Featured Slider

Karibian kuumat tuulet: Luku 15

Karibian kuumat tuulet

(Miekkailua)


Olin koko päivän niin innoissani, etten pystynyt keskittymään kunnolla oikein mihinkään. Päivällisaikaan yritin syödä edes jotain, mutta ruokakin tuntui sillä hetkellä turhalta asialta. Toisaalta oma käytökseni nauratti minua, ei ollut minun tapaistani innostua näin kovasti.
    
Päivällisen jälkeen kävin hakemassa miekkani hytistä ja menin kannella jo odottavan Jackin luokse. Kävelin paikalle hitaasti ja rauhallisesti yrittäen vaikuttaa siltä kuin tämä olisi minulle jokapäiväistä, tylsää rutiinia. Jack leikitteli miekkansa terällä kuin ei olisi minua huomannutkaan.
”No, mikä oppitunti on vuorossa tänään, kapteeni?” kysyin hieman leikkisään sävyyn. Jack kohotti katseensa miekastaan ja katsoi minua tarkasti kuin arvioiden, mihin minusta olisi.
”Ajattelin opettaa sinulle syöksyn”, hän sanoi viimein ja asettui varoasentoon. ”Seuraa nyt tarkasti, rakas. Syöksy on vaarallinen liike. Jos teet sen väärin vaarannat oman henkesi.”
    
Jack selitti minulle, että syöksy lyhentää välimatkaa vastustajaan ratkaisevasti. Juuri siksi se oli vaarallinen liike; mikäli ei ole tarpeeksi nopea, vastustaja voikin olla se, joka suorittaa piston.
”Sinun tulee suunnata aseen kärki sormiesi avulla tarkasti haluttuun osumapisteeseen”, Jack sanoi osoittaen minua miekallaan. Seisoin paikallani aivan hiljaa. En voinut olla tuntematta lievää pelkoa, vaikka olinkin varma, ettei Jack satuttaisi minua. ”Ojenna asekätesi suoraksi. Nosta etummainen jalkasi samoin kuin askeleessa ja ojenna se ponnistaen yhtä aikaa takajalan kanssa suoraksi pitkin taisteluviivaa.”
    
Seurasin Jackin liikkeitä tarkasti uskaltaen hädin tuskin hengittää. Hän laski etummaisen jalkansa maahan kantapää edellä, jolloin hänen polvensa koukistui eteenpäin antaen syöksylle lisää pituutta. Samaan aikaan kun hänen etujalkansa kosketti kantta, näin miekan terän osoittavan rintaani vain puolen sentin päässä ihostani. Nielaisin, hän olisi voinut halutessaan tappaa minut.
”Miksi noin kalpea, rakas?” Jack kysyi minulta ja veti miekan pois rinnaltani. ”Tiedäthän sinä, ettei vanha Jack koskaan vahingoittaisi naista.”
    
Naurahdin kevyesti ja otin oman miekkani esiin. Oli minun vuoroni yrittää. Asetuin varoasentoon ja hengitin syvään. Tiesin jo kokemuksesta, että miekkailussa kaikki näyttää helpommalta kuin mitä se käytännössä oli.)Hitaasti asetin miekkani terän Jackia kohti. Hän käveli välittömästi luokseni ja korjasi asentoani hieman.
”Älä anna kätesi täristä”, hän sanoi ja palasi paikalleen.
    
Tärisikö käteni? En ollut itse huomannut sitä, mutta kaipa se sitten tärisi, jos Jack niin väitti.
”Nyt astu eteenpäin, mutta muista koukistaa polveasi ja nojautua minua kohti”, Jack sanoi rauhallisesti.
    
Tein työtä käskettyä. Ilmeisesti nojasin kuitenkin hieman liikaa eteenpäin, sillä tasapainoni petti. Kaaduin vatsalleni kannelle, ja miekka kirposi kädestäni.
”Vittu, saatana, perkele, jumalauta!” kirosin suomeksi, ja Jack vilkaisi minua omituisesti.
”Mitä sanoitkaan, rakas?” hän kysyi minulta, kun nousin kannelta ja menin hakemaan miekkani.
”Miten niin?” kysyin ihmeissäni. Kai hän nyt kirosanoja osasi, hänhän oli merirosvo.
”Kuulosti siltä kuin olisit puhunut eri kieltä”, Jack vastasi katsoen minua yhä omituisesti.
”Ai… Niinkö?” mutisin nolona tajutessani, että olin kiroillut suomeksi. ”Älä siitä välitä, ei se ollut mitään.” Miten muka voisin kertoa puhuvani kieltä, josta hän ei ollut koskaan kuullutkaan?
    
Jack vilkaisi minua vielä kerran, mutta kehotti sitten jatkamaan harjoittelua.
”Älä kuitenkaan tällä kertaa nojaa ihan yhtä paljon eteen”, hän sanoi. Nyökkäsin kevyesti posket punoittaen. Montakohan kertaa onnistuisin vielä nolaamaan itseni päivän aikana?
    
Hioimme syöksyäni pitkän tovin. Kuten askeleiden kanssa, olin jälleen toivottaman hidas, mutta Jack sanoi sen olevan täysin normaalia aloittelijalle. Jostain syystä se ei lohduttanut minua yhtään. Halusin oppia miekkailemaan mahdollisimman nopeasti. En voinut tietää, milloin tulisin tarvitsemaan taitojani. Olin sentään nyt merirosvo, enkä uskonut, että se oli kovinkaan turvallinen ”ammatti”.
    
