Punainen aamunkoitto
Luku 7
Tasainen
paukutus kantautui harjoittelusalista olohuoneeseen. Itachi istui matalan
pöydän ääressä ja tutkaili edessään olevia papereita. Niitä ei ollut kovin
montaa, eivätkä ne loppujen lopuksi olleet niin informatiivisia kuin hän oli
toivonut. Hänestä tuntui koko ajan vahvemmin, että hänen olisi lähdettävä
käymään Konohassa. Kenties siellä olisi asiakirjoja, jotka voisivat vahvistaa
hänen epäilyksensä.
Ainoa
Itachin epäilyksiä tukeva tieto, joka papereista löytyi, oli maininta Yumen
adoptiosta 23 vuotta sitten. Tyttö oli ollut tuolloin 11 kuukauden ikäinen,
joten hän oli Itachia vain hieman reilun vuoden nuorempi. Mistään ei kuitenkaan
käynyt ilmi, ketkä olivat Yume-chanin biologiset vanhemmat ja mistä syystä
tyttö oli annettu adoptoitavaksi. Tiedot olivat kadonneet, pyyhitty pois.
Toisin sanoen jollakulla oli jotain salattavaa.
Mies
ajautui muistelemaan hetkeä, jolloin hän oli nähnyt Yumen kapakassa. Jokin
tytössä oli vain varastanut hänen huomionsa, vaikka hänen olisi pitänyt olla
täydellisen keskittynyt tehtäväänsä. Ja koko ajan Yumen läsnäolo oli häirinnyt
häntä suunnattomasti. Tässä oli jotain erikoista.
Myös
se, että tyttö kehittyi taidoiltaan hyvää vauhtia – joskin oli toivottoman
hidas chakran hallitsemisen oppimisessa – vahvisti miehen käsitystä siitä,
ettei Yume ollut aivan tavallinen tyttö. Samaan aikaan Itachi ei kuitenkaan
edes uskaltanut ajatella, että tämä olisi hylätty lapsi jostain ninjakylästä.
Ajatus oli periaatteessa täysin järjetön, sillä tokihan joku perhe olisi
ottanut orpolapsen omakseen. Ei tätä olisi tarvinnut tunkea suurkaupunkiin
tavallisten ihmisten joukkoon asumaan.
Itachi
siis pelkäsi olevansa väärässä. Hän myös tiesi, että saisi taatusti kuulla
Kisamelta asiasta, jos paljastuisi, ettei Yume ollut tavallista sihteeriä
kummempi tapaus. Pahinta kuitenkin oli, että silloin hän olisi turhaan
vaarantanut kaiken, rikkonut omia sääntöjään. Hän joutuisi tappamaan tytön.
Tappamaan
Yumen.
Aluksi
ajatus ei ollut tuntunut kovin kummoiselta. Itachi ei rakastanut tappamista,
mutta hän oli kuitenkin tottunut siihen. Joskus se oli välttämätöntä, ja ninjan
piti pystyä elämään sen asian kanssa. Yume oli kiinnittänyt häneen niin
tarkasti huomiota, että tämä oli muuttunut riskiksi jo ensivilkaisulla. Ja kun
Itachi oli vielä hetken mielijohteesta siepannut tytön.. No, tätä ei vain
yksinkertaisesti voinut enää päästää vapaaksi vaarantamatta kaikkea. Jos Itachi
tekisi niin, Kisame pitäisi huolta, että Yume surmattaisiin varmasti.
No,
joka tapauksessa alkuun Itachi oli ollut varma, että hän pystyisi tappamaan
tytön. Yhden yön pohdinnan jälkeen hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen,
että tällä saattoi olla joitain sukujuuria, joiden takia tämä oli ylipäätään
herättänyt hänen huomionsa. Kyllä hänellä oli aiemminkin ollut silmää
naiskauneudelle, muttei kesken tehtävien. Silloin naisilla ei yksinkertaisesti
saanut olla merkitystä. Ja Yume oli tunkeutunut tuon kuoren läpi yhdellä
katseella. Eli tytössä täytyi olla jotain.
