Projekti S. R.
Luku 7
Yuffie pyöri
tuolissaan. Hän ei ollut aikoihin ollut yhtä turhautunut kuin nyt. Asiat eivät
edenneet riittävän nopeasti hänen makuunsa. Deepgroundin piilopaikka oli
tyhjennetty tietokoneista, kansioista ja muista tarvikkeista, jotka saattoivat
sisältää hyödyllistä tietoa. Ruumiit oli haudattu asianmukaisesti. Yuffien
kimppuun hyökänneistä henkilöistä ei kuitenkaan ollut löytynyt uutta tietoa,
ellei laskettu muutamia punaisia hiuksia, jotka olivat jääneet
tapahtumapaikalle. Jos ninjaprinsessalta kysyttiin, ne olivat selkeä todiste
Rossosta, mutta Reeve ei ollut edelleenkään vakuuttunut.
”Hei!” Mark huudahti
yhtäkkiä ja sai nuoren naisen hätkähtämään.
”Mitä?” Yuffie kysäisi
ja heitti karkin suuhunsa. Varsinkin pari viimeisintä päivää olivat olleet
tylsiä. Ainakin hänellä oli ollut aikaa pohdiskella, mitä ostaisi Chocobon
takamukselle syntymäpäivälahjaksi. Ei sillä, että hän olisi keksinyt vielä
mitään sopivaa. Se mies oli vaikea tapaus.
”Sain kryptauksen
murrettua”, Mark ilmoitti.
Ninjaprinsessa
poukkasi ylös tuolistaan ja ryntäsi miehen luokse. Hän nojasi kätensä tämän
pöytää vasten ja jäi tuijottamaan näyttöä, jolle avautui kasakaupalla
kansioita.
”Puhtaanvalkoinen,
Sysimusta, Taivaansininen, Verenpunainen, Väritön”, Yuffie luetteli kansioiden
nimiä. Vain noilla viidellä kansiolla oli nimet, muut olivat numeroitu. ”Mitä
ihmettä?”
”En tiedä”, Mark
myönsi ja klikkasi ensimmäisen kansion auki. Se sisälsi loputtoman määrän
tiedostoja, joista osa oli pelkkää tekstiä, osa taulukoita, kaavioita ja muuta
tarkkaa, numeerista tietoa. ”Tähän tiedostoon on merkitty, miten paljon makoa
on käytetty ja milloin”, Mark totesi. ”Tämä näyttäisi olevan raportti
rappeumasta, sen kehittymisestä ja hidastamisesta. En kylläkään ymmärrä, mitä
se tarkoittaa.”
”En minäkään”, Yuffie
huokaisi.
Mark klikkaili
tiedostoja auki, mutta Yuffien oli pakko myöntää, ettei hän ymmärtänyt niiden
sisällöstä paljoakaan. Hänelle oli selvää ainoastaan se, että kyse oli
jonkinlaisesta seurannasta, jota Deepground oli pitänyt jäseniensä kohdalla.
”Luulen, että tämä
kannattaa toimittaa Reevelle”, Mark pohdiskeli.
”Olet oikeassa. Minä
voin käydä viemässä sen”, Yuffie sanoi. Nörtti nyökkäsi ja irrotti kovalevyn,
ennen kuin ojensi sen naiselle.
Ninjaprinsessa
suuntasi ovelle tyytyväisenä siihen, että oli saanut jotain tekemistä.
Verkossakaan ei ollut tapahtunut mitään sitten Junonin tapauksen, näytti siltä
kuin Deepground olisi hiljentynyt lopullisesti. Yuffie oli kuitenkin varma,
että kyse oli vain tyynestä myrskyn edellä, Rosso juoni varmasti jotain.
”Neiti Kisaragi?”
Markin ääni kantoi Yuffien korviin juuri, kun hän oli astumassa ulos huoneesta.
Nuori nainen kääntyi ja vilkaisi miestä, jonka katse harhaili ympäri huonetta.
”Niin?”
”Onko Teillä… mitä
ajattelitte…” nuorimies kakisteli. Yuffie kohotti kulmiaan odottavana. ”Mitä
teette perjantaina?”
