Featured Slider

Viettelys: Luku 31

Kirjoittajan huomioita: Tässä luvussa saamme hieman lisää Ruden näkökulmaa. On ollut ihanaa sukeltaa myös hänen ajatuksiinsa. Kun aloin kirjoittaa tätä ficciä, Tifan näkökulma oli minulle niin vahva, etten voinut edes kuvitella nostavani sen rinnalle mitään muuta. Mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä vahvemmin myös Rude on alkanut puhua minulle... ja nyt rakastan hänen mielensä syövereitä.


Luku 31

Lähtö


”Tämä on täysin sinun syytäsi!” Wallace karjui ja jysäytti asekätensä vasten puista pöytää, johon jäi lommo. ”Jos et olisi vietellyt Tifaa ja ryöstänyt häntä Cloudilta, mitään tästä ei olisi tapahtunut!”

Rude ei vaivautunut vastaamaan, mutta Wallacen sanat kaivautuivat silti ihosta läpi ja tökkivät sydämeen. Hän ei voinut kiistää osallisuuttaan Tifan katoamiseen. Vähintään hänen olisi pitänyt tarjoutua kyyditsijäksi painokkaammin, mutta hän oli halunnut antaa Tifalle tilaa päättää omista asioistaan.

”Nuo perskuleen pukupellet pitäisi jättää pois selvittelystä kokonaan”, Highwind sanoi ja tuprutti ilmaan savua sätkällään. Hän loi pitkän katseen Tuestin suuntaan.

Tuestin ilme oli lukematon. Katse oli lasittunut jonnekin kaukaisuuteen ja oli mahdotonta sanoa, mitä miehen mielessä liikkui juuri sillä hetkellä. Huoneen tunnelma sen sijaan oli käsin kosketeltavan pisteliäs. Wallace ja Highwind olivat valmiita heittelemään huonekalut seinille, Strife marssi edestakaisin ja Reno saattaisi minä hetkenä tahansa ryhtyä haastamaan riitaa riehuvan kaksikon kanssa. Shinralta aikoinaan karannut tutkimuseläin oli puolestaan lähetetty etsimään hajujälkiä Tifasta. Ainoa, joka otti rauhallisesti, oli seinään nojaava Valentine, mutta Rude pystyi lukemaan ahdistuksen hänen kasvoiltaan.

Omakotitaloalueelta ei ollut löytynyt jälkeäkään Tifasta. Kukaan naapuri ei ollut nähnyt mitään, kun Rude ja Reno olivat kierrelleet tiedustelemassa. Strife oli sillä välin kolunnut jokaisen sivukadunkin yhtä heikoin tuloksin. Tseng ja Elena olivat liittyneet seuraan, mutta Tifa näytti kadonneen ilmaan.

Tuestin puhelin pärähti soimaan samalla hetkellä, kun Kisaragi törmäsi huoneeseen sisälle. Hän hengitti raskaasti ja nojasi hetken polviinsa ennen kuin sai sanaa suustaan. Tuesti vetäytyi ikkunan ääreen keskustelemaan, mutta se ei estänyt Kisaragia kailottamasta.

”Myös tohtori Clemens on kadonnut”, Kisaragi ilmoitti.

Strife pysähtyi kesken askeleen ja jäi tuijottamaan Kisaragia. Ruden rinnassa jysähti. Eikö Tifan lääkärin nimi ollut Olivia Clemens?

”Mitä helkkaria jostain tippaiitasta?” Wallace kysyi. ”Nyt puhutaan Tifasta!”

”Hän on hoitanut Tifaa”, Strife sanoi.

”Luuletko, että katoamiset liittyvät toisiinsa?” Valentine kysyi.

”Ihan taatusti liittyvät!” Kisaragi sanoi. ”Mitä jos sieppaaja vei myös tohtorin, jotta Tifan raskaudesta on helpompaa huolehtia?”

”Tai sitten hän on koko sieppauksen takana”, Tuesti sanoi yllättäen. Rude ei ollut edes huomannut, että hän oli ehtinyt lopettaa puhelun ja työntää kännykän takaisin takkinsa taskuun.

Tuesti pyyhkäisi hiuksiaan taaksepäin. Kasvoille piirtyi uurteita, joihin Rude ei ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota. Oli kuin Tuesti olisi vanhentunut monta vuotta yhdessä yössä.

”Rufus Shinra soitti”, Tuesti jatkoi. ”Tseng ja Elena ovat jäljittäneet Tifan puhelinta ja samalla penkoneet kaikkea, mitä Shinra-yhtiö tietää hänestä.”

Wallace ja Highwind älähtivät molemmat, mutta käden kohotus Tuestilta sai heidät vaikenemaan. Rude risti kädet rinnalleen ja jäi odottamaan tarkempaa selontekoa. Juuri nyt Avalanchen toiminta ei varsinaisesti vakuuttanut, eikä Rude voinut olla ihmettelemättä, miten joukko oli saanut onnistuneesti räjäytettyä Shinran makoreaktoreita, kun organisoituminen etsintäoperaatioon oli tätä tasoa.

”Koska Olivia liittyy Tifan tapaukseen, Turkit ryhtyivät penkomaan myös hänen taustojaan”, Tuesti sanoi. ”Hän on opiskeluaikanaan ihaillut suuresti tohtori Hojoa ja ollut kiinnostunut kaikista Shinran menneistä ihmiskokeista. Hänellä epäillään olleen myös yhteyksiä laittomien huumeiden suunnittelijoihin, mutta sitä ei pystytty koskaan todistamaan.”

Hiljaisuus tihkui jäätä. Jokainen silmäpari oli lukittautunut Tuestiin.

”Reeve, sinä idiootti!” Kisaragi kiljui. ”Miksi palkkasit hänet?”

”Minun on pyydettävä anteeksi teiltä kaikilta”, Tuesti vastasi. ”Olen ollut kiireinen, vaikka se ei tietenkään ole syy jättää turvaselvityksiä tekemättä. Olivia onnistui vakuuttamaan minut motiiveistaan suojella planeettaa ja auttaa WRO:n terveydenhuoltoa kestävillä tavoilla. Tämä kaikki on minun syytäni.”

Rude puristi kätensä nyrkkiin ja avasi ne uudestaan kahdesti. Tuesti veti syvään henkeä ja puisteli hetken päätään.

”Emme tietenkään tiedä varmaksi, että Olivia on sekaantunut Tifan katoamiseen, mutta tässä kohtaa se näyttää todennäköiseltä”, Tuesti jatkoi jälleen. ”Elena myös onnistui jäljittämään Tifan puhelimen Midgarin rajalle. Hän ja Tseng lähtivät kohteeseen jo.”

”Hyvä. Turkit ovat siis ottaneet jo tapauksen haltuun”, Reno sanoi. ”Rude ja minä lähdemme sinne myös. Te muut… voitte jatkaa huoneen lattian kuluttamista ja riekkumista.”

”Tuollaiset kukkakepit eivät minua määräile!” Wallace sanoi ja osoitti asekätensä kohti Renoa.

Rude naksautti rystysiään, mikä sai Highwindin tarttumaan keihääseensä. Valentine suoristautui ja Kisaragi tavoitteli heittotähteään. Jos hiljaisuus oli aiemmin tihkunut jäätä, nyt vaikutti siltä, että joku oli laukaissut sähkömaterian.

Strife marssi Turkien ja Avalanchen väliin. Hän mulkaisi ensin Renoa, sitten ystäviään ja yskäisi.

