Projekti S. R.: Luku 24

Projekti S. R.

Luku 24

Yuffie seurasi chocobollaan Vincentiä. Cait istui linnun kaulan ja hänen välissään ja hoilotteli ties mitä lastenlauluja. Matka oli jatkunut jo ikuisuuden, he olivat pitäneet vain pari taukoa koko päivän aikana. Etsintäreissu alkoi vaikuttaa toivottomammalta kuin edellinen, tosin silloinkin he olivat ajelleet ympäriinsä ja kolunneet vuoria, ennen kuin mitään oli tapahtunut.

Maisema kohosi jälleen hiljalleen ja vuoret piirtyivät vasten taivasta. Ninjaprinsessa ei jaksanut uskoa, että miehet olisivat kiertäneet takaisin vuorille. Eihän siinä ollut mitään järkeä, sillä WRO tutkisi kyllä koko kompleksin pölyisintä nurkkaa myöten, ja tuskin Deepground oli samalle paikalle toista rakentanut. Järjestö kyllä vaikutti levinneen pelottavan laajalle, kolme piilopaikkaa samalla mantereella.

”Vince, kauan me aiomme vielä ratsastaa? Minä olen ihan puuduksissa”, Yuffie huikkasi miehelle ja usutti lintunsa kovempaan vauhtiin saadakseen tämän kiinni. Hänen takamuksensa valitti koko päivän jatkuneesta istumisesta, huomenna lihaksia särkisi vielä enemmän. Hän alkoi olla korviaan myöten täynnä erilaisia kipuja ja kolotuksia, ne olivat olleet viime aikoina teemana. Ehkä oli aika vaihtaa alaa kokonaan… tai ei sittenkään, työ WRO:lla oli huomattavasti kiinnostavampaa kuin vaikkapa baarin pitäminen.

”Lähistöllä pitäisi olla kalastajakylä”, mies vastasi. ”Jos emme löydä mitään ennen sitä, voimme pysähtyä yöksi sinne ja yrittää kysellä karkulaisista.”

”Kuulostaa minulle sopivalta hiippailutehtävältä”, Cait Sith ilmoitti.

”Paikallinen kapakka voi olla hyvä paikka aloittaa tiedustelu”, Yuffie puolestaan päätteli.

”Kunhan pidät pääsi riittävän selvänä”, Vincent tuhahti.

Yuffie vilkaisi miestä. Kyllähän hän käytti alkoholia, muttei niin paljon, että siitä olisi ollut haittaa. Toisaalta Vincent taisi lipittää pari lasillista kerrallaan sitä törkeän kallista punaviiniä, jota Tifa tilasi vain miestä varten 7th Heaveniin.

”Tietenkin, kiitos vain luottamuksesta”, Yuffie puhahti. Miksi Vincent piti häntä typeryksenä? Pystyisikö hän mitenkään muuttamaan miehen kuvaa hänestä? Halusiko hän edes?

Yuffie kieltäytyi vastaamasta omiin kysymyksiinsä. Joitain asioita oli parempi olla miettimättä liikaa, niin kuin vaikka hänen ja Vincentin välejä. Juuri nyt kaikki tuntui olevan hyvin, joten ei kannattanut kaivella liikaa.

Ilta ehti pimentyä, ennen kuin he saapuivat Vincentin mainitsemaan kylään. Kun paikka vihdoin tuli näkyviin, Yuffie kiljaisi riemusta ja miltei pudotti Cait Sithin chocobon selästä. Kylä oli todella pieni, se koostui vain muutamasta rakennuksesta, mutta se kelpasi ninjaprinsessalle. Tällä kertaa hän ei kaivannut vilkasta yöelämää vaan vihjeitä Markin ja Vincentin isän liikkeistä. Majapaikka tosin olisi myös kelvannut, sillä hän oli huomannut Vincentin ottaneen vain yhden teltan Sherasta. Yuffie ei edes halunnut kuvitella toista yötä miehen kanssa samassa teltassa, se olisi aivan liian kiusallista. Hän ei kykenisi nukkumaan, koska pelkäisi koko ajan tekevänsä vahingossa jotain sopimatonta.

Vincent pysäytti chocobonsa majatalon edustalle. Yuffie ohjasi omansa toisen vierelle, hyppäsi alas ja sitoi linnun kiinni.

”Toivottavasti heillä on talli lähistöllä”, korpinhiuksinen mies huomautti Yuffien silitellessä lintunsa kaulaa. ”Menen kysymään asiasta ja tiedustelen samalla huoneita.”

