Punainen aamunkoitto: Luku 8

Punainen aamunkoitto

Luku 8

Yume keskittyi riisiensä syömiseen mahdollisimman huolellisesti ja pyrki järjestelmällisesti unohtamaan kaiken, mikä voisi haitata harjoittelua. Oli elintärkeää oppia mahdollisimman taitavaksi mahdollisimman lyhyessä ajassa. Chakran käyttö oli ehkä tärkeintä, mitä hänen tuli oppia. Sen verran hän oli kuunnellut Itachia. Siihen pohjautui kaikki muu. Vaikka hän osaisi potkia kuinka tyylikkäästi tahansa, ei sillä olisi merkitystä, jos hän ei hallitsisi chakraansa.

Lopulta tyttö laittoi lautasensa tiskialtaaseen ja laski sen päälle vettä. Hän huokaisi jokseenkin väsyneesti. Jatkuvasti samalla kaavalla kulkevat päivät alkoivat käydä väsyttäviksi, tylsiksi. Hän kaipasi jotain vaihtelua elämäänsä. Olisi ollut ihanaa poiketa elokuviin, shoppailemaan tai vaikkapa vain kahvilaan istumaan. Töissä ollessa hänellä oli sentään ollut vapaapäiviä yksi tai kaksi viikossa. Nyt ei ollut väliä, oliko sunnuntai vai keskiviikko. Kaikki päivät olivat yhtä täynnä työtä.

Yume tajusi tarvitsevansa rentoutumishetken pian. Muuten hän yksinkertaisesti romahtaisi. Kukaan ei jaksanut tällaista elämää. Hän tunsi kävelevänsä paljain jaloin veitsen terällä, joka viilteli jalkapohjia koko ajan. Ei kestäisi enää kauan, kun kipu kävisi sietämättömäksi ja hän putoaisi terän päältä.

Tänä iltana hän ei opiskelisi. Hän livahtaisi ensin pitkään suihkuun ja käyttäisi loppu ajan vaikkapa mietiskelyyn. Oranssikantisen kirjan hän oli lukenut jo loppuun ajat sitten, eikä talosta ollut löytynyt muita kaunokirjallisia teoksia, elleivät miehet sitten olleet jemmanneet niitä jonnekin. Miksei kaksikolla voinut olla edes tv:tä? Kummallista ja tarpeetonta askeettisuutta.

Tyttö tallusteli olohuoneeseen ja kävi poimimassa kunainsa kirjahyllystä. Itachi oli vaatinut häntä säilyttämään sitä siellä, mikä viesti siitä, ettei mies vieläkään luottanut häneen täysin. No, ei Yumekaan luottanut mieheen.

Mustahiuksinen mies ei edes nostanut päätään kääröistä, joita tutki parhaillaan. Yume pani merkille stressaantuneen ilmeen ja hartioiden kireyden. Näytti siltä, että myös Itachi olisi ollut rentoutumisen tarpeessa, mutta se ei ollut Yumen ongelma. Mies sai itse keksiä, miten hoitaisi stressinsä pois. Yume pitäisi huolta ainoastaan omista asioistaan.

Sanomatta Itachille sanaakaan Yume livahti pihalle. Kisamea ei näkynyt missään, mikä oli ainoastaan hyvä asia. Tyttö käveli puunsa luokse ja jäi tuijottamaan sitä. Itachi oli oikeassa. Hän viiltonsa olivat surkean alhaalla, mutta olivat ne nyt sentään yli puolen metrin korkeudessa. Mies ei selvästikään osannut mittailla mitään silmämääräisesti.

”Hah, tänään minä näytän sinulle”, tyttö uhosi puulle, joka ei vastannut. Yume jäi vielä mittailemaan matkaa katseellaan. Alimmat oksat olivat noin viiden metrin korkeudessa. Ne olivat olleet hänen ensimmäinen tavoitteensa, jota hän ei ollut vieläkään saavuttanut. Kuinka vaikeaa oli muka juosta puuhun? Itachi oli kävellyt sinne täysin vaivattomasti.

