Close

Punainen aamunkoitto: Luku 12

Punainen aamunkoitto



Luku 12

Yume heräsi ilkeään kouraisuun vatsassa. Hän työnsi epämiellyttävän tunteen syrjään, sillä se oli tullut jo varsin tutuksi viime aikoina. Jokainen aamu tuntui yhtä kurjalta ja surkealta. Silti hän vääntäytyi pystyyn ja pakotti itsensä jatkamaan. Fyysiset harjoitukset olivat käyneet raskaiksi, mutta hän oli suorittanut jokaisen mukisematta. Silti mikään ei tuntunut riittävän, ei mikään.

Hän oli itse sotkenut asiat. Hän oli lukenut Itachia selvästikin täysin väärin. Ehkä hän oli halunnut kuvitella, että joka mies voisi todella pitää hänestä sellaisena kuin hän oli, mutta hän oli ollut pahemman kerran väärässä kuvitelmiensa kanssa. Oli harmillista, että hän oli ehtinyt nolata itsensä niinkin perusteellisesti.

Annettuaan suukon Itachin poskelle Yume oli rynnännyt sydän jyskyttäen vaihtamaan vaatteita ja kiirehtinyt sitten harjoittelemaan. Hän oli ollut jonkinlaisessa vaaleanpunaisessa pilvessä aina yhteiseen ruokahetkeen asti. Jokin oli muuttunut, eikä todellakaan siihen suuntaan kuin hän olisi toivonut. Yhtäkkiä Itachi oli ollut etäisempi, jopa kylmempi kuin aiemmin. Torjunta paistoi miehestä kilometrien päähän.

Ja niin se oli jatkunut. Tunnista ja päivästä toiseen. He puhuivat toisilleen vain pakosta. Yume harjoitteli entistä ahkerammin. Hän oli kai toivonut siten saavansa Itachin hyväksynnän, mutta miehelle ei kelvannut mikään. Yume ei ollut tarpeeksi hyvä.

Tyttö tunsi musertavaa masennusta vain vilkaistessaankin miestä. Miten hän oli saattanut käsittää asiat niin väärin? Hän oli ollut varma, että Itachin katseessa ja eleissä oli ollut lämpimiä tunteita häntä kohtaan. Ei hän muuten olisi uskaltautunut suukottamaan tätä poskelle. Sellainen ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. Hän oli ottanut tietoisen riskin.. ja hävinnyt pelin.

Tuon virheen jälkeen talossa eläminen oli alkanut tuntua sietämättömältä. Yume halusi paeta, muttei pystynyt siihen. Itachi oli koko ajan jossain lähistöllä muistuttamassa siitä, ettei Yume ollut kelvannut hänellekään. Ja mikä oli pirullisinta.. Yume olisi todella halunnut kelvata.

Missä oikein oli vika? Yume oli seurustellut aiemmin. Jutut olivat jääneet lyhyiksi, mutta oli hän sentään miehiä saanut. Hän ei vain ollut tuntenut näitä kohtaan mitään todellista. Ensimmäistä kertaa hänen päänsä oli pyörällä, sydän jyskytti, vatsaa väänsi.. ja hän ei saanut vastakaikua. Tottahan jokainen särki sydämensä ainakin kerran elämänsä aikana, mutta silti Yumesta tuntui epäreilulta, että sen oli pitänyt tapahtua hänelle nyt, kun hän oli menettänyt kaiken muunkin.

Ähkäisten tyttö nousi istumaan. Hän pyyhkäisi hiukset kasvoiltaan ja huokaisi raskaasti. Vatsaa väänsi edelleen inhottavasti. Hänen olonsa oli päivä päivältä vain surkeampi. Itse asiassa häntä ei olisi huvittanut nousta ollenkaan. Hän muisti kuitenkin kuulleensa edellisenä iltana Itachin ja Kisamen keskustelusta pätkän. Miesten sanoista hän oli päätellyt, että hän pääsisi tänään harjoittelemaan chakran käyttöä pihapiirin ulkopuolelle. Kisame ei ollut ilahtunut siitä, että joutuisi lähtemään mukaan, mutta Itachi ei ollut antanut haille vaihtoehtoja.

