Featured Slider

Glabadosin kätkö: Luku VII

Piraatteja ja legendoja


Rikken istui Reddasin pöydän takana ja keikkui tuolissaan, jonka jouset päästivät narahduksen tasaisin väliajoin. Balthier ei ollut vieraillut tässä huoneessa pitkään aikaan. Viimeksi hän oli ollut siellä ystävineen neuvottelemassa Al-Cid Margracen kanssa, päättämässä osuudestaan Ivalicen kohtalossa. Siitä tuntui olevan vuosia, vaikka kyse oli vain muutamasta kuukaudesta.

Huone oli muuttunut, vain pöytä oli entisellä paikallaan. Muuten piraattihallitsijakolmikko oli sisustanut sen oman makunsa mukaan… tai mauttomuuden, jos Balthierilta kysyttiin. Hän kuitenkin piti mielipiteen omanaan. Nyt oli väärä hetki ärsyttää valtaapitäviä. Balfonheimistä oli saatava myös Emílylle turvallinen kotisatama.

Tuoli narahti uudestaan, ja Rikken nojasi kyynärpäänsä pöytää vasten. Mies tuijotti edessään seisovaa kaksikkoa ainoalla näkyvällä silmällään. Balthier pohti, millaisissa olosuhteissa piraattihallitsija oli menettänyt toisen silmänsä. Tämä oli taatusti yrittänyt ärsyttää jonkun hengiltä.

”Emíly Sadelia Beuoven”, Rikken maisteli nimeä ja nojautui taas tuolin selkänojaa vasten. ”Voisin vannoa, että olen kuullut nimesi jossain.”
”Minulla ei ole sellaista mainetta, että se olisi voinut kiiriä Teidän korviinne”, Emíly vastasi ja nosti Janetin paremmin syliinsä. Thanen piilotteli tapansa mukaan naisen helmoissa. Balthier oli sitä mieltä, että pojalle oli tehtävä jotain, muuten tästä kasvaisi kamala nyhverö, josta ei olisi mihinkään.
”Eikös Beuovenin suku oli melkoisen vanha?” hallitsija jatkoi.
”Kyllä, sukuni on asunut vuosisatoja Archadesissa”, Emíly kertoi.
”Sinulla ei siis pitäisi olla syytä hakea suojapaikkaa Balfonheimistä.”
”Minulla on kaikki syyt hakea turvapaikkaa. En voi palata Archadesiin, sillä veljeni on varmasti sitä mieltä, että olen pettänyt ja häpäissyt sukuni lähtemällä Ra… Balthierin matkaan”, nainen selvitti.

Rikken loi pitkän katseen Balthierin suuntaan. Keskustelu ei edennyt ilmapiraatin toivomalla tavalla. Hän ei ollut olettanut joutuvansa selittämään mitään.

”Ja sinun osuutesi tässä sopassa on…?” hallitsija tiedusteli, kun ilmapiraatti pysytteli vaiti.
”Olin hoitamassa yksityisasioitani Archadesissa ja törmäsin siellä neiti Beuoveniin. Satuin kuulemaan hänen kiusallisesta tilanteestaan ja tarjouduin avuksi”, Balthier kertoi.
”Aivan, ethän toki voinut jättää neitoa pulaan”, Rikken tuhahti. ”Minusta tämä kuulostaa epäilyttävältä. Mitä asioita sinulla voi olla Archadesissa? Entä miten neiti Beuoven voi olla neiti, kun hänellä on neljä lasta… sikäli kuin ymmärsin oikein. Laskutaitoni ei välttämättä ole parhaasta päästä, mutta mielestäni näen vain kaksi kakaraa.”

Balthier olisi voinut vaikka vannoa, että Rikken teki tilanteesta tahallaan vaikean. Reddas ei olisi esittänyt turhia kysymyksiä vaan olisi tarjonnut turvapaikkaa heti. Vaikka hallitsijakolmikko väitti seuraavansa entisen kuninkaan jalanjäljissä, näiden toimintatavat erosivat suuresti Reddasin linjasta.

”Fran vahtii kahta muuta”, Balthier vastasi. ”Minun henkilökohtaiset asiani taas eivät kuulu tähän keskusteluun.”
”Kyllä kuuluvat, jos raahaat tänne uusia asukkaita ja vieläpä Archadesista!” kiukkuinen ääni kivahti ovensuusta. Thanen peitti kasvonsa Emílyn mekon helmaan, kun Elza asteli sisälle Raz kannoillaan. Balthierin mieliala laski, Rikken oli jo yksin tarpeeksi haasteellinen ympäripuhuttava.

Elza kiersi pöydän toiselle puolelle Rikkenin rinnalle, mutta Raz jäi seisomaan pöydän etupuolelle, mikä oli varmasti hyvä valinta. Pöydän takaa bangaasta ei olisi erottunut kuin tämän pään päällä keikkuva papukaija. Thanen kurkisteli bangaan suuntaan hyvin varovaisesti, mutta pojan kasvoille oli syttynyt utelias ilme. Ehkä tämä piti eläimistä.

”Mitä sinä teit Archadesissa?” Elza vaati saada tietää. Nainen tuijotti hetken Balthieria, mutta sitten tämän katse vaelsi Emílyn suuntaan ja ilme muuttui vähemmän vihaiseksi.
”Kävin allekirjoittamassa muutaman asiakirjan ja noutamassa tavaroita”, ilmapiraatti sanoi viimein. Hän ei olisi halunnut kertoa mitään, mutta näytti siltä, että hänen oli pakko.
”Kaapparisopimuksenko?” kiukkuinen punapää tivasi katse yhä Emílyssä. ”Kukaan ei saa tehdä kaapparisopimuksia ilman meidän suostumustamme.”
”En tehnytkään sellaista. Kaikella kunnioituksella, Elza, koko maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä. Asiani ovat omiani eikä niillä ole mitään tekemistä Em… neiti Beuovenin kanssa.”
”Beuoven”, Elza toisti. ”Siinäpä kiehtova sukunimi.”

Punapääpiraatti kiersi pöydän uudestaan ja asteli hitaasti Emílyn eteen. Nainen pysähtyi ja jäi tarkastelemaan toista naista kiireestä kantapäähän.
”Archadesin aatelisia, sukua, josta on tullut paljon Tuomareita. Miten ihmeessä et ole naimisissa?” Elza täräytti.
”Minä olin kyllä”, Emíly vastasi. ”Mieheni menehtyi sodassa, olen siitä asti käyttänyt tyttönimeäni.”
”Ja miksi olet täällä?”
”Minulla oli erimielisyyksiä veljeni kanssa. Hän halusi naittaa minut uudestaan, mutten suostunut siihen. En halua elää häkkilinnun elämää, en ole koskaan halunnut. Balthier sattui sopivasti paikalle ja lupasi tuoda minut tänne”, Emíly kertoi. Elza nojautui lähemmäs ja tuijotti naista suoraan silmiin.
”Ja mikä on suhteesi Balthieriin?”
”Olemme lapsuudenystäviä.”
”Ette enempää?”
”Emme.”

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun naiset tuijottivat toisiaan. Balthierista Elza käyttäytyi kummallisesti. Tämä kyllä kuulusteli Emílyä yhtä tiukasti kuin kaikkia muitakin, mutta tämä tunki liian lähelle eikä näyttänyt yhtä vihaiselta kuin normaalisti, ei edes kuulostanut niin kiukkuiselta kuin yleensä.

”Kraak, lastatkaa laivat!”

Balthier hätkähti, kun papukaija rääkäisi. Hän käänsi katseensa Razin suuntaan vain nähdäkseen, ettei lintu enää keikkunut bangaan pään päällä. Kun kaikki olivat keskittyneet Elzaan ja Emílyyn, Thanen oli hiippaillut bangaan luokse. Nyt poika piteli papukaijaa käsivarrellaan hehkuvan onnellinen ilme kasvoillaan.

”Thanen!” Emíly huudahti.
”Äiti, lintu puhuu”, poika kuiskasi ujolla äänellä. ”Miksei Boko osaa puhua?”
”Chocobot eivät puhu, ne ovat erilaisia kuin papukaijat”, Emíly vastasi. Nainen näytti hämmästyneeltä. Tosin Balthier ei voinut syyttää tätä. Hän ei olisi itsekään osannut arvata, että Thanen teki muutakin kuin roikkui äitinsä helmoissa.
”Saanko minä oman papukaijan?” poika pyysi.
”Katsotaan. Anna nyt lintu takaisin sedälle”, Emíly kehotti.

Thanen silitteli hetken linnun päätä, ennen kuin ojensi eläimen takaisin Razille. Papukaija asettui tyytyväisesti nokkaansa naksutellen vanhalle, tutulle paikalleen.

”Minä sanon, että he voivat jäädä tänne”, Raz ilmoitti. ”Pojassa ainakaan ei ole vikaa.”
”Ei äidissäkään”, Elza huomautti. ”Ehkä hitusen huono valitsemaan seuransa, mutta muuten olen tyytyväinen näkemääni.”
”Elza…” Rikken mutisi.
”Sinä et tee päätöksiä yksin”, punapääpiraatti kirahti. ”Minä sanon, että he jäävät, ja Raz on samaa mieltä.”

Balthier katsoi piraatista toiseen. Hän ei osannut selittää, mitä oli oikein tapahtunut. Kolmikko käyttäytyi erittäin omituisesti. Elza ei ollut yleensä suopea kenellekään, ja myös Raz oli tarkka seurastaan. Rikken oli pääsääntöisesti helpoiten taivuteltavissa, vaikkei mikään helppo tapaus ollutkaan. Jotain kummallista oli tekeillä.

