Projekti S. R.
Luku 18
Vincent hiipi toimistohuoneen
ikkunan luokse ja yritti nähdä sälekaihtimien lomasta käytävälle. Ajatukset
risteilivät hänen mielessään hurjaa vauhtia, hyvä, että hän itse pysyi perässä.
Tärkein huomio oli
kenties se, että Yuffie oli välittömässä vaarassa. Tyttö haluttiin viedä
Deepgroundin nykyiseen piilopaikkaan, ja tätä oltiin käyttämässä Godo Kisaragin
kiristämiseen. Vincent ei antaisi sen tapahtua, joten heidän oli päästävä ulos
tästä oudosta rakennuksesta. Valitettavasti hän ei voinut järin hyvin. Mitä
tahansa ainetta hänen elimistöönsä oli joutunut, se ei ollut vielä poistunut
täysin. Lievä pahoinvointi kummitteli taustalla. Yuffie puolestaan näytti
voivan vielä huonommin, tyttö oli oletettavasti saanut suuremman annoksen
ainetta. Lisäksi tämä oli pienempikokoinen kuin Vincent ja nainen, joten
vaikutus oli vahvempi.
Valitettavasti
ongelmat eivät loppuneet siihen. Mark oli jotenkin päätynyt vuorensisäiseen
tukikohtaan. Kuka tiesi, miten se oli edes mahdollista? Viimeksi kun Vincent
oli nähnyt klopin, tämä oli ollut käsiraudoissa WRO:n auton takatilassa.
Markilla ei ollut voimia riuhtoa rautoja rikki, ja oli vaikea uskoa, että
Kimura olisi päästänyt tämän vapaaksi.
Joka tapauksessa
tietokoneasentaja oli sotkeutunut verkkokuvioihinsa juuri niin pahasti kuin
Vincent oli aiemmin pelännyt. Shelken seura oli ollut kaikkea muuta kuin
hyväksi nuorukaiselle, tämä oli saanut vääränlaisia ideoita. Oli valitettavaa,
mutta ilmeistä, että tämä oli myös testannut ideoitaan käytännössä.
Vincent oli
aavistellut pahinta jo Cloudin syntymäpäivien jälkeen, kun asia oli tullut
puheeksi, mutta hän ei ollut puuttunut tilanteeseen. Hän oli halunnut uskoa,
että sanominen riitti, että Mark oli riittävän fiksu tajutakseen vaarat. Mitä
ihmettä tämä oli ajatellut? Synaptinen verkkosukellus oli kielletty hyvästä
syystä, Shelke oli elävä esimerkki, miten siinä saattoi käydä.
Mark ei ollut
varsinaisesti seonnut, Vincent ymmärsi sen nyt. Hän oli melko varma, että
tietokoneasiantuntija oli vienyt uteliaisuutensa liian pitkälle ja tehnyt
kielletyn synaptisen verkkosukelluksen. Oli mahdotonta sanoa, mitä nuorukainen
oli verkosta löytänyt… tai kenet, mutta joka tapauksessa merkit olivat selvät;
tämän mieleen oli tunkeutunut ylimääräinen tietoisuus, joka pyrki ottamaan
vallan.
Nuorimies saattoi olla
pelastettavissa, mutta juuri nyt oli liian suuri riski yrittää mitään. Jos
Vincentin piti valita Markin ja Yuffien väliltä, vaaka kallistui
ninjaprinsessan puolelle. Hän ei tässä kunnossa pystyisi raahaamaan molempia
pois, varsinkaan, kun oli oletettavissa, että Mark taistelisi vastaan. Tämä oli
melkoinen kukkakeppi, mutta oli otettava huomioon myös henkilö, jonka kanssa
tämä oli keskustellut.
Huokaus karkasi
Vincentin huulilta. Hän ei voinut olla varma, mutta hänestä toisen miehen
puheääni oli kuulostanut tutulta. Hän muisti sen lapsuudestaan, se herätti
kaukaisia muistikuvia ja jopa kiukun. Korpinhiuksisen miehen mieleen piirtyi
kuva äidistä itkemässä keittiönpöydän ääressä.
Vincent oli uskonut
isänsä kuolleen. Tämä oli kadonnut työskennellessään Shinralle tai niin hänen oli
ainakin annettu ymmärtää. Toki hän oli nähnyt tiedoston Lucrecian koneella,
mutta hänelle ei ollut koskaan selvinnyt, mitä se oli pitänyt sisällään. Nainen
ei ollut suostunut kertomaan mitään, oli vain pyydellyt loputtomasti anteeksi.
