Punainen aamunkoitto
Luku 25
Yume
räväytti silmänsä auki ja syöksyi pystyyn. Hän ryntäsi huoneen halki, käytävään
ja sieltä vessaan vaivautumatta sulkemaan ovea perässään. Pöntön kannen hän
pamautti kuuluvasti ylös juuri hetkeä ennen kuin edellisen illan sapuskat
kiipesivät ylös hänen ruokatorveaan. Hänen vatsansa kouristeli ja pahoinvointi
sai kylmän hien nousemaan hänen otsalleen. Hän puristi pöntön posliinisia
reunoja rystyset valkeina. Yökkiminen ei tuntunut tällä kertaa loppuvan
ollenkaan.
Vasta
pitkän ajan kuluttua Yume istahti lattialle ja painoi pöntön kannen kiinni. Hän
haparoi ylemmäs, kunnes löysi nupin ja kiskaisi sen ylös. Hapan haju katosi
kohinan mukana, mutta ällöttävä maku tuntui suussa ja niljaisena pintana
hampaissa. Hyh, Yume pakottautui ylös, jottei olisi oksentanut uudestaan. Hän
avasi hanan ja hörppäsi vettä reilusti suuhunsa. Hän purskutteli ja sylki veden
pois, toisti saman vielä kolme kertaa, ennen kuin joi vettä mahan täydeltä.
Tämä
oli nyt kolmas tai neljäs aamu, jolloin tyttö oli herännyt samalla tavoin.
Niiden välissä oli ollut yksi tavallinen herääminen. Yume alkoi epäillä, että
Deidara tunki hänen iltaruokaansa jotain ylimääräistä. Jotain sellaista, joka
ei tappanut, mutta sotki vatsan yön aikana täysin. Se mies totisesti vihasi
häntä, eikä vaivautunut salaamaan tunteitaan. Valitettavasti Deidaran viha oli
pahempaa kuin Kisamen vastaava. Tämä mies nimittäin vaikutti samaan aikaan
tuntevan Yumea kohtaan jonkinlaista seksuaalista vetovoimaa, eikä salannut
sitäkään. Yume sai olla koko ajan varuillaan. Mies oli läsnä jatkuvasti.
Varsinkin silloin, kun tyttö oli menossa peseytymään tai vaihtamaan vaatteita.
Deidara pysytteli kyllä välimatkan päässä, muttei kunnioittanut Yumen
yksityisyyttä millään tavalla. Ja miehen ilmeistä näki varsin hyvin, mitä tällä
oli mielessään. Tyttö ei edes uskaltanut nukkua kunnolla, sillä hän pelkäsi
heräävänsä varsin ei-toivotusta asetelmasta.
Tobi
puolestaan suhtautui omalta osaltaan tyttöön hyvin eri tavalla. Mies oli
opettanut hänelle Uchihojen historiaa paljon perusteellisemmin kuin Itachi ja
suorastaan tenttinyt tietoja Yumelta. Tytölle oli tullut tunne, että hän oli
koulussa jälleen opiskelemassa ulkoläksyjä. Lisäksi hän oli oppinut
sharinganeista ja ymmärsi nyt silmien todellisen merkityksen. Hän osasi tuoda
omansa esille, mutta jostain syystä Tobi ei ollut suostunut hänen ehdotukseensa
taisteluharjoituksista.
Mitä
mies olikaan sanonut? Jotain siihen suuntaan, ettei taisteleminen ollut nyt
vaihtoehto. Että Yume ei saisi sillä tavoin rasittaa itseään ja vaarantaa
terveyttään. Miten harjoittelu muka vaaransi terveyden? Kyllä tyttö ymmärsi,
että esimerkiksi Sakuran haastaminen uudestaan olisi ollut hänelle vaarallista,
mutta pelkkä yleinen harjoittelu.. Tobin ajatuksia ei oikein voinut ymmärtää.
Kuvitteliko mies, että tyttö oli tehty lasista?
