Projekti S. R.: Luku 1


Projekti S. R.


Luku 1




Noin kaksi kuukautta myöhemmin

Asunto alkoi vihdoin olla kunnossa. Deepgroundin helikopterin tulitus oli vaurioittanut sitä, muttei tuhonnut täydellisesti. Kalmin uudelleenrakennustyöt olivat edelleen menossa, sillä moni talo oli kärsinyt huomattavasti pahempia vaurioita. Vincent jäi ikkunan ääreen katselemaan kaupunkia, joka oli viimeisten vuosien aikana kasvanut huomattavasti. Nyt kun Midgarissa ei voinut enää asua, Kalmiin oli muuttanut paljon väkeä. Toki osa oli asettunut Edgeen, mutta jostain syystä myös entinen pikkukylä oli alkanut kasvaa pieneksi kaupungiksi.

Aurinko oli laskemassa ja rakennustyöt oli jätetty rauhaan. Osa ihmisistä vaelsi kohti väliaikaisia parakkeja, mutta osalla oli sentään jo kunnollinen asunto käytössä. Ei kuitenkaan voinut sanoa, että mikään olisi ollut entisellään. Monet olivat menehtyneet tai ainakin kadonneet Deepgroundin hyökkäyksen seurauksena. Kaupunkia varjosti edelleen suru.

Vincent jätti maiseman tuijottelun sikseen ja käveli keittiönurkkaukseensa. Hän nosti esille punaviinipullon ja korkkasi sen. Juuri kun hän oli saanut kaadettua itselleen lasillisen, ovelta kuului koputus. Mies kohotti kulmiaan, laski lasin pöydälle ja käveli ovelle. Hän ei ollut odottanut vieraita.

Vielä enemmän mies yllättyi, kun näki, kuka oven takana seisoi. Mitä Reeve halusi hänestä tähän aikaan illasta? Vincent avasi oven, tervehti toista miestä ja laski tämän sisälle.
”Otatko viiniä?”
”Kiitos.”

Vincent otti toisen lasin esille, täytti sen ja ojensi Reevelle, joka istahti pöydän ääreen. Korpinhiuksinen mies istui toista vastapäätä ja jäi odottamaan. Toisesta näki, ettei tämän vierailu ollut vain kohteliaisuuskäynti. Ylipäätään Reeve harrasti sellaisia vain harvoin, jos ollenkaan.

”Menetimme paljon jäseniä kaksi kuukautta sitten”, WRO:n johtohahmo aloitti. Vincent nyökkäsi. ”Tietenkin nyt on ollut rauhallisempaa, vaikka olemmekin joutuneet jäljittämään pakoon päässeitä Deepgroundin jäseniä. Voisimme joka tapauksessa tarvita vahvistusta, sillä koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.”

Vincent nyökkäsi jälleen ja siemaisi lasistaan. Ei ollut vaikea arvata, mihin Reeve tähtäsi, mutta korpinhiuksinen mies ei ollut varma, miten suhtautua tulevaan ehdotukseen.
”Cid Highwind on tehnyt hyvää työtä ilmavoimissamme ja Barret Wallace on edistynyt vaihtoehtoisen energiamuodon etsimisessä”, Reeve kertoili. ”Tifa ja Cloud ovat myös olleet tarvittaessa suureksi avuksi.”
”Näyttää siltä, että toiminta on hyvissä käsissä”, Vincent totesi. Hän tiesi varsin hyvin ystäviensä osallistuneen aktiivisesti WRO:n toimintaan.
”Tiedustelupalvelu sen sijaan on kutistunut valitettavan pieneksi”, järjestön johtaja jatkoi.
”Se on varmasti harmillista”, Vincent myönsi.

Tällä kertaa Reeve nyökkäsi. Mies joi puolet lasinsa sisällöstä ja vilkaisi ikkunasta ulos.
”Tiedän, että olet sanonut, ettet halua olla missään tekemisissä järjestön toiminnan kanssa, mutta me tarvitsemme kaiken avun, mitä on saatavilla.”
”Joten?”
”Toivoin, että olisit kiinnostunut liittymään tiedustelupalveluun”, Reeve totesi. ”Sen toiminta ei sisällä väkivaltaisia yhteenottoja kuin erittäin harvoin. Työ on enemmän tiedon keräämistä, kuten varmasti tiedät.”