Ninjaprinsessa nyökkäsi. Hän jäi silmäilemään ympärilleen kylässä, jonka katulamput paloivat jo. Se oli aivan merenrannassa ja laiturissa keinui joukko pieniä veneitä. Asuinrakennuksia ei ollut kovin monta ja majatalossa näytti olevan paikan ainoa kapakka. No, toisaalta se olisi hyvä, juorut löytyisivät yhdestä paikasta.

”Auta minut alas”, Cait Sith vaati.

”Nytkö et sitten osaa hypätä?” Yuffie tuhahti kissalle, mutta nosti sen kuitenkin chocobon selästä. Kokoonsa nähden katti painoi paljon, mutta toisaalta se oli robotti.

”Hyvät hyssykät, mitä kyytiä”, Cait katsoi asiakseen ilmoittaa.

”Minähän ratsastin rauhallisesti”, Yuffie väitti. Hän oli ehkä pari kertaa juoksuttanut chocoboa kunnolla, mutta muuten he olivat edenneet varsin verkkaiseen tahtiin.

Vincent palasi takaisin ulos ja ilmoitti, että chocobot voisi viedä majatalon toiselle puolelle. Yuffie seurasi miehen perässä aitaukseen, joka oli varattu linnuille.

”Saitko meille huoneet?”

”Sain kaksi huonetta, jotka on yhdistetty toisiinsa väliovella. Muita ei ollut tarjolla”, Vincent kertoi.

”Mitä ihmettä? Onko tämä kylä muka jokin turistirysä? Miten heidän muut huoneensa voivat olla varattuja? Ei kai täällä nyt kukaan käy…” Yuffie purnasi. Hän ei halunnut huonetta, josta oli suora yhteys Vincentin huoneeseen. Mitä jos hän seuraavaksi kävelisi unissaan? Hyvä on, hän ei ollut koskaan tehnyt niin, mutta…

”Heillä ei ole muita huoneita. Ollenkaan.”

”No, se selittää. Toivottavasti emme joudu mihinkään vaatekomeron kokoisiin koppeihin”, Yuffie pohdiskeli.

”Pianhan se selviää. Viedään tavarat sisälle ja mennään syömään. Voimme samalla yrittää kuunnella paikallisia juoruja”, Vincent tokaisi. Mies oli viimeinen, jonka Yuffie osasi kuvitella kuuntelemaan huhupuheita, mutta kenties kuuntelutaktiikka oli parempi kuin suora kyseleminen. Tällaisissa tuppukylissä saatettiin suhtautua vieraisiin jopa vihamielisesti, jos nämä kävivät liian uteliaiksi.

”Hyvä on, mutta Cait nukkuu sinun huoneessasi”, ninjaprinsessa ilmoitti.

Vincent huokaisi, muttei vastustanut. Nuori nainen virnisti, sentään jossain hän vielä sai tahtonsa läpi. Kaikki kolme lähtivät yhtä matkaa sisälle, Cait etunenässä loikkien.

Yläkerrassa Vincent ojensi Yuffielle avaimen. Tyttö työnsi sen lukkoon ja astui makuuhuoneen puolelle. Se oli todella pieni. Katto oli vino ja suurimman osan tilasta vei sänky. Lisäksi huoneessa oli pöytä ja sen ääressä tuoli, edes televisiota sinne ei ollut vaivauduttu tuomaan. Eipä sillä, Yuffiella oli tärkeämpää tehtävää tänä ilta kuin sarjojen tuijottelu. Hän ottaisi selvää, olivatko Mark ja tohtori Valentine tulleet tänne. Hmmm, millä nimellä hänen olisi pitänyt Vincentin isää kutsua? Tohtori Valentine tuntui liian kohteliaalta, kun otti huomioon, mitä mies oli tehnyt. Grimoire taas oli aivan liian tuttavallinen. Ehkä hänen pitäisi sanoa miestä vain iljettäväksi ilkimykseksi?

Jätettyään reppunsa sängylle nuori nainen harppoi huoneen halki ja avasi kylpyhuoneen oven. Ensimmäisenä hänen katseensa nauliintui kylpyammeeseen. Hän ei ollut kylpenyt aikoihin. Totisesti hän aikoi hyödyntää tuota ammetta vielä illan päätteeksi ja nauttia ensimmäisestä kunnollisesta kylvystään kuukausiin.

