Author: Afeni
Beta: Ei ole, pahoittelut
Rating: S
Disclaimer: En omista FFXIV:n
maailmaa ja hahmoja. Nabia Leonclaw on oma luomukseni ja olen muilta pelaajilta
saanut luvan käyttää tässä tarinassa myös Gareth Leonclaw’ta, Shaya Talia ja
Aureolus Ingenvinusia.
Summary: Shaya Tal ja
Aureolus Ingenvinus viettävät iltaa Carlinen kuomussa ja saavat seuraa miqo’te-pariskunnasta,
jolla on yllättäviä yhteyksiä.
A/N: Lupasin kirjoittaa tämän
ficin jo ajat sitten. Nyt se on vihdoin valmis, joskaan en tiedä, onko se
oikeasti julkaisukelpoista materiaalia.
Kohtaaminen Carlinen kuomussa
Shaya Tal venytteli
kipeytyneitä käsiään, ennen kuin lysähti Carlinen kuomun nurkkapöytään
ystävänsä Aureolus Ingenvinusin seuraan. Päivä oli ollut pitkä ja hän oli
luultavasti ampunut useamman nuolen kuin koskaan aiemmin, mutta saaliskin oli
ollut hyvä. Hän ei tosin tiennyt, mitä tekisi valtavalla miekalla, jonka oli
tutkitusta luolastosta onnistunut löytämään, mutta kenties sille vielä jokin
käyttötarkoitus löytyisi.
Aureolus jätti sauvansa
nojaamaan seinään ja nousi paikaltaan suunnaten kapakan tiskille. Shaya
vinkkasi miehen suuntaan ja tämä nyökkäsi hänelle. Viesti oli vastaanotettu.
Aureolusin jäädessä odottamaan vuoroaan, Shaya avasi löystyneen vihertävän
ponihäntänsä ja haroi sormillaan hiuksiaan selviksi. Vasta, kun suortuvat eivät
enää jääneet takkukimpuiksi sormien väliin, hän sitoi ne uudestaan kiinni
nauhalla.
”Höyryävän kuumaa siideriä!”
Aureolus ilmoitti ja läiskäisi pöytään kaksi tuoppia. Shaya kohotti kulmiaan ja
soi ystävälleen vinon hymyn. Hän nosti oman tuoppinsa huulilleen ja hörppäsi
juomaa, joka huljui kielelle suloisen lämpöisenä ja sai kipeytyneet lihakset
vihdoin rentoutumaan.
Ilta alkoi pimentyä
ikkunoiden takana ja sitä myöten Carlinen kuomun valui yhä enemmän väsähtäneitä
seikkailijoita. Moni kärräsi aseensa korjattavaksi, ennen kuin valloitti
seurueelleen vapaan pöydän. Aiemmin hiljainen kapakka täyttyi hurjista
juomalauluista ja iloisesta tunnelmasta. Osa seikkailijoista oli jo vetänyt
punaisen nutun ylleen, mikä muistutti Shayaa, että tänään oli tähtivalonjuhlan
ensimmäinen ilta. Juhla kesti parisen viikkoa ja päättyi, kun oli aika siirtyä
juhlimaan vuoden vaihtumista.
Shaya ei itse ollut
juhlijatyyppiä, mutta hän piti kyllä tähtivalonjuhlan koristuksista ja
helisevistä lauluista. Oli mukava katsella hauskasti pukeutunutta väkeä ja ehkä
antaa jopa lahja Aureolusille. Kovin monen muun seikkailijan kanssa hän ei
ollut vielä ystävystynyt, sillä harva ymmärsi hänen tapaansa olla ja
kommunikoida. Aureolusille hänen hiljaisuutensa ei ollut koskaan ollut ongelma,
sillä tämä osasi täyttää tilan tarvittaessa omilla jutuillaan, mutta kykeni
samalla lukemaan Shayaa kuin auki rullattua kirjakääröä.
