Projekti S. R.
Luku 30
Auringonvalo tunkeutui
makuuhuoneeseen ja osui Vincentin silmäluomiin. Hän kohotti kätensä
kasvoilleen, ennen kuin avasi silmänsä. Yhtäkkiä jotain mätkähti hänen rintansa
päälle ja sai hänet hätkähtämään. Kapea käsi lepäsi rentona peitolla.
Käsivarsi, joka oli peittynyt valkoiseen puuvillakankaaseen, Yuffien käsivarsi.
Vincent vilkaisi
vasemmalle puolelleen ja erotti peiton alta mustan, sekaisen hiuspehkon. Yuffie
tuhisi hiljaa eikä vaikuttanut olevan hereillä. Tällä tuntui olevan ilmiömäinen
kyky nukkua hyvin sikeästi, Vincent oli päässyt todistamaan sitä jo useampaan
kertaan. Nyt hän kohotti peittoa ja vilkaisi tytön kasvoja. Kyllä, tämä oli
unessa ja tällä oli levollinen ilme, ei painajaisia tällä kertaa. Oli
varmaankin paras antaa Yuffien nukkua mahdollisimman pitkään, sillä siten
Vincent saisi itselleen rauhallisen aamun eikä kukaan joutuisi myöhemmin
kärsimään väsyneen ninjaprinsessan kiukkuiluista. Kaikki voittaisivat.
Mies siirsi
varovaisesti käden pois päältään ja laski sen vierelleen sängylle, ennen kuin
nousi istumaan. Hän pyyhkäisi pitkät hiukset kasvoiltaan ja venytteli
käsivarsiaan. Kello yöpöydällä näytti miltei yhtätoista, hän oli nukkunut
tavallista pidempään. Hän heilautti jalkansa viileälle lattialle ja hiipi
vaatekaapilleen. Heidän pitäisi olla kolmelta WRO:n päämajassa, matka sinne
veisi noin kolme varttia, joten lähdettävä olisi kahden jälkeen. Yuffien voisi
siis antaa nukkua vielä ainakin tunnin.
Pengottuaan hetken
vaatekaappia Vincent sai mukaansa puhtaat mustat farkut, punamustan
paitapuseron, bokserit ja sukat. Ne mukanaan hän karkasi kylpyhuoneeseen.
Yuffie oli yöllä viivytellyt suihkussa sen verran kauan, ettei hän ollut enää
viitsinyt häiritä naapureita enempää. Talo oli vanha, ja remontista huolimatta
muun muassa suihkun kohina kuului erittäin hyvin naapuriasuntoihin.
Kylpyhuoneessa oli
läjä Yuffien vaatteita. Vincent kohotti näylle kulmiaan, jostain syystä hän ei
ollut kiinnittänyt yöllä huomiota epämääräiseen myttyyn. Jos tyttö aikoi
jatkossa yöpyä hänen luonaan, tämä saisi opetella laittamaan pyyk-
Hetkinen, mitä hän oli
juuri ajatellut? Oliko hän vakavissaan pohtinut huomauttavansa Yuffielle, miten
hänen asunnossaan tuli olla ja elää? Vincent puisteli epäuskoisena päätään, hän
ei tunnistanut itseään. Jokin oli muuttunut perusteellisesti eikä hänellä ollut
aavistustakaan, miten muutokseen olisi pitänyt suhtautua.
Vincent poimi likaiset
vaatteet lattialta ja tunki ne pesukoneeseen. Hän keräsi korista omat pyykkinsä,
jotka oli sinne yöllä heittänyt. Ohjelman ehtisi vielä pyörittää, ennen kuin
olisi aika lähteä kohti Edgeä. Ensin hän kävisi kuitenkin suihkussa.
Juuri kun Vincent oli
ehtinyt pukeutua ja laittaa pyykkikoneen päälle, eteisestä alkoi kantautua outo
ääni. Hämärästi hän tunnisti sen kappaleeksi, jonka oli kuullut pariin kertaan
radiosta. Hän avasi kylpyhuoneen oven ja astui eteisen puolelle, ääni tuli
Yuffien takin suunnalta.
Mies nykäisi tytön
takin taskun auki ja veti esille punaisen, kimalletarrojen peittämän
simpukkapuhelimen, joka toisti edelleen raivostuttavaa kappaletta. Jos hän nyt
veisi puhelimen Yuffielle, tyttö ei luultavasti asettuisi enää nukkumaan ja
aamun rauha olisi mennyttä. Ei hänellä varsinaisesti ollut mitään Yuffien
eloisuutta vastaan, mutta he olivat olleet toistensa kanssa tekemisissä viime
aikoina huomattavasti normaalia enemmän. Oli mukavaa vaihtelua viettää aikaa
yksin ja hiljaisuudessa.
Hiljaisuudessa, jonka
puhelin nyt kuitenkin rikkoi.
Vincent naksautti
puhelimen auki ja vilkaisi näytöllä välkkyvää tekstiä. ’BOSAT soittaa’, mitä
ihmettä? Bosat? Kuka se oli?
Koska puhelimen
mekastus ei lakannut, Vincent painoi vihreää luuria ja nosti kännykän
korvalleen.
”Yuffie Kisaragin
puhelin”, hän vastasi. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista.
”… Vincent?”
”Tifa?” Vincentillä
löi hetken aikaa tyhjää. Hän ei tiennyt, kenen oli olettanut soittavan, mutta
Tifa ei ollut käynyt mielessä.
”Miksi… Shiva sentään,
minä olin oikeassa!” Tifa huudahti. Vincent rykäisi.
”Olit oikeassa missä?”
”Sinun ja Yuffien
suhteen. Olen seurannut tuota menoanne jo pidemmän aikaa sivusta, en meinannut
uskoa sitä, koska sinä olet aina pitänyt etäisyyttä kaikkiin, mutta…” Tifa
selitteli. ”Totesin Cloudille jo, ennen kuin lähditte reissuun, että jotain on
tekeillä.”
Vincent ei tiennyt,
mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Kyllä hän tiesi, että Tifa oli tarkkasilmäinen,
mutta ei hän silti ollut ajatellut tämän huomanneen mitään. Kaikki kiusalliset
tapahtumat, omituiset hetket… ne olivat sattuneet, kun paikalla olivat olleet
vain hän ja Yuffie. Vain sängystäputoamisepisodi oli havahduttanut Tifan ja
Cloudin, senkö perusteella nainen oli tehnyt päätelmänsä?
”Vincent? Oletko vielä
siellä?” brunetin ääni tunkeutui hänen korvaansa.
”Olen.”
