Projekti S. R.
Luku 1
Noin kaksi kuukautta
myöhemmin
Asunto alkoi vihdoin olla kunnossa. Deepgroundin helikopterin
tulitus oli vaurioittanut sitä, muttei tuhonnut täydellisesti. Kalmin uudelleenrakennustyöt
olivat edelleen menossa, sillä moni talo oli kärsinyt huomattavasti pahempia
vaurioita. Vincent jäi ikkunan ääreen katselemaan kaupunkia, joka oli
viimeisten vuosien aikana kasvanut huomattavasti. Nyt kun Midgarissa ei voinut
enää asua, Kalmiin oli muuttanut paljon väkeä. Toki osa oli asettunut Edgeen,
mutta jostain syystä myös entinen pikkukylä oli alkanut kasvaa pieneksi
kaupungiksi.
Aurinko oli laskemassa ja rakennustyöt oli jätetty rauhaan. Osa
ihmisistä vaelsi kohti väliaikaisia parakkeja, mutta osalla oli sentään jo
kunnollinen asunto käytössä. Ei kuitenkaan voinut sanoa, että mikään olisi
ollut entisellään. Monet olivat menehtyneet tai ainakin kadonneet Deepgroundin
hyökkäyksen seurauksena. Kaupunkia varjosti edelleen suru.
Vincent jätti maiseman tuijottelun sikseen ja käveli
keittiönurkkaukseensa. Hän nosti esille punaviinipullon ja korkkasi sen. Juuri
kun hän oli saanut kaadettua itselleen lasillisen, ovelta kuului koputus. Mies
kohotti kulmiaan, laski lasin pöydälle ja käveli ovelle. Hän ei ollut odottanut
vieraita.
Vielä enemmän mies yllättyi, kun näki, kuka oven takana seisoi.
Mitä Reeve halusi hänestä tähän aikaan illasta? Vincent avasi oven, tervehti
toista miestä ja laski tämän sisälle.
”Otatko viiniä?”
”Kiitos.”
Vincent otti toisen lasin esille, täytti sen ja ojensi Reevelle,
joka istahti pöydän ääreen. Korpinhiuksinen mies istui toista vastapäätä ja jäi
odottamaan. Toisesta näki, ettei tämän vierailu ollut vain kohteliaisuuskäynti.
Ylipäätään Reeve harrasti sellaisia vain harvoin, jos ollenkaan.
”Menetimme paljon jäseniä kaksi kuukautta sitten”, WRO:n
johtohahmo aloitti. Vincent nyökkäsi. ”Tietenkin nyt on ollut rauhallisempaa,
vaikka olemmekin joutuneet jäljittämään pakoon päässeitä Deepgroundin jäseniä.
Voisimme joka tapauksessa tarvita vahvistusta, sillä koskaan ei voi tietää,
mitä seuraavaksi tapahtuu.”
Vincent nyökkäsi jälleen ja siemaisi lasistaan. Ei ollut vaikea
arvata, mihin Reeve tähtäsi, mutta korpinhiuksinen mies ei ollut varma, miten
suhtautua tulevaan ehdotukseen.
”Cid Highwind on tehnyt hyvää työtä ilmavoimissamme ja Barret
Wallace on edistynyt vaihtoehtoisen energiamuodon etsimisessä”, Reeve kertoili.
”Tifa ja Cloud ovat myös olleet tarvittaessa suureksi avuksi.”
”Näyttää siltä, että toiminta on hyvissä käsissä”, Vincent totesi.
Hän tiesi varsin hyvin ystäviensä osallistuneen aktiivisesti WRO:n toimintaan.
”Tiedustelupalvelu sen sijaan on kutistunut valitettavan
pieneksi”, järjestön johtaja jatkoi.
”Se on varmasti harmillista”, Vincent myönsi.
Tällä kertaa Reeve nyökkäsi. Mies joi puolet lasinsa sisällöstä
ja vilkaisi ikkunasta ulos.
”Tiedän, että olet sanonut, ettet halua olla missään tekemisissä
järjestön toiminnan kanssa, mutta me tarvitsemme kaiken avun, mitä on
saatavilla.”
