Sävel elämälle: Luku 3

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle

Luku 3

Selvittyään ulos Synkästä metsästä Zidane levähti hetken tuntien syyllisyyttä ystävänsä Blankin kohtalosta. Hän tiesi, ettei voinut tehdä tämän hyväksi juuri sillä hetkellä yhtään mitään, joten hän päätti sen sijaan miettiä, miten kuljettaisi prinsessa Garnetin pois Alexandriasta. Kuningatar Brahne oli sulkenut sekä Pohjoisen että Eteläisen portin muutama viikko sitten. Ilmalaivalla olisi päässyt kulkemaan ylempien porttien kautta, mutta he olivat liikkeellä jalan.

Vivi katseli ympärilleen metsän reunalla. Hän huomasi erään yksinäisen puun takana tutunnäköisen valkoisen hahmon. Hän hiipi hiljaa otuksen viereen ja kysyi:

"Kupo? Oletko se sinä?" Moogle kääntyi Viviin päin ja näytti niin hämmästyneeltä kuin mooglen on ylipäätänsä mahdollista näyttää.

"Kupooh! En minä ole Kupo, kupo... minun nimeni on Mogni, kupo", moogle vastasi. Vivi katsoi Mognia ihmeissään ennen kuin ymmärsi, että "kupo" oli paitsi mooglenimi myös mooglekielinen sana, tosin tuskin kukaan muu kuin moogle voi koskaan saada selville, mitä se mahtaa tarkoittaa.

Vivi esitteli itsensä ystävällisesti Mognille ja kertoi sitten tavanneensa Kupon Alexandrian kellotornissa.

"Hän taisi olla jonkun Stilzkin-nimisen mooglen seurassa", Vivi selosti. Mognin ilme muuttui suorastaan hurmioituneen palvovaksi.

"Stilzkin, saisinpa joskus tavata hänet! Sanoiko hän tulevansa tännepäin?" Vivi pohti hetken:

"En muista hänen sanoneen niin, mutta kuulin, että hän sanoi Kupolle juuri, kun olin lähdössä pois, että hän matkaisi seuraavaksi johonkin oikein kylmään paikkaan". Mogni näytti nyt pettyneeltä, mutta ei vaivannut maagia asialla enempää. Sen sijaan hän kysyi, tarvitsiko pikkuinen kenties jotakin.

"Ky- kyllä, itse asiassa, me tarvitsisimme telttaa, jossa voisimme yöpyä", Vivi sanoi arasti. Hän ei olisi halunnut joutua pyytämään mitään, mutta hänestä tuntui, että prinsessa tarvitsisi paikan, jossa levätä. Hän oli itsekin voinut todella huonosti kasvihirviön käytyä hänen kimppuunsa. Mogni nyökkäsi ja kaiveli sitten selässään olevaan reppua. Hetken päästä repusta oli ilmestynyt suuri määrä tavaroita maahan, viimein moogle kaivoi sieltä myös teltan. Vivi tuijotti touhua ihmeissään. Miten niin pieneen reppuun saattoi mahtua noin paljon tavaraa?

Vivi ja Mogni menivät suuren kielekkeen alle. Steiner oli sytyttänyt sinne nuotion, ja tämä ja prinsessa istuivat sen äärellä lämmittelemässä. Vivi esitteli Mognin kaksikolle ja auttoi sitten tätä pystyttämään teltan. Zidane saapui paikalle juuri sopivasti kuullakseen, kuinka Steiner kehuskeli prinsessalle pelastaneensa tämän aivan yksin.

"Älä liioittele ruosteläjä! Kyllä asia on niin, että minun miekkani ja Vivin musta magia pelastivat sinut", Zidane huomautti suunnaten viimeisen kommentin prinsessalle. Steiner näytti siltä kuin olisi juuri tukehtumaisillaan.

"Kiitoksia siis teille kummallekin", Garnet sanoi erittäin kohteliaalla äänensävyllä. Steiner katsoi tyttöä hämillään, mutta avasi kuitenkin sanaisen arkkunsa:

"Mutta prinsessa, ilman tuota, tuota pahaista varasta, te olisitte yhä Alexandriassa. Minä suosittelen, että palaamme sinne välittömästi".

"Steiner, minä en aio palata Alexandriaa. Lähdin Zidanen mukaan omasta vapaasta tahdostani", Garnet sanoi päättäväisesti.

