Ficcikirjasto

Punainen aamunkoitto

Luku 50

”Tuota.. mitä tämä on?” Yume piteli kädessään pientä pulloa, jossa oli kummallisen hajuista nestettä. Sen tuoksu ei ollut epämiellyttävä, mutta silti tyttö ei ollut varma, pitikö siitä vai ei. Se oli kummallinen tuoksu. Se teki olon hieman levottomaksi. Todella omituista.

Itachi nappasi pullon tytön kädestä. Siinä ei ollut etikettiä, joten mies tuijotti nestettä ensin lasin läpi ja haistoi sitä sitten. Tämän kulmat kohosivat ja tämä naurahti hiljaa.
”Niin?” Yume kysyi. Häntä epäilytti pahemman kerran.

Taemi oli lahjoittanut heille muutaman pyyhkeen sekä kaksi potkupukua, joihin oli kaikkiin kirjailtu Uchihan klaanin tunnus, punavalkoinen viuhka. Yume ei käsittänyt, missä välissä nainen oli oikein ehtinyt. Kirjailut olivat selvästi hienoa käsityötä. Joko tämä oli osannut varautua hyvissä ajoin – mikä olisi tarkoittanut, että tämä näki tulevaisuuteenkin – tai sitten tämä oli todella näppärä ja nopea ompelija. Ehkä jälkimmäinen oli todennäköisempää.

Tämä pullo sekä pari muuta sen sijaan olivat lahja Kisamelta. Yume ei todellakaan ymmärtänyt, mitä hai oli heille antanut, mutta Itachia puolestaan näytti huvittavan.
”Et suvaitsisi kertoa minullekin?” tyttö puuskahti, kun mies vain virnuili. Jo nyt oli kumma.
”Itse asiassa.. enpä taida”, tämä naurahti.
”Mikset?”
”Eiköhän se selviä sinulle joskus..”

Yume mulkoili miestä ja yritti näyttää mahdollisimman vihaiselta, mutta yritys oli kerta kaikkiaan surkea. Ei hän osannut olla nyt vihainen, vaikka kiusallinen uteliaisuus polttelikin hänen mielessään.
”Eikös lahja ole meille kummallekin?” tyttö huomautti varsin aiheellisesti.
”Tietenkin”, Itachi vastasi.
”No, sitten sinun pitäisi kertoa minulle.”
”Voit aina kysyä Kisamelta, jos asia vaivaa sinua”, mies totesi ja pyöritti pullonkorkin takaisin kiinni. Hän asetti sen pieneen laatikkoon kahden muun putelin kanssa ja siirsi laatikon pöydälle kuin asia olisi sillä loppuun käsitelty.
”Niin, mutta..”

Tyttö ei saanut tilaisuutta sanoa lausettaan loppuun, sillä Itachi kaappasi hänet syliinsä ja kantoi hänet pois pienestä makuuhuoneesta. Suuri piilopaikka tuntui kovin autiolta ilman muiden aiheuttamia elämisen ääniä. Vasta nyt Yume alkoi tajuta, että he todellakin olivat kahden. Todennäköisesti lähistöllä ei liikkunut yhtään ketään, sillä maisemasta saattoi päätellä, että he olivat keskellä erämaata. Oli helppo kuvitella, että he olivat aivan kahdestaan omassa maailmassaan, minne kellään muulla ei ollut asiaa. Itse asiassa Yume halusi toistaiseksi ripustautua siihen kuvitelmaan. Hän ehtisi myöhemmin murehtia aivan tarpeeksi. Oli parempi nauttia niistä hetkistä, jotka heille suotiin.

Itachi kantoi jo toisen kerran lyhyen ajan sisään Yumen huoneeseen, jossa kuuma lähde sijaitsi. Hän laski tytön sen lähelle. Jopa maalattia tuntui lämpöiseltä jalkoja vasten. Yume unohti kysymyksensä, kun hän tajusi, mitä miehellä oli mielessä. Yhteinen kylpy kuulosti oikeastaan hyvin mukavalta. Paljon mukavammalta kuin suihkussa käyminen yhdessä, mikä oli oikeastaan melko hankalaa, sillä suihkun alle mahtui kaksi ihmistä todella huonosti.

Mies käänsi Yumen ympäri ja ryhtyi avaamaan kimonon vyötä. Se oli kuitenkin hyvin vaikeaa, sillä ilmeisesti tällä ei ollut kyseisestä vaatekappaleesta sen enempää kokemusta kuin tytöllä itsellään. Kesti kauan purkaa Taemin tekemät taitteet ja saada pelkkä vyö pois. Itse vaate oli onneksi melko helppo riisua.

Yume käännähti ympäri heti, kun oli päässyt eroon vyöstä. Hän riisui kimonon lattialle ja nosti sitten kätensä Itachin olkapäille. Helposti hän liu’utti haorin pois tämän yltä. Yhdellä liikkeellä hän heitti sen lattialle kimonon seuraksi. Seuraavaksi hän kumartui ja ryhtyi avaamaan hakaman vöitä. Solmut eivät ensin suostuneet avautumaan, mutta eivät onnistuneet puolustautumaan tytön näppäriä sormia vastaan kovinkaan pitkään. Myös hakama päätyi lattialle ja sai pian seurakseen miehen paidan. Viimeisenä he kumpikin potkivat sukat pois jaloistaan.

Tytön hengitys kulki katkonaisena, kun hän katseli edessään seisovaa miestä. Tämä oli melkein liian kaunis kasvoiltaan ollakseen mies, mutta vartalo voimakkaine ja kiinteine lihaksineen kertoi kyllä totuuden. Rinnan poikki kulkeva arpi toi pienen särön täydellisyyteen, mutta Yume rakasti myös tuota yksityiskohtaa. Hänen katseensa valui alaspäin tiukoille vatsalihaksille. Itachi totisesti piti itsestään huolta.

Navan alapuolelta lähtevä musta karvavana sai tytön hymyilemään. Hän tiesi, että nuo karvat tuntuivat hieman karheilta kättä vasten, mutta yhtä kaikki ihanilta. Ne myös olivat vain omiaan lisäämään Itachin miehisyyttä.. josta puheen ollen, mies taisi olla jo valmiina tositoimiin.

Yume painautui Itachia vasten ja yritti suudella miestä, mutta tämä kaappasi hänet syliinsä ja astui lämpöiseen altaaseen. Vesi ympäröi heidät suloisena ja kutsuvana, kun tyttö kiemurteli parempaan asentoon miehen sylissä ja painoi huulensa vaativina tämän huulia vasten.

