Ficcikirjasto

Balthier kaartoi Strahlilla kerran Balfonheimin yllä. Hän näki alhaalla joukon miehiä suuntaamassa kiireesti aerodomeen. Joku heistä katsoi ylöspäin ja osoitti Strahlia, jolloin Balthier yksinkertaisesti teki käännöksen meren ylle ja suuntasi pois kaupungista. Hän yritti nopeasti miettiä, minne hänen kannattaisi suunnata. Viera ei ollut tullut pois ruumasta, joten Balthier arveli, että tämä oli satuttanut itsensä, eikä kyennyt liikkumaan. Siksi hänen täytyisi pian pysähtyä jonnekin ja tarkistaa tilanne. Oli kuitenkin liian riskaabelia pysähtyä aivan Balfonheimin lähistölle. Lopulta hän päätti, että Bhujerba oli riittävän lähellä, vaikka sinnekin sai lentää pari tuntia.

Yötaivas kaartui tuikkivine tähtineen Strahlin yläpuolella pilvien muodostaessa näkösuojan meren ja ilmalaivan välille. Balthier tiesi, että joku Balfonheimin aluksista saattoi hyvinkin suunata hänen peräänsä, mutta hänellä oli hyvin etumatkaa. Bhujerbassa hänellä oli puolestaan pari tuttavaa, joiden luona hän voisi huoletta viettää tovin. Vaikka joku seuraisikin häntä sinne, ei kukaan uskaltautuisi järjestämään suurta etsintää markiisi Ondoren kotikentällä.

Lentomatka sujuikin välikohtauksitta, joskin Balthieria huolestutti koko ajan vieranainen ja se, ettei tämä ollut ilmestynyt ohjaamoon. Avattuaan ruuman naiselle Balthier oli tuntenut Strahlin peräpäässä tömähdyksen. Jotain oli siis melko varmasti tapahtunut. Hän kirosi sitä, ettei ollut vielä korjannut Strahlin automaattiohjausta, jonka saattoi suorilla lennoilla jättää päälle. Nyt siitä olisi ollut erittäin paljon hyötyä.

Leijuva manner ilmestyi Strahlin ohjaamon ikkunaan. Se oli vaikuttava näky. Suuri maaginen, sininen kristallintapainen kivi törötti maasta läpi keskellä mannerta, mutta muuten näkymää hallitsivat vuoret ja metsät. Lisäksi mantereella sijaitsi Bhujerban kaupunki, jossa myös markiisi Ondore asui ja hallitsi.

Bhujerbassa oli paljon kauppoja ja näköalapaikkoja, sillä turistit suosivat mannerta lomillaan. Se oli viimeinen leijuva manner, joten jokaisen täytyi vierailla siellä edes kerran elämässään. Sellaista kokemusta ei kerta kaikkiaan vain voinut jättää välistä. Lisäksi Bhujerban kupeessa sijaitsivat Lhusun kaivokset, joista louhittiin lähinnä magisiitteja, maagisia voimia omaavia kiviä, joiden avulla muun muassa ilmalaivat lensivät ja manner pysyi ilmassa. Kaivostoiminta oli laajaa, joten paljon työläisiä asui tässä taivaskaupungissa.

Strahl kaartoi tyylikkäästi sisälle Bhujerban aerodomeen. Balthier oli jo aiemmin ottanut yhteyttä lennonjohtoon ja ilmoittanut saapumisestaan. Kesti kuitenkin hetken, ennen kuin hän ehti kaartaa vapaaksi ilmoitetulle laiturille. Sitten nuorukainen pysäytti ilmalaivan koneiston ja kiirehti pois ohjaamosta. Normaalisti hän olisi suunnannut suoraan aerodomeen ja kirjautunut sisälle, mutta nyt hän asteli ruumaan.

Ruuman ovi ei ollut aueta sitten millään, vaan Balthier joutui työntämään sitä kaikin voimin. Lopulta se lähti liikkeelle, jolloin mies oli kaatua nenälleen. Kun hän vihdoin pääsi astumaan sisälle, hän näki, että lentopyörä oli ollut painautuneena ovea vasten. Ei siis ihme, ettei ovi ollut auennut helpolla. Ruuman seinässä oli myös kupru siinä kohtaa, mihin Fran oli törmännyt.

”Ei pitäisi päästää naisia ajamaan”, Balthier mutisi itsekseen huomatessaan seinän kärsimät vahingot.

Seuraavaksi miehen huomio kiinnittyi kuitenkin lattialla makaavaan vieraan. Tämän silmät olivat painuneet kiinni ja vaatteet tahriutuneet vereen. Vasemmassa olkapäässä oli pahalta näyttävä haava ja toisen korvan juuressa ruhje. Frania oli selvästikin ammuttu, ja päänsä nainen oli kaiketi telonut törmätessään seinään.

Balthier kumartui naisen puoleen. Ensin hän irrotti pistoolit koteloineen ja veti sitten myös nuoliviinen ja jousipyssyn pois tämän selästä. Hän asetti ne huolellisesti yhteen ruuman arkuista. Samaan paikkaan hän siirsi myös vieran laukun. Sitten hän nosti naisen hyvin varovaisesti syliinsä ja poistui tämän kanssa ilmalaivastaan.

Aerodomessa oli hiljaista, sillä päivä ei ollut vielä valjennut. Vastaanottotiskin takana istui kuitenkin ylipirteältä näyttävä nainen, joka jäi katsomaan Frania kauhistuneena.

