Featured Slider

Glabadosin kätkö: Luku VIII

Joku vanhoja muistelee…


Emíly oli nähnyt Sarahin viimeksi laittaessaan tytön nukkumaan. Vaikutti siltä, että tyttö oli herännyt ja livahtanut omin päin ulos. Emílyn jäädessä huolehtimaan muista lapsista ja odottamaan, että Sarah mahdollisesti ilmestyisi, Balthier ja Fran kiirehtivät etsimään tyttöä kadulta.

Piraateilla ei ollut aavistustakaan, minne tyttö olisi voinut suunnistaa, mutta he päättivät tarkistaa sataman ensin. Siellä Sarah oli ainakin käynyt, joten tämä osasi reitin. Frania huolestutti pelkkä ajatus siitä, että tyttö mahdollisesti harhailisi satamassa keskellä yötä. Balfonheimiläiset eivät olleet pahoja ihmisiä, nämä tuskin satuttaisivat lapsia, mutta juopuneiden ilmapiraattien ja merirosvojen seura ei ollut hyväksi kenellekään, saati sitten pienelle tytölle.

Fran pani merkille, että kauppalaiva oli edelleen satamassa. Hän tarttui Balthieria käsivarresta ja pysäytti miehen.
”Tuo on se laiva. Sen kapteenilta minä sain kirjan”, viera sanoi.
”Fran, meidän on etsittävä Sarah”, ilmapiraatti huomautti.
”Entä jos…? Se mies oli minusta epäilyttävä.”

Balthier nyökkäsi. Piraatit suuntasivat askeleensa kohti satamassa keinuvaa laivaa. Laskusillan edessä seisoi mies, joka pysäytti heidän kulkunsa välittömästi.
”Vierailla ei ole asiaa tänne”, mies ilmoitti. Tämä puhui Ivalicen yleiskieltä murtaen, mutta hyvin eri tavalla kuin rozarrialaiset.
”Tapasin kapteenin jo aiemmin tänään. Hän tuntee minut”, Fran sanoi.
”Hän itse on määrännyt, ettei kukaan kulje tästä”, mies intti eikä liikahtanut piiruakaan.

Saattoi olla, ettei kapteenilla ollut puhtaita jauhoja pussissaan, mutta toisaalta oman laivan suojelu yöaikaan oli myös ymmärrettävää. Erityisesti Balfonheimissä suojeluun oli tarvetta, olihan kyseessä kuitenkin rosvojen ja ryöstelijöiden kaupunki. Toisaalta harva ryhtyi ryöstämään kauppalaivoja satamassa, koska kaupunki ei ollut täysin omavarainen. Tuontitavaraa tarvittiin eikä kukaan olisi tuonut sitä, jos kauppalaivojen kimppuun käytäisiin.

”Meidän on keskusteltava kapteenisi kanssa”, Balthier töksäytti miehelle. ”Se koskee jotain, mitä hän antoi partnerilleni.”
”Painukaa nyt hiiteen täältä. Minä en ole päästämässä teitä!” vartija ärähti. ”Mikä teitä balfonheimiläisiä vaivaa? Me olemme kauppiaita ja lastimme on tyhjennetty. Turha laivaan on nyt yrittää tunkea. Alkakaa kalppia ja sanokaa tovereillennekin, että turha yrittää!”

Fran astui askeleen eteenpäin ja jäi tuijottamaan miestä silmiin. Hänen täytyi toden teolla keskittyä, sillä hän ei ollut aiemmin kokeillut kenenkään nukuttamista taialla. Hän tiesi vain teoriassa, miten kyseinen taika tehtiin.

Viera sai miehen joka tapauksessa hiljenemään tuijotuksellaan. Nainen pakotti ajatuksensa oikeaan suuntaan. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen miehen silmäluomet alkoivat lupsua, kunnes tämä rojahti laiturille. Fran oli kaatua itsekin, mutta Balthier sai hänet ajoissa kiinni.

”Mitä ihmettä sinä teit?” mies taivasteli.
”Kokeilin uutta taitoa”, viera henkäisi. Unitaika oli todella toiminut, mutta se oli ollut vähällä kaataa hänetkin. Taitoa täytyisi vielä harjoitella, muuten siitä ei olisi juurikaan hyötyä.
”Mistä sinä tuon opit?” Balthier kummasteli.
”Olen hankkinut pari magiaa käsittelevää opusta. Uudet taidot eivät ole pahitteeksi”, Fran kertoi. Hän otti miehestä vielä hetken tukea, ennen kuin pystyi seisomaan omillaan. ”Mennään nyt. En tiedä, kauan tuon vaikutus kestää.”
”Tuo vaikutti aika vaaralliselta. Ei kai hän kuollut?” piraatti tiedusteli, kun Fran oli jo kävelemässä laivaan.
”Hän vain nukkuu. Taika on periaatteessa vaaraton, joskin hän saattoi saada pari mustelmaa kaatuessaan”, nainen ilmoitti. Hän toivoi olevansa oikeassa. Noin kirjassa oli lukenut, mutta magian kanssa ei koskaan voinut olla täysin varma. Jos teki virheen, seuraukset saattoivat olla kohtalokkaat. Vieran helpotukseksi laiturilta kuitenkin kantautui kuorsausta, kun piraatit livahtivat laivan uumeniin.

Kaksikko hiippaili laivan halki mahdollisimman hiljaa. He eivät halunneet herättää ketään, joka oli mahdollisesti jäänyt nukkumaan ryyppyreissun sijaan. Fran opasti heidät kapteenin hyttiin, sillä viera uskoi, että sinne Sarah oli viety, mikäli ukko oli tämän siepannut.

Viera koputti oveen kolmesti, ennen kuin hytistä kuului ärtynyt vastaus vieraalla kielellä. Askeleet saapuivat ovelle, joka nykäistiin auki. Vanha kapteeni jäi tuijottamaan tulijoita suu auki. Tämän hiukset olivat pystyssä ja vaatteet ryppyiset. Tämä näytti siltä, että oli ollut nukkumassa.

”Mitä Te täällä teette?” mies ähkäisi. ”Minulla ei ole enempää kerrottavaa kirjasta.”
”Emme tulleet sen takia”, Balthier vastasi, ennen kuin Fran ehti sanoa mitään. Piraatti työntyi vieran ohitse kapteenin hyttiin ja pakotti vanhan miehen seinää vasten. ”Missä Sarah on?”
”Kuka?” kapteeni kysyi. Miehen kasvoilla oli aidosti hämmentynyt, pelokas ilme.
”Se tyttö, joka minulla oli päivällä mukanani”, Fran tarkensi ja astui hyttiin sisälle. Viera veti oven perässään kiinni. He eivät kaivanneet koko miehistöä kimppuunsa.
”En ole nähnyt häntä sen jälkeen, kun lähditte täältä!”

Mies näytti siltä, että puhui totta, mutta Franille ei tullut mieleen ketään muuta, joka olisi voinut napata Sarahin. Tosin saattoi olla, että tyttö harhaili pitkin katuja yksikseen. Tämä oli vähän turhan rohkea ikäisekseen.

”Mistä tiedän, että puhutte totta?” Fran kysyi kapteenilta ja loi tähän pitkän katseen. ”Olette käyttäytynyt hyvin epäilyttävästi kaiken kaikkiaan. Kutsutte tuntemattomia laivaanne ja annatte heille kirjoja, joiden voimista ette kuitenkaan mainitse. Mistä me tiedämme, ettette myös sieppaa pikkutyttöjä?”
”En ikinä tekisi mitään sellaista!” mies parkaisi. ”Enkä tiedä, mistä voimista Te oikein puhutte! Minä vain toteutin enoni tahdon, en muuta.”
”Fran, luulen, että tuhlaamme aikaamme”, Balthier huomautti ja päästi kapteenin irti.
”Olen samaa mieltä. En vain keksi, missä muualla Sarah voisi olla”, viera huokaisi. ”Olen pahoillani. Sarah on kadoksissa ja yritämme epätoivoisesti löytää hänet”, nainen lisäsi kapteenille.
”Ymmärrän huolenne, mutta täytyy sanoa, että olen pettynyt tämän kaupungin asukkaisiin. Ei minkäänlaisia käytöstapoja! En taida purjehtia tänne toiste”, kapteeni puhisi suoristaessaan paitaansa. ”Miten te edes pääsitte laivaan? Kolkkasitteko vahtini?”
”Mies vetelee nokosia laiturilla”, Balthier selvitti. Fran oli kiitollinen siitä, että piraatti jätti mainitsematta syyn vahdin torkkumiseen.
”Zodiark sentään, eikö sitä voi edes omiin miehiinsä enää luottaa!” kapteeni ärähti.
”Olemme todella pahoillamme”, Fran sanoi. ”Meidän on mentävä nyt.”

Viera marssi ovelle ja nykäisi sen auki. Hän tunsi itsensä typeräksi kuviteltuaan, että vanhalla kapteenilla olisi ollut jotain tekemistä Sarahin katoamisen kanssa. Samaan aikaan epäilys kuitenkin kalvoi häntä edelleen. Tuntui siltä kuin hän olisi unohtanut jonkin oleellisen yksityiskohdan.

”Toivon vilpittömästi, että löydätte sen pikkutytön. Lapsensieppaajat ovat alinta pohjasakkaa”, kapteeni huomautti, kun piraatit poistuivat hytistä. Parin takaa kuului kuitenkin myös vieraskielisiä manauksia. Luultavasti kapteeni oli raivoissaan joko heille tai onnettomalle vahdille, jonka Fran oli nukuttanut.

