Punainen aamunkoitto: Luku 1

Punainen aamunkoitto

Luku 1

Musiikin jyske kantautui baarin toiselta puolelta etäisenä, mutta silti selkeänä, kun Aikiwa Yume istahti baarituoliin tiskin ääreen ja tilasi lempidrinkkinsä. Kello oli ehtinyt jo yhdeksään illalla, mutta se ei oikeastaan yllättänyt nuorta naista. Oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että työpäivät venähtivät. Hän oli osannut jo varautua siihen allekirjoittaessaan sopimuksen.

Ja oikeastaan Yumea ei haitannut lainkaan, että päivät olivat niin pitkiä. Monet hänen ikäisensä naiset etsivät jo miestä itselleen ja pyrkivät pääsemään naimisiin mahdollisimman pian. Yumea kotiäitiys ei houkutellut mitenkään erityisesti ja pitkiksi venyneet työpäivät antoivat hyvän tekosyyn kieltäytyä miehen metsästykseltä. Useimmat hänen ystävistään pitivät häntä kahelina päätöksen takia, eikä hänen adoptioäitinsä ollut hyväksynyt ratkaisua ollenkaan. Noriko-äiti oli jo vuosia painottanut ottotyttärelleen, että tämän oli äärimmäisen tärkeä hankkia lapsia. Yume oli kuitenkin tyytynyt tuhahtelemaan vaatimuksille.

Nuori nainen sipaisi mustan nutturalta karanneen hiuskiehkuran kasvoiltaan ja kohotti lasin huulilleen. Juodessaan hän silmäili ympäristöään hyvin tarkasti. Tanssilattia oli täynnä itseään ketkuttelevia tyttösiä, pöydissä puolestaan istui liikemiehiä, jotka olivat saapuneet paikan päälle rentoutumaan pitkän työpäivän päätteeksi. Yume tunsi enemmän yhteenkuuluvuutta noiden miesten kanssa kuin ikäistensä neitojen.

Yume elätteli toiveita, että etenisi pian sihteeristä osastopäälliköksi. Hän ei ollut opiskellut hyvämaineisessa yliopistossa vain päästäkseen naputtelemaan kirjeitä muiden nimissä ja kantaakseen kahvia pomolleen. Siksipä hän nyt ahkeroi kovemmin kuin kukaan muu toimistolla. Hän halusi erottua joukosta. Hän ei halunnut leimautua yhdeksi niistä tytöistä, jotka työskentelivät päivät juhliakseen yöt, kunnes naivat jonkun ja jäivät kotiin hoitamaan lapsia.

Baarin ovi kävi. Yume vilkaisi syrjäsilmällä tulijoita ja totesi, etteivät nämä olleet paikan kanta-asiakkaita. Toinen mies oli hyvin pitkä ja lihaksikas. Hänen hiuksensa olivat pystyssä ja kasvoillaan tympääntynyt ilme. Baarin hämärä valaistus sai hänen ihonsa näyttämään kelmeänharmaalta. Toinen mies oli toista huomattavasti lyhyempi. Hänen mustat, pitkät hiuksensa olivat poninhännällä ja hän sentään näytti normaalinväriseltä iholtaan.

Tulijat pistivät Yumen silmään myös vaatetuksellaan. Siinä missä muilla miehillä oli yllään puvut, nämä kaksi olivat pukeutuneet pitkiin mustiin takkeihin, eikä lyhyempi ollut vaivautunut tunkemaan käsiään hihoihin, vaikka pitikin takkiaan kiinni. Yume hymähti mielessään, että kenties mies oli kädetön, vaikka sitä oli vaikea uskoa.

Miehet kulkivat tiskin ohitse tilaamatta mitään. Lyhyemmän katse pysähtyi hetkeksi Yumen kohdalla. Naisen vatsa kipristyi, kun hän katsoi mustiin silmiin. Hän oli näkevinään niissä häivähdyksen punaista, kun mies kurtisti kulmiaan. Sitten tämä kuitenkin käänsi katseensa pois ja marssi suoraan erään liikemiehen pöytään toverinsa kanssa.

