Ficcikirjasto

Punainen aamunkoitto

Luku 48

Aika pysähtyi. Kaikki tuntui jähmettyneen. Kisame puristi Itachia olkapäästä, mutta mies ei itse tehnyt elettäkään liikkuakseen. Myös Daigo seisoi paikoillaan kuin olisi naulattu lattiaan. Eikö pojan olisi pitänyt juosta karkuun ja nopeasti?

Yume käänsi katseensa Daigosta Itachiin ja taas takaisin. Kumpikaan ei liikkunut, ei edes räpäyttänyt silmäluomiaan. Sanaakaan ei sanottu. Salissa oli suorastaan karmivan hiljaista. Miehen ja pojan hengitys kulki pinnallisena, kun heidän katseensa olivat lukkiutuneina toisiinsa.

Heidän katseensa olivat lukkiutuneina toisiinsa.

Yume säntäsi pari askelta eteenpäin ja tarttui Daigoa olkapäistä. Tämän pää keinahteli edestakaisin, kun hän ravisteli tätä, mutta poika ei näyttänyt tajuavan mitään.
”Daigo!” tyttö kiljui. Ei reaktiota. Poika oli kuin tajuton, vaikka tämä seisoi suorassa silmät auki.

Tyttö päästi irti pojasta ja kääntyi katsomaan Itachia. Edelleen liikkumaton kuin patsas. Miehen kasvoilla oli julma ilme, mutta sekin oli jähmettynyt. Tämä näytti suorastaan pelottavalta. Itse asiassa mies ei ollut koskaan aiemmin näyttänyt yhtä pelottavalta kuin juuri nyt.

”Kisame, tee jotain!” Yume kirkui. Hän alkoi hiljalleen tajuta, ettei Itachi ollut käymässä fyysisesti Daigon kimppuun. Mies oli siepannut kokemattoman pojan illuusioon. Ja tytöllä oli liiankin tuoreet muistikuvat siitä, miten järkyttävä kokemus sellainen oli mielelle. Hän ei itse halunnut joutua siihen tilanteeseen uudestaan, eikä sen puoleen toivonut sitä kenenkään muunkaan osaksi.

Hai heitti kunain Yumen jalkojen juureen ja sai tytön hypähtämään taaksepäin. Mitä helvettiä? Aikoiko tämä käydä nyt hänen kimppuunsa? Hän oli syytön. Daigo oli suudellut häntä, ei toisinpäin. Hän oli yrittänyt saman tien päästä irti pojan otteesta. Ei Kisame voinut oikeasti luulla, että hän pettäisi Itachin heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Hän ei koskaan pettäisi miestä.

”Satuta häntä!” hai ärähti.
”Mitä?” Yume huudahti ja vilkaisi kunaita.
”Iske häntä kunailla, ennen kuin on liian myöhäistä”, Kisame komensi.

Yume nosti kunain lattialta, vilkaisi sitä ja sitten Daigoa. Ei, hän ei voisi satuttaa poikaa. Hän oli tälle suunnattoman vihainen, mutta siitä huolimatta hän ei voisi iskeä tätä veitsellä.
”Tee se!” kuului terävä komento.
”Minä en voi!” Yume huusi takaisin. Hänen kätensä tärisivät holtittomasti, kunai hädin tuskin pysyi hänen otteessaan. Häntä pelotti ja ahdisti yhtä aikaa. Tämä ei käynyt päinsä. Ei Daigon pelastaminen voinut vaatia tämän satuttamista. Se oli väärin! Kaikki oli täysin väärin!

*

Daigolla ei ollut mitään käsitystä, missä hän oli. Paikka oli musta, täysin musta. Se oli aivan tyhjä ja autio. Hänen lisäkseen siellä oli ainoastaan Uchiha Itachi. Yume-sania ei näkynyt missään. Mitä mies oli oikein tehnyt tytölle? Mitä mies oli tehnyt maailmalle? Tämän voimat olivat käsittämättömät. Nyt poika ei edes pystynyt tavoittamaan tämän mieltä.

