Sävel elämälle: Luku 1

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle

Luku 1

Iltapäivä oli kaunis ja kirkas. Taivas oli kirkas ja kuulas, vain muutama pilven hattara ajelehti siellä täällä. Teatterilaiva Prima Vista lensi Lindblumista Alexandriaan, sillä näyttelijäryhmä Tantalus oli menossa esittämään Alexandrian linnaan kuuluisan näytelmäkirjailijan, Lord Avonin, näytelmää "I want to be your canary". Sen kyljet maalautuivat iltapäivän auringon valossa oranssin ja vaaleanpunaisen sävyisiksi, kuten harvat pilven riekaleetkin, joita sen masto halkoi matkan edetessä. Sen keulaan oli veistetty kuvankaunis merenneito, vihreine pyrstöineen, onnea tuomaan.

Ilmalaivan kannella seisoskeli nuorukainen, jolla oli puolipitkät vaalean ohranväriset hiukset. Hänen asunsa oli varsin erikoinen: turkoosin siniset, hiukan pussimaiset, alaspäin lahkeista kapenevat, housut sekä samansävyiset irralliset hihansuut ja liivi, jonka alla hänellä oli valkoinen hihaton paita, jonka röyhelökaulus lepäsi liivin päällä. Vyötärölleen hän oli kietaissut kaksinkerroin keltaisen, ehkä liian pitkän, vyön ja jaloissaan hänellä olivat käytännölliset harmaat nahkasaappaat, käsissään samanväriset hansikkaat. Kuitenkin oudosta pukeutumisestaan huolimatta omituisinta pojassa oli se, että hänellä oli häntä. Kellään muulla ei kukaan ollut nähnyt häntää, eikä pojalla ollut aavistustakaan, miksi hänellä se oli. Hän ei tuntenut vanhempiaan. Niin kauan kuin hän muisti, hän oli ollut Tantaluksen miehien seurassa, kasvanut heidän kanssaan.

Nuorukaisen siniset silmänsä säihkyivät elämän iloa ja leikkimielisyyttä ja hänen huulillaan karehti innostunut hymy. Tästä illasta ei tulisi aivan tavallinen. Tällä kertaa Tantaluksen joukkio ei ollut menossa ainoastaan esittämään näytelmää vaan sillä oli myös toinen päämäärä. Ryhmä oli saanut käskyn siepata Alexandrian prinsessan ja toimittaa tämän Lindblumiin. Nuori mies odotti jännittyneenä tulevaa iltaa. Hän oli toki ollut ennenkin mukana kaikenlaisessa pienessä juonittelussa ja varkauksissa, mutta sieppaukseen hän ei ollut koskaan osallistunut, eikä tämä ollut mikä tahansa sieppaus. Kyseessä oli selvästikin poliittinen juoni, vaikka kukaan ei niin ollutkaan kertonut nuorukaiselle. Tyhmempikin olisi ymmärtänyt, ettei kukaan sieppaa prinsessaa ilman hyvää syytä. Kukaan ei kuitenkaan ollut vaivautunut kertomaan nuorukaiselle, miksi he oikeastaan aikoivat kaapata prinsessan. Hän oli alkanut epäillä, etteivät muutkaan oikeasti tienneet sitä.

Poika antoi kevyen tuulen hyväillä kasvojaan ja hiuksiaan vielä hetken verran, mutta sitten hän kääntyi ja käveli teatterilaivan maston luokse. Sen kohdalla oli kannessa reikä, jota pitkin pääsi helposti laskeutumaan alas ruumaan, jos vain uskalsi liukua mastoa pitkin, kuten mitä tahansa tankoa. Nuorukainen tarttui tankoon reippaalla otteella ja liukui alas sitä pitkin.

Alhaalla oli pimeää, mutta poika sytytti kynttilän, joka oli pöydällä huoneen keskellä. Samassa hän kuuli huudon:

"Kuka siellä on?" Poika vastasi reippaasti huudahtaen:

"Minä, Zidane!" Huoneeseen ryntäsi kolme Zidaneksi itseään kutsuneen nuorukaisen ystävää, Blank, Cinna ja Marcus. Toverukset tervehtivät toisiaan reippaasti. Zidanen ollessa kannella katselemassa maisemia muut olivat ottaneet pienet torkut, jotta he olisivat illalla virkeitä ja valmiita toimintaan. Nuoret miehet pohtivat, miten ilta mahtaisi onnistua. Näytelmästä he eivät olleet huolissaan, se tulisi varmasti menemään omalla painollaan niin kuin aina ennenkin, mutta prinsessan sieppaus lisäsi jännittynyttä tunnelmaa. Zidanen ja hänen läheisen ystävänsä Blankin oli määrä suorittaa tuo tehtävä. Yhtäkkiä, kesken kaverusten jutustelun, huoneen ovi lävähti auki ja sisään rynni suurikokoinen hirviö, jolla oli torahampainen sinertävä pää ja ihmisen vartalo.

"Mitä hittoa?!?" Zidane huudahti hämmästyneenä. Hirviö ei viitsinyt vastata selvästi retoriseksi tarkoitettuun kysymykseen vaan hyökkäsi nelikon kimppuun hurjasti karjaisten.

Salamannopeasti toverukset olivat puolustusasemissa. Cinna sai kovan iskun kylkeensä, eikä kyennyt vähään aikaan liikkumaan. Blank onnistui iskemään hirviötä, mutta näytti siltä kuin sitä ei olisi sattunut lainkaan. Myös Zidane ja Marcus kävivät taistoon, kuin tyhjästä ilmestynyttä, rumilusta vastaan.