”Joten?”
”Toivoin, että olisit kiinnostunut liittymään
tiedustelupalveluun”, Reeve totesi. ”Sen toiminta ei sisällä väkivaltaisia
yhteenottoja kuin erittäin harvoin. Työ on enemmän tiedon keräämistä, kuten
varmasti tiedät.”
Vincent ei vastannut välittömästi. Hän oli vasta alkanut laittaa
elämäänsä järjestykseen. Hän ei ollut varma, mitä halusi tehdä jatkossa.
Nuoruudessaan hän oli ollut Turk, sitten maannut lähes kolmekymmentä vuotta
arkussa, jonka jälkeen liittynyt AVALANCHEn avuksi. Hän ei tiennyt muusta,
siinä mielessä WRO olisi sopinut jatkumoksi. Toisaalta ehkä olisi ollut aika
kääntää täysin uusi lehti elämässä, tehdä jotain täysin erilaista.
”Enpä tiedä”, korpinhiuksinen mies tuumasi.
”Pyydän sinua ainakin harkitsemaan asiaa”, Reeve sanoi. ”Olit
suureksi avuksi taistelussa Deepgroundia vastaan. Haluamme jäljittää
organisaation viimeisetkin jäsenet, etteivät he pääse järjestäytymään uudestaan
ja aiheuttamaan jälleen katastrofia.”
Vincent kohotti lasin huulilleen ja pohti tilannetta. Hän oli
pärjännyt tähän asti mukavasti, mutta rahat eivät riittäisi loputtomiin.
Hänellä oli asunto maksettavanaan ja ruokaa piti saada pöytään, hän oli myös
hiljattain hankkinut auton päästäkseen helpommin tapaamaan Edgessä asuvia
ystäviään. Totuus oli, ettei hän voinut jatkaa ajelehtimista enää kovin kauaa.
Jotain työtä oli löydettävä, mutta hän ei ollut varma, oliko hänen paikkansa
WRO:n riveissä.
”Emme voi maksaa paljon, mutta tiedustelupalvelumme mukaan tarjoamamme
palkka on kuitenkin suurempi kuin nykyiset tienestisi”, Reeve painosti. Vincent
kohotti kulmiaan.
”Vaikuttaa siltä, että osasto toimii varsin tehokkaasti”, miehen
oli pakko huomauttaa. Hän ei ollut mainostanut tilannettaan edes ystävilleen.
Toisaalta sen päätteleminen ei välttämättä vaatinut suurta lahjakkuutta, jos
hänestä mitään tiesi, ja Reeve tiesi melko paljonkin.
”Osaston nykyinen johtaja on tehokas, mutta melkoisen
ailahtelevainen. Voisimme tarvita lisää tasapainoa”, järjestön johtaja hymähti.
”Niinkö?”
Reeve kaatoi itselleen lisää viiniä ja maisteli juomaa
lasistaan. ”Joten, miten on?”
”Et aio päästää minua helpolla”, Vincent tuhahti. ”En ole
ollenkaan varma, että haluan sitoutua WRO:n toimintaan.”
”Tiedän sen”, Reeve huokaisi ja tyhjensi lasinsa. Mies näytti
maansa myyneeltä, kun nousi pöydän äärestä. ”Olen pahoillani, että vaivasin
sinua, Vincent.”
WRO:n johtaja suuntasi askeleensa eteiseen. Myös Vincent nousi
ja käveli tämän perässä ovelle.
”Voin harkita toimimista freelancerina”, mies totesi. Reeven
kasvot kirkastuivat ja tämä hymyili.
”Kiitos, arvostan tätä todella paljon.” Tämä astui ulos ovesta
ja hyvästeli ystävänsä. Vincent veti oven kiinni toisen miehen perässä ja
palasi keittiöön. Hän ei ollut varma, oliko tehnyt oikean ratkaisun.