Jälkikäteen ajateltuna Lucrecia oli saattanut liittyä jotenkin Grimoire
Valentinen katoamiseen, jopa kuolemaan, mutta nyt sekin teoria kumoutui.
Jos Vincent oli siis
kuullut oikein… Ehkä hänen mielensä vain temppuili Reeven puheiden takia, ehkä
hän oli kuvitellut kuulevansa jotain, mitä ei ollut oikeasti kuulunut. Ehkä
jollakulla oli samanlainen ääni kuin hänen isällään. Kaipa sekin oli
mahdollista?
Vincent ei voinut
sanoa, että hän olisi ollut läheinen isänsä kanssa. Mies oli aina ollut
etäinen, silloinkin, kun oli vielä ollut äidin kanssa. Lähtemisen jälkeen tämä
oli pitänyt yhteyttä vain harvoin, käytännössä Vincent oli varttunut ilman
isäänsä. Hän ei ollut varma, halusiko kohdata tätä silmästä silmään. Miltä tämä
näytti? Varmasti mies oli vanhentunut hyvin paljon, tämähän oli jo lähemmäs
80-vuotias. Silti tämän ääni ei ollut kuulostanut heikon vanhuksen ääneltä.
Tietysti jotkut olivat vielä korkeassa iässäkin hyvin vetreitä ja
hyväkuntoisia.
Työskentelikö isä
Deepgroundille? Reeven puheiden valossa se näytti nyt hyvin todennäköiseltä.
Jos tämä oli parikymmentä vuotta sitten tutkinut P-aineen vaikutusta
Sysimustaan, tällä täytyi vähintäänkin olla yhteyksiä järjestöön. Toisaalta
Vincentin oli vaikea uskoa, että Hojo olisi säästänyt hänen isänsä, kun oli päässyt
järjestön johtoon Weissin mielen kautta.
P-aine. Vincent
tajusi, että hänen isältään kuulostanut mies oli maininnut sen. Ei, ei
ollutkaan. Mark oli maininnut P-aineen ja pyytänyt lisäämään sitä elimistöönsä,
mutta toinen ei ollut suostunut. Sen sijaan tämä oli sanonut, että Mark oli
tuhonnut vuosien työn, täydellisen kehon tai jotain siihen suuntaan.
Tarkoittiko se… oliko isältä kuulostanut mies puhunut Nerosta, Sysimustasta?
Silloin Grimoiren täytyi olla elossa ja Neron tunkeutunut Markin mieleen? Koko
teoria tuntui kaukaa haetulta, mutta parempaakaan Vincent ei ensihätään
keksinyt.
Mark oli otettava
kiinni ja Nero karkotettava tämän mielestä, mutta Vincent ei tiennyt, miten se
tehtiin. Hojo oli lähtenyt Weissista, mutta Shelke kärsi edelleen Lucrecian
muistoista. Onnistuisiko täydellinen vieroittaminen enää yhdistymisen jälkeen? Hän
tunsi suunnatonta voimattomuutta, kun ei juuri nyt kyennyt tekemään tilanteelle
mitään.
Vincent yritti
pohdiskella eri vaihtoehtoja. Viisainta olisi häipyä paikalta – mikäli se
ylipäätään onnistui – ja palata myöhemmin apujoukkojen kera. Silloin riskinä
kuitenkin oli, että Mark ja isä olisivat ehtineet jo häipyä Deepgroundin
nykyiseen turvapaikkaan, jonka sijainnista hänellä ei ollut aavistustakaan.
Ehkä kaikkein parasta olisi, jos hän pystyisi seuraamaan kaksikkoa. Siten myös
Shelke saattaisi löytyä.
Seuraaminen saattoi
kuitenkin olla mahdotonta. Miehet olivat tainneet kuulla Yuffien älähdyksen.
Parhaillaan nämä varmasti tarkistivat selliä, ja kun selviäisi, että vangit olivat
paenneet, nämä haravoisivat koko paikan. Vincentin oli joko raahattava Yuffie
ulos ja yritettävä paeta tai kohdattava molemmat miehet ja päihittämään nämä
tappamatta näitä.