Aureolusin kerratessa päivän
seikkailuja Shayan katse hakeutui ikkunaan. Ulkona oli jotain erilaista. Lasiin
tupsahti valkoinen täplä, sitten toinen ja kolmas. Shaya suoristautui ja
viittasi sormellaan ikkunan suuntaan kesken Aureolusin lauseen. Ruskeahiuksinen
mies käänsi päätään ja jäi tuijottamaan ulos.
”Lunta? Gridaniassa? On sitä
aikoihin eletty!” tämä naurahti ja kohotti tuoppiaan. ”Lumisateelle!”
Shaya nauroi myös ja nosti
oman tuoppinsa. Siideri oli jo hieman jäähtynyt, mutta nyt se omenainen maku
vasta pääsikin oikeuksiinsa. Kapakan pitäjä oli tainnut ripotella juomaan
hieman kanelia ja pyöräyttää sammiossa muutaman vaniljatangon. Shaya tyhjensi
tuoppinsa ja nousi pöydästä noutaakseen yhden lisää.
”Tuo minullekin!” Aureolus
huikkasi hänen peräänsä.
Shaya puikkelehti juhlivan
väen keskeltä tiskille ja takaisin. Ovi
kävi yhä uudestaan, kun tulijoita lappasi sisään. Jokainen tömisteli jalkojaan
ja jätti lumiset jäljet ovensuuhun. Takkatulen räiskeessä ne sulivat nopeasti
lätäköiksi ja tekivät lattian liukkaaksi. Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäiset
tanssahtelijat jo luiskahtelivat takamuksilleen naurunremakan säestyksellä.
”Täällä on tavallistakin
enemmän väkeä”, Aureoluskin havainnoi, kun Shaya palasi pöytään ja ojensi uuden
siiderituopin miehelle. Shaya istahti omaan nurkkaansa ja nyökäytti päätään.
”Muistan, kun sinä kävelit
tuosta ovesta sisään ja näytit hämmästyneeltä, kun täällä oli niin paljon
väkeä”, Aureolus jatkoi tarinointiaan. ”Sinua oli hauska seurata sivusta.
Melkein olisi voinut luulla, ettet ollut koskaan nähnyt sellaista määrää
porukkaa yhdessä paikassa. Se oli jopa hupaisaa. Tarkoitan vain, että yleensä
te elezenit olette vähän jähmeää sakkia, mutta sinun ilmeistäsi näkee miltei
välittömästi mielipiteesi. Toiset teistä eivät taida osata edes hymyillä.”
Shaya hymähti ja kohautti
olkapäitään. Kukapa hän oli sanomaan, miten elezenit yleensä toimivat? Hän oli
menettänyt perheensä varhain ja elänyt omillaan jo pidemmän aikaa. Toki hän oli
aina toisinaan nähnyt muitakin, mutta suurimman osan varhaisista vuosistaan hän
oli viettänyt omissa oloissaan. Kun ajat olivat muuttuneet levottomiksi, hän oli
huolestunut kotikylänsä turvallisuudesta ja päättänyt ryhtyä seikkailijaksi.
Niin hänen tiensä oli kulkenut Grindaniaan. Kun hän oli liittynyt
seikkailijoiden kiltaan, oli hän samalla törmännyt myös Aureolusiin. Heidän
ajatuksensa olivat alusta asti kulkeneet yhtä matkaa, joten yhdessä
seikkaileminen ei ollut ollenkaan huono päätös. Oli hyvä, että rinnalla oli
luotettava toveri.
Carlinen kuomun ovi kävi
jälleen. Aureolus kääntyi tuolissaan ja vilkaisi tulijoita samaan aikaan, kun
Shayankin katse harhaili näihin. Sisälle asteli kaksi miqo’tea. Naisella oli
pitkä punainen tukka, miehellä lyhyt vaalea. Kummankin hiuksia peitti ohut
lumikerros, jonka nämä puistelivat kapakan lattialle. Kaksikko vilkuili
ympärilleen kuin etsien istumapaikkoja, mutta suuntasi sitten kuitenkin
tiskille.