Viimein Zidane onnistui antamaan kohtalokkaan iskun hirviön päähän. Nuorukaiset hämmästyivät suuresti, kun hirviö ei parahtanutkaan tuskasta vaan puhkesi raikuvaan nauruun. Sen pää putosi lattialle ja esiin ilmestyi Tantaluksen johtaja, Baku, joka tunnettiin aina nauravaisesta luonteestaan. Baku oli Zidanelle kuin isä. Oikeastaan hän oli ainoa isähahmo, jonka tämä oli koskaan tuntenut. Hän oli ottanut tämän huostaansa vajaat kuusitoista vuotta sitten ja kasvattanut joskus melko kovallakin kädellä.

Kauan Baku ei kuitenkaan naureskellut vaan hyvin pian hän keräsi ryhmänsä pienen pöydän ympärille. Pöydälle oli aseteltu Alexsandrian linnaa kuvaava pienoismalli ja Bakulla oli kädessään tyttönukke, jossa luki "Prinsessa Garnet, 15 vuotta". Hän alkoi käydä läpi illan suunnitelmaa varmistaakseen, ettei mikään menisi pieleen. Heillä oli vain tämä yksi mahdollisuus onnistua, ja linna kuhisisi sotilaita. Varaa virheisiin ei siis olisi. He eivät voisi mitenkään käydä taistelemaan kokonaista armeijaa vastaan, ja siksi sieppaus olisi hoidettava niin, ettei kukaan huomaisi sitä ennen kuin he olisivat jo kaukana matkalla Lindblumiin.

Baku kävi nopeasti läpi näytelmän etenemisen. Ei ollut mitään syytä kerrata sitä täydellisesti, sillä teatteriryhmä oli esittänyt sen monet kerrat ja kaikki tunsivat tarinan varsin hyvin. Se kertoi nuorista rakastavaisista: prinsessa Corneliasta ja Marcuksesta, jota prinsessan isä, Kuningas Leo, ei voinut millään hyväksyä nuorten rakkautta ja teki kaikkensa estääkseen näitä saamasta toisiaan.

Tullessaan kohtaukseen, jossa Zidanen ja Blankin oli tarkoitus esittää miekkataistelu, Baku muistutti näitä siitä, että sen jälkeen olisi näytelmässä väliaika, jonka aikana teatteriryhmän ainoa nainen, Ruby, menisi tarjoilemaan prinsessalle teetä, johon oli sekoitettu unilääkettä. Zidanen ja Blankin oli tarkoitus livahtaa linnaan sisälle ja kuljettaa prinsessa huomaamattomasti Prima Vistaan. Muut teatteriryhmän jäsenet jatkaisivat näytelmää normaalisti eteenpäin, ja kaksikko palaisi näyttämölle jälleen loppukohtauksen ajaksi Rubyn ja Cinnan huolehtiessa prinsessasta.

Selitettyään suunnitelman joukolleen Baku antoi katseensa kiertää vielä kerran kaikkien kasvoilla. Zidane näytti aivan siltä kuin ei olisi kuunnellut lainkaan, mitä hän oli juuri sanonut. Poika oli painanut päästä käsivarsiinsa ja vaikutti torkkuvan.

"Zidane, kuulitko sinä, mitä minä sanoin?" hän karjaisi saadakseen pojan huomion.

"Juu, livahdamme linnaan ja sieppaamme prinsessa Garnetin... helppo homma..." tämä vastasi.

***

Pieni musta maagi kohotti kasvonsa kohti taivasta, kun suuri varjo hämärsi ilta-auringon valon. Hän tuijotti silmät suurina valtavankokoista teatterilaivaa, joka lipui juuri Alexandrian taivaan halki. Hänellä oli päässään melko suurikokoinen, vaaleanruskea hiippalakki, joka oli kovaa kangasta ja jonka asentoa hän korjaili vähän väliä. Yllään hänellä oli sininen, vyötärön alapuolelle ulottuva, takki, jossa oli punainen nyöritys ja valkoiset hihansuut. Jalassaan hänellä oli pussimaiset valkoviherraitaiset housut ja punaruskeat kalossit. Hänellä oli myös leveä nahkainen vyö ja viininpunaiset käsineet. Hänen kasvoistaan ei voinut erottaa muuta kuin ystävällisesti hehkuvat keltaiset silmät, muuten ne näyttivät aivan mustilta. Ikää maagilla oli vasta yhdeksän vuotta, mutta silti hän oli yksin liikenteessä.

Laivan lennettyä ohi, maagi lähti juoksemaan samaan suuntaan kuin mihin puoli kaupunkiakin näytti olevan menossa. Lähes jokainen Alexandriassa oli menossa katsomaan Lord Avonin kuuluisaa näytelmää, ja myös pikku maagi oli onnistunut hankkimaan lipun siihen. Nyt hänen täytyisi vain onnistua suunnistamaan linnalle, jossa näytelmä esitettäisiin. Tilaisuus oli innostava jo pelkästään siksi, ettei hän ollut koskaan käynyt Alexandriassa, saati sitten kuninkaallisessa linnassa. Hän odotti malttamattomana linnan sisäpuolen näkemistä.

