Close

Projekti S. R.: Luku 2

Projekti S. R.


Luku 2





7th Heavenissa oli melkoinen vilske, kun Yuffie astui sisään. Tifa teki drinkkejä ja täytti tuoppeja sellaista tahtia, että monia olisi heikottanut. Ninjaprinsessa ei ymmärtänyt, miten toinen jaksoi pyörittää sekä baaria että orpokotia ja osallistua vielä WRO:n toimiin. Yuffie oli itsekin melkoinen jokapaikanhöylä, mutta kyllä ihminen tarvitsi myös vapaa-aikaa. Joskus piti saada tehdä jotain rentouttavaa eikä nuori nainen laskenut typeriä kommentteja laukovien juoppojen palvelemista todellakaan kyseiseen kategoriaan. Kun vielä otti huomioon, etteivät Midgarin orpolapset olleet välttämättä siitä helpoimmasta päästä kasvatettavia, Tifalla täytyi olla kädet täynnä töitä.

Yuffie marssi tiskille ja tervehti ystäväänsä. Tifa soi hänelle pikaisen hymyn, huikkasi takahuoneen puolelle ja ryhtyi jälleen täyttämään paria tuoppia.
”Kiireinen ilta”, ninjaprinsessa totesi.
”Perjantait yleensä ovat”, vanhempi nainen kuittasi. ”15 giliä”, tämä lisäsi miehelle, joka oli juuri ottanut tuopin vastaan.

Takahuoneesta ilmestyi hieman Yuffieta nuorempi tyttö, jonka Tifa oli hiljattain palkannut.
”Tulin päästämään sinut tauolle”, tyttö ilmoitti naiselle. Tifa kiitti, kaatoi Yuffielle siideriä sekä itselleen vettä ja viittoi ninjaprinsessan mukaansa. Naiset livahtivat takahuoneen puolelle, missä olikin huomattavasti hiljaisempaa kuin baarissa.

”Mitä sinulle kuuluu?” Tifa tiedusteli ojennettuaan siiderin Wutain prinsessalle. Yuffie siemaisi juomaa ja virnisti.
”Et ikinä arvaa, kuka liittyi WRO:n tiedusteluosastoon maanantaina!” nuorempi nainen hihkaisi. Vanhemman kasvoille nousi hymy.
”Vincent”, tämä totesi.
”Ääh, miten arvasit?”
”Hän poikkesi täällä keskiviikkona ja kertoi itse”, Tifa ilmoitti.
”Miksei kukaan sanonut minulle mitään?” Yuffie älähti.

Tifa nauroi ja puisteli päätään. ”Sinä olet toivoton, Yuffie. Ehkä sinun pitäisi jo jättää miesparka rauhaan.”
”Hmph, en minä tosissani ole”, ninjaprinsessa huomautti. ”Vinceä on vain niin kiva kiusata.”

Vanhempi nainen kohotti kulmiaan eikä sanonut mitään. Sen sijaan tämä hörppäsi vesilasistaan ja jäi näpelöimään sen reunaa.
”Kaikki hyvin?” Yuffie varmisti. Tifa hymyili ja kohautti olkapäitään. ”Siis ei”, ninjaprinsessa tulkitsi. Vanhempi ei yleensä halunnut rasittaa muita ongelmillaan vaan pyrki huolehtimaan toisista, jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella.
”Viime aikoina on ollut kiireistä”, Tifa väitti.
”Niin on aina.”
”Cloud on harvoin kotona”, toinen lisäsi.
”Onko hänellä paljon kuljetuksia?”

Tifa nyökkäsi. ”Toisaalta se on hyvä, että hänellä riittää töitä. Lapsista aiheutuu paljon kustannuksia eikä kaupunki maksa kovinkaan suurta tukea.”
”Minusta kaupungin pitäisi maksaa niin paljon, ettei sinun tarvitsisi pyörittää vielä baariakin”, nuorempi tuhahti. ”En tajua, miten sinä jaksat!”
”Pidän työstäni”, vanhempi nainen sanoi ja siirtyi kertoilemaan kuluneesta viikosta. Yuffie kuunteli puolella korvalla miettiessään, mihin tuhlaisi vapaailtansa. Hänellä oli ollut treffit sovittuina, mutta ne olivat peruuntuneet seuralaisen flunssan takia. Eipä sillä, ei häntä ollut erityisemmin kiinnostanut istua elokuvissa. Ylipäätään ajatus treffeistä tuntui tylsältä, Yuffie olisi mieluummin ollut töissä. Oliko hän tulossa vanhaksi vai mikä häntä vaivasi? Vielä edellisellä viikolla hän oli ehtinyt käydä ulkona kolmen eri miehen kanssa ja nauttinut tilanteesta täysin rinnoin.

