Punainen aamunkoitto
Luku 9
Hitomi?
Yume? Mitä sinä täällä teet?
Oletko sinä tullut takaisin? Mitä sinulle oikein tapahtui?
Missä me olemme?
Hitomi katselee ympärilleen ja
kohauttaa sitten olkapäitään. Yumekin vilkuilee ympäristöään. Kaikki on
hämärää. Hän ei tiedä, missä oikein on.
En tiedä.
En minäkään.
Minulla on ikävä sinua.
Minullakin sinua.
Minne sinä katosit?
Itachi vei minut kotiinsa.
Kuka hän on?
Hullu rikollinen, se hän on.
Minä vihaan häntä.
Etkä vihaa.
Mistä sinä sen tiedät? Et tunne
häntä.
Ei minun tarvitse. Tunnen sinut,
se riittää.
Yume mulkoilee Hitomia. Tämä on
saanut taas jonkin typerän ajatuksen, eikä Yume halua missään nimessä kuulla
sitä. Hänen ystävänsä on liian kiinnostunut hänen rakkauselämästään.
Keskittyisi omaansa.
Et voi silti tietää, miltä
minusta tuntuu.
Enkö?
Et todellakaan. Itachi on paha,
minä vihaan häntä ja haluan pois täältä.
Haluatko?
Etkö sinä haluaisi?
En, jos olisin rakastunut
sieppaajaani.
Älä ole hölmö. Hän on
rikollinen, kenties jopa murhaaja.
Mutta ei hän sinua tappaisi.
Tuo on jo paksua sinultakin!
Hitomin huulilta karkaa
hermostunut kikatus, jonka Yume tunnistaa oitis. Hänen ystävänsä kikattaa
sitten miltei aina, kun on puhe miehistä. Yleensä silloin vain puhutaan Hitomin
miehistä. Ei Yumen, koska Yumella ei koskaan ole miehiä.
Sinun jo aika löytää joku. Olet
odottanut koko ikäsi.
Enkä ole. Minä en tarvitse
miestä.
Tulee päivä, jolloin tarvitset.
Miten äiti ja isä voivat? Oletko
nähnyt heitä?
Yume haluaa epätoivoisesti saada
tietoa kotipuolesta. Hän ei voi keskittyä tyhjänpäiväiseen väittelyyn nyt, kun hänellä
on tilaisuus puhua Hitomin kanssa pitkästä aikaa.
He ikävöivät sinua.
Kerrotko, että olen kunnossa?
Kerron kyllä. Sinähän et aio
enää palata, vai mitä?
Tietenkin aion. Mitä sinä
horiset?
Jäät sinne, koska et voi lähteä.
Odotan vain sopivaa tilaisuutta
ja pakenen.
Ja kun se tulee, valitset
toisin.
Et voi tietää.
Voinpas.
Mistä muka?
Koska minä olen sinä.
Yume
räväytti silmänsä auki. Huoneessa oli pimeää, vaikka hän oli jättänyt valot
päälle. Joku oli ilmeisesti käynyt myöhemmin sammuttamassa ne. Hän erotti
hämärästi tumman hahmon, joka oli kyykistynyt hänen futoninsa lähelle. Pitkät
hiukset olivat kerrankin auki ja peittivät miehen kasvot osittain.
Hitto,
oliko Kisame ollut sittenkin oikeassa?
Tyttö
käännähti yrittäen vaikuttaa siltä, että olisi yhä unessa. Hänen toinen kätensä
oli jo valmiiksi tyynyn alla. Nyt sormet haparoivat kunaita sydämen
jyskyttäessä niin kovaa, että Itachin liikkeiden kuunteleminen oli lähes
mahdotonta.