”En tajua, miksi Sarah olisi lähtenyt omin päin vaeltelemaan”, Fran huomautti harpatessaan lastaussillan päässä kuorsaavan vahdin ylitse.
”Hän tulee äitiinsä”, Balthier totesi.
”Harrastiko Emíly yöllisiä harharetkiä?” viera kummasteli. Hänen oli vaikea kuvitella, että Emíly olisi toiminut vastuuttomasti… mutta toisaalta hän ei tuntenut naista erityisen hyvin. Ehkä hänen pitäisi jonain päivänä kysellä tarkemmin Balthierin nuoruudesta. Nyt ei kuitenkaan ollut sopiva hetki.
”Toisinaan, mutta hän oli kyllä silloin vanhempi kuin Sarah nyt”, piraatti pohdiskeli. ”Missä muualla te kävitte päivällä?”
”Hiekkarannalla”, Fran vastasi.

Kun pari suuntasi askeleensa rannalle, viera pohti, mitä oikein oli unohtanut. Jotain tärkeää se ehdottomasti oli. Hän oli melkein saamassa kiinni ajatuksesta, mutta sitten se livahti uudestaan hänen otteestaan. Oli raivostuttavaa unohtaa jotain tuolla tavoin.

”Täällä ei ole ketään”, Balthier huokaisi ja jäi tuijottamaan merelle. Franin katse harhaili ympäri rantaa. Mereltä puhaltava tuuli oli pyyhkinyt päivän jäljet hiekalta, rannalla oli suorastaan aavemaista. Kauempaa kantautui kaupungin öisiä ääniä, mutta edes pariskunnat eivät olleet sinä yönä eksyneet nauttimaan merinäköalasta.

Fran käänsi katseensa kaupungin suuntaan ja pysähtyi katselemaan katua, jota pitkin oli päivällä lasten kanssa poistunut paikalta. Samassa hänen mieleensä palasivat arpiset kasvot, jotka hän oli nähnyt, ennen kuin niiden omistaja oli kiirehtinyt pois paikalta.

”Meidän pitää mennä takaisin”, viera sanoi.
”Minusta meidän pitäisi jatkaa etsimistä”, Balthier väitti. ”Emíly on kotona siltä varalta, että Sarah palaa karkuretkeltään.”
”Luulen, ettei hän karannut”, Fran huomautti.
”Mitä tarkoitat?”

Fran kertoi miehelle, että oli nähnyt Clemmonin päivällä hiippailemassa rannan luona. Hän oli myös varma, että arpinaama oli tarkkaillut häntä ja lapsia jonkin aikaa. Balthier näytti epäuskoiselta, mutta ei väittänyt vastaan.

”Hyvä on. Mennään käymään Emílyn luona”, piraatti myöntyi lopulta. ”En kuitenkaan usko, että Clemmon on palauttanut tyttöä sinne… jos hän nyt on edes siepannut tämän.”
”En minäkään, mutta kenties hän on jättänyt jälkiä”, Fran pohdiskeli.
”Miksi ihmeessä hän edes sieppaisi viattoman pikkutytön?”
”Miksi hän tekee ylipäätään mitään? Hän varmasti kuvittelee hyötyvänsä siitä”, viera sanoi. ”Hänellä on chocobo kynimättä meidän kanssamme. Hän näki minut lasten kanssa, kenties kyse on kostosta. Lisäksi minä näin hänet aiemmin Elzan seurassa… eikä Elzakaan pidä meistä.”
”En usko, että Elza haluaisi vahingoittaa Emílyä”, Balthier huomautti.
”Etkö?” Fran kummasteli, kun kaksikko lähti takaisin kotiinpäin.

Balthier puisteli päätään. ”Tämä voi kuulostaa kummalliselta, mutta luulen, että Elza jopa pitää hänestä. Ehkä se raivotar on lyönyt päänsä, mutta hän puolsi Emílyn jäämistä tänne. Rikken oli ainoa, joka sitä itse asiassa vastusti.”

Fran vilkaisi miestä. Melkoinen uutinen, että Elza todella puolusti jotakuta, joka kuului heidän tuttavapiiriinsä. Se oli suorastaan epäilyttävää. Toisaalta viera ei keksinyt, miksi Elza olisi järjestänyt Sarahin kaappauksen. Sellainen puuha vaikutti enemmän Clemmon tekosilta. Fran ei kuitenkaan voinut sanoa tuntevansa kumpaakaan erityisen hyvin.

Emíly oli saanut laitettua muut lapset takaisin nukkumaan, mutta istui itse hereillä. Nainen ei enää itkenyt. Tämä vain väänteli käsiään ja näytti lohduttomalta. Kun piraatit astuivat sisälle, tämä ponnahti pystyyn ja ryntäsi näiden luokse. Nainen puristi kädessään paperin palaa.

”Tämä heitettiin kiveen käärittynä ikkunasta sisälle”, Emíly kuiskasi ja ojensi kädet täristen paperin Balthierille. Fran pani merkille, että lattialla oli lasinsiruja.

Balthier suoristi paperin ja jäi lukemaan sitä. Fran kiersi kätensä Emílyn ympärille ja yritti rauhoitella naista, vaikka tiesi sen turhaksi. Lapsen kadottaminen oli kova paikka äidille. Mikään lohdutus ei ollut riittävää.

”Zodiark!” piraatti kirosi. ”Olit oikeassa, Fran.”

Molemmat naiset käänsivät katseensa Balthieriin, joka oli vuorostaan rytännyt paperin. Miehen kasvoilla oli raivostunut ilme, kun tämä paiskasi lappusen lattialle.

”Clemmon on tosiaan vienyt Sarahin. Hän käski meidän lentää Pharokseen, jos haluamme tytön takaisin. Hän haluaa minut vaihtokaupassa”, piraatti selitti. ”Se pelkuri! Olisi tullut haastamaan minut kaksintaisteluun!”
”Kuka Clemmon on?” Emíly nyyhkäisi.
”Eräs ilmapiraatti, jolla ei ole pätkääkään kunniantuntoa”, Fran selvitti. ”Olen pahoillani. Tämä on kokonaan minun vikani. Minun ei olisi pitänyt viedä lapsia kaupungille.”
”Hän olisi nähnyt lapset joka tapauksessa jossain vaiheessa ja olisi varmasti osannut yhdistää heidät teihinkin”, Emíly sanoi.
”Fran, minä lähden saman tien”, Balthier ilmoitti.

Viera päästi irti toisesta naisesta. Hän tiesi, ettei vaihtoehtoja ollut, vaikkei kannattanut olettaa, että Clemmon pelaisi reilusti.

”Minä tulen mukaasi”, nainen totesi.
”Et tule.”
”Tulenpa. Tämä on minunkin taisteluni”, viera kivahti.
”Muistat kyllä, mitä viimeksi tapahtui. En voi päästää sinua Pharokseen”, piraatti ärähti. ”Menen yksin ja tuon Sarahin takaisin huomiseksi. Sinä jäät tänne huolehtimaan Emílystä ja lapsista.”
”Meillä ei ole aikaa riidellä tästä. Tarvitset minua siellä, jos jotain sattuu.”
”Sinä et voi tulla sinne.”
”Usvaa ei enää ole, voin varsin hyvin tulla. On osittain minun vikani, että näin kävi, joten on vain kohtuullista, että korvaan virheeni”, Fran yritti. Juuri sillä hetkellä hänen teki mieli läimäyttää piraattia kasvoihin. Tämä tuhlasi arvokasta aikaa väittelemällä asiasta, jossa ei ollut mitään väiteltävää.
”Minä en ole typerys, Fran. Jos Usva olisi kokonaan poissa, sinä et pystyisi käyttämään magiaa”, Balthier väitti edelleen.

Fran tuijotti miestä hetken, mutta kääntyi sitten Emílyn puoleen. ”Pärjäätkö sinä lasten kanssa? En usko, että kukaan hyökkää tänne. He haluavat meidät, eivät sinua tai lapsia.”
”Pärjään. Tulisin itse mukaan, mutta en voi jättää poikia ja Janetia”, Emíly vastasi.

Viera nyökkäsi ja kääntyi kannoillaan. Hän marssi ulos talosta välittämättä siitä, että Balthier kirosi raskaasti juostessaan hänet kiinni. Viera paineli kohti aerodomea miehen yhä väittäessä, ettei hän voinut lähteä mukaan.

”Saat sitoa minut kiinni katutolppaan, jos aiot pidätellä minua täällä”, Fran puhahti miehelle. ”Minä tulen mukaan, ja Nono myös. Kolmestaan meillä on suuremmat mahdollisuudet saada Sarah hengissä takaisin.”
”Fran, sinä…”

Viera käännähti ja kohtasi piraatin kasvoista kasvoihin. Balthierin raivostuneen ilmeen takana näkyi huolta, jonka nainen ymmärsi hyvin. Hän ei silti voinut jäädä vain odottelemaan miestä takaisin.

”Balthier, minä ymmärrän kyllä”, viera sanoi.
”Hyvä, sitten sinun pitää jäädä”, mies vastasi. ”Minä en voi toimia kunnolla, jos joudun koko ajan murehtimaan, mitä sinulle mahdollisesti tapahtuu.”
”Eikä minusta ole mitään hyötyä täällä”, Fran huokaisi ja painoi kämmenensä vasten miehen poskia. ”Lupaan olla varovainen. Pakenen, jos vaikuttaa siltä, että paikalla on liikaa Usvaa. Me olemme piraatteja, me elämme vaarallista elämää. Et voi sulkea minua tynnyriin. Minä tiedän riskit ja osaan ottaa ne huomioon. Tämä on minun päätökseni, ei sinun.”