”Ääh, älä vain sano,
että meille olisi hommia tiedossa!” ninjaprinsessa puuskahti. Kyllä, hän
kaipasi tekemistä, mutta perjantai ei tullut kyseeseen. Hän oli luvannut
Tifalle pitävänsä silloin vapaata.
”Teillä on siis jo
suunnitelmia?”
”Oikeasti, Mark, Tifa
hirttää minut, jos en mene Chocobon takamuksen syntymäpäiville”, Yuffie
ilmoitti. ”Ilmoitin päivän Reevellekin jo ikuisuus sitten.”
”En minä sillä…”
nörtti mutisi. ”Ajattelin, että jos olisitte halunnut mennä jonnekin, mutta
Teillä onkin jo menoa.”
”Ai?” Yuffie
hölmistyi. Jotenkin hän oli kuvitellut, ettei Mark käynyt koskaan missään. Mies
vaikutti siltä, että olisi tilannut ruokansakin netin välityksellä, jos se
olisi ollut mahdollista. ”No, voithan sinäkin tulla 7th Heaveniin, jos kaipaat
illanviettoseuraa. En usko, että Tifa ja Cloud pahastuvat. Itse asiassa voi
olla hyvä, jos tutustut heihin paremmin. Barret, Cid ja Vince tulevat myös… ja
luulen, että Reevekin yrittää päästä.”
Mark nyökkäsi
mietteliäänä. ”Ehkä minä tulen. Moneltako juhlat alkavat?”
”Minä olen menossa
seitsemäksi. Tifa avaa kyllä yleensä jo kuudelta baarin, joten voit tietysti
mennä sinne jo silloin. Cloudin juhlat ovat yksityistilaisuus, mutta varmasti
he päästävät sinut sisään, kun mainitset minut”, Yuffie selosti. ”Mieti asiaa.”
Ninjaprinsessa ei
jäänyt odottamaan vastausta vaan kiirehti käytävään. Hänestä tuntui, että hän
oli joutunut viettämään aivan liian monta päivää kotona ja pienessä
toimistohuoneessa. Hiljaisuus toimintarintamalla vaivasi häntä, sillä hän oli
tottunut siihen, että viikoittain tapahtui jotain. Olivatko kaikki loput
Deepgroundin jäsenet kuolleet piilopaikassa vai mistä oli kyse? Keitä olivat
kolme vankia, jotka eivät edelleenkään suostuneet puhumaan?
Nuori nainen koputti pomonsa
ovelle, mutta astui saman tien sisälle. Reeve puhui puhelimeen ja loi häneen
paheksuvan katseen, josta Yuffie ei jaksanut välittää. Sen sijaan hän istahti
tuoliin ja jäi odottamaan.
”Kyllä, tutkimukset
ovat käynnissä ja edistymme hyvää vauhtia. Raportoin Teille välittömästi, kun
jotain selviää”, Reeve sanoi puhelimeen, ennen kuin lopetti puhelun.
”Kuka se oli?” Yuffie
kysäisi.
”Rahoittajamme. Hän
odottaa jo kärsimättömästi tuloksia”, WRO:n johtaja huokaisi.
”Hienoa, voit kertoa
hänelle, että Mark pääsi vihdoin käsiksi kovalevyn sisältöön”, ninjaprinsessa
sanoi ja ojensi levyn miehelle.
”Todellako?” Reeven
kasvot kirkastuivat hetkeksi. ”Mitä löysitte?”
”Terveydenhoidollisia
tiedostoja. Suurin osa kansioista on numeroitu, mutta osa on nimetty kummallisesti
värien mukaan. Emme tiedä, mitä se tarkoittaa”, Yuffie kertoi rehellisesti.
”Ehkä se selviää.”
Reeve laski kovalevyn
työpöydälleen ja kiersi pöydän ympäri. Mies käveli huoneensa ikkunan ääreen ja
jäi tuijottamaan ulos.
”Se sulka ei ollut
linnun”, muotirajoitteinen mies paljasti.
”Eikö?!” Yuffie
huudahti ja ryntäsi ylös tuolista. ”Minkä… kenen sitten?”
