Projekti S. R. Luku 15

Projekti S. R.

Luku 15

Yuffie istui kaatuneen puunrungon päällä ja harjasi hampaitaan. Hän ei vieläkään ymmärtänyt, mikä Markille oli tullut. Kun hän oli vienyt miehelle tämän ruoka-annoksen, tämä oli vaikuttanut täysin normaalilta, joskin syvästi katuvalta. Nuorukainen oli pyydellyt moneen otteeseen anteeksi tekoaan, jota ei myöntänyt kuitenkaan muistavansa.

Oli pelottavaa, miten toisen persoona saattoi tuolla tavoin vain muuttua. Yuffie oli kuullut sellaisesta joidenkin mielisairauksien kohdalla, mutta hän ei ollut todella käsittänyt asiaa. Hän ei käsittänyt nytkään, ei hän osannut ajatella, että hänen työtoveriaan olisi vaivannut jokin mielenterveydellinen rasite, mutta valitettavasti siltä näytti.

Toivottavasti Reeve pystyisi järjestämään Markille tarvittavan hoidon. Yuffie oli aidosti pahoillaan, ettei ollut kiinnittänyt toisen pahaan oloon riittävästi huomiota. Hän oli ollut liian kiinni Shelken etsimisessä ja muissa työkuvioissa ja yrittänyt vielä ehtiä auttaa Tifaa ja Cloudia jokaisena vapaahetkenään. Markin tilanne oli yksinkertaisesti jäänyt liian vähälle huomiolle, vaikka ninjaprinsessa oli sen jollain tasolla tiedostanutkin. Hän ei vain ollut tajunnut sen vakavuutta.

Kaikki miehet tuntuivat olevan nyreissään nörtille. Ei Yuffiekaan iloinen ollut, mutta hän tiesi, ettei Mark oikeasti halunnut satuttaa häntä. Hän tunsi nuorukaisen riittävän hyvin tietääkseen, millainen tämä oikeasti oli luonteeltaan.

Nuori nainen purskutteli vettä suussaan ja sylkäisi sen sitten maahan. Päivä oli ollut väsyttävä, vaikka hän oli lähinnä istunut pakettiauton takaosassa. Jatkuva valppaana oleminen oli kuitenkin kuluttavaa ja varmasti säikähdyksellä oli myös osuutensa väsymykseen. Otsaakin tykytti inhottavasti, hän oli lyönyt sen pöydän kulmaan kaatuessaan.

Yuffie huljutteli hetken hammasharjaansa mukissa, ennen kuin kippasi loputkin vedet maahan. Hän olisi kaivannut suihkua, mutta nyt sellaista ei ollut tarjolla, joten hän lähti suuntaamaan takaisin leiripaikalle. Näinköhän hän osaisi enää nukkua teltassa ollenkaan?

Teltassa… teltassa kahdestaan Vincentin kanssa. Takeon ilme oli kertonut, ettei mies ollut ilahtunut päätöksestä, mutta tämä ei ollut sanonut mitään. Luultavasti tämä oli pysytellyt hiljaa, koska Yuffie oli jo pariin otteeseen illan aikana antanut miehen kuulla kunniansa. Hän piti Takeosta, oli mukavaa päästä välillä viettämään aikaa wutailaisten kanssa, mutta mies oli hitusen liian vanhanaikainen hänen makuunsa. Vaikka tämä oli lähtenyt kotimaastaan, tämä vaali ja kunnioitti perinteitä viimeiseen pilkkuun asti, eikä Yuffie olisi hämmästynyt, vaikka Takeo raportoisi WRO:n tekemisistä suoraan hänen isälleen.

Reno oli vielä puhumassa puhelimeen hiillostuneen nuotion luona, kun Yuffie saapui leiripaikalle. Takeo näkyi istuvan pakettiauton takaosassa, muttei ollut vielä asettunut lepäämään. Ninjaprinsessa suunnisti suoraan hänelle ja Vincentille varattuun telttaan ja ryömi sisälle. Se ei ollut suuren suuri, mutta hätätapauksessa siellä olisi pystynyt majoittumaan kolme henkeä. Miten ihmeessä Reno oli ajatellut, että kaikki neljä WRO:n työntekijää olisivat voineet yöpyä sellaisessa?