Enempää Yume ei ollut kuunnellut. Hän oli hetken pohtinut, voisiko toteuttaa pakonsa harjoitusten aikana, mutta todennäköisesti hän ei ehtisi paria juoksuaskelta pidemmälle. Hän oli aina pitänyt itseään vikkelänä, mutta sekä Itachi että Kisame pystyivät liikkumaan käsittämättömän nopeasti. Yumella oli melkoisia vaikeuksia pysytellä Itachin perässä, kun he olivat harjoitelleet puusta toiseen hyppimistä. Oli kuulemma välttämätöntä, että hän pystyisi kulkemaan siten eteenpäin. Ajatus tuntui järjettömältä, sillä maatakin pitkin olisi päässyt, mutta Yume ei ollut viime aikoina viitsinyt edes napista Itachin typeristä ideoista. Mitä merkitystä hänen mielipiteillään oli, jos edes hänellä itsellään ei ollut väliä miehelle..

Yume tunsi synkkää väsymystä, kun ryhtyi kiskomaan trikookankaisia mustia housuja päälleen. Hän vilkaisi ikkunasta nopeasti ja näki auringon valaisevan pihamaata. Vaikka syksy olikin jo hiipimässä, hän veti ylleen ainoastaan vaalean t-paidan. Se oli harvoja omia paitoja, joita hänellä enää oli käytössä. Suurin osa vaatteista oli valittu Itachin maun mukaan ja sävyt olivat sitä myöten tummia. Mies oli jostain syystä mieltynyt tummiin väreihin, eikä Yume ollut koskaan vaivautunut kysymään syytä siihen.

*

Itachi tuijotti ulos ikkunasta. Tänään oli tarkoitus mennä harjoittelemaan chakran käyttöä läheiselle lammelle. Hän toivoi, että Yume oppisi pian pysyttelemään veden pinnalla. Kaksi viikkoa oli valunut ohitse, eikä lähtöön ollut enää kuin viikko. Tyttö ei ollut kehittynyt tarpeeksi, vaikka olikin nähnyt huomattavasti enemmän vaivaa kuin alkuaikoina.

Valitettavasti Yumen kunait ja shurikenit eivät useinkaan löytäneet kohdettaan. Toki tyttö heitti nykyisin paremmin kuin aluksi, muttei lähellekään tarpeeksi hyvin. Puissa tämä liikkui liian hitaasti, eikä taistelutaidoissa ollut kehumista. Yume osasi kyllä jotakin, muttei tarpeeksi. Kuka tahansa pystyi huomaamaan tämän puolustukseen jäävät aukot ja toivottoman hitauden.

Yumessa oli potentiaalia, mutta sen esiin kaivaminen olisi vaatinut enemmän aikaa. Itachi halusi kuitenkin poiketa Konohaan mahdollisimman pian. Akatsuki alkaisi pian toimia aktiivisemmin ja joku huomaisi sen varmasti. Silloin Konohassakin oltaisiin huomattavasti varovaisempia, eikä kylään livahtaminen onnistuisi noin vain. Oli parempi pyrkiä sinne tyynellä säällä kuin toivoa myrskyn silmään osumista.

Mies huokaisi itsekseen. Hän tiesi varsin hyvin, ettei Konohan matka ollut suinkaan ainoa asia, joka painoi hänen mieltään. Viimeiset kaksi viikkoa olivat olleet uskomatonta piinaa, vaikkei hänen elämänsä noin yleisesti ottaenkaan ollut erityisen helppoa. Yumen suukko oli aluksi hämmentänyt hänet täysin. Se oli tullut puun takaa, hän ei ollut odottanut mitään sellaista. Hän ei ollut tiennyt, että tytön mielessä oli liikkunut mitään sensuuntaistakaan.

Kun asia oli hänelle sitten selvinnyt, hän ei mitenkään ollut voinut hyväksyä sitä. Yume ei saanut tuntea häntä kohtaan mitään, eikä päinvastoinkaan. Hän oli ryhtynyt suhtautumaan tyttöön mahdollisimman torjuvasti ja etäisesti, jotta tämä ymmärtäisi, ettei mikään lähempi kontakti tullut kysymykseenkään. Hän ei halunnut enää satuttaa ketään lähellään. Valitettavasti Yume oli suorastaan pyrkinyt satutettavaksi.

