Ficcikirjasto

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Luku 15

Nelikko palasi takaisin metsän läpi Conde Petien omituiseen kaupunkiin. Tällä kertaa heillä ei ollut ongelmia sisäänpääsyssä, sillä he osasivat jo kääpiöiden tavan tervehtiä. Niinpä he kävelivät reippaasti kaupunkiin, tervehtivät portilla olevia kääpiöitä ja jatkoivat matkaansa aina ravintolaan asti. Ravintolan takaovesta pääsi kapealle kujalle, jolla sijaitsi pieni kauppa ja josta pääsi laakson yli vuorille vievälle polulle. Nelikko asteli kujalle.
"Sanctuary on siis tuon laakson toisella puolella", Zidane totesi ja viittasi kädellään alhaalla avautuvaan laaksoon.
"Mutta polulle pääsee ylemmän kerroksen kautta ja siellä on vartiossa kääpiö, joka ei päästä meitä eteenpäin", Vivi totesi. Hän oli heidän edellisellä visiitillään kierrellyt kaupungissa ja kyseinen kääpiö ei ollut päästänyt häntä vuoristopolulle.
"Kaksoskääpiöt kaupan luona estävät matkanteon tästä kerroksesta", Quina totesi ja viittasi esinekaupan myyjiin.
"No, yritetään mennä niin pitkälle kuin pääsemme", Zidane totesi ja käveli kaksoskääpiöiden luokse. "Haluan päästä läpi tästä", hän sanoi kääpiöille.
"Ei ikän! Vain ne jotk on käyn läpi seremonian voe pääst läp", totesi toinen kaksosista.
"Mikä hiton seremonia?" Zidane huudahti tuskastuneena.
"Puhu häne Pyhyydellee", toinen veljeksistä puuttui puheeseen.
"Ja missä on 'hänen Pyhyytensä'?" Zidane tivasi.
"Emmää tiedä mis hää o", totesi kääpiö tylsistyneenä.

Zidane kohautti olkapäitään ja kehotti muita seuraamaan itseään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miltä hänen Pyhyytensä näytti, mutta kääpiöistä tuskin saisi enempää tietoa irti. Ei ollut juuri muuta mahdollisuutta, kuin yrittää etsiä kyseinen tyyppi omin neuvoin. Niinpä pieni ryhmä lähti kuljeskelemaan ympäri kaupunkia ja kyseli vastaantulijoilta hänen Pyhyydestään. Noin tunnin etsinnän jälkeen he näkivät eräällä kadulla miehen, joka oli pukeutunut hienommin kuin kaupungin muut asukkaat. Zidane ryntäsi miehen luokse.
"Hei, herra… Oletko sinä se pyhä tyyppi?" hän tiedusteli vähemmän kohteliaasti.
"Kyl joo, mää olen isä David", mies vastasi.
"Mitä oikein teet? Roikut tässä käytävässä?" Zidane tivasi.
"Papin pittää huolehtii asukaist", isä David kertoi.
"Ahaa… miten vain", Zidane totesi. "Kuule, me haluaisimme päästä tämän kylän läpi vuoristopolulle."
"Hmph. Perinteen mukaa vain ne jotk o käyn läp seremonia voi men Sanctuaryl", pappi totesi tiukasti.
"No, mikä hitto se seremonia sitten on?" Zidane alkoi kuulostaa kärsimättömältä. Garnet käveli hänen luokseen ja yritti hymyillä rauhoittavasti.
"No, ku mies ja naine o siunattu pyhää liittoo, he voe lähtee pyhäl retkel Sanctuaryl", pappi selitti rauhallisesti.
"Eli… periaatteessa kyseessä ovat häät… ja kuherruskuukausi, eikö niin?" Zidane alkoi vihdoin ymmärtää, mistä oli kyse.
"Min en ymmärrä sinu sanojas, mut sää ymmärrät merkitykse", pappi totesi.
"Voimme siis mennä Sanctuarylle, jos käymme seremonian läpi?" Garnet varmisti.
"No, niinhän se menee", Zidane totesi. "Voimme mennä sinne, jos menemme naimisiin. Mutta emmehän me oikeasti mitenkään…"
"Tehdään se!" Garnet huudahti antamatta nuorukaisen lopettaa lausettaan.
"Mitä?!" Zidane huudahti yllättyneenä. Garnet oli suhtautunut häneen torjuvasti koko ajan, mutta nyt tämä halusi vihille hänen kanssaan. Mistä päin oikein tuuli?
"Työ kaks haluutte siis yhistyy…" pappi pohdiskeli. "Seremonia o pelkästää kääpiöil… Mut me ollaa nähty jotai nuorii ihmisii… Ollaa tehty 99 paria… Mut mit harmii siit ois? Nyt myö saahaa meijä sadas seremonia."
"Dagger, mistä päin nyt tuulee?" Zidane kysyi prinsessalta kuuntelematta juuri ollenkaan papin mutinaa. Garnet ei kuitenkaan ehtinyt vastata, sillä pappi pyysi nuoria seuraamaan itseään.

