Ficcikirjasto

Fran kääntyi parempaan asentoon ja jäi tarkastelemaan luokkahuoneen edessä seisovia papittaria. Nuoren naisen mielessä kävi, ettei vanhaa vieraa juurikaan erottanut nuoresta, ellei osannut katsoa tarkasti. Vanhemmat pukeutuivat tosin eri tavoin kuin nuoret ja läheltä katsottuna heidän ihollaan saattoi havaita hienoisia ryppyjä. Joskus heidän hiuksiinsa ilmestyi harmaata, mutta vain siinä tapauksessa, että niissä oli aiemmin ollut mustaa. Fran pelkäsi pahoin, että jonain päivänä hänen korviensa kärjet vielä harmaantuisivat.

Kummastakin vanhemmat papittaresta huokui myös tietynlaista arvovaltaa, jota kukaan ei kävisi kyseenalaistamaan. He olivat yhä pitkiä ja hoikkia, eikä heidän kauneutensa ollut vuosien varrella kadonnut. Silti heissä oli jotain täysin erilaista kuin alle 60-vuotiaissa tyttösissä, jotka olivat vasta valmistautumassa elämänsä suureen tehtävään.

”Seuraava kuukausi voi olla monelle kova koettelemus”, Viléna nimellä tunnettu papitar aloitti puheen. ”Jotkut ovat romahtaneet täysin, eivätkä ole enää koskaan palanneet ennalleen. Viemme teidät yksityiseen paikkaan jo ennen Hehkun alkua, mutta kun Hehku sitten alkaa, se vaikuttaa teihin voimakkaammin kuin koskaan aiemmin, sillä tuossa kyseisessä paikassa Usva virtaa vahvemmin kuin itse kylässä.”

”Emme kuitenkaan tulleet kertomaan teille nyt erityisesti Hehkusta tai Usvasta, sillä pian perehdytte niihin entistä paremmin”, Hrjn-niminen papitar jatkoi toisen puhetta. ”Nyt selitämme teille vain seuraavan kuukauden kulun. Viikon päästä jokainen teistä jättää kotinsa ja lähdemme yhdessä matkalle. Perillä teidät majoitetaan kahden hengen huoneisiin, jotka vastaavat kotianne kuukauden ajan. Huonetoverinne on perheenne.”

”Ensimmäisen kahden viikon päiväohjelmaan kuuluu tiivistä opiskelua. Teille tullaan selvittämään, miten lisääntyminen tapahtuu ja mitä kehossanne ja mielessänne tapahtuu samaan aikaan. Pidätte kuitenkin myös fyysistä kuntoanne yllä samalla ja noudatatte tiukkaa ruokavaliota, josta pidätte kiinni myös paluun jälkeen, mikäli aiotte päästä vuoden päästä lisääntyjiksi”, Viléna selosti.

Kaikki kaksikymmentä nuorta vieraa istuivat vaiti ja kuuntelivat tarkasti. Monen mielestä täydellinen romahtaminen kuulosti hyvin pelottavalta ja he rukoilivat mielessään Metsää säästämään heidät moiselta koetukselta. Toisaalta moinen maininta kiihotti jokaisen uteliaisuutta, sillä lisääntymisessä täytyi olla jotain hyvin erikoista, jos kaikki eivät kestäneet edes siitä puhumista.

”Kun Hehku alkaa, teidän tehtävänne on oppia hallitsemaan sitä. Autamme teitä siinä, mutta selviytyminen on teidän vastuullanne. Olette jo kokeneet Hehkun aiemmin, mutta tällä kertaa kaikki tapahtuu voimakkaammin. Tuohon mennessä teitä on kuitenkin opetettu ymmärtämään sitä paremmin, joten ainakin suurin osa teistä selviytyy kyllä helposti”, Hrjn jatkoi. ”Hehkun jälkeen palaamme takaisin kylään. Ette tarvitse enää teoriaopetusta, mutta kuten jo sanottua, teidän tulee huolehtia kunnostanne. Voitte myös käydä vanhempien papitarten kanssa keskusteluja, mikäli on epävarmaa, haluatteko osallistua lisääntyjien karsintaan seuraavana vuonna. Kaikkihan teistä eivät välttämättä tule valituiksi.”