*

Yume avasi silmänsä ja venytteli varovasti noustessaan istumaan sängyssä. Hänen oikeaa kättään kivisti ikävästi, sillä hän oli nukkunut sen päällä suurimman osan yöstä. Kahdeksankymmentä senttimetriä leveä sänky ei ollut todellakaan tarkoitettu kahdelle aikuiselle ihmiselle, mutta silti pari oli jakanut sen sulassa sovussa edellisenä yönä. Kaksi aiempaa yötä he olivat nukkuneet eri vuoteissa, koska ahtaassa tilassa kukaan ei voinut levätä hyvin. Mutta juuri edellisenä yönä sellainen ajatus ei ollut edes käynyt heidän mielissään. Kyllähän hääyö piti nukkua vierekkäin, vaikka olisi sitten ollut kuinka ahdasta tahansa.

Itachi nukkui edelleen. Miehen kasvoilla oli rauhallinen ja levollinen ilme kuin maailmassa ei olisi ollut mitään pahaa. Tuollaisen ilmeen Yume olisi aina halunnut nähdä tämän kasvoilla. Miehen onnellisuudelle saattoi vain hymyillä. Se oli yksinkertaisesti kaunista ja teki tytönkin onnelliseksi.

Katseltuaan miestä aikansa Yume kapusi tämän ylitse ja livahti pois sängystä. Itachi pyörähti saman tien parempaan asentoon ja valloitti koko sängyn itselleen. Tyttö sen sijaan ryhtyi kiskomaan vaatteita päälleen. Hän valikoi tarkoituksella vartaloa myötäilevän paidan, sillä hän tiesi Itachin katselevan häntä mielellään sellaisessa. Ja toisekseen hänen oli pakko myöntää itselleen, että piti siitä, miten paita korosti hänen vatsaansa ja kokoa saaneita rintojaan. Hän totisesti tunsi olevansa kovin naisellinen nykyisin.

Paidan kanssa tyttö puki ylleen tavalliset, joustavat mustat housut, jotka olivat osoittautuneet hyvin mukaviksi ja käytännöllisiksi. Lisäksi ne näyttivät ihan kohtalaisen hyviltä päälläkin.

Koska kerrankin Yume oli herännyt ennen Itachia, hän päätti yllättää miehen ja valmistaa heille aamiaista. Keittiöön saavuttuaan hän kuitenkin tajusi, että pöytä oli edelleen ulkona. Hän ei mitenkään saisi kannettua sitä yksin sisälle, joten ehkä aamiainen oli parempi vain suosiolla kattaa ulos.

Kasattuaan tarvikkeet Yume puikkelehti käytäviä pitkin aina ulos asti ja ryhtyi järjestelemään kaikkea pöydälle. Hän kiikutti edellisen päivän likaiset astiat sisälle vielä, ennen kuin ryhtyi tekemään aamupalaleipiä. Kesken työnteon hänen mieleensä juolahti, että kukat olisivat koristaneet pöytää kivasti. Itachi ei varmaankaan antaisi niille kovin suurta arvoa, mutta Yume itse olisi mieluusti katsellut niitä.

Tyttö nousi pöydän äärestä ja vilkuili ympärilleen. Rinteillä ei näyttänyt kasvavan oikeastaan muuta kuin matalia puita, mutta varsinaiseen metsään ei ollut niin kovin pitkä matka. Hän osasi kuitenkin liikkua aika nopeasti, joten ei veisi kauan käydä metsässä hakemassa kukkasia ja palata takaisin. Itachi tuskin ehtisi edes herätä sillä välin.

Koska ajatus tuntui houkuttelevalta, Yume kävi vain hakemassa sandaalinsa ja lähti hyppelemään alas rinnettä. Hän ei tuntenut helpointa reittiä, mutta pääsi kuitenkin melko turvallisesti eteenpäin. Pariin otteeseen hänen jalkansa alle osui irtokivi, joista kumpikin olivat säikäyttää hänet pahanpäiväisesti. Kaikeksi onneksi hän ei kuitenkaan kaatunut ja telonut itseään, vaan onnistui säilyttämään tasapainonsa.

Metsän reuna tuli vastaan kuin seinä. Ensin Yume oli rinteillä ja sitten yhtäkkiä puiden keskellä. Hän hidasti vauhtiaan ja ryhtyi poimimaan kaikkia silmää miellyttäviä kasveja, jotka vain sattuivat hänen tielleen. Huomaamattaan hän suuntasi askeleensa pienelle purolle. Sen rannalla näkyi kasvavan lumpeita, joiden valkoiset kukat keinuivat kauniina veden pinnalla. Yume tiesi, etteivät ne selvinneet pitkään ilman vettä, mutta toisaalta yksi suuri valkoinen kukka olisi näyttänyt hänen hiuksissaan todella sievältä. Hän laski aiemmin keräämänsä kukat laakean kiven päälle ja kahlasi puroon vetämään lumpeen kukkaa irti pohjasta.

Varo!

Yume säpsähti. Oli kuin joku olisi huutanut hänelle. Hän käännähti ympäri ja ehti nähdä jotain punaisen ja vaaleanpunaisen sekaista tulevan kohti. Nopeasti hän väisti sivulle ja hyökkääjä syöksyi hänen ohitseen puoleen väliin puroa. Tyttö hapuili kunai-koteloaan, mutta tajusi varsin nopeasti jättäneensä sen piilopaikkaan. Voi elämä, että hän oli ollut idiootti.

Hyökkääjä kääntyi katsomaan Yumea ja puristi omaa kunaitaan rystyset valkeina. Tyttö kalpeni pari astetta tuijottaessaan suoraan jadenvihreisiin silmiin. Tähän taisteluun hän ei voisi ryhtyä, ei mitenkään. Sakura siristi silmiään ja katsoi häntä todella vihaisesti, ennen kuin alkoi lähestyä hitaasti.
”Se todella olet sinä”, pinkkipäinen tyttö totesi.

Yume perääntyi askeleen verran, mutta Sakura tuli yhä lähemmäs. Miten tämä olikin osunut paikalle? Oliko joku temppelissä selvinnyt hengissä ja saanut sanan Konohaan? Oliko tieto hänen temppelissä olostaan levinnyt salanimestä huolimatta?

