Ficcikirjasto

Kaiken jälkeen on alkuperäisen Final Fantasy VII -pelin pohjalta kirjoitettu fanzine, josta olen teettänyt myös pienen fyysisen painoksen. Zinen oli tarkoitus tulla taidekujamyyntiin vuonna 2020, mutta koronan takia ei taidekujailu kuitenkaan ole onnistunut.

Mikäli haluat oman fyysisen kappaleen, voit tilata sen minulta sähköpostitse: anna[piste]kaija[at]outlook[piste]com.

Zinen hinta on 10 €.

Hinnalla katetaan painokustannukset sekä postitus Suomen sisällä.

Ikäraja: K-13

Kuvaus: Alkuperäisen pelin tapahtumista on kulunut noin 10 vuotta. Tifa pyörittää edelleen 7th Heavenia ja elämä tuntuu jumahtaneelta samalla, kun kaikki hänen ystävänsä ovat menneet eteenpäin. Ystävänpäivän iltana Yuffie kuitenkin onnistuu järjestämään Tifalle yllätyksen.

Tifa haukotteli baaripöydässä. Hän oli väsynyt muttei toisaalta halunnut mennä nukkumaan. Kun hän oli liittynyt Avalancheen, hän ei ollut osannut arvata, miten paljon hänen elämänsä muuttuisi päätöksen myötä. Don Corneon sieppaamaksi joutuminen, hurja pako Midgarista, salamatkustaminen Costa del Solille… Matkan kaikki käänteet olivat painuneet pysyvästi hänen mieleensä.

Nyt tie oli vienyt heidät Gold Sauceriin, uhkapelien paratiisiin. Se oli paikka, jonne saattoi huoletta tuhlata koko omaisuutensa yhdessä yössä… tai kaksinkertaistaa sen, jos kävi tuuri. Puumaisessa huvipuistossa oli jokaiselle jotakin, paitsi jos halusi nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, ja juuri niitä Tifa olisi nyt kaivannut. Ei olisi tehnyt pahaa saada levähtää hetki, vetää henkeä ja koota ajatuksiaan.

Tifa siemaisi makeaa drinkkiään ja tuijotti tylsistyneenä eteensä. Tässä paikassa ei ollut hetkeäkään hiljaista. Hän oli valinnut syrjäisimmän baarin syrjäisimmän nurkan, mutta sielläkään ei päässyt karkuun ihmisiä ja hakkaavaa musiikkia. Olisi tietysti voinut luulla, että hän oli tottunut sellaiseen pyörittäessään 7th Heavenia, mutta hänen oma baarinsa oli kuitenkin paljon rauhallisempi kuin se, jossa hän nyt istui. Oikeastaan Gold Saucerin pieninkin pubi kävi yökerhosta 7th Heaveniin verrattuna.

”Hei, onko tässä tilaa?” 

Tuttu ja ystävällinen ääni keskeytti yhtäkkiä Tifan pohdinnat. Hän nosti katseensa lasistaan ja huomasi tuijottavansa Aerithia suoraan silmiin. Hän huokaisi hiljaa mielessään mutta hymyili toiselle naiselle kuitenkin. Mistäpä Aerith olisi tiennyt, että hän oli tullut baariin etsimään hetken rauhaa.

”Istu vain”, Tifa sanoi ja siemaisi drinkistään. Mikähän sen resepti mahtoi olla? Sen olisi voinut lisätä 7th Heavenin listalle, mikäli hän vielä jonain päivänä palaisi pyörittämään baaria.

Aerith istahti Tifaa vastapäätä ja laski siiderilasinsa pöydälle. Hänen vaaleanpunainen mekkonsa riiteli pääkalloilla koristellun kapakan kanssa niin räikeästi, että Tifa suorastaan ihmetteli, miten Aerith oli edes päätynyt kävelemään ovesta sisään. 

”Etkö sinäkään saa unta?” Aerith kysyi.

”En oikeastaan. Liika melua ja valoa”, Tifa vastasi.

Tifa näpläsi lasinsa reunaa ja vilkuili Aerithia poninhännältä karanneiden ruskeiden suortuviensa lomasta. Nainen huokui hymyä ja ystävällisyyttä samalla tavalla kuin aina. Hänen olemuksensa oli käsinkosketeltavan enkelimäinen. Ei ollut ihme, että Cloud loi Aerithiin pitkiä katseita aina, kun luuli, ettei kukaan huomannut.