”Mitä neidille on oikein tapahtunut?” nainen kysyi ja veti syvään henkeä. Hänen kasvonsa olivat hetkessä muuttuneet hyvin kalpeiksi.

”Pikkukolari, ei mitään vakavaa”, Balthier vastasi toivoen olevansa oikeassa. Hän tunsi olevansa vastuussa siitä, mitä Franille oli tapahtunut. Jos hänellä ei olisi ollut sanaharkkaa Clemmonin kanssa, tämä ei kenties olisi hyökännyt vieran kimppuun pimeällä kujalla.

”Hänet täytyy saada heti hoitoon!” nainen kuitenkin väitti.

”Minä tunnen kaupungin parhaan lääkärin ja olen viemässä häntä sinne, älä turhaan hätäile”, Balthier sanoi virnistäen. ”Tosin voisit kyllä huolehtia parista muusta asiasta.”

”Mistä?” nainen kysyi typertyneenä.

”Voisit kirjata ilmalaivani Strahlin Bhujerbaan saapuneeksi ja järjestää pari mooglea huolehtimaan siitä. Ruuman seinässä on ikävä kolhu, automaattiohjaus ei toimi… ja ruumassa on lentopyörä, joka on kärsinyt lieviä vaurioita”, Balthier luetteli, hymyili naiselle ja lähti kävelemään pois.

”Odottakaa! Herra!” nainen huusi hetken päästä hänen peräänsä. ”Millä nimellä minä oikein kirjaan teidät?”

”Balthier Bunansa”, mies vastasi ja astui sitten ulos aerodomesta.

Bhujerban kaduilla oli oikeastaan yhtä hiljaista kuin aerodomessakin oli ollut. Eräässä kulmauksessa nukkui joukko katulapsia, mutta muuten missään ei näkynyt ketään. Kauppiaat olivat vieneet tavaransa sisälle yön ajaksi, ja talojen ikkunaluukut olivat tiiviisti kiinni.

Balthier nosti Franin paremmin syliinsä. Pituuteensa nähden nainen oli hyvin kevyt. Mies olisi voinut vaikka vannoa, että samanpituinen ihmisnainen olisi painanut huomattavasti enemmän. Naisen keveys oli nyt erittäin hyvä asia, sillä Balthierin täytyi kantaa hänet kauppa-alueen halki aina kaupungin laitamille asti. Hänen nykyiset tuttavansa eivät asuneet keskustan hienoissa asunnoissa, vaikkei heidän kodeissaan erityistä vikaa ollutkaan.

Lopulta ilmapiraatti seisoi oikealla ovella. Olikin melko haasteellista koputtaa, sillä hän piteli Frania molemmin käsin, jotta nainen olisi mahdollisimman hyvässä asennossa. Jotenkin hän sai kuitenkin tartuttua kolkuttimeen ja paukutettua sillä ovea. Hän joutui koputtamaan vielä kolmesti, ennen kuin kuuli liikettä sisältä.

”Kuka ryökäle herättelee ihmisiä tähän aikaan? Paras olla tärkeää!” miesääni murahti oven takaa ja sitten ovessa oleva pieni luukku aukesi. Mies tuijotti Balthieria hetken ajan ja veti sitten oven ammolleen. ”Balthier, sinä et sitten koskaan opi kulkemaan ihmisten aikaan. Tule sisälle sieltä, ennen kuin joku näkee sinut ja verisen seuralaisesi ja alkaa kysellä.”

Balthier astui sisään pimeään taloon miehen sulkiessa oven hänen takanaan. Tottuneesti ilmapiraatti käveli suoraan olohuoneeseen ja laski Franin makaamaan nuhruiselle sohvalle. Mies tuli hänen perässään ja sytytti öljylampun. Hän toi sen sohvan vieressä olevalle pöydälle ja jäi tutkimaan Franin vammoja. Nainen hengitti pinnallisesti, mutta hengitti joka tapauksessa, ja Balthier uskoi sen olevan positiivinen merkki.

”Miksi tapaamme vain silloin, kun sinulla on ongelmia?” nelissäkymmenissä oleva mies jupisi Balthierille.

”Kenties sinun puoleesi on helppo kääntyä, Sharin”, Balthier vastasi. ”Ja vaimosi laittaa hyvää ruokaa.”

Sharin tuhahti hiljaa ja jäi jälleen tarkastelemaan Frania. ”Luoti ei ole jäänyt olkapäähän, mutta se on repäissyt ilkeän haavan. Se täytyy puhdistaa, ennen kuin se tulehtuu. Tuo ruhje ei näytä pahalta. Se paranee kyllä omia aikojaan. Painu sinä keittämään vettä, niin meidän ei tarvitse herättää Siraa. Keittiön arkussa on myös puhtaita pyyhkeitä. Tuo niitä pari.”

Balthier nyökkäsi miehelle ja suunnisti keittiöön. Ensimmäiseksi hän sytytti öljylampun ja ryhtyi sitten kauhomaan suuresta saavista vettä kattilaan. Hän sytytti tulen lieden alle ja asetti sitten kattilan liedelle kuin vanha tekijä. Puhtaat pyyhkeet hän pinosi valmiiksi pöydälle.