Sakura lähestyi uhkaavana. Kun tämä vihdoin saavutti Yumen, vanhempi tyttö pudottautui polvilleen matalaan veteen. Hän ei aikonut vaarantaa lapsiaan. Sakuran voimat olivat niin käsittämättömät, ettei hän vain voisi ottaa riskiä. Hän takertui pinkkipään jalkoihin ja kohotti katseensa tämän häkeltyneisiin silmiin.
”Olet kiltti, äläkä tapa minua”, hän pyysi.
”Miksen muka? Sinä olet karannut ninja. Sinä liikut Uchiha Itachin kanssa”, Sakura huomautti, mutta näytti selvästi epäröivän.
”Minä olen raskaana”, Yume kuiskasi. ”Tappaisitko kaksi viatonta lasta?”

Pinkkipään ilme muuttui entistä epävarmemmaksi. Yume tuijotti tätä niin anovasti kuin suinkin pystyi. Pari kyyneltä vieri hänen poskilleen, kun hän ajatteli, miten typerä halu saada kukkia oli juuri tuhonnut kaiken. Hänet vangittaisiin taatusti, eikä hän välttämättä näkisi Itachia enää koskaan.

”Nouse ylös”, Sakura käski. Yume epäröi hetken, mutta päästi sitten otteensa toisen tytön jaloista ja kompuroi vaikeasti pystyyn. Hän näki, miten Sakuran arvioiva katse valui alas hänen kasvoiltaan aina vatsalle saakka. Hetkeen ei kuulunut mitään muuta kuin lintujen aamuista liverrystä ja puron solinaa. Yumen sandaalit ja housut olivat märät, mutta hän ei välittänyt. Hän kärsi mitä tahansa epämukavuutta pelastaakseen lapsensa.

”Sinä todella olet raskaana”, Sakura totesi, ”ellei kyse sitten ole illuusiosta.”
”Näetkö sinä minulla nyt sharinganeja? Tai missä välissä olisin muutenkaan ehtinyt luoda illuusion?” Yume älähti. ”Minä olen ihan oikeasti raskaana, enkä halua vaarantaa lapsia taistelemalla sinun kanssasi. Pyydän, että annat minun mennä, mutta jos et voi, tulen mukaasi suosiolla.”

Sakura näytti pohtivan, kannattiko häntä uskoa. Yume saattoi melkein kuulla toisen tytön aivojen raksuttavan. Tämä taatusti laskelmoi, mistä ratkaisusta olisi eniten hyötyä.
”Vangitsisin sinut mielelläni, mutta itse asiassa minulla on kiireellisempääkin tekemistä”, pinkkipää totesi vihdoin.
”Etkö olekaan täällä minun perässäni?” Yume kummasteli.
”No en!” toinen tyttö kivahti. ”Sasuke on liikkunut täälläpäin, ja yritän jäljittää häntä.”

Tuntui siltä kuin kylmä tuuli olisi puhaltanut Yumen ylitse. Sasuke. Täällä. Hän jähmettyi paikoilleen ja jäi tuijottamaan Sakuraa uskomatta korviaan. Sasuke tiesi taatusti, missä Uchihojen piilopaikka oli. Tällä ei tietysti ollut mitään syytä epäillä, että Itachi olisi siellä – tai ei ainakaan olisi pitänyt olla – mutta saattoihan tämä silti haluta vierailla paikassa. Ja Itachi oli nukkumassa… Sitä paitsi pöytä oli ulkona kuin huutomerkkinä siitä, että paikalla oli joku.

”Voi ei!” Yume huudahti tahtomattaan. ”Minun täytyy varoittaa Itachia. Meidän on lähdettävä täältä, ennen kuin..”

Hän oli jo kääntyä, mutta Sakura tarttui häntä tiukasti käsivarresta, eikä päästänyt häntä menemään. Eikö tyttö ollut juuri vihjaissut, ettei aikonut vangita häntä? Mitä tämä nyt oli?
”Onko Itachi täällä myös?” pinkkipää vaati saada tietää. Yume nyökkäsi epävarmasti. Hän ei tiennyt, oliko kertominen viisasta vai ei. ”Sittenhän.. jos he törmäävät..”
”Sasuke yrittää tappaa Itachin”, Yume täydensi toisen tytön lauseen.
”Mutta ei ole mitään takeita siitä, että hän voittaa”, Sakura huomautti. Pinkkipään jadesilmät kyynelöityivät hyvin äkkiä. Yume tajusi yhdessä rysäyksessä, ettei tämä ollut koskaan ollut Itachin tyttöystävä tai mitään muutakaan. Ehei, Sakura oli vähintään yhtä palavasti rakastunut Sasukeen kuin Yume pojan isoveljeen. Ja nyt veljekset olivat vaarassa käydä toistensa kimppuun. Jompikumpi tytöistä oli tuomittu menettämään rakkaansa.

Tytöt seisoivat edelleen purossa ja tuijottivat toisiaan. Yume nielaisi kuuluvasti. Itachi oli sairas. Tämä saattaisi sokeutua täysin, jos käyttäisi vielä silmiään. Ja Sasukea vastaan tämä joutuisi luultavasti taistelemaan tosissaan. Daigon saattoi säikyttää hyvin kevyellä illuusiolla, mutta Sasukeen sellainen ei taatusti tepsisi. Tarvittaisiin jotain järeämpää.. ja Itachi ei välttämättä itse selviytyisi järeämpien aseiden käytöstä hengissä.

”Sakura-san”, Yume aloitti.
”Amate-san”, Sakura tokaisi samaan aikaan. Seurasi uusi hiljaisuus, kun tytöt vilkuilivat epävarmoina toisiaan. Sakura puristi edelleen tiukasti Yumen käsivartta.
”Kuuntele tarkasti”, vanhempi tyttö ryhtyi puhumaan ensin. ”Minä olen raskaana. Menin juuri Itachin kanssa naimisiin ja rakastan häntä enemmän kuin elämää. En voi antaa Sasuken tappaa häntä, joten sinun on päästettävä minut.”
”Ei, kuuntele sinä”, Sakura puhahti. ”Minä rakastan Sasukea, enkä todellakaan aio ottaa riskiä, että hän häviää Itachille.”
”No, sittenhän me haluamme käytännössä samaa asiaa!” Yume kiljui.
”Hysss, älä havahduta muita!” Sakura sihahti. ”Meitä on kaksi tiimiä täällä.”
”Hyvä on, hyvä on”, vanhempi tyttö kuiskasi. Hän tajusi varsin hyvin, että vaikka pinkkipää saattoi olla valmis päästämään hänet, muut eivät välttämättä olisi. ”Tarkoitan vain, että kumpikaan meistä ei halua tämän taistelun toteutuvan, joten minun on palattava ja lähdettävä täältä Itachin kanssa.”
”Sasuke löytää teidät varmasti”, Sakura huomautti.