”Minusta tästä pitäisi vielä keskustella”, Rikken totesi. ”Hänen veljensä on Tuomari. Se voi tietää hankaluuksia.”
”Larsa allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Tuomareilla ei ole asiaa tähän kaupunkiin”, Balthier huomautti.
”Ja silti olen näkeväni heitä kaduilla toisinaan”, Rikken ärähti miehelle. ”Jotkut jopa kehtaavat näyttää naamansa tässä kartanossa.”
”Sopimus ei koske entisiä Tuomareita”, Balthier sanoi. Jotenkin piraattikolmikko oli saanut tietää hänen taustansa, se oli nyt selvää. Oli vain vaikea uskoa, että ainakaan Reddas olisi juorunnut. Joku kuitenkin oli. Kuka tiesi hänestä niin paljon? Ja kuka levittelisi sellaista tietoa? Fran ei olisi niin tehnyt, eikä Balthierilla ollut aavistustakaan, kuka muu Balfonheimissä olisi perillä hänen taustoistaan.
”Entinen tai ei, Tuomari on aina riski”, Rikken pohdiskeli. ”Neiti Beuoven veli voi jonain päivän ilmestyä tänne. Pahimmassa tapauksessa hän voi saada soluttautumisapua entiseltä työtoveriltaan. Ajatus ei miellytä minua pienimmässäkään määrin.”

Oli totta, että Embry saattaisi vielä pyrkiä Balfonheimiin. Ajatus ei miellyttänyt Balthieriakaan, hän ei halunnut joutua taistelemaan entistä ystäväänsä vastaan. Kunpa olisi ollut keino saada tämä tajuamaan totuus. Embry oli kuitenkin kiintynyt Tuomarin asemaansa eikä enää haaveillut vapaasta elämästä piraattina. Silti Balthier ei ollut tarkoittanut vahingoittaa ystäväänsä lähtiessään tavoittelemaan omaa unelmaansa. Piraatti oli aidosti pahoillaan tapahtuneesta, mutta luultavasti Embry ei sitä uskoisi. Tämä ollut liian kauan Vaynen vaikutuspiirissä.

”Jos neiti Beuoven veli ilmestyy tänne, lupaan henkilökohtaisesti huolehtia siitä, että hän myös poistuu paikalta harmia aiheuttamatta”, Balthier sanoi. Hän toivoi, ettei koskaan joutuisi vastaamaan sanoistaan.
”Katsokin, että pidät lupauksesi”, Elza tuhahti.
”Tietenkin. Olenko koskaan pettänyt sanaani?”
”Et ole luvannut minulle mitään, mutta menneisyytesi ei puhu puolestasi”, nainen huomautti.
”Ketään ei pitäisi tuomita sen perusteella. Ihmiset joutuvat joskus tekemään valintoja, jotka saattavat vaikuttaa petturuudelta, vaikkeivät ole sitä”, Emíly pisti väliin.
”Saatat olla oikeassa, mutta aion silti pitää teitä silmällä”, toinen punapää vastasi.
”Siitä minulla ei ole epäilystäkään”, Balthier tuhahti.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Balthierilla oli erittäin epämukava olo. Hän oli ehtinyt jo kuvitella, että elämä alkoi asettua uomiinsa. Hänellä oli suunnitelmia, oma asunto ja pian myös Strahl. Kaikki oli vaikuttanut hyvältä. Nyt sen sijaan ongelmat vain odottelivat horisontissa sopivaa tuulta purjehtiakseen hänen luokseen.

Emílyn pelastaminen oli saattanut olla virhe, ainakin jos olisi halunnut elämän säilyvän sellaisena kuin piraatti oli suunnitellut. Silti hän tunsi tehneensä oikein. Emílyn jättäminen Archadesiin aikaisemmin oli ollut, joten oli vain reilua, että Balthier korjasi virheensä. Valitettavasti hän ei voinut uskoa, että asia oli loppuun käsitelty.

”Hyvä on, neiti Beuove saa jäädä tänne toistaiseksi”, Rikken ilmoitti. ”Potin miehistö on vastuussa hänestä ja mahdollisista tulevista ongelmista.”
”Olen kiitollinen suopeudestanne”, Emíly vastasi.

Rikken tyytyi nyökkäämään. Miehen kasvoilla oli tyytymätön ilme, mutta Elza ja Raz sen sijaan näyttivät ilahtuvan päätöksestä. Ehkä molemmat olivat saaneet auringonpistoksen tai kolauttaneet päänsä tai sitten nämä hautoivat jotain. Puhtaita jauhoja näillä tuskin oli pusseissaan. Balthier ei uskonut, että kehenkään hallitsijoista kannatti luottaa.

Kun joukko lähti kartanosta, Thanen alkoi uudestaan kärttää itselleen papukaijaa. Balthier kummasteli, mitä pojalle oli tapahtunut. Tämä vaikutti edelleen ujolta ja puhui vain äidilleen, mutta jostain syystä kohtaaminen Razin kanssa oli kuitenkin rohkaissut tätä.

”Tuota”, Balthier aloitti, kun joukko pysähtyi katselemaan kojuja torilla, ”Fran ja minä olemme menossa erääseen tilaisuuteen. Ajattelimme, että jos sinä aloitat työt ompelijana, voisit varmaankin valmistaa meille sopivat asut.”
”Millaiseen tilaisuuteen?” Emíly kysyi.
”Kruunajaisiin.”

Nainen kääntyi katsomaan miestä hämmästynyt ilme kasvoillaan. ”Tiedän, että olet hyvissä väleissä uuden keisarin kanssa, mutta tuota on vaikea uskoa. Sinä ja kuninkaalliset… se ei vain ole toimiva yhtälö.”
”Larsahan kruunattiin jo”, Balthier hymähti. ”Kyse on Dalmascan kuningattaresta.”
”Niin, en ajatellut, että kyse olisi keisari Larsasta. En silti osaa kuvitella, että viihtyisit edelleen seurapiireissä”, Emíly tarkensi.
”Meillä on yhteistä taustaa.”
”Et kai sinä…?”

Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Kyllä, hän oli katsellut Ashea sillä silmällä, mutta mitään ei ollut tapahtunut eikä tapahtuisi. Hän oli tiensä valinnut.

”Minä luulin, että sinä olet vakavissasi Franin kanssa!” Emíly kivahti ja pamautti miestä käsivarteen.
”Minä olenkin. Ashe on vain… Me autoimme häntä saamaan kruununsa takaisin. Meitä voisi kai sanoa ystäviksi. Sen takia hän kutsui meidät”, piraatti selvitti.
”Uskomatonta. Sinä todella myönnät olevasi vakavissasi jonkun kanssa. En muista, että olisit koskaan sanonut niin”, Emíly hämmästeli. ”Mutta autoitte kuningattaren takaisin valtaan. Sehän tarkoittaa, että… Sinä todella olit Bahamutilla?”
”Aye, minä ja muutama muu”, Balthier myönsi. ”Se, mitä sanotaan, se ei ole silti totta. Meillä oli varmasti osuutemme Vaynen tappiossa, mutta emme tappaneet häntä. Hän räjäytti itsensä.”
”Tuota on aika vaikea uskoa. Vayne ei ollut ihminen, joka tekisi itsemurhan”, nainen väitti.
”Olet oikeassa. Hän oli kuitenkin sotkeutunut voimiin, jollaisiin kenenkään ihmisen ei pitäisi sotkeutua. Hän oli niin syvällä, ettei paluuta enää ollut. Se on pitkä tarina”, piraatti kertoi.
”Minulla ei ole enää muuta kuin aikaa.”

Hetken mietittyään Balthier päätti kertoa koko jutun Emílylle. Nainen oli ansainnut kuulla totuuden, jota mies ei ollut voinut tälle kertoa, kun he olivat kohdanneet sodan aikana Archedesissa. Emíly kuunteli hiljaisena, vaikka piti samalla silmällä Thanenia, joka oli kierteli nyt kojulta toiselle, mutta palasi säännöllisesti äitinsä luokse kuin turvaa hakeakseen.

”Sinä olet muuttunut”, nainen totesi kertomuksen päätteeksi. ”Jumalia, kiviä, suuria päätöksiä ja sota. Ennen olisit kiertänyt nuo kaikki kaukaa.”
”Kiertäisin edelleen, jos se olisi mahdollista. Joskus on vain tehtävä niin kuin on oikein”, Balthier vastasi.
”Pidä siitä kiinni”, Emíly sanoi. ”Pidän tuosta uudesta, vastuullisemmasta sinusta, Ran.”


~o~


”Mistä sinä sanoit saaneesi tämän?” Balthier kysyi ja pyöritteli mustakantista kirjaa käsissään. Fran ryhtyi kertomaan tarinaa uudestaan ja tajusi samalla, miten typerältä se kuulosti. Piraatin kasvoilla oli yhtä epäuskoinen ilme kuin hänen kasvoillaan oli ollut päivällä. Eihän koko jutussa ollut järjen häivääkään.

”Se kuulostaa typerältä, mutta mies tosiaan halusi minun ottavan kirjan”, viera päätti kertomuksensa.
”Ja sinä väität aistivasi siinä jonkinlaisen voiman?” piraatti varmisti vielä. Fran nyökkäsi miehelle. ”Millaista? Usvaako?”
”Ei, ei Usvaa. Kyse on jostain muusta, jostain, mitä en kykene tunnistamaan”, viera selitti.
”Onko se paha asia?”
”Ei se minusta vaikuta siltä. Kirja on voimakas, mutta en luokittelisi sitä hyväksi tai pahaksi, se vain on.”
”Minä en luottaisi mihinkään, jolla on voimia ja joka ei elä”, Balthier huomautti. ”Tiedät, mitä tapahtui nethisiittien kanssa.”
”Tuo kirja ei herätä minussa samanlaisia tunteita kuin nethisiitit”, Fran väitti.

Balthier kohautti olkapäitään ja avasi kirjan. Fran kävi pitkäkseen sängylle, jonka pari oli vihdoin saanut takaisin omaan käyttöönsä. Oli mukavaa päästä makaamaan pehmeälle vuoteelle epämukavan auton tai ilmalaivan ruuman sijaan. He olivat olleet poissa vain pari yötä, mutta palaaminen oli silti mukavaa.