Shaya silmäili pariskuntaa
tuoppinsa ylitse. Nainen kantoi vyöllään valtavia nyrkkirautoja, miehellä oli
mukanaan yli käsivarren mittainen miekka ja tämä oli pukeutunut raskaaseen
rintapanssariin siinä missä naisen vaatteet olivat kevyemmät ja mahdollistivat
nopean liikkumisen. Munkki ja paladiini, se oli helppo päätellä. Shaya ja
Aureolus olivat jo pidemmän aikaa yrittäneet etsiä tuekseen kahta
tiimipelaajaa, joihin saattoi luottaa ja joiden taidot tukisivat heitä.
Miqo’tet tilasivat itselleen
kupilliset höyryävää maustejuomaa, jota tarjoiltiin ainoastaan tähtivalonjuhlan
aikaan. Kun nämä kääntyivät tiskiltä, Shaya vetäytyi lähemmäs seinää, mutta
yritti kuitenkin kuulla, mitä nämä puhuivat. Elezeninä hänellä oli
huomattavasti parempi kuulo kuin Aureolusilla, joka oli huyr. Jos puheet
pitivät paikkansa, miqo’teiden kuulo oli kuitenkin ylivertainen, joten Shaya ei
maininnut mitään tarkkailustaan Aureolusille. Luultavasti mies oli sen silti jo
havainnut. Heidän ei useinkaan tarvinnut käydä keskustelujaan kuin puolikkailla
lauseilla – joskin Aureolus suosi kokonaisia tai jopa suoranaisia lauserykelmiä
siinä missä Shaya säästeli sanojaan.
”Tänne ei mahdu istumaan…”
miqo’te nainen mutisi. Shaya ei ollut aivan varma, oliko hän kuullut oikein,
sillä kapakan hälinä teki työstä vaikeaa.
”Kysytään, saadaanko istua
johonkin pöytään”, mies kuului ehdottavan.
”Sittenhän minun pitäisi
puhua tuntemattomille…”
Shaya hymähti itsekseen.
Tuntemattomille puhuminen saattoi totisesti olla joskus rasittavaa. Hän kun ei
juuri puhumisesta välittänyt, saattoi väärinkäsityksiä syntyä turhankin
helposti. Miqo’te-nainen luultavasti olisi erinomaista seuraa, jos tämäkin
viihtyi hiljaisuudessa.
Shayan tarkkaillessa miqo’te-mies
pukkasi naista kyynärpäällään kylkeen.
”Ei se nyt niin vaarallista
ole”, tämä huomautti.
”Mutta minä en halua!”
”Katso, tuolla nurkassa ei
ole kuin kaksi henkilöä. Mennään kysymään sieltä.”
Shaya vinkkasi nopeasti
Aureolusille, joka suoristautui ja vilkaisi salin suuntaan. Miqo’tet
suuntasivat suoraan kohti heidän pöytäänsä.
”Saako tähän istua?” miqo’te-mies
tiedusteli. Aureolus hymyili tälle leveästi tavalliseen tapaansa, kun heidän
seuraansa liittyi uusia tuttavuuksia.
”Olkaa hyvät vain”, tämä
vastasi. Shayakin nyökäytti päätään, muttei uskonut kummankaan tulokkaista
huomanneen elettä. Nainen näytti puristavan mukiaan niin lujaa, ettei olisi
ollut ihme, jos se olisi räksähtänyt rikki.
Mies veti naiselle tuolin,
johon tämä istuutui ja uskaltautuipa jopa laskemaan mukinsa pöydällekin. Shaya
seurasi, kuinka nainen nirhi alahuulta hampaillaan. Näytti olevan totta, että
miqo’tejen yläkulmahampaat olivat hieman terävämmät kuin muilla.
”Minä olen Gareth Leonclaw ja
tässä on vaimoni Nabia”, mies esitteli pariskunnan molemmat osapuolet.
