Karibian kuumat tuulet: Luku 13

Karibian kuumat tuulet

(Kuolema murhaajalle!)


Seuraavat kolme päivää sujuivat rauhallisesti. Jack oli toistaiseksi jättänyt minut rauhaan, mikä häiritsi minua hieman. Hitusen loukkaantuneena keskityin työntekoon sekä jalkatyön harjoittelemiseen. Pikku hiljaa minusta alkoi tulla nopeampi ja näppärämpi liikkuja, enkä kompastellut läheskään niin paljon kuin alussa. Toivoin, että Jack opettaisi minulle pian jotain uutta.
”Maata näkyvissä! Saavumme Blanquillaan!” kuulin Anamarian huutavan. Käännyin katsomaan horisonttiin ja näin saaren edessämme. Se oli huomattavasti isompi kuin Claw Island, mutta ei vaikuttanut yhtään sitä ystävällisemmältä paikalta.*
    
Menin Jackin luokse ja katselin edessä näkyvää saarta.
”Minkälainen paikka tuo Blanquilla oikein on?” kysyin sitten.
”Se muistuttaa aika paljon Tortugaa, mutta ei ole yhtä suuri”, Jack vastasi.
    
Ai, Tortuga oli hänen mielestään suuri paikka? Huomasi hyvin, ettei Jack ollut käynyt 2000-luvun kaupungeissa. Tortuga oli pikkuinen lähiö niihin verrattuna.
”Se on myös vaarallisempi paikka kuin Tortuga”, Jack jatkoi. ”Sinun on parasta pysytellä laivassa sillä aikaa, kun minä, Gibbs ja Cotton käymme etsimässä Joen käsiimme.”
    
Hymyilin itsekseni. Jack oli siis huolissaan minusta. Hän ei halunnut minun saattavan itseäni vaaraan. Pelkkä ajatus sai minut tuntemaan oloni hyväksi ja lämpimäksi. Sitten tulin ajatelleeksi, että Blanquilla voisi olla vaarallinen paikka Jackillekin. Entä jos hänelle sattuisi jotain?
”Mikset anna Gibbsin ja Cottonin mennä kahdestaan hakemaan sitä miestä?” kysyin Jackilta.
”He eivät tiedä, minkä näköinen Yksisilmä on”, Jack vastasi.
”Mutta voithan sinä kuvailla hänet heille!” tuhahdin.
”Rakas, oletko sinä huolissasi minusta?” Jack kysyi ihmeissään ja kääntyi katsomaan minua. Hän tarttui kiinni leuastani ja painoi kevyen suudelman huulilleni. ”Älä huolehdi turhaan, minähän olen kapteeni Jack Sparrow”, hän sanoi ja kääntyi jälleen katsomaan horisonttia.

~o~

Kun Pearl oli ankkuroitu rantaan, huomasin Blanquillan todellakin muistuttavan Tortugaa. Myös se oli pieni ja siivoton paikka. En oikeastaan edes tuntenut suurta halua nousta laivasta. Käänsin katseeni kaupungista merelle ja näin Stardustin purjehtivan viereemme. Kapteeni Mary Garter oli ruorissa hyvin tuiman näköisenä.
    
Jack sipaisi sormellaan poskeani ja poistui sitten laivasta Cottonin, tämän papukaijan ja Gibbsin kanssa. Kuulin hänen huutavan kapteeni Garterille, että tämä saisi pian haluamansa. Sitten miehet hävisivät Blanquillan kaduille.
    
Lorvin kannella hetken aikaa tietämättä, mitä tehdä. Lopulta päätin syödä jotakin ja menin kannen alle. Anamaria istui pöydän ääressä pureskellen kuivatettua lihaa ja juoden jotakin. Mikäli merirosvoja yhtään olin oppinut tuntemaan, hänen juomansa oli rommia.
    
Hain itsellenikin palan kuivattua lihaa ja lisäksi nappasin omenan. Olin aina rakastanut omenia, ja nämä olivat aivan erityisen herkullisia. Sitten istahdin pöytään Anamariaa vastapäätä. Hän hymyili minulle ystävällisesti, mutta ei sanonut mitään.
”Kuule, miksi tämä One-eye Joe oikein tappoi Garterin pojan?” kysyin sitten yhtäkkiä Anamarialta saaden naisen katsomaan itseäni.
”Huomaa, ettet ole ollut merirosvo kovin pitkään… Kaikki tuntevat tuon tarinan”, nainen huomautti. Kohautin hänelle olkapäitäni.
”En muista puoliakaan elämästäni ennen Pearlia, joten miten voisin muistaa jonkun tarinan”, tuhahdin.
”Tosiaan. Kapteeni Sparrow sanoikin, että sinulla on muistinmenetys”, Anamaria totesi.
”Onko Jack puhunut minusta sinulle?” huudahdin. Mitähän kaikkea se mies olikaan mahtanut kertoa?
”Etkö haluakaan kuulla tarinaa?” Anamaria kysyi ja iski silmää. Hän ei siis aikonut kertoa Jackin puheista minulle. Nyökkäsin alistuneesti. Totta kai halusin kuulla tarinan, mutta kyllä minua olisi myös kiinnostanut tietää, mitä Jack oli minusta puhunut.
    