"Mutta, eihän se käy! Meidän täytyy lähteä nyt heti matkaan", ritari intti yhä edelleen. Nyt

Zidanekin puuttui puheeseen:

"Kuules ruosteläjä, emme voi mitenkään lähteä vielä mihinkään. Prinsessa on edelleen niin huonossa kunnossa, että hädin tuskin pystyy kävelemään. Eiköhän jäädä tähän ja nautita tästä telttailuretkestä niin kauan kuin se kestää", hän ehdotti. Ritari ei näyttänyt ollenkaan tyytyväiseltä, mutta totta kai hän ymmärsi, että hänen täytyi aina ajatella ensin prinsessan parasta.

"Hyvä on, siinä tapauksessa vartioin tätä leiriä hengelläni", hän tokaisi ja kääntyi selin muihin.

"Ihan miten vaan. Minä ainakin aion ottaa nokoset. Tule Vivi mennään telttaan lepäämään", Zidane sanoi kuulostaen jokseenkin välinpitämättömältä.

Aamu valkeni sumuisena, kuten saattoikin odottaa Usvamantereen matalissa laaksoissa, jollaisessa matkalaiset tällä hetkellä olivat. Zidane kömpi ulos teltasta ja huomasi nuotion sammuneen ja ruosteiseen haarniskaan pukeutuneen ritarin torkkuvan. Hän ei kuitenkaan vaivautunut sen enempää sytyttämään nuotiota uudestaan kuin herättämään heidän vartijaansakaan. Sen sijaan hän jätti leirin taakseen ja käveli Synkän metsän reunalle.

Kauan nuorukainen ei ehtinyt seisoskella kivettyneen metsän edessä yksin, sillä myös prinsessa Garnet oli herännyt ja seurannut häntä metsän reunaan.

"Sinun ystäväsi taisi jäädä tuonne", prinsessa sanoi tarkoittaen Blankia. Zidane nyökkäsi.

"Meidän täytyy tehdä jotain auttaaksemme häntä", Garnet jatkoi, kun poika ei sanonut mitään,

"Emme voi vain jättää häntä tuonne” .

Zidane katsoi suoraan Garnetin suklaanruskeisiin luottavaisiin silmiin:

"Juuri nyt emme voi tehdä mitään, mutta minä lupaan palata tänne ja auttaa Blankia", hän sanoi tytölle, "Blank antoi meille jotain todella arvokasta. Ennen kivettymistään hän heitti minulle Usvamantereen kartan. Tässä aivan lähellä pitäisi olla kanjoni nimeltä Jääonkalo. Uskon, että pääsemme sitä kautta pois tästä laaksosta", hän jatkoi.

"No, mitä me enää odotamme? Lähdetään matkaan", prinsessa sanoi innostuneena.

Zidane ja Garnet kävelivät yhdessä leiripaikalle ja herättivät Vivin. Myös tämä halusi lähteä mukaan, vaikka olikin kovin peloissaan. Kolmikko hyvästeli ystävällisen Mognin ja jättivät sitten metsän reunan taakseen

Mogni lensi pienillä punaisilla siivillään yhä torkkuvan Steinerin luokse.

"Hei, kaveri! Kupooohhh! Sinun ystäväsi taisivat lähteä jo", hän kuiskasi ritarin korvaan. Tämä havahtui heti ja oli samassa hetkessä jo jaloillaan. Hyvästelemättä mooglea hän ryntäsi kolisten muiden perään.

Zidane, Vivi ja Garnet olivat pysähtyneet lukemaan karttaa. Prinsessa huomautti olevansa huolissaan Steinerista. Zidane tokaisi, ettei tytöllä ollut mitään syytä huoleen, sillä jos hän yhtään tunsi ruosteista ritaria, tämä kyllä ilmestyisi hetkenä minä hyvänsä karjuen kuin jalopeura. Hän oli oikeammassa kuin osasi arvatakaan, sillä juuri samalla sekunnilla Steiner todellakin syöksyi rämisten heidän luokseen kasvot punoittaen sekä vihasta että juoksemisesta.

Ritarin raivotessa turhaan Zidane keskittyi kartan lukemiseen. Vihdoin hän alkoi päästä siitä jyvälle.

