Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.
Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.
Sävel elämälle
Luku 7
Matkalaiset
saapuivat suuren luolan eteen. Freya hyppäsi ensimmäisenä alas Chocon selästä
ja ryntäsi luolan suulle. Siellä makasi kuolleena kaksi burmecialaista
sotilasta. Heidän karvansa olivat kärventyneet monesta kohdasta. Freya yritti
turhaan herätellä sotureita. Nämä eivät liikahtaneetkaan. Nyt rottanainen
katui, ettei ollut palannut kotiin aikaisemmin. Häntä olisi selvästikin
tarvittu.
"Keitä
nämä mustat maagit oikein ovat?" Zidane esitti retorisen kysymyksen yhtä
järkyttyneenä kuin ystävänsä.
Vivi
näytti surkealta ja syyllisenoloiselta. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut
vastuussa tapahtuneesta.
"Hei,
et sinä ole tehnyt mitään", nuorukainen lohdutti maagia.
"Eivätkös
nämä maagit ole Vivi sinun --", Freya aloitti, "Kuningas saattaa olla
vaarassa!" hän huudahti yhtäkkiä ja ryntäsi sitten luolaan.
Zidane,
Vivi ja Quina juoksivat rottanaisen perään. Nuorukainen esitti mielessään
toiveen, ettei Dagger olisi tullut tätä kautta. Sisällä luolassa oli hämärää.
Vain muutama soihtu valaisi eteisentapaista tilaa. Suoraan edessä oli ovi.
Nuoret menivät sen luokse ja yrittivät työntää sitä auki. Siitä ei kuitenkaan
ollut mitään hyötyä. Ovessa ei ollut edes kahvaa, josta sitä olisi voinut
yrittää vetää auki.
Jostain kuului tuskainen ähkäisy. Zidane ryntäsi ovelta
oikealle. Siellä makasi pahasti palanut, mutta yhä elossa oleva Burmecian
sotilas.
"Hei,
oletko kunnossa?" nuorukainen tiedusteli huolestuneena sotilaalta. Tämä
vastasi katkonaisesti:
"Mustia
maageja... en voinut tehdä mitään..." Sotilas yski ja verta lensi luolan
lattialle.
"Me
olemme tulleet auttamaan. Olemme matkalla Burmeciaan", Zidane sanoi.
Sotilas käänsi palaneet veriset kasvonsa nuorukaiseen. Hän ojensi hopeista
kelloa tälle.
"Ota
tämä kello ja mene Burmeciaan... Mustat maagit veivät kellomme... kuningas
on... palatsissa... suojelkaa..." mies sai vielä sanotuksi ennen kuin
vaipui tiedottomuuteen.
Nuorukainen
otti kellon sotilaan kädestä ja käveli takaisin ovelle ystäviensä luokse. Hän
ojensi kellon Freyalle olettaen, että tämä osaisi käyttää sitä paremmin kuin
hän itse. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten kello toimi.
Freya
otti kellon ja astui lähemmäs ovea. Sitten hän heilautti kelloa pari kertaa.
Sen ääni helisi luolassa kaikuen. Kesti vain hetken, kun ovi aukesi ja kello
naisen kädessä mureni palasiksi. Ystävykset astuivat ovesta sisään juuri
parahiksi näkemään, kun kaksi mustaa maagia kärvensivät yhden Burmecian
sotilaan. Sotilas huusi tuskasta ja vaipui sitten liikkumattomana maahan.
Seuraavaksi
ilmestyivät kuningatar Brahnen hovinarrit, Zorn ja Thorn, jutellen keskenään.
Kun he huomasivat matkalaiset, he pysähtyivät niille sijoilleen.
"Kuka
tuo on?" sinivalkoiseen asuun pukeutunut Zorn kysyi osoittaen Zidanea.
"Tuoko,
en tiedä", vastasi punavalkoinen Thorn.
"Tiedän,
että olen nähnyt hänet jossain aikaisemmin", Zorn jatkoi.
"Jossain
aikaisemmin? Minä ole en nähnyt häntä, minä tiedän", Thorn väitti vastaan.
"Luulenpa,
ettei se ole tärkeää. Tapetaan hänet", Zorn totesi lakonisella äänellä.
"Kyllä,
tapetaan hänet, eikö vain", Thorn innostui. Sitten hän viittasi kahdelle
mustalle maagille, jotka hyökkäsivät välittömästi matkalaisten kimppuun.