Vincent ei vastannut välittömästi. Hän oli vasta alkanut laittaa elämäänsä järjestykseen. Hän ei ollut varma, mitä halusi tehdä jatkossa. Nuoruudessaan hän oli ollut Turk, sitten maannut lähes kolmekymmentä vuotta arkussa, jonka jälkeen liittynyt AVALANCHEn avuksi. Hän ei tiennyt muusta, siinä mielessä WRO olisi sopinut jatkumoksi. Toisaalta ehkä olisi ollut aika kääntää täysin uusi lehti elämässä, tehdä jotain täysin erilaista.
”Enpä tiedä”, korpinhiuksinen mies tuumasi.
”Pyydän sinua ainakin harkitsemaan asiaa”, Reeve sanoi. ”Olit suureksi avuksi taistelussa Deepgroundia vastaan. Haluamme jäljittää organisaation viimeisetkin jäsenet, etteivät he pääse järjestäytymään uudestaan ja aiheuttamaan jälleen katastrofia.”

Vincent kohotti lasin huulilleen ja pohti tilannetta. Hän oli pärjännyt tähän asti mukavasti, mutta rahat eivät riittäisi loputtomiin. Hänellä oli asunto maksettavanaan ja ruokaa piti saada pöytään, hän oli myös hiljattain hankkinut auton päästäkseen helpommin tapaamaan Edgessä asuvia ystäviään. Totuus oli, ettei hän voinut jatkaa ajelehtimista enää kovin kauaa. Jotain työtä oli löydettävä, mutta hän ei ollut varma, oliko hänen paikkansa WRO:n riveissä.

”Emme voi maksaa paljon, mutta tiedustelupalvelumme mukaan tarjoamamme palkka on kuitenkin suurempi kuin nykyiset tienestisi”, Reeve painosti. Vincent kohotti kulmiaan.
”Vaikuttaa siltä, että osasto toimii varsin tehokkaasti”, miehen oli pakko huomauttaa. Hän ei ollut mainostanut tilannettaan edes ystävilleen. Toisaalta sen päätteleminen ei välttämättä vaatinut suurta lahjakkuutta, jos hänestä mitään tiesi, ja Reeve tiesi melko paljonkin.
”Osaston nykyinen johtaja on tehokas, mutta melkoisen ailahtelevainen. Voisimme tarvita lisää tasapainoa”, järjestön johtaja hymähti.
”Niinkö?”

Reeve kaatoi itselleen lisää viiniä ja maisteli juomaa lasistaan. ”Joten, miten on?”
”Et aio päästää minua helpolla”, Vincent tuhahti. ”En ole ollenkaan varma, että haluan sitoutua WRO:n toimintaan.”
”Tiedän sen”, Reeve huokaisi ja tyhjensi lasinsa. Mies näytti maansa myyneeltä, kun nousi pöydän äärestä. ”Olen pahoillani, että vaivasin sinua, Vincent.”

WRO:n johtaja suuntasi askeleensa eteiseen. Myös Vincent nousi ja käveli tämän perässä ovelle.
”Voin harkita toimimista freelancerina”, mies totesi. Reeven kasvot kirkastuivat ja tämä hymyili.
”Kiitos, arvostan tätä todella paljon.” Tämä astui ulos ovesta ja hyvästeli ystävänsä. Vincent veti oven kiinni toisen miehen perässä ja palasi keittiöön. Hän ei ollut varma, oliko tehnyt oikean ratkaisun.