”Me kaikki välitämme Tifasta. Jos hän olisi täällä, hän haluaisi meidän tekevän yhteistyötä”, Strife sanoi. ”Barret ja Cid, te aloitatte Midgarin ilmatutkinnan. Vincent, Yuffie ja minä lähdemme Turkien mukaan.”

Reno avasi suunsa mutta sulki sen pian uudestaan, kun Strife mulkaisi häntä jälleen. Huh, tuo oli totisesti uutta. Jos joku sai vaiennettua Renon pelkällä katseella, hänen oli täytynyt tehdä mieheen melkoinen vaikutus.

Wallace ja Highwind jupisivat keskenään jotain homppeleista, mutta suostuivat silti poistumaan huoneesta. Rude pani merkille, kuinka Strifen kasvot kalpenivat pari astetta.

”Mennään sitten! Vauhtia!” Kisaragi sanoi. ”Wutain valkoinen ruusu on valmiina pelastamaan ystävänsä eikä aio antaa kenenkään hidastaa!”

”Wutain valkoinen kälätin ennemminkin”, Reno sanoi ja käveli ulos huoneesta.

Rude seurasi työpariaan eikä jäänyt katsomaan, tulivatko muut perässä.

~o~

Tukka tippui vettä mutta tuntui sentään hieman puhtaammalta. Tifa oli peseytynyt pelkän hanan varassa parhaan kykynsä mukaan ja syönyt kaiken, mitä hänen eteensä oli kannettu. Olo alkoi vihdoin olla parempi, ja jopa päänsärky oli suostunut väistymään. Hän yritti silti näyttää mahdollisimman heikolta ja huonovointiselta, sillä ei ollut mitään syytä rohkaista tohtori Valentinea aloittamaan kokeitaan.

Tifa makasi sängyllä ja piti vapaata käsivartta otsallaan. Samalla hän antoi kuitenkin katseensa kiertää huoneen jokaisessa yksityiskohdassa. Ikkunaa ei ollut, joten hänen olisi käytettävä ovea pakenemiseen. Ainoat huonekalut olivat sänky ja pieni pöytä. Tohtori Clemens vei tarvikekärryn pois joka kerta, kun poistui itse tilasta. Yhdessä nurkassa oli kamera, josta Tifaa epäilemättä tarkkailtiin. Jos tohtoreilla ei ollut apulaisia, ei tarkkailu voinut mitenkään olla jatkuvaa, mutta oli mahdotonta tietää, milloin joku seurasi kameran kuvaa ja nauhoitettiinko sitä.

Oli siis lähdettävä siitä oletuksesta, että pako huomattaisiin välittömästi. Se tarkoitti, että Tifa saattaisi joutua taistelemaan. Hänellä oli puolellaan silti etu, koska tohtorit halusivat hänet elossa ja hyvinvoivana. He eivät riskeeraisi lasta, josta suunnittelivat seuraavaa supersotilasta, sillä Tifa oli ymmärtänyt Clemensin puheista, että oli vaikea löytää sopivia äitiehdokkaita… tai synnyttäjiä, kuten nainen oli sanonut. Tifa ei ollut hänelle mitään muuta kuin tulevaa sotilasta kantava kohtu.

Huoneessa ei ollut mitään, mitä Tifa olisi voinut käyttää aseena. Hän ei saanut ruokailuvälineeksikään kuin lusikoita, joita oli mahdoton pihistää, sillä Clemens tarkisti aina, että kaikki oli tallella. Oli käytettävä siis käsiä, mutta se ei varsinaisesti ollut ongelma. Rystyset saattaisivat kärsiä, koska taisteluhansikkaita ei ollut nyt saatavilla, mutta sen uhrauksen Tifa oli valmis tekemään.

Ovi kävi jälleen. Tifa huokaisi ja pysytteli makuulla. Hän painoi silmänsä kiinni, mutta aisti jokaisella solullaan, kuinka Clemens työnsi taas kärryn sängyn vierelle. Patja painui, kun nainen istui Tifan viereen.

”Kuinka voit?” Clemens kysyi.

Tifa voihkaisi ja painoi otsaansa samalla, kun hivuttautui pystyyn mahdollisimman hitaasti. Hän avasi silmänsä ja antoi katseensa harittaa hetken ennen kuin kohdisti sen tohtoriin.

”Pahoinvointi ei hellitä”, hän sanoi.

”Et ole kuitenkaan oksentanut, mikä on hyvä merkki”, tohtori sanoi. ”Olinkin sitä mieltä, että ne kadulta poimitut urpot käyttivät liian kovia aineita ja otteita sieppaamiseen. Mutta kyllä sinä toivut. Pari päivää ja voimme aloittaa p-ainepistokset.”

Tifa nielaisi eikä hänen tarvinnut esittää olevansa kauhuissaan. Hän vetäytyi kohti sängyn päätyä ja laski molemmat kädet vatsansa suojaksi.

”Tiedän, että sinua pelottaa”, Clemens jatkoi. ”Pelkäisin myös itse asemassasi. Valitettavasti minä en ole sopiva synnyttäjäehdokas. Muuten olisin tarjoutunut peloistani huolimatta. On kunnia synnyttää seuraavan sukupolven sotilas. Ajattele, millaisia luomuksia Genesis ja Sephiroth olivat, Genesis tietysti edelleen, ja puhumattakaan juuri Nerosta, jonka pimeyttä pystyi vastustamaan ainoastaan Vincent Valentine. Nyt kun Valentinella ei ole enää demoneita sisällään, pimeyttä ei voi vastustaa kukaan.”

Tifa sydän jyskytti kurkussa asti. Clemensin silmät kiiltelivät, kun hän selosti ajatuksiaan. Millainen nainen oli valmis uhraamaan oman lapsensa ihmiskokeille? Oli mahdotonta ymmärtää tohtorin ajatusmaailmaa.

”Pistokset eivät todennäköisesti juurikaan satu”, Clemens sanoi. ”Syö nyt iltapalasi. Näen, että sait peseytymispulman ratkaistua, joten meidän ei tarvitse miettiä sitä hetkeen. Valot sammuvat tunnin päästä, ja oletan sinun nukkuvan kunnon yöunet. Mitä nopeammin saamme sinut takaisin voimiisi, sitä pikemmin pääsemme aloittamaan. Tohtori Valentine käy levottomaksi.”

Clemens lastasi pöydälle uuden tuopin täynnä vettä, kaksi sämpylää, juotavan jogurtin ja kulhollisen hedelmälohkoja. Tällä kertaa ruokailuvälineenä ei ollut edes lusikkaa.

”Aamulla mittaamme taas verenpaineesi ja otamme verinäytteen. Haluan silloin myös virtsanäytteen, joten koeta olla käyttämättä wc:tä yön aikana”, tohtori sanoi ja nousi sängyltä. Hän työnsi kärryn ovelle ja katosi sen toiselle puolelle. ”Kauniita unia, paremman huomisen kuvia.”

Ovi sulkeutui kolahtaen. Tifa yritti kuunnella, lukittiinko se, mutta ei erottanut naksahdusta. Hän möngersi hitaasti parempaan asentoon kuin liikkuminen olisi tehnyt pahaa ja ryhtyi syömään iltapalaansa mahdollisimman verkkaiseen tahtiin. Välillä hän oli kakovinaan ja piti pitkiä taukoja suupalojen välillä.

Tunnin päästä tulisi pimeys. Todennäköisesti se kestäisi ainakin kahdeksan tuntia, ehkä jopa enemmän, jos tarkoitus oli, että Tifa lepäisi riittävästi. Hän oli maannut suurimman osan päivää eikä ollut varsinaisesti väsynyt, mutta pieni lepohetki tekisi varmasti silti hyvää. Sen jälkeen olisi toimittava. Vähintään oli saatava ketju irti ja tarkistettava huoneen ovi.