Jos joku olisi seurannut nuorenmiehen toimia sivusta, hän olisi saattanut luulla Balthieria tavallisen työläisperheen kasvatiksi. Tulen sytyttäminen lieden alle kävi mieheltä tuosta noin vain, eivätkä muutkaan keittiötyöt olleet hänelle ongelma, vaikkei hän mitään erityisen herkullista ruokaa osannutkaan laittaa. Totuus kuitenkin oli, että taitonsa hän oli opetellut parin viime vuoden aikana erinäisten olosuhteiden pakosta. Sitä ennen ruoka oli aina kannettu hänen eteensä valmiiksi, paidat olivat olleet silitettyjä, eikä kylpiessäkään koskaan ollut joutunut itse pesemään itseään. Balthierin elämää olisi moni tuolloin kadehtinut, mutta hän oli itse vapaaehtoisesti vaihtanut sen pois.

Noin kaksi vuotta sitten Balthier oli lähtenyt kotoaan, sillä elämä siellä oli käynyt liian ahdistavaksi. Hän ei halunnut samoja asioita kuin hänen isänsä, eikä voinut ymmärtää tämän motiiveja. Lopulta tilanne oli kiristynyt niin pahasti, että lähteminen, tai pikemminkin karkaaminen, oli jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi. Eräänä yönä hän oli livahtanut ulos palatsimaisesta kodistaan, vienyt Strahlin ja lentänyt pois. Siitä päivästä lähtien hän oli ollut ilmapiraatti. Hän oli polttanut sillat takanaan ja tiesi, ettei kotiin ollut palaamista.

Sen jälkeen Balthier oli elättänyt itsensä milloin mitenkin. Toisin kuin jotkut piraatit, hän ei ryöstänyt muita aluksia sen enempää ilmassa kuin merelläkään. Jos hän ryösti jonkun, tämä oli taatusti ansainnut kohtalonsa. Yleensä hän suoritti erilaisia tehtäviä maksua vastaan, esimerkiksi kuljetti ihmisiä paikasta toiseen. Aivan lähiaikoina hän oli kuitenkin tehnyt pienen ryöstöretken keisarillisen kesäasunnon kassakaapille. Siitä hän oli netonnut mukavasti rahaa, joten hän pärjäisi taas vähän aikaa. Sen jälkeen hän olikin lentänyt Balfonheimiin korjaamaan Strahlia (se oli ottanut osumaa ikävästi erään pienen keisarillisen ilmalaivan tykistöstä) ja nauttimaan ansaitusta lomasta.

Balfonheim olikin tunnettu siitä, että siellä piraatit mellastivat vapaasti. Archadesissa kyseistä kaupunkia pidettiin Archadian häpeäpilkkuna, sillä kaupunki ei maksanut veroja, eikä noudattanut yhteisiä pelisääntöjä. Ainoa syy siihen, että kaupunki sai olla rauhassa, oli, että jotkut ylhäiset tahot olivat solmineet sopimuksia kuuluisimpien piraattien kanssa. Nämä piraatit toimittivat osan voitoistaan näille ylhäisille tahoille ja kävivät tarvittaessa vaikka tappamassa jonkun, jos sitä pyydettiin, vaikkeivät he varsinaisia salamurhaajia olleetkaan.

Balthier havahtui ajatuksistaan, kun vesi alkoi kiehua. Hän nosti kattilan tulelta ja alkoi kauhoa vettä nyt pieneen saaviin, johon hän lisäsi vielä vähän kylmää vettä sekaan. Tätäkin hommaa hän oli tehnyt usein, sillä hän oli toisinaan ollut auttamassa Sharinia, kun tämä oli hoidellut potilaitaan. Sharin ei itse asiassa ollut varsinainen lääkäri, vaan itseoppinut puoskari, mutta monet kaivostyöläiset luottivat hänen kykyihinsä ja niin luotti myös Balthier.

Nuorukainen otti pyyhkeet kainaloonsa ja kantoi saavin olohuoneeseen. Sharin ryhtyi saman tien puhdistamaan haavaa Franin olkapäässä jupisten itsekseen liian hitaista pojannulikoista, jotka vaaransivat kauniiden naisten hengen. Balthier ei sanonut sanaakaan, vaan seurasi sivusta, kun Sharin pyyhki ensin veren pois pyyhkeen ja veden avulla ja ryhtyi sitten puhdistamaan haavaa jolloin kirkkaalla nesteellä, jota hän kaatoi lasipullosta pyyhkeelle.

Fran ynähti, kun Sharin pyyhki haavaa, muttei kuitenkaan herännyt. Ilmeisesti puhdistusaine kirveli jonkin verran, sillä vieran kasvojen ilme kurtistui.

”Tämä olisi paras ommella…” Sharin totesi. ”Pitele sinä hänestä kiinni. Emme voi juottaa häntä nyt niin humalaan, ettei hän tuntisi kipua.”

Balthier asettui sohvalle siten, että sai pidettyä Franin paikoillaan. Viera tuntui lämpöiseltä ja hänen hiuksensa laskeutuivat Balthierin syliin pehmeinä ja kiharaisina. Oli vaikea kuvitella, että noin kaunis olento oli säälimätön metsästäjä.

”Pitele nyt kunnolla. Jos huonosti käy, hän herää kesken kaiken”, Sharin neuvoi. Hän otti ilkeän näköisen neulan ja haavalankaa, joilla hän alkoi sitten kursia Frania kasaan. Balthier toivoi naisen takia, ettei kohtaan jäisi ainakaan isoa arpea, vaikkei se kyllä pystyisi vieran kauneutta riistämään.