Kun olin oppinut syöksyssä tehtävän liikkeen, Jack huomautti, että seuraavaksi minun pitäisi päästä takaisin varoasentoon. Hän näytti minulle jälleen esimerkkiä. Hän veti takajalallaan itseään taaksepäin samalla oikaisten etujalkansa polvea. Samanaikaisesti hän myös koukisti aseettoman kätensä. Kun hän oli suoristanut etujalkansa, hän siirsi sen omalle paikalleen varoasennossa. Vasta tämän jälkeen hän koukisti suoristetun asekätensä.
    
Huomasin jälleen, että taaksepäin liikkuminen oli vaikeampaa kuin eteenpäin. Kompuroin ja kiroilin, kompuroin ja kiroilin yhä uudestaan, mutta pikkuhiljaa opin kuitenkin liikkumaan paremmin. Pari kertaa lensin rähmälleni kannelle, mutta tällä kertaa pidin huolta siitä, että pysyin englantilaisissa kirosanoissa.
    
Kun ilta alkoi pimentyä, lihaksiani särki, kuten ensimmäisen harjoittelukerrankin jälkeen. En ollut edistynyt ihan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta olin kuitenkin oppinut edes jotain. Päätin harjoitella ahkerasti joka päivä, sillä halusin ihan oikeasti oppia miekkailemaan kunnolla. Paitsi, että halusin tehdä vaikutuksen Jackiin, se takaisi myös turvallisuuteni. Ennen joutumistani 1600-luvulle olin ollut itsenäinen, omillaan toimeen tuleva nuori nainen, joka osasi pitää huolen itsestään. Nyt olin kaikkea muuta. Minulla ei ollut tuloja, olin muista riippuvainen, enkä osannut huolehtia itsestäni kovinkaan hyvin. Sen olin todistanut Port Royalissa.
”Rakas, miksi noin synkkä ilme? Sinähän edistyt ihan hyvin”, Jack sanoi minulle tullen aivan lähelleni seisomaan.
”En minä sitä… Muistelin vain tapahtumia Port Royalissa”, sanoin mitään ajattelematta. Eihän minun ollut pitänyt kertoa Jackille, mitä minulle oli tapahtunut.
”Et olekaan vielä kertonut siitä minulle”, Jack totesi. ”Eikö nyt olisi sopiva hetki?”
    
Ennen kuin ehdin vastata hänellä, Jack tarttui käteeni ja veti minut kannen poikki hytilleen. Hytissä oli aivan pimeää, joten hän sytytti pari kynttilää. Istahdin sängylle vakavin ilmein.
”Ei siinä ole mitään erityistä kerrottavaa”, sanoin hiljaa.
”Miksi sitten olet noin vakavan näköinen, rakas?” Jack kysyi. ”Jos siinä ei olisi mitään erityistä, et näyttäisi tuolta.”
”No, sanotaan sitten, etten halua puhua siitä”, tokaisin.
”Mistä sitten haluaisit puhua?” kapteenimme kysyi vakavasti. Olin ihmeissäni. Mistä lähtien hänen kaltaisensa mies halusi puhua ylipäätänsä mistään?
    
Nojauduin sängyllä taaksepäin siten, että sain tuettua itseni käsivarsieni varaan. Mietin epätoivoisesti uutta puheenaihetta. En todellakaan halunnut kertoa Jackille herra Smithistä, äitini kuvasta ja Philipistä. Pelkäsin menettäväni hänet, jos kertoisin totuuden.
”Mikset kertoisi, mitä teemme kun saavumme saarelle, jolla kapteeni Hookin aarre on?” kysyin sitten helpottuneena, että olin vihdoin keksinyt aiheen, josta Jack jaksaisi keskustella loputtomasti.
”Aah, sinusta on tulossa kunnon merirosvo”, Jack naurahti. ”No, jätän Black Pearlin Anamarian haltuun ja lähden itse muutaman miehen kanssa maihin etsimään aarretta. Pari heistä saa jäädä rannalle ja loput lähtevät kanssani sisämaahan. Jos ja kun löydämme aarteen, lähetän jonkun hakemaan lisää miehiä kantajiksi. Muussa tapauksessa palaamme kaikki laivalle.”
    
Nyökkäsin Jackille. Suunnitelma kuulosti ihan järkevältä. Sitten tulin ajatelleeksi omaa osuuttani siinä. Jackilla voisi mennä saarella useampikin päivä.
”Entä minä?” kysyin. ”Jäänkö minä laivalle?”
”Etkö sitten haluaisi, rakas?” Jack ihmetteli. Puistelin hänelle päätäni hieman masentuneena. Olisin mielummin hänen mukanaan, vaikka saattaisinkin joutua vaaraan.
    
Jack kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut kainaloonsa. Painoin pääni häntä vasten ja suljin silmäni.
”Voithan sinä tulla minunkin mukaani”, hän sanoi. ”Jos todella haluat. Se voi olla vaarallista.”
”Haluan”, sanoin aivan hiljaa.

Rakasta minua nyt: Luku 4

Ilmapiraatti ja mekaanikko


”Oletko nyt varma, että se on hyvä ajatus?” Sharin kysyi Balthierilta ja katsoi nuortamiestä tarkasti.
”Siitä en tiedä, mutta se on tärkeää”, Balthier vastasi ja rapsutti takaraivoaan oikealla kädellään. Suoraan sanottuna hän ei tiennyt, miksi oli edes mennyt puhumaan suunnitelmastaan Sharinille, sillä häntä ei lainkaan yllättänyt se, että vanhempi mies asettui haraamaan vastaan. Kaipa hän vain oli halunnut keskustella jonkun kanssa asiasta. Sira olisi kuitenkin saattanut olla parempi vaihtoehto. Tai ehkei sittenkään. Nainen huolehti Balthierista kuin pikkupojasta, vaikka tämä olikin jo 20-vuotias.