Pari päivää torjuvaa asennetta oli onneksi riittänyt. Yume oli vetäytynyt, eikä ollut ottanut enää minkäänlaista kontaktia Itachiin, ellei se ollut ollut aivan välttämätöntä. Tyttö oli säästänyt energiansa harjoitteluun ja tehnyt kieltämättä töitä todella kovasti. Itachi ei silti ollut ollut hänen suorituksiinsa täysin tyytyväinen ja hän oli tuonut sen myös selkeästi ilme, koska halusi Yumen yrittävän enemmän.

Valitettavasti tytön kasvoilta paistoi jonkinlainen apaattisuus. Ja mikä vielä pahempaa, se oli tarttunut myös Itachiin kuin mikäkin kulkutauti. Hän ei voinut sallia itselleen minkäänlaista vakavampaa suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen. Sellainen ei hänen elämäntilanteessaan tullut kysymykseenkään, mutta asian selittäminen Yumelle olisi ollut aivan liian vaivalloista.

Nyt vain alkoi olla niin, että asian selittäminen hänelle itselleen alkoi käydä työstä. Hän oli huomannut heräävänsä keskellä yötä ja kyselevänsä itseltään, miksei hänellä muka ollut oikeutta saada itselleen jotain. Vastaus oli periaatteessa selvä. Antamalla itselleen sen oikeuden hän riistäisi Yumelta liian monta mahdollisuutta. Hän asettaisi tytön epäreiluun asemaan ja tilanteeseen, joka ei voisi tehdä ketään onnelliseksi. Miksi satuttaa toista antamalla jotain, joka otettaisiin niin pian pois? Toisaalta.. miksei antaisi itselleen jotain, ennen kuin menettäisi kaiken ja lakkaisi tuntemasta yhtään mitään?

Niin, itsekkyys tuntui ajoittain parhaimmalta vaihtoehdolta, mutta Itachi ei ollut taipunut siihen. Hänen piti ajatella ensin muita ja vasta sitten itseään. Hänen helpotuksensa, vapautuksensa, tulisi ajallaan. Siihen saakka hänen olisi vain jaksettava ja yritettävä olla satuttamatta lähellään olevia liikaa.

Viimeisen kahden viikon aikana Itachi oli myös vakavissaan harkinnut Yumen mielen käsittelyä siten, että tytön olisi voinut päästää menemään. Hän kuitenkin koki sen olevan väärin tyttöä kohtaan ja oli lopulta päätynyt siihen, ettei vain voisi tehdä sitä. Olisi ollut todella helpottavaa, jos Yume ei olisi ollut joka sekunti vain korkeintaan muutaman kymmenen metrin päässä.

Miten yksi tyttö saattoi sotkea hänen ajatusmaailmansa niin täydellisesti? Hän oli onnistunut vuosia elämään elämäänsä suunnitelmansa mukaan. Sitten yhtäkkiä Yume oli astunut siihen täysin viattomana ja onnistunut muuttamaan kaiken. Oli raastavaa ajatella, että jonain päivänä hän itse olisi poissa, eikä enää voisi nähdä tyttöä. Ainoa helpottava ajatus oli, ettei hän siinä vaiheessa enää tuntisi mitään, ei näkisi ketään. Hän olisi todella poissa.

Hetkittäin tuntui siltä, ettei hän halunnut enää toteuttaa suunnitelmaansa. Ja silti.. hän tiesi, ettei anteeksiantoa ollut tarjolla, eikä hän ollut edes oikeutettu sitä anelemaan. Vain kuolema soisi armon. Suunnitelman olisi toteuduttava.

*

Yume katseli epäillen, kun Itachi asteli kevyesti lammen keskelle. Mies todellakin käveli veden päällä. Lampi oli niin kirkasvetinen, että pohjan saattoi erottaa helposti, eikä minkäänlaisia astinkiviä näkynyt. Yumen todellisuudentaju taisteli hänen silmiensä todistamaa näkyä vastaan, vaikka hän oli jo aiemmin nähnyt käsittämätöntä nopeutta ja muun muassa puuhun kävelemistä – itse hän joutui edelleen juoksemaan sinne.

”Tämä ei ole sen kummempaa kuin puuhun käveleminen. Sinun täytyy keskittää chakrasi jalkapohjiisi aivan samalla tavalla”, Itachi selosti. Yume kuunteli miehen sanoja, muttei katsonut tätä. Hän keskittyi vain tuijottamaan tämän jalkoihin, joiden alapuolella vesi lainehti hiljaa.

