Ficcikirjasto

Päivät valuivat eteenpäin poikkeamatta juurikaan toisistaan. Enää ei paljastunut mitään suuria salaisuuksia, mutta jo paljastuneista jaksettiin kuiskailla aina, kun siihen oli tilaisuus. Aina toisinaan jossain päin kylää puhkesi raikuva riita, mutta se vaiennettiin hyvin nopeasti, eikä siitä jälkeenpäin puhuttu. Vaikka syy riitoihin ja tunteiden ailahteluihin nyt tiedettiin, ne tuntuivat silti häpeällisiltä. Kaikki yrittivät saada ne loppumaan tai ainakin hallintaan mahdollisimman pian. Eihän kukaan halunnut olla häpeäpilkku muiden rauhallisten ja tyynien vierojen joukossa.

Fran pohti yhä, miksi pinnan pitäisi olla niin tyyni. Kaiken piti ulospäin näyttää sievältä ilman, että kukaan kertoi todellista syytä siihen. Nuori viera tiesi varsin hyvin, että hänen isosiskonsa oli mestari tässä. Ulospäin tyyni, rauhallinen, kaunis, miltei täydellinen, mutta hänen läheisensä tiesivät, että hän myös välillä raivostui. Varsinkin nuorempana Fran oli saanut kokea, miltä tuntui, kun Jote kaivoi sanallisen ruoskansa esiin. Jos vierojen tulisi olla harmonisia olentoja, ei tuollaista käytöstä esiintyisi lainkaan.

Tekopyhää. Se oli ensimmäinen sana, joka Franin mieleen juolahti. Jälleen kerran hän kuitenkin jätti lausumatta ääneen, mitä ajatteli. Hänestä riitely ei ollut mukavaa, mutta se tuntui tietyllä tavalla puhdistavan ilmaa. Kun oli selvitetty, mistä kiikasti, pystyi jatkamaan eteenpäin, antamaan anteeksi ja unohtamaan. Jos taas kaikki tunteet piti pitää sisällään, niistä kasvoi hiljalleen möykky, joka puristi rintaa kipeästi. Fran ei ymmärtänyt, miten sellaisen möykyn kanssa saattoi elää.

Nuori viera teki päätöksen, jota ei kertonut kenellekään. Jos hänet valittaisiin lisääntyjäksi ja jos hän saisi lapsen, hän opettaisi omat arvonsa tuolle lapselle, oli lapsi sitten tyttö tai poika. Jos lapsi olisi poika, hän voisi viedä sanomaa miestenkin keskuuteen. Vaikka miehet olivatkin älynlahjoiltaan ja muutenkin henkisesti naisia heikompia, täytyi heidänkin sentään jotain ymmärtää. Heidän joukossaan täytyi olla henkisesti lahjakkaita yksilöitä, sillä muuten heillä ei olisi pappeja. Vaikkei Fran papeista pitänytkään, hän oli varma, että näiden täytyi olla miesten viisaimpia yksilöitä, aivan kuten papittaria pidettiin muita naisia ylempinä heidän viisautensa ja kykyjensä takia.

Fran nyökkäsi hiljaa itselleen istuessaan yhdellä silloista eräänä iltapäivänä. Kenties hän pystyisi vielä muuttamaan yhteiskuntaa, tekemään siitä paremman paikan kaikille. Jonain päivänä vierat ehkä ymmärtäisivät, ettei kaikkia tarvinnut tunkea samaan muottiin, vaan jokainen saattoi elää yksilöllistä elämää, olla oma itsensä. Fran ei jaksanut uskoa, että hän olisi ainoa, joka tunsi olevansa erilainen kuin muut.

Iltapäivän aurinko puhkoi väyliä läpi sumuisen ja Usvaisen suon. Ilma oli hiostavan kuuma ja pieniä ötököitä tuntui parveilevan kaikkialla. Fran oli kuullut jo pari ikävää riitaa istuessaan sillalla. Kuumuus näytti provosoivan riitojen syntymistä entisestään. Lisäksi ötökät saivat aikaan ärtymyksen. Fran kuitenkin tiedosti, ettei hänen ärtynyt olonsa johtunut hänen tovereistaan, joten olisi ollut väärin purkaa sitä heihin. Sen sijaan jos joku olisi loukannut häntä jollain tavalla, hän koki oikeudekseen tuoda asian julki ja keskustella siitä. Papittaret kuitenkin neuvoivat painamaan pienet loukkaukset unohduksiin, sillä niistä saattoi kuulemma kasvaa isoja riitoja.