Tuon yön
jälkeen Itachi oli heilunut epäilysten rajamailla. Välillä Yume osoitti
sellaista älykkyyttä, joka vahvisti hänen epäilyksiään. Välillä taas tytön
naurettavat ja lapselliset raivokohtaukset saivat miehen uskomaan, ettei
tytöstä oikeasti ollut mihinkään. Kummallisinta kuitenkin oli, että viime
aikoina hänen oli tehnyt mieli hymyillä, kun Yume tulistui jostain hänen
sanomastaan tai teostaan.
Niin,
Itachi ei sillä hetkellä oikeastaan ymmärtänyt itseään. Häntä ärsytti, että
Yume oli tunkeutunut hänen elämäänsä ja sotkenut hyvän järjestyksen. Kisame oli
oikeassa siinä, että oli olemassa tärkeitä asioita, joihin Itachin olisi
pitänyt keskittyä. Ja Yume häiritsi kovasti kaikkeen oleelliseen keskittymistä.
Siinä oli jo tarpeeksi syytä vihata tyttöä ja tappaa tämä.
Samaan
aikaan Yume toi kummasti eloa taloon sähäkällä luonteellaan. Vaikka Kisame oli
hyvää seuraa, Itachi tajusi kaivanneensa muutakin. Tunne oli kovin häiritsevä
sekin, muttei Itachi kuitenkaan voinut syyttää Yumea siitä, että tämän seura
kiehtoi häntä.
Ja
silti Yume olisi tapettava, jos osoittautuisi, ettei tämä ollut tavallista
ihmistä kummempi.
Ajatus
aiheutti Itachille samanlaista ahdistusta kuin ne aiemmat murhat, jotka hän oli
suunnitellut etukäteen. Murhat, joita hän ei ollut halunnut tehdä, mutta jotka
olivat olleet pakollisia. Yumen tappaminen ei tuntunut oikealta teolta, sillä
tyttö oli syytön kaikkeen toisin kuin ne, jotka olivat aiemmin kohdanneet
kuolemansa. Hän oli vain sattunut paikalle väärään aikaan ja katsonut Itachia
silmiin. Siitähän kaikki oli alkanut. Niin käsittämättömän pienestä eleestä.
”Sinä
vaikutat stressaantuneelta”, Kisamen ääni havahdutti Itachin. Vasta nyt
mustahiuksinen mies huomasi toisen seisovan oviaukossa. Alkoivatko hänen omat
kykynsä heikentyä? Kyllä hänen olisi pitänyt havaita Kisamen läsnäolo.
Itachi
ei vastannut haille, vaan tyytyi kohauttamaan olkiaan. Hän silmäili vielä
hetken ajan papereita ja kirosi mielessään sitä, ettei niistä tosiaan irronnut
mitään hyödyllistä tietoa. Yksi vaihtoehto olisi tietysti kuulustella Yumen
adoptiovanhempia, mutta sellainen toiminta olisi saattanut herättää liikaa
huomiota suhteessa hyötyyn.. josta ei puolestaan ollut mitään takeita.
”Typykkä
on edistynyt, mutten silti tajua tämän kaiken tarkoitusta”, Kisame jatkoi, kun
ei saanut vastakaikua aiemmille sanoilleen.
”Haluan
testata, mihin saakka Yume-chan yltää”, Itachi totesi yksinkertaisesti.
”Sinä
elättelet toiveita, että hän olisi syntynyt ninjaklaaniin. En minä ole
typerys”, haimies tuhahti.
”En ole
koskaan väittänyt sinua typerykseksi, Kisame-sama”, Itachi vastasi hyvin
kohteliaaseen sävyyn. Hän oli oikeastaan arvannut, että Kisame tajuaisi hänen
puuhansa ennemmin tai myöhemmin.
”Vaikka
hän olisikin, mitä merkitystä sillä olisi? Hänestä ei koskaan voi kehittyä
kunnollista ninjaa, on yksinkertaisesti liian myöhäistä”, Kisame jankutti
sinnikkäästi samaa, mitä hän oli jo monesti yrittänyt sanoa Itachille.
