Luukku 1



Hyvää joulua, Vinnie

Author: Afeni
Beta: SoulSucker
Rating: K-13
Disclaimer: En omista pelistä tuttuja hahmoja, mutta Marie Wayland on omaa keksintöäni, samoin Fay Tuesti ja Windy.
Summary: Yuffien joulukuu alkaa epätavallisissa merkeissä. Hänen on tehtävä kenties elämänsä suurin päätös. Samaan aikaan myös Vincent painii omien pohdintojensa parissa. Joulu lähestyy väistämättä, mutta syntyvätkö päätökset ajoissa?
A/N: Idea kumpusi jostain tuntemattomasta lähteestä ja se oli sitten pakko pukea sanoiksi. Halusin pitkästä aikaa kirjoittaa joulukalenterin, mutta tästä ei ehkä tullut jouluisinta joulukalenteria ikinä vaan jotain aivan muuta.

Tiistai 1. joulukuuta 2015

Yuffie lysähti istumaan WC-istuimen kannelle ja tuijotti kädessään olevaa tikkua. Hän kuuli etäisesti ilmastoinnin huminan ja omat sydämenlyöntinsä korvissaan. Kurkunpää tuntui kuroutuvan umpeen eikä ilma löytänyt tietään keuhkoihin.

Kaksi viivaa. Pahuksen tikkuun oli oikeasti piirtynyt kaksi viivaa. Se ei voinut olla mahdollista!

Viimeisen kuukauden tapahtumat liukuivat Yuffien silmien lomitse. He olivat kyllä piehtaroineet lakanoissa varsin aktiivisesti silloin, kun hän ei ollut töiden jälkeen ollut toivottoman väsynyt. Kapselinkin piti olla paikoillaan, kuten se oli ollut jo pari vuotta. Testissä täytyi olla virhe. Ehkä kyse oli piloille menneestä tikusta.

Kädet täristen Yuffie nousi ja kaivoi pakkauksesta esille toisen tikun. Hän tyrkkäsi sen pahvimukissa lilluvaan keltaiseen nesteeseen ja laski mielessään viiteen, ennen kuin nykäisi tikun pois nesteestä ja laski sen lepäämään lavuaarin reunalle. Totuus valkenisi kolmen minuutin kuluttua.

Minuutit venyivät. Yuffie vilkuili vuoroin kännykkänsä kelloa, vuoroin tikkua. Ensimmäinen viiva ilmestyi pian, mutta toinen antoi odottaa itseään. Ehkä hänellä oli sittenkin käynyt tuuri.

Mutta ei. Kakkosviiva ilmestyi ensin haaleana, mutta vahvistui vääjäämättömästi. Yuffie lysähti uudestaan WC-istuimen kannelle. Päässä humisi eikä yhtäkään järkevää ajatusta tunkeutunut aivot valtaavan sumun läpi. Ei hänelle voinut käydä näin, hän oli ollut varuillaan!

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!