Ficcikirjasto

Fandom: Final Fantasy IX

Tämä on vanhan ficin uudelleen julkaisu. Aloitin ficin kirjoittamisen vuonna 2002 ja se valmistui vuosia myöhemmin. Se on julkaistu aiemmin nimellä Final Fantasy IX, mutta halusin vaihtaa nimen persoonallisemmaksi.

Ficci julkaistaan sellaisena kuin sen aikoinaan kirjoitin. Se kulkee hyvin pitkälti Final Fantasy IX -pelin tarinan mukaan (höystettynä muutamilla lisäkohtauksilla) ja repliikkien tukena on osittain käytetty pelin käsikirjoitusta.

Zidane tunsi karhean hiekan poskeaan vasten. Hän avasi silmänsä ja nousi sitten hitaasti seisomaan. Hän katseli ympärilleen, ja näki, että myös hänen kaikki ystävänsä makasivat maassa ja olivat juuri nousemassa.

Nuorukainen harppoi Garnetin luokse heti, kun tunsi pystyvänsä kävelemään, ja auttoi tytön jaloilleen.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi.
”Kyllä… mutta mitä nyt tapahtuu?” Garnet vastasi ja osoitti ylöspäin.

Zidane kääntyi katsomaan Garnetin osoittamaan suuntaan. Iifan yläpuolella ollut suuri violetti pallo kutistui pieneksi keltaiseksi palloksi ja näytti sitten taas laajenevan. Ylhäältä kantautui räjähdyksen ääni, joka sai maankin järisemään. Myös koko Iifa-puu tärisi ja sen juuret näyttivät aika ajoin jopa aaltoilevan.
”Kuja oli oikeassa”, Zidane sanoi. ”Iifa-puu on aloittamassa väkivaltaisen toimintansa.”
”Mitä silloin tapahtuu?” Garnet kysyi peläten, että puu voisi yhä tuhota Gaian.
”En tiedä, mutta ei tämä hyvältä näytä”, Zidane vastasi puristaen Garnetin kättä lujasti.

***

Red Rose kaarteli Iifan ympäristössä. Kenraali Beatrix oli tullut kannelle kahden Pluton ritarin ja Mikoton kanssa. Mikoto oli ollut niin huolissaan Zidanesta, että hän oli lopulta pyytänyt mustilta maageilta apua. Maagit olivat olleet hieman haluttomia ottamaan ihmisiin yhteyttä, mutta nähdessään Mikoton aidon epätoivon, he olivat kuin olivatkin kääntyneet Alexandrian puoleen. Hyvin lyhyessä ajassa Beatrix oli varustanut Red Rosen, tullut poimimaan Mikoton neuvonantajaksi Mustien maagien kylästä ja lähtenyt sitten Iifa-puulle. Nähdessään lohikäärmeiden hyökkäävän Invinciblen kimppuun, hän oli tiennyt, ettei ollut saapunut hetkeäkään liian aikaisin.

Hyökkäyksen jälkeen ilmalaiva oli kuitenkin kadonnut, ja Red Rose oli siitä asti kierrellyt puun ympäristössä. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin puun yllä ollut violetti pallo oli räjähtänyt, mikä huolestutti nyt kenraalia suuresti.
”En usko, että he selvisivät tuosta räjähdyksestä…” Beatrix sanoi hiljaa. Hänen sydämeensä koski ajatus uuden kuningattaren menetyksestä, mutta vieläkin enemmän hän kaipasi kapteeni Steineria.
”Eih!” toinen Pluton ritareista huudahti.

”Kenraali…” toinen kuitenkin sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”He ovat edelleen elossa”, Mikotokin huomautti saman tien.
”Mitä? Missä he ovat?” Beatrix kysyi ja kurkottautui reelingin ylitse tähyilemään maahan.
”Tuolla”, Mikoto sanoi ja osoitti alas maahan.

Beatrix tähyili hetken, kunnes löysi katsellaan kahdeksan pientä pistettä Iifan juurten lähistöltä. Sitten hän käänsi katseensa taivaalle.
”Hilda Garde 3 taitaa olla lähempänä”, hän totesi ja kääntyi ritareiden puoleen. ”Sinä, sinä pitkä siinä!”
”Sir, Pluton ritari VIII, Haagen, ma’am!” ritari vastasi ja tervehti Beatrixia.
”En kysynyt nimeäsi. Ota välittömästi yhteys Hilda Gardeen.”
”Kyllä, sir, ma’am, sir!” Haagen huudahti ja ryntäsi saman tien ohjaussillalle.

