Punainen aamunkoitto
Luku 4
Yume
heräsi, kun aamuaurinko kipusi niin korkealle, että sen säteet pääsivät
tunkeutumaan sisälle pieneen huoneeseen. Nainen venytteli ja nousi istumaan.
Rannetta särki ikävästi ja sen ympärille oli muodostunut rengas mustelmista.
Nainen
pakottautui olemaan välittämättä kivusta. Sen sijaan hän kiirehti kaapille ja
kiskoi päällensä farkut sekä t-paidan. Vanki tai ei, hän ei esiintyisi koko
aikaa oloasussaan. Myöhemmin hän vielä harjasi hiuksensa, mutta silti hänen
olonsa tuntui epämääräisen likaiselta. Hän olisi ehdottomasti halunnut
pistäytyä kylpyhuoneessa.
Koska
vaihtoehtoja ei ollut paljon, Yume käveli ovelle ja koputti siihen. Teko tuntui
typerältä, sillä harvemmin kukaan koputteli oviin päästäkseen ulos huoneesta.
Vastausta ei kuulunut, joten Yume paukautti ovea kovempaa.
Nyt hän
kuuli askeleet käytävältä. Nainen astui nopeasti hieman kauemmas ovesta ja
puristi hammasharjaansa ja -tahnaansa vasemmassa kädessä kuin aseita. Oven
avautuminen tuntui kestävän ikuisuuden.
”Huomenta”,
Itachi sanoi hämäävän ystävälliseen sävyyn. Yume nyökkäsi, muttei vastannut
tervehdykseen.
”Haluan
kylpyhuoneeseen”, hän ilmoitti. Pelko värisi yhä hänen sisällään, eikä ollut
helppoa pakottaa itseään rauhalliseksi.
Mies ei
näyttänyt loukkaantuvan Yumen töykeästä sävystä. Hän väistyi ovensuusta ja
päästi naisen ohitseen. Itachi neuvoi Yumelle tien kylpyhuoneeseen ja kehotti
tätä sitten tulemaan olohuoneeseen aamiaiselle. Yume oli vähintäänkin
ihmeissään miehen käytöksestä, muttei esittänyt kysymyksiä. Sen sijaan hän
kiirehti pesulle niin kauan kuin tarjous oli voimassa.
Kylpyhuoneessa
ei ollut mitään ylimääräistä. Yumen oma peilikaappi oli täynnä erilaisia
purkkeja ja purnukoita, mutta täällä oli vain välttämättömin. Nainen ei antanut
sen häiritä itseään, vaan suoritti asiansa viivytellen mahdollisimman paljon.
Hän ei ollut todennäköisesti koskaan harjannut hampaitaan niin perusteellisesti
kuin sinä aamuna. Kasvojensa pesuunkin hän käytti hyvän tovin ja kuivasi ne
lopulta vessapaperiin, sillä hän ei uskaltautunut koskemaan kumpaankaan
mustaan, seinällä roikkuvaan pyyhkeeseen. Lopulta tyttö istahti pöntölle ja
painoi päänsä käsiinsä. Samalla hän pohti, millä tavoin hänen oikein olisi
parasta suhtautua vangitsijoihinsa.
Asiallisen
kunnioittavasti? Alistuvasti? Röyhkeästi ja itsepäisesti? Yume ei tiennyt.
Lopulta hän päätti yrittää olla mahdollisimman huomaamaton ja tarkkailla
tilannetta. Ehkä miehet paljastaisivat itsestään jotain oleellista. Jotain,
mitä Yume voisi myöhemmin käyttää hyödykseen. Hänen sisällään värjyi edelleen
jonkinlainen polttava kostonhalu, vaikka hän toisaalta tiedosti, ettei nyt
ollut oikea hetki pohtia kostoa. Nyt oli ensisijaisen tärkeää selvitä hengissä
ja löytää pakokeino.
Lopulta
naisen oli pakko jättää turvalliselta tuntuva kylpyhuone taakseen ja suunnata
olohuoneeseen. Hän ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään tekosyytä viivytellä.