”En minäkään. Tokihan slummissa tapahtui aina jotain, mutta siellä ei kuitenkaan ollut tällaista”, Aerith sanoi ja viittasi ympärilleen.

”Yhmm.”

Hiljaisuus laskeutui pöytään, vaikka meteli ympärillä jatkui. Tifa tuijotti punertavaa nestettä lasissaan, kunnes kulautti sen kerralla kurkkuunsa. Hän nousi pöydästä, käveli tiskille ja tilasi toisen samanlaisen. Sirenin laulu, hän painoi nimen tällä kertaa mieleensä ihan vain varmuuden vuoksi.

Kun Tifa palasi pöytään, Aerith oli ehtinyt juoda oman lasinsa puolilleen. Tifa rojahti omalle tuolilleen ja nosti drinkin huulilleen. Ei ollut hänen tapaistaan juoda runsaasti alkoholia, mutta kenties välillä saattoi höllätä otetta. Ehkä pieni rentoutuminen tekisi jopa hyvää, saisi kireyden hellittämään hänen lihaksistaan ja mielen tyyntymään. Kenties hän pystyisi jopa nukkumaan kokonaisen yön.

”Oletko muuten nähnyt Cloudia?” Aerith kysyi, eikä alkoholin tuoma rentous pystynyt työntämään tieltään kireyttä, joka puristui Tifan rintaa vasten.

”En.”

Sana tuli ulos töksäyksenä, vaikka Tifa yritti pitää äänensä vakaana. Ei ollut Aerithin vika, ettei Cloud kiinnittänyt Tifaan niin paljon huomiota kuin hän olisi toivonut. 

”Yhm, ajattelin mennä pyytämään häntä kävelylle, kun en saanut unta…” Aerith aloitti.

”Vai niin, ihanko totta?” 

Tifa halusi purra kielensä poikki. Hän vilkaisi lasiaan. Ehkei ollut sittenkään hyvä ajatus juoda enempää? Pian hän ei hillitsisi puhumisiaan ja möläyttäisi jotain vielä pahempaa.

”Kyllä”, Aerith vastasi kuin ei olisi huomannut Tifan käytöksessä mitään omituista. ”Mutta kun ehdin hänen käytävälleen, näin hänen poistuvan jonnekin Barretin kanssa.”

”Ehkä he halusivat keskustella viimeaikaisista tapahtumista.”

Puristus Tifan rinnassa helpotti hieman. Cloud oli siis päättänyt viettää iltansa Barretin seurassa, mikä voisi olla hyvä asia. Jos miehet saisivat puhuttua, Barretin jyrkkä suhtautuminen Cloudiin saattaisi hellittää. 

”Voihan se olla”, Aerith sanoi. ”Todennäköisesti olet oikeassa.” 

Aerith tyhjensi lasinsa ja nousi hakeakseen toisen. Tifa tarttui häntä käsivarresta ja pysäytti kesken matkan.

”Tuo minulle vielä yksi tällainen. Drinkin nimi on Sirenin laulu. Ehkä sen jälkeen saan paremmin nukuttuakin”, hän sanoi, vaikka tiesi ajatuksen olevan kaikkea muuta kuin viisas. 

Aerith nyökkäsi, ja Tifa päästi irti hänen kädestään. Aerith näytti saavan tiskillä tilaa vain kävelemällä paikalle, ja häneen luotiin jopa jokunen ihaileva katse. Joku yritti tavoitella hänen takamustaan, mutta Aerith läiskäisi käden pois varsin tottunein ottein. 

Tifa tuhahti itsekseen. Hän ei halunnut olla pikkumainen, ja oli varsin tietoinen siitä, että miehet katselivat myös hänen suuntaansa. Miksi silti tuntui, että hän jäi syrjään, kun Aerith astui huoneeseen?

Aerith vangitsi kaikkien katseet, jopa Tifan. Hänen olemuksessaan oli sellaista välitöntä viehätystä, että silmiä oli vaikea irrottaa. Johtuiko se muinaisten perimästä? 

Hetken päästä Aerith palasi pöytään ja laski kaksi samanlaista drinkkiä alas. Tifa kaiveli lompakkoaan, mutta Aerith laski käden hänen kädelleen ja puisteli päätään.

”Minä tarjoan tämän kierroksen.”