Valitettavasti
Itachi ei osannut vastata. Hän ei tiennyt itsekään, mitä tarkalleen ottaen ajoi
takaa. Hänen alitajuntansa pakotti hänet toimimaan, etsimään vastauksia,
kaivamaan Yumen menneisyyden esiin. Kyllä hän tiesi, että ninjakoulutus tuli
aloittaa nuorena. Yume oli auttamattomasti liian vanha, mutta pystyisi silti
omaksumaan joitain taitoja ja ehkä kehittymään kohtalaisen hyväksi.
Itachi
ei vain itsekään ymmärtänyt, miksi Yumen kouluttaminen ninjaksi oli niin
tärkeää. Miksei hän voinut vain hankkiutua tytöstä eroon ja jatkaa entiseen
malliin? Mitä hänen alitajuntansa oikein yritti sanoa hänelle?
”Et
tiedä itsekään”, Kisame lausui ääneen toisen miehen sanat.
”Enpä
kai, mutta se ei tarkoita, ettei vastaus olisi olemassa”, Itachi vastasi.
”Uskon sen löytyvän Konohasta.”
”Vaikka
tyttö olisi syntyjään ninja, ei ole takeita, että hän olisi juuri sinun
kotikylästäsi kotoisin”, Kisame huomautti.
”Miksi
sitten hän herätti juuri minun huomioni? Miksi minusta tuntuu kuin olisin
tavannut hänet aiemmin?” Itachi tiedusteli, vaikka tiesi, ettei Kisame pystyisi
vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Hän ei osannut vastata niihin kunnolla itsekään.
”Mistä
minä tiedän”, haimies tuhahti. ”Mutta jos välttämättä haluat jatkaa
ajatusleikkiä, niin olet ollut päälle kaksivuotias, kun typykkä on viety
kylästä. Et voisi mitenkään muistaa häntä. Ja vaikka muistaisitkin, 23 vuodessa
ihminen muuttuu paljon. Et enää tunnistaisi häntä.”
”Mutta
minä tunnistin, vaikken muistakaan”, Itachi intti.
Kisame
huokaisi ja huitaisi ilmaa. Itachi tunnisti eleen ja tiesi toisen luovuttaneen
siltä erää. Haimies oli kuitenkin niin vahvasti Yumea vastaan, että oli turha
toivoa lopullista luovutusta. Ei olisi ollut ihme, vaikka Kisame olisi itse
hankkiutunut riesasta eroon. Vain kunnioitus ja ystävyys Itachia kohtaan
estivät tätä heilauttamasta samehadaansa.
”Milloin
lähdemme?” haimies vaihtoi puheenaihetta.
”Kolmen
viikon päästä. Uskon, että siihen mennessä Yume selviää matkasta ja kykenee
edes välttävästi puolustamaan itseään”, Itachi pohdiskeli.
”Epäilen
sitä. Konohassa on liikaa hyviä ninjoja. Tyttö ei kestäisi hetkeäkään, jos
saisi heistä vastaansa edes yhden.”
”Sitten
meidän on pidettävä huolta, ettei hän haasta ketään, eikä kukaan haasta häntä.”
”Mitä
edes aiot tehdä siellä?”
”Hokagen
varastoissa on varmasti tarkkoja tietoja jokaisesta kylässä asuneesta ninjasta,
myös Yumesta, jos hän on sieltä kotoisin. Ja jos Tsunade-saman kääröistä ei
tietoa löydy, aina on olemassa Uchihojen omat aikakirjat. En usko, että veljeni
on siirtänyt niitä minnekään”, Itachi selosti ja vajosi hetkeksi muistelemaan
entistä kotiaan. Ajatus kuitenkin sattui liikaa, joten hän karisti sen mielestään.
”Aiotko
tosissasi murtautua muutaman homeisen käärön takia Hokagen tiloihin? Vaarantaa
oman henkesi selvittääksesi, että typykkä on pelkkä tavallinen nirppanokka?”
Kisamen äänestä kuuli selvästi, ettei tämä hyväksynyt ajatusta alkuunkaan.
”En näe
muuta vaihtoehtoa.”