”Shelke huolestuttaa minua eniten”, Tifan sanat kiinnittivät ninjaprinsessan huomion. Hän nosti katseen siiderituopistaan ja vilkaisi naista. ”Hän on kyllä alkanut mukautua normaaliin elämään, mutta pelkään, että hän romahtaa vielä.”
”Romahtaa?” Yuffie toisti.
”Niin, joko makon puutteen takia tai sitten, kun hän tajuaa, millaista 19-vuotiaan elämän kuuluisi olla”, brunetti jatkoi.
”Hänhän käy makotankissa säännöllisesti”, Wutain prinsessa huomautti.
”Niin käy, luulenkin, että henkinen puoli on suurempi haaste.” Tifan katse käväisi kaukaisuudessa. Yuffie nyökkäsi, hän ymmärsi ongelman kyllä. Valitettavasti hän ei vain kyennyt tuntemaan kovin suurta sympatiaa Shelkeä kohtaan. Jokin siinä tytössä karmi häntä, heidän kemiansa eivät toimineet. Yuffie oli valmis vannomaan, että toinen tunsi täsmälleen samoin, jos tunsi ylipäätään mitään.
”Kyllä kaikki järjestyy!” ninjaprinsessa ilmoitti ja virnisti. ”Shelke on selviytyjä, hän pärjää varmasti.”
”Toivottavasti olet oikeassa”, Tifa hymähti.

Tuorein listahitti alkoi soida baarin puolelta kantautuvan musiikin päälle. Yuffie työnsi kätensä mikroshortsiensa taskuun ja nykäisi esiin simpukkapuhelimen.
”Mark, minulla on vapaailta!” nuori nainen paheksui napsautettuaan puhelimen auki.
”Tiedän, olen kovin pahoillani häiriöstä”, nuorukainen mutisi linjan toisesta päästä.
”Äh, ei se mitään. En tehnyt mitään erityistä, deittini perui, joten minulla on kyllä aikaa…” ninjaprinsessa selosti.
”Olen pahoillani.”
”Älä aina ole, ei se ole sinun vikasi, jos jätkä on idiootti eikä tajua omaa parastaan”, wutailainen nauroi. ”Mitä asiaa sinulla oli?”

Mark rykäisi, taustalta kuului näppäimistön rapinaa, joten tämä oli edelleen toimistolla. Yuffie vilkaisi seinäkelloa, joka tikitti hiljalleen kohti puoltayötä. Markin vuoro oli päättynyt kaksi tuntia sitten, miksi tämä ei siis ollut lähtenyt kotiin? Olihan heillä toki pulaa väestä, mutta Reeve oli painottanut, ettei kenenkään pitänyt rehkiä itseään väsyksiin. Sitä paitsi hetkeen ei ollut edes tapahtunut mitään merkittävää.

”Shinran rakennuksen alakerroksista palannut joukko huomasi yhden jäsenen puuttuvan. On mahdollista, että hän on jäänyt loukkuun”, Mark selvitti.
”No, mikseivät he sitten palaa hakemaan häntä?” Yuffie ähkäisi.
”Tiedättehän… ylitunnit… ja kaksi ehti jo loukkaantua, kun yksi käytävä romahti…” Mark jatkoi mutinaansa.
”Tiedätkö mitä? Minusta tuntuu, että tarvitsemme WRO:iin rohkeampaa väkeä!” ninjaprinsessa ilmoitti suoran mielipiteensä.
”Niin, varmastikin niin”, nuorukainen vastasi.