Sharin huokaisi ja vajosi syvemmälle nuhjuisella sohvallaan. Balthier seisoi olohuoneen ikkunan luona ja tuijotti ulos kadulle. Ilta hämärtyi hiljalleen, ja ihmiset vaelsivat jälleen koteihinsa. Jokainen päivä Bhujerbassa tuntui olevan samanlainen, mutta viime aikoina oli ollut aistittavissa normaalia levottomampi ilmapiiri. Balthier oli eräänä iltana vieraillut tavernassa ja oli saanut kuulla, että markiisilla oli joitakin erimielisyyksiä Archadian keisarin kanssa. Kukaan ei tiennyt varmasti, mistä oli kyse, mutta pienikin huhu saattoi saada mantereen kansan varpailleen. Varsinkin kaivostyöläiset olivat lähes aina varuillaan, mikä saattoi osittain johtua siitä, etteivät Lhusun kaivokset olleet kaikkein turvallisin työpaikka. Hermostuneisuus ei kadonnut noin vain, vaikka olikin siirrytty kaivoskuilusta tavernaan rauhoittavan oluen pariin.

”Ymmärrän, että asia on sinulle tärkeä, mutta ei ole viisasta palata Archadesiin”, Sharin sanoi tovin kuluttua. Balthier tuijotti edelleen ulos, eikä edes vilkaissut mieheen päin. Juuri sillä hetkellä hän ei voinut katsoa ketään, sillä hänen kasvonsa olisivat yksinkertaisesti paljastaneet liikaa.
”Tavallinen kansa ei tunnista minua, enkä aikonut hiippailla keisarilliseen palatsiin”, Balthier kuittasi äänellä, joka oli tavallista karheampi.
”Keneltä edes ajattelit kysellä tietoja?”
”En aikonut kysellä. Se olisi liian vaarallista.”

Balthier tiesi, ettei hän missään nimessä voisi alkaa kysellä keneltäkään isänsä vaimosta. Hänen olisi hankittava tiedot muuta kautta. Papeilla saattoi olla joitain papereita, mutta myös hänen kotonaan saattoi olla jotain. Siellä asuessaan hän ei ollut koskaan uskaltautunut penkomaan isänsä henkilökohtaisia tiloja, mutta nyt tilanne oli toinen.

Sharin puisteli päätään hiljaisuudessa. Hän tiesi Balthierin tarinan ja ymmärsi kyllä, että tämän oli korkea aika saada tietää äidistään. Valitettavasti Balthierin lähtö Archadesista oli aiheuttanut sen, ettei sinne todellakaan kannattanut palata, ainakin jos Balthierin puheet hänen ja hänen isänsä väleistä olivat totta. Nuorukaisen isä ei taatusti ollut ottanut poikansa karkaamista mitenkään rauhallisesti.

Balthier oli vakuuttanut, ettei hänen isänsä etsisi häntä lainkaan. Luultavasti mies oli niin vihoissaan, että oli kieltänyt, että hänellä mitään poikaa oli ollutkaan. Ja jos isä häntä jostain etsikin, niin tuskin sentään Archadesista. Saattaisi itse asiassa olla turvallisempaa palata kotinurkille kuin liikkua ulkomailla. Se olisi odottamatonta.

”Tiedät, mitä tapahtuu, jos jäät kiinni”, Sharin yritti vielä. ”Vaikka keisari olisi kuinka vanha ja hömelö, ei hän katso hyvällä armeijan karkulaisia. Siinä vaiheessa isäsi on pienin huolistasi.”
”Tunnen kadut ja kujat, osaan kyllä pysytellä erossa sotilaista. En jää kiinni”, Balthier sanoi lyhyesti.

Vanhempi mies huokaisi. ”Voinko tehdä mitään hyväksesi?” hän kysyi lopulta. Hän tiesi, ettei voittaisi väittelyä, vaikka sitä olisi jatkettu seuraavalle viikolle asti. Balthier oli päättänyt palata kotiinsa, eikä sitä voisi estää kukaan. Sharin pelkäsi aidosti nuorukaisen puolesta, sillä hän oli ehtinyt kiintyä tähän syvästi. Mieluiten hän olisi vaatinut Balthieria jäämään Bhujerbaan ja kouluttanut tästä lääkärin. Balthier oli kuitenkin aina kieltäytynyt kunniasta. Hän väitti, että rakasti liikaa lentämistä ja vapautta voidakseen sitoutua enää yhteen paikkaan. Sharin puolestaan epäili, että Balthier oli petetty yhdessä paikassa niin pahasti, ettei tämä uskaltanut sitoutua sen takia toiseen. Nuorimies ei ollut valmis kasvattamaan uusia juuria, kun oli joutunut vasta katkaisemaan entiset. Sharin toivoi, että olisi voinut tehdä enemmän Balthierin hyväksi, mutta samalla hän tiesi, että nuorukainen tekisi itse omat ratkaisunsa. Hän saattoi vain tukea tätä päätöksissä ja olla valmiina auttamaan.

”Pidä ovi minulle avoinna”, Balthier vastasi.
”Aina”, vanhempi mies sanoi. Vihdoin Balthier irrotti katseensa kadusta ja kääntyi ympäri.
”En tiedä, lähteekö Fran mukaani… mutta jos hän ei lähde, pidä huolta hänestä”, nuorimies jatkoi vakava ilme kasvoillaan. Sharinin synkkä ilme pehmeni yllättäen.
”Taidat todella pitää siitä naisesta.”