”Myyttien aika”, Balthier luki kirjasta. ”Tämä siis keskittyy muinaiseen historiaan.”
”Pystytkö sinä lukemaan sitä?” Fran kysyi ja jäi katsomaan miestä. Hän ei ollut tiennyt, että Balthier kykeni lukemaan vierojen kieltä. Se, että piraatti kykeni lukemaan sitä, oli yhtä hämmästyttävää kuin se, että kirja oli ylipäätään kirjoitettu sillä. Fran oli ollut erittäin ihmeissään, kun oli huomannut seikan aiemmin päivällä tutuessaan kirjaan hieman tarkemmin. Vierat kyllä kirjoittivat kirjoja, mutta mistään Grimoiresta Fran ei ollut koskaan kuullut.
”Helposti. Miksen pystyisi?” piraatti hämmästyi ja nosti katseen kirjasta.
”Luulin, ettet osaa muita kieliä kuin Ivalicen yleiskieltä”, Fran sanoi.
”Tämä on Ivalicen yleiskieltä”, Balthier nauroi.
”Ei, se on vieraa”, Fran väitti ja nousi uudestaan istumaan. Hän kurkisti piraatin olkapään ylitse ja katsoi tekstiä uudestaan. Kyllä, ehdottomasti vierojen kieltä. Hän pystyi lukemaan sitä huomattavasti helpommin kuin Ivalicen nykyistä kieltä.

Piraattikaksikko jäi tuijottamaan toisiaan. Kumpikaan ei uskonut toisen väitteeseen, mutta kummallakaan ei ollut syytä valehdella. Fran pystyi kyllä näkemään, millä kielellä kirja oli kirjoitettu, mutta silti Balthier väitti muuta. Totuus kuitenkin oli, ettei mies osannut muita kieliä omansa lisäksi. Mistä siis oli kyse?

”Lue minulle”, Fran pyysi. Jos Balthier pystyisi lukemaan tekstiä, se tarkoittaisi, että kirjan sisältö todella näkyisi miehelle Ivalicen yleiskielellä. Ja jos niin olisi, kirjan täytyi olla todella erityinen. Silloin sitä pystyi lukemaan kuka tahansa, puhui tämä mitä kieltä hyvänsä. Sen valmistajan oli täytynyt olla äärimmäisen lahjakas maagi.

Balthier näytti hetken siltä, että aikoi kieltäytyä ja tyrkätä kirjan naiselle, mutta muutti yllättäen mieltään ja nosti kirjan paremmin syliinsä. Fran paneutui uudelleen makuulle ja sulki silmänsä.

”’Aikana ennen aikaa Jumalat liikkuivat tyhjän maailman yllä. Ei ollut muuta, vain Jumalat ja suuri tyhjyys, josta kaikki sai alkunsa. He loivat itselleen kaksikymmentäneljä perillistä, joista kaksitoista olivat Valon perillisiä ja kaksitoista Pimeyden perillisiä. He loivat myös yhden, jolla ei ollut paria. Se ei edustanut sen enempää Pimeyttä kuin Valoakaan, se vain oli’”, Balthier luki. ”’Se vain oli’, varsin huolestuttava ilmaus. En edelleenkään luottaisi mihinkään sellaiseen.”
”Sinä todella pystyt lukemaan sitä”, Fran huomautti ja avasi silmänsä. Balthier näytti edelleen epäuskoiselta. ”Minä ihan totta näen tekstin vierojen kielellä. Luulen, että se on kirjan voima. Sitä voi lukea millä kielellä tahansa.”
”Kerrohan sitten, mitä ’Grimoire’ tarkoittaa”, piraatti ehdotti.
”En tiedä. Sitä sanaa ei ole kielessämme”, Fran vastasi. ”Se on täysin vieras minulle.”
”Minulle myös, en ole törmännyt siihen aiemmin.”
”Lukisitko vielä vähän? Kirja näyttää kertovan Ivalicen ja ihmisten historiasta, minä kuulisin siitä mielelläni”, Fran pyysi.
”Voisit lukea itsekin”, Balthier huomautti, mutta käänsi katseensa uudestaan kirjaan. ”’Pimeyden perilliset nousivat Jumalia vastaan ja ne sidottiin maahan.’ Hei, tämä on se sama tarina, jonka sinä kerroit, kun sain Beliaksen!”

Fran nyökkäsi. Hän tunsi Esperien legendan, se kuului myös vierojen tarustoon, vaikkei Ivalicen Jumalia käsitelty perusteellisesti. Espereitä oli pidetty sen verran tärkeinä, että ne oli mainittu vanhoissa teksteissä. Muun maailman Jumalat sen sijaan olivat olleet lähes merkityksettömiä Metsän lapsille.

Balthier silmäili kirjaa kiinnostuneena, muttei lukenut ääneen. Ehkä mies oli löytänyt lisää tietoa Beliaksesta. Franilla oli välillä tunne, että piraatti kaipaisi Esperiään. Balthier oli tullut juttuun Beliaksen kanssa siitä huolimatta, että kyseessä oli pimeyden olento. Tosin saattoi olla, että Belias oli vain ovelampi kuin Mateus. Oli helpompaa voittaa ihminen ja ajaa tämä tuhoon, kun oli ensin saavuttanut tämän luottamuksen.

Niin, tuhoon. Esperit edustivat kuolevaisten tuhoa, vaikka oli helppoa kuvitella, että ne vain tarjosivat voimaa, jolla hallita maailmaa. Fran ei halunnut olla niiden kanssa missään tekemisissä omakohtaisten kokemustensa jälkeen.

”Tämä varmaan kiinnostaa sinua”, Balthier huomautti ja ryhtyi taas lukemaan ääneen: ”’Ennen kuin Ivalice sai alkunsa, tyhjyydessä eli kaksi Jumalheimoa, Fabar ja Danan, jotka olivat sodassa keskenään. Sota kesti tuhansia vuosia, kunnes profeetta Matoya ennusti Dananin Jumalkuninkaan, Xabaamin, kaatuvan luotettunsa käsistä. Xabaam epäili luotettua kenraalia Ahnasia petoksesta ja vangitsi tämän seuraajineen pimeän labyrinttiin.

”’Ahnas ei kuitenkaan vajonnut epätoivoon, vaan solmi liiton Kuolemanjumalan Hethin kanssa. Ahnas lupasi Hethille oman elämänsä suoritettuaan kostonsa, ja niin Heth vapautti Ahnasin ja Hänen seuraajansa pimeän labyrintistä.

”’Vuosituhat myöhemmin Pyhä Ahnas seuraajineen palasi Danan heimon luokse ja hyökkäsi tämän kimppuun. Fabar-heimon We’aka oli niin vaikuttunut Ahnasin voimista, että liittyi taisteluun Hänen rinnalleen. Taistelut jatkuivat tuhansia vuosia, kunnes Ahnas vihdoin tavoitti vangitsijansa ja kukisti tämän.

”’Siinä missä We’aka halusi Xabaamin pään, päätti Ahnas jähmettää tämän vartalon ikiajoiksi. Hän muutti sen maaksi ja nimesi tuon maan Ivaliceksi. Sen jälkeen Hohtava Ahnas vetäytyi seuraajineen Taivaaseen ja jäi tarkkailemaan ihmisten elämää Xabaamin ikuisen kehon pinnalla.’”

”Ihmisten vain?” Fran kummasteli. ”Entä mooglet, bangaat, seeqit…”
”Ja vierat?” Balthier jatkoi. ”Teillä vieroilla on omat jumalanne, eiköhän muillakin roduilla ole. Varmasti teillä on oma tarinanne siitä, miten Metsä loi maailman.”
”Metsä ei luonut maailmaa. Hän asettui ympäri Ivalicea ja loi sinne turvapaikan lapsilleen, jotta näiden ei koskaan tarvitsisi elää epäpuhtaiden kanssa”, Fran kertoi.
”Jätän sanomatta, mitä mieltä olen tuosta”, piraatti tuhahti. ”Tekisi mieleni väittää, että kaikki tässä kirjassa on silkkaa puppua, mutta sen jälkeen, mitä Giruveganissa tapahtui…”
”Niin, on vaikea olla uskomatta, kun näkee jotain omilla silmillään”, viera myönsi.
”Paitsi, ettemme nähneet mitään. Me vain kuulimme Occuriat”, Balthier huomautti. ”Ehkä ne olivat Ahnas ja kumppanit.”
”Ehkä, ehkä eivät. Luulen, ettemme koskaan saa tietää.”

Fran ei ollut edes varma, halusiko hän tietää totuutta. Ihmisten Jumalat kuulostivat yhtä sotaisilta kuin ihmiset itse. Tosin se oli luonnollista, jos ihmiset olivat Jumaliensa jälkeläisiä. Lapsetkin tulivat vanhempiinsa, se oli luonnonlaki.

Mitä Occurioihin tuli… viera ei voinut sanoa pitävänsä olennoista, jotka asuttivat Giruveganin kaupunkia. Oli silti vaikea kuvitella, että ne olisivat olleet täysivaltaisia Jumalia, sillä kyllähän Jumalat pystyivät puuttumaan tapahtumien kulkuun tuosta vain. Occuriat olivat käyttäneet kiviä ihmisten manipuloimiseen, kunnes yksi niistä oli saanut tarpeekseen, pettänyt omansa ja ryhtynyt auttamaan ihmisiä. Seuraukset olivat tosin olleet valitettavat.

”Tiedätkö… minusta on naurettava ajatus, että asumme jonkun hepun jähmetetyn ruumiin päällä”, Balthier huomautti.
”Niin sanotaan kirjassa”, Fran vastasi.
”Mutta missään ei sanota, että kirja on totuus.”

Piraatti oli oikeassa, mutta viera ei uskonut, että he pääsisivät koskaan lähemmäs totuutta. Oli kysymyksiä, joihin ei annettu vastauksia, koska kuolevaiset eivät olisi kuitenkaan kyenneet ymmärtämään niitä. Grimoire tarjosi vastauksia jonkin verran, mutta mitään takeita tiedon aitoudesta ei ollut. He saattoivat vain uskoa tai olla uskomatta, ja Fran tiesi, ettei Balthier taatusti pitänyt ajatuksesta.

”No, joka tapauksessa, jos tässä kirjassa on totuus, Jumalat ovat vetäytyneet maailmasta. He ovat jättäneet meidät selviytymään omillaan”, piraatti pohdiskeli.
”Occuriat yrittivät puuttua tapahtumien kulkuun”, Fran pisti väliin.
”Sitten ne eivät ole Jumalia, ne ovat jotain muuta.”
”Eivät ne ole kuolevaisiakaan, ne kutsuivat itseään kuolemattomiksi.”
”Olet oikeassa, mutta meidän ei silti tarvitse huolehtia niistä enää. Me tuhosimme kivet, Occurioilla ei ole enää aseitaan”, Balthier totesi. ”Ja minulla on Cidin paperit. Kukaan ei enää leiki nethisiiteillä, ei edes ihmisten valmistamilla.”