”Et pysty siihen, koska tämä on minun mieleni”, hänen edessään seisova mies tokaisi. ”Kiehtova paikka, eikö olekin? Katsele vain tarkkaan, sillä se voi olla viimeinen näkysi.”

Tämä tyhjyys ja pimeys? Tämäkö oli Uchiha Itachin mieli? Daigo ei voinut uteliaisuudelleen mitään. Täällä hän ei nähnyt miehen menneisyyttä. Hän ymmärsi, että kontrolli oli Itachilla. Hän näkisi nyt vain sen, minkä mies halusi hänelle näyttää. Mutta kaikki oli vain mustaa. Oikeastaan sellainen synkkyys oli omiaan kuvaamaan miehen pahuutta.

”Sanot minua pahaksi, mutta minä en ole se, joka suutelee naisia väkisin ja yrittää pilata toisten onnen”, Itachi huomautti. Miehen ääni oli kylmä, se oli julma. Daigo tiesi menneensä liian pitkälle. Itachi oli vahva ja vaarallinen vihollinen. Hänen olisi pitänyt toimia viisaammin, käännyttää Yume-sanin pää jollain toisella tavalla.

”Sinulla ei ole oikeutta edes ajatella häntä”, mies ärähti terävästi.
”Minulla on siihen kaikki oikeus. Sinä et ole hänen arvoisensa, sinä olet julma murhaaja”, Daigo sanoi. Yllättäen hän ei tuntenut pelkoa, vaikka hänen järkensä sanoi, että se olisi ollut sillä hetkellä tunteista viisain. ”Tapa vain minut. Silloin kuolen tyytyväisenä, sillä olen todistanut hänelle olevani oikeassa. Luuletko, että hän rakastaa sinua enää sen jälkeen?”

Itachin kasvot pysyivät ilmeettöminä. Daigo valitettavasti tiesi, että miehellä oli tunteita Yume-sania kohtaan. Olisi ollut helpompaa, jos tytön rakkaus olisi ollut yksipuolista. Joka tapauksessa Itachi ei vain voinut viedä tyttöä Daigolta. Poika oli vasta löytänyt jonkun, josta välittää aidosti. Oli väärin, että tämä oli rakastunut murhaajaan. Ei rikollisen kanssa voinut kukaan tulla onnelliseksi.

”Se asia ei ole sinun päätettävissäsi”, Itachi sanoi, eikä poika tiennyt, olivatko sanat vastaus hänen ajatuksiinsa vai aiempaan kysymykseen. Hän katseli, kun mies veti selkänsä takaa katanan. Näinkö hän kuolisi? Jos niin oli käytävä, ainakin hän olisi sankari Yume-sanin silmissä.

*

Yume kohotti kunain kädet yhä täristen. Hän astui lähemmäs Daigoa ja valmistautui iskemään poikaa veitsellä. Hän tiesi itse, kuinka paljon se sattuisi. Kipu olisi repivä, hirveä.

Kunai putosi kilahtaen lattialle tytön sormista.

”Minä en pysty!” hän huusi ja vajosi polvilleen lattialle Daigon eteen. Kyyneleet valuivat hänen silmistään. Hänestä ei vain ollut tähän. Hän ei halunnut satuttaa ketään, ei varsinkaan ketään viatonta.
”On siinä meillä ninja!” Kisame ärähti. ”Minähän sanoin koko ajan, ettei sinun kouluttamisestasi ole hyötyä!”