Tifa ei voinut kuin kiittää. Ehkä hänen pitäisi yrittää olla vähän ystävällisempi Aerithille eikä kiukutella elämän epäreiluudesta. 

Tifa nosti hymyn huulilleen ja kulautti ison osan drinkistä alas kerralla, isomman kuin oli aikonut. Hänellä oli leijaileva olo. Ei sellainen, joka tuli alkoholista – vaikka sivumennen sanoen drinkeillä saattoi silti olla pieni osuus asiassa – vaan kevyempi, riehakkaampi ja pehmeämpi. Tunnetta oli vaikea määritellä sanoin, mutta jotain kupli Tifan sisällä eri tavalla kuin aikaisemmin.

”Pitäisiköhän sinun ottaa hieman rauhallisemmin?” Aerith sanoi.

”Äh, mitä paremmin tämä menee päähän, sitä helpommin saan unta. Usko pois, olen työskennellyt baarissa sen verran kauan, että olen nähnyt todisteita ihan riittävästi omin silmin”, Tifa sanoi.

Selitys oli ontuva Tifan omissa korvissakin. Jopa 7th Heavenin kanta-asiakas Juoppo-Jack olisi keksinyt paremman. 

”No jaa, kunhan et siihen sammu. En jaksaa kantaa sinua takaisin hotellille.”

Tifan suupielet nytkähtivät. Hän halusi sanoa jotain, puolustautua, mutta yhtäkkiä hänen päässään löi vain tyhjää. Ei ollut sanoja.

”Tarkoitan vain, että käsivoimani ovat ihan olemattomat. Sitä luulisi, että kukkakorin jatkuva kanniskelu auttaisi, mutta ei. Aina kun tarvitsi tehdä jotain raskaampia remonttihommia, jouduin kyselemään naapurista miehiä apuun.”

”Sait epäilemättä apua erittäin helposti.”

”Naapurimme olivat oikein avuliaita ja mukavia”, Aerith sanoi ja sivuutti piikin Tifan äänessä. ”Toivottavasti he ovat yhä elossa. On tapahtunut niin paljon kaikkea kamalaa…”

Tifan rinta-alassa jysähti. Ei hän ollut tällainen. Piikittelijä. Ilkeä jopa. Hän nipisti itseään pöydän alla pysyäkseen skarppina. Hän parantaisi tapansa ja olisi koko loppuillan hyvää seuraa Aerithille. 

***

Yllättävää kyllä ilta sujui varsin rattoisasti, kun Tifa pakottautui työntämään ikävät ajatuksensa sivuun ja keskittyi kuuntelemaan Aerithia. He kertailivat yhdessä, mitä kaikkea oli ehtinyt tapahtua ja spekuloivat tulevaa. Heillä oli jopa yhteisiä mielipiteitä, kuten se, että Barret saisi parantaa tapansa ja siistiä kielenkäyttöään. Lisäksi heistä kumpikin oli huolissaan Yuffiesta, joka oli niin nuori, ettei tämän olisi pitänyt matkata pitkin maita ja mantuja vaan olla turvassa kotonaan. Nanakia kohtaan he tunsivat sympatiaa ja kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta Cloudia ei edes sivuttu puheessa. 

”Sinä olet sellainen kaikista huolehtija ja pidät langat käsissäsi. Sinua ei voi olla kadehtimatta”, Aerith sanoi.

He olivat juuri listanneet matkaseurueensa hyviä puolia. Tifa katsoi häkeltyneenä toista naista. Hänen olonsa oli jokseenkin hutera, mutta hän uskoi silti kuulleensa oikein. Hän ei vain ollut ajatellut koskaan asiaa tuolla tavoin.

”Sinä taas olet liian kiltti ja pidät kaikista ihan liikaa”, Tifa vastasi.

Aerith vaikutti häiritsevän täydelliseltä; hän oli kiltti ja ystävällinen kaikille eikä koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään. Hän oli juuri sellainen enkeli, jolta näytti. 

”Tai sitten et vain tunne minua”, Aerith sanoi.

”Niinkö? Onko sinulla sitten jokin synkkä salaisuus?” Tifa kysyi ennen kuin ehti estää itseään.

”Voi ollakin, mutta tämä ei ole oikea paikka paljastaa sitä.” 

Aerith iski silmää.