Tyhmä kysymys. Oletettavasti Reno ei ollut ajatellut.

Vincent oli kiskonut punaisen viittansa ja metallihanskan yltään ja riisui juuri kengänsuojuksiaan, kun Yuffie konttasi telttaan sisälle. Hän möngersi omalle puolelleen ja ryhtyi aukomaan kenkiensä nyörejä. Mies hymähti itsekseen ja veti teltan vetoketjun hänen puolestaan alas.

Pieni tila tuntui yhtäkkiä ahtaammalta kuin olikaan. Yuffien vatsassa kiersi omituinen pieni käärme, kun hän alkoi ymmärtää, miten lähellä Vincentiä joutuisi nukkumaan. Ei hän ollut enää aikoihin ajatellut miehestä mitään erikoista, mutta silti tuntui jotenkin kiusalliselta joutua jakamaan piskuinen teltta tämän kanssa. Hän löysäili kenkiensä nyörejä hyvin hitaasti, ennen kuin kiskoi ne jaloistaan. Kuinka paljon oli sopivaa riisua?

Takki sai lähteä, ja lopulta hän päätti luopua myös päällimmäisestä paidastaan. Sen alla hänellä oli vain narutoppi, joka kävi hyvin yöpaidasta. Reisitaskuhousut saivat myös jäädä, hänellä ei ollut aikomustakaan esitellä alushousujaan Vincentille.

Kun Yuffie käännähti avaamaan makuupussinsa vetoketjua, hänen katseensa pysähtyi korpinhiuksisen miehen paljaaseen rintaan. Hän nielaisi, tunsi kuumotuksen nousevan poskilleen ja kääntyi kiireesti näpräämään vetoketjua. Olipa Vincentillä paljon arpia. Hän tajusi, ettei tiennyt miehestä kovinkaan paljon, tämä ei juuri tarinoinut menneisyydestään.

Yuffie oli tietoinen, että Vincent oli mennessä elämässään ollut Turk ja työskennellyt Shinran kartanossa Hojon alaisuudessa. Sen sijaan hänelle oli epäselvää, miten mies oli päätynyt arkkuun makaamaan vuosikymmeniksi. Yuffien teki mieli kysyä arkusta ja arvista, mutta sanat eivät tulleet ulos. Yllättäen hän tunsi olonsa ujoksi, eikä voinut sanoa, että se olotila olisi ollut hänelle erityisen tuttu.

”Jaksatko huomenna lähteä lentolaudalla vuorille?” Vincent kysäisi, kun Yuffie mönki makuupussinsa sisään ja käänsi selkänsä miehelle.

”Enköhän, mutta Markille pitää tehdä jotain”, hän totesi.

”Jos Reno ja Rude eivät vie häntä vähintään Kalmiin asti, joudumme luultavasti lukitsemaan hänet toistaiseksi autoon”, mies päätti.

”Minusta se on väärin.”

”Yuffie, hän uhkasi sinua rikotulla lasilla ja paiskoi pitkin seiniä”, Vincent muistutti. Yuffieta kylmäsi, kun hän ajatteli tilannetta.

”Yhym”, hän myönsi. Hän ei olisi koskaan uskonut, että joutuisi vielä pelkäämään työtoveriaan. Jos hän olisi tajunnut puolustautua ajoissa, tämä ei olisi päässyt niin pahasti niskan päälle. Yuffie oli kuitenkin viimeiseen asti halunnut uskoa, ettei Mark ollut ollut tosissaan. Luottiko hän liian sinisilmäisesti ihmisten hyvyyteen? Ei, ei luottanut. Hän oli joutunut selviämään omillaan niin nuoresta asti, että hän oli oppinut vain harvojen olevan luottamuksen arvoisia. Hänen arvionsa mukaan Mark kuitenkin kuului luotettavien joukkoon.

”Haluatko puhua siitä?” Vincent kysyi.

Yuffie jäi katselemaan teltan kangasta, jolle piirtyi outoja varjoja pienen sähkölampun valossa. Hän muisti jälleen Markin omituiset puheet eikä ymmärtänyt, mitä nuorukainen oli niillä tarkoittanut. Ehkä ne olivat olleet vain hullun harhaluuloja, mutta kai sellaisillakin piti jotain todellisuuspohjaa olla. Yuffie ei vain keksinyt ketään, kenestä Mark olisi voinut puhua. Ei hän leikitellyt kenenkään tunteilla tai kiusoitellut ketään sillä tavoin, että sen olisi voinut tulkita tunteilla leikkimiseksi.