Valitettavasti nuorempi tyttö saattoi hyvinkin olla oikeassa. Jos Sasuke liikuskeli lähistöllä, tämä saattaisi havaita heidät, kun he poistuisivat paikalta. Silti olisi ollut hulluutta jäädä odottamaan, ilmestyisikö tämä mahdollisesti Uchihojen piilopaikkaan.

”Minun on pakko yrittää”, Yume vetosi. ”Sakura-san, ole kiltti.”
”Entä jos Sasuke on jo siellä? Sinä et voi tuossa tilassa tehdä mitään”, pinkkipää väitti. Tämä ei ollut täysin oikeassa, mutta kieltämättä Yumea karmi ajatus, että hän joutuisi miesten väliin. Siinä joko sattuisi häntä ja lapsia tai Itachi pysähtyisi kesken matkan ja Sasuke saisi iskettyä tätä. ”Minä tulen mukaasi.”
”En voi viedä sinua sinne. Se paikka on vain Uchihoille”, vanhempi tytöistä sanoi suoraan.
”En kanna sitä nimeä vielä, mutta jonain päivänä aion kyllä. Se tarkoittaa, että meistä tulee melkein sisaruksia tulevaisuudessa”, Sakura ilmoitti. ”Me olemme jo teorian tasolla melkein sukua toisillemme, joten..”

Mustat silmät katsoivat jadenvärisiin. Kummistakin heijastui päättäväisyys. Heidän oli estettävä tuleva taistelu keinolla millä hyvänsä, sillä muussa tapauksessa toinen heistä joutui kärsimään. Tai kenties molemmat. Yume ei halunnut Itachin tappavan Sasukea, sillä poika oli kärsinyt jo tarpeeksi. Lisäksi hän ymmärsi varsin hyvin Sakuraa, joka suorastaan näytti riutuvan rakkaudestaan. Ei hän halunnut tuomita tätä menettämään rakastaan. Eikä hän liioin halunnut menettää omaansa.

He saattoivat olla toistensa vihollisia, mutta juuri sillä hetkellä heistä tuli liittolaisia. Rakkaus oli vihaa suurempi voima.

”Vie minut sinne”, Sakura pyysi. ”Jos Sasukea ei näy, annan teidän mennä, enkä koskaan kerro kenellekään, mitä tänään tapahtui. Lapsissa on tulevaisuuden toivo.. en voi riistää heiltä isää, enkä äitikään.”
”Mennään”, Yume vastasi. Jotenkin hän tiesi voivansa luottaa tyttöön, johon ei olisi vielä päivää aiemmin suostunut luottamaan edes maksusta.

Sakura irrotti otteensa vanhemman tytön kädestä ja päästi tämän kulkemaan edellään. Yumen märät sandaalit litsahtelivat maata vasten, mutta hän ei oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota ääneen. Miten saattoi olla, että hän oli hetki sitten ollut vielä onnensa kukkuloilla ja nyt hukkumassa paniikin synkkään mereen? Ja entä jos hän ei olisi törmännyt pinkkipäähän? He eivät olisi tienneet, että Sasuke oli edes liikekannalla. Tämä olisi saattanut päästä yllättämään heidät täysin.

Matka tuntui nyt paljon pidemmältä kuin aiemmin. Yumen sydän paukutti rintaa vasten sietämättömän, melkein kivuliaan, lujaa. Yksi vilkaisu Sakuran suuntaan riitti kertomaan, että tämän mielessä pauhasivat samanlaiset tunteet. Pelko sai vanhemman tytön kiirehtimään. Jälleen pari kertaa kivet pyörähtelivät hänen jalkojensa alla, mutta nyt Sakura oli hänen vierellään tukemassa. Oli ihmeellistä, miten yhteinen huoli ja ihmiskunnan rakkaus lapsia kohtaan sai yhdistettyä kaksi nuorta, jotka olivat tunteneet toisiaan kohtaan vain palavaa vihaa.

Päästyään piilopaikalle Yumen oli pakko pysähtyä vetämään henkeä. Oli suorastaan pelottavan hiljaista, vaikka herätessään hän oli nauttinut siitä, ettei mikään viitannut muiden ihmisten läsnäoloon. Nyt hiljaisuus karmi, kieli huonoista uutisista. Mitä jos Itachi makaisi sängyssä kuolleena?

Pöytä oli edelleen paikoillaan, mutta nyt aamiaisasetelma näytti jotenkin irvokkaalta. Se suorastaan pilkkasi Yumea siitä, että tyttö oli rohjennut kuvitella heidän voivan viettää tavallista ja rauhallista elämää edes muutaman päivän ajan. Raskain askelin molemmat tytöt suuntasivat sisälle. Veri kohisi Yumen korvissa, mutta katosi jonnekin, kun saliin astuessa hän oli törmätä mustahiuksisen nuoren miehen selkään. Tämän hiukset olivat huomattavasti lyhyemmät kuin Itachin ja hieman eri sävyisetkin. Itachi ei myöskään käyttänyt valkoisia paitoja.

Pieni vinkaus kulki Yumen huulien välistä. Hän kohotti katseensa ja näki Itachin istuvan liikkumattomana suuressa tuolissa kuin kuningas valtaistuimellaan. Sharinganit tuijottivat suoraan eteenpäin, oletettavasti Sasuken silmiin.

Yume kiersi tiellään seisovan nuoren miehen – ei pojan, niin kuin hän oli aiemmin ajatellut – ja kuuli Sakuran tulevan perässään. Hän kuuli selvästi tämän nyyhkyttävän hiljaa. Hän olisi halunnut itsekin itkeä, mutta tällä kertaa kyyneliä ei tullut. Oli kuin ne olisivat silkkaa piruuttaan piilotelleet jossain. Sen sijaan Yume tunsi itsensä tyhjäksi ja voimattomaksi. Miehet taistelivat toisiaan vastaan illuusioiden maailmassa. Mitä hän muka voisi tehdä?

”Satuta häntä!” hai ärähti.
”Mitä?” Yume huudahti ja vilkaisi kunaita.
”Iske häntä kunailla, ennen kuin on liian myöhäistä”, Kisame komensi.