Hiippailiko
mies joka yö Yumen huoneessa vai oliko tämä yö poikkeus? Oliko Itachi kenties
puhunut aikeistaan Kisamelle ja kapakala sen takia vihjaillut puolestaan
Yumelle? Niin, niin sen täytyi olla. Yume ei voinut uskoa, että kalamies oli
ollut oikeassa. Hän ei voinut uskoa Itachista, vaikka vielä jokin aika sitten
hän olisi uskonut miehestä kaiken pahan, mitä kuka tahansa olisi hänelle tullut
kertomaan.
Paniikki
yritti hyökyä päälle, kun Yume vihdoin tavoitti kunain. Hänen olisi iskettävä
ennen Itachia. Kenties nopea isku estäisi miehen toteuttamasta aikeitaan. Tyttö
puristi nyrkkinsä tiukasti veitsen kahvan ympärille ja liikahti uudestaan
päästäen samalla pienen ynähdyksen kuin olisi reagoinut johonkin uneen. Hän
piti silmiään vain vähän raollaan, sen verran, että erotti Itachin ripsiensä
lomasta. Mies asetteli jotain futonin viereen. Mitä hemmettiä tämä puuhasi?
Yume
ponnahti kyykkyyn ja heilautti kunai-kättään todella nopeasti. Seuraavassa
hetkessä jokin iskeytyi kipeästi hänen ranteeseensa, kunai irtosi hänen
otteestaan ja lennähti päin seinää.
”Auuh!”
huudahdus karkasi tytön huulilta pudotessaan takamukselleen futonille. Käteen
sattui tosissaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt miettiä sitä, sillä Itachi painoi
hänet seinää vasten tarttumalla molemmista ranteista ja työnsi naamansa miltei
kiinni Yumen nenään.
”Mitä
sinä oikein yrität? Miksi sinulla ylipäätään on kunai täällä?”
Tyttö
ei vastannut, vaan yritti pyristellä vapaaksi miehen otteesta. Hän onnistui
suoristamaan jalkansa, mutta siitä ei ollut hyötyä. Itachi vain siirtyi
polvilleen siten, että hänen molemmat jalkansa puristivat Yumen jalat yhteen
miehen painon laskeutuessa puolittain niiden päälle. Yume pystyi heiluttamaan
jalkojaan vain vähän, mutta potkiminen oli täysin mahdotonta. Hän tunsi miehen
hengityksen kasvoillaan, ja paniikki lähti uuteen kiitolaukkaan.
Ei
pakotietä. Ei keinoa taistella. Hän oli loukussa.
Ajatukset
vilistivät tytön mielessä pelottavaa vauhtia. Hänen sydämensä jyskytti kovempaa
kuin koskaan. Hän oli harjoitellut vuosia voittaakseen kimppuunsa hyökkäävän
raiskaajan. Lisäksi Itachi oli kouluttanut häntä, jotta hänestä tulisi edes
jonkinlainen ninja. Silti hän oli nyt pusertuneena miehen ja seinän väliin
kykenemättä liikkumaan. Hän pystyi haistamaan Itachin ihon tuoksu, tuntemaan
miehen lämpöisen hengityksen, miltei maistamaan tämän. Hänen omat rintansa
hipoivat Itachin rintakehää kohoillessaan kiihtyneen hengityksen tahtiin.
Yume ei
halunnut tällä tavoin. Ei hän ollut kokematon, mutta tämä oli väärin. Tämä oli
riistoa. Kyse oli hänen ruumiistaan. Hänellä oli oikeus pitää se
koskemattomana. Eikö Itachi ollut nöyryyttänyt häntä jo tarpeeksi riistämällä
häneltä kaiken muun?
Kyyneleet
nousivat väkisinkin tytön silmiin, ja hän niiskaisi hiljaa toivoen samalla,
ettei Itachi voisi pimeässä nähdä hänen murtumistaan. Mies voisi tehdä mitä
vain, mutta Yume ei koskaan myöntäisi tälle, kuinka paljon se sattuisi..
henkisesti. Ei, sitä voittoa hän ei miehelle antaisi.