Yume keskittyi Itachin antamien ohjeiden mukaan ja otti sitten vauhtia. Hän tunsi paljaiden jalkojensa takovan pihamaan hieman kosteaan nurmikkoon ja sitten karheaa puun kuorta vasten. Yksi askel, toinen, kolmas.

Tytön jalka lipsahti, ja hän tunsi putoavansa. Hätäisesti hän huitaisi kunaillaan, ennen kuin mätkähti selälleen maahan. Isku tuntui ikävältä, vaikka hän oli jo melko tottunut. Itachin mukaan hänen olisi pitänyt pudota jaloilleen, mutta yleensä hän mätkähti joko selälleen tai takamukselleen, jossa komeilikin melkoinen mustelma vasemmassa pakarassa.

Epäillen Yume kohotti katseensa. Viilto oli ehkä sentin tai pari ylempänä kuin aiemmat, mutta se ei tarkoittanut yhtään mitään. Muutama sentti sinne tai tänne, hän halusi metrejä. Hän teki taatusti jotain väärin, mutta hän ei oikeastaan tiennyt, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Että hän vihasikin tuota puuta. Miksei se voinut olla helpompi tapaus?

Ei auttanut kuin nousta ylös ja yrittää uudestaan. Yume käveli kauemmas puusta ja keskitti uudestaan chakran jalkoihinsa. Hänen katseensa pysytteli tiiviisti siinä rungon kohdassa, josta ensimmäiset oksat haarautuivat, mutta hänen mielensä oli sen sijaan keskittynyt hänen jalkapohjiinsa. Hän tunsi pientä värähtelyä ihollaan. Sitä ei ollut tuntunut aiemmin yhtä voimakkaana. Nyt hänen täytyisi vain kyetä pitämään se paikoillaan ja juosta samaan aikaan.

Yume lähti uudestaan liikkeelle ja saman tien värähtelyn tunne katosi. Hän pääsi tasan yhtä ylös kuin aiemminkin, mutta nyt hän oli uutta intoa täynnä. Hän uskoi vihdoin tavoittaneensa oikean tunteen. Enää hänen tarvitsisi osata säilyttää se. Hän istui maassa pitkän aikaa ja koetti tavoittaa tunnetta uudestaan. Se palasi ja karkasi jälleen, mutta hän edistyi.

Auringonvalo oli katoamassa puiden taakse, kun Yume tarrasi käsillään kiinni puun alaoksasta. Hänen hengityksensä kulki katkonaisesti, mutta hän oli tyytyväinen. Loppupelissä tahdonvoimalla oli selvästi paljon merkitystä. Hän oli juossut puuhun kolmen tunnin ajan. Jalkoja särki, mustelma takapuolessa oli varmasti kasvanut ja hän oli totaalisen uupunut. Silti hänen onnistui keplotella oksa vasemman kainalonsa alle. Hän painautui puuta vasten ja käytti oikeaa kättään viillon vetämiseen sen runkoon. Päivä oli sittenkin ollut menestys.

Yume aikoi juuri pudottautua alas, kun hän havaitsi värinää suojakentässä. Hetken mielijohteesta hän keräsi voimansa ja kampesi itsensä oksalle. Nopeasti hän kiersi oksia pitkin puunrungon taakse ja jäi tarkkailemaan tapahtumia. Ehkä hän voisi oppia jotain.

Ilma väreili kuin olisi katsellut kaasupurkausta. Yhtäkkiä Kisame ilmestyi kahden muun hahmon kanssa näkyviin. Molemmat olivat luultavasti miehiä ja kaikilla kolmella oli samanlaiset, typerät punapilvikaavut. Toisen miehen hiukset olivat keltaisenvaaleat ja hänellä oli jonkinlainen käsittämätön ponnarikampaus, mitä ei parhaalla tahdollakaan voinut kutsua miehekkääksi.