Anamaria pureskeli viimeisen palan lihasta ja joi sitten kulauksen pöydällä olevasta pullosta.
”Kuten kaikki tietävät, kapteeni Garter oli aikoinaan koko Karibian meren nuorin kapteeni. Hän sai laivansa jo 13-vuotiaana isänsä kuoltua. Muutamassa vuodessa hänestä tuli myös pelätyin kapteeni. Itse asiassa hän oli sitä siihen asti, kunnes Black Pearl ilmestyi näille vesille”, Anamaria kertoi. Nyökkäilin hänelle kiinnostuksen merkiksi ja odotin innolla jatkoa.
”Hieman yli 20-vuotiaana hän synnytti pojan, jonka nimeksi tuli Kelsey. Kukaan ei tiedä, kuka on pojan isä, eikä kapteeni Garter suostu sitä kertomaan. Hänen mukaansa Kelseyn isä kuoli ennen kuin poika edes syntyi, eikä tästä sen takia kannata edes puhua”, nainen jatkoi selittämistä. ”One-eye Joe on myöskin merirosvokapteeni. Garter ryösti hänen laivansa monia vuosia sitten, ja kun Yksisilmä ei suostunut purjehtimaan hänen lippunsa alla, hän upotti sen. Yli puolet Yksisilmän miehistöstä hukkui, mutta mies itse pelastui kuin ihmeen kaupalla. Itse hän väittää ratsastaneensa delfiinin selässä jonnekin rannikolle.”
”Kuulostaa todella uskottavalta”, mutisin.
”Joka tapauksessa hän selvisi ja vannoi kostoa Garterille. Se hetki koitti, kun Garter kaksi vuotta sitten purjehti Tortugaan noutamaan kapteeni Hookin aarteen luokse vieviä ohjeita. Hän oli kuullut, että ne olivat eräällä miehellä Tortugassa ja oli päättänyt mennä hankkimaan ne itselleen”, Anamaria jatkoi tarinaa.
”Mikä ihme siinä kapteeni Hookissa oikein vetää kaikkia puoleensa?” kummastelin ääneen.
”Se on jo toinen tarina”, Anamaria vastasi minulle. ”Myös Yksisilmä oli Tortugassa samaan aikaan. Jotenkin hän sai napattua Kelseyn kiinni ja teurasti pojan Garterin silmien edessä. Hän pääsi pakoon, ja Garter on etsinyt häntä siitä päivästä lähtien.”
    
Anamarian kertoma tarina oli karmaiseva. Kuinka kukaan voi tappaa pienen ja viattoman lapsen noin vain? Nyt ymmärsin paljon paremmin, miksi Garterilla oli ollut niin kiire päästä matkaan ja miksi hän oli ylipäätänsä halunnut meidän mukaamme. En tuntenut enää häntä kohtaan läheskään yhtä suurta inhoa kuin aiemmin. Oikeastaan säälin häntä hieman. Oman lapsen menetys oli varmasti yksi kamalimmista asioista maailmassa.
”Tuo… Tuohan on kamalaa”, sanoin matalalla äänellä.
    Kun Anamaria ei sanonut mitään, nousin pöydästä. Juuri kun kuljin hänen ohitseen, hänkin nousi ylös ja naurahti.
”Ann, mikä tuo on?” hän kysyi seisoessaan aivan vieressäni.
”Mikä?” ihmettelin, kunnes huomasin hänen tuijottavan kaulaani virnistys kasvoillaan. Vein käteni nopeasti kohtaan, jota hän oli tuijottanut ja punastuin.
”Ei mikään…” Anamaria mutisi naureskellen ja nousi kannelle. Minäkin ryntäsin sinne ja juoksin saman tien Jackin hyttiin. Minulla oli peili siellä, ja juuri tällä hetkellä tunsin tarvitsevani sitä.
    
Löysin peilini Jackin pöydältä ja nostin sen katsoen kaulaani. Voi hemmetin hemmetti! Kirosin Jackin mielessäni alimpaan helvettiin. Nyt kaikki näkivät, että meidän välillämme oli todellakin jotain. Tumma fritsu koristi kaulaani ja näkyi hämärässä hytissäkin liian hyvin. Miten ihmeessä en ollut kiinnittänyt siihen aiemmin huomiota?

~o~

Harmiteltuani fritsua aikani ja yritettyäni peittää sen edes jotenkin palasin lopulta kannelle. Olin kiskonut paitani kaulukset pystyyn ja asetellut hiuksiani peittämään kaulaani, vaikka siitä ei suuremmin hyötyä ollutkaan.
    