Fran ei vastannut miehelle. Balthierin päätelmä kuulosti kieltämättä loogiselta, mutta vieran oli vaikea uskoa, että Occuriat luovuttaisivat noin vain. Saattoi vielä tulla päivä, jolloin he joutuisivat kohtaamaan nuo kummalliset olennot uudestaan… tai ehkä he eivät joutuisi, mutta joku muu kuitenkin. Ivalice tuntui olevan jollain tapaa sidottu Occuroihin.

”Kirja päättyy meidän aikaamme”, Balthier totesi. ”’Kaksi suurvaltiota, Rozarria lännessä ja Archadia idässä, sotivat keskenään. Archadia tuhosi sodassa sekä Landiksen että Nabradian, jotka ovat nykyisin pelkkää usvaista suota. Archadian onnistui myös valloittaa pieni Dalmascan valtakunta, mutta sodan päättyessä kuolleeksi luultu prinsessa Ashelia B’Nargin Dalmasca voitti Archadian keisarin Vayne Carudas Solidorin ja lunasti kruununsa takaisin.’”

Mies oli tovin hiljaa ja kuului selailevan kirjan sivuja. ”Tässä on koko tarina. Yksityiskohdat puuttuvat, mutta tässä kerrotaan nethisiiteistä, Pharoksen räjähdyksestä ja Usvasta. Meidän nimiämme ei ole mainittu, mutta meidän osuudestamme sodassa kerrotaan.”
”Se ei ole mahdollista”, Fran kuiskasi käheällä äänellä. ”Tuo kirja on ties kuinka vanha. Se mies sanoi säilyttäneensä sitä vuosia. Ei siinä voi olla tapahtumia puolen vuoden takaa.”
”Mutta tässä on”, piraatti puuskahti. ”Tässä kerrotaan myös Larsan kruunaamisesta uudeksi keisariksi, Balfonheimin muuttumisesta virallisesti itsenäiseksi kaupungiksi ja kaikesta muustakin, joka on tapahtunut vain hetki sitten.”

Fran oli tyrmistynyt. Hän ei tiennyt, mitä sanoa. Kirjaa pystyi lukemaan omalla kielellään, olipa lukija kuka tahansa, ja lisäksi se tuntui olevan varsin tarkka kuvaus aikojen alusta nykypäivään saakka.

”Ehkä se mies on täydentänyt kirjan tarinaa”, viera ehdotti.
”Eikös hän ollut ulkomailta?” Balthier varmisti.
”Ei se tarkoita, etteikö hän olisi kuullut, mitä täällä on tapahtunut. Varmasti koko maailma seurasi Vaynen toimia, olisihan Archadia saattanut hyökätä muuallekin valloitettuaan Rozarrian”, nainen pohdiskeli.
”Luulisi silti, että tarina olisi edes hieman vääristynyt.”

Mies oli oikeassa, mutta Fran ei olisi halunnut ajatella toista vaihtoehto. Magian käyttö oli juttu sinänsä, mutta maagiset esineet herättivät vieran epäilykset välittömästi. Jos kirja kirjoitti itse itsensä tai Jumalat täydensivät sitä ajan kuluessa, se saattoi olla erittäin vaarallinen… olipa vanha kapteeni ollut siitä mitä mieltä hyvänsä.

”Luuletko, että meidän kannattaisi hankkiutua kirjasta eroon?” Fran kysäisi mieheltä ja vilkaisi tätä. Piraatin kasvoilla oli pohdiskeleva ilme, mutta siinä ei ollut synkkyyttä. Mies näytti enemmänkin innostuneelta.
”Jos se osoittautuu vaaralliseksi, ehkä sitten”, tämä vastasi, ”mutta kenties se on harmiton. Minä lukisin tämän mieluusti. Uskon tämän vastaavan moniin kysymyksiin, joita olen pohtinut.”
”Entä mitä sinä olet pohtinut?” viera lausui kysymyksen, jota hän oli pyöritellyt mielessään jo varsin kauan. Balthier oli puuhannut jonkin aiheen parissa pitkään kertomatta oikeastaan mitään.
”Erästä piraattilegendaa”, mies kertoi ja nousi sängyltä.

Balthier laski Grimoiren kirjoituspöydälleen ja meni penkomaan laatikoitaan. Hetken päästä hän kaivoi esille toisen kirjan. Sen kannen reunat olivat rispaantuneet ja sivut kellastuneet, kirja näytti siltä, että se oli luettu erittäin monta kertaa. Mies selasi sitä tovin etsiessään oikeaa kohtaa.

”’Kun magia oli saapunut Ivaliceen, alkoi uusi loistelias aika. Tämä tapahtui kauan, kauan sitten. Ihmismuisti ei riitä niin pitkälle ja siksi tarinan yksityiskohdat ovat hämärtyneet. Oli kuitenkin aika, jolloin ilmalaivat kiisivät ensimmäistä kertaa taivaiden halki ja piraatit valloittivat paikkoja, joissa kukaan ei ollut aiemmin käynyt.

”’Tuolloin taivas oli täynnä purvamia, noita uskomattomia leijuvia mantereita, jotka ovat jo ajat sitten pudonneet alas. Vain Bervenia on enää jäljellä noista magisiittien loisteessa paistattelevista maista.

”’Mutta silloin niitä oli paljon ja ne olivat täynnä aarteita, täynnä toinen toistaan upeampia magisiitteja. Juuri se ajoi ne tuhoon, sillä piraatit eivät voineet vastustaa aarteita. He louhivat mantereet tyhjiksi, kunnes ei enää ollut magisiitteja, jotka olisivat kannatelleet taivasmaita.

”’Oli kuitenkin yksi manner, jota ei koskaan louhittu tyhjiin. Lemurés, tuo salaperäinen, kadonnut manner. Huhuttiin, että siellä asui aivan erityinen rotu. Nuo siivelliset eivät sallineet piraattien valloittaa kotiaan.

”’Vain yhden piraatin kerrotaan päässeen vierailemaan Lemurésiin, mutta hän ei koskaan kertonut mantereen tarkkaa sijaintia kenellekään. Hän vain toi mantereelta kiven, kauneimman kiven, joka oli koskaan nähty, todisteena vierailustaan. Siitä päivästä lähtien jokainen piraatti on halunnut vierailla tuolla mantereella, mutta tähän päivään mennessä sitä ei ole löydetty uudestaan.

”’Lemurés katosi muiden mantereiden lailla, mutta koska sen putoamisesta ei ole merkkiäkään Ivalicen pinnalla, sen uskotaan yhä leijuvan taivaalla’”, Balthier luki. Miehen ääni oli täynnä pikkupoikamaista innostusta. ”’Mantereelta palannut piraatti antoi kuitenkin jälkeläisilleen yhden vihjeen. Kuolinvuoteellaan hän kehotti poikaansa etsimään Glabadosin kätkön.’”
”Balthier, tuo on lastensatu”, Franin oli pakko huomauttaa.
”Piraatit ovat satoja vuosia puhuneet siitä”, mies väitti.
”Eivätkä silti ole löytäneet sitä”, viera intti. ”Teillä on ollut satoja vuosia aikaa lennellä pitkin taivasta, mutta Lemurés ei vain ole tullut vastaan.”
”Juuri siksi Grimoire voi tarjota vastauksia”, piraatti selitti. ”Jos siihen on todella kirjattu kaikki, siitä löytyy myös Lemurésin tarina kokonaisuudessaan. Kenties myös kätkön sijainti selviää siitä.”

Fran hymyili miehelle. Ehkä oli parempi antaa Balthierin yrittää etsiä kätköä. Mies tarvitsi tekemistä, ettei tylsistyisi täysin nyt, kun heillä ei ollut Strahliakaan. Tuskin historian tutkimisesta ainakaan haittaa olisi.

”’Aikana, jolloin magia oli arkista ja ilmalaivat liisivät taivaalla… Purvamat, leijuvat maat,
taivaiden rajoilla ne odottavat tallomattomina, tuntemattomina. Niin kuului legenda. Ja lapset, jotka kuulivat sen, käänsivät silmänsä kohti taivasta ja unelmoivat. Siellä, yläpuolella, täysin unohdettu maa – siivellisten valtakunta’”, Balthier siteerasi ryppyistä paperia, jonka oli poiminut Cidin luota tuodusta laatikosta. ”’Glabadosin kätkö on avain, joka heilauttaa auki haihtuvan muiston ovet.’”
”Eli me yritämme löytää kätkön?” Fran varmisti.
”Kyllä. Minun täytyy tarkistaa, löytyykö Cidin muistiinpanoista aiheesta enemmän. Hän jätti tämän minulle, hän tiesi, että haluaisin todistaa piraattilegendan todeksi”, Balthier intoili. ”Hän olisi tosin voinut kirjoittaa tähän, mistä oikein on lainauksen ottanut. Mutta jos hänen muistiinpanoistaan ei löydy lisätietoa, voin yrittää etsiä Grimoiresta. Reddaksen muistiinpanoista sain selville vain sen, missä Lemurés ei ainakaan ole.”
”Etsikö Reddaskin sitä?” viera hämmästyi. Piraatit totisesti uskoivat legendaansa, kenties nämä kaikki yrittivät epätoivoisesti löytää tuon salaperäisen mantereen.
”Luulen niin”, Balthier hymähti ja taitteli paperin hyvin varovaisesti, ennen kuin sujautti sen piraattilegendoja käsittelevän kirjan väliin.
”Hyvä on, meillä on siis uusi seikkailu edessämme heti, kun olet selvittänyt kätkön sijainnin”, viera päätteli.

Oikeastaan ajatus tuntui mukavalta. Archadesissa vierailu ei ollut ollut erityisen miellyttävä, mutta sen sijaan jonnekin muualle saattaisi olla mukava matkustaa. Lisäksi myös Fran kaipasi seikkailuja, hänellä oli samanlainen tunne kuin Penelolla. Hän ei osannut vain asettua aloilleen tavalliseen arkeen. Taivas kutsui häntä.