”Sakura, anna minulle kunai”, Yume pyysi ja ojensi kätensä toista tyttöä kohti. Tämä epäröi selvästi. ”En aio iskeä sinua sillä, jos sitä luulit.”
”Et taatusti satuta Sasukea!” nuorempi tyttö älähti.
”No, keksi sitten parempi idea!” Yume kiljui tälle.
”Iske Itachia veitsellä!”
”Silloinhan Sasukella on etulyöntiasema, jos he alkavat taistella fyysisesti”, Yume huomautti. ”Ei tule kysymykseenkään.”
”No, en taatusti anna sitä etulyöntiasemaa Itachillekaan. Hän on vanhempi ja luultavasti voimakkaampi kuin Sasuke”, Sakura nyyhkäisi.
”Meidän on pakko tehdä jotain!” Yume raivosi. Hän vilkuili epätoivoisesti miehestä toiseen ja yritti pohtia, miten tilanteen saisi järkevästi käännettyä. Kyllä hänkin halusi pelastaa molemmat miehet, mutta ensisijaisesti Itachin. Hän myös tiesi, että Sakura tulisi lopulta olemaan enemmän Sasuken puolella. Ei siis ollut järkeä yrittää mitään, mikä vahingoittaisi nuorempaa veljeksistä.

Sakura ojensi Yumelle kunain hyvin vastentahtoisesti ja otti itselleen toisen. Jälleen kerran tyttöjen silmät lukkiutuivat toisiinsa.
”Sinä hoidat Itachin, minä Sasuken. Kun hän havahtuu, estä häntä hyökkäämästä. Minä yritän estää Sasukea, mutta en voi luvata mitään. Hän on odottanut tätä vuosia. Voi olla, että hän on valmis tappamaan meidät molemmat, jos seisomme hänen tiellään”, pinkkipää selosti. Yume nyökkäsi tälle. Hän tiesi tasan tarkkaan, kuinka paljon riskeerasi juuri nyt. Hän ei asettanut pelkästään itseään vaaralle alttiiksi, vaan kaksi muutakin ihmishenkeä. Syyllisyys painoi häntä jo valmiiksi, mutta hän ei voinut vain katsella vierestä, kun veljekset tuhosivat toisensa.

Sydän jyskyttäen Yume käveli Itachin luokse. Miehen hengitys kulki pinnallisena ja tämän iho oli hieman tavallista kalpeampi. Tytöstä tuntui, että hän pakahtuisi. Niin pian, aivan liian pian. Miksi Sasuken oli pitänyt tulla? Tämä olisi voinut pysytellä Orochimarun luona vielä edes vuoden tai pari.

Yume astui Itachin eteen ja kohotti kunainsa. Hänen kätensä tärisivät, mutta hän pakotti ne tahdonvoimalla pysymään vakaina. Kerran hän oli ollut valmis iskemään kunain miehen selkään, mutta nyt hän ei olisi halunnut vahingoittaa tätä millään tavalla. Silti hän tiesi, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja. Pieni viilto ei riittäisi. Tarvittiin voimakasta kipua. Tosin Yume ei ollut täysin varma, auttaisiko sekään nyt. Hän saattoi ainoastaan toivoa parasta.

”NYT!” Sakura karjaisi toiselta puolelta huonetta yllättävän vahvalla äänellä. Yumen kädet toimivat kuin itsestään, kun hän iski kunain Itachin olkapäähän. Hän ei pysähtynyt ajattelemaan tai epäröimään, vaan yksinkertaisesti toimi. Mies älähti ja puristi kätensä hänen ranteensa ympärille niin lujaa, että tyttö tunsi luidensa rutisevan. Valtava kipu hyökyi hänen ylitseen ja pakotti hänet huutamaan. Vasta siinä vaiheessa Itachi päästi irti, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Yume haukkoi henkeään ja piteli särkevää rannettaan toisella kädellään. Luoja, miten häneen sattui.

”Yume”, miehen huulilta pääsi epätoivoinen äännähdys, jonka tyttö hädin tuskin kuuli. Tuskasta huolimatta hän asettui miehen eteen kuin suojellakseen tätä. Juuri nyt hänen täytyisi olla ninja ja kestää kaikki kivut ja vaikeudet, joita hänen eteensä tulisi. Hänen oli suojeltava rakkaitaan.
”En.. anna.. teidän.. käydä.. tätä.. taistelua”, tyttö lausui hitaasti. Hänen oli pakko vetää henkeä jokaisen sanan välissä, sillä kipu kulki aaltoina hänen kättään pitkin ja nosti vihdoin kaivatut kyyneleet hänen silmiinsä.

”Sakura! Miksi sinä olet täällä? Mene pois tieltäni!” Sasuken ääni kaikui huoneessa matalana ja varoittavana. Yumen mielessä kävi, että Sakura saattaisi pian olla mennyttä. Nuori mies kuulosti niin vihaiselta, että saattoi hyvinkin olla valmis tappamaan kenet tahansa saadakseen veljensä.
”Sinä et saa ryhtyä tähän taisteluun, Sasuke”, Sakura anoi epätoivoisesti. ”Minä en halua menettää sinua. Ole kiltti, minä pyydän, jätä se väliin minun takiani.”
”Sakura, minä olen sanonut, että tämä on minulle tärkeämpää kuin mikään muu. Teen mitä tahansa saavuttaakseni tavoitteeni tai kuolen yrittäessäni”, Sasuke vastasi.

Yume ymmärsi tämän vihan, tajusi miksi tämä tahtoi tappaa veljensä. Vaikka hän pystyi hyväksymään tapahtuneen, Sasuken ei tarvinnut, eikä kuulunut, hyväksyä. Jos Yume olisi itse ollut todistamassa oman klaaninsa raakoja murhia, hänkään ei olisi pystynyt hyväksymään tapahtunutta. Ei edes, vaikka olisi rakastanut Itachia tuolloinkin. Niin se vain oli.

Oli väärin pyytää Sasukea jättämään kostonsa. Tämä oli siihen oikeutettu. Silti Yume aikoi esittää pyynnön. Kipu hämärsi hänen tajuntansa reunoja, mutta hän ei aikonut luovuttaa. Itachi merkitsi hänelle elämää, maailmaa. Hän ja lapset tarvitsisivat miestä, joten he eivät voineet luopua tästä. Eivät yksinkertaisesti voineet.

Vanhempi tyttö näki, kuinka Sasuke sysäsi Sakuran helposti tieltään. Kuin roskan. Tämä vain tyrkkäsi tytön pois, vaikka Yume muisti, kuinka vaikea pinkkipäähän oli ylipäätään osua. Se oli pelottavaa. Joko Sakura ei ollut edes estellyt Sasukea tai sitten nuorimies oli todella voimakas.

