Projekti S. R.: Luku 31

Projekti S. R.

Luku 31

Yuffie laski Vincentin paidan vuoteelleen ja kiikutti omat vaatteensa pyykkikoriin. Matkalla hän keräsi lattialta muutamia vaatekappaleita, joita ei aikonut enää pukea päälleen, ennen kuin olisi pessyt ne. Hän riisui kaikki yllään olevat vaatteet koriin, kävi pikaisesti pesulla ja palasi makuuhuoneeseensa nykäistyään vielä laastarin pois käsivarrestaan.

Sairaanhoitaja oli ottanut häneltä järkyttävän määrän verta ja muita näytteitä. Tämä oli myös tarkastanut hänen silmänsä, korvansa ja kurkkunsa kuin hän olisi ollut flunssapotilas eikä hullun tiedemiehen uhri. Operaatiota oli seurannut näkötesti, ja Yuffie oli lisäksi määrätty käymään parissa muussa kokeessa seuraavana päivänä. Hänelle ei ollut tehty yhtä perusteellista tarkastusta edes silloin, kun hän oli aloittanut työt. Silti sairaanhoitajan mukaan ei ollut syytä huoleen, hän kuulemma vaikutti täysin normaalilta.

Tutkimusten jälkeen Vincent oli heittänyt Yuffien kotiin ja lähtenyt itse takaisin Kalmiin. Hän ei ollut vastustanut, vaikka olisi oikeastaan halunnut viettää lisää aikaa miehen kanssa. Ehkä toisaalta teki hyvääkin viettää pari tuntia erillään, he olivat olleet viime aikoina hyvin tiiviisti yhdessä. Yuffie ei ollut tottunut sellaiseen kenenkään kohdalla, vaikka vietti harvoin aikaa yksin.

”No niin, katsotaanpa… mitä laittaa päälle illalliselle?” hän höpisi itsekseen ja penkoi vaatekaappinsa sisältöä. Toivottavasti Cloud ehtisi asettua iltaan mennessä. Tämä oli vaikuttanut normaalilta, kun oli tullut Tifan kanssa hakemaan Shelken, mutta toisaalta vain hieman aiemmin tämän kasvoilla oli ajelehtinut selkeitä merkkejä ahdistuksesta. Yuffie ei voinut mitään sille, että oli huolissaan ystävistään. Cloudilla ja Tifalla oli tarpeeksi rankkaa ilman Tsviet-sotkuakin.

Yuffie kaivoi kaapistaan esille mustan hieman puolen reiden alapuolelle ulottuvan hameen, sinivioletin tiukan puseron v-kaula-aukolla, puhtaat alusvaatteet sekä mustat pitkät sukat. Kokonaisuus ei ollut liian juhlava ystävien kanssa vietettävään perjantai-iltaan, muttei turhan arkinenkaan. Vincent oli nähnyt hänet viime aikoina ryvettyneenä kaiken maailman vuorien ja metsien koluamisen jäljiltä, ehkä kannattaisi vaihteeksi näyttää miehelle, että hän oli joskus ihmisenkin näköinen.

Saatuaan vaatteensa vaihdettua Yuffie kiirehti kylpyhuoneeseen meikkipussinsa kanssa. Hän ei ollut muutamaan päivään vaivautunut laittautumaan, koska siinä ei yksinkertaisesti olisi ollut järkeä. Hetken hän vain tuijotti omia kasvojaan peilistä. Hän oli niin tavallisen näköinen, samanlainen kuin kaikki wutailaiset nuoret naiset, hänessä ei ollut mitään erityistä. Hänen mieleensä nousi jälleen kuva Lucreciasta makokristallin sisällä, se nainen oli ollut häneen verrattuna tyrmäävän kaunis. Miksi jotkut saivat kaiken, sekä ulkonäön että älyn? Se oli epäreilua.

Yuffie yritti taikoa kasvoistaan hieman kauniimmat, mutta hän oli poikatyttö. Hän ei hallinnut tätä puolta niin hyvin kuin olisi halunnut. Puuterin ja ripsivärin levittäminen kyllä sujui ja osasi hän jonkinlaiset rajauksetkin tehdä, mutta väreillä leikittely ei ollut hänellä hallussa. Tifa osasi meikata paljon paremmin silloin kun vain viitsi vaivautua. Koska Yuffie ei halunnut näyttää pölähtäneeltä pesukarhulta, hän päätti jättää meikin kuitenkin kevyeksi. Hän toivoi, että illasta tulisi mukava kaikista huolista välittämättä. AVALANCHE oli ansainnut vapaahetkensä, viimeiset viikot olivat menneet murehtiessa.

Kello oli vasta hieman vähän vaille seitsemän, kun Yuffie oli jo valmiina. Hän arpoi, lähtisikö jo kävelemään 7th Heaveniin vai odottaisiko vielä hetken. Tifa ja Cloud halusivat varmasti omaa aikaakin, joten seurana olisivat luultavasti vain lapset ja Shelke, mahdollisesti myös Shera ja Cid, joista edellinen laittaisi hänet vain hommiin. Hän istahti sängylle ja rutisti Vincentin paidan syliinsä. Valitettavasti se ei tuoksunut miehelle vaan pyykinpesuaineelle ja Yuffielle itselleen. Mikä sääli.

Hän laski vaatteen takaisin sängylle ja päätti lähteä matkaan, ennen alkaisi pohtia asioita liikaa. Hän oli koko päivän vatvonut päässään kaikkea mahdollista Vincentiin liittyvää, nyt saisi riittää. Tämän illan hän pitäisi vain hauskaa, rentoutuisi ja nauttisi ystäviensä seurasta. Liiallinen ajatteleminen olisi loppupäivän ajan täysin kielletty.

Yuffie sieppasi ladatun puhelimen ja avaimet mukaansa. Hän kiskoi kengät pikaisesti jalkaan ja takin päälleen, ennen kuin lähti kotoa. Välillä tuli ihmeteltyä, miksi hän maksoi vuokraa, kun vietti asunnossa niin vähän aikaa.

7th Heavenissa ei ollut asiakkaita. Tifan ei olisi kannattanut pitää baaria taas suljettuna, tätä menoa siellä ei enää pian kävisi ketään. Aikoiko nainen kenties sulkea sen lopullisesti? Pienen vauvan kanssa kapakan hoitaminen saattoi olla melkoisen mahdoton tehtävä.

Yuffie heivasi takkinsa naulakkoon ja käveli peremmälle. Cid ja Barret olivat linnoittautuneet nurkkaan, Tifa kattoi kahta yhteen työnnettyä pöytää ja pikkutytöt istuivat syrjemmällä Shelken kanssa. Sheraa, poikia ja Cloudia ei näkynyt.

”Hei”, Yuffie tervehti ystäväänsä ja nappasi lautaspinon tältä. ”Sinun ei pitäisi nostella mitään raskasta.”

”Eivät lautaset niin paljon paina”, Tifa kuittasi, mutta siirtyi asettelemaan ruokailuvälineitä, kun Yuffie laittoi lautasia.

”Kaikki hyvin? Cloud näytti vähän synkältä aiemmin.”

”Häntä vaivaa se, ettei hän muista. Hän sanoo, että hänen pitäisi muistaa jotain, mutta hän ei tavoita muistoa kuitenkaan”, Tifa kertoi. ”Ehdotin, että hän menisi puhumaan jollekulle ammattilaiselle, mutta hän ei halunnut.”

”Ehkä hän muistaa vielä, kun aikaa kuluu”, Yuffie ehdotti. ”Koetetaan olla tänään murehtimatta, me tarvitsemme kaikki hieman hauskanpitoa.”

”Olet oikeassa”, Tifa myönsi ja kävi hakemassa laseja. Yuffie kiirehti naisen perään ja nappasi itsekin useamman lasin kaapista. Heitä oli melkoinen porukka, Shera oli varmaan huhkinut keittiössä koko sen ajan, kun muut olivat istuneet palaverissa.

Tifa vilkaisi olkansa yli baarissa istuvia miehiä, jotka näyttivät uppoutuneen omaan keskusteluunsa. Seuraavaksi nainen katsahti lasten suuntaan. Yuffie laski kaksi viimeistä lasia paikoilleen ja vilkaisi kattausta tyytyväisenä, kaikki oli kunnossa, vain ruoka ja syöjät puuttuivat.

”Sinulla on varmaan jotain kerrottavaa minulle”, vanhempi nainen huomautti ja siirtyi hänen viereensä. Tämä kiepsautti käden hänen ympärilleen ja rutisti kevyesti. ”Eikö olekin?”

”Ei?” Yuffie yritti ehdottaa. Pahuksen Tifa, joskus tämä oli aivan liian utelias!

”Hmm, sain hieman toisen käsityksen, kun juttelin Vincentin kanssa aamulla”, tämä väitti.

”Mitä hän sanoi?”

”Ei hänen tarvinnut sanoa, kuulin sen hänen äänestään ja olen nähnyt sen jo kauan”, Tifa selvitti.

”Mitäh?” Yuffie älähti, mutta madalsi ääntään, kun Barret ja Cid katsahtivat heidän suuntaansa. ”Minkä sinä olet nähnyt kauan?”

”Sen, että pidät Vincentistä”, Tifa kuittasi. ”Kaikki se kiusaaminen. Kuvittelitko todella, ettemme me muut ole tienneet, että olet ollut puolittain tosissasi?”

Yuffie ei vastannut. Hän oli uskotellut itselleen varsin tehokkaasti, että kyse oli ollut kaiken aikaa pelkästä leikistä ja Vincentin kiusaantuneisuudella itsensä huvittamisesta. Valitettavasti Tifan teoria saattoi osua oikeampaan.

”Huomasin sen myös Vincentistä jo jokin aika sitten”, Tifa jatkoi. ”Olin ensin aika yllättynyt, mutta toisaalta… sinä olet viehättävä nuori nainen, kukapa sinusta ei kiinnostuisi?”

”No, en kyllä keksi, miksi Vincent kiinnostuisi minusta”, Yuffie huomasi myöntävänsä. Asia oli vaivannut häntä jo hyvän aikaa.

”Tuo ei kuulosta minun tuntemani Yuffien vastaukselta. Hän sanoisi: ’Olen aina tiennyt sen, koska olen Planeetan pelastaja, Wutain upea valkoinen ruusu ja kaikkien ihailun kohde!’”, Tifa huomautti. ”Sinä olet fiksu, nätti, aito ja lämmin ihminen. Siinä on jo monta syytä olla kiinnostunut sinusta. Minä olen todella iloinen tästä käänteestä. Vincent tarvitsee jonkun rinnalleen – ja sinä myös.”