Niinpä hän löysi itsensä hyvin pian matalan pöydän äärestä istumassa. Itachi ja
Kisame istuivat toisiaan vastapäätä ja Yume oli heidän välissään. Asetelma ei
ollut erityisen mukava, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.
Nainen
näykki aamiaistaan Kisamen mulkoillessa häntä vihaisesti ja Itachin
pysytellessä tyynen rauhallisena. Yumen vatsaa väänsi. Hän ei halunnut jäädä
Kisamen kanssa missään nimessä kahdestaan, mutta hän ei voinut suoranaisesti
sanoa nauttivansa Itachinkaan seurasta.
Yume
tunsi itsensä tungettelijaksi jossain hyvin yksityisluontoisessa tilaisuudessa.
Hän halusi yhä kiihkeämmin päästä pakenemaan, muttei ollut niin hullu, että
olisi yrittänyt sitä miesten nenän edessä. Toisaalta ehkä Kisame saattaisi
auttaa häntä. Mieshän ei halunnut Yumea taloon.
Ja
seuraavassa hetkessä Yume hylkäsi ajatuksen.
”Kauanko
aiot vielä pitää tuon elossa?” Kisame tiedusteli ja viittasi virnistäen Yumeen.
”Tarvittavan
kauan”, Itachi vastasi. Miehet kuulostivat siltä kuin olisivat keskustelleet
viikon ruokalistasta, mutta kylmät väreet matkustivat edestakaisin pitkin Yumen
selkää.
”Meillä
on tärkeämpiäkin asioita. Sinulla on”, Kisame jatkoi sinnikkäästi silmäillen
Yumea koko ajan. Nainen oli varma, että mies mietti, mistä kohtaa hänet olisi
hauskinta leikata auki. Kisame halusi ilman muuta tappaa hänet, mahdollisimman
kivuliaasti ja hitaasti.
”Minä
päätän, mikä minulle on tärkeää”, Itachi tuhahti.
Yume
puri hetken huultaan. Hän ei halunnut olla mikään objekti, jonka olemassa olo
riippui muiden mielihaluista.
”Eikö
minulla muka ole mitään sanottavaa asiaan?” hän kysyi, ennen kuin ehti estää
itseään.
”Ei”,
Kisame vastasi häijysti.
”Käytöksestäsi
riippuu paljon. Jos järjestät samanlaisia kohtauksia kuin eilen, en ole varma,
kauanko jaksan katsella sinua”, Itachi selvitti tilanteen.
”Jos
olisin saanut itse päättää, tulenko tänne vai en, minulla ei olisi syytä
järjestää kohtauksia”, Yume protestoi. ”Sinulla ei ollut mitään oikeutta tuoda
minua tänne vastoin tahtoani.”
”Minulla
oli siihen kaikki oikeus.”
”No, ei
tasan ollut! Oletko koskaan kuullut ihmisoikeuksista? Tasa-arvosta? Muiden
kunnioittavasta kohtelusta?!”
”Joko
nyt?” Kisame pisti väliin.
Yume
vilkaisi harmaata miestä ja näki tämän silmien kiiluvan. Itachi puolestaan
rypisti kulmiaan. Naisen vatsassa muljahti jälleen. Hän puri huultaan ja
toivoi, että olisi pitänyt suunsa kiinni. Kaikki tuntui vain niin väärältä ja
epäoikeudenmukaiselta.
”Ei”,
Itachi vastasi toverilleen ja vilkaisi Yumeen päin. Nainen painoi katseensa ja
jäi tarkastelemaan pöydän pintaa. Hän halusi huutaa ja raivota miehelle, vaikka
sellainen ei normaalisti kuulunut hänen tapoihinsa. Stressi vain tuntui nyt
kasvavan sietämättömälle tasolle.
