Author: Afeni
Beta: SoulSucker
Rating: K-13
Disclaimer: En omista hahmoja, paikkoja enkä oikeastaan mitään muutakaan… paitsi tämän
tarinan.
Summary: Yda on löytänyt Waking Sandsin varastosta mystisen loitsukäärön ja
ehdottaa Y’shtolalle, että he kokeilisivat loitsua.
A/N: Kirjoitin tämän ficin alun perin Final Fantasy XIV – Suomi
-Facebook-ryhmän jouluiseen taidekilpailuun, johon sai osallistua minkälaisella
taideteoksella tahansa. Koska kirjoittaminen on minulle luontevinta, päädyin
ficcaamiseen. Toki siitä, onko tämä taidetta, voidaan olla montaa mieltä, mutta
itse nautin ficin kirjoittamisesta paljon.
Lue alta tai lataa omalle koneelle tästä.
Tähtivalonjuhlan loitsu
Tähtivalonjuhlan
aikana oli hyvä unohtaa murheet ja keskittyä nauttimaan elämän suomista
onnenhippusista. Y’shtola oli päättänyt tehdä juuri niin ja vetäytynyt omaan
nurkkaansa Waking Sandsin piilopaikassa. Seurakseen hän oli valinnut lasillisen
sopivan säkenöivää, hiljaisen hempeää viiniä ja kirjan, joka painoi kuin
behemothin poikanen.
Y’shtola
ei ehtinyt kuitenkaan kuin leikitellä viinin maulla kielellään, kun Yda
tupsahti samaan pöytään. Y’shtola kohotti katseensa. Yda virnisti ja suoristi
päässään keikkuvaa punaista lakkia. Tällä oli yllään sen kanssa yhteensopiva
mekko tavallisen valkoisen asunsa sijaan eikä tämä ollut edes peittänyt
silmiään. Yda oli epäilemättä tunkeutunut omalla tavallaan Tähtivalonjuhlan
ytimeen. Tämän kasvoilla karehti suorastaan niskakarvat pystyyn nostattavan
innostunut ilme.
”Katso,
mitä minä löysin!” Yda hihkaisi ja löi pöytään käärön, joka näytti niin kellastuneelta,
että olisi saattanut murentua moisesta käsittelystä. Y’shtola kurtisti hetkellisesti
kulmiaan, mutta yritti näyttää varovaisen kiinnostuneelta. Hän tiesi, ettei Yda
tarkoittanut pahaa, päinvastoin.
”Mikä
se on?” Y’shtola tiedusteli ja taittoi kirjansa sivusta kulman, ennen kuin
pukkasi kannen alas.
”Löysin
tämän käärön varastosta, jossa säilytetään muitakin vanhoja asiakirjoja. Se
sisältää loitsun, jota voi käyttää ainoastaan Tähtivalonjuhlan aikaan”, Yda
hehkutti. ”Uskoisin sen kiinnostavan sinua.”
”Ei
kuulosta tutulta…” Y’shtola tuumasi. Hän yritti muistella, olisiko kuullut
maininnan vain Tähtivalonjuhlan aikaan käytettävästä loitsusta, muttei kyennyt
palauttamaan mieleensä ainuttakaan. Oliko Yda tehnyt oikean löydön? Ja miksi
tämä oli ylipäätään ollut varastossa? Mikäli Y’shtola oikein muisti kyseinen
huone ei lukeutunut Ydan suosikkipaikkoihin eikä tämä ollut aiemmin juuri
esittänyt kiinnostusta sen sisältämiin vanhoihin opuksiin ja kääröihin.
Y’shtola
ojensi kätensä tarttuakseen kääröön. Kenties loitsun lukeminen auttaisi häntä
ymmärtämään Ydan kuplivaa intoa.
Yda
ei kuitenkaan antanut kääröä Y’shtolalle vaan nykäisi sen takaisin itselleen ja
rullasi paperin auki. Se rahisi, muttei sentään murtunut Ydan kokemattomasta
käsittelystä huolimatta.
”Tässä
sanotaan, että meidän on löydettävä korkealle ripustettu mistelinoksa”, Yda
ilmoitti. Y’shtola kohotti kulmiaan. Hän tiesi kyllä, minkälainen kasvi misteli
oli ja missä sitä kasvoi, mutta…
”Oletko
varma, että siinä sanotaan ’ripustettu’? Sehän tarkoittaisi, että oksa olisi
taitettu irti ja joku olisi laittanut sen esille.”
”Niin
tässä lukee”, Yda vakuutteli. ”Lisäksi tämän mukaan aina hieman ennen
Tähtivalonjuhlaa punasylphit kulkevat pitkin Eorzeaa ja jättävät mistelinoksia
sopiviin paikkoihin, kuten oviaukkojen yläpuolelle.”
”Punasylphejä
ei ole olemassakaan. Ne ovat lasten satu, jota ker-”
”-rotaan
Tähtivalonjuhlan aikaan”, Yda päätti lauseen Y’shtolan puolesta. ”Tiedän, mutta
entäs, jos punasylphit eivät olekaan satua?”
”Ne
ovat”, Y’shtola hymähti, mutta itsepäinen ilme pysytteli Ydan kasvoilla.
Y’shtola ei muistanut, milloin Ydan siniset silmät olivat säihkyneet yhtä
kirkkaina, mutta eipä tämä toisaalta kovin usein niitä toisille
paljastanutkaan.
Yda
rapisteli käärön kanssa. Y’shtola oli aikeissa hypätä takaisin seikkailemaan
kirjansa sivuille, kun Yda ponnahtikin seisomaan ja kiskaisi hänet pöydän
äärestä.