Vincent kaatoi itselleen jälleen uuden lasillisen punaviiniä ja vaelsi sängylleen istumaan. Freelancerina toimiminen antoi sentään hänelle mahdollisuuden vetäytyä WRO:n toimista heti, kun hän keksisi jotain muuta. Silti häntä epäilytti, edellisen kerran, kun Reeve oli pyytänyt häneltä apua, hän oli päätynyt taistelemaan sekä Chaosta että Omegaa vastaan. Mitä tällä kertaa oli odotettavissa? Oliko hengissä olevilla Deepgroundin jäsenillä vielä ikäviä temppuja takataskussaan?

Toisaalta miehen oli myönnettävä, että taistelu oli johtanut parempaan elämään, vapauteen. Viimeisen kahden kuukauden aikana hän oli tuntenut painon hiljalleen lähtevän hartioiltaan, vihdoin hänellä oli tilaa hengittää. Hän oli elänyt kostolle, mutta ei sellainen ollut todellista elämää. Kyllä, hän oli syönyt, juonut, hengittänyt, nukkunut, tehnyt kaikkea, mitä elävien olentojen saattoi kuvitella tekevän, mutta hänen sydämensä ei ollut ollut mukana. Hän oli ollut elossa, muttei elänyt.

Oli mahtavaa herätä aamuisin ilman, että rintaa puristi ahdistus. Suru menetyksistä ei luultavasti katoaisi koskaan, mutta se helpottaisi hiljalleen, kunnes muuttuisi vain pieneksi tykytykseksi takaraivossa. Menneisyys oli jättänyt Vincentiin jälkensä, mutta se oli myös tehnyt hänestä paremman miehen.

Vincent joi lasin tyhjäksi, laski sen yöpöydälleen ja nousi sängyltä vain riisuakseen päivävaatteensa. Myöhemmin hän ottaisi selvää, mihin soppaan oli tällä kertaa mennyt työntämään lusikkansa. Hän oli kokenut jo niin paljon, ettei enää voinut olla tulossa mitään pahempaa.

~o~

Vincent seurasi Reeveä toimistohuoneen ovelle. Sen takaa kantautui tasaisesti jumputtavaa musiikkia, sellaista, jota soi radiosta päivittäin ja jota mies ei suuremmin arvostanut. Hän toivoi, että tiedustelupalvelun muut jäsenet olivat valmiita neuvottelemaan musiikkivalinnoista, sillä hän ei ollut ollenkaan varma, että kykenisi työskentelemään jumputusmusiikin tahdissa. Miten kukaan edes pystyi ajattelemaan, kun biitti hakkasi seiniä?

Reeve koputti oveen, muttei jäänyt odottamaan vastausta. Sen sijaan tämä nykäisi oven auki ja astui sisään. Vincent seurasi toista miestä vain todetakseen, että kolmesta tietokoneesta ainoastaan yksi oli käytössä. Sen ääressä istui joku, joka oli heittänyt toisen jalkansa käsinojan ylitse ja heilutteli sitä musiikin tahdissa samalla, kun naputteli näppäimistöä niin nopeasti, että nakutus olisi tehnyt kenet tahansa hulluksi ellei olisi peittynyt musiikin alle.

Reeve rykäisi kuuluvasti. Musiikki taukosi ja tuoli pyörähti ympäri. Tummat silmät levisivät hämmästyksestä, kun tuolilla istunut tyttö jäi tuijottamaan tulijoita. Vincent olisi voinut täräyttää itseään otsalohkoon, hänen olisi pitänyt aavistella pahinta, kun Reeve oli jättänyt mainitsematta, kuka toimi osaston johtajana. Tehokas, mutta ailahtelevainen. Kuvaus oli ehdottomasti osuva.

”Vincent!” Yuffie kiljaisi. ”Mitä sinä teet täällä? Tulitko vihdoin pyytämään minua treffeille? Olen tänä iltana varattu, mutta huomenna sopii oikein hyvin. Voimme mennä vaikka siihen uuteen elokuvateatteriin, joka avattiin kuukausi sitten ja sen jälkeen ravintolaan syömään... Kai sinä pidät wutailaisesta ruuasta?”