Balthier kohautti olkapäitään pyrkien antamaan huolettoman vaikutelman. ”Hän loukkaantui pahasti, eikä ole vielä täysin toipunut. Hän ei pysty jatkamaan ammatissaan ainakaan hetkeen, joten jonkun täytyy olla hänen turvanaan.”
”Tuskinpa tuossa on kaikki”, Sharin huomautti. Hän oli tarkkaavaisempi kuin moni olisi uskonutkaan. Hän oli iltojen aikana seurannut sekä Balthierin että vieran ilmeitä ja eleitä. Jotain oli selvästi tekeillä, mutta kumpikaan ei syystä tai toisesta halunnut näyttää sitä… ainakaan muiden läsnä ollessa.
”Taitaa olla. Tunnen olevani osaltani vastuussa siitä, mitä hänelle tapahtui. On siis minun asiani huolehtia siitä, että hän on turvassa, kunnes paranee täysin”, Balthier selitti. Hänen ilmeestä ei muuttunut hetkeksikään, vaikka äsken hän ei ollut edes pystynyt katsomaan Shariniin. Ilmeisesti tunnekuohu oli nyt kuitenkin ohitse.
”Hyvä on sitten”, Sharin sanoi. ”Luulen kuitenkin, että hän lähtee mukaasi.”

Balthier ei vastannut kommenttiin millään tavalla. Sen sijaan hän jätti Sharinin yksin olohuoneeseen ja lähti itse ylös. Kun hän astui portaisiin, hän olisi voinut vaikka vannoa nähneensä vilauksen jostakusta yläkerran eteisessä, mutta ylöspäästyään hän ei nähnyt ketään ja kaikkien kolmen makuukamarin ovet olivat suljettuina. Hetken epäröityään hän koputti Franin huoneen oveen ja astui sitten sisälle.

Viera istui sängyllä sylissään kirja, jonka kirjaimet olivat suuria ja sanat jaettu tavuviivoilla. Nainen kuitenkin tunki kirjan välittömästi tyynyn alle, kun näki, kuka oikein huoneeseen saapui. Balthier olisi halunnut kysyä kirjasta, mutta päätti jättää sen toiseen kertaan, sillä hänellä oli tärkeämpiäkin asioita mielensä päällä.
”Miten olet voinut?” hän kysyi ja nojautui rennosti ovenkarmia vasten.
”Hyvin olosuhteisiin nähden”, Fran vastasi.
”Entä olkapääsi?”
”Sitä särkee aina toisinaan, enkä voi nostaa kädellä mitään raskasta”, viera sanoi ja katsoi sitten pitkään Balthieria. ”Miten niin?”

Lupaa kysymättä Balthier istahti Franin viereen sängylle. Viera säpsähti ja liikahti hieman kauemmas, muttei kuitenkaan noussut.
”Mietin vain, mitä aiot jatkossa tehdä. Et voi jäädä tänne ikuisesti”, Balthier sanoi. Fran puri huultaan, mutta yritti sitten selvästikin rentoutua.
”Olen vaivannut tarpeeksi näitä ihmisiä. Minun on aika jatkaa matkaa”, viera sanoi lopulta. ”Varusteeni ovat kuitenkin sinun ilmalaivassasi.” Hän oli kysynyt tavaroistaan Balthierilta aiemmin, ja oli käynyt ilmi, että ne olivat yhä Strahlissa.
”Voit noutaa ne kyllä, mutta aion lähteä tänään, kunhan tulee pimeää”, Balthier sanoi.

Franin kasvoilla käväisi outo ilme, aivan kuin nainen olisi tiennyt jotain, mutta sitten hän pakotti ilmeensä hämmästyneeksi. Tai siltä Balthierista ainakin vaikutti.
”Lähteä?”
”Niin. Palaan Archadesiin hoitamaan asioita.”
”Vai niin”, Fran totesi ja käänsi katseensa avoimena olevaan ikkunaan. Jos Balthierilta kysyttiin, Fran oli kaiken kaikkiaan omituisin nainen, jonka hän oli koskaan tavannut, mutta nyt hän käyttäytyi oudosti jopa Franiksi.

Balthier odotti hiljaa, että Fran sanoisi jotain. Pyytäisi päästä mukaan tai ilmoittaisi tyynesti tulevansa hakemaan tavaransa, ennen kuin mies lähtisi. Viera kuitenkin pysytteli hiljaa ja tuijotti ulos, eikä Balthier voinut olla huomaamatta yhtäläisyyttä omaan aiempaan käytökseensä. Oli varmasti jokin syy sille, ettei Fran katsonut häneen päinkään.

Fran oli kuitenkin sellainen nainen, josta ei tuntunut saavan otetta millään. He olivat viipyneet Bhujerbassa nyt jo melkein kaksi viikkoa, mutta Balthierista tuntui, ettei hän silti tiennyt vierasta mitään. Tämä oli lyhytsanainen ja toisinaan jopa tyly, vaikka Siralle ja Sharinille jaksoikin aina hymyillä. Balthier ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä naisella oli häntä vastaan. Hän oli ollut kohtelias ja avulias, mutta Fran ei lämmennyt… ei edes ystävämielessä, jos jätettiin kaikki mahdolliset muut haaveet pois laskuista. Jos Frania pääsikin askeleen lähemmäs, nainen karkasi aina vähintään kahden askeleen päähän. Mikä sai vieran toimimaan siten?