”Emme tiedä”, Reeve
vastasi. ”Saimme siitä kyllä DNA-näytteen, mutta emme löydä sille vastinetta.
Uskomme, että sulan omistaja ei ole… hän on keinotekoinen.”
”Leviathan sentään!”
Yuffien mieleen vyöryi
kuvia hänen lapsuudestaan. Niihin yhdistyivät tuoreemmat muistot
hopeahiuksisesta kenraalista, kun tämän katana lävisti naisen, jota
ninjaprinsessa oli pitänyt lähes siskonaan. Näkyä seurasi suuri taistelu
Pohjoisella kraatterilla ja pari vuotta myöhemmin Edgessä.
”Yritämme saada
käsiimme DNA-näytteen professori Hojon ajoilta”, Reeve jatkoi. ”Haluamme olla
varmoja, ennen kuin teemme johtopäätöksiä.”
”DNA-näytteen kenestä?”
Yuffie kysyi, vaikka tiesi vastauksen.
”Sephirothista.”
Noin. Nyt se oli
sanottu ääneen. Yuffie puisteli päätään ja yritti karkottaa muistot mielestään.
Hän ei edes halunnut ajatella mahdollisuutta, että Sephiroth oli keksinyt taas
uuden keinon palata elämänvirrasta. Eikö se mies vain voinut pysyä kuolleena?
”Arvostaisin, jos et
sanoisi tästä muille vielä mitään”, Reeve huomautti. ”Cloudilla on muutenkin
paljon asioita mielessään, enkä sitä paitsi halua pilata hänen juhliaan.”
”Täytyyhän heille
kertoa!” Yuffie huudahti. Reeve ei voinut olla tosissaan, kyse saattoi olla
Sephirothista. Itse asiassa ninjaprinsessasta edesmennyt kenraali oli ainoa
potentiaalinen vaihtoehto sulan omistajaksi. Cloudilla ja Tifalla oli oikeus
kuulla, oli suorastaan törkeää olla kertomatta näille.
”Tietenkin, mutta ei
vielä. Anna minulle sen verran aikaa, että saan varmistettua asian”, WRO:n
johtaja pyysi. ”Tutkimme sulkaa edelleen siltä varalta, että jotain uutta
paljastuu.”
”Pyydätkö sinä minua
tosiaan valehtelemaan ystävillemme?”
”Käsken sinua pitämään
suusi kiinni. En halua aiheuttaa Cloudille ja Tifalle yhtään ylimääräistä
stressiä. Pitäisin heidät kokonaan ulkona tästä jutusta, jos se olisi
mahdollista”, Reeve ilmoitti ja kääntyi katsomaan ninjaprinsessaa.
”Tuo ei ole sinun
tapaistasi”, Yuffie ilmoitti suoraan. Hän oli kuvitellut, että he pelasivat
kaikki yhteen, huolehtivat toisistaan eivätkä pitäneet salaisuuksia, eivät
ainakaan tällaisia. ”Et voi jättää heitä ulkopuolelle, he ovat osa AVALANCHEA,
he auttavat WRO:a pyyteettömästi!”
”En jätäkään, pyydän
sinua vain odottamaan hieman. Ei, käsken sinua odottamaan, Yuffie.”
Nuori nainen mulkoili
WRO:n johtajaa pitkään, ennen kuin suostui nyökkäämään. Hän oli varma, että
Reeve salasi jotain. Ei tämä ollut aiemmin yrittänyt pitää ketään heidän
pienestä ystäväpiiristään tapahtumien ulkopuolella.
”Lupaatko, ettet puhu
vielä kenellekään?” muotirajoitteinen mies kysyi.
”Yhym”, Yuffie
tuhahti.
”Haluan sinun sanovan
sen, Yuffie.”
”Hyvä on, minä lupaan!”
ninjaprinsessa puuskahti. ”En silti pidä tästä.”