Vincent kaatoi
itselleen jälleen uuden lasillisen punaviiniä ja vaelsi sängylleen istumaan. Freelancerina
toimiminen antoi sentään hänelle mahdollisuuden vetäytyä WRO:n toimista heti,
kun hän keksisi jotain muuta. Silti häntä epäilytti, edellisen kerran, kun
Reeve oli pyytänyt häneltä apua, hän oli päätynyt taistelemaan sekä Chaosta
että Omegaa vastaan. Mitä tällä kertaa oli odotettavissa? Oliko hengissä
olevilla Deepgroundin jäsenillä vielä ikäviä temppuja takataskussaan?
Toisaalta miehen oli
myönnettävä, että taistelu oli johtanut parempaan elämään, vapauteen. Viimeisen
kahden kuukauden aikana hän oli tuntenut painon hiljalleen lähtevän
hartioiltaan, vihdoin hänellä oli tilaa hengittää. Hän oli elänyt kostolle,
mutta ei sellainen ollut todellista elämää. Kyllä, hän oli syönyt, juonut,
hengittänyt, nukkunut, tehnyt kaikkea, mitä elävien olentojen saattoi kuvitella
tekevän, mutta hänen sydämensä ei ollut ollut mukana. Hän oli ollut elossa,
muttei elänyt.
Oli mahtavaa herätä
aamuisin ilman, että rintaa puristi ahdistus. Suru menetyksistä ei luultavasti
katoaisi koskaan, mutta se helpottaisi hiljalleen, kunnes muuttuisi vain
pieneksi tykytykseksi takaraivossa. Menneisyys oli jättänyt Vincentiin
jälkensä, mutta se oli myös tehnyt hänestä paremman miehen.
Vincent joi lasin
tyhjäksi, laski sen yöpöydälleen ja nousi sängyltä vain riisuakseen
päivävaatteensa. Myöhemmin hän ottaisi selvää, mihin soppaan oli tällä kertaa
mennyt työntämään lusikkansa. Hän oli kokenut jo niin paljon, ettei enää voinut
olla tulossa mitään pahempaa.
~o~
Vincent seurasi Reeveä
toimistohuoneen ovelle. Sen takaa kantautui tasaisesti jumputtavaa musiikkia,
sellaista, jota soi radiosta päivittäin ja jota mies ei suuremmin arvostanut.
Hän toivoi, että tiedustelupalvelun muut jäsenet olivat valmiita neuvottelemaan
musiikkivalinnoista, sillä hän ei ollut ollenkaan varma, että kykenisi
työskentelemään jumputusmusiikin tahdissa. Miten kukaan edes pystyi
ajattelemaan, kun biitti hakkasi seiniä?
Reeve koputti oveen,
muttei jäänyt odottamaan vastausta. Sen sijaan tämä nykäisi oven auki ja astui
sisään. Vincent seurasi toista miestä vain todetakseen, että kolmesta
tietokoneesta ainoastaan yksi oli käytössä. Sen ääressä istui joku, joka oli
heittänyt toisen jalkansa käsinojan ylitse ja heilutteli sitä musiikin tahdissa
samalla, kun naputteli näppäimistöä niin nopeasti, että nakutus olisi tehnyt
kenet tahansa hulluksi ellei olisi peittynyt musiikin alle.
Reeve rykäisi
kuuluvasti. Musiikki taukosi ja tuoli pyörähti ympäri. Tummat silmät levisivät
hämmästyksestä, kun tuolilla istunut tyttö jäi tuijottamaan tulijoita. Vincent
olisi voinut täräyttää itseään otsalohkoon, hänen olisi pitänyt aavistella
pahinta, kun Reeve oli jättänyt mainitsematta, kuka toimi osaston johtajana.
Tehokas, mutta ailahtelevainen. Kuvaus oli ehdottomasti osuva.
”Vincent!” Yuffie
kiljaisi. ”Mitä sinä teet täällä? Tulitko vihdoin pyytämään minua treffeille?
Olen tänä iltana varattu, mutta huomenna sopii oikein hyvin. Voimme mennä
vaikka siihen uuteen elokuvateatteriin, joka avattiin kuukausi sitten ja sen
jälkeen ravintolaan syömään... Kai sinä pidät wutailaisesta ruuasta?”
Reeve rykäisi jälleen,
ja tämän kasvoille nousi nolostunut ilme.