Nuoremman Uchihan katse pysähtyi polttavana Yumeen. Tyttö tajusi tärisevänsä jälleen. Hän kuuli Itachin nousevan seisomaan takanaan ja levitti kätensä tämän eteen, vaikka kipu oli saada hänet oksentamaan. Oikea ranne tuntui olevan käsittämättömässä asennossa, ja särky oli estää ajatuksia kulkemasta selkeinä.

”Kuka sinä olet?” Sasuke näytti siltä kuin ei olisi halunnut esittää kysymystä, mutta ei voinut estääkään itseään. Vaistomaisesti Yume paljasti tälle omat sharinganinsa. Jos hän joutuisi taistelemaan, hän halusi edes jokseenkin reilut lähtökohdat, vaikka Sasuken täytyi olla häntä paljon pidemmällä sharinganien käytössä.

”Uchiha Amate, sinun omaa vertasi, omasta klaanistasi, enkä aio sallia sinun käydä mieheni kimppuun”, Yume sai sanottua yllättävän kovaa. Raastava kipu repi häntä ja sitä oli koko ajan vaikeampi olla ottamatta huomioon, mutta tämä oli tärkeää. Tärkeämpää kuin mikään muu.
”Et voi estää minua, olit kuka hyvänsä”, Sasuke pilkkasi. ”En halua tappaa ylimääräisiä, mutta voin silti helposti raivata sinut tieltäni.”

Yume tunsi Itachin laskevan käden hän olkapäälleen. Hän jännitti jalkansa ja kieltäytyi liikkumasta miehen edestä. Hän ei aikonut luovuttaa.
”Yume, älä vaaranna lapsia. Sasuke haluaa kostonsa millä hinnalla hyvänsä”, Itachi sanoi pehmeästi. Mies kuulosti melkein siltä kuin olisi aikeissa luovuttaa. Antaa vain Sasuken tappaa itsensä.
”Sinä et saa kuolla!” Yume huusi itku kurkussa. Hän ei voinut väistyä. ”Sasuke, tiedän että vihaat veljeäsi, mutta riistäisitkö todella kahdelta viattomalta lapselta isän? Tuomitsisitko kaksi lasta elämään helvetissä, jossa olet itse elänyt? Haluatko toisille saman kohtalon kuin itsellesi? Oletko sinä todella niin sydämetön ja julma?”

Ilme Sasuken kasvoilla muuttui hieman. Pieni toivonkipinä heräsi Yumen sisällä. Kenties nuoren miehen sydämessä oli vielä hyvyyttä jäljellä. Vain harva suostui tappamaan lapsia.

”Hän puhuu totta!” Sakura kiljui lattialta. Oliko tyttö loukannut itsensä vai miksei tämä noussut? ”Hän on raskaana, jopa minä näen sen. Sasuke, sinä et vain voi tehdä tätä nyt! Ei hän pärjää yksin!”
”Itachi vain pilaisi lapset”, Sasuke totesi julmasti. ”Ehkäpä kasvatan heidät itse.”

Saliin laskeutui jäinen hiljaisuus. Kaikesta pelosta huolimatta Yumen mieleen pyrki ajatus, että paikalta puuttui enää Tobi vaatimasta heidän lapsiaan omakseen. Jos naamiomies olisi oikeasti ilmestynyt paikalle, taistelua ei olisi enää käyty kostosta vaan Uchihan klaanin tulevaisuuden toivoista.

”Sinä et vie minulta lapsiani”, Yume vastasi. Pelko lasten puolesta ylitti jopa kivun. Hän taistelisi itse Sasukea vastaan, jos tämä voittaisi Itachin ja yrittäisi viedä lapset.
”Sitten otan sinutkin. Työnnät minulle tarjottimella vain entistä parempaa kostoa”, Sasuke totesi. Tämän ääni oli julma, yhtä julma kuin Itachilla silloin, kun mies oli todella vihainen. Veljeksissä oli pelottavan paljon samaa.

”Voisin melkein antaakin sinun kasvattaa lapseni”, Itachi sanoi yllättäen. ”Siinä on vain pieni ongelma; tarvitsen sinun silmäsi, enkä anna sinun lähteä, ennen kuin olen saanut ne.”

Tällä kertaa vanhemman veljeksen ääni sai Yumen jäätymään. Tämä oli kuulostanut niin samalta kuin Sasuke. Ei voinut olla totta. Itachi oli luvannut keksiä toisen keinon!

Mies yksinkertaisesti työnsi Yumen pois tieltään, mutta kääntyi kuitenkin vilkaisemaan tyttöä. Tämä painoi kevyen suudelman hänen huulilleen.
”Olen pahoillani, Yume. Tämä on vain jotain, mitä minun on pakko tehdä. Toivoin, ettei tämä hetki tulisi vielä, mutta toivettani ei kuultu. Saatan vain unelmoida, että voit vielä joskus antaa minulle anteeksi.”
”Sinä lupasit!” Yume kiljaisi epätoivoisesti.

Itachi käänsi hänelle selkänsä. ”Kaikkia lupauksia ei vain voi pitää”, mies vastasi ja lähti kävelemään kohti veljeään. ”Sasuke, ulkona. Emme halua viattomien kärsivän.”

Yume ei nähnyt, mitä seuraavaksi tapahtui, sillä hän putosi polvilleen kiviselle lattialle ja painoi silmänsä kiinni voimattomana. Hän sulki sharinganinsa tarpeettomina. Kaikki oli menetetty, Itachi ja Sasuke aikoivat taistella joka tapauksessa. Tyttö tärisi yhtä aikaa pelosta, kivusta ja itkusta. Jos Itachi kuolisi, hän ei haluaisi elää itsekään.

Vain etäisesti tyttö kuuli Sakuran kompuroivan luokseen. Tämä ryhtyi kietomaan jotain hänen ranteensa ympärille.
”Oikeasti luut pitäisi vetää paikoilleen, mutta nyt ei ole aikaa. Sinun pitää ryhdistäytyä, Amate-san”, pinkkipää kuiskasi hänelle. ”Ehkä voimme vielä estää tämän. Ehkä voimme jotenkin estää heitä tappamasta toisiaan.”

Yume nyökkäsi hitaasti. Hän pyyhki silmiään vasemmalla kädellään nähdäkseen paremmin. Myös Sakuran silmät olivat kosteat. He totisesti olivat samassa veneessä. Onneksi nuorempi tytöistä vaikutti vahingoittumattomalta. Tällä oli naarmuja jaloissaan kaatumisen seurauksena, mutta Sasuke ei selvästikään ollut halunnut tuottaa tälle minkäänlaisia todellisia vammoja.

