Perjantai 11. joulukuuta 2015
Vincent
työnsi asunnon oven auki mahdollisimman hiljaa. Lento oli mennyt pitkäksi ja yö
oli ehtinyt pikkutunneille. Hän oli lähettänyt Yuffielle viestin, johon oli
saanut lyhyen kuittauksen. Hän toivoi, ettei tämä ollut kovin vihainen.
Asunnossa
oli pimeää ja hiljaista. Ilmeisesti Yuffie oli mennyt jo nukkumaan. Vincentillä
ei ollut aavistustakaan, mihin aikaan tämä oli aamulla menossa WRO:n
toimistolle, joten hän yritti toimia mahdollisimman äänettömästi, kun jätti
matkalaukkunsa eteisen lattialle ja riisui takin naulakkoon. Kengät hän jätti
niille varattuun telineeseen. Yuffie oli äärimmäisen tarkka siitä, ettei kukaan
kulkenut eteistä pidemmälle kengät jalassa. Jostain syystä sitä wutailaista
tapaa tämä noudatti, vaikka yleisesti ei niin vanhan elämänsä säännöistä
välittänyt.
Yuffie
löytyi makuuhuoneesta. Tämä makasi keskellä parisänkyä kaikki raajat levällään,
eikä Vincent voinut kuin virnistää näylle. Jos valaistus olisi ollut parempi,
hän olisi jopa saattanut etsiä uudesta puhelimestaan kameran – siinä kuulemma
oli sellainenkin – ja räpsäistä kuvan muistoksi. Nyt hän olisi kuitenkin
joutunut käyttämään salamaa, mikä olisi varmasti herättänyt Yuffien.
Kuvausoperaation
sijaan Vincent riisui matkavaatteensa, kävi viemässä ne pyykkikoriin ja palasi
makuuhuoneeseen pelkissä boksereissaan. Hän kiskoi peiton pois Yuffien alta ja
tyrkki tytön toiseen laitaan sänkyä. Tämä mutisi unissaan ja yritti tehdä
vastarintaa, muttei havahtunut hereille. Pitkän taistelun jälkeen Vincent sai
valloitettua itselleen sen verran tilaa, että pääsi asettumaan mukavasti
sänkyyn. Ei kuitenkaan mennyt kuin hetki, kun lämmin käsivarsi läjähti hänen
rintansa päälle.
Vincent
hymyili. Oli hyvä olla kotona.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!