”Suosittelen
aloittamaan niistä Uchihojen aikakirjoista. Sillä alueella ei sentään ole
jatkuvaa vartiointia”, haimies ehdotti. Ilmeisesti tämä näki selvästi, ettei
Itachin kanssa kannattanut yrittää kiistellä aiheesta.
”Saatat
olla oikeassa. Ehkä aloitan sieltä.”
*
”Aloitat
minkä?” Yume kysäisi ensitöikseen astuessaan olohuoneeseen. Hän näki selvästi,
että miehillä oli jokin tärkeä keskustelu kesken. Itachi kiirehti välittömästi
keräämään pöydällä olevat paperit ja tunki ne kirjahyllyn ylimmälle hyllylle,
jonne Yume ei ylettynyt ilman tuolia. Kisame puolestaan mulkoili tyttöä siihen
malliin kuin olisi taas kerran syyttänyt häntä jostain. Todennäköisesti
syyttikin. Vaikka lintu olisi lentänyt ikkunaan, Kisame olisi väittänyt, että
sekin oli Yumen vika. Ja päälle päätteeksi hyväkäs vielä syytti Yumea
kohtuuttomista ajattelumalleista.
”Se ei
kuulu sinulle”, Itachi vastasi. Miehen äänessä ei ollut hitustakaan
epäystävällisyyttä, mutta se kertoi kuitenkin, että vastaus oli lopullinen.
Yumea piinasi suunnattomasti jatkuva salailu. Ei sillä, että siepatut olisivat
olleet jotenkin sellaisessa asemassa, että heidän sopi odottaa valmiita
vastauksia. Silti tytöstä tuntui, että Itachi oli hänelle velkaa jotain. Mies
vain taisi olla täysin eri mieltä.
”Harjoittelitko
liikesarjoja, jotka näytin sinulle?” Itachi vaihtoi puheenaihetta näppärästi,
ennen kuin Yume ehti edes tajuta. Tyttö nyökkäsi. Uudet hyökkäysliikkeet olivat
huomattavasti vaikeampia kuin pelkät itsepuolustuskursseilla opitut, mutta Yume
uskoi päässeensä niistä jyvälle. Hän ymmärsi teoriassa, miten niiden oli
tarkoitus toimia, muttei kuitenkaan hallinnut hommaa käytännön puolella.
”Hallitsetko
ne jo?” Itachi jatkoi kyselytuntiaan. Nyt Yumen oli pakko puistella päätään.
Miehen harmistunut ilme vihlaisi häntä vatsanpohjasta. Ärtyneenä hän pakotti
tunteen pois. Hän ei totisesti ollut Itachille mitään velkaa, eikä hän
tarvinnut miehen hyväksyntää.. ja silti hän toivoi sitä salaa. Hän ei
ymmärtänyt, mistä tunne oikein juonsi juurensa. Vaikka Itachi kohteli häntä
hyvin, tämä oli vaarallinen rikollinen. Ainoat sallitut tunteet miestä kohtaan
olivat pelko, viha ja katkeruus.
”Oletko
kuitenkin edistynyt?” kuului seuraava kysymys.
”Vähän”,
Yume vastasi vihdoin ääneen. Hän oli varma, että oli saanut yhden liikesarjan
ainakin puolittain oikein. Tosin hän oli toivottoman hidas. Jopa etana olisi
pärjännyt hänelle taistelussa.
”Sekin
on jotain.”
”Kuka
tahansa nyt edistyy päivittäisellä pakkoharjoittelulla, kun hänelle ei anneta
vaihtoehtoja”, Kisame huomautti. ”Älä aseta liikaa toiveita tytön varaan.”
”Mitä
toiveita?” Yume kysyi kärkkäästi. Miehet olivat taatusti keskustelleet aiemmin
hänestä. Itachi suunnitteli jotain. Miksei tämä voinut paljastaa
suunnitelmiaan? Miksi Kisame tiesi, mutta Yume ei? Eihän tässä Kisamen pää
ollut vadilla, hemmetti sentään!
”Mene
tekemään itsellesi jotain syömistä, ettet rasitu liikaa chakra-harjoittelussa.
Olen pahoillani, mutten ehtinyt valmistaa lounasta”, Itachi totesi kuin ei
olisi kuullutkaan Yumen kysymystä.