Yhtäkkiä joku kuitenkin tönäisi häntä kaataen hänet maahan. Hän ehti nähdä vain vilauksen harmaasta hännänpäästä, sitten häirikkö oli jo poissa. Hän ei ehtinyt juurikaan miettiä, kuka hänet oli kaatanut, sillä hän näki suurella vaivalla hankkimansa teatterilipun leijailevan hieman kauemmas maahan. Hän kiirehti nousemaan ylös, ettei kukaan varastaisi tuota arvokasta lippua. Samassa hän kuitenkin näki pienen tytön, jolla oli yllään vaaleanpunainen mekko, nostavan hänen lippunsa maasta. Tämä ei onneksi maagin peloista huolimatta varastanut lippua vaan ojensi sen hänelle takaisin hymyillen samalla suloisesti. Maagi kiitti tyttöä ja jatkoi sitten matkaansa tepastellen eteenpäin.

Viimein maagi saapui kaupungin vilkkaalle keskusaukiolle. Se oli täynnä vilskettä ja vilinää. Aukion keskellä oli lipunmyyntikoju ja sitä reunustivat kauniit, koristeelliset puurakennukset. Toriaukion reunoilla oli muutamia kojuja, joissa kaupungin asukkaat myivät ruokaa ja jotain muitakin tuotteita. Yksi rakennuksista oli hotelli, ja kun maagi meni vilkaisemaan, miltä se näyttäisi sisäpuolelta, hän sai kuulla hotellin olevan aivan täysi. Tieto ei juuri häntä vaivannut, mutta pari kauempaa tullutta muukalaista eivät suhtautuneet kovin iloisesti ikävään yllätykseen.

Maagi tepsutteli ulos hotellista ja pysähtyi katselemaan ympärilleen vielä hetkeksi. Joka puolella oli ihmisiä, sillä monet olivat saapuneet muistakin kylistä ja kaupungeista katsomaan näytelmää. Kaikilla tuntui olevan hirveä kiire. Kolme tyttöä hyppäsi narua hotellin edustalla. Pikkuinen pyysi päästä mukaan leikkimään hetkeksi, sillä olihan hän vasta yhdeksänvuotias. Tytöt huolivat ilomielin maagin mukaansa hyppimään, ja tämä osoittautuikin melkoiseksi naruhyppelyn mestariksi.

Kovin kauaa maagi ei kuitenkaan jaksanut tyttöjen kanssa leikkiä, sillä hän halusi jo tulenpalavasti päästä katsomoon, ettei vain menettäisi hetkeäkään näytelmästä. Niinpä hän suuntasi kulkunsa lipunmyyntikojulle.

Pikkuinen ojensi hieman kärsineen lippunsa myyjälle, joka tarkasteli sitä pitkään tutkivannäköisenä.

"Ikävä sanoa tätä, mutta tämä lippu on kyllä väärennös. Olen nähnyt valitettavan monia tällaisia tänään", myyjä sanoi pahoitellen vain nähdäkseen pikkuisen maagin koko olemuksen lysähtävän kasaan. tämän keltaisten silmien ystävällinen valo himmeni hieman, ja tämä painoi päänsä kumaraan. Nähdessään maagin reaktion lipunmyyjä tunsi sääliä pikkuista kohtaan ja päätti hieman lohduttaa tätä, joten hän lahjoitti tälle muutaman pelikortin.

"Ole hyvä. Näillä pääset korttipelissä alkuun. Jos haluat tietää enemmän säännöistä, etsi Allow Jack. Hän osaa kyllä kertoa niistä", myyjä sanoi surulliselle pojalle.

Maagi otti kortit ja kiitti niistä, mutta lähti silti masentuneen paikalta. Hän harhaili hiljalleen kapealle ja hämärälle kujalle, jossa eräs mies kiinnitti mainoskylttiä ankarasti kiroillen, keikkuen samalla hieman huteralta näyttävien tikkaiden varassa. Pikku maagi jäi seurailemaan miehen työntekoa, vaikka siinä ei juuri nähtävää ollutkaan. Ilmeisesti tämä kiinnitti kylttiä uutta kapakkaa tai vastaavaa varten.

Lopulta mies kuitenkin lähti, ja saman tien paikalle luikahti jostain pieni rottalapsi. Maagi katseli lasta hetken uteliaana miettien samalla, missä oli tämän aiemmin nähnyt. Lapsessa oli jotain hämärästi tuttua, mutta hän ei kuollakseenkaan pystynyt muistamaan, mitä se oli. Hän ei juuri liikkunut kotinsa ulkopuolella, vain muutaman kerran hän oli käynyt unettomassa kaupungissa, Trenossa, mutta Alexandriassa hän oli ensimmäistä kertaa. Hän arveli nähneensä pojan joskus ohimennen Trenon ikuisessa yössä, eikä vaivannut päätään asialla pidempää. Samassa hän kuitenkin muisti, että Treno oli tunnettu korttipeliturnauksistaan.

"Lipunmyyjä käski minun etsiä Allow Jack. Ehkä tuo poika on hän, jos olen kerran nähnyt hänet Trenossa", hän mietti. Ääneen hän kysyi:

"Oletko sinä Allow Jack?"

Rottalapsi naurahti ja pudisti päätään ihmetellen, miksi toinen kysyi sitä. Miksi joku kuvittelisi hänen olevan tuo vanha juoppo, joka tunsi korttipelien salat?

"En", hän vastasi katsoen samalla hieman tarkemmin maagia. Hän huomasi tämän kädessä olevan lappusen: "Hei, sinulla on lippu näytökseen!"

"Niin, mutta se ei ole aito... en pääsekään katsomaan näytelmää..." maagi totesi hyvin masentuneella äänellä.

