Projekti S. R.
Luku 24
Yuffie seurasi
chocobollaan Vincentiä. Cait istui linnun kaulan ja hänen välissään ja
hoilotteli ties mitä lastenlauluja. Matka oli jatkunut jo ikuisuuden, he olivat
pitäneet vain pari taukoa koko päivän aikana. Etsintäreissu alkoi vaikuttaa
toivottomammalta kuin edellinen, tosin silloinkin he olivat ajelleet ympäriinsä
ja kolunneet vuoria, ennen kuin mitään oli tapahtunut.
Maisema kohosi jälleen
hiljalleen ja vuoret piirtyivät vasten taivasta. Ninjaprinsessa ei jaksanut
uskoa, että miehet olisivat kiertäneet takaisin vuorille. Eihän siinä ollut
mitään järkeä, sillä WRO tutkisi kyllä koko kompleksin pölyisintä nurkkaa
myöten, ja tuskin Deepground oli samalle paikalle toista rakentanut. Järjestö
kyllä vaikutti levinneen pelottavan laajalle, kolme piilopaikkaa samalla
mantereella.
”Vince, kauan me
aiomme vielä ratsastaa? Minä olen ihan puuduksissa”, Yuffie huikkasi miehelle
ja usutti lintunsa kovempaan vauhtiin saadakseen tämän kiinni. Hänen
takamuksensa valitti koko päivän jatkuneesta istumisesta, huomenna lihaksia
särkisi vielä enemmän. Hän alkoi olla korviaan myöten täynnä erilaisia kipuja
ja kolotuksia, ne olivat olleet viime aikoina teemana. Ehkä oli aika vaihtaa
alaa kokonaan… tai ei sittenkään, työ WRO:lla oli huomattavasti kiinnostavampaa
kuin vaikkapa baarin pitäminen.
”Lähistöllä pitäisi
olla kalastajakylä”, mies vastasi. ”Jos emme löydä mitään ennen sitä, voimme
pysähtyä yöksi sinne ja yrittää kysellä karkulaisista.”
”Kuulostaa minulle
sopivalta hiippailutehtävältä”, Cait Sith ilmoitti.
”Paikallinen kapakka
voi olla hyvä paikka aloittaa tiedustelu”, Yuffie puolestaan päätteli.
”Kunhan pidät pääsi
riittävän selvänä”, Vincent tuhahti.
Yuffie vilkaisi
miestä. Kyllähän hän käytti alkoholia, muttei niin paljon, että siitä olisi
ollut haittaa. Toisaalta Vincent taisi lipittää pari lasillista kerrallaan sitä
törkeän kallista punaviiniä, jota Tifa tilasi vain miestä varten 7th Heaveniin.
”Tietenkin, kiitos
vain luottamuksesta”, Yuffie puhahti. Miksi Vincent piti häntä typeryksenä?
Pystyisikö hän mitenkään muuttamaan miehen kuvaa hänestä? Halusiko hän edes?
Yuffie kieltäytyi
vastaamasta omiin kysymyksiinsä. Joitain asioita oli parempi olla miettimättä
liikaa, niin kuin vaikka hänen ja Vincentin välejä. Juuri nyt kaikki tuntui
olevan hyvin, joten ei kannattanut kaivella liikaa.
Ilta ehti pimentyä,
ennen kuin he saapuivat Vincentin mainitsemaan kylään. Kun paikka vihdoin tuli
näkyviin, Yuffie kiljaisi riemusta ja miltei pudotti Cait Sithin chocobon
selästä. Kylä oli todella pieni, se koostui vain muutamasta rakennuksesta,
mutta se kelpasi ninjaprinsessalle. Tällä kertaa hän ei kaivannut vilkasta
yöelämää vaan vihjeitä Markin ja Vincentin isän liikkeistä. Majapaikka tosin
olisi myös kelvannut, sillä hän oli huomannut Vincentin ottaneen vain yhden
teltan Sherasta. Yuffie ei edes halunnut kuvitella toista yötä miehen kanssa
samassa teltassa, se olisi aivan liian kiusallista. Hän ei kykenisi nukkumaan,
koska pelkäisi koko ajan tekevänsä vahingossa jotain sopimatonta.
Vincent pysäytti
chocobonsa majatalon edustalle. Yuffie ohjasi omansa toisen vierelle, hyppäsi
alas ja sitoi linnun kiinni.
”Toivottavasti heillä
on talli lähistöllä”, korpinhiuksinen mies huomautti Yuffien silitellessä
lintunsa kaulaa. ”Menen kysymään asiasta ja tiedustelen samalla huoneita.”