Pitkäksi venyneen hiljaisuuden jälkeen Balthier nyökkäsi. Mies ei näyttänyt tyytyväiseltä, mutta Fran tiesi, että tällä kertaa aika oli hänen puolellaan. He eivät voineet väitellä loputtomasti, sillä Sarah oli vaarassa. Vaikka Clemmon ei vahingoittaisi tyttöä, Pharoksessa saattoi vaania muitakin vaaroja.

Piraattikaksikko kiirehti aerodomeen ja ilmoitti lähtevänsä Potilla. Nono nukkui ilmalaivassa eikä ilahtunut herätyksestä, mutta suostui kuitenkin lähtöön, kun kuuli tilanteen. Moogle kiirehti tarkistamaan ovet sillä välin, kun piraatit valmistautuivat nousuun.

Tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin Pot pääsi nousemaan taivaalle. Se oli kaikin puolin hitaampi kuin Strahl. Lähtö tapahtui hitaasti, vauhti ei ollut erityisen nopea eikä kiihtyvyyskään hyvä. Oli kummallista, että Reddas oli edes viitsinyt säilyttää kyseisen ilmalaivan irvikuvan. Olisi luullut piraattikuninkaalla olleen varaa parempaakin.

~o~

Aamu sarasti jo, kun Pot vihdoin saapui rannikolle, jolla Pharoksen majakka seisoi. Torni ei ollut enää yhtä korkea kuin puolisen vuotta sitten. Sen yläosa oli räjähtänyt ja kiviä oli sinkoillut pitkin sen juurella olevaa autiota kylää.

Clemmonin ilmalaiva leijui paikalla, johon Strahl oli edellisellä vierailulla pysäköity. Balthier kaarteli saarta etsien sopivaa laskeutumispaikkaa. Saari halkoi valtavan vesiputouksen kahtia eikä jyrkänteen puolella ollut sopivaa laskeutumispaikkaa. Lopulta piraatti päätti ankkuroida Potin vähän matkan päähän toisesta ilmalaivasta. Hän olisi mieluummin parkkeerannut sen syrjemmälle, mutta vaihtoehdot olivat vähissä.

Kolmikko poistui ilmalaivasta ja suuntasi askeleensa hylättyyn kylään. Balthier toivoi, että myös Potin olisi saanut muutettua näkymättömäksi. Hän totisesti kaipasi rakasta tyttöään. Oli väärin, että hän joutui lentelemään tuollaisella romulla ympäri Ivalicea.

”Luuletko, että pääsemme ilman Ashea sisälle torniin?” Fran kysyi. Balthier kirosi, hän ei ollut ottanut kyseistä seikkaa huomioon. Viimeksi oli tarvittu prinsessa avaamaan ovi, sillä vain Raithwallin perillinen oli pystynyt astumaan sisälle torniin. Toisaalta, jos ovi ei avautuisi heille, ei se ollut taatusti avautunut Clemmonillekaan.
”En usko. Jos me emme pääse sisään, ei ole päässyt Clemmonkaan”, piraatti vastasi. Tietysti oli se mahdollisuus, että se paskiainen oli siepannut myös Ashen, mutta Balthier ei uskonut siihen vaihtoehtoon. Prinsessan, tulevan kuningattaren, sieppaus oli sen luokan uutinen, että se olisi taatusti kantautunut myös Balfonheimiin.

Kylä oli pahemmin raunioina kuin edellisellä kerralla. Missään ei näkynyt merkkiäkään Clemmonista, mutta oli toki mahdollista, että mies piileksi jossain hylätyistä rakennuksista. Balthier oli kuitenkin varma, että tämä oli livahtanut majakkaan. Se vaikutti tarpeeksi mahtipontiselta rakennukselta.

Portaat tuntuivat taas loputtomilta. Toisaalta ne loppuivat liian pian. Balthier halusi saada Sarahin turvaan mahdollisimman pian, mutta jokainen askel lähemmäs majakkaa saattoi olla askel lähemmäs Franin kuolemaa. Miksi naisen oli ollut pakko tunkea mukaan? Eikö tämä tajunnut, millaista huolta aiheutti miehelle?

Balthier oli tiennyt, että hän täytyi kohdata nämä ajatukset ennemmin tai myöhemmin. Elämä oli sujunut niin tasaisesti, että ne oli ollut helppo sysätä syrjään, jättää huomisen murheeksi. Hänen ei ollut tarvinnut pohtia kuolemaa, ei omaansa eikä Franin, ei miettiä vaaroja, joita piraattien elämäntyyli toi tullessaan. Aiemmin hän ei ollut uhrannut ajatustakaan niille, mutta sodan aikana hän oli todella ymmärtänyt elämän haurauden ja rajallisuuden. Elämä saatettiin koska tahansa ottaa pois… ja piraattina toimiminen oli leikkimistä tulella. Ei ollut olemassa turvallista ryöstöretkeä tai aarrejahtia.

Aiemmin piraatti ei ollut tiedostanut ajan rajallisuutta yhtä selvästi. Toki hän oli aina pyrkinyt huolehtimaan siitä, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan eikä kukaan vahingoittunut, mutta hän ei ollut ollut samalla tavalla huolissaan kuin nykyisin. Hän tiesi, ettei voisi koskaan elää tasaista ja turvallista elämää, mutta samalla hän pelkäsi menettävänsä syyn elää. Miksi kaiken piti olla niin vaikeaa?

”Balthier, ovi on auki”, Fran totesi miehen viereltä.
”Kupo, minä en pidä tästä paikasta”, Nono huomautti ja lenteli hermostuneena edestakaisin.
”Sinä voit jäädä myös ulos odottamaan. Te molemmat voitte”, piraatti sanoi. Torni herätti hänessä syvemmän pelon kuin hän oli osannut kuvitella. Sen huipulla ei ollut tapahtunut mitään hyvää. Reddas oli kuollut, Frankin melkein. Hän ei olisi koskaan halunnut palata tähän paikkaan.
”Minä olen tullut tähän asti, joten tulen myös sisälle”, Fran sanoi. Naisen äänessä oli sellaista päättäväisyyttä, että oli turha käydä väittelemään. Lisäksi heillä oli kiire.
”Kupopo!” Nono ilmoitti. Balthier ei ollut aivan varma, mitä moogle tarkoitti kommentillaan, mutta tämänkin ilmeestä saattoi päätellä, että tämä aikoi seurata heitä.

Majakassa oli yhtä hämärää ja aavemaista kuin aiemminkin. Pieni kosketuspylväs seisoi vanhalla paikallaan, joten Balthier marssi sen luokse. Viimeksi he olivat päässeet ylemmäs sen avulla.

”Nono, meidän pitää kaikkien koskettaa pylvästä yhtä aikaa”, piraatti selitti mooglelle.
”Kupo.”

Kaikki kolme asettuivat pylvään ympärille ja laskivat kätensä sen päälle. Mitään ei tapahtunut. Pylväs ei reagoinut heidän kosketukseensa. Balthier oli äimistynyt. Hetken hän ajatteli, että sen toimimiseen tarvittiin Ashea, mutta niin ei voinut olla, sillä Gabranth ja Cid olivat molemmat seuranneet heitä tornin huipulle. Ehkä räjähdys oli tuhonnut mekanismin.

”Meidän on paras yrittää hissiä”, Fran ehdotti. ”Pylväs vei meidät viimeksi ylös, mutta hissinkin pitäisi toimia. Siinähän oli se kaiverrus, jonka mukaan se toimii, kun mustat silmät on asetettu alttareihin. Uskoisin, että kivet ovat yhä paikoillaan.”
”Olet varmaankin oikeassa”, Balthier myönsi. Häntä kylmäsi edelleen, mutta hän marssi hissille ensimmäisenä vain tajutakseen, ettei se ollut paikoillaan.

Piraatti vilkaisi hissikuiluun. Hissin kattoa ei näkynyt alhaalla eikä sen pohjaa ylhäällä. Laite oli joko pudonnut tai niin kaukana, ettei sitä pystynyt erottamaan. Kuilun vierellä oli kuitenkin vipu, jota piraatti nykäisi.

Kuului metallista kirskuntaa, ja hetken päästä hissi nousi näkyviin. Se oli ollut alhaalla. Jostain syystä tieto helpotti Balthierin oloa. Hän oli pelännyt joutuvansa menemään majakan yläkerroksiin. Aivan ylhäällä oli aiemmin ollut valtava määrä Usvaa. Kenties alhaalla oli hieman turvallisempaa.

Piraattikolmikko astui hissiin. Balthier kiinnitti huomiota siihen, että se ei ollut samanlainen kuin ne hissit, joihin hän oli tottunut Archadesissa. Numerotaulun sijaan hississä oli sisällä samanlainen vipu kuin sen ulkopuolellakin. Piraatti veti vipua alas, ja hissi lähti laskeutumaan pimeään kuiluun.

Hetken oli niin pimeää, ettei voinut nähdä mitään. Balthier kuuli kahden muun hengityksen ja Nonon siipien räpsynnän, mutta mitään muuta hän ei erottanut hissin kirskunnan lisäksi. Pian kuitenkin tuli valoisampaa, kun hissi pysähtyi kerroksen kohdalle.

Oli mahdotonta sanoa, mistä valo oikein tuli. Soihtuja ei ollut näkyvissä eikä sen puoleen ikkunoitakaan. Silti Balthier pystyi näkemään eteensä. He olivat samanlaisessa pyöreässä kerroksessa kuin aiemminkin. Ylöspäin nouseva vesipylväs kieppui tornin keskellä ja sitä kiersi käytävä, jonka varrella näkyi oviaukkoja. Kenties päivänvalo pääsi tornin räjähtäneeltä huipulta alas asti. Toisaalta piraatista näytti, että valo olisi kajastanut seinistä. Paikka saattoi edelleen olla maaginen, vaikka Aurinkokrist oli tuhottu.