”Ei sinun tarvitsekaan
pitää. WRO maksaa palkkasi ja määrää sinut vaitiolovelvolliseksi, jos siihen on
tarvetta”, Reeve ilmoitti. Miehen äänensävy oli tiukka, mutta tämän silmistä
näki, ettei tämä olisi halunnut olla noin jyrkkä. Havainto teki Yuffien yhä
hämmästyneemmäksi.
Reeve kävi takaisin pöytänsä ääreen ja nosti näkyville paksun
kirjekuoren. Mies vilkaisi sitä ja sitten ninjaprinsessaa.
”Mark sanoi, että olet valittanut tylsistymistä”, WRO:n johtaja kertoi.
”Noo, en nyt varsinaisesti…” Yuffie jupisi. Miksi ihmeessä nörtti oli
mennyt kantelemaan? Ninjaprinsessa oli avannut suunsa korkeintaan viisi kertaa…
tai kymmenen ja heitellyt toista paperitolloilla pariin otteeseen, mutta ei
Mark ollut valittanut. Nörtti oli jopa kerrankin nauranut, kun naisen paperista
rutattu ase oli osunut tätä suoraan päälaelle.
”Ajattelin, että voisit toimittaa tämän perille”, Reeve kuitenkin jatkoi
moittimatta sen enempää.
Yuffie otti vastaan ojennetun kuoren, johon ei ollut kirjoitettu
vastaanottajan nimeä. Siinä oli ainoastaan numerosarja.
”Eikö Cloud hoida yleensä toimitukset?”
”Kyllä, mutta hänellä on tänään muuta tekemistä”, Reeve vastasi. ”Lupasin
järjestää tuon joka tapauksessa perille ennen iltaa.”
”Minne se pitää viedä?”
”Healin Lodgeen”, WRO:n johtaja ilmoitti. ”Sano vastaanotossa ’En ole
nähnyt susia aikoihin’, niin pääset oikean henkilön puheille.”
”Oikeasti?” Yuffie purskahti. Mistä ihmeestä tuokin tunnuslause oli
repäisty? ”Onpa salaperäistä.”
”Minun ei liene tarvitse muistuttaa, että kuori sisältää
luottamuksellista tietoa ja kaikki näkemäsi on salaista”, Reeve varmisti.
Ninjaprinsessa nyökkäsi. Hän oli jo tajunnut, että salailu oli päivän
sana. ”Voit olla huoleti, Wutain valkoinen ruusu hoitaa homman kotiin!” hän
ilmoitti ja marssi ovelle. ”Ja hei, katsokin, että olet perjantaina paikalla.
Tifa nylkee sinut, jos et pääse.”
”Pidän mielessä”, Reeve hymähti.
Yuffie suunnisti ulos päämajasta. Lentolauta oli siinä, mihin hän oli
jättänyt sen vuoronsa alkaessa. Hän nousi sen päälle ja polkaisi sen käyntiin.
Kiitäessään pois Edgestä hän ei voinut olla miettimättä, että jälleen
tapahtumien vyyhti kiertyi hänen ja hänen ystäviensä ympärille salaperäisenä ja
vaarallisena. Ninjaprinsessa ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella.
Ei ollut varsinaisia todisteita, että Rosso oli palannut, ellei laskettu
Yuffien omaa havaintoa. Ninjaprinsessa uskoi siihen ehdottomasti, mutta ajatus
ei miellyttänyt häntä. Rosso oli voimakas ja nopea, niin nopea, että oli miltei
onnistunut tappamaan Vincentin ja ollut kova vastus Cloudillekin. Nuori nainen tiesi,
ettei olisi itse luultavasti selviytynyt, ellei salaperäinen muukalainen olisi
tullut keskeyttämään taistelua ja kolkannut häntä. Niin ärsyttävältä kuin se
tuntuikin, ninjaprinsessa taisi olla kiitollisuudenvelassa tälle.
Kuka mies oli ollut? Yuffie ei ollut ehtinyt nähdä tästä edes vilausta,
hän oli kuullut vain äänen. Se oli ollut tumma, pehmeä ja miehinen, sellainen,
jonka hän olisi muissa olosuhteissa määritellyt todellisen kuumiksen ääneksi.