”Yuffie, Vincent
liittyy tiedustelupalveluun freelanserina”, muotirajoittunut mies ilmoitti.
”Yattaa!” tyttö
huudahti, kimposi jaloilleen ja loikkasi ilmaan. ”Tiesin, ettet voi vastustaa
vetovoimaani loputtomiin, Vince!”
”Hauska nähdä
sinuakin, Yuffie”, Vincent sai sanottua. Hän ei vieläkään osannut suhtautua
ninjaprinsessan ehdotuksiin, vaikka oletti tämän nykyisin heittelevän niitä
lähinnä hänen kiusakseen. Tifan puheiden mukaan Yuffie treffaili nykyään varsin
aktiivisesti, joten saattoi olettaa, että tyttö oli päässyt yli
teini-ihastuksestaan. Toisaalta Wutain prinsessa ei ollut itse maininnut miehiä
sanallakaan... ainakaan Vincentin kuullen.
”Sinä käyt aivan liian
harvoin Edgessä”, Yuffie moitti.
”Olen pahoillani, olen
järjestellyt asuntoani ja elämääni kuntoon Kalmissa”, mies kertoi. Hän oli
luvannut itselleen tavata ystäviään useammin, mutta pari kuukautta oli vain
hujahtanut, kun hän oli alkanut järjestää asioitaan. Oli hän silti nelisen
kertaa ehtinyt poiketa 7th Heavenissa, joskin Yuffie oli sattunut paikalle
samaan aikaan vain kerran.
Reeve siirtyi lähemmäs
ovea. ”Minun on mentävä palaveriin, mutta Yuffie osaa varmasti perehdyttää
sinut tilanteeseen, Vincent. Haluan sanoa, että en voisi olla enempää
kiitollinen avustasi. Me todella tarvitsemme kaikki ylimääräiset kädet.”
WRO:n johtaja livahti
ulos ovesta ja työnsi sen kiinni perässään. Vincent jäi seisomaan keskelle
toimistohuonetta Yuffien istahtaessa uudelleen tuoliinsa ja alkaessa pyöriä
sillä. Eikö tyttö osannut olla hetkeäkään paikoillaan?
Typerä kysymys. Ei
tietenkään. Jos tämä olisi osannut, tämä ei olisi ollut Yuffie.
”Hmm, sinä siis johdat
WRO:n tiedustelupalvelua?” Vincent varmisti.
”Tietenkin, olenhan
koko Edgen älykkäin nuori nainen ja Wutain valkoinen ruusu!” Yuffie katsoi
asiakseen ilmoittaa. Mies ei ollut varma, miten jälkimmäinen huomio liittyi
aiheeseen, mutta hän katsoi paremmaksi olla kysymättä.
Mies siirtyi istumaan
toiseen vapaista tuoleista. Hän oli yhä epävarmempi, oliko tehnyt oikean
ratkaisun. Kenties hänen olisi pitänyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi auttamaan
Barretia vaihtoehtoisen energianlähteen etsimisessä.
”Keitä muita osastoon
kuuluu?” mies kysäisi.
”Ei muita, vain me
kaksi. Ajattele, saamme viettää romanttista laatuaikaa vaikka kuinka paljon!”
Yuffie riemuitsi. Vincent kohotti kulmiaan eikä sanonut mitään. Hänellä oli
hieman toisenlainen käsitys 'romanttisesta laatuajasta', mutta kenties sitä ei
kannattanut kertoa ninjaprinsessalle.
Yuffie pyörähti
jälleen tuolillaan ympäri, mutta pysäytti sen sitten ja jäi katsomaan
Vincentiä.
”Älä näytä noin
nyreältä. Minä olen erittäin hyvää seuraa, parempaa et voisi toivoa.”
”Hmph.”
”No, jos se lohduttaa,
Cloud auttaa toisinaan”, tyttö lisäsi. Se oli sentään hyvä uutinen. ”Tietysti
lähettipalvelu vie hänen aikaansa, mutta kun hänellä on ylimääräistä aikaa, hän
ajelee mielellään Fenririllä kohteisiin tarkistamaan tilanteen. Toisinaan
lähden hänen mukaansa, jos epäilen, että edessä on vaativa operaatio.