”Kaikki hyvin, Fran?” mies varmisti ja vilkaisi vieraa. Tämä nyökkäsi itsevarmasti, naisella ei näyttänyt olevan hätää. Silti paikka suorastaan huokui magiaa siinä määrin, ettei se voinut olla terveellinen kenellekään.
”Popo… pitäisikö meidän hajaantua, kupo?” Nono tiedusteli.
”Luulen, että on parasta liikkua yhdessä”, piraatti pohti. ”Tai ei… jää sinä vahtimaan hissiä ja huuda, jos joku lähestyy sitä. Tämä paikka on niin iso, että Clemmon voi päästä livahtamaan käsistämme, jos emme ole varovaisia.”
”Ku… poh”, Nono vastasi. Moogleparka näytti olevan kauhuissaan, mutta suostui kuitenkin jäämään vahtiin.

Balthier ja Fran lähtivät kohti ensimmäistä oviaukkoa. Oli oletettavaa, ettei Clemmon ollut painellut kovin syvälle majakan syövereihin, sillä tämä tuskin tunsi paikkaa sen paremmin kuin hekään. Itse asiassa tämä tunsi sen varmasti jopa huonommin. Se lurjus tuskin halusi eksyä.

Piraatti veti aseensa valmiiksi esille, mutta Fran ei tarttunut jousipyssyynsä. Viera aikoi ilmeisesti käyttää magiaa vihollisia vastaan. Balthier hiipi oviaukosta sisään ensimmäisenä ja viittoi Frania pysyttelemään hänen takanaan. Hän oli erittäin kiitollinen, että tällä kertaa nainen jopa totteli häntä.

Käytävät mutkittelivat samalla tavoin kuin ylemmissä kerroksissa. Niissä oli vaikea liikkua hiljaa, sillä askeleet kajahtivat kaikuna seinistä. Koko paikka karmi Balthieria. Hänen oli vaikea uskoa, että niin massiivinen torni oli rakennettu vain Aurinkokristiä varten. Sillä täytyi olla joku muukin merkitys, mutta piraatti ei välttämättä halunnut ottaa siitä tarkemmin selvää.

”Alkaako vanhuus jo painaa sinua, Balthier?” tuttu, pilkallinen ääni kuului yllättäen miehen sivulta. Piraatti kääntyi ja näki Clemmonin astuvan esiin yhdestä käytävän varrella olevasta huoneesta. ”Olet hitaampi kuin ennen.”
”Ehkä huhut pitävät paikkansa, ja hän on menettänyt ilmalaivansa. Kenties hän ui tänne”, toinen ääni nauroi. Clemmonin taakse ilmestyi isokokoinen kaveri, jonka nimeä Balthier ei tiennyt. Hän kuitenkin muisti miehen hyvin. Tämä oli ollut mukana, kun Clemmon oli murtautunut Cidin kotitaloon.
”Otit sitten pupusikin mukaan”, Clemmon jatkoi. ”Oikein sopivaa. En oikein pidä lapsiin sekaantumisesta, mutta jänösiä vastaan minulla ei ole mitään.”
”Jos olet taittanut hiuskarvankin Sarahin päästä –” Balthier aloitti.
”Olisi tehnyt mieleni, kun se letukka puri minua, mutta ei… hän on oikein hyvässä kunnossa ja palautuu sellaisessa myös Balfonheimiin, jos antaudut suosiolla”, Clemmon selvitti.

Balthier punnitsi tilannetta mielessään. Hän uhkasi Clemmonia aseellaan, mutta tällä oli Sarah. Piraatti muisti, että Clemmonilla oli kaksi toveria, joista vain toinen oli nyt näkyvillä. Sarah oli luultavasti toisen käsissä.

”Anna Sarah Franille, niin tulen vapaaehtoisesti mukaasi”, Balthier sanoi hetken päästä. Hän selviytyisi kyllä kolmikosta jotenkin, kunhan saisi lapsen ja vieran ensin turvaan.
”Ehei, sinulla ei ole neuvotteluvaltaa täällä”, Clemmon puuskahti. ”Minä pidän tytön vielä toistaiseksi. Palautan hänet itse, kun olen vanginnut sinut… tai tappanut. En ole vielä päättänyt, mitä tarkalleen ottaen haluan tehdä sinulle.”
”Olet typerämpi kuin muistinkaan”, Balthier totesi yrittäen kuulostaa huolettomalta. ”Piraattihallitsijat vetävät sinut kölin alitse, kun menet palauttamaan tytön äidilleen. Luuletko, ettei sieppauksesta ole jo ilmoitettu heille?”
”Hah, he eivät tee yhtään mitään. Minulla on sopimus Elzan kanssa. Sopimus, joka sallii minun tehdä sinulle mitä vain”, Clemmon nauroi.

Se narttu! Mitä Balthier oli koskaan tehnyt Elzalle? Piraatti oli aina ollut Balfonheimin puolella, hän ei ollut kohottanut asettaan punapäätä vastaan. Hän ei vain voinut ymmärtää, miksi nainen vihasi häntä noin paljon.

Toisaalta Elzan osuus saattoi olla hyväkin asia. Nainen näytti pitävän Emílystä, joten tämä ei taatusti ilahtuisi tapahtumien saamasta käänteestä.

”On jotain, mitä et ole ottanut huomioon”, Balthier kertoi. ”Tytön äiti sattuu olemaan Elzan suosiossa. Voin vannoa, ettei Elza ilahdu, kun kuulee sinun vahingoittaneen hänen suosikkinsa lasta.”

Miehen arpisilla kasvoilla käväisi hätääntynyt ilme, mutta se katosi yhtä pian kuin oli ilmestynytkin. ”Yrität vain pelata aikaa”, Clemmon parjasi. ”Sam, ota viera kiinni. Ja Balthier, jos yrität estää, käsken Brenin satuttaa tyttöä.”

Toinen isokokoinen mies ilmestyi ovensuuhun Sarah kainalossaan. Tyttö näytti olevan tajuton, mutta elossa. Tämä näytti myös vahingoittumattomalta. Balthierilla ei kuitenkaan ollut epäilystäkään, etteikö Clemmon voisi satuttaa lasta, jos koki sellaisen toimenpiteen tarpeelliseksi.

”Taidankin tietää, mitä teen. Nyt kun kerran toit pupusi mukanasi… otan hänet omakseni”, Clemmon totesi.
”Olet hullu, jos luulet, että kukaan voi päättää Franin kohtalosta hänen puolestaan”, Balthier naurahti väkinäisesti.
”Niinkö luulet?” Clemmon kysyi. ”Fran, jos sinäkään yrität mitään, voit olla varma, että tyttö kärsii. Samoin Balthier.”


Glabadosin kätkö: Luku VII

Piraatteja ja legendoja


Rikken istui Reddasin pöydän takana ja keikkui tuolissaan, jonka jouset päästivät narahduksen tasaisin väliajoin. Balthier ei ollut vieraillut tässä huoneessa pitkään aikaan. Viimeksi hän oli ollut siellä ystävineen neuvottelemassa Al-Cid Margracen kanssa, päättämässä osuudestaan Ivalicen kohtalossa. Siitä tuntui olevan vuosia, vaikka kyse oli vain muutamasta kuukaudesta.

Huone oli muuttunut, vain pöytä oli entisellä paikallaan. Muuten piraattihallitsijakolmikko oli sisustanut sen oman makunsa mukaan… tai mauttomuuden, jos Balthierilta kysyttiin. Hän kuitenkin piti mielipiteen omanaan. Nyt oli väärä hetki ärsyttää valtaapitäviä. Balfonheimistä oli saatava myös Emílylle turvallinen kotisatama.

Tuoli narahti uudestaan, ja Rikken nojasi kyynärpäänsä pöytää vasten. Mies tuijotti edessään seisovaa kaksikkoa ainoalla näkyvällä silmällään. Balthier pohti, millaisissa olosuhteissa piraattihallitsija oli menettänyt toisen silmänsä. Tämä oli taatusti yrittänyt ärsyttää jonkun hengiltä.

”Emíly Sadelia Beuoven”, Rikken maisteli nimeä ja nojautui taas tuolin selkänojaa vasten. ”Voisin vannoa, että olen kuullut nimesi jossain.”
”Minulla ei ole sellaista mainetta, että se olisi voinut kiiriä Teidän korviinne”, Emíly vastasi ja nosti Janetin paremmin syliinsä. Thanen piilotteli tapansa mukaan naisen helmoissa. Balthier oli sitä mieltä, että pojalle oli tehtävä jotain, muuten tästä kasvaisi kamala nyhverö, josta ei olisi mihinkään.
”Eikös Beuovenin suku oli melkoisen vanha?” hallitsija jatkoi.
”Kyllä, sukuni on asunut vuosisatoja Archadesissa”, Emíly kertoi.
”Sinulla ei siis pitäisi olla syytä hakea suojapaikkaa Balfonheimistä.”
”Minulla on kaikki syyt hakea turvapaikkaa. En voi palata Archadesiin, sillä veljeni on varmasti sitä mieltä, että olen pettänyt ja häpäissyt sukuni lähtemällä Ra… Balthierin matkaan”, nainen selvitti.

Rikken loi pitkän katseen Balthierin suuntaan. Keskustelu ei edennyt ilmapiraatin toivomalla tavalla. Hän ei ollut olettanut joutuvansa selittämään mitään.