"Minä voin auttaa sinut sinne, jos rupeat minun orjakseni", rottapoika ehdotti. Maagi näytti epäröivän hetken verran. Hän pähkäili mielessään, miten ihmeessä tuosta häntä itseäkin pienemmästä pojasta voisi olla hänelle mitään apua ja miksi hänen pitäisi ryhtyä ylipäätänsä kenenkään orjaksi. Hän halusi kuitenkin ehdottomasti päästä katsomaan näytelmää, joten välittämättä omatunnon varoittelusta hän päätti suostua rotan ehdotukseen, sillä se näytti sillä hetkellä olevan ainoa keino päästä linnaan. Vielä hieman epäröintiä äänessään hän suostui.

"Hyvä. Vahdi sinä tätä kujaa sillä välin, kun minä varastan nämä tikkaat", rottapoika sanoi.

Pian pojat jo juoksivat, rottalapsi tikkaita kantaen, seuraavalle kadulle, joka oli huomattavasti hämärää kujaa valoisampi, ja sieltä suureen valkoiseen kellotorniin. Rotta komensi orjaansa kiipeämään ylös torniin, mutta kun tämä yritti, tornista putosi hänen niskaansa kaksi pientä valkoista otusta. Niillä kummallakin oli punaiset siivet ja yksi tuntosarvi, jonka päässä oli punainen pallo, ja toisella myös pipo ja kaulaliina. Toinen otuksista kertoi heidän olevan moogleja.

"Minä olen Kupo ja tämä Stilzkin. Haluatko, että kerron sinulle mooglien tehtävistä?" Kupoksi itseään nimittänyt moogle kysyi. Maagi nyökkäsi. Hänestä nuo pienet valkoiset pallerot olivat erittäin suloisia. Kupo kertoi, että mooglien tehtävänä oli auttaa ihmisiä, esimerkiksi jotkut heistä pitivät kauppaa, mogshopia, matkustajille, heillä oli teltta, missä matkalaiset voisivat yöpyä ja lisäksi he välittivät viestejä mognetin avulla.

Maagi kuunteli suurella mielenkiinnolla. Hän olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa jutustelemaan Kupon ja Stilzkinin kanssa, mutta rottapoika oli keskustelun aikana kiivennyt tornin huipulle ja huuteli sieltä jo hänelle, että hänen pitäisi pitää kiirettä. Niinpä pikkuinen maagi hyvästeli mooglet ja kapusi torniin.

Rottalapsi odotteli jo maagia ylhäällä. Kun tämä viimein pääsi perille, hän määräsi tämän seuraamaan itseään. He juoksivat kaupungin kattojen yli päästäkseen linnan muurien läheisyyteen. Maagi oli aivan kauhusta kankeana, sillä hän pelkäsi korkeita paikkoja, ja etenkin huteria lautoja, joita pitkin kaksikko joutui kulkemaan katolta toiselle. Pari kertaa hän oli lähellä syöksyä suoraan alas katukivetykseen, mutta ehti pelastautua ajoissa. Vaikka häntä pelottikin, se ei estänyt häntä, sillä hän todella halusi nähdä linnassa esitettävän näytelmän.

Viimein pojat saapuivat linnan muurien viereen. Rottapoika asetti tikkaat muuria vasten ja kääntyi sitten maagiin päin.

"Et olekaan vielä kertonut nimeäsi", hän totesi kysyvään sävyyn.

"Vivi", maagi vastasi änkyttäen hämmästyneenä. Harvemmin kukaan oli kysynyt hänen nimeään.

"Mikä se sellainen nimi on?" rottalapsi tivasi, mutta kun Vivi ei vastannut, hän jatkoi:

"Minä olen Puck. Tule mennään, näytelmä on alkamassa".

Vivi ja Puck kiipesivät nopeasti tikkaita ylös ja livahtivat linnan katsomoon juuri sopivasti. Ilotulitus oli jo alkanut, eikä näytelmän alkuunkaan ollut kuin hetki. Katsomo oli aivan täynnä ihmisiä eri puolilta Alexandrian valtakuntaa. Sekä vanhat että nuoret olivat saapuneet suuren hetken kunniaksi pääkaupunkiin. Vain harva jätti tilaisuuden vapaaehtoisesti käyttämättä, olihan Lord Avon sentään kuuluisa ympäri maailmaa.

***

Alexandrian kuningatar, Brahne, istui aitiossaan, kaikessa mahtavuudessaan, paukuttaen käsiään yhteen niin, että hänen löysät, ihraiset käsivartensa höllyivät. Hänellä oli yllään punainen, raskasta samettia oleva, pukunsa, johon hän oli mieltynyt siinä määrin, että käytti sitä lähes aina. Hänen kasvonsa eivät olleet mitään kaunista katseltavaa, sillä hänen meikkinsä oli hyvin raskas: hän oli puuteroinut, tapansa mukaan kasvonsa vitivalkoisella puuterilla ja hänen tumma silmämeikkinsä antoi vaikutelman, että silmät olivat syvällä kuopissaan, ja rypyt silmien alapuolella vain lisäsivät tuota kuvaa.

Kuningattaren pöhöttynyt vartalo vajosi aitiossa olevaan valtaisaan valtaistuimeen, kun hän viimein lakkasi hakkaamasta käsiään yhteen. Hän todella rakasti näytelmiä ja uskoi ansainneensa tämän nautinnon hetken kaiken kiireen ja suurien suunnitelmiensa keskellä.