~o~

Rude otti vastaan puhelimen, jonka Elena ojensi hänelle. Näyttö oli lähtenyt lohkeamaan kulmasta ja pimentynyt. Se oli silti Tifan puhelin. Rude tunnisti pienen sydäntarran, jonka Tifa oli liimannut puhelimen takapuolelle.

Rintaa kouristi, kun Rude nosti katseensa Midgarin raunioihin. Ajotie jatkui katkeamattomana vielä jonkin matkaa mutta katosi sitten sortuneiden rakennusten alle. Osa taloista oli yhä pystyssä mutta pahoin vaurioituneita. Oliko Tifa viety raunioihin? Miten hänet ikinä löydettäisiin sieltä?

”Jou, jaksatko?” Reno kysyi ja kopautti Rudea hartialle patukallaan.

Rude tyytyi nyökkäämään eikä irrottanut katsettaan maisemasta. Midgarin slummit olivat tuhoutuneet miltei kokonaan, mutta Shinran torni pönötti yhä pystyssä kaiken keskellä. Sen alakerroksista oli löydetty reitti Deepgroundin tiloihin, jotka puolestaan olivat säilyneet yllättävän hyvin. Toki katto oli osittain romahtanut, mutta Turkit olivat onnistuneet kaivamaan sieltä kasapäin tavaraa ja tietokoneita, joiden kovalevyjä tutkittiin edelleen. Rude tiesi myös WRO:n käyneen tonkimassa paikassa kesällä. Kisaragi oli löytänyt sulan, joka oli lopulta johdattanut Genesiksenä tunnetun Soldierin jäljille.

Olivia Clemens ihaili tohtori Hojoa ja ilmeisesti myös nuorempaa Grimoire Valentinea. Voisiko hän olla niin typerys, että olisi vienyt Tifan Deepgroundin tiloihin? Vai oliko kännykkä heitetty Midgarin rajalle pelkkänä hämäyksenä?

”Hajaannumme etsintätiimeihin”, Tseng sanoi. ”Elena Valentinen ja Strifen mukaan, Kisaragi Renon ja Ruden. Minä otan helikopterin ja liityn ilmatarkkailuun.”

”Minkä ihmeen takia kuuntelisin sinun ohjeitasi? Menen Vincen ja Cloudin matkaan”, Kisaragi sanoi.

”Jos arvon prinsessa niin haluaa”, Tseng sanoi täysin tyynellä äänellä. ”Tiimit olisi kuitenkin järkevä jakaa siten, että Turkeja on molemmissa ja että voimasuhteet ovat samat kummassakin.”

”Yuffie, ei ole järkevää kiistellä tästä. Tärkeintä on löytää Tifa. Mene Turkien kanssa”, Valentine sanoi.

Kisaragi näytti kieltään Valentinelle kuin mikäkin pikkukakara mutta liittyi Renon ja Ruden seuraan. Rude ei edes ryhtynyt arvailemaan, mihin suuntaan Kisaragin ja Valentinen suhde oli kehittynyt sitten edellisen tapaamisen. Myös silloin he olivat olleet yhteisellä etsintäretkellä. Jos kateissa olisi ollut kuka tahansa muu kuin Tifa, Rude olisi jopa saattanut huomauttaa Renolle, kuinka WRO ja Avalanche hukkasivat jäseniään koko ajan. Nyt vitsi ei jaksanut naurattaa.

”Jou, otetaan lentolaudat”, Reno sanoi. ”Autolla ei tee mitään tuolla.”

Hetkeä myöhemmin Rude, Reno ja Kisaragi kiihdyttivät Midgarin raunioihin. Ei kestänyt kauaakaan, kun Kisaragi jo huiskaisi ensimmäiseksi ja Reno kiihdytti hänen peräänsä. Rude eteni rauhallisemmin. Hän olisi mieluummin matkustanut helikopterissa Tsengin kanssa, mutta toisaalta tällä tavoin hän saattaisi päästä nopeammin Tifan luokse.

”Aloitetaan Deepgroundista”, Reno kailotti Kisaragille, joka käänsi kurssin kohti Shinran tornia.

~o~

Kun Tifa avasi silmänsä, oli täysin pimeää. Hän ei ollut varma, kuinka pitkäksi aikaa oli torkahtanut, joten enää ei voinut odottaa. Hän kampesi itsensä istuvaan asentoon ja hivuttautui likelle sängynpäätyä. Sormet liikkuivat pitkin putkia, joita hän oli ennen valojen sammumista tarkastellut mahdollisimman huomaamattomasti.

Ketju oli kiinni päätyputkessa, joka liittyi sängyn pohjan kohdalla toiseen putkeen. Jos ne saisi nitkutettua irti toisistaan, ketjun saisi puolestaan irti sängystä. Se jäisi silti ranteeseen, mutta sen pulman voisi selvittää myöhemmin. Pehmustettu ranneke oli irrotettavissa veitsellä tai muulla riittävän terävällä välineellä, kun Tifa olisi ensin päässyt ulos täältä, missä ikinä olikaan.

Putket nirskuivat, kun Tifa alkoi nytkyttää niitä. Hän pysähtyi ja jäi kuuntelemaan, lähestyikö kukaan huonetta. Kun askelten ääntä ei kantautunut korviin, hän jatkoi putkien nykimistä. Kirske sai kylmät väreet juoksemaan pitkin ihoa ja hampaat narskumaan yhteen. Kuinka inhottava ääni tuo olikaan!

Tifa riuhtoi yhä kovempaa. Sänky keinahti liikkeen voimasta, kun päätyputki loksahti pois paikoiltaan. Tifa oli lentää selälleen, mutta sai sängyn reunasta kiinni. Hän kiskaisi ketjun irti ja ryhtyi asettelemaan päätyä mitenkuten paikoilleen. Pimeässä oli kuitenkin mahdotonta sanoa, menikö se lopulta täysin kohdalleen, mutta ehkä sillä ei ollut väliä. Kun hänen pakonsa huomattaisiin, kukaan ei jäisi tarkastelemaan sängynpäätyä.

Käytävästä ei edelleenkään kuulunut ääniä. Joko tohtorit olivat untenmailla tai luottivat siihen, ettei Tifalla ollut mahdollisuuksia paeta. Tifa ei jäänyt pohtimaan asiaa enempää vaan hapuili käsiinsä kulhon, jossa hedelmälohkot olivat olleet. Hän iski sen rikki pöydän kulmaan. Kipu viilsi oikeaa etusormea, kun posliinin sirpale viilsi sitä lentäessään lattialle. Tifa puri huultaan ja peitti ulos pyrkivän kirahduksen. Hän puristi kulhon reunaa kädessään ja lähti hiipimään kohti ovea välittämättä kättään pitkin valuvasta verinorosta.

Ketju kolahti lattialle ja laahasi pitkin laattoja. Tifa pysähtyi ja nosti ketjun vasemman kätensä varaan ennen kuin jatkoi matkaansa. Hän pääsi ovelle ja nykäisi sitä sydän kurkussa pamppaillen. Ovi nytkähti muttei auennut. Sen antoi silti periksi yllättävän paljon. Tifa nykäisi sitä uudestaan, kunnes muisti oven avautuvan ulospäin. Hän työnsi sitä ja sai sen rakoselleen.