Tiedäthän, en voi luottaa, että Chocobon takamus selviää hengissä, jos törmää
vihollisiin.”
”Hän voitti
Sephirothin, kahdesti”, Vincent hymähti.
”No joo, sivuseikka”,
Yuffie kuittasi, mutta mies tiesi, että tämä kunnioitti Cloudia suuresti.
Sephiroth oli aiheuttanut kauhua Wutain sodan aikaan, ja lähes poikkeuksetta
wutailaiset vihasivat edesmennyttä kenraalia... aiheesta. Kukaan ei ollut
halunnut taistella tätä vastaan, ei kukaan paitsi AVALANCHE.
”Hyvä on”, mies
totesi. ”Mitä sinä... ja Cloud tarkalleen ottaen teette?”
”Tiedustelua”, Yuffie
ilmoitti. ”Minä haravoin nettiä ja etsin merkkejä Deepgroundista. Olen
yrittänyt soluttautua yksityisiin verkkoihin, mutta aina se ei ole kovin
helppoa. Toisinaan myös seuraan johtolankoja kentällä.”
”Yhym.”
Vincent hallitsi kyllä
tietokoneen käytön jossain määrin, se oli kuulunut osana hänen koulutukseensa
Turk-aikoina ja oli hän kokeillut uudempiakin koneita. Silti hän ei voinut
sanoa viettävänsä mielellään aikaa pientä näyttöä tuijottaen.
”Olen joutunut
eliminoimaan muutaman vihollisen, kun tiedusteluretki ei ole mennyt aivan
suunnitelmien mukaan. Tarkoitus on napata heidät elävinä, mutta osa ei ole
kovin yhteistyökykyisiä. Olemme myös Reeven kanssa pohtineet, pitäisikö meidän
yrittää soluttautua järjestöön, jotta jäljittäminen sujuisi helpommin”, Yuffie
selitteli. ”Minusta se kuulostaa jännittävältä. Uskon, että selviytyisin siitä
helposti. Ninjan perustaitoihin kuuluu -”
”Minusta se ei
kuulosta kovin viisaalta ratkaisulta enkä usko, että Reeve haluaa ehdoin
tahdoin vaarantaa henkeäsi”, Vincent keskeytti. Sitä paitsi WRO:n johtaja oli
antanut ymmärtää, ettei tiedustelupalvelun tehtävät aiheuttaneet välitöntä
hengenvaaraa. Yuffien puheet olivat siihen nähden ristiriitaisia.
Vincentin kokemukset
Deepgroundista olivat kaikkea muuta kuin positiivisia. Rosso, Azul, Nero ja
Weiss olivat kaikki olleet vastustajia, joita ei kannattanut aliarvioida. Nyt
nämä olivat tietenkin kaikki kuolleet ja taustalla vaikuttanut mielisairas
professorikin palannut elämänvirtaan, mutta jos Shinra oli onnistunut näin
kauan salaamaan koko Deepgroundin olemassaolon, voisi edelleen paljastua
yllätyksiä. Omegan herättäminen oli ehdottomasti ollut Hojon ajatus, vain
kaheli tiedemies saattoi kuvitella, että oli hyvä ajatus tappaa koko planeetta,
mutta Vincent epäili, että Deepgroundin alkuperäinen tarkoitus saattoi olla
jokin muu.
”No, joka tapauksessa”,
Yuffie jatkoi, ja Vincent epäili, että osa tytön höpinöistä oli ehtinyt mennä
hänen korviensa ohitse. Sille ei oikeastaan voinut mitään, Yuffie puhui
lakkaamatta eikä läheskään aina asiaa. ”Me tarvitsemme apua, vaikka olenkin
taitava, nopea, erinomainen ja paras, en minäkään pysty kaikkeen. Shelke
tarjoutui jo auttamaan, mutta Reeven mielestä hänen on parempi keskittyä
elämisen opettelemiseen. Ai niin, yritämme myös löytää keinon hänen
makoriippuvuutensa parantamiseksi. Samalla kun jäljitämme Deepgroundin
jäännöksiä, yritämme penkoa esiin heidän tutkimuksiaan tai kaivaa tietoa ulos
vangituista. Emme usko, ettei parannuskeinoa ole. Pärjäähän Cloudkin ilman
makoa.”
