Kaiken
jälkeen on alkuperäisen Final Fantasy VII -pelin pohjalta kirjoitettu
fanzine, josta olen teettänyt myös pienen fyysisen painoksen. Zinen oli
tarkoitus tulla taidekujamyyntiin vuonna 2020, mutta koronan takia ei
taidekujailu kuitenkaan ole onnistunut.
Mikäli haluat oman fyysisen kappaleen, voit tilata sen minulta sähköpostitse: anna[piste]kaija[at]outlook[piste]com.
Zinen hinta on 10 €.
Hinnalla katetaan painokustannukset sekä postitus Suomen sisällä.
Ikäraja: K-13
Kuvaus:
Alkuperäisen pelin tapahtumista on kulunut noin 10 vuotta. Tifa
pyörittää edelleen 7th Heavenia ja elämä tuntuu jumahtaneelta samalla,
kun kaikki hänen ystävänsä ovat menneet eteenpäin. Ystävänpäivän iltana
Yuffie kuitenkin onnistuu järjestämään Tifalle yllätyksen.
1. välinäytös
”Noo… olen saattanut käydä tässä muutaman kerran treffeillä jonkun kanssa…” Yuffie venytti jokaista sanaa ja jatkoi lusikalla leikittelyä suostumatta katsomaan Tifan suuntaan.
Eihän Yuffie voinut tarkoittaa..? Ei se voinut olla mahdollista. Vincent oli vastuullisimpia miehiä, jonka Tifa tunsi. Ei hän tekisi mitään, mikä vaarantaisi hänen nykyisen uransa Edgen vasta perustetulla huippuyliopistolla.
”Tietysti tästä ei oikein voi puhua, ja meidän on oltava varovaisia, mutta…”
Vihdoin Yuffie nosti katseensa. Tummat silmät tapittivat Tifaa vielä tummemman otsatukan takaa vakaina ja kirkkaina. Niissä oli yhä tuttu ilkikurinen sävy, mutta silti katseesta näki, että Yuffie oli kerrankin tosissaan.
”Ymmärrät kai, että Vincent riskeeraa uransa?”
”Noh, käytännössä hän ei juurikaan opeta minua, koska opiskelen pääaineena ympäristötieteitä. Elämänvirtaoppi on vain sivuaine ja pyrin suorittamaan mahdollisimman paljon kursseja etänä, ettemme osu yhteen yliopistolla…”
”Silti hän on opettajana yliopistossa, jossa sinä opiskelet.”
”Olisit nyt vain iloinen puolestani!”
Lusikka kilahti kupin reunaan, kun Yuffie laski sen lautaselle. Tifa hieroi ohimoitaan ja huokaisi.
”Totta kai olen, minä vain…”
”Huolehdit liikaa.”
”Niin kai.”
”Ei juttu leviä, jos sinä et juoruile, ja minä tiedän, ettet tee niin.”
Tifa ei voinut kuin nyökätä. Hän yritti miettiä, oliko nähnyt viitteitä ystäviensä salasuhteesta, mutta Vincent oli aina osannut pitää asiat omana tietonaan. Yuffie oli toista maata, mutta kehuskeli erinomaisilla ninjataidoillaan. Tämän asian hän oli ehdottomasti osannut ninjata. Yuffie ei ollut varmasti kertaakaan edes saapunut 7th Heaveniin yhdessä Vincentin kanssa, saati poistunut miehen seurassa. Ehkä he olivat jutelleet luonnollisemmin kuin aiemmin, mutta Tifa oli laittanut sen Yuffien aikuistumisen piikkiin. Yuffie oli myös lopettanut kiusallisen flirttailunsa, jota oli nuorempana harrastanut Vincentin pään menoksi. Kenties juuri se oli ollut selkein merkki siitä, että jotain oli tekeillä, mutta Tifa ei ollut osannut lukea rivien välejä.
”Älä puhu vielä muille, jooko?”
”Aiotko odottaa siihen asti, että valmistut?”
Yuffie hörppäsi kaakaostaan ja kohautti olkapäitään. Tyypillistä, hän ei ollut pohtinut asiaa loppuun asti. Tifa kuitenkin antoi hymyn asettua huulilleen. Yuffie ja Vincent olivat aikuisia kumpainenkin, joten ei heidän asioihinsa kannattanut puuttua. Sitä paitsi Avalanche oli selättänyt paljon pahempia vaikeuksia kuin yksi salasuhde… tai kaksi.
”Oleellisempi kysymys on, mitä sinä aiot tehdä elämälläsi”, Yuffie sanoi.
Tifa hätkähti. Hän jäi tuijottamaan ystäväänsä hetkeksi mutta käänsi pian katseensa kaakaoon. Yuffie oli aina ollut suorasukainen, joten oli kai ihme, että hän oli pysytellyt hiljaa näin pitkään.
Pikkujoulujen jälkinäytöksestä oli sentään jo kaksi kuukautta.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!