Yuffie vilkaisi ystäväänsä, joka hymyili hänelle. Tifa todellakin näytti iloiselta kaikista murheista huolimatta.

”En minä vielä tiedä, tuleeko tästä mitään”, hän supisi. ”Älä puhu muille, jooko?”

”Vincent pyysi samaa, minun huuleni ovat sinetöidyt”, Tifa naurahti. ”Mutta minusta sinun vain pitäisi kertoa Vincentille, mitä mielessäsi on. Siten asiat parhaiten selviävät.”

”Minä… en uskalla.” Yuffie ei voinut uskoa todeksi, että oli tunnustanut jotain tuollaista ystävälleen. He olivat monesti puhuneet Tifan kanssa miesasioista, mutta hänen osaltaan se oli aina ollut vain puolivakavaa läpänheittoa. Ei hän ollut ollut palavasti rakastunut yhteenkään niistä kundeista, joita oli deittaillut. Ei sillä, ei hän osannut määritellä tunteitaan Vincentiäkään kohtaan, mutta ainakin kyse oli jostain isommasta, jostain vakavammasta.

”Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt meidän Yuffiellemme?” Tifa puhahti hymyssä suin. ”Taidat tykätä hänestä tosissasi. Älä huoli, kyllä kaikki vielä järjestyy, luota minuun. Minä tunnen teidät molemmat.”

”Niin kai sitten”, Yuffie jupisi, vaikkei sillä hetkellä ollut ollenkaan asioiden järjestymisestä. Hän olisi halunnut kertoa Shelken puheista, mutta jätti kuitenkin sanomatta. Tifa ei luultavasti olisi ottanut kuuleviin korviinsakaan, kukaan muu ei tuntunut näkevän Shelken huonoja puolia.

”Juuri niin”, brunetti ilmoitti. ”Ja nyt vietetään hauska ilta, etkös sinä juuri sitä halunnut?”

”Kyllä vain, Wutain valkoinen ruusu on valmis pitämään hauskaa!” Yuffie huudahti ja virnisti leveästi. Tänä iltana hän yrittäisi oikeasti karkottaa negatiiviset ajatukset.

”Niin sitä pitää”, Tifa vastasi. ”Vincent ja Reeve tulevat varmasti pian. Mennään katsomaan, tarvitseeko Shera apua.”

Yuffie irvisti ystävälleen, mutta seurasi tätä kuitenkin keittiöön. Ehkä hän selviäisi koettelemuksesta, jos ei joutuisi tekemään mitään turhan vaativaa. Toisaalta Tifa kyllä tiesi jo, ettei hänelle kannattanut antaa monimutkaisia keittiöhommia tehtäväksi.

~o~

Pari kolme tuntia oli vierähtänyt varsin rentouttavissa merkeissä. Vincent oli hyvillään huomatessaan, että jopa Cloud oli pystynyt juttelemaan muiden kanssa. Blondi mies oli kyllä juonut aterialla tavallista enemmän, mutta ainakaan tämä ei näyttänyt vaeltavan murheenalhossa, kuten Yuffie oli asian ilmaissut, kun hän oli aiemmin päivällä heittänyt tytön kotiin.

Lapset ja Shera olivat palauttaneet entisen terroristijärjestön jäsenet takaisin normaaliin arkeen kertoilemalla jokapäiväisestä elämästä. Nainen työskenteli nykyisin korjaamolla, joka oli erikoistunut lentolautoihin ja muihin erityiskulkuvälineisiin. Korjaamon elämästä riitti useampikin tarina, jotka olivat virkistäviä kaikessa tavallisuudessaan. Myös lapset olivat hoitaneet osansa seuranpidosta. Vaikka Tifa oli käskenyt näitä käyttäytymään hyvin, nämä olivat koko ajan pyrkineet olemaan äänessä. Vincent myönsi olevansa helpottunut, kun nelikko vihdoin saatiin komennettua yläkertaan nukkumaan.

”Vince, otatko sinä konjakkia?” Cid huikkasi baarin puolelta, kun pöytää alettiin siivota. ”Antaa eukkojen hoitaa tuo puoli.” Pilotti kaatoi jo pullosta juomaa laseihin, joita oli nostanut tiskille viisi kappaletta. Tifa tuskin ilahtuisi kalliin konjakin näpistämisestä, mutta koska nainen osasi varsin hyvin ilmaista mielipiteensä itsekin, Vincent ei katsonut tarpeelliseksi huomauttaa asiasta.

”Kauheaa sovinismia!” Yuffie älähti. ”Voisitte ainakin kantaa painavimmat astiat!”

Vincent, Cloud ja Reeve ottivat tarjoiluastiat ja raahasivat ne keittiöön, ennen kuin liittyivät Cidin ja Barretin seuraan.

”Pehmoile tuolla tavalla, ja saat aina kantaa astioita Tifalle”, Cid huomautti Cloudille.

”Cid, pidäpä suusi. Cloud käyttäytyi oikein mallikkaasti, ottaisit oppia”, Shera tölväisi pöydän suunnasta.

”Aina motkottamassa”, pilotti jupisi.

”Shera on oikeassa, kuuntelisit häntä enemmän”, Vincent huomautti. Cid ei käynyt vänkäämään vastaan vaan sytytti tupakan.

Miehet joivat konjakkinsa rauhoittavan hiljaisuuden vallitessa. Yuffie kuului höpisevän kauempana Sheran kanssa uusista muotivirtauksista, ilta oli todellakin arkinen, sellainen kuin kaikkien iltojen olisi kuulunut olla. Kun Cid ja Barret ryhtyivät keskustelemaan korston uusimmasta autohankinnasta, Vincentin katse harhaili naisten suuntaan. Yuffie oli pukeutunut harvinaisen asiallisesti, hame tosin oli jälleen kerran lyhyt, mutta paita peitti vatsan. Tosin se oli niin tiukka, ettei jättänyt mitään arvailun varaan. Sinisenvioletti väri puki joka tapauksessa tyttöä.

Vincent puisteli päätään. Hän oli syvemmällä suossa kuin oli kuvitellutkaan, hän ei voinut vain perääntyä loukkaamatta Yuffieta verisesti. Luultavasti hän pilaisi heidän välinsä lopullisesti. Toisekseen hän ei halunnut perääntyä. Tieto tuli yllätyksenä, hän ei osannut suhtautua siihen. Miksi kaikista mahdollisista naisista Yuffie, joka oli kaikilla mahdollisilla tavoilla hänen vastakohtansa? Vincent tiesi, ettei hänen olisi pitänyt sotkeutua yhteenkään naiseen, ei hänen taustallaan, mutta kaikkein vähiten hänen kannatti sekaantua Yuffieen ja saastuttaa tämä omilla synneillään.

Toisaalta hän oli jo tehnyt sen. Tytön seura oli vaikuttanut häneen odottamattomalla tavalla, tavalla, johon hän ei olisi koskaan uskonut. Hän osasi nykyisin nauttia tämän läsnäolosta niin levotonta kuin se olikin.

Yhtäkkiä Yuffie katsahti Vincentin suuntaan. Tämä hymyili, punastui kevyesti ja kääntyi taas Sheran puoleen häkeltynyt ilme kasvoillaan.

”Shivan perse sentään, Valentine…” Cid mutisi ja sai Vincentin katseen suuntaansa. ”Tuijotitko sinä juuri Yuffieta?”

”En”, Vincent totesi. Hän oli katsonut, ei tuijottanut. Nyt hän käänsi selkänsä baarille ja nojasi kyynärpäänsä tiskille. Cid oli ehtinyt tumpata tupakkansa ja sytyttää seuraavan, Cloud taas oli vaihtanut konjakin olueen. Tämä näytti tosiaan juovan tänään tavallista enemmän, mutta toisaalta palaveri oli aiheuttanut tälle päänvaivaa.

Barret jatkoi juttua autosta, joten Vincentille jäi seuraksi juuri tuoppiinsa hukuttautuva blondi mies ja Reeve, joka näytti yhtä lailla vaipuneen omiin ajatuksiinsa.

”Vincent, muistatko sinä kaiken, mitä sinulle tapahtui vuosia sitten?” Cloud kysäisi yhtäkkiä ja kohotti sinisen katseen anovana hänen suuntaansa. Hän huokaisi, tätä aihetta hän ei olisi halunnut välttämättä käsitellä juuri nyt. Itse asiassa hän halusi puhua vielä vähemmän menneisyydestään kuin Yuffien katselemisesta.

”En kaikkea, osa muistikuvista on hämärtynyt, osa luultavasti kadonnut kokonaan”, hän kuitenkin vastasi rehellisesti. Kenties tieto helpottaisi Cloudin tuskaa.

”Oletko yrittänyt saada muistosi takaisin?” tämä kuitenkin jatkoi.

”En ole kokenut sitä tarpeelliseksi.” Kyllä, oli kysymyksiä, joihin hän kaipasi vastauksia, mutta joskus oli vain parempi antaa olla. ”Cloud, joskus sillä, että unohdamme, on merkitystä. Ehkä kaikkea ei kuulu muistaa, ehkä on parempi, ettemme muista kaikkea.”

”Minusta tuntuu kuin minun pitäisi…”

”Muistot eivät palaa sillä, että rääkkäät päätäsi. Sinun on annettava niille aikaa”, Reeve puuttui puheeseen. ”Nappaamme Tsvietit, vaikket muistaisikaan kaikkea menneisyydestäsi. Älä aseta turhia paineita itsellesi.”

”Genesis vaivaa minua, eivät Tsvietit”, Cloud tuhahti. ”Hetkittäin minusta tuntuu kuin olisin kuullut hänestä, mutta seuraavalla hetkellä hän vaikuttaa täysin vieraalta.”

”Pidämme häntä tarkasti silmällä, en usko, että meillä on syytä huoleen”, Reeve vastasi.

Vincent luotti WRO:n johtajaan, hän luotti myös Nanakiin, mutta silti häntä huolestutti. Mitä Cloud ei muistanut? Oliko tämä tuntenut Genesiksen menneisyydessään ja kuinka hyvin? Vaikkakin Cloudin asema oli ollut alhaisempi, tämä oli Vincentin tietojen mukaan ollut läheisissä tekemisissä SOLDIERien kanssa. Tosin Vincent ei tiennyt kaikkia yksityiskohtia.

Oli kuitenkin parempi jättää kysymykset esittämättä. Cloud ei kaivannut lisää painostusta, luultavasti tämä painosti itse itseään jo tarpeeksi. Kunpa tämä ei vain vajoaisi liian syvälle menneisyyteensä.