”Nyt te saatte esittää kysymyksiä koskien seuraavaa kuukautta”, Viléna huomautti. Ei kestänyt kuin hetki, ennen kuin monta kättä oli jo pystyssä. Aiheessa oli ilmeisesti paljon askarruttavia seikkoja.

Jokainen utelias sai oman vuoronsa. Viléna ja Hrjn puolestaan vastailivat kysymyksiin selvästi vuoronperään kuin he olisivat etukäteen sopineet toimivansa juuri niin.

”Mitä meidän tarvitsee ottaa mukaan?” eräs tytöistä kysyi.

”Ette tarvitse muuta kuin vaatteita. Ruoan hankimme ja valmistamme itse paikan päällä. Sen pitäisi sujua teiltä kaikilta vaivattomasti”, Viléna vastasi.

”Missä se paikka on, minne me menemme?”

”Saatte tietää sen aikanaan. Kenellekään ei kerrota sitä, vaan tie näytetään ainoastaan niille, jotka ovat oikeutettuja kulkemaan sitä”, Hrjnin vastaus kuului.

”Tapaammeko me poikia?” joku kysyi. Kysymystä seurasi hermostuneiden hihitysten sarja, sillä pojat olivat olleet lisääntyjäkokelaiden yksi yleisimmistä puheenaiheista viimeisten vuosien aikana.

”Ette. Tapaatte heidät vasta ensimmäisen kerran ensi vuonna, mikäli tulette valituiksi”, Viléna sanoi ankarasti, kun luokkahuone oli vihdoin hiljentynyt.

”Miten me sitten tiedämme, kuinka heidän kanssaan tulee toimia? Pappien kanssa emme ole päässeet edes puheisiin”, joku protestoi.

”Teille selvitetään, miten teidän tulee toimia. Yksityiskohdat opitte kyllä käytännössä”, Hrjn vastasi puhuen yhtä ankaraan sävyyn kuin parinsa. ”Pojat eivät kuitenkaan ole nyt keskustelun aihe, vaikka on tietenkin ymmärrettävää, että he kiinnostavat teitä juuri nyt. Tulette kuitenkin huomaamaan, ettei miehillä ole viera-yhteisössä kovinkaan suurta merkitystä, jos lisääntymistä ei lasketa.”

Muutama käsi laskeutui alas, kun kävi ilmi, ettei miehistä keskusteltaisi nyt sen enempää. Joitain kysymyksiä kuitenkin esitettiin ruoka-ajoista ja muusta aikataulusta. Monia myös tuntui kiinnostavan yhteydenpito omaan perheeseen, mutta sitä ei kuukauden aikana sallittaisi. Lisääntyjien paikasta ei myöskään saanut poistua tuon kuukauden aikana ilman erityistä syytä. Oikeastaan ainoat hyväksyttävät syyt olivat sairastuminen tai perheenjäsenen kuolema, jotka kumpikin olivat hyvin harvinaisia vierojen keskuudessa.

Keskustelun päätteeksi joukkio lähti jännittyneenä kohti jousiammuntapaikkaa. Kaikki tuntui nyt uudelta ja jännittävältä, eikä moni olisi halunnut odottaa viikonloppuun asti. Fran ja N’edra kävelivät muiden perässä jousipyssyt ja nuoliviini olkapäillään.

”Jännittääkö sinuakin?” N’edra kysyi. Fran kohautti hartioitaan.

”En oikein tiedä. Minusta on oikeastaan vain outoa olla erossa Jotesta ja Mjrnistä”, Fran sanoi.

”Mutta entä Hehku?”

”Olemmehan kokeneet sen ennenkin. Mitä uutta siinä voi olla?” Fran kummasteli ja katsoi ystäväänsä huomaten, että tämän posket punehtuivat hieman. ”Mitä nyt?”

N’edra yskäisi hermostuneena, eikä katsonut Franiin päin. ”He sanoivat, että se on voimakkaampi siellä, minne menemme…”

”Niin?” Fran kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa.

”Mitä jos sekoamme täysin?”