”Hei, Fran!” huuto keskeytti vieran ajatukset. Hän käänsi kasvonsa suosta kylään päin ja näki N’edran heiluttavan kättään heidän talonsa luona. Myös Bhnn ja Aéryn olivat hänen seurassaan.

”Me olemme menossa kylpemään. Lähde mukaan?” Aéryn ehdotti. Fran nousi ja nyökkäsi toisille hymyillen. Neljän vieran yhteiselo oli alkanut sujua päivä päivältä paremmin. Toki toisinaan joku menetti itsehillintänsä ja saattoi sanoa pahasti lattialle jääneistä vaatteista tai tyhjästä vesisaavista, mutta ymmärtäväisyys ja ystävällisyys olivat päällimmäiset tunteet talossa.

Fran käveli toisten luo, poikkesi hakemassa pyyhkeensä ja palasi sitten ulos. Nelikko jätti pian paalukylän taakseen, tarpoi pienen matkan suon halki ja siirtyi metsän suloiseen hämäryyteen. Suolla kuumuus oli tuntunut tukahduttavalta ja ahdistavalta, mutta metsän kuumuus oli tuttua. Siinä oli iso ripaus kosteutta ja paljon tuttuja tuoksuja. Nyt ei edes malboron löyhkä häirinnyt kävelyretkeä, sillä niitä ei ollut näkynyt sen jälkeen, kun Fran oli yhden listinyt. Se yksilö oli tosin haissut metsässä parin päivän ajan, mutta sitten löyhkä oli kadonnut aivan yllättäen. Kenties joku oli raahannut ruhon pois tai sitten malborot vain lakkasivat haisemasta jonkin verran kuolemansa jälkeen.

N’edra oli malboro-välikohtauksen jälkeen arastellut lammelle menemistä, mutta nyt hänen ilmeensä oli jälleen huoleton. Hänkin ilmeisesti alkoi uskoa siihen, ettei otuksia liikkunut enempää lähistöllä.

Lammen pinta oli tyyni. Ketään muita ei näkynyt paikalla. Tytöt kasasivat vaatteensa kiven päälle ja asettivat aseensa sen vierelle. Fran kävi taittamassa muutaman lehden eräästä kasvista, jota vierat käyttivät ihonsa ja hiustensa puhdistamiseen. Kun kasvin lehden katkaisi ja sen vei veteen, se alkoi vaahdota. Vaahdolla oli puolestaan puhdistava vaikutus.

Vesi oli viileää, mutta se ei haitannut ketään. Oli ainoastaan virkistävää päästä viileään kylpyyn keskellä kuumaa iltapäivää. Naureskellen tytöt ryhtyivät hankaamaan itseään puhtaiksi vaahtoavilla kasvien lehdillä ja sukelsivat lopulta veden alle huuhtoakseen vaahdon pois hiuksista.

”Arvatkaa, mitä kuulin tänään?” Aéryn kuiskasi, kun joukkio vain nautiskeli vedestä kelluen lammen pinnalla tai, kuten Bhnn, joka oli huono uimaan, istuen rantahietikossa matalassa vedessä.

”No?” N’edra kysyi. Hän kellui selällään vedessä ja tarkkaili kolmea pitkäkyntistä varvastaan, jotka nousivat pintaan vähän matkan päässä hänen päästään.

”Papitar Viléna sanoi Hehkun nousevan tämän päivän aikana. Hän kehotti papitar Hrjniä olemaan valppaana, sillä koskaan ei voinut olla täysin varma, miten Hehku vaikuttaa meihin, koska täällä on paljon enemmän Usvaa kuin Eruytissä”, Aéryn selitti. Hänen äänessään oli jännitystä, ja oli selvää, että hän oli suorastaan odottanut pääsevänsä kertomaan jollekulle, mitä oli kuullut. ”Oletteko te tunteneet mitään erikoista?”

Bhnn punastui ja jäi katselemaan lammenrantoja, N’edra puolestaan tarkkaili varpaitaan entistäkin kiinnostuneempana. Frankaan ei sanonut mitään, mutta jäi pohtimaan edellisöistä untaan, joka oli ollut varsin erikoinen. Hän ei ollut varma, oliko pitänyt unesta vai ei.