Yume käännähti takaisin tiskille päin ja jäi tuijottelemaan lasiinsa. Hän ryhtyi ajatuksissaan jo suunnittelemaan seuraavaa päivää. Jos hän ehtisi laatia Wanizame-kirjelmän loppuun, hän voisi aloittaa seuraavan projektin päivän etuajassa. Parhaassa tapauksessa hänelle jäisi loppuviikosta aikaa järjestellä pomon asioita siten, että tämä näyttäisi erityisen hyvältä johdon silmissä.

Nuori nainen tiesi, että oli hänen etunsa mukaista näyttää hyvältä pomonsa silmissä. Hän ei kuitenkaan saanut tehdä itsestään liian korvaamatonta, sillä silloin häntä ei ylennettäisi. Tasapainoilu melkein täydellisen sihteerin ja korvaamattoman sihteerin roolien välissä oli yllättävän hankalaa. Yume kuitenkin uskoi vakaasti saavansa ylennyksen kahdessa vuodessa.

Yhtäkkiä nurkkapöydästä kuului kovaääninen rusahdus. Pöydän kappaleita lensi kaikkialle ja yksi osui Yumen lasiin singoten sen lattialle. Yume pudottautui alas tuoliltaan, kyykistyi ja suojasi päänsä käsillään. Hän näki, että pidempi miehistä oli juuri murskannut liikemiehen pöydän toisen puistellessa vieressä päätään. Jokainen baarissa tuijotti välikohtausta, mutta Yume ei kyennyt kuulemaan miesten sanoja musiikin jumputukselta.

Portsari jätti paikkansa ovella, kun pitkä mies nosti keski-ikäisen liikemiehen seinälle ja esitti mitä ilmeisimmin tälle jonkinlaisen uhkavaatimuksen. Yume nousi kyykystä ja jäi muiden tavoin seuraamaan tapahtumia. Portsari käveli itsevarmasti miesten luokse ja käski isoa kaveria päästämään liikemiehen alas. Suurikokoinen mies pudottikin toisen ja kääntyi sitten portsarin puoleen. Täysin vaivattomasti hän heitti miehen ikkunasta läpi.

Paniikki valtasi baarin. Naiset kirkuivat ja yrittivät päästä yhtä aikaa ulos. Kaikki miehet olivat hetkessä nousseet tuoleiltaan epävarmoina siitä, pitäisikö heidänkin paeta vai yrittää vastustaa vihaista harmaakasvoista karpaasia. Yume puristi tiukasti laukkuaan rintaansa vasten ja tuijotti tapahtumia kuin liimattuna lattiaan.

Lyhyempi mies sanoi jotain toverilleen, joka aikoi selvästi piestä niin liikemiehestä kuin muistakin asiakkaista ilmat pihalle. Harmaa mies mulkaisi toveriaan pahasti, mutta pysyi paikoillaan. Yume seurasi, kuinka lyhyempi miehistä kumartui lattialle lösähtäneen miehen luokse, työnsi toisen kätensä ulos takkinsa sisältä – se siitä, että hän olisi ollut kädetön – tarttui tätä kurkusta ja sanoi tällekin jotain. Hetkeä myöhemmin hän kohottautui ja viittoi toverilleen. Yhdessä he lähtivät kulkemaan kohti ovea muiden asiakkaiden kaikotessa heidän tieltään.

Yume tuijotti kaksikon menoa. Ovella lyhyempi mies kääntyi katsomaan taakseen. Nuori nainen olisi voinut vaikka vannoa, että miehen katse pysähtyi häneen hieman pidemmäksi aikaa kuin muualle. Miehen kulmakarvojen väliin syntyi pieni ryppy, joka kuitenkin katosi hyvin nopeasti. Ja sitten mies itsekin oli poissa.

Hengähtäen syvään nainen istahti tuoliin. Hän kykeni ainoastaan tuijottamaan eteensä muiden hälistessä hänen ympärillään. Hän tiedosti juuri ja juuri lähestyvien sireenien äänen. Joku baarimikoista oli ilmeisesti onnistunut hälyttämään poliisit.