Kurkistus oven raosta paljasti hakasen, joka sulki sen. Tifa ei siis voinut olla sellissä. Sellaisessa ovessa olisi ollut oikea lukko.

Tifa työnsi oven niin auki kuin sai ja ujutti rikotun posliinin hakasen alle. Oli naurettavan helppoa tyrkätä hakanen pois paikoiltaan ja avata ovi kokonaan. Valaistusta ei ollut, mutta jostain kajasti silti kelmeää valoa. Tila ei ollut käytävä vaan muistutti enemmän avokonttoria. Osa sermeistä oli kaatunut lattialle, jolla pyöri papereita, levinneitä mappeja ja ties mitä muuta rojua. Kun Tifa vilkaisi taakseen, hän näki oven, joka olisi voinut viedä yhtä hyvin siivouskomeroon tai arkistoon.

Edeten kumarassa lähellä yhä pystyssä olevia sermejä Tifa hiipi pois vankilansa lähettyviltä ja suuntasi kohti valtavia ikkunoita. Hän painautui seinää vasten ja kurkisti ulos. Korkeus sai vatsan kääntymään ylösalaisin. Tähtien täplittämä yötaivas kaartui rauniokaupungin ylle kuun möllöttäessä keskitaivaalla, ja kauempana erottuivat Edgen valot.

Tifa nielaisi. Nyt hän tiesi, missä oli. Hänen täytyi edetä alemmas, kunnes pääsisi ulos. Valitettavasti ei ollut toivoakaan, että hän pääsisi kotiin ennen aamua. Öinen raunio-Midgar oli jalan miltei mahdoton kuljettava.

Juuri kun Tifa oli kääntymässä takaisin konttoriin ja lähdössä etsimään tietä portaikkoon, välkkyvä valo kiinnitti hänen huomionsa. Hän siristi silmiään ja näki valon etenevän kaupungin yllä. Se pyyhki rakennuksia ja kierteli korkeimpia tornitaloja ympäri. Helikopteri. Sen oli pakko olla helikopteri.

Ja helikopteri tarkoitti Turkeja. Rude etsi Tifaa.

~o~

Shinratornin aulan ovet olivat jämähtäneet auki ja tuuli oli pöllyttänyt aulan sekaisin. Kenties siellä oli jopa pitänyt majaa jokin eläin. Ruden vatsanpohjalla kävi kummallinen läikähdys, kun hän astui ovista sisään. Torniin käveleminen oli nostalgista, vaikka Shinra-vuosiin liittyi paljon myös negatiivisia muistoja. Kaikesta huolimatta Rufus Shinran palveleminen oli muodostanut Ruden tähänastisen elämän ytimen. Vasta aivan viime aikoina hänen tärkeysjärjestyksensä oli kokenut myllerryksen.

”Yh, ei kyllä yhtään huvittaisi mennä niihin homeisiin käytäviin taas”, Kisaragi sanoi.

”Voit aina jäädä pitämään vahtia tänne ylös. Yritämme muistaa ottaa sinut mukaan, jos tulemme samaa kautta takaisin”, Reno sanoi.

”Tifa on minun ystäväni. En taatusti anna sinun löytää häntä ensin.”

”Koeta sitten edes kälkättää hiljempaa. Clemensin eukko kuulee sinut, vaikka olisi puoli kilometriä alapuolellamme.”

Rude puisteli päätään. Valitettavasti Reno saattoi olla oikeassa. Ei sentään Olivia Clemensin kuulon suhteen, mutta alas kuljettavan matkan. Hissiä oli turha kuvitella käyttävänsä, ja Deepground sijaitsi Midgarin alapuolella. Shinratorni oli ylätasolla keskellä kaupunkia. Se oli ainoa paikka, joka oli suoranaisesti pystyssä, mikä tarkoitti pitkää matkaa syvyyksiin.

”Hitto, jos tilanne olisi toinen, olisi hauska käydä vanhalla konttorilla”, Reno sanoi, kun he astuivat portaikkoon.

Rude vilkaisi vaistomaisesti ylöspäin. Näitä portaita pitkin pääsi aina kerrokseen 59 asti. Hän ei ollut koskaan kävellyt sinne eikä hän tiennyt ketään muutakaan, joka olisi ryhtynyt moiseen urotekoon. Kuitenkin jos se olisi auttanut Tifaa, hän olisi juossut nuo pahuksen portaat ylös.

Valitettavasti suunta oli toinen. Reno nykäisi lattialuukun auki ja paljasti kapeat kierreportaat, jotka laskeutuivat Midgarin uumeniin ja aina Deepgroundiin saakka. Aiemmin Deepgroundiin oli kuljettu salaovesta, josta edes Turkit eivät olleet olleet tietoisia. Nykyisin salaoven tilalla oli pelkkä aukko.

”Naiset ensin”, Reno sanoi ja viittoi kierreportaisiin.

Kisaragi sanoi jotain, mutta hänen äänensä hukkui laukaukseen, joka kaikui pitkin portaikkoa. Ruden katse singahti ylöspäin, mutta hän ei erottanut mitään. Hän hapuili taskulamppua taskustaan samalla, kun Kisaragiin tuli jo liikettä.

”Se tuli ylhäältä!” Kisaragi sanoi ja säntäsi kierreportaiden sijaan päinvastaiseen suuntaan.

”Ovela paskiainen. Kukapa olisi arvannut, että hän on ylhäällä eikä alhaalla”, Reno sanoi, kun lähti Kisaragin perään.

Rude säntäsi portaisiin kolmantena. Kurkku kuroutui umpeen, vaikkei hän ollut vielä edes hengästynyt.

Älä kysy hintaa: Luku 8

Luku 8


Chiaki nousi istumaan sängyllään ja venytteli käsiään raukeasti. Hän oli nukkunut tavattoman hyvin. Mikään ei ollut tänä yönä häirinnyt hänen uniaan, eivät edes Mitokin häiriintyneen seksuaaliset unet. Tuntuipa hyvältä, kun oli pitkästä aikaa nukkunut oikein kunnolla.

Tyttö aukaisi silmänsä ja kirkaisi saman tien. Sasuke istui Mitokin petaamattomalla sängyllä synkeä ilme kasvoillaan. Chiaki kiskoi peittoa paremmin päälleen, sillä yöasu ei peittänyt todellakaan tarpeeksi.

”Mitä halvattua sinä täällä teet?” Chiaki sai kysyttyä. Mitoki oli varmaankin herännyt aikaisin. Vilkaisu kelloon kertoi, että aamupäivä oli ehtinyt vierähtää jo kymmeneen. Mutta Chiaki nyt nukkuikin aina pidempään kuin hänen sinihiuksinen yliaamuvirkku ystävänsä.

”Tulin tarkistamaan, että olet kunnossa, Chiaki-san”, Sasuke vastasi. ”Hyvää huomenta.”
”Huomenta…” Chiaki mutisi. ”Olen aivan kunnossa. Voit mennä.”
”Enpä taida.”

Hyvä on, nyt punapää tajusi, miksi Sasuke ärsytti Mitokia. Pojalla oli näköjään huonotkin puolensa. Juuri nyt tämä vaikutti lähes yhtä rasittavalta kuin Naruto. Chiaki ei ollut pyytänyt korppihiuksista poikaa sisälle. Hän ei kaivannut tämän seuraa heti aamutuimaan.