Hopeinen välähdys osui tytön silmiin. Hän ei ehtinyt liikkua, kun tarkasti tähdätty kunai jo upposi Daigon olkapäähän. Poika huusi suoraa huutoa ja kaatui lattialle puristaen veitsenkahvaa toisella kädellään. Yume konttasi pojan luokse ja veti aseen nopealla nykäyksellä tämän olkapäästä. Daigo haukkoi henkeään silmät suurina järkytyksestä.
”Yume.. san..” tämä kuiskasi.
”Älä puhu, sinä tarvitset lepoa”, Yume sanoi nopeasti. Daigo tarttui tiukasti häntä käsivarresta.
”Mi..nä.. olin.. oikeassa..” poika kuitenkin jatkoi. ”Hän.. on.. paha.”

Pojan ote kirposi, kun tämä pyörtyi joko tuskasta tai illuusion aiheuttamasta shokista. Yume ei ollut varma, kummasta oli kyse, mutta ainakin kunain aiheuttama haava vuoti huolestuttavasti. Hän painoi kätensä sitä vasten yrittäen tyrehdyttää vuodon.

”Väisty”, kylmä ääni käski häntä. Yume ei siirtänyt käsiään, mutta vilkaisi olkansa ylitse. Itachi oli kävellyt heidän luokseen. Miehen kasvot olivat täysin ilmeettömät.
”Hän tarvitsee apua”, tyttö sanoi. Itachi vain tarkasteli poikaa tummilla säälimättömillä silmillään.
”Ja sinäkö häntä autat?” mies kysyi.
”No, jos ei kerran kukaan muukaan!” Yume kivahti.
”Valitsetko hänet minun ohitseni?”
”Ethän sinä tässä vahingoittunut ole!”
”Ymmärrän.”

Itachi käveli pois salista. Tyttö tuijotti tämän perään. Valtava suru hyökyi hänen ylitseen, mutta hän ei rynnännyt ottamaan miestä kiinni, vaan kääntyi paremmin Daigon puoleen. Poika oli aivan valkoinen. Tämän haava pitäisi sitoa, mutta tyttö ei uskaltanut nostaa käsiään. Verta tuntui olevan luonnottoman paljon joka puolella.

”Kisame, taivaan tähden, auta nyt!” tyttö kiljui. Kyllä hän tajusi, että Akatsuki-kaksikolla oli täysi syy vihata Daigoa, mutta siitä huolimatta pojan ei voinut antaa vuotaa kuiviin.

Yhtäkkiä Kisame olikin hänen vierellään. Hain yllättävä ilmestyminen sai Yumen hätkähtämään ja veren purskahtamaan haavasta.
”Nosta kätesi”, hai komensi äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä. Yume totteli välittömästi. Kisame painoi rievunkappaleen haavan päälle. ”Ja laita ne takaisin.” Jälleen tyttö teki työtä käskettyä.

Hai ryhtyi riipimään paitaa Daigon päältä kunai apunaan. Yume käänsi katseensa toiseen suuntaan. Veren haju sai hänet voimaan pahoin.
”Teit pahan virheen”, Kisame huomautti työskennellessään. ”Sinun olisi pitänyt iskeä poikaa kunailla ja antaa minun huolehtia lopusta. Sinulla ei ole yhtä paljon voimaa kuin minulla.. ja on selvää, että käytin sitä liikaa. Jäljet eivät olisi olleet sinun tekeminäsi näin pahoja.”
”Yhmm”, Yume mutisi. Kuului rusahtava ääni, kun Daigon paita repeytyi kappaleiksi.