Mark ei vaikuttanut
voimakkaalta. Entä kuinka voimakas oli jo vanhukseksi ehtinyt mies? Tämä oli
onnistunut päihittämään hänet ja Yuffien tainnutusnuolillaan, mutta jos tälle ei
antaisi aikaa ampua, tilanteen ei olisi pitänyt olla mahdoton, vaikkei Vincent
ollut täysissä voimissaan. Jos Yuffie kykenisi auttamaan häntä, he saattaisivat
hyvinkin voittaa.
Kylmä hiki nousi
Vincentin otsalle ja pahoinvointi pyrki esille. Hän nieleksi ja yritti
hengittää rauhallisesti. Hänen täytyi pitää itsensä koossa. Nyt ei ollut aikaa
voida pahoin tai jättää mitään sattuman varaan. Oli toimittava järjen voimalla.
Hän kertoisi Yuffielle vaihtoehdot, ja yhdessä he selvittäisivät tilanteen.
Päätökset oli vain tehtävä pian, jokainen tässä huoneessa vietetty minuutti oli
tuhlattua aikaa.
”Yuffie?” Vincent
kuiskasi ja kääntyi ympäri. Tyttö kohotti kalpeat kasvonsa. Tämä nojasi pöytää
vasten eikä näyttänyt edelleenkään voivan hyvin.
Vincent harppoi tytön
luokse. Tämä suoristautui, mutta katse oli sumea. Tästä ei tainnut olla
taistelemaan.
”Meidän on löydettävä
Mark”, Yuffie huokaisi.
”Ei, meidän on
päästävä ulos täältä”, Vincent päätti. Hän ei voinut ottaa riskiä, että
Yuffielle tapahtuisi jotain sillä välin, kun hän yrittäisi taistella Markia ja
isäänsä vastaan.
”Emme voi jättää häntä
sen oudon tyypin käsiin”, tyttö protestoi. ”Hän on vaarassa.”
”Yuffie, Mark ei ole
oma itsensä.”
”Minä tiedän sen, sitä
suuremmalla syyllä hän tarvitsee meitä!”
Hyvä on, Yuffie oli
tavallaan oikeassa. Silti Vincent oli sitä mieltä, että nyt oli parempi laittaa
heidän hyvinvointinsa Markin edelle. Nuorukainen ei ollut välittömässä
vaarassa, koska Nero oli ilmeisen tärkeä Deepgroundille tai ainakin
Grimoirelle. Tuskin tätä ainakaan oltiin tappamassa.
Yuffie horjahti, ja
Vincent tarttui tyttöön. Tämä nojautui hänen rintaansa vasten, mutta yritti
hetken päästä työntää itsensä kauemmas. Vincent antoi tämän siirtyä, muttei
irrottanut otettaan.
”Et ole siinä
kunnossa, että voisit tehdä mitään Markin hyväksi”, mies totesi.
”Kyllä minä jaksan”,
Yuffie väitti.
”Kärsit yhä aineen
sivuvaikutuksista, minäkin kärsin”, Vincent kuitenkin huomautti. ”Meidän on
ensisijaisesti pyrittävä pois täältä ja autettava Markia myöhemmin.”
Yuffien kasvoilla oli
itsepäinen ilme, mutta se suli hyvin äkkiä, ja tyttö kalpeni entisestään. Tämä
sulki silmänsä hetkeksi ja veti syvään henkeä. Vincent olisi totisesti halunnut
tietää, mitä ainetta heihin oli ruiskutettu. Hän ei ylipäätään pitänyt
ajatuksesta, että hänen elimistöönsä oli työnnetty jotain ylimääräistä. Hullut
tiedemiehet olivat sorkkineet häntä riittävästi yhden elämän tarpeiksi, ehkä
kahdenkin. Hän ei tarvinnut yhtään enempää sitä lajia.
”Jaksatko liikkua?” hän
varmisti tytöltä, joka nyökkäsi.
Vincent irrotti
otteensa ja siirtyi huoneen ovelle. Hän raotti sitä ja kuulosteli käytävää,
ääntäkään ei kuulunut. Ehkä nyt oli hyvä hetki edetä, sillä paikoilleen
jääminenkään ei ollut vaihtoehto. Mitä pidempään he odottaisivat, sitä
suuremmalla todennäköisyydellä heidät löydettäisiin.
”Mennään sitten”, mies
totesi ja astui käytävän puolelle. ”Yuffie?”