”Genesis ei ole vaaraksi”, utuinen ääni kuului miesten viereltä. Shelke oli ilmestynyt paikalle. Tämä oli lähtenyt yhdessä Tifan kanssa yläkertaan hetkeä aiemmin. Kun Vincent vilkaisi ympärilleen, hän huomasi brunetin liittyneen kahden muun naisen seuraan. ”Vincent Valentine, onko sinulla hetki aikaa?”

Muut miehet kohottelivat kulmiaan, kun Vincent suoristautui. Hän ei olisi halunnut keskustella Shelken kanssa, mutta oliko hänellä vaihtoehtoja? Kun hän seurasi pikkutyttöä keittiöön, hän tunsi katseiden porautuvan takaraivoonsa.

Shelke istui pöydän ääreen, mutta Vincent jäi seisomaan. Yksikään keskustelu tytön kanssa ei ollut päättynyt hyvin, jokaisella kerralla tämä oli rynnännyt pois paikalta. Voisiko hän tehdä mitään toisin, estää samaa toistumasta uudelleen?

”Shelke, tämän on loputtava”, Vincent aloitti.

”Minä luulin, että tohtori Valentine välitti minusta”, tyttö kuitenkin ilmoitti samaan aikaan. ”Mutta hän… hän sanoi, ettei tarvinnut enää minua. Se tuntui pahalta.”

Vincent ei tiennyt, mitä sanoa. ”Olen pahoillani, että hän oli sinulle pettymys”, hän lausahti. Hän ei ollut vieläkään sisäistänyt kunnolla, että hänellä todella oli velipuoli, josta isä ei ollut koskaan maininnut. Jos nuoremman Grimoiren puheet pitivät paikkansa, miksi isä oli jättänyt hänet ja äidin? Jos Vincent oli ollut niin tärkeä, miksi tämä oli lähtenyt? Miksi tämä ei ollut koskaan sanonut mitään hyvää hänelle?

Jälleen kysymyksiä, joihin Vincent ei koskaan saisi vastauksia.

”Muistatko sen piknikin puutarhassa?” Shelken kysymys tunkeutui yhtäkkiä hänen tajuntaansa ja katkaisi ajatusketjun.

”Mitä?”

”Olit nukahtanut puun juurella, kun saavuin. Herätin sinut ja söimme lounasta samassa paikassa, meidän paikassamme”, Shelke selitti. ”Sinä syötit pähkinöitä minulle, pistaasipähkinöitä, jos muistan oikein.” Tyttö jatkoi piknikin kuvailua yksityiskohtaisesti.

Vincent otti tukea tiskipöydästä. Kyllä, hän muisti tuon hetken varsin hyvin, se suorastaan piirtyi hänen mieleensä Shelken sanojen myötä. Ei hän sitä varsinaisesti halunnut edes unohtaa, mutta se oli mennyttä, se oli kohtaus ajalta, joka ei palaisi.

”Silloin kaikki oli vielä hyvin”, Shelke huomautti ja nousi pöydän äärestä. ”Vincent, olen niin pahoillani, että… että asiat ovat muuttuneet.”

”Shelke, sinä et –”

”Ne voivat muuttua uudestaan.”

Samassa keittiön ovi kävi ja Yuffie astui sisälle. Tämän kasvoilla oli ärtynyt ilme, Vincent ei tiennyt miksi.

”Shelke, Tifalla on sinulle asiaa”, tyttö ilmoitti.

”Myöhemmin. Mene pois”, Shelke tuhahti.

”Hän sanoi, että se on kiireellistä. Älä pakota minua hakemaan häntä tänne”, Yuffie kuitenkin töksäytti.

Tytöt tuijottivat hetken toisiaan. Kumpikin näytti olevan raivoissaan, mutta yllättäen Shelke luovutti.

”Voitit tämän erän”, pikkutyttö ilmoitti astuessaan ovesta ulos ja pamauttaessaan sen perässään kiinni.

”Vincent?”

Vincent katsoi Yuffieta, tämä seisoi aivan hänen edessään huolestunut ilme kasvoillaan. Tämä oli aidosti huolissaan hänestä, vaikkei tiennyt, mitä oli tekeillä? Tyttö kohotti kätensä ja sipaisi hänen hiuksensa toiselta puolelta korvan taakse. Ajattelematta Vincent tarttui käsivarteen ja nykäisi Yuffien lähemmäs. Tyttö tömähti hänen rintaansa vasten, ja hän kietoi kätensä tämän ympärille.

Yuffie oli niin pieni. Tämä tuntui lämpöiseltä ja tuoksui raikkaalle omenalle. Yuffie oli todellinen, oikea, elävä ihminen. Tämän kädet lepäsivät hänen olkapäillään ja silmät katsoivat häneen kysyvinä.

Yuffie ei ollut Lucrecia. Tämä ei esittänyt selittämättömiä anteeksipyyntöjä, ei kummitellut haudan takaa. Tämä eli ja hengitti, oli tässä ja nyt eikä ollut ryntäämässä toisen miehen syleilyyn. Lucrecia ei ollut koskaan katsonut Vincentiä samalla tavoin kuin Yuffie nyt katsoi häntä.

Voisiko olla mahdollista..? Vincent ei osannut kuvitella itselleen minkäänlaista suhdetta, hän ei edes tiennyt, mistä olisi pitänyt aloittaa. Silti jostain mystisestä syystä Yuffien halaaminen tuntui hyvältä ja oikealta, vaikka oli satoja syitä, miksi se oli väärin. Tyttö oli kuitenkin antanut ymmärtää, ettei välittänyt ikäerosta tai muustakaan…

Vincent painoi toisella kädellä Yuffien itseään vasten ja siirsi toisen tämän niskaan. Hän kumartui tytön puoleen ja hipaisi huulilla tämän huulia. Ne maistuivat erilaisilta kuin aiemmin, makeammilta, ja olivat tahmeammat. Yuffie nousi varpailleen ja pusertautui vasten Vincentin huulia. Hän tunsi väristyksen sisällään ja antoi luomiensa sulkeutua. Varpaillaan seisoessaankin Yuffie oli todella lyhyt, Vincent olisi halunnut nostaa tämän syliinsä, ettei olisi joutunut kumartumaan niin paljon, mutta hän ei ehtinyt viedä ajatustaan toteutusasteelle, kun häiritsevä ääni sai hänet avaamaan silmänsä uudestaan.

Keittiön ovi narahti auki. Yuffie kavahti kauemmas Vincentistä ja ryhtyi suoristamaan paitaansa, kun Tifa astui sisälle. Brunetin katse porautui suoraan heidän suuntaansa.

”Anteeksi”, tämä naurahti. ”Kahvi on loppu baarin puolelta, ja ajattelimme Sheran kanssa juoda kupilliset…”

”Tiesit varsin hyvin, että tulin tänne, senkin tirkistelynhalui-” Yuffie aloitti.

”Hmm, käskit minun pysytellä hiljaa. Oletin sen tarkoittavan, ettet itsekään tee mitään, mikä voisi paljastaa tilanteen toisille”, Tifa huomautti ja iski silmää. Tämä käveli sisään keittiöön, nappasi kahvipaketin ja kulki takaisin ovelle. ”Olisit muuten voinut varoittaa, ennen kuin käytit minua tekosyynä Shelken häätämiseen”, tämä huomautti vielä, ennen kuin katosi baarin puolelle.

Yuffie jäi häilymään paikalleen, ja Vincent rykäisi. Tifan saapuminen oli rikkonut tunnelman, mutta onneksi kyseessä oli ollut brunetti eikä esimerkiksi tämän avomies. Ei sillä, että Cloud olisi kertonut kenellekään. Tämä olisi vain luultavasti häkeltynyt niin perinpohjaisesti, että muut olisivat tulleet uteliaiksi. Cid oli muutenkin osoittanut jo epäilyttävää kiinnostusta Vincentin asioita kohtaan.

”Meidän pitäisi ehkä liittyä muiden seuraan”, hän ehdotti lopulta.

”Yhym… minä menen ensin”, Yuffie vastasi ja karkasi keittiöstä.

Vincent veti syvään henkeä. Hänen olisi pian päätettävä jotain, mitä tahansa. Shelke olisi saatava kuriin, joten ehkä tästä täytyisi keskustella Reeven kanssa. Jos toinen tietoisuus oli mahdollista irrottaa kehosta… tosin Vincent ei ollut aivan varma, oliko Shelken kohdalla kyse enää Lucrecian tietoisuudesta vai ainoastaan muistoista. Jos jälkimmäisistä, Shelke oli varmasti onnistunut jättämään pysyvät muistijäljet aivoihinsa kertaamalla tapahtumia mielessään. Jälleen Vincent tunsi suunnatonta kiusaantumista, edes mikään Yuffien tekemä tai sanoma asia ei ollut koskaan vaivannut häntä tällä tavoin. Shelken puheet ja pelkkä ajatus tälle kuulumattomista muistoista aiheuttivat pahan olo, jota Vincent halusi vain paeta.

Shelke ei kuitenkaan ollut ainoa, jonka suhteen oli tehtävä päätöksiä. Oli epäreilua Yuffieta kohtaan soutaa ja huovata edestakaisin, Vincent oli tahtomattaan loukannut tyttöä jo tarpeeksi. Asiat oli puhuttava selviksi, vaikkei hän oikeastaan tiennyt itsekään, mille polulle oli lähtemässä.

Vincent poikkesi vielä miestenhuoneessa, ennen kuin palasi ystäviensä seuraan. Shelke istui kuin tatti Tifan vieressä ja näytti kiukkuiselta, mutta ainakaan tämä ei ollut karannut ulos. Sekin oli edistystä. Silti Vincent tiesi, että hänen oli kerrottava Reevelle, millainen Shelken tilanne tarkalleen ottaen oli. Tifalla ja Yuffiella oli jonkinlainen käsitys asiasta, mutta ei kokonaista kuvaa näilläkään.

Loppuilta sujui välikohtauksitta. Puolenyön aikaan Shera ilmoitti haluavansa kotiin, ja Cid suostui jopa lähtemään mukisematta. Barret poikkesi yläkertaan vilkaisemaan nukkuvia lapsia, ennen kuin lampsi tämäkin ulos, Reeve puolestaan oli liuennut paikalta jo tuntia aiemmin. Nanaki oli käpertynyt nukkumaan pöydän alle, ilmeisesti peto aikoi jäädä yöksi.

”Tarvitsetko kyydin?” Vincent kysyi Yuffielta, kun he kiskoivat takkeja niskaansa eteisessä.

”En välttämättä, mutta kyllä se kelpaisi”, tämä vastasi ja hymyili.

”Minulla olisi vähemmän huolestunut olo, jos Vincent heittäisi sinut kotiin”, Tifa huomautti ja iski jälleen silmää. ”Eikö sinullakin, Cloud?”