Fran nytkähteli, mutta Balthier sai pidettyä häntä riittävästi aloillaan. Nainen ei herännyt haavan ompelemisesta johtuvaan kipuun, mikä viittasi Sharinin mukaan siihen, että hän oli lyönyt päänsä melko pahasti.

”Toipuuko hän?” Balthier kysyi hieman huolissaan.

”Jos hän herää päivän aikana, niin uskoisin”, Sharin vastasi.

Samassa portaikosta kuului askelia ja pian olohuoneeseen saapui suunnilleen 35-vuotias nainen valkoisessa yöpaidassa.

”Mitä täällä tapahtuu, Sharin? Heräsin ja tajusin sinun lähteneen vuoteesta”, nainen mutisi astuessaan öljylampun valoon. Nähdessään sohvalla makaavan naisen ja Balthierin, joka piteli tätä sylissään, hän hymyili. ”Olisihan se pitänyt arvata. Koska sinä tänne saavuit, Balthier?”

”Juuri äsken, Sira”, Balthier vastasi ja hymyili naiselle hurmaavasti.

”Sinulla on näköjään seuraakin.”

”Kyllä, mutta Fran ei ole nyt kovin seurallisella tuulella.”

”Sinä olet varmaan valmis?” Sira kysyi Sharinilta, joka nyökkäsi välittömästi. Nainen kääntyi heti Balthierin puoleen. ”Jospa kantaisit ystäväsi yläkerran vierashuoneeseen, niin hän saa levätä. Sharin keittää sillä välin meille teetä.”

Oli selvää, että vaikka Sharin toi rahan taloon, Sira oli kuitenkin se, joka määräsi kaapinpaikan. Sharin ei koskaan pistänyt vastaan sievälle, punapäiselle, harmaasilmäiselle vaimolleen. Balthier suorastaan ihannoi tuota pariskuntaa, sillä heidän yhteiselonsa oli harmonista. Sellaista hän ei ollut koskaan nähnyt kotonaan.

Sira lähti näyttämään öljylampun valossa tietä Balthierille, joka kulki kapeassa portaikossa varovasti, ettei olisi iskenyt Franin päätä seinää vasten. Vierashuoneessa hän laski naisen sängylle, kun Sira oli ensin siirtänyt peitteen pois. Sitten nainen hätisti hänet ulos huoneesta, sillä hän aikoi vaihtaa Franille yöpaidan veristen vaatteiden tilalle.

Balthier käveli hämärässä takaisin alakertaan ja meni suoraan keittiöön. Sharin oli ehtinyt jo kaataa kiehuvan juoman kuppeihin ja laittoi pöydälle nyt leipää, voita ja juustoa. Hän kehotti Balthieria oitis istumaan ja käymään käsiksi.

”Et ole syönyt kuitenkaan, mutta viiniä olet litkinyt ihan tarpeeksi. Nyt syöt leivästä mahasi täyteen ja menet nukkumaan pääsi selväksi”, Sharin touhotti isällisesti ja istui itse Balthieria vastapäätä. Hetken kuluttua myös Sira liittyi heidän seuraansa.

Pariskunta hörppi teetään ja katseli Balthierin syömistä. He eivät tavanneet usein, mutta silti Balthier oli tuolle lapsettomalle parille kuin oma poika. Ensimmäistä kertaa he olivat tavanneet pari vuotta sitten, kun Balthier oli joutunut kahnaukseen jonkin palkkionmetsästäjäjoukon kanssa ja päässyt juuri ja juuri pakenemaan paikalta hyvin huonossa kunnossa. Nuorimies oli raahautunut iltahämärissä pariskunnan kodin lähelle, ja Sharin oli hoitanut hänet kuntoon. Siitä lähtien Balthier oli luottanut ja turvannut heihin aina tarpeen tullessa.

Sharin ja Sira halusivatkin tietää, mitä tällä kertaa oli tapahtunut. Sharin haroi ruskeaa, harmaaraitaista tukkaansa, kun Balthier aloitti selostuksen Whitecapin tapahtumista. Tietenkään Balthier ei kertonut kaikkia yksityiskohtia, sillä hän ei halunnut pariskunnan huolestuvan liikaa, mutta pääpiirteissään hän selitti tapahtumien kulun.

Mies ja nainen vilkuilivat merkitsevästi toisiinsa, kun Balthier selitti, miksi oli ylipäätään eksynyt samalle kujalle kuin Fran. Mitään he eivät kuitenkaan sanoneet, mutta Balthierille jäi tunne, että heillä oli jotain mielessään. Jos niin oli, hän ei kuitenkaan saanut koskaan tietää, mistä oli kyse, sillä kun hän lopetti syömisen, Sira hätisti hänet oitis nukkumaan.

~o~

Fran tunsi ilkeää kipua olkapäässään. Hän avasi hitaasti silmänsä ja tajusi saman tien, että myös hänen päätään särki. Hän kuitenkin pakottautui pitämään silmänsä auki, sillä ympäristö näytti pelottavan vieraalta. Hän makasi kapeassa kovapatjaisessa sängyssä piskuisessa, kiviseinäisessä huoneessa. Huoneen toisessa päädyssä oli avattu ikkuna, josta aurinko paistoi kirkkaasti sisään ja toisessa päässä näkyi suljettu ovi. Fran kuitenkin muisti selvästi päätyneensä ilmalaivan kyytiin. Mitä hänelle oli sen jälkeen tapahtunut?