Yhteisestä sukunimestä saattoi päätellä, että he olivat joko sukulaisia tai
solmineet ikuisen liiton. Koska miqo’tet olivat kovin erinäköisiä, Shaya
kallistui jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle.
Gareth ojensi kätensä ensin Aureolusille,
joka tarttui siihen ja puristi.
”Terve vaan, minä olen
Aureolus Ingenvinus. Sano vaan Aure.”
”Hauska tutustua, Aure”,
Gareth vastasi ja ojensi kätensä vuorostaan Shayalle. Shaya kohottautui
pikkuisen ja puristi oman kätensä ojennetun ympärille. Garethin ote oli luja ja
luottamusta herättävä.
”Shaya Tal.”
”Tervehdys, Shaya.”
Gareth istahti pöydän ääreen
ja loi vaimoonsa katseen. Nabia näytti nielaisevan, mutta ojensi pikaisesti
kätensä sekä Aureolusille että Shayalle. Tämän puristus ei ollut aivan yhtä
voimakas kuin Garethin, muttei sentään muistuttanut velttoa morbolin lonkeroa.
Sellaista puristusta Shaya ei voinut sietää, se kieli yleensä myös laiskasta
luonteenlaadusta.
”No, mikäs teidät tuo
Gridaniaan?” Aureolus kysäisi ja kohotti tuoppiaan.
”Olemme pyörineet Ul’dahissa
niin paljon, että päätimme maiseman vaihdoksen olevan paikallaan”, Gareth
vastasi ja ryhtyi kertomaan, kuinka oli seikkaillut hiljattain Nabian kanssa
pitkin Copperbellin kaivoksia. Kaksikolla oli ollut mukanaan keihästä
heilutellut au ra ja valkoista magiaa harjoittava lalafell. Valitettavasti au
ralla oli ollut niin kiire eteenpäin, ettei tämä ollut välittänyt muusta
seurueesta ja Gareth oli joutunut kantamaan puolet matkasta lalafelliä
selässään, jotta he olivat edes jotenkuten pysyneet au ran kannoilla.
”Tuttua, tuttua”, Aureoluskin
totesi. ”Olen itsekin ollut vastaavissa tilanteissa. Etkös sinäkin ole, Shaya?”
Jälleen Shaya nyökäytti
päätään. Juuri tuollaisten pikakiitäjien takia he olivat etsineet omaa
seikkailijaporukkaa Aureolusin kanssa. He halusivat tutkia luolastot kaikessa
rauhassa, etsiä jokaisen aarteen ja komuta pölyisimmätkin nurkat.
”Miksi juuri Ul’dah?”
Aureolus tiedusteli. Shaya oli melko varma, että tämä ajatteli samaa kuin hän,
mutta halusi varmistua pariskunnan aikeista ja taustoista, ennen kuin
ehdottaisi mitään. Kokemus oli opettanut varovaiseksi tuntemattomien kanssa.
”Menimme sinne alun perin etsimään
Nabian siskoa”, Gareth paljasti. ”Löysimmekin hänet lopulta ja tutustuimme
hänen uusiin ystäviinsä. He tarvitsivat apua, joten jäimme pidemmäksi aikaa.”
”Hän ei ole nyt mukananne? Nabian
sisko siis.”
”Ei. Hän sanoi viettävänsä
tähtivalonjuhlan hyvän ystävänsä, Y’shtolan, kanssa.”
”Y’shtolan?” Aureolus
hämmästyi. ”Tunnetteko hänet?” Shayakin kohotti kulmiaan. Y’shtola oli varsin
merkittävä henkilö Seitsemännen sarastuksen perillisissä. He olivat tutustuneet
tuohon joukkioon, kun olivat suorittaneet riittävästi tehtäviä seikkailijoiden
killassa. Nykyisin he työskentelivät suoraan Seitsemännen sarastuksen
perillisille, vaikka toki tekivät välillä muutakin, kuten haalivat aarteita
luolastojen perukoilta.
”No, niinkin voisi sanoa. Hän
ja Ariana liikkuvat usein yksissä”, Gareth paljasti ja vinkkasi silmää.