”Luulen, että Shelke
on saanut toisenlaisen käsittelyn kuin Cloud”, Vincent huomautti. ”Cloud
vanhenee, Shelke näyttää edelleen yhdeksänvuotiaalta.” Oikeasti tyttö oli
Yuffien ikäinen, mutta seikkaa oli vaikea muistaa.
”Uskomme silti, että
keino on olemassa. Tällä hetkellä joudumme edelleen käyttämään makotankkia,
mutta ehkä voimme myöhemmin siirtyä pistoksiin. Yritämme pidentää makotankin
käyttöväliä”, Yuffie selosti. Jokin tytön äänessä häiritsi Vincentiä, tämä ei
puhunut Shelkestä samanlaisella innolla kuin muista heidän ystäväpiirinsä
jäsenistä.
Vincent tyytyi
nyökkäämään tytön pohdinnoille. Hän toivoi vilpittömästi Shelken parantuvan
riippuvuudestaan. Tämä oli jo kertaalleen miltei menehtynyt makon puutteeseen.
Mies ymmärsi, että tyttö tarvitsi makoa, mutta hän ei pitänyt siitä. Aineen
käyttämisestä ei ollut koskaan seurannut mitään hyvää.
”Mikä minun työnkuvani
on?” Vincent vaihtoi puheenaihetta.
”Viihdytät minua ja
viet treffeille kerran viikossa!” Yuffie heläytti leveän hymyn kera. Vincent
vastasi tiukalla katseella. ”Ääh, Vince! Älä jaksa niuhottaa!” Ninjaprinsessa
huitaisi kädellä ilmaan ja käännähti tuolillaan tietokoneen suuntaan. ”Tule
katsomaan, en minä pure... ainakaan kovin kovaa. Ellet sitten pidä sellaisesta?”
Mies nousi tuolistaan
ja käveli tytön pöydän luokse. Jälleen Yuffie nakutti näppäimistöä
ilmiömäisellä vauhdilla.
”Shelken tietojen
avulla onnistuimme pääsemään tähän vertaisverkkoon. Seuraan sen toimintaa tämän
ohjelman avulla. Ohjelma poimii avainsanoja ja antaa hälytyksen, kun jotain
mielenkiintoista tapahtuu. Sen jälkeen minä otan selvää, kannattaako tietoon
reagoida ja millä tavalla”, tyttö selosti. ”Tämä on ihan mielenkiintoista,
mutta arvostan enemmän vanhanaikaista hiiviskelyä.”
Ensimmäistä kertaa
Vincentin oli myönnettävä, että hän oli samaa mieltä wutailaistytön kanssa.
Tietokoneen näytöllä vilisi tekstiä ja numeroita, mutta mies ei edes yrittänyt
pysyä perässä. Hän ei ollut ollenkaan varma, että tämä tehtävä oli häntä
varten.
”Sinun ei tarvitse
tehdä tätä”, Yuffie kuitenkin totesi.
”Miksi sitten pyysit
minut katsomaan?” mies kummasteli.
”Saadakseni sinut
lähemmäs”, ninjaprinsessa kikatti. Vincent huokaisi, työpäivistä tulisi vielä
hyvin pitkiä.
”Mitä sinä sitten
haluat minun tekevän? Vakavasti puhuen, Yuffie.”
Tyttö nojasi
kyynärpäänsä pöydälle ja pään käteensä. ”Vakavasti puhuen, Vince, tarvitsen
sinua kentälle. Sinun taidoistasi voi olla hyötyä, kun lähdemme konkreettisiin
jäljitystehtäviin. Saamme kyllä joukon sotilaitakin käyttöömme, mutta... no,
WRO ei ole ollut entisensä Omegan jälkeen. Moni kuoli tai katosi ja osa lopetti
työt joko omien pelkojensa tai läheistensä vaatimusten takia.”
”Minun ei siis
tarvitse istua toimistossa sinun kanssasi?” Vincent varmisti. Tilanne alkoi
oitis kuulostaa paremmalta.
