Projekti S. R.: Luku 4

Projekti S. R.

Luku 4

”Yöääh!”

”Perskule, likka, nyt et kyllä oksenna! Shera ei ole täällä siivoamassa sotkujasi!” Cid karjui ilmalaivan ohjaimista.

Vincent ojensi Yuffielle viileän pyyhkeen, jonka tyttö asetti otsalleen. Tämä valui istumaan lattialle ja painoi pyyhettä silmät suljettuina.

”Kiitos, Vince”, ninjaprinsessa mutisi hyvin kalpeana.

”Yhmm”, mies hymähti.

Vincent oli saanut Markilta puhelun kolmisen tuntia sitten. Tiedusteluosasto oli onnistunut nappaamaan vertaisverkosta tiedon, että muutamat Deepgroundin jäsenet olivat suuntaamassa Junoniin. Nämä oli tarkoitus napata elävinä, mutta mahdollisimman vähin äänin. Yuffie, Vincent sekä muutama Reeven tarkkaan valitsema sotilas soluttautuisivat kaupunkiin ja jäljittäisivät viholliset. Myös Mark olisi mukana haravoimassa nettiä ja pitämässä yhteyttä kaikkiin Sheralta käsin. Cid toimi paitsi pilottina, myös hätäsuunnitelmana. Jos jokin menisi pahasti pieleen ja pieni joukko joutuisi avoimeen, oletettua suurempaan taisteluun, ilmalaivan kapteeni lentäisi hätiin.

”Tämä on naurettavaa, ei tuota yrjöilevää kirppua voi laittaa kentälle”, Cid purnasi.

”Ei ole minun vikani, että tämä sinun ruosteinen purkkisi heiluu niin kamalasti!” Yuffie kiljaisi lattialta.

”Älä kutsu Sheraa ruosteiseksi purkiksi, kakara!”

”Yrp!”

”Ja uskallakin oksentaa!”

”Neiti Kisaragi jätti iltapalan välistä, joten huoli on turha, sir”, Markin ääni kantautui ohjaussillan ovelta.

”Eikö sinun pitänyt asentaa tietokoneita, kloppi?” Cid puuskahti kommentoimatta pojan sanoja.

”Shelke on tehnyt hyvää työtä niiden kanssa, tilanne on hallinnassa, sir”, Mark kertoi. ”Saan hälytyksen heti, jos lennon aikana tapahtuu jotain, joten olen tarvittaessa käytettävissä myös muihin tehtäviin.”

Markin katse hakeutui voihkivan Yuffien suuntaan. Tietokoneasiantuntijan kasvoilla oli huolestunut ilme, kenties tämä ei ollut aiemmin nähnyt ninjaprinsessaa tuossa kunnossa. Vincent oli nähnyt pahemmassakin, ei sillä, että tätäkään pahoinvointikohtausta olisi ollut kiva katsella. Hän kuitenkin tiesi wutailaistytön toipuvan, kunhan tämä saisi vakaata maata jalkojensa alle.

”Neiti Kisaragi?” Mark kyykistyi tytön eteen. Yuffie avasi silmänsä ja vilkaisi nuorukaista miltei ärtyneen oloisena. ”Käskynne?”

”Ääh, Mark, älä jaksa nyt!” ninjaprinsessa voihkaisi ja painoi käden suutaan vasten.

”Mutta…”

”Käy vaikka suunnitelma kaikkien kanssa läpi”, tyttö puhahti. ”Anna minun olla!”

”Käskystä!”

Mark suoristautui ja vilkuili ympärilleen hermostuneena. Ohjaamossa oleskelevat sotilaat kääntyivät katsomaan nuorukaista odottavina. Vincent nojautui seinää vasten ja jäi seuraamaan tilannetta.

”No niin, siis…” nuorukainen kakisteli. ”Suuntaamme Junoniin. Herra Highwind laskeutuu kaupungin lähettyville, ja teidän tehtävänänne on soluttautua kaupunkiin. Herätätte mahdollisimman vähän huomiota, jotta vihollinen ei saa ennakkovaroitusta. Minä seuraan tapahtumia verkossa ja pidän teidät ajan tasalla. Huolehtikaa, että kaikilla on toimiva radiopuhelin ja kännykkä.”