Reeve rykäisi jälleen, ja tämän kasvoille nousi nolostunut ilme.
”Yuffie, Vincent liittyy tiedustelupalveluun freelanserina”, muotirajoittunut mies ilmoitti.
”Yattaa!” tyttö huudahti, kimposi jaloilleen ja loikkasi ilmaan. ”Tiesin, ettet voi vastustaa vetovoimaani loputtomiin, Vince!”
”Hauska nähdä sinuakin, Yuffie”, Vincent sai sanottua. Hän ei vieläkään osannut suhtautua ninjaprinsessan ehdotuksiin, vaikka oletti tämän nykyisin heittelevän niitä lähinnä hänen kiusakseen. Tifan puheiden mukaan Yuffie treffaili nykyään varsin aktiivisesti, joten saattoi olettaa, että tyttö oli päässyt yli teini-ihastuksestaan. Toisaalta Wutain prinsessa ei ollut itse maininnut miehiä sanallakaan... ainakaan Vincentin kuullen.
”Sinä käyt aivan liian harvoin Edgessä”, Yuffie moitti.
”Olen pahoillani, olen järjestellyt asuntoani ja elämääni kuntoon Kalmissa”, mies kertoi. Hän oli luvannut itselleen tavata ystäviään useammin, mutta pari kuukautta oli vain hujahtanut, kun hän oli alkanut järjestää asioitaan. Oli hän silti nelisen kertaa ehtinyt poiketa 7th Heavenissa, joskin Yuffie oli sattunut paikalle samaan aikaan vain kerran.

Reeve siirtyi lähemmäs ovea. ”Minun on mentävä palaveriin, mutta Yuffie osaa varmasti perehdyttää sinut tilanteeseen, Vincent. Haluan sanoa, että en voisi olla enempää kiitollinen avustasi. Me todella tarvitsemme kaikki ylimääräiset kädet.”

WRO:n johtaja livahti ulos ovesta ja työnsi sen kiinni perässään. Vincent jäi seisomaan keskelle toimistohuonetta Yuffien istahtaessa uudelleen tuoliinsa ja alkaessa pyöriä sillä. Eikö tyttö osannut olla hetkeäkään paikoillaan?

Typerä kysymys. Ei tietenkään. Jos tämä olisi osannut, tämä ei olisi ollut Yuffie.

”Hmm, sinä siis johdat WRO:n tiedustelupalvelua?” Vincent varmisti.
”Tietenkin, olenhan koko Edgen älykkäin nuori nainen ja Wutain valkoinen ruusu!” Yuffie katsoi asiakseen ilmoittaa. Mies ei ollut varma, miten jälkimmäinen huomio liittyi aiheeseen, mutta hän katsoi paremmaksi olla kysymättä.

Mies siirtyi istumaan toiseen vapaista tuoleista. Hän oli yhä epävarmempi, oliko tehnyt oikean ratkaisun. Kenties hänen olisi pitänyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi auttamaan Barretia vaihtoehtoisen energianlähteen etsimisessä.

”Keitä muita osastoon kuuluu?” mies kysäisi.
”Ei muita, vain me kaksi. Ajattele, saamme viettää romanttista laatuaikaa vaikka kuinka paljon!” Yuffie riemuitsi. Vincent kohotti kulmiaan eikä sanonut mitään. Hänellä oli hieman toisenlainen käsitys 'romanttisesta laatuajasta', mutta kenties sitä ei kannattanut kertoa ninjaprinsessalle.