***

Myös Hilda Garde 3 oli kierrellyt iifa-puun ympäristössä. Erin oli palannut ilmalaivan kanssa Lindblumiin ja kertonut, mitä oli tapahtunut. Siitä asti Cid oli purjehtinut pitkin taivasta Kimaltelevan saaren ja Ulkomantereen välillä. Outo ilmiö Iifalla oli lopulta johdattanut hänet oikeaan paikkaan.

”Toivottavasti he ovat hengissä”, mies puhui itsekseen ja katseli alas.
”Sire, otamme viestiä vastaan Red Roselta!” Erin huikkasi ohjaamosta yhtäkkiä. Cid ryntäsi saman tien sisälle kuuntelemaan, mitä kenraali Beatrixilla oli kerrottavanaan.
”Täällä puhuu Red Rose”, ääni kajahti ohjaamossa.
”Et ole kenraali Beatrix, joten kuka olet?” Cid kysyi välittömästi kuullessaan äänen.
”Nimeni on Mikoto. Kaikki ovat elossa. He ovat maassa teidän lähellänne”, nuoren tytön ääni vastasi.
”Mitä?! Kuinka sinä tiedät?” Cid hämmästeli. Hän oli ollut kannella jonkin aikaa, muttei ollut huomannut ketään.
”Minä kuulen hänet…” Mikoto vastasi.
”Kenet?” Cid kummasteli, mutta kääntyi saman tien Erinin puoleen. ”Valmistaudu laskeutumaan!”

***

Juurien luokse kokoontunut joukko käänsi katseensa pois Iifa-puusta, kun he kuulivat ilmalaivan moottorien äänet. Suuri ja kaunis alus laskeutui heitä kohti.
”Hilda Garde 3!” Zidane huudahti. ”Cid taitaa olla tulossa pelastamaan meitä!”

Kun ilmalaiva oli laskeutunut turvallisesti, Cid ilmestyi reelingille ja heitti köysitikkaat alas.
”Luojan kiitos, että olette kaikki kunnossa”, mies sanoi. ”Tulkaa nopeasti! Meillä ei ole paljon aikaa!”

Kaikki muut, paitsi Zidane ja Garnet, ryntäsivät saman tien tikkaille ja lähtivät vuoron perään kiipeämään ylös. Pian myös Garnet lähti kävelemään tikapuita kohti. Zidane tuijotti tyttöä hetken ja aikoi juuri lähteä tämän perään, kun jokin keskeytti hänet.
”Hyvästi, Zidane”, tuttu ääni sanoi hänen mielessään.
”Hitto”, Zidane kirosi ääneen.

Garnet pysähtyi ja kääntyi katsomaan nuorukaista huolestuneena. ”Mikä hätänä, Zidane?” hän kysyi. Zidane näytti hyvin vaivautuneelta.
”Miksette te menisi edeltä? Otan teidät jotenkin kiinni myöhemmin”, hän sanoi. ”Minun täytyy huolehtia vielä jostain.”
”Mitä?” Garnet kysyi uskomatta korviaan.
”Hän on yhä elossa”, Zidane vastasi ja hieroi takaraivoaan.
”Ei hän voi olla”, Garnet väitti vastaan.

Muut olivat pysähtyneet kesken kiipeämisen, kun olivat huomanneet kahden toisen jääneen jälkeen. Steiner, joka oli juuri tarttumassa tikkaisiin, kääntyi ärtyneenä katsomaan Zidanea.
”Mitä sinä nyt oikein puuhaat?” ritari halusi tietää.
”Pidä huolta Daggerista”, Zidane sanoi Steinerille ja teki selvästi lähtöä Iifa-puun suuntaan.
”Mitä? Mitä oikein tarkoitat tuolla?” Steiner kysyi hämillään. Hän oli jo pitkään ollut varma, että Zidane aikoi pyrkiä hallitsijaksi Garnetin rinnalle hinnalla millä hyvänsä, joten mitä tämä pelleily nyt oli.
”Kuja on edelleen elossa. En voi vain jättää häntä”, Zidane vastasi.
”Tuohan on naurettavaa”, Steiner väitti. ”Se, että olette kotoisin samalta planeetalta, ei tarkoita…”
”Syy ei ole siinä”, Zidane keskeytti hänet kuitenkin.

