Close

Sävel elämälle: Luku 5

Fandom: Final Fantasy IX

 Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

 Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Sävel elämälle


Luku 5




Dagger kiipesi tikkaita ylös vihaisena Zidanelle siitä, että tämä oli pakottanut hänet Alexandriaan menevään ilmalaivaan. Heidän päästyään ylös hän sätti poikaa, mutta tämä vain pyysi hieman luottamusta. Vivi avasi oven ja meni laivaan sisälle. Dagger seurasi häntä yhä raivosta kiehuen.

Zidane käänsi selkänsä ovelle ja naureskeli itsekseen. Hän oli aivan varma, että tyttö palaisi pian takaisin pyytäen anteeksi. Samassa ovi jo kävikin, ja Dagger palasi pojan luokse.
"Nopeammin kuin odotin", nuorukainen ajatteli.
"Zidane, tule pian... Vivi..." Dagger huudahti epäselvästi. Nuorukaisen naureskeleva ilme vaihtui vakavaan ja huolestuneeseen, kun hän seurasi tyttöä sisälle ilmalaivaan.
   Sisällä oli kaksi Vivin näköistä henkilöä. Heillä oli samanlaiset hiippalakit, mutta he olivat Viviä pidempiä. Pikkuinen maagi yritti vuoronperään puhua kummallekin, mutta nämä eivät vastanneet hänelle. Lopulta hän luovutti täysin lannistuneennäköisenä.
                     
Zidane käveli ystävänsä luokse ja laski kätensä tämän olalle. Hän yritti lohduttaa Viviä, vaikka ei olisi tiennyt, mitä sanoa. Hänkään ei voinut ymmärtää, mikseivät maagit voineet puhua pikkuiselle veljelleen. Hetken juteltuaan Vivin kanssa hän muisti, että ilmalaiva oli yhä menossa Alexandriaan. Hän pyysi Daggeria pitämään huolta Vivistä, sillä aikaa kun hän itse kääntäisi ilmalaivan kohti Lindblumia. Sitten hän meni ruumassa oleville tikkaille ja kapusi niitä pitkin kannelle.
                     
Steiner seisoi keskellä ilmalaivan kantta murheen murtamana. Hän sätti itseään ja laivan kapteenia mielessään. Hän ei ollut saanut kapteeniin minkäänlaista puhekontaktia, ja sitten tämä oli vain käynnistänyt laivan moottorit ja noussut ilmaan.
"Kuinka he saattoivat lähteä ilman prinsessaa! Mitä minä nyt teen? Kuningatar Brahne raivostuu minulle", hän märehti tilannetta mielessään.
"Hei, ruosteläjä!" huudahti juuri kannelle saapunut Zidane. Steiner kääntyi kannoillaan hämmästyneenä tutusta äänestä.
"Sinä? Mitä sinä teet täällä?" hän huusi tietämättä, mitä ajatella. Toisaalta hän oli iloinen, sillä jos tuo nulikka oli ilmalaivassa, olisi luultavasti myös prinsessa, mutta toisaalta hän olisi halunnut päästä tuosta varastelevasta kakarasta jo ajat sitten eroon.
                       
Zidane selitti ritarille, että Dagger ja Vivi olivat ruumassa. Sen kuultuaan tämä viimein huokasi helpotuksesta ja asettui vartioimaan ruumaan vievää luukkua. Hän ei aikonut päästää pojannulikkaa enää lähellekään prinsessaa, jos se vain suinkin olisi mahdollista estää. Nuorukainen ei kuitenkaan edes yrittänyt kannen alle vaan marssi suoraa päätä ohjaamoon kääntääkseen ilmalaivan lentosuunnan. Hän pääsikin helposti käsiksi ruoriin, sillä juuri sillä hetkellä sitä ei vartioinut kukaan. Hän tarttui siihen reippain ottein ja alkoi pyörittää sitä melko nopeasti ympäri. Ilmalaiva kallistui hieman ja alkoi kääntyä ympäri hitaasti.
                     
Steiner havahtui vartijan hommistaan, kun huomasi ilmalaivan kaartavan Lindblumin ja Alexandrian valtakuntien väliselle vuoristolle päin. Alexandrian kaupunki ei sijainnut vuoristossa vaan aivan toisella puolella valtakuntaa, joten pahat aavistukset täyttivät hänen mielensä. Laiva suunnisti melko varmasti Lindblumiin. Hän ryntäsi ohjaussillalle, jossa Zidane käsitteli ruoria tottunein ottein.
"Käännä tämä ilmalaiva välittömästi takaisin Alexandriaan!" hän karjaisi pojalle yrittäen samalla saada tämän kiinni. Nuorukainen kuitenkin onnistui väistämään ritarin tiukan syleilyn ja hyppäsi kattoon roikkumaan häntänsä varassa. Hetken kaksikko ehti jatkaa kissa ja hiiri -leikkiään, mutta sitten Dagger ryntäsi ohjaamoon.
                     
Yhtä aikaa Steiner ja Zidane vilkaisivat ohjaamosta ulos. Kannelle oli jostain ilmestynyt Black Walz, luultavasti kolmas, sillä kaksi ensimmäistä olivat kuolleita. Olento oli juuri hyökkäämässä Vivin kimppuun, kun laivalla olevat mustat maagit asettuivat puolustamaan pikkuveljeään. Valitettavasti Black Waltz oli voimakkaampi ja tappoi ne kaikki yhdellä iskulla.
                     
Steiner riensi Vivin avuksi kannelle. Zidane pyysi Daggeria ohjaamaan lentoalusta.
"Voit päättää itse, mihin menemme. Jos haluat, voit palata Alexandriaan tai sitten voit lentää Eteläisen portin kautta Lindblumiin", hän sanoi tytölle ja juoksi sitten itsekin kannelle.
"Ole varovainen!" Dagger huusi vielä Zidanen perään, mutta keskittyi sitten ilmalaivan ohjaamiseen Eteläistä porttia päin.
                     
Zidane juoksi kannelle Vivin ja Steinerin avuksi. Black Waltz kolmas valmistautui hyökkäämään. Se suuntasi ukkos-taian Viviä kohti. Pikkumaagi lensi selälleen iskun voimasta. Välittömästi Zidane heitti tälle potion-pullon ja Steiner kävi miekkoineen Waltzia vastaan.
                       
Tunneryöppy ja iskun aiheuttama tuska saivat aikaan sen, että Vivi tunsi trance-tilan ensimmäistä kertaa elämässään kasvavan sisällään. Zidanen ja Steinerin iskiessä vuoronperää Black Waltzia miekoillaan, hän keskitti kaikki voimansa tuohon olentoon iskien sitä lopulta voimakkaammalla jää-taialla kuin koskaan aikaisemmin mitään.
                     
Black Waltz horjahti ja kaatui viimein selälleen kannelle. Se oli pohjattoman pettynyt itseensä. Kykenemättömänä hyökkäämään vihollistensa kimppuun sen mielen täytti yksi ainoa ajatus:
"Minä elän tappaakseni! Minä elän tappaakseni! Minä elän tappaakseni!" se hoki taukoamatta päänsä sisällä. Sitten se nousi lentoon palatakseen lentokiiturilleen, jota Zorn ja Thorn vartioivat.
  
***

Hovinarrit olivat hermostuneita. Black Waltz kolmas palasi takaisinpäin ilman prinsessaa, eikä se näyttänyt ollenkaan voitonriemuiselta.
"Se tulee takaisin", totesi Zorn.
"Takaisin se tulee", toisti Thorn, "Pian pois mentävä. Se ei ole iloinen".
"Mentävä pois pian on. Iloinen se ei ole", Zorn toisti vuorostaan. Sitten toistensa kopioita olevat valkonaamaiset hovinarrit nousivat siivilleen ja lähtivät lentämään kohti Alexandrian linnaa.

***
Zidane ja Steiner palasivat ilmalaivan ohjaamoon, jossa Dagger keskittyi täysin ohjaamiseen.
"Hienoa, sinä päätit siis suunnata Lindblumiin", Zidane huudahti riemuissaan.
"Prinsessa, teidän täytyy heti kääntää alus takaisin Alexandriaan", Steiner puolestaan kehotti. Dagger kuitenkin pudisti päätään. Hän oli päättänyt mennä Lindblumiin ja sen hän myös tekisi, vaikka mikä olisi.
                     