Isä David johdatti Garnetin ja Zidanen kaupungin alempiin osiin. Pian he saapuivat huoneeseen, jonka keskelle oli asetettu vanha puuvene väärinpäin. Veneen edessä oli jonkinlainen alttari. Isä David meni seisomaan alttarin taakse ja kehotti nuoria astumaan veneen päälle alttarin eteen, jotta hän voisi aloittaa seremonian. Hän kohotti kätensä ja alkoi puhua juhlallisella äänellä.
"Henget vuorie, henget metsie…" hän aloitti .
Huh, miten oikein hommasin itseni tähän, Zidane pohti. Hänestä tilanne vaikutti tylsältä jo heti alkuunsa.
"…Pitkää huolt täst miehest ja naisest, jotk halluuvat alottaa matkansa…" pappi jatkoi.
Meidän täytyy käydä tämä seremonia läpi, jotta pääsemme vuoristopolulle… Ja ainoastaan mies ja nainen voivat tehdä sen… Zidane jatkoi pohtimistaan. Hän palasi hetkeen ennen kuin hän ja Garnet olivat päättäneet avioitua.

"Odotas vähän Dagger! Etkö tajunnut sitä? Kyse on avioliitosta! A-v-i-o-l-i-i-t-o-s-t-a!" Zidane huudahti.
"En laske leikkiä… Meidänhän täytyy tehdä tämä, jos haluamme jatkaa eteenpäin, eikö niin?" Garnet sanoi tyynesti.
"Kyllä, mutta se ei ole tarpeeksi hyvä syy!" Zidane jatkoi inttämistään.
"Äh, älä viitsi!" Garnet vain tuhahti.

Mikä häntä vaivaa? Hänen pitäisi olla vihainen ja huutaa minulle päin naamaa, ettei tämä käy laatuunsa, Zidane vaipui yhä syvemmälle ajatuksiinsa.
"Sairaues ja terveyes…" isä David eteni seremoniassa.
Tietysti me teemme tämän vain päästäksemme kylästä…
"Saakaa voema, jok kantaa teit yl vaikeuksie…"
Voisiko olla niin, että hän pitää minusta?
"Ja viisaut seurat polkuu…"
Täytyy myöntää, että olin aika maissa sinä yönä Mustien maagien kylässä. Ehkä se sai hänet rakastumaan minuun? Olenpa minä tyhmä! Zidane viimein arveli saaneensa selville, mistä oli kyse.
"Tulkoon taevaan siunaus näide miehe ja naise yll!" isä David huudahti yhtäkkiä ja herätti nuorukaisen ajatuksistaan."Dagger! Me olemme nyt mies ja vaimo!" Zidane innostui. "On suudelman aika…"