Tyttö ilmestyi
oviaukkoon, tämä näytti taas saaneen kasattua itsensä. Vincent lähti kulkemaan,
mutta vilkaisi hetken kuluttua taaksensa. Yuffie tuli kyllä perässä, mutta
kulki hitaasti kuin viivytellen. Eikö tämä vieläkään uskonut, ettei nyt ollut
oikea hetki ryhtyä taistelemaan? Tämä oli ninja, tämän olisi pitänyt kyetä
arvioimaan kriittisesti omaa kuntoaan, kuten myös tilanteita. Viime aikoina
tytön arviointikyky oli ollut tavallistakin heikompi.
Vincent harppoi
takaisin ja tarttui Yuffieta käsivarresta. Nyt ei kannattanut jatkaa väittelyä.
Sitä paitsi hän oli jo ennenkin todennut, että Yuffien kanssa väitteleminen oli
yhtä tyhjän kanssa. Hän päätti olla ryhtymättä leikkiin enää.
Kiirehtien askeliaan
Vincent eteni käytävää pitkin niin kovaa kuin se äänettömästi oli mahdollista.
Yuffie kompuroi hänen perässään ja kuului huohottavan. Kun he saapuivat
kulmaukseen, Vincent painautui seinää vasten ja kurkisti sen toiselle puolelle.
Hämärä käytävä näytti tyhjältä ja sen päässä näkyivät metalliset pariovet.
Oliko siinä mahdollisesti reitti ulos?
Vincent vilkaisi vielä
toiseen suuntaan, mutta ei nähnyt ketään. Hän huomasi lähettävänsä kiitokset
Onnettarelle ja kiskoi Yuffien mukanaan ovien suuntaan. Kun hän pysähtyi niiden
kohdalle tarttuakseen kahvaan, tämä tömähti hänen selkäänsä vasten. Toivomatta
liikoja mies painoi kahvan alas ja nykäisi ovea. Hän yllättyi, kun se avautui
vaivattomasti. Valitettavasti sen toiselta puolelta ei tulvinut raitista ilmaa
vaan ovi aukesi suureen aulatilaan.
Vincent astui aulaan,
toiset pariovet näkyivät vastapäisellä seinustalla. Hän lähti suuntaamaan niitä
kohti Yuffie kannoillaan, kun yhtäkkiä varjoista siirtyi ovien eteen asetta
pitelevä hahmo. Vincent kirosi mielessään ja pysähtyi. Yuffie jäi seisomaan
hänen vierelleen.
”Vincent, kunnia
vihdoin tavata sinut”, hahmo sanoi ja astui eteenpäin. ”Valitettavasti tämä
tapaaminen jää lyhyeksi. Luovuta tyttö, niin saatan säästää henkesi.”
Vincent työnsi Yuffien
selkänsä taakse, mutta tämä yritti tunkea takaisin hänen vierelleen.
”Pysy aloillasi,
Yuffie”, hän murahti.
”En anna hänen ampua
sinua!” tämä kivahti.
”Tule sitten
luokseni”, vieras hahmo lausahti. Vincentiä kylmäsi, tuo ääni, hän muisti sen
niin elävästi, vaikka oli kuvitellut unohtaneensa. Hän oli ajatellut miehen
kuolleen, hän oli työntänyt tämän syrjään ja jatkanut eteenpäin. Hän oli oppinut
elämään ilman isää, hän ei halunnut kohdata tätä nyt. Silti hänelle ei annettu
vaihtoehtoja.
Hahmo naurahti ja
astui jälleen eteenpäin, vihdoin kokonaan pois varjoista. Punaiset silmät
tuijottivat halveksuvina Vincentiä tummien, hitusen harmaantuneiden hiusten
alta. Mies näytti aivan liian nuorelta ollakseen 80 vuoden hujakoilla, mutta
ääni ja silmät puhuivat puolestaan, jokainen piirre oli tuttu, mutta silti
vieras. Grimoire näytti vanhentuneen, muttei kuitenkaan tarpeeksi. Oliko tämä
todella Grimoire?
”Minulla ei ole koko
päivää tuhlattavaksi, Vincent”, mies sanoi. ”Älä ole idiootti, en halua ampua
sinua.”