Zidane vilkaisi ilmalaivan perää ja huomasi, että Black Waltz kolmas seurasi heitä ilmakiiturilla.
"Dagger, koita päästä Eteläisestä portista läpi mahdollisimman nopeasti, ettei tuo saa meitä kiinni", hän huudahti. Dagger nyökkäsi:
"Selvä".
                     
Molemmat ilma-alukset lähestyivät Eteläistä porttia mieletöntä vauhtia. Black Waltz onnistui törmäämään Daggerin ohjaamaan alukseen ja sai sen heilahtamaan niin, että kannella oleva Vivi oli vähällä pudota alas. Zidane ryntäsi pelastamaan pientä ystäväänsä. Viime hetkellä hän tarttui tätä kädestä tämän roikkuessa jo ilmalaivan ulkopuolella.
                       
Ilmalaiva lensi nyt Eteläisen portin sisällä ja sitä uhkasivat portin sulkeutuvat ovet. Joko se ehtisi viime hetkellä niistä tai murskautuisi niiden väliin surmaten heidät kaikki. Dagger kiihdytti vauhtia entisestään ja onnistui kuin onnistuikin pääsemään viime tingassa portin toiselle puolelle. Black Waltzin kiituri sen sijaan murskautui porttien väliin rikkoen koko portin samalla.
                     
Dagger hidasti lentonopeutta. Hetken kuluttua nelikko lensikin jo turvallista vauhtia kohti Lindblumin kaupunkia. He näkivät muita ilmalaivoja taivaalla risteilemässä. Alhaalla maassa näkyi peltoja ja niittyjä. Pian he kuitenkin olivat jo Lindblumin kaupungin kohdalla, ja Dagger käänsi heidän lentonsa kohti Lindblumin linnaa, jossa sijaitsi ilmalaivojen lähtö- ja tuloalusta. Hän lensi ilmalaivan sisään linnaan suuren pyöreän oviaukon läpi hitaasti ja varovaisesti. Muut eivät voineet kuin hämmästellä nuoren tytön kykyä ohjata alusta. Harvoin kukaan, joka ei aiemmin ollut harjoitellut, kykyni niin tasaiseen lentoon. Prinsessa ei ollut tehnyt yhtäkään turhaa käännöstä vaan ohjannut ilmalaivan huolellisesti ja turvallisesti perille.
                     
Kun he Dagger, Zidane, Vivi ja Steiner astuivat ulos ilmalaivasta, heitä vastassa oli kaksi Lindblumin pukuun pukeutunutta sotilasta, jotka tiedustelivat heidän aikeitaan.
"Olen prinsessa Garnet Til Alexandros 17:s. Pyydän päästä hallitsija Cidin puheille", Dagger esitti mitä kohteliaimman pyynnön. Sotilaat neuvottelivat hetken keskenään. Sitten toinen heistä kysyi:
"Onko teillä esittää mitään todistetta henkilöllisyydestänne?" Ennen kuin Dagger ehti vastata mitään, Steiner rynni esiin.
"Ei prinsessan tarvitse teille mitään todisteita esittää. Tulemme suoraan Alexandriasta. Minä olen pluton ritareiden kapteeni Adelbert Steiner", tämä touhotti. Prinsessa viittasi kuitenkin henkivartijaansa vaikenemaan ja astui sotilaan eteen näyttäen tälle kaulassaan riippuvaa kuninkaallista riipusta. Sotilas nyökkäsi ja kuiskasi toverilleen jotain. Sitten toinen sotilaista poistui kiireen vilkkaa.
                     
Sotilas palasi pian mukaan harmaapartainen mies. Dagger ryntäsi iloisena miehen luokse:
"Artania-setä! Hauska nähdä sinua pitkästä aikaa!" hän huudahti. Mies katsoi tyttöä tarkemmin:
"Se todella olet sinä prinsessa Garnet! Tulkaa kaikki mukaani", tämä sanoi riemuissaan, "Menemme tapaamaan nyt heti sinun setääsi Cidiä".
                     
Zidane, Vivi ja Steiner seurasivat Daggeria ja Artaniaa pitkin linnan käytävää. He saapuivat pyöreään huoneeseen, jota reunustivat pehmustetut penkit ja jossa oli suihkulähde. Huoneesta lähti kaksi käytävää. He menivät suoraan edellistä käytävää vastapäätä olevaan. Käytävän päässä oli hissi. He astuivat siihen, ja Artania selitti heille, kuinka se toimi:
"Lindblumin linna jakautuu kolmeen kerrokseen: yläkerrokseen, keskikerrokseen ja kellarikerrokseen, josta pääsee toiselta puolelta Lohikäärmeportin kautta alas suolle ja toiselta satamaan. Nämä kaikki kerrokset ovat yhteydessä toisiinsa tämän hissin avulla. Tästä vivusta vetämällä voitte valita kerroksen, johon haluatte päästä", hän selosti ja näytti sitten, miten päästiin yläkerrokseen, jonne he olivat juuri menossa Cidiä tapaamaan.
                     
Pian he saapuivat kuninkaalliseen vastaanottohuoneeseen. Artania meni hakemaan hallitsijaa paikalle. Hetken kuluttua Cidin valtaistuin laskeutui ylemmästä kerroksesta huoneeseen. Valtaistuimella ei kuitenkaan istunut Daggerin noin viisikymmenvuotiasta harmaapartaista setää vaan jättiläiskokoinen oglop.
Vau, jopa oglopit ovat suuria Lindblumissa, ajatteli Vivi, joka oli erittäin vaikuttunut linnan koosta. Steiner sen sijaan oli kaikkea muuta kuin ihastunut, hän oli raivoissaan.
"Eikö tämä pelleily voisi jo loppua! Tuokaa oikea hallitsija Cid paikalle!" hän huusi välittämättä pätkääkään omasta arvokkuudestaan.
                     
Oglop nousi ohuille jaloilleen ja alkoi kaikkien hämmästykseksi puhua:
"Minä olen hallitsija Cid. Valitettavan välikohtauksen takia vaimoni muutti minut oglopiksi ja karkasi uusimmalla ilmalaivallani, Hilda Garde toisella", oglop sanoi. Kaikki tuijottivat Cidiä.
                     
Lopulta Dagger katkaisi hiljaisuuden sanomalla muuttuneelle sedälleen, että haluaisi keskustella tämän kanssa hänen äidistään. Cid oli samaa mieltä, mutta halusi kuitenkin lykätä keskustelua seuraavaan päivään, sillä hän epäili prinsessan olevan väsynyt pitkästä matkastaan. Niinpä hän suositteli, että tämä menisi lepäämään, jotta olisi seuraavana päivänä virkeä.

***

Zidane käveli myöhemmin iltapäivällä vilkasta Lindblumin katua pitkin kohti erään tuttavansa baaria. Hän ei ollut lainkaan tyytyväinen linnassa saamaansa lounaaseen. Olihan se ollut hienon näköinen, mutta syömistä siinä ei ollut nimeksikään, eikä maku ollut kovin ihmeellinen. Hän ei kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, miten kukaan pystyi syömään sellaista ruokaa joka päivä.
                     
Tullessaan baarin edustalle nuorukainen vilkaisi kylttiä, johon oli kirjoitettu päivän menu. Listalla oli yhtä hänen suosikeistaan hiljaisuuden soppaa, joka oli paitsi erittäin maukasta myös hyvin täyttävää. Hän marssi sisään baariin ja tilasi soppaa tuttavaltaan Bobolta, joka ryhtyi heti valmistamaan sitä.
                     
Samassa Zidane kuuli pehmeän, mutta ärtyneen äänen selkänsä takaa:
"Voisitkohan mitenkään väistää. Seisot kaikkien tiellä", tokaisi Lilian, baarin tarjoilija. Nuorukainen katsoi nuorta seksikästä naista hyvin pitkään ennen kuin väisti tätä. Tämän kulkiessa hänen ohitseen hän pysäytti naisen ja kysyi:
"Miten olisi kiinnostaisiko sinua lähteä ilmalaiva-ajelulle? Vain me kaksi..."
                     