”Tule
minun mukaani! Tarkistetaan kaikki Waking Sandsin oviaukot. Ja äkkiäkös käymme
pyörimässä Vesper Baynkin läpi, ei tämä nyt niin suuri paikka ole!” Yda
intoili. Y’shtola loi pitkän katseen toveriinsa.
”Mikset
pyydä Papalymoa mukaasi?”
”Hän
on jossain Thancredin ja Uriangerin kanssa. En halua odottaa vaan selvittää tämän
mysteerin nyt välittömästi.”
”Minfilia
saatt-”
”Hän
meni tapaamaan äitiään.”
Mikään
Y’shtolan vastaväitteistä ei yksinkertaisesti uponnut Ydaan. Tämä puristi
paperikääröä toisessa kädessään ja piteli toisella kiinni hänen ranteestaan.
Lopulta Y’shtola kohautti olkapäitään ja suostui seuraamaan Ydaa kierrokselle
pitkin Waking Sandsia ja Vesper Bayta. Luultavasti hän pääsisi nopeammin takaisin
kirjansa pariin, kun antaisi nyt periksi.
Waking
Sandsissa ei näkynyt sen enempää punasylphejä – joihin Y’shtola ei sivumennen
sanoen edelleenkään uskonut – kuin mistelinoksiakaan, joten naiset joutuivat
jättämään piilopaikan taakseen ja livahtamaan ulos Vesper Bayn iltaan. Asukkaat
olivat tehneet parhaansa koristellakseen pienen rannikkokylän vihrein
köynnöksin ja lumiukoin, vaikka Thanalanissa ei koskaan satanut lunta. Myös
erilaisia valoja oli ripustettu ikkunoihin, pylväisiin ja ovenpieliin.
Yda
kipitti käärön kanssa edellä, Y’shtola askelsi rauhallisemmin perässä ja nautti
tähtien tuikkivasta valosta. Hänen katseensa harhaili taivaalle huomattavasti
useammin kuin oviaukkoihin, mutta Yda piti huolta, ettei yksikään jäänyt
tarkistamatta.
”Täällä!”
Yda hihkaisi yhtäkkiä. Y’shtola käänsi katseensa toverinsa suuntaan ja näki
tämän viittilöivän kaarevan oviaukon yläosaa. He olivat tulleet kylän
laitamille eikä missään näkynyt ketään. Oli niin hämärää, että oli suoranainen
ihme, että Yda oli ylipäätään huomannut mistelinoksan.
Kun Y’shtola
pääsi lähemmäs, hänkin erotti oksan, joka oli työnnetty kahden kiven väliin
jäävään rakoon. Kenen lie tekosia, mutta tuskin sylphien ainakaan.
”Entä
nyt?” Y’shtola ei silti voinut olla kysymättä. Hän oli ollut varma, etteivät he
löytäisi mitään, mutta siinä mistelinoksa vain nökötti hänen silmiensä edessä.
”Ohjeen
mukaan meidän tulee seisoa oksan alla.”
”Meidän?
Molempien?” Y’shtola varmisti. ”Millainen loitsu se oikein on?”
”Se
vapauttaa Tähtivalonjuhlan suurimman voiman.”
”Kuulostaa
epäilyttävältä.”
”Hyvän
voiman, ei siinä ole mitään vaarallista.”
”Uskoisin,
että olisin kuullut sellaisesta loitsusta…”
”Tule
nyt vain tänne!” Yda kyllästyi jälleen vastaväitteisiin ja nykäisi Y’shtolan
lähes kiinni itseensä. Kun Y’shtola vilkaisi ylöspäin, hän näki mistelin olevan
tarkalleen heidän yläpuolellaan.
”No
niin, seuraavaksi sinun pitää laittaa silmät kiinni”, Yda jatkoi. Y’shtola kohotti
kulmiaan. He olivat hänen makuunsa aivan liian lähekkäin, miltei kiinni
toisissaan. Ydan katse oli kuitenkin kuin nälkäisen chocobonpoikasen. Sille ei
voinut sanoa ei. Huokaisten Y’shtola suostui painamaan luomensa kiinni.
Jokin
pehmeä ja lämpöinen tupsahti vasten Y’shtolan suuta ja imaisi kokeilevasti
hänen alahuultaan. Hän henkäisi ja räväytti silmänsä auki vain nähdäkseen Ydan
kasvot aivan liki omiaan. Hän ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun jostain kantautui
pamahdus ja tähtitaivas peittyi räiskyviin valoihin. Yda pomppasi ilmaan ja tyrskähti.
”Me
teimme sen! Vapautimme Tähtivalonjuhlan suurimman voiman!” Käärö, jota Yda oli puristanut
kädessään, leijaili unohtuneena maahan.
Y’shtola
räpytteli hetken silmiään ja sipaisi alahuultaan sormella. Mitä oli juuri
tapahtunut? Hän tyrkkäsi vaistomaisesti syrjään sekavat tuntemuksensa ja
sieppasi pudonneen käärön maasta. Valojen räiskyessä sen lukeminen oli vaikeaa,
mutta nyt hän saattoi huomata, ettei se ollutkaan niin vanha kuin ulkonäkö
äkkiseltään antoi olettaa, ja hän tunnisti käsialankin, jolla loitsu oli
kirjoitettu.
”Thancred…
mitä ihmettä?” Y’shtola mutisi Ydan yhä riemuitessa ilotulituksesta. Kun
Y’shtola kohotti katseensa kääröstä, hän olisi voinut vaikka vannoa näkevänsä
liikettä läheisessä pusikossa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!