”Mikset
voi vain vastata? Asia kuitenkin koskee myös minua!” Yume kivahti.
”Tarvitset
voimia. Olet päässyt puoli metriä puuta pitkin ylöspäin, mikä on aika surkea
saavutus jopa sinulta. Odotin paljon enemmän”, Itachi puolestaan pysytteli
omassa aiheessaan. ”Syö kunnolla, mutta terveellisesti, ja mene sitten ulos
harjoittelemaan. Tulen katsomaan myöhemmin.”
”Et ole
tosissasi!” tyttö raivostui. Hän raatoi päivät pitkät, eikä saanut yhtään
ainutta vastausta.
”Olen
tosissani. Sinun pitäisi edistyä nopeammin, sillä meillä ei ole loputtomiin
aikaa. Haluan nähdä sinun juoksevan ainakin viiden metrin korkeuteen
loppuviikkoon mennessä. Chakran hallitseminen on äärimmäisen tärkeää, jos aiot
kyetä kunnolla mihinkään muuhun”, mies selosti.
”Tiedät
varsin hyvin, etten puhu nyt mistään typeristä harjoituksista!”
”Mutta
minä puhun. Vasta kun olet osoittanut olevasi tietojen arvoinen, jaan ne
kanssasi. En päivääkään ennemmin.”
Yume
puristi kätensä nyrkkiin. Hän tunsi epätoivoista raivoa. Kukaan ihminen koko
maailmassa ei ollut aiemmin saanut häntä niin vihaiseksi kuin Itachi. Mies
näytti kaivavan hänestä aivan uusia piirteitä esiin. Tai ehkä kyse oli vain
stressistä. Yume pystyi esiintymään hillityn hallitusti ja tekemään koko
esimieskuntaan äärimmäisen hyvän vaikutuksen, vaikkeivät näiden toimet
olisikaan miellyttäneet häntä. Sen sijaan Itachin kohdalla hänen
itsehillintänsä petti yhä uudestaan.
Muista aina, että viha ja
rakkaus ovat niin lähellä toisiaan, että kulkevat käsi kädessä, Hitomin ääni huomautti Yumen
mielessä. Tyttö miltei ärähti ääneen. Hän ei ollut nähnyt ystäväänsä aikoihin
ja silti tämä pukkasi hänen alitajuntaansa jakelemaan rakkauselämän
viisauksiaan. Tosin Yume oli melko varma, ettei Hitomikaan olisi pitänyt
Itachista ja tämän ylimielisestä asenteesta.
”Tämä
ei ole oikein”, Yume tyytyi ärähtämään. Itachi oli yksinkertaisesti mahdoton.
Väittelyt päättyivät hänen voittoonsa, mutta vain siksi, että hänellä oli
valmiiksi etulyöntiasema. Samalla tavalla Yume oli pystynyt pompottamaan töissä
juoksupoikia. Normaalioloissa nämä eivät olisi koskaan alistuneet hänen
tahtoonsa, mutta töissä hänellä oli ollut valttikortteja käsissään suhteessa
juoksupoikiin. Samalla tavalla Itachi piteli nyt parhaita kortteja ja voisi
koska tahansa pelata Yumen ulos.
Tyttö
kääntyi kannoillaan ja läpsytteli paljain jaloin keittiön suuntaan. Hän oli
viime aikoina kulkenut siten melkein koko ajan todettuaan omat kenkänsä
epäkäytännöllisiksi. Ulkona ollessa varpaita tuppasi toisinaan palelemaan,
sillä kesä oli pikku hiljaa kääntymässä syksyksi. Itachi oli luvannut järjestää
hänelle sandaalit, mutta niitä ei ollut vielä ilmestynyt. Miehellä näytti tosin
olevan kiireitä, joten ehkä tämä ei ollut ehtinyt paneutua niin mitättömään
ongelmaan kuin Yumen varpaiden tulevaan kuolioon.. ei sillä, että sandaalit
olisivat suojelleet varpaita kovinkaan hyvin.