Kisame siirsi Yumen kädet syrjään ja painoi haavaa itse. Hai tutkaili sitä varovaisesti, ennen kuin totesi, että se vaatisi tikit.
”Haluan sinun puristavan haavan reunoja lähemmäs toisiaan, sillä välin, kun ompelen”, hai tokaisi. Yume nyökkäsi edelleen pahoinvoivana. Hän teki täysin miehen ohjeiden mukaan pohtien, minne Taemi oli oikein jäänyt. Eikö nainen ollut kuullut hänen huutojaan?
”Itachi-sama on hyvin vihainen”, Kisame huomautti kesken työskentelynsä. ”Hän ei hyväksynyt päätöstäsi jäädä pojan luokse.”
”Kai minä sen nyt itsekin tajusin”, Yume tuhahti. Itachin käytös oli kielinyt selvästä loukkaantumisesta. Tilanne oli ollut hankala, mutta tytön oikeudentunto oli vaatinut häntä jäämään Daigon avuksi. Poika oli auttamatta täydellinen idiootti, mutta ei tätä voinut syyttää ihastumisesta. Ja täytyihän myös Itachin tajuta, ettei Yume voinut jättää toista vuotamaan verta lattialle vain lepytelläkseen tulevaa miestänsä. Asiat oli laitettava tärkeysjärjestykseen, ja ihmishengen pelastaminen meni ohitse hyvin monesta muusta asiasta.
”Miksi sitten..?” Kisame jätti kysymyksen lopun avoimeksi.
”Koska väkivalta ei ole mikään ratkaisu ja koska minusta on väärin jättää toinen kärsimään. Vaikka kärsisin itse sen vuoksi, että autan jotakuta.. no, se on sen arvoista, jos voin siten pelastaa sen toisen. En voisi elää itseni kanssa, jos jättäisin jonkun kärsimään, vaikka voisin auttaa häntä”, tyttö selitti.
”Sinusta ei ole ninjaksi”, hai totesi yksinkertaisesti.
”Sanoin jo alun alkaen, että kenties en halua olla ninja”, Yume ärähti. ”Mutta nyt ei ole kyse siitä, haluanko vai en. Minusta yritetään joka tapauksessa tehdä sellainen. Teidän on vain tajuttava, että minä aion tehdä asiat omalla tavallani. En suostu brutaaliksi tappajaksi, vaikka te kaksi olisittekin sellaisia. Enkä taatusti kasvata lapsistani murhaajia.”
”Ei Itachi-samakaan kasvattaisi”, hai huomautti. ”Mutta juuri nyt hän luultavasti pohtii, haluaako olla kanssasi tekemisissä enää ollenkaan. Jos hän jotain vaatii lähimmiltään, niin lojaalisuutta, etkä sinä ole nyt osoittanut sitä.”
”Ei hän voi olla niin idiootti, ettei ymmärrä, miksi jäin tänne enkä rynnännyt hänen peräänsä”, tyttö tuskaili. Itse asiassa Itachi osasi kyllä olla itsepäinen, yhtä itsepäinen kuin Yume itse. Niinpä niin, mies saattaisi vain yksinkertaisesti kieltäytyä ymmärtämästä.
”Ehkä ei, mutta potkaisit juuri hänen ylpeytensä alas vuorelta. Saat madella hänen edessään tästä hyvästä”, hai tuumasi. ”Usko pois, tiedän mistä puhun. Jos et olisi pieniin päin.. hän luultavasti lähtisi tässä vaiheessa.”
”Et ole tosissasi!” Yume huudahti.

Saattaisiko Itachi jättää hänet tästä hyvästä? Uskomatonta! Yume oli odottanut pahinta riitaa koskaan, mutta hetkeäkään hän ei ollut pelännyt miehen hylkäävän hänet. Kisamen täytyi olla väärässä. Tyttö uskoi kuitenkin tuntevansa Itachin. Ehdottomasti tämä yö menisi riidellessä – miten lupaavaa ottaen huomioon, että he olivat kohta menossa naimisiin – mutta he saisivat lopulta sovittua. He pyytäisivät toisiltaan anteeksi idioottimaisuuttaan ja sitten kaikki olisi hyvin. Niin, sillä tavoin asiat Yumen päässä menivät. Miksi Kisame yritti pelotella häntä tuolla tavoin?