Zidane liikahti kohti prinsessaa ja melkein hyppäsi tätä päin. Hän olisi varmaan onnistunutkin aikeissaan, ellei Garnet olisi kääntänyt hänelle selkäänsä ja kävellyt tylysti pois. Sen sijaan, että olisi saanut hellän vastanaineiden suudelman, Zidane läsähti naamalleen lattialle. Nopeasti hän keräsi arvokkuutensa rippeet ja juoksi Garnetin perässä portinvartijan luokse.
"Onneline liitto! Ny teijä tarvii hakkee lupa teijä matkaanne kaksosilt", portinvartija hymyili leveästi nuorelle parille.
"Mitä? Tarkoitatko, että luvassa on vielä lisää…" Zidane huudahti tuskastuneena. Hän ei olisi millään halunnut käydä läpi enää toista pitkästyttävää seremoniaa.
"Meijä täytyy seurat perinteit", kääpiö totesi tylsällä äänellä.
"No, on aika meidän vastanaineiden tehdä pieni kierros, Dagger", Zidane sanoi ja ojensi kättään prinsessalle, joka torjui sen.
"Muista, Zidane, että olemme naimisissa vain täällä ollessamme", Garnet sanoi ja lähti kävelemään kaksosten luokse."Autuus on niin hetkellistä", Zidane mutisi seuratessaan Garnetia.

Vivi ja Quina odottivat nuorta paria kaksosten luona. Heitä ei oltu päästetty seremoniasaliin, joten he olivat päättäneet palata kaupalle. Zidane kertoi tapahtumista lyhennetyn version muiden kuunnellessa.
"Zidane… Mitä meidän nyt pitäisi tehdä?" Vivi kysyi huolestuneena. Eihän hänellä ja Quinalla ollut edelleenkään mahdollisuutta päästä vuoristopolulle.
"Älä vain sano, että te kaksi aiotte pilata meidän kuherruskuukautemme!" Zidane huudahti leikkimielisesti.
"Mutta sinä et voida jättää meitä vain tänne!" Quina hämmästyi ymmärtämättä vitsailua.
"Älä huoli, minä keksin jotain. Mietitäänpä…" Zidane mutisi kuin itsekseen. Hän oli hetken hiljaa ja tuijotti eteensä. Sitten hänen ilmeensä kirkastui. Hän oli saanut loistavan idean. "Miksi tekin ette menisi naimisiin?" hän kysyi virnuillen. Eihän Quinasta edes tiennyt, oliko tämä mies vai nainen, joten juoni voisi ihan hyvin onnistuakin.
"Mitä?!?" Vivi suorastaan huusi kauhuissaan. Hänhän oli vasta 9-vuotias.
"Miksipä ei? Dagger ja minä voimme sillä välin ilmoittaa kaikille avioliitostamme", Zidane sanoi ja virnuili yhä leveämmin. Vivi ja Quina tuijottivat nuorukaista sanattomina, mutta nyökkäsivät sitten ja lähtivät tapaamaan isä Davidia.

***

Hetkeä myöhemmin Vivi ja Quina seisoivat veneen päällä aivan kuten Zidane ja Garnetkin olivat seisoneet. Isä David suoritti seremoniaa outo hymy kasvoillaan.
"Saakaa voema, jok kantaa teit yl vaikeuksie…" hän sanoi juhlallisesti. "Ja viisaut seurat polkuu. Tulkoon taevaan siunaus näide miehe ja naise yll!"
Quina kääntyi katsomaan Viviä hymyillen. Hänen silmissään oli kyyneliä, kun hän tuijotti maagia.
"Minä… niin iloinen!" hän sanoi. Vivi mykistyi sanoista hetkeksi, mutta nyökkäsi sitten.
"Niin minäkin." Vivin sanat kuullessaan Quina siirtyi lähemmäs maagia, jonka keltaisista silmistä oli luettavissa kauhunsekainen ilme. Samassa jostain kauempaa kantautui kova huuto.
"Varas!"

***

Zidane ja Garnet olivat kierrelleet hetken kaupungilla. Nyt he lähestyivät kaksoskääpiöitä ja päättivät puhua näille.
"Hei, me olemme ne vastanaineet, Zidane ja Dagger", nuorukainen sanoi kääpiöille.
"Ralli-Hou! Onneline liitto! Sanctuaryl työ meette ny vai?" toinen kääpiöistä kysäisi.
"Juuri niin. Päästättekö nyt meidät tästä läpi?" Garnet sanoi hieman kärsimättömästi. Hänen sanojensa myötä kääpiöt väistivät ja poistuivat samantien syrjemmälle.
"Eiköhän lähdetä, kultaseni", Zidane sanoi ja hymyili suorastaan valloittavasti. Valitettavasti hänen hymynsä ei saanut vastakaikua, sillä jostain kantautuvat huuto sai sekä hänen että prinsessan katseet kääntymään muualle.
"Varas!"