”Ihmisoikeudet
ovat heikkojen suojelemiseksi. Sen, jolla on todellista voimaa, ei tarvitse
pohtia niitä. Tasa-arvo suodaan niille, jotka osoittautuvat sen arvoisiksi ja
kunnioitus on niitä varten, jotka itse sen ansaitsevat”, Itachi selosti. ”Se,
joka ei hillitse itseään, on heikko. Sen, joka ei niin sanotuista
itsepuolustustaidoistaan huolimatta kykene pelastamaan itseään, ei tule vikistä
tasa-arvosta. Ja sen, joka ei kunnioita ylempiään, ei tule anella kunnioitusta
itselleen.”
Yume
tunsi miehen edessä itsensä pikkulapseksi, joka oli tehnyt jotain luvatonta ja
sai sen takia saarnan vanhemmiltaan. Se oli ärsyttävää, sillä hän tiesi, ettei
Itachi ollut oikeassa. Silti hän ei kyennyt väittämään miehelle vastaan. Jokin
esti häntä puhumasta. Itachi ei ollut mikään pompoteltava juoksupoika. Hänelle
ei väitetty vastaan.
”Mistä
sinä tiedät minun itsepuolustustaidoistani?” Yume sai kysyttyä. Hän ei voinut
uteliaisuudelleen mitään. Hän tiesi, ettei ollut kertonut Itachille itsestään
muuta kuin nimensä, mutta silti mies oli jo ehtinyt muodostaa hänestä selkeän
mielikuvan.
”Näin
palkinnot hyllyssäsi”, Itachi totesi ja kääntyi sitten Kisamen puoleen. ”Meidän
on palattava Konohaan.”
”Naruto?”
”Ei
tällä kertaa. Tämä on kiireellisempää. Minun on käytävä.. tutkimassa asioita.”
”Sinun
pitäisi keskittyä treenaamaan kohtaamista varten ja säästellä silmiäsi. En pidä
näistä suunnitelmien muutoksista.”
”Ei
sinun tarvitsekaan pitää. Konohassa käyminen voi olla kohtaamisen kannalta
erittäin tärkeää.”
”Hyvä
on sitten, mutten pidä ajatuksesta, että tuo jää tänne yksin”, Kisame kuitenkin
huomautti. Yumea ärsytti miehen käyttämä sävy. Hän oli sentään ihminen ja
ansaitsi tulla puhutelluksi kuin tiedostava olento nyt ansaitsi. Kisamea ei
voinut edes hyvällä tahdolla luokitella ihmiseksi. Jokin mutantti mies oli
selvästi.
”Otamme
hänet mukaan. Minä huolehdin siitä, ettei hän aiheuta vaikeuksia.”
Yume
oli täysin pihalla miesten keskustelusta. Hän ei ollut koskaan kuullut mistään
Konohasta tai Narutosta, eikä hän voinut ymmärtää, mitä tarkoitti se, että
Itachin olisi pitänyt säästellä silmiään. Kumpikaan mies ei kuitenkaan
osoittanut millään tavalla, että aikoisi selittää tilanteen Yumelle tarkemmin.
Toisaalta miksi olisikaan? Kisamelle Yume oli pelkkä riesa ja Itachille taas..
Yume ei tiennyt mikä.
”Ja
toinen asia”, Itachi jatkoi.
”Niin?”
”Aion
kouluttaa häntä.”
”MITÄ?!”
Teekuppi
Kisamen kädessä musertui. Yume säpsähti ääntä ja siirtyi hieman kauemmas
Kisamesta, vaikka joutuikin silloin lähemmäs Itachia. Yumella ei ollut mitään
käsitystä siitä, mitä ”kouluttaminen” tarkoitti, mutta ainakaan Kisame ei
näyttänyt pitävän ajatuksesta. Siitä saattoi päätellä, ettei kyseessä ollut
mikään toimenpide, jonka oli tarkoitus sattua Yumeen mahdollisimman paljon.
Siinä tapauksessa Kisame olisi varmaankin hypännyt pystyyn ja taputtanut
käsiään kiivaasti yhteen silkasta ilosta. Ei, nyt oli kyse jostain muusta.
”Typykkä
ei ole mikään ninja.”