”Ja sinun osuutesi tässä sopassa on…?” hallitsija tiedusteli, kun ilmapiraatti pysytteli vaiti.
”Olin hoitamassa yksityisasioitani Archadesissa ja törmäsin siellä neiti Beuoveniin. Satuin kuulemaan hänen kiusallisesta tilanteestaan ja tarjouduin avuksi”, Balthier kertoi.
”Aivan, ethän toki voinut jättää neitoa pulaan”, Rikken tuhahti. ”Minusta tämä kuulostaa epäilyttävältä. Mitä asioita sinulla voi olla Archadesissa? Entä miten neiti Beuoven voi olla neiti, kun hänellä on neljä lasta… sikäli kuin ymmärsin oikein. Laskutaitoni ei välttämättä ole parhaasta päästä, mutta mielestäni näen vain kaksi kakaraa.”

Balthier olisi voinut vaikka vannoa, että Rikken teki tilanteesta tahallaan vaikean. Reddas ei olisi esittänyt turhia kysymyksiä vaan olisi tarjonnut turvapaikkaa heti. Vaikka hallitsijakolmikko väitti seuraavansa entisen kuninkaan jalanjäljissä, näiden toimintatavat erosivat suuresti Reddasin linjasta.

”Fran vahtii kahta muuta”, Balthier vastasi. ”Minun henkilökohtaiset asiani taas eivät kuulu tähän keskusteluun.”
”Kyllä kuuluvat, jos raahaat tänne uusia asukkaita ja vieläpä Archadesista!” kiukkuinen ääni kivahti ovensuusta. Thanen peitti kasvonsa Emílyn mekon helmaan, kun Elza asteli sisälle Raz kannoillaan. Balthierin mieliala laski, Rikken oli jo yksin tarpeeksi haasteellinen ympäripuhuttava.

Elza kiersi pöydän toiselle puolelle Rikkenin rinnalle, mutta Raz jäi seisomaan pöydän etupuolelle, mikä oli varmasti hyvä valinta. Pöydän takaa bangaasta ei olisi erottunut kuin tämän pään päällä keikkuva papukaija. Thanen kurkisteli bangaan suuntaan hyvin varovaisesti, mutta pojan kasvoille oli syttynyt utelias ilme. Ehkä tämä piti eläimistä.

”Mitä sinä teit Archadesissa?” Elza vaati saada tietää. Nainen tuijotti hetken Balthieria, mutta sitten tämän katse vaelsi Emílyn suuntaan ja ilme muuttui vähemmän vihaiseksi.
”Kävin allekirjoittamassa muutaman asiakirjan ja noutamassa tavaroita”, ilmapiraatti sanoi viimein. Hän ei olisi halunnut kertoa mitään, mutta näytti siltä, että hänen oli pakko.
”Kaapparisopimuksenko?” kiukkuinen punapää tivasi katse yhä Emílyssä. ”Kukaan ei saa tehdä kaapparisopimuksia ilman meidän suostumustamme.”
”En tehnytkään sellaista. Kaikella kunnioituksella, Elza, koko maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä. Asiani ovat omiani eikä niillä ole mitään tekemistä Em… neiti Beuovenin kanssa.”
”Beuoven”, Elza toisti. ”Siinäpä kiehtova sukunimi.”

Punapääpiraatti kiersi pöydän uudestaan ja asteli hitaasti Emílyn eteen. Nainen pysähtyi ja jäi tarkastelemaan toista naista kiireestä kantapäähän.
”Archadesin aatelisia, sukua, josta on tullut paljon Tuomareita. Miten ihmeessä et ole naimisissa?” Elza täräytti.
”Minä olin kyllä”, Emíly vastasi. ”Mieheni menehtyi sodassa, olen siitä asti käyttänyt tyttönimeäni.”
”Ja miksi olet täällä?”
”Minulla oli erimielisyyksiä veljeni kanssa. Hän halusi naittaa minut uudestaan, mutten suostunut siihen. En halua elää häkkilinnun elämää, en ole koskaan halunnut. Balthier sattui sopivasti paikalle ja lupasi tuoda minut tänne”, Emíly kertoi. Elza nojautui lähemmäs ja tuijotti naista suoraan silmiin.
”Ja mikä on suhteesi Balthieriin?”
”Olemme lapsuudenystäviä.”
”Ette enempää?”
”Emme.”

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun naiset tuijottivat toisiaan. Balthierista Elza käyttäytyi kummallisesti. Tämä kyllä kuulusteli Emílyä yhtä tiukasti kuin kaikkia muitakin, mutta tämä tunki liian lähelle eikä näyttänyt yhtä vihaiselta kuin normaalisti, ei edes kuulostanut niin kiukkuiselta kuin yleensä.

”Kraak, lastatkaa laivat!”

Balthier hätkähti, kun papukaija rääkäisi. Hän käänsi katseensa Razin suuntaan vain nähdäkseen, ettei lintu enää keikkunut bangaan pään päällä. Kun kaikki olivat keskittyneet Elzaan ja Emílyyn, Thanen oli hiippaillut bangaan luokse. Nyt poika piteli papukaijaa käsivarrellaan hehkuvan onnellinen ilme kasvoillaan.

”Thanen!” Emíly huudahti.
”Äiti, lintu puhuu”, poika kuiskasi ujolla äänellä. ”Miksei Boko osaa puhua?”
”Chocobot eivät puhu, ne ovat erilaisia kuin papukaijat”, Emíly vastasi. Nainen näytti hämmästyneeltä. Tosin Balthier ei voinut syyttää tätä. Hän ei olisi itsekään osannut arvata, että Thanen teki muutakin kuin roikkui äitinsä helmoissa.
”Saanko minä oman papukaijan?” poika pyysi.
”Katsotaan. Anna nyt lintu takaisin sedälle”, Emíly kehotti.

Thanen silitteli hetken linnun päätä, ennen kuin ojensi eläimen takaisin Razille. Papukaija asettui tyytyväisesti nokkaansa naksutellen vanhalle, tutulle paikalleen.

”Minä sanon, että he voivat jäädä tänne”, Raz ilmoitti. ”Pojassa ainakaan ei ole vikaa.”
”Ei äidissäkään”, Elza huomautti. ”Ehkä hitusen huono valitsemaan seuransa, mutta muuten olen tyytyväinen näkemääni.”
”Elza…” Rikken mutisi.
”Sinä et tee päätöksiä yksin”, punapääpiraatti kirahti. ”Minä sanon, että he jäävät, ja Raz on samaa mieltä.”

Balthier katsoi piraatista toiseen. Hän ei osannut selittää, mitä oli oikein tapahtunut. Kolmikko käyttäytyi erittäin omituisesti. Elza ei ollut yleensä suopea kenellekään, ja myös Raz oli tarkka seurastaan. Rikken oli pääsääntöisesti helpoiten taivuteltavissa, vaikkei mikään helppo tapaus ollutkaan. Jotain kummallista oli tekeillä.

”Minusta tästä pitäisi vielä keskustella”, Rikken totesi. ”Hänen veljensä on Tuomari. Se voi tietää hankaluuksia.”
”Larsa allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Tuomareilla ei ole asiaa tähän kaupunkiin”, Balthier huomautti.
”Ja silti olen näkeväni heitä kaduilla toisinaan”, Rikken ärähti miehelle. ”Jotkut jopa kehtaavat näyttää naamansa tässä kartanossa.”
”Sopimus ei koske entisiä Tuomareita”, Balthier sanoi. Jotenkin piraattikolmikko oli saanut tietää hänen taustansa, se oli nyt selvää. Oli vain vaikea uskoa, että ainakaan Reddas olisi juorunnut. Joku kuitenkin oli. Kuka tiesi hänestä niin paljon? Ja kuka levittelisi sellaista tietoa? Fran ei olisi niin tehnyt, eikä Balthierilla ollut aavistustakaan, kuka muu Balfonheimissä olisi perillä hänen taustoistaan.
”Entinen tai ei, Tuomari on aina riski”, Rikken pohdiskeli. ”Neiti Beuoven veli voi jonain päivän ilmestyä tänne. Pahimmassa tapauksessa hän voi saada soluttautumisapua entiseltä työtoveriltaan. Ajatus ei miellytä minua pienimmässäkään määrin.”

Oli totta, että Embry saattaisi vielä pyrkiä Balfonheimiin. Ajatus ei miellyttänyt Balthieriakaan, hän ei halunnut joutua taistelemaan entistä ystäväänsä vastaan. Kunpa olisi ollut keino saada tämä tajuamaan totuus. Embry oli kuitenkin kiintynyt Tuomarin asemaansa eikä enää haaveillut vapaasta elämästä piraattina. Silti Balthier ei ollut tarkoittanut vahingoittaa ystäväänsä lähtiessään tavoittelemaan omaa unelmaansa. Piraatti oli aidosti pahoillaan tapahtuneesta, mutta luultavasti Embry ei sitä uskoisi. Tämä ollut liian kauan Vaynen vaikutuspiirissä.

”Jos neiti Beuoven veli ilmestyy tänne, lupaan henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että hän myös poistuu paikalta harmia aiheuttamatta”, Balthier sanoi. Hän toivoi, ettei koskaan joutuisi vastaamaan sanoistaan.
”Katsokin, että pidät lupauksesi”, Elza tuhahti.
”Tietenkin. Olenko koskaan pettänyt sanaani?”
”Et ole luvannut minulle mitään, mutta menneisyytesi ei puhu puolestasi”, nainen huomautti.
”Ketään ei pitäisi tuomita sen perusteella. Ihmiset joutuvat joskus tekemään valintoja, jotka saattavat vaikuttaa petturuudelta, vaikkeivät ole sitä”, Emíly pisti väliin.
”Saatat olla oikeassa, mutta aion silti pitää teitä silmällä”, toinen punapää vastasi.
”Siitä minulla ei ole epäilystäkään”, Balthier tuhahti.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Balthierilla oli erittäin epämukava olo. Hän oli ehtinyt jo kuvitella, että elämä alkoi asettua uomiinsa. Hänellä oli suunnitelmia, oma asunto ja pian myös Strahl. Kaikki oli vaikuttanut hyvältä. Nyt sen sijaan ongelmat vain odottelivat horisontissa sopivaa tuulta purjehtiakseen hänen luokseen.