Viera kohottautui istumaan oikean kätensä avulla. Vasemman varaan hän ei edes uskaltanut laskea painoa, sillä siihen koski muutenkin aivan tarpeeksi. Hän heilautti jalkansa sängyn laidan ylitse lattialta ja nousi varovaisesti seisomaan. Hänen korvansa hipoivat kattoa, mutta hän olikin keskivertoihmistä pidempi.

Huoneen ovi ei ollut lukossa, vaikka Fran oli ehtinyt jo sitä pelätä. Sen sijaan huolestuttavaa oli, että hänen vaatteensa ja aseensa olivat poissa. Hänellä oli yllään puoleen reiteen ulottuva valkoinen yöpaita, eikä mitään muuta. Se teki hänen olonsa lievästi sanottuna avuttomaksi. Varsinkin kun hän tiesi, ettei pystyisi taistelemaan kunnolla paljain käsin olkapäänsä takia… jos tilanne siis vaatisi sitä.

Fran keskittyi kuuntelemaan talon ääniä. Jostain kantautui hiljaista hyräilyä ja astioiden kilinää. Kauempaa kuului keskustelua, mutta sanoista hän ei saanut selvää. Ihmisten maailma oli niin täynnä meteliä, että Franin korvat eivät pystyneet aina erottamaan yksityiskohtia. Kotona hän oli pystynyt kuuntelemaan paljon paremmin.

Lopulta viera huokaisi ja avasi oven. Se narahti pienesti avautuessaan. Oven toisella puolella oli pieni yläkerran aula, josta pääsi kahteen muuhun huoneeseen sekä alas vievään portaikkoon. Fran suuntasi askeleensa portaisiin, sillä yläkerrassa tuskin oli ketään, joka olisi osannut auttaa häntä. Ainakaan mitään ääniä ei kuulunut.

Portaista pääsi pieneen eteiseen, josta puolestaan pääsi kulkemaan ulos ja olohuoneeseen. Koska ulos lähteminen pelkässä yöpaidassa ei tullut kysymykseenkään, Fran siirtyi olohuoneen puolelle. Huoneessa oli vain kirjahylly, nuhjuinen sohva ja pöytä. Ketään ei ollut paikalla. Olohuoneesta kuitenkin pääsi kulkemaan vielä keittiöön, mistä kantautui selvästi naisen hyräilevä ääni.

Kun Fran astui keittiöön, hän näki punahiuksisen, pienikokoisen naisen tiskaamassa astioita iloisena kuin pikkuenkeli. Vieran ilmestyessä oviaukkoon nainen lopetti sekä hyräilyn että tiskaamisen ja hymyili leveästi.

”Hienoa, että olet jo jalkeilla. Näytit aika huonokuntoiselta viime yönä”, hän selitti ja kiskoi sitten Franin peremmälle. Hetkeä myöhemmin hän jo työnsi typertyneen vieran istumaan tuoliin pöydän ääreen. ”Muut ovat syöneet jo aamiaisen, mutta en hennonut herättää sinua. Mitä sinä haluat? Miehet söivät kaiken puuron, mutta minulla olisi leipää ja suolalihaa kaapissa valmiina.”

”Minä en syö lihaa”, Fran sai sanottua hämmästykseltään. Nainen nyökkäsi kyselemättä ja toi hänelle pelkästään leipää, voita ja juustoa sekä punaisen omenan.

”Syöpä nyt sitten, niin paranet nopeammin”, nainen kehotti ja ryhtyi uudestaan tiskaamaan. ”Kyllä minä hämmästyin, kun Balthier toi naisen tänne ja vielä vieran! Yhtään naista hän ei ole meille koskaan esitellyt, mutta olen kyllä kuullut, että jokunen hameenhelma on hänen perässään pyörinyt. No, sellaistahan se tietysti on, kun on nuori ja komea… Eikös hän olekin hyvännäköinen? Minusta hän on oikein viehättävä nuorimies, vaikka minulle hän tietysti on kuin oma poika”, Sira jutteli Franin voidellessa itselleen leipää yhä erittäin hämmästyneenä.

”Et ole hänen äitinsä?” viera varmisti.

”Voi, en toki. Minulle ei ole lapsia suotu, vaikka heitä varten rakensimme ison talon. Balthier on ollut lohduksi. Se nuorimies on niin herttainen ja kohtelias. Sääli, ettei hän ole voinut elää omien vanhempiensa kanssa. Uskomatonta, että niin on käynyt, mutta minä olen yrittänyt olla hänelle vähän äidinkorvikkeena, vaikkei pari vuotta tietenkään korvaa koko elämän kestänyttä menetystä”, Sira jatkoi puhumista. ”Mutta missäs minä olinkaan…? Niin, on se mukavaa, että hän vihdoin toi tytön tänne tai nainenhan sinä jo olet. Hän kyllä sanoi teidän tavanneen vasta eilen, mutta eihän toisi ketään tänne, ellei tämä olisi erityinen. Minkäs ikäinen sinä muuten olet? Varmaan parikymppinen, kun et kovin vanhaltakaan näytä.”

”112”, Fran vastasi.