”Mito ei pitäisi siitä, että olet täällä. Hänen mukaansa sinä olet ollut hänelle hieman ilkeä”, punapää yritti. Kuinkahan paljon Sasuke oli ehtinyt nähdä? Ei olisi pitänyt nukkua topissa ja minishortseissa. Mutta Chiaki ei ollut osannut odottaa mitään tällaista. Edes Naruto ei ollut niin törkeä, että olisi kävellyt luvatta sisälle. Tosin sillä pojalla oli taipumusta vielä pahempaan aamu-unisuuteen kuin Chiakilla, joten eipä tämä olisi koskaan kerinnyt mitään nähdäkään.
”Mitoki-sanin mielipiteillä ei taida olla enää merkitystä”, Sasuke totesi ja nousi seisomaan.
”Kuinka niin?” Chiaki kummasteli.
”Hän lähti.”
”MITÄH?!” punapää kiljaisi ja suorastaan pomppasi ylös sängystä. Enää hän ei välittänyt siitä, että oli puolipukeissa. Hän ryntäsi Sasuken luokse silmät salamoiden. ”Mitä sinä sanoit?!”
”Mitoki-san jätti kylän viime yönä”, Sasuke selvitti.
”Ja sinä annoit hänen tehdä niin?!” Chiakin ääni kohosi parilla oktaavilla.

Näin ei voinut käydä! Miksi Mitoki oli lähtenyt? Miksei tämä ollut edes sanonut mitään? Tämä oli väärin! Metsä oli suuri ja vaarallinen, Akatsuki oli heidän perässään, ja Mitoki päätti lähteä hortoilemaan yksin. Se tyttöhän oli tuomittu kuolemaan. Sasuke oli tuominnut tytön kuolemaan päästämällä tämän menemään.

”Kuinka sinä saatoit?!” Chiaki karjaisi. Hän ei ollut koskaan ollut näin vihainen. Sasuke oli käytännössä murhannut hänen parhaan ystävänsä! Maailma olisi tyhjä ilman Mitokia. Punainen viha hyökyi Chiakin yli niin käsittämättömällä voimalla, ettei hän kyennyt hallitsemaan sitä. Hän vain puristi kätensä nyrkkiin ja karjui keuhkojensa täydeltä raivoaan. Hän ei ikinä, ei koskaan antaisi tätä anteeksi Sasukelle.

”Hän halusi itse lähteä”, Sasuke tokaisi.
”Se on sinun vikasi! Sinun syysi! Sinä maksat!” Chiaki kirkui. Hän ei kunnolla hahmottanut omia sanojaan. Hän ei edes nähnyt huonetta. Kaikki hänen ympärillään oli punaista.

Yhtäkkiä Sasuke huusi, mutta pojan huuto toi Chiakille ainoastaan kummallista mielihyvää.

~o~

”Se on Sasuke-kun!” Sakura kiljaisi ja laskeutui turva-asunnon parvekkeelle yhdessä Naruton kanssa. ”Se saamarin sinipäinen lehmä on taatusti asialla!”

Tyttö ryntäsi Naruto kannoillaan sisälle lukitsemattomasta parvekkeenovesta. Sasuke seisoi Mitokin sängyn edessä ja puristi päätään molemmilla käsillään. Chiaki seisoi vähän matkan päässä kädet nyrkissä kasvoillaan raivoisa ilme.
”Mitä hittoa?!” Naruto kirosi. ”Sasuke!”

Korppihiuksinen poika ei vastannut, vaan piteli edelleen päätään. Pojan ilme oli täynnä tuskaa.
”Se on Chiaki-san!” Sakura huudahti. Hän liikkui, ennen kuin edes ehti ajatella. Yksi tarkasti suunnattu isku jysäytti Chiakin vasten seinää. Tytön pää retkahti seinälankkuihin, ja tämä valahti hervottomana lattialle. Naruto ryntäsi punapään luokse Sakuran kiirehtiessä auttamaan Sasukea.

”Mitä tapahtui?” vaaleanpunahiuksinen tyttö halusi tietää auttaessaan Sasukea suoristautumaan.
”Minä en ymmärrä…” Sasuke mutisi. ”Hän vain alkoi huutaa ja seuraavassa hetkessä minusta tuntui, että pääni räjähtää vihasta.”
”Vihasta?” Naruto toisti kauempaa. ”Chiaki-chan ei herää.”
”Äh, anna hänen olla”, Sakura tuhahti.
”Ei se ollut hänen vikansa, Sakura”, Sasuke kuitenkin sanoi. ”Se oli jokin hallitsematon reaktio. Hänellä on kykyjä, joita hän ei todellakaan hallitse. Meidän on mentävä Kakashi-sensein puheille.”

Sakura vilkaisi epäluuloisena Chiakin suuntaan. Hän oli pitänyt punapäätä suhteellisen järkevänä tapauksena. Itse asiassa hän oli uskonut voivansa ystävystyä tämän kanssa, sillä tämä ei edes yrittänyt kilpailla hänen kanssaan Sasuken suosiosta, vaan käyttäytyi kaikin puolin asiallisesti – toisin kuin typerä ystävänsä. Chiaki oli tähän saakka vaikuttanut hyvin mukavalta.

”Oletko varma?” Sakura kysyi korppihiuksiselta pojalta.
”Olen. Kerroin hänelle Mitoki-sanin lähdöstä ja…” Sasuke aloitti, muttei päässyt pidemmälle, sillä Naruton älähdys keskeytti hänen puheensa.
”Onko Mito-chan lähtenyt? Luulin, ettei hänestä ole voittamaan sinua!” blondi ällisteli.
”Ei olekaan”, Sasuke tuhahti ärtyneenä. ”Annoin hänen mennä, koska hänestä on vain harmia.”
”Teit aivan oikein”, Sakura myönteli. Ainakin sinihomejuustosta oli päästy eroon. Ehkä Chiaki oli sitten ottanut raskaasti ystävänsä lähdön ja reagoinut jotenkin kummallisesti. Isku oli vaikuttanut joltain, mitä Ino olisi saattanut käyttää. Chiaki ei ollut ninja, mutta… tai no, mistäpä senkään tiesi. Ehkä tämä oli jonkun ninjaklaanin kadonnut jäsen. Se olisi selittänyt sen, ettei tyttö osannut käyttää taitojaan kunnolla ja oli vahingoittanut Sasukea. Ehkä Chiakille voisi jopa antaa anteeksi.

”Meidän pitää mennä Kakashi-sensein luokse”, Sasuke toisti. ”Naruto, ota Chiaki-san.”

Sakura pani merkille, että blondi näytti turhankin tyytyväiseltä tehtäväänsä, mutta ei ehtinyt pohtia asiaa tarkemmin, sillä Sasuke horjahti yrittäessään liikkeelle. Luoja, mikä punapää oikein oli? Sasukea ei noin vain voitettu.

Tyttö joutui tukemaan Sasukea, kun he lähtivät suuntaamaan Kakashin asunnolle. Oli mukavaa tuntea pojan keho omaansa vasten, mutta kieltämättä Sakuraa huolestutti.
”Käytitkö sharingania häntä vastaan?” hän uteli pojalta.
”En”, Sasuke vastasi yksitotisesti. ”Sitä paitsi hänen taitonsa on ehdottomasti verirajoite. En voisi kuitenkaan kopioida sitä. Ja se ei perustunut käsisinetteihin. Olisin huomannut, jos hän olisi muodostanut niitä.”

Puhtaasti mielen voimiin liittyvä taito? Sellaisesta Sakura ei ollut edes kuullut. Kaikkiin taitoihin liittyi jotain muutakin. Eikä Chiakilla ollut edes tavallisesta poikkeavia silmiä. Tytön silmät olivat suorastaan tylsänvihreät. Niin tavalliset kuin vain saattoi olla. Kyse ei siis voinut olla edes silmätekniikasta. Mistä oikein oli kyse?