Seurasi hetken hiljaisuus, jota häiritsi vain baarin taustamusiikki ja Markin näppäilyt. Yuffie vilkaisi Tifaa, joka tuijotti häntä tiiviisti huolestuneilla silmillään.
”Okei, minä hoidan sen. Ei minulla ole parempaakaan tekemistä”, ninjaprinsessa ilmoitti. ”Tietääkö Reeve?”
”Ei vielä, ilmoitan hänelle välittömästi.”
”Selvä. Ota yhteyttä, jos jotain ilmenee. Käyn vain hakemassa heittotähteni ja lentolaudan. Hei!” Yuffie tokaisi puhelimeen, ennen kuin napsautti sen kiinni.
”Ja sinusta minä teen liikaa töitä”, Tifa hymähti. ”Olisit voinut jäädä tännekin. Cloud tulee varmaan ihan kohta ja Cid saattaa myös poiketa.”
”En jaksa nyt katsella Chocobon takamusta ja vanhaa ärjyä”, Yuffie kuittasi, ”mutta sano heille terveisiä.”

Nuori nainen nousi pöydästä ja työnsi kännykän takaisin shortsiensa taskuun. ”Mukavaa illan jatkoa!”
”Samoin! Soitathan, jos tarvitset apua?” Tifa varmisti. ”Voin kyllä tarvittaessa lähteä ja ottaa vaikka Barretin mukaan, jos Cloud ei ole vielä tullut.”
”Tiedän sen. Minä ilmoittelen.”
”Ja laita viestiä, kun olet kotona.”
”Kyllä, äiti”, Yuffie huokaisi astuessaan takahuoneesta baarin puolelle. Ei ollut järkeä edes toivoa, että Tifan huolehtiminen lakkaisi. Tavallaan se oli herttaista, mutta joskus se kävi myös hermoille.

~o~

Yuffie kiisi lentolaudallaan öisen maiseman halki. Vaikkei syksy ollut vielä varsinaisesti alkanut, viileä tuuli iski viitan läpi. Ei nuorta naista suoranaisesti palellut, mutta kylmät väreet kulkivat silti ihoa pitkin. Kenties syynä oli osittain Midgarin aavemainen tunnelma, kaupunki oli yhä raunioina.

Ninjaprinsessa muisti elävästi viime visiittinsä paikalla. Hän oli tuolloinkin tunkeutunut Shinran rakennuksen kellarikerroksiin. Se oli tapahtunut juuri ennen kuin Vincent oli muuttunut Chaokseksi ja ottanut yhteen Omegan kanssa. Yuffieta puistatti, kun hän ajatteli tuota yötä. Neron pimeys oli ahmaissut hänet. Vaikka hänen menneisyydessään oli karmivia haamuja, mikään ei ollut aiheuttanut samanlaista ahdistusta kuin tuo pimeys. Yuffie oli vain painanut kädet korvilleen ja silmänsä kiinni toivoen voivansa kadota kokonaan. Silloin Vincent oli tullut ja pelastanut hänet, viime hetkellä.

Nuori nainen puisteli päätään pysäyttäessään lentolaudan Shinran rakennuksen edustalle. Hän ei halunnut käydä tuota muistoa läpi uudestaan. Nero oli onneksi poissa, ja pimeys oli kadonnut miehen mukana. Ei ollut mitään syytä rypeä menneissä.

Rakennuksessa oli pimeämpää kuin sitä ympäröivässä aavekaupungissa. Yuffie sytytti pienen taskulampun ja astui aulaan. Pölyisellä lattialla näkyi jalanjälkiä, olettavasti WRO:n työntekijöiden. Ninjaprinsessa käveli niiden ylitse ja suuntasi hissille. Valot eivät palaneet, eivät tietenkään. Se olisi ollut aivan liian helppoa.

Huokaisten Yuffie kääntyi kannoillaan ja marssi portaisiin. Tästä yöstä tulisi vielä pitkä, jos hän joutuisi kapuamaan samaa tietä takaisin ylös. Hän ei voinut käsittää, että sotilaat olivat hukanneet yhden omistaan. Totisesti, Wutaissa ei olisi ikinä tapahtunut mitään vastaavaa, wutailaiset pitivät huolen omistaan, kaveria ei jätetty. Jos Yuffielta kysyttiin, moni liittyi WRO:n riveihin vääristä syistä. Toki joukossa oli hyvääkin väkeä, mutta välillä tuntui, että suurin osa oli täysiä taulapäitä. Reeve-parka.

