Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.
Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.
Sävel elämälle
Luku 8
Steiner
marssi kohti Eteläistä porttia kantaen suurta säkkiä olallaan. Eteläinen portti
oli mielenkiintoinen rakennelma, joka yhdisti Alexandrian ja Lindblumin valtakunnat
toisiinsa. Aerbin vuorten läpi oli rakennettu eräänlainen käytävä, jonka läpi
ilmalaivat saattoivat lentää. Lisäksi vuorten yli saattoi matkustaa
kaapeliautolla. Portti oli vaurioitunut pahoin, kun kolmas Black Waltz oli
törmännyt siihen, joten sitä korjattiin vieläkin. Tästä syystä vuorten läpi ei
voinut sillä hetkellä lentää, ainoa keino päästä Alexandriaan oli käyttää
kaapeliautoa. Steiner asteli tyytyväisenä portin edustalle. Paluumatka alkoi
olla jo voiton puolella.
Portin
luona oli kuitenkin kaksi miestä vartiossa. Toinen heistä käski Steinerin
pysähtyä niille sijoilleen. Tämä pysähtyikin ihmetellen, mitä seuraavaksi
mahtaisi tapahtua. Vartijat tiedustelivat hänen aikomuksiaan, miksi hän oli
tullut portille. Steiner oli osannut odottaa jotain tämän kaltaista, joten
hänellä oli vastaus valmiina:
"Olen
kuullut, että tänne Eteläiselle portille tarvitaan lisää työntekijöitä. Niinpä
ajattelin tulla tänne, töitä tekemään", hän sanoi tekeytyen jopa hieman
typerämmäksi kuin mitä todellisuudessa jo oli.
Vartiomiehet
näyttivät ilahtuvan. Porttia oli korjattu yötä päivää siitä asti, kun se oli
rikkoutunut, mutta se ei vieläkään ollut kunnossa. Uusia työntekijöitä
todellakin tarvittiin, ja nämä otettiin riemumielin vastaan.
"Minun
tarvitsee kuitenkin tarkistaa sinun säkkisi. Säännöt, tiedäthän", toinen
miehistä sanoi Steinerille äänellä, joka kertoi, kuinka naurettavana mies
todellisuudessa piti tuota sääntöä.
Sanomatta
sanaakaan Steiner laski portaille säkkinsä. Häntä huolestutti hieman, ettei hänen
ja prinsessan loistava suunnitelma olisikaan täysin vedenpitävä. Vartijat
pahoittelivat kovasti tonkimistaan. Steiner alkoi olla epätoivoinen. Hänen
täytyisi pian tehdä jotain ennen kuin koko hieno harhautus leviäisi käsiin.
Ritari ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, sillä toinen vartijoista kääntyi
hänen puoleensa toisen yrittäessä avata solmua, jolla säkki oli suljettu.
"Poliisi
etsii tyttöä ja keski-ikäistä miestä. Näitkö sellaista paria tänne
tullessasi?" Steinerin puoleen kääntynyt, pidempi vartijoista, kysyi
ritarilta.
"Tytön
pitäisi näyttää aivan prinsessa Garnetilta, kauneimmalta prinsessalta, joka
koskaan on kasvanut Alexandrian linnassa", hän jatkoi, mutta ihmetteli
sitten, "Mutta kun ajattelee, miltä kuningatar Brahne näyttää, on vaikea
uskoa, että hänellä on niin kaunis tytär".
Samassa
lyhyempi vartiomiehistä alkoi yökkäillä ja pidellä nenäänsä. Hän oli viimein
saanut säkin auki, ja sieltä nousi hänen mielestään kerrassaan karmea lemu.
Uteliaana pidempi vartija kurkisti säkkiin. Se oli täynnä suolakurkkuja.
Steinerin onneksi kumpikaan vartijoista ei ollut järin halukas tonkimaan säkkiä
sen tarkemmin. Nämä eivät nimittäin halunneet kurkkujen hajun tarttuvan
itseensä. Nämä antoivat Steinerille luvan mennä, joten hän nosti säkin
selkäänsä ja marssi suurista ovista sisään Eteläisen portin alueelle.
