole koskaan himoinnut ketään näin paljon”, Tifa vastasi. ”En kestä, jos et kohta työnny sisälleni.”

Muuta ei tarvittu. Rude painoi Tifan lantion alas niin rajusti, että Tifa luuli räjähtävänsä. Hän täytti Tifan kokonaan yhdellä työnnöllä, joka tuntui vatsanpohjassa asti. Kädet auttoivat Tifan lantion uudestaan ylös ja painoivat jälleen alas. Tifa oli juuri aikeissa painaa huulensa vasten Ruden huulia, kun seuraava työntö sai hänen selkänsä taipumaan kaarelle ja pään heittäytymään taaksepäin. Hänen suustaan karkasi huuto, joka kuulosti jopa hänen omiin korviinsa vieraalta, eläimelliseltä. Ruden huulet ahmivat hänen kaulaansa ja parta raapi ihon todennäköisesti punaiseksi.

Rude kaatoi Tifan selälleen sängylle, ja hän risti jalkansa miehen selän taakse. Jokainen työntö oli edellistä kiihkeämpi ja hankasi juuri sopivasta kulmasta. Ruden kuuma hengitys pyyhki nyt Tifan korvaa ja siihen sekoittui murahduksia, jotka yhdistyivät Tifan huohotukseen.

Juuri kun Tifa oli varma, ettei tahti voisi enää kiihtyä, Ruden vauhti muuttui niin kovaksi, että tähdet alkoivat tanssahdella Tifan silmissä. Väristys nousi syvältä hänen sisimmästään ja pyyhkäisi sekunneissa koko vartalon lävitse niin, että hän oli pelkkää sykkivää kuumuutta. Koko maailma lakkasi olemasta, ei ollut muuta kuin Tifa ja Rude, ja hän puristui Ruden ympärille yhä uudestaan kiivaammin ja kiivaammin. Samalla hetkellä Ruden hampaat iskeytyi Tifan olkapäähän ja huuto tukahtui ihoon, kun liike pysähtyi. Rude tärisi ja huohotti Tifaa vasten, puristui kiinni häneen.

Hetken he vain makasivat sylikkäin ja huohottivat samaan tahtiin. Hitaasti Rude liukui pois Tifan sisältä ja samalla kosteus valahti Tifan reisille. Jos Tifa ei olisi tiennyt kondomista, hän olisi voinut kuvitella, ettei sellaista ollut käytettykään. Koskaan, ikinä, milloinkaan hän ei ollut kostunut niin voimakkaasti, että sotki lakanat jälkeenpäin omilla nesteillään.

Rude nosti Tifan kädet pois niskansa takaa ja avasi vihdoin ranteita kiertävän silkkinauhan. Hän kiepsahti pois Tifan päältä, kääntyi selälleen ja veti Tifan kainaloonsa. Tifa painoi päänsä Ruden olkapäätä vasten ja kietaisi kätensä hänen rintansa ylitse.

”Haluaisin sitoa sinut uudestaan sänkyyn enkä enää koskaan päästää lähtemään”, Rude sanoi.

”Jos en koskaan lähtisi, en voisi enää tulla uudestaan”, Tifa vastasi silmät suljettuina.

”Olet oikeassa. Tänä viikonloppuna aion kuitenkin pitää huolta siitä, että tulet vielä monen monta kertaa.”

Rude kääntyi kyljelleen ja painoi kevyen suudelman Tifan huulille. Tifa hymyili hänen huuliaan vasten.

”Mitä, jos veisit minut ensin suihkuun?” hän kuiskasi.

Ruden huulilta purkautui naurahdus. ”Olenkin halunnut testata suihkukapulan hierontatoiminnon.”