Seuraavassa hetkessä pieni, violettihiuksinen tyttö, jolla oli lyhyt, valkoinen sarvi otsassa, juoksi nuoren parin luokse. Tyttö pysähtyi ja kääntyi katsomaan taaksensa paniikinomaisesti.
"Mog, pidä kiirettä!" hän huusi. Sitten hän juoksi suoraan vuoristopolulle. Hetken päästä hänen perässään lensi pienenpieni moogle, jota seurasi kaksi vihaista kääpiötä.
"Kupo!" moogle kiljui peloissaan.
"Pyssäyttäkkää varas!" molemmat kääpiöt huusivat yhteen ääneen.
Garnet ja Zidane seurasivat tapahtumia ihmeissään. Kumpikin heistä oli hieman pyörällä päästään. Kaikki oli tapahtunut kovin nopeasti.
"Mistä oikein on kyse?" Garnet kysyi.
"En tiedä. Otetaan selvää", Zidane sanoi ja paineli kääpiöiden perään. Garnet seurasi välittömästi hänen perässään. Kauas he eivät ehtineet juosta, sillä kääpiöt olivat pysähtyneet aivan vuoristopolun alkupäähän.
"Ne pääsvät karkkuun…" toinen kääpiöistä mutisi vihaisesti.
"Pahus!" toinen tuskasteli. "Myö emme voe menn yhtää piemälle…"
"Asuuko joku tuolla?" Zidane kysyi ja viittasi vuoristopolulle.
"Tietekää ei! Se o kiellettyy!" ensin puhunut kääpiö huudahti.
"Hmph, ja nuo kaks varast o ain pöllimäs ruokoo!" toinen huudahti heti perään.
"Ai niinkö?" Zidane tivasi.
"Mut myö nappaamme ne ens kerrall", kääpiöt totesivat jälleen kuin yhdestä suusta.
Quina ja Vivi saapuivat myös vuoristopolulle. Heidän seremoniansa oli päättynyt, ja nyt hekin olivat valmiita lähtemään matkalle.
"Ai, hei", Garnet tervehti heitä.
"Tekin siis kävitte jo seremonian läpi?" Zidane kysyi huvittuneena. Hän ei ollut uskonut, että Vivi ja Quina todella tekisivät sen.
"Ni-iin", Vivi nyökytteli jotenkin epävarmasti.
"Varas vei ruokaa ihan minun nenän edestä", Quina totesi jokseenkin järkyttyneenä. He olivat Vivin kanssa saapuneet ravintolaan juuri parahiksi näkemään pikkutytön sieppaavan pari sämpylää ja pakenevan sitten paikalta.
"Okei, aika jatkaa eteenpäin", Zidane sanoi ja viittasi jälleen kädellään kohti vuoristopolkua.

Nelikko lähti laskeutumaan kuluneita portaita pitkin vuoren rinteestä alkavalle polulle.
Zidane johdatti uuden vaimonsa sekä Vivin ja Quinan polulle. Itse polku oli tamppautunutta, kovaa maata, mutta siellä täällä sen reunoilla näkyi myös viheriöiviä puita ja pensaita. Hetken kuljettuaan he näkivät, että varas, joka oli häirinnyt kääpiöitä, roikkui henkseleistään heidän yläpuolellaan rinteessä. Hän oli ilmeisesti juossut kovaa katsomatta eteensä ja horjahtanut alas rinnettä. Onneksi hän oli jäänyt kiinni keltaisesta haalaristaan. Pikkuinen moogle lenteli hätäisesti tytön edessä.