Jokainen asiakas sai sanoa sanottavansa poliisille. Yume kuvaili vuorollaan näkemänsä miehet ja heidän tekonsa. Samalla hän odotti, että pääsisi lähtemään kotiin. Häntä ei huvittanut ollenkaan jatkaa illanviettoa. Kuuma suihku ja lämmin sänky tuntuivat siltä erää parhaalta vaihtoehdolta. Ja aikoihan hän nousta aamulla aikaisin, joten olisi vain viisasta kiirehtiä kotiin.

Ystävällinen konstaapeli otti ylös Yumen nimen ja puhelinnumeron siltä varalta, että poliisi tarvitsisi lisätietoja. Nainen nyökytteli miehen selostukselle kuuntelematta oikeastaan tämän sanoja, kun konstaapeli sitten siirtyi keskustelemaan seuraavan henkilön kanssa, Yume nappasi laukkunsa kainaloon ja hiipi ulos baarista.

Kadulle oli kerääntynyt joukko ihmisiä tuijottelemaan baarin rikkinäisestä ikkunasta sisään. Ensihoitajat huolehtivat parasta aikaa kärsinyttä portsaria ambulanssiin. Yume puikkelehti väkijoukon lävitse kadun toiselle puolelle ja kiirehti korot kopisten kotiinpäin. Muutama ihminen loi häneen uteliaan katseen, mutta hänen onnekseen kukaan ei kuitenkaan kysynyt mitään.

Yume käveli reippain askelin katsomatta ympärilleen. Hänen kotinsa sijaitsi vain reilun kilometrin päässä, eikä hän useinkaan viitsinyt napata taksia sellaisen matkan takia. Hän tiesi varsin hyvin, millaiset vaarat vaanivat yksinäistä naista pimeillä kaduilla, mutta hän luotti siihen, että itsepuolustuskurssin anti riittäisi torjumaan mahdolliset hyökkääjät. Eikä hänelle ollut toistaiseksi sattunut mitään. Kamaluudet olivat vain asioita, jotka sattuivat toisille, eivät hänelle.

Puolen tunnin kuluttua Yume painoikin jo tutun hissin nappia. Hän jäi tuijottelemaan nappulataulua odotellessaan, että hissi kipusi hitaasti seitsemänteen kerrokseen. Talo oli vanha, eikä kovin kallis asuinpaikka, joten hissiltäkään ei voinut odottaa kovin paljon. Se natisi ja huojui huolestuttavasti. Isännöitsijän mukaan siinä ei kuitenkaan ollut koskaan ollut minkäänlaista vikaa, eikä huoltotarvetta ollut nytkään. Yume ei ollut täysin samaa mieltä, mutta antoi asian kuitenkin olla. Hänellä oli usein tärkeämpiä asioita mielessään.

Nainen astui ulos hissistä ja suuntasi asuntonsa ovelle. Hän kuuli kolauksen naapurin oven takaa ja vilkaisi siihen suuntaan. Naapurissa asuva Taniguchi Megumi-sama, vanha ja yksinäinen rouva, sai päivänsä ainoat huvit naapurien kyttäämisestä. Yume ei ollut naiselle ihanteellinen kohde, sillä pääsääntöisesti hän palasi kotiin yksin juotuaan muutaman lasillisen baarissa pitkän työpäivän päätteeksi. Sen sijaan kerrosta alempana asuvan tytön toilauksista oli Yumekin saanut kuulla Megumi-samalta. Tytön luona oli säännöllisesti yövieras, muttei koskaan sama mies. Yumea ei voinut vähempään kiinnostaa, mitä hänen alakerran naapurinsa touhusi, mutta Megumi-sama piti joka tapauksessa huolta, että koko talo tiesi aivan varmasti.

Yume työnsi avaimen lukkoon, väänsi sitä ja avasi oven. Hän heilautti kättään naapurinsa ovisilmän suuntaan ja pujahti sitten asuntoonsa. Suljettuaan oven perässään hän potki kengät jaloistaan eteiseen. Sukkasillaan hän hiipi olohuoneen ja makuuhuoneen yhdistelmäänsä, sytytti valot ja heitti laukun lattialle.