Kesti pienen ikuisuuden, ennen kuin Kakashi avasi parvekkeen ovensa. Silti mies ei ollut edes täysissä pukeissa. Tällä oli yllään vain löysät olohousut, hihaton paita ja selvästi hyvin äkkiä päälle kiskottu maski, joka oli nyt hieman vinossa. Oli omituista nähdä Kakashi vapaa-ajan asussa.

Miehen näkyvissä oleva silmä laajeni hämmästyksestä, kun Naruto laski tajuttoman Chiakin tämän sohvalle ja Sakura auttoi Sasuken istumaan nojatuoliin. Kolmikko ei ollut koskaan käynyt opettajansa luona, joten vaaleanpunapäinen tyttö ei voinut vastustaa pientä vilkaisua ympärilleen.

Kalusteet olivat hieman nuhjuisia. Eivät todellakaan uusimman sisustusmuodin mukaisia. Kirjoja lojui kaikkialla ja ikkunalaudalle oli aseteltu yksinäinen bambu. Miehen olohuone näytti miellyttävältä, vaikkakin hieman sotkuiselta ja hompsuiselta.

”Mitä on tekeillä?” Kakashi kummasteli. Sasuke kuvasi tapahtumat lyhyesti. Harmaahiuksinen mies keskittyi nyökyttelemään. Tämä ei suonut pojalle edes katsetta, vaan oli täysin keskittynyt Chiakiin. Se oli Sakurasta kovin omituista. Lopulta Kakashi kumartui tytön puoleen ja raotti tämän toista silmää. Epäilemättä mies tarkisti, oliko tytön katseessa vihjeitä silmätekniikoiden suuntaan.

”Hän ei tehnyt sinettejä eikä hänellä ole erikoissilmiä”, Sakura summasi. ”En tiedä, mikä hän on, mutta hän on ehdottoman vaarallinen, jos ei saa taitojaan kuriin.”
”Ehkä meidän olisi syytä kuunnella hänen puolensa tarinasta”, Kakashi ehdotti tytön kauhuksi.
”Entä jos hän riehaantuu taas ja tyrmää meidät kaikki?” Sakura kauhisteli.
”Siinä tapauksessa hän on ansainnut paikkansa tässä kylässä erinomaisena ja ensimmäisenä täysin kouluttamattomana ninjana”, harmaahiuksinen mies naurahti. ”Herätä hänet. Hän sai tällin päähänsä, mutta pystyt kyllä helposti parantamaan hänet.”

Sakura totteli varsin vastahakoisesti. Kakashi ei ollut enää hänen opettajansa, mutta mies oli tiiminjohtaja. Tosin ensimmäistä kertaa elämässään Sakura kyseenalaisti tämän käskyn.

~o~

Chiaki veti syvään henkeä ja räväytti silmänsä auki. Hänen päätään särki, mutta hän ei kyennyt muistamaan, mistä särky johtui. Hän muisti vain, että Sasuke oli kertonut Mitokin lähteneen.

Tyttö kavahti pystyyn. Hänen silmissään alkoi vilkkua saman tien.
”Ei niin nopeasti”, tuttu ääni varoitti. Punapää kohotti katseensa ja kohtasi tutuksi käyneen tummanharmaan silmän lempeän katseen. Miksi Kakashi oli täällä? Ja missä edes oli täällä? Hän ei taatusti ollut hänen ja Mitokin makuuhuoneessa.
”Mitä tapahtui? Missä minä olen?” tyttö kysyi voipuneena. Olipa hänellä kamala olo. Aivan kuin hän olisi jäänyt katujyrän alle.
”Toivoin, että sinä olisit voinut vastata siihen ensimmäiseen kysymykseen”, Kakashi totesi. ”Minä voin vastata toiseen. Olet minun asunnossani.”

Chiaki nyökkäsi. Kakashikaan ei siis tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut. Oliko joku hyökännyt hänen kimppuunsa? Hän ei kerta kaikkiaan kyennyt muistamaan. Mutta sen hän tiesi, että Mitoki oli poissa. Se oli kamalaa. Tyttöparka vaelsi yksin metsässä. Luultavasti tämä oli eksynyt alta viiden minuutin.

Kyyneleet nousivat punapään silmiin. Nyyhkäykset tulivat ulos hervottomina sykäyksinä. Hän tunsi Kakashin istuvan viereensä sohvalle ja tarrautui saman tien kiinni miehen paitaan. Hän hautasi kasvonsa siihen ja antoi itkun tulla.

”Halaa häntä”, Sakura komensi jostain kauempaa. Kakashi kietoi kätensä kömpelösti itkevän Chiakin ympärille.
”Sasuken takia Mito kuolee!” Chiaki nyyhkytti miehen paitaa vasten.
”Äläs nyt liioittele”, Kakashi yritti, mutta tytön itku vain yltyi. ”Kyllä hän pärjää. Hän kuulemma halusi itse lähteä.”
”Mito on ihan surkea suunnistaja!” Chiaki kiljaisi. Tämä oli kamalaa. Heidän täytyisi välittömästi lähteä etsimään sitä idioottia. Mikä ihme Mitokia riivasi? Miksei tämä tajunnut omaa parastaan?

Samassa parvekkeenovi lennähti auki. Jopa Chiaki nosti kostean katseensa kuullessaan äänen. Jiraiya ryntäsi sisälle Kakashin olohuoneeseen.
”Sanoit, että haluat uutiset välittömästi. Huhujen mukaan Akatsuki on liikkeellä. Pari heistä on nähty kaksi päivää sitten Tulimaan rajoilla”, vanhus ilmoitti välittömästi.
”Eikääh!” Chiaki kirkui ja hautasi uudestaan kasvonsa Kakashin paitaan. ”Nyt Mito kuolee varmasti!”
”Hei!” Jiraiya huudahti. Mies teki pikaisesti pari sinettiä käsillään, ja tasan samalla hetkellä Kakashin olohuoneen ikkunaan ilmestyi särö yläreunasta alas asti. ”Pidäpä tunteesi kurissa, tyttö!”

Chiaki kuuli miehen sanat etäisesti, mutta maailma alkoi jälleen muuttua punaiseksi. Hän ei kerta kaikkiaan vain hallinnut itseään. Miksei kukaan tehnyt mitään? Mitoki oli suorastaan tarjoiltu Akatsukille.

Tyttö tunsi käsien tarttuvan päähänsä. Hänet vedettiin kauemmas Kakashista. Jotain lämmintä levisi kuvioksi hänen otsalleen. Punaisuus katosi hitaasti ja sen tilalle tuli voimaton väsymys. Hän lysähti istuvilleen sohvalle ja hengitti raskaasti. Yhtäkkiä hänen sisällään oli tyyntä. Hän ei tavoittanut omia tunteitaan. Toisaalta hän ei edes halunnut tavoittaa niitä juuri sillä hetkellä. Hän tajusi itsekin olevansa poissa raiteiltaan. Hänelle oli tapahtumassa jotain hyvin omituista.