”Älä viitsi, Zidane. Miksi sinä teet tämän?” tikkailla roikkuva Eikokin puuttui puheeseen.
”Koska olisin saattanut toimia samoin, jos olisin ollut hänen housuissaan. Olisin luultavasti taistellut teitä vastaan ja yrittänyt tuoda tuhoa Gaialle, kuten hän teki”, Zidane selitti. ”Tiedän, että tämä kuulostaa hullulta, mutta minun on pakko tehdä näin.”
”Sinä ei hullu, Zidane”, Quina sanoi. ”Mutta auttaa Kujaa huono ajatus. Se olla liian vaarallista.”
”En voi vain jättää häntä. En pystyisi elämään itseni kanssa sen jälkeen”, Zidane kuitenkin intti. ”Minä menen.”
”Sinä teet ison virheen”, Steiner varoitti. Hän ei edelleenkään voinut uskoa korviaan.

Zidane oli hetken ajan hiljaa ja vain katseli kaikkia. Ei ollut mitään väliä, mitä kukakin heistä sanoisi, hän oli jo tehnyt päätöksensä.
”Saatat olla oikeassa, mutta jokainen meistä joutuu joskus elämässään tekemään suuria päätöksiä. Minun kohdalleni se hetki on tullut nyt ihan niin kuin Viville silloin, kun hänen täytyi ottaa selvää itsestään. Se oli hänen suuri päätöksensä”, Zidane yritti selittää toisille.
”Enpä nyt tiedä… ei se niin iso juttu ollut”, Vivi vähätteli välittömästi. Oikeasti päätös oli ollut hänelle raskas, mutta hän ei missään nimessä halunnut Zidanen lähtevän pois.
”Voi olla, että sinä ajattelet niin”, Zidane sanoi ja katsoi sitten pientä maagia hymyillen kiitollisesti. ”On kuitenkin niin, että ilman sinua en välttämättä tekisi näin. Sinä opetit minut ottamaan elämän vakavammin.”

Seurasi jälleen hiljaisuus. Tikkaiden alkupäässä oleva Freya laskeutui takaisin maahan.
”On selvää, ettet aio muuttaa mieltäsi, joten minä tulen mukaasi.”
”Ritariuden periaatteet vaativat kumppanin auttamista tarpeen niin vaatiessa. Niinpä minäkin tulen tueksesi”, Steiner ilmoitti saman tien hyvin vakavana.

Zidane kuitenkin puisteli päätään muille. ”Ei, ei, kuten sanoin, tämä on minun hetkeni. Te saatte oman hetkenne joskus. Sitä paitsi teillä on tärkeämpiäkin asioita huolehdittavanne, esimerkiksi Burmecian ja Alexandrian tilanteet.”
”Etkö edes kerran elämässäsi voisi olla rehellinen?” Freya kysyi hitusen vihaisesti.
”Olen pahoillani, mutta en voi…” Zidane aloitti, mutta Amarant keskeytti hänet ilkkuvalla äänellä.
”En voi vain lähteä pois. Se ei sovi luonteelleni”, Amarant sanoi ja sai Zidanen tuijottamaan itseään hämillään. ”Sinä sitten olet typerys”, rastapäinen mies tuhahti ja sanoi sitten muille: ”Unohtakaa koko juttu. Mikään, mitä sanotte, ei estä tuota idiootti.”

”Mitä te vielä siellä teette! Nouskaa laivaan välittömästi!” Cid huusi reelingiltä keskeyttäen keskustelun.
”Tulkaa jo. Lähdetään täältä ja jätetään hänet”, Amarant sanoi ja tarttui tikkaisiin lähtien nousemaan, vaikka Vivi ja Eiko olivat yhä puolimatkassa.
”Tuo kaveri ei sitten ikinä muutu”, Zidane sanoi tyytyväiseen sävyyn. ”Te kuulitte, mitä hän sanoi. Painukaa helvettiin täältä, ennen kuin on liian myöhäistä!”
”Zidane, minä rakastan sinua! Sinun on paras tulla takaisin!” Eiko huusi kiivetessään vauhdilla ylöspäin, ettei olisi jäänyt Amarantin jalkoihin.