”Voit lähteä mukaani, jos haluat”, Balthier sanoi lopulta, kun Fran pysytteli sitkeästi hiljaa.
”En halua olla taakaksi”, nainen vastasi saaden nuorukaisen hyvin hämilleen.
”Mitä si-?”
”Jos kerran olen vain velvollisuus… vastuukysymys, niin sanoakseni, löydän kyllä muitakin kyytejä kuin sinun ilmalaivasi”, Fran ärähti ja kääntyi katsomaan miestä silmät salamoiden.

Balthier kirosi mielessään vierojen tarkat korvat, jotka jo toistamiseen aiheuttivat hänelle ongelmia. Fran oli taatusti ollut yläkerran eteisessä, kun hän oli keskustellut Sharinin kanssa.
”En tarkoittanut sitä noin”, hän sanoi anteeksipyytävään sävyyn. ”Sitä paitsi tarvitsen kakkospilotin ja partnerin.”
”Partnerin?” Franin ääni nousi oktaavin verran, vaikka se yleensä pysyi melko tasaisena. Viera ilmaisi vihansa ja ärtymyksensä silmillään, ei äänellään. Nyt Balthierin sanavalinta oli ilmeisesti osunut hyvin arkaan paikkaan.
”Tarkoitin työtoveria”, nuorukainen sanoi nopeasti. ”Jokainen ilmapiraatti tarvitsee partnerin, enkä ole vielä löytänyt ketään tarpeeksi luotettavaa.”

Fran rentoutui silmin nähden, mikä lisäsi Balthierin epäilyksiä siitä, että he ajattelivat sanan partneri hyvin eri merkityksissä. Hän olisi kovasti halunnut tietää, miksi viera oli pillastunut suunnattomasti sen kuullessaan, mutta jälleen kerran hän nielaisi kysymyksensä. Hän halusi Franin mukaansa, joten kiusalliset kysymykset oli parempi jättää toiseen kertaan.
”Kuulin kyllä Siralta, että sinulla on paha tapa harjoittaa aluksesi hajottamista”, viera sanoi yllättäen.
”En nyt sanoisi, että suorastaan harjoitan sitä, mutta tekevälle sattuu”, Balthier vastasi hämmästyneenä.
”Voisin kenties ryhtyä mekaanikoksesi, jos hinnasta sovitaan”, Fran ilmoitti.
”Sinä? Osaatko sinä…?”
”Olen perehtynyt erilaisiin koneisiin ja aseisiin”, viera kertoi.
”Hyvä on sitten. Sinä huolehdit tytöstäni ja saat puolet saaliista”, Balthier totesi mietittyään hetken. Hän ojensi Franille kätensä, johon nainen tarttui yllättävän varmasti. ”Partneri?”
”Partneri”, Fran vastasi.

~o~

Sira halasi sekä Balthieria että Frania useampaan kertaan. Kun Fran ojensi hänelle ja Sharinille lahjapaketit, nainen purskahti kyyneliin ja vannotti, että he molemmat palaisivat ehjinä takaisin. Hän myös uhkasi omatoimisesti kumauttaa Balthieria paistinpannulla, jos Franille vielä sattuisi jotain ikävää. Nainen ei olisi millään halunnut päästää parivaljakkoa lähtemään ja kuultuaan Sharinilta, minne nämä olivat matkalla, hän oli huolestunut entistä enemmän.
”Varokin päätymästä narun jatkoksi”, Sira muistutti Balthieria ties kuinka monennen kerran.
”Eivät he minua hirtä, vaan ampuvat”, Balthier vastasi saaden naisen katseeseen ainoastaan lisää huolta.
”Eiköhän poika pidä huolen itsestään”, Sharin sanoi lopulta, kun Sira näytti siltä, että aikoisi lukita kaikki ovat ja ikkunat ja sitoa Balthierin pöydänjalkaan kiinni.

Kun Balthier ja Fran viimein pääsivät kulkemaan aerodomelle päin, oli jo täysin pimeää. Katuja valaisivat vain lyhdyt. Tavernassa oli jälleen kerran tungosta, mutta sinne he eivät poikenneet, sillä Balthier halusi ehdottomasti ehtiä viimeistään aamuksi vanhaan kotikaupunkiinsa.

”Neiti on näemmä kunnossa”, aerodomen vastaanotossa istuva nainen totesi. Fran katsoi häntä kummissaan.
”Sanoinhan tuntevani kaupungin parhaan lääkärin”, Balthier totesi naiselle. ”Enkä sitä paitsi koskaan jätä neitoa pulaan.”

Nainen huokaisi ja hymyili Balthierille. Fran, joka seisoi hitusen kauempana, seurasi tilannetta kiinnostuneena. Balthier ei ollut sanonut mitään erikoista, mutta tiskin takana istuva nainen melkein kuolasi pöydälleen.
”Onkohan Strahl vielä siellä, minne sen jätin?” Balthier kysyi annettuaan naisen hetken ajan ihailla hänen komeuttaan.
”Hetkinen”, nainen vastasi ja ryhtyi selaamaan suurta kirjaa. Kohta hän jo nostikin katseensa ja hymyili jälleen. ”Se odottaa teitä laiturissa seitsemän. Korjaukset lopetettiin eilen, joten sen pitäisi olla erinomaisessa kunnossa.”
”Kiitoksia”, Balthier vastasi ja sipaisi lähtiessään vielä ohimennen naisen tiskin päällä lepäävää kättä. Hän ja Fran saattoivat kuulla ihastuneen huokauksen poistuessaan paikalta.