Ninjaprinsessa
nyökkäsi. Hän jäi silmäilemään ympärilleen kylässä, jonka katulamput paloivat
jo. Se oli aivan merenrannassa ja laiturissa keinui joukko pieniä veneitä.
Asuinrakennuksia ei ollut kovin monta ja majatalossa näytti olevan paikan ainoa
kapakka. No, toisaalta se olisi hyvä, juorut löytyisivät yhdestä paikasta.
”Auta minut alas”,
Cait Sith vaati.
”Nytkö et sitten osaa
hypätä?” Yuffie tuhahti kissalle, mutta nosti sen kuitenkin chocobon selästä.
Kokoonsa nähden katti painoi paljon, mutta toisaalta se oli robotti.
”Hyvät hyssykät, mitä
kyytiä”, Cait katsoi asiakseen ilmoittaa.
”Minähän ratsastin
rauhallisesti”, Yuffie väitti. Hän oli ehkä pari kertaa juoksuttanut chocoboa
kunnolla, mutta muuten he olivat edenneet varsin verkkaiseen tahtiin.
Vincent palasi
takaisin ulos ja ilmoitti, että chocobot voisi viedä majatalon toiselle
puolelle. Yuffie seurasi miehen perässä aitaukseen, joka oli varattu linnuille.
”Saitko meille
huoneet?”
”Sain kaksi huonetta,
jotka on yhdistetty toisiinsa väliovella. Muita ei ollut tarjolla”, Vincent
kertoi.
”Mitä ihmettä? Onko
tämä kylä muka jokin turistirysä? Miten heidän muut huoneensa voivat olla
varattuja? Ei kai täällä nyt kukaan käy…” Yuffie purnasi. Hän ei halunnut
huonetta, josta oli suora yhteys Vincentin huoneeseen. Mitä jos hän seuraavaksi
kävelisi unissaan? Hyvä on, hän ei ollut koskaan tehnyt niin, mutta…
”Heillä ei ole muita
huoneita. Ollenkaan.”
”No, se selittää.
Toivottavasti emme joudu mihinkään vaatekomeron kokoisiin koppeihin”, Yuffie
pohdiskeli.
”Pianhan se selviää.
Viedään tavarat sisälle ja mennään syömään. Voimme samalla yrittää kuunnella
paikallisia juoruja”, Vincent tokaisi. Mies oli viimeinen, jonka Yuffie osasi
kuvitella kuuntelemaan huhupuheita, mutta kenties kuuntelutaktiikka oli parempi
kuin suora kyseleminen. Tällaisissa tuppukylissä saatettiin suhtautua
vieraisiin jopa vihamielisesti, jos nämä kävivät liian uteliaiksi.
”Hyvä on, mutta Cait
nukkuu sinun huoneessasi”, ninjaprinsessa ilmoitti.
Vincent huokaisi,
muttei vastustanut. Nuori nainen virnisti, sentään jossain hän vielä sai
tahtonsa läpi. Kaikki kolme lähtivät yhtä matkaa sisälle, Cait etunenässä
loikkien.
Yläkerrassa Vincent
ojensi Yuffielle avaimen. Tyttö työnsi sen lukkoon ja astui makuuhuoneen
puolelle. Se oli todella pieni. Katto oli vino ja suurimman osan tilasta vei
sänky. Lisäksi huoneessa oli pöytä ja sen ääressä tuoli, edes televisiota sinne
ei ollut vaivauduttu tuomaan. Eipä sillä, Yuffiella oli tärkeämpää tehtävää
tänä ilta kuin sarjojen tuijottelu. Hän ottaisi selvää, olivatko Mark ja
tohtori Valentine tulleet tänne. Hmmm, millä nimellä hänen olisi pitänyt
Vincentin isää kutsua? Tohtori Valentine tuntui liian kohteliaalta, kun otti
huomioon, mitä mies oli tehnyt. Grimoire taas oli aivan liian tuttavallinen.
Ehkä hänen pitäisi sanoa miestä vain iljettäväksi ilkimykseksi?
Jätettyään reppunsa
sängylle nuori nainen harppoi huoneen halki ja avasi kylpyhuoneen oven.
Ensimmäisenä hänen katseensa nauliintui kylpyammeeseen. Hän ei ollut kylpenyt
aikoihin. Totisesti hän aikoi hyödyntää tuota ammetta vielä illan päätteeksi ja
nauttia ensimmäisestä kunnollisesta kylvystään kuukausiin.