”Pitele poikaa ylhäällä niin, että saan sidottua olkapään”, hai huomautti. Yume otti Daigosta kunnollisen otteen, vaikka tämän paperi-iho tuntui epämiellyttävältä käsiä vasten.
”Selviääkö hän?” Yume kysäisi.
”Ehdin ajoissa. Ei hänelle pysyviä vammoja jää, paitsi tietysti arpi.. mutta hän voi olla tajuttomana jonkin aikaa. Sinun olisi oikeasti pitänyt toimia. Minä luotin sinuun, Yume.”

Tyttöä hävetti. Kisame oli oikeassa. Vaikka hän kuinka paljon väitti, ettei vain halunnut satuttaa toisia, hänen olisi pitänyt pystyä toimimaan tositilanteessa. Sitä paitsi hän oli satuttanut Sakuraa taistellessaan tyttöä vastaan.. tai ainakin yrittänyt tosissaan satuttaa tätä. Miten Daigo nyt sitten oli eri asia?

Niin, poika ei ollut hyökännyt häntä vastaan. Poika ei ollut yrittänyt tappaa häntä. Painavin syy oli siinä. Mutta Yume ymmärsi kyllä, ettei illuusiota voinut ulkopuolelta rikkoa kovinkaan helposti. Siihen vaadittiin jotain voimakasta, kuten kovaa kipua. Hänen olisi pitänyt pystyä satuttamaan poikaa, koska se oli ollut tämän edun mukaista. Hän oli heikko ja säälittävä, eikä totisesti ansainnut tulla kutsutuksi ninjaksi. Hän oli yksinkertaisesti liikaa omien tunteidensa orja. Typerä pelkuri.

”Minä vien pojan lepäämään. Mene sinä siistimään itsesi ja etsi Itachi-sama. Teillä on puhuttavaa”, hai totesi. Mies nosti hennon pojan käsivarsilleen. Tämä näytti todella pieneltä, koska Kisame itse oli lähes parimetrinen ja todella lihaksikas. Yume jäi vielä saliin seisomaan hain kadotessa ovesta. Hän vilkaisi käsiään, jotka olivat veren tahrimat ja haisivat pahalta. Häntä oksetti.

Tyttö suuntasi hitaasti askeleensa käytävään. Häneltä meni hetki, mutta hän löysi kuitenkin huoneen, jossa kuuma lähde oli. Häntä ahdisti todella paljon, kun hän katseli, kuinka veri huuhtoutui veteen hänen käsistään. Kaikki tuntui menevän koko ajan vain pahemmin pieleen. Hän oli jo hetken kuvitellut, että illasta saattaisi tulla mukava, mutta sitten Daigo oli pilannut kaiken.

Hän oli mielettömän vihainen pojalle, vaikka sääli tätä samaan aikaan. Daigo oli ylittänyt ymmärryksen rajan. Sanallisen hyökkäyksen Yume vielä pystyi hyväksymään, mutta se, että poika oli tosiaan suudellut häntä. Ei, sitä ei vain voinut hyväksyä. Se oli loukkaavaa, törkeää.

Yume kuivasi kätensä mekon helmaan. Siinäkin oli veritahroja. Nyt vaate oli sitten lopullisesti pilalla.  Tyttö huokaisi raskaasti. Toivottavasti jokin muukin ei olisi. Hän ei yksinkertaisesti kestäisi, jos Itachi jättäisi hänet tällaisen asian takia. Voisiko Kisame olla oikeassa miehen ylpeyden suhteen? Hai tunsi tämän hyvin ja oli ollut oikeassa aiemminkin.

Koska vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, Yume jätti pienen, kuuman huoneen ja livahti uudestaan käytävään. Hän oli melko varma, että Itachi oli siinä huoneessa, josta tyttö oli aiemmin herännyt. Sen hän löysi sentään helposti. Valitettavasti Itachia ei näkynyt. Mies ei kaiketi ollut edes käynyt huoneessa tai ei ainakaan ollut koskenut mihinkään. Jopa lakana sängyllä oli samalla tavalla kasassa kuin aiemmin.