Kun tuli Yumen aika yrittää, hän huokaisi raskaasti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän teki jotain uutta ja Kisame oli tarkkailemassa. Hai nojasi puuhun ja virnisteli itsekseen, eikä Yume edes halunnut tietää, mitä tällä oli mielessä. Viimeaikoina Kisame oli ollut jälleen hyväntuulisempi, joten ilmeisesti hailla oli sitä hauskempaa, mitä kurjemmalta Yumesta tuntui.

Chakran keskittäminen jalkapohjiin ei ollut juttu eikä mikään. Yume oli jo tottunut siihen. Sen sijaan jalkojen laskeminen lammen pinnalle aiheutti hänessä suunnatonta epävarmuutta. Hänen oli hyvin vaikea uskoa, että hän todella pystyisi seisomaan veden päällä.

Yume nosti oikeaa jalkaansa hieman ja laski sen sitten lammen pinnalle. Vesi tuntui viileältä jalkapohjaa vasten, eikä ollenkaan sellaiselta, että se olisi voinut kannatella mitään lehteä kevyempää pinnallaan. Omituisesta tunteesta huolimatta Yume siirsi toisenkin jalkansa veden päälle. Vesi liplatteli hänen jalkojensa alla. Siis todellakin alla! Hän seisoi veden pinnalla, uskomatonta!

Pitkästä aikaa Yume tunsi piristyvänsä. Hän ei ollut onnistunut yhdessäkään harjoituksessa ensimmäisellä kerralla. Onnistumista oli aina edeltäneet kymmenet mokat, mutta nyt hän oli vain astunut veteen.. eikä ollut uponnut siihen. Ensimmäinen vaihe oli onnistunut.

Seuraavaksi hänen olisi pitänyt kävellä Itachin luo. Mies seisoi edelleen keskellä lampea ja näytti tarkkailevan taivaan poikki lipuvia pilviä hyvin suurella mielenkiinnolla. Niin, jopa pilvet kiinnostivat miestä enemmän kuin Yume.

Tyttö puri hampaansa yhteen ja päätti olla välittämättä. Hänen oli aika palata alkuperäiseen suunnitelmaansa. Hän opettelisi kaiken mahdollisen, jotta voisi jonain päivänä paeta ja jättää tämän kaiken taakseen. Tavalla tai toisella hänestä tulisi riittävän hyvä.

Yume otti ensimmäisen askeleen. Veteen piirtyi renkaita hänen jalkansa ympärille. Varovaisesti tyttö siirsi toista jalkaansa. Lisää renkaita. Hän oli päässyt hieman eteenpäin. Hän liikkui jälleen ja tunsi samassa housujen lahkeen imevän vettä. Hyvin pian hän seisoi nilkkojaan myöten lammessa.

”Yritä uudestaan”, Itachi komensi. Miehen ääni oli kaikessa käskevyydessään hyvin ärsyttävä. Miksi tämä oikein koulutti Yumea kuin jotakin.. koiraa? Hän olisi kaivannut vain vähän ystävällisyyttä ja tukea. Siinä mielessä Itachi oli surkea opettaja. Miehen sosiaaliset taidot olivat selvästikin olemattomat.

Haukuttuaan miehen mielessään pystyyn Yume tunsi olonsa pirteämmäksi. Hän muuttaisi muut tunteensa vihaksi ja vihan energiaksi. Tuon energian hän käyttäisi harjoitteluun, jotta voisi jonain päivänä lähteä. Yume laski jalkansa uudestaan veden päälle. Hän pysyi hienosti rantamatalikon yläpuolella ja vesi kutitteli taas hänen jalkapohjiaan.

Tyttö lähti kävelemään hitaasti. Hän piti ajatuksensa tiiviisti siinä, mitä teki, eikä antanut minkään ylimääräisen häiriötekijän tunkeutua tietoisuuteensa. Tuulenvire työnsi hiuksia hänen silmilleen, mutta hän ei vaivautunut pyyhkimään niitä pois. Nyt hän eli ainoastaan tätä harjoitusta varten.

Kerta kerralta Yume pääsi pidemmälle, mutta myös vajosi veteen yhä uudestaan. Hänen housunsa olivat lopulta polviin asti märät ja tuntuivat todella inhottavilta ihoa vasten. Viileä tuuli ei auttanut asiaa, vaan sai Yumen tuntemaan olonsa lievästi kuumeiseksi.

