Ficcikirjasto

Alkoi olla jo myöhä. Kadut hiljenivät ja ihmiset sulkeutuivat koteihinsa. Ainoastaan läheisen tavernan luota kuului meteliä. Balthier tuijotteli toisen vierashuoneen ikkunasta ulos ja katseli, kuinka joku vanhempi mies veti kärryjä perässään kohti Lhusun kaivoksia.

Vierashuone oli alun perin tarkoitettu lastenhuoneeksi, kuten sekin, jossa Fran nukkui yönsä. Sira ja Sharin käyttivät huoneita nykyisin vierashuoneina tai mahdollisten pidempiaikaisten potilaiden hoitoon, sillä lapsia heillä ei ollut.

Balthier oli usein pohtinut, millaista olisi, jos hänellä olisi ollut äiti. Tai siis tietenkin hänellä oli ollut äiti, kaikillahan oli, mutta hänen äitinsä oli kuulemma kuollut synnytyksessä, joten hän ei ollut koskaan tavannut tätä. Isä ei myöskään ollut säilyttänyt yhtään kuvaa äidistä, mikä oli Balthierin mielestä sääli. Hän oli joskus kysynyt kuvien puuttumisesta isältään, mutta tämä oli vain suuttunut, eikä ollut suostunut selittämään, miksei niitä ollut jäljellä. Nykyisin Balthier epäili, että äidin kuolema oli ollut isälle niin kova pala, ettei tämä vain ollut pystynyt säilyttämään kuvia.

Mitä taas Balthierin isään tuli… He olivat olleet hyvin läheisiä, kun Balthier oli ollut lapsi. Myöhemmin heidän välilleen oli kuitenkin syntynyt railo. Balthier halusi elämältään erilaisia asioita kuin isä oli hänen varalleen suunnitellut ja sen takia he olivat riidelleet alituiseen. Balthier oli kapinoinnistaan huolimatta päätynyt elämään isänsä laatiman valmiin suunnitelman pohjalta, mutta tilanne oli ahdistanut häntä syvästi. Hän oli halunnut olla vapaa. Isästä irtautuminen vain oli vaikeaa. Oli mahdotonta sanoa, oliko isässä tapahtunut muutos ollut hyvä vai huono asia. Kenties siinä oli vähän kumpaakin. Balthierin isä oli yhtäkkiä alkanut eristäytyä. Häntä ei juuri kotona näkynyt, vaan hän oli alkanut työskennellä intohimoisesti ja oli viettänyt useita öitäkin laboratoriossaan. Jos hän oli vaivautunut puhumaan Balthierin kanssa, hän oli lähinnä selittänyt töistään, muttei ollut todella kertonut mitään. Usein hän lupasi paljastaa mahtavan salaisuuden Balthierille, mutta ne tilanteet olivat päätyneet riitoihin heidän erilaisista näkemyksistään, eikä Balthier ollut sen takia koskaan saanut tuota mahtavaa salaisuutta selville. Sen sijaan hän oli saanut muuttuneen ja etäisen isän, joka ei enää ollut välittänyt muusta kuin töistään ja siitä, että Batlhier tekisi hänen tahtonsa mukaan. Lopulta Balthier oli kyllästynyt esittämään kilttiä poikaa ja oli vain lähtenyt pois.

Tuolloin Balthier oli menettänyt toisenkin vanhempansa. Myöhemmin hän oli sitten tutustunut Siraan ja Shariniin, lapsettomaan, mutta ystävälliseen pariskuntaan. Sharin oli suhtautunut Balthieriin aina hyvin isällisesti ja auttanut häntä siihen pystyessään. Sira taas laittoi mahtavaa ruokaa, paikkasi vaatteet ja oli huolissaan, kun Balthier toimitti omia asioitaan.

Jos Balthier olisi ollut nuorempi, hän olisi hyvinkin saattanut alkaa pitää pariskuntaa vanhempinaan. Hän oli kuitenkin ollut jo 18-vuotias heidät tavatessaan, joten heidän välilleen ei ollut kehittynyt vanhempi-lapsi-suhdetta. Läheisiltä sukulaisilta pariskunta kuitenkin tuntui… ja kyllä Balthier toisinaan ajatteli Siraa äidinkorvikkeena. Tai oikeastaan hän tapasi