Ystävykset
ottivat aseensa esille. Zidane pyöräytti valtavaa kaksiteräistä miekkaansa,
jonka oli hankkinut Lindblumista, kerran päänsä yläpuolella valmiina
halkaisemaan mustat maagit kahtia. Freya asetti keihäänsä tanaan, jotta voisi
iskeä helposti, jos maagit tulisivat liian lähelle. Vivi kohotti sauvansa ja
keskitti voimansa tuliloitsuun. Myös Quina astui toverusten vierelle pidellen
kädessään suunnilleen itsensä pituista valtavaa haarukkaa. Hän oli valmiina
vaikka syömään heidän vihollisensa.
Toinen
mustista maageista heitti joukkion niskaan tulipatsaan, mutta nämä onnistuivat
väistämään sen juuri ja juuri. Vivi heitti samanlaisen tuliloitsun välittömästi
toisen maagin päälle. Se oli liian hidas väistämään ja kuoli karjuen liekeissä.
Zidane
kävi nyt jäljellejääneen maagin kimppuun miekallaan onnistuen viiltämään sen
toisen käsivarren poikki. Freya heitti keihäänsä sen rintaan, ja se kaatui
koristen maahan. Silloin Quina iski haarukkansa siihen, mumisi jotain outoa
loitsun kaltaista ja onnistui, jollain salaperäisellä tavalla, nielaisemaan
maagin.
"Maistuu
pahalle", hän mumisi tyytymättömänä.
Vivi,
Zidane ja Freya tuijottivat järkyttyneenä uutta tuttavaansa, mutta
järkyttyneitä olivat myös Zorn ja Thorn. He pinkaisivat pakoon kiljuen
kauhusta. Heidän kiljuntansa herätti toverukset horroksesta, jonka vallassa
nämä olivat tuijottaneet Quinaa. He vilkaisivat nyt toisen mustan maagin
kärventyneitä jäännöksiä. Niissä lojui hopeinen kello. Freya poimi sen käteensä
ja kehotti ystäviään jatkamaan matkaa.
Matkalaiset
nousivat portaat ylös valtavalle ovelle. Jälleen Freya soitti kelloa, joka
särkyi. Ovi aukesi kappelintapaiseen huoneeseen. Huoneen keskelle oli pudonnut
jättimäinen kello ja kellon edessä oli pieni moogle, joka itki.
"Rakkaani,
kuuletko minua? Armaani, sano jotakin!"
Zidane
käveli mooglen luokse ja kosketti sen olkapäätä. Hän kysyi, mikä tällä oli
hätänä. Moogle, joka kutsui itseään Mogmiksi, kertoi, että hän ja hänen
miehensä olivat olleet viettämässä häitään kappelissa, kun yhtäkkiä oli tullut
maanjäristys ja katossa oleva kello oli pudonnut hänen miehensä päälle. Hän
pelkäsi, ettei saisi mitenkään pelastettua miestään kellon alta, ja että tämä
kuolisi sinne nälkään.
Toverukset
olivat neuvottomia. Kello oli niin suuri ja painava, etteivät he mitenkään
jaksaisi nostaa sitä edes yhdessä. Mogmi näytti niin murheelliselta, että Vivi
meni sen luokse yrittäen lohduttaa sitä edes jotenkin. Jo pelkkä Vivin läsnäolo
näytti auttavan. Moogle piristyi silmissä. Se alkoi hymyillä ja nuuskia ilmaa
Vivin ympärillä.
"Onko
sinulle kupopähkinöitä?" se kysyi innoissaan. Vivi kaiveli taskujaan
muistaessaan, että oli tosiaan saanut yhden sellaisen Lindblumin esinekaupasta.
Hän ojensi pähkinän Mogmille, joka pyysi saada sen itselleen.
Mogmi
otti kupopähkinän käteensä ja tepsutteli kellon luokse. Hän huhuili
aviomiestään ja heilutteli samalla pähkinää kellon edessä. Kello alkoi täristä.
Se tärisi koko ajan kovempaa ja kovempaa kunnes lopulta se kaatui kyljelleen.
Kellossa ollut moogle ryntäsi nappaamaan kupopähkinän vaimonsa kädestä ja
juoksi sitten jonnekin huoneen takaosaan. Mogmi huikkasi kiitoksen Viville ja
juoksi sitten miehensä perään. Zidane ystävineen jäi hetkeksi tuijottamaan
kummissaan mooglejen perään. Hän oli kyllä aina tiennyt, että kupopähkinät
olivat näiden pienten otusten suurta herkkua. Oli kuitenkin vaikea uskoa, että
joku voisi haluta pähkinän niin kovasti, että jaksaisi siirtää jättimäisen
kellon paikoiltaan.