”Vastaa”,
Itachi keskeytti tytön ajatusryöpyn vaativalla äänellään. ”Miksi olen saada
kunaista selkääni keskellä yötä?”
”Älä
edes uneksi, että antautuisin taistelutta!” Yume sai kirahdettua.
Valitettavasti itku tunkeutui hänen ääneensä, vaikka hän yritti kuulostaa
rauhalliselta.
”Et
tietenkään antautuisi. Sitä vartenhan sinua on koulutettu”, Itachi vastasi
kuulostaen nyt lähinnä hämmentyneeltä. ”Se ei kuitenkaan tarkoita, että saisit
salakuljettaa tänne aseita ja käydä minun kimppuuni.”
”Jos
sinä pidät oikeutenasi tehdä minulle mitä tahansa, on minulla täysi oikeus
puolustautua!” Yume suorastaan kirkui. ”Sopii yrittää! Tee mitä vain! Et silti voi
alistaa minua koskaan täydellisesti!”
”Ole
hiljaa”, Itachi ärähti. Kylmät väreet kulkivat pitkin Yumen selkää.
”Minähän
huudan, vaikka se olisi viimeinen tekoni!”
”Viimeiseksi
se voi jäädäkin, jos herätät Deidara-saman keskellä yötä”, varoittavan pehmeä
ääni kuiskasi.
Yumella
ei ollut aavistustakaan, kuka oli Deidara, mutta hänellä oli kumma tunne, ettei
hän halunnutkaan tietää. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain sensuuntaista, että
kuolema saattoi hyvinkin olla parempi vaihtoehto kuin se, mitä Itachi suunnitteli,
mutta jostain syystä sanoja ei tullut. Sen sijaan kyyneleet valuivat entistä
vuolaampina pitkin hänen poskiaan.
”Ole
kiltti… älä…” tyttö sai kuiskattua. Pelko salpasi hänen hengityksensä. Hän ei
ymmärtänyt, mistä se kumpusi. Kenties väsymyksestä, keskellä yötä heräämisestä
ja Kisamen aiemmista vihjailuista. Kenties alisteisella asemallakin oli jotain
tekemistä sen kanssa.
”Mitä?”
Itachi kuulosti siltä kuin olisi ollut täysin hukassa. ”Mistä sinä puhut?”
”Siitä..
mitä.. sinä.. tulit tekemään!” Yume henkäisi nyyhkäysten välissä.
”Ja
mitä minä tulin tekemään?”
Yume
kohotti kosteat silmänsä ja yritti tavoittaa Itachin katseen. Valitettavasti
miehen silmät olivat niin tummat, että niitä oli vaikea erottaa pimeässä.
Asetelma oli jollain tapaa irvokas. Mies oli puristanut Yumen asentoon, jossa
tytöllä ei ollut mahdollisuutta liikkua minnekään. Samalla tämä näytti
kuitenkin olevan täysin pihalla tapahtumista. Ja kaiken lisäksi tämän kasvot
olivat niin lähellä Yumen omia, että heidän huulensa olivat vain parin sentin
päässä toisistaan.
Häpeä
nosti kuumottavan punan Yumen poskille. Hän alkoi hiljalleen tajuta Kisamen
valehdelleen. Itachi oli hyökännyt hänen kimppuunsa vain, koska hän oli itse
aloittanut. Kenties hai oli pyrkinyt juuri siihen. Kapakala halusi edelleen
Yumen ulos talosta. Jos Itachi uskoi, että Yume olisi tappoaikeissa, kenties
mies hankkiutuisi itse eroon hänestä. Melkoinen suunnitelma kalan aivoilla,
mutta mistään muusta ei voinut olla kyse.
”Noh?”
Itachi uteli.
”Et
mitään”, Yume mutisi ja niiskaisi nenäänsä.
”Ei
kuulosta siltä”, mies väitti vastaan.
”Olen
pahoillani. Minä erehdyin”, Yume yritti selittää. Epäilyksistään hän ei silti
halunnut kertoa. ”Päästäisitkö minut?”