Emílyn pelastaminen oli saattanut olla virhe, ainakin jos olisi halunnut elämän säilyvän sellaisena kuin piraatti oli suunnitellut. Silti hän tunsi tehneensä oikein. Emílyn jättäminen Archadesiin aikaisemmin oli ollut, joten oli vain reilua, että Balthier korjasi virheensä. Valitettavasti hän ei voinut uskoa, että asia oli loppuun käsitelty.

”Hyvä on, neiti Beuove saa jäädä tänne toistaiseksi”, Rikken ilmoitti. ”Potin miehistö on vastuussa hänestä ja mahdollisista tulevista ongelmista.”
”Olen kiitollinen suopeudestanne”, Emíly vastasi.

Rikken tyytyi nyökkäämään. Miehen kasvoilla oli tyytymätön ilme, mutta Elza ja Raz sen sijaan näyttivät ilahtuvan päätöksestä. Ehkä molemmat olivat saaneet auringonpistoksen tai kolauttaneet päänsä tai sitten nämä hautoivat jotain. Puhtaita jauhoja näillä tuskin oli pusseissaan. Balthier ei uskonut, että kehenkään hallitsijoista kannatti luottaa.

Kun joukko lähti kartanosta, Thanen alkoi uudestaan kärttää itselleen papukaijaa. Balthier kummasteli, mitä pojalle oli tapahtunut. Tämä vaikutti edelleen ujolta ja puhui vain äidilleen, mutta jostain syystä kohtaaminen Razin kanssa oli kuitenkin rohkaissut tätä.

”Tuota”, Balthier aloitti, kun joukko pysähtyi katselemaan kojuja torilla, ”Fran ja minä olemme menossa erääseen tilaisuuteen. Ajattelimme, että jos sinä aloitat työt ompelijana, voisit varmaankin valmistaa meille sopivat asut.”
”Millaiseen tilaisuuteen?” Emíly kysyi.
”Kruunajaisiin.”

Nainen kääntyi katsomaan miestä hämmästynyt ilme kasvoillaan. ”Tiedän, että olet hyvissä väleissä uuden keisarin kanssa, mutta tuota on vaikea uskoa. Sinä ja kuninkaalliset… se ei vain ole toimiva yhtälö.”
”Larsahan kruunattiin jo”, Balthier hymähti. ”Kyse on Dalmascan kuningattaresta.”
”Niin, en ajatellut, että kyse olisi keisari Larsasta. En silti osaa kuvitella, että viihtyisit edelleen seurapiireissä”, Emíly tarkensi.
”Meillä on yhteistä taustaa.”
”Et kai sinä…?”

Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Kyllä, hän oli katsellut Ashea sillä silmällä, mutta mitään ei ollut tapahtunut eikä tapahtuisi. Hän oli tiensä valinnut.

”Minä luulin, että sinä olet vakavissasi Franin kanssa!” Emíly kivahti ja pamautti miestä käsivarteen.
”Minä olenkin. Ashe on vain… Me autoimme häntä saamaan kruununsa takaisin. Meitä voisi kai sanoa ystäviksi. Sen takia hän kutsui meidät”, piraatti selvitti.
”Uskomatonta. Sinä todella myönnät olevasi vakavissasi jonkun kanssa. En muista, että olisit koskaan sanonut niin”, Emíly hämmästeli. ”Mutta autoitte kuningattaren takaisin valtaan. Sehän tarkoittaa, että… Sinä todella olit Bahamutilla?”
”Aye, minä ja muutama muu”, Balthier myönsi. ”Se, mitä sanotaan, se ei ole silti totta. Meillä oli varmasti osuutemme Vaynen tappiossa, mutta emme tappaneet häntä. Hän räjäytti itsensä.”
”Tuota on aika vaikea uskoa. Vayne ei ollut ihminen, joka tekisi itsemurhan”, nainen väitti.
”Olet oikeassa. Hän oli kuitenkin sotkeutunut voimiin, jollaisiin kenenkään ihmisen ei pitäisi sotkeutua. Hän oli niin syvällä, ettei paluuta enää ollut. Se on pitkä tarina”, piraatti kertoi.
”Minulla ei ole enää muuta kuin aikaa.”

Hetken mietittyään Balthier päätti kertoa koko jutun Emílylle. Nainen oli ansainnut kuulla totuuden, jota mies ei ollut voinut tälle kertoa, kun he olivat kohdanneet sodan aikana Archedesissa. Emíly kuunteli hiljaisena, vaikka piti samalla silmällä Thanenia, joka oli kierteli nyt kojulta toiselle, mutta palasi säännöllisesti äitinsä luokse kuin turvaa hakeakseen.

”Sinä olet muuttunut”, nainen totesi kertomuksen päätteeksi. ”Jumalia, kiviä, suuria päätöksiä ja sota. Ennen olisit kiertänyt nuo kaikki kaukaa.”
”Kiertäisin edelleen, jos se olisi mahdollista. Joskus on vain tehtävä niin kuin on oikein”, Balthier vastasi.
”Pidä siitä kiinni”, Emíly sanoi. ”Pidän tuosta uudesta, vastuullisemmasta sinusta, Ran.”


~o~


”Mistä sinä sanoit saaneesi tämän?” Balthier kysyi ja pyöritteli mustakantista kirjaa käsissään. Fran ryhtyi kertomaan tarinaa uudestaan ja tajusi samalla, miten typerältä se kuulosti. Piraatin kasvoilla oli yhtä epäuskoinen ilme kuin hänen kasvoillaan oli ollut päivällä. Eihän koko jutussa ollut järjen häivääkään.

”Se kuulostaa typerältä, mutta mies tosiaan halusi minun ottavan kirjan”, viera päätti kertomuksensa.
”Ja sinä väität aistivasi siinä jonkinlaisen voiman?” piraatti varmisti vielä. Fran nyökkäsi miehelle. ”Millaista? Usvaako?”
”Ei, ei Usvaa. Kyse on jostain muusta, jostain, mitä en kykene tunnistamaan”, viera selitti.
”Onko se paha asia?”
”Ei se minusta vaikuta siltä. Kirja on voimakas, mutta en luokittelisi sitä hyväksi tai pahaksi, se vain on.”
”Minä en luottaisi mihinkään, jolla on voimia ja joka ei elä”, Balthier huomautti. ”Tiedät, mitä tapahtui nethisiittien kanssa.”
”Tuo kirja ei herätä minussa samanlaisia tunteita kuin nethisiitit”, Fran väitti.

Balthier kohautti olkapäitään ja avasi kirjan. Fran kävi pitkäkseen sängylle, jonka pari oli vihdoin saanut takaisin omaan käyttöönsä. Oli mukavaa päästä makaamaan pehmeälle vuoteelle epämukavan auton tai ilmalaivan ruuman sijaan. He olivat olleet poissa vain pari yötä, mutta palaaminen oli silti mukavaa.

”Myyttien aika”, Balthier luki kirjasta. ”Tämä siis keskittyy muinaiseen historiaan.”
”Pystytkö sinä lukemaan sitä?” Fran kysyi ja jäi katsomaan miestä. Hän ei ollut tiennyt, että Balthier kykeni lukemaan vierojen kieltä. Se, että piraatti kykeni lukemaan sitä, oli yhtä hämmästyttävää kuin se, että kirja oli ylipäätään kirjoitettu sillä. Fran oli ollut erittäin ihmeissään, kun oli huomannut seikan aiemmin päivällä tutuessaan kirjaan hieman tarkemmin. Vierat kyllä kirjoittivat kirjoja, mutta mistään Grimoiresta Fran ei ollut koskaan kuullut.
”Helposti. Miksen pystyisi?” piraatti hämmästyi ja nosti katseen kirjasta.
”Luulin, ettet osaa muita kieliä kuin Ivalicen yleiskieltä”, Fran sanoi.
”Tämä on Ivalicen yleiskieltä”, Balthier nauroi.
”Ei, se on vieraa”, Fran väitti ja nousi uudestaan istumaan. Hän kurkisti piraatin olkapään ylitse ja katsoi tekstiä uudestaan. Kyllä, ehdottomasti vierojen kieltä. Hän pystyi lukemaan sitä huomattavasti helpommin kuin Ivalicen nykyistä kieltä.

Piraattikaksikko jäi tuijottamaan toisiaan. Kumpikaan ei uskonut toisen väitteeseen, mutta kummallakaan ei ollut syytä valehdella. Fran pystyi kyllä näkemään, millä kielellä kirja oli kirjoitettu, mutta silti Balthier väitti muuta. Totuus kuitenkin oli, ettei mies osannut muita kieliä omansa lisäksi. Mistä siis oli kyse?

”Lue minulle”, Fran pyysi. Jos Balthier pystyisi lukemaan tekstiä, se tarkoittaisi, että kirjan sisältö todella näkyisi miehelle Ivalicen yleiskielellä. Ja jos niin olisi, kirjan täytyi olla todella erityinen. Silloin sitä pystyi lukemaan kuka tahansa, puhui tämä mitä kieltä hyvänsä. Sen valmistajan oli täytynyt olla äärimmäisen lahjakas maagi.

Balthier näytti hetken siltä, että aikoi kieltäytyä ja tyrkätä kirjan naiselle, mutta muutti yllättäen mieltään ja nosti kirjan paremmin syliinsä. Fran paneutui uudelleen makuulle ja sulki silmänsä.