Yuffie pyörähti jälleen tuolillaan ympäri, mutta pysäytti sen sitten ja jäi katsomaan Vincentiä.
”Älä näytä noin nyreältä. Minä olen erittäin hyvää seuraa, parempaa et voisi toivoa.”
”Hmph.”
”No, jos se lohduttaa, Cloud auttaa toisinaan”, tyttö lisäsi. Se oli sentään hyvä uutinen. ”Tietysti lähettipalvelu vie hänen aikaansa, mutta kun hänellä on ylimääräistä aikaa, hän ajelee mielellään Fenririllä kohteisiin tarkistamaan tilanteen. Toisinaan lähden hänen mukaansa, jos epäilen, että edessä on vaativa operaatio. Tiedäthän, en voi luottaa, että Chocobon takamus selviää hengissä, jos törmää vihollisiin.”
”Hän voitti Sephirothin, kahdesti”, Vincent hymähti.
”No joo, sivuseikka”, Yuffie kuittasi, mutta mies tiesi, että tämä kunnioitti Cloudia suuresti. Sephiroth oli aiheuttanut kauhua Wutain sodan aikaan, ja lähes poikkeuksetta wutailaiset vihasivat edesmennyttä kenraalia... aiheesta. Kukaan ei ollut halunnut taistella tätä vastaan, ei kukaan paitsi AVALANCHE.

”Hyvä on”, mies totesi. ”Mitä sinä... ja Cloud tarkalleen ottaen teette?”
”Tiedustelua”, Yuffie ilmoitti. ”Minä haravoin nettiä ja etsin merkkejä Deepgroundista. Olen yrittänyt soluttautua yksityisiin verkkoihin, mutta aina se ei ole kovin helppoa. Toisinaan myös seuraan johtolankoja kentällä.”
”Yhym.”

Vincent hallitsi kyllä tietokoneen käytön jossain määrin, se oli kuulunut osana hänen koulutukseensa Turk-aikoina ja oli hän kokeillut uudempiakin koneita. Silti hän ei voinut sanoa viettävänsä mielellään aikaa pientä näyttöä tuijottaen.

”Olen joutunut eliminoimaan muutaman vihollisen, kun tiedusteluretki ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Tarkoitus on napata heidät elävinä, mutta osa ei ole kovin yhteistyökykyisiä. Olemme myös Reeven kanssa pohtineet, pitäisikö meidän yrittää soluttautua järjestöön, jotta jäljittäminen sujuisi helpommin”, Yuffie selitteli. ”Minusta se kuulostaa jännittävältä. Uskon, että selviytyisin siitä helposti. Ninjan perustaitoihin kuuluu -”
”Minusta se ei kuulosta kovin viisaalta ratkaisulta enkä usko, että Reeve haluaa ehdoin tahdoin vaarantaa henkeäsi”, Vincent keskeytti. Sitä paitsi WRO:n johtaja oli antanut ymmärtää, ettei tiedustelupalvelun tehtävät aiheuttaneet välitöntä hengenvaaraa. Yuffien puheet olivat siihen nähden ristiriitaisia.

Vincentin kokemukset Deepgroundista olivat kaikkea muuta kuin positiivisia. Rosso, Azul, Nero ja Weiss olivat kaikki olleet vastustajia, joita ei kannattanut aliarvioida. Nyt nämä olivat tietenkin kaikki kuolleet ja taustalla vaikuttanut mielisairas professorikin palannut elämänvirtaan, mutta jos Shinra oli onnistunut näin kauan salaamaan koko Deepgroundin olemassaolon, voisi edelleen paljastua yllätyksiä. Omegan herättäminen oli ehdottomasti ollut Hojon ajatus, vain kaheli tiedemies saattoi kuvitella, että oli hyvä ajatus tappaa koko planeetta, mutta Vincent epäili, että Deepgroundin alkuperäinen tarkoitus saattoi olla jokin muu.