”Kuulkaa, minä tiedän, mitä papittaret sanoivat… Siis ettei nauttimista odota kukaan”, Aéryn alkoi selittää kiihkeästi. ”He antoivat ymmärtää, että lisääntyminen on jonkinlainen ikävä ja likainen velvollisuus, jolla ei tule ylpeillä, josta ei saa puhua. Lapsen saaminen on heidän mukaansa pyhää, mutta tapa, jolla lapsi pannaan alulle, on häpeä.”

Muut nyökkäilivät, mutta pysyttelivät edelleen hiljaisina. Aérynin ilmeessä näytti olevan tulta, mikä sai Franin ajattelemaan, että todellakin oli muitakin, jotka halusivat erota joukosta.

”Minun isosiskoni oli lisääntyjä. Hänellä oli kaksi lasta, mutta poika annettiin pari vuotta sitten pois”, Aéryn jatkoi kiihkeästi. ”Sisko kertoi minulle lisääntymisestä ja hän sanoi, että vaikka ensimmäinen kerta sattuu vähän, muut kerrat eivät satu. Hän kertoi, että voisi mennä pelkästään riitin takia uudestaan. Hän vain ei halua lisää lapsia, koska R’cklin menettäminen sattui niin paljon.”

”Eikö… eikö tuo ole aika kamalaa?” Bhnn kuiskasi. ”Pelkän riitin takia. Eihän se silloin toteuttaisi tarkoitustaan. Vaikka hän olisi nauttinutkin siitä, niin se on sivuseikka. Nautinto ei ole tarkoitus, se on sivutuote, jota papitarten mukaan olisi myös syytä välttää. Siskosi ei osaa… hävetä.”

”Hän sanoi, ettei hävettävää ole. Hänen mukaansa miehet ovat yhtä viisaita kuin mekin ja lisääntyminen on jotain, joka pitäisi sallia kaikille. Hän sanoi, että ensimmäistä kertaa lukuun ottamatta se on yksi kauneimmista asioista, mitä hänelle on tapahtunut!” Aéryn väitti kiivaasti.

”Minusta se kuulosti iljettävältä”, Bhnn sanoi ihan yhtä tiukkaan äänensävyyn. ”Olen valmis siihen vain siksi, että haluan äidiksi. Ja minä haluan vain tyttölapsia. Pojan synnyttäminen ei ole yhtä arvokasta.”

”R’ckl oli ihan samanarvoinen kuin muutkin perheessämme. Me kaikki itkimme, kun pappi haki hänet pois”, Aéryn kertoi. ”Hän oli yhtä viisas kuin vuotta vanhempi siskonsa, Aél, ellei jopa viisaampi.”

”Miehet eivät voi olla naisia viisaampia”, Bhnn tuhahti.

Kiista Aérynin ja Bhnnin välillä alkoi kiihtyä. Alkuperäinen asia unohtui hyvin pian, kun he olivat jo valmiina käymään toistensa kurkkuun. Fran ja N’edra uivat sivummalle ja lähtivät lopulta kiertämään lammen toiselle reunalle piskuisen niemen taakse, sillä he olivat jo ehtineet oppia, ettei kaksikon väliin kannattanut mennä. Näiden oli paras antaa tapella ihan keskenään, koska muuten sivullisetkin saivat osansa ilkeydestä. Kaksikko nimittäin pystyi aivan käsittämättömään ilkeyteen. N’edra oli kerran epäillyt, että työläisten lapset kasvatettiin huonommin kuin muut, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin kuullut niin julmia ja törkeitä ilmaisuja kuin mitä Aéryn ja Bhnn osasivat käyttää.

Pienen niementapaisen takana vesi oli viileämpää kuin lammen toisella puolella. Fran ja N’edra asettuivat uudemman kerran kellumaan selälleen. He katselivat lehtien muodostamaa vihreää kattoa, joka muutti muotoaan jokaisen tuulenvirin myötä. Paikka oli ihastuttavan rauhallinen kaoottisen kylän jälkeen ja äskeisen riidan jälkeen.