Samassa kylpyhuoneessa
kuului narahdus, ja Yuffie rekisteröi liikkeen sivummalla. Hän käänsi päätään
ja näki oven avautuvan. Miksi kylpyhuoneessa oli kaksi ovea?
”Yuffie?”
Vincent seisoi
avautuneen oven toisella puolella. Niin tietenkin! Mies oli sanonut, että
huoneita yhdisti ovi, mutta itse asiassa huoneilla olikin yhteinen kylpyhuone,
mikä sivumennen sanoen oli vielä pahempaa.
”Ei voi olla totta!”
Yuffie parahti ja kääntyi tutkimaan ovea. Ei, siinä ei ollut lukkoa, joten
tuskin oli toisessakaan. Kuka idiootti majatalon oli oikein suunnitellut?
Vessojen oviin kuului laittaa lukot, se oli varmasti kirjattu lakiin.
”Meidän on käytettävä
kylpyhuonetta vuorotellen”, Vincent tokaisi tutkittuaan toisen oven.
”Varokin astumasta
sisään minun vuorollani!” Yuffie uhosi. Miehen kasvoilla käväisi kummallinen
ilme, mutta tämä ei sanonut mitään vaan ainoastaan sulki oven.
”Menen alas, tule
perästä, kun olet valmis”, kuului sen toiselta puolelta.
Yuffie odotti tovin,
kunnes kuuli myös Vincentin huoneen oven sulkeutuvan. Hän kävi pikaisesti
vessassa ja meni sitten omalle puolelleen vaihtamaan puhtaan paidan ylleen. Ei
toisessakaan varsinaisesti ollut vikaa, mutta hän oli käyttänyt sitä lähdöstä
saakka. Itse asiassa hän oli jopa nukkunut siinä, koska ei ollut jaksanut
nousta vaihtamaan vaatteita lennon aikana.
Nuori nainen vaihtoi
vihreän paidan punaiseen ja suuntasi ulos huoneesta. Toivottavasti majatalosta
saisi kunnollista ruokaa eikä vain jotain rasvassa lillutettua epämääräistä
sotkua. Sellaiseenkin hän oli muutamaan otteeseen törmännyt, kun oli kierrellyt
ympäri maita ja mantuja.
Vincent ja Cait Sith
olivat varanneet pöydän keskeltä majatalon ravintolaa, joka toimitti myös
paikallisen kapakan virkaa. Yleensä korpinhiuksinen mies viihtyi
nurkkapöydissä, joten tämä oli varmasti valinnut pöydän tarkoituksella.
Keskellä huonetta kuuli joka puolelle.
Yuffie istahti Caitin viereen,
Vincentiä vastapäätä, ja nappasi ruokalistan käteensä. Siltä löytyi tasan kolme
vaihtoehtoa, joista kaksi sisälsi kalaa. Hän päätti tilata toisen niistä, sillä
lihavaihtoehto vaikutti juurikin rasvalillulta.
Tarjoilija vilkaisi
Cait Sithiä kulmiensa alta, muttei kommentoinut kissaa. Ylipäätään pöydän
suuntaan luotiin pitkiä katseita, kylän väki ei näyttänyt erityisen
ystävälliseltä.
”Luulen, ettemme saa
tällä tavoin mitään tietoa”, Yuffie sihahti pöydän ylitse. ”Kukaan ei edes puhu
mitään, kunhan mulkoilevat.”
”Koeta käyttäytyä
normaalisti”, Vincent vastasi.
”Minähän käyttäydyn!”
”Tuollainen
salaperäinen supina ei ole normaalia”, Cait ilmoitti, ja Vincent nyökkäsi
kissan sanoille.
”No, olkaa nyt sitten
yhdessä minua vastaan!” Yuffie kivahti.
Ninjaprinsessa veti
henkeä ja katseli ympärilleen. ”Tämä on aika kiva paikka, vaikka onkin näin
pieni. Olipa onni, että satuimme tänne. En olisi halunnut nukkua teltassa,
koska yöstä näyttää tulevan kylmä. Huonekin vaikutti oikein sopivalta, siellä
nukkuu varmasti oikein mukavasti.” Yuffie jatkoi selontekoaan aina ruuan
saapumiseen saakka. Cait Sith myötäili häntä, mutta Vincent vain hymähteli
väliin. Mies olisi edes voinut auttaa tavallisessa käyttäytymisessä
osallistumalla keskusteluun kunnolla, mutta Yuffie sai puhua pälpättää yksinään
turhanpäiväisyyksiä. Ei sillä, kyllä se häneltä sujui, mutta silti olisi ollut
mukavaa saada vastauksiakin välillä.