”Itse asiassa meidän on tehtävä eräs asia, ennen kuin lähdemme kätkölle”, Balthier kuitenkin tokaisi. Viera loi mieheen kysyvän katseen. ”Käymme Rabanastressa. En ala lennellä Potilla ympäriinsä, meidän on saatava tyttömme takaisin.”

Fran avasi suunsa vastatakseen miehelle, mutta hän ei ehtinyt sanoa mitään, kun ulko-ovelta kuului hätäinen koputus. Emíly huusi Balthierin nimeä, naisen ääni kuulosti itkuiselta.

Piraattikaksikko ryntäsi ovelle, jonka takaa paljastui kauhistunut nainen. Tällä oli mukana sekä Janet että molemmat pojat, jotka näyttivät siltä, että heidät oli kiskottu sängystä kesken unien.

”Sarah on kadonnut!” Emíly sai henkäistyä, ennen kuin purskahti lohduttomaan itkuun.

Glabadosin kätkö: Luku VI

Kotiinpaluu


Matka takaisin Balfonheimiin ei ollut ollut erityisen miellyttävä. Boko ei ollut viihtynyt ilmalaivan ruumassa kovinkaan hyvin, joten se oli elämöinyt koko matkan. Lisäksi joka puolella oli ollut tavaraa ja ihmisiä. Nonokin oli ollut pahalla tuulella, joten matkanteko oli ollut kaikkea muuta kuin mukavaa.

Fran oli huokaissut helpotuksesta, kun chocobo oli saatu Gurdy-nimisen mooglen omistamaan vuokratalliin ja tavarat kuljetettu pieneen ullakkohuoneistoon. Lapset oli laitettu sänkyyn nukkumaan, mikä oli onneksi sujunut suhteellisen helposti. Nämä olivat väsähtäneet pitkän lentomatkan aikana.

”Olen pahoillani, että meistä on näin paljon vaivaa”, Emíly huomautti istuttuaan keittiön pöydän ääreen.
”Älä turhaan ole”, Fran huokaisi ja haukotteli. Häntä itseäänkin väsytti, mutta sänky oli varattu. Lattialla nukkuminen ei houkutellut. Viera toivoi, että Balthier tavoittaisi vuokraemännän ja saisi järjestettyä Emílylle alakerran asunnon mahdollisimman pian. Pienessä asunnossa oleskeleminen näin suurella joukolla kävisi hyvin pian sietämättömäksi.
”Embry tulee perääni. Aiheutan teille vielä lisää ongelmia”, toinen nainen jatkoi.
”Hän ei pääse Balfonheimiin. Piraatit eivät laske tänne yhtäkään Tuomaria, eivät vaikka Larsan kanssa on solmittu rauha. Se lukee sopimuksessa”, Fran selitti.

Larsa oli halunnut solmia Balfonheimin kanssa jonkinasteisen rauhan heti valtaanpääsynsä jälkeen. Oli sovittu, että piraattikaupunki oli itsenäinen ja sillä oli oma hallintonsa. Archadialaisten alusten ryöstäminen oli kiellettyä ja lakia rikkovat piraatit saatiin vangita. Kun piraatit pysyisivät ruodussa, Archadia ei puuttuisi Balfonheimin elämään.

Osa kaupungin asukkaista ei ollut tyytyväisiä sopimukseen. Jo aiemmin kaappareina toimineille muutos ei merkinnyt mitään, he olivat toimineet jo aiemmin Archadian ylimysten laskuun ja näiden suojeluksessa, joten heidän kannaltaan tilanne pysyi ennallaan. Muut piraatit kokivat, että myös heidät oli alistettu Archadian valtaan, vaikka Balfonheimille oli myönnetty itsenäisyys. Osa rikkoi sopimusta sumeilematta.

Fran oli silti tyytyväinen, että kaupunkia hallitseva piraattikolmikko oli päättänyt allekirjoittaa sopimuksen. Nämä eivät ehkä olleet vieran henkilökohtaisia ystäviä, mutta osasivat silti huolehtia kaupungista niin kuin Reddas olisi halunnut siitä huolehdittavan. Entisen piraattikuninkaan kädenjälki näkyi yhä kaikkialla.

”Se ei tarkoita, ettei hän keksisi jotain keinoa”, Emíly harmitteli. ”Minä ihan totta pidän veljestäni, mutta en voi elää hänen kanssaan niin kauan kuin hän jatkaa järjettömyyksiä ja yrittää pakottaa minut elämään elämää, jota en koskaan halunnut.”
”Sitten olet oikea asukas Balfonheimiin. Moni saapuu tänne elääkseen sitä elämää, jota on lapsesta asti itselleen toivonut. Vapaata elämää”, Fran totesi. ”Myös minä tein niin, tosin minun tieni on ollut pidempi kuin monen muun. Joka tapauksessa tänne minä päädyin vapauttani etsiessäni ja täältä minä sen löysin. Sinäkin voit löytää oman paikkasi.”

Emíly hymyili vieralle hajamielinen ilme kasvoillaan. Fran puristi naisen pöydän päällä lepäävää kättä.
”Me autamme sinut alkuun ja järjestämme asiat niin, että teitä suojellaan. Ilmoitamme piraattihallitsijoille tilanteesi, jolloin olet paremmassa turvassa”, viera sanoi. Hän ei tuntenut halua keskustella yhtään mistään Rikkenin, Razin ja Elzan kanssa, mutta Emílyn perheen suojeleminen oli tärkeämpää kuin hänen mielipiteensä kolmikosta.

Juuri sillä hetkellä Emíly ei näyttänyt uhalta. Nainen oli niin huolissaan omista asioistaan, että Fran ei voinut kuvitella tämän haluavan ryöstää Balthieria häneltä. Ehkä hän oli epäillyt turhaan. Ashen tapaus oli vain tehnyt hänestä vainoharhaisen. Kaikki muut naiset eivät olleet samanlaisia kuin kyseinen prin… kuningatar.

Asunnon ovi kävi, ja Balthier palasi. Myös mies näytti väsyneeltä, mikä ei ollut ihme. Lapset olivat pommittaneet miestä kysymyksillä koko alkumatkan, ja Nono kiukutellut lopun Bokon aiheuttaman sotkun takia. Olisi varmasti parasta, että piraatit palaisivat seuraavana päivänä auttamaan mooglea ruuman siivouksessa. Kenties tämä sitten leppyisi.

Balthier laski avaimen Emílyn eteen pöydälle ja istahti omalle paikalleen. Mies hieroi ohimojaan ja haukotteli leveästi.
”Se naikkonen ei ilahtunut näin myöhäisestä vierailusta, mutta pieni ennakkomaksu oli hänen mieleensä. Voitte muuttaa huomenna asuntoon. Siellä pitäisi olla jopa jonkin verran kalusteita edellisen perheen jäljiltä”, piraatti selvitti. ”Vuokranmaksu on kerran kuunkierrossa.”
”Minulla ei ole paljon omaisuutta, mutta pystyn ehkä selviytymään, kunnes saan jotain työtä”, Emíly totesi.
”Me autamme sinut kyllä alkuun. Keksimme jotain”, Fran sanoi taas. Jos Emíly todella osasi ommella, täytyi vain saada taito ihmisten tietoon.
”Kiitos. En voi koskaan kiittää teitä tarpeeksi”, punapää huoahti. ”Tiedättekö… minä olen halunnut lähteä jo vuosia. Ei minua kiinnostanut avioliitto. Kaikki kunnia edesmenneelle miehelleni, mutta en odottanut sellaista elämää. Asiat vain ajautuivat siihen tilaan Ranin… Balthierin lähdön jälkeen. Koko ajan olen ajatellut, että minun paikkani ei ole siellä vaan jossain muualla. Ehkä tämä oli hyvä ratkaisu.”

Emíly jatkoi kiittelyään ja selityksiään. Franin kävi oikeastaan sääliksi naista, joka oli päätynyt haluamattaan naimisiin ja saanut vielä liudan lapsia. Eikö kukaan ollut kertonut tälle keinoista ehkäistä raskaus? Viera päätti kertoa mahdollisimman pian. Jos Emíly löytäisikin uuden miehen Balfonheimistä, nainen tuskin haluaisi yhtään lasta lisää. Neljässä oli jo tarpeeksi työtä.

Kesti kauan saada suostuteltua myös Emíly yöpuulle lastensa viereen. Nainen pahoitteli, ettei asunnon varsinaisille asukkaille jäänyt tilaa nukkua, mutta näytti kuitenkin kiitolliselta päästessään itse petiin. Fran ja Balthier päättivät palata aerodomeen, ilmalaivassa pystyi ainakin jotenkin nukkumaan, vaikka tilat olivat kehnot ja haisivat chocobon ulosteille.

Öinen kaupunki ei ollut samalla tavalla rauhoittunut kuin Archades. Kapakoista kantautui melua ja kaduilla oli väkeä. Myös naisia näkyi enemmän kuin Archadesissa, osa näistä oli piraatteja, mutta osa harjoitti muita, vähemmän hyväksyttyjä, ammatteja.

”Sinulle oli tullut tämä”, Balthier sanoi ja ojensi paksun kirjekuoren Franille, kun kaksikko oli saapunut ilmalaivaan. Nono veteli hirsiä riippumatossa siitä huolimatta, että purkin jokainen mahdollinen luukku oli auki. Moogleparka oli luultavasti väsähtänyt lapsien ja pakokauhuisen chocobon takia. Tämä ei ollut tottunut ympärillä hyörivään lapsilaumaan.

Ruuma oli kuurattu, mutta sisällä leijui silti vielä epämiellyttävä haju. Piraattikaksikko teki itselleen vuoteen mahdollisimman kauaksi siitä, missä Boko oli ollut.

Fran avasi kuoren vasta istahdettuaan väliaikaiselle vuoteelle. Kuoren sisältä löytyi tutulla käsialalla kirjoitettu kirje ja paksummalle paperille painettu kortti. Sen viera päätti jättää myöhemmäksi ja ryhtyi lukemaan, mitä kerrottavaa Penelolla tällä kertaa oli.

Rabanastressa 14.5.707
Hei Fran!

Mukavaa kuulla, että teillä on kaikki hyvin. Filo on ihan kunnossa, kiitos vain kysymästä. Hän on oppinut todella taitavaksi sen lentolautansa kanssa, vaikka touhu näyttää kyllä hurjalta. Pari kertaa olen joutunut laastaroimaan hänen polvensa, mutta enää hän ei ole putoillut niin paljon kuin aluksi.