”Mitä sinä teit, Ero-sennin?” Naruto kummasteli.
”Sidoin hänen tunteensa joksikin aikaa”, irstas vanhus vastasi. Chiaki tajusi, ettei tuntenut edes inhoa tätä kohtaan. Ei, vaikka tämän katse kulki turhan hitaasti hänen vähäpukeisen vartalonsa ylitse. Mies tsekkasi hänet, mutta hän ei osannut raivostua. Hän ei tuntenut kerrassaan mitään.
”Sinä taidat tietää, mistä on kyse, Jiraiya-sama”, Kakashi totesi. Mies nousi, poikkesi makuuhuoneessaan ja palasi sieltä viltin kanssa. Chiaki soi tälle pienen hymyn, kun mies asetteli viltin hänen päälleen. Jos hän olisi tuntenut jotain, hän olisi ehdottomasti ollut hyvin kiitollinen tästä palveluksesta.
”Luulen tietäväni. Minun on vain kovin vaikea uskoa sitä”, vanhempi mies totesi.

Kaikkien katseet keskittyivät nyt valkohapseen, joka näytti nauttivan saamastaan huomiosta. Silti tämä onnistui samaan aikaan näyttämään huolestuneelta.

”Tyttö on todennäköisesti empaatti”, Jiraiya pamautti. Chiaki ei oikein tiennyt, mitä sana tarkoitti. Empatian hän ymmärsi. Empaatti oli hänelle uutta.
”Mikä se on?” Naruto kysyi kysymyksen, joka oli kaikkien huulilla.
”He vaistoavat toisten ihmisten tunteet. Läheistensä erityisen hyvin, mutta he voivat vaistota muidenkin. Se tekee heistä erinomaisia ihmistuntijoita, viettelijöitä ja vakoojia. He pystyvät vaikuttamaan kohteensa tunteisiin valitettavan hyvin niin halutessaan… tai käyttämään negatiivisia tunteita vihollisensa musertamiseen”, Jiraiya selitti.
”Juuri niin hän teki minulle”, Sasuke huomautti. ”Olin täysin varma, että pääni räjähtää yhtäkkiseen vihaan, joka täytti minut kokonaan. Se oli pahempaa kuin…” pojan ääni hiipui. Tämä ei ilmeisesti halunnut jakaa tuntojaan enempää.
”Mutta en minä voi olla empaatti. En minä osaa mitään tuollaista”, Chiaki huomautti. ”Eikä meillä ole aikaa tähän. Mito on pulassa.”
”Kuunnellaan silti, mitä Jiriaya-samalla on sanottavaa”, Kakashi pyysi. ”Lupaan sinulle, että asiat järjestyvät.”
”No niin. Ongelmahan tässä on, ettei empaatteja pitäisi enää olla. Heitä käytettiin ninjasodissa aseina kauan sitten, mutta he olivat jossain määrin arvaamattomia, saattoivat kääntyä omiaan vastaan, jos aistivat mielestään vääriä tunteita”, vanhus selitti. ”Heidät haluttiin tuhota. Vain harvat selvisivät hengissä. Nykyisin yhtään ei pitäisi olla elossa. Jos Chiaki-chan on empaatti, hän on todella harvinainen tapaus.”
”Se selittäisi hänen adoptionsa. Ehkä hänen olemassa olonsa haluttiin salata”, Kakashi pohdiskeli.
”Onko empaatti joku superninja?” Naruto halusi tietää.
”Empaatti ei ole ninja lainkaan. Empaattien kyvyt ovat puhtaasti henkisiä”, Jiraiya korjasi. ”Heidän ei tarvitse ottaa fyysistä kontaktia viholliseensa, ei tehdä ainuttakaan sinettiä eikä käyttää katsettaan. Tunteet ovat heidän aseitaan… ja se tekee heistä hyvin vaarallisia.”

Chiaki tuijotti tyhjin katsein eteensä. Hänen mielensä perukoilla pyöri vaisu hämmennys, pelko ja järkytys. Hän tavoitti tunteet vain etäisesti eivätkä ne herättäneet hänessä kunnollisia reaktioita. Jiraiya oli tehnyt hänelle jotain, piirtänyt hänen otsaansa jotain. Hän oli turvallisesti jumissa. Ikään kuin tunteidensa ulkopuolella. Se oli omituista, sillä hän oli aina kokenut tunnemaailmansa hyvin voimakkaaksi. Ja viime aikoina jakanut myös Mitokin tunteet jatkuvasti.

”Minä…” tyttö aloitti. ”Jiraiya-sama on varmaankin oikeassa. Minä pystyn tuntemaan muiden tunteet. Miton parhaiten, mutta myös joskus teidän muidenkin. Sasuke on usein vihainen, vaikkei näytä sitä, Sakura on välillä pirullisen mustasukkainen ja Kakashi-san…” Tyttö puri huultaan eikä sanonut enempää. Häntä ei oikeastaan nolottanut tällä kertaa, mutta hän ei silti halunnut paljastaa muille aivan kaikkea. ”Mitä minulle on tapahtumassa?” hän kiirehti lisäämään.
”Ilmeisesti kokemasi järkytys sai sinut hyökkäämään ensin Sasukea, sitten minua vastaan”, Jiraiya kertoi.

Chiakin oli vaikea niellä miehen sanoja. Mutta toisaalta hän ei itse kyennyt keksimään parempaa selitystä. Hänen mielensä oli siis kummallisella tavalla vinksahtanut ja hän pystyi käyttämään sitä aseena. Se ei kuulostanut lupaavalta. Hän saattoi olla vaaraksi muille.

”Sinun on opittava hallitsemaan kykyjäsi”, Jiraiya huomautti. ”Muuten voit vahingoittaa lähimmäisiäsi hyvin pahasti.”

Tyttö nyökkäsi lyhyesti. Hän ei tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa. Eikä hän todellakaan tiennyt, miten hän oppisi hallitsemaan kykyjään.

”On vielä eräs asia”, Jiraiya lisäsi. ”Monilla empaateilla oli aikoinaan tasapainottaja. Henkilö, joka auttaa empaattia pysymään hallinnassa. Vaikka empaatti hallitsisi kykynsä, ne voivat joskus riistäytyä käsistä. Sen takia tasapainottaja on tärkeä.”
”Miten tasapainottaja käytännössä toimii?” Kakashi tiedusteli ja vilkaisi Chiakia syrjäsilmällä. Tyttö tuijotti tiiviisti Jiraiyaa. Hänellä oli jo vahva aavistus tästä tasapainottajasta.
”Hän on läsnä empaatin elämässä. Empaatti ja tasapainottaja tuntevat vetoa toisiaan kohtaan ja heidän on vaikea olla erossa toisistaan. Tasapainottaja ei usein edes tiedä olevansa sellainen, vaan usein tämä oli empaatin puoliso tai paras ystävä tai jotain sellaista. Empaatin ja tasapainottajan välillä on usein voimakas henkinen side”, vanhempi mies selosti.
”Voiko se rikkoutua?” Chiaki kysyi. Pelko alkoi kummitella hänen mielessään, muttei edelleenkään järin voimakkaana. Silti tunteiden sitominen ei näyttänyt olevan pysyvää. Tyttö tajusi, että pian hän saattaisi joutua taistelemaan omia kykyjään vastaan. Järkyttymistä piti nyt välttää.
”On se mahdollista. Mikä tahansa ihmissuhde voi rikkoutua”, Jiraiya totesi. ”Tietysti se vaatisi erityisiä olosuhteita. Tasapainottajan pitäisi tuntea itsensä tarpeettomaksi tai empaatin ärsyyntyä tasapainottajaan jostain syystä hyvin suuresti. Tosin eivätkös kaikki suhteet yleensä hajoa näistä syistä?”
”Paska…” Chiaki mutisi. ”Meidän on oikeasti saatava Mito takaisin.”

Kakashi nyökkäsi tytölle lyhyesti. Mies näytti kuitenkin hyvin huolestuneelta. Mitokin hakeminen takaisin ei tainnut olla kovin yksinkertaista.