”Minun on pakko sanoa…
olen kamalan iloinen teidän puolestanne. Olen saanut katsella Yuffien
sekoilemista useamman vuoden ja suoraan sanottuna minua on huolestuttanut, olin
jo alkanut epäillä, ettei hän asetu ollenkaan”, Tifa jatkoi selostamistaan.
”Itse asiassa olen ollut huolissani sinustakin. Vietät liikaa aikaa yksin,
sinulla on samanlaisia tapoja kuin Cloudilla. En kyllä olisi ikinä uskonut,
että sinä ja Yuffie voisitte oikeasti… mutta ei se mitään. Tämä on todella
hienoa!”
”Tifa…” Vincent haki
sanoja.
”Oikeastaan nyt, kun
mietin, tämä voi olla todella hyvä asia. Olettehan te toistenne vastakohtia,
mutta sitä sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ehkä sinä saat
Yuffien vähän rauhoittumaan, ja ehkä Yuffie on oikea piristysruiske sinun
elämääsi. En tarkoita, että sinun elämäsi olisi niin kovin synkkää, mistäpä
minä tiedän, mutta Yuffien seura voi tehdä hyvää.”
”Tifa…” Vincent tuntui
toistavan itseään. Brunetti kuulosti melkein Yuffielta hölöttäessään
puhelimeen. Miksi tämä oli noin innoissaan uutisista? Eihän mitään uutisia edes
ollut, hän ja Yuffie eivät olleet sopineet mitään, he eivät olleet pari, he
olivat… Vincent ei tiennyt, mitä he olivat. Ystäviä? Ei, se sana ei tuntunut
enää sopivalta, mutta hän ei osannut nimetä parempaakaan.
”En malta odottaa, että
pääsen kertomaan Cloudille olleeni oikeassa!” Tifa riemuitsi yllättäen.
”Tiedätkö mitä hän sanoi? ’Ei Vincent ikinä Yuffieen koskisi, tyttö on liian
nuori ja äänekäs. Kyse on jostain muusta.’”
Omituinen paniikki
möyri Vincentin vatsaan. Ei hän halunnut julkistaa muille mitään, ei ainakaan
vielä.
”Tifa, ole kiltti
äläkä sano Cloudille mitään”, hän pyysi. Linjalle laskeutui hetken hiljaisuus.
”Miksi?” brunetti
kummasteli. ”Kuule, kyllä minä tiedän, että Yuffie on sinua nuorempi, mutta hän
on kuitenkin aikuinen. Ei siinä ole mitään pahaa, eikä Cloudkaan ajattele niin.
Hän on vain vähän hidas tällaisissa asioissa. Luota minuun, minulla on
kokemusta.”
”Me emme ole… minä en
tiedä…” Vincentiä alkoi häiritä, miten sanat olivat yhä useammin häneltä
hukassa. Ei hän ollut tottunut keskustelemaan tällaisista asioista kenenkään
kanssa. Hän ei ollut varsinaisesti puhunut suhteestaan, kun oli tapaillut
Lucreciaa. Kyllä, he olivat päätyneet riitelemään, mutta varsinaista
kunnollista keskustelua he eivät olleet käyneet, eivät pohtineet suhdettaan.
Lucrecia oli tehnyt kaikki siihen liittyvät päätökset, ja Vincent oli totellut
lopulta kuuliaisesti kuin koiranpentu konsanaan. Hän ei ollut käsitellyt asiaa
syvällisesti naisen kanssa, mutta eipä hän ollut ystävilleenkään siitä puhunut.
Nyt Vincentillä oli
kuitenkin uusia ystäviä, toisenlaisia ystäviä. He olivat jakaneet asioita,
jotka olivat tehneet heistä läheisiä, halusivat he sitä tai eivät. Yleisesti
ottaen Tifalle oli helppo puhua, mutta tätä juttua Vincent ei osannut käsitellä.
Oli kuin häneltä olisivat puuttuneet sanat, joilla kertoa ajatuksistaan.
Toisekseen hän edelleen koki itsensä niin paljon vääryyksiä tehneeksi ja
syntien rasittamaksi, ettei ansainnut tuntea niitä tunteita, joita Yuffie oli
alkanut hänessä viime aikoina herättää. Miten sellaisesta keskusteli kenenkään
kanssa?
”Sinä et tiedä?” Tifa
toisti. ”Tehän olette kierrelleet toisianne siitä asti, kun aloitit työt
WRO:ssa, tässä on vierähtänyt jo melkein kaksi kuukautta.”
”Mitä?” Vincent
häkeltyi naisen sanoista. Puhelimesta kantautui naurua.
”Hyvä on, minä en sano
Cloudille mitään”, Tifa ilmoitti yllättäen. ”Saatte kertoa itse sitten, kun
olette valmiita. Minä osaan kyllä säilyttää salaisuuden… mutta ole varovainen,
en takaa, että Yuffie osaa.”
Vincent ei viitsinyt
huomauttaa, että Yuffie oli säilyttänyt sulkasalaisuuden vastustelustaan
huolimatta varsin ansiokkaasti. Ei kannattanut muistuttaa Tifaa asiasta, sillä
tämä oli ottanut salailun raskaasti.
”Kiitos, Tifa. Minä
arvostan tätä”, Vincent vastasi.
”Ei mitään. Kuule, oli
minulla oikeaa asiaakin. Soitin Yuffielle, koska halusin kysyä, pääsisikö hän
tänään illalliselle”, Tifa kertoi. ”Tai no, olin kyllä soittamassa myös sinulle
heti seuraavaksi. Eli pääsettekö te?”
”En voi sanoa Yuffien
puolesta…”
”Minäpä luulen, että
voit”, Tifa hymähti. ”Tulkaa kahdeksalta. Olen pyytänyt myös Cidin, Sheran,
Barretin, Nanakin ja Reeven. He ovat kaikki tulossa ja Shera lupasi auttaa
kokkaamisessa, aiomme juhlistaa Shelken kotiinpaluuta. Tiedän, että tilanne ei
ole vielä kokonaan ratkaistu, mutta me kaikki tarvitsemme jotain piristävää.
Eli tuletteko te?”
”Hyvä on, me… minä ja
Yuffie tulemme”, Vincent vastasi.
”Voit ihan hyvin sanoa
’me’”, Tifa huomautti. ”Ei se ole niin vaikeaa. Nähdään WRO:n päämajassa
kolmelta ja illallisella sitten kahdeksalta. Hei hei, Vincent.”