Joka
tapauksessa mies oli pääsääntöisesti ystävällinen. Yumea kuitenkin häiritsi se,
ettei hän voinut nähdä tämän kasvoja. Naamionsa takana Tobi saattoi olla jotain
aivan muuta kuin mitä esitti. Mies oli järkyttävän kiinnostunut tytön tekemisistä,
hyvinvoinnista, syömisestä ja riittävästä, mutta kevyestä liikunnasta. Yumesta
oli hiljalleen alkanut tuntua, että hän oli jonkinlainen koe-eläin.
Yksi
hyvä puoli Tobissa kuitenkin oli. Tämä oli tehnyt Deidaralle selväksi, ettei
Yumeen saanut koskea. Toista miestä käsky ei ollut miellyttänyt, mutta silti
tämä tosiaankin pysytteli välimatkan päässä. Nyt tytöllä oli joka tapauksessa
vahva epäilys, että Deidara puuhasi jotain Tobin selän takana. Jatkuva
pahoinvointi ei ollut missään nimessä normaalia. Ei ainakaan tytön nykyisillä,
yliterveellisillä, elämäntavoilla. Deidara yritti taatusti myrkyttää hänet
hitaasti. Ehkä asiasta pitäisi mainita Tobille. Syömättä jättäminen ei ollut
yksinkertaisesti nimittäin vaihtoehto. Yume oli testannut rajoja ja saanut
karvaasti kokea, että siinä missä Itachi oli aikoinaan ainoastaan uhkaillut,
Tobi myös toteutti uhkauksensa.
Tyttö
kohotti kasvonsa ja vilkaisi itseään peilistä. Hänen vasemman silmän
alapuolella kulki puolikaaren muotoinen arpi, joka oli kuulemma tullut
lasinsirusta. Yumella itsellään ei ollut minkäänlaista mielikuvaa, että hän
olisi saanut lasia kasvoihinsakin, mutta eipä jälki mistään muustakaan voinut
olla peräisin. Hän kuljetti sormeaan mietteliäänä sitä pitkin. Arpi oli onneksi
ohut. Meikki ei täysin peittänyt sitä, mutta se ei silti paistanut
häiritsevästi kasvoista. Hänen täytyisi vain oppia elämään sen kanssa.. kuten
käsivarren ja reidenkin. Uskomatonta, minkä määrän taisteluarpia hän oli
kerännyt yhdellä kerralla.
Miltäköhän
ne näyttäisivät Itachin silmissä? Yume puri huultaan. Hän oli yrittänyt olla
ajattelematta miestä, mutta se ei ollut helppoa. Joka kerran kun hän muisti
Itachin, hänen vatsaansa kouraisi ja kyyneleet pyrkivät silmiin. Hän ei
tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua mieheen. Hänen sydämensä sykki
edelleen tälle, mutta järki sanoi, että oli aika viheltää peli poikki. Mikään
ei taannut, ettei Itachi haluaisi hankkiutua eroon lopuistakin Uchihoista. Myös
Yumesta.
Ei,
sellaista tyttö ei voinut uskoa. Ei kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut.
Joka tapauksessa hän ei kyennyt hyväksymään Itachin tekoa. Hän ymmärsi tämän
motiivin, mutta siitä huolimatta tappaminen oli väärin. Tobin selostusten
perusteella Yume tajusi myös, ettei sotaa olisi voinut estää, jos Uchihat
olisivat saaneet elää.
Yume
tunsi olevansa täysin sekaisin. Jälleen kyyneleet kipusivat hänen silmiinsä
kuin varkain. Miksei Itachi voinut olla tavallinen mies? Miksei elämä voinut
olla helpompaa? Jokainen solu Yumen kehossa kaipasi miehen luokse. Silti hän ei
tiennyt, voisiko enää koskaan katsoa tätä silmiin. Mitä hän näkisi? Murhaajan
silmät? Vai ne samat tummat, surulliset, mutta niin kiehtovat silmät? Nyt Yume
ainakin tiesi, mistä suru ja synkistely kumpusi.