”No, ainahan me voimme lähteä täältä”, Tifa kuuli sanojen lipuvan huuliltaan.

Aivan kuin asia olisi ollut sillä päätetty molemmat naiset nousivat pöydästä ja poistuivat baarista. Kummankaan askeleet eivät olleet täysin vakaita. Tifa ei muistanut, milloin oli viimeksi juonut näin paljon. Käytävä keinahteli ja päässä pyöri.

”No, millaisia luurankoja sinulla on kaapissasi?” hän kysyi Aerithilta, kun he olivat päässeet takaisin hotellille.

”Ehkä minun pitäisi saattaa sinut huoneeseesi, kun kerran olemme täällä.” 

Aerith vaihtoi yllättäen puheenaihetta ja vaikutti jopa nololta… vaiko ujolta sittenkin?

”Et voi aloittaa juttua ja jättää sitä vain kesken”, Tifa sanoi.

”Sanoinko jättäväni?” 

Aerith tarttui Tifaa ranteesta ja pyrähti juoksuun vetäen hänet mukaansa. Pari muuta hotellin asukasta kääntyi katsomaan heidän peräänsä päitään puistellen. Tifa kompuroi, mutta onnistui jotenkuten pysymään jaloillaan. Nauru kupli hänen vatsassaan ja kipusi hervottomana huulille. Se vapautti viimeisten päivien aikana lihaksiin kertyneen jännityksen paremmin kuin yksikään drinkki, jonka hän oli sinä iltana huuhtonut alas kurkustaan.

Naiset pysähtyivät Tifan huoneen ovelle hengästyneinä ja yhä nauraen. Käytävällä oli täysin hiljaista. Muut asukkaat olivat joko nukkumassa tai tekemässä selvää omaisuudestaan. 

Tifa veti syvään henkeä ja etsi huoneensa avaimen. Hän työnsi sen haparoiden lukkoon ja käänsi sitä samalla, kun vilkaisi Aerithia sivusilmällä.

”Ajattelitko viivytellä viimeiseen asti, ennen kuin kerrot salaisuutesi? Vai suunnittelitko kenties tulevasi huoneeseeni ja työntäväsi minut parvekkeelta alas sen jälkeen, kun olet kertonut, etten vain paljasta sitä kenellekään?” 

”Jotain sen suuntaista”, Aerith vastasi ja iski taas silmää. 

Tifa käänsi kiireesti katseensa takaisin oveen ja työnsi sen auki. Hän oli rekisteröivinään hiljaisen kolahduksen, mutta se katosi hänen mielestään, kun käsivarret kiertyivät hänen vyötärölleen. Aerith työnsi hänet sisälle ja tyrkkäsi oven kiinni jalallaan.

”Mitä sinä…?” 

Tifa irrotti Aerithin otteen vyötäröltään ja kääntyi ympäri. Huoneessa oli pimeää, mutta ikkunan takana paukkuvat ilotulitukset valaisivat sitä tasaisin väliajoin.

”Mitä sanoitkaan minusta aiemmin?” Aerith kysyi.

”Milloin?”

”Ennen kuin lähdimme baarista.”

”Sanoin… hmmm… että olet liian kiltti ja… äh, en minä enää muista. Mitä väliä sillä on?” 

Tifa kaiveli muistiaan, mutta ilta oli alkanut muuttua sumeaksi. Asiat eivät enää pysyneet järjestyksessä hänen päässään. Aerith painoi etusormensa kevyesti hänen huulilleen.

”Sitä, että olet saanut minusta väärän käsityksen”, Aerith vastasi ja naurahti.

Hän siirsi sormensa pois Tifan huulilta ja nojautui lähemmäs kasvoja. Vaistomaisesti Tifa perääntyi, kunnes hänen selkänsä kolahti oveen. Aerith seurasi perässä jättämättä hänelle tilaa väistyä enempää.

Tifa hädin tuskin erotti Aerithin kasvoja pimeydessä mutta hän pystyi haistamaan tämän kukkaisen tuoksun, johon sekoittui voimakas hiuslakka ja alkoholi. 