”No, joka tapauksessa”, Yuffie jatkoi, ja Vincent epäili, että osa tytön höpinöistä oli ehtinyt mennä hänen korviensa ohitse. Sille ei oikeastaan voinut mitään, Yuffie puhui lakkaamatta eikä läheskään aina asiaa. ”Me tarvitsemme apua, vaikka olenkin taitava, nopea, erinomainen ja paras, en minäkään pysty kaikkeen. Shelke tarjoutui jo auttamaan, mutta Reeven mielestä hänen on parempi keskittyä elämisen opettelemiseen. Ai niin, yritämme myös löytää keinon hänen makoriippuvuutensa parantamiseksi. Samalla kun jäljitämme Deepgroundin jäännöksiä, yritämme penkoa esiin heidän tutkimuksiaan tai kaivaa tietoa ulos vangituista. Emme usko, ettei parannuskeinoa ole. Pärjäähän Cloudkin ilman makoa.”
”Luulen, että Shelke on saanut toisenlaisen käsittelyn kuin Cloud”, Vincent huomautti. ”Cloud vanhenee, Shelke näyttää edelleen yhdeksänvuotiaalta.” Oikeasti tyttö oli Yuffien ikäinen, mutta seikkaa oli vaikea muistaa.
”Uskomme silti, että keino on olemassa. Tällä hetkellä joudumme edelleen käyttämään makotankkia, mutta ehkä voimme myöhemmin siirtyä pistoksiin. Yritämme pidentää makotankin käyttöväliä”, Yuffie selosti. Jokin tytön äänessä häiritsi Vincentiä, tämä ei puhunut Shelkestä samanlaisella innolla kuin muista heidän ystäväpiirinsä jäsenistä.

Vincent tyytyi nyökkäämään tytön pohdinnoille. Hän toivoi vilpittömästi Shelken parantuvan riippuvuudestaan. Tämä oli jo kertaalleen miltei menehtynyt makon puutteeseen. Mies ymmärsi, että tyttö tarvitsi makoa, mutta hän ei pitänyt siitä. Aineen käyttämisestä ei ollut koskaan seurannut mitään hyvää.

”Mikä minun työnkuvani on?” Vincent vaihtoi puheenaihetta.
”Viihdytät minua ja viet treffeille kerran viikossa!” Yuffie heläytti leveän hymyn kera. Vincent vastasi tiukalla katseella. ”Ääh, Vince! Älä jaksa niuhottaa!” Ninjaprinsessa huitaisi kädellä ilmaan ja käännähti tuolillaan tietokoneen suuntaan. ”Tule katsomaan, en minä pure... ainakaan kovin kovaa. Ellet sitten pidä sellaisesta?”

Mies nousi tuolistaan ja käveli tytön pöydän luokse. Jälleen Yuffie nakutti näppäimistöä ilmiömäisellä vauhdilla.
”Shelken tietojen avulla onnistuimme pääsemään tähän vertaisverkkoon. Seuraan sen toimintaa tämän ohjelman avulla. Ohjelma poimii avainsanoja ja antaa hälytyksen, kun jotain mielenkiintoista tapahtuu. Sen jälkeen minä otan selvää, kannattaako tietoon reagoida ja millä tavalla”, tyttö selosti. ”Tämä on ihan mielenkiintoista, mutta arvostan enemmän vanhanaikaista hiiviskelyä.”

Ensimmäistä kertaa Vincentin oli myönnettävä, että hän oli samaa mieltä wutailaistytön kanssa. Tietokoneen näytöllä vilisi tekstiä ja numeroita, mutta mies ei edes yrittänyt pysyä perässä. Hän ei ollut ollenkaan varma, että tämä tehtävä oli häntä varten.

”Sinun ei tarvitse tehdä tätä”, Yuffie kuitenkin totesi.
”Miksi sitten pyysit minut katsomaan?” mies kummasteli.
”Saadakseni sinut lähemmäs”, ninjaprinsessa kikatti. Vincent huokaisi, työpäivistä tulisi vielä hyvin pitkiä.
”Mitä sinä sitten haluat minun tekevän? Vakavasti puhuen, Yuffie.”

Tyttö nojasi kyynärpäänsä pöydälle ja pään käteensä. ”Vakavasti puhuen, Vince, tarvitsen sinua kentälle. Sinun taidoistasi voi olla hyötyä, kun lähdemme konkreettisiin jäljitystehtäviin. Saamme kyllä joukon sotilaitakin käyttöömme, mutta... no, WRO ei ole ollut entisensä Omegan jälkeen. Moni kuoli tai katosi ja osa lopetti työt joko omien pelkojensa tai läheistensä vaatimusten takia.”
”Minun ei siis tarvitse istua toimistossa sinun kanssasi?” Vincent varmisti. Tilanne alkoi oitis kuulostaa paremmalta.