Sotilaat nyökkäilivät, osa varmisteli puhelimiaan. Kaikki olivat poikkeuksellisesti pukeutuneet tavallisiin vaatteisiin, joskin niiden alle oli oletettavasti piilotettu luotiliivit. Siinä kohtaa Yuffie kuitenkin teki oman poikkeuksensa, kuten tavallista, tyttö oli verhonnut itsensä täysin olemattomiin ja riittämättömiin vaatekappaleisiin, joiden alle ei saanut hyvällä tahdollakaan luotiliiviä. Vincent ei ollut ilmaissut mielipidettään ninjaprinsessan asusta, sillä tämä oli ennenkin taistellut vastaavissa vaatteissa. Silti hän olisi ollut paremmalla mielellä, jos toinen olisi opetellut pukeutumaan tilanteen vaatimalla tavalla.

Markin ääni sai lisää varmuutta, kun tämä siirtyi yksityiskohtiin. Silti tämä näpräsi ajoittain paitansa helmaa, mikä kieli hermostuneisuudesta. Vincent ei tiennyt, miksi nuorukainen oli liittynyt WRO:iin, tämä olisi soveltunut paremmin toisenlaisiin tehtäviin. Varmasti Edgessä oli töitä pätevälle tietokonenerolle, kaikkihan yritettiin nykyisin hoitaa verkon välityksellä.

Jälleen Vincent jätti ajatuksensa lausumatta ääneen. Hän ei silti pitänyt siitä, että Markin harteilla oli suuri vastuu. Hän halusi voida luottaa taustavoimiinsa, mutta nuorimies ei ollut omiaan herättämään luottamusta. Toisaalta ensivaikutelma saattoi pettää. Shelkekin näytti pikkutytöltä ja oli silti toiminut erinomaisesti taistelussa Omegaa vastaan, ihmisiä ei pitänyt arvioida pelkästään näiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella.

”Katsokaakin, että tuotte kaikki paikalle tiukasti kahlittuina”, Cid huomautti. ”En halua, että yksikään niistä pirulaisista vahingoittaa rakasta ilmalaivaani yrittäessään paeta.”

”Voit olla huoleti”, Vincent hymähti ystävälleen, joka sytytti tupakan ja sai suuntaansa muutaman paheksuvan katseen.

”Aye, hienoa, että vihdoin suostuit mukaan tiimityöhön, Valentine!” pilotti tokaisi. ”Saatiin paljon tolkkua tämän sakin puuhiin.”

Vincent tyytyi hymähtämään. Varmasti hommat olivat hoituneet ennen häntäkin, mutta tuntui yllättävän hyvältä tehdä jotain hyödyllistä ja saada samalla viettää aikaa ystävien kanssa. Hän ei ollut vielä ollenkaan varma, että halusi omistaa loppuelämänsä WRO:lle, mutta ainakin tämä oli uusi alku. Työskennellessään Reevelle Vincent voisi miettiä, mitä todellisuudessa halusi tehdä. Hänellä oli aikaa rakentaa elämäänsä uudestaan.

~o~

Öinen Junon oli hiljainen. Deepground oli muutamaa kuukautta aiemmin hyökännyt myös sinne ja paljon asukkaita oli kadonnut. Ihmiset pysyttelivät kodeissaan ja ne, jotka liikkuivat yöaikaan, eivät tehneet sitä yksin. Vincent kulki varjoissa ja piti silmällä kaikkea epäilyttävää. Hän ei kuitenkaan ollut vielä havainnut mitään.

Radiopuhelin särähti ja mies kohotti sen. ”Vince?” Yuffien ääni kantautui kaukaisuudesta.

”Yhym. Löysitkö jotain?”

”En. Sinä?”

”En vielä. Ota yhteyttä vasta, kun sinulla on asiaa”, mies tuhahti ja laittoi puhelimen pois. Mitä ilmeisimmin ninjaprinsessa oli jo ehtinyt pitkästyä.