Ketään paitsi Vincentiä.

Leviathan, en voi keskustella tästä kenenkään kanssa vaikuttamatta typerältä teinitytöltä, hän ajatteli. Vincent olisi viimeinen ihminen, jolle hän avautuisi Markin puheista.

”En oikeastaan”, Yuffie vastasi ja kääntyi selälleen. ”Ehkä meidän pitäisi käydä nukkumaan. Huomenna on pitkä päivä, ja minua väsyttää.”

”Hyvä on”, Vincent totesi ja kurottautui sammuttamaan lampun. ”Hyvää yötä, Yuffie.” Teltassa tuli pimeää, mutta Yuffie kuuli miehen hakevan hyvää asentoa makuualustallaan. Yhtäkkiä häntä ei väsyttänyt enää, nukahtaminen tuntui mahdottomalta ajatukselta.

”Hyvää yötä, Vincent.” Miehen hengitys kuului pimeässä selvästi, tasaisena ja rauhallisena. Sellaisena kuin tämä itsekin oli. Yuffie näpräsi makuupussiaan ja painoi silmänsä kiinni. Hänen täytyisi käydä nukkumaan, että hän jaksaisi seuraavana päivänä koluta vuoria.

Nuori nainen kääntyili joka suuntaan ja yritti löytää paremman asennon. Makuupussi alkoi tuntua ahtaalta ja kuumalta, vaikka teltan ulkopuolella lämpötila oletettavasti vain laski. Turhautuneena Yuffie kiskaisi pussin vyötärönsä alapuolelle ja kääntyi vatsalleen makuualustalla. Pussi tuntui olevan omituisella tavalla kierteellä ja sotkeutuvan jalkoihin, joten hän sai potkiskella hyvän tovin, ennen kuin sotku selvisi. Hän huokaisi ja laski päänsä ristiin laitettujen käsiensä päälle. Avatessaan silmänsä hän kohtasi pimeässä etäisesti erottuvan punaisen katseen, joka sai hänet säpsähtämään.

”Sinut olisi pitänyt laittaa samaan telttaan Renon kanssa”, Vincent tuhahti. ”Silloin ainakin kaksi meistä olisi saanut kunnon yöunet.”

”En voi mitään sille, että tämä alusta on epämukava”, ninjaprinsessa manasi. Oikeasti hän ei tiennyt, mikä häntä nyt vaivasi. Hän oli nukkunut kummallisemmissakin paikoissa, joten teltan ja makuualustan ei olisi pitänyt olla ongelma. Nyt hän vain oli kykenemätön rauhoittumaan.

”Ei se muutu mukavammaksi, vaikka kääntyilisit ja potkisit koko yön”, korpinhiuksinen mies huomautti.

”Ei sitä tiedä”, Yuffie mutisi, mutta yritti pysytellä paikoillaan. Hän antoi luomiensa sulkeutua uudestaan, potkaisi makuupussin kokonaan pois päältään ja sai Vincentin huokaamaan raskaasti. Hyvä on, hän yrittäisi tosissaan. Ehkä hän saisi unta parin tunnin päästä.

~o~

Vincent oli juuri riisuutumassa, kun Yuffie konttasi sisälle telttaan. Tyttö siirtyi välittömästi omalle puolelleen ja ryhtyi avaamaan kengännauhojaan. Mies vetäisi tämän puolesta teltan vetoketjun kiinni, ennen kuin jatkoi kenkäsuojiensa irrottamista. Kumpikaan ei puhunut mitään valmistautuessaan nukkumaan.

Vincent ei ollut aivan varma, oliko telttajärjestely ollut järkevä. Toisaalta Turkit tuskin olisivat suostuneet jakautumaan, vaikka kaikkien kannalta olisi luultavasti ollut järkevintä tyrkätä Yuffie Renon kanssa samaan telttaan riekkumaan. Kimura taas tuskin olisi suostunut nukkumaan prinsessansa kanssa, koska miehen ilmeestä oli nähnyt, että tämä piti nykyistäkin järjestelyä sopimattomana. Tietysti Vincent olisi myös voinut tarjoutua nukkumaan autossa, jolloin ninjaprinsessa olisi saanut koko teltan itselleen. Luultavasti se olisi ollut viisainta, mutta ajatus tuli miehen mieleen vasta nyt.