”Hmm… mitä?” blondi kummasteli. ”Kaiketi se on viisasta.”

”Tifan hermojen takia minun lienee pakko suostua”, Yuffie naurahti.

He toivottivat hyvät yöt Cloudille ja Tifalle ja astuivat syysyöhön. Taivaalla roikkui synkkiä pilviä, jotka olivat peittäneet kuun kokonaan näkyvistä, mutta vettä ei onneksi vielä tullut. Yuffie oli yllättävän hiljaa koko automatkan, tämä vain näpräsi hamettaan ja tuijotteli ulos ikkunasta. Näytti melkein siltä kuin tyttö olisi miettinyt jotain, mikä oli harvinaista. Ei Vincent epäillyt, etteikö Yuffie ajatellut paljonkin, mutta ei tämä yleensä ollut kovin mietteliään näköinen.

Kun Vincent pysäytti auton, Yuffie naksautti turvavyön auki ja tarttui kahvaan.

”Yuffie, meidän pitäisi puhua”, hän sanoi ja sammutti auton moottorin. Hän kuuli tytön henkäisevän.

”Okei…” tämä mutisi. ”Minä ensin! Tiedän, mitä sinä ajattelet. Olet jo sanonut, että olen liian nuori ja typerä enkä ollenkaan sopiva sinul-”

”En ole missään vaiheessa sanonut sinun olevan typerä”, Vincent keskeytti, ”enkä ollut sanomassa niin nytkään.”

”Ai?”

”Minä… en ole ajatellut enää koskaan tapailevani ketään”, mies jatkoi. Hän puristi rattia ja haki sanoja, oli vaikea koota ajatuksiaan puheeksi, kun ei ollut jäsennellyt niitä riittävästi omassa mielessään. ”En ole ylipäätään pohtinut tulevaisuuttani kovin tarkkaan. Olen vain mennyt virran mukana ja tarttunut minulle tarjottuihin mahdollisuuksiin, koska en tiedä, mitä haluan elämältäni. Sellaisen ihmisen, joka on täysin hukassa itsensä kanssa, ei pitäisi sotkea muita omiin ongelmiinsa.”

”Eli kaikki tapahtunut on ollut yhtä suurta virhettä, etkä halua olla enää missään tekemisissä minun kanssani?” Yuffie parahti.

Vincent päästi irti ratista ja käänsi katseensa tyttöön, joka hapuili jälleen ovenkahvaa.

”Voisitko lakata laittamasta sanoja suuhuni, Yuffie?” hän pyysi. Tytön käsi tärisi, tämä oli ehtinyt tehdä jo omat johtopäätöksensä tilanteesta. ”En osaa enää sanoa, olenko tehnyt virheen. Olisitko… loukkaisiko sinua… jos haluaisin ottaa asiasta selvää kaikessa rauhassa?”

”Mitä se tarkoittaa?” ninjaprinsessa kysyi. Vincent nielaisi ja tarttui tämän vasempaan käteen.

”Se tarkoittaa, että haluan katsoa, mihin tämä polku vie, mutten uskalla vielä luvata sinulle mitään”, hän vastasi. Yuffien sormet puristivat hänen kättään, ja tyttö päästi irti kahvasta. Vihdoin tämä kääntyi katsomaan häntä, pimeässä autossa oli mahdoton lukea tämän ilmettä, mutta tunnelma oli keventynyt muutaman asteen.

”Tarkoittaako se, että voit jäädä yöksi?” tyttö kuiskasi melkein ujosti. Silti Vincent oli varma, että tämän huulille oli juuri noussut tuttu virnistys.

Vincent pohti hetken, ennen kuin nyökkäsi. Hän päästi irti Yuffien kädestä ja napsautti oman turvavyönsä auki. Tyttö oli jo noussut autosta, kun hän oli saanut avaimet virtalukosta ja avattua oven. Hän lukitsi auton, ennen kuin seurasi Yuffieta talon alaovelle.

Kun he pääsivät toiseen kerrokseen, rappukäytävään räpsähtivät valot. Tuttu naisihminen seisoi kädet vyötäröllään oman asuntonsa edustalla ja tuijotti heitä vihainen ilme kasvoillaan.

”Mikä aika tämä on koluta rapussa?” tämä sähähti. Yuffie jatkoi kapuamista seuraavaan kerrokseen kuin ei olisi kuullutkaan, joten Vincent seurasi esimerkkiä. Ilmeisesti tyttö oli tottunut naapurinsa purkauksiin. ”Ja sinä taas, nuorimies! Ei ihme, että taloyhtiön vesilasku kasvaa koko ajan, kun täällä asustaa ylimääräisiä. Minä kyllä teen tästä ilmoituksen isännöitsijälle!”

Yuffie ei reagoinut vieläkään vaan harppoi viimeiset raput ylös ja kiirehti omalle ovelleen. Vincent oli suorastaan hämmästynyt tytön itsehillinnästä, sillä hän oli puolittain olettanut tämän ryhtyvän kiljumaan naiselle. Vasta kun he olivat päässeet asuntoon sisälle ja ovi oli turvallisesti suljettu, hän kysäisi, mistä moinen rauhallisuus johtui.

Ninjaprinsessa laittoi valot eteiseen, heitti avaimet kulhoon ja ryhtyi aukomaan kenkiensä nyöritystä. Lyhyt hame nousi häiritsevän ylös, kun tämä ei vaivautunut kyykistymään, ja Vincent pakottautui keskittymään omiin kenkiinsä. Tällä kertaa hänellä vain sattui olemaan tavalliset bootsit, jotka oli nopeasti riisuttu.

”Se akka iski minuun heti silmänsä, kun muutin tänne”, Yuffie kertoi. ”Viikon päästä sain nimettömän lapun postiluukusta, siinä valitettiin, että kävelen liian äänekkäästi. Pari viikkoa myöhemmin hän valitti minulle rapussa, että asunnostani kuuluu outoja ääniä. Sitten hän onnistui vielä vakuuttamaan isännöitsijänkin ja sain varoituksen. En halua enempää, joten olen yrittänyt pitää matalaa profiilia. Uuden asunnon etsimisessä olisi kamala vaiva, enkä edes vietä täällä niin paljon aikaa.”

Tyttö suoristautui ja potki kengät jaloistaan. Tämä riisui vielä takkinsa ja ripusti sen naulakkoon Vincentin seuratessa esimerkkiä.

”Haluatko vielä jotain? Minulla on ainakin teetä”, Yuffie kysäisi. Vincent puisteli päätään.

”Ei kiitos, luulen, etten tarvitse enää mitään tänään.”

”Shera oli valmistanut melkoisen aterian sillä välin, kun me kokoustimme. Leviathan, osaisinpa minäkin kokata sillä tavoin!” tyttö pohdiskeli. ”Koulutukseeni ei kuulunut kovin paljon ruuanlaittoa, mutta opin kuitenkin jotain. Äiti tykkäsi laittaa ruokaa, vaikkei hänen olisi tarvinnut. Isän en nähnyt koskaan tekevän mitään niin sanottuja naisten töitä, meillä oli palvelijat sitä varten…”

Jälleen tyttö höpötti lakkaamattomalla syötöllä. Vincent seurasi tätä olohuoneeseen ja kuunteli puhetta Wutaista, omituisista perinteistä ja Yuffien seikkailuista ympäri Planeettaa. Puolet jutuista taisi olla palturia tai ainakin vahvasti liioiteltuja, mutta hän ei vaivautunut huomauttamaan asiasta. Oli oikeastaan mukavaa antaa toisen puheiden soljua korvista sisään, siinä oli jotain tuttua ja turvallista. Kukapa olisi uskonut, että hän vielä ajattelisi Yuffiesta niin?

Yhtäkkiä tytön lause jäi kesken ja tämä haukotteli leveästi. ”Umm, pitäisi varmaan mennä nukkumaan…” tämä mutisi ja nousi tyynyltä, jolla oli istunut. ”Käyn vain pikaisesti pesulla.”

Kun Yuffie katosi kylpyhuoneeseen, Vincent ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Nukkuisiko hän jälleen sohvalla vai tytön vieressä tämän sängyssä? Kaiken lisäksi hän oli pukenut ylleen mustat farkut, joissa olisi varsin epämukava nukkua. Juuri nyt hän olisi antanut paljon olohousuista ja t-paidasta, mutta hän ei ollut ajatellut päätyvänsä yöksi minnekään muualle kuin omaan kotiinsa.

Yuffie kuului kulkevan makuuhuoneeseen, joten Vincent päätti vuorostaan mennä pesemään kasvonsa. Kenties oli vastuutonta siirtää päätös toisen harteille, mutta toisaalta oli kyse Yuffien kodista ja tämän säännöistä.

Kun Vincent palasi, olohuoneeseen ei ollut ilmestynyt lakanoita. Eteisen valot oli sammutettu, itse asiassa koko asunnossa oli pimeää lukuun ottamatta makuuhuonetta, josta kajasti yölampun valo. Hän suuntasi sitä kohti ja löysi Yuffien keräämästä muutamia tavaroita lattialta. Tytöllä oli yllään yksinkertainen toppi ja ohuen pyjamahousut. Vincent kohotti näylle kulmiaan, hän ei ollut uskonut, että Yuffie edes omistaisi säädyllisiä yövaatteita.

”Sain nämä viime jouluna lahjaksi Tifalta”, tämä totesi ja nyppäisi housujen kangasta. ”Kaikki muut ovat pesussa.”

Vincent nyökkäsi, ja huoneeseen laskeutui kiusallinen hiljaisuus. Yuffie tyrkkäsi keräämänsä tavarat nojatuoliin ja istahti sängylle.

”Haluatko, että te-”

”Haluatko, että nu-” He aloittivat ja keskeyttivät lauseensa yhtä aikaa.

”Voit nukkua täälläkin”, Yuffie jatkoi. Tyttö kiepsahti seinän puolelle ja kiskoi peiton päälleen. Vincent istui sängyn reunalle ja ryhtyi napittamaan paitapuseroaan auki. Kaikista kerroista, jotka he olivat jo ehtineet nukkua yhdessä, tämä kyseinen tuntui yllättäen kiusallisimmalta. Aiemmat olivat olleet puolittain pakon sanelemia, nyt Vincentillä ei ollut ollut mitään konkreettista syytä jäädä Yuffien luokse. Ei mitään muuta syytä kuin, että tämä oli pyytänyt ja hän oli päättänyt jäädä.