”Luuletko, että Aéryn on oikeassa?” N’edra kysyi hetken päästä. Fran huomasi, että hän oli jälleen syvästi kiinnostunut varpaistaan.

”Minkä suhteen?”

”Kaiken… lisääntymisen ja miesten.”

”En tiedä”, Fran vastasi. Hänen kokemuksensa kummastakin asiasta olivat varsin rajalliset. Hän tiesi, mitä lisääntymisessä tapahtui, mutta teoriaksi tieto sitten jäikin, kuten kaikilla muillakin. Miehistäkään hän ei juuri tiennyt. Hän oli nähnyt muutamia pappeja, mutta nämä eivät olleet koskaan suoneet edes yhtä katsetta häneen päin. Kerran hän oli kuullut äitinsä keskustelevan erään papin kanssa, mutta yksi keskustelu ei riittänyt kertomaan, millaisia miehet todella olivat.

Oli hämärä iltapäivä, kun Fran oli jälleen kerran livahtanut hoitajansa näköpiiristä. Hän hiipi lähemmäs äitinsä huonetta aikoen ilahduttaa tätä visiitillä, mutta pysähtyikin oven taakse kuullessaan, että äiti keskusteli jonkun kanssa.

”Olen sanonut, ettet saa tulla tänne muuten kuin hoitamaan kylien välisiä asioita”, Myjernan ääni kantautui oven läpi hitusen epäselvänä.

”Eikö puhe kylien yhdistämisestä ole kylien välinen asia?” miesääni vaati saada tietää.

”Koko ajatus on täysin naurettava ja tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin”, Franin äiti vastasi.

Huoneesta kuului kankaan kahahdus ja liikettä, mutta hetkeen kumpikaan keskustelun osapuolista ei sanonut mitään. Sitten mies ryhtyi jälleen puhumaan: ”Etkö sinä muka ole koskaan ajatellut sitä? Etkö ole miettinyt, miten paljon onnellisempaa kansamme voisi olla, jos miehet ja naiset saisivat elää yhdessä, jos he voisivat jakaa vuoteensa useammin?”

”Minä…” Myjerna epäröi. ”Sinä et voi tulla tänne ja pistää tuollaisia ajatuksia päähäni!”

”Tulen silti. Minä en luovuta, ennen kuin jompikumpi meistä jättää tämän maallisen maan ja yhdistyy Metsään. Sinä päivänä uskon, ettei yhteiselomme ole mahdollista”, mies intti.

”Sinä tiedät, etten voi tehdä mitään. Säännöt kirjoitettiin ennen meitä. Me olemme vain pieniä olentoja maailman kulussa, meidän tulee toteuttaa Metsän tahto, ei muuta”, Myjerna sanoi surullisella äänellä.

”Onko Metsän tahto todella, että kärsimme koko elämämme saamatta sitä, mitä eniten kaipaamme? Etkö sinä näe minun kärsimystäni? Etkö itse pyöri sängyssäsi öisin ja mieti, että toisinkin voisi olla?”

”Mitä sitten, jos näenkin? Mitä sitten, jos kärsinkin? Ei ole vierojen päätettävissä, miten tulee elää ja olla. En minä voi rikkoa pyhiä, ikiaikaisia sääntöjä. En edes sinun tähtesi.”

”Entä lasten tähden?”

”Lapset eivät tarvitse isää. Ei yksikään lapsi sellaista tunne.”

”Voisivat tuntea. Antaisit mahdollisuuden.”

”Ei, se on väärin. Sinun pitää mennä. Älä aiheuta meille enää enempää kärsimystä. Anna minun elää ja olla, elä sinäkin. Etsi onnesi muualta, yhdessä emme voi sitä saada”, Myjerna kuulosti itkuiselta, vaikka selvästikin yritti pitää kaiken sisällään.

”Tule sitten vielä kerran. Tule, niin näytän sinulle, mikä tässä maailmassa on todellista. Lähetä minulle vain viesti ja kohtaamme siellä, missä ennenkin. Ja anna minulle poika, jotta minullakin olisi jotain, mihin toivoni asettaa”, mies sanoi tukahtuneella äänellä.

”En voi luvata. Tuleminen tuhoaisi minut. En kestäisi enää.”

”Vain kerran. Sitten en enää koskaan vaivaisi sinua. Jos vaadit, että suljen rakkauteni sisääni, teen sen, mutta anna minulle ensin poika, jolla sinun silmäsi.”