Keittiössä
Yume kaatoi vettä kattilaan ja asetti sen liedelle. Hän kaiveli valmiiksi
riisipaketin esiin. Kunnon annos riisiä riittäisi hänelle kyllä. Hän ei ollut
koskaan ollut mikään suursyömäri, eikä nähnyt syytä tapojensa muuttamiseen.
Tosin hänen kulutuksensa oli varmaankin kasvanut viime aikoina. Ainakin
lihakset olivat vahvistuneet, ja Yumesta tuntui, että hän oli jopa menettänyt
pari kiloa painostaan.
Tyttö
tuijotteli vettä odottaessaan sen kiehumista. Ruuanlaitto oli jotain niin
arkista, että sitä oli melkein vaikea mieltää osaksi hänen nykyistä elämäänsä.
Jos vankina oloa nyt ylipäätään saattoi sanoa elämäksi… Kaikki, mitä hänellä
oli aiemmin ollut, tuntui kovin etäiseltä. Oli kuin kaikki olisi tapahtunut
jollekulle toiselle. Yume kaipasi edelleen perhettään, Hitomia ja työtään,
mutta silti tuntui kuin nämä olisivat kuuluneet jonnekin hyvin kaukaiseen
aikaan. Tytöllä oli vahva aikomus päästä vielä takaisin omaan elämäänsä, mutta
hän tiesi myös, ettei mikään olisi enää koskaan ennallaan.
Jos
Yume onnistuisi pakenemaan, hänen pitäisi muuttaa. Muuten Itachi löytäisi hänet
uudestaan. Hänen olisi varmaankin piiloteltava jonkin aikaa, ennen kuin hän
uskaltaisi tavata ketään tuttujaan. Jotenkin hänen olisi varmistettava, ettei
Itachi enää koskaan löytäisi häntä, eikä myöskään satuttaisi ketään hänen
takiaan.
Ajatus
jätti tyhjän kolon sisimpään. Yume puraisi huultaan ja kaatoi riisiä veteen.
Mikä häntä oikein riivasi? Hän jaksoi eteenpäin vain pakomahdollisuuden
toivomisen varassa. Hän taisteli päästäkseen eroon Itachista. Ja nyt hänestä
tuntui epämääräisen pahalta, kun hän ajatteli sitä lopullisuutta, joka paosta
seuraisi.
”Minä
tässä pohdiskelin, kauankohan Itachi-sama jaksaa kuunnella sinun keuhkoamistasi”,
Kisame ilmoitti ja asteli huoneeseen. Yume seurasi, kun hai ryhtyi tekemään
voileipää itselleen. Tyttö oli nykyisin melko vakuuttunut siitä, että Kisame ei
osannut tehdä lämmintä ruokaa lainkaan, mutta vastasi sen sijaan
vaatehuollosta. Itachi taas kykeni valmistamaan muutamaa perusruokaa, joita
olikin sitten usein tarjolla. Miehet vaikuttivat melkeinpä pariskunnalta, jonka
tavat olivat aikaa myöten hitsautuneet pilkuntarkasti yhteen.
”Haluatko
lyödä vetoa?” hai jatkoi.
”En”,
Yume sihahti hampaidensa välistä. Hän ei ollut käynyt Kisamen kanssa vieläkään
yhtään ystävällistä keskustelua. Sillipurkki muuttui vain päivä päivältä
ärsyttävämmäksi. Kisamea Yume suorastaan inhosi, hän tunsi vastenmielisyyttä
vain nähdessään miehen. Itachiin kohdistuva viha ja ärtymys taas olivat täysin
erilaisia tunteita.
Kisame
jatkoi leipänsä tekoa Yumen vahtiessa riisejä. Tyttö totisesti toivoi, ettei
mies aikonut jäädä keittiöön syömään. Tosin jos Itachi pyöritteli edelleen
papereita olohuoneessa, ei pöydälle saisi asettaa mitään ruokatarvikkeita. Se
mies oli kumman pikkutarkka siisteyden suhteen.
”Täytyy
myöntää, että ihmettelen, ettei Itachi-sama ole jo hoidellut sinua”, hai
huomautti yllättäen melkein keskustelusävyyn ja onnistui saman tien herättämään
Yumen epäilykset.