Mies heitti paitansa nojatuolille ja paneutui pitkäkseen vuoteelle. Yuffie heitti peiton myös hänen päälleen. Farkuissa nukkuminen oli epämukavaa, mutta Vincent ei saanut niitä riisuttua, se vain tuntui sopimattomalta. Paidankin riisuminen oli asia sinänsä, sillä hän ei ollut Planeetan kauneimpia miehiä. Hänen rintansa ja vatsansa olivat täynnä ristiin rastiin kulkevia arpia. Osa oli tullut jo Turk-aikana, mutta enemmistö oli Hojon aikaansaannosta. Vincent vihasi valtaosaa jäljistä, ne muistuttivat häntä menneestä, kivuliaista asioista. Hän ojensi kätensä ja sammutti Yuffien yöpöydän lampun. Hänen oli vaikea uskoa, että hän makasi juuri tytön sängyssä. Se oli paikka, johon hän ei ollut koskaan edes kuvitellut itseään. Toisaalta yhtä vaikeaa oli kuvitella Yuffieta hänen sänkyynsä, ja silti tyttö oli viettänyt siellä edellisen yön.

Yuffie kääntyili jälleen, ja peitto liikkui tämän mukana. Vincent makasi selällään tuijottaen kattoa, jonka juuri ja juuri erotti kadulla tulevassa valaistuksessa. Voisiko hän vielä tuntea olonsa luontevaksi tässä paikassa?

Kapea käsivarsi hipsi peiton alla Vincentin vatsan päälle. Sormet liukuivat arpisella iholla, tunnustelivat sitä, ja hän tunsi jännittyvänsä. Yuffie ei kavahtanut kauemmas, vaikka epäilemättä tunsi pehmeän arpikudoksen. Sormet tutkivat, tutustuivat, mutta eivät vaikuttaneet inhoavilta. Ne eivät karanneet kauemmas vaan jatkoivat tutkimusmatkaansa, kunnes olivat kulkeneet vatsan yli ja tavoittaneet kyljen. Yuffien käsi jäi lepäämään Vincentin vatsalle, ja tyttö painui hänen kylkeään vasten. Hän kohotti omaa kättään ja päästi tytön livahtamaan kainaloonsa. Hän siveli tytön paljasta käsivartta, kunnes siirsi kätensä tämän kyljelle. Tunne oli yhtä aikaa vieras ja tuttu, läheisyys ei vielä tuntunut luonnolliselta. Silti se teki olon lämpöiseksi, värisytti sisintä tavalla, jota Vincent ei osannut määritellä.

Vincent sulki silmänsä. Ehkä hänen pitäisi vain keskittyä tuntemuksiinsa eikä analysoida niitä puhki. Jos hänestä tuntui nyt hyvältä, tarvitsiko hänen pohtia, olivatko hänen tekonsa oikein vai väärin? Yuffie oli tehnyt selväksi, että kykeni puolustamaan itseään, sanomaan, jos tilanne ei miellyttänyt. Tyttö ei ollut edes puolikkaalla sanalla ilmaissut mitään siihen suuntaan. Sen sijaan tämä oli kutsunut hänet kotiinsa, vuoteeseensa ja käpertynyt hänen kainaloonsa. Tämä oli tehnyt selväksi, että hän oli tervetullut.

Jos molemmat halusivat samaa, oliko kyse synnistä?

~o~

Yuffie oli hereillä, muttei halunnut avata silmiään. Edellisen illan tapahtumat pyörivät hänen mielessään yhä uudestaan, hän kertasi niitä ja vakuutteli itselleen, että kaikki oli todella tapahtunut. Toisaalta hän olisi halunnut lyödä jarrut päälle, ennen kuin todellisuus kumauttaisi häntä paistinpannulla otsaan, mutta samaan aikaan hän tiesi, että oli jo liian myöhäistä. Hän oli hypännyt kaivoon miettimättä, että sinne saattaisi hukkua.

Vincent oli lämmin Yuffieta vasten. Hän muisti ne lukuisat kerrat, kun oli uneksinut jostain tällaisesta, mutta hän oli hylännyt nuo unelmat mahdottomina. Siksi niihin oli pelottavaa uskoa nytkään. Uskaltaisiko hän… Vincent oli sentään jäänyt vapaaehtoisesti yöksi…

Varovasti Yuffie liikautti sormiaan. Hän tunsi arvet Vincentin kyljessä, miehen yläruumis oli täynnä niitä. Ne kulkivat ristiin rastiin iholla kuin joku olisi viiltänyt tämän auki vähintään sadasta kohdasta vain huvikseen.

Kenties niin oli käynytkin? Yuffie yritti muistella, mitä Vincent oli kertonut heille noustuaan arkusta. Tämä oli maininnut jotain Lucreciasta ja Sephirothista, mutta hän ei ollut oikeastaan kuunnellut. Silloin koko juttu oli ollut hänen mielestään uskomattoman tylsä eikä hän ollut keskittynyt kunnolla. Hän oli vain tehnyt muille selväksi oman mielipiteensä ja pohdiskellut, oliko Vincentillä mahdollisesti piilotettuja materioita viittansa alla.

Jotain miehelle oli taatusti tapahtunut. Kyllä, Turkin työ oli vaarallista, mutta Vincentin arvet… jotenkin Yuffiesta tuntui, etteivät ne olleet tulleet vain taisteluista. Ne tuntuivat liian suorilta, kliinisiltä. Taisteluarvet olivat repaleisempia, nämä olivat kuin kirurginveitsellä vedettyjä. Ehkä ne olivatkin, mutta Yuffie ei saanut kysyttyä. Arvet olivat varmasti Vincentille hyvin henkilökohtainen asia. Normaalisti hän ei pitänyt lainkaan ongelmallisena toisten yksityisasioiden utelemista, mutta nykyään hän oli Vincentin seurassa koko ajan hieman varuillaan.

Yuffie siirsi kätensä miehen kyljeltä tämän vatsalle, arpia oli yhtä lailla joka puolella, mutta hän ei antanut niiden häiritä itseään. Vincentille oli tapahtunut jotain kamalaa, mutta tämä oli selvinnyt siitä. Arvet kertoivat vain menneisyydestä. Arpien lisäksi Yuffie tunsi miehen vatsalihakset, Vincent taisi käyttää aikaa treenaamiseen. Tämä oli erittäin hyvässä kunnossa.

Pikkurilli törmäsi farkkujen vyötäröön. Yuffie pysäytti kätensä Vincentin navan alapuolelle ja veti henkeä. Hän yritti vaikuttaa nukkuvalta, mutta koska hän kuuli miehen hengityksestä, ettei tämä ollut unessa, tämäkin taisi tietää hänen olevan jo hereillä. Silti hän ei avannut silmiään vaan piti ne itsepäisesti kiinni ja antoi kätensä levätä Vincentin vatsalla.

Kun Vincent ei liikkunut, Yuffie arveli tämän sittenkin nukkuvan. Hän tiesi, ettei toisen hipelöiminen tämän tietämättä ollut kovin reilua, mutta uteliaisuus vei voiton. Hän lähti kuljettamaan kättään ylöspäin kohti Vincentin rintaa ja tutkaili arpia sormillaan. Ehkä hän vielä jonain päivänä kysyisi niistä, sitten kun ei enää pelkäisi Vincentin kävelevän ovesta ulos.

Yuffie sai hipsutella sormillaan miehen rinnan ylitse aina kaulalle saakka, ennen kuin käsi yllättäen tarttui hänen ranteeseensa.

”Yuffie, mitä sinä teet?” Vincent murahti.

”Minä… en mitään”, Yuffie mutisi vastaukseksi ja raotti silmiään. Punaiset iirikset olivat nauliintuneet häneen. Hän nykäisi kättään, mutta Vincent ei päästänyt irti. ”Vince?”

Ei vastausta, kuinka kiusallista. Yuffie laski vapaan kätensä sänkyä vasten ja kohottautui sen varaan. Oliko Vincent suuttunut hänen tutkimuksistaan? Hyvä on, ehkä hän oli ylittänyt jonkin näkymättömän rajan, mutta itsepähän mies oli riisunut paitansa tullessaan nukkumaan. Tämän kanssa eivät tuntuneet toimivan samat säännöt kuin muiden, Vincentin sääntökirja oli paksumpi ja sekavampi kuin tavallisten miesten.

”Minä vain olin… utelias”, Yuffie sai muotoiltua. Anteeksipyytäminen tuntui jotenkin typerältä. Kulmat punaisten silmien yläpuolella kurtistuivat.

”Utelias?” Vincent toisti. ”Eivätkö arpeni inhota sinua?”

”Eivät. Minusta ne ovat aika siistejä”, hän ilmoitti ja hymyili.

”Siistejä?”

”Kaikuuko täällä?” Yuffie nauroi. ”Minusta sinä näytät ja tunnut hyvältä, arpia tai ei.”

Mitä ihmettä tämä oikein kuvitteli? Yuffielle oli yhdentekevää, kuinka paljon arpia Vincentillä oli, hän oli unelmoinut miehestä niin kauan, että… Vähät siitä, kuinka kauan hän oli Vincentistä unelmoinut, nyt hän oli puhtaasti häkeltynyt. Peloton Vincent Valentine oli epävarma, tälläkin oli heikkouksia. Sitä hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, vaikka sen olisi pitäyt olla itsestään selvää. Kaikilla oli heikot kohtansa. Vincent vain vaikutti aina niin etäiseltä ja täydelliseltä, vaikka oli välillä ärsyttävä hiljaisuutensa vuoksi. Toisaalta osa miehen viehätyksestä johtui juuri tämän käytöksestä, joka oli täysin päinvastaista kuin Yuffien oma.

Vincent ei vastannut, mutta tämän kulmat eivät olleet enää yhtä pahasti kurtussa kuin aiemmin. Synkkyys tuntui silti leijuvan tämän ympärillä samalla tavoin kuin aina. Yuffie nojautui lähemmäs miestä ja suukotti tätä pikaisesti huulille. Sen hän sentään uskoi olevan sallittua, olivathan he suudelleet jo useampaan otteeseen.

Yuffien yllätykseksi Vincent nykäisi kevyesti hänen kättään ja veti hänet lähemmäs itseään. Tämä maistoi hänen huuliaan, nappasi alahuulen omiensa väliin ja imaisi sitä. Hetkeksikään punaisten silmien katse ei irronnut Yuffien tummien katseesta. Hänen vatsassaan muljahti. Hän sulki silmänsä ja vastasi suudelmaan, mutta antoi Vincentin johtaa tilannetta.

Mies päästi irti Yuffien käsivarresta ja sipaisi hänen kasvoille valuneet hiuksensa korvien taakse. Sormet hyväilivät korvalehtiä, tutkailivat niitä hetken verran, kunnes harhailivat kaulalle. Yuffien iho oli kuin tulessa, jokainen pienikin kosketus lähetti väristyksiä hänen sisimpäänsä. Vincentin sormet olivat karheat hänen pehmeää ihoaan vasten, mutta huomio ei haitannut häntä millään tavalla. Sormet olivat täydelliset juuri sellaisina.