"Hei", Zidane tervehti hieman huvittuneena. Pikkutyttö violetteine hiuksineen ja sarvineen roikkumassa rinteessä oli hauska näky, vaikka sinänsä vaarallisessa tilanteessa ei olisi pitänyt olla mitään hauskaa.
"Kupopo!!!" moogle huusi kauhuissaan.
"Nopeasti Mog! Ennen kuin jäämme kiinni!" tyttö kiljui hätäisesti aivan kuin pieni moogle olisi voinut tehdä jotain hänen hyväkseen.
"Kupo!" Mog vastasi välittömästi.
"Mikä hätänä, Mog?" tyttö kysyi, ja hänen äänessään oli jo lievää pakokauhua.
"K- kupo!" kuului vastaus, eikä matkalaisilla ollut aavistustakaan, mitä moogle puhui tytölle.

Samassa moogle lensi pois tytön luota ja Zidane ystävineen päätti lähestyä tätä.
"Odota! Älä jätä minua tänne!" tyttö huusi paniikissa, eikä ilmeisesti huomannut matkalaisia. "Pahus… Olen kiinni oksan pätkässä… oman luotetun moogleni pettämänä. Näinkö minä kohtaan loppuni? Mog, minä tulen kummittelemaan sinulle, jos kuolen tähän!" Raivotessaan tyttö huomasi jonkun katselevan häntä. Hän tuijotti takaisin ihmeissään ja sai viimein suunsa jälleen auki. "Onko tuo hallusinaatio? Ihminen ilman sarvea? Ja hänellä on häntä? Huh? Apua! Älä syö minua! Minä maistun kamalalta!" tyttö alkoi kirkua Zidanelle.
"Kuulit mitä hän sanoi, Quina", Zidane katsoi toveriaan, ja hänen oli vaikea pidätellä nauruaan.
"Minä ymmärtää… liian pahaa. Mutta se moogle, joka lensi pois. Sillä outo väri. Minä etsiä se ja syödä se", Quina hymyili ja lähti juoksemaan siihen suuntaan, johon Mog oli lentänyt.
"Ei älä!" pikkutyttö huusi hänen peräänsä. Hän ryhtyi riuhtomaan itseään irti epätoivoisesti. Hetken kuluttua oksa antoi periksi, ja hän putosi suoraan Zidanen syliin.
"Sainpas!" nuorukainen naurahti.
"K- kiitos", tyttö sanoi ja hymyili jo hieman Zidanen laskiessa hänet maahan.
"Oletko kunnossa?" Garnet kysyi.
"Jep", tyttö vastasi reippaasti.
"Ethän satuttanut itseäsi?" Garnet varmisti vielä ja sai palkkioksi vihaisen mulkaisun.
"Minähän sanoin jo, että olen kunnossa. En ole lapsi niin kuin tuo sinisissä vaatteissa!" tyttö huudahti ja osoitti Viviä. Tämä näytti hyvin hämmentyneeltä ja epävarmalta.
"Mutta… et näytä kovin paljon minua vanhemmalta", Vivi ihmetteli.
"Pilailetko?" tyttö huudahti. "Minulla on sitä paitsi nimikin. Ja se nimi on Eiko! Eikö teidän pitäisi esittäytyä ennen kuin puhutte hienolle naiselle?" hän kysyi sitten ja mulkoili edessään seisovaa kolmikkoa.
"Sinähän esittelit itsesi ensin…" Vivi mutisi yhä epävarmana.
"Onko sinulla jokin ongelma?" Eiko kivahti välittömästi.

Laukaistakseen hankalaksi kääntyneen tilanteen Garnet kääntyi Eikon puoleen ja hymyili tälle niin ystävällisesti kuin saattoi, vaikka pikkutyttö ärsyttikin häntä suunnattomasti.
"Minä olen Dagger, ja tässä on Vivi", hän esitteli itsensä ja pikkumaagin.
"Selvä. Entä sinä?" Eiko sanoi ja kääntyi puhumaan Zidanelle.
"Minäkö? Minä olen Zidane", nuorukainen kertoi silmät nauraen. Tyttö oli oikeastaan aika huvittava ilmestys.
"Zidane. Ahaa", Eiko totesi ja hiljeni sitten. Hän ei keksinyt enää muuta sanottavaa.
"No, neiti Eiko, kerrohan, miksi oikein varastit kylästä", Zidane kehotti ystävällisesti.
"Minulla oli nälkä…" Eiko mutisi hieman häpeissään.