Tyttö
pyyhkäisi silmiään kämmenselällään. Eihän hän edes tiennyt, tapaisiko Itachia
enää koskaan. Toisaalta sekin ajatus tuntui musertavalta. Vieläkin pahemmalta
kuin se, että Itachi oli murhaaja. Se oli kieroutunutta. Miten Yumea saattoi
vaivata enemmän se, ettei hän ehkä enää koskaan näkisi miestä, kuin se, että
tämä oli tappanut kymmeniä ihmisiä? Yumen oma mieli taisi olla jollain tapaa
vääristynyt. Tai sitten Tobin jatkuvat puheet vain hiljalleen saivat hänet
ymmärtämään. Yume ei halunnut ymmärtää ja hyväksyä tappamista.. mutta samaan
aikaan hän halusi ymmärtää Itachia ja hyväksyä miehen sellaisena kuin tämä oli.
Se oli vain niin turkasen vaikeaa.
”Kaikki
hyvin?” Tobin ääni kuului ovensuusta. Yume vilkaisi miestä. Naamio edelleen.
Ilmeisesti tämä ei juurikaan liikkunut ilman sitä. Tobi jopa vetäytyi syömään
yksin. Deidara ei varmaankaan ollut koskaan nähnyt tämän kasvoja. Nuo hetket
olivat aina yhtä piinaa Yumelle. Kun Tobin silmä vältti, Deidara teki
kaikkensa, jotta hänellä oli kurjaa.
”Ei sen
huonommin kuin yleensäkään”, Yume tuhahti ja käänsi katseensa takaisin peiliin.
Silmänaluset olivat yhä tummat. Hän olisi tarvinnut paremmat yöunet. Jatkuva
koiranunen nukkuminen oli todella kuluttavaa. ”Deidara luultavasti yrittää
myrkyttää minut”, tyttö jatkoi tuijotellen edelleen kuvajaistaan. Hän antoi
katseensa valua alemmas.
Yume
oli kaivannut uusia vaatteita Konohassa ollessaan. Nyt hänellä oli niitä
suoranainen kokoelma. Kaikki olivat tummansinistä, punaista ja vihreää sekä
muutama mustakin. Jokaiseen oli kirjottu Uchihojen viuhka. Tyttö oli muutamaan
otteeseen pohtinut, missä Tobi oikein oli teettänyt ne, sillä viuhkakuvion
olisi luullut herättävän huomiota. Polttavampi kysymys kuitenkin oli, minkä
takia mies oli varastoinut Yumelle niin paljon vaatteita. Suurin osa niistä oli
sopivia, mutta osa olisi sopinut tyttöä huomattavasti tukevammalle naiselle.
Sekin kummastutti. Tobi näytti olevan varsin hyvin perillä Yumen koosta, joten
liian isot vaatteet olivat kummallinen virhe kokoelmassa.
Tyttö
oli tullut siihen tulokseen, että Tobi oli jonkin sortin mielenterveyspotilas,
joka oli saanut hänestä pakkomielteen löydettyään hänen tietonsa. Nyt mies oli
siepannut hänet ja piti häntä suurin piirtein omana tyttärenään. Yume olisi
jopa käyttänyt sanaa vaimo, ellei Tobi olisi herrasmiehen tavoin jättänyt häntä
siinä mielessä rauhaan.
”Mistä
sinä sellaista päättelit?” Tobi halusi tietää. ”Eikö tuo ole hieman
paranoidinen kuvitelma..”
Juuri
niin, pakko-oireinen mies kävi puhumaan paranoidisista kuvitelmista. No,
tietenkään Tobi ei myöntäisi, että tällä oli ongelmia. Mies selvästikin
kuvitteli olevansa täysjärkinen. Yumen mahdollisuuksia paeta tuo seikka
tietysti vaikeutti, sillä Tobi pysytteli liiankin usein hänen kannoillaan.
Miehen kimppuun hyökkäämistä tyttö taas ei ollut edes ajatellut vakavissaan.
Uchiha klaanin perustajana tämän täytyi olla todella taitava, ehkä jopa Itachia
taitavampi.