Samassa kylpyhuoneessa kuului narahdus, ja Yuffie rekisteröi liikkeen sivummalla. Hän käänsi päätään ja näki oven avautuvan. Miksi kylpyhuoneessa oli kaksi ovea?

”Yuffie?”

Vincent seisoi avautuneen oven toisella puolella. Niin tietenkin! Mies oli sanonut, että huoneita yhdisti ovi, mutta itse asiassa huoneilla olikin yhteinen kylpyhuone, mikä sivumennen sanoen oli vielä pahempaa.

”Ei voi olla totta!” Yuffie parahti ja kääntyi tutkimaan ovea. Ei, siinä ei ollut lukkoa, joten tuskin oli toisessakaan. Kuka idiootti majatalon oli oikein suunnitellut? Vessojen oviin kuului laittaa lukot, se oli varmasti kirjattu lakiin.

”Meidän on käytettävä kylpyhuonetta vuorotellen”, Vincent tokaisi tutkittuaan toisen oven.

”Varokin astumasta sisään minun vuorollani!” Yuffie uhosi. Miehen kasvoilla käväisi kummallinen ilme, mutta tämä ei sanonut mitään vaan ainoastaan sulki oven.

”Menen alas, tule perästä, kun olet valmis”, kuului sen toiselta puolelta.

Yuffie odotti tovin, kunnes kuuli myös Vincentin huoneen oven sulkeutuvan. Hän kävi pikaisesti vessassa ja meni sitten omalle puolelleen vaihtamaan puhtaan paidan ylleen. Ei toisessakaan varsinaisesti ollut vikaa, mutta hän oli käyttänyt sitä lähdöstä saakka. Itse asiassa hän oli jopa nukkunut siinä, koska ei ollut jaksanut nousta vaihtamaan vaatteita lennon aikana.

Nuori nainen vaihtoi vihreän paidan punaiseen ja suuntasi ulos huoneesta. Toivottavasti majatalosta saisi kunnollista ruokaa eikä vain jotain rasvassa lillutettua epämääräistä sotkua. Sellaiseenkin hän oli muutamaan otteeseen törmännyt, kun oli kierrellyt ympäri maita ja mantuja.

Vincent ja Cait Sith olivat varanneet pöydän keskeltä majatalon ravintolaa, joka toimitti myös paikallisen kapakan virkaa. Yleensä korpinhiuksinen mies viihtyi nurkkapöydissä, joten tämä oli varmasti valinnut pöydän tarkoituksella. Keskellä huonetta kuuli joka puolelle.

Yuffie istahti Caitin viereen, Vincentiä vastapäätä, ja nappasi ruokalistan käteensä. Siltä löytyi tasan kolme vaihtoehtoa, joista kaksi sisälsi kalaa. Hän päätti tilata toisen niistä, sillä lihavaihtoehto vaikutti juurikin rasvalillulta.

Tarjoilija vilkaisi Cait Sithiä kulmiensa alta, muttei kommentoinut kissaa. Ylipäätään pöydän suuntaan luotiin pitkiä katseita, kylän väki ei näyttänyt erityisen ystävälliseltä.

”Luulen, ettemme saa tällä tavoin mitään tietoa”, Yuffie sihahti pöydän ylitse. ”Kukaan ei edes puhu mitään, kunhan mulkoilevat.”

”Koeta käyttäytyä normaalisti”, Vincent vastasi.

”Minähän käyttäydyn!”

”Tuollainen salaperäinen supina ei ole normaalia”, Cait ilmoitti, ja Vincent nyökkäsi kissan sanoille.

”No, olkaa nyt sitten yhdessä minua vastaan!” Yuffie kivahti.

Ninjaprinsessa veti henkeä ja katseli ympärilleen. ”Tämä on aika kiva paikka, vaikka onkin näin pieni. Olipa onni, että satuimme tänne. En olisi halunnut nukkua teltassa, koska yöstä näyttää tulevan kylmä. Huonekin vaikutti oikein sopivalta, siellä nukkuu varmasti oikein mukavasti.” Yuffie jatkoi selontekoaan aina ruuan saapumiseen saakka. Cait Sith myötäili häntä, mutta Vincent vain hymähteli väliin. Mies olisi edes voinut auttaa tavallisessa käyttäytymisessä osallistumalla keskusteluun kunnolla, mutta Yuffie sai puhua pälpättää yksinään turhanpäiväisyyksiä. Ei sillä, kyllä se häneltä sujui, mutta silti olisi ollut mukavaa saada vastauksiakin välillä.