Joko te tulitte Archadesista? Tai siis tietysti tulitte, koska luet tätä. Kävittekö vierailemassa Larsan luona? Minä olen kirjoitellut myös hänen kanssaan. Täytyy myöntää, että minulla on häntä ikävä, mutta hänellä ei ole oikein aikaa tulla tapaamaan minua ja Vaania. Sellaista se on, kun on ylhäisiä ystäviä. Heillä on liikaa velvollisuuksia.

Basch lähetti teille terveisiä Larsan edellisessä kirjeessä. Hän toivoo tapaavansa teidät pian ja pääsevänsä tuopilliselle Balthierin kanssa. Eikö olekin hienoa? Myös hän on iloinen siitä, että selvisitte hengissä.

Meillä menee täällä hyvin, mutta aistin, että Vaan kaipaa seikkailuja. Elimme hyvin tavallista elämää, ennen kuin hän päätti tehdä ryöstöretken aarrekammioon ja tutustui teihin. Ilman teitä emme olisi koskaan kokeneet sitä kaikkea, minkä olemme nyt kokeneet. Luulen, että se jätti meihin pysyvän jäljen. Emme osaa enää asettua tavalliseen arkeen.

Myös minä luon silmäyksiä siniselle taivaalle. Muistan, millaista oli liitää taivaalla ja seikkailla vanhoissa kaivoksissa. Olen nähnyt niin paljon, paljon enemmän kuin muut ikäiseni ja kiertänyt maailmaa. Olen käynyt paikoissa, joissa ihmiset eivät koskaan käy. Ei sellaisen jälkeen vain palata tarjoilemaan juopoille.

Älä käsitä väärin. Pidän työstäni, ja Tomaj on mahtava pomo. Itse asiassa parempaa ei voisi ollakaan. En silti aio tehdä tätä ikuisesti.

Pelkään, että minun ja Vaanin kärsimättömyys tarttuu Kytesiin ja Filoon. Hekin haluavat ilmapiraateiksi, mutta ovat aivan liian nuoria. Heidän pitäisi odottaa vielä muutama vuosi, koska piraatin elämä ei taida koskaan olla turvallista. En antaisi itselleni anteeksi, jos heille sattuisi jotain, mutta en myöskään voi jäädä ikuisesti tarjoilijaksi Rabanastreen.

Anteeksi, että vaivaan sinua näillä pohdinnoilla. Uskon kuitenkin, että ymmärrät, miltä minusta tuntuu.

Ikävöin teitä kamalan paljon. Tulkaa pian käymään!

Penelo

PS. Ashe pyysi minua lähettämään kruunajaiskutsunsa samalla, koska ei tiedä teidän osoitettanne. Ajattelin, ettet ilahtuisi, jos antaisin sen hänelle. Siksi suostuin lähettämään kutsun tässä samalla. Tulettehan viimeistään silloin?

Fran kohotti katseen kirjeestä ja poimi sitten kutsukortin kuoresta. Se oli kaunein hänen näkemänsä kortti. Jokainen kirjain oli painettu kullalla ja teksti oli koukeroista. Kortissa oli tyylikäs kruunun kuvan ja pieniä kiemuraisia kuvioita.

Viera avasi kortin ja luki pikaisesti, mitä siinä sanottiin.

Herra ja rouva Bunansa,

täten teidät kutsutaan hänen kuninkaallisen korkeutensa lady Ashelia B’Nargin Dalmascan virallisiin kruunajaisiin 1.7.707. Teidän odotetaan saapuvan Rabanastren kirkkoon kello 11:30. Tilaisuus alkaa kello 12:00.

Virallinen vastaanotto kruunajaisten jälkeen järjestetään Rabanastren kuninkaallisessa linnassa kello 15:00.


Kortissa oli lisäksi Ashen omakätinen allekirjoitus ja kuninkaallinen sinetti. Fran tuijotti tekstiä tietämättä, mitä siitä olisi pitänyt ajatella.

”Vai että herra ja rouva? Milloin me menimme naimisiin?” Balthier naurahti vieran olkapään takaa. ”Melko hieno kortti kuitenkin. Meidän on kai pakko mennä, kun noin virallisesti kutsutaankin.”
”Minäkin luulen niin”, Fran vastasi. Hän ei ollut tottunut vieläkään ihmisten tapoihin täydellisesti, mutta ymmärsi kyllä tuollaisen kutsun tarkoittavan sitä, että paikalle oli mentävä. Se oli enemmän käsky kuin kutsu.

Viera ei ollut varma, halusiko nähdä Ashea, mutta toisaalta hänen olisi kohdattava prins… kuningatar ennemmin tai myöhemmin. Kruunajaiset saattoivat olla jopa sopiva hetki, sillä silloin Ashella ei varmasti olisi paljon aikaa vanhoille tuttavilleen. Saattoi jopa olla, että pikainen tervehdys riittäisi. Muun ajan he voisivat viettää Penelon ja Vaanin kanssa.

”Sinä tarvitset kunnollisen leningin”, Balthier totesi yllättäen. Fran kohotti katseensa kortista ja jäi tuijottamaan miestä.
”Mikä minun vihreässä leningissäni on vikana?” viera kysyi. Miehellä ei ollut tapana arvostella hänen vaatevalintojaan, päinvastoin.
”Ei niin mikään, mutta se ei sovellu kuninkaallisiin juhliin”, piraatti selvitti. ”Naisilla pitää olla pitkä leninki, joka ei saa olla liian paljastava. Miestenkin tulee pukeutua asianmukaisesti. Otin onneksi joitakin vanhoja vaatteitani Cidin luota, kenties niiden joukosta löytyy jotain sopivaa.”
”Sinä olet pukeutunut niihin seitsemän vuotta sitten”, viera tuhahti. ”En väitä, ettetkö edelleen olisi pelkkä poikanen, mutta olet sinä varmasti kasvanut tuossa ajassa.”
”Poikanen?” Balthier toisti.
”Nuori mies”, nainen korjasi.

Piraatti silmäili naista tovin, mutta totesi sitten, että tämä saattoi olla oikeassa vaatteiden suhteen. Mies ehdotti, että he voisivat pyytää Emílyä valmistamaan vaatteet. Nainen tarvitsi asiakkaita, ja muutkin saattaisivat innostua ostoksille, jos heidän asunsa näyttäisivät hyviltä. Franilla ei ollut mitään ehdotusta vastaan. Emíly oli arvostetusta archadialaisesta suvusta, joten tämä tiesi varmuudella, miten kruunajaisiin tuli pukeutua. Joku toinen ompelijatar Balfonheimissä ei olisi välttämättä edes osannut valmistaa oikeanlaista asua.

Fran tunki Penelon kirjeen ja Ashen kutsun takaisin kuoreen. Hän ei viitsinyt alkaa kirjoittaa vastausta hämärässä ilmalaivassa. Oli parempi, että hän saisi keskittyä kirjoittamiseen jossain mukavammassa paikassa, eikä Penelo edes odottaisi vastausta aivan heti, koska Fran oli maininnut heidän lähtevän käymään Archadesissa.

”Toivottavasti saamme viettää seuraavan yön omassa sängyssämme”, Balthier totesi ja heittäytyi selälleen. Mies potki kengät jaloistaan ja ryhtyi etsimään mukavampaa asentoa väliaikaisessa punkassa. Myös Fran riisui kenkänsä ja asetti ne lattialle kirjekuoren kanssa.

Ilmalaivan pohja tuntui peitteiden läpi selvästi. Viera ei osannut sanoa, oliko autossa vai ilmalaivassa nukkuminen epämiellyttävämpää. Hän kaipasi Strahlin kunnollista hyttiä, jossa saattoi nukkua erittäin mukavasti. Strahlin eduksi oli myös luettava, ettei siellä haissut chocobon ulosteelle.

Balthier heilautti kätensä Franin kyljen yli, kun viera oli asettunut vähiten epämiellyttävään asentoon. Ilmalaiva voitti auton siinä, että siellä pystyi ainakin nukkumaan lähekkäin. Autossa he olivat torkkuneet kumpikin omalla penkillään.

~o~

”Onko tämä nyt varmasti sopivaa?” Emíly kysyi luultavasti jo kymmenennen kerran. Fran nyökkäsi.
”Minä olen hoitanut pikkusiskoani. Pärjään kyllä hetken heidän kanssaan. Usko pois, on parempi, ettet mene esittäytymään hallitsijoille koko katraan kanssa”, viera vastasi.

Toinen nainen nyökkäsi vastaukseksi. Sarah ja Tyne olivat jo roikkumassa ovenkahvassa, sillä Fran oli luvannut viedä lapset satamaan katsomaan laivoja. Thanen sen sijaan piilotteli äitinsä helmoissa eikä suostunut liikkumaan. Poika vaikutti toivottoman ujolta, eikä Fran tiennyt, miten tähän olisi pitänyt suhtautua. Muutenkin poikalapset tuntuivat hänestä kovin vierailta. Hänellä ei tiettävästi ollut ainuttakaan veljeä, eikä hän ollut koskaan hoitanut muiden poikia, sillä näistä oli pyritty aina pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti.

”Tuskin siitä on haittaa, jos Thanen tulee mukaan”, Balthier huokaisi viimein, kun poikaparkaa oli yritetty maanitella lähtemään Franin ja kahden muun seuraksi. ”Edes Elza ei voi häiriintyä noin ujosta ja hiljaisesta kaverista.”
”Elza?” Emíly toisti.
”Yksi piraattihallitsijoista, veikkaan hänen olevan sukua raivottarille”, piraatti selvensi. ”Tunnistat hänet kyllä, kun tapaatte.”
”Rikken ja Raz ovat mukavampia, ainakin naisille”, Fran lisäsi. ”Raz on bangaa, mutta hän on lyhytkasvuinen. Hänellä on myös papukaija, ja hän väittää pystyvänsä haistamaan ihmisistä pahat aikeet.”
”Entä Rikken?” nuorempi nainen tiedusteli.
”Hän on ystävällinen, mutta ei pidä Balthierista. Luulen hänen tietävän, että Balthier on ollut Tuomari”, viera selvitti. ”Uskon, että sinä kuitenkin pärjäät hänen kanssaan hyvin. Hänellä tuntuu olevan heikko kohta punapäisten naisten suhteen.”
”Se selittäisikin paljon…” Balthier mutisi.