”Ehkäpä
hän ei vain halua tappaa minua. Ehkäpä hän on tajunnut, että olen hyvää seuraa,
toisin kuin sinä”, tyttö tuhahti.
”En
puhunut tappamisesta”, Kisame hymähti.
”Mistä
sitten?” Yume kysyi, ennen kuin ehti estää itseään. Valitettavasti hänen uteliaisuutensa
ei hellittänyt edes kapakalan seurassa. Jokainen tiedonmuru saattoi olla
tärkeä.
”Tiedäthän
sinä.. miten naiset nyt yleensä hoidellaan. Hän ei ole käynyt vähään aikaan
missään, joten hän varmaankin suunnittelee käyttävänsä sinua, kun seuraavan
kerran tuntee moista tarvetta”, hai tuumasi ja ryhtyi asettelemaan
leipätarvikkeita takaisin jääkaappiin. ”Ja kun se tilanne tulee, älä kuvittele,
että suostumustasi kysytään. Itachi-sama tekee mitä huvittaa.. ja niin teen
minäkin, jos niikseen tulee.”
Niine
hyvineen hai käveli ulos keittiöstä voileipä toisessa kädessään. Yume tuijotti
miehen perään, kunnes tajusi riisien pian kiehuvan liedelle. Nopeasti hän nosti
kattilan ylös ja pienensi lämpötilaa. Hänen ajatuksensa olivat kuitenkin
toisaalla. Oliko Kisame ollut tosissaan?
Uusi
pelko puristautui tytön sisimpään. Hän tiesi voivansa huutaa keuhkonsa
käheiksi. Hän voisi vapaasti yrittää taistella vastaan, mutta mitään
voitonmahdollisuuksia hänellä ei ollut. Ja siinä Kisame oli oikeassa, ettei
Itachi ollut poistunut talosta sen jälkeen, kun Yume oli tullut sinne. Kapakala
oli ollut pari yötäkin poissa, mutta Itachi pysytteli aina pihapiirissä. Ehkä
miehellä oli tosiaan taka-ajatuksia.
Ja entä
Kisame sitten? Hain vihjaus oli kuulostanut siltä, että tämäkin oli valmis
ottamaan ilon irti lähipiirissä pyörivästä naisesta. Yume päätti salakuljettaa
chakra-harjoituksissa käyttämänsä kunain huoneeseensa. Kukaan ei koskisi häneen
kärsimättä siitä edes itse hieman.
Toisaalta
tyttö yritti rohkaista itseään ajattelemalla, että Kisame nautti hänen
pelottelemisestaan. Saattoihan hai aivan hyvin vain keksiä koko jutun
saadakseen hänet varpailleen. Kisame halusi Yumen tekevän jonkin virheen, jotta
Itachi hankkiutuisi hänestä eroon.
Mutta
kalalla oli myös pointti.. Itachilla ei juurikaan näyttänyt olevan naisia ja
mies oli kuitenkin Yumen ikäluokkaa. Sen ikäisillä oli vielä tarpeita, jotka
vanhemmilta miehiltä olivat jopa saattaneet unohtua. Tyttö ei totisesti
tiennyt, miten uutiseen olisi pitänyt suhtautua.
Kun
Yume kaatoi riisit lautaselle ja nappasi syömäpuikot, hän päätti samalla
olevansa entistä varovaisempi. Hän ei ehkä voisi voittaa, mutta ei hän noin
vain alistuisikaan. Ennemmin hän sitten vaikka kuolisi uppiniskaisuutensa
takia. Hänen oli vaikea uskoa, että Itachi kohtelisi ketään naista sillä
tavoin. Mieshän oli yleensä kuitenkin ystävällinen, vaikkakin piti
järkkymättömästi kiinni omista käsittämättömistä säännöistään. Sitä paitsi
Itachi ei ollut osoittanut mitään fyysistä mielenkiintoa Yumea kohtaan. Kenties
hän oli siis turvassa kuitenkin.
Silti
Kisame oli onnistunut istuttamaan tytön mieleen uuden pelon ja epäilyksen
siemenen.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!