Lauantai 5. joulukuuta 2015
Outo
ääni tunkeutui Vincentin tajuntaan. Hetken hän tuijotti kattoa, ennen kuin
tajusi kääntyä kyljelleen. Hänen uuden puhelimensa – Yuffien hankkiman –
näytöllä pomppi vaativana Tifan kuva. Vincentillä oli kestänyt useampi päivä,
ennen kuin hän oli oppinut vastaamaan kosketusnäytölliseen hirvitykseen.
Vastahan hän oli mukautunut edelliseen puhelimeen, joka oli vielä täysin
toimintakykyinen. Hän ei voinut ymmärtää, mikä järki oli hankkia taas uusi
kapula.
”Vincent”,
Vincent vastasi pyyhkäistyään sormellaan puhelun auki. Samalla hän vilkaisi
kelloa hotellihuoneen yöpöydällä. Kyllä, oli vasta hyvin varhainen aamu. He
olivat Barretin kanssa saapuneet Gold Sauceriin myöhään edellisenä iltana ja
päättäneet yksinkertaisesti vain kirjautua hotelliin. Vasta tänään oli
tarkoitus käydä tekemään selvitystyötä. Mitä Reeve oli oikein ajatellut? Barret
tekemässä salapoliisin työtä, siinä ei vain ollut järkeä.
”Huomenta!
En kai herättänyt?” Tifan ääni kantautui puhelimesta ja taustalta kuului
iloista hihkumista. Pikku-Windykin oli ilmeisesti jo pystyssä.
”Itse
asiassa kyllä, mutta ei se haittaa. Minun olisi pitänyt kohta nousta
muutenkin”, Vincent vastasi.
”Ai,
olen tosi pahoillani! Taisin laskea aikaeron hieman väärin”, Tifa pahoitteli.
”Kuten
sanoin, se ei haittaa.”
”No,
hyvä sitten. Halusin soittaa sinulle ja varmistaa, että olet tulossa
kahdestoistapäivä pikkujouluihin.”
Vincent
yritti muistella, oliko pikkujouluista ollut puhetta, muttei pystynyt
palauttamaan keskustelua mieleensä.
”Ilmeisesti
olen”, hän naurahti kuitenkin, sillä tällaisissa jutuissa Tifalle ei sanottu
ei. ”Teilläkö ne ovat?”
”Ei,
7th Heavenissa ja ilman lapsia”, Tifa vastasi. ”Yuffie ei kertonut sinulle,
eikö niin?”
”En
ole kuullut hänestä hetkeen”, Vincent myönsi ja tajusi samassa, että se oli
varsin omituista. Yleensä ninjaprinsessa muisti häntä vähintään yhdellä
viestillä jokaisena päivänä, kun he olivat erossa. Nyt joulukuun alku oli
kulunut täydessä hiljaisuudessa, vaikka vielä marraskuun viimeisenä päivänä
Vincent oli saanut pitkän ja polveilevan viestin, jossa häntä oli kehotettu
pitämään herkullinen takapuolensa turvassa.
”Onko
jotain vialla, Vincent?” Tifa kysyi. ”Näin Yuffien toissa päivänä ja hän oli
todella omituinen.”
”Millä
tavalla omituinen?”
”Hiljainen
ja vaisu, ajattelin, että hänellä on ikävä sinua, mutta jos hän ei ole ollut
yhteyksissä…”
Vincent
tunsi yllättävän jysäyksen rinnassaan. Se valui vatsaan ja jäi muljumaan sinne
ikävästi. Oliko jotain sattunut? Oliko hänen vastausviestinsä ollut liian tyly?
Yuffie ei ollut enää hetkeen kiskonut palkokasveja hengitysteihinsä Vincentin
kommunikointityylistä, mutta alkuaikoina sitä oli tapahtunut toistuvasti. Mitä
kotona mahtaisi odottaa?
”Vincent?”
”Yuffie
oli vielä maanantaina aivan normaali, samoin sunnuntaina”, Vincent muisteli.
”Hän on kyllä ollut vähän huonovointinen viime aikoina, mutta hän sanoi sen
johtuneen työstressistä.”
”Koska
Yuffie on stressannut töistä?” Tifa kummasteli.
”Yhym.”
Vincent ei tiennyt, mitä sanoa. Hän ei ollut hyvä tällaisissa keskusteluissa.
”Hei,
anteeksi, kun soittelen sinulle tällaisia puheluita, vaikka sinulla on tärkeä
WRO:n tehtävä meneillään”, Tifa huokaisi. ”Ei ollut tarkoitus säikytellä. Ei se
varmastikaan ole mitään vakavaa. Minä juttelen Yuffien kanssa ja tarkistan
tilanteen vielä. Älä ole yhtään huolissasi. Kun tulet kotiin, kaikki on
ennallaan. Minä lupaan.”
”Kiitos,
Tifa”, Vincent vastasi. Hän todella arvosti tämän sanoja, vaikkeivät ne huolta
poistaneetkaan.
”Missä
te muuten olette, vai saatko kertoa?”
”Gold
Saucerissa.”
”Loistavaa!
Tiedän, että teillä on varmasti kiire, mutta käy ostamassa Yuffielle sellainen
uutuus-mooglepehmolelu ja katsokin, että otat sen söpömmän version, jolla on
punainen pompom.”
”Pompom?”
”Se
antenni, joka keikkuu lelun pään päällä.”
”Oletko
varma, että Yuffie haluaa pehmolelun?”
”Ehdottomasti,
jos se tulee sinulta. Hän rakastaa sitä”, Tifa vakuutteli. ”Osta se söpömpi. Ja
sano Barretille, että ostaa sen levyn Marlenelle. Niitäkin saa varmasti sieltä.
Hän kiroili Yuffielle päin naamaa, kun Yuffie ehdotti sitä, mutta minusta se
oli oikeasti hyvä ajatus.”
”Hyvä
on. Kiitos, Tifa”, Vincent vastasi.
”Ei mitään.
Hoida sinä nuo asiat. Minä varmistan, että täällä on kaikki hyvin, kun
palaatte. Sano Marlenelta Barretille terkkuja.”
”Minä
sanon.”
”Hienoa!
Hauskaa työpäivää, hei hei!”
”Hei
hei!”
Vincent
tuijotti hetken hiljentynyttä puhelinta. Oli aivan turha yrittää enää saada
unta. Hän voisi yhtä hyvin käväistä suihkussa ja mennä sitten ennen aamiaista
etsimään sen uutuus-mooglen, jolla oli punainen pompom. Jos Tifa kerran sanoi,
että Yuffie halusi sellaisen, sen Vincent myös ostaisi. Toivottavasti
liikkeessä olisi paketointipalvelu.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!