Toisesta tulokkaasta oli paha sanoa mitään, sillä tämä oli peittänyt kasvonsa omituisella naamiolla, jossa oli reikä ainoastaan toisen silmän kohdalla. Selvää kuitenkin oli, että kumpikin uusista miehistä kuului samaan rikollisjärjestöön Itachin ja Kisamen kanssa. Kaavut olivat jonkinlainen tunnus.

Kisame asetti kätensä kohtaan, josta joukko oli tullut pihapiiriin. Ilma väreili jälleen, mutta mikään muu ei näyttänyt muuttuvan. Yume oli aika varma, että suojan avaamiseen ja sulkemiseen käytettiin chakraa. Toisin sanoen hän ei välttämättä pystyisi avaamaan sitä koskaan, ellei oppisi ensin hallitsemaan kykyä paremmin.

Miehet vilkaisivat puun suuntaan kävellessään ohitse ja keskustelivat jotain keskenään. Yume ei kuitenkaan erottanut sanoja piilopaikkaansa asti. Hän oli joka tapauksessa varma, että miehet tiesivät tasan tarkkaan hänen olevan puussa. Jostain syystä Itachi ja Kisame tiesivät aina, missä hän liikkui, vaikka hän olisi hiipinyt täysin äänettömästi. Itachi oli itse asiassa sanonut, että Yumenkin pitäisi oppia tunnistamaan toisen ninjan läsnäolo, mutta se nyt oli taas yksi niistä asioista, jotka oli helpommin sanottu kuin tehty.

Tyttö ei tuntenut enää kovinkaan suurta halua siirtyä alas puusta, saati sitten mennä sisälle. Hän ei halunnut tutustua vieraisiin. Luultavasti nämä olisivat samanlaisia hulluja kuin kaksi muutakin. Oli tietysti vaikeaa kuvitella, että joku saattaisi olla pahempi kuin Kisame, mutta olihan sekin mahdollista. Turhia riskejä ei tietenkään kannattanut ottaa.

Puun kaarna tuntui karhealta t-paidan selkää vasten, mutta Yume nojasi silti selkänsä siihen. Valheellinen turvallisuuden tunne hiipi hänen mieleensä, vaikka hän yritti torjua sen. Hän oli kuitenkin kaivannut turvallisuutta niin paljon, että valheelliseenkin tunteeseen tuudittuminen tuntui helpotukselta. Ei sillä, ei Yume koko ajan pelännyt. Sellainen olisi ajanut hänet vain loppuun ennen aikojaan.. ja toisinaan Itachin seurassa oli vaikea pelätä.

Yume uskoi, että Itachilla oli ollut jokin syy hänen sieppaamiseensa. Olisi tietysti ollut suositeltavaa, että mies olisi jakanut syyn tytön kanssa. Salailu todella ärsytti Yumea. Hän oli kuitenkin päätellyt, että sen tarkoituksena oli osittain hänen suojelemisensa. Mitä vähemmän hän tiesi, sitä pienempi riskitekijä hän oli Itachin järjestölle – tai mahdollisesti jollekin toiselle taholle – eikä ollut siis niin suurta vaaraa, että joku päästäisi hänestä ilmat pihalle.

Tietysti oli sitten täysin oma kysymyksensä, miksi Itachi muka olisi halunnut suojella Yumea? Tyttö puisteli päätään. Hän ei tiennyt vastausta. Mies oli vain liian salaperäinen. Kohtelias, ystävällinen ja hyvin kärsivällinen, vaikka saattoikin uhata milloin milläkin. Yume oli melko varma, että Itachi oli kuitenkin kasvatettu kunnioittamaan toisia ihmisiä ja kohtelemaan erityisesti naisia hyvin. Mies oli taatusti pitänyt äitiään jalustalla. Jotenkin se vain paistoi tämän käytöksestä.