Kun Tifan ajatus harhaili vielä Aerithin tuoksu-cocktailissa, Aerith painautui häntä vasten ja suukotti häntä suoraan suulle. Tifa vetäisi henkeä ja tarttui Aerithia olkapäistä työntääkseen hänet kauemmas itsestään. Hetkeä myöhemmin hän kuitenkin huomaisi painavansa tätä lähemmäs ja vastaavansa suudelmaan. Pieni ääni takaraivossa kirkui, että he tekivät väärin, mutta samaan aikaan uteliaisuus puski pintaan hukuttaen kaiken muun alleen. Sitä paitsi Aerithin huulet olivat pehmeämmät kuin yhdenkään miehen ja maistuivat paremmilta.

Samassa kuului uusi kolahdus ja huoneeseen hyökyi viileää ilmaa. Tifa tyrkkäsi Aerithin pois ja lätkäisi kätensä valokatkaisimen päälle. Hänen sumea katseensa pysähtyi hahmoon, joka oli puoliksi kammennut itsensä ikkunan ulkopuolelle.

”Yu… ffie?” 

Tifa sai vaikeasti muodostettua sanan hämmästykseltään. Mitä tyttö teki hänen huoneessaan? Ja ennen kaikkia, oliko tämä nähnyt tapahtuneen? Poskille hiipi kuumotus. Tilanne ei ollut lainkaan hallinnassa. 

”Ehehee, hei Tifa?” Yuffie virnisteli roikkuen yhä ikkunalla. ”Sinulla meni niin myöhään, että ajattelin tulla tarkistamaan, että kaikki on hyvin. Ja sitten sinä tulitkin Aerithin kanssa, ja minä… eh… en halunnut häiritä teitä.”

Tifan ajatukset törmäilivät toisiinsa ja kiertyivät sekavaksi vyyhdeksi. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt läksyttää Yuffieta jostain, tämä oli epäilemättä tehnyt jotain luvatonta tai ainakin yrittänyt, mutta hän ei vain saanut koottua yhtäkään tolkullista lausetta. Alkoholi ja suudelma olivat sekoittaneet hänen päänsä liian täydellisesti.

”Nyt sinä tulet alas sieltä ja suljet sen ikkunan, ennen kuin putoat”, Aerith sanoi ja otti tilanteen haltuunsa. ”Sitten kipität takaisin omaan huoneeseesi nukkumaan etkä poikkea tarkistamaan kenenkään materioiden tilaa. Jos joku kysyy, et käynyt täällä etkä ole nähnyt meitä.”

Yuffie könysi takaisin huoneen sisäpuolelle ja loksautti ikkunan kiinni. Tytön kasvoilla oli kummallinen ilme.

”Siitä hyvästä saan yhden parannusmaterian, eikö niin?” Yuffie sanoi ja ojensi kättään. 

Tifa pohti, olisiko viisainta suostua kiristykseen, ettei äskeinen paljastuisi koko Planeetalle, mutta Aerith marssi ninjatytön luokse ja kuiskasi tämän korvaan jotain. Yuffien poskille nousi puna ja hän lupasi palata omaan huoneeseensa välittömästi. Tyttö sujahti Tifan ohitse ja oli kadonnut, ennen kuin hän ehti kunnolla tajuta.

”Mitä sinä sanoit hänelle?” Tifa ei voinut olla kysymättä.

Aerith kääntyi katsomaan häntä hymyillen.

”Muistutin häntä eräästä tapahtumasta. Mutta jaoin kanssasi jo yhden salaisuuden, tämän toisen taidan pitää omana tietonani”, hän vastasi.

Kun Tifa mulkaisi Aerithia, naisen huulilta purkautui nauru. Hän kohotti etusormeaan ja vinkkasi Tifaa tulemaan lähemmäs. 

Tifa astui askeleen eteenpäin mutta jäi sitten keikkumaan keskelle huonetta. Sydän hakkasi rintaa vasten ja katse haritti vähän joka suuntaan. Järki kuiski hänen korvaansa, ettei hän ollut sellaisessa tilassa, jossa olisi kannattanut tehdä yksinkertaisintakaan päätöstä. Olisi ollut viisainta kehottaa Aerithia lähtemään, juoda pari litraa vettä ja vetäytyä nukkumaan. Se olisi ollut oikein ja vastuullista. Hyvin tifamaista.

Tarvitseeko minun aina käyttäytyä niin vastuullisesti?

Tifa palasi ovelle, väänsi sen lukkoon ja napsautti valot pois päältä. Hänen askeleensa huojuivat, kun hän kulki huoneen halki Aerithin luokse, mutta samaan aikaan ne olivat varmempia kuin koskaan.