Tyttö istahti rannalle ja puristi enimmät vedet housujensa lahkeista. Miten ihmeessä harjoitus saattoi olla niin uuvuttava, vaikka se käsitti vain kävelemistä? Hän pysähtyi pohtimaan asiaa ja tuli siihen tulokseen, että joko hänen henkilökohtainen chakravarastonsa oli olemattoman pieni tai hän tuhlasi siitä älyttömän suuren osan pieneen harjoitukseen. Niin, hän muisti kyllä hyvin kaiken teorian, jonka oli joutunut käymään läpi. Se oli aina ollut eräs hänen vahvoista puolistaan. Sen takia hän oli pärjännyt koulussa erinomaisesti.

Tytön aivot askaroivat tovin asian teoreettisen puolen kanssa. Hän tuskin tiedosti, että Itachilla ja Kisamella oli oma keskustelunsa menossa. Yume tajusi, ettei hän voinut vuodattaa koko chakraansa pelkkään veden päällä kulkemiseen, sillä harjoituksella pyrittiin siihen, että hän pystyisi taistelemaan myös erityisissä olosuhteissa. Vaikka hän pystyisi juoksemaan järven poikki, siitä ei olisi hyötyä, jos hän olisi sen jälkeen niin uupunut, ettei kykenisi enää puolustamaan itseään.

Pohdittuaan asiaa mielestään tarpeeksi Yume nousi uudestaan. Hän asteli rantaan ja käveli veden päälle. Tunne oli jo tuttu, eikä aiheuttanut hänessä ihmetysreaktiota. Hän lähti astelemaan eteenpäin hieman reippaampaan tahtiin kuin aiemmin. Veden päällä kävely oli oikeastaan aika kevyttä. Ei se ollut mahdotonta, kunhan vain keskittyi tarpeeksi.

Hetken päästä Yume seisoi Itachin edessä ja virnisti tyytyväisesti itsekseen. Hän oli voittanut. Hän oli jälleen askeleen lähempänä pakenemista.
”Hyvä”, Itachi totesi, mutta miehen ääni ei kuulostanut ollenkaan niin tyytyväiseltä kuin Yume tunsi olonsa. Tyttö tiedosti varsin hyvin, ettei mies halunnut antaa hänelle tunnustusta, koska luultavasti pelkäsi hänen jälleen tulkitsevan sellaisen väärin. No, syytä pelkoon ei ollut. Yume tappaisi jokaisen lämpöisen tunteen, joka hänen mieleensä yrittäisi eksyä ja kääntäisi sen vihaksi.

”Varo!” Itachi huudahti yllättäen. Jotain loiskahti veteen aivan Yumen vierellä saaden tytön hätkähtämään. Hän kohotti katseensa ja näki uuden kiven lentävän ilman halki. Seuraava asia, jonka hän tajusi oli, että vettä oli joka puolella. Kaikkialla hänen ympärillään. Se imeytyi hänen vaatteisiinsa ja teki niistä raskaat. Se tunkeutui hänen nenäänsä ja suuhunsa, tukki keuhkot ja sai kuoleman tuntumaan läheiseltä ajatukselta.

Kauhuissaan Yume räpisteli kohti pintaa. Hän hädin tuskin erotti Itachin jalat veden yltä. Keuhkoissa poltti ja hän tunsi kirvelevää halua avata suunsa, vetää ilmaa pakottaviin hengityselimiin, vaikka hän tiesi, että saisi sisälleen vain lisää vettä. Juuri ennen kuin hänen tahdonvoimansa murtui, hänen päänsä puhkaisi veden pinnan ja ihana tuuli pyyhkäisi hänen kasvojaan.

Yume polki vettä jaloillaan ja yski yskimästä päästyään. Keuhkoihin sattui, mutta niihin ehtinyt vesi tuli kuin tulikin ulos..
”Kuten arvelinkin. Yritä uudestaan”, Itachin ääni tuli jostain tytön yläpuolelta. Yume tyytyi tuhahtamaan miehelle ja lähti uimaan kohti rantaa. Kun hän pääsi kuivalle maalle, vettä valui joka puolelta. Vaatteet olivat raskaat, vaikka ne oli valmistettu melko kevyestä materiaalista. Lisäksi hiukset olivat liimautuneet päähän ja ihoon kiinni kosteina kiemuroina. Pahinta kuitenkin oli vaalea t-paita, joka paljasti nyt kaiken, mitä paljastettavissa oli. Valkoiset pitsirintaliivit eivät jättäneet juuri mitään arvailujen varaan erottuessaan selvästi paidan läpi. Lisäksi kylmä vesi oli nostanut nännit koholle, joten nekin erottuivat turhan selvästi. Mahtoi miehillä olla hauskaa.