Sen takia Kisamen sanoja oli jokseenkin vaikea uskoa. Siitä, että hai raiskasi naisia, Yume oli valmis vaikka lyömään vetoa. Tämä ei näyttänyt kunnioittavan ketään muuta kuin Itachia.

Mutta miksi Itachi olisi raiskannut ketään, kun mies sai miellyttävällä käytöksellään naisten jalat muuttumaan sulaksi vahaksi, eikä hänen sen jälkeen tarvitsisi kuin kantaa nainen sänkyyn ja tämä antaisi kaiken, mitä mies vain keksisi haluta.

Yume läimäytti itseään käsivarteen. Mistä tuokin ajatus oli hänen mieleensä tunkeutunut? Hän oli selvästikin lukenut liikaa epämääräisiä kirjoja ja ennen kaikkea kuunnellut aivan liian paljon Hitomin käsittämättömiä höpinöitä romantiikasta. Hitomin ajatusmaailmaa ei kuitenkaan tullut missään nimessä soveltaa sieppaajiin.

Auringonvalo katosi kokonaan ja ensimmäiset tähdet syttyivät taivaalle. Myös ohut kuunsirppi kiipesi puiden yläpuolelle, mutta siitä ei ollut juuri valaisemaan pihamaata. Ilma viileni huomattavasti, kun vielä tuulenvire liittyi muiden luonnonilmiöiden joukkoon. Yume kietoi kätensä ympärilleen, mutta siitä ei ollut merkittävää apua. Hänen ihonsa oli kananlihalla ja varpaat palelivat jälleen sietämättömästi. Hän ei tosiaan voisi enää pitkään istua puussa.

Huokaisten Yume työnsi kunain kahvapuolen housujensa vyötäröön ja toivoi, ettei viiltäisi ihoaan terävällä veitsellä asetellessaan paidan sen päälle. Hän lähti kapuamaan alas puusta pidellen tiukasti kiinni sen rungosta. T-paita hilautui vatsan puolelta ylemmäs ja puu raapi ilkeästi hänen ihoaan. Yume ei kuitenkaan antanut pienten naarmujen häiritä itseään, vaan laskeutui alas mahdollisimman hitaasti ja hiljaa.

Nurmi tuntui kylmältä jalkoja vasten, kun Yume pääsi vihdoin hiippailemaan taloa kohti. Hän kiersi ensin olohuoneen puolelle ja kurkisti varovaisesti ikkunasta sisään. Neljä miestä keskustelivat, mutta sanoja ei voinut kuulla ulos asti. Jokin näytti huvittavan Kisamea suunnattomasti, mutta vaaleahiuksinen mies mulkoili naamiokaveria siihen malliin kuin olisi halunnut murhata tämän. Itachi puolestaan vaikutti olevan täysin muissa maailmoissa.

No, joka tapauksessa miehet näyttivät kiireisiltä, joten Yume saattaisi päästä livahtamaan huoneeseensa ilman, että kukaan kiinnittäisi häneen huomiota. Sen suihkun hän kuitenkin jättäisi aamuun. Hän ei todellakaan uskaltautuisi hiippailemaan alasti edes lukitun oven takana, jos talossa oli neljä hullua kahden sijasta.

Yume jätti ikkunan vähin äänin ja kiersi takaisin talon toiselle puolelle. Hän avasi oven hyvin hitaasti, jottei kukaan kuulisi sen ääntä ja painoi sen sitten kiinni niin hiljaa kuin suinkin. Eteisestä hän hiippaili käytävään. Olohuoneesta kantautui puhetta, mutta tyttö ei jäänyt ottamaan selvää, mikä oli keskustelun aiheena, vaan omaan huoneeseensa, jonka oven hän sulki myös äärimmäisen hiljaa.