Kuningattaren vierellä valvoivat kaksi hänen uskollisinta alamaistaan, Pluton ritareiden kapteeni, Adelbert Steiner, sekä Alexandrian naisarmeijan kenraali Beatrix. Kenraali oli tunnettu uskomattomasta kauneudestaan, monet sanoivat hänen olevan jopa kaunein nainen maailmassa. Hänen vaaleanruskeat hiuksensa kihartuivat hieman olkapäiltä antaen hämäävän pehmeän vaikutelman. Hänen vartalonsa muodot hipoivat täydellisyyttä: seksikkäästi kaartuvasta lantiosta aina suloisen pyöreisiin rintoihin asti. Tuon upean kropan hän oli verhonnut valkoiseen tiukkaan paitaan, jossa oli melkoisen pitkä takaosa sekä lähes yhtä tiukkoihin punaisiin housuihin, jotka toivat hyvin esiin hänen reisiensä virheettömän muodon. Vyöllään hänellä roikkui miekka ja hänen toista silmäänsä peitti metallinen silmälappu.

Paitsi kauneudestaan kenraali oli tunnettu myös taistelutaidoistaan. Häntä pidettiin koko valtakunnan mahtavimpana soturina. Huhuttiin, ettei hän ollut eläissään hävinnyt yhtään taistelua, johon oli ryhtynyt. Hänen miekkansa oli julma ja armoton, se ei säästänyt yhdenkään vihollisensa henkeä, mutta oli valmis suojelemaan ystäviään viimeiseen hengenvetoon saakka.

Kapteeni Steiner taas oli sanoinkuvaamattoman kauniin Beatrixin vastakohta monin puolin. Hän oli pukeutunut vanhaan, melko ruosteiseen, haarniskaan, joka kolisi ja rämisi hänen liikkuessaan eteenpäin. Myös hänellä oli aseenaan miekka, jota hän käytteli erittäin taitavasti jääden silti kuitenkin Beatrixin varjoon.

Kapteeni oli omistanut koko elämänsä Alexandrian kuninkaallisen suvun palvelemiseen ja otti työnsä erittäin vakavasti. Hänen valvovalta silmältään ei jäänyt yksikään vaaniva vihollinen näkemättä. Tällä hetkellä hänen tärkein tehtävänsä oli kuitenkin suojella prinsessa Garnettia, pitää nuorta naiivia tytönhupakkoa silmällä.

Prinsessa Garnet oli kieltäytynyt menemästä istumaan äitinsä kanssa samaan aitioon. Hän halusi olla mieluimmin yksin. Niinpä hän oli valinnut istumapaikakseen toisen, hieman pienemmän, aition. Hitain askelin hän käveli omalle paikalleen yllään upea valkoinen puku, joka puki täydellisesti hänen hoikkaa vartaloaan ja toimi oivallisena vastakohtana hänen tummanruskeille, lähes mustille, hiuksilleen. Hänen ruskeat silmät eivät hymyilleet, kuten yleensä teatteri-iltoina. Eivät siitäkään huolimatta, että hän osasi melkein jokaisen Lord Avonin näytelmän ulkoa ja tämäniltainen näytelmä oli hänen suosikkinsa.

Hänen sydäntään painoi huoli, sillä hänen lempeä äitinsä, joka oli ollut hyvä hallitsija, oli alkanut hänen isänsä kuoleman jälkeen käyttäytyä omituisesti, jopa vallanhaluisesti. Tämä ei ollut lainkaan oma rakastettava itsensä. Ennen tämä oli ollut hyvä äiti, oikein rakastava sellainen, mutta nykyisin hän vain tiuski Garnetille ja muillekin linnan asukkaille. Palvelijoita hän oli ennen kohdellut todella hyvin, mutta ei enää. Nyt nämä olivat vain huonopalkkaista orjatyövoimaa. Näytti siltä kuin kuningatar ei olisi välittänyt enää kenestäkään tai mistään. Hänelle oli tärkeintä vain oma etunsa.

Prinsessa Garnet halusi estää äitiään tekemästä mitään typerää, mutta hän tiesi, ettei pystyisi siihen yksin. Niinpä hän oli päättänyt livahtaa kesken näytelmän teatterilaiva Prima Vistaan ja matkustaa jäniksenä sen mukana Lindblumiin. Sinne päästyään hän menisi suoraa päätä Lindblumin kuninkaalliseen linnaan ja etsisi käsiinsä setänsä Cidin, joka oli kyseisen kaupungin hallitsija ja hänen kuolleen isänsä veli.

***

Zidane ja Blank odottivat kulisseissa omaa vuoroaan. Viimein he nousivat näyttämölle valmiina esittämään roolinsa. Kun he taistelivat yleisön edessä, Blank huomasi, ettei prinsessa Garnet ollutkaan omassa aitiossaan. Hän huomautti tästä Zidanelle.

"Siinä tapauksessa meidän täytyy etsiä hänet linnasta", tämä huomautti väistäen samalla Blankin miekan iskun.

Yleisö oli hurmioissaan Zidanen ja Blankin esityksestä. Kun he vihdoin lopettivat miekkailukohtauksen, se puhkesi raivokkaaseen huutoon ja käsien taputuksiin:

"Uudestaan, uudestaan!" Kaksikko esitti kohtauksen vielä pariin otteeseen, mutta sitten he viimein livahtivat linnaan sisälle.

Kaksikko kolkkasi ensimmäiset kaksi vastaan tullutta Pluton ritaria, jotka olivat ainoita Alexandrian miespuolisia sotilaita, ja pukivat ylleen näiden asusteet. Zidane erehtyi haistamaan toisen sotilaan kypärää.

"Hyih, mikä enää voisi haista pahemmalle!"

Blank katsoi kumppaniaan nuhtelevasti.