"Meidän täytyy lähteä tästä lounaaseen eli tuonnepäin", hän neuvoi näyttäen samalla kädellään suuntaa. Kaikki, paitsi Steiner, lähtivät kulkemaan pojan osoittamaan suuntaan. Pian ritarikin seurasi perässä, sillä hän ei voinut muutakaan. Hän oli vuosia sitten vannonut suojelevansa prinsessaa ja kuningaskuntaa hengellään, eikä hän voinut tehdä sitä, jos jäisi vain katselemaan, kun tämä käveli tiehensä pahaisen varkaan kanssa.

Joukkio sai kulkea melkoisen matkan usvaisessa laaksossa. Oli vaikea uskoa, että aamu oli jo valjennut jossain heidän yläpuolellaan, sillä joka puolella leijuva usva imi lähes kaiken valon itseensä. Ei ollut niin pimeää kuin yöllä, mutta ei erityisen valoisaakaan. Laakson ruoho näytti synkänvihreältä, eikä sen halki kiemurteleva joki liplatellut iloisesti. Pikemminkin se tuntui soljuvan eteenpäin masentuneesti. Laakso oli kaiken kaikkiaan synkkä paikka, eihän se ollut nähnyt auringonvaloa pitkään aikaan

Kuljettuaan hyvän matkaa he saapuivat viimein vuorenseinämän luokse. Se kohosi ylöspäin synkkänä ja lähes pystysuorana. He päättivät lähteä seuraamaan sitä. Hetken päästä seinämä kaartoi vasemmalle, ja mutkan takaa löytyikin kristallinlailla kimalteleva luolan suuaukko. Sen yläreunasta roikkui lähes miehen pituisia jääpuikkoja.

"Tämä sen täytyy olla. Eiköhän astuta peremmälle", Zidane kehotti itsevarmuutta äänessään.

Nelikko kulki kunnioittavan hiljaisuuden vallassa luolan suuaukosta sisään. Siellä heitä kohtasi aivan uskomaton näky. Vaikka ulkopuolella oli täysi kesä, sisällä kaikki oli jään ja lumen peitossa. Ilmakin oli yhtä kylmää kuin planeetan pohjoisimmilla alueilla. Siellä täällä kasvoi harvinaisia, mutta erittäin kauniita jääkukkasia, joita Garnetkin pysähtyi ihailemaan.

"Tämä on aivan uskomatonta! Olen kyllä lukenut tästä paikasta, mutta on ihan eri asia tulla tänne oikeasti", hän selitti innoissaan.

Zidane seurasi tyytyväisenä prinsessan käytöstä, mutta kehotti sitten kaikkia suuntaamaan eteenpäin, sillä häntä alkoi pikku hiljaa palella yhä enemmän. Niinpä joukkio lähti kulkemaan kohti luolan sisempiä osia jännittyneenä odottaen, mitä näkisivät seuraavaksi. Vaikka he uskoivat olleensa varautuneita mihin tahansa, kapeat ja liukkaat jäiset polut, joiden reunalta saattoi luiskahtaa helposti alas, yllättivät silti heidät. Heidän etenemisensä oli todella hidasta, sillä koko ajan heidän oli varottava jokaista askeltaan, etteivät he olisi pudonneet tyhjyyteen.

Kun Zidane, Vivi, Steiner ja Garnet olivat kulkeneet jo hyvän matkaa, he saapuivat kahden polun risteykseen. Zidane valitsi vasemmanpuoleisen heidän reitikseen. He saapuivat pieneen kammioon, jossa oli lumisen korokkeen päällä jäätynyt moogle.

"Vivi, luuletko, että voisit sulattaa hänet?" Zidane kysyi pikkumaagilta. Maagi epäröi hieman:

"E- en ole varma... voinhan minä tietysti yrittää", tämä viimein sanoi ja viittasi nuorukaista väistymään.

Vivin kohottaessa kätensä sekä puisen sauvansa Zidane perääntyi nopeasti. Maagi heitti kevyen tuli-taian kohti jääpatsasta. Seuraavassa hetkessä sen tilalla olikin enää vettä ja läpimärkä, kiukkuinen moogle.

"Sinä senkin paskiainen! Poltit minut! Auh, kupoo! Hei, olen sula! Kiitos teille! Mitä voin tehdä hyväksenne?" moogle touhotti ja laskeutui lopulta lumikasan päälle. Zidane vain huitaisi kädellään sen merkiksi, ettei mooglen vapauttamisesta ollut suurtakaan vaivaa.