Fran tunsi jonkun tarttuvan tiukasti hänen olkapäästään kiinni. Hoitaja hymyili hänelle lempeästi, mutta sanaakaan sanomatta marssitti hänet pois oven luota. Loppupäivän Fran joutui viettämään huoneessaan ilman leikkikaluja, ilman mitään. Hän makasi sängyllään ja mietti, miksi joku pappi aiheutti äidille kärsimystä.

”Minä luulen, että miesten on vaikeampi ymmärtää Metsän tahtoa. He haluaisivat elää oman päänsä mukaan”, Fran totesi ja tajusi samalla, että hänkin halusi tehdä niin. ”Ei se tee heistä tyhmempiä kuin me, vaan ainoastaan itsepäisempiä.”

”En tiedä. Äiti on sitä mieltä, että miehet on tarkoitettu meille vain lisääntymistä varten. He ovat tyhmiä, mutta tarpeellisia, ja siksi heille tulee suoda se arvostus, mikä heille kuuluu. Ilman heitä ei olisi meitäkään”, N’edra pohdiskeli.

”Minä luulen, että äitini olisi ollut tuosta eri mieltä. En usko hänen pitäneen miehiä tyhminä”, Fran tuumasi. Äiti ei ollut koskaan sanonut miehistä pahaa sanaa.

”No, tiedä häntä… Ehkä me ensi vuonna olemme viisaampia”, N’edra totesi. Hän ei selvästikään halunnut ajautua samaan riitaan, joka lammen toisella puolella oli ilmeisesti edelleen menossa.

Tuuli keinutteli puiden lehtiä ja sai ilman viilenemään hieman. Metsän hämärissä vaani kuitenkin kostea kuumuus, joka ei kadonnut sieltä koskaan. Viidakossa ei kylmää päivää nähty, vain veden äärellä saattoi olla viileämpää kuin muualla. N’edra kääntyi ja ui selällään yhä kelluvan Franin luokse. Hämmästyneenä Fran vaihtoi asentoa ja laski jalkansa lammen pohjaan. Se tuntui hieman mutaiselta, ja jokunen vesiheinä kiertyi välittömästi hänen nilkkansa ympärille.

N’edra laski toisen kätensä Franin olkapäälle ja siveli märkää ihoa sormenpäillään. Hänen kyntensä hipaisivat ihonpintaa aina toisinaan. Fran katsoi toista hämmästyneenä suoraan silmiin. N’edran katse oli kuin sumun peittämä, erilainen kuin koskaan aiemmin. Varovaisesti Fran kohotti oman kätensä ja tarttui N’edraa olkavarresta. Hän puristi kevyesti kuin haluten varmistaa, että toinen todellakin oli siinä.

Samassa N’edra kaappasi Franin syliinsä. Hän rutisti toisen vieran tiukasti itseään vasten. Hyvin hämmästynyt Fran kietoi kätensä ystävänsä ympärille. He olivat halanneet ennenkin, mutta tunne oli nyt erilainen. Hän saattoi tuntea toisen paljaan ihon omaansa vasten. Rinnat hankautuivat toisiinsa, nännit hipaisivat toisiaan. N’edran kädet hapuilivat pitkin Franin selkää kuin tutkien sitä. Fran piti omansa paikoillaan, eikä oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui. Mikä N’edralle oli yhtäkkiä tullut?

N’edran kosketus tuntui pehmeältä. Se lähetti kummallisia väreitä ympäri kehoa. Fran sulki silmänsä ja painoi päänsä N’edran olkapäätä vasten. Hänen olonsa oli outo, muttei epämukava, joten hän ei yrittänytkään estää ystäväänsä. Pehmeät sormet pitkine kynsineen tutkivat jokaisen selkänikaman aina niskakuopasta häntäluuhun saakka. Ne sotkeutuivat Franin pitkiin hiuksiin, mutta etsivät tiensä ulos kiharoista. Ne liukuivat hiljalleen alaspäin, kunnes tavoittivat pyöreät, hyvin muodostuneet pakarat. Fran hätkähti, kun kädet laskeutuivat niiden päälle. Hänen kehonsa jännittyi, mutta edelleenkään hän ei sanonut mitään, eikä yrittänyt estää N’edraa.