Kannella oli hiljaista. Monet Jackin miehistä olivat varmaankin nousseet maihin. Oli myös todennäköistä, että Jack oli komentanut osan heistä täydentämään rommi- ja ruokavarastoja.
    
Seisoin toimettomana keskellä kantta, kun huomasin Jackin, Gibbsin ja Cottonin palaavan satamaan. Heidän mukanaan oli likainen ja pahassa humalassa oleva mies, jolla oli vain yksi silmä. Miehestä näki selvästi, ettei hän ollut lähtenyt matkaan vapaaehtoisesti. Cotton ja Gibbs puoliksi raahasivat ja puoliksi kantoivat häntä mukanaan. Kävelin reelingille seuraamaan tapahtumia.
    
Kapteeni Garter nousi laivastaan ja asteli reippaasti miesten luokse. Hänen perässään saapui kaksi hänen miehistönsä jäsentä, joiden nimistä minulla ei ollut hajuakaan. Nämä ottivat One-eye Joen Gibbsiltä ja Cottonilta ja pakottivat miehen polvilleen. Jack kuitenkin astui heidän ja Garterin väliin.
”Mitä helvettiä, Sparrow?” nainen äyskähti.
”Haluaisin ne ohjeet”, Jack vastasi.
    
Garter mulkaisi Jackia niin uhkaavasti, että sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Sitten hän kuitenkin kaiveli takkinsa taskuja ja otti esille käärön. Se näytti samanlaiselta kuin kapteeni Hookin karttakin, ja arvelin senkin myös olevan ihmisen nahkaa. Ajatus puistatti minua. Garter ojensi käärön Jackille, joka rullasi sen auki, vilkaisi sitä, rullasi sen takaisin kiinni ja kumarsi sitten naiselle kohteliaasti.
”Kiitoksia, kapteeni Garter”, hän sanoi. ”Nyt voitte minun puolestani tehdä tuolle miehelle, mitä haluatte.”
    
Jack astui pois Garterin ja One-eye Joen välistä ja käveli sitten Gibbsin ja Cottonin luokse. Hän näytti nahanpalaa näillekin, ja kummankin kasvoille nousi tyytyväinen ilme.
”Tuulta purjeisiin! Tuulta purjeisiin!” Cottonin papukaija rääkäisi reippaasti.
    
Tällä välin Garter oli vetänyt esiin terävän veitsen ja vienyt sen One-eye Joen kurkulle. Mies ei enää pyristellyt päästäkseen vapaaksi, sillä väärä liike olisi voinut olla kohtalokas.
”Luulitko todellakin voivasi paeta minua?” Garter nauroi ivallisesti vasten miehen kasvoja. ”Kuvittelitko, etten koskaan saisi sinua kiinni ja kostaisi?”
    
One-eye Joe sylkäisi maahan kurkullaan olevasta veitsestä huolimatta.
”Sinä olet vain saastainen pikku huoranpenikka! Kuvittelet olevasi suurikin kapteeni, koska upotit laivani, mutta oikeasti et ole yhtään mitään”, mies sähisi, enkä voinut muuta kuin ihmetellä hänen asennettaan. Hänen asemassaan olisin varmasti anellut armoa. ”Sinä voit vapaasti tappaa minut! Mutta miehistöni vainoaa tuota surkeaa laivaasi ikuisesti sen jälkeen! Minun kuolemani tietää sinulle vain lisää ongelmia, eikä se tuo takaisin äpäräkakaraasi!” mies jatkoi halveksuvasti.
    
Vaikka olinkin melko kaukana tapahtumien keskipisteestä, näin selvästi liekin leimahtavan kapteeni Garterin silmissä. Hitaasti hän veti veitsen terää pitkin One-eye Joen kaulaa. Veri valui ensin hiljaisina noroina miehen rinnalle, mutta terän katkaistessa kaulavaltimot sitä alkoi pulputa niin paljon, etten voinut uskoa silmiäni. One-eye Joen ilme oli järkkymätön. Ihan kuin hän ei olisi tuntenut lainkaan kipua. Hänen silmänsä tuijottivat suoraan ylöspäin täynnä halveksuntaa, kun hän kaatui vatsalleen maahan. Veri valui pitkin laituria ja teki läikän miehen alle.
    
Tuijotin järkyttyneenä näkyä tajuamatta tilannetta lainkaan. Seuraavaksi tunsin pahanolon hyökyvän vatsaani ja oksennuksen nousevan kurkkuuni. Painoin kädet suuni eteen ja juoksin nopeasti laivan toiselle puolelle. Oksensi laidan yli mereen, ja päässäni pyöri. Minua heikotti ja pyörrytti, ja oksentaminen värisytti koko vartaloani. En ollut koskaan kestänyt veren näkemistä, mutta tällainen pahoinvointi oli minullekin uutta. Yhtäkkiä silmissäni sumeni, ja vajosin alas kannelle.

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!