Zidane purskahti hervottomaan nauruun. "Kuulostat ihan Quinalta!" hän naureskeli ja sai Vivin ja Garnetinkin hymyilemään. "Meniköhän hän tosiaan sen mooglen perään?" hän pohti sitten vakavoituneena.
"Voi ei! Hän aikoo syödä Mogin!" Eiko kauhistui. Mog oli sentään hänen paras ystävänsä.
"En usko, että Quina voisi syödä mooglea", Garnet rauhoitteli tyttöä. "Asutko muuten jossain lähellä, Eiko?" hän kysyi sitten yrittäen saada tytön ajatukset muualle.
"Kyllä… Tämän polun päässä. Olen varma, että Mog meni kotiin", Eiko totesi.
"Miksemme veisi Eikoa kotiin?" Garnet kääntyi Zidanen puoleen painottaen jokaista sanaansa. Hänestä pikkutyttöjen ei ollut hyvä vaellella ympäriinsä yksin.
"Kyllä, kyllä… Mitä tahansa rakkaalle vaimolleni", Zidane virnuili suloisesti Garnetille, joka ei vastannut hymyyn.
"Oletteko te kaksi naimisissa?!" Eiko huudahti, ja jos oli tarkkana, hänen äänestään saattoi erottaa hitusen pettymystä.
"Jep, olemme vastanaineita", Zidane yritti vastata, mutta hänen äänensä peittyi Garnetin kiivaan vastauksen alle.
"Ei, ei. Me olemme vain ystäviä!" prinsessa huudahti vähän turhankin innokkaasti.

Zidane roikotti hetken päätään surkeana, mutta sitten hän nosti katseensa ja puisteli päätään virnuillen. Silti hänen silmistään erotti selvästi pettyneen katseen. Ehkä hän oli toivonut liikoja Garnetin suhteen.
"No, ehkä se on parempi kuin ei mitään", hän sanoi tekoreippaasti.
"Minäkin haluan olla ystäväsi!" Eiko sanoi innoissaan.
"Selvä sitten, lähdetäänpä uuden ystävämme kotiin!" nuorukainen huudahti ja sai ääneensä jälleen normaalin iloisen sävyn.

Eiko asettui kävelemään Zidanen vierellä jättäen Vivin ja Garnetin kulkemaan heidän perässään. Hän johdatti uudet ystävänsä polkua pitkin eteenpäin. Pian he kiipesivät puutikkaita pitkin hieman ylemmäs ja lähtivät kulkemaan hyvin kapeaa pientaretta pitkin. Heidän vasemmalla puolellaan näkyi valtavankokoinen puu. Se muistutti hieman Cleyraa, mutta ei kuitenkaan ollut samanlainen. Sen jättimäisten juurien ympärillä pyörteli usvaa, ja linnut näyttivät karttelevan sitä. Puussa oli jotain epämääräisen pelottavaa.
"Mikä tuo on? Onko se Sanctuary?" Zidane mutisi. Eiko ei kuitenkaan vastannut, vaan jatkoi reippaasti matkaansa, joten nuorukaisen ei auttanut muu kuin seurata.

Hetken päästä maa alkoi tärähdellä. Toverukset olivat vähällä kaatua. Maanjäristys yllätti heidät täysin - paitsi, ettei se ollut maanjäristys. Vain muutaman sekunnin kuluttua heidän edessään seisoivat valtavat jalat. Garnet kirkaisi silkasta kauhusta ja yllätyksestä, vuorilla liikkui jättiläinen.
"Mitä helvettiä?" Zidane huudahti ja vetäisi miekkansa esiin. Se näytti avuttoman pieneltä ainakin 15 jalan mittaista jättiä vastaan. Epätoivoisesti hän huitoi miekalla hirviön jalkoja, mutta se ei näyttänyt tuottavan tulosta. Jättiläinen alkoi heiluttaa puista ryhmysauvaansa, ja Zidane joutui perääntymään kauemmas, ettei olisi saanut kuolettavaa osumaa.