"Tiedät, mitä Baku sanoi. Laita se kypärä päähäsi, niin lähdetään", hän totesi tälle.

Kumpikin nuorista miehistä katseli ihmeissään ympärilleen. He olivat usein käyneet linnassa esiintymässä, mutta eivät kuitenkaan koskaan olleet päässeet näyttämöä pidemmälle. He olivat siis ensikertaa linnan sisäosissa, eivätkä voineet olla hämmästelemättä sen komeutta. Kaikkialla lattioilla oli punaiset pehmeät matot, jotka vaimensivat askelien äänet. Seinät olivat kylläkin harmaata kiveä, mutta niitä peittivät suureksi osaksi valtavat taulut ja suuret seinävaatteet. Hetken vilkuiltuaan ympärilleen nuorukaiset hiipivät käytävään. Siellä ei näkynyt Prinsessa Garnetista jälkeäkään. Blank jäi pitämään vahtia Zidanen hipsiessä portaita pitkin yläkertaa tutkimaan.

Nuorimies ei ehtinyt kuin porrastasanteelle, kun häntä vastaan ryntäsi valkoisen maagin kaapuun pukeutunut melko lyhyt tyttö. Kaapu oli muuten valkoinen, mutta sen hupun reunaa ja helmaa koristivat kirkkaanpunaiset kolmiot. Sitä käyttivät henkilöt, jotka osasivat käyttää valkoista eli parantavaa magiaa. Valkoiset maagit olivat useimmiten naisia, mutta he olivat nykyisin hyvin harvinaisia. Kovin moni ei osannut enää maagisen parantamisen taitoa, useimmat ihmiset tyytyivät käyttämään lääkkeitä ja luottivat niihin enemmän kuin magiaan.

Zidanen juoksu pysähtyi kuin seinään. Hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin ja syöksyi sitten hurjaan laukkaan. Koko maailma tuntui sumenevan hänen ympäriltään. Hän näki ainoastaan tuon tytön, joka oli kauniimpi kuin kukaan tyttö, jonka hän oli koskaan tavannut, ja hän sentään oli tavannut todella monia tyttöjä. Olihan hänellä monessa kaupungissa ja kylässä melkoinen naistenmiehen maine.

"Suokaa anteeksi, voisitteko päästää minut ohitsenne", tyttö sanoi. Zidane ei välittänyt pyynnöstä. Hän kuuli ainoastaan äänen, joka oli kuin satakielen laulua hänen korvilleen, suloisempaa kuin mikään muu koko maailmassa. Hän astui tytön eteen ja katsoi tätä suoraan silmiin.

"Olemmeko kenties tavanneet jossain?" hän kysyi. Hetken mietittyään hän kuitenkin jatkoi: "Ei, ehkä ei sittenkään... en olisi koskaan voinut päästää ketään noin kaunista menemään". Tyttö katsoi häntä hetken verran, mutta ei vastannut mitään mairittelevaan kohteliaisuuteen. Hänellä oli tarpeeksi huolia muutenkin. Ei hän tarvinnut nyt vaivoikseen vikittelevää poikaa, vaikka tämä oli varsin hyvännäköinen ja vaikutti muutenkin mukavalta. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa tuhlattavaksi asti. Hänen täytyi päästä lähtemään mahdollisimman nopeasti linnasta. Niinpä hän ryntäsi pojan ohitse huudahtaen peräänsä nopeasti:

"Suokaa anteeksi!"

Tytön juostessa portaita alas Zidane havahtui vihdoinkin takaisin todelliseen maailmaan unelmistaan. Hänen mieleensä juolahti äkkiä jotain. Hän muisti nuken, jota Baku oli pidellyt kädessään kerratessaan illan suunnitelmaa. Sitten hän muisteli juuri kohtaamansa tytön ulkonäköä. Nukessa ja tytössä oli selvästikin jotain samaa, vaikka nukke olikin todella ruma verrattuna tyttöön. Viisi kohtalokasta sekuntia myöhemmin hän tajusi juuri päästäneensä karkuun prinsessa Garnetin.

Salamana hän ryntäsi tytön perään, mutta törmäsi portaissa Blankiin. Hän ei kuitenkaan jäänyt selittelemään tälle mitään vaan jatkoi juoksuaan saadakseen tytön kiinni. Blankin jäädessä typeränä seisomaan portaisiin hän huusi taakseen katsomatta:

"Pian. Tuo tyttö on prinsessa Garnet!" Sitten hän olikin jo kadonnut ystävänsä näköpiiristä.

***

"Pian, nyt on kiire!"

"Pian, kiire nyt on!"

"Prinsessa kateissa on!"

"Kateissa on prinsessa!" huudot kaikuivat pitkin linnan käytäviä hovinarrien, Zornin ja Thornin, ryntäillessä päättömästi eteenpäin ja törmätessä lopulta toisiinsa. Viimein he saapuivat kuningatar Brahnen aitioon. He eivät kuitenkaan päässeet kuningattaren puheille, sillä Alexandrian armeijan kenraali Beatrix esti heidän matkantekonsa.

"Kiire on. Prinsessa on kateissa!" Zorn huudahti.

"On kiire. On kateissa prinsessa!" vahvisti Thorn. Beatrix ei kuitenkaan päästänyt kaksikkoa eteenpäin. Niinpä nämä hyppelivät pluton ritareiden kapteenin Adelbert Steinerin puheille.

"Pian! Prinsessa on löydettävä!" aloitti Thorn.

"Löydettävä prinsessa on!" jatkoi Zorn. Steiner nyökkäsi ja meni kuningattaren puheille. Tämä myönsi prinsessa Garnetin olleen turhan kauan poissa.