Mies ei ehtinyt
vastata, kun nainen oli jo sulkenut puhelimen. Hän tuijotti näyttöä hetken,
ennen kuin naksautti puhelimen kiinni ja työnsi sen takaisin Yuffien takin
taskuun. Hänen oli vaikea uskoa keskustelua, jonka oli juuri Tifan kanssa
käynyt. Oli pelottavaa, miten tämä väitti olleensa selvillä tilanteesta jo
pienen ikuisuuden, kun Vincent oli vasta alkanut selvitellä omia ajatuksiaan.
Ehkä naiset tajusivat tällaiset asiat miehiä aiemmin, mutta hän oli sentään osallinen
tapahtumiin. Hänen olisi pitänyt havahtua välittömästi.
Vincent ehti
pyöritellä tilannetta mielessään hyvän tovin ja syödä aamiaisen kaikessa
rauhassa, ennen kuin Yuffie ilmestyi makuuhuoneesta. Tyttö hieroi päätään ja
marssi suoraan pöytään.
”Huomenta Vince…” tämä
mutisi ja haukotteli leveästi.
”Huomenta. Otatko
kahvia vai teetä?” mies kysäisi. Yuffie nosti jalat tuolille ja piilotti ne
pitkän paidan alle, housuja tämä ei ollut vaivautunut pukemaan.
”Teetä, kiitos”, tämä
vastasi. ”Sinulla on mukava sänky, en muista, milloin olisin viimeksi nukkunut
yhtä hyvin.”
”Vai niin”, Vincent
hymähti ja nousi paikaltaan. Hän täytti vedenkeittimen ja naksautti sen päälle.
Hän oli vasta kerännyt aamiaistarvikkeet pois pöydästä, mutta lastasi ne nyt
sille uudestaan saadakseen jotain tekemistä.
”Tifa soitti”, Vincent
kertoi, kun Yuffie kasasi itselleen voileipää ja liotti teepussia mukissaan.
”Hän pyysi sinua ja minua illalliselle tänään. Shelken paluun kunniaksi.”
”Tifa soitti sinulle
ja kysyi meitä molempia?” ninjaprinsessa äimisteli.
”Hän soitti sinulle ja
vastasin, koska en jaksanut kuunnella soittoääntäsi”, Vincent korjasi.
”Sanot tuon kuin siinä
olisi jotain vikaa”, tyttö tuhahti. Hetkeä myöhemmin tämän kasvoille levisi
kuitenkin omituinen ilme. ”Sinä vastasit minun puhelimeeni! Sittenhän sinä
näit… ja Tifa tietää!”
”Kyllä, näin, millä
nimellä hän on puhelimessasi, mutta en kertonut hänelle”, Vincent tuhahti,
oikeastaan Yuffien nolostus oli huvittavaa. Miksi ihmeessä tämä oli
kirjoittanut Tifan nimeksi ’Bosat’, jos ei halunnut ystävänsä tietävän siitä?
Entä millä nimillä muut AVALANCHEn jäsenet mahtoivat olla tytön kännykässä?
Chocobo, Syöpäkääryle ja Ladonovi kenties? Vincent ei olisi yllättynyt. ”Oletko
keksinyt minullekin jonkin lempinimen?”
”E-en”, Yuffie väitti
ja käänsi katseensa mukiin. ”Et kai sinä mennyt tutkimaan minun puhelintani?”
tämä vaihtoi puheenaihetta.
”En”, Vincent totesi
ja kääntyi kannoillaan. Hän vaelsi makuuhuoneeseen, jossa hänen yöllä Yuffielle
lainaamansa housut lojuivat lattialla ja sänky oli sijaamatta. Huokaisten hän
ryhtyi oikomaan lakanoita, nappasi sitten housut mukaansa ja kävi hakemassa
ylimääräiset lakanat olohuoneen sohvalta. Yuffien syödessä hän vei pyykit
kylpyhuoneeseen ja tarkisti pesuohjelman tilan. Kohta olisi valmista, mutta
toista koneellista ei ehtisi pestä nyt.
Keittiöstä kantautui
kolinaa, kun Yuffie ilmeisesti laittoi astioita tiskialtaaseen ja ruokia
jääkaappiin. Niitä tämäkään ei sentään jättänyt lojumaan, hyvä niin. Yhtäkkiä
tyttö ilmestyi kylpyhuoneen ovelle.
”Missä minun vaatteeni
ovat?” tämä kummasteli ja tuijotti lattiaa, johon oli ne yöllä jättänyt.
”Pesukoneessa”,
Vincent vastasi.
”Eeh… mitäh?” Yuffie
kohotti katseensa ja näytti närkästyneeltä. ”Minulla ei ole enää ainuttakaan
puhdasta paitaa mukana ja se oli ainoa, jonka edes voisin kuvitella vielä
pukevani päälle! Nyt on se on ihan märkä ja kello on jo varttia vaille kaksi.
Miten minä muka voin lähteä haisevissa vaatteissa kokoukseen?! Oikeasti! Muut
vaatteeni löyhkäävät metsälle ja ties mille muulle. Ei niihin voi pukeutua.
Farkkuihin ehkä vielä, mutta ne paidat…”
Oli kai liikaa
toivottu, että Yuffie olisi yksinkertaisesti kiittänyt Vincentiä pyykkien
pesemisestä. Toisaalta mies ymmärsi tytön pulman varsin hyvin, ei hänkään olisi
halunnut pukeutua likaisiin vaatteisiin. Aikaa oli niin vähän, etteivät he
ehtisi Yuffien asunnollekaan enää, koska he eivät voineet lähteä, ennen kuin
pesuohjelma oli lopussa ja pyykit ripustettu.
”Voit lainata minulta
paitaa kokouksen ajaksi”, Vincent tarjosi lopulta. Mitä muutakaan hän saattoi
tehdä?
”Tämä on mallia
jättiläinen!” Yuffie huoahti ja levitti kätensä. Totta, paita oli aivan liian
suuri ja ulottui tyttöä puoleen reiteen.
”Katson, löytyisikö
minulta jotain sopivampaa”, Vincent vastasi ja livahti tämän ohitse ulos kylpyhuoneesta.
Hänen vaatekokoelmansa
ei ollut kovin suuri, hän oli hankkinut oikeastaan vain välttämättömimmän.
Kaapin perukoilta löytyi kuitenkin pitkähihainen musta t-paita, jonka hän oli
saanut lahjaksi vuosi, pari sitten. Sekin olisi luultavasti liian suuri
Yuffielle, mutta ainakin se oli kapeampaa mallia kuin paitapusero. Ehkä se
kelpaisi.
Ninjaprinsessa oli
ilmestynyt makuuhuoneen ovelle, kun Vincent suoristautui ja kääntyi. Hän näytti
paitaa tytölle, joka nyökkäsi.