Franin vatsanpohjassa muljahti ikävästi. Hän käänsi katseensa poispäin, mutta ei voinut olla vilkuilematta N’edraa. Hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Jos hän oli ymmärtänyt oikein, myös N’edralla oli ollut omituisia tuntemuksia Hehkun aikana. Toisaalta toinen saattoi tarkoittaa jotain aivan muuta kuin, mitä Fran oli itse kokenut. Miten tällaisesta asiasta saattoi edes puhua? Eihän Fran voisi myöntää, millaisia ajatuksia hänellä oli toisinaan ollut, sillä pahimmassa tapauksessa N’edra saattaisi pitää häntä jonkin sortin friikkinä. Kaiken lisäksi Fran oli pitänyt omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan, vaikka ne olivat samaan aikaan tuntuneet häpeällisiltä.

”Mitä sinä tarkoitat sekoamisella?” Fran kysyi lopulta miltei kuiskaten. N’edra vilkaisi häntä hyvin varovaisesti posket yhä punoittaen.

”No, jos Hehku saa meidät tekemään jotain, mitä emme muuten tekisi. Jos Hehku herättää meissä ajatuksia, jollaisia… En minä osaa selittää. Olen ajatellut kaikenlaisia juttuja ensimmäisestä Hehkusta lähtien, enkä oikein tiedä, miten niihin pitäisi suhtautua”, N’edra yritti selittää. ”Siskoni… kerroin hänelle niistä… hän sanoi, että ne ovat epäpuhtaita, eikä kenenkään pitäisi miettiä sellaisia.”

”Siskosihan on papitar, ei lisääntyjä. Hän ilmoitti joskus, ettei halua lapsia”, Fran huomautti.

”Tiesitkö, että myös papittaret saavat tietää lisääntyjien salaisuudet, kun ovat tarpeeksi vanhoja?”

”Todellako? Jote ei koskaan maininnut mitään sellaista…” Fran totesi hitusen katkeruutta äänessään. Jälleen kerran Jote oli salannut häneltä jotain.

”Kyllä, heille kerrotaan kaikki. Ja siskoni sanoi, että minun ajatukseni ovat kiellettyjä. Niistä ei saa puhua ja minun pitäisi unohtaa ne täysin”, N’edra jatkoi puhuen nopeasti ja epätoivoiseen sävyyn.

”Mitä sinä sitten olet ajatellut?” Fran kysyi sydän hakaten. Häntä pelotti, että N’edran päässä oli liikkunut samanlaisia ajatuksia kuin hänelläkin. Ehkä heidän kummankin ajatusmaailma oli jollain tavalla vääristynyt. Tai siis… kyllähän Fran tiesi, ettei hän ollut aivan normaali, koska hän haaveili taivaasta ja vapaudesta, mutta tämä oli aivan eri asia.

N’edra oli pitkään hiljaa. Toiset tytöt kulkivat heidän edellään iloisesti rupatellen ja välillä hervottomasti hihittäen. Ammuntapaikalle ei ollut enää kovinkaan pitkä matka, eikä siellä ollut minkäänlaista yksityisyyttä. Salainen keskustelu olisi täysin mahdotonta, kun he saapuisivat sinne, eikä Fran uskonut, että N’edra suostuisi muiden kuullen kertomaan omista ajatuksistaan.

”E-en minä voi puhua siitä”, toinen viera kuitenkin sanoi ja puisteli päätään surkeana. Fran kosketti kevyesti kädellään N’edra käsivartta saaden tämän säpsähtämään.

”Kyllä sinä voit kertoa minulle mitä vain…” hän kuiskasi pehmeällä äänellä toivoen vakuuttavansa olevansa luotettava.

”En tätä!” N’edra sanoi kiihkeästi ja lähti juoksemaan ottaen toiset tytöt kiinni.

Fran tuijotti toisen vieran perään, mutta ei kiihdyttänyt askeliaan, vaan käveli rauhallisesti hieman muista jäljessä. Hän saapui ammuntapaikalle jokseenkin pohdiskeleva ilme kasvoillaan. Tottuneesti hän etsi oman paikkansa ja valmistautui harjoituksiin. Rauhallisella eleellä hän veti jousen selästään ja asetti sitten nuolen sen jänteelle. Hyvin hitaasti hän jännitti jousen vetämällä toista kättään taaksepäin. Kaiken tuon aikana hänen katseensa oli kiinnittynyt kaukana seisovaan maalitauluun. Hän tähtäsi, jännitti jousta vielä hieman ja kuuli suhahtavan äänen, kun nuoli vihdoin säntäsi matkaan jysähtäen lopulta viitosen ja nelosen välille taulussa.