Tytön sisu ei kuitenkaan antanut periksi. Hän ei luovuttaisi, ei nyt kun oli päässyt näin pitkälle. Märkänä hän lampsi takaisin lammen rannalle ja astui uudelleen veden pinnalle. Tällä kertaa hän olisi tarkkaavaisempi, eikä antaisi huomionsa herpaantua, vaikka Kisame heittäisi häntä kunailla. Hän väistäisi ja tähtäisi omansa suoraan iljettävän hain naamaan.

Tuntui kuluvan tunteja. Yume oli saanut tehdä jo useamman uintireissun, muttei onneksi ollut uusilla kerroilla vetänyt juurikaan vettä henkeensä. Kun hän oli vihdoin alkanut pysyä veden päällä häirinnästä huolimatta, myös Itachi oli ryhtynyt pommittamaan häntä erilaisilla – suhteellisen vaarattomilla – aseilla, kuten kävyillä ja pikkukivillä.

Hyvin pitkän ajan kuluttua Yume seisoi kyyryssä keskellä lampea ja huohotti raskaasti. Hänellä oli kumma tunne, että pian hän uppoaisi, eikä enää jaksaisi uida rantaan. Hänen olonsa oli kertakaikkisen kurja. Vatsaa väänsi, märät vaatteet painoivat ja hän niiskutti. Viileä ilma ja vielä viileämpi vesi eivät olleet missään nimessä terveellinen yhdistelmä.

”Itachi-sama”, Kisamen ääni tuntui tulevan jostain kaukaa. Yumesta tuntui, ettei hän jaksanut enää edes kuunnella. ”Harjoitus taitaa olla liian raskas Yume-chanille. Hän vuotaa verta.”

Hitaasti Yume käänsi katseensa omaan vartaloonsa etsien haavaa, jota hän ei tuntenut. Oliko jompikumpi miehistä heittänyt häntä kunailla tai shurikenilla? Miksei kipua tuntunut? Lopulta tytön katse valui yhä alemmas, kunnes hän tavoitti vedessä punertavana leviävän verinoron, joka ilmeisesti juoksi alas pitkin hänen kumpaakin jalkaansa.

”Hitto”, Yume mutisi itsekseen. Kaikki merkit olivat olleet ilmassa jo jokusen päivän, mutta jotenkin Yume ei ollut tiedostanut niitä. Jotenkin hän oli unohtanut oman kehonsa kuuntelemisen. Hänen kuukautisensa olivat aina olleet epäsäännölliset. Terveydenhoitaja oli ehdottanut niiden korjaamista e-pillereillä, mutta Yume oli kuullut niin paljon huonoa hormonilääkityksestä, että oli kieltäytynyt. Hän ei halunnut lihoa, saada finnejä, masentua, turvota ja ties mitä muuta. Mieluummin hän oli opetellut kuuntelemaan, milloin elimistö ilmoitti kuukautisten olevan tulossa. Miksi hän ei ollut nyt noteerannut masentunutta ja kurjaa oloa, väänteitä vatsan tienoilla, huonovointisuutta?

Niin, miksi.. koska hänen olonsa oli ollut samanlainen siitä pahuksen suukosta asti.


”Oletko kunnossa?” Itachi kysyi yllättäen Yumen viereltä. Hah, nytkö mies halusi sitten esittää välittävää ja huolehtivaa!
”Olen, naistenvaivoja vain”, Yume mutisi ja mietti, olisiko hänellä laukussaan muutama tamponi tai edes terveysside. Kyllä, hänellä oli aina varalta jokunen mukana. Nyt ne vain olivat talolla. Kiitos ylemmille voimille siitä, että hän oli laittanut aamulla mustat housut. Muuten nöyryytys olisi todella ollut täydellinen.
”Mitä?” Itachi kummasteli.