”Kyllä se käy”, Yuffie
vastasi. Tämä ryhtyi penkomaan reppuaan ja heitti sängylle farkkujen lisäksi
pitkät sukat sekä mustat rintaliivit. Vincent laski paidan vaatteiden joukkoon.
”Menen laittamaan
pyykit, lähdetään heti, kun olet valmis”, hän totesi ja karkasi paikalta, ennen
kuin Yuffie ehti riisuutua.
~o~
He olivat päässeet
lähtemään vasta kahden jälkeen. Yuffie oli halunnut hoitaa aamutoimensa
rauhassa, kun taas Vincent oli vaatinut, että pyykit ripustettaisiin kuivumaan
ennen lähtöä. Yuffie oli yllättänyt, miten tarkka mies oli tuollaisissa
asioissa. Mikäli Tifan puheita oli uskominen, Cloud ei juuri perustanut
kotitöistä. Tämä teki kyllä, mitä oli sovittu, mutta ei tajunnut
oma-aloitteisesti hoitaa mitään ylimääräistä. Vincentiltä tuollaiset jutut
ilmeisesti hoituivat luonnostaan.
Nyt kun he istuivat
autossa, Yuffiella oli aikaa pysähtyä ajattelemaan – asia, jota hän teki
harvoin – ja yö palasi hänen mieleensä. Leviathan, hän ei ymmärtänyt
alkuunkaan, mitä Vincentin mielessä liikkui! Mies veti häntä lähemmäs ja työnsi
saman tien kauemmas. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, Yuffie olisi
oikeasti epäillyt, että tämä oli pelimies. Vincentistä puhuttaessa… ei, tämä
oli liian vakava peluriksi. Kyse oli jostain muusta. Ajoittain Yuffiesta jopa
tuntui, että Vincent pelkäsi häntä. Miten se oli mahdollista? Hän ei tiennyt.
Kenties hänen pitäisi kysyä Tifan mielipidettä, mutta toisaalta hän ei halunnut
kuuluttaa juttua koko AVALANCHElle, jos Vincent vaikka päättäisikin tyrmätä
hänet täysin.
”Vince?” Yuffie avasi
suunsa.
”Niin, Yuffie?” Mies
ei irrottanut katsettaan tiestä. Yuffie tiesi jo etukäteen kysymyksensä olevan
typerä, ei Vincent juoruillut kenenkään asioita, ei muiden eikä etenkään
omiaan. Silti hänen oli pakko kysyä:
”Kerroitko Tifalle?”
”Kerroinko Tifalle
mitä?” Vincent kummasteli, tämä ei selvästikään aikonut päästää häntä helpolla.
”No, siis… kai hän
ihmetteli, miksi sinä vastasit puhelimeeni…” Yuffie mutisi. Miksi oli niin
vaikea kysyä, mitä oikeasti halusi tietää?
”Ei itse asiassa”,
Vincent ilmoitti hänen hämmästyksekseen.
”Eikö?”
”Hän sanoi
arvanneensa, että jotain on tekeillä.”
Hemmetti, totta kai
Tifa oli arvannut! Nyt tämä hiillostaisi Yuffieta koko illan, ja hän joutuisi
myöntämään, ettei todellakaan tiennyt, mitä hänen ja Vincentin välillä oli.
Kipinää ehdottomasti, tällä kertaa Yuffie ei ollut voinut kuvitella koko
juttua. Hän ei keksinyt yhtään hyvää – tai huonoakaan – syytä, miksi Vincent
olisi kiinnostunut hänestä. Hän ei ollut mitään esimerkiksi Lucreciaan
verrattuna. Silti mies oli itse tehnyt aloitteen Mideelin alueella vietettynä
yönä.
Kaikki oli liian
sekavaa, ja Yuffieta hirvitti kysyä kysymyksiä, joihin hän olisi halunnut
vastauksia. Hän pelkäsi, että Vincent kääntäisi hänelle selkänsä, ilmoittaisi,
ettei ollut kiinnostunut. Ehkä oli parempi vain antaa tilanteen kehittyä omia
aikojaan ja katsoa, mitä tapahtuisi. Toisaalta epävarmuus piinasi yhtä lailla.
Mitä ihmettä hän tekisi?
Yuffie ei ehtinyt
keksiä ratkaisua loppumatkan aikana. Aivan liian pian Vincent pysäytti auton
WRO:n työntekijöiden parkkipaikalle, ja he kipusivat ulos. Cidin auto oli jo
paikalla, samoin Barretin. Kello taisi olla jo kolme.
Kaksikko kiirehti
sisälle ja suuntasi kohti Reeven työhuonetta. Kokouspaikkaa ei ollut sovittu,
mutta kyseinen huone oli loogisin vaihtoehto. He ehtivät kivuta toiseen
kerrokseen, kun Takeo tuli yllättäen vastaan. Mies näytti olevan jo täysin
kunnossa, mistään ei nähnyt, että tämä oli ottanut yhteen Markin kanssa.
”Neiti Kisaragi!”
wutailaismies huudahti.
”Takeo!” Yuffie
vastasi. ”Onneksi voit jo hyvin. Kuulin, että jouduit pitämään sairausloman.”
”Olen todella
pahoillani!” mies lausahti ja kumarsi. ”Kaikki tapahtunut oli täysin minun
vikani. Minun olisi pitänyt olla tarkempi.”
”Teit varmasti
parhaasi”, Yuffie kuitenkin sanoi. Hän ei syyttänyt Takeota tapahtuneesta, kuka
nyt olisi uskonut Markin kykenevän tyrmäämään wutailaisen miehen, WRO:n
sotilaan?
Takeo suoristautui,
mutta näytti yhä häpeilevältä. ”Minun olisi pitänyt kyetä suojelemaan Teitä”,
tämä totesi.
”Älä huoli, Vince oli
minun turvanani”, Yuffie naurahti ja tarttui Vincentiä kädestä. Korpinhiuksinen
mies jäykistyi hänen vieressään, muttei nykäissyt kättä hänen otteestaan.
”Tiedätte, mitä isänne
on mielt-”
Yuffie kohotti
kulmiaan maanmiehelleen ja sai tämän jättämään lauseen kesken. Häntä ei
kiinnostanut pätkääkään, mitä isä ajatteli miesten kanssa seurustelemisesta ja
soveliaisuussäännöistä. Hän aikoi elää elämänsä omalla tavallaan. Jos kerran
Wutai oli menettänyt vanhan loistonsa, ei hänenkään tarvinnut pitää kiinni
typeristä perinteistä.