Nyt oli Lilianin vuoro tuijottaa nuorukaista silmät suurina. Hän ei ollut koskaan päässyt ilmalaivan kyytiin.
"Todellako? Tarkoititko tuota ihan oikeasti? Ilmalaivalla?" hän kysyi äänessään hitunen toiveikkuutta siitä, että kyseessä ei olisikaan vain typerän pojankoltiaisen huulenheitto.
"Kuulostaa siltä, ettet ole koskaan ollut ilmalaivassa", Zidane sanoi vastaamatta tytön varsinaisiin kysymyksiin. Enempää hän ei ehtinytkään sanoa, sillä baaritiskin ääressä istuskellut rottanainen alkoi puhua vihaisella äänellä:
"Onko sinun aivan pakko häiritä muita asiakkaita, apinan häntä?" tämä kysyi ivallisesti.
                     
Zidane käännähti suutahtaneena naisen puoleen.
"Mitä hel-! Itselläsi on häntä myös, rotan naama!" hän iski vastaan.
"Rotan naama? Kunhan olen juonut tämän, annan sinulle kunnolla selkään" nainen kivahti. Nyt baarin omistaja Bobo alkoi näyttää huolestuneelta ja pyysi, että Zidane hoitaisi asiansa baarin ulkopuolella.
                     
Nainen nousi tiskin äärestä ja käänsi kasvonsa nuorukaiseen, jonka kasvoille ilmestyi erittäin epäuskoinen ilme.
"Eipä olla nähty pitkään aikaan, Zidane", nainen sanoi nyt jo huomattavasti iloisemmalla äänellä.
"Hei! Mitä kuuluu? ...Odotas..." poika vajosi mietteliäännäköiseksi.
"Oletko unohtanut nimeni?" nainen kysyi pettyneellä äänellä. Zidane puisteli päätään:
"En tietenkään. Sinähän olit Helga, eikö niin". Nainen ei kuitenkaan näyttänyt tyytyväiseltä.
"No, ehkä Christine sitten?" Nainen puisteli vuorostaan päätään.
"Nyt muistan. Asuit naapurissani! Olet tietenkin Rachel! Miten menee?" Zidane huudahti näyttäen varsin tyytyväiseltä itseensä, "Oletpa sinä kasvanut isoksi"
"Sinä senkin likainen...!" nainen korotti ääntään, mutta ei kuitenkaan vihaisesti.
"Laskin vain leikkiä. En koskaan unohda sievän tytön nimeä", nuorukainen sanoi naureskellen, "Miten menee, Freya?"
"Samaa vanhaa", tämä vastasi näyttäen masentuneelta.
                     
Freya vaelteli ympäri maailmaa etsien kadonnutta rakastaan sir Fratleyta. Siten hän oli elänyt jo viisi vuotta löytämättä tätä kuitenkaan. Hän oli nähnyt monia paikkoja ja tutustunut moniin ihmisiin, mutta ei koskaan ollut täysin onnellinen ilman rakastaan. Monet sanoivat sir Fratleyn kuolleen, mutta Freya ei uskonut sitä. Syvällä sisimmässään hän tiesi tämän olevan vielä elossa. Hän täytyisi vain jatkaa etsimistä kunnes lopulta heidän tiensä kohtaisivat jälleen.
                     
Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ollut Lindblumissa seuraamassa rakkaansa jalanjälkiä. Eräs toinen seikka oli tuonut hänet sinne, metsästysfestivaalit. Ne pidettiin joka vuosi samaan aikaan ja Freya oli viimeisen kolmen vuoden ajan osallistunut niihin joka kerta. Ne olivat hyvää harjoitusta hänelle, sillä kiertäessä maailman kummallisimmissakin paikoissa hänen tarvitsi pitää yllä hyvää taistelutaitoa.

***

Seuraavana päivänä Dagger ja Cid keskustelivat Cidin valtaistuinsalissa. Hallitsija tiedusteli prinsessalta tämän äidin vointia. Dagger oli pitkään hiljaa. Sitten hän kertoi, että kuningatar vaikutti muuten hyvinvoivalta, mutta oli käyttäytynyt hänen isänsä kuoleman jälkeen hyvin omituisesti. Se tosin ei ollut mikään ihme, sillä kuningaspari oli ollut hyvin rakastunut. Kuningatar Brahnen oli täytynyt järkyttyä syvästi miehensä kuolemasta. Dagger kääntyi nyt katse anovana setäänsä päin.
"Emme ole äidin kanssa puhuneet paljoakaan viime aikoina, ja outo mies on hiippaillut linnassa... Minä, minä en tiedä enää, mitä on oikein tekeillä. Olen yrittänyt saada muutkin huomaamaan tämän, mutta kukaan ei ota minua vakavasti. Kaikki vain kuvittelevat, että olen sekaisin isäni kuolemasta", hän sanoi tuskaisen turhautuneella äänellä.
                     
Cid nyökkäili ja sanoi olevansa iloinen, että Dagger oli tullut puhumaan hänelle. Tyttö hymyili, ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa, hieman ja huomautti olevansa varma, että hallitsija Cid oli ainoa ihminen, jota hänen äitinsä voisi edes mahdollisesti kuunnella. Hän myös kertoi, kuinka oli suunnitellut karkaavansa teatterilaivan mukana Lindblumiin.
"Hassua, minulla ei ollut aavistustakaan, että he aikoivat siepata minut" hän sanoi jo vähän naurua äänessään puhuessaan Tantaluksen väestä.
                     
Nyt Cid näytti nauravan, sikäli kun oglopit voivat nauraa. Hän kertoi, että hän oli ollut koko sieppausajatuksen takana, sillä hän oli kauan sitten luvannut Daggerin isälle, että jos jotain tapahtuisi, hän suojelisi prinsessaa parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt kun Alexandrian tilanne näytti epävakaalta, hän oli päättänyt noutaa prinsessan luokseen, mutta ei voinut toimia suoraan, sillä se olisi voinut aiheuttaa sodan.
" - - joten pyysin Bakulta apua. Hänellä oli täydellisen hyvä syy matkustaa Alexandriaan ja takaisin ilman, että kukaan epäilisi Lindblumin olevan kaiken takana", hän selitti Daggerille.
                       
Prinsessa hymyili loistavalle suunnitelmalle, vaikka se ei ollutkaan toiminut juuri niin kuin sen olisi pitänyt, tai ehkä juuri siksi. Sitten hänen ilmeensä muuttui kuitenkin taas huolestuneemmaksi. Hän kertoi sedälleen, mitä oli nähnyt Dalin kylässä: vivinkaltaisia mustia maageja.
"En tiedä, miksi he muistuttivat niin paljon Viviä, mutta jos äiti aikoo käyttää heitä sotaan..." hän sanoi onnettomalla äänellä pystymättä lopettamaan lausetta.
                     
Cid näytti siltä kuin olisi halunnut halata veljentytärtään, mutta valitettavasti se ei ollut mahdollista. Sen sijaan hän sanoi, ettei antaisi Brahnen alkaa sotia ketään vastaan.
"Ei hän voi tehdä mitään niin kauan kuin Lindblumilla on ilmalaivoja joka puolella Usvamannerta", hän yritti rohkaista tyttöä. Tämä näytti edelleen onnettomalta ja pyysi anteeksi aiheuttamaansa vaivaa. Cid kuitenkin huitaisi ilmaa lyhyellä kädentyngällään ja kielsi tyttöä olemasta niin muodollinen.
"Autan sinua siksi, että olen setäsi, en sen takia, että olen Lindblumin hallitsija", hän sanoi.

***

Zidane heräsi, kun kiusallinen auringonsäde tunkeutui verhojen välistä hänen sänkynsä tyynylle ja samalla suoraan hänen suljettujen silmäluomiensa läpi hänen tajuntaansa. Hän nousi sängystä ja venytteli raukeasti. Hän ei ollut nukkunut pitkään aikaan niin hyvin kuin edellisenä yönä. Sänky oli ollut suorastaan loistava, sopivan pehmeä ja eikä yhtään liian pieni. Hän tunsi itsensä virkistyneeksi ja alkoi pohtia, mitä tekisi seuraavaksi.
                     