Myös muut alkoivat tehdä lähtöä. Quina asteli Zidanen eteen ja sanoi: ”Minä tarvita syödä erilaisia ruokia. Minä vielä nälkäinen. Sinun pitää tulla takaisin, viedä minut moniin paikkoihin, näyttää minulle lisää ruokaa.” Hän taputti Zidanea olalle ja suuntasi sitten tikkaille ja lähti kiipeämään ylöspäin siinä toivossa, että ilmalaivasta löytyisi jotain syötävää.

”En voi uskoa, että todella teet tämän. Sinä olet muuttunut, Zidane”, Freya sanoi ja tuli halaamaan nuorukaista. Zidane halasi naista takaisin hämmästyneenä, sillä mitään tällaista hän ei osannut odottaa.
”Siihen saakka, kunnes tapaamme taas”, Freya sanoi ja poistui Quinan perässä.

Lopulta paikalla olivat enää Garnet ja Steiner, joka näytti kärsimättömältä.
”Zidane”, Garnet sanoi.
”Prinsessa, meidän täytyy mennä”, Steiner huomautti saaden Garnetin mulkaisemaan häntä vihaisesti.
”Dagger”, Zidane sanoi välittämättä Steinerista, ”tarkoitan teidän korkeutenne. Sieppauksenne on ohitse, en voi viedä teitä tämän kauemmas… Olen pahoillani, että olen niin itsekäs.”

Garnet katsoi Zidanea surullisesti ja astui sitten lähemmäs tätä. Steiner aikoi ensin huomauttaa uudestaan kiireestä, mutta tajusi sitten tilanteen ja asteli kauemmas. Hän käänsi parille selkänsä ja alkoi tutkia maassa olevia hiekanjyviä.

”Ei, et sinä ole itsekäs”, Garnet sanoi uskaltamatta tulla enää lähemmäs nuorukaista. ”Olet tehnyt todella paljon meidän vuoksemme. Ilman sinua olisin luultavasti elänyt merkityksettömän elämän. Sinun avullasi olen nähnyt maailmaa ja tavannut todella monia ihmisiä. Me kohtasimme myös vaikeuksia… mutta… minusta tuntuu, että tiedän vihdoin, mikä on tärkeää. Olen niin onnekas, kun olen saanut tavata sinut. En koskaan unohda yhteistä matkaamme. Kiitos Zidane.” Kuningatar taisteli kyyneleitä vastaan, mutta onnistui jotenkin pitämään ne sisällään. Hän olisi halunnut rutistaa Zidanen itseään vasten, kuten Freya oli tehnyt, mutta hän tiesi, että silloin kyyneleet olisivat tulleet… eivätkä ne olisi loppuneet koskaan.  ”Lupaa minulle kuitenkin yksi asia: tule takaisin.”

Ennen kuin Zidane ehti vastata, Garnet juoksi tikkaille ja kiipesi ylös. Steiner seurasi välittömästi perässä. Hilda Garde 3:n koneet lähtivät käyntiin, ja hitaasti ilmalaiva kohosi korkeuksiin. Zidane seisoi paikoillaan ja tuijotti reelingille, missä Garnet vilkutti hänelle. Hänestä näytti kuin tyttö olisi lähettänyt hänelle lentosuukon, mutta aivan varma hän ei ollut. Kenties kyse oli vain hänen turhasta kuvitelmastaan.