Yhtä kaikki, se oli ollut hänelle vieras, hän ei muistanut kuulleensa sitä
koskaan aiemmin.
Ehkä kyse oli jostakusta Deepgroundin työntekijästä, jota ninjaprinsessa
ei ollut kohdannut aiemmin. Kenties joku johtohahmoista oli onnistunut
salaamaan olemassaolonsa ja yritti nyt viedä eteenpäin omia suunnitelmiaan.
Kysymys kuului siis, mitä ne olivat? Miksei mies ollut tullut tappamaan, kun
Rosso eittämättä oli?
”Arh!” Yuffie puuskahti itsekseen. ”Tämä on liian monimutkaista minulle!”
Nuori nainen kiihdytti lentolaudan vauhtia eikä voinut enää keskittyä
pohdiskelemaan niitä näitä. Hänen oli pidettävä katseensa tiukasti maisemassa,
sillä törmääminen yllättävään esteeseen oli varsin kivuliasta. Senkin hän oli
ehtinyt kokea kertaalleen, kun oli lennellyt hieman varomattomasti.
Healin Lodge oli ollut hoitopaikka geostigmaan sairastuneille, mutta
tätä nykyä paikka toimi enemmänkin tavallisena sairaalana. Shinra-yhtiö
rahoitti sen toiminnan, joten Yuffie suhtautui siihen pienellä varauksella.
Kyllähän kaikki sanoivat, että Rufus Shinra ei ollut samanlainen kuin isänsä, mutta
ninjaprinsessalle sukunimi pelkästään aiheutti kylmiä väreitä. Hän ei osannut
luottaa täydellisesti yhtiön toimintaan.
Nainen käveli vastaanottoon ja hymyili tiskin takana istuvalle
hoitajalle.
”Miten voin auttaa?” hoitaja tiedusteli.
”En ole nähnyt susia aikoihin”, ninjaprinsessa vastasi ja tunsi itsensä
totaalisen typeräksi. Oikeasti, kuka tuon tunnuslauseen oli keksinyt? Eikö
olisi voinut käyttää jotain yksinkertaisempaa, kuten ’minulla on tapaaminen
tohtori X:n kanssa’?
Hoitaja silmäili ninjaprinsessaa ja nosti pöytäpuhelimen luurin. Tämä
näpytteli kolmen numeron sarjan ja jäi odottamaan vastausta linjan toisesta
päästä.
”Lähetys on täällä, mutta lähetti ei ole tuttu”, nainen ilmoitti
puhelimeen. ”Kyllä, hän sanoi oikeat sanat. Kyllä, kyllä, vaikuttaa siltä, hyvä
on. Kiitos.” Hoitaja laski luurin takaisin alas ja katsoi Yuffieta. ”Toinen ovi
vasemmalla, koputtakaa kolmesti.”
Yuffie lähti kirjekuoren kanssa käytävää eteenpäin ja pysähtyi
nimettömän oven kohdalle. Tällaiset tehtävät eivät yleensä kuuluneet hänen
toimenkuvaansa, joten hän ei tiennyt, toimittiinko aina samalla tavoin. Hän
vain saattoi kuvitella, miten paljon Chocobon takamusta ärsytti tunnuslauseiden
ja salaisten koputusten käyttäminen.
Nuori nainen kohotti kätensä ja iski rystysensä kolmesti oveen. Se
työnnettiin auki, mutta kukaan ei astunut käytävään. Ninjaprinsessa kohautti
olkiaan, hän ei ihmetellyt enää mitään, vaan astui sisälle ja veti oven
perässään kiinni.
”Sinä? Mihin Chocobo jäi?” tyrmistynyt ääni tokaisi. Yuffien katse nauliutui
punahiuksiseen mieheen, joka nojasi rennosti työpöydän reunaan. Pöydän toisella
puolella seisoi kalju mies, joka ei ollut vaivautunut riisumaan aurinkolasejaan
edes sisällä.
”Ifrit”, nainen mutisi. ”Mitä tekemistä Turkeilla on täällä?” Miksi
ihmeessä Reeve toimitti tietoja Renolle ja Rudelle? Siinä ei ollut mitään
järkeä, eihän WRO toiminut Shinra-yhtiön alaisuudessa. Eihän?