”Hah, sinä olet oikea
raukka!” Yuffie kiljaisi. Vincent puristi tytön käsivartta eikä päästänyt tätä
siirtymään. ”Pelkuri! Et uskalla kohdata Vincentiä reilussa taistelussa vaan
osoittelet aseella sieltä kaukaa!”
”Yuffie…” Vincent
kuiskasi varoittavasti. Hän havaitsi liikettä silmäkulmassaan, joku liikkui
varjoissa ja yritti pysytellä toistaiseksi piilossa. Oliko tälläkin ase?
”Päästä minut, Vince”,
ninjaprinsessa sihahti. ”Menen hänen luokseen ja hyökkään. Kun olen iskenyt
aseen hänen kädestään, on sinun vuorosi.”
”Liian vaarallista,
meitä tarkkaillaan varjoista”, Vincent vastasi yhtä hiljaisella äänellä.
”Hoida sinä sitten se
tarkkailija, minä pärjään yksinkin tuota vastaan”, tyttö yritti.
”Ei.”
Grimoirelta näyttävä
mies veti esille toisen aseen. Vincentin silmät laajenivat, kun hän tuijotti
kolmea piippua miehen poistaessa varmistimen.
”Kärsivällisyyteni
alkaa käydä vähiin, Vincent”, mies tuhahti. ”Lupaan sinulle, etten vahingoita
tyttöä, jos käyttäydyt hyvin, mutta jos et luovuta häntä nyt, joudun ehkä
ampumaan molemmat. Usko pois, minä ammun ohi vain harvoin.”
”Ammuit ohi aiemmin”,
Vincent huomioi. ”Ensimmäinen tainnutusnuolesi ei osunut.”
”Toinen kuitenkin
tainnutti jopa sinut”, mies vastasi. ”Täytyy myöntää, että olin hieman
hämmästynyt, kun näin sinut. Luulin, ettet kuulu enää Turkkeihin.”
”En kuulukaan.”
”Mutta silti näin
Turkien lentävän tästä ylitse helikopterilla.”
”Juuri niin!” Yuffie kiljaisi.
”Turkeja on laumoittain näillä typerillä vuorilla! Turha yrittää mitään, he
ilmestyvät tänne koska tahansa!”
”Aina suurempi syy
ottaa sinut mukaan”, mies naurahti. Vincentin oli vaikea irrottaa katsettaan
tämän kasvoista, kasvoista, joita hän ei ollut nähnyt vuosikymmeniin. Hän ei
tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tuntea, mutta juuri sillä hetkellä hänen
sisällään kupli lähinnä raivo. Tuo mies ei ollut saanut mitään hyvää aikaan
elämässään, jos tätä ei olisi ollut, olisi kaikki ollut edes hieman paremmin.
Tuo mies oli aiheuttanut Vincentin elämän ensimmäiset kärsimykset. Ei voinut
sanoa, että hän olisi tuntenut rakkautta tätä kohtaan. Ei, sen tunteen hän oli
kuopannut jo lapsuudessaan.
”Et ikinä selviä
tästä!” Yuffie jatkoi uhoamistaan. ”Anna Shelke ja Mark takaisin, niin ehkä
Turkit säästävät henkesi!”
”Sinulla ei ole varaa
uhkailla minua. Katsos, minä olen se, joka pitelee aseita”, mies tyrmäsi
ninjaprinsessan. ”Mitä Shelkeen tulee, hän ei ole minun annettavissani. Mark
taas… no, hän on hieman estynyt palaamaan.”
”Mitä olet tehnyt
hänelle?!”
”Ei hän, minä”, uusi
ääni kantautui varjoista.
Vincent puristi
Yuffien käsivartta tiukemmin. Oikealta puolelta lähestyi uusi hahmo, joka
piteli myös asetta. Kun tämä astui valoon, Vincent kohtasi silmälasien takaa
tarkkailevan kylmän katseen. Se ei kuulunut Markille, mutta yhtä kaikki
nuorukainen seisoi osoittamassa häntä ja Yuffieta aseella. Eleistä näki, ettei
tämä ollut tottunut aseen painoon. Valitettavasti se ei tarkoittanut, etteikö
tämä osaisi painaa liipaisinta.
”Mark!” Yuffie huusi
ja yritti karata Vincentin otteesta. Hän kiskoi tytön kiinni itseensä ja
kietaisi kätensä tämän vyötärön ympärille. ”Mitä sinä teet?” Mies ei ollut
varma, oliko sanat tarkoitettu hänelle vai tietokoneasiantuntijalle.