Käsi, johon Yuffie nojasi, alkoi täristä, asento oli hankala. Miettimättä hän pyyhkäisi jalkansa Vincentin ylitse ja siirtyi tämän alavatsalle tukien samalla kätensä tämän pään molemmin puolin tyynylle. Vincent murahti hänen suutaan vasten, muttei yrittänyt työntää häntä pois.

Miehen kädet siirtyivät kuitenkin yllättäen Yuffien kaulalta hänen vyötärölleen. Hetken hän ajatteli, että tämä tyrkkäisi hänet sivuun, mutta kädet vain jäivät paikoilleen. Peukalot sivelivät ohutta paljasta ihokaistaletta, joka jäi topin ja pyjamahousujen väliin. Yuffie antoi kielensä livahtaa Vincentin huulten välistä samalla, kun laskeutui lähemmäs. Hänen lantionsa siirtyi taaksepäin ja hän valui alemmas miehen vartalolla. Farkkujen kova kangas tuli vastaan, Vincent oli varmaan viettänyt todella ikävän yön. Yuffie ei voinut kuvitellakaan nukkuvansa farkuissa.

Yuffie keskittyi kieleen, joka hankautui hänen omaansa vasten. Vincentin maussa oli paljon samaa kuin tämän tuoksussakin, sitä ei voinut kunnolla määritellä. Se vain täytyi yksinkertaisesti kokea, muuten ei voinut tietää, mistä puhuttiin. Miehen kieli kävi taistelua hänen kieltään vastaan ja työntyi hänen suuhunsa samaan aikaan, kun tämän kädet liukuivat kylkiä pitkin hänen toppinsa alle. Yuffie ei voinut mitään väristykselle, joka kulki hänen kehonsa halki. Jos hänellä oli joskus ollut joku järkevä ajatus mielessään, se sai antaa tilaa kuohunnalle, joka hänen sisällään sillä hetkellä kävi.

Karheat kädet kulkivat ylösalas pitkin Yuffien kylkiä, mutteivät eksyneet rintojen tasolle. Hän työnsi omat sormensa Vincentin hiusten sekaan heidän kieltensä jatkaessa yhä kamppailuaan. Silkkiset suortuvat kietoutuivat hänen sormiensa ympärille, mutta hän varoi nykäisemästä niitä kivuliaasti.

Vincentin toinen käsi jatkoi tutkimusmatkaansa Yuffien selän puolelle, toinen jäi lepäämään hänen lantionsa kaarelle sormien painuessa hellästi pakaraa vasten. Yuffie liikautti lantiotaan hieman ja tunsi jotain kovaa, eikä tällä kertaa ollut kyse farkkujen kankaasta. Hän pysähtyi kesken liikkeen ja veti henkeä miehen suuta vasten.

Leviathan, Vincent tuntui valtavalta! Olihan Yuffie jo aiemmin saanut jonkinlaisen käsityksen, mutta nyt… ja tällä kertaa hän saattoi olla varma, että reaktio johtui hänestä eikä esimerkiksi eroottisista unista. Miehellä täytyi olla juuri nyt hyvin ahdasta farkuissaan. Yuffie ei voinut vastustaa kiusausta vaan liikautti lantiotaan uudestaan, Vincent tuhahti epämääräisesti hänen suutaan vasten ja tämän sormet puristivat pakaraa tiukemmin. Yuffie virnisti ja jatkui keinumista, oli huumaavaa ajatella, että hänellä oli tällä tavoin valtaa mieheen. Ei sillä, liike alkoi tuntua hyvältä hänestä itsestäkin. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua aikaa, hän ei ollut ehtinyt viime päivinä edes auttaa itse itseään. Miehenkin kanssa hän oli ollut viimeksi ennen kuin Reeve oli houkutellut Vincentin WRO:n tiedusteluyksikköön. Ifrit sentään, siitä oli aivan liian kauan!

Vincentin molemmat kädet siirtyivät Yuffien lantiolle ja pakottivat hänet pysähtymään aivan liian pian.

”Yuffie”, mies henkäisi hänen suuhunsa. Hän kohottautui kyynärpäidensä varaan ja hymyili punaisten silmien tummuneelle katseelle. Vincentin erektio painui farkkujen läpi hänen jalkojensa väliin juuri sopivasti, mutta miehen kädet eivät päästäneet häntä enää liikkeelle. ”Sinun ei pitäisi… meidän ei pitäisi…”

Yuffie naurahti ja yritti liikahtaa, mutta Vincentin ote oli raudanluja. Täytyi myöntää, että tällä oli melkoinen itsehillintä. Hän leikitteli tämän korvalehdellä ja vilkaisi tätä kulmiensa alta.

”Ehkä sinun ei pitäisi miettiä liikaa sitä, mitä ei pitäisi”, hän kumartui kuiskaamaan miehen korvaan. Hän imaisi korvalehden huuliensa väliin ja näykkäisi sitä. Vincent hätkähti ja kuului henkäisevän, tämän sormet puristivat Yuffien pakaroita yhä tiukemmin. Hän jäi leikittelemään korvalehden kanssa hetkeksi, ennen kuin painoi huulensa miehen kaulaa vasten. Hän kuljetti kieltään pitkin tämän leuan kaarta ja päästi jälleen sormensa kampaamaan silkkisiä suortuvia.

Kun Yuffie lipaisi kielellään Vincentin kaulaa, tämä liikahti hieman, muttei vieläkään päästänyt irti hänestä. Hän suoristautui ja laski kätensä miehen ranteille. Vincentin kasvoilla oli lukematon ilme, oli mahdotonta sanoa, mitä tämä mietti juuri sillä hetkellä. Joka tapauksessa ei tainnut olla toivoakaan, että tämä olisi löysännyt otettaan tai päästänyt hänet liikkumaan.

Koska Yuffie ei saanut Vincentin käsiä siirtymään, hän ryhtyi piirtelemään kuvioita miehen vatsalle. Hän seuraili arpia sormillaan ja painoi ne mieleensä, hän halusi oppia muistamaan, miltä Vincent tuntui. Tämä ei tuntunut lainkaan samalta kuin ne pari aiempaa miestä, joiden kanssa Yuffie oli ollut. Nämä olivat olleet kovin tavallisia… Vincent oli erityinen.

Miehen suusta pääsi huokaisu, mutta se oli erilainen kuin yleensä. Yuffie avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta unohti koko asian, kun hänen maailmansa pyörähti ympäri. Peitto valahti lattialle, ja hän huomasi makaavansa selällään sängyllä. Hetken hän vain räpytteli silmiään häkeltyneenä, mutta pian hänen kasvoilleen levisi virnistys.

”Sinun ei pitäisi leikitellä”, Vincent huomautti. Tämän lantio painui nyt Yuffien lantiota vasten eri kulmasta kuin aiemmin, mutta yhtä kaikki tunne oli miellyttävä.

”Mietit edelleen liikaa, mitä ei pitäisi tehdä”, hänen oli pakko sanoa. Vincentin kädet nojasivat patjaan hänen molemmin puolin ja hiukset olivat laskeutuneet verhoksi peittäen muun huoneen näkyvistä. Punaisten silmien takana näkyi jotain, mitä Yuffie ei ollut aiemmin nähnyt Vincentin katseessa, tämä ei ollut koskaan katsonut häntä tuolla tavoin… kuin mies naista. Naista, jota halusi.

Yuffie kietaisi kätensä Vincentin kaulaan ja jalkansa tämän lantion ympärille. Hän painoi jaloillaan, pakotti miehen lähemmäs. Pyhä Leviathan, eivätkö farkut tehneet kipeää? Niiden puristuksen täytyi olla suorastaan tuskallista.

”Toisekseen”, hän kuiskasi vedettyään Vincentin kasvot lähelle omiaan, ”minä en leikittele.”

Mies suukotti hänen huuliaan, mutta siirtyi hyvin pian leualle. Yuffie veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja painoi silmänsä kiinni, kun huulet tutkivat leuan kaarta, liikkuivat sitä pitkin kohti korvaa ja liukuivat korvalehdelle. Vincentin kieli pyöritteli lehteä, ja Yuffie tunsi miehen kuuman hengityksen ihollaan. Hän antoi käsiensä vaeltaa pitkin miehen käsivarsia, joita ei peittänyt aivan niin suuri määrä arpia kuin tämän muuta yläruumista. Lihakset tuntuivat voimakkaina ihon alta.

Huulet liikkuivat Yuffien kaulalle ja tutkivat sitä niin hitaasti, että hän oli unohtaa hengittää. Yhtäkkiä hän tajusi puhaltaa ilmat keuhkoistaan ja kiskoa lisää. Vincentin hiukset kutittelivat hänen käsivarsiaan huulten ja kielen matkatessa alemmas aina topin kaula-aukolle asti.

Vincent pysähtyi ja nojasi leukansa Yuffien rintakehää vasten. Hän avasi silmänsä ja katsoi miestä, jonka silmät olivat täynnä kysymyksiä. Miksi tämän piti olla niin herrasmies? Ei kukaan ollut aiemmin kysynyt äänettömästi Yuffielta lupaa, miehet olivat vain toimineet, kun oli alkuun päästy. Vincent sen sijaan kohteli häntä kuin olisi kuvitellut hänen olevan täysin kokematon… ehkä mies kuvittelikin?

Tietysti Yuffie olisi voinut pamauttaa, että oli hän ennenkin miesten kanssa ollut, mutta sanat eivät tulleet ulos. Niiden sijaan hän hymyili ja nyökkäsi. Vincent vetäytyi taaksepäin, ja hänen oli pakko päästää jalkojensa ote irti. Kädet tarttuivat topin reunaan ja lähtivät vetämään sitä hitaasti ylöspäin. Yuffie kohotti selkäänsä ja laski kätensä pois Vincentin olkapäiltä.

Topin alta paljastui litteä vatsa, joka yhtäkkiä täyttyi perhosista. Yuffie ei muistanut, miten muodokas Lucrecia oli ollut, mutta oli helppo arvata, että tällä oli ollut reilusti enemmän muotoja kuin hänellä. Hänen rintansa olivat pienet, miltei olemattomat, ainakin Tifaan verrattuna, mutta myös moneen muuhun. Ei Yuffie yleensä tuntenut epävarmuutta omasta vartalostaan… nyt hän kuitenkin epäröi. Entä jos Vincent ei pitäisikään näkemästään? Toisaalta ei mies ollut sokea, ja Yuffie käytti hyvin tiukkoja vaatteita. Jos tämä oli yhtään katsonut, oli tämän täytynyt osata päätellä, ettei hän paininut samassa sarjassa esimerkiksi Tifan kanssa.