”Hän on
pärjännyt erinomaisesti useilla itsepuolustuskursseilla. Uskon, että hän
kykenee oppimaan helposti genin-tason taijutsuja. Emme voi lähteä Konohaan, jos
hän ei pärjää edes vastaantuleville lapsille.”
”Sitten
joutaakin kuolla. On ajanhaaskausta alkaa kouluttaa jotain paperinpyörittäjää
ninjaksi.”
”Minulla
ei ole tapana haaskata aikaa.”
”Entäs
jos minä en halua ninjaksi?” Yume
keskeytti jälleen. Häntä inhotti, kun miehet puhuivat hänestä kuin hän ei edes
olisi paikalla.
”Nyt?”
Kisame kysyi välittömästi. Itachi oli kuin ei olisi kuullutkaan toverinsa
kysymystä, vaan kääntyi sen sijaan puhumaan Yumelle.
”Pahoittelen,
mutta sinun toiveilla ja haluillasi ei taida tällä hetkellä olla väliä.”
Mies
nousi pöydästä ja asteli kirjahyllyn luokse. Hän nosti hyllystä muutaman käärön
ja ojensi ne Yumelle.
”Mene
huoneeseesi lukemaan näitä. Pysy siellä, äläkä tule ulos, ennen kuin saat
luvan.”
”Minä
en ole mikään koira, jota sinä voit komennella miten tahansa”, Yume huomautti.
”Kisame,
saata hänet.”
Kisame
tarrasi naista niskasta kiinni ja pakotti tämän nousemaan. Yume puristi lujaa
kääröt rintaansa vasten, kun suurikokoinen mies raahasi hänet käytävää pitkin
huoneeseen. Kisame tyrkkäsi hänet väkivalloin sisälle.
Vasta
silloin Yume pudotti kääröt lattialle ja juoksi takaisin ovelle. Hän yritti
iskeä miestä, mutta tämä tempaisi hänet seinälle yhtä helposti kuin edellisenä
päivänäkin. Yumen lyönnillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta.
”En
tiedä, mikä Itachi-samaa vaivaa, kun hän on sinut tänne ottanut, mutta kaipa
hänellä on syynsä”, Kisame ärhenteli naiselle. ”Jos hänen tilansa kuitenkin
pahenee sinun takiasi, pidän henkilökohtaisesti huolta siitä, ettet selviä
tekosistasi ehjin nahoin.”
Kisame
päästi Yumen irti, tyrkkäsi naisen selälleen lattialle ja pamautti oven
perässään kiinni. Yume haukkoi henkeä ja mietti, mikä harmaata hirviötä oikein
nyppi. Miksi mies vihasi häntä niin paljon? Ja mikä oli Itachin tila? Kuulosti
melkein siltä kuin mies olisi ollut vakavasti sairas.
Yume
työnsi molemmat miehet mielestään ja istahti tympääntyneenä futonille. Saamarin
väkivaltaiset hullut kuvittelivat voivansa komennella häntä miten tahansa.
Hetken
päästä uteliaisuus kuitenkin voitti ja nainen avasi ensimmäisen kääröistä.
Hänen oli aluksi vaikea hahmottaa sanamuotoja, sillä ne olivat jokseenkin
vanhahtavaa japania, mutta jonkin aikaa luettuaan, hän alkoi ymmärtää tekstiä
paremmin ja päästä siitä perille.
Kisame
palasi vihaisena olohuoneeseen, missä Itachi seisoi suuren ikkunan edessä ja
tuijotteli ulos. Haimies pystyi sanomaan, että hänen toverinsa mielessä oli
sillä hetkellä paljon ajatuksia.
”Tiedän,
että olet menettämässä näkösi, mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi
menettää järkesikin”, Kisame aloitti.
”Pohdin
suurimman osan viime yöstä.”
”Ja?”
”Siellä
baarissa tapahtui jotain. Jokin minussa tunnisti Yume-chanin ja jonkin hänessä
tunnisti minut. Hän ei myönnä sitä, mutta niin tapahtui. Tapasimme, koska niin
oli tarkoitettu, ja se vaivaa minua”, Itachi selosti.