Balthierin lähtiessä viemään Emíly piraattihallitsijoiden kartanolle Fran suuntasi askeleensa kohti satamaa kahden lapsen kanssa. Kumpikin puristi tiukasti hänen kättään, mutta samaan aikaan molempien silmät pälyilivät innokkaina ympärilleen. Kaupunki oli niin täynnä elämää, ettei yhdellä vilkaisulla pystynyt mitenkään näkemään kaikkea.

Satamassa kävi vilske, sillä sinne oli juuri saapunut uusi laiva. Yleensä satamassa liikkui vain kalastajia sekä muutamia merirosvoja, mutta tämä alus ei näyttänyt edustavan kumpaakaan joukkoa. Fran ja lapset jäivät seuraamaan kuorman purkamista kiinnostuneina. Viera pani merkille, että laivasta tavaroita kantavat miehet olivat jollain tapaa erilaisia kuin archadialaiset. He eivät näyttäneet rozarrialaisiltakaan. Heidän täytyi olla kotoisin jostain muualta.

”Vau, minä haluan tuollaisen kyytiin”, Tyne ilmoitti ja osoitti suurta purjelaivaa kauempana.
”Pyh, ilmalaivat ovat paljon parempia”, Sarah kommentoi veljelleen.
”Sinä voit ryhtyä ilmapiraatiksi, mutta minusta tulee kyllä isona merirosvo”, poika puhahti. ”Ilmapiraatin pitää vain osata lentää, meri vaatii enemmän. Siellä on myrskyjäkin.”
”On ilmassakin myrskyjä!” Sarah huudahti.

Ei kestänyt kauaakaan, kun lapset huusivat toisilleen suoraa huutoa ja alkoivat töniä toisiaan. Fran tuijotti hetken uskomatta silmiään ja korviaan. Tuolla tavoin ei saanut käyttäytyä. Totta kai lapset tappelivat vierakylässäkin, mutta eivät julkisilla paikoilla. Kaikki oppivat hyvin varhain, että julkisesti tuli käyttäytyä äärimmäisen hyvin. Riidat piti salata muilta. Jos joku lapsi sitten erehtyi riitelemään toisen kanssa julkisesti, rangaistus oli ankara.

Fran ei silti uskonut, että hän voisi käyttää vierojen kasvatusmenetelmiä Emílyn lapsiin. Hän ei ollut saanut lupaa sellaiseen, mutta toisaalta hänelle ei ollut kerrottu, miten ihmislapsia tuli käsitellä, kun nämä villiintyivät.

Lopulta viera kyykistyi lasten tasolle ja tarttui kumpaakin käsivarresta. Näiden katseet kääntyivät hänen suuntaansa.
”Jos te ette käyttäydy kunnolla, minä vien teidät takaisin sisälle”, nainen ilmoitti.
”Mutta kun Tyne!” Sarah kiljui.
”Sarah on ihan tyhmä!” Tyne vastasi siskonsa huutoon.
”Kukaan ei ole tyhmä. Ilmapiraatin pitää osata lentää joka säässä, kuten merirosvonkin pitää osata purjehtia”, Fran yritti selittää lapsille. ”Molemmat ovat jännittäviä ja vaarallisia ammatteja ja aivan yhtä hyviä. Tynestä tulee varmasti loistava merirosvo ja sinusta, Sarah, hyvä ilmapiraatti.”
”Sarah silti kiusaa aina”, Tyne huomautti.
”Itse kiusaat!” tyttö huusi.

Fran tuijotti lapsia. Alkoi näyttää siltä, että tähän kaksikkoon järkipuhe ei tehonnut. Oli hämmentävää huomata, ettei hän oikeastaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Mjrnin hoitaminen oli ollut paljon helpompaa, tällä ei ollut ollut tappelukaveria, koska Fran ja Jote olivat olleet paljon vanhempia, ja muut lapset olivat aina hieman vierastaneet ylipapittaren perhettä. Isompana Mjrn oli toki saanut myös ystäviä, mutta ei tämä ollut silloinkaan tapellut näiden kanssa samalla tavalla kuin Sarah ja Tyne nyt keskenään.

”Ongelmia lasten kanssa?” miesääni huomautti Franin yläpuolelta. Viera kohotti katseensa ja näki parrakkaan vanhan miehen, jonka ryppyiset kasvot hymyilivät hänelle. Myös lapset hiljenivät ja jäivät tuijottamaan miestä.
”Vau, oletko sinä merirosvo?” Tyne henkäisi saman tien, ja Sarahkin tuijotti vanhusta ihaillen.
”Itse asiassa olen kauppias”, mies vastasi.
”Kuulostaa aika tylsältä”, poika totesi pettyneenä.
”Mutta olen merikauppias ja tuon tavaraa toisesta maasta. Haluatteko nähdä? Minulla saattaa olla jotain jännittävää tuolla laivassa…”

Mies osoitti samaista laivaa, jota Fran ei ollut tunnistanut ja josta rahdattiin tavaraa maihin. Viera katsoi hetken laivaa ja sitten taas miestä. Tämä vaikutti harmittomalta, mutta Balfonheimissä juuri kukaan ei ollut sitä, miltä näytti. Toisaalta mies ei ollut Balfonheimistä.

”Joo, Fran mennään sinne!” Sarah innoistui. Tyne tarttui Frania kädestä ja ryhtyi kiskomaan häntä kohti laivaa.
”En tiedä, onko se hyvä ajatus”, viera huomautti ja nousi seisomaan Tynen edelleen roikkuessa hänen kädessään.
”En minä teitä syö”, mies naurahti. ”Olen tuon laivan kapteeni, minulla ei ole varaa tehdä ihmisille pahaa, jos aion vielä tehdä kauppoja jossain.”
”Kapteenilla luulisi olevan kiirettä”, Fran tokaisi. ”En ole tavannut yhtään kapteenia, jolla olisi aikaa kutsua lapsia tutustumaan laivaansa lastin purkamisen kesken.”
”Olen jo vanha, minusta ei ole kantamaan tavaroita miehieni kanssa. Sitä paitsi kaipaan muutakin juttuseuraa kuin miehistöni”, kapteeni kertoi samalla, kun Sarahkin jo ryhtyi kiskomaan vieraa kohti laivaa.
”Fran-kiltti, mennään”, Sarah pyysi. ”Lupaan, ettei me tapella ainakaan tänään enää yhtään.”
”Joo, me ollaan tosi kiltisti”, Tynekin sanoi. ”Mennään, jooko?”

Kaksi chocobonpoikasen katsetta nauliintui Franin silmiin. Viera puisteli päätään epäuskoisesti. Äsken kaksikko oli vaikuttanut kauhukakaroilta ja nyt taas herttaisilta lapsukaisilta.

”Hyvä on, mutta pysytte koko ajan näkyvissäni, ettekä koske mihinkään ilman lupaa”, nainen myöntyi lopulta.
”Jee!” molemmat lapset kiljaisivat yhtä aikaa ja ryntäsivät kohti lastaussiltaa. Fran kiirehti heidän peräänsä ja kuuli kapteeninkin seuraavan.
”Heidän isänsä taitaa olla ihminen?” mies tiedusteli.
”Luulen niin, mutta en voi sanoa varmaksi, koska en ole tavannut häntä”, Fran vastasi. Kun kapteeni kohotti kulmiaan ja katsoi naista kysyvästi, vieran oli pakko täydentää: ”En ole heidän äitinsä. Lupasin vain vahtia heitä sillä välin, kun heidän äitinsä on tapaamassa hallitsijoita.”
”Vastuullinen tehtävä se. Taitavat olla melkoisia rasavillejä”, mies naurahti.

Kapteeni vei koko joukon hyttiinsä, vaikka Fran oli olettanut heidän pääsevän vierailemaan ruumassa. Sarah ja Tyne olivat innoissaan, kun pääsivät tutkimaan sekstanttia ja kompassia sekä valtavankokoisia suurelle pöydälle levitettyjä merikarttoja. Fran oli tyytyväinen, kun kaksikolla oli mielekästä tekemistä eivätkä nämä enää tapelleet keskenään. Silti häntä vaivasi se, että kapteeni oli noin vain kutsunut heidät laivaansa. Sellainen ei ollut normaali käytäntö.

”Erittäin ystävällistä Teiltä näyttää laivaa lapsille”, Fran huomautti kapteenin penkoessa ikivanhaa matka-arkkua. Vierasta mies käyttäytyi omituisesti.
”Aivan, aivan. En minä oikeastaan heidän takiaan…” mies mutisi. Naista epäilytti entistä enemmän. Hän loi pikaisen silmäyksen lasten suuntaan, mutta nämä näyttivät olevan edelleen karttojen parissa touhuamassa. Välitöntä vaaraa ei ollut.
”Minkä takia sitten?” viera kysyi suoraan.
”Huomasin, että olette erityinen.”

Fran tuijotti miehen selkää tämän edelleen penkoessa arkkua. Kesti kauan, ennen kuin mies suoristautui ja nosti pöydälleen kirjan, jonka musta nahkakansi oli koristeltu kullalla.
”Erityinen?” viera toisti, kun mies vihdoin katsoi häntä.
”Tai oikeanlainen”, kapteeni korjasi. ”Katsos, minä sain tehtäväksi toimittaa tämän Balfonheimiin sellaiselle henkilölle, joka saapuu satamaan ja eroaa muista.”
”Anteeksi kuinka?” Fran ei ymmärtänyt ollenkaan, mistä mies puhui. Tuli tämä mistä hyvänsä, kukaan ei voinut olla antanut tuollaista ohjetta.
”Tiedän, että se kuulostaa hullulta. Käskyn kuitenkin antoi eräs hyvin vanha ja viisas mies. Hän on säilyttänyt kirjaa koko ikänsä, mutta tavattuaan erään pojan hän oli saanut tietää, mitä hänen piti kirjalle tehdä”, kapteeni selosti.