”Et voinut sitten vastustaa”, Fran totesi, kun he olivat kuuloetäisyyden ulkopuolella.
”Mitä niin?” Balthier kysyi ja katsoi vieraa aidon hämmästyneenä.
”Unohda”, Fran tuhahti ja lähti kävelemään hyvin rivakasti.

Balthier kiirehti naisen perään ja miltei törmäsi tähän, kun tämä pysähtyi yhtäkkiä ja henkäisi syvään.
”Kaunis, eikö olekin?” nuorukainen kehaisi, kun huomasi vieran pysähtyneen ihailemaan Strahlia.

Ilmalaiva hohteli aerodomen valaistuksessa. Sen pinta oli pääosin hopeanharmaata metallia, mutta sitä oli koristeltu kultaisilla reunoilla. Se ei ollut suuren suuri, mutta saattoi silti kuljettaa useamman ihmisen. Arviolta ainakin kymmenen henkeä pystyisi majoittumaan siinä jonkin aikaa. Tosin heille kaikille tuskin olisi löytynyt mukavaa nukkumapaikkaa.
”Se on upea”, Fran vastasi katseltuaan alusta oikein tarkasti. Nainen astui lähemmäs sitä ja sipaisi runkoa kädellään. ”Kerta kaikkiaan mahtava.”

Balthier näki Franin kasvoilla yllättävän pehmeän ilmeen, kun tämä ihasteli ilmalaivaa. Hän tunsi melkein pistävää mustasukkaisuutta, vaikka se olisikin ollut täysin typerää. Kysehän oli vain ilmalaivasta… joskin Strahl oli ollut aina Balthierin ensirakkaus. Kun hän oli ensimmäisen kerran päässyt sen ohjaamoon, hän oli tuntenut sellaista rakkautta, ettei mikään ollut tähän mennessä sitä voittanut. Strahl saattoi viedä hänet kaikkialle tai ainakin melkein. Strahl kuljetti lopulta hänet pois ahdistavasta kodista. Se oli enemmän kuin ilmalaiva. Se oli vapauden symboli.

Balthier käveli Franin ohitse ja avasi rungossa olevan oven. Hän astui sisälle ja viittoi Frania sitten seuraamaan.
”Tyttö kaipaa taatusti jo lennolle, joten eiköhän lähdetä.”

Fran loi vielä kerran katseen hienoon alukseen, ennen kuin kiipesi sen sisälle. ”Mistä löydän tavarani?”
”Ne ovat ruumassa olevassa arkussa”, Balthier sanoi ja suuntasi itse kiireisenä ohjaamoon. Fran katsoi hetken hänen peräänsä, mutta lähti sitten sinne, missä oletti ruuman olevan. Ensin hän kuitenkin eksyi konehuoneeseen, mutta pienen etsinnän jälkeen ruumakin löytyi. Hän hymähti tyytyväisenä, kun näki lentopyöränsä kunnossa ja kiiltävänä. Toivottavasti sitäkin pääsisi pian käyttämään.

Ilmalaiva värisi Balthierin käynnistäessä sitä. Fran tiesi, ettei aikaa ollut paljon, joten hän ryhtyi suoraan penkomaan arkkua. Sieltä löytyivät hänen aseensa kuin myös varavaatteet, kaikki moitteettomassa kunnossa, eikä rahojakaan oltu viety. Viera vilkaisi ruuman ovelle, mutta arveli Balthierin olevan kiireinen, joten hän ryhtyi vaihtamaan vihreää mekkoa yltään. Tilalle hän vaihtoi lyhyet ruskeat housut sekä vaaleanpunaisen puseron, jonka olkaimet olivat hyvin ohuet. Paita oli takaa korsettimainen, mutta rintojen alta alkoi läpinäkyvä kangas, joka paljasti litteän vatsan sekä pienen navan katselijalle varsin helposti. Lopulta viera kiskoi ylleen vielä boleron, jossa oli kolme neljäsosa –hihat ja jonka hän kiinnitti edestä hopeisella soljella. Bolero oli ruskea, mutta sen hihansuita kiersi punainen nauha. Viimeiseksi Fran kiinni vielä nahkavyön, mutta laittoi siihen vain yhden asekotelon, oikealle puolelle. Hän ei edes kuvitellut voivansa ampua vasemmalla kädellään. Sitten hän kiirehti ohjaamon suuntaan.

Ruumasta pääsi aulamaiseen tilaan, josta he olivat tulleet sisään. Nyt ovi oli jo suljettu. Aulasta taas pääsi konehuoneeseen sekä ohjaamoon. Astellessaan ohjaamon suuntaan Fran yllättyi, kun päätyikin ensin pieneen hyttiin, jossa oli keittiötila sekä sitä vastapäisellä seinällä kerrossänky, jonka yläosa oli painettu seinää vasten. Alaosan vuode oli sijaamatta.

Hytin kautta Fran pääsi vihdoin ohjaamoon. Molemmin puolin käytävää oli pehmustettuja penkkejä, yhteensä neljä kummallakin puolella. Balthier istui vasemmalla valmiina lähtöön. Fran käveli itsevarmasti käytävän loppuun asti ja istui ensimmäiseen riviin oikealla.
”Luulin, ettet tulisi lainkaan”, Balthier totesi. ”Ajattelin, että olet tykästynyt makailemaan ruumassa.”

Fran ei vaivautunut vastaamaan miehelle, joten tämä alkoi selittää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
”Minä käynnistän moottorin kunnolla. Sinun tehtäväsi on tarkkailla oikean puolen mittareita”, Balthier selosti. ”Tuo tuossa näyttää, kun taivaskiven voima on aktivoitunut kokonaan ja voimme lentää. Ilmoita siitä minulle.”