”Kenties
kiinnitit vain huomiota hänen ulkonäköönsä. Typy voisi olla katseltava tapaus,
jos ei tahallaan hankkisi itseään mustelmille.”
Itachi
puisteli päätään ja tuijotti edelleen pihalle. Kisame ymmärsi, ettei nyt ollut
oikea hetki esittää kysymyksiä.
”Hänessä
on jotain. Koulutan häntä, koska vain siten voin nähdä, onko hänestä mihinkään.
Voi olla, että olen väärässä, mutta epäilen sitä.”
”Koulutukseen
menee silti vuosia. Kyllä hän voi oppia alimman tason taijutsuja, mutta hyväksi
taistelijaksi ei tulla hetkessä.”
”Ei se
minulta niin kovin monia vuosia vienyt.”
”No,
sinä nyt oletkin Uchiha. Ja toisekseen, vuosia sinultakin meni joka
tapauksessa. Aiotko todella tuhlata arvokasta aikaasi toivottomaan tapaukseen?
Typykkä on jo sitä paitsi liian vanha. Hän on sinun ikäisesi ainakin!”
Itachi
kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi lihaksikasta toveriaan. Kisame olisi voinut
vaikka vannoa, että miehen silmät näyttivät sumeilta, vaikkei Itachi ollut
taistellut pitkään aikaan.
”Pikainen
vilkaisu ympärilleni hänen asunnossaan kertoi, että hän on harrastanut lapsesta
asti itsepuolustuslajeja. Tietenkään hänestä ei ole vastusta todelliselle
ninjalle, mutta hänellä on hyvä pohja. Hänen tarvitsee vain oppia tekniikoita,
nopeutta ja chakran käyttö. Ei hänestä loistavaa tule, mutta kohtalainen
hänestä voi tulla lyhyessäkin ajassa.”
”En
silti ymmärrä, mikä tarkoitus tällä kaikella on.”
”En
minäkään vielä. Jokin sanoo, että minun on tehtävä näin. Kenties Konoha tarjoaa
vastauksia.”
”Toivoa
sopii.”
”Yhmm.”
Kisame
tuijotti toveriaan, joka ei tuntunut näkevän häntä ollenkaan. Itachi oli
vajonnut sisäiseen maailmaansa. Sillä hetkellä oli vaikea kuvitella, että
Kisamen edessä todella seisoi massamurhaaja, joka oli yhdessä yössä teloittanut
koko sukunsa pikkuveljeään lukuun ottamatta. Murhaaja, joka oli tappanut
parhaan ystävänsä saavuttaakseen voiman, jota vain harvat kantoivat. Noiden
tietojen perusteella Itachin täytyi olla todella kylmä ja sydämetön.
Nyt
mies näytti kuitenkin lähinnä väsyneeltä ja huolestuneelta. Stressi ja monet
ongelmat painoivat Itachin hartioilla, Kisame tiesi sen. Silti hän ei voinut
ymmärtää miehen viimeisintä päähän pistoa. Olihan Itachilla toki ennenkin
naisia ollut, mutta yhteisestä sopimuksesta naikkosia ei tuotu talolle.
Turvallisuutta ei riskeerattu miehisten tarpeiden takia.
Toisaalta
Kisame oli melko varma, ettei Itachi ollut käyttänyt typykkää tarpeidensa
tyydyttämiseen. Siinä tapauksessa tytöstä olisi todennäköisesti lähtenyt yön
aikana ääntä. Talo oli kuitenkin ollut yhtä hiljainen kuin aina muulloinkin.
Mistä
siis oli kyse? Kuvitteliko Itachi todella, että hänellä ja tytöllä oli jokin
mystinen yhteys? Kisame katseli toveriaan ja mietti, saattoiko mangekyo
sharingan vaikuttaa miehen mieleenkin. Voisihan olla, että sellainen taito
tekisi lopulta käyttäjästään mielipuolen.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!