Karibian kuumat tuulet: Luku 8

Karibian kuumat tuulet

(Paluu Black Pearlille)


”Päästän irti, jos et huuda”, miehen ääni kuiskasi korvaani. Nyökkäsi kevyesti peläten, että veitsi viiltäisi kurkkuni auki. Mies otti kätensä pois suuni edestä, mutta ei siirtänyt veistä.
”Kuka olet?” hän kysyi, ja samassa tunnistin hänen äänensä.
”Jack, sinä senkin ääliö! Se olen minä, Ann!” huudahdin.
    
Jack siirsi veitsen pois kurkultani ja veti minut ikkunan ääreen. Kuunvalo valaisi kasvomme. Hän tuijotti minua pitkään suoraan silmiin ja katsoi sitten vaatteitani hetken ajan ihmettelevä ilme kasvoillaan.
”Mitä sinulle tapahtui? Missä olet ollut? Ja miksi olet pukeutunut noin?” hän kyseli minulta hirvittävällä vauhdilla. Oliko hän ollut huolissaan?
”Pitkä juttu, ja juuri nyt haluaisin vain nukkua”, sanoin aidosti väsyneenä. Päivä oli ollut henkisesti todella raskas, ja äitini kuva Smithien seinällä vaivasi minua yhä.
”Olet oikeassa, meidän pitäisi palata Pearlille. Mutta pidä huolta, ettet enää ikinä katoa tuolla tavoin”, Jack sanoi.
“Olitko huolissasi minusta?” ihmettelin.
”Kuninkaallisen laivaston väli olisi voinut nähdä sinut!” Jack tuhahti. “Mutta meidän on parasta lähteä nyt.”
    
Puristaen vaatteitani kainalossani seurasin Jackia ulos pajasta. Hiivimme katuja pitkin rannalle. Kun viimein saavuimme pienelle veneelle, käännyin katsomaan taakseni. Kenties olin juuri hylkäämässä perheeni. Samassa näin, että kaupungissa kierteli useita valoja. Olin varma, että niin sanottu isäni oli hankkinut miehiä etsimään minua. Meidän olisi päästävä pian Pearlille.
    
Jackin soutaessa tuijotin herkeämättä rannalle. Valot kiertelivät kaupungissa, mutta yksikään ei lähestynyt sitä rantaa, jolta olimme juuri poistuneet. Pian pääsin kapuamaan laivaan ja kuulin Jackin antavan välittömän lähtökäskyn miehilleen. Nojasin reelinkiin ja katsoin pitkän aikaa, kuinka Port Royal pieneni pienenemistään. Jostain syystä tunsin jättäneeni jotain tärkeää taakseni tuon kaupungin myötä. Ajatus vaivasi minua ja sai oloni yksinäiseksi. Juuri sillä hetkellä tunsin olevani täysin eksyksissä.

Lopulta raahasin sekä itseni että vaatteeni kapteenin tiloihin. Päätin olla ajattelematta ikäviä asioita ja mennä vain nukkumaan. Avattuani oven näin, että Jack oli jälleen kerran juomassa rommia. Mietin, tekikö hän edes koskaan iltaisin mitään muuta.
    
Asetin vaatteeni tuolille ja potkin kengät jaloistani. Väsyneenä istahdin sängylle ja katsoin, kuinka Jack kohotti, ties kuinka monennen kerran, pullon huulilleen.
”Näytät kauniilta, rakas”, mies sanoi yhtäkkiä ja laski pullon pöydälle.
”Kiitos”, kuiskasin ja nousin sängyltä. Korsetti ahdisti minua ja halusin päästä siitä eroon. Taivutin käteni selkäni taakse lainkaan ajattelematta, mitä oikein tein, ja yritin saada pukua pois päältäni.
    Jack seurasi touhujani hetken ja tuli sitten luokseni hymyillen.
”Tarvitsetko kenties apua, rakas?” hän kysyi. “Olen mestari tämän kaltaisissa jutuissa.”
    
Tuhahdin kapteenille. En epäillyt lainkaan, etteikö hän osaisi riisua pukua paremmin kuin minä (todennäköisesti hänellä oli tämän ajan naisten vaatteista huomattavasti enemmän kokemusta kuin minulla), mutta en voinut antaa hänen tehdä sitä. Yritin vielä kerran saada typerää mekkoa aukeamaan, mutta yritys ei tuottanut minkäänlaista tulosta.
”Hyvä on… Auta minua”, sanoin Jackille ärtyneenä.
    