Kun Yuffie ja Vincent olivat saaneet lautasensa tyhjennettyä, tilanne ravintolassa oli vihdoin rentoutunut. Paikalliset keskustelivat keskenään niitä näitä, mutta kenenkään sanat eivät varsinaisesti kantautuneet heidän pöytäänsä.

”Meidän pitäisi varmaankin hajaantua”, Yuffie ehdotti. Vincent nyökkäsi. Cait ponnahti alas tuoliltaan.

”Minä menen katsomaan kaloja satamaan. Olin näkevinäni siellä verkkoja ja katiskoja, joten siellä täytyy olla kalojakin”, kissa ilmoitti.

”Miksi ihmeessä?” Yuffie kummasteli.

”Kissat pitävät kaloista, ne ovat kerrassaan ihastuttavia.”

”Sinä olet robotti”, ninjaprinsessa tuhahti, mutta katti ei kuunnellut. Sen sijaan se marssi ulos majatalosta heilutellen matkalla käsiään reippaaseen tahtiin edestakaisin.

Yuffie nousi itsekin pöydästä ja suuntasi baaritiskille, johon muutama paikallinen oli majoittunut tyhjentämään tuoppejaan. Hän tilasi itselleen siideriä, mutta sitä ei ollut tarjolla, joten hän joutui tyytymään olueen. Miehet silmäilivät häntä, kun hän jäi tiskille notkumaan tuoppinsa kanssa.

”Tänne ei usein eksy vieraita”, yksi miehistä murahti.

”Kylä on niin syrjässä, ettei ole ihmekään”, Yuffie täräytti suoraan. Mies mulkaisi häntä.

”Siihen on syynsä. Yleensä kukaan ei tule tänne huvikseen.”

”En minäkään täällä huvimatkalla ole. Ystäväni lähti reissuun vähän aikaa sitten ja minä tavallaan kuljen hänen jalanjäljissään. Viimeksi kun kuulin hänestä, hän sanoi olevansa täällä”, ninjaprinsessa selitti. ”Valitettavasti hän taitaa olla ehtinyt lähteä.”

”Ystäväsi?” toinen mies kysäisi.

”Yhym, sellainen kiva nuorimies”, Yuffie vastasi. ”Hänellä on sotkuiset hiukset ja silmälasit.”

”Poikaystäväsi kenties?”

”Leviathan sentään, ei! Me olemme ihan vain kavereita!” nuori nainen nauroi ja maistoi olutta. Kitkerää, Tifan baarista sai parempaa, vaikkei hän ollut sitä usein maistellutkaan.

Nyt miehet soivat täyden huomionsa Yuffielle. Hän nappasi tuopin käteensä ja nojasi selkänsä baaritiskiä vasten huoleton ilme kasvoillaan. Hän hymyili jokaiselle vuoronperään, tämä leikki sujui kyllä.

”On totisesti sääli, että hän ehti lähteä”, hän jatkoi. ”Enkä ole edes kuullut hänestä, joten en tiedä, minne suunnata seuraavaksi.”

”Voit aina jäädä tänne”, yksi miehistä hörähti. Tällä oli punakat kasvot, ja tämä oli muita selvästi nuorempi.

”Ehkäpä jäänkin hetkeksi”, Yuffie hymähti. ”Ainakin siihen asti, että saan selville, minne hän on mennyt. Kenties joku täällä näki hänet. Oletteko te kaikki muuten kalastajia? Olen aina miettinyt, millaista kalastaminen on, mutta minulla ei ole ollut tilaisuutta kokeilla. On varmasti upeaa seilata pitkin aallokkoa ja yrittää saada mahdollisimman suuri saalis. Saako täällä isoja kaloja? Mielestäni ystäväni mainitsi jotain sensuuntaista soittaessaan…”

Miehet alkoivat kertoa kalastustarinoitaan. Yuffie siemaili kitkerää olutta ja yritti kuunnella siltä varalta, että miehet olisivat paljastaneet jotain oleellista. Pelkkä myrskyistä puhuminen aiheutti hänen vatsaansa epämiellyttävän tunteen. Hän ei pärjännyt merellä yhtään paremmin kuin ilmassa, mutta sitä ei kannattanut nyt mainita.

Yuffie sai tyhjennettyä tuoppinsa. Yksi miehistä tilasi hänelle toisen, nyt juttu sujui mallikkaasti. Ehkä hän saisi vielä jotain selvillekin. Valitettavasti kaikki tuntuivat haluavan vain kehuskella saaliillaan. Näinkö täällä iskettiin tyttöjä? ’Sain eilen sata kiloa kalaa, olen kova jätkä. Mennäänkö meille vai teille?’