"Mutta voisit tietenkin kertoa, miten täältä kanjonista pääsee ulos", hän lisäsi. Moogle nyökytteli päätään:

"Totta kai, kupo. Edes Stilzkin ei auttanut minua, vaikka kulki tästä ohi! Tosin hän ei varmaan huomannut minun olevan jään sisässä... kupo... Niin kääntykää tuosta edellisestä risteyksestä oikealle ja jatkakaa sitten vain suoraan eteenpäin, mutta olkaa varovaisia. Täällä ei ole kovin turvallista liikkua", moogle selitti. Kumppanukset kiittivät häntä kohteliaasti ja palasivat sitten vähän matkaa takaisinpäin kääntyäkseen oikealle risteyksestä.

Kävellessään toverukset pohtivat, kuka kumma Stilzkin mahtoi olla. Zidane ei muistanut kuulleensa nimeä koskaan aiemmin, eikä se ollut Garnetillekaan tuttu. Vivi kuitenkin muisti Stilzkinin varsin hyvin. Hän kertoi muille tämän olevan moogle, jonka hän oli tavannut Alexandrian kellotornissa.

Seuraavassa käytävässä kävi kova tuuli, ja Vivi jäi muista jälkeen. Zidane käänsi selkänsä tuulelle ja huuteli häntä pitämään kiirettä, ettei hän eksyisi muista. Vivi kipitti paikalle niin kovaa kuin rajussa vastatuulessa vain pääsi. Juuri kun hän saapui paikalle, jossa muut odottivat häntä, Steiner alkoi horjua, kaatui ja putosi hieman alempana olevalle tasanteelle. Zidane hyppäsi myös alas katsomaan, oliko ritari kunnossa. Tämä näytti nukkuvan, mutta Zidane epäili tämän lyöneen päänsä pudotessaan ja olevan nyt tajuton. Hän mietti kuumeisesti, mitä nyt pitäisi tehdä. Kylmyys tunki luihin ja ytimiin asti. Heidän oli ehdottomasti päästävä ulos auringonpaisteeseen, mutta he eivät mitenkään pystyisi kantamaan tajutonta ritaria.

Samassa Zidane kuuli Garnetin huutavan:

"Vivi!". Hän kääntyi ja näki myös Vivin horjuvan samoin kuin Steiner äsken. Samassa tämäkin putosi tajuttomana tasanteelle. Nuorukainen oli täysin neuvoton, hän ei todellakaan tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Hän päätti kiivetä ylös ja viedä ainakin Garnetin turvaan edelliseen käytävään ennen kuin alkaisi selvittää asiaa, mutta tasan samalla hetkellä, kun hänen onnistui kiivetä ylemmälle tasanteelle, myös Garnet pyörtyi.

Voi ei, ei häntä... Zidane ehti ajatella ennen kuin itsekin makasi tajuttomana hyytävän kylmällä maalla.

***

"Kilik, kilik", outo ääni tunkeutui Zidanen tajuntaan. Hän avasi silmänsä. Kaikkialla oli valkoista ja hänen täytyi, miettiä jonkin aikaa ennen kuin hän muisti, missä oli. Kaikki hänen jäsenensä tuntuivat kylmänkankeilta. Hitaasti hän nousi. Outo ääni veti häntä puoleensa kuin soihtu yöperhosta. Vaistomaisesti hän jätti ystävänsä käytävään lähtien itse raahautumaan tuulista käytävää eteenpäin.

Käytävä päättyi luolaan, jonka katto näytti olevan jossain kaukana korkeuksissa. Zidane ei kuitenkaan ehtinyt miettiä luolan avaruutta sen kummemmin, sillä hänen edessään leijui etäisesti Viviä muistuttava olento. Sillä oli samanlainen hattu kuin Vivillä ja keltaiset silmät, mutta ne eivät olleet suloiset ovaalinmuotoiset vaan vinot ja julman näköiset. Olento katsoi Zidanea viha ja hämmästys kuvastuen sen katseesta.

"Kuinka sinä olet vielä hengissä? Teidän kaikkien pitäisi olla jo kuolleita!" otus kysyi. Zidane ei vaivautunut vastaamaan vaan heitti sen sijaan vastakysymyksen:

"Kuka sinä olet ja mitä teet täällä?". Olento katsoi nyt poikaa halveksivasti, mutta vastasi kuitenkin:

"Olen Black Waltz numero yksi. Tehtäväni on viedä prinsessa kotiinsa ja tappaa hänen seuralaisensa", Black Waltz kohotti toista kättään ja soitti siinä olevaa kelloa "Kilik, kilik".