Vincent mietti
kuumeisesti. Hänellä ei ollut aikomustakaan antaa miesten viedä Yuffieta, ties
mitä nämä tekisivät tälle. Hän yritti hakea apua ympäristöstään, mutta aula oli
tyhjä. Se ei tarjonnut mitään kättä pidempää aseeksi. Jos Hän yrittäisi hyökätä
jommankumman miehen kimppuun, nämä saattaisivat molemmat ampua.
”Sinä olet oikea
maanvaiva, Yuffie Kisaragi”, Mark huomautti, mutta tämän ääni kuulosti
vieraalta. ”Olet ollut sitä alusta asti. Liian äänekäs, liian rasittava. En
tajua, mitä hän näkee sinussa. Nytkin hän yrittää epätoivoisesti suojella
sinua, vaikka tietää, ettei voi tehdä mitään hyväksesi.”
”En ymmärrä sinua,
Mark, me olemme ystäviä. Kuinka voit tehdä tämän minulle?” Yuffie kysyi.
”Yuffie, hän ei ole
Mark”, Vincent kuiskasi. Hän oli sanonut saman jo aiemmin, mutta ilmeisesti
sanoma ei ollut uppoutunut tytön tajuntaan. ”Joku on ottanut hänen mielensä
hallintaansa, samalla tavoin kuin Hojo otti Weissin.” Vincent päätti
toistaiseksi jättää Neron mainitsematta, vaikka oli melko varma teoriastaan.
Hän tunsi tytön
säpsähtävän. Tämä lakkasi rimpuilemasta, mutta ei irrottanut katsettaan
Markista. Ehkä tämä ei vain halunnut uskoa totuutta.
”Vincent, olet
hävinnyt tämän erän”, Grimoiren näköinen mies huomautti. ”Päästä tyttö irti. Ja
sinä, likka, menet kiltisti rakkaan nörttisi luokse.”
Vincent ei vastannut
vaan kiristi otettaan Yuffiesta. Tämä vilkaisi häntä, ja kalvakoilta kasvoilta
heijastui epätoivo.
”Haluatko todella
toisenkin naisen kuolevan takiasi?”
Vincent tunsi
sydämensä jysähtävän sanojen myötä.
”Niin, minä tiedän
kyllä Lucreciasta. Valitettavaa, mitä hänelle tapahtui. Kenties, jos et olisi
puuttunut tapahtumien kulkuun, Vincent, ehkäpä hän eläisi yhä…”
Lucrecia. Niin kauan
Vincent oli syyttänyt naisen kohtalosta itseään. Nyt hän kuitenkin tiesi, että
tämä oli itse päättänyt uhrata itsensä. Ei Vincent silti täysin syytön ollut,
hänellä oli ollut osuutensa tapahtumien kulkuun. Miten isä..? Kuva Lucrecian
tietokoneella, isällä oli ollut yhteyksiä naiseen. Ehkä nämä olivat pitäneet
yhteyttä vielä Vincentin ampumisen jälkeenkin. Tosin Vincent oli luullut
Grimoiren kuolleen jo aiemmin.
Hän pakotti
ajatuksensa pois Lucreciasta. Sen sijaan hän vilkaisi Yuffieta uudestaan. Tyttö
oli tässä ja nyt, ja hänen oli jotenkin pelastettava tämä.
”Pystytkö kolkkaamaan
Markin?” mies sihahti mahdollisimman hiljaa. Yuffien kasvoilla käväisi epävarma
ilme, mutta tämä nyökkäsi.
”Lopettakaa se
supattelu ja toimikaa”, Mark huomautti.
Vincent antoi kätensä
valua pois Yuffien vyötäröltä. Hän ei edelleenkään pitänyt suunnitelmaa hyvänä,
mutta parempaakaan ei ollut. Heidän olisi toimittava nopeasti. Kun Yuffie
kävisi Markin kimppuun, Vincentin olisi syöksyttävä isänsä näköisen miehen
päälle, ennen kuin tämä ehtisi vetää kummankaan aseen liipaisimesta.
Yrityksessä oli riskinsä; oli täysin mahdollista, että sekä Vincent että Yuffie
saisivat osuman.
”No niin, liikettä”,
Grimoiren näköinen mies komensi.