Kun Yuffie ja Vincent
olivat saaneet lautasensa tyhjennettyä, tilanne ravintolassa oli vihdoin rentoutunut.
Paikalliset keskustelivat keskenään niitä näitä, mutta kenenkään sanat eivät
varsinaisesti kantautuneet heidän pöytäänsä.
”Meidän pitäisi
varmaankin hajaantua”, Yuffie ehdotti. Vincent nyökkäsi. Cait ponnahti alas
tuoliltaan.
”Minä menen katsomaan
kaloja satamaan. Olin näkevinäni siellä verkkoja ja katiskoja, joten siellä
täytyy olla kalojakin”, kissa ilmoitti.
”Miksi ihmeessä?”
Yuffie kummasteli.
”Kissat pitävät
kaloista, ne ovat kerrassaan ihastuttavia.”
”Sinä olet robotti”,
ninjaprinsessa tuhahti, mutta katti ei kuunnellut. Sen sijaan se marssi ulos
majatalosta heilutellen matkalla käsiään reippaaseen tahtiin edestakaisin.
Yuffie nousi itsekin
pöydästä ja suuntasi baaritiskille, johon muutama paikallinen oli majoittunut
tyhjentämään tuoppejaan. Hän tilasi itselleen siideriä, mutta sitä ei ollut
tarjolla, joten hän joutui tyytymään olueen. Miehet silmäilivät häntä, kun hän
jäi tiskille notkumaan tuoppinsa kanssa.
”Tänne ei usein eksy
vieraita”, yksi miehistä murahti.
”Kylä on niin
syrjässä, ettei ole ihmekään”, Yuffie täräytti suoraan. Mies mulkaisi häntä.
”Siihen on syynsä.
Yleensä kukaan ei tule tänne huvikseen.”
”En minäkään täällä
huvimatkalla ole. Ystäväni lähti reissuun vähän aikaa sitten ja minä tavallaan
kuljen hänen jalanjäljissään. Viimeksi kun kuulin hänestä, hän sanoi olevansa
täällä”, ninjaprinsessa selitti. ”Valitettavasti hän taitaa olla ehtinyt
lähteä.”
”Ystäväsi?” toinen
mies kysäisi.
”Yhym, sellainen kiva
nuorimies”, Yuffie vastasi. ”Hänellä on sotkuiset hiukset ja silmälasit.”
”Poikaystäväsi
kenties?”
”Leviathan sentään,
ei! Me olemme ihan vain kavereita!” nuori nainen nauroi ja maistoi olutta.
Kitkerää, Tifan baarista sai parempaa, vaikkei hän ollut sitä usein
maistellutkaan.
Nyt miehet soivat
täyden huomionsa Yuffielle. Hän nappasi tuopin käteensä ja nojasi selkänsä
baaritiskiä vasten huoleton ilme kasvoillaan. Hän hymyili jokaiselle
vuoronperään, tämä leikki sujui kyllä.
”On totisesti sääli,
että hän ehti lähteä”, hän jatkoi. ”Enkä ole edes kuullut hänestä, joten en
tiedä, minne suunnata seuraavaksi.”
”Voit aina jäädä
tänne”, yksi miehistä hörähti. Tällä oli punakat kasvot, ja tämä oli muita
selvästi nuorempi.
”Ehkäpä jäänkin
hetkeksi”, Yuffie hymähti. ”Ainakin siihen asti, että saan selville, minne hän
on mennyt. Kenties joku täällä näki hänet. Oletteko te kaikki muuten
kalastajia? Olen aina miettinyt, millaista kalastaminen on, mutta minulla ei
ole ollut tilaisuutta kokeilla. On varmasti upeaa seilata pitkin aallokkoa ja
yrittää saada mahdollisimman suuri saalis. Saako täällä isoja kaloja?
Mielestäni ystäväni mainitsi jotain sensuuntaista soittaessaan…”
Miehet alkoivat kertoa
kalastustarinoitaan. Yuffie siemaili kitkerää olutta ja yritti kuunnella siltä
varalta, että miehet olisivat paljastaneet jotain oleellista. Pelkkä myrskyistä
puhuminen aiheutti hänen vatsaansa epämiellyttävän tunteen. Hän ei pärjännyt
merellä yhtään paremmin kuin ilmassa, mutta sitä ei kannattanut nyt mainita.
Yuffie sai
tyhjennettyä tuoppinsa. Yksi miehistä tilasi hänelle toisen, nyt juttu sujui
mallikkaasti. Ehkä hän saisi vielä jotain selvillekin. Valitettavasti kaikki
tuntuivat haluavan vain kehuskella saaliillaan. Näinkö täällä iskettiin
tyttöjä? ’Sain eilen sata kiloa kalaa, olen kova jätkä. Mennäänkö meille vai
teille?’