”Jonkun pitäisi kouluttaa Chiaki-chania kykyjensä hallinnan suhteen”, Jiraiya huomautti. ”Ja jos Mitoki-chania ei löydy…”
”Hänet pitää löytää!” Chiaki ärähti.
”Älä nyt kiihdy. Ethän halua hajottaa Kakashin asuntoa?” vanhus keskeytti tytön, ennen kuin tämä pääsi alkuun. Chiaki veti syvään henkeä. Tunteiden sitomisen ansiosta oli helpompaa pysytellä rauhallisena, mutta selvästi tekniikka rakoili jo. Koko ajan aavistuksia tunteista hiipi hänen tajuntansa laitamille. ”Kuten sanoin, jos Mitoki-chania ei löydy, olet omillasi, kunnes kohtaat uuden tasapainottajan.”
”Uuden?” Chiaki kysyi.
”Kuten ihmissuhteet yleensäkään, eivät tasapainotussuhteetkaan ole välttämättä pysyviä”, mies kertoi.

Silti ajatus oli epämukava. Mitoki oli ollut Chiakin elämässä vain muutaman vuoden, mutta niiden aikana he olivat ystävystyneet. Tosin nyt tietysti heräsi kysymys, oliko heidän ystävyytensä koskaan ollut aitoa? Oliko se vain kohtalon sanelema pakote? Kaikkea tätä oli kovin vaikea hyväksyä. Toki Chiakin elämään oli tullut viime aikoina todella paljon kaikkea uutta, mutta mikään siitä ei ollut koskenut varsinaisesti häntä itseään. Oli helpompaa hyväksyä muihin liittyviä asioita kuin muuttaa yhtäkkiä omaa minäkuvaansa. Hänkö muka ei ollutkaan tavallinen tyttö tavallisesta koulusta? Se oli käsittämätöntä.

Hän oli jonkinlainen friikki, jolla oli vaarallisia kykyjä. Niin vaarallisia, että hänenkaltaisistaan oli haluttu hankkiutua kokonaan eroon. Aikoisivatko muut nyt tappaa hänet?

”Tuota…” tyttö mutisi. Sanoja oli vaikea sanoa. Ehkä Mitoki oli ollut oikeassa Konohan suhteen. Ehkä tyttö oli sen takia kapinoinut. Eikö tasapainottajan voinut mieltää jonkinlaiseksi suojelijaksi? Ehkä Mitoki oli alitajuisesti pyrkinyt suojelemaan Chiakia ja siksi yrittänyt saada punapäätä tajuamaan, että Konohasta oli parempi häipyä hyvän sään aikana. Oliko hänet nyt tuomittu kuolemaan?

Muut kääntyivät katsomaan Chiakia. Normaalisti tällaisessa tilanteessa tyttö olisi punastunut, mutta nyt hänestä pikemminkin tuntui, että hänen kasvonsa olivat hyvin kalpeat.

”Jos empaateista halutaan eroon… Ta… tapa… tapatteko te minut nyt?” viimeiset sanat syöksyivät tytön suusta yhtenä mylläkkänä. Oli melkein mahdotonta ajatella, että hän saattaisi olla kuollut muutaman minuutin päästä. Hänen elämänsä oli vasta alussa, ei hän halunnut luopua siitä. Hän ei halunnut satuttaa ketään, mutta hän löytäisi keinon pitää itsensä kurissa. Hänen ei tarvinnut kuolla sitä varten.

”Emme tietenkään tapa!” Naruto huudahti ensimmäisenä. ”Eivät konohalaiset ole sellaisia.”
”Sanoin, että olet turvassa täällä, ja tarkoitin sitä”, Kakashikin huomautti. ”Totta kai tämä muuttaa tilannettasi, mutta me suojelemme sinua kyllä.”
”Entä kuka suojelee teitä minulta?” Chiaki kysyi. Asia oli hänestä varsin oleellinen.
”Empaatilta pysyy suojautumaan, jos tietää keinot ja tunnistaa empaatin ajoissa”, Jiraiya sanoi. ”Minä ohjasin iskusi Kakashin ikkunaan. Pahoitteluni muuten siitä.”

Kakashi kuittasi anteeksipyynnön kädenheilautuksella. ”Me opettelemme suojautumaan sinulta. Älä hätäile.”
”Kakashi-sensei…” Naruto pisti väliin. Mies kääntyi katsomaan poikaa. ”Eikö empaatti olisi Akatsukille melkoinen ase?”

Chiakin silmät laajenivat, kun hän tuijotti blondia. Tämä oli varmasti oikeassa. Naruto osasi sittenkin ajatella!

”Kyllä, mutta tuskin he tietävät Chiaki-sanin kyvyistä”, harmaahiuksinen mies vastasi. ”Vai tietävätkö?” mies kääntyi kysymään tytöltä.
”En mielestäni antanut heille mitään vihjeitä. Minua pelotti itseäni liikaa, ja Mitoki oli myös kauhuissaan. En kyennyt liikkumaan tai puhumaan, kun jouduin kohtaamaan hänenkin pelkonsa samaan aikaan omani kanssa”, punapää selvitti.
”Näyttäisi siltä, että empaatin kyvyt ovat yhtä aikaa sekä voima että heikkous”, Sasuke huomautti.
”Empaatin pitäisi pystyä myös lukitsemaan muiden tunteet itsensä ulkopuolelle, mutta koska kukaan ei ole opettanut Chiaki-chania, hän ei osaa tehdä niin”, Jiraiya kertoi.

Tyttö nyökytteli jälleen. ”Entä Akatsuki? Eikö Mitoa pitäisi jo lähteä pelastamaan?” hän pyrki palauttamaan keskustelun alkuperäisiin uriin. Aikaa kului, ja he vain istuivat tässä höpisemässä.
”Tsunade lähetti kaksi tiimiä tarkistamaan asiaa. Jos Mitoki-chan on samalla suunnalla, hänet huomataan kyllä”, vanhus totesi.
”Minä haluan lähteä etsimään häntä!” Chiaki intti. Ei tyttöä voinut jättää hortoilemaan.
”Hän eksyisi Hokagen puutarhaankin. Luultavasti hän pyörii jossain lähistöllä”, Sasuke tuhahti.
”Totta”, Kakashi totesi. ”Voisimme haravoida lähiympäristön varmuuden vuoksi. Muille tiimeille voi lähettää käskyn pitää silmänsä auki.”

Ratkaisu ei tyydyttänyt Chiakia. Hän pelkäsi Mitokin harhailleen jonnekin huomattavasti kauemmas. Tämä saattaisi törmätä Akatsukiin vahingossa tai eksyä muuten jonnekin vaaralliseen paikkaan. Oli kuitenkin jo pieni voitto päästä edes lähiympäristöön etsimään tätä.

”Kakashi, tule kanssani parvekkeelle”, Jiraiya huomautti. ”Vaihtaisin mieluusti kanssasi sanasen kahden kesken.”

Mies käveli toisen perässä parvekkeen ovelle. Siellä hän kääntyi vilkaisemaan olohuoneessaan istuvia nuoria. ”Mitä jos valmistaisitte aamupalaa? Jääkaapissa pitäisi olla jotain syötäväksi kelpaavaa.”
”Mutta…” Chiaki yritti.
”Kunnon ninja ei lähde suorittamaan tehtävää puolikuntoisena. Hän syö hyvin ensin, jotta on valmis kohtaamaan mahdolliset vaarat”, Kakashi sanoi painokkaasti.

Tyttö ei vastannut. Oli näköjään turhaa kapinoida nyt.