Kaikki näytti samalta kuin aamulla. Matalalla pöydällä lojui päivän lehti avonaisena teekupin ja kannettavan tietokoneen vieressä. Tatamin päällä tyyny ja peitto olivat täydellisessä ojennuksessa. Verhot olivat raollaan, piskuisen tuuletusparvekkeen ovi kiinni ja kirjat paikoillaan hyllyssä. Mitään muuta Yume ei tosin ollut edes odottanut.

Nainen napsautti tv:n päälle ja jäi hetkeksi seuraamaan uutisia. Ei vielä mainintaa baarissa sattuneesta välikohtauksesta. Ehkäpä se ehtisi vasta myöhempään lähetykseen. Tai sitten siitä olisi juttu seuraavan päivän lehdessä. Yume ei tiennyt, pääsivätkö tämän tyyppiset tapaukset automaattisesti tv-uutisiin asti. Ehkä välikohtaus ei kuitenkaan ollut ollut riittävän suuri.

Samalla kun toimittaja ryhtyi kertomaan pörssikurssien yllättävästä heilahduksesta, Yume napitti paitansa auki ja ripusti sen paikalleen kaappiin. Hän vilkaisi housujaan ja totesi toisen lahkeen tahriintuneen baarissa. Drinkki oli kastellut kankaan, mutta säikähdykseltään Yume ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota.

Nainen kohautti olkapäitään ja suuntasi askeleensa kylpyhuoneeseen. Hän riisui loput vaatteensa pyykkikoriin, ennen kuin vilkaisi peiliin. Suuret, miltei mustat silmät tuijottivat häntä peilistä takaisin. Korkeat poskipäät olivat samanlaiset kuin ennenkin. Niistä ja silmistään Yume piti erityisesti. Sen sijaan hitusen liian pieni ylähuuli ei ollut hänen mieleensä. Se ei ollut sopivan kokoinen alahuuleen nähden.

Nyökättyään itselleen Yume kohotti kätensä ja ryhtyi purkamaan nutturaa. Pian hiukset valahtivat puoleen selkään asti. Naisen oli pakko myöntää itselleen, että ne näyttivät paremmilta auki kuin kiinni. Silti hän sitoi ne nutturalle jokaisena työpäivänä. Hän halusi antaa muille itsestään mahdollisimman pätevän vaikutelman. Vapaana huitelevat, pitkät hiukset eivät olleet omiaan siihen tarkoitukseen. Toimisto oli kuitenkin hyvin konservatiivinen paikka, jossa saattoi yletä ainoastaan, jos miellytti johtoa niin työskentelytavoiltaan kuin ulkonäöltään.

Pinnit saivat jäädä lavuaarin reunalle, kun Yume livahti suihkukoppiin ja veti oven kiinni. Hän väänsi veden niin kuumalle, että se nipisteli ihoa, mutta sai samalla aikaan rentoutuneen olotilan. Pieni koppi täyttyi hyvin pian kosteasta höyrystä.

Yume nappasi vaniljantuoksuisen shampoon hyllystä ja puristi isohkon pisaran valkoista nestettä kämmenelleen. Hän painoi pullon korkin kylkeään vasten onnistuen siten sulkemaan sen ja palautti sitten pullon paikalleen. Lämmitettyään shampoota hetken kämmenellään hän ryhtyi levittämään sitä huolellisesti hiuksiinsa. Hiustenpesu oli hänen iltarituaalinsa, josta hän nautti suunnattomasti. Tuntui hyvältä levittää shampoo kaikkialle hiuksiin ja hieroa päänahkaa pehmein, mutta voimakkain ottein, kunnes shampoo vaahtosi kunnolla.

Nainen ryhtyi huuhtelemaan hiuksiaan. Hän sulki silmänsä ja antoi kuuman veden valua päälleen, vaikka se saikin ihon punertamaan. Hänen sormensa hieroivat shampoota veden huuhdellessa sitä pois. Hetki oli täydellinen. Veden mukana viemäriin valuivat niin työpäivän raskaus kuin baarissa sattuneen välikohtauksen tuoma säikähdyskin.