”Samaa voisi kysyä sinulta”, Reno tuhahti.
”Minä en ole tilivelvollinen teille!”
”Emme mekään sinulle”, Rude vastasi. ”Toitko lähetyksen?”
Yuffie vaihtoi painoa jalalta toiselle ja punnitsi kirjettä kädessään.
Hänestä ei tuntunut hyvältä ajatukselta luovuttaa sitä kahdelle Turkille, mutta
hänellä ei tainnut olla vaihtoehtoja. Varmasti Reeve oli tiennyt, minne tiedot
olivat matkalla.
Toimimmeko me Shinran alaisuudessa? ninjaprinsessa
kysyi itseltään. Hän totta vie esittäisi kysymyksen myös WRO:n johtajalle.
Reeve väitti aina, ettei tiennyt, kuka kirjoitti järjestön shekit. Kun asiaa
ajatteli järjellä, täytyihän tämän tietää.
”Jou, samalla asialla tässä ollaan. Anna se kuori nyt vain”, Reno
huomautti ja ojensi kätensä. ”En käsitä, mikä teikäläisten ongelma on.
Chocobokin nosti kauhean haloon ensimmäisellä kerralla.”
”Te olette ongelma, Shinra on ongelma”, Yuffie ilmoitti.
”Me ollaan samalla puolella nykyisin”, Reno väitti. ”Shinra on muuttanut
toimintamallejaan, kyllä sinun se pitäisi tietää.”
”Sinulla ei ole syytä epäillä meitä”, Rude lisäsi. ”Tuskin Reeve
luottaisi Shinraan syyttä suotta.”
”Niin kai sitten”, Yuffie totesi ja tyrkkäsi kuoren Renolle. Hänellä ei
ollut varsinaisesti kaksikkoa vastaan mitään, toisenlaisissa olosuhteissa hän
olisi jopa voinut kuvitella viihtyvänsä Renon seurassa, mutta ninjaprinsessan
oli vain vaikea luottaa Shinraan. Yhtiö oli ryöstänyt hänen kotimaansa, tehnyt
siitä pelkän turistirysän. Ilman Shinraa mitään pahaa ei olisi kenties
tapahtunut.
”Kiitti!” Reno tokaisi napatessaan kuoren.
Yuffie käänsi selkänsä Turkeille ja käveli ovelle. Hän kyllä
hiillostaisi Reeveä tästä jutusta, salailu saisi loppua. Kenties mies oli
jättänyt kertomatta siinä pelossa, ettei Yuffie olisi suostunut työskentelemään
tälle, mutta tämän olisi silti pitänyt kertoa.
”Hei, sano terveisiä Chocobolle!” Reno huudahti, kun nuori nainen oli
astumassa ulos ovesta.
”Sori, olen vaitiolovelvollinen!” ninjaprinsessa huikkasi takaisin ja
sulki oven. Hän ei tasan sanoisi Cloudille mitään Renon terveisistä. Punapää
voisi ihan itse hoitaa asian.
Punapää? Kyllä, Rossokin oli punapää ja oli todennäköistä, että naiselta
oli pudonnut hiuksia taisteluntuoksinassa. Huoneeseen oli kuitenkin saapunut
myös joku kolmas. Ääni ei ollut kuulostanut Renolta, mutta… ehkäpä Turkeilla
olisi voinutkin olla jonkin syy tunkeutua Deepgroundin tukikohtaan. Kenties
Shinra pelasi omaa peliään eikä halunnut WRO:n tietävän siitä. Voisiko se olla
mahdollista?
Ajatus tuntui kaukaa haetulta, mutta toki kaikki vaihtoehdot oli
otettava huomioon. Yuffie toivoi silti, että jotain selviäisi pian ja hän
pääsisi tositoimiin. Toimistolla istuminen oli turhauttavaa, kun mikään ei
edennyt mihinkään suuntaan. Jos pian ei tapahtuisi jotain, hän ilmoittautuisi
vapaaehtoiseksi tutkimaan Junonin tukikohtaa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!