”Yritätkö
uudestaan iskeä kunain selkääni tai kenties katanan? Mistä minä tiedän, mitä
kaikkea olet piilottanut huoneeseen.”
”En
mitään muuta! Ole kiltti, ranteeseeni sattuu!” Yume parahti. Kipu oli unohtunut
hetkellisesti pelon vuoksi, mutta nyt se tuntui jälleen sykkivänä. Itachi oli
lyönyt häntä todella kovaa. Tosin sekin oli melko varmasti ollut vain
refleksi.. eli Yume sai syyttää itseään ja typeryyttään.
Itachi
irrotti otteensa välittömästi ja vetäytyi kauemmas. Yume tarttui kipeään
ranteeseen vasemmalla kädellään ja hieroi sitä, mutta kosketus vain sattui
enemmän. Hetken tyttö jo pelkäsi, että hänen luunsa olivat murtuneet.
”Näytä
sitä”, Itachi pyysi, muttei jäänyt odottamaan lupaa, vaan tarttui käteen
varovaisesti ja kumartui sen puoleen. Silkkiset hiukset hipaisivat Yumen ihoa
saaden tytön värähtämään. Sormet tutkivat varovasti rannetta. ”Se on
nyrjähtänyt. Tukiside riittää kyllä.”
Mies
päästi irti kädestä ja nousi seisomaan auttaen sitten Yumen pystyyn. Hän laski
kätensä tytön hartialle ja työnsi tämän ulos huoneesta, ohjasi käytävää pitkin
kylpyhuoneeseen ja istutti wc-pöntön kannelle. Sitten hän ryhtyi tutkimaan
seinällä roikkuvaa lääkekaappia. Yume istui vaitonaisena paikoillaan. Hän tunsi
olevansa täysin sekaisin. Moukaroiva sydän alkoi hiljalleen rauhoittua ja
kyyneleet olivat kuivuneet kiristäviksi, suolaisiksi vanoiksi hänen poskilleen.
Häpeä kuristi yhä kurkussa, eikä tyttö uskaltanut edes vilkaista Itachia.
Miehen täytyi olla raivoissaan hänen typerästä käytöksestään.
Itachi
ei kuitenkaan vaikuttanut varsinaisesti vihaiselta. Mies nimittäin löysi etsimänsä
kaapista ja kyykistyi Yumen eteen. Hän tarttui uudestaan tytön käteen ja ryhtyi
kietomaan sidettä ranteen tueksi.
”Olen
pahoillani. Se oli refleksi”, hän huomautti vahvistaen Yumen aiemmat
aavistelut.
”Ei se
mitään. Koko juttu oli minun vikani”, Yume mutisi ja tuijotti miehen pitkiä
sormia. Minkä takia tämä lakkasi kynsiään violetilla? Ja mikä tuo sormus oikean
käden nimettömässä tarkoitti?
”Miksi
sinä edes hyökkäsit kimppuuni? En ole antanut syytä siihen.”
Yume
puri huultaan ja käänsi katseensa kaakeloituun seinään. Hän ei voinut sanoa
totuutta. Se oli vain liian nöyryyttävä.
”Minä
säikähdin. Talossa on vieraita. Piilotin kunain varmuuden vuoksi, ja kun näin
sinun hahmosi herätessäni, pelästyin”, hän selitti niin nopeasti, että sanat
törmäilivät toisiinsa. Hän näki syrjäsilmällä Itachin nyökäyttävän päätään.
Ilmeisesti mies oli uskonut hänen hätävalheensa.
”He
eivät ole kiinnostuneita sinusta. Teit viisaasti, kun pysyit pois tieltä”, mies
selitti. Hän kiristi sidettä ja sai Yumen älähtämään. Ranne oli totisesti arka.
”Noin. Sinuna varoisin sitä pari päivää.”
Tyttö
vilkaisi kättään ja sitten Itachia. ”Kiitos”, hän mutisi posket punoittaen.