Siran käsien liike pysähtyi ja hän kääntyi katsomaan Frania oudosti. Sitten hän kuitenkin loihti kasvoilleen hymyn.

”Niin tietenkin. Te vierat taidatte elää hieman meitä pidempää”, hän sanoi.

”Vanhimmat ovat eläneet 300-vuotiaiksi”, Fran selitti. ”Olen siis yhä melko nuori, joten et ollut täysin väärässä.”

Tälle ihmiselle Fran ei voinut olla epäkohtelias. Jostain syystä Sira sai Franin todellisen luonteen esille. Jos viera olikin ilkeä ja omahyväinen ihmisten seurassa, se kaikki oli vain pintaa. Franin siskot olisivat voineet kertoa hänen olevan hyväsydäminen ja ystävällinen, mutta liian omapäinen… jos kenellekään nyt olisi ollut mahdollisuutta kysyä heidän mielipidettään.

Sira jatkoi iloista juttelemistaan ja kertoi lopulta Franille, miten tämä oli hänen luokseen päätynyt. Hän sanoi myös, että Balthier oli mennyt auttamaan Sharinia päivän potilaiden kanssa. Parissa tunnissa Fran ehti kuunnella suurin piirtein kaiken Siran ja Sharinin elämästä; siitä, kuinka he olivat tavanneet, miten talon rakentaminen oli sujunut sekä heidän arkipäivästään. Tuttavallinen rupattelu oli vieralle täysin uusi kokemus, vaikka hän oli viettänyt ihmisten maailmassa jo vuosia.

”Tuota… missäköhän minun omat vaatteeni ovat?” Fran kysyi pitkän ajan kuluttua. Hänen onnekseen päänsärky oli helpottanut, vaikka vasemmassa käsivarressa kipu sykki edelleen.

”Yritin pestä niitä, mutta veri ei lähtenyt enää irti. Ne ovat auttamattomasti piloilla”, Sira vastasi. ”Olen lyhyempi kuin sinä, mutta olemme melkein yhtä laihoja. Katsotaan, sopiiko mikään minun vaatteistani sinulle”, nainen lisäsi sitten ja viittoi Frania seuraamaan.

Naiset palasivat yläkertaan, mutta tällä kertaa Sira vei Franin hänen ja Sharinin makuukamariin. Siellä hän avasi puisen arkun ja ryhtyi etsimään Franille sopivia vaatteita. Vieran harmiksi Sira ei omistanut housuja, vaan ainoastaan hameita, mekkoja ja puseroita. Fran puolestaan oli aina käyttänyt housuja, kuten monet ihmisnaisetkin käyttivät.

”Tiedän, että monet kulkevat nykyään housuissa, mutta äitini kasvatti minut ajattelemaan, että naisella kuuluu olla hame ja miehellä housut. Muoti on muuttunut sen jälkeen, mutta nainen on todella nainen vain pukeutuessaan niin”, Sira selitti ja levitteli erilaisia hameita ja mekkoja sängylle. Ei hänen vaatevarastonsa suuren suuri ollut, mutta Franista oli hyvin kilttiä, että nainen tarjoutui lahjoittamaan hänelle vähästään. Viera päätti oitis, että korvaisi naisen vieraanvaraisuuden jotenkin.

Lopulta Sira auttoi Frania pukemaan ylleen vaaleanvihreän mekon, jonka hihat olivat sen verran löyhät ja lyhyet, etteivät painaneet ilkeästi olkapään sidettä ja tikkejä. Yläosa kiristettiin nauhalla rintojen alta, joten se toi Franin muodot mukavasti esille. Helma oli ulottunut Siran polviin, mutta Franilla mekko oli lyhyempi. Vieraa se ei kuitenkaan haitannut, sillä hän oli aina kulkenut melko paljastavissa vaatteissa, kuten muutkin hänen lajinsa edustajat.

”Saat pitää sen. Se näyttää kauniilta sinun ylläsi”, Sira kehaisi.

Viera vilkaisi itseään makuukamarin suuresta peilistä. Hän ei ollut koskaan pukeutunut mekkoon, joten näky oli hämmästyttävä. Hänen täytyi myöntää, että Sira oli oikeassa; hän näytti siinä naisellisemmalta kuin tuskin pakarat peittävissä housuissa ja vartaloa nuolevassa, lähes olemattomassa paidassa. Mekko olisi kuitenkin epäkäytännöllinen metsästäessä, mutta Fran tiesi, ettei voinut heti palata jatkamaan uraansa, joten nyt se oli ihan käypä vaatekappale.

Ruhje korvan juuressa ja side olkavarressa hieman pilasivat peilistä näkyvää kuvajaista, mutta Fran tiesi niiden olevan katoava luonnonvara. Hän katseli pitkän aikaa itseään uusin silmin ja hymyili sitten.

”Kiitos, korvaan tämän vielä”, hän kuiskasi.

”Mitä turhia”, Sira hymähti. ”En edes käytä tuota juuri koskaan ja se sopii paremmin sinulle. Ai niin”, hän sanoi sitten ja avasi yöpöydän laatikon. ”Vyölläsi roikkui tämä. Haluat varmaan laittaa sen talteen jonnekin. Voit käyttää vapaasti sitä huonetta, jossa heräsit, siihen asti, kun olette täällä.”