”Joka
aamu sinä tulet tänne sen jälkeen, kun minä olen oksentanut sisuskaluni
pihalle, ja vielä ihmettelet, mistä minä päätelmäni vedän”, Yume kummasteli.
”Olet
siis sitä mieltä, että pahoinvointisi johtuu jostain, mitä Deidara on
valmistanut?” Tobi kysäisi kuin ohimennen.
”Juuri
niin.”
”Mielenkiintoinen
näkökanta”, mies naurahti. ”Miten sinä muuten voit?”
”Ihan
hyvin”, Yume tuhahti. Pahoinvointi meni yleensä ohi yhtä nopeasti kuin iskikin.
Loppupäivän tyttö sai olla siltä rauhassa. Hän jopa tunsi itsensä usein
nälkäiseksi, mikä tietysti oli omituista siihen nähden, että hän oksenteli
päivittäin. Sellaisen olisi luullut vievän ruokahalun. Aivan erityisesti hän
oli viime aikoina himoinnut viinirypäleitä. Niitä oli vain liian harvoin
tarjolla.
”Sittenhän
sinä voit lopettaa peilailun ja tulla aamiaiselle. Takaan, ettei se ole
myrkytetty.”
Yume
tiesi, että oli turha yrittää vastustaa miestä, joten hän maleksi tämän perässä
keittiöön. Deidaraa ei onneksi sillä kertaa näkynyt, mutta kaikkein mieluiten
Yume olisi ollut yksin. Hän olisi halunnut käpertyä sänkyyn ja itkeä itsensä
uneen. Ja ehkä pohdiskella asioita.
Oliko
Itachi kuollut? Vai oliko mies jossain elossa? Yrittikö tämä edes etsiä Yumea?
Tyttö
huokaisi raskaasti. Päivät kuluivat hitaasti. Joka aamu hän toivoi, että Itachi
ilmestyisi hakemaan hänet pois ja joka ilta hän pettyi, kun miestä ei ollut
näkynyt. Seuraavassa hetkessä Yume sitten taas muisti, että mies ei välttämättä
ollut tapaamisen arvoinen. Ja silti Itachi oli tytölle arvokkaampi kuin kukaan
muu. Ristiriitaista. Yume ei oikein osannut selittää asiaa edes itselleen.
”Minusta
on kurjaa, että sinä olet noin masentunut. Se ei tee teil.. sinulle hyvää”,
Tobi huomautti. Yume kohautti miehelle olkapäitään kuuntelematta tätä kunnolla.
”Piristäisikö sinua pieni kävelyretki aamiaisen jälkeen?”
”Aika
sama”, tyttö tuhahti.
”Saisit
raitista ilmaa. Tunnut olevan sen tarpeessa. Tänään ei ole vielä näkynyt
pilviäkään, joten on hyvä hetki mennä ulos”, Tobi jatkoi keskustelusävyyn.
”Rinteiltä on hienot näköalat. Ihastut niihin taatusti. Minusta on hienoa
kiivetä oikein korkealle ja vain katsella tuntikausia..”
”Miksi
minun pitäisi ihastua näköalaan?” Yume haastoi ja kohotti katseensa teemukistaan.
”No,
mukavampihan täällä on asua silloin..”
”Minä
en halua asua täällä!” tyttö kivahti ja huitaisi koko mukin alas pöydältä.
”Minä haluan takaisin Itachin luokse!”
”Hän
vaarantaa sinut”, Tobi sanoi tyynesti.
”Eikä
vaaranna. Se edellinen välikohtaus oli täysin minun vikani”, Yume väitti.
”Hänen
olisi pitänyt pitää sinua paremmin silmällä. Minä en tee samaa virhettä. En
anna sinun vaarantaa itseäsi”, mies selosti. ”Minä pidän sinusta huolta. Pystyn
siihen paremmin kuin Itachi. Se mies on hukassa itsensä kanssa ja sitä paitsi
hänelle tulee kohta muita kiireitä. Ei hän ehdi katsoa perääsi joka hetki.”