Tyttö jatkoi harhailuaan käytävää pitkin eteenpäin. Hän kurkisti jokaiseen mahdolliseen huoneeseen, mutta Itachia ei näkynyt. Huoli painoi hänen rintaansa yhä kovempaa. Toivottavasti mies ei ollut ainakaan poistunut omituisesta luolamaisesta rakennelmasta, sillä silloin Yumella ei ollut pienintäkään mahdollisuutta löytää tätä. Ja hän halusi puhua miehen kanssa mahdollisimman pian. Ei ollut hyvästä, että tämä ehti hautoa ikäviä ajatuksia liian pitkään yksinään. Yumen täytyi päästä selittämään tälle tekonsa syyt.

Vastaan tuli portaikko, jossa oli todella pimeään. Yume huomasi soihtutelineen seinällä, mutta soihtua ei näkynyt missään. Se viittasi siihen, että joku oli hiljattain laskeutunut portaita alas. Tyttö vaihtoi tavalliset silmänsä sharinganeihin ja lähti etenemään varovaisesti alaspäin. Hän erotti nyt portaat paremmin, vaikkeivät sharinganitkaan tarjonneet täydellistä yönäköä.

Portaikko päättyi uuteen käytävään. Yume kuljetti kättään seinää pitkin hiipiessään eteenpäin. Hän erotti oven, jonka alapuolelta kajasti lepattavaa valoa. Varovaisesti hän asetti kätensä ovenkahvalle ja painoi sen alas. Hän veti oven auki, vaihtoi sharinganinsa pois ja kurkisti huoneeseen. Itachi seisoi selin häneen pienen alttarin edessä. Huone oli valaistu kynttilöin. Yume tajusi saman tien paikan olevan pyhättö. Jokaisessa rakennuksessa piti olla vähintäänkin yksi nurkka alttarille. Täällä sille oli varattu kokonainen huone.

”Itachi..” Yume kuiskasi varovaisesti. Mies ei vastannut. Tyttö astui sisään huoneeseen ja laittoi oven kiinni perässään. Huoneessa oli lämmin, melkein kuuma ja happea tuntui olevan liian vähän. Toisaalta se tunne saattoi johtua jo pelkästään paniikista, joka velloi uhkaavana tytön sisällä.

Yume puri huultaan ja kiersi miehen etupuolelle. Tämä seisoi kädet ristittynä rinnalla ja tuijotti eteensä. Hän ei ollut koskaan nähnyt miestä tuollaisena.
”Itachi, minä..”
”Haluatko sinä hänet?” mies keskeytti.
”Mitä?” Yume kummasteli. ”No, en! Daigohan on minua yli kymmenen vuotta nuorempikin!”
”Sekö on ainoa syy? Entä jos hän olisi vanhempi?”

Ei mies voinut oikeasti ajatella noin. Yume nyyhkäisi hiljaa. Hemmetin kyyneleet tulivat aina väärään aikaan. Hän oli nykyisin niin herkkä, itki melkein joka päivä jostain syystä. Hän ei vain voinut estää sitä mitenkään. Tunteet yksinkertaisesti olivat nykyisin enemmän pinnalla kuin ennen.

”Ei, se ei todellakaan ole ainoa syy!” Yume kivahti itkuisesti.
”Silti valitsit hänet”, mies totesi. Tämän ääni oli hyytävän kylmä.
”En valinnut häntä. Minä en vain voinut katsoa vierestä, kun hän kärsi. Halusin auttaa häntä. Daigo loukkaantui”, tyttö yritti selittää. ”Ensin sinä yritit vahingoittaa hänen mieltään ja sitten Kisame heitti häntä kunailla..”
”Koska halusi vapauttaa hänet”, Itachi sanoi. ”Se oli ehkä viisasta. Turha sitä rääpälettä on tappaa.”
”Olisitko sinä tappanut hänet?” Yume ei voinut olla kysymättä. Itachi kuitenkin oli tappaja luonteeltaan. Siitä ei päässyt mihinkään.
”Ehkä.”