Yume nosti katseensa uskomatta korviaan. Hän vuosi verta niin reilusti, että vesi värjäytyi siitä, mikä ei yllättänyt häntä itseään. Paitsi, että hänen kuukautisensa olivat epäsäännölliset, pari ensimmäistä päivää olivat myös erittäin runsaat. Mutta, että Itachi ei tajunnut, mistä oli kyse! Kyllähän nyt jokainen mies oli vähintäänkin kuullut mainittavan naistenvaivoista. Ei niitä tarvinnut yli parikymppiselle selittää. Ei tosiaan!

Valitettavasti Itachin ilme kertoi, ettei tämä todellakaan ymmärtänyt hänen vastaustaan. Miten tämä oli mahdollista? Missä purkissa mies oli oikein kasvatettu? Eikö hänen äitinsä ollut koskaan edes ohimennen maininnut asiasta? Eikö hänellä ollut siskoja? Eikö muka yksikään tyttö ollut puhunut asiasta hänen kuullen? Mitähän muuta oleellista mies ei tiennyt?

”Kuukautiset, menkat, puolukkapäivät, hilloviikot, saamarin rättipäivät!” Yume kiljaisi ja potkaisi vettä. ”Et voi olla noin saamarin vajaa, ettet tiedä, mistä on kyse! Älä esitä, että nyt välittäisit, kun et kerran välitä muutenkaan! Ei tarvitse tulla leikkimään minun nenäni eteen! Minullakin on, jumalauta, oikeuksia! Anna minun vain olla, äläkä tule kyselemään typeriä. Totta helvetissä minä olen kunnossa!”
”En minä..” Itachi aloitti.
”Älä valehtele! Sinä raahasit minut tänne ja vain päätit, että minusta tulee joku hemmetin ninja! Et ole kertaakaan kysynyt minulta, mitä minä mahdollisesti haluan. Et ole pyytänyt lupaani yhtään mihinkään. Teet kaiken niin kuin sinulla olisi itsestään selvä oikeus ohjailla muiden elämää, päättää siitä, mikä toisille on hyväksi!” Yume jatkoi raivoamistaan. ”Kuvittelet olevasi joku helvetin jumala! Annapas, kun kerron. Sinä et ole yhtään mitään, olet pelkkä säälittävä idiootti, joka luulee itsestään liikaa. Et sinä voi päättää toisten puolesta, miten he elävät elämänsä. Jokaisen on itse tehtävä päätöksensä, eikä sinulla ole oikeutta edes ohjailla niitä. Minulle on yhdentekevää, miten suuri rikollinen tai vaarallinen sinä olet! Minulle sinä et ole yhtään mitään, pelkkä säälittävä paskiainen! Et ikinä voi tehdä minusta sätkynukkeasi, minä en elä niin kuin sinä haluat! Minä en ole mikään sinun leikkikalusi!”

Yumen päässä pyöri. Hän tiesi käyttäneensä chakransa melkein loppuun. Hän nojasi käsillään polviinsa ja haukkoi henkeään. Vatsaa kouraisi tuskallisesti ja hän taipui miltei kaksinkerroin. Kipu säteili reisiä pitkin alemmas. Sitä ei voinut verrata mihinkään, sitä ei voinut yksikään mies ymmärtää. Yleensä se ei vain tullut näin kovana. Nyt Yumesta tuntui, ettei hän edes jaksaisi suoristautua. Hän oli kuluttanut itsensä puhki, tehnyt töitä liian kovasti. Hänen kätensä alkoivat täristä holtittomasti silkasta väsymyksestä ja hän tiesi, että putoaisi minä hetkenä hyvänsä.

”Sinä et todellakaan ole kunnossa”, Itachi kuului päättävän. Yume tunsi miehen lämpöisten sormien kiertyvän hänen käsivarsiensa ympärille. Kiukku antoi hänelle lisää voimaa, kun hän yritti huitaista miestä kauemmas.
”Älä, jumalauta, koske minuun!” hän huusi niin, että metsä raikui. ”Minä vihaan sinua! Pysy kaukana minusta!”

Vesi kasteli Yumen polviin asti. Hän tunsi valahtavansa veltoksi, hän jaksoi hädin tuskin pitää silmiään auki. Seuraavaksi hän tajusi, että hänet oli nostettu pois vedestä. Punapilvikaavun kangas tuntui karhealta poskea vasten. Turvalliselta.
 
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,
loading..

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)