”Minä
en tarvitse sinua huolehtimaan itsestäni!”
”Pian
tarvitset. Koittaa vielä hetki, jolloin et voi olla yksinäsi.”
”En
olisi yksin Itachin kanssa.”
”Hän ei
ole sopiva..”
Tobi
jätti lauseen kesken ja nousi pöydästä. Mies ryhtyi siivoamaan Yumen
aiheuttamaa sotkua samaan aikaan, kun tyttö ihmetteli, mihin Itachi ei ollut
sopiva. Tobilla oli kumma tapa jättää lauseita kesken kuin tämäkin yrittäisi
salata tytöltä jotain, mutta olisi koko ajan vähällä lipsauttaa salaamansa
asian.
”Kuule,
sinulla on varmasti päässäsi vikaa. Käytät kymmenen vuotta siihen, että saat
minut ja Itachin yhteen.. ja sitten vain erotat meidät! Siinä ei ole järkeä”,
Yume huomautti miehelle, joka pudotti juuri posliinin palaset roskikseen.
”No,
ensin ajattelin, ettei minun tarvitsisi erottaa teitä. Se ei ollut alun perin
tarkoitukseni, mutta Itachi.. Hän ei ajattele järkevästi kaikkien asioiden
suhteen. Hän saattaisi toimia väärin, enkä voi sallia sitä”, Tobi selitti. Mies
pyyhki teen lattialta. ”Mitäs jos mentäisiin sinne kävelylle? Minulla on vielä
yksi tarina Uchihoista kertomatta ja se liittyy Itachiin. Uskon, että kuulet
sen mielelläsi.”
”No,
jos on pakko.”
Yume
laahusti nyt miehen perässä ulko-ovelle. Hän oli käynyt ulkona kahdesti vain
todetakseen, että talo sijaitsi vuorenrinteessä melko korkealla. Puita oli
vähän, mutta pensaita sitäkin enemmän. Myös toisia rinteitä oli nähtävissä joka
puolella. He olivat jonkinlaisessa vuoristossa, joka oli siitä ärsyttävä
paikka, että sinne tulevat sadepilvet eivät lähteneet kuin kirjaimellisesti
kulumalla. Kun sade kerran alkoi, se jatkui niin pitkään, että pilvet olivat
haihtuneet. Aivan kuin pilvet eivät olisi päässeet purjehtimaan vuorien ylitse,
vaan olisivat jääneet jumiin niiden välille.
Ulkona
kävi viileä tuuli, joka sai Yumen kietomaan kädet ympärilleen. Hän kulki puoli
askelta Tobin perässä. Mies näytti tuntevan ympäristön hyvin ja tämän
liikkuminen kävi vaivattomasti. Yume sen sijaan kompasteli pikkukiviin ja
pensaiden juurakkoihin. Ne suorastaan tuntuivat hyökkivän hänen jalkoihinsa.
Tyttö
kuunteli Tobin tarinointia vain puolella korvalla. Miehen sanojen sijaan hän
keskittyi tarkkailemaan ympäristöään. He kiipesivät yhä ylemmäs rinnettä,
jolloin maisemaa oli enemmän nähtävissä. Tobi oli ollut oikeassa siinä, että
näkymät olivat upeat. Yume kuitenkin yritti niiden perusteella lähinnä
päätellä, missä hän oikein oli. Hän muisti kyllä Itachin oppitunnit eri maista,
mutta silti oli vaikea näkemänsä perusteella määrittää sijaintiaan.
Vuoria
kohosi sekä oikealla että vasemmalla, mutta sieltä täältä niiden lomasta
erottui avaraa maata. Tasaiselle maalle oli kuitenkin taatusti melkoisesti
matkaa. Alhaalla taas näkyi kapea joki. Se kiemurteli vuorten välissä jonnekin
kaukaisuuteen. Jos Yume pääsisi sen rannalle, hän voisi ehkä paeta. Tietysti
kylmässä vedessä virran mukana kelluminen saattaisi saada aikaan pahalaatuisen
flunssan, mutta hän voisi silti selvitä. Tobin seuraan hän ei ainakaan jäisi.