Tyttö veti kunain esiin ja piilotti sen tyynyn alle. Jos hänellä kävisi tuuri, Itachi ei vieraidensa takia edes muistaisi koko veistä. Ainoa ongelma olisikin selittää seuraavana päivänä sen puuttuminen. Ehkä Yume voisi taas kerran väittää pudonneensa puusta ja lyöneensä kätensä samalla, jolloin kunai olisi kimmonnut jonnekin ja kadonnut. Sellainen valhe saisi Itachin luultavasti katsomaan häntä todella alentuvasti, mutta sekin oli parempi kuin turvattomuus. Kunai tyynyn alla antoi edes vähän toivoa.

Kun ase oli piilotettu, Yume ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan pitäen kuitenkin ovea koko ajan silmällä. Hän kasasi ulkona likaantuneet vaatteet yhdeksi mytyksi lattialle ja veti sitten lyhyet sortsit ja topin päälleen, vaikka ensimmäistä kertaa ne tuntuivat peittävän liian vähän. Yume halusi silti edelleen uskoa, että Kisame oli vain pelotellut häntä, eikä mitään todellista vaaraa ollut. Eihän Itachi ollut missään vaiheessa edes yrittänyt koskea Yumeen muuta kuin neuvoessa häntä. Tuskin sillä miehelle edes oli sukupuoliviettiä, mikä tietysti oli harmillista maailman naisten kannalta.

Yume puraisi kipeästi alahuultaan. Luvattomia ajatuksia alkoi yhä useammin pyrkiä hänen mieleensä. Hänen täytyisi olla varuillaan jo itsensäkin kanssa, sillä hän oli selvästi eksymässä väärille teille. Tätä menoa hän pettäisi itse itsensä, eikä se ollut millään muotoa sopivaa. Hän oli sentään itsensä ainoa liittolainen tämän katon alla.

Huokaisten Yume vetäytyi peiton alle. Kello ei varmasti ollut kuin korkeintaan yhdeksän illalla, eikä häntä varsinaisesti huvittanut mennä nukkumaan, mutta olohuone ja keittiö houkuttelivat sillä hetkellä vielä vähemmän. Jotenkin hän oli luokitellut melkoisen pysyväksi kuvioksi sen, että he olivat kolmestaan Itachin ja Kisamen kanssa talossa. Uusien ihmisten ilmaantuminen paikalle oli odottamatonta ja rikkoi turvallisen kuvion.. vaikka aiemmin Yume oli kaivannut vaihtelua.

Mikä minua vaivaa? tyttö pohti silmät suljettuina. Hänen ajatuksensa kulkivat nykyisin kovin kummallista rataa, eikä hän oikein pysynyt itsekään niiden perässä. Hän pelkäsi milloin mitäkin, oli jatkuvasti vihainen ja ärtynyt. Samaan aikaan hän nautti Itachin kanssa käydyistä keskusteluista.. siis silloin, kun mies ei salaillut asioita, vaan suostui puhumaan normaalisti. Ajoittain Yume saattoi jopa myöntää viihtyvänsä talossa.

Samaan aikaan hän riutui ikävästä. Hän kaipasi entistä elämäänsä ja kaikkia siihen kuuluvia ihmisiä. Hän ei ollut kuullut edes uutisia ulkomaailmasta. Etsittiinkö häntä? Mitä pääkaupungissa oli viime aikoina tapahtunut? Kuka oli valittu vuoden kauneimmaksi naiseksi? Niin, hän olisi antanut paljon jopa hömppäuutisista. Tietyllä tavalla hän tunsi kuihtuvansa virikkeettömässä ympäristössä.

Olohuoneesta kantautuva tasainen puhe muuttui puuromaiseksi Yumen korvissa. Hän tunsi tykytystä väsyneissä lihaksissaan ja kaipasi kovasti kuumaa suihkua, joka olisi saanut jumittuneimmankin paikan rentoutumaan. Lopulta uni kuitenkin vei hänet mukanaan.

Ficcikirjasto

Punainen aamunkoitto: Luku 8

Punainen aamunkoitto

Ei kommentteja

Kirjastonhoitaja