”Vau, olette te kyllä
melkoisia merten sankareita”, Yuffie totesi kolmannen tuopin jälkeen. Hänen
suussaan oli hapan maku, hän ei halunnut enää yhtään enempää olutta. Eräs
miehistä läiskäisi käden hänen hartioidensa ympärille.
”Et tiedä vielä
puoliakaan”, tämä kehaisi ja virnuili leveästi. Tämän hengitys haiskahti
vahvasti samalta litkulta, jota ninjaprinsessa oli saanut nieleskellä väkisin
alas.
”Ehkäpä haluat kertoa
minulle sitten lisää”, Yuffie ehdotti. Tämä kaveri oli humalassa, joten tästä
saattaisi saada tietoa irti enemmänkin.
”Tule mukaani, niin
kerron”, mies ehdotti.
”Maksoin jo huoneesta,
joten jään tänne”, Yuffie naurahti.
”No, voimme aina mennä
sinnekin.”
Okei, nyt tilanne ei
edennyt suunnitelmien mukaan. Yuffie halusi tietoja, ei petiseuraa, mutta
miehellä oli selvästi toisenlainen käsitys. Majatalossa ei kannattanut
järjestää kohtausta, ellei halunnut lentää ulos. Mies rutisti ninjaprinsessan
lähemmäs itseään, ja tämän käsi alkoi hivuttautua sopimattoman alas. Jos
rutistelija olisi ollut joku miellyttävämpi tapaus, Yuffie ei olisi välttämättä
pannut pahakseen, mutta tämä mies ei ollut hänen makuunsa. Hän ei kaivannut
tältä lähentelyjä.
Nuori nainen painoi
kätensä miehen rintaa vasten ja työnsi tätä kevyesti kauemmas. Hän olisi toki
voinut iskeä toiselta myös tajun kankaalle, mutta rettelöiminen ei tosiaan
ollut hyvä ajatus.
”Mennäänkö?” mies
kysyi kuin ei olisi tajunnut Yuffien eleestä, ettei nuori nainen halunnut näin
läheistä kontaktia. ”Älä nyt viitsi leikkiä vaikeasti tavoit- AUH! TURSKAN
PERÄEVÄ SENTÄÄN!”
Yuffie käännähti
ympäri sopivasti nähdäkseen Vincentin vääntävän miehen luvattomille teille
eksyneen käden tämän selän taakse. Korpinhiuksinen mies päästi saman tien irti,
mutta sai toiselta murhaavan katseen.
”Aika mennä nukkumaan,
Yuffie”, tämä murahti ja katsoi ninjaprinsessaa suoraan silmiin. Punainen katse
oli tummunut ja kiukkuinen. Ifritin tähden, mistä vampyyri oli nyt vetäissyt
kupopähkinän nenäänsä?
”Likan nukkumaanmeno
ei liene sinun asiasi”, Yuffieta lähennellyt mies uskaltautui sanomaan. Tämä
hieroi kättään ja tuijotti uhitellen Vincentiä. Punaiset silmät kääntyivät
Yuffiesta mieheen, joka nielaisi. Hetken päästä tämä kohotti kätensä. ”Pidä
hyvänäsi.”
Vincent tarttui
Yuffieta ranteesta ja kiskoi hänet mukanaan portaikkoon sanomatta sanaakaan.
”Leviathan, Vince!
Mitä tuo nyt oli?” Yuffie purskahti portaiden yläpäässä. Mies ei vastannut,
mutta päästi irti hänen kädestään. ”Olin näin lähellä saada tietoja Markista.
Ne miehet tiesivät jotain.”
”Jos tiesivätkin, he
eivät olleet kertomassa mitään”, Vincent tuhahti. ”Tiedät sen yhtä hyvin kuin
minäkin.”
”Et voi olla varma”,
Yuffie intti. Ei hän ollut pitänyt lähentelyistä, mutta hän olisi kyllä
selvittänyt tilanteen tarvittaessa itsekin. Hän oli ennenkin joutunut
käsittelemään turhan innokkaita miehiä, jostain syystä sellaisia ilmestyi
hyvinkin usein kapakkakierroksilla hänen kimppuunsa. Siksi toisekseen hän oli
varma, että jos olisi jututtanut miehiä tarpeeksi, nämä olisivat saattaneet
lipsauttaa jotain. Yuffiella oli kumma tunne, että nämä olivat nähneet Markin.