Sakura auttoi Yumen jaloilleen. Pahoinvointi ja kipu ranteessa tekivät tytön olon sietämättömäksi, mutta hän tiesi tilanteen vain pahenevan, jos he eivät onnistuisi estämään taistelua. Fyysinen kipu ei ollut mitään verrattuna siihen henkiseen tuskaan, jonka Itachin menettäminen aiheuttaisi.

Jossain rysähti ja kovaa, ennen kuin tytöt edes ehtivät ulos piilopaikasta. Taivas oli vetäytynyt pilveen ja vettä tihutti, mutta kyse ei ollut ukkosesta. Miesten taistelu oli rajumpaa kuin mikään, mitä Yume oli koskaan nähnyt. Tyttö puristi vasemman kätensä nyrkkiin. Hän tajusi liiankin hyvin, että väliin menemällä hän kuolisi. Kunpa lapset vain olisivat ehtineet syntyä ennen tätä. Silloin hän olisi voinut uhratakin itsensä pelastaakseen lapset ja Itachin. Joutuisiko hän nyt valitsemaan miehen ja lapsien välillä?

Miesten sanoja ei voinut kuulla sieltä, missä Yume ja Sakura seisoivat. Loputkin äänet peittyivät kamalaan jyrinään, kun pilvet taivaalla alkoivat kieppua. Valtava salama iskeytyi maata kohti ja pakotti kummankin tytön kumartumaan silkasta säikähdyksestä. Kun he nousivat seisomaan, Itachi makasi maassa murtuneiden kivien ympäröimänä.

”Ei!” Yume huusi. Hän aikoi rynnätä miehen luokse, mutta Sakura tarttui häntä tiukasti kädestä. Kaukaakin erotti, että mies pyrki yhä jaloilleen. Tämä ei ollut vielä kuollut.

”Jumalauta sinun kanssasi!” Sasuke raivosi. Vasta nyt Yume tajusi, että nuoremman Uchihan hiukset olivat muuttuneet valkoisiksi ja että tämä näytti muutenkin omituiselta. Läikikkäältä. Oliko tuokin jokin taistelutekniikka?

”Sasuke, sinusta on tullut vahva, hyvin vahva”, Itachin sanat kantautuivat nyt tuulen mukana tyttöjen korviin. ”Kohtaa siis viimeinen ase arsenaalissani: Susanoo.”
”Susanoo?” Sasuke toisti.
”Kolmas ja viimeinen tekniikka, joka heräsi yhdessä Stukuyomin ja Amaterasun kanssa tuona kohtalokkaana päivänä”, vanhempi veljeksistä kertoi. ”Sasuke, oletko jo käyttänyt kaikki tekniikkasi? Jos sinulla on vielä kortteja hihassasi, suosittelen, ettet enää säästele niitä, sillä todellinen taistelu alkaa nyt.”

Susanoo? Susanoo! Se Susanoo?!

Kyllä vain. Itachin ympärille alkoi todellakin muodostua hahmo. Sillä samaisella hetkellä Yume lupasi itselleen rukoilla jokaisena tulevana päivänä, jonka vielä elämänsä aikana kohtaisi. Taivaan tähden, jumalat olivat sittenkin olemassa. Hänen epäuskonsa haihtui kirjaimellisesti hänen silmiensä edessä. Itachi oli juuri kutsunut jumalan maan päälle.. tai siltä se ainakin näytti.

Ja Sasuken vastaus oli vähintään yhtä pelottava. Jättimäinen kahdeksanpäinen käärme tai kenties kahdeksan jättimäistä käärmettä. Kummallakin miehellä oli niin käsittämättömät voimat, ettei Yume voinut edes kunnolla ymmärtää näkemäänsä.

Hydra – tai mikä tuo käärmehirviö olikaan – ja Susanoo-jumala kävivät hyökkäykseen toisiaan vastaan. Yume tärisi silkasta kauhusta. Ehkä he kaikki kuolisivat. Vallalla olivat nyt sellaiset voimat, joita olisi kavahdettu missä tahansa. Tyttö ei halunnut joutua todistamaan mitään tällaista. Näky oli yksinkertaisesti liian pelottava. Ja sen lisäksi maa tärisi, taivas oli yhä tumma pilvistä. Vaikutti melkein siltä kuin maailmanloppu olisi ollut tulossa.

”Orochimaru!” Sakura kiljaisi yhtäkkiä Yumen vierellä. Vanhempikin tyttö näki hahmon, joka ilmestyi yhden käärmeen suusta. Tuo kalpea mieskö oli pelätty ja inhottu Orochimaru? Miksi tämä ilmestyi tuolla tavoin? Yume pelkäsi pyörtyvänsä. Hänen silmänsä eivät pystyneet hyväksymään näkemäänsä, eikä hän muutenkaan tiennyt, mihin olisi pitänyt uskoa.

Susanoo hyökkäsi kohti Orochimarua. Taisto oli paljon lyhyempi kuin olisi voinut odottaa. Jumala tuhosi ilmestyneen miehen helposti ja käärmeet haihtuivat näkyvistä. Itse jumalakin alkoi haihtua. Yume hengitti raskaasti yrittäen tajuta, mitä oikein näki. Sasuke näytti uupuneelta ja tällä oli jälleen omat korpinmustat hiuksensa. Itachi puolestaan horjui ja yski verta. Voi luoja, mies todella yski verta, Yume ei vain kuvitellut. Tämän täytyi olla kuolemaisillaan.

Tilastaan huolimatta Itachi lähti hitaasti kävelemään veljeään kohti. Sasuke hyökkäsi muutamalla kunailla, heittotähdellä ja räjähteillä, mutta ilmeisesti Itachi onnistui jotenkin väistämään ne kaikki, sillä tämä läheni vääjäämättä nuorempaa Uchihaa.

Tytöt eivät kuulleet Itachin sanoja, kun tämä ojensi kättään Sasukea kohti. Yume puri huultaan ja puristi edelleen vasenta kättään nyrkkiin itku kurkussa. Sasuke veti esille pitkän miekan. Tyttö tajusi liiankin hyvin, että taistelu oli päättymässä ja hän oli liian kaukana ehtiäkseen väliin.
”Kuole!” Sasuke karjaisi ja kohotti miekkansa.

Tapahtui kuitenkin jotain, mitä Yumen silmät eivät erottaneet riittävän tarkasti. Joka tapauksessa Sasuken ote miekasta irtosi ja tämä putosi istualleen maahan. Nuorukainen könysi itsensä pystyyn ja nojasi selkänsä kiveen. Tämän täytyi olla käyttänyt lähes kaikki chakransa siihen mennessä. Itachi lähestyi veljeään edelleen oikea käsi ojossa. Mies tökkäsi veljeään kahdella sormella otsaan, löi päänsä tämän takana olevaan kiveen ja kaatui maahan.