”’Aikana ennen aikaa Jumalat liikkuivat tyhjän maailman yllä. Ei ollut muuta, vain Jumalat ja suuri tyhjyys, josta kaikki sai alkunsa. He loivat itselleen kaksikymmentäneljä perillistä, joista kaksitoista olivat Valon perillisiä ja kaksitoista Pimeyden perillisiä. He loivat myös yhden, jolla ei ollut paria. Se ei edustanut sen enempää Pimeyttä kuin Valoakaan, se vain oli’”, Balthier luki. ”’Se vain oli’, varsin huolestuttava ilmaus. En edelleenkään luottaisi mihinkään sellaiseen.”
”Sinä todella pystyt lukemaan sitä”, Fran huomautti ja avasi silmänsä. Balthier näytti edelleen epäuskoiselta. ”Minä ihan totta näen tekstin vierojen kielellä. Luulen, että se on kirjan voima. Sitä voi lukea millä kielellä tahansa.”
”Kerrohan sitten, mitä ’Grimoire’ tarkoittaa”, piraatti ehdotti.
”En tiedä. Sitä sanaa ei ole kielessämme”, Fran vastasi. ”Se on täysin vieras minulle.”
”Minulle myös, en ole törmännyt siihen aiemmin.”
”Lukisitko vielä vähän? Kirja näyttää kertovan Ivalicen ja ihmisten historiasta, minä kuulisin siitä mielelläni”, Fran pyysi.
”Voisit lukea itsekin”, Balthier huomautti, mutta käänsi katseensa uudestaan kirjaan. ”’Pimeyden perilliset nousivat Jumalia vastaan ja ne sidottiin maahan.’ Hei, tämä on se sama tarina, jonka sinä kerroit, kun sain Beliaksen!”

Fran nyökkäsi. Hän tunsi Esperien legendan, se kuului myös vierojen tarustoon, vaikkei Ivalicen Jumalia käsitelty perusteellisesti. Espereitä oli pidetty sen verran tärkeinä, että ne oli mainittu vanhoissa teksteissä. Muun maailman Jumalat sen sijaan olivat olleet lähes merkityksettömiä Metsän lapsille.

Balthier silmäili kirjaa kiinnostuneena, muttei lukenut ääneen. Ehkä mies oli löytänyt lisää tietoa Beliaksesta. Franilla oli välillä tunne, että piraatti kaipaisi Esperiään. Balthier oli tullut juttuun Beliaksen kanssa siitä huolimatta, että kyseessä oli pimeyden olento. Tosin saattoi olla, että Belias oli vain ovelampi kuin Mateus. Oli helpompaa voittaa ihminen ja ajaa tämä tuhoon, kun oli ensin saavuttanut tämän luottamuksen.

Niin, tuhoon. Esperit edustivat kuolevaisten tuhoa, vaikka oli helppoa kuvitella, että ne vain tarjosivat voimaa, jolla hallita maailmaa. Fran ei halunnut olla niiden kanssa missään tekemisissä omakohtaisten kokemustensa jälkeen.

”Tämä varmaan kiinnostaa sinua”, Balthier huomautti ja ryhtyi taas lukemaan ääneen: ”’Ennen kuin Ivalice sai alkunsa, tyhjyydessä eli kaksi Jumalheimoa, Fabar ja Danan, jotka olivat sodassa keskenään. Sota kesti tuhansia vuosia, kunnes profeetta Matoya ennusti Dananin Jumalkuninkaan, Xabaamin, kaatuvan luotettunsa käsistä. Xabaam epäili luotettua kenraalia Ahnasia petoksesta ja vangitsi tämän seuraajineen pimeän labyrinttiin.

”’Ahnas ei kuitenkaan vajonnut epätoivoon, vaan solmi liiton Kuolemanjumalan Hethin kanssa. Ahnas lupasi Hethille oman elämänsä suoritettuaan kostonsa, ja niin Heth vapautti Ahnasin ja Hänen seuraajansa pimeän labyrintistä.

”’Vuosituhat myöhemmin Pyhä Ahnas seuraajineen palasi Danan heimon luokse ja hyökkäsi tämän kimppuun. Fabar-heimon We’aka oli niin vaikuttunut Ahnasin voimista, että liittyi taisteluun Hänen rinnalleen. Taistelut jatkuivat tuhansia vuosia, kunnes Ahnas vihdoin tavoitti vangitsijansa ja kukisti tämän.

”’Siinä missä We’aka halusi Xabaamin pään, päätti Ahnas jähmettää tämän vartalon ikiajoiksi. Hän muutti sen maaksi ja nimesi tuon maan Ivaliceksi. Sen jälkeen Hohtava Ahnas vetäytyi seuraajineen Taivaaseen ja jäi tarkkailemaan ihmisten elämää Xabaamin ikuisen kehon pinnalla.’”

”Ihmisten vain?” Fran kummasteli. ”Entä mooglet, bangaat, seeqit…”
”Ja vierat?” Balthier jatkoi. ”Teillä vieroilla on omat jumalanne, eiköhän muillakin roduilla ole. Varmasti teillä on oma tarinanne siitä, miten Metsä loi maailman.”
”Metsä ei luonut maailmaa. Hän asettui ympäri Ivalicea ja loi sinne turvapaikan lapsilleen, jotta näiden ei koskaan tarvitsisi elää epäpuhtaiden kanssa”, Fran kertoi.
”Jätän sanomatta, mitä mieltä olen tuosta”, piraatti tuhahti. ”Tekisi mieleni väittää, että kaikki tässä kirjassa on silkkaa puppua, mutta sen jälkeen, mitä Giruveganissa tapahtui…”
”Niin, on vaikea olla uskomatta, kun näkee jotain omilla silmillään”, viera myönsi.
”Paitsi, ettemme nähneet mitään. Me vain kuulimme Occuriat”, Balthier huomautti. ”Ehkä ne olivat Ahnas ja kumppanit.”
”Ehkä, ehkä eivät. Luulen, ettemme koskaan saa tietää.”

Fran ei ollut edes varma, halusiko hän tietää totuutta. Ihmisten Jumalat kuulostivat yhtä sotaisilta kuin ihmiset itse. Tosin se oli luonnollista, jos ihmiset olivat Jumaliensa jälkeläisiä. Lapsetkin tulivat vanhempiinsa, se oli luonnonlaki.

Mitä Occurioihin tuli… viera ei voinut sanoa pitävänsä olennoista, jotka asuttivat Giruveganin kaupunkia. Oli silti vaikea kuvitella, että ne olisivat olleet täysivaltaisia Jumalia, sillä kyllähän Jumalat pystyivät puuttumaan tapahtumien kulkuun tuosta vain. Occuriat olivat käyttäneet kiviä ihmisten manipuloimiseen, kunnes yksi niistä oli saanut tarpeekseen, pettänyt omansa ja ryhtynyt auttamaan ihmisiä. Seuraukset olivat tosin olleet valitettavat.

”Tiedätkö… minusta on naurettava ajatus, että asumme jonkun hepun jähmetetyn ruumiin päällä”, Balthier huomautti.
”Niin sanotaan kirjassa”, Fran vastasi.
”Mutta missään ei sanota, että kirja on totuus.”

Piraatti oli oikeassa, mutta viera ei uskonut, että he pääsisivät koskaan lähemmäs totuutta. Oli kysymyksiä, joihin ei annettu vastauksia, koska kuolevaiset eivät olisi kuitenkaan kyenneet ymmärtämään niitä. Grimoire tarjosi vastauksia jonkin verran, mutta mitään takeita tiedon aitoudesta ei ollut. He saattoivat vain uskoa tai olla uskomatta, ja Fran tiesi, ettei Balthier taatusti pitänyt ajatuksesta.

”No, joka tapauksessa, jos tässä kirjassa on totuus, Jumalat ovat vetäytyneet maailmasta. He ovat jättäneet meidät selviytymään omillaan”, piraatti pohdiskeli.
”Occuriat yrittivät puuttua tapahtumien kulkuun”, Fran pisti väliin.
”Sitten ne eivät ole Jumalia, ne ovat jotain muuta.”
”Eivät ne ole kuolevaisiakaan, ne kutsuivat itseään kuolemattomiksi.”
”Olet oikeassa, mutta meidän ei silti tarvitse huolehtia niistä enää. Me tuhosimme kivet, Occurioilla ei ole enää aseitaan”, Balthier totesi. ”Ja minulla on Cidin paperit. Kukaan ei enää leiki nethisiiteillä, ei edes ihmisten valmistamilla.”

Fran ei vastannut miehelle. Balthierin päätelmä kuulosti kieltämättä loogiselta, mutta vieran oli vaikea uskoa, että Occuriat luovuttaisivat noin vain. Saattoi vielä tulla päivä, jolloin he joutuisivat kohtaamaan nuo kummalliset olennot uudestaan… tai ehkä he eivät joutuisi, mutta joku muu kuitenkin. Ivalice tuntui olevan jollain tapaa sidottu Occuroihin.

”Kirja päättyy meidän aikaamme”, Balthier totesi. ”’Kaksi suurvaltiota, Rozarria lännessä ja Archadia idässä, sotivat keskenään. Archadia tuhosi sodassa sekä Landiksen että Nabradian, jotka ovat nykyisin pelkkää usvaista suota. Archadian onnistui myös valloittaa pieni Dalmascan valtakunta, mutta sodan päättyessä kuolleeksi luultu prinsessa Ashelia B’Nargin Dalmasca voitti Archadian keisarin Vayne Carudas Solidorin ja lunasti kruununsa takaisin.’”