Yuffie kohottautui enemmän ja antoi Vincentin vetää topin kokonaan pois hänen päältään. Hän ei tiennyt, minne vaatekappale päätyi eikä oikeastaan edes välittänyt. Hän jäi kohoasentoon käsivarsiensa varaan. Tällä kertaa hän ei kohdannut Vincentin katsetta, sillä se oli valunut alemmas. Vatsaa kuumotti ja siellä kiemurteli jälleen käärme, joka ei osannut asettua ollenkaan.

Vincentin oikea käsi laskeutui Yuffien olkapäälle ja työnsi hänet takaisin makuulle. Sormi piirteli kiemuroita iholle, kierteli ja kaarteli, mutta suuntasi koko ajan alemmas. Se liukui toisen rinnan ylitse ja sipaisi nänniä. Yuffie veti henkeä ja painoi päänsä tyynyä vasten. Sormi pyörähti nipukan ympäri, leikitteli ja kiusasi, Vincent tiesi, mitä teki. Hetkeä myöhemmin huulet löysivät toisen nipukan ja imaisivat sen väliinsä. Yuffien selkä kaartui hänen puristaessaan lakanaa. Pienet sähköiskut kulkivat hänen kehonsa halki ja sekoittuivat siihen huumaavaan tietoon, että kyseessä oli juuri Vincent.

Yuffie päästi irti lakanasta ja vei kätensä miehen selälle. Sekin oli arpinen, muttei yhtä pahasti kuin etupuoli. Hän yritti tavoittaa miehen housujen vyötärön, mutta samaan aikaan Vincent siirtyi suutelemaan hänen vatsaansa ja hänen kätensä liukuivat ylemmäs tämän selällä.

Suudelmat peittivät Yuffien vatsan käsien yhä hyväillessä hänen rintojaan. Hänen sormensa hieroivat Vincentin selkää sieltä, mihin hän ylipäätään ylettyi. Vaakatasossa ei niin haitannut, että mies oli häntä reilusti pidempi. Edellisenä iltana pituusero oli sen sijaan vaikeuttanut suutelua huomattavasti.

Vincent ei edennyt pyjamahousujen vyötäröä alemmas, vaikka Yuffie oli jo puolittain valmistautunut kohottamaan takamustaan. Mies kuitenkin lähti suuntaamaan takaisin ylöspäin, mokoma kiusaaja. Tämä painautui hänen paljasta yläruumistaan vasten ja suuteli jälleen hänen leukapieltään.

Nyt Yuffie ulottui Vincentin vyötärölle. Hän tunnusteli farkkuja ensin takapuolelta, mutta siirsi hyvin kätensä heidän väliinsä. Hän ujutti napin auki ja tavoitteli vetoketjua sormillaan. Kun Vincentin käsi tunkeutui hänen tielleen, hän ehti jo luulla miehen estävän hänen aikeensa. Tämä kuitenkin nykäisi vetoketjun auki itse. Yuffie tarttui farkkujen vyötäröön ja työnsi vaatekappaleen niin alas kuin sai. Vincent auttoi itse itseltään housut pois ja viskasi ne jonnekin Yuffien topin kaveriksi. Mies painautui uudestaan häntä vasten ja suuteli häntä tällä kertaa suulle.

Yuffie vastasi suudelmaan, mutta hänen huomionsa kiinnittyi kovaan kappaleeseen, joka painui hänen reittänsä vasten. Väliin jäivät vain Vincentin bokserit ja hänen omat pyjamahousunsa. Hän ei voinut olla miettimättä, miltä Vincent oikein tuntuisi. Hän oli itse melkoisen pienikokoinen, joten… huh. Alavatsaa kihelmöi pelkästä ajatuksesta.

Vincentin toinen käsi kulki pitkin Yuffien vasenta kylkeä. Peukalo eksyi housujen vyötärön alle miehen yhä suudellessa häntä. Hän oli juuri aikeissa tarttua itse housuihinsa, kun Vincent irrottautui hänen huuliltaan, kuljetti kieltään alas leukaa aina kaulalle ja rinnalle asti. Kieli jätti iholle kostean vanan edetessään kiemurrellen yhä alemmas. Kun mies vihdoin tarttui pyjamahousujen vyötäröön kunnolla, Yuffie kohotti saman tien takamustaan ja antoi vetää ne pois päältään. Hän oli tyytyväinen, että oli tullut valinneeksi edellisenä iltana mustat pitsireunuksiset alushousut. Oli olemassa pieni mahdollisuus, että jopa Vincentin mielestä ne näyttäisivät hyvältä hänen yllään.

Miehen punainen katse viipyilikin hetken kyseisessä vaatekappaleessa, mutta tämä ei ryhtynyt riisumaan alushousuja. Yuffie nousi istumaan Vincentin eteen ja kietaisi jälleen kätensä tämän kaulaan. Hän katsoi tätä suoraan silmiin, vaikka miehen vastaus sai hänen vatsansa kuplimaan uudemman kerran. Joskus hän olisi antanut kaiken materiansa saadakseen tuollaisen katseen Vincentiltä, nyt hän sai sen täysin ilmaiseksi.

Kädet kiertyivät hänen ympärilleen, hyväilivät hänen selkäänsä ja kylkiään. Yhtä innokkaasti hän tutkaili Vincentiä sormillaan. Menisi vielä monta kertaa, ennen kuin hän oppisi tuntemaan miehen vartalon täydellisesti, mutta hän oli enemmän kuin valmis tekemään useamman opettavaisen tutkimusmatkan.

Vincent vei kätensä Yuffien takapuolen alle ja kohotti häntä. Tämä vaihtoi asentoa, laski jalkansa lattialle ja nosti hänet syliinsä. Yuffie asettui istumaan Vincentin reisien ja omien pohkeidensa päälle ja taivutti päätään taaksepäin. Mies käytti tilaisuuden hyväkseen, tämä painoi huulensa hänen kaulalleen ja imaisi ihoa. Hampaat näykkäisivät, nipistivät, mutteivät satuttaneet. Kuuma hengitys pyyhki Yuffien kaulaa, ja Vincentin otteissa tuntui olevan uudenlaista varmuutta, miltei omistajuutta.

Miehen oikea käsi liukui Yuffien takapuolen päälle, sormet seurasivat alushousujen kankaan läpi pakaroiden väliä ja hiipivät yhä alemmas. Yuffie tunsi jännittyvänsä, odottavansa kosketusta, hänen vatsansa kihelmöi ja hengitys kiihtyi, kun Vincentin sormet jatkoivat matkaansa alemmas. Tämän täytyi tuntea, miten kostea alushousujen kangas oli.

Sormet sivelivät kangasta edestakaisin, painoivat vain hiukan, ja Yuffie painautui vaistomaisesti niitä vasten. Hän nojasi leukansa Vincentin olkapäähän ja hankasi nenäänsä miehen kaulaan, tämän tuoksu tuntui tavallista voimakkaampana ja siihen sekoittui jotain uutta, jotain, mitä Yuffie ei kuitenkaan osannut erotella tai määritellä. Tuoksu oli samanlainen kuin aina, mutta silti erilainen.

Vincentin sormet kiusasivat, leikittelivät. Ne testasivat, mutta eivät koskettaneet kunnolla. Yuffien hengitys kiihtyi, ja hän yritti liikkeillään osoittaa, mitä halusi enemmän. Hän kuuli Vincentin naurahtavan, mies veti kätensä ylemmäs ja sai turhautuneen huokaisun purkautumaan hänen huuliltaan. Hyvin pian käsi kuitenkin livahti alushousujen alle ja suuntasi taas alemmas. Sormet löysivät tiensä kosteuden lähteeseen, ne sivelivät hellästi vakoa yhden upotessa ehkä sentin verran hänen sisälleen, ennen kuin suuntasi varsinaiseen kohteeseensa.

Yuffie uikahti, kun mies painoi sormen ensimmäisen kerran hänen herkintä paikkaansa vasten. Sormi kiersi pienen nipukan ympäri muutamaan otteeseen kuin tutustuakseen uuteen ympäristöön. Sen seuraan liittyi toinen. Kumpikaan ei varsinaisesti koskettanut nystyrää, mutta hankasi suloisesti juuri sen yläpuolelta. Liikkeet olivat tuskallisen hitaita, piinaavia suorastaan, ja Yuffie alkoi keinua niiden tahdissa Vincentin sylissä. Hänen hengityksensä kiihtyi kiihtymistään, hän halusi koko ajan enemmän.

”Paina vähän kovempaa”, hän kuuli oman äänensä kuiskaavan. Vincentin sormet tottelivat välittömästi, ja mies kiihdytti samalla tahtia.

Maailmassa ei ollut muuta kuin Vincent ja tämän taitavat sormet. Yuffie pusersi itsensä miestä vasten, hän halusi liimautua tähän kiinni. Hämärästi hän erotti jonkin ylimääräisen äänen kauempaa, muttei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Vincentin peukalo livahti hänen sisäänkäynnilleen ja painui hänen sisälleen kahden muun sormen yhä leikitellessä klitoriksen yläpuolella.

”Vincent”, Yuffie henkäisi. Kihelmöinti levisi alavatsasta reisiä pitkin alemmas ja hiljalleen koko kehoon. Hänen lihaksensa jännittyivät, ja hän pidätti hengitystään, kunnes oli pakko vetää keuhkot täyteen ilmaa.

Yuffie päästi irti Vincentin olkapäästä ja ujutti toisen kätensä heidän väliinsä. Hän liu’utti kättään pitkin miehen vatsaa, kunnes löysi bokserien vyötärön. Kiemurrettuaan sormensa sen alle hän löysi etsimänsä. Vincent huokaisi, kun hän kiersi sormensa paksun varren ympärille. Hänen oli vaikea keskittyä, mutta hän yritti silti löytää sopivan rytmin. Vincent nytkähti hänen kättään vasten, ja yhtäkkiä miehen sormet painoivat kovempaa. Voihkaus karkasi Yuffien huulilta paineen alkaessa kasaantua hänen sisällään. Hänen hengityksensä kävi katkonaiseksi ja sormensa haroivat Vincentin selkää kuin hakeakseen jotain, mitä puristaa. Toinen käsi puristui tiukasti miehen elimen ympärille, kun hänen silmiensä takana räjähti. Hänen selkänsä taipui kaarelle ja hän unohti hetkeksi, miten hengitettiin. Pyhä Leviathan, hänestä ei ollut koskaan tuntunut tältä! Väristykset kulkivat pitkin hänen kehoaan, jännittivät jokaisen lihaksen ja rentouttivat ne taas. Hänen huuliltaan kantautui epämääräistä voihketta, joka sekoittui Vincentin huokauksiin.