Yuffien kasvoille nousi alistunut chocobonpoikasen ilme. ”Ei”, tyttö myönsi, ”mutta en kyllä keksi, mikset haluaisi.”

Vincent olisi voinut luetella useitakin syitä, mutta oli turha loukata toista. Yuffie oli toisinaan oikea riesa, mutta todellisuudessa mies piti tytöstä juuri sellaisena. Joskus vain... teki hyvää saada yuffietonta aikaa.

Ovi kävi ja huoneeseen astui nuorimies, joka jäi katsomaan Vincentiä kysyvänä. Tällä oli vaaleanruskea hiuspehko, joka törötti joka suuntaan niin ansiokkaasti, että tätä olisi melkein voinut luulla Cloudin sukulaiseksi. Nuorimies rapsutti takaraivoaan ja työnsi suorakaiteen muotoisia lasejaan ylemmäs nenällään.
”Hei Mark!” Yuffie hihkaisi. ”Tässä on -”
”Vincent Valentine”, nuorukainen henkäisi. ”Kunnia tavata Teidät, sir!” Nuorimies teki asennon ja nosti kätensä lippaan. Vincent soi tälle nyökkäyksen.
”Mukava tavata, Mark. Oletko WRO:n sotilas?”
”Kyllä, sir, työskentelen neiti Kisaragin alaisuudessa, sir.” Vincentin oli pakko huomauttaa itselleen, että kenties WRO oli tosiaan avun tarpeessa. Mark ei näyttänyt sotilaalta, vaan pikemminkin aivan liian hontelolta edes kannattelemaan asetta.

Vincent vilkaisi ninjaprinsessaa, jonka kasvoille nousi viaton hymy. Yuffie kohautti olkapäitään.
”Vain me kaksi?” Vincent toisti.
”Noo...”
”Sir, jos haluatte olla kahden neiti Kisaragin kanssa, voin kyllä poistua!” Mark ilmoitti.
”Siihen ei ole tarvetta, Mark. Voit jäädä.”
”Kiitos, sir.”

Nuorukainen jäi seisomaan paikoilleen. Yuffie kikatti tuolissaan, kunnes sanoi, että tämä saattoi palata työhönsä. Mark nyökkäsi ja kiirehti tietokoneensa ääreen. Vincent vilkaisi nuortamiestä. Tämä oli olettavasti Yuffieta hieman vanhempi, mutta vaikutti huomattavasti hermostuneemmalta. Mies alkoi ymmärtää, miksi Reeve kaipasi apua niin kipeästi. Jos tiedustelupalvelu oli wutailaisen häseltäjän ja hermostuneen pojannulikan vastuulla, ei sillä välttämättä pyyhkinyt erityisen hyvin.

”Neiti Kisaragi?” Mark huomautti hetken päästä.
”Niin?”
”Maajoukot ovat lähettäneet uutta tietoa Midgarista. He ovat päässeet tunkeutumaan Shinran rakennuksen alempiin kerroksiin ja löytäneet jonkinlaisen kammion. Näyttää siltä, että sen katto on romahtanut hiljattain”, nuorukainen kertoi.
”Löytyikö kammiosta mitään erityistä?” Yuffie kysyi tarmokkaalla äänellä.
”Raportin mukaan siellä on todennäköisesti säilytetty ruumista... tai kenties ruumis on väärä sana. Todennäköisemmin jotain elävää entiteettiä.”
”Onko tutkimukset jo käynnistetty?”
”Kyllä, neiti Kisaragi”, Mark vastasi.
”Sääli, alan olla jo pikku hiljaa toiminnan tarpeessa”, ninjaprinsessa huokaisi. ”Näyttää siltä, Vince, että joudumme roikkumaan tämän päivän toimistolla. Ei jännittäviä kenttätehtäviä.”

Vincent nyökkäsi. Oikeastaan hän olisi voinut palata kotiin, mutta sen sijaan hän istui vapaan tietokoneen ääreen ja päätti perehtyä sen sielunelämään.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!