Yuffien kasvoille
nousi alistunut chocobonpoikasen ilme. ”Ei”, tyttö myönsi, ”mutta en kyllä
keksi, mikset haluaisi.”
Vincent olisi voinut
luetella useitakin syitä, mutta oli turha loukata toista. Yuffie oli toisinaan
oikea riesa, mutta todellisuudessa mies piti tytöstä juuri sellaisena. Joskus
vain... teki hyvää saada yuffietonta aikaa.
Ovi kävi ja huoneeseen
astui nuorimies, joka jäi katsomaan Vincentiä kysyvänä. Tällä oli vaaleanruskea
hiuspehko, joka törötti joka suuntaan niin ansiokkaasti, että tätä olisi
melkein voinut luulla Cloudin sukulaiseksi. Nuorimies rapsutti takaraivoaan ja
työnsi suorakaiteen muotoisia lasejaan ylemmäs nenällään.
”Hei Mark!” Yuffie
hihkaisi. ”Tässä on -”
”Vincent Valentine”,
nuorukainen henkäisi. ”Kunnia tavata Teidät, sir!” Nuorimies teki asennon ja nosti
kätensä lippaan. Vincent soi tälle nyökkäyksen.
”Mukava tavata, Mark.
Oletko WRO:n sotilas?”
”Kyllä, sir,
työskentelen neiti Kisaragin alaisuudessa, sir.” Vincentin oli pakko huomauttaa
itselleen, että kenties WRO oli tosiaan avun tarpeessa. Mark ei näyttänyt
sotilaalta, vaan pikemminkin aivan liian hontelolta edes kannattelemaan asetta.
Vincent vilkaisi
ninjaprinsessaa, jonka kasvoille nousi viaton hymy. Yuffie kohautti
olkapäitään.
”Vain me kaksi?”
Vincent toisti.
”Noo...”
”Sir, jos haluatte
olla kahden neiti Kisaragin kanssa, voin kyllä poistua!” Mark ilmoitti.
”Siihen ei ole
tarvetta, Mark. Voit jäädä.”
”Kiitos, sir.”
Nuorukainen jäi
seisomaan paikoilleen. Yuffie kikatti tuolissaan, kunnes sanoi, että tämä
saattoi palata työhönsä. Mark nyökkäsi ja kiirehti tietokoneensa ääreen.
Vincent vilkaisi nuortamiestä. Tämä oli olettavasti Yuffieta hieman vanhempi,
mutta vaikutti huomattavasti hermostuneemmalta. Mies alkoi ymmärtää, miksi
Reeve kaipasi apua niin kipeästi. Jos tiedustelupalvelu oli wutailaisen
häseltäjän ja hermostuneen pojannulikan vastuulla, ei sillä välttämättä
pyyhkinyt erityisen hyvin.
”Neiti Kisaragi?” Mark
huomautti hetken päästä.
”Niin?”
”Maajoukot ovat
lähettäneet uutta tietoa Midgarista. He ovat päässeet tunkeutumaan Shinran
rakennuksen alempiin kerroksiin ja löytäneet jonkinlaisen kammion. Näyttää
siltä, että sen katto on romahtanut hiljattain”, nuorukainen kertoi.
”Löytyikö kammiosta
mitään erityistä?” Yuffie kysyi tarmokkaalla äänellä.
”Raportin mukaan
siellä on todennäköisesti säilytetty ruumista... tai kenties ruumis on väärä
sana. Todennäköisemmin jotain elävää entiteettiä.”
”Onko tutkimukset jo
käynnistetty?”
”Kyllä, neiti Kisaragi”,
Mark vastasi.
”Sääli, alan olla jo
pikku hiljaa toiminnan tarpeessa”, ninjaprinsessa huokaisi. ”Näyttää siltä,
Vince, että joudumme roikkumaan tämän päivän toimistolla. Ei jännittäviä
kenttätehtäviä.”
Vincent nyökkäsi.
Oikeastaan hän olisi voinut palata kotiin, mutta sen sijaan hän istui vapaan
tietokoneen ääreen ja päätti perehtyä sen sielunelämään.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!