Zidane
katseli huoneessa ympärilleen. Kellon alla oli ollut myös laatikko. Hän meni
sen luokse ja avasi sen. Laatikossa oli hopeinen kello. Hän poimi sen käteensä
ja meni huoneen perälle, jonne mooglet olivat juosseet. Siellä oli kaksi ovea,
toinen koristeellisempi kuin toinen. Hän kokeili ensin soittaa kelloa
koristeellisemman oven kohdalla, mutta mitään ei tapahtunut. Niinpä hän yritti
sitten toista ovea. Jälleen kello särkyi ja ovi avautui. Toverukset kävelivät
ovesta sisään.
Heidän
edessään oli hämärä ja kapea käytävä. He kulkivat sen loppuun vaitonaisina. He
saapuivat pieneen pyöreään huoneeseen. Siellä he näkivät jälleen
mooglepariskunnan.
Mooglet
kiittelivät kovasti nuoria. Miesmoogle esitteli itsensä Mogutaniksi ja antoi
Zidanelle uuden kellon osoituksena kiitollisuudestaan. Kello ei ollut
samanlainen kuin aikaisemmat. Se oli valkokultaa, eikä hopeaa, ja se oli myös
suurempi kuin hopeiset kellot olivat olleet. Mogutan kertoi sen olevan Pyhä
Kello. Sillä sai auki kappelissa olevan koristeellisen oven. Nuorukainen kiitti
mooglea. Sitten toverukset palasivat kappeliin ja avasivat kellolla toisen
oven.
Kumppanukset
saapuivat käytävään, jota ympäröi vesi kummaltakin puolelta. Käytävällä istui
haavoittuneennäköinen mies. Freya juoksi tämän luokse.
"Oletko
kunnossa?" hän kysyi huolestuneena.
"Freya!"
sotilas huudahti käheällä, mutta ilahtuneella äänellä, "Ole varovainen!
Mestari Gizamaluke on tullut hulluksi. Jokin outo voima kontrolloi häntä",
tämä selosti pelokkaasti.
Samassa
seinästä olevasta suuresta reiästä sukelsi veteen jotain jättimäistä. Pian
valtava vesikäärme, jota myös mestari Gizamalukeksi kutsuttiin, nosti päänsä
vedestä. Se päästi kimeän huudon ja hyökkäsi toveruksien kimppuun. Nämä
tarttuivat välittömästi aseisiinsa. Quina loihti esiin valtavan sammakon, joka
putosi vesikäärmeen päälle, mutta ei tuottanut juurikaan vahinkoa. Vivi taas
iski tulella käärmettä. Vesipetoon se tehosi varsin hyvin. Se lamautui täysin
hetkeksi, ja sekä Freya että Zidane pääsivät iskemään sitä kohtalokkaasti.
Jälleen olennon kimeä huuto kaikui käytävässä.
Vivi
loihti uudestaan tulipatsaan, joka iski käärmeen ruumiin läpi. Quina iski sitä
haarukalla ja Zidane onnistui viiltämään sen toisen silmän sokeaksi miekallaan.
Käärme huusi raivoissaan ja nostatti valtavan hyökyaallon, joka melkein huuhtoi
sankarit altaan toiselle puolelle. Nämä lähestulkoon roikkuivat käytävän
reunalla, kun Vivi keräsi viimeiset voimansa ukkosloitsuun ja onnistui
tähtäämään valtavan salaman suoraan mestari Gizamaluken päähän. Tämä päästi
enää korvia vihlovan huudon ja vajosi sitten veden alle.
Ystävykset
kapusivat takaisin käytävälle ja istahtivat niille sijoilleen. He eivät voineet
ymmärtää, mikä Gizamalukelle oli tullut. Kukaan ei ollut koskaan kuullut, että
se olisi käynyt kenenkään kimppuun. Pian Zidanen ajatukset kuitenkin
harhautuivat muualle. Hän oli nyt varma, ettei Dagger ollut voinut tulla tätä
kautta. Tyttö ei olisi päässyt vesikäärmeen ohi sen huomaamatta.
"Missähän
hän mahtaa olla?"
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!