Mies oli niin sekaisin, ettei tämän aikeita voinut mitenkään arvata.
”Ja
siksi hänen on saatava Sasuken silmät”, Tobi tokaisi. Yume pysähtyi
tuijottamaan miestä ja yritti muistella, mitä tämä oli juuri puhunut. Jotain
siihen suuntaan, että Itachi oli sokeutumassa jonkin sharinganien erikoismuodon
takia.
”Olisi
väärin viedä Sasukelta silmät. Itachi on itse aiheuttanut tilanteensa”, tyttö
ilmoitti suoraan.
”Haluatko
sitten, että hän kuolee? Hän on ajanut itsensä niin loppuun, ettei pian enää
jaksa elää. Hän tarvitsee ne silmät, sillä mangekyo sharingan on kuluttanut
häntä muutenkin”, mies selvitti.
Tämäkin
vielä. Yume ei ollut pystynyt edes kunnolla hyväksymään Itachin aiempia tekoja.
Nyt häntä vaadittiin antamaan siunaus tämän tuleville vääryyksille. Samassa
tyttö muisti, kuinka Kisame oli huomauttanut jotain Itachin tilan
pahenemisesta. Kenties mies oli oikeasti vakavasti sairas. Ei olisi ollut
yllätys, vaikka tämä olisi senkin salannut tytöltä.
Miksi?
Miksi Itachi oli salannut niin paljon? Miehen käytös loukkasi Yumea syvästi.
Tämä ei selvästikään ollut luottanut häneen tarpeeksi kertoakseen itselleen
tärkeistä asioista. Tyttö olisi halunnut tietää Itachista kaiken.. ja nyt hän
tiesi ainakin melkein. Valitettavasti tiedot olivat tulleet täysin väärästä
lähteestä.
Se oli
kuitenkin selvää, ettei Yume halunnut Sasukelle enää enempää pahaa. Se
poikaparka oli varmasti kärsinyt hirvittävästi.
”Minä
annan silmäni Itachille”, hän totesi. Mitään varsinaista päätöstä hän ei edes
tehnyt. Jotenkin tuntui oikealta sanoa niin.
”Et
sinä voi. Sinun pitäisi saavuttaa mangekyo sharingan, enkä usko sinun koskaan
pääsevän niin pitkälle”, Tobi tuhahti. ”Ja en muutenkaan sallisi sitä.”
”Kuvitteletko
sinä olevasi isäni tai jotain? Mikä oikeus sinulla on päättää minun asioistani?”
Yume ärähti.
”Minä
sentään perustin klaanin”, Tobi puolustautui.
”Se ei
tee sinusta minun isääni!”
”Siinä
on tarpeeksi syytä. Varsinkin, kun sinä et tunnu ymmärtävän omaa parastasi.”
”Ymmärrän
kyllä. Ja se on Itachi.”
Tällä
kertaa Tobi huokaisi naamionsa takaa raskaasti. Yume käänsi selkänsä miehelle
ja jäi tuijottamaan maisemaa. Itachista paljastui koko ajan uutta. Liikaakin.
Enemmän kuin tyttö pystyi päässään käsittelemään. Koskakohan hänellä alkaisi
heittää päästä? Sekoaisiko hän jossain vaiheessa täysin?
Mikään
ei ollut enää yksinkertaista. Yume toivoi, että olisi saanut vain jatkaa
Itachin kanssa siitä, mihin he olivat jääneet. Ehkä olikin ollut parempi, että
mies oli salannut häneltä nämä asiat. Nyt ne painoivat kipuna rinnan takana.
Ahdistivat. Tyttö olisi mieluummin elänyt vaaleanpunaisessa kaikki on hyvin
-kuvitelmassa kuin kantanut Itachin surua sydämessään. Toisaalta osallistuminen
miehen kärsimykseen saattaisi lähentää heitä.. jos Yume vain jonain päivänä
pystyisi ymmärtämään tätä.