Yuffie viskasi takkinsa ja paitansa teltan reunalle. Vincent oli vähällä huomauttaa, että yöstä saattaisi tulla viileä, mutta nielaisi kuitenkin sanansa. Tyttöhän aikoi nukkua makuupussissa, jossa itse asiassa oli mukavampi levätä vähemmissä vaatteissa. Mies kiskoi oman paitansa päänsä ylitse ja taitteli sen tyynyksi, ennen kuin avasi makuupussin itselleen peitoksi.

Kun ninjaprinsessa kiemurteli omaan makuupussiinsa, Vincent kysäisi, jaksaisiko tämä lähteä seuraavana päivänä vuorille. Oikeastaan vaihtoehtoja ei ollut, mutta hän voisi tietysti mennä myös yksin, jos tyttö kokisi itsensä liian väsyneeksi tämän päivän koettelemusten takia. Yuffie kuitenkin ilmaisi olevansa halukas lähtemään, mutta samaan syssyyn huomautti huolestaan Markin suhteen.

Vincent tunsi jälleen ärtymyksensä nousevan. Toisaalta hän uskoi nuorukaisen pimahtaneen jostain mystisestä syystä, mutta silti tämä oli käyttäytynyt väärin. Jo toistamiseen hän yritti saada tytön kertomaan tarkemmin tapahtuneesta, mutta Yuffie kieltäytyi puhumasta. Mitä ilmeisimmin Mark oli tehnyt tai sanonut jotain hyvin henkilökohtaista, sillä normaalisti Yuffie vastaili kaikkeen enemmän kuin mielellään.

Tyttö ilmoitti haluavansa nukkua, joten mies sammutti valon ja haki hetken itselleen mukavaa asentoa. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi yöpynyt ulkona. Kesäisin teltassa nukkumisessa ei ollut mitään vikaa, mutta syksyinen sää ei ollut leirielämää ajatellen paras vaihtoehto.

Vincent kääntyi kyljelleen ja sulki silmänsä. Päivä oli ollut uuvuttava, joten hän uskoi saavansa pian unen päästä kiinni. Valitettavasti juuri, kun hän oli nukahtamassa, Yuffie aloitti yhden naisen show’n pyörimällä ympäriinsä ja potkimalla makuupussiaan. Vincent avasi silmänsä ja kohtasi pimeässä mustan katseen.

”Sinut olisi pitänyt laittaa samaan telttaan Renon kanssa”, hän tuhahti. ”Silloin ainakin kaksi meistä olisi saanut kunnon yöunet.”

”En voi mitään sille, että tämä alusta on epämukava”, Yuffie manasi.

”Ei se muutu mukavammaksi, vaikka kääntyilisit ja potkisit koko yön”, mies huomautti.

”Ei sitä tiedä”, Yuffie mutisi takaisin, mutta sulki sentään silmänsä. Hetken tyttö vielä potki makuupussiaan aivan kuin olisi halunnut osoittaa mieltään.

Vincent huokaisi ja antoi omien luomiensa painua uudelleen kiinni. Hänellä oli kummallinen aavistus, että yöstä tulisi vielä pitkä. Ylipäätään telttajärjestely alkoi tuntua koko ajan huonommalta ajatukselta. Mikä hulluus häneen oli iskenyt, kun hän oli suostunut näin pieneen tilaan kävelevän – tai tässä tapauksessa pyörivän – katastrofin kanssa?

Pitkän tovin kuluttua Yuffien puolelta alkoi kuulua hiljaista tuhinaa. Vincent raotti silmiään ja näki tytön nukkuvan selällään ilman makuupussia kädet ja jalat niin levällään kuin pienessä tilassa pystyi. Tämän kasvot ja käsivarret erottuivat vaaleina pimeydessä. Nytkään tyttö ei ollut täysin paikallaan vaan kädet liikahtelivat ajoittain, Yuffie taisi olla jossain määrin levoton nukkuja, mutta oikeastaan tieto ei tullut yllätyksenä.