Hän sykki miehen peukalon ympärillä ja rojahti tämän syliin huohottaen. Maailma oli kadonnut jonnekin kauas, haihtunut olemattomiin. Hetken päästä Vincentin käsi siirtyi pois hänen alushousujensa alta ja kietoutui hänen ympärilleen. Yuffie tunsi hölmön hymyn nousevan kasvoilleen, hän leijaili jossain tunnistamattomassa paikassa.

Kun hän tajusi, mistä yhä piteli kiinni, hymy leveni entisestään. Hän sai kätensä jälleen liikkeelle. Hän siirsi toisenkin kätensä Vincentin niskasta heidän väliinsä ja yritti nykiä miehen boksereita syrjään. Lopulta hänen oli pakko nousta pois tämän sylistä, vaikka hänen jalkansa hädin tuskin kantoivat enää. Hän pudottautui polvilleen lattialle ja tarttui boksereihin kunnolla. Vincentin katse oli kysyvä, mutta mies antoi hänen kuitenkin vetää vaatteen pois.

Yuffie nojasi kätensä Vincentin reittä vasten ja jäi hetkeksi ihastelemaan näkyä. Hän liikahti lähemmäs ja kietoi jälleen sormensa vahvan varren ympärille.

”Yuffie”, Vincentin ääni kuului hänen yläpuoleltaan. Miehen käsi eksyi hänen hiustensa sekaan, kun hän kohotti kasvonsa. ”Minä en ole aikoihin…”

”Osasin arvata sen”, Yuffie vastasi ja painoi huulensa vartta vasten pitäen yhä katseensa Vincentin kasvoissa. Tämän silmät sulkeutuivat ja suusta kuului syvä huokaus.

”Minä… en tiedä… kuinka kauan… kestän”, mies huomautti, kun hän kuljetti kieltään pitkin tämän erektiota.

Oli melko varmaa, että jos Yuffie jatkaisi, Vincent tulisi hyvinkin pian. Jos hän oli ymmärtänyt oikein, miehellä ei ollut ollut ketään arkusta nousemisen jälkeen. Mitä se teki? Kolmekymmentäkolme vuotta ilman naista? Ja hän oli ajatellut äsken, että pari kuukautta oli liian pitkä aika. Vincent-parka.

Yuffie virnisti itsekseen. Heillä ei ollut mitään kiirettä, hän ehtisi varmasti saada myöhemmin lisää. Nyt hän halusi vain nähdä Vincentin nauttivan. Hän kohottautui parempaan asentoon ja nappasi tämän miehuuden pään huuliensa väliin. Vincent rojahti selälleen sängylle ja hyväili edelleen hänen hiuksiaan. Tämän pää kohosi ja punaisten silmien katse nauliintui häneen. Yuffie nojasi tämän reisiin paremmin, ennen kuin kumartui ja otti elimen suuhunsa niin syvälle kuin kakomatta pystyi.

”Luoja… Yuffie…” Vincentin sormet puristuivat hänen takaraivoaan vasten. Yuffie liikutti päätään hitaasti edestakaisin ja pyöritteli kieltään terskan ympärillä. Samalla hän puristi vartta toisella kädellään, jonka tahtia kiihdytti hiljalleen.

Vincentin hengitys kuului raskaana ja katkonaisena, ääneen sekoittui Yuffielle vieras kännykän soittoääni, mutta hän ei jaksanut välittää siitä. Hän kuljetti vapaan kätensä hitaasti miehen vatsalle ja tunnusteli jälleen arpia. Miehen pää vajosi takaisin patjalle, ja tämän sormet sotkeutuivat Yuffien hiuksiin. Toinen käsi haroi lakanaa. Tämän lantio liikahti, ja Yuffie tunsi elimen nytkähtävän. Hän olisi hymyillyt, jos olisi voinut, mutta jatkoi nyt vain leikittelyä ja nopeutti kätensä liikettä. Yhtäkkiä Vincent painoi voimakkaasti hänen päätään ja lämmin, tahmea neste purkautui hänen suuhunsa. Miehen lantio nousi, ja peniksen pää töksähti Yuffien kitalaen takaosaan. Hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nielaista, ei sillä, että häntä olisi haitannut.

Ote Yuffien hiuksista heltisi, ja hän vetäytyi kauemmas. Hän nousi lattialta, kömpi sänkyyn ja jäi kyljelleen Vincentin vierelle. Tämän rintakehä kohoili kiihkeän hengityksen tahdissa, ja hän erotti tämän otsalla hikipisaroita. Vincent pyyhkäisi hiuksia kasvoiltaan, ennen kuin avasi silmänsä ja kääntyi katsomaan häntä.

”Anteeksi, minä… en tarkoittanut käsitellä sinua kovakouraisesti, minä –”

”Ei se mitään, minulla oli kivaa”, Yuffie naurahti ja sipaisi suupieltään. Hän hymyili miehelle leveintä ja kirkkainta hymyään. Hän nojasi pään kätensä varaan ja piirteli toiselle kuvioita Vincentin rinnalle. Tämä kohotti oman kätensä ja hyväili hänen poskeaan. Tämän katseessa näkyi jälleen jotain uutta, joka sai Yuffien sydämen jyskyttämään hieman kovempaa.

”Yuffie –” Vincent aloitti.

”Tiedän, tiedän”, Yuffie keskeytti saman tien. ”Meidän ei olisi pitänyt ja minä olen aivan liian nuori tekemään mitään tällaista. Nyt kuitenkin kävi näin, elä sen kanssa.”

”En ollut sanomassa noin”, mies hymähti. Yuffien silmät laajenivat, hän oli ollut aivan varma, että tämä alkaisi katua samalla sekunnilla, kun oli taas päässyt tolkkuihinsa.

”Etkö? Mitä sitten?” hän kummasteli.

”Ajattelin kysyä, voisitko lainata minulle pyyhettä ja haluaisitko mahdollisesti lähteä suihkuun?”

Yuffie nyökkäsi ja kömpi ylös sängystä. Hän kaivoi kaapista pyyhkeen, jonka heitti istumaan nousseelle Vincentille. Hän poimi vielä likaiset vaatteet mukaansa, ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen. Vincent seurasi hänen perässään. Hän tyrkkäsi vaatemytyn pyykkikoriin, riisui alushousunsa ja heivasi nekin samaan kasaan muiden kanssa, kun Vincent veti oven kiinni. Mies ripusti pyyhkeen naulaan ja seurasi Yuffieta suihkunurkkaukseen. Tämä kiskaisi suihkuverhon nurkan suojaksi, kun Yuffie puolestaan avasi suihkun. Kaikki sujui kuin jonkin yhteisen, salaisen suunnitelman mukaan.

Vincent ojensi kätensä ja siirsi suihkua ylemmäs. Yuffie oli tottunut pitämään sen alhaalla oman pituutensa vuoksi, mutta mies olisi lyönyt siihen päänsä saman tien. Jälleen heidän pituuseronsa korostui.

Kasteltuaan itsensä Yuffie nappasi sienen ja kasteli senkin. Hän tarttui saippuapurkkiin ja puristi vaaleaa nestettä sienelle. Sitten hän astui takaisin suihkun alle ja painoi sienen Vincentin rintaa vasten. Mies hymähti hänelle, muttei vastustellut, ehkä hän oli vihdoin voittanut ainakin yhden erän, jos ei koko sotaa. Silti oli vaikea uskoa kaikkea todeksi, niin kauan Vincent oli näyttänyt täysin saavuttamattomalta.

Yuffie sai hangata sekä miehen rinnan että tämän selän, mutta sitten sieni vietiin hänen kädestään. Vincent työnsi hänet kylpyhuoneen seinää vasten ja tyrkkäsi häntä pehmeästi sienellä leukaan. Hän naurahti, miehestä paljastui aivan uusia puolia tänään. Sieni kulki hänen kaulalleen ja sieltä rintojen väliin. Vincent ei pitänyt turhaa kiirettä vaan käytti jokaiseen kohtaan enemmän aikaa kuin olisi puhdistautumisen vuoksi ollut tarpeellista.

Sieni kiersi Yuffien kyljen kautta hänen selälleen. Hän suoristautui ja antoi Vincentin vetää hänet syleilyynsä. Sieni jäi toisen pakaran päälle, kun hän kurottautui varpailleen ja suuteli miehen leukaa. Vesi valui hänen otsansa yli, joten hänen oli pakko sulkea silmänsä ja yrittää olla hengittämättä, jottei hän olisi vetäissyt sitä nenäänsä. Hän kietoi kätensä Vincentin kaulaan ja nojautui niin kiinni tähän kuin pääsi. Miehen iho maistui suolaiselle ja tuoksahti hänen saippualleen.

Kuului lätsähdys, kun sieni putosi lattialle. Vincent tarttui molemmin käsin Yuffieen ja nosti hänet syliinsä. Hänen selkänsä painui jälleen viileää kaakelia vasten, kun mies astui askeleen edemmäs. Hän kiersi jalkansa tämän vyötärön ympärille ja kurottautui imaisemaan tämän korvalehden huuliensa väliin. Vincent henkäisi kuuluvasti, kyllä, tämän korvalehdet taisivat olla herkät.

Yuffie eteni korvalta poskelle ja hyväili ihoa nenällään. Hän ei ollut varma, viitsisikö nyt suudella Vincentiä. Kaikki miehet eivät halunneet heti suihinoton jälkeen suudella naista, mikä tietysti oli ihan ymmärrettävää.

Pohdinta jäi kesken, kun ovikellon ääni tunkeutui Yuffien tajuntaan. Hän kohotti kasvonsa ja vilkaisi kylpyhuoneen ovea ja sitten Vincentiä. Ääni kuului uudestaan ja sitä seurasi koputus. Vincent laski Yuffien alas ja sulki suihkun.

”Pitikö jonkun tulla tänne tänään?” tämä kysäisi.

”Ei”, Yuffie kummasteli. Hän kiiruhti nappaamaan pyyhkeensä ja kietoi sen ympärilleen. Ovikello soi taas ja heti perään kuului uusi sarja koputuksia, joku ilmeisesti kaipasi häntä todella tulisesti. Oliko jotain sattunut?

Ehkä Tsvietit oli löydetty?

Yuffie astui eteisen puolelle ja sulki kylpyhuoneen oven, ennen kuin avasi ulko-oven, jonka takaa metakka kuului. Hänen kulmakarvansa kohosivat varmasti hiusrajaan saakka, kun hän näki tulijat.

”Takeo?” hän hämmästyi. Wutailaismies seisoi hänen oven takanaan toisen WRO:n sotilaan kanssa.

Ficcikirjasto