Sira ojensi Franille tämän kukkaron, jonka viera otti kiitollisena vastaan. Hän vei sen saman tien pieneen makuuhuoneeseensa ja piilotti patjan alle vanhan tavan mukaan. Nyt hän ei voinut laittaa vyötä uumalleen ja kuljettaa kukkaroa siinä.

Loppupäivä sujui naisilta keittiössä. Franille tuli uskomattoman hyvä ja rento olo, kun hän pääsi auttamaan Siraa ruuanlaitossa. Lihaan hän ei suostunut koskemaan, mutta hän leikkasi vihannekset ja valmisti muussattuja perunoita mielellään Siran neuvoessa vieressä. Viera ei ollut koskaan aiemmin tehnyt ruokaa, vaan hän oli aina syönyt tavernoissa ja majataloissa. Kotona hän taas oli saanut ruuan valmiina, eikä ollut itse edes kotinsa keittiössä koskaan vieraillut.

Vasta illalla Sharin ja Balthier palasivat talolle. Balthierin katse pysähtyi Franin vaatetukseen pitkäksi aikaa, kunnes hän lopulta hymyili naiselle hyväksyvästi. Viera ei sanonut mitään, mutta soi Balthierille pienen hymyn, sillä hän ei halunnut Siran alkavan ajatella, että hän oli epäkohtelias, eikä ollenkaan soveliasta seuraa ihmisille. Vielä edellisenä iltana hän ei ollut murehtinut moisista asioista ollenkaan, mutta nyt hänestä tuntui tärkeältä tulla hyväksytyksi, vaikkei Balthierilla ollutkaan hänelle kovin suurta merkitystä.

”Näytät sievältä”, Balthier kuiskasi Franin korvaan kulkiessaan naisen ohi ja istuessaan pöytään. Viera tunsi kuumotuksen leviävän pitkin kaulaansa yhä ylöspäin ja lähti nopeasti hakemaan ruoka-astioita liedeltä.

”Älä vaan nosta sitä kattilaa!” Sharin kivahti, ennen kuin Fran ehti tehdä mitään. Hän tarttui vieraa oikeasta käsivarresta ja istutti tämän pöytään Balthierin viereen. ”Ompelin haavasi siististi, enkä taatusti annan sinun pilata sitä nostelemalla painavia esineitä. Sitä paitsi te olette vieraina täällä, joten nyt sinä tyttö istut alas ja keskityt syömiseen.”

Mielipide tuli niin voimakkaana, ettei Fran edes älynnyt väittää vastaan. Samalla hän kuitenkin ymmärsi, että Sharin oli täysin oikeassa. Haava olisi repeytynyt, jos hän olisi yrittänyt nostaa painavan kattilan.

Fran sai lautaselleen muussattuja perunoita sekä keitettyjä vihanneksia. Muille oli niiden lisäksi tarjolla paistia, jonka haju ei miellyttänyt vieraa lainkaan. Kohteliaisuudesta hän ei kuitenkaan maininnut mitään raatojen syömisestä, vaan hymyili kauniisti ja kehui ruokaa, joka kieltämättä olikin hyvää. Ja kyllä hän ymmärsi, että ihmiset olivat sekasyöjiä, eivätkä luonnostaan tunteneet lihaa kohtaan sellaista vastenmielisyyttä kuin vierat.

”Mitäpä te nyt sitten aiotte tehdä?” Sharin kysäisi hetken päästä ja näytti veitsellään Balthieria ja Frania.

”Strahl kaipaa korjausta, mutta sitten voisin kehitellä uuden suunnitelman…” Balthier totesi.

”Ei kai taas mitään vaarallista?” Sira kysyi. ”Viimeöiset toilailusi kuulostivat jo turhan vaarallisilta. Olisitte voineet molemmat kuolla! Juoksennella nyt tuolla tavoin keskellä yötä ulkona ja vielä sellaisessa paikassa kuin Balfonheim!”

Balthier ei edes yrittänyt selittää Siralle, että kyse oli ollut pakkotilanteesta. Hän oli saanut sen verran monta saarnaa naiselta varomattomuudestaan, että tiesi jo, ettei vastaan väittäminen kannattaisi. Sen sijaan hän kuunteli kiltisti, mitä naisella oli sanottavanaan, ja nautti samalla erinomaisesta päivällisestä.

Ruuan jälkeen Sira ehdotti, että Balthier veisi Franin kaupungille ja tilaisi samalla vieralle sopivat kengät suutarilta.

”Eihän mekon kanssa sovi saapikkaita pitää. Hän tarvitsee sievät nahkakengät, vihreät mielellään”, Sira selitti työntäessään kaksikkoa ulos. ”Mutta tulette sitten ajoissa takaisin ja menette nukkumaan. Fran on yhä toipilas.”

Kadulla Balthier tarjosi käsivarttaan vieralle, joka tarttui siihen, koska tiesi Siran tarkkailevan heitä. Yhdessä he lähtivät kulkemaan kohti kauppa-aluetta.

”Olet ollut tänään paljon kohteliaampi kuin muistin sinun olevan”, Balthier totesi, kun he olivat kävelleet hetken aikaa. Fran nykäisi kätensä saman tien pois miehen käsivarrelta.

”Vain koska Sira on miellyttävä ihminen”, viera vastasi.

”Enkö minä sitten ole?” Balthier kysyi ja otti kasvoilleen surullisen ilmeen.