Hetken päästä Vincent tunsi kännykän värisevän taskussaan. Lievästi ärtyneenä hän otti sen esille. Viestin oli parempi olla joltakulta muulta kuin tylsistyneeltä wutailaistytöltä.

Korpinhiuksinen mies naksautti puhelimensa auki. Mark ilmoitti, että Junonin alapuolella saattoi olla mahdollinen Deepgroundin tukikohta ja lähetti viestin mukana kuvan reitistä. Vincent huokaisi tajutessaan, mitä kuva esitti. Viemärikeikat eivät olleet erityisemmin hänen mieleensä. Hän kuitenkin lähetti takaisin viestin ilmoittaakseen olevansa matkalla, sujautti kännykän taskuunsa ja paikansi lähimmän viemärinkannen.

Vincent nykäisi kannen auki ja pudottautui viemäriin. Likainen vesi kulki pohjalla, mutta käytävänreunat olivat onneksi kuivia. Hän kaivoi kännykkänsä uudestaan esiin ja tarkisti Markin lähettämän kartan. Viemäriä oli vaikea hahmottaa, joten mies päätti pitää viestin toistaiseksi esillä.

Deepground osasi totisesti valita piilopaikkansa. Nimensä mukaisesti järjestö piileksi lähes aina maan alla. Vain Shinran kartano oli ollut tähänastisista tukikohdista maanpinnan yläpuolella, mutta sinnekin Vincent oli joutunut tunkeutumaan viemäreiden kautta.

Kylmät väreet kulkivat miehen selkärankaa pitkin, kun muistot tulvivat hänen mieleensä. Se rakennus oli täynnä hänen menneisyyttään. Siellä hän oli tavannut Lucrecian, oli joutunut riitoihin Hojon kanssa, päätynyt tämän koekaniiniksi ja lopulta arkkuun lähes kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Samaisessa kartanossa myös Rosso oli ryöstänyt protomaterian hänen rinnastaan ja lähes tappanut hänet. Ellei Yuffie olisi saapunut paikalle, Vincent olisi kenties kuollut.

Niin, Shinran kartanossa Vincent oli tavannut myös ensimmäistä kertaa ninjaprinsessan. Mies virnisti itsekseen muistaessaan tämän kauhistuneen huudon vampyyrista. Kun tyttö oli toipunut järkytyksestään, tämä oli ryhtynyt välillä kutsumaan Vincentiä vampyyriksi ihan vain miehen kiusaksi.

Vaikka kartanoon liittyi pahoja muistoja, yhtä lailla sieltä oli myös alkanut Vincentin uusi elämä. Hän oli tutustunut nykyisiin ystäviinsä, suostunut lähtemään näiden mukaan. Hän oli lähtenyt koston takia, mutta myöhemmin ymmärtänyt, että oli muitakin syitä elää. Ei ollut Vincentin tapaista etsiä asioista valoisia puolia, ennemmin hän tuijotti omia syntejään, virheitään, mutta hän oli viime aikoina yrittänyt nähdä asiat toisin.

Viemärit jatkuivat loputtomiin, kunnes Vincent saapui ovelle, jonka takana Deepgroundin piilopaikka mitä luultavimmin sijaitsi. Ovi oli suojattu numeropaneelilla. Vincent tiesi, että voisi ampua sen, mutta silloin hän rikkoisi määräystä aiheuttaa mahdollisimman vähän huomiota ja pelkkä numeropaneelin ampuminen tuskin riittäisi. Deepground oli varmasti suojannut ovensa murron varalta.

Vincent otti radiopuhelimen esille ja yhdisti samalle taajuudelle Markin kanssa. ”Löysin paikan”, mies ilmoitti. ”Ovi on suojattu.”

”Tiedän, työstän asiaa juuri, sir”, Mark vastasi. ”Ovela veto olla käyttämättä kulkukortteja tässä tukikohdassa.”

”He eivät ole tyhmiä”, korpinhiuksinen mies tuhahti. Varmasti Deepgroundissa kaikki mahdolliset skenaariot oli ajateltu viimeisen päälle. Niin paljon kuin Vincent Hojoa vihasikin, hänen oli myönnettävä, että mies oli nero. Hullu, täysin sairas, mutta nero. Tämä ei ollut jättänyt asioita sattuman varaan.