Samassa Vivi löntysteli nuorukaisen huoneeseen. Hänkin näytti pirteältä ja valmiilta uuteen päivään toivotellessaan hyviä huomenia ystävälleen. Nuorukainen ihmetteli, miten pikkuinen maagi oli niin varhain hereillä. Vivi kohautti olkapäitään ja alkoi sitten puhua Lindblumista.
"En ole koskaan nähnyt näin paljon ihmisiä kerralla. Lindblumin täytyy olla kiireinen paikka. Minnehän ihmiset menevät, jos he haluavat olla yksin?" hän pohti.
                     
Zidane kertoi ystävälleen Lindblumin olleen aina samanlainen. Sinne tuli ihmisiä ympäri maailmaa, kuka mistäkin syystä. Ilmalaivainsinöörit tulivat sinne, koska missään muualla ei ollut yhtä hyviä työmahdollisuuksia heille. Kuvanveistäjillä ja kauppiailla riitti myös työtä suurkaupungissa, joten heitäkin oli muuttanut suurin määrin sinne. Poika ei muistanut, miksi itse oli alun perin tullut Lindblumiin, mutta sillä ei ollut oikeastaan merkitystä, sillä siitä oli kuitenkin tullut hänen oikea kotinsa. Hän oli päässyt asumaan Tantaluksen joukkion kanssa, ja nämä olivat muodostaneet hänen perheensä, ehkä hieman omituisen, mutta perheen kuitenkin. Hänellä ei ollut muuta perhettä ja tämä ainakin sai hänet tuntemaan olonsa kotoisaksi.
"Asuvatko he yhä täällä?" Vivi kysyi. Zidane nyökkäsi virnuillen.
"Kyllä, meillä on oma piilopaikkamme teatterialueella. Ajattelin juuri mennä käymään siellä. Haluatko tulla mukaan?" poika kysyi maagilta.
"Itse asiassa ajattelin kierrellä katselemassa kaupunkia", tämä vastasi. Nuorukainen tarjoutui antamaan pienen opastetun kierroksen maagille, mutta tämä totesi, että viettäisi mielellään hieman aikaa yksinään. Zidane kohautti olkapäitään ja ehdotti, että Vivi menisi etsimään itselleen söpön tytön. Tämä loi nuorukaiseen kummeksuvan katseen ja tepasteli sitten heiluen ulos huoneesta.

***

Samaan aikaan Steiner harhaili ympäri kaupunkia tuskaillen, että se oli aivan liian suuri. Hän tunsi olevansa täysin eksyksissä. Itse asiassa hänellä ei ollut aavistustakaan, missä oli ja miten hän pääsisi takaisin linnaan. Lopulta hän päätti pysäyttää jonkun ohikulkijan ja kysyä tietä.
                       
Pian hän näkikin punaiseen pukeutuneen naisen lähestyvän. Hän pysäytti tämän.
"Oletpa sinä pukeutunut hassusti", nainen sanoi.
"Olen Adelbert Steiner, kapteeni Alexandriasta. Pyytäisin sinua ystävällisesti neuvomaan minulle tien takaisin linnaan", Steiner sanoi kaikkein kohteliaimmalla äänellään, vaikka häntä ärsyttikin naisen kommentti hänen pukeutumisestaan. Hänen yllätyksekseen nainen ei vastannutkaan hänen kysymykseensä vaan purskahti hersyvään nauruun. Hieman rauhoituttuaan tämä pyyhki vedet silmistään ja kääntyi ritariin päin.
"Tuo oli uusi! Mutta olen pahoillani, minä en tapaile pummeja. Sinun kannattaisi heittää pois tuo ruosteinen haarniska, se on ällöttävä!" Näin sanottuaan nainen asteli pois yhä hihitellen.
                     
Hämmästynyt ritari jäi tuijottamaan naisen perään ymmärtämättä lainkaan, mitä tämä oli tarkoittanut.
"En tapaile pummeja? Tuo oli uusi?" hän pyöritteli mielessään saamatta yhtään tolkkua naisen sanoihin. Lopulta hän päätti luovuttaa ja käveli jotain vihanneksia myyvän vanhan naisen luokse. Tämä ehdotti heti, että ritarin kannattaisi kiillottaa haarniskansa.
                     
Steiner ei kuitenkaan välittänyt vanhuksen sanoista. Sen sijaan hän kääntyi tutkimaan vihanneksia. Hän ei ollut ennen nähnyt sellaisia, ilmeisesti niitä ei kasvanut Alexandriassa.
"Mitä nämä ovat?" hän kysyi vanhukselta. Tämä kertoi, että vihanneksen olivat nimeltään suolakurkkuja ja että ne olivat lähes jokaisen lindblumilaisen suosikkiherkkua. Steiner kysyi heti, saisiko maistaa niitä. Nainen nyökkäsi ja ojensi yhden melko isokokoisen kurkun ritarille. Tämä tunki sen kokonaisena suuhunsa, puri palasiksi ja nielaisi. Hetken kuluttua tämän ilme muuttui tyynenrauhallisesta äärimmäisen järkyttyneeksi, ja tämä karjaisi ilmoille kovaäänisen huudon.
                     
Vanhus katsoi ritaria kunnioittavasti. Kukaan ei koskaan ollut pystynyt syömään yhtä kerralla kokonaisena. Ritari veti henkeä vielä hetken verran, mutta kääntyi lopulta, jo selvästi rauhoittuneena, takaisin vanhuksen puoleen ja huomautti tämän olleen oikeassa.
"Se oli todella hyvää".

***

Tällä välin Vivi oli onnistunut vaeltamaan kauppa-alueelle. Pian hän näki viehättävänoloisen pienehkön esinekaupan. Hän tepasteli sisälle tavaran täyttämään puotiin. Siellä tuoksui hyvälle. Erilaisia ruokien ja mausteiden tuoksuja oli sekoittunut toisiinsa ja parannusjuomien erikoinen aromi vielä sekoittui niihin. Pikkuinen maagi ryntäili edestakaisin puodissa ahmien itseensä erikoista tuoksua ja katsellen erikoisia tavaroita.
                     
Viimein hän näki erään purkin pohjalla pähkinän. Se ei ollut mikään tavallinen pähkinä, hän ei ollut aiemmin nähnyt sellaista. Sen tuoksukin oli erilainen kuin muiden ja kuori hieman tavallista pehmeämpi. Hän poimi sen purkin pohjalta päättäen ostaa pähkinän. Kävellessään kasalle hän huomasi kaupassa mainoksen. Hän pysähtyi lukemaan sitä.
"Metsästysfestivaalien myynti loppuu tänään", luki mainoksessa.
                       
Pikkuinen innostui. Lindblumissa olisi festivaalit! Hän rakasti kaikenlaisia iloisia ja hauskoja tapahtumia, ja festivaalit olivat aina sellaisia. Iloisena hän marssi kassalle maksamaan pähkinää kysyen samalla hieman tarkempaa tietoa festivaaleista.
   Kassalla oleva tyttö antoi hänelle pähkinän, jota kutsuttiin kupopähkinäksi, ilmaiseksi, koska se oli viimeinen laatuaan. Sitten hän kertoi Viville, että kaupungissa olisi tänään paljon eläimiä festivaalien kunniaksi.
"Kuulostaa hauskalta! Kiitoksia!" Vivi huudahti ja kipitti ulos puodista. Tyttö jäi tuijottamaan ihmeissään maagin perään. Hän ei voinut ymmärtää, mitä hauskaa oli irti juoksevissa pedoissa. Sitten hän muisti tarkemmin, mitä oli oikeastaan pikkuiselle sanonut:
Hetkinen! Sanoinko minä taas 'eläimiä', hän pohti.