Yuffie lähti hitaasti
Markia kohti. Vincent ei kääntänyt päätään, mutta seurasi tytön liikkeitä
syrjäsilmällä. Heidän täytyisi toimia samanaikaisesti, virheisiin ei ollut
varaa.
Yuffie lähestyi
tietokoneasiantuntijaa askel askeleelta. Vincent tunsi lihastensa jäykistyvän,
hänen kehonsa valmistautui toimintaan. Hän saattoi vain toivoa, että Yuffie
todella oli siinä kunnossa, että pärjäisi Markille. Kloppi ei vaikuttanut
erityisen voimakkaalta, mutta toisaalta tyttö oli voinut pahoin jo jonkin aikaa
ja oli edelleen kalpea.
Vincent näki Yuffien
käden kohoavan, mies irrotti katseensa tytöstä ja syöksähti sivulle. Aula
kaikui laukauksista, mutta luodit eivät osuneet häneen. Hetkessä hän oli
juossut vastustajansa luokse ja iskenyt tätä oikeaan käteen. Cerberuksen
lataaminen vaati molemmat kädet, joten sitä ei olisi kannattanut käyttää
yhdessä toisen aseen kanssa. Siinä isältä näyttävä mies oli tehnyt virheen.
Kolmipiippuinen ase
lensi miehen kädestä ja kieppui kauemmas. Vincent iski miestä vyötärölle juuri,
kun tämä oli aikeissa kohottaa toisen aseensa. Hän kuuli miehen ähkäisevän,
mutta ei välittänyt äänestä. Hän tarrasi tätä ranteesta vasemmalla kädellään ja
väänsi, kunnes kuuli aseen putoavan. Samalla hetkellä nyrkki jysähti hänen
leukapieleensä ja heilautti hänet taaksepäin. Hänen tasapainonsa petti, ja hän
horjahti kohti lattiaa. Hänen onnistui kuitenkin tarttua vastustajansa paitaan ja
nykäistä tämä mukanaan.
Miehet kierivät
lattialla yrittäen kumpikin päästä niskan päälle. Vincent tajusi vastustajansa
yllättävän vahvaksi. Hän olisi halunnut esittää tälle loputtoman määrän
kysymyksiä, ensimmäisenä niistä sen, miten ihmeessä tämä oli säilynyt niinkin
nuorena. Oliko Grimoirenkin vanheneminen pysähtynyt?
Vincent sai tartuttua
toista paidan kauluksesta. Punaiset silmät tuijottivat häntä liiankin tuttuina.
Hän olisi yhtä hyvin voinut katsoa peiliin, niin paljon ne muistuttivat hänen
omiaan. Toisen miehen kasvoille nousi virnistys.
”Eikö olekin
hämmästyttävää, miten paljon me muistutamme toisiamme, Vincent?” tämä kysyi.
”Tosin sinun piirteesi näyttävät silti periytyneen pääosin surkealta äidiltäsi.
Vain silmä-”
Vincent jysäytti
toisen vasten lattiaa. Vanha viha kumpusi syvältä hänen sisimmästään, isä oli
loukannut äitiä tarpeeksi jo tämän eläessä. Vincent ei aikonut kuunnella
sanaakaan enää.
”Osuinko arkaan
paikkaan?” toinen nauroi. Tämä kohotti nyrkkinsä ja yritti lyödä häntä. Vincent
väisti, mutta samalla hänen otteensa höltyi ja isä pääsi kiepsahtamaan hänen
altaan.
Grimoire yritti kömpiä
jaloilleen, ja Vincent seurasi perässä. Etäisesti hän kuuli Yuffien taistelevan
Markin kanssa kauempana. Eikö tyttö ollut vieläkään voittanut? Se ei luvannut
hyvää, sillä mies olisi voinut vannoa tämän olevan tietokoneasiantuntijaa
parempi taistelija. Hyvä on, Markin mieleen oli tunkeutunut joku toinen,
mahdollisesti jopa Nero, jonka voimia Vincent oli aiemmin päässyt todistamaan,
mutta tämän keho ei silti muuttunut uuden mielen voimasta. Yuffien täytyi olla
yhä heikossa kunnossa.
Vincent
valmistautui syöksymään uudestaan isänsä kimppuun, kun hänen korvansa
rekisteröivät uuden äänen. Jysähdys raastoi tärykalvoja ja sitä seuraava
paineaalto lennätti miehen vatsalleen lattialle.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!