”Vau, olette te kyllä melkoisia merten sankareita”, Yuffie totesi kolmannen tuopin jälkeen. Hänen suussaan oli hapan maku, hän ei halunnut enää yhtään enempää olutta. Eräs miehistä läiskäisi käden hänen hartioidensa ympärille.

”Et tiedä vielä puoliakaan”, tämä kehaisi ja virnuili leveästi. Tämän hengitys haiskahti vahvasti samalta litkulta, jota ninjaprinsessa oli saanut nieleskellä väkisin alas.

”Ehkäpä haluat kertoa minulle sitten lisää”, Yuffie ehdotti. Tämä kaveri oli humalassa, joten tästä saattaisi saada tietoa irti enemmänkin.

”Tule mukaani, niin kerron”, mies ehdotti.

”Maksoin jo huoneesta, joten jään tänne”, Yuffie naurahti.

”No, voimme aina mennä sinnekin.”

Okei, nyt tilanne ei edennyt suunnitelmien mukaan. Yuffie halusi tietoja, ei petiseuraa, mutta miehellä oli selvästi toisenlainen käsitys. Majatalossa ei kannattanut järjestää kohtausta, ellei halunnut lentää ulos. Mies rutisti ninjaprinsessan lähemmäs itseään, ja tämän käsi alkoi hivuttautua sopimattoman alas. Jos rutistelija olisi ollut joku miellyttävämpi tapaus, Yuffie ei olisi välttämättä pannut pahakseen, mutta tämä mies ei ollut hänen makuunsa. Hän ei kaivannut tältä lähentelyjä.

Nuori nainen painoi kätensä miehen rintaa vasten ja työnsi tätä kevyesti kauemmas. Hän olisi toki voinut iskeä toiselta myös tajun kankaalle, mutta rettelöiminen ei tosiaan ollut hyvä ajatus.

”Mennäänkö?” mies kysyi kuin ei olisi tajunnut Yuffien eleestä, ettei nuori nainen halunnut näin läheistä kontaktia. ”Älä nyt viitsi leikkiä vaikeasti tavoit- AUH! TURSKAN PERÄEVÄ SENTÄÄN!”

Yuffie käännähti ympäri sopivasti nähdäkseen Vincentin vääntävän miehen luvattomille teille eksyneen käden tämän selän taakse. Korpinhiuksinen mies päästi saman tien irti, mutta sai toiselta murhaavan katseen.

”Aika mennä nukkumaan, Yuffie”, tämä murahti ja katsoi ninjaprinsessaa suoraan silmiin. Punainen katse oli tummunut ja kiukkuinen. Ifritin tähden, mistä vampyyri oli nyt vetäissyt kupopähkinän nenäänsä?

”Likan nukkumaanmeno ei liene sinun asiasi”, Yuffieta lähennellyt mies uskaltautui sanomaan. Tämä hieroi kättään ja tuijotti uhitellen Vincentiä. Punaiset silmät kääntyivät Yuffiesta mieheen, joka nielaisi. Hetken päästä tämä kohotti kätensä. ”Pidä hyvänäsi.”

Vincent tarttui Yuffieta ranteesta ja kiskoi hänet mukanaan portaikkoon sanomatta sanaakaan.

”Leviathan, Vince! Mitä tuo nyt oli?” Yuffie purskahti portaiden yläpäässä. Mies ei vastannut, mutta päästi irti hänen kädestään. ”Olin näin lähellä saada tietoja Markista. Ne miehet tiesivät jotain.”

”Jos tiesivätkin, he eivät olleet kertomassa mitään”, Vincent tuhahti. ”Tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin.”

”Et voi olla varma”, Yuffie intti. Ei hän ollut pitänyt lähentelyistä, mutta hän olisi kyllä selvittänyt tilanteen tarvittaessa itsekin. Hän oli ennenkin joutunut käsittelemään turhan innokkaita miehiä, jostain syystä sellaisia ilmestyi hyvinkin usein kapakkakierroksilla hänen kimppuunsa. Siksi toisekseen hän oli varma, että jos olisi jututtanut miehiä tarpeeksi, nämä olisivat saattaneet lipsauttaa jotain. Yuffiella oli kumma tunne, että nämä olivat nähneet Markin. Hän ei osannut määritellä, mistä tunne johtui, mutta se kutitteli hänen takaraivossaan.