Hän ei osannut määritellä, mistä tunne johtui, mutta se kutitteli hänen
takaraivossaan.
Vincentin katse oli
tummanpuhuva. Yuffie tuijotti miestä suoraan silmiin niin uhmakkaasti kuin
suinkin osasi. Tämä oli pompottanut häntä koko päivän, määräillyt kaikesta. Hän
oli sallinut sen, mutta nyt Vincent oli ylittänyt rajan. Jos he eivät toimisi,
he eivät koskaan saisi tarvittavia tietoja, ja koko ajan Mark ja iljettävä
ilkimys pääsisivät kauemmas.
”Olen varma”, mies
murahti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”No, ole sitten!”
Yuffie kiukkusi. ”Sinähän tiedät aina kaiken paremmin!” Hän käännähti
kannoillaan, kaivoi avaimen housujensa taskusta ja avasi oven. ”Menen kylpyyn,
varokin edes hipaisemasta kahvaa sillä välin!” hän ilmoitti vielä, ennen kuin
pamautti oven perässään kiinni.
~o~
Aamiaispöydässä oli
hiljaista. Cait Sith ei ollut palannut öiseltä tutkimusmatkaltaan, ja Yuffie ei
ollut sanonut sanaakaan koko aterian aikana. Vincentin oli myönnettävä olevansa
hämmästynyt. Tyttö tulistui yleensä herkästi, mutta leppyi vähintään yhtä
nopeasti. Miksi tämä siis kiukutteli edelleen?
Kiukuttelustahan
täytyi olla kyse. Ainakaan Vincent ei keksinyt muuta syytä Yuffien
hiljaisuuteen ja synkkään ilmeeseen. Mies joi kahviaan ja silmäili tyttöä, joka
ei katsonut häneen päinkään. Hän tiesi loukanneensa tyttöä, mutta hän oli
toiminut tämän omaksi parhaaksi. Yuffien tiedustelutyyli ei ollut vaikuttanut
turvalliselta. Ehkä tämä luotti taistelutaitoihinsa, mutta oli parempi silti
olla varovainen. Vincent oli seurannut tilannetta sivusta ja pannut kyllä
merkille miesten katseet. Miksi ihmeessä Yuffie halusi ehdoin tahdoin järjestää
itselleen ongelmia? Eikö nykyisissä ollut tytölle tarpeeksi?
Vincent huomasi
olevansa yhtä lailla ärtynyt. Hänestä tuntui kuin etsintäretki olisi ollut hänen
vastuullaan. Cait Sith oli robotti ja pärjäsi omillaan, mutta Yuffien perään
joutui katsomaan. Tyttö sai älyttömiä ideoita nopeammin kuin muut kykenivät
ajattelemaan.
Juuri kun huoneet oli
saatu maksettua, Cait Sith ilmestyi majataloon. Robottikissan kasvoilla oli
tyytyväinen ilme, mutta toisaalta se näytti aina pääsääntöisesti onnelliselta.
”Tulkaa ulos niin
kerron jotain supermahtavaa”, kissa ilmoitti. Vincent ja Yuffie seurasivat sitä
pihalle vilkaisematta toisiaan. Cait johdatti heidät merenrantaan ja osoitti
usvaista näkymää. Aamuauringon säteet eivät olleet vielä tunkeutuneet sumun
läpi, ja ilma tuntui kylmältä ja kostealta. ”He menivät tuonne.”
Vincent vilkaisi
kissaa ja sitten merta uudestaan. ”Merelle?” hän varmisti.
”Kylläpä vain!”
”Mistä sinä sen
tiedät?” mies tiedusteli.
”Tapasin illalla erään
herttaisen vanhan rouvan, joka suostui majoittamaan minut, kun kerroin
huonepulmastamme”, Cait alkoi selittää. ”Hän muisti Markin ja tohtori
Valentinen. ’Pelottavat punaiset silmät sillä miehellä oli’, hän kertoi
minulle. Hän oli nähnyt heidän lähtevän chocobolla merelle.”
”Ehkä tässä lähistöllä
on saaria”, Vincent pohdiskeli. Kultaisella chocobolla pystyi kyllä
ratsastamaan meren ylitse, mutta erityisen miellyttävää se ei ollut.
”Katsoin kartasta. Jos
ei olisi näin sumuista, näkisimme lähimmän saaren”, Cait totesi. ”Niitä on
kokonainen rivistö ja ne vievät suuremmille saarille, joita on itse asiassa
kaksi.”