Takeon kasvoilla
käväisi kummallinen ilme, mutta se katosi hyvin pian. Silti tämä silmäili
Vincentiä pitkin nenänsä vartta, mikä näytti varsin huvittavalta, sillä Vincent
oli tätä huomattavasti pidempi. Yuffie vilkaisi miehestä toiseen ja puristi
Vincentin kättä lujemmin. Mies ei päästänyt irti, mutta näytti hitusen
vaivaantuneelta.
”Olen kiitollinen Teille
prinsessan suojelemisesta, herra Valentine”, Takeo lausui, kun oli ensin ollut
tovin hiljaa. ”Teitte työni minun puolestani.”
”Enkä suoriutunut
siitä erityisen hyvin. Olen pahoillani, ettemme saaneet rikollisia kiinni”,
Vincent vastasi ja kuulosti tavallistakin virallisemmalta.
”Ei se ole sinun
vikasi, Vince”, Yuffie huomautti. ”Minä se sähläsin siellä vuorilla…”
Vincent ei vastannut.
Takeokin pysytteli vaiti, mutta ei irrottanut katsettaan hetkeksikään heistä.
Tämä vilkaisi heidän käsiään, mikä sai Yuffien puristamaan vieläkin tiukemmin.
Hän piti miehestä, mutta tämän katseesta paistoi paheksunta, joka ärsytti.
Tällä ei ollut mitään oikeutta puuttua asiaan, Yuffien tekemiset eivät
kuuluneet tälle.
”Meidän pitää mennä.
Reeve on järjestänyt kokouksen”, Yuffie huomautti päästäkseen kiusallisesta
tilanteesta. Hän nykäisi Vincentin mukaansa ja suuntasi kohti kolmatta
kerrosta. Takeon katse tuntui polttavana takaraivossa.
Kun he pääsivät
ovelle, Vincent irrotti otteensa Yuffien kädestä. Hän ei vastustellut, sillä
hän tiesi, että oven takana odottaisi koko AVALANCHE. Tavallaan hän olisi
halunnut kaikkien saavan tietää saman tien, mutta… no, oli vielä liian paljon
selvittämättömiä asioita. Hän ei tahtonut kuulla kettuilua Cidiltä ja
Barretilta, jos kävisikin niin, että Vincent perääntyisi.
Vincent koputti oveen.
Reeve ilmestyi avaamaan sen, ennen kuin mies ehti kunnolla laskea kätensä.
”Hyvä, tekin tulitte”,
Reeve ilmoitti. Kun Yuffie astui huoneeseen, hän huomasi kaikkien muiden jo
istuvan pöydän ääressä, jopa Genesis oli paikalla. Kello oli kymmentä yli
kolmen, joten he olivat myöhässä.
Yuffie nappasi
itselleen tuolin Cloudin vierestä, Vincent istui Barretin ja Cidin väliin, sillä
se oli ainoa vapaa paikka. Nanaki makaili lattialla ja heilutteli häntäänsä,
kun taas Tifa istui Cloudin toisella puolella. Yuffien yllätykseksi Shelke ei
ollut naisen vieressä vaan oli tunkenut Genesiksen seuraan. Reeve oli tapansa
mukaan varannut päätypaikan itselleen.
WRO:n johtaja rykäisi
ja nojasi kätensä pöytää vasten. ”Olen keskustellut Genesis Rhapsodoksen kanssa
viime yönä ja tänä aamuna. Minusta olisi hyvä, jos te kaikki kuulisitte hänen
tarinansa, ennen kuin alamme jakaa minkäänlaisia tuomioita.” Reeven katse
harhaili erityisesti Cidin ja Barretin suuntaan, mutta kumpikaan näistä ei
näyttänyt huomaavan. Cidin käsi hapuili takin taskua ja siirtyi sitten takaisin
pöydälle, Reeve oli jo ajat sitten kieltänyt pilottia polttamasta päämajan
sisätiloissa.
Yuffie käänsi
katseensa punapäiseen mieheen samaan aikaan muiden kanssa. Genesiksen ilme oli
levollinen, siitä ei voinut lukea mitään. Miehestä huokui itsevarmuus
suorastaan häiritsevällä tavalla. Tämä oli siepannut Shelken, mutta esiintyi
kuin ei olisi tehnyt mitään pahaa. Toisaalta Yuffie myös tiesi, että ilman
Genesistä Vincentin veli – Ifrit, hän ei vieläkään voinut uskoa, että kyseessä
oli miehen veli eikä isä – olisi saattanut joko viedä pikkutytön mukanaan tai
pahimmassa tapauksessa losauttaa tältä aivot pellolle. Ninjaprinsessa oli
valmis uskomaan, että Genesis tarkoitti hyvää, mutta tämän toimintatapoja hän
ei silti hyväksynyt. Pieni nöyryys olisi ollut paikallaan.
Kun kukaan ei
esittänyt vastalauseita, Genesis avasi suunsa. Mies mainitsi työskennelleensä
Shinralla vuosia sitten, olleensa ensimmäisen luokan SOLDIER ja tunteneensa
Sephirothin. Tämä myönsi tehneensä rikoksia yrittäessään löytää parannuskeinon
solurappeumaan, josta oli kärsinyt.
Miehen puheesta ei
käynyt varsinaisesti ilmi, mitä kaikkea tämä oli tehnyt, mutta ilmeisesti myös
tämä oli aiheuttanut kauhua maailmalla samalla tavoin kuin Sephiroth, joskaan
ei aivan yhtä pahasti. Tämä katui tekojaan, mutta sanoi samalla, ettei olisi
koskaan saavuttanut ylpeyttään SOLDIERina, jos ei olisi tehnyt niin kuin oli
tehnyt.
”Myöhemmin Weiss ja
Nero saapuivat hakemaan minua, he halusivat minun liittyvän Deepgroundiin”,
Genesis jatkoi kertomustaan. ”Tahdoin sanoutua irti kaikista Shinran toimista
ja kieltäydyin. Suljin itseni kammioon ja vajosin uneen tarkoituksenani herätä
vasta, kun maailma tarvitsisi sankariaan. Annoin Sephirothille ja Angealille
äänettömän lupauksen suojella Planeettaa heidän puolestaan.
”Kun seuraavan kerran
heräsin, minut oli siirretty makotankkiin, joka kuitenkin oli osittain
särkynyt. Rakennus ympärilläni oli myös kärsinyt vaurioita. Päättelin hetken
tulleen ja lähdin liikkeelle, jolloin löysin pahoin loukkaantuneen Weissin ja
Rosson. Otin heidät mukaani ja etsin käsiini tohtori Valentinen. Vasta hieman
myöhemmin minulle selvisi, että he kärsivät samasta sairaudesta, johon olin
vuosia sitten yrittänyt löytää parannuskeinon.”