Vincentin katse oli tummanpuhuva. Yuffie tuijotti miestä suoraan silmiin niin uhmakkaasti kuin suinkin osasi. Tämä oli pompottanut häntä koko päivän, määräillyt kaikesta. Hän oli sallinut sen, mutta nyt Vincent oli ylittänyt rajan. Jos he eivät toimisi, he eivät koskaan saisi tarvittavia tietoja, ja koko ajan Mark ja iljettävä ilkimys pääsisivät kauemmas.

”Olen varma”, mies murahti hetken hiljaisuuden jälkeen.

”No, ole sitten!” Yuffie kiukkusi. ”Sinähän tiedät aina kaiken paremmin!” Hän käännähti kannoillaan, kaivoi avaimen housujensa taskusta ja avasi oven. ”Menen kylpyyn, varokin edes hipaisemasta kahvaa sillä välin!” hän ilmoitti vielä, ennen kuin pamautti oven perässään kiinni.

~o~

Aamiaispöydässä oli hiljaista. Cait Sith ei ollut palannut öiseltä tutkimusmatkaltaan, ja Yuffie ei ollut sanonut sanaakaan koko aterian aikana. Vincentin oli myönnettävä olevansa hämmästynyt. Tyttö tulistui yleensä herkästi, mutta leppyi vähintään yhtä nopeasti. Miksi tämä siis kiukutteli edelleen?

Kiukuttelustahan täytyi olla kyse. Ainakaan Vincent ei keksinyt muuta syytä Yuffien hiljaisuuteen ja synkkään ilmeeseen. Mies joi kahviaan ja silmäili tyttöä, joka ei katsonut häneen päinkään. Hän tiesi loukanneensa tyttöä, mutta hän oli toiminut tämän omaksi parhaaksi. Yuffien tiedustelutyyli ei ollut vaikuttanut turvalliselta. Ehkä tämä luotti taistelutaitoihinsa, mutta oli parempi silti olla varovainen. Vincent oli seurannut tilannetta sivusta ja pannut kyllä merkille miesten katseet. Miksi ihmeessä Yuffie halusi ehdoin tahdoin järjestää itselleen ongelmia? Eikö nykyisissä ollut tytölle tarpeeksi?

Vincent huomasi olevansa yhtä lailla ärtynyt. Hänestä tuntui kuin etsintäretki olisi ollut hänen vastuullaan. Cait Sith oli robotti ja pärjäsi omillaan, mutta Yuffien perään joutui katsomaan. Tyttö sai älyttömiä ideoita nopeammin kuin muut kykenivät ajattelemaan.

Juuri kun huoneet oli saatu maksettua, Cait Sith ilmestyi majataloon. Robottikissan kasvoilla oli tyytyväinen ilme, mutta toisaalta se näytti aina pääsääntöisesti onnelliselta.

”Tulkaa ulos niin kerron jotain supermahtavaa”, kissa ilmoitti. Vincent ja Yuffie seurasivat sitä pihalle vilkaisematta toisiaan. Cait johdatti heidät merenrantaan ja osoitti usvaista näkymää. Aamuauringon säteet eivät olleet vielä tunkeutuneet sumun läpi, ja ilma tuntui kylmältä ja kostealta. ”He menivät tuonne.”

Vincent vilkaisi kissaa ja sitten merta uudestaan. ”Merelle?” hän varmisti.

”Kylläpä vain!”

”Mistä sinä sen tiedät?” mies tiedusteli.

”Tapasin illalla erään herttaisen vanhan rouvan, joka suostui majoittamaan minut, kun kerroin huonepulmastamme”, Cait alkoi selittää. ”Hän muisti Markin ja tohtori Valentinen. ’Pelottavat punaiset silmät sillä miehellä oli’, hän kertoi minulle. Hän oli nähnyt heidän lähtevän chocobolla merelle.”

”Ehkä tässä lähistöllä on saaria”, Vincent pohdiskeli. Kultaisella chocobolla pystyi kyllä ratsastamaan meren ylitse, mutta erityisen miellyttävää se ei ollut.

”Katsoin kartasta. Jos ei olisi näin sumuista, näkisimme lähimmän saaren”, Cait totesi. ”Niitä on kokonainen rivistö ja ne vievät suuremmille saarille, joita on itse asiassa kaksi.”