Oltuaan suihkussa liian pitkään, jos otti vesimaksun huomioon, Yume puristi veden hiuksistaan ja livahti kylpyhuoneen puolelle. Peili oli huurtunut niin, ettei siitä nähnyt omaa kuvajaistaan. Se ei kuitenkaan naista haitannut. Hän oli pessyt kasvonsa jo suihkussa, eikä hampaita harjatakseen tarvinnut nähdä naamaansa.

Yume kuivasi itsensä huolellisesti paksuun pyyhkeeseen ja kietoutui sitten silkkiseen, vaaleanvihreään kylpytakkiin. Hiuksiaan hän hankasi kuivaksi vielä hyvän tovin, ennen kuin ripusti pyyhkeen takaisin naulaan. Vielä hampaidenpesu ja sitten hän olisi valmis pujahtamaan olohuoneen puolelle, keittämään teetä ja katsomaan myöhäisuutiset, ennen kuin kävisi nukkumaan.

Nainen avasi kylpyhuoneen oven ja tunsi viileän ilman tulvivan vastaan olohuoneen puolelta. Tv:stä kantautui tasainen pajatus, kun urheilutoimittaja selosti päivän tärkeimpiä tapahtumia. Yume veti nautinnollisesti henkeä, kotona oli ihana olla.

Jätettyään kylpyhuoneen oven pienelle rakoselle nainen venytteli raukeasti ja tallusteli sitten huoneen halki keittokomeroonsa. Hän pysähtyi sanattomana oviaukolle ja tuijotti eteensä kykenemättä hetkeen ymmärtämään edessään olevaa näkyä.

Yume nielaisi kuuluvasti ja avasi suunsa kirkaistakseen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästää pihaustakaan, kun kylmä käsi painui hänen suutaan vasten. Hänet painettiin kiinni jonkun rintaan, aivan liian lähelle. Mies, joka oli vain hetkeä aiemmin nojannut keittokomeron tiskipöytään, oli kadonnut Yumen näköpiiristä, mutta nainen arveli tämän seisovan hänen takanaan.

Mies oli sama, jonka toveri oli riehunut baarissa reilua tuntia aiemmin. Vaikka Yume oli ehtinyt nähdä miehen nyt vain vilaukselta, hän oli täysin varma, että kyseessä oli sama kaveri. Oliko hän nähnyt liikaa? Aikoiko mies tappaa hänet?

”Päästän sinut kohta, et huuda, etkä yritä karkuun”, mies sanoi Yumen korvaan. Hänen äänensä oli pehmeä ja kohtelias. Se ei kuulostanut roiston ääneltä. ”Puet päällesi, etkä kysele.”

Yume nyökkäsi. Mies saattoi olla minkälainen psykopaatti tahansa, joten oli parempi vain totella siihen saakka, että pääsisi hälyttämään apua. Kännykkä vain oli laukussa, eikä nainen tiennyt, miten olisi päässyt siihen huomaamatta käsiksi.

Mies irrotti otteensa Yumesta ja siirsi lopulta kätensä pois tämän suun edestä. Yume livahti välittömästi kauemmas ja kääntyi ympäri. Hän uskaltautui tutkimaan miestä katseellaan hieman tarkemmin kuin baarissa. Olisi hyvä muistaa tämän piirteet myöhemmin.

Miehen hiukset olivat yhtä mustat kuin Yumen, samoin silmät. Niissä ei kuitenkaan ollut punaista vivahdetta, jonka nainen oli mielestään nähnyt aiemmin. Kenties hän oli vain kuvitellut tai baarin valaistus oli tehnyt hänelle temput. Molemmin puolin miehen nenää kulkivat juonteet, vaikka mies ei taatusti ollut yli 25-vuotias. Päässään miehellä oli jonkinlainen otsanauha, jonka metalliseen osaan oli kaiverrettu Yumelle tuntematon tunnus ja sen yli vedetty viilto. Nauha piti muita hiuksia lyhyemmät otsahiukset poissa miehen kasvoilta.