"Mene etsimään hänet ja tuo hänet tänne", tämä sanoi Steinerille yhä näytelmään keskittyneenä.

Steiner ryntäsi kolisevassa haarniskassaan linnan käytäviin. Hän ei kuitenkaan löytänyt prinsessaa linnasta sisältä, vaikka kiersi läpi niin kirjaston kuin keittiönkin. Lopulta hän kolisteli pihan puolelle ja komensi myös sotilaitaan etsimään prinsessaa. Sitten hän itse juoksi naristen toiselle linnan torneista. Valtavaa ryminää pitäen hän raahautui ylös kierreportaita. Päästyään tornin huipulle hän vilkaisi nopeasti vastapäistä tornia ja huomasi, että siellä juoksivat tornin huippua ympäri valkohuppuinen tyttö, jonka hän tunnisti prinsessa Garnetiksi, sekä vaaleahiuksinen poika, jolla oli häntä ja joka oli pukeutunut sinisiin housuihin ja liiviin.

"Prinsessa!" hän huusi.

***

Zidane juoksi prinsessa Garnetin perässä yrittäen epätoivoisesti saada tätä kiinni. Viimein tämä pysähtyi ja kiipesi tornin huippua reunustavalle muurin harjalle. Tyttö katsoi hymyillen Zidanea silmiin ja kaatui sitten taaksepäin pudoten tyhjyyteen. Zidane hyppäsi prinsessan perässä muurin harjalle ja näki tämän liitävän jonkinlaisen köyden varassa kohti linnan ikkunoita. Hän vilkuili ympärilleen ja näki, että tornin ja linnan välille oli ripustettu lippunauhoja. Nopeasti hän riuhtaisi yhden irti ja kokeili sen kestävyyttä. Se tuntui olevan hyvin kiinni toisesta päästä. Ajattelematta lainkaan, mitä teki, hän hyppäsi lippunauhan varassa prinsessan perään.

Myös Steiner oli nähnyt tapahtumat ja säikähtänyt kuollakseen kunnes oli tajunnut, ettei prinsessa ollutkaan hypännyt suoraa päätä linnan pihakivetykseen. Hän seurasi Zidanen ja prinsessan esimerkkiä ja tarttui lippunauhaan hypätäkseen näiden perään. Valitettavasti hän ei kuitenkaan onnistunut suuntamaan hyppyään kovin hyvin, sillä hän kiisi halki ilman ja rysähti suoraa päätä linnan kovaan kiviseinään.

Tällä välin Zidane oli onnistunut pääsemään linnaan sisälle, mutta prinsessaa ei näkynyt missään. Kuitenkin, ennen kuin hän ehti edes ihmetellä asiaa, tämä lensi ikkunasta suoraan hänen niskaansa. Prinsessa nauroi hieman ja ryntäsi sitten jälleen juoksuun. Zidane ehti juuri nousta pystyyn, kun prinsessa jo ryntäsi takaisinpäin ja sitten käytävää päinvastaiseen suuntaan kuin mistä oli hetki sitten tullut. Zidane säntäsi tytön perään yrittäen jälleen epätoivoisesti tavoittaa tätä.

Prinsessa Garnet saapui pieneen huoneeseen, jossa oleili teatteriryhmään kuuluva Ruby-niminen neitokainen. Prinsessa kääntyi nuoren naisen puoleen pyytäen apua. Ruby neuvoi häntä menemään seuraavaan huoneeseen, joka itse asiassa ei ollutkaan huone vaan yksi Prima Vistan hyteistä.

Zidanekin ryntäsi pieneen huoneeseen ja seurasi saman tien prinsessaa seuraavaan hyttiin. Prinsessa katsoi häntä kysyvästi.

"Miksi sinä oikein seuraat minua?" Zidane katsoi tyttöä hymyillen:

"Minut on määrätty sieppaamaan sinut"

"Sepä hyvä. Minä haluankin tulla siepatuksi", prinsessa vastasi.

Nuorukainen katsoi tyttöä yllättyneenä. Pitkään hän ei kuitenkaan ehtinyt pohtia tämän syitä, sillä joku oli oven takana ja hakkasi sitä raivokkaasti.

"Ei hätää prinsessa! Minä tulen pelastamaan teidät!", Steiner huusi oven takaa. Prinsessa katsoi Zidaneen rukoilevasti. Tämä ei epäröinyt hetkeäkään vaan avasi pöydäksi naamioidun luukun lattiassa ja auttoi prinsessan siitä alas mennen itse perässä. Alhaalla he törmäsivät Zidanen ystävään Cinnaan, joka johdatti heitä eteenpäin Prima Vistan sisätiloihin.

***

Steiner sai vihdoin oven auki vierelleen ilmestyneen pluton ritarin avustuksella. Oven takana olevassa huoneessa ei kuitenkaan ollut enää ketään. Sotilaat huomasivat Zidanen auki unohtaman luukun lattiassa ja päättelivät erittäin nokkelasti, että prinsessa oli täytynyt kulkea siitä julman sieppaajansa kanssa.

Pluton ritari sanoi menevänsä aukosta ensin, mutta hän onnistui hyppäämään siihen selälleen niin, että jäi aukkoon kiinni. Steiner karjaisi avuttomalle sotilaalle raivoissaan ja alkoi kiskoa tätä irti sillä välin, kun sieppaaja ja prinsessa saivat etumatkaa. Kovin pitkään sotilaan juuttuminen ei kuitenkaan kaksikkoa pidätellyt.