Vincent sulki hetkeksi silmänsä ja kuvitteli Planeetan kartan mielessään. He olivat Junonin alueen kaakkoispuolella lähellä vuoria, meri jäi etelään. Etelässä oli…

”Mideelin alue”, mies sanoi ääneen ja avasi silmänsä. ”Menemme sinne Yuffien kanssa.”

”Hetkinen, millä sinä kuvittelet minun pääsevän sinne?” ninjaprinsessa avasi suunsa ensimmäistä kertaa koko aamuna. Tämän harmaat silmät nauliintuivat Vincentiin.

”Meillä on yksi kultainen chocobo.”

”Aivan, yksi!”

”Se jaksaa kantaa kaksi ihmistä selässään”, Vincent kuittasi, vaikkei ollut varma, halusiko ratsastaa saarille yhdessä Yuffien kanssa.

”Et ole tosissasi? Minähän joudun istumaan aivan kiinni sinussa!” Yuffie ähkäisi. Tytön kasvoille hiipi puna. Vincent silmäili tätä eikä tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Vuosia sitten hän olisi tehnyt ilmiselvän tulkinnan, olihan Yuffie itse tunnustanut hänelle ihastuksensa ja pyytänyt häntä treffeille. Nyt hän ei ollut varma, hän oli aiheuttanut tytölle järkytyksiä riittämiin vääränlaisella käytöksellä. Hän oli myös huomannut, että jo telttaepisodin jälkeen tyttö oli lopettanut hänen kiusaamisensa kuin seinään. Mitään vihjailuja ja lähentelyjä ei ollut tapahtunut sen jälkeen. Oli siis varsin todennäköistä, että Yuffie ei halunnut enää hänen lähelleen. Ei sillä, Vincent ei ihmetellyt lainkaan.

”Voit tietysti jäädä tännekin tai lähteä takaisin Fort Condoriin”, mies ehdotti. ”Ota yhteyttä Cloudiin ja muihin, ehkä joku huolii sinut mukaansa.”

”Täällä ei ole kenttää”, Yuffie huomautti. ”Tarkistin jo eilen.”

”Entäs minä? Entäs minä?” Cait Sith huuteli ja hyppi ylösalas. ”Minä kastun ja menen rikki, en voi lähteä merelle!”

”Ehkä sinun pitäisi palata Yuffien kanssa Fort Condoriin. Siellä on varmasti kenttää puhelimille”, Vincent totesi.

”Unen näit, minä en ratsasta enää yhtään päivää Caitin kanssa!” Yuffie kiljaisi.

Vincent huokaisi ja katsoi tyttöä. Aina kun hän onnistui loukkaamaan tätä, tämä näytti ottavan elämäntehtäväkseen hänen ajatustensa vastustamisen.

”Jäätkö sitten tänne odottamaan minua?” mies kysyi yrittäen pitää äänensä mahdollisimman värittömänä.

”En”, ninjaprinsessa tuhahti.

”Mitä sinä sitten haluat tehdä, Yuffie? Tuhlaamme aikaa täysin turhaan väittelyyn.”

Puna tytön kasvoilla syveni, kenties tämä muisti taas Markin ja Shelken olevan vaarassa. Vincent ei halunnut syyllistää Yuffieta, mutta joka tapauksessa väittely oli typerää, kun asiat saattoi hoitaa helpommin.

”Hyvä on, tulen mukaasi”, tyttö mutisi ja käänsi katseensa merelle. ”Toivottavasti ei nouse isoja aaltoja.”

”Mennään hakemaan chocobo”, Vincent totesi. ”Cait voi ottaa mustan ja lähteä takaisinpäin.”

”Se ei ole välttämätöntä. Reeve voi välittää tiedon muille”, kissa ilmoitti. ”Voin jäädä hetkeksi sen vanhan rouvan luokse.”

”Musta chocobo pitäisi varmaan joka tapauksessa palauttaa”, Yuffie kuitenkin arveli. Vincent nyökkäsi, tyttö oli oikeassa. Ei ollut järkeä jättää eläintä tänne, kun he eivät tienneet, milloin palaisivat. Saarien tutkimiseen saattoi mennä yksi päivä tai useita. He pystyisivät joka tapauksessa ratsastamaan yhdellä linnulla, kun Cait ei ollut mukana.

Robottikissa suostui lopulta lähtemään mustan chocobon kanssa Fort Condoriin. Vincent puolestaan talutti kultaisen linnun rantaan, ennen kuin nousi sen selkään. Yuffie jäi tuijottamaan merta pitkäksi aikaa ja nieleskeli kuuluvasti. Pelkäsikö tyttö pahoinvointia vai kenties vettä?