Mies oli tovin hiljaa ja kuului selailevan kirjan sivuja. ”Tässä on koko tarina. Yksityiskohdat puuttuvat, mutta tässä kerrotaan nethisiiteistä, Pharoksen räjähdyksestä ja Usvasta. Meidän nimiämme ei ole mainittu, mutta meidän osuudestamme sodassa kerrotaan.”
”Se ei ole mahdollista”, Fran kuiskasi käheällä äänellä. ”Tuo kirja on ties kuinka vanha. Se mies sanoi säilyttäneensä sitä vuosia. Ei siinä voi olla tapahtumia puolen vuoden takaa.”
”Mutta tässä on”, piraatti puuskahti. ”Tässä kerrotaan myös Larsan kruunaamisesta uudeksi keisariksi, Balfonheimin muuttumisesta virallisesti itsenäiseksi kaupungiksi ja kaikesta muustakin, joka on tapahtunut vain hetki sitten.”

Fran oli tyrmistynyt. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Kirjaa pystyi lukemaan omalla kielellään, olipa lukija kuka tahansa, ja lisäksi se tuntui olevan varsin tarkka kuvaus aikojen alusta nykypäivään saakka.

”Ehkä se mies on täydentänyt kirjan tarinaa”, viera ehdotti.
”Eikös hän ollut ulkomailta?” Balthier varmisti.
”Ei se tarkoita, etteikö hän olisi kuullut, mitä täällä on tapahtunut. Varmasti koko maailma seurasi Vaynen toimia, olisihan Archadia saattanut hyökätä muuallekin valloitettuaan Rozarrian”, nainen pohdiskeli.
”Luulisi silti, että tarina olisi edes hieman vääristynyt.”

Mies oli oikeassa, mutta Fran ei olisi halunnut ajatella toista vaihtoehto. Magian käyttö oli juttu sinänsä, mutta maagiset esineet herättivät vieran epäilykset välittömästi. Jos kirja kirjoitti itse itsensä tai Jumalat täydensivät sitä ajan kuluessa, se saattoi olla erittäin vaarallinen… olipa vanha kapteeni ollut siitä mitä mieltä hyvänsä.

”Luuletko, että meidän kannattaisi hankkiutua kirjasta eroon?” Fran kysäisi mieheltä ja vilkaisi tätä. Piraatin kasvoilla oli pohdiskeleva ilme, mutta siinä ei ollut synkkyyttä. Mies näytti enemmänkin innostuneelta.
”Jos se osoittautuu vaaralliseksi, ehkä sitten”, tämä vastasi, ”mutta kenties se on harmiton. Minä lukisin tämän mieluusti. Uskon tämän vastaavan moniin kysymyksiin, joita olen pohtinut.”
”Entä mitä sinä olet pohtinut?” viera lausui kysymyksen, jota hän oli pyöritellyt mielessään jo varsin kauan. Balthier oli puuhannut jonkin aiheen parissa pitkään kertomatta oikeastaan mitään.
”Erästä piraattilegendaa”, mies kertoi ja nousi sängyltä.

Balthier laski Grimoiren kirjoituspöydälleen ja meni penkomaan laatikoitaan. Hetken päästä hän kaivoi esille toisen kirjan. Sen kannen reunat olivat rispaantuneet ja sivut kellastuneet, kirja näytti siltä, että se oli luettu erittäin monta kertaa. Mies selasi sitä tovin etsiessään oikeaa kohtaa.

”’Kun magia oli saapunut Ivaliceen, alkoi uusi loistelias aika. Tämä tapahtui kauan, kauan sitten. Ihmismuisti ei riitä niin pitkälle ja siksi tarinan yksityiskohdat ovat hämärtyneet. Oli kuitenkin aika, jolloin ilmalaivat kiisivät ensimmäistä kertaa taivaiden halki ja piraatit valloittivat paikkoja, joissa kukaan ei ollut aiemmin käynyt.

”’Tuolloin taivas oli täynnä purvamia, noita uskomattomia leijuvia mantereita, jotka ovat jo ajat sitten pudonneet alas. Vain Bervenia on enää jäljellä noista magisiittien loisteessa paistattelevista maista.

”’Mutta silloin niitä oli paljon ja ne olivat täynnä aarteita, täynnä toinen toistaan upeampia magisiitteja. Juuri se ajoi ne tuhoon, sillä piraatit eivät voineet vastustaa aarteita. He louhivat mantereet tyhjiksi, kunnes ei enää ollut magisiitteja, jotka olisivat kannatelleet taivasmaita.

”’Oli kuitenkin yksi manner, jota ei koskaan louhittu tyhjiin. Lemurés, tuo salaperäinen, kadonnut manner. Huhuttiin, että siellä asui aivan erityinen rotu. Nuo siivelliset eivät sallineet piraattien valloittaa kotiaan.

”’Vain yhden piraatin kerrotaan päässeen vierailemaan Lemurésiin, mutta hän ei koskaan kertonut mantereen tarkkaa sijaintia kenellekään. Hän vain toi mantereelta kiven, kauneimman kiven, joka oli koskaan nähty, todisteena vierailustaan. Siitä päivästä lähtien jokainen piraatti on halunnut vierailla tuolla mantereella, mutta tähän päivään mennessä sitä ei ole löydetty uudestaan.

”’Lemurés katosi muiden mantereiden lailla, mutta koska sen putoamisesta ei ole merkkiäkään Ivalicen pinnalla, sen uskotaan yhä leijuvan taivaalla’”, Balthier luki. Miehen ääni oli täynnä pikkupoikamaista innostusta. ”’Mantereelta palannut piraatti antoi kuitenkin jälkeläisilleen yhden vihjeen. Kuolinvuoteellaan hän kehotti poikaansa etsimään Glabadosin kätkön.’”
”Balthier, tuo on lastensatu”, Franin oli pakko huomauttaa.
”Piraatit ovat satoja vuosia puhuneet siitä”, mies väitti.
”Eivätkä silti ole löytäneet sitä”, viera intti. ”Teillä on ollut satoja vuosia aikaa lennellä pitkin taivasta, mutta Lemurés ei vain ole tullut vastaan.”
”Juuri siksi Grimoire voi tarjota vastauksia”, piraatti selitti. ”Jos siihen on todella kirjattu kaikki, siitä löytyy myös Lemurésin tarina kokonaisuudessaan. Kenties myös kätkön sijainti selviää siitä.”

Fran hymyili miehelle. Ehkä oli parempi antaa Balthierin yrittää etsiä kätköä. Mies tarvitsi tekemistä, ettei tylsistyisi täysin nyt, kun heillä ei ollut Strahliakaan. Tuskin historian tutkimisesta ainakaan haittaa olisi.

”’Aikana, jolloin magia oli arkista ja ilmalaivat liisivät taivaalla… Purvamat, leijuvat maat,
taivaiden rajoilla ne odottavat tallomattomina, tuntemattomina. Niin kuului legenda. Ja lapset, jotka kuulivat sen, käänsivät silmänsä kohti taivasta ja unelmoivat. Siellä, yläpuolella, täysin unohdettu maa – siivellisten valtakunta’”, Balthier siteerasi ryppyistä paperia, jonka oli poiminut Cidin luota tuodusta laatikosta. ”’Glabadosin kätkö on avain, joka heilauttaa auki haihtuvan muiston ovet.’”
”Eli me yritämme löytää kätkön?” Fran varmisti.
”Kyllä. Minun täytyy tarkistaa, löytyykö Cidin muistiinpanoista aiheesta enemmän. Hän jätti tämän minulle, hän tiesi, että haluaisin todistaa piraattilegendan todeksi”, Balthier intoili. ”Hän olisi tosin voinut kirjoittaa tähän, mistä oikein on lainauksen ottanut. Mutta jos hänen muistiinpanoistaan ei löydy lisätietoa, voin yrittää etsiä Grimoiresta. Reddaksen muistiinpanoista sain selville vain sen, missä Lemurés ei ainakaan ole.”
”Etsikö Reddaskin sitä?” viera hämmästyi. Piraatit totisesti uskoivat legendaansa, kenties nämä kaikki yrittivät epätoivoisesti löytää tuon salaperäisen mantereen.
”Luulen niin”, Balthier hymähti ja taitteli paperin hyvin varovaisesti, ennen kuin sujautti sen piraattilegendoja käsittelevän kirjan väliin.
”Hyvä on, meillä on siis uusi seikkailu edessämme heti, kun olet selvittänyt kätkön sijainnin”, viera päätteli.

Oikeastaan ajatus tuntui mukavalta. Archadesissa vierailu ei ollut ollut erityisen miellyttävä, mutta sen sijaan jonnekin muualle saattaisi olla mukava matkustaa. Lisäksi myös Fran kaipasi seikkailuja, hänellä oli samanlainen tunne kuin Penelolla. Hän ei osannut vain asettua aloilleen tavalliseen arkeen. Taivas kutsui häntä.

”Itse asiassa meidän on tehtävä eräs asia, ennen kuin lähdemme kätkölle”, Balthier kuitenkin tokaisi. Viera loi mieheen kysyvän katseen. ”Käymme Rabanastressa. En ala lennellä Potilla ympäriinsä, meidän on saatava tyttömme takaisin.”

Fran avasi suunsa vastatakseen miehelle, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun ulko-ovelta kuului hätäinen koputus. Emíly huusi Balthierin nimeä, naisen ääni kuulosti itkuiselta.

Piraattikaksikko ryntäsi ovelle, jonka takaa paljastui kauhistunut nainen. Tällä oli mukana sekä Janet että molemmat pojat, jotka näyttivät siltä, että heidät oli kiskottu sängystä kesken unien.

”Sarah on kadonnut!” Emíly sai henkäistyä, ennen kuin purskahti lohduttomaan itkuun.