Ninjaprinsessa yritti kuulostella kadonnutta WRO:n sotilasta. Olisi luullut, että tämä olisi pitänyt jonkinlaista ääntä, ellei sitten ollut liian pahasti loukkaantunut.

Matkalla alas naisen kännykkä piippasi viestin merkiksi. Yuffie kaivoi jälleen puhelimen käteensä ja totesi Markin lähettäneen hänelle pohjapiirroksen. Se tuli epäilemättä tarpeeseen. Vaikka ninjaneito oli vieraillut paikassa jo aiemmin, ei hän ollut tullut painaneeksi mieleensä jokaista mutkaa.

Pohjapiirrokseen oli merkitty reitti, jota WRO:n sotilaat olivat sinä päivänä kulkeneet. Päästyään portaiden alapäähän Yuffie lähti seuraamaan reittiä ja valaisi pienimmätkin nurkat taskulampullaan. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Nuori nainen alkoi hiljalleen epäillä, että sotilaat olivat tehneet lopullisen pohjanoteerauksen ja unohtaneet, montako henkeä oli ylipäätään ollut mukana.

Reitti polveili monien käytävien ja erilaisten toimistohuoneiden kautta kammioon, jonka keskellä oli samanlainen arkku, jossa Shalua oli levännyt koomaan vajoamisensa jälkeen. Arkun kansi oli palasiksi pirstoutuneena lattialla. Yuffie valaisi huonetta lampullaan. Arkkuun oli johdettu useita johtoja ja seinustoilla oli tietokoneita, joiden virta oli sammunut. Lattialla pyöri papereita, joihin oli painettu tolkuttomasti tekstiä pienellä präntillä. Siellä täällä pölyssä näkyi jalanjälkiä ja yhdestä hyllystä oli selvästi poistettu kansioita, sillä pölyä oli vain hyllyn reunalla, ei tyhjässä kohdassa. WRO oli vienyt mukanaan todistusaineistoa, joskaan ninjaprinsessa ei ollut selvillä, mistä aiheesta.

Huoneen toisella puolella katto oli romahtanut kasaan ja peittänyt alleen loput tietokoneista ja kirjahyllyistä… tai mitä ikinä siellä oli ollutkaan. Lattialla lojui katkenneita kaapeleita, jotka kulkivat huoneen keskellä olevaan arkkuun. Yuffie oli melko varma, että tässäkin huoneessa oli harjoitettu Shinran erittäin kyseenalaisia ihmiskokeita… jos yhtiön luomuksia nyt ylipäätään saattoi ihmisiksi kutsua.

Yuffie astui syvemmälle huoneeseen ja tutkiskeli sitä tarkemmin. Hän nosti yhden paperin lattialta, mutta antoi sen pian pudota käsistään. Hänen keskittymiskykynsä ei juuri sillä hetkellä riittänyt tieteellisen tekstin analysoimiseen ja sitä paitsi hänen tehtävänään oli paikantaa kadonnut henkilö, ei tutkia löydöksiä. Varmasti sotilaat olivat jo vieneet mukanaan kaiken merkityksellisen.

Nuori nainen vilkaisi kännykänsä kelloa, joka oli jo puoli yksi. Samalla hän pani merkille, ettei kenttää juurikaan ollut. Se ei hämmästyttänyt, sillä hänen täytyi olla melkoisen syvällä Midgarin alapuolella. Yuffie selasi pohjapiirrosta selvittääkseen, minne tutkimusryhmä oli kammiosta jatkanut, ja lähti sitten taas eteenpäin.

Jotain rusahti ninjaprinsessan kengän alla. Hän pysähtyi ja nosti jalkaansa. Vain lasia… ei, jotain muutakin. Yuffie käänsi taskulampun valokiilan jalkansa juureen ja kyykistyi. Hän nosti oudon esineen silmiensä tasolle.

”Musta sulka?” nuori nainen sanoi ääneen. Hän vilkaisi kohti kattoa kuin olisi odottanut näkevänsä korpin, mutta tietenkään mitään ei ollut näkyvillä. Oli mahdotonta edes kuvitella, että näin syvällä olisi ollut lintuja.

Kylmät väreet kulkivat pitkin Yuffien selkäpiitä, kun hän nousi seisomaan. Hän puristi sulan käteensä ja yritti työntää häiritsevät ajatukset pois mielestään. Silti ne tunkivat väkisinkin esille. Sephiroth.