***

Zidane nousi ilmataksista ja saapui teatterialueelle. Hän suorastaan juoksi portaat alemmalle tasolle ja sieltä suuren kellon luokse. Kellon lähistöllä oli pieni, jokseenkin vaikeasti havaittavissa oleva, oviaukko. Hän meni siitä sisään ja nousi portaat ylös. Huoneessa pyöri kellon koneisto, mutta lisäksi siellä oli kerrossänky sekä pyöreä pöytä, jonka ympärillä oli muutama tuoli. Ketään ei ollut paikalla. Paikka näytti siltä, ettei siellä ollut ollut ketään vähään aikaan, sillä paksu pölykerros oli laskeutunut lattialle ja pöydän pinnalle. Nuorukainen tunsi olonsa hieman pettyneeksi. Hän oli toivonut näkevänsä ystävänsä jälleen, mutta turhaan.
"Mitähän minä nyt tekisin?" hän mietti. Samassa kello päästi komean kumahduksen. Nuorukainen vilkaisi sitä ja huomasi sen näyttävän jo iltapäivää.
"Oho, onpas jo myöhä. Mitähän Dagger mahtaa tehdä juuri nyt?"

***

Mitä minä voin tehdä?  Dagger pohti epätoivoisena Lindblumin linnan vierashuoneessa.
Kello soi. Esityksen teatterialueella on täytynyt loppua.
                     
Dagger nousi sängyltä ja aikoi mennä portaita alas, mutta vartija ryntäsi häntä vastaan.
"Tarvitsetteko jotain Teidän Korkeutenne?" tämä kysyi erittäin kohteliaalla äänellä. Dagger huokasi kyllästyneesti.
"Ei kiitos. Ajattelin vain mennä ulos ja katsella hieman ympärilleni", hän vastasi.
"Olen pahoillani, Teidän Korkeutenne, mutta en voi mitenkään sallia sitä. Juuri nyt Lindblumiin on saapunut monia ihmisiä metsästysfestivaalien takia. Sellaisessa hälinässä on vaikea pitää huolta Teidän turvallisuudestanne. Lisäksi on vain muutamia henkilöitä, jotka edes tietävät Teidän olevan täällä. Tämä kaikki on Teidän omaksi parhaaksenne. Olkaa niin ystävällinen ja yrittäkää ymmärtää", vartija selosti puistellessaan päätään kiivaasti.
"Hyvä on, minä ymmärrän", Dagger sanoi alistuneesti masentuneella äänellä. Hän kääntyi ympäri ja asteli takaisin istumaan sängylleen. Hän tunsi olonsa todella turhautuneeksi. Hän ei ollut tullut Lindblumiin suojeltavaksi vaan auttaakseen äitiään. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän sitä.

***

Zidane tuijotti yhä kelloa miettien Daggeria, kun yhtäkkiä piilopaikkaan ryntäsi kaksi pientä lasta, tyttö ja poika. Zidanen nähdessään nämä pysähtyivät niille sijoilleen ja jäivät tuijottamaan häntä. Sitten he riensivät tervehtimään nuorta miestä.
"Mikset ole kertonut, että olet palannut?” poika, jonka nimi oli Bunce, huudahti. "Mekin kuulumme Tantalukseen".
                     
Zidane katsoi kummissaan kaksikkoa. Hän ei ollut nähnytkään heitä koskaan aikaisemmin. Tyttö, nimeltään Lucilla, nyökkäili.
"Kyllä. Baku-eno sanoi, että jos löydämme joitain aarteita, niin voimme liittyä Tantalukseen", tämä selitti innoissaan. Samalla hän ojensi käsiään nuorukaista kohti ja näytti, mitä piilotteli niissä.
"Vau, pari sprarrowin siipiä! Tuo onkin jo aikamoinen aarre", nuorukainen huudahti. Nyt kumpikin lapsi nyökkäili hymyillen.
                       
Bunce kääntyi uteliaana Zidaneen päin ja kysyi, oliko suunnitelma toiminut. Zidane vastasi myöntävästi ja kertoi prinsessan olevan linnassa parasta aikaa.
"Todellako? Miltä hän näyttää? Onko hän söpö?" Lucilla kysyi.
"Pyysitkö häntä jo ulos?" Bunce jatkoi. Kaksikon pettymykseksi Zidane puisteli päätään.
"En. Hän on prinsessa ja minä... no, tiedättehän... joten... en tiedä", hän takelteli.
"Olen varma, että hän kaipaa sinua", Lucilla sanoi sympaattisella äänellä.
"Niin, sinun pitäisi mennä tapaamaan häntä", Bunce säesti siskoaan. Sitten he hyvästelivät nuorukaisen ja lähtivät etsimään lisää aarteita.
                     
Zidane kääntyi jälleen tuijottamaan kelloa. Häntä mietitytti, oliko Dagger onnistunut puhumaan Cidille. Hän päätti yrittää päästä tytön puheille linnaan. Hän lähti piilopaikasta ja käveli takaisin ilmataksiasemalle. Hän nousi taksiin ja pyysi kuskia viemään hänet linnalle.
                     
Pian nuorukainen olikin jo linnan edustalla. Hän pääsi ovella olevien vartijoiden ohitse helposti aina vierashuoneille asti. Saapuessaan vierashuoneeseen, jossa prinsessan olisi pitänyt olla, hän törmäsikin yllätyksekseen Steineriin, joka oli parahiksi löytänyt tiensä takaisin linnaan. Steiner katsoi häntä murhaavasti.
"Mitä olet oikein tehnyt prinsessalle? Missä hän on?" hän raivosi nuorelle miehelle. Tämä katsoi ruosteritaria kummeksuen.
"Rauhoitu, vastahan minä tulin paikalle", hän sanoi.
                     
Steiner ei kuitenkaan rauhoittunut. Prinsessan olisi pitänyt olla huoneessa, mutta nyt häntä ei näkynyt missään. Zidane kehotti tätä uudestaan rauhoittumaan ja ehdotti, että Dagger olisi saattanut mennä ulos kävelylle. Moinen ajatus sai kuitenkin Steinerin suorastaan kiehumaan.
"Kuinka voit olla noin rauhallinen! Tämä on vakava asia! Oletko jo unohtanut, mitä vaaroja hän joutui kohtaamaan päästäkseen tänne? Entä jos jotain kamalaa tapahtuu hänelle!" ritari huusi Zidanelle päin naamaa. Sitten hän hiljeni hetkeksi ja huusikin jo seuraavaksi itselleen:
"Mitä minä oikein teen täällä? Minun täytyy mennä etsimään häntä.” Hän kääntyi jälleen poikaan päin. "Pois tieltä!" Sitten hän jo kolisi portaita alas linnan muihin osiin.
                     
Zidane katseli ympärilleen huoneessa miettien samalla, minne Dagger olisi oikeastaan voinut mennä. Hän päätti mennä takaisin sinne, mistä oli tullut. Kun hän pääsi suihkulähdehuoneeseen, hän kuuli jotain tuttua
"...Ääneen  menneisyyden me nyt yhdymme/ Se harmoniaan meidät tuudittaa..." kaikui laulu pitkin käytäviä. Nuorukainen tunnisti äänen samaksi, jonka oli kuullut Dalin kylässä. Se ei voinut kuulua kellekään muulle kuin Daggerille.
                     
Ääni kantautui yläkerrasta. Nuorukainen ryntäsi hissille vievään käytävään, mutta vartija esti hänen matkantekonsa. Poika pohti, miten voisi päästä miehen ohi. Hän palasi takaisin vierastiloihin ja näki siellä nukkuvan vartiomiehen. Silloin hän sai loistavan idean. Hän herätti miehen hätäisesti.
"Hei, näin juuri epäilyttävän hahmon hiipparoivan täälläpäin", hän huusi vartijalle. Tämä ponnahti ylös ja lähti juoksemaan nuorukaisen ohjeiden mukaan yläkertaan. Tämä näytti kuitenkin juoksevan suoraan suihkulähdehuoneeseen, joten Zidane ryntäsi prinsessan makuuhuoneeseen huutaen samalla, että hahmo oli livahtanut sinne.
                     
Vartija kääntyi kannoillaan ja juoksi pojan perään vain saadakseen kovan iskun päähänsä maljakosta. Isku tainnutti hänet täysin, mikä olikin ollut Zidanen suunnitelma. Hän puki miehen vaatteet omiensa päälle ja raahasi tämän sitten portaiden alle piiloon kaikkien katseilta. Sitten hän palasi suihkulähdehuoneeseen ja pääsi tällä kertaa siellä olevan vartijan ohi hissille.
                     