Eiko oli katsellut tapahtumia sivusta, mutta tönäisi viimein Zidanen syrjään. Hän kaivoi taskustaan pienen puuhuilun ja alkoi soittaa sitä. Silloin tapahtui jotain ihmeellistä. Garnet, Zidane ja Vivi tunsivat ikään kuin haihtuvansa, mutta näkivät silti tapahtumat ympärillään. Maasta kohosi kivipylväs, jonka yläpuolella ulvoi komea susi. Suden lopetettua ulvontansa kivipylväs muuttui suureksi nyrkiksi, joka iski jättiläisen ilmaan. Sen täytyi lentää melko pitkälle, sillä minkäänlaista tärähdystä ei tuntunut. Hetken päästä niin susi kuin nyrkkikin olivat kadonneet, ja kolmikko tunsi jälleen olevan entisellään.
"Tuo iso hirviö näyttäytyy aina silloin tällöin… Yleensä minä vain juoksen karkuun", Eiko totesi kuin vähätellen itseään.
"Mutta sinähän olet erittäin hyvä taistelija", Zidane huomautti yhä ihmeissään äskeisistä tapahtumista.
"Kiitos", Eiko sanoi hihittäen hölmösti.

Garnet oli seurannut sivusta keskustelua. Hän kävi juuri painia itsensä kanssa. Eiko oli selvästikin kutsunut eidolonin avuksi. Siitä ei ollut epäilystäkään. Garnet tiesi sen sisimmässään, ja hän paloi halusta saada tietää enemmän. Miten tuolla pikkutytöllä saattoi olla sama kyky kuin hänellä?
"Hei, kuinka osaat kutsua eidoloneja, Eiko?" hän lopulta antoi uteliaisuutensa voittaa.
"Minä luulin, että sinäkin osaat", Eiko huomautti.
"No…" Garnet vaikeni tietämättä, mitä sanoa. Miten Eiko saattoi tietää hänen kyvyistään? Pystyikö toinen kutsuja vaistoamaan toisen kyvyt? Ja miksei hän sitten ollut huomannut Eikon kykyjä heti kättelyssä?
"Ei yleensä…" Zidane huomautti. "Mutta oletko sinä aina osannut?"
"Tietenkin", Eiko sanoi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys, ja ehkä se olikin hänelle. "Isoisäni ja muut tekivät sitä kaiken aikaa."
"Mitä tarkoitat?" Garnet kysyi.

Eiko ei vastannut, vaan kehotti matkalaisia jatkamaan matkaansa eteenpäin. Pian polku haarautui kahdeksi. Vivi vilkuili uteliaana vasemmanpuoleista ja aikoikin mennä siihen suuntaan. Eiko kuitenkin esti hänen aikeensa.
"Hei, ei tuo vie minun kotiini!" hän kiljaisi. "Se menee Iifapuulle!" Hän lähti juoksemaan oikeanpuoleista polkua pakottaen muut seuraamaan itseään. "Tätä kautta pääsee minun kotiini!"
"Minä vain katselin vuoria", Vivi mutisi juostessaan Eikon perässä.
"Iifapuu? Minä luulin, että sitä kutsuttiin Sanctuaryksi", Zidane kummasteli. Hän oli aivan sekaisin nimitysten kanssa.
"Huh?" Eiko tuhahti. "Kääpiöt kutsuvat sitä siten. Kaikki muut sanovat sitä Iifapuuksi", hän selosti ja hiljensi samalla vauhtinsa kävelyksi.
"Iifapuu?" Garnet ihmetteli vielä.
"Mennään nyt!" Eiko sanoi kärsimättömästi. He olivat tulleet sillalle, joka vei syvässä uomassa virtaavan joen yli. Sillan jälkeen näkyi hiekka-aavikkoa, joka rajoittui syvänsiniseen mereen. Meren rannalla oli pieni, raunioitunut kaupunki.