Selvittyään
vartijoista Steiner katsoi ensin vasemmalle ja sitten oikealle. Oikealla näkyi
porttikäytävä, jota pitkin pääsi asemalle, josta lähtisi kaapeliauto vuorien
yli kohti Alexandriaan. Sen edustalla seisoskeli kuitenkin kaksi työläistä,
mies ja nainen. Steiner mietti, miten oikein pääsisi noiden kahden ohi
huomaamatta. Lopulta hän päätti mennä hieman jututtamaan kumpaakin. Ensin hän
marssi kolisten miehen luokse. Tämä mutisi jotain itsekseen, mutta huomasi pian
viereensä tulleen ritarin kääntyen tämän puoleen:
"Ai,
hei! Oletko sinäkin tullut tänne työskentelemään", hän kysyi. Ritari
nyökytti päätään. Mies näytti innostuvan ja alkoi selittää, että pääsisi itse
pois sieltä kuukauden päästä. Hänellä oli tällä hetkellä vain yksi alainen,
mutta pian hän palaisi Lindblumiin ja pääsisi rakennusmestariksi uuteen
ilmalaivaprojektiin. Innoissaan hän alkoi selostaa uuden ilmalaivamallin
ominaisuuksia Steinerille, mutta tämä ei jaksanut kuunnella. Sen sijaan hän
lähti puhumaan miehen alaiselle toivoen, että tästä olisi hänelle jotain
hyötyä.
Alainen
seisoskeli rikkinäisen porttikongin lähellä vasara kädessä. Hän tervehti
ritaria iloisesti ja kertoi, että olisi pian valmis.
"Tämä
vaurioitui pahasti törmäyksessä. Se johtaa alas usvaiseen laaksoon. Kukaan ei
edes käytä tätä, joten minun tarvitsee ainoastaan saada se näyttämään
ehjältä", työläinen selitti. Steinerin sappi alkoi kiehua. Hän oli
prinsessan kanssa yrittänyt päästä Eteläiselle portille ensin laakson kautta,
mutta jostain syystä portista ei ollut päässyt kulkemaan. Tuon kelvottoman
laiskamadon takia heidän matkansa oli pidentynyt huomattavasti. Steiner päätti
kuitenkin hillitä itsensä, sillä työläisen laiskuudesta olisi myös hyötyä
hänelle nyt. Hän kiiruhti kertomaan miehen pomolle, miten huonosti tämän
alainen oli työnsä hoitanut. Mies tietenkin raivostui ja painui huutamaan
alaiselleen naama punaisena.
Nyt
ritarin esteenä oli ainoastaan nainen. Hän meni tämän luokse. Nainen oli vajonnut
ajatuksiinsa ja näytti varsin järkyttyneeltä.
"En
voi uskoa, että hän teki konkurssin. En voinut tietää, koska olin toisella
puolella vuoria", tämä puhui itsekseen. Steinerillä ei ollut
aavistustakaan kenestä nainen puhui, mutta päätti kuitenkin yrittää neuvoa
tätä.
"Mitä
hyötyä on valittaa, kun se on jo tapahtunut", hän tokaisi, mutta pysähtyi
sitten miettimään, mitä oikeastaan oli mennyt sanomaan.
"Siis
tuota... tarkoitan vain, että kun me kerran olemme täällä, on varmasti jotain,
mitä voimme tehdä rakkaidemme hyväksi", hän korjaili sanojaan. Naisen
kasvoille syttyi iloinen hymy.
"Olet
oikeassa. Minun täytyy mennä rohkaisemaan häntä", tämä sanoi ja lähti
puhumaan sivummalla seisovalle miehelle.
Steiner
oli riemuissaan. Reitti oli nyt selvä. Hän lähti kolistelemaan kohti
porttikäytävää, mutta hän ei ehtinyt kuin puoleen väliin matkaa, kun ovella
olleista vartijoista toinen huusi hänen peräänsä:
"Hei,
odotas vähän!" Steiner kääntyi katsomaan vartijaa.
"Säännöt,
tiedäthän. Tulisitko tänne?" tämä sanoi jo ystävällisemmällä äänellä.
Steiner kolisteli miehen lähelle.
Lyhyempi
vartijoista nosti kätensä pystyyn ja näytti hieman vihaiselta.
"Pysähdy
siihen", hän sanoi äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä.
"Älä
liiku mihinkään ennen kuin annan luvan", vartija jatkoi, "Käänny
ympäri hitaasti, äläkä tee yhtään väärää liikettä". Steiner teki työtä
käsketty ihmetellen, mistä nyt oikein oli kyse.
"Tarvitset
porttipassin päästäksesi porttialueen läpi. Jätän sen tähän. Ota se siitä, kun
olen lähtenyt", vartija jatkoi pidellen nenäänsä. Hän ei todellakaan
voinut sietää suolakurkkujen hajua.