”Käytitkö samaa keinoa
heihin?” Yuffien oli pakko kysyä. Hän oli kuunnellut miehen soljuvaa ääntä
tarkasti, yrittänyt ymmärtää tämän tekoja ja motiiveja, mutta pieni epäilys
kupli hänen sisällään. Hän ei pystynyt ajattelemaan Sephirothia sankarina,
jollaisena Genesis tuntui tämän näkevän. Ymmärsikö SOLDIER lainkaan, mitä tämän
ystävä oli tehnyt?
”Valitettavasti en
voinut, mutta tohtori Valentine lupasi löytää keinon. Hän uskoi, että Shelke
Rui olisi vastaus kysymyksiin. Koska Tsvieteihin oli liitetty minun solujani ja
he olivat perineet heikkouteni, koin velvollisuudekseni auttaa heitä
parantumaan”, Genesis selvitti. ”Kuvittelin heidän myös ymmärtävän päämääräni,
mutta nyt näyttää siltä, että olin väärässä. Weiss, Rosso ja Nero on
pysäytettävä, ennen kuin he aiheuttavat tuhoa.”
”Meidän on tietysti
muistettava, että Nero on vallannut Mark Howardin ruumiin”, Reeve huomautti.
”Toivon, että saamme
ystävänne pelastettua. Tohtori Valentine onnistui siirtämään Neron tietoisuuden
ulos Weissista, joten voi olla mahdollista tehdä sama uudestaan ystävänne
kohdalla”, Genesis ilmoitti.
”Kuinka se tarkalleen
ottaen tapahtuu?” Vincent avasi suunsa ensimmäistä kertaa koko keskustelun
aikana. Yuffie vilkaisi miestä, muttei sanonut mitään.
”En tunne tieteellisiä
yksityiskohtia, mutta käsittääkseni hän siirsi tietoisuuden synaptisen
verkkosukelluksen avulla, samalla tavoin kuin se päätyikin Howardin mieleen”,
Genesis totesi. ”Valitettavasti Weiss kärsi irrottamisprosessista suuresti,
sillä Nero ei ollut halukas lähtemään. Hän on ollut tasapainoton siitä asti.”
Jos Yuffielta
kysyttiin, Weiss oli ollut tasapainoton syntymästään asti. Ei sillä, että hän
olisi asiasta tiennyt, mutta kaikki Tsvietit vaikuttivat olevan syntyjään
vinksahtaneita. Shinra oli tuottanut joukon hirviöitä.
Toisaalta yhtiö oli
käsitellyt myös Cloudia, jota Yuffie ei mieltänyt hirviöksi. Hän tiesi Chocobon
takamuksen kärsivän ahdistuksesta ja ties mistä muusta tapahtuneen takia, mutta
tämä oli joka tapauksessa ihminen, hänen ystävänsä. Ehkä oli väärin tuomita
suoralta kädeltä. Silti oli vaikea olla tuomitsematta Weissia, Rossoa tai
Neroa, nämä eivät edes olleet yrittäneet saada mitään hyvää aikaan.
”On siis mahdollista,
että Markin henkinen tasapaino järkkyy irrotusprosessin takia?” Reeve varmisti,
ja Genesis nyökkäsi vastaukseksi. ”Emme kuitenkaan voi jättää häntä tuohonkaan
tilaan.”
Vincent liikahti
tuolissaan, tämä näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain, mutta pysytteli
kuitenkin vaiti. Miehen kasvoilla oli vaivautunut ilme, mitä tämä mietti? Viime
yötä, kenties? Yuffie keikkui tuolillaan ja yritti keskittyä Reeven ja
Genesiksen keskusteluun, mutta hänen keskittymiskykynsä ei ollut paras mahdollinen.
Häntä painoi huoli Markista, mutta myös muut tapahtumat vaivasivat häntä.
”Mistä saakutista me
tiedämme, että tuohon homppeliin voi luottaa?” Cid murahti yllättäen.
”Cid on oikeassa,
meillä ei ole kuin hänen sanansa. Mistä tiedämme, ettei hän vain kuseta?”
Barret avasi suunsa heti perään. ”Minä en luota yhteenkään helkkarin
SOLDIERiin!”
”Barret, älä viitsi.
Cloudkin on ollut SOLDIER”, Tifa huomautti.
”No, hän on osoitti
aikoinaan olevansa luottamuksen arvoinen”, tumma mies mörähti.
”Tämä rehvastelija sen
sijaan ei ole tehnyt mitään muuta kuin häirinnyt WRO:n toimintaa ja järjestänyt
ihmisiä ennenaikaiseen hautaan”, Cid meuhkasi.
”Hän pelasti Shelken
ja minut”, Yuffie huomautti. ”Ma… Nero olisi luultavasti tappanut minut, jos
Genesis ei olisi puuttunut tilanteeseen. Itse asiassa jo Rosso olisi tappanut
minut Junonissa ilman häntä, ja Vincentin veli olisi saattanut ampua Shelken,
jos Genesis ei olisi tullut hätiin.” Häntä inhotti myöntää, miten paljosta hän
oli velkaa punahiuksiselle miehelle, mutta toisten täytyi kuulla totuus. Oli
asioita, joita ei voinut jättää kertomatta ja joista ei voinut valehdella,
vaikka yleisesti ottaen hänellä oli jokseenkin löyhä suhtautuminen totuuden
venyttämiseen.
”Ja ilman hänen ja
Rosson suunnitelmaa Shelken sieppaamiseksi sinä et olisi edes päätynyt
Junoniin”, Cid huomautti. ”Tai jos he eivät olisi siepanneet Shelkeä myöhemmin,
aiheuttaneet Howardin tilaa ja antaneet teidän jäljittää heidät Mideeliin, et
olisi joutunut vaaraan. Minä sanon, että heitetään hänet vankilaan ja pidetään
siellä. Kuka on samaa mieltä?”
Barret kohotti
asekätensä, mutta kukaan muu ei reagoinut.
”Mikä helkkari teitä
vaivaa?!” Cid murahti.
”Olet oikeassa, Cid”,
Nanaki totesi ja nousi lattialta. ”Genesis on aiheuttanut kaikki nuo asiat,
joista mainitsit. Hän on tehnyt tekonsa, koska on kokenut olevansa velkaa
omille niin sanotuille jälkeläisilleen. Nyt hän on kuitenkin huomannut
virheensä ja yrittää korjata sen. Hän on mies, joka pitää kiinni kunniastaan,
joten meidän pitäisi tukea häntä, ei kääntyä häntä vastaan.”
”Ja mistä tiedät,
ettei hän valehtele?” Barret töksäytti.