Ei. Se ei ollut mahdollista. Sephiroth oli kuollut, lopullisesti poissa. Sitä paitsi, jos kenraali olisi palannut, kaikki varmasti tietäisivät siitä. Yuffie puisteli päätään, kyse oli jostain muusta. Sephiroth ei ollut tullut takaisin, ei tällä kertaa.

Nuori nainen työnsi sulan shortsiensa taskuun ja käänsi selkänsä arkulle. Hän käveli ulos kammiosta ja seurasi uutta loputtomien käytävien sumaa. Pikkuhiljaa hän alkoi lähestyä paikkaa, jossa katto oli tänään romahtanut. Hän keskittyi valaisemaan nurkkia löytääkseen etsimänsä.

Käytävä oli puoliksi peittynyt romuun ja katon palasiin. Yuffie painautui toista seinää vasten, mutta jatkoi silti sinnikkäästi eteenpäin. Hänen sydämensä löi kiivaammin, hän ei pitänyt tällaisista paikoista. Ei pimeydessä sinänsä mitään ollut, mutta pelkkä ajatus katon putoamisesta niskaan sai ahdistuksen puristamaan rintakehää.

Yuffie valaisi romahdusta lampullaan ja etsi elonmerkkejä.
”Juhuu, onko täällä ketään?” nuori nainen huuteli. Hänen äänensä kimpoili seinistä, mutta vastausta ei kuulunut. ”Hei, oikeasti! Itse Wutain valkoinen ruusu on vaivautunut paikalle, olisi syytä vastata!”

Matka jatkui syvemmälle. ”Karmivaa”, Yuffie manasi itsekseen. Tällaisia pelastusoperaatioita ei olisi pitänyt joutua hoitamaan yksin. Luultavasti Reeve olisi samaa mieltä, kun kuulisi tilanteesta. Vastaavan varalle Markin olisi syytä kasvattaa auktoriteettiaan ja pakottaa kunnollinen joukko töihin. Valitettavasti nuorimies oli sukua tohvelille. Niin taitava kuin tämä olikin tietokoneiden kanssa, tästä ei ollut johtamaan yhtään ketään.

Taskulampun valokiila osui puoliksi avoimeen oveen, jonka eteen oli kuitenkin kasautunut katon osia. Jokin ovessa kiinnitti Yuffien huomion, ja nuori nainen astui lähemmäs. Hän vilkaisi kattoa huolestuneena. Romahtaisiko se kokonaan, jos hän yrittäisi ovelle?

Oven takaa kuului ähkäisy, joka sai naisen hätkähtämään. Hän pyyhkäisi hupun silmiltään.
”Hei?” Yuffie kysyi uskaltamatta nyt korottaa ääntään. Puoliksi romahtanut katto ahdisti häntä koko ajan enemmän, vaikkei hän yleensä kammonnut juuri mitään.
”Yhmm… Yuffie?”

Nuori nainen tunnisti äänen. Hän ei muistanut sotilaan nimeä, mutta tiesi heidän taistelleen yhdessä aiemmin.
”Oletko loukkaantunut?” ninjaprinsessa tiedusteli.
”Luulen, että nilkkani on nyrjähtänyt”, kuului vastaus puoliksi avoimen oven takaa.
”Mikset huutanut toisten perään?” Yuffie puuskahti. Nyrjähtänyt nilkka ei estänyt liikuttamasta kielenkannattimia.
”Huusin minä, mutta ryminää ja kaaosta oli niin paljon, että kukaan ei tainnut kuulla”, mies vastasi. ”Radiopuhelimeni hajosi, joten en voinut ottaa kenenkään yhteyttä. Kännykässäkään ei ole verkkoa.”
”Okei.” Selitys oli hyväksytty, mutta silti Yuffieta kismitti, että toiset olivat vain unohtaneet miehen virumaan pimeyteen. Hän pitäisi henkilökohtaisesti puhuttelun jokaiselle, joka oli osallistunut tutkimusretkeen. Tällaista ei saanut tapahtua enää koskaan, tovereita ei jätetty. ”Yritän siirtää tämän rojun oven edestä. Ota ihan rennosti, tässä voi mennä aikaa.”
”Siellä taitaa olla paljon tavaraa. Yritin työntää ovea auki, kun pöly oli laskeutunut, mutten saanut sitä liikahtamaan. Osasyy voi tosin olla, etten pysty laskemaan painoa vasemmalle jalalleni ollenkaan.”
”Älä huoli, Wutain ninjaprinsessa, maailman pelastaja ja suuri sankari on täällä hoitamassa tilanteen! Et voisi olla paremmissa käsissä!” Yuffie julisti. Oven toiselta puolelta kantautui vaimea naurahdus. ”Ei se ole naurun asia, olen kuolemanvakavissani!”

