Karibian kuumat tuulet: Luku 3

Karibian kuumat tuulet

(Hei hou ja rommia pullo!)


Istuin sängyllä ja seurasin Jackin ryyppäämistä. Minulla ei ollut tapana istuskella kuivin suin muiden juodessa. Yleensä olin itse kaikkein pahimmassa humalassa, ja tämän hetkinen tilanne alkoi suoraan sanottuna ottaa minua päähän. Olin aina inhonnut seurata vierestä muiden ryyppäämistä.
”Rakas, onko kaikki hyvin?” kapteeni kysyi ja kohotti kulmakarvojaan minulle.
”Tuota… Voisin ehkä sittenkin ottaa sitä rommia”, sanoin ja nousin sängystä.
“Tiesin, että muuttaisit mielesi”, Jack sanoi ja ojensi avatun pullon minulle. Hän otti itselleen toisen ja kiskaisi sen korkin auki hampaillaan.
    
Katsoin hetken puolillaan olevaan pulloa. En ollut koskaan aiemmin juonut rommia raakana. Tai siis kerran olin maistanut sitä, ja se oli ollut minusta aivan kamalan makuista. Haistoin ruskeaa nestettä ja nyrpistin nenääni.
”Ei se tapa sinua, rakas”, Jack sanoi naureskellen ilmeelleni.
    
Näytin miehelle kieltäni ja nostin pullon huulilleni. Juoma oli juuri niin pahanmakuista kuin olin arvellutkin. Join kuitenkin kunnon kulauksen kerralla ja yskin sitten, kun rommi poltteli kurkussani. Huomasin Jackin seuraavan yhä katseellaan minua, joten kohotin urheasti pullon huulilleni uudelleen ja keskityin juomiseen. Tunsin rommin lämmittävän vatsaani ja pyrkivän ylöspäin kurkkuani pitkin. Jotenkin sain kuitenkin nesteen pysymään sisälläni.
    
Puolessa tunnissa olin tyhjentänyt puolillaan olleen pullon ja tunsin juoman vaikutuksen aivan selvästi. Kävelin hieman hoippuen pöydän luokse ja laskin pullon kolahtaen sen päälle. Pullon laskeminen sai tasapainoni heilahtamaan ja horjahdin uhkaavasti. Jack kuitenkin nappasi minut kiinni ja veti lähelleen. Hän tuoksui voimakkaasti merelle ja rommille. Katsoin häntä silmiin hihittäen äänettömästi. Taisin olla pahemmin humalassa kuin luulinkaan.
    
Painoin käteni Jackin rintaa vasten ja työnsin itseni hieman kauemmas hänestä. Jalkani kuitenkin osui johonkin ja putosin takapuolelleni lattialle. Jostain syystä minua alkoi naurattaa hervottomasti. Istuin melko pitkään paikallani ja hihitin itsekseni. Lopulta sain kuitenkin koottua itseni ja kampesin pystyyn.
”Etkö haluaisi kertoa jotain itsestäsi?” Jack kysyi naureskellen minulle.
    
Olin hetken hiljaa. Halusiko hän tosiaan tietää jotain minusta? Ja mitä oikein voisin sanoa hänelle? En voisi mitenkään kertoa totuutta. Jackhan ei ymmärtäisi mitään opiskelijaelämästä ja muusta vastaavasta.
”Mitä haluat tietää?” kysyin epävarmasti ja istahdin tuoliin pöydän ääreen. Jack ojensi minulle pulloa, ja tartuin siihen hymyillen. Join kulauksen ja ojensin pullon takaisin.
”Mitä vain, rakas”, kapteeni vastasi.
”No, olen 20-vuotias ja asun vanhempieni kanssa isossa talossa”, sanoin mahdollisimman totuudenmukaisesti. En kuitenkaan tiennyt, miten olisin jatkanut.
”Etkö ole naimisissa?” Jack tiedusteli.
”No, en tosiaan!” huudahdin. Minulla ei ollut aikomustakaan avioitua näin nuorena, enkä sitä paitsi ollut edes törmännyt keneenkään sopivaan.
”Jo 20… Eivätkö vanhempasi ole etsineet sinulle miestä?”
”Minä en halua ketään. Tulen varsin hyvin toimeen näinkin”, tokaisin, vaikka tiesin sen vaikuttavan omituiselta. Olimmehan 1600-luvulla.
”Missä te asutte?” Jack vaihtoi puheenaihetta.
“Ööh… “ en todellakaan tiennyt, mitä sanoa. Olin pitkään hiljaa ja tuijotin eteeni. ”En… En muista…” kuiskasin sitten hiljaa.
”Etkö? Oletko muka niin humalassa?” mies kummasteli.
”En… Tarkoitin, etten muista sitä ollenkaan…”

Ehkä muistinmenetys olisi hyvä tekosyy jättää asioita kertomatta. Jack pitäisi minua kuitenkin hulluna, jos saisi tietää totuuden. Ja jostain syystä totuus ei edes tuntunut kovinkaan tärkeältä. Ajatus entisestä elämästäni tulevaisuudessa oli kaukainen ja jollakin tavalla utuinen. Ehkä se johtui humalasta, mutta sillä hetkellä minua ei edes huvittanut ajatella 2000-lukua.
”Mikset sinä kertoisi jotain itsestäsi?” kysyin Jackilta yrittäen muuttaa keskustelun suuntaa.
”Sinun on täytynyt kuulla minusta, rakas”, Jack naurahti. “Olen kapteeni Jack Sparrow.”
“Pelkäänpä, etten ole kuullut”, vastasin rehellisesti.
“Mitä, et ole kuullut kapteeni Jack Sparrow’sta?” Jack kauhisteli.
“Olet sitten ilmeisesti erittäin kuuluisa… Olenko oikeassa?”
“Aye, laivani on ainoa todellinen merirosvouhka näillä merillä”, Jack kertoi. “Olen etsintäkuulutettu mies.”
    
Loistavaa. Olin siis päätynyt etsintäkuulutetun merirosvon laivalle. Parhaassa tapauksessa minutkin hirtettäisiin, jos hän jäisi kiinni. Toisaalta, eihän hän ollut jäänyt tähänkään mennessä kiinni, joten miksi nytkään. Vajosin ajatuksiin kuvitellessani kuninkaallisen laivaston peräämme.
    
Jack liikahti lähemmäs minua ja tarttui kiinni leuastani. Käänsin katseeni hänen silmiinsä. Tässä humalanasteessa ne näyttivät vieläkin kiehtovammilta kuin aiemmin. En saanut sanaakaan suustani, niin lumovoimaiset hänen silmänsä olivat. Näin Jackin kasvojen lähentyvän omiani ja viimein tajusin, mitä hän oikein aikoi. Nopeasti nappasin pullon hänen vapaasta kädestään ja työnsin hänet kauemmas virnistäen. Kohotin pullon huulilleni ja join ruskeaa nestettä niin paljon kuin vain pystyin.
    
Tyhjä pullo lipesi kädestäni ja kolahti lattialle. Kuulin sen kierivän kauemmas. Pieni hytti pyöri silmissäni, ja minua nauratti älyttömästi. Koko tämänhetkinen tilanne oli aivan naurettava. Aloin kikattaa, eikä siitä tullut loppua ennen kuin putosin tuolilta lattialle. Lattia tuntui niin mukavalta, se keinui laivan tahdissa. Suljin silmäni ja vajosin ihanaan pimeyteen.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!