”Haistan sen
ihmisistä”, Nanaki vastasi. Yuffie jäi tuijottamaan petoa, hän oli vaikka
kuinka monesti lasketellut tälle luikuria ties mistä pikkujutusta, mutta tämä
ei ollut millään tapaa osoittanut, että olisi epäillyt hänen sanojaan. Pahus,
Nanakin seurassa pitäisi olla jatkossa tarkempi. ”Genesis ei valehtele”, peto
lisäsi. ”Voimme luottaa hänen sanaansa.”
Cid ja Barret
tuhahtivat jotain epämääräistä, mutta eivät käyneet inttämään vastaan. Reeve
vilkuili kaikkia pöydän ääressä istujia.
”Mitä mieltä muut
ovat?”
”Genesis on auttanut
minua paljon ja minä haluan auttaa häntä, mitä hän ikinä tekeekään”, Shelke
ilmoitti. ”Tohtori Valentine keksi minun avullani lääkkeen solurappeumaan, nyt
voimme parantaa hänen tietojensa avulla Tsvietit.”
”Ja antaa heidän
sitten tappaa meidät?” Yuffie puuskahti tytölle. ”Et ole tosissasi!”
”Ehkä hekin voivat
oppia elämään tavallisessa maailmassa”, Shelke vastasi. ”Sinä et halua antaa
kenellekään mahdollisuutta, koska olet idiootti. Ei sillä, että välittäisin
sinun mielipiteistäsi.”
”Shelke, et voi sanoa
noin Yuffiesta”, Tifa huomautti.
”Mutta hän on
idiootti!” tyttö kiljaisi.
”Shelke, hän tuli
pelastamaan sinua”, Genesis lausahti. ”Sinun tulisi olla kiitollinen.”
Yuffien hämmästykseksi
pikkutyttö napsautti suunsa kiinni. Tämä ei näyttänyt iloiselta, mutta eipä
ainakaan laukonut enempää loukkauksia. Ninjaprinsessa päätti antaa olla tämän
kerran, hän oli riidellyt Shelken kanssa tarpeeksi.
”Vincent?” Reeve kysyi,
kun pöydässä oli jälleen hiljaista.
”Minä luotan
Nanakiin”, korpinhiuksinen mies vastasi.
”Minä myös”, Tifa
ilmoitti.
”Cloud?” Reeve
tiedusteli.
Chocobon takamus
säpsähti ja näytti vaivaantuneelta. Tämä hieroi ohimoitaan eikä irrottanut
katsettaan Genesiksestä. Tifa kääntyi vilkaisemaan miestä, ja huolestunut ryppy
ilmestyi tämän kulmakarvojen väliin.
”Cloud?” nainenkin
henkäisi. ”Mikä hätänä?”
”Menen käymään
ulkona”, mies ilmoitti ja nousi pöydästä. Tuoli kirskahti niin, että Yuffieta
kylmäsi. Cloud harppoi huoneen ovelle ja katosi sen ulkopuolelle.
”Olen pahoillani,
Reeve. Päättäkää te muut, miten tästä edetään”, Tifa huomautti ja kiirehti
blondin perään.
Reeven työhuoneeseen
laskeutui täydellinen hiljaisuus. WRO:n johtaja nousi paikaltaan ja kävi sulkemassa
oven, mutta palasi sitten takaisin pöydän ääreen. Kukaan ei sanonut ajatuksiaan
ääneen, mutta Yuffie oli varma, että he kaikki pohtivat samaa asiaa.
Työntäisikö Cloud jälleen kaikki muut syrjään ja vetäytyisi yksinäisyyteen?
Entä jos tämä vajoaisi synkkyyteen, eikö se tarkoittanut, että Sephirothilla
oli taas uusi tilaisuus iskeä? Tifa oli kertonut Yuffielle, että Cloud oli
maininnut jotain sensuuntaista, ettei Sephiroth aikonut jäädä muistoksi. Uhka
tämän paluusta oli siis edelleen olemassa. Toisaalta kenen ruumista tämä nyt
käyttäisi, kun kloonit olivat poissa? Ei kai tämä voinut tunkeutua kenen
tahansa mieleen samalla tavalla kuin Nero oli voinut siirryttyään
maailmanlaajuiseen verkkoon. Ei, Sephiroth oli elämänvirrassa, se oli eri asia.
Yuffien katse naksahti
kuitenkin Genesiksen suuntaan. Tämä oli tavallaan Sephirothin prototyyppi,
omien sanojensa mukaan syntynyt hieman ennen kenraalia. Myös tässä oli
Jenova-soluja, mutta tämä ei ollut Sephirothin klooni. Riittäisivätkö
muukalaisen solut? Yuffie ei tiennyt, hän ei ollut perehtynyt biologiaan
tarpeeksi hyvin.
”Helkkari, jos
Cloudilla nyt pimenee”, Cid jupisi ja nappasi tupakka-askin taskustaan.
Yllättäen Reeve ei sanonut mitään, kun pilotti sytytti savukkeen. ”Tähän
hulluuteen on saatava loppu. Minä en, hitto vie, ala katsella, kun poju
sekoilee! Tifankin takia meidän on tehtävä jotain, saamari sentään, eukko on
raskaana. Cloudilla ei ole nyt varaa kajahtaa!”
”Teemme totta kai
kaiken voitavamme myös Cloudin puolesta”, Reeve huomautti.
”Mikä ystävällänne on
hätänä?” Genesis tiedusteli.
”Ei kuulu sinulle!”
Barret mörähti ja heilutti asekättään äkäisenä.
”Oleellista on, että
tämä juttu on syytä selvittää pian”, Vincent puuttui puheeseen. ”Meidän on
jäljitettävä Tsvietit ja saatava heidät kiinni. Kenties voimme vielä pelastaa
Markin.”
”Autan heidän
nappaamisessaan”, Genesis ilmoitti. ”Kuvittelin saavani heidät ymmärtämään
näkemykseni, mutta kenties se ei ole mahdollista. Autan teitä etsimään heidät,
ja jos tarvetta ilmenee, myös pysäyttämään.”
”Kunhan et vahingoita
Markia!” Yuffie huomautti.
”Pyrin siihen, ettei
ystävällenne käy kuinkaan.”
Huoneeseen laskeutui
uusi hiljaisuus. Shelke puristi Genesiksen pöydällä lepäävää kättä, mutta
kukaan muu ei suhtautunut punahiuksiseen mieheen suopeasti.