"Tule Sealion!" hän huusi.

Yhtäkkiä ilmestyi paikalle todella iso hirviö, joka totisesti oli nimensä mukainen. Se muistutti lähinnä suurta merikäärmettä, ja sen kasvoilla oli julmaakin julmempi ilme. Sen suomuinen vartalo kimalteli jäästä heijastuvassa valossa. Jos tilanne ei olisi ollut niinkin tukala, Zidanea olisi varmasti naurattanut, sillä olento näytti olevan täysin väärässä paikassa. Mutta häntä ei naurattanut. Vaikka Black Waltzikin oli suuri, tämä olento oli ainakin kolme kertaa sen kokoinen ja varmasti huomattavasti tappavampi. Zidanen tuijottaessa hirviötä Black Waltz komensi sen hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hän puolustautui parhaansa mukaan, mutta olento tuntui mahdottomalta voittaa. Lopulta hän päätti yrittää toista taktiikkaa ja yllätti Vivin rumemman ja suuremman kopion hyökkäämällä sen kimppuun. Se ei ollutkaan niin vahva kuin vaikutti, ja muutaman iskun jälkeen se makasi kuolleena maassa.

"Sealion, tapa hänet puolestani", olivat Black Waltzin viimeiset sanat.

Zidanen onneksi Vivi-kloonin kuolema heikensi myös Sealionia. Kun Zidane äkkiä vielä tunsi trance-tilan jälleen valtaavan kehonsa, voitto oli jo varma. Kaksi energiaa vapauttavaa iskua riitti, ja Sealion oli mennyttä. Sen kuolema herätti nuorenmiehen muistamaan jälleen yhä edelleen käytävässä makaavat ystävänsä. Hän kääntyi kannoillaan ja juoksi takaisin edelliseen käytävään.

***

Kaksi hahmoa oli seurannut Zidanen ja Black Waltzin ensimmäisen taistelua luolan yläosissa.

"Ensimmäinen Black Waltz on mennyttä. Hän ei selviytynyt tehtävästään. Tuo poika voi vielä olla kova vastus", sanoi toinen Black Waltz.

"Ei se mitään, ei hän meistä selviä", vastasi kolmas Black Waltz.

***

Zidanen saapuessa käytävään kova tuuli oli vihdoin tyyntynyt täysin ja ilma oli lämpenemään päin. Hänen ystävänsä heräilivät juuri horroksesta.

"Zidane, mitä tapahtui?" Garnet kyseli huolissaan, mutta poika vain puisteli päätään.

"En tiedä. Heräsin vasta itsekin", hän valehteli, sillä hän ei halunnut huolestuttaa kaunokaista.

Myös Vivi ja Steiner olivat havahtuneet ja kiipesivät nopeasti takaisin ylätasanteelle. Steiner katsoi avoimen epäileväisesti Zidanea.

"Ethän vain koskenut prinsessaan?" hän kysyi ja antoi äänellään ymmärtää, että piti poikaa potentiaalisena raiskaajana.

"Steiner, hän sanoi, ettei mitään tapahtunut! Minusta meidän tulisi uskoa häntä", Garnet sanoi jokseenkin loukkaantuneena Steinerin typerästä käytöksestä. Steiner kohautti olkapäitään, mutta viestitti koko olemuksellaan, että hänellä oli yhä omat epäilyksensä nuorenmiehen aikeista.

Saadakseen tilanteen laukeamaan Zidane ehdotti, että he jatkaisivat matkaa nyt, kun kaikki olivat hereillä. He kulkivat käytävää eteenpäin siihen luolaan, jossa Zidane oli juuri taistellut, ja alkoivat etsiä sieltä reittiä ulos. Pian he huomasivatkin, että yksi seinämistä oli vähemmän jyrkkä kuin muut, siinä kulki selvä polku ylöspäin. Polku oli liukas ja hankalakulkuinen, mutta edeten hitaasti kumppanukset viimein pääsivät sinne, missä luolan seinämät kohtasivat sen katon. Hieman edempänä kajasti kirkasta valoa. Toverukset ryntäsivät kilpaa sitä kohti ja saivatkin pian tuntea auringon lämmittävät säteet kasvoillaan.

Ficcikirjasto