Vincentin katsellessa ninjaprinsessa käpertyi yllättäen pieneksi palloksi ja mutisi jotain äidinkielellään. Liikehdinnästä huolimatta Yuffie näytti pitkästä aikaa rauhalliselta, tytön kasvoilla oli jopa tyyni ilme. Vincent hymyili itsekseen, ehkä hänelläkin oli toivoa saada levättyä muutama tunti.

~o~

Jotain kylmää painui Vincentin ihoa vasten, ja hän säpsähti hereille. Teltassa oli pilkkopimeää, mutta epäilemättä siellä liikkui jotain. Jotain kylmää, joka pyrki miehen makuupussin sisäpuolelle. Kun pussia nykäistiin, mies tajusi, että Yuffie oli mönkinyt hänen makuualustalleen ja yritti nykiä hänen makuupussiaan. Missä tytön oma oli? Siitä miehellä ei ollut aavistustakaan, hänellä oli vain hämärä mielikuva, että tämä oli potkinut sitä aiemmin illalla.

”Yuffie?” Vincent kuiskasi, mutta ninjaprinsessa ei tainnut kuulla. Tämä tunki aivan liki, liimautui hänen rintaansa ja tärisi sitä vasten. Tyttö tuntui kylmältä, mikä ei ollut ihme, jos tämä oli nukkunut pitkäänkin ilman makuupussiaan.

Yuffien kapea käsivarsi kiertyi Vincentin vyötärölle ja nostatti kylmiä väreitä. Tyttö mönki koko ajan lähemmäs ja lähemmäs kuin olisi yrittänyt takertua lämmön lähteeseen, ehkä tämä yrittikin. Vincent nielaisi, kun tunsi pään painuvan olkaansa vasten, pienten rintojen painavan rintakehäänsä ja jalan löytäessä tiensä hänen jalkojensa ylitse.

Vincent ei muistanut, milloin viimeksi oli ollut näin lähellä yhtäkään naista. Olihan hän toki muutama viikko sitten kantanut Yuffien ulos Deepgroundin tukikohdasta, mutta tilanne oli ollut täysin erilainen. Nyt heidän välillään oli vain ohut vaatekerros, ja Yuffie oli käytännössä liimautunut koko vartalonsa mitalta häneen kiinni. Ja koska Yuffie oli Yuffie, tämä ei tietenkään pysynyt paikoillaan edes nukkuessaan. Tytön jalka haki koko ajan parempaa asentoa, mikä aiheutti Vincentissä varsin kiusallisen reaktion.

Mies puolittain epäili tytön olevan hereillä ja keksineen vain uuden tavan kiusata häntä, mutta tämän hengitys kuulosti nukkuvan hengitykseltä. Vincent tiesi, että hänen olisi pitänyt työntää ninjaprinsessa kauemmas ja herättää tämä, mutta hänen lihaksensa eivät suostuneet yhteistyöhön. Koska hän oli viimeksi…? Ei, nyt ei ollut oikea hetki pohtia mitään tuollaista. Kyseessä oli Yuffie, joka oli häntä nelisenkymmentä vuotta nuorempi.

Tytön vartalo tuntui pehmoiselta ja tämän hiukset tuoksuivat omenalta. Hassua, olisi voinut kuvitella wutailaistytön suosivan eksoottisemman tuoksuista shampoota, esimerkiksi jasmiinia.

Mitä hän oikein ajatteli? Vincent kirosi hiljaa mielessään, taas hän katui, että oli mennyt suostumaan tähän nukkumisjärjestelyyn. Hänen olisi pitänyt tietää paremmin, ei Yuffien kanssa nukkumisesta voinut seurata mitään hyvää. Hänen pitäisi nyt heti tyrkätä tyttö kauemmas.

Silti Vincent ei tehnyt sitä. Hän tunsi sydämensä lyövän hieman kovempaan ja veren pakkautuvan hiljalleen jonnekin, minne hän ei todellakaan olisi halunnut sen pakkautuvan juuri nyt. Reilut kolmekymmentä vuotta ilman naista vaikutti mieheen kuin mieheen, ei siitä päässyt mihinkään. Vincent oli ehkä syntejään pohtiessaan onnistunut kieltämään tämän puolen itsestään, mutta se ei ollut kadonnut mihinkään. Nyt, kun hän tunsi naisellisen vartalon painuvan omaansa vasten, hänen kehonsa heräsi eloon.