Viera nyökkäsi ja jäi tuijottamaan mittaria, joka oli jo suurin piirtein puolessa välissä. Hän vilkaisi sivusilmällä miestä, joka piteli ohjaimia käsissään ja seurasi itse jotain toista mittaria kiinnostuneena. Balthier näytti olevan kotonaan siinä tuolissa istuessaan. Jostain syystä näky oli melkein hellyttävä.
”Nyt!” Fran huudahti äkkiä.

Balthier veti ohjaimia taaksepäin. Strahl irrottautui laiturista, minkä jälkeen nuorukainen ohjasi sen hitaasti ulos aerodomesta. Kun he vihdoin pääsivät vapaalle taivaalle, mies suuntasi suoraan ylöspäin ja teki sitten hurjan kiepin ilmalaivalla silkasta lentämisen ilosta. Fran tarrasi kiinni penkkinsä reunoista, mutta hymyili kuitenkin. Hänen vatsanpohjassaan tuntui pieni nipistys. Hän oli lennellyt pyörällään jo jokusen vuoden, mutta se ei ollut mitään verrattuna ilmalaivalla kulkemiseen. Pyörällä ajaminen oli tietysti omalla tavallaan hurjaa ja sen kanssa saattoi joutua herkästi vaarallisiin tilanteisiin, jos ei hallinnut sitä riittävän hyvin. Silti ilmalaiva tuntui tuovan taivaan entistä lähemmäs. Taivaan myötä vapauskin sai uuden merkityksen. Lentopyörällä ei olisi koskaan päässyt näin korkealle.

Strahlin yläpuolella avautui yötaivas tuikkivine tähtineen ja alapuolella velloi pilvimassa, jonka rakosista näkyi toisinaan valtameren sini. Fran katseli maisemia suurella mielenkiinnolla. Jos joku olisi joskus sanonut hänelle, että hän vielä matkustaisi taivaan halki ihmismiehen kanssa, hän ei olisi uskonut väitettä, mutta nyt se tuntui oikeastaan luonnolliselta ja hyvältä. Ehkä Balthier ei loppujen lopuksi ollut paha mies. Hänhän oli käyttäytynyt oikeastaan melko hyvin.

”Sanopa, mitä me oikeastaan teemme Archadesissa?” Fran kysyi reilun tunnin kuluttua. Häntä väsytti hieman, mutta hän ei malttanut vielä edes yrittää nukkumista. Lentäminen oli liian kiinnostavaa.

Balthier yllättyi todenteolla Franin ystävällissävyisestä kysymyksestä. Hän asetti vihdoinkin toimivan automaattiohjauksen päälle ja kääntyi sitten katsomaan naista.
”Vierailemme paikallisessa kirkossa ja jos sieltä ei löydy haluamaamme, niin pistäydymme tohtori Cidin kotona”, hän selitti.
”Oletan, että nämä vierailut eivät siedä päivänvaloa?”
”Itse asiassa kirkossa voimme käydä aivan huoletta. ”
”Ja mitä me mahdamme haluta?” Fran jatkoi kyselemistä. Hän istui tuolissaan rennosti valkoiset hiukset valtoiminaan valuen olkia pitkin alas.

Nyt oli vieran vuoro yllättyä, sillä Balthierin kasvot synkkenivät hieman. Mies näytti vajoavan ajatuksiinsa. Tähän saakka Balthier oli ollut hyväntuulinen omalla omahyväisellä tavallaan, mutta nyt näyttikin siltä, että tuon miehen sisällä oli muitakin tunteita kuin iloa. Fran tunsi omatunnonpistoksen sen takia, että oli piruillut miehelle miltei jatkuvasti. Ehkä hänen olisi pitänyt olla kiltimpi. Ei hän välttämättä ollut ainoa, jolla oli haamuja menneisyydessään. Juurihan hän oli tänään kuullut Sharinin vihjaavan, että Balthier oli karannut armeijan riveistä.
”Etsimme tietoja äidistäni”, Balthier sanoi lopulta.
”Millaisia tietoja?”
”Aluksi olisi hyvä tietää hänen nimensä.”
”Etkö tiedä äitisi nimeä?”
”En. Hän kuoli synnytykseen, eikä isä koskaan suostunut puhumaan hänestä.”

Ohjaamoon laskeutui hiljaisuus. Franin kävi todella sääliksi Balthieria. Hän oli itsekin menettänyt äitinsä nuorena, mutta hän oli kuitenkin ollut jo 47-vuotias silloin. Hän ei voinut sanoa, että olisi tuntenut äitiään hyvin. Äiti oli aina ollut hyvin etäinen, mutta hänellä oli sentään ollut äiti. Balthier ei ollut koskaan tavannutkaan äitiään. Sen täytyi olla kamalaa.
”Otan osaa”, Fran sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Kiitos”, Balthier vastasi. ”Sellainen on minun pikkuperheeni. Haluatko kertoa jotain omastasi?”

Fran katsoi miestä kulmiensa alta kuin arvioiden tätä. Oli aiheita, joita hän ei kaivellut kovin mielellään, mutta Balthier oli juuri osoittanut suurta luottamusta. Olisi siis epäkohteliasta olla sanomatta mitään.
”Minulla on kaksi siskoa. Äitini on kuollut, enkä ole koskaan isääni tavannutkaan”, hän sanoi viimein.
”Olen pahoillani”, Balthier sanoi vilpittömästi. Hän jos kuka tiesi, miltä tuntui elää ilman vanhempaa.
”Kiitos, mutta en kaipaa isääni. Isällä ei ole vieroille merkitystä. Ja äiti kuoli jo 65 vuotta sitten”, Fran totesi.