Kauempaa viemäristä kantautui askelia. Vincent vetäytyi ovelta syrjemmäksi kokonaan toiseen käytävään, mutta jäi odottamaan, kuka saapui paikalle.

”Otan yhteyttä myöhemmin, Mark”, hän ilmoitti pikaisesti ja laittoi radiopuhelimen pois.

Vincent latasi Cerberuksen varoen aiheuttamasta liikaa ääntä. Hän jäi varjoihin seisomaan askelten yhä lähestyessä. Joku hengitti puuskuttaen, joten tulijoiden täytyi olla jo lähellä. Samassa miehelle tuli kummallinen tunne, että joku tarkkaili häntä. Koko hänen kehonsa jännittyi valmiina toimintaan, mutta hän ei kääntynyt.

Pieni hahmo ilmestyi Vincentin vierelle ja kosketti hänen metallihansikastaan. Korpinhiuksinen mies vilkaisi tulijaa syrjäsilmällä, ja Yuffie nyökkäsi hänelle. Muutamalla eleellä tyttö osoitti myös kuulleensa äänet. Tämän huulet muodostivat kirjaimet ’D’ ja ’G’.

Kolme hahmoa ohitti käytävän. Yuffie ehti liikkeelle ennen Vincentiä ja oli hetkessä käytävän suulla. Ninjaprinsessan liikkeet olivat yllättävän äänettömiä eikä tämä edes kompastellut tavalliseen tapaansa.

Vincentin seuratessa tyttöä tämä ehti jo livahtaa pois pimeältä käytävältä. Mies kiirehti wutailaistytön perään vain nähdäkseen tämän tarttuvan miltei sulkeutuneeseen oveen. Nopeasti Vincent harppoi Yuffien luokse ja astui tämän perässä Deepgroundin piilopaikkaan. Kolmea hahmoa ei näkynyt missään.

Ovi loksahti kiinni kaksikon perässä. He olivat saapuneet jonkinlaiseen eteistilaan, josta lähti käytäviä kolmeen suuntaan. Seinät olivat kylmää betonia, samanlaista kuin Shinran rakennuksen kellarikerroksissa, paikat oli kenties rakennettu samoihin aikoihin. Kuinka moni Shinran salaisuuksista oli yhä selvittämättä ja tiesikö itse Rufus Shinrakaan niitä kaikkia?

Yuffie viittoi yhden käytävän suuntaan. Vincent nyökkäsi ja valitsi toisen, siten he pystyisivät tarkistamaan suuremman pinta-alan mahdollisimman lyhyessä ajassa. Mies kuitenkin toivoi, että Mark saisi ovikoodin ratkaistua ja muut WRO:n sotilaat ilmestyisivät pian paikalle. Hän tiesi pystyvänsä päihittämään kolme Deepgroundin rivijäsentä yksinkin, mutta koska he olivat jonkinlaisessa tukikohdassa, saattoi ikäviä yllätyksiä olla edessäpäin.

Käytävä oli himmeästi valaistu. Vincent suunnisti eteenpäin varoen aiheuttamasta liikaa ääntä metallisilla kengänsuojuksillaan. Kun hän saapui toimistohuoneen kohdalle, hän painautui seinää vasten ja hiipi eteenpäin. Ovi oli raollaan, mutta huoneesta ei kuulunut ääniä. Vincent ohitti sen ja siirtyi kohti seuraavaa. Mihin kolme hahmoa oli ehtinyt kadota? Olivatko nämä ainoat paikalla hänen ja Yuffien lisäksi? Mark ei ollut maininnut, kuinka moni Deepgroundin jäsen oli saapumassa paikalle, mutta oli täysin mahdollista, ettei tämä edes tiennyt.

Yhtäkkiä seiniä pitkin kiiri kiljaisu, joka nosti Vincentin ihokarvat pystyyn. Yuffie? Oliko ninjaprinsessalle sattunut jotain? Mies käännähti kannoillaan ja syöksyi suuntaan, josta oli vasta tullut. Hän ohitti eteisen ja jatkoi tytön valitsemalle reitille.