”Mennäänkö?” mies kysyi. Yuffie nyökkäsi, muttei liikahtanutkaan. ”Yuffie?”

”Ihan kohta.”

Vincent huokaisi, muttei sanonut mitään. Hän olisi voinut nostaa tytön väkisin chocobon selkään, mutta Yuffiesta ei koskaan tiennyt. Jos tämä saisi kohtauksen, Vincentin lisäksi lintu joutuisi kärsimään. Vaikka aikaa kului hukkaan tällä tavoin, oli parempi odottaa.

Minuutit valuivat eteenpäin. Yuffie sulki silmänsä ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Tämä puhalsi ilman ulos ja toisti rituaalin vielä pari kertaa, ennen kuin tarttui Vincentin ojennettuun käteen ja antoi auttaa itsensä chocobon kyytiin. Vincent nosti ohjat Yuffien ylitse tytön tarttuessa linnun kaulaan.

”WARK!” chocobo protestoi.

”Älä kisko sen höyheniä”, mies huomautti.

”Jostain minun on pidettävä kiinni, etten putoa!” Yuffie kiljaisi.

”Ota sinä ohjat, minä pidän sinusta kiinni”, Vincent ehdotti. Ehkä olisi pitänyt ottaa tyttö taakse istumaan. Mies kuitenkin kiepsautti ohjat uudestaan ninjaprinsessan ylitse ja antoi ne tämän käteen. ”En päästä sinua putoamaan, mennään nyt.”

Kesti vielä kauan, ennen kuin Yuffie uskaltautui ohjaamaan chocobon liikkeelle. Lintu lähti kohti merta ja hypähti pian veteen, jolloin tyttö päästi uikahduksen.

”Koeta käyttäytyä rauhallisesti”, Vincent huomautti ja kietoi kätensä tiukemmin tytön kapean vyötärön ympärille.

”Hyvä sinun on sanoa”, tyttö jupisi ja ohjasti chocobon uimaan kohti lähintä saarta. Tämän vartalo tärisi Vincentin käsiä vasten.

”Pelottaako sinua?” mies kysyi.

”Wutain valkoinen ruusu ei pelkää mitään”, Yuffie vastasi, mutta tämän äänessä ei kuulunut tuttua ylivarmuutta.

”Onko sinulla sitten huono olo?”

”Ei… vielä.”

Vincent epäili vahvasti, että Yuffie valehteli, mutta hän ei viitsinyt lausua ajatuksiaan ääneen. Sen sijaan hän keskittyi pitämään tärisevästä tytöstä kiinni. Kaikkeen sitä joutuikin, hän ei ollut odottanut mitään tällaista luvatessaan Reevelle auttaa WRO:ta Deepgroundin jäljittämisessä.

Merellä kävi raikas tuuli, mutta se ei onneksi yltynyt kovaksi. Chocobo pääsi etenemään lievässä aallokossa tasaista tahtia. Keinunta oli rauhallista, miltei unettavaa, mutta Vincent piti aistinsa valppaina. Yuffie oli harvinaisen hiljaa. Tämä ei silti enää vaikuttanut vihaiselta, kenties kiukku oli pyyhkiytynyt pois, kun tyttö oli saanut muuta ajateltavaa.

Saari alkoi jo erottua lähempänä, kun tuuli yhtäkkiä voimistui ja aallot alkoivat kasvaa. Chocobo rääkäisi, ja Yuffie reagoi huudahtamalla. Tyttö miltei pudotti ohjat käsistään, mutta Vincent sai tartuttua niihin. Aallot kävivät kovemmiksi ja paiskautuivat heidän jalkojaan vasten. Yuffie tarrasi kiinni Vincentin käsistä, tämän pienet sormet puristautuivat lujaa käsivarsien ympärille, ja tyttö painautui niin likelle miehen rintaa kuin pystyi.

”Ei mitään hätää”, Vincent kuuli sanovansa.

”Minä kastun!”

”Se on vain vettä, se ei voi vahingoittaa sinua.”

”Se voi hukuttaa minut!”

”Ei voi, jos pysyt chocobon selässä, enkä anna sinun pudota”, mies huoahti. Hän ei halunnut edes ajatella, millainen paluumatka olisi. Ehkä puhelimet alkaisivat toimia, ja he voisivat soittaa Cidin hakemaan heidät, kun alue olisi tutkittu.

Ficcikirjasto