Zidane nousi hissillä yläkertaan. Sen sijaan, että hän olisi mennyt tuttua reittiä Cidin valtaistuinsaliin, hän kääntyikin vasemmalle äänen suuntaan. Hän saapui hissin konehuoneeseen ja kapusi edelleen portaita pitkin ylös kunnes tuli ulos muurille. Sieltä hän kulki torniin ja näki viimein Daggerin nojailemassa muuriin ja laulamassa outoa laulua.
"...Yli taivaan kannen nyt näen linnun kiitävän/ Leikaten varjon pilven lumivalkoisen...",  Dagger laulu katkesi hänen huomatessaan pojan.
"Miten ihmeessä sinä pääsit tänne?" hän kysyi hämmästyneenä.
                       
Zidane vain nauroi. Hän huomautti sen olevan aivan helppoa hänelle.
"Minähän teen tätä elääkseni", hän totesi hymyillen. Dagger vastasi hymyyn jokseenkin vaivaantuneena. Olisihan hänen se pitänyt muistaa.
                     
Nuorukainen katseli ympärilleen tornissa ja huomasi hieman ylempänä suuren kaukoputken. Hän kiskoi tytön mukaansa sen luokse ja alkoi tähyillä ympäristöä. Putkella näki todella kauas.
"Suota. Siellä on varmasti paljon outoja olentoja", poika sanoi.
"Aerbin vuoret. Niiden takana on Burmecia. Paras keino päästä sinne on varmastikin luola laakson pohjalla", hän jatkoi.
"Ceebellin joki. Joki virtaa suoraan Eteläiselle portille. Pääset helposti sinne seuraamalla jokea", hän selosti edelleen.
"Eteläinen portti. Ovatkohan he saaneet jo korjaustyöt valmiiksi?" nuorukainen pohti.
"Aerbin vuoret. Alexandria on niiden takana. Etsivätköhän he jo meitä?" hän kysyi ei varsinaisesti keneltäkään.
"Pieni metsikkö. Hei, siellä on chocobo! Ehkä voisin pyydystää sellaisen itselleni", hän huudahti innostuneena.
                       
Dagger vilkaisi poikaa hieman kyllästyneenä kuuntelemaan tämän selityksiä.
"Annan minunkin katsoa", hän sanoi kärsimättömänä. Hänen puhetyylinsä ei selvästikään ollut enää niin hienostelevaa kuin ennen. Itse hän ei kuitenkaan huomannut sitä, sillä monet ajatukset vaivasivat hänen mieltään. Hän oli aina askeleen muita jäljessä. Cid oli suunnitellut koko jutun, mutta hän oli aiheuttanut muille vain vaikeuksia.
Olen niin avuton, hän ajatteli tuskainen ilme kasvoillaan.
                       
Zidane katsoi huolestuneena tyttöä. Äskeinen hymy oli nyt täysin kadonnut tämän kasvoilta.
"Mikä hätänä?" hän kysyi, mutta tyttö hymyili uudestaan puistellen päätään. Hän kääntyi katsomaan poikaa tarkkaan sanomatta hetkeen yhtään mitään. Lopulta hän kysyi:
"Miksi autoit minua pääsemään tänne Lindblumiin? Johtuiko se siitä, että pomosi käski?"
                     
Nuorukainen katsoi tyttöä kumma ilme kasvoillaan. Miten tämä saattoi kuvitella sellaista?
"Minä vain halusin auttaa sinua. Siinä kaikki. Pomo ei ollut samaa mieltä minun kanssani, joten jätin koko joukon", hän selitti. Vastaus oli todella lähellä totuutta. Yksi syy hän haluunsa auttaa prinsessaa jäi kuitenkin mainitsematta. Hän ei ollut ikinä tuntenut samanlaista vetovoimaa ketään kohtaan, mutta jostain syystä hän ei saanut sanottua sitä ääneen.
"Olen pahoillani", Dagger sanoi palaten hieman muodollisempaan puhetyyliin hetkeksi.
                     
Zidane kohautti olkapäitään. Hän sanoi, ettei sillä ollut väliä, koska hän oli lähtenyt joukosta aiemminkin. Hän voisi kyllä palata siihen, sitten kun haluaisi, joten lähdöstä ei oikeastaan ollut koitunut hänelle mitään ongelmia.
                       
Hetken hiljaisuuden jälkeen Dagger halusi tietää, miten Tantalus oli ajatellut siepata hänet. Zidane kertoi hänelle suunnitelmasta, kuinka he olisivat livauttaneet hänen juomaansa erittäin vahvaa unilääkettä. Dagger kuunteli tarkkaavaisesti ja katseli poikaa miettien. Sitten hän pyysi saada unilääkettä itselleen. Poika kuitenkin epäröi, sillä väärä annostelu oli vaarallista.
                       
Dagger ei luovuttanut. Hän oli päättänyt saada lääkettä, joten hän väitti nuorukaiselle, että hänellä oli ollut vaikeuksia nukkumisen suhteen viime aikoina. Lääkkeen avulla hän voisi jälleen nukkua yönsä rauhassa kunnes hänen olonsa, ja tilanne ylipäätään, olisi rauhoittunut. Lopulta poika luovutti ja antoi hänelle vähän unilääkettä neuvoen samalla tarkan annostuksen. Hän ei halunnut, että prinsessa jäisi uneen ikuisesti.
                     
Nuorukainen katsoi tyttöä muistaen yhtäkkiä taas kauniin laulun, jota tämä oli laulanut.
"Se laulu, jota äsken lauloit... Olitko se sinä, joka lauloi silloin yöllä Dalin kylässä?" hän kysyi.  Dagger nyökkäsi. Hän kertoi laulavansa laulua aina, kun hänestä tuntui vaikealta tai hämmentävältä. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, mistä oli sen oppinut. Aivan kuin hän olisi vain osannut sen aina.
"Se rauhoittaa minua ja saa minut tuntemaan oloni jälleen paremmaksi", hän lisäsi vielä.
                     
Zidane pyysi Daggeria laulamaan kaunista laulua vielä uudestaan katsoen tätä samalla anovasti. Hetken epäröityään tyttö suostui kuin suostuikin:
"Yksinäin hetkisen kuljin läpi pimeyden/ Mukanain vain rakkaus, jonka jätit sisällein/ Keräten muistoja vain meistä kahdesta/ Elämän sävelestä - rakkauslaulusta..."  Daggerin pehmeä ääni kantautui jälleen ympäri linnaa.
                     
Kun tyttö lopetti laulamisen, Zidane kääntyi häneen päin.
"Dagger, milloin sinä haluaisit mennä sille ilmalaiva ajelulle?" hän kysyi. Tyttö katsoi kummastuneena häneen.
"Mistä sinä oikein puhut?" tämä ihmetteli. Nuorukaisen sydän jysähti ja jätti sitten yhden lyönnin välistä. Mitä hän oli oikein ajatellut? Hänhän oli puhunut ajelusta baarin tarjoilijan kanssa.
"Vaikuttaa siltä, että kysyit väärältä tytöltä", Dagger sanoi jäätävällä äänellä ja käänsi selkänsä pojalle.
"Odota, minä voin selittää", poika huudahti hätääntyneellä äänellä.
"Miksi vaivautua! Mene ja pidä hauskaa sen -", Dagger kivahti äänellä, joka olisi voinut saada jääpuikkoja kasvamaan puiden oksiin kovimmallakin helteellä.
                     
Zidane näytti tuskaiselta. Hän oli mokannut pahemman kerran. Nyt hän mietti kuumeisesti, miten voisi vielä pelastaa tilanteen. Lopulta hän päätti ehdottaa, että jos seuraavana päivänä voittaisi ensimmäisen sijan metsästysfestivaaleissa, hän lähtisi ulos Daggerin kanssa.
"Mitä tekemistä koko asialla on minun kanssani?" tyttö kysyi vieläkin katkeralla äänellä ymmärtämättä itsekään reaktiotaan. Miksi hän välitti siitä, että Zidane oli pyytänyt jotakuta toista treffeille? Mitä se ylipäätään hänelle kuului? Silti hänestä tuntui, että hän olisi voinut iskeä poikaa avokämmenellä kasvoihin juuri sillä hetkellä. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut näin... näin... Oliko se mustasukkaisuutta? Nopeasti hän karkotti ajatuksen mielestään, hänellä ei ollut mitään syytä olla mustasukkainen.
                     