Tyttö
istahti kosteaan ruohikkoon ja nautti tuulesta kasvoillaan. Tavalla tai
toisella hän löytäisi ratkaisun jokaiseen ongelmaan. Ehkä Itachi oli
parannettavissa vielä. Varmasti oli olemassa jokin keino. Ja jos ei olisi..
ainahan Yume voisi yrittää kehittää silmiään antaakseen ne miehelle. Ei kai
niiden ollut pakko olla verisukulaiselta? Ja olivathan he nyt kuitenkin
kaukaista sukua toisilleen.
Jotenkin
tytöstä tuntui, että noita tietoja Tobi ei hänelle kertoisi, vaikka hän olisi
kysynyt. Mies vastusti Itachin tapaamista jostain syystä todella vahvasti.
Tobilla oli vakaa näkemys siitä, ettei Yume ollut toisen miehen seurassa
riittävän turvassa. Ja lisäksi tämä tuntui epäilevän Itachia jostain muustakin.
Tyttö ei vain käsittänyt, mitä se voisi olla.
Tobin itsensä
todelliset motiivit taas olivat hämärän peitossa. Yume oli monin tavoin
yrittänyt udella niitä, mutta mies onnistui aina kiertelemään ja kaartelemaan.
Omat lipsautuksensakin tämä huomasi, ennen kuin ne ehtivät liian pitkälle. Yume
teki usein listaa päässään tietämistään asioista. Tobi oli suunnitellut hänen
ja Itachin tapaamisen ja heidän päätymisensä yhteen. Sen jälkeen mies oli
kaapannut hänet ja aikoi myös pitää häntä ahkerasti silmällä. Yume epäili, että
mies oli suunnitellut jotain hänen varalleen. Jotain sellaista, mitä tämä piti
äärimmäisen tärkeänä. Vaimoa tämä ei hänestä selvästikään halunnut. Ehkä
enemmänkin tyttären, mikä oli sekin kovin kieroutunutta.
”Eikö
sinun pitäisi noiden tarinoiden sijaan kertoa minulle, miksi minä olen täällä?”
Yume kysyi suoraan.
”Enpä
tiedä, onko vielä oikea aika. Uskon, että ymmärrät sen jossain vaiheessa
itsekin”, Tobi vastasi. ”On parempi, että teet johtopäätökset itse. Silloin ne
ovat lähtöisin sinusta, eivätkä minusta. Minä vain johdatan sinua ja pidän
huolta siitä, että sinulla on kaikki, mitä vain tarvitset.”
”Mutta
ei minulla ole.”
”Älä
nyt taas aloita siitä. Usko pois, tässä vaiheessa minä olen sinulle parempi
vaihtoehto. Sinusta riippuu niin paljon, niin moni asia tulevaisuudessa. En
halua, että Itachi pilaa kaikkea”, mies ryhtyi taas kerran paasaamaan.
”Miksi
minä olen niin tärkeä? Ja mitä Itachi muka pilaisi?”
”Tajuat
kyllä aikanaan.”
Tyttö
tuhahti miehelle. Loppujen lopuksi tämä oli samanlainen salailija kuin
Itachikin. Valitettavasti Tobi vain salasi asioita, jotka liittyivät Yumeen.
Itachi sentään oli salaillut omaa menneisyyttään, mikä oli vielä jotenkin
ymmärrettävissä. Tytöstä hänellä oli oikeus tietää, mitä hänen tulevaisuutensa
varalle oli suunniteltu. Ei sillä, hän ei toteuttaisi Tobin suunnitelmia, vaan
laatisi omansa.
Jonain
päivänä Itachi vielä tulisi. Kapuaisi ylös noita rinteitä. Ja silloin Yume
olisi valmiina lähtemään miehen mukaan. Tobi saisi mädäntyä mökkiinsä
suunnitelmineen. Ja jos Itachi ei tulisi.. No, tyttö keksisi jotain. Hän ei suostuisi
kenenkään sätkynukeksi, vaan rakentaisi oman elämänsä tässä maailmassa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!