Yuffie hankasi poskeaan miehen rintaa vasten. Vincent makasi hiljaa paikoillaan ja tuijotti teltan kattoa. Nyt. Välittömästi. Hänen olisi siirrettävä tyttö kauemmas itsestään, tällainen ei tullut kysymykseenkään. Järki takoi vasaralla takaraivoon, mutta sitä oli yllättävän vaikea kuunnella. Vincent oli vuosikausia kieltänyt tällaisen läheisyyden itseltään, hän oli unohtanut, miltä se edes tuntui. Vaistomaisesti hän kosketti Yuffien käsivartta. Tytön iho ei ollut enää yhtä kylmä kuin aiemmin vaan se oli lämmennyt tämän ryömittyä miehen makuupussin alle.

Vincent otti hieman tukevamman otteen ninjaprinsessan olkapäästä. Hän pakottautui ravistamaan tyttöä kevyesti. Tämä peli olisi lopetettava, ennen kuin se menisi liian pitkälle. Jo nyt hänellä alkoi olla ahdasta eikä hän halunnut tilanteen etenevän enää yhtään. Näin ei saanut tapahtua, Yuffie oli liian nuori, liian viaton, liian… Yuffie?

”Yuffie?” Mies ravisteli tyttöä hieman kovempaa. Hetken hän harkitsi vain työntävänsä tämän kauemmas, mutta hän ei ehtinyt toteuttaa aiettaan.

”Yhmmm… Vince?” uninen ääni vastasi hänelle. ”Mitä nyt? Näin juuri mahtavaa unta. Onko pakko töykkiä keskellä yötä?”

”Minä en taida olla se, joka tässä töykkii”, Vincent sai sanottua.

Yhtäkkiä Yuffie oli puolittain pystyssä. Avattu makuupussi, jonka alla Vincent oli maannut, lennähti syrjään ja sen ulkopuolella piileskellyt viileys pyyhkäisi hänen paljasta rintaansa. Ei ihme, että ninjaprinsessa oli etsiytynyt unissaan kohti lämpöä.

”Leviathan! Anteeksi, Vince!” Yuffie huudahti ja liikahti kohti omaa puoltaan. Tämän jalka kulki miehen lantion ylitse, ja Vincent olisi voinut samalla sekunnilla mennä lukitsemaan itsensä takaisin arkkuun seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Yuffie päästi kummallisen äännähdyksen ja ryhtyi etsimään omaa makuupussiaan teltan toisesta päästä. Vincent halusi vajota maan alle. Hän oli aikuinen mies, hänen olisi pitänyt pystyä kontrolloimaan itseään paremmin. Miksei hän vain ollut työntänyt tyttöä kauemmas herättämättä tätä?

”Yuffie…” hän aloitti, muttei tiennyt, miten olisi jatkanut.

”Eeh, olen tosi pahoillani. En minä tahallani sinne tunkenut, minä vain… hiivatti, että täällä on kylmä”, Yuffie selitteli ja kiskoi makuupussin teltan oviaukon edestä. Tämä heittäytyi makuulleen ja veti pussin päälleen kadoten kokonaan sen alle. ”Lupaan pysyä loppuyön omalla puolellani!”

Telttaan laskeutui kiusallinen hiljaisuus. Vincent veti makuupussin uudelleen ylleen ja vilkaisi toisella puolella makaavaa epämääräistä myttyä. Aivan kuin Yuffie ei olisi jo joutunut kokemaan yhdelle päivällä tarpeeksi järkytyksiä. Tyttö oli päätynyt jo Markin ahdistelun kohteeksi, ja nyt… Miksi tämän oli pitänyt tapahtua? Miten Vincent voisi edes pyytää anteeksi? Hänen olisi pakko, ettei Yuffie kuvittelisi hänen todella yrittäneen jotain sopimatonta.

”Yuffie…” mies kakisteli. ”Olen pahoillani, minä –”

”Ei se mitään! Minähän sinne tungin!” tytön huudahdus keskeytti lauseen. ”Nukutaan nyt. Meillä on aikainen herätys!”

Vincent avasi suunsa, muttei saanut sanottua enempää. Hän sulki silmänsä, mutta tiesi jo, ettei nukkuisi kunnolla loppuyönä.

Ficcikirjasto