Zidane huokaisi ja katsoi tyttöä anovasti.
"Ole kiltti!" hän sanoi mahdollisimman mairittelevalla äänellä. Dagger kohautti olkapäitään ja sanoi:
"Hyvä on", mutta ei hymyillyt vieläkään. Siitä poika ei kuitenkaan välittänyt, tai ei ainakaan näyttänyt sitä päällepäin.
"Selvä. Ne ovat sitten treffit!" hän huudahti ja juoksi sitten alas tornista sydän onnesta hypähdellen.

***

Dagger, Vivi, Steiner ja Freya olivat kaikki kuninkaallisessa vierashuoneessa odottamassa Zidanea, joka oli tapansa mukaan myöhässä. Viimein poika kuitenkin asteli huoneeseen iloisesti hymyillen.
                     
Huoneessa ollut vartija astui nyt esiin ja pyysi Zidanea, Freyaa ja Viviä astumaan lähemmäs. Hän alkoi vielä kerrata festivaalien sääntöjä:
"Teillä on 12 minuuttia aikaa tappaa niin monta elukkaa kuin suinkin ehditte. Voittajasta tulee mestari metsästäjä ja hän saa itse valita palkintonsa. Mitkä palkinnot te valitsette?" hän kysyi osoittaen sanansa kolmikolle.
"Rahaa tietenkin", vastasi Zidane mahtipontisesti.
"Minä otan lisävarusteita", Freya sanoi.
                     
Seurasi hiljaisuus. Kaikki katsoivat Viviä, joka ei ymmärtänyt, että hänenkin olisi pitänyt sanoa jotain.
"Entä te, herra Vivi?" vartija kysyi. Vivin silmien ilme muuttui hämmentyneestä kauhistuneeksi.
"MITÄ?! En ole ilmoittautunut missään vaiheessa", hän huudahti järkyttyneenä.
"Minä tein sen. Ajattelin, että se tekisi sinulle hyvää. Mustan magiasi avulla koko juttu on sinulle helppo nakki", Zidane sanoi itsevarmalla äänellä. Vivi ei kuitenkaan näyttänyt yhtä itsevarmalta.
"E-enpä oikein tiedä", hän epäröi. Freya puisteli päätään ystävänsä ajattelemattomuudelle.
"Entäpä jos järjestän niin, että jos voitat, pääset treffeille prinsessan kanssa?" Zidane kuiskasi ovelasti.
"Minä ja prinsessa!" Vivi huudahti.
"Ssshhh, ei niin kovaa! Joku voi kuulla", nuorukainen yritti hiljentää maagia, mutta liian myöhään. Steiner rämisi jo paikalle.
"Kuulin sinun mainitsevan prinsessan! Mitä kauheuksia suunnittelet tällä kertaa?" hän ärjäisi nuorukaiselle. Tämä kuitenkin kiisti koko jutun, eikä Vivikään sanonut mitään.
                     
Vartija laukaisi uhkaavan riitatilanteen toistamalla kysymyksensä. Hän halusi edelleen tietää, minkä palkkion Vivi halusi, jos voittaisi festivaaleissa. Pikku maagi tajusi vastarinnan turhaksi ja ilmoitti haluavansa pelikortin. Hänellä oli jo muutama kortti ennestään, sillä hän oli saanut niitä lohdutukseksi Alexandriassa lipunmyyjältä, kun oli tullut ilmi, että hänen lippunsa illan näytelmään, oli väärennös. Hän oli toisinaan pelannut korteillaan yksinään ja alkanut pitää niistä.
"Hyvä on. Festivaali alkaa pian. Herra Zidane, te aloitatte teatterialueelta, metsästäjä Freya aloittaa teollisuusalueelta ja herra Vivi kauppa-alueelta", vartija sanoi vielä ennen kuin lähetti kilpakumppanukset ilmataksien luokse ja matkalle omiin aloituspaikkoihinsa.

***

Tuntia myöhemmin kaikki kokoontuivat jälleen Cidin valtaistuinsaliin juhlistamaan voittajaa.
Hallitsija Cid onnitteli kaikkia kolmea osanotosta. Vaikka he eivät olleet ainoita kilpailijoita, he olivat menestyneet parhaiten. Jopa Vivi, jota koko juttu oli pelottanut, oli ylittänyt itsensä.
                     
Zidane astui esiin Cidin kutsusta. Tämä onnitteli nyt erikseen nuorukaista, joka oli paitsi voittanut, myös tehnyt piste-ennätyksen, 147 pistettä. Edellisvuoden voittaja oli saanut vain 123 pistettä.
"Nimitän sinut mestarimetsästäjäksi ja ojennan sinulle palkintosi", Cid sanoi juhlallisesti tarjoten melkoisen kokoista nahkapussia nuorelle miehelle. Pussissa oli peräti 5000 Giliä, joka oli tunnetuin rahayksikkö koko maailmassa. Vain harvoissa paikoissa käytettiin jotain muuta rahaa ja niissäkin Gilit kävivät maksuvälineenä.
                       
Juuri kun Zidane oli ottanut rahansa vastaan, joku rynnisti suoraan huoneeseen täysin varoittamatta.
"Hallitsija", huudahti ovella ollut vartija. Valtaistuinsalin lattialle oli lyyhistynyt suuresti Freyaa muistuttava rottasotilas.
"Antakaa anteeksi minun tunkeutumiseni! Minulla on... kiireisiä... uutisia... jotka... koskevat... meidän... kuningastamme", sotilas sanoi vaivalloisesti.
"Burmecian kuningasta?" Cid kysyi. Ministeri Artania veti oglopin sivummalle ja kuiskasi tälle:
"Hänen ei pitäisi nähdä teitä tuollaisena". Cid ei kuitenkaan ottanut puhetta kuuleviin korviinsa.
"Katsokaa tarkemmin häntä. Vammat ovat sokaisseet hänet", hän tuhahti. Ääneen hän sanoi:
"Jatkakaa".
                     
Sotilas näytti siltä, että pystyi hädin tuskin puhumaan. Hän kuitenkin keräsi kaikki voimansa ja korotti sitten jo kuolonkäheäksi käyneen äänensä.
"Kuningaskuntaamme on hyökännyt jonkin tuntematon voima. Emme voi sille mitään. Teidän täytyy lähettää välittömästi meille lisävoimia", sotilas veti henkeä välillä ja pisara verta putosi matolle.
"Ne näyttävät kovasti maagiarmeijalta... tornihattuineen...", hän kähisi.
"Kuningas ja minä olemme vanhoja ystäviä. Lähetän välittömästi teille lisävoimia", Cid rohkaisi kuoleman kourissa makaavaa miestä.
"Kiitos hallitsija! Kuningas... koko Burmecian kansa... ovat teille todella kiitollisia", mies huokaisi selvästi helpotuksesta.
"Minun täytyy palata nyt", hän vielä sanoi yrittäen nousta, mutta hänen jalkansa eivät enää kestäneet vaan hän kaatui takaisin maahan, eikä enää noussut.
                     
Cid katsoi kauhistuneena matolleen lyyhistynyttä sotilasta.
"Viekää hänet sairaalaan!" hän huudahti. Mutta se oli jo liian myöhäistä. Mies oli kuollut, tämän suupielestä valui hieman verta lattialle.
"On ihme, että hän selvisi edes tänne asti", Freya sanoi, "En voi uskoa tätä todeksi", hän kuiskasi enemmänkin itselleen. Nyt hän tiesi, että hänen oli jätettävä rakkaansa etsiminen sikseen ja palattava Burmeciaan.
                     