Jos Balthier alkoikin arvioida Franin ikää, hän ei näyttänyt sitä millään tavalla. Hän ei näyttänyt edes hämmästyneeltä. Useimmat ihmiset eivät tienneet, miten pitkään vierat todella elivät, mutta kenties Balthierilla oli enemmän tietoa kuin Fran oli arvannutkaan.
”Entä siskosi? Millaisia he ovat? Missä he asuvat?” Balthier uteli. Franille tuli vaikutelma, että mies halusi välttää puhumasta omasta perheestään ja kyseli siksi naiselta. Valitettavasti Frankaan ei olisi välittänyt tästä aiheesta.
”He asuvat syvällä Golmoren viidakossa. En ole enää tervetullut heidän luokseen, joten en välttämättä halua keskustella heistä”, nainen sanoi.
”Synkkiä salaisuuksia menneisyydessä. Siinä on minunkaltaiseni nainen”, Balthier naurahti, eikä loukkaantunut ollenkaan.

Matka taittui hiljaisuudessa taivaan halki. Jossain vaiheessa Fran haukotteli leveästi ja Balthier kehotti naista menemään nukkumaan.
”Entä sinä? Et voi valvoa koko yötä”, Fran protestoi.
”Herätän sinut myöhemmin ja menen itse nukkumaan”, Balthier vastasi. Fran näytti edelleen vastahakoiselta, mutta mies ei antanut periksi, joten lopulta viera siirtyi pieneen hyttiin. Hän vilkaisi kerran petaamatonta sänkyä ja päätti sitten kiskoa toisen sängyn sen yläpuolelta vaakatasoon. Oli yllättävän vaikea saada sänky paikoilleen, ja viera tunsikin pari kertaa ilkeän vihlaisun olkapäässään. Jotenkin hänen onnistui kuitenkin taiteilla sänky oikeaan asentoon ja kiivetä sille. Sitten hän painoi päänsä tyynyyn ja veti tunkkaiselta haiskahtavan peiton päälleen.

~o~

Balthier katseli Franin menoa. Naisen lantio keinahteli tämän askelten mukana. Vieralle oli loppujen lopulta teetetty kengät Bhujerbassa. Niissä oli korkoa ainakin kaksitoista senttiä ja ne olivat kokomustat. Kengät oli suunniteltu siten, että Franin terävät ja pitkät varpaankynnet mahtuivat niihin hyvin, joten ne olivat varsin erikoisen näköiset. Kuitenkin ne sopivat naiselle loistavasti ja saivat hänen lantionsa keinahtelemaan vähän turhankin kutsuvasti.

Fran painoi hytin ja ohjaamon välisen oven kiinni, joten Balthier jäi lopulta yksin ajatustensa kanssa. Hänen täytyi myöntää, että hänen vaistonsa oli ollut jälleen oikeassa. Hän oli ajatellut jo alunalkuaan, että hänellä ja Franilla saattaisi olla jotain yhteistä. Ja toden totta heillä olikin, vaikkei yhteneviä seikkoja voinut välttämättä laskea kovin positiivisiksi. Toisaalta kumpikin heistä ymmärsi, miltä tuntui menettää perheensä ja polttaa sillat takanaan. Balthier ei tiennyt, mitä Fran oli tarkalleen ottaen tehnyt, mutta jotain pahaa sen oli täytynyt olla… tai kenties Frankin oli karannut samalla tavalla kuin hän. Joka tapauksessa kumpikaan heistä ei ollut tervetullut omaan kotiinsa.

Nuorukainen nojautui mukavaan asentoon tuolissaan Strahl lensi tasaista vauhtia eteenpäin. Pian meri vaihtuisi maaksi ja matka jatkuisi Cerobi Steppen ylitse aina Thcihan ylängöille. Sitten täytyi vielä ylittää vuorijono, sillä Archades sijaitsi yllättävän kaukana kaikesta ollakseen pääkaupunki. No, ainakin se oli hyvin suojattu. Sinne ei kukaan pystynyt hyökkäämään helposti. Onneksi Balthierin ei tarvinnutkaan hyökätä, vaan hän saattoi lentää suoraan aerodomeen. Pitäisi vain pyytää Frania ilmoittamaan heidät.

Tuntui melko pelottavalta palata kotiin kahden pitkän vuoden jälkeen. Toisaalta Balthier odotti innokkaasti näkevänsä jälleen Archadesin vilkkaat kadut, jotka olivat aina täynnä elämää olipa kello mitä tahansa. Toisaalta häntä taas huolestutti, miten musertavaa olisi palata tuttuun maisemaan voimatta kuitenkaan jäädä sinne. Ajatus isästä vihlaisi kaikista syvimmältä. Hän olisi halunnut uskoa, ettei isä enää olisi sama pakkomielteinen hirviö, jonka hän oli jättänyt taakseen, mutta todennäköisesti tämä olisi vain mennyt pahempaan suuntaan.

Hetken aikaa Balthieria kadutti, että hän oli edes päättänyt lähteä matkaan. Hän pohti vaihtoehtoa, että kääntäisi Strahlin ja lentäisi pois koko Archadiasta. Maailmassa riitti tutkittavaa, eikä hänen ollut mikään pakko rajoittaa matkusteluaan kahden valtion välille. Ajatus tuntui kiehtovalta. Silti Balthier ei muuttanut kurssia, vaan jatkoi kohti vuoria. Jonain päivänä hän kuitenkin lähtisi tutkimaan muita maita, etsimään uusia aarteita. Toivottavasti Fran mukanaan.