”Ei!” Yume vinkaisi ja sai vihdoin itsensä liikkeelle. Hän kuuli hämärästi Sakuran lähtevän hänen peräänsä. Kun he ehtivät miesten luokse, Sasuke oli valunut istuvaan asentoon lopen uupuneena. Yume löi poikaa vasemmalla kädellään niin kovaa kuin pystyi.
”Minä en anna tätä sinulle anteeksi! Tajuatko? En koskaan! Sinä kuolet, sinä ja Tobi, te kaikki kuolette!” hän kirkui niin kovaa, että ääni kaikui pitkin rinteitä. Hän lysähti voimattomana polvilleen miesten väliin ja painoi päänsä Itachin rintaa vasten. Näin ei voinut käydä. Ei, Itachi ei todella voinut olla poissa.

”Olen pahoillani, Amate-san.. hän oli paha mies. Ansaitsette lasten kanssa parempaa”, Sasuke kuiskasi hyvin hiljaa.
”Eih!” Yume nyyhkytti Itachia vasten. Hänen koko vartalonsa tärisi. Murtuneella ranteella ei ollut enää mitään väliä. Hän oli murtunut kokonaan sieluaan ja sydäntään myöten.

”Sasuke! Sasuke!” Sakuran huuto kaikui etäisenä. Ilmeisesti nuorempi Uchiha oli juuri vajonnut tajuttomuuteen tai – jos Yumen toive oli toteutunut – kuollut.  Tyttö ei välittänyt siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui, vaan painautui tiiviimmin Itachia vasten. Ehkä he voisivat kaikki neljä lähteä yhdessä, jos hän vain makaisi paikoillaan tarpeeksi pitkään. Ei heillä ollut tulevaisuutta ilman miestä. Hän ei halunnut elää. Hän halusi vain pois. Hän halusi sinne, minne Itachikin oli mennyt.

Tu.. tum.. … … … tu.. tum.. … … … tu.. tum.. … … … tu.. tum.. … … …

Itachin sydän? Se löi. Yume todella kuuli sen. Se löi hitaasti, mutta se todellakin löi. Tyttö henkäisi ja nousi parempaan asentoon. Hän hapuili miehen kaulasuonia vasen käsi täristen. Kesti kauan, ennen kuin hän löysi tämän pulssin. Se tuntui heikkona.

Yume laski kätensä miehen suun eteen. Kyllä vain. Tämä hengitti. Itachi oli elossa. Mies roikkui yhä kiinni elämässä.
”Sakura!” Yume huudahti ja kääntyi toisen tytön puoleen. Tämä oli jo laskenut Sasuken makaavaan asentoon ja pyyhki juuri hiuksia pois nuorukaisen kasvoilta. Jadesilmien katse kohosi surullisena katsomaan Yumea. ”Onko hän..?” vanhempi tyttö ei pystynyt muodostamaan kysymystään loppuun. Nähdessään jadensävyisen katseen hän tunsi valtavaa syyllisyyttä siitä, että oli vain hetki sitten tahtonut Sasuken kuolevan.

Yumen helpotukseksi Sakura puisteli päätään. Vanhempi tyttö kietaisi terveen kätensä nuoremman kaulaan ja halasi tätä niin lujaa kuin pystyi.
”Itachi on hengissä myös”, hän kuiskasi nyyhkäisten. Vasta nyt itku tuli kunnolla. Sakura halasi häntä kovaa takaisin, ja he nyyhkyttivät toisiaan vasten. Pitkään aikaan ei kuulunut mitään muuta kuin kahden tytön vuolas itku ja kahden miehen pinnallinen hengitys.

Paljon myöhemmin Sakura päästi irti Yumesta ja konttasi Itachin luokse. Vanhempi tyttö pystyi näkemään vastenmielisyyden heijastuvan tämän kasvoilta, kun tämä laski kätensä miehen rintaa vasten. Jotain vihreää räiskyi Sakuran käden ympärillä, eikä Yume tiennyt, mitä tämä oikein yritti tehdä. Hän ei kuitenkaan estänyt tyttöä, sillä heidän keskinäinen vihansa oli muuttunut luottamukseksi.
”En usko, että saan häntä hereille, mutta yritän vahvistaa hänen sydäntään”, Sakura selitti. ”Sinun täytyy jotenkin viedä hänet pois täältä, ennen kuin kukaan tulee. Minä jään Sasuken luokse.”

Yume nyökkäsi. Hän saattoi vain toivoa jaksavansa kantaa miehen ja törmäävänsä Kisameen, ennen kuin tapaisi ketään muuta. Hän suuntaisi kohti Vesimaata. Talossa olisi rohtoja, joiden käyttöä hai oli hänelle sinnikkäästi opettanut. Onneksi hänellä oli hyvä muisti. Kenties Itachin saisi vielä hoidettua kuntoon.

”Kiitos”, vanhempi tyttö kuiskasi nuoremmalle. ”En unohda tätä koskaan.”
”En minäkään”, Sakura vastasi. ”Toivokaamme, ettemme enää tapaa, eivätkä hekään. Sanon Sasukelle Itachin kuolleen ja Akatsukin vieneen hänen ruumiinsa.”

Mustahiuksinen tyttö nyökkäsi uudestaan. Niin oli parempi. Sasuke ei enää tulisi heidän peräänsä. Yumen täytyi vain jotenkin saada Itachi pois Akatsukista ja estää Tobia toteuttamasta suunnitelmiaan. Nyt heillä kuitenkin olisi yksi huoli vähemmän.

Sakura veti vielä luut Yumen kädessä paikoilleen. Vanhempi tyttö puri hampaitaan yhteen, eikä huutanut. Hän oli uupunut kokemastaan, eikä enää jaksanut edes välittää kivusta. Hän vain antoi Sakuran sitoa ja lastoittaa käden, ennen kuin kampesi itsensä ja Itachin ylös. Sakura nosti miehen velton käden hänen hartioilleen ja Yume kietoi terveen kätensä miehen vyötärön ympärille. Hyvin hitaasti hän jätti rinteet taakseen pilvien haihtuessa taivaalta. Aurinko näytti tulevan esiin punertavana kuin sekin olisi saanut osansa verisestä taistelusta. Yumesta tuntui, että aamu koitti sinä päivänä kahteen kertaan.