Vincent sulki hetkeksi
silmänsä ja kuvitteli Planeetan kartan mielessään. He olivat Junonin alueen
kaakkoispuolella lähellä vuoria, meri jäi etelään. Etelässä oli…
”Mideelin alue”, mies
sanoi ääneen ja avasi silmänsä. ”Menemme sinne Yuffien kanssa.”
”Hetkinen, millä sinä
kuvittelet minun pääsevän sinne?” ninjaprinsessa avasi suunsa ensimmäistä
kertaa koko aamuna. Tämän harmaat silmät nauliintuivat Vincentiin.
”Meillä on yksi
kultainen chocobo.”
”Aivan, yksi!”
”Se jaksaa kantaa
kaksi ihmistä selässään”, Vincent kuittasi, vaikkei ollut varma, halusiko
ratsastaa saarille yhdessä Yuffien kanssa.
”Et ole tosissasi?
Minähän joudun istumaan aivan kiinni sinussa!” Yuffie ähkäisi. Tytön kasvoille
hiipi puna. Vincent silmäili tätä eikä tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella.
Vuosia sitten hän olisi tehnyt ilmiselvän tulkinnan, olihan Yuffie itse
tunnustanut hänelle ihastuksensa ja pyytänyt häntä treffeille. Nyt hän ei ollut
varma, hän oli aiheuttanut tytölle järkytyksiä riittämiin vääränlaisella
käytöksellä. Hän oli myös huomannut, että jo telttaepisodin jälkeen tyttö oli
lopettanut hänen kiusaamisensa kuin seinään. Mitään vihjailuja ja lähentelyjä
ei ollut tapahtunut sen jälkeen. Oli siis varsin todennäköistä, että Yuffie ei
halunnut enää hänen lähelleen. Ei sillä, Vincent ei ihmetellyt lainkaan.
”Voit tietysti jäädä
tännekin tai lähteä takaisin Fort Condoriin”, mies ehdotti. ”Ota yhteyttä
Cloudiin ja muihin, ehkä joku huolii sinut mukaansa.”
”Täällä ei ole
kenttää”, Yuffie huomautti. ”Tarkistin jo eilen.”
”Entäs minä? Entäs
minä?” Cait Sith huuteli ja hyppi ylösalas. ”Minä kastun ja menen rikki, en voi
lähteä merelle!”
”Ehkä sinun pitäisi
palata Yuffien kanssa Fort Condoriin. Siellä on varmasti kenttää puhelimille”,
Vincent totesi.
”Unen näit, minä en
ratsasta enää yhtään päivää Caitin kanssa!” Yuffie kiljaisi.
Vincent huokaisi ja
katsoi tyttöä. Aina kun hän onnistui loukkaamaan tätä, tämä näytti ottavan
elämäntehtäväkseen hänen ajatustensa vastustamisen.
”Jäätkö sitten tänne
odottamaan minua?” mies kysyi yrittäen pitää äänensä mahdollisimman
värittömänä.
”En”, ninjaprinsessa
tuhahti.
”Mitä sinä sitten
haluat tehdä, Yuffie? Tuhlaamme aikaa täysin turhaan väittelyyn.”
Puna tytön kasvoilla
syveni, kenties tämä muisti taas Markin ja Shelken olevan vaarassa. Vincent ei
halunnut syyllistää Yuffieta, mutta joka tapauksessa väittely oli typerää, kun
asiat saattoi hoitaa helpommin.
”Hyvä on, tulen
mukaasi”, tyttö mutisi ja käänsi katseensa merelle. ”Toivottavasti ei nouse
isoja aaltoja.”
”Mennään hakemaan
chocobo”, Vincent totesi. ”Cait voi ottaa mustan ja lähteä takaisinpäin.”
”Se ei ole
välttämätöntä. Reeve voi välittää tiedon muille”, kissa ilmoitti. ”Voin jäädä
hetkeksi sen vanhan rouvan luokse.”
”Musta chocobo pitäisi
varmaan joka tapauksessa palauttaa”, Yuffie kuitenkin arveli. Vincent nyökkäsi,
tyttö oli oikeassa. Ei ollut järkeä jättää eläintä tänne, kun he eivät tienneet,
milloin palaisivat. Saarien tutkimiseen saattoi mennä yksi päivä tai useita. He
pystyisivät joka tapauksessa ratsastamaan yhdellä linnulla, kun Cait ei ollut
mukana.
Robottikissa suostui
lopulta lähtemään mustan chocobon kanssa Fort Condoriin. Vincent puolestaan
talutti kultaisen linnun rantaan, ennen kuin nousi sen selkään. Yuffie jäi
tuijottamaan merta pitkäksi aikaa ja nieleskeli kuuluvasti. Pelkäsikö tyttö
pahoinvointia vai kenties vettä?