***

Zidane, Cinna ja prinsessa Garnet saapuivat teatterilaivan ruumaan. Hetken he ehtivät levähtää siellä, mutta sitten Steiner ryntäsi yhden sotilaansa kanssa paikalle. Välittömästi hän käski kidnappaajia antautumaan ja vapauttamaan prinsessan. Silloin hänen mukanaan tullut sotilas yhtäkkiä heittikin sotilaspukunsa menemään ja paljastui Blankiksi. Steiner älähti hämmästyneenä, mutta päätti kuitenkin ruveta taisteluun ylivoimaa vastaan.

"Prinsessa, pysykää te erossa tästä!" hän huusi vielä ja kohotti sitten miekkansa.

Blank liittyi ystäviensä seuraan taistelemaan ja yhdessä he kävivät Steinerin kimppuun prinsessa Garnetin suosiollisella avustuksella. Steiner oli heti selvästi alakynnessä, vaikka onnistuikin antamaan vihollisilleen muutaman todella tehokkaan iskun. Viimein hän jo luuli voittavansa, kun hän onnistui iskemään Blankia erittäin kohtalokkaan näköisesti. Hänen suureksi hämmästyksekseen isku ei onnistunutkaan täysin, mutta se sai aikaan valtavan oglopien joukkohyökkäyksen. Steiner lopetti taistelemisen kauhistuneena ja alkoi huitoa oglopeja pois kimpustaan. Hän ei voinut sietää noita suuria hyönteisiä, jotka muistuttivat kovakuoriaisia, mutta olivat paljon isompia ja väriltään keltaisenvihreitä.

Zidane käytti tilannetta hyväkseen ja kiskoi prinsessan mukanaan toiseen huoneeseen. Myös Blank seurasi perässä.

"Pian. Ottakaa te kakkonen!" hän huusi Zidanelle. Tämä astui prinsessan kanssa kakkoseksi kutsutun puulevyn päälle ja levy lähti hissin lailla nousemaan ylöspäin. Seuraavassa hetkessä he olivat näyttämöllä.

"Cornelia", Marcus huudahti. Zidane kääntyi huomaamattomasti prinsessan puoleen ja kuiskasi:

"Cornelia on Marcuksen rakastettu. Improvisoi". Prinsessa nyökkäsi kevyesti ja kääntyi sitten Marcuksen puoleen:

"Marcus, rakkaani", hän huokasi ja syöksyi tämän syliin. Silloin Baku asteli paikalle kuningas Leon asussa erottamaan nuoria rakastavaisia. Marcus tarttui aseeseensa aikoen surmata tämän, mutta Corneliaa näyttelevä prinsessa astui hänen eteensä ja saikin näin ollen miekasta. Maahan kaatuen hän kuiskasi rakkaalleen:

"Anna minulle anteeksi! Hän on silti minun isäni". Marcus vaipui polvilleen rakkaansa viereen:

"Voi minun rakkaani, mitä minä olenkaan mennyt tekemään!" hän huusi apua anovalla äänellä halaten kuollutta rakastaan.

Steiner saapui näyttämölle juuri parahiksi nähdäkseen Cornelian kuoleman. Hän kuitenkin luuli, että prinsessa oli oikeasti saanut surmansa ja päästi tuskaisen huudon:

"Ei!!! Prinsessa!" Kauhuissaan hän katseli surullista näytelmää, luullen kaikkea todeksi.

Samassa Vivi ja Puck ryntäsivät myös näyttämölle, sillä yksi Alexandrian sotilaista oli huomannut heidän livahtaneen katsomoon ilman lippuja. Kun sotilas ahdisteli Viviä, tämä epätoivoissaan heitti hänen päälleen tuliloitsun, joka valitettavasti osui prinsessa Garnetin huppuun sytyttäen sen palamaan.

Prinsessa hypähti äkkiä ylös ja kiskoi palavan kaavun yltään. Steiner huudahti riemastuneena:

"Prinsessa, te olette elossa!" sitten hän jatkoi teatteriryhmälle: "Vapauttakaa prinsessa välittömästi!" Sen sijaan, että olisivat totelleet Steinerin käskyä Zidane ja Blank hyökkäsivät Steinerin kimppuun. Myös Vivi ja prinsessa liittyivät mukaan.

Kuningatar Brahne katseli tapahtumia raivon vallassa. Hänen tyttärensä oli kidnappaajien käsissä. Välittömästi hän laukaisi Tulipommi-aseen, joka ilmestyi Steinerin taakse.

"Katso, takanasi!" Zidane huusi Steinerille. Tämä kuitenkin naurahti, ettei langennut noin vanhaan temppuun ja suuntasi voimakkaan miekan iskun kohti nuorukaista, joka kuitenkin onnistui väistämään sen juuri ja juuri.

Tulipommi kasvoi hitaasti isommaksi ja isommaksi alkaen hetki hetkeltä näyttää vaarallisemmalta. Samassa Baku sai teatterilaivan liikenteeseen, jolloin kuningatar ampui sitä kohden monia jättikokoisia ketjuun kiinnitettyjä harppuunoita. Osa niistä osui ilmalaivaan hidastaen sen matkan tekoa. Sen onnistui kuitenkin irtautua niistä, ja nopeasti se suuntasi matkansa kohti Lindblumia.

Valitettavasti juuri kun Prima Vista oli päässyt Alexandrian ulkopuolelle, Tulipommi osui siihen aiheuttaen valtavan räjähdyksen. Teatterilaiva syöksyi valtavaa vauhtia suoraan alaspäin.

Ficcikirjasto