”Haha, luuletko tosiaan pärjääväsi koko mantereen taitavimmalle ninjalle!” huuto kantautui Vincentin korviin ja sai miehen huokaamaan helpotuksesta. Ainakin toistaiseksi ninjaprinsessa kuulosti olevan täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Käytävä laajeni suurehkoksi oleskelutilaksi, jonka keskellä Yuffie taisteli kolmea miestä vastaan. Tytön heittotähti oli puhkaissut sohvan ja jäänyt niille sijoilleen, ilmeisesti tällä ei ollut ollut aikaa noutaa sitä. Jostain tämä oli kuitenkin kaivanut esiin kunain, jolla puolustautui varsin näppärästi. Joka tapauksessa näytti siltä, että tyttö oli alakynnessä.

Vincent kuuli radiopuhelimestaan Markin äänen, mutta hänellä ei ollut aikaa vastata. Sen sijaan hän hyökkäsi tilaan ja suoraan yhden miehen kimppuun. Hän olisi kenties voinut ampua kaikki kolme, mutta nämä oli saatava elävinä ja toisekseen Yuffie liikkui sen verran nopeasti, että aina oli riski osua tyttöön.

Korpinhiuksinen mies tarttui yhtä Deepgroundin jäsentä niskasta metallihansikkaan peittämällä kädellään ja kaatoi tämän maahan. Toinen päästi huudon ja yritti taistella vastaan, mutta Vincent iski tätä niskaan tarkasti valittuun kohtaan. Tuntematon mies lysähti lattialle, yksi poissa pelistä.

”Hyvä ajoitus, Vince!” Yuffie huudahti ja virnisti leveästi.

”Yuffie, varo!” Vincent älähti toisen yhä pystyssä olevan Deepgroundin sotilaan hyökätessä tytön kimppuun takaapäin. Vaistomaisesti mies kohotti Cerberuksen, tähtäsi ja painoi liipaisinta mitään ajattelematta. Kuului huuto, kun luoti iskeytyi Deepgroundin sotilaan olkapäähän ja tämä lennähti kauemmas Yuffiesta. Mies yritti nousta, mutta Vincent oli muutamalla harppauksella tämän luona ja painoi aseensa piiput tämän rintaa vasten. Samalla hetkellä oleskelutila täyttyi väestä, kun muut WRO:n jäsenet rynnistivät sisään. Yuffie näytti olevan juuri aikeissa iskeä kunailla vihollistaan, mutta toiset taltuttivat miehen ja kaatoivat tämän lattialle.

”Hei, minä olisin voittanut yksinkin!” ninjaprinsessa protestoi.

”Tiedetään, neiti”, yksi WRO:n sotilaista vastasi. ”Hyvää työtä.”

Wutailaistyttö naurahti ja työnsi kunainsa saappaanvarteen, ennen kuin irrotti radiopuhelimen vyöstään.

”Mark, saimme kaikki kolme”, tyttö ilmoitti. Toisesta päästä kuului rätisevä vastaus. ”Tietenkään se ei ollut vaikeaa, mitä sinä oikein kuvittelet? Hei, minä osaan hommani ja sitä paitsi Vince on täällä myös! Joo, joo, lähetämme heidät nätissä paketissa Sheralle, sano sille kärttyilijälle, että lopettaa kiroilun. Me tutkimme paikat täällä ja tulemme mahdollisimman pian takaisin.”

Tyttö kiinnitti puhelimen takaisin vyöhönsä ja kääntyi katsomaan muita. ”Okei, laitetaan nämä ääliöt nippuun. Te kolme”, hän osoitti jokaista sotilasta vuoronperään, ”viette heidät Sheralle ja varmistatte, että he päätyvät lukkojen taakse. Te muut jäätte tänne auttamaan minua ja Vinceä paikkojen koluamisessa.”

Vincent seurasi, kun kolme Deepgroundin jäsentä päätyivät rautoihin. Jokin vaivasi häntä, taistelu oli ollut helposti ohitse. Liiankin helposti.

Ficcikirjasto