Jack tuli lähelleni ja tunsin hänen sormien askaroivan mekon nyörien kimpussa. Hän oli niin lähellä, että saatoin tuntea hänen hengityksensä niskassani. Tunne teki oman hengittämiseni vieläkin vaikeammaksi.

Hetken päästä koko asu putosi nilkkoihin. Seuraavaksi tunsin hänen avaavan korsettini nauhat. Saatoin jälleen hengittää kunnolla.
    
Käännyin ympäri ja nappasin korsetin Jackin käsistä. Hymyilin hänelle heikosti tuntien lievää huimausta hänen läheisyytensä vuoksi. Salatakseni hämmennykseni astuin ulos puvusta, nostin sen ja asettelin tuolin selkänojalle. Kun käännyin takaisin Jackiin päin, näin hänen tuijottavan yhä minua.
”Haluaisitko kenties apua tuonkin kanssa?” Jack kysyi virnistäen, ja tajusin, että ylläni oli enää alusmekko ja pikkuhousuni.
    
Peräännyin yhden askeleen verran ja takapuoleni osui pöydän reunaan. Sydämeni hakkasi jälleen rintaani vasten. Näin Jackin tulevan hitaasti lähemmäs ja toivoin, että hän olisi kävellyt nopeammin.
    
Olisin voinut lyödä itseäni ajatuksen johdosta. Mikä minua oikein vaivaisi? En saanut ajatella Jackista tällä tavoin, mutta toisaalta en kyennyt estämäänkään ajatuksiani. Ehkä minun vain pitäisi antaa periksi.
    
Jack seisoi nyt edessäni ja katseli minua mietteliäänä. Hengitin syvään, ja tunsin rintani kohoilevan hengitykseni tahtiin. Jack nojautui lähemmäs minua, ja saatoin haistaa jälleen rommin.
”Mikset kertoisi, minne oikein katosit päivällä?” hän kysyi aivan yllättäen.
    
Seisoin hetken paikallani. Hän oli tehnyt sen taas. Ensin hän puhui vihjailevasti ja juuri, kun luulin hänen aikovan vähintäänkin suudella minua, hän kysyikin jotain täysin odottamatonta.
    
Livahdin pois Jackin ja pöydän välistä tuntien lievää pettymystä. Kielsin välittömästi itseäni ajattelemasta, mistä pettymyksen tunne saattaisi johtua. Jack nosti pullon huulilleen ja katsoi minuun kysyvästi.
”Niin kuin sanoin, se on pitkä juttu”, mutisin. “Ja minä olen erittäin väsynyt. Ehkä minun olisi parasta käydä nukkumaan. Voimme puhua myöhemminkin.”
    
Jack katsoi minua pitkään. Tunsin hänen ruskeiden silmiensä katseen tunkeutuvan ihonikin alle. Jostain syystä hengitykseni kiihtyi ja sydämeni alkoi jälleen jyskyttää. Nostin jalkanikin sänkyyn, vedin peiton päälleni ja kävin makaamaan kasvot seinään päin. En halunnut Jackin huomaavan kiihtymystäni.
    
Äkkiä tuli aivan pimeää. Tiesin Jackin sammuttaneen kynttilät. Tunsin hänen tulevan viereeni sängylle. Hän painautui kevyesti selkääni vasten ja kosketti hiuksiani.
”Ei sinun tarvitse pelätä minua”, hän kuiskasi korvaani. Sitten tunsin hänen kiertävän kätensä vyötärölleni, kuten joka ainoana yönä siitä asti, kun olin saapunut tälle laivalle.
    
Tuijotin eteeni pimeässä. Miksi hän luuli minun pelkäävän häntä? Enhän minä pelännyt… minä halusin häntä, aivan liikaa.
    
Hetken päästä kuulin hiljaista tuhinaa viereltäni ja tiesin Jackin olevan jo unessa. Suljin itsekin silmäni, mutta uni pysyi poissa. Tuntui liian hyvältä olla jälleen turvassa Jackin luona. En voinut nukkua juuri nyt.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!