”Sinä tulit luokseni ihmismiehen ajatuksin. Kuvittelit pystyväsi siihen, mihin muut eivät”, Fran sanoi ja käveli Balthierin vierellä, mutta kuitenkin selvästi erossa tästä.

”Vannon, ettei kyse ollut mistään sellaisesta”, Balthier puolustautui. ”Halusin vain tutustua sinuun.”

Fran pysähtyi ja astui sitten Balthierin eteen, jolloin miehenkin oli pakko pysähtyä. Vieran silmissä paloi jälleen tuli.

”Se päätti sitten mennä tarjoamaan pupulle porkkanaa”, hän sanoi jäätävällä äänensävyllä. ”Minulla sattuu olemaan erittäin hyvä kuulo!”

Nainen käännähti kannoillaan ja lähti marssimaan eteenpäin melkoista vauhtia saappaiden korkojen kopistessa kivetettyä katua vasten. Hän keräsi melkoisesti katseita, mutta ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Koko päivä oli ollut aivan ihana, eikä hän olisi halunnut muistaa miesten edellisiltaista keskustelua Whitecapissa. Hän tunsi ikävän piston rinta-alassaan. Jos hän olisi vain voinut unohtaa… jos Balthier olisi ollut erilainen, mutta miehet olivat aina samanlaisia. Toisaalta Fran oli juuri tavannut Sharinin, joka ei ollut katsellut häntä himoten. Ehkä hyviäkin ihmismiehiä oli olemassa. Ja olihan Balthier tullut auttamaan häntä… kahdesti.

Fran tiesi olevansa kiukkuinen siksi, että hän oli pettynyt ja loukkaantunut. Yleensä miehet ja heidän käytöksensä vain ärsyttivät häntä, mutta nyt tunne oli erilainen. Viera tunsi itsensä pikkulapseksi, jolle oli ojennettu karamellia ja sitten viime hetkellä karkki olikin vedetty pois. Mitä hänelle oli tapahtumassa?

Viera mutkitteli pitkin katuja, kunnes tajusi, ettei hänellä ollut aavistustakaan, missä hän oli. Hän vilkaisi taakseen, muttei muistanut, oliko tullut oikealta vai vasemmalta. Samalla hän tunsi uuden pettymyksen aallon hyökyvän ylleen. Balthier ei ollut seurannut häntä. Fran pakotti kasvonsa ilmeettömiksi ja jatkoi sitten matkaansa. Täytyihän hänen lopulta törmätä johonkin tuttuun paikkaan. Ei hän niin kovin suuressa kaupungissa voinut olla.

Mikään ei kuitenkaan näyttänyt tutulta. Lopulta Fran saapui aukiolle, jonka vastapäistä reunaa kiersi kaide. Hitaasti hän käveli kaiteen luokse ja nojasi oikean kätensä sitä vasten. Kaiteen luota avautui näkymä siniselle, hiljalleen tummuvalle taivaalle. Lännessä aurinko alkoi vajota pilvien alle ja värjäsi ne punertaviksi. Näky oli kerta kaikkiaan huumaava. Se rauhoitti hieman vieran mieltä, ja hän jäi tuijottelemaan taivasta.

”Tulen tänne, kun haluan rauhoittua. Tuo näky on omiaan pyyhkimään huolet pois”, Fran kuuli hetken päästä äänen selkänsä takaa. Toinen käsi laskeutui hänen oikean kätensä viereen, kun taas toinen kiertyi hänen kapean vyötärönsä ympärille. Viera jäykistyi, vaikka hän tunsikin miehen äänen ja tuoksun.

”Älä tee noin”, Fran sanoi voimattomasti.

Sillä hetkellä viera ei voinut ymmärtää itseään. Hän oli aina torjunut miehet. Yksikään heistä ei ollut päässyt näin lähelle. Silti jo toista kertaa vuorokauden sisään hän tunsi miehen painautuvan selkäänsä vasten. Edellistä hän oli inhonnut, mutta Baltierin kosketus sai hyvän olon hyökymään hänen ylleen pelottavasti. Fran ei halunnut kokea tällaisia tunteita, ei ihmistä kohtaan. Se oli vaarallista, sillä ihmismiehet vain leikittelivät naisilla. Käyttivät heitä ja lähtivät sitten pois. Fran oli kuullut monia tavernatarinoita sivusta, joten hän tiesi kyllä, miten miehet toimivat. Samalla hän oli myös päättänyt, ettei yksikään mies tekisi hänelle niin.

”Miten?” Balthier kysyi pehmeästi Franin takaa. Hän siveli sormillaan naisen vatsaa vyötärön kohdalta.

”Noin”, Fran vastasi ja yritti työntää miehen käden pois vasemmalla kädellään. Saman tien hän sai voihkaista tuskasta, sillä olkapää ei pitänyt äkkinäisestä liikkeestä.

Kipu leimahti valkoisena Franin silmien takana ja sai hänet horjahtamaan. Oli hän haavoittunut ennenkin, muttei ilmeisesti näin pahasti. Balthier tarttui häneen paremmin tukeakseen häntä, eikä Fran tällä kertaa yrittänyt estää, vaikka olisi halunnutkin.

”Mikset vain jätä minua rauhaan?” Fran kysyi yrittäen samalla toipua kivun äkkinäisestä iskusta.

”Sanoinhan jo, että haluan tutustua sinuun”, Balthier vastasi.