Kädet puristivat hellästi Franin pakaroita ja hellittivät sitten otteensa. Ne jäivät paikoilleen kuin odottaen jotain. Seuraavaksi Fran tunsi pehmeiden huulien painuvan olkapäätään vasten. N’edran keho painoi häntä alemmas. Tytöt laskeutuivat veteen, joka heidän seisoessaan oli yltänyt heitä puoleen reiteen. Nyt se ylti miltei kaulaan saakka.

Fran piti silmiään edelleen kiinni. Hämmennys puristui palloksi alavatsaan ja aiheutti polttelevan olon. Hänen sisällään paloi piskuinen liekki, eikä hän tiennyt, olisiko hänen pitänyt tukahduttaa se vai antaa sen kasvaa suureksi roihuksi. N’edra huulet siirtyivät hänen kaulalleen. Fran taivutti vaistomaisesti päätään päinvastaiseen suuntaan antaen N’edralle lisää liikkumatilaa. Toisen tytön kädet eivät olleet enää hänen pakaroillaan, vaan vyötäröllä ja liikkuivat nyt ylöspäin. Ne sivelivät hänen kylkiään, mutta matkasivat koko ajan määrätietoisesti uutta kohdettaan päin.

Sävähdys kulki Franin kehon läpi, kun sormet sipaisivat hänen vasenta nänniään. Liekki hänen sisällään kasvoi hieman. Hän tajusi puristavansa N’edraa lähemmäs itseään ja hellitti välittömästi otettaan. N’edran käsi alkoi hieroa hänen toista rintaansa ja pian toinenkin käsi yhtyi leikkiin. Huulet tutkivat Franin kaulaa uteliaina ja päästivät välillä kielenkin pujahtamaan mukaan.

Franin oma kieli livahti huulten välistä ja kostutti niitä kevyesti. Hän huomasi toivovansa uudenlaista kosketusta. Hän halusi tarttua N’edran päähän ja pakottaa tämän huulet omiaan vasten. Ajatus tuntui yhtä aikaa kiehtovalta ja pelottavalta, eikä hän tiennyt, miten siihen tulisi suhtautua. Kukaan ei ollut puhunut tällaisista tunteista.

N’edran huulet siirtyivät Franin leualle ja saivat toisen vieran huokaisemaan kärsimättömästi. Fran käänsi päätään, tavoitteli suullaan N’edran suuta, kunnes lopulta löysi sen. Uusi sävähdys kulki hänen kehonsa halki. Toisen huulet olivat niin pehmeät, niin suloiset ja jotenkin hämmentävät. Hän vei kätensä N’edran niskan taakse ja painoi tämän päätä lähemmäs omaansa. N’edra ujuttautui Franin syliin ja painautui tiukasti kiinni häneen.

Maailma muuttui pehmoiseksi ja lämpöiseksi viileästä vedestä huolimatta. N’edran huulet kävivät vaativammiksi, haluavammiksi ja kiihkeämmiksi. Tytöt keinuivat toisiaan vasten, kun N’edran kieli vihdoin livahti Franin suuhun tutkimusmatkalleen. Fran antoi kielen koskettaa omaansa, kietoutua siihen ja upposi jälleen uuteen huumaavaan tunteeseen. N’edran sormet hapuilivat hänen niskaansa ja selkäänsä vuoronperää. Keinuva liike hankasi heidän rintojaan toisiaan vasten aiheuttaen kiihottavan tunteen. Liekki kasvoi kasvamistaan, ja yhtäkkiä Fran tiesi, ettei hän enää voisi estää sen muuttumista roihuksi.

”N’edra! Fran! Missä te olette?” Aérynin ääni halkoi ilmaa.

”Meidän pitäisi palata!” Bhnnin ääni liittyi mukaan. ”Tulkaa takaisin! Kohta on ilta!”

N’edra kavahti kauemmas Franista ja tuijotti tätä hetken aikaa. Sitten hän käänsi selkänsä ja lähti uimaan takaisin toiselle rannalle.

Fran tunsi liekin sisällään pienevän, kuihtuvan. Se kitui vielä hetken ja sammui sitten. Hän antoi N’edran uida kauemmas, ennen kuin lähti itse perään. Jotain oli juuri murtunut. Oli tapahtunut sellaista, mitä ei olisi pitänyt.