Viera irvisti tulokselle ja veti viinestä uuden nuolen. Hänen keskittymiskykynsä ei juuri silloin ollut parhaimmillaan. Vaikka hän ulkoisesti toimikin tyynen rauhallisesti, hän mielensä myllersi järkyttävää vauhtia. N’edra oli jo vuosia ollut Franille hyvin läheinen, eivätkä he oikeastaan koskaan riidelleet, vaikka heillä olikin melkoisia mielipide-eroja. N’edra oli taipuvainen noudattamaan sääntöjä siinä, missä Fran piti niiden venyttämisestä. Heidän oli välillä vaikea löytää yhteisymmärrystä, mutta siitä huolimatta heidän välillään vallitsi ystävyys. He olivat keskustelleet monistakin asioita, oikeastaan jakaneet melkein kaiken. Esimerkiksi N’edra tiesi, miten J ote suhtautui Franiin ja Mjrniin, vaikka sitä olikin ollut aluksi vaikea uskoa. Fran puolestaan tiesi, että N’edra suorastaan palvoi isosiskoaan, joka oli kouluttautunut papittareksi jo vuosia sitten.

Nyt N’edra oli kuitenkin käyttäytynyt hyvin omituisesti. Se huolestutti Frania, mutta hän ei tiennyt, mitä olisi voinut tehdä asialle. Hän olisi tietysti voinut yrittää puhua N’edran kanssa, mutta juuri tälläkin hetkellä toisen naisen olemus oli miltei vihamielinen. N’edra ei selvästikään halunnut nyt olla missään tekemisissä Franin kanssa. Moinen käytös tuntui naurettavalta, koska Fran ei ollut voinut tehdä mitään, mikä toista olisi loukannut.

Vieran mielessä käväisi, että hänen ystävänsä oli saattanut olla oikeassa sekoamisen suhteen. Ehkä N’edra oli tarkoittanut juurikin sitä, etteivät he enää osaisi suhtautua toisiinsa normaalisti. Ehkä heidän välilleen muodostuisi syvä kuilu. Ajatus tuntui ahdistavalta, sillä Fran oli jo vuosien aikana ehtinyt tottua siihen, että hänellä oli joku, jonka kanssa keskustella. Tietenkin hän saattoi aina puhua Mjrnin kanssa, mutta tyttö oli sen verran pieni, ettei hänelle voinut ihan kaikkea kertoa (vaikka Fran olikin päättänyt olla salailematta elämän tosiasioita). Joten kanssa keskustelu taas meni yleensä politiikan ja muiden hallinnollisten asioiden vatvomiseen tai sitten Jote varmisteli, että sekä Fran että Mjrn käyttäytyivät asemansa mukaisesti. Jos Franilta kysyttiin, Jote oli liiankin tarkka arvovallastaan. Kaikki olisivat kunnioittaneet häntä, vaikkei hän koko ajan olisi korostanut omaa asemaansa.

No niin tai näin, jos N’edra katkaisisi suhteensa Franiin, vieralle ei jäisi enää ketään, kelle todella puhua. Fran päätti, että hän selvittäisi vielä, mistä oikein oli kyse ja korjaisi tilanteen, mikäli oli tehnyt jotain väärää. Hänen täytyisi vain odottaa sen aikaa, että N’edra saisi tunnekuohunsa rauhoittumaan. Juuri nyt ei ollut mitään järkeä yrittää puhua hänelle.

Puhumisen sijaan Fran siis keskittyi jännittämään jousensa yhä uudelleen. Hän oli vuosien varrella kehittynyt jo melko taitavaksi ampujaksi, muttei vieläkään omasta mielestään tarpeeksi hyväksi. Tänään hänen tuloksensa olivat olleet keskimääräistä huonompia, eikä ajatus miellyttänyt häntä sen enempää kuin N’edran outo käytös. Niinpä hän päätti keskittyä loppuajan mahdollisimman tarkasti. Kenties hän ampuisi kympin vielä ennen iltaa, jos jaksaisi yrittää koko päivän ajan.