Aureolus rykäisi ja vilkaisi
syrjäsilmällä Shayaa. Shaya vinkkasi mahdollisimman huomaamattomasti. He olivat
tavanneet Arianan pari kertaa, lähinnä siitä syystä, että tämä tuntui olevan
läheinen Y’shtolan kanssa. Ariana, kuten myös Shaya ja Aureolus, osasi käyttää
kaikua. Henkilöitä, jotka siihen pystyivät, kutsuttiin kristallin valituiksi.
Heitä oli jonkin verran ja yksi Seitsemännen sarastuksen perillisten
tärkeimmistä tehtävistä oli löytää heidät taistelemaan riveissään Eorzean
turvaamiseksi.
”Seitsemännen sarastuksen
perilliset lienee tuttuja teille?” Aureolus varmisti. Nabian silmät levisivät
välittömästi. Nyt Shaya huomasi niiden olevan samanlaiset kuin Arianalla, eri
paria, sininen ja vihreä. Myös Nabian kasvonpiirteissä oli jotain samaa,
vaikkei tämä ollut yhtä kalpea kuin siskonsa.
”Miten sinä heistä tiedät?” Nabia
kummasteli.
”Sanotaan vaikka, että meillä
on yhteyksiä.”
”Ja yhteisiä tuttavia
näemmä”, Shaya lisäsi.
”Melkoinen sattuma!” Gareth
naurahti, ja Nabiakin jopa hymyili.
”Äläpä! Tämä on loistavaa!” Aureoluskin
innostui. ”Miekastasi päätelleen sinä olet gladiaattori.”
”Itse asiassa paladiini”,
Gareth täsmensi. ”Nabia on saanut munkin koulutuksen.”
”Tämä on täydellistä, vai
mitä, Shaya?”
Shaya nojautui eteenpäin ja laski
kyynärpäänsä pöydälle. Hän hymyili vinosti Aureolusille ja iski silmää.
”Mikä on täydellistä?” Nabia kysyi.
Tämän ääni värähti hieman, aivan kuin puhuminen olisi ollut tälle hankalaa.
Ehkä tämä ei ollutkaan hiljainen vaan ujo. Kummin vain, Shayasta miqo’te-nainen
vaikutti harmittomalta, ehkä jopa mukavalta.
”Katsokaas, kun minä olen jo
pidemmän aikaa opiskellut valkoista magiaa, ja Shaya tässä aloitti
jousiampujana. Nyt hän on edennyt jo bardiksi”, Aureolus kertoili. ”Me teemme
usein tiimityötä, mutta joudumme myös turvautumaan muiden apuun.”
”Kuulostaa tutulta”, Nabia
jupisi.
”Meistä tulisi loistava
tiimi!” Gareth tuumasi.
”Olet oikeassa”, Aureolus
totesi. Shaya levitti kätensä ja hymyili miqo’teille. Ajatus oli loistava,
ainakin se kannatti testata käytännössä.
”Nyt kun asia tuli puheeksi”,
Gareth jatkoi alkanutta keskustelua, ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään,
ja kulautti kupista höyryävää juomaa kurkkuunsa, ”me olemme jo pidempään
pohtineet reissua Vaeltajan palatsiin. Palan suorastaan halusta päästä
tutkimaan sitä, mutta en halua mennä sinne kenen tahansa seurassa.”
”Mekään emme ole vierailleet
siellä vielä”, Aureolus paljasti. ”Voisimme mennä yhdessä, kun tähtivalonjuhla
on vietetty.”
”Kuulostaa suunnitelmalta.”
Kumpikin mies kohotti
juoma-astiansa ja virnisti. Hetkeä myöhemmin myös Shaya ja Nabia nostivat omat
juomansa ja kopauttivat mukinsa yhteen.
”Se on sovittu”, Shaya
totesi. Nabia hymyili. Shayasta tuntui, että tämä hetki saattoi olla vielä
ystävyyden alku.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!