Kun ilmalaiva oli noussut niin korkealle, ettei Zidane enää pystynyt kunnolla erottamaan Garnetia, hän käänsi sille selkänsä ja lähti marssimaan Iifa-puun juuristoa pitkin eteenpäin.
”Kuja! Kuuletko minua? Tulen hakemaan sinut!” Zidane huusi juostessaan juuristossa. Hän eteni vaarallisen nopeasti, mutta hän tiesi, että aika oli käymässä vähiin.
”Sinulla on vielä aikaa… Unohda minut ja mene!” Kujan vastaus kaikui nuorukaisen mielessä.
”Ole hiljaa ja pysy siellä, missä olet!”
”En ymmärrä sinua…”

Zidane tiesi sisimmässään tarkalleen, mihin suuntaan hänen piti mennä. Iifa-puun juuret alkoivat jälleen aaltoilla. Koko puu tuntui tärisevän, mutta nuorukainen jatkoi rohkeasti eteenpäin. Juuret nousivat maasta ja hakkasivat ilmaa, mutteivät saavuttaneet Zidanea, sillä poika oli ehtinyt jo puulle asti ja kapusi nyt kohti paikkaa, josta sen sisälle pääsi. Kun hän vihdoin saavutti Kujan, puu alkoi jo villiintyä täysin.

Kuja makasi voimattomana paikoillaan. Hän ei ollut enää trancessa, vaan näytti samalta kuin ennenkin, paitsi että omahyväinen ilme oli tiessään. Kuja näytti ainoastaan voipuneelta, uupuneelta ja surulliselta.
”Oletko sinä kunnossa?” Zidane kysyi ja polvistui veljensä viereen.
”Miksi tulit tänne? Käskin sinun lähteä”, Kuja sanoi väsyneesti.
”Etkö olisi tehnyt saman minun vuokseni, jos tietäisit minun olevan kuolemaisillani?” Zidane kysyi, mutta Kuja ei vastannut hänelle. ”Unohda”, Zidane sanoi ikuisuudelta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen.

”Pääsivätkö kumppanisi pakenemaan?” Kuja kysyi viimein.
”Jep… ja tiedän, että sinulla on jotain tekemistä sen asian kanssa”, Zidane vastasi.
”Olen iloinen, että he selvisivät”, Kuja sanoi.
”No niin… Nyt on kuitenkin meidän vuoromme häipyä täältä”, Zidane totesi ja alkoi auttaa veljeään jaloilleen. Kuja ei kuitenkaan suostunut nousemaan.
”Minä en ansaitse elää kaiken sen jälkeen, mitä olen tehnyt. Olen hyödytön maailmalle”, mies sanoi synkästi.
”Kukaan ei ole hyödytön. Sinä autoit meitä pakenemaan. Muistatko?” Zidane väitti vastaan.

Jälleen oli hetken hiljaista, ennen kuin Kuja puhui: ”Sen jälkeen, kun voitit minut, minulla ei ollut mitään jäljellä… ei enää mitään hävittävää. Ja sitten viimein tajusin, mitä merkitsee elää. Tosin taisin olla pahasti myöhässä.”

Kujan pää lysähti alas ja hänen silmänsä painuivat kiinni. Zidane tarttui veljeään hartioista ja ravisteli tätä.
”Hei, älä yritäkään kuolla minun nenäni eteen!” hän huusi epätoivoisesti.

Samassa ilkeä ääni tunkeutui Zidanen tajuntaan. iifa-puun juuret syöksyivät puun runkoa kohti ruhjoen kaiken väkivaltaisesti tieltään. Ne lähestyivät vauhdilla veljeksiä Zidanen tajutessa, että aika ei ollut vain vähissä, se oli loppunut kesken.

***

Iifa-puu hajosi kappaleiksi. Mikoto kulki jonkin matkan päässä siitä ja katseli tuhoa. Hän oli omasta tahdostaan jäänyt pois Red Rosen kyydistä.

”Kuja… se, mitä teit oli väärin. Annoit kuitenkin meille kaikille jotain… toivoa. Meidät kaikki luotiin vääristä syistä, mutta sinä olit ainoa, joka kielsi kohtalomme. Me emme halua unohtaa tätä. Me haluamme sinun muistosi elävän ikuisesti… muistuttaakseen meitä, ettei meitä oikeasti luotu vääristä syistä – meidän elämällämme on tarkoitus”, Mikoto lausui juhlallisesti tuhoutuneen puun juurilla.

Tyttö tunsi menetyksen tuskaa. Hän ei ollut voinut lähteä Red Rosen mukana pois ja jättää veljiään kuolemaan. Hän oli ollut pakko jäädä ja katsoa tuhoisa näytelmä loppuun asti… koska veri on vettä sakeampaa.