Miehen sanoissa ei ollut yhtään enempää järkeä kuin aiemmin. Fran tiesi epäluulon paistavan kasvoiltaan eikä edes yrittänyt salata sitä. Kapteeni ei vaikuttanut vaaralliselta, mutta höyrähtänyt tämä sen sijaan saattoi olla.

”Jospa aloitan alusta…” kapteeni mutisi.
”Se voisi olla parasta”, Fran totesi, vaikkei ollut varma, kannattiko miehen tarinaa kuunnella.
”Tämä kirja, se on kulkenut suvussamme pitkän aikaa. Silti suvun vanhimmat ovat sanoneet, ettei se ole tarkoitettu meidän käsiimme, ihmisten käsiin. Emme ole kuitenkaan tienneet, kenelle sen olisi voinut luovuttaa. Tarinat kertovat, että kirjaa voi käyttää oikein ja väärin. Minä en ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Minun mielestäni kirjat ovat vain lukemista varten eikä tuo opus ole kuin historiankirja höystettynä myyteillä ja loitsuilla”, kapteeni kertoi. ”En ole koskaan ollut lukumiehiä, toisin kuin enoni. Juuri hän luovutti kirjan minulle ja sanoi, että minun on toimitettava se tähän kolkkaan Ivalicea ja etsittävä oikea henkilö, jolle luovuttaa kirja.”
”Mistä päättelitte, että minä olen oikea henkilö?” Fran kysyi.
”Enoni sanoi, että oli tavannut pojan, jolla oli samanlainen kirja. Tuo poika oli kertonut, minne kirja tulee toimittaa ja millaiselle henkilölle se tulee luovuttaa. Enoni epäili hänen olleen maagikko tai taikuri, kenties ennustaja. Minä en uskonut häntä, mutta suostuin tehtävään, kun hän sitä kuolinvuoteellaan vaati.”

Fran ei tiennyt, mitä sanoa. Ennustaminen ei ollut mahdollista, joten mies todennäköisesti valehteli. Tämän selitys kuulosti suorastaan typerältä. Kenties kirja oli vaarallinen ja mies halusi siitä vain eroon. Tämä saattoi kuvitella, että viera oli typerä ja helposti höynäytettävissä.

”Minä luulen, että olette erehtynyt henkilöstä”, Fran totesi. ”En usko, että kirjaa on tarkoitettu minulle.”
”Pyydän, että ottaisit sen. Kenties se sinun kauttasi löytää tien oikealle omistajalleen. Minä olen jo vanha mies eikä minulla ole lapsia, joille voisin sen luovuttaa. Minun sukuni on tullut tiensä päähän… jonkun muun on otettava kirja”, kapteeni yritti.
”Entäpä jos se onkin vaarallinen ja yrität sysätä vaaran minun niskaani?” viera kysyi suoraan.
”Olisinko tässä, jos kirja aiheuttaisi onnettomuuksia? Vannon, ettei se ole muuta kuin pölyttynyt opus. Sinun ei tarvitse maksaa siitä gilliäkään, minä haluan vain, etten ole enää velkaa enolleni, rauha hänen sielulleen. Lupasin jo vuosia sitten toimittaa kirjan tänne. Nyt olen tehnyt tehtäväni, jos sinä vain suostut ottamaan sen vastaan.”

Fran puisteli päätään. Kaikki, mitä mies sanoi, tuntui tuulesta temmatulta. Tarinassa ei ollut järkeä, miksi kukaan näkisi tuollaista vaivaa yhden kirjan takia.
”Vannotko, ettei kirja ole vaarallinen?” viera tivasi.
”Vannon sen Zodiarkin kautta”, mies vastasi.
”Jos petät sanasi, minä kiroan sinut”, viera uhkasi. ”Myös minä olen maagi, joten voin tehdä sen helposti.”

Mies hätkähti, tämä näytti uskovan vieran sanoihin. Todellisuudessa Fran ei tiennyt kirouksista mitään. Hän osasi vain hyödyntää erilaisia elementtejä taioissaan, muuttaa veden jääksi ja niin poispäin.
”Minä vannon, haluan vain saada tehtävän suoritettua”, kapteeni huokaisi. Mies näytti vilpittömältä.

Viera otti kirjan käteensä. Se oli painava ja tuoksahti pölyltä. Balthier kuitenkin piti vanhoista kirjoista, mies tuntui välillä suorastaan elävän vanhoille opuksille, joten tämä saattaisi pitää kirjasta. Kenties sen voisi lahjoittaa piraatille.

Franille tuli kuitenkin kummallinen aavistus, ettei hän pidellyt tavallista kirjaa. Hän ei osannut selittää tuntemustaan, kirja vain tuntui henkivän voimaa. Hän avasi kannen ja luki hitaasti yhden ainokaisen sanan, joka oli kirjoitettu suurin kirjaimin ensimmäiselle sivulle: Grimoire. Vieralla ei ollut aavistustakaan, mitä se tarkoitti.

Nainen selasi seuraavalle sivulle. Kirjassa ei ollut sisällysluetteloa, vaikka useimmissa historiasta kertovissa oli sellainen. Seuraavalla sivulla oli otsikko ”Myyttien aika” ja sen alta alkoi teksti. No, myytit kiehtoivat Balthieria, joten tämä saattaisi tosiaan ilahtua kirjasta.

”Ehkä kirjan ottamisesta ei ole minulle suunnatonta vaivaa”, Fran totesi ja painoi kannen kiinni. ”Muista kuitenkin, mitä sanoin.”
”Aye, voit luottaa sanaani”, kapteeni vastasi. ”Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että suostuit ottamaan kirjan vastaan. Nyt voin purjehtia kevyin mielin takaisin kotiini ja vetäytyä eläkkeelle.”

Vieralla oli kummallinen tunne, että hän oli saattanut tehdä virheen, kun hän vihdoin lähti laivasta lapsien kanssa. Kirja painoi raskaana hänen kädessään. Hän yritti kuitenkin työntää epämiellyttävän tunteen mielestään. Vanha kapteeni oli luultavasti vain höpsähtänyt ja alkanut kuvitella kirjasta liikoja.

Fran osti Tynelle ja Sarahille jäätelöt ja vei nämä sitten syrjemmällä satamasta. He istahtivat kaikki hiekkarannalle katselemaan merta. Päivä oli mukavan lämmin ja kesäinen, viileämpi vuodenaika alkoi onneksi olla jo takanapäin. Archadiassa ei satanut lunta, mutta osa vuodesta oli silti viileämpää. Fran piti enemmän lämpöisestä säästä, kostea ja lämpöinen oli hänestä paras yhdistelmä. Kuiva ja kuuma sen sijaan saattoi käydä yllättävän epämiellyttäväksi.

Syötyään jäätelöt lapset ryntäsivät vesirajaan leikkimään muutaman muun rannalla temmeltävän lapsen kanssa. Näillä näytti olevan todella hauskaa. Oli varmasti kiehtova kokemus päästä merenrannalle, kun oli asunut koko ikänsä Archadesissa vuorien keskellä. Fran muisti, kuinka oli itse katsellut merta tunteja, kun oli ensimmäistä kertaa päässyt sen ääreen. Meri oli kaunis ja voimakas, vaikkei voittanut taivaan viehättävyyttä. Sitä oli rauhoittava katsella, ja se tuoksui kiehtovalta. Jos Fran ei olisi ollut ilmapiraatti, hän olisi ehdottomasti ryhtynyt merenkulkijaksi. Kalastajaksi hänestä tuskin olisi ollut, mutta liikkuihan merellä kauppiaita ja merirosvojakin.

Franille tuli ilkeä tunne, että joku tuijotti häntä. Hän irrotti katseensa vedessä leikkivistä lapsista ja silmäili ympäristöään. Mitään epätavallista ei näkynyt, mutta hän ei päässyt eroon tunteesta. Ehkä kapteenin tapaaminen oli tehnyt hänestä vainoharhaisen. Kellään ei ollut syytä vakoilla häntä.

Viera nousi hiekalta ja puhdisti mekkonsa, ennen kuin käveli lasten luokse. Hän jäi tarkkailemaan näiden puuhia lähempää, mutta yritti samalla kuunnella tarkemmin, mitä ympärillä tapahtui. Ihmiset juttelivat keskenään, kaduilta kantautui ääniä, mutta mikään ei poikennut normaalista. Hän taisi tosiaan kuvitella.

”Meidän pitäisi varmaan lähteä”, nainen huomautti lapsille.
”Eikä!” Sarah pani heti vastaan.
”Ei vielä, ollaan hetki lisää”, Tynekin yritti. Viera huokaisi mielessään, lasten kaitseminen kävi totisesti työstä. Miten Emíly oikein selvisi nelikon kanssa päivästä toiseen, kun Thanen ei päästänyt irti äidistään, Janet vaati jatkuvasti huomiota ja nämä kaksi olivat itsepäisiä kuin mustat chocobot?

Kesti kauan, ennen kuin Fran sai lapset houkuteltua mukaansa. Nämä vaativat silti, että saisivat tulla seuraavana päivänä uudestaan rantaan. Viera sanoi harkitsevansa asiaa, suoraan hän ei halunnut luvata. Hän ei välttämättä ollut valmis uusimaan reissua heti.

Kun Fran lähti rannalta lasten kanssa, hän oli varma, että tuttu hahmo livahti kadun kulmasta näkymättömiin. Hän ehti nähdä arpiset kasvot ja vaaleat hiukset vilaukselta, ennen kuin mies syöksyi sivukujalle ja katosi näkyvistä. Nainen oli täysin varma, että kyseessä oli Clemmon. Mies oli jälleen hiippaillut lähistöllä.

Viera kielsi itseään ryhtymästä vainoharhaiseksi. Mies asui Balfonheimissä, kuten hänkin. Tällä oli yhtäläinen oikeus liikkua kaupungissa, ja ei ollut mitenkään ihmeellistä, jos he välillä törmäsivät toisiinsa sattumalta. Oli typerää kuvitella tämän juonivan jotain vain siksi, että tämä sattui olemaan samassa paikassa kuin Fran. Clemmonin ja Balthierin välisestä kiistasta oli jo vuosia, joten varmasti molemmat olivat päässeet siitä yli. Sitä paitsi Balthierkin oli sanonut, ettei Clemmonista kannattanut välittää.