Kaikki hiljentyivät hetkeksi pohtimaan yllättävää tilannetta. Asiat olivat saaneet huolestuttavan käänteen. Muutkin kuin Freya olivat todella järkyttyneitä.
"Tämä on paha ongelma. Festivaalien takia linnassa ei ole juuri ollenkaan sotilaita, joita voisimme lähettää Burmeciaan", pohti ministeri Artania ääneen.
"Meillä ei ole valinnanvaraa. Kutsu takaisin neljä alusta, jotka partioivat taivaalla", Cid sanoi lähimmälle avustajalleen. Artania puisteli kuitenkin huolestuneena päätään.
"Emme voi laskea Alexandriaa silmistämme", hän sanoi.
                     
Freya epäili hyökkääjien olevan Vivin kaltaisia mustia maageja. Huomautus sai tuskaisen ilmeen sekä Daggerin että Vivin kasvoille. Dagger ajatteli, ettei asialla voinut olla kukaan muu kuin hänen äitinsä. Vivi sen sijaan ihmetytti, keitä nuo maagit olivat. Olivatko ne kenties joitain hänen kaukaisia sukulaisiaan?
                     
Rottaneitonen ei jäänyt kuitenkaan pohtimaan epäolennaista. Hänen kotimaahansa oli hyökätty ja hänelle oli jätetty vain yksi vaihtoehto. Hänen oli mentävä takaisin ja sen hän aikoi myös tehdä viivyttelemättä enää hetkeäkään. Hänellä oli velvollisuutensa omaa kuningastaan kohtaan. Hän ilmoitti muille lähtevänsä Burmeciaan yksin.
                     
Zidane ei kuitenkaan halunnut päästää nuorta naista yksin vaaralliselle matkalle. Hän ilmoitti lähtevänsä tämän mukaan. Freya ei halunnut sotkea ystäväänsä asioihin, jotka eivät tälle kuuluneet, mutta nuorukainen piti sitkeästi pintansa kunnes rotta suostui ottamaan hänet mukaansa.
                     
Kaikkien yllätykseksi Vivikin ilmoittautui halukkaaksi mukaan. Vaikka häntä pelottikin, hän halusi ehdottomasti saada tietää lisää noista salaperäisistä maageista. Ainoa keino siihen taas näytti olevan se, että hän menisi sinne, missä maagit tällä hetkellä olivat. Siispä hän päätti seurata ystäviään vaaroista välittämättä.
                     
Freya ei viitsinyt enää alkaa väittää vastaan, sillä hän uskoi sen olevan kuitenkin turhaa. Niinpä hän suostui ottamaan maagin mukaan Zidanen lisäksi.
"Hyvä on. Lähdetään Burmeciaan!" Dagger huudahti, koska hän piti itsestään selvänä, että myös hän pääsisi mukaan matkalle.
                       
Kaikki kääntyivät katsomaan tyttöä älähtäen yhtä aikaa kieltävästi. Steiner alkoi estellä ensimmäisenä, ja pian Cidkin yhtyi tämän mielipiteeseen. Dagger kääntyi Zidanen puoleen katsoen tätä anovasti syvälle silmiin.
"Mutta jos mustat maagit ovat sekaantuneet tähän... Zidane, sinä tiedät, mistä minä puhun", hän sanoi äänellä, joka olisi saanut ikiroudankin sulamaan.
                     
Jokin muljahti nuorukaisen sydämen kohdalla hän tuijottaessaan kaunotarta suoraan tämän pähkinänruskeisiin silmiin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, joten Dagger jatkoi anelemistaan. Nuorukainen ei halunnut saattaa tyttöä vaaraan. Vaikka hän olisikin itsekkäistä syistä halunnut tämän mukaansa, hän ehdotti tälle, että tämä jäisi Lindblumiin.
                     
Prinsessan silmät välähtivät vaarallisesti. Hän oli tottunut saamaan tahtonsa läpi. Hän ei voinut käsittää, miksei Zidane ymmärtänyt häntä, vaikka olikin auttanut aikaisemmin. Hän alkoi inttää vastaan, mutta kukaan ei tullut hänen puolelleen. Cid keskeytti riidan ilmoittamalla, ettei siihen ollut aikaa. Prinsessa jäisi kaupunkiin, eikä asiasta neuvoteltaisi enää. Sitten hän ehdotti, että he kaikki söisivät lounasta, sillä aikaa, kun Freyaa, Zidanea ja Viviä varten avattaisiin vuosia suljettuna ollut Lohikäärmeportti, jonka kautta ystävykset pääsisivät alas laaksoon ja sieltä Gizamaluken luolaan.
                       
Kaikki laskeutuivat yhden huoneen verran alaspäin neuvotteluhuoneeseen, jonne oli katettu valtaisa pöytä täyteen mitä erilaisimpia herkkuja. Vasta nyt he huomasivat, kuinka nälkäisiä he olivat olleet. Kaikki, paitsi Dagger, kävivät innokkaasti käsiksi ruokaan. Daggerkin alkoi pureskella pientä leivän palaa, kun Steiner huomautti siitä, ettei neito ollut maistanutkaan ruokaansa.
                       
Yhtäkkiä Vivi alkoi tuntea itsensä uniseksi ja pian hän vajosikin lattialle täydessä unessa. Meni vain hetki ja Zidane, Freya ja Cidkin makasivat myös liikkumattomina. Steiner kauhistui ja alkoi sylkeä ruokaa ulos suustaan.
"Se on myrkytettyä! Antakaa anteeksi prinsessa, etten tajunnut sitä! Me kuolemme kaikki!" hän alkoi huutaa ja kouristella.
"Rauhoitu, Steiner! Laitoin unilääkettä ainoastaan heidän ruokaansa", Dagger sanoi viitaten heidän nukkuviin tovereihinsa.
                     
Dagger kertoi Steinerille, kuinka oli saanut unilääkettä Zidanelta. Hän oli koko ajan tiennyt, ettei hänen setänsä ikinä päästäisi häntä pois linnasta, joten hän oli kehitellyt suunnitelman. Steiner alkoi inttää lähtöä vastaan, mutta Dagger ei antanut periksi. Hän oli päättänyt lähteä, vaikka sitten yksin, jos muu ei auttaisi. Steiner ei voinut muuta kuin suostua. Hän oli vannonut suojelevansa prinsessaa hengellään.
                     
Dagger nousi pöydästä ja käveli Zidanen luokse. Hän katseli sikeästi nukkuvan pojan kasvoja. Niillä näkyi pettymyksen ilme. Aivan kuin nuorukainen olisi tajunnut, että kuka oli heidän nukuttamisensa takana. Ehkä hän olikin.
"Anna anteeksi, Zidane", Dagger kuiskasi pojan kasvoja vasten. Hetken hän saattoi tuntea pojan tuoksun. Tämä tuoksui tuoreelle, juuri kastuneelle heinikolle ja kesälle. Tuoksu pudotti pienen kiven hänen vatsansa pohjalle, mutta nyt hänellä ei ollut aikaa miettiä tunteita, jotka pyrkivät esiin jostain taustalta. Hän nousi nopeasti pojan viereltä viitaten Steineria seuraamaan itseään. Kaksikko lähti linnasta mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti.

***

Zidane tunsi pimeyden häipyvän. Hän havahtui neuvotteluhuoneen kovalta lattialta. Ensimmäinen ajatus, joka iski häntä vasten kasvoja, oli Daggerin katoaminen. Hänen olisi pitänyt arvata, että tyttö oli keksinyt jotain tällaista pyytäessään unilääkettä. Nyt tämä oli jo kaukana ties missä vaaroissa.
                     
Myös Freya ja Cid heräsivät horroksestaan. Freya oli varsin vaikuttunut Daggerin ideasta nukuttaa heidät kaikki. Tyttö ei tainnutkaan olla mikään avuton pikku prinsessa. Cid sen sijaan ei ollut yhtään ilahtunut. Varsinkaan sen jälkeen, kun Zidane esitti epäilyksensä siitä, että Dagger saattaisi parasta aikaa suunnata kohti Burmeciaa.
                       
Hallitsija pyysi ystävyksiä kiirehtimään. Hän toivoi, että nämä tavoittaisivat vielä hänen veljentyttärensä ennen kuin tälle ehtisi tapahtua jotain kamalaa. Zidane tökki yhä lattialla hirsiä vetelevän Vivin hereille ja kehotti tätä nousemaan, sillä kolmikko lähtisi välittömästi Burmeciaan.
 
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,
loading..

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)