Kaulassaan miehellä oli hopeinen ketju, jossa oli tasaisin välimatkoin soikea hopeakappale. Punamustan takin alta puolestaan näkyi musta paita, jonka yläosa oli verkkokangasta sekä mustat hitusen pussittavat housut. Yumen hämmästykseksi mies oli kietonut jonkinlaista tukisidettä nilkkojensa ympärille, käytti sandaaleita ja oli lakannut varpaankyntensä violetilla.

Miehen erikoisesta olemuksesta huolimatta Yume ei esittänyt ainuttakaan kysymystä, kun mies siirtyi hänen edestään ja kehotti viittauksella häntä siirtymään olohuoneen puolelle. Vilkuillen miestä syrjäsilmällä Yume livahti vaatekaapilleen ja ryhtyi penkomaan sieltä sopivaa vaatekokonaisuutta. Alushousut, rintaliivit, pehmoiset ja mukavat oleskeluhousut, puhtaat sukat sekä yksinkertainen, v-kaula-aukkoinen pusero. Kaikki pellavanvalkoista sävyä.

Nainen hipsi kylpyhuoneen ovelle ja aikoi avata sen, mutta mies livahti hänen eteensä. ”Ei sinne”, mies sanoi yksinkertaisesti ja osoitti futoni-nurkkaukseen. Yume punastui hiusmartoaan myöten, mutta ei uskaltanut vastustella. Hän käveli hitaasti futonille ja laski vaatteensa sen päälle. Mies kääntyi tuijottamaan kylpyhuoneen ovea.

Yume kohotti kulmiaan hämmästyneenä, mutta käytti kuitenkin tilanteen hyväkseen ja kiskoi vaatteet mahdollisimman nopeasti ylleen. Ehkä hän ehtisi jopa napata kännykän housujen taskuun laukusta, ennen kuin mies huomaisi. Valitettavasti hän ei ehtinyt edes puolta askelta kauemmas futonilta, kun mies jo käännähti ympäri. Yume luopui saman tien ajatuksestaan tehdä syöksy laukulle ja siitä ulko-ovelle. Sen sijaan hän jäi seisomaan keskelle lattiaa ja tuijotti liian kaunista miestä pelokkaana.

Mies harppoi lattian poikki ja nosti naisen laukun. Kyselemättä hän avasi sen ja ryhtyi penkomaan sisältöä. Kännykän hän sujautti jonnekin takkinsa uumeniin, samoin lompakon, mutta muut tavarat saivat jäädä. Sitten hän yksinkertaisesti ojensi laukun Yumella.

”Pakkaa välttämättömin.”

Tärisevin käsin Yume tarttui laukkuun. Hän alkoi käsittää, ettei mies ollut tullut tappamaan häntä. Sen sijaan kyseessä on sieppaustilanne. Tunkiessaan vaatteitaan, meikkejään sekä pesuaineitaan ja hammasharjaansa laukkuun Yume pohti, olisiko hänellä mitään keinoa huutaa apua ja selvitä hengissä ulos asunnosta. Todennäköisesti ei.

Naisen pakatessa mies oli hakenut hänen takkinsa ja kenkänsä eteisestä. Yume tuijotti hetken sanattomana, kun mies ojensi niitä hänelle. Lopulta hän kuitenkin alistui pukemaan takin ylleen ja pujottamaan kengät jalkoihinsa. Mitä vaihtoehtoja hänellä olisi muka ollut?

Kun Yume oli viittauksesta nostanut laukun hihnan hartialleen, mies käveli hänen luokseen. Seuraavassa hetkessä nainen tajusi, että hänet oli heitetty miehen olkapäälle pää alaspäin ja että mies harppoi suoraan kohti parveketta. Hulluko mies oli? Yumen asunto oli seitsemännessä kerroksessa!

Miestä moinen ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan pätkän vertaa. Hän veti oven auki, astui ulos viileään yöilmaan ja hyppäsi kevyesti seuraavalle parvekkeelle.

Ficcikirjasto