Tuo yksi sana oli jähmettävä. Totta kai Yume tiesi, että mies pystyi tappamaan, mutta ajatus siitä, että tämä olisi tappanut jonkun, jonka hän tunsi.. Se oli tyrmäävä. Järkyttävä. Satuttava. Hän perääntyi askeleen verran, mutta hänen jalkansa hipaisi alttaria. Itachi ojensi välittömästi kätensä ja nykäisi hänet kauemmas pienestä pöydästä. Miehen ote oli kova ja kiristävä, se sattui.

Yume kohotti pelokkaan katseensa miehen silmiin, jotka onneksi olivat tavalliset. Hetken hän oli jo ajatellut, että tämä käyttäisi sharinganejaan häneenkin. Mutta ei sentään. Tyttö kylläkin epäili, että mies olisi käyttänyt niitä, jos ei olisi ollut riskiä, että myös lapset kärsisivät seurauksista.

Toisaalta oli väärin epäillä jotain sellaista Itachista. Tämä oli ollut Yumelle hyvä. Mies oli kohdellut häntä loistavasti. Oli epäreilua kuvitella, että tämä haluaisi satuttaa häntä sen enempää henkisesti kuin fyysisestikään, mutta totuus oli, että ihmiset satuttivat toisiaan vihaisina.

”Hyvä on, en aikonut tappaa häntä”, mies myönsi. ”Halusin vain antaa hänelle opetuksen. Kukaan, tajuatko, kukaan ei koske sinuun ilman lupaa, eikä Daigolla ollut sitä.”

Yume nielaisi kuuluvasti. Hänen jalkansa horjahtivat, ja Itachi joutui ottamaan hänestä tukevamman otteen. Nuo sanat. Ne upposivat hänen mieleensä ja lämmittivät sisintä. Ne olivat vaarallisen omistushaluiset, mutta silti ne miellyttivät Yumea. Itachi tavallaan julisti hänet omakseen noilla sanoilla.

”Olisin halunnut tappaa hänet sen takia, mitä hän teki, enkä minä useinkaan halua tappaa ketään. Mutta tiedän, ettet olisi hyväksynyt sitä, enkä halua sinun vihaasi niskaani”, mies myönsi. Tämän ilme alkoi hiljalleen lientyä. Yumen päässä humisi kummallisesti. Ehkä kaikki oli hänelle vain yksinkertaisesti liikaa.
”En minäkään sinun”, tyttö mutisi. ”Anteeksi, että loukkasin. En tarkoittanut.”
”Tiedän”, mies vastasi.

Yumen jalat pettivät hänen altaan. Itachi kiepsautti tytön näppärästi syliinsä. Tyttö tarttui tiukasti kiinni miehen paidasta. Kisame oli ollut väärässä. Kerrankin.. tai ainakin luultavasti.
”Itachi, jos lapsia ei olisi..” tyttö kuiskasi hyvin pienellä äänellä, ”olisitko sinä suuttunut niin pahasti, että olisit jättänyt minut?”

Miehen katse kääntyi tyttöön ja tämän kulmien väliin ilmestyi ryppy. Yume nielaisi jälleen. Hän ei ollut ollenkaan varma, halusiko kuulla vastausta lainkaan.
”En”, mies vastasi lyhyesti. ”Mutta toivoisin, että luottaisit minuun enemmän.”

Tyttö ei viitsinyt sanoa, että tällä kertaa epäluottamuksen oli herättänyt Kisame, eivät hänen omat ajatuksensa. Sen sijaan hän painoi päänsä Itachi olkaa vasten.
”Kyllä minä sinuun luotan. Minun on vain vaikea uskoa, että joku voi oikeasti haluta olla kanssani”, tyttö kuiskasi.
”Sitten olet täydellinen typerys”, mies totesi, mutta tällä kertaa tämän äänensävy oli kylmän sijasta lempeä ja lämmin.