Yuffie laski taskulampun epämääräisen röykkiön päälle ja jäi hetkeksi tarkastelemaan urakkaansa. Katon palasia oli kasautunut oven eteen, ja yksi pala oli kiilautunut oven ja karmin väliin. Siksi ovi oli kaiketi jäänytkin auki.

Koska vaihtoehtoja ei juuri ollut, Yuffie tarttui ylimpään palaseen ja yritti siirtää sen pois paikoiltaan.
”Leviathan, nämä painavat!” nuori nainen kirosi.
”Pahoittelen, ettei minusta ole apua”, mies huomautti.
”Ääh, kyllä minä selviän. Voit tarjota minulle joskus illallisen tästä hyvästä!” Yuffie huikkasi, vaikka joutui työntämään naama punaisena betonista palaa, että sai sen liikkeelle. Vihdoin pala jysähti lattialle ja nosti pölypilven, joka sai ninjaprinsessan köhimään.
”Löysittekö mitään mielenkiintoista?” nainen kysäisi saatuaan yskänpuuskan laantumaan ja ryhdyttyään siirtämään seuraavaa palaa.
”Joitain asiakirjoja ja luolan, jonka katossa oli aukko”, mies kertoi. ”Yuffie, minun pitää mainita… en usko, että katto romahti sattumalta.”
”Etkö?” ninjaprinsessa kummasteli.
”Luulen, että kyse oli räjähdyksestä tai vastaavasta. Täällä saattaa edelleen piileksiä Deepgroundin jäseniä, joten ole varovainen.”
”Kyllä minä aina parit DG:n sotilaat päihitän!” nuori nainen uhosi. ”Ei heistä ollut vastusta viimeksikään. Ifrit sentään, minä pelastin itse Vincent Valentinen Rosso Crimsonilta!”
”Kuulin siitä”, mies hymähti. ”Moni ei olisi uskaltanut käydä sitä naista vastaan. Mitä hänelle muuten tapahtui?”
”Uäähhh!” Yuffie ähkäisi ja sai uuden palan pudotettua. ”Hän tappoi itsensä hävittyään Vincelle.”
”Todellako? Joku väitti, että hän vain katosi, ettei ruumista koskaan löydetty.”
”Se varmaankin hautautui Midgarin raunioihin. Vince kertoi varsin selvästi, että se naikkonen pudottautui niin korkealta, että vähintään taittoi niskansa.”
”No, jos hän sanoi niin, sen täytyy olla totta”, mies myöntyi.
”Vincent ei koskaan valehtelisi!”

Yuffie jysäytti taas uuden palan lattialle. Ääni kaikui pitkin käytävän seiniä, ja pöly tunki jälleen keuhkoihin. Ninjaprinsessa ryki rykimistään ja räpytteli silmiään taskulampun vähäisessä valossa. Jostain kantautui lisää ryminää kuin kiviä olisi vierinyt alas. Ääni sai nuoren naisen hätkähtämään, ehkä hänen pitäisi olla hieman varovaisempi, ettei aiheuttaisi uutta romahdusta.

Nuori nainen tarttui taskulamppuun ja yritti nähdä, putoiliko katosta paloja kauempana. Valokiila alkoi kuitenkin hiljalleen himmetä. Raskaasti kiroten ninjaprinsessa paukutti lamppua kättänsä vasten, mutta huonoin tuloksin; valo katosi kokonaan.

”Yuffie?” WRO:n sotilas kysyi.
”Ei mitään hätää, kohta tämä taas toimii!” Wutain prinsessa huikkasi ja jatkoi lampun näperöimistä. Samassa hän oli kuulevinaan askelia takaansa. Hän käännähti ympäri ja tarttui heittotähteensä.
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,
loading..

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)