”Meidän on aloitettava
etsinnät mahdollisimman pian. Rahoittajamme on itse asiassa jo lähettänyt omat
etsintäjoukkonsa liikkeelle”, Reeve kertoi. ”Meidän tehtäväksemme jää
Deepgroundin piilopaikkojen tutki-”
”Ette löydä niistä
mitään”, Genesis keskeytti. ”Tuhosimme kaiken aineiston, jota emme tarvinneet.
Loput otimme mukaamme tohtori Valentinen käyttöön.”
”No, pitihän se
arvata, helkkari sentään!” Barret täräytti.
”Ehdotan, että jätätte
etsinnät minulle”, punahiuksinen mies jatkoi korstosta välittämättä.
”Ei käy!” Cid toi
mielipiteensä julki välittömästi. ”Vaikka Nanaki sanoo, ettet valehtele, minä
haluan pitää sinua silmällä.”
”Valmistelemme joukot
ja lähdemme tiistaina”, Reeve päätti ja kohotti kätensä. ”Ei vastalauseita.
Markin pelastaminen on tärkeää, mutta olette kaikki olleet reissussa miltei
lakkaamatta. Osa teistä on kärsinyt taisteluvammoja. Lepo on tarpeen, itse
asiassa tarvitsitte enemmän aikaa, mutta tilanne huomioon ottaen…”
Yuffie keikkui
tuolillaan levottomana ja näpräsi paitaansa. Reeve puhui äänellä, jota tämä
käytti silloin, kun ei sietänyt vastaväitteitä, mutta hän ei olisi halunnut
odottaa. Kyllä hän tiesi, että lepo oli tarpeen, mutta asioiden roikkuminen
häiritsi silti.
”Menkää lepäämään.
Tapaamme illalla 7th Heavenissa”, Reeve määräsi. ”Paitsi Shelke, Vincent ja
Yuffie, te jäätte vielä tänne.”
Cid, Barret ja Nanaki
poistuivat paikalta, miehet kiroillen, peto yhtä hiljaisena kuin aina. Yuffie
vilkaisi Genesistä, mutta tämä ei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Toisaalta,
minne tämä olisi mennyt? Ei tällä ollut kotia Edgessä. Mideelin talo taisi olla
tälle kodintapainen paikka.
”Haluan, että käytte
kaikki tarkistuttamassa itsenne”, WRO:n johtaja ilmoitti. ”Shelke ei ole käynyt
tarkistuksissa aikoihin, ja teille kahdelle on tehty kokeita. Jos ymmärsin oikein,
sinuun, Yuffie, on pistetty solurappeumaan tarkoitettua lääkettä?”
”Kyllä”, Yuffie
vastasi ja loi Genesikseen murhaavan katseen. ”Älä luule, että jätän asian
tähän, jos minussa on jokin vialla”, hän ilmoitti punapäiselle miehelle.
”Ei sinussa ole”, tämä
vastasi.
Yuffie tuhahti ja
käänsi miehelle selkänsä. Hän lähti yhtä matkaa Vincentin ja Shelken kanssa
WRO:n sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotolle. Kukaan kolmesta ei sanonut
mitään koko matkan aikana. Sairaanhoitaja otti Vincentin ensimmäisenä vastaan,
kun taas Yuffie joutui jäämään Shelken kanssa odotushuoneeseen.
Tyttö tuijotti seinää
eikä puhunut mitään. Yuffie käveli ilmoitustaulun eteen ja jäi silmäilemään
lappusia lukematta niitä kunnolla kuitenkaan.
”Minä rakastan häntä”,
Shelken etäinen ääni kuului yhtäkkiä hänen selkänsä takaa. ”En tiedä tarkasti,
mitä se tarkoittaa, mutta se on totuus.” Yuffie kääntyi ympäri.
”Ketä? Genesistä?” hän
kummasteli.
”Vincent Valentinea”,
tyttö vastasi ja sai hänet hätkähtämään. ”Minun kuuluisi olla hänen kanssaan,
ei sinun.”
”Emme me ole yhdessä”,
Yuffie korjasi, vaikka olisi halunnut väittää muuta. He eivät kuitenkaan olleet
sopineet Vincentin kanssa mitään eikä hän halunnut Shelken huutelevan
olemattomasta parisuhteesta koko AVALANCHElle.
Tytön silmiin nousi
yllättävän laskelmoiva katse ja tämä jäi miettimään jotain. Yuffie ryhtyi
kulkemaan edestakaisin odotushuoneessa. Hän oli iloinen, että Shelke oli saatu
pelastettua, mutta hän ei olisi silti välittänyt olla tekemisissä tämän kanssa.
”No, eipä hän voi sinusta
oikeasti välittääkään. Kyse on vain jostain ulkonäköasiasta, luulen”, Shelke
jatkoi. ”Minulla on älykkyyttä, jota hän arvostaa. Lisäksi tiedän, mistä hän
pitää. Olen paljon enemmän kuin sinä koskaan. Saat vielä nähdä, että hän
kääntyy puoleeni.”
Yuffieta puistatti.
”Minua ei kiinnosta”, hän sähähti. Hän ei kaivannut Shelkeä sotkemaan hänen ja
Vincentin välejä, kun kaikki oli muutenkin auki.
”Älä sitten tule
sanomaan, etten varoittanut sinua”, Shelke tuhahti. Samassa lääkärin ovi
kävi ja pikkutyttö pyydettiin sisälle, Vincent oli edelleen sairaanhoitajan
puheilla.
Yuffie heittäytyi
sohvalle ja jäi tuijottamaan kattoa. Hän muisti Vincentin kertoneen, että
Shelkellä oli yhä Lucrecian muistot, Nero oli puolestaan sanonut tuntevansa
häntä kohtaan jotain. Sen täytyi tarkoittaa, että toisen tietoisuuden tunteet
saattoivat siirtyä toiselle. Lucrecia oli kaiketi rakastanut Vincentiä, ja nyt
Shelke luuli rakastavansa tätä. Yllättävä mustasukkaisuudenpuuska purskahti
Yuffien mieleen. Hänellä ei ollut oikeutta sanoa mitään, ei ainakaan vielä,
mutta hän ei voinut sietää ajatusta, että Shelke yrittäisi Vincentiä. Likka oli
toki jumiutunut pikkupenskan kroppaan, joten ei ollut pelkoa, että Vincent
todella koskisi tähän. Valitettavasti Shelke voisi silti pilata kaiken Yuffien
osalta, tämä osaisi vetää oikeista naruista, tämä tiesi, mitä miehen entinen
rakastettu ajatteli.
Mitä hän voisi tehdä?
Yuffie ei tiennyt, hän ei halunnut käydä avoimeen sotaan, mutta ei hän voinut
vain luovuttaakaan. Ei nyt, kun Vincent oli näyttänyt hänelle vähintään
keltaista valoa.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!