Vartijat
palasivat takaisin suuren oven toiselle puolelle. Steiner kohautti olkapäitään
ja nosti porttipassin maasta. Sitten hän pääsi vihdoin vapaasti porttikäytävään.
Hän laski säkkinsä maahan ja avasi sen.
"Kiitos.
Minä tulen ulos nyt. Pitäisitkö vahtia sillä aikaa?" kuului Daggerin ääni
säkistä.
Ritari
marssi portille ja vahti, ettei kukaan päässyt yllättämään prinsessaa. Sillä
aikaa tämä kömpi ulos säkistä ja puisteli kurkkuja vaatteistaan. Vaatteisiin
oli kuitenkin jäänyt kurkkujen etova haju, joten hän päätti vaihtaa ne nopeasti
ennen kuin Steiner kääntyisi takaisin.
Viimein
parivaljakko pääsi portin toiselle puolelle. Dagger meni heti lipunmyyntikojun
luokse ja osti kummallekin lipun vuorien yli kulkevaan kaapeliautoon. Sitten
hän ja Steiner kävelivät lyhyen matkan mäelle, jossa auto jo odottikin. He
näyttivät kuljettajalle porttipassin ja matkalippunsa. Tämä vilkaisi niitä vain
nopeasti ja kehotti heitä istumaan vapaasti, mihin haluaisivat, sillä muita
matkustajia ei ollut ainakaan vielä tullut.
Dagger
valitsi kaksikolle istumapaikat ikkunan vierestä auton keskiosasta. Juuri kun
kuljettaja oli valmiina lähtemään, joku juoksi vielä mäkeä ylös. Juoksija oli
sama nainen, jota Steiner oli aiemmin puhutellut. Nainen näytti kuljettajalle
lippunsa ja astuessaan sisälle autoon hän huomasi ritarin. Hän kääntyi tämän
puoleen ja kiitti tätä kauniista sanoista.
"Ei,
ei. Minä kiitän sinua", Steiner vastasi kohteliaasti. Nainen katsoi häntä
hieman kummastuneena, mutta ei kuitenkaan kysynyt mitään. Sen sijaan hän meni
kuljettajan käskystä istumaan.
Steinerkin
istahti prinsessaa vastapäätä samalla hetkellä, kun auto lähti liikkeelle.
Dagger huokaisi helpotuksesta. He olivat vihdoin turvallisilla vesillä. Enää ei
ollut kiinnijäämisen vaaraa. Pian he saapuisivat Alexandriaan ja hän pääsisi
puhumaan järkeä äidilleen.
Steiner
alkoi kehua Daggeria loistavasta suorituksesta, jota he olivat tarvinneet
matkallaan. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että ilman prinsessan valkoista
magiaa he eivät olisi selvinneet taisteluista tai ilman tämän urheutta päässeet
Chocobojen metsän mooglejen ohitse. Oli myös ollut prinsessan idea käyttää
suolakurkkuja.
"Olen
todella vaikuttunut teidän älykkyydestänne ja rohkeudestanne, prinsessa",
hän sanoi ylpeyttä äänessään.
"Steiner,
et voi kutsua minua noin", tyttö vastasi.
"Olen
todella pahoillani, en vain ole tottunut..." Steiner selitteli katuvalla
äänellä.
"Ei
se mitään. Minullakin oli aluksi vaikeuksia, kun Zidane yritti opettaa minua
puhumaan tavallisesti", Dagger huomautti lohduttavasti.
Steinerin
kasvot alkoivat punottaa, kun hän ajattelikin Zidanea. Häntä raivostutti tapa,
jolla nulikka oli kohdellut prinsessaa. Hän huomautti tästä myös prinsessalle.
"Tapa,
jolla hän puhui teille, oli kerrassaan anteeksiantamaton", hän huudahti
suoranaista vihaa äänessään. Dagger ei jaksanut sanoa henkivartijalleen mitään,
sillä hän tiesi, ettei millään, mitä hän sanoisi Zidanesta, olisi mitään
merkitystä tälle. Tämä oli muodostanut oman mielipiteensä nuorukaisesta, eikä
sitä saisi kovin helpolla muutettua. Niinpä hän vain sulki silmänsä ja palautti
pojan kasvot mieleensä. Ajatuskin tästä lämmitti hänen oloaan, vaikka toisaalta
hän tunsi myös ärtymystä.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!