”Mennäänkö?” mies
kysyi. Yuffie nyökkäsi, muttei liikahtanutkaan. ”Yuffie?”
”Ihan kohta.”
Vincent huokaisi,
muttei sanonut mitään. Hän olisi voinut nostaa tytön väkisin chocobon selkään,
mutta Yuffiesta ei koskaan tiennyt. Jos tämä saisi kohtauksen, Vincentin
lisäksi lintu joutuisi kärsimään. Vaikka aikaa kului hukkaan tällä tavoin, oli
parempi odottaa.
Minuutit valuivat
eteenpäin. Yuffie sulki silmänsä ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Tämä puhalsi
ilman ulos ja toisti rituaalin vielä pari kertaa, ennen kuin tarttui Vincentin
ojennettuun käteen ja antoi auttaa itsensä chocobon kyytiin. Vincent nosti
ohjat Yuffien ylitse tytön tarttuessa linnun kaulaan.
”WARK!” chocobo
protestoi.
”Älä kisko sen
höyheniä”, mies huomautti.
”Jostain minun on
pidettävä kiinni, etten putoa!” Yuffie kiljaisi.
”Ota sinä ohjat, minä
pidän sinusta kiinni”, Vincent ehdotti. Ehkä olisi pitänyt ottaa tyttö taakse
istumaan. Mies kuitenkin kiepsautti ohjat uudestaan ninjaprinsessan ylitse ja
antoi ne tämän käteen. ”En päästä sinua putoamaan, mennään nyt.”
Kesti vielä kauan,
ennen kuin Yuffie uskaltautui ohjaamaan chocobon liikkeelle. Lintu lähti kohti
merta ja hypähti pian veteen, jolloin tyttö päästi uikahduksen.
”Koeta käyttäytyä
rauhallisesti”, Vincent huomautti ja kietoi kätensä tiukemmin tytön kapean
vyötärön ympärille.
”Hyvä sinun on sanoa”,
tyttö jupisi ja ohjasti chocobon uimaan kohti lähintä saarta. Tämän vartalo
tärisi Vincentin käsiä vasten.
”Pelottaako sinua?”
mies kysyi.
”Wutain valkoinen
ruusu ei pelkää mitään”, Yuffie vastasi, mutta tämän äänessä ei kuulunut tuttua
ylivarmuutta.
”Onko sinulla sitten
huono olo?”
”Ei… vielä.”
Vincent epäili
vahvasti, että Yuffie valehteli, mutta hän ei viitsinyt lausua ajatuksiaan
ääneen. Sen sijaan hän keskittyi pitämään tärisevästä tytöstä kiinni. Kaikkeen
sitä joutuikin, hän ei ollut odottanut mitään tällaista luvatessaan Reevelle
auttaa WRO:ta Deepgroundin jäljittämisessä.
Merellä kävi raikas
tuuli, mutta se ei onneksi yltynyt kovaksi. Chocobo pääsi etenemään lievässä
aallokossa tasaista tahtia. Keinunta oli rauhallista, miltei unettavaa, mutta Vincent
piti aistinsa valppaina. Yuffie oli harvinaisen hiljaa. Tämä ei silti enää
vaikuttanut vihaiselta, kenties kiukku oli pyyhkiytynyt pois, kun tyttö oli
saanut muuta ajateltavaa.
Saari alkoi jo erottua
lähempänä, kun tuuli yhtäkkiä voimistui ja aallot alkoivat kasvaa. Chocobo
rääkäisi, ja Yuffie reagoi huudahtamalla. Tyttö miltei pudotti ohjat käsistään,
mutta Vincent sai tartuttua niihin. Aallot kävivät kovemmiksi ja paiskautuivat
heidän jalkojaan vasten. Yuffie tarrasi kiinni Vincentin käsistä, tämän pienet
sormet puristautuivat lujaa käsivarsien ympärille, ja tyttö painautui niin
likelle miehen rintaa kuin pystyi.
”Ei mitään hätää”,
Vincent kuuli sanovansa.
”Minä kastun!”
”Se on vain vettä, se
ei voi vahingoittaa sinua.”
”Se voi hukuttaa
minut!”
”Ei voi, jos pysyt
chocobon selässä, enkä anna sinun pudota”, mies huoahti. Hän ei halunnut edes
ajatella, millainen paluumatka olisi. Ehkä puhelimet alkaisivat toimia, ja he
voisivat soittaa Cidin hakemaan heidät, kun alue olisi tutkittu.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!