Miten hän oli edes voinut kuvitella Itachista mitään niin kamalaa? Mieshän oli
itse kohteliaisuus.
Yume
nousi pöntöltä nopeasti ja päätyi seisomaan juuri kohottautuneen Itachin eteen.
Miehen toinen käsi painoi lääkekaapin oven kiinni ja jäi pitelemään sen
kahvasta. Varovaisesti Yume nosti katseensa ja tavoitti vihdoin miehen mustat
silmät. Jokin hänen vatsassaan heitti kuperkeikan ja sai hengityksen kiihtymään
hieman. Mitä hänelle oikein oli tapahtumassa?
Itachi
katseli Yumea herkeämättä. Tytöstä tuntui, että hän joutuisi pian ottamaan
tukea jostain. Hänellä ei ollut ollut niin sekava olo pitkään aikaan. Pelko valui
kokonaan pois vieden mukanaan häpeän. Jostain mystisestä paikasta kuitenkin
kohosi lämpöä, joka sai olon tuntumaan mukavalta. Vatsassa kipristeli kuin Yume
olisi jännittänyt esiintymistä ja hänen kämmenensä hikosivat. Kukaan ei ollut
koskaan katsonut häntä sillä tavoin.
”Yume-chan..”
Itachi aloitti. Yume tuijotti miestä silmiään räväyttämättä.
”Voitteko
hoitaa tuon jossain muualla? Minun pitäisi päästä sinne”, Kisame kuitenkin
keskeytti ystävänsä lauseen.
Yume
syöksyi Itachin ohitse ja mutisi menevänsä takaisin nukkumaan. Eipä yö olisi
enää voinut paljon kiusallisemmaksi kääntyäkään. Hän syöksyi omaan huoneeseensa
ja paiskasi oven kiinni vasemmalla kädellään. Hän nojautui hetkeksi ovea vasten
ja veti syvään henkeä. Mitä oli tekeillä? Mikä häntä vaivasi?
Tyttö
yritti karistaa epämääräisen uuden tunteen mielestään, mutta siitä ei niin vain
päässyt eroon. Itachin mustiin silmiin oli näköjään liian helppoa upota. Olisi
parempi, jos tyttö vastaisuudessa välttäisi katsekontaktia miehen kanssa.
Väsymys
alkoi hitaasti painaa Yumen silmäluomia, kun hän oli tovin rauhoitellut itseään
ja seisonut selkä ovea vasten. Hän laahusti futonin suuntaan onnistuen samalla
lyömään varpaansa johonkin kovaan. Hämmästyneenä hän haparoi valot päälle
nähdäkseen, mihin oli osunut. Lattialla oli ruskeaan paperiin kääritty paketti.
Yume istahti futonille ja käänteli pakettia käsissään varoen kuitenkaan
laskemasta liikaa painoa oikean ranteen varaan. Missään ei ollut nimeä, mutta
täytyihän sen olla hänelle, sillä huone oli hänen.
Vaikka
Yumea väsyttikin, hän repi paperin pois paketin päältä. Esiin ilmestyi
punakantinen kirja. Tyttö tunnisti välittömästi sekä kirjasarjan että
kirjailijan nimen. Puna ryömi entistä syvempänä hänen kasvoilleen. Oli selvää,
että Itachi oli tullut tuomaan kirjan hänelle.. ja hän oli kiittänyt tätä
yrittämällä iskeä kunailla.
Yume
tunsi kamalan syyllisyyden laskeutuvan päälleen. Hän oli hirveä. Itachi oli
ainoastaan halunnut yllättää hänet. Mies taatusti luuli, että hän oli hulluna
Icha Icha -sarjaan, sillä hän oli lukenut aiemman osan vain muutamassa
päivässä.
Jäljelle
jäi kuitenkin yksi kysymys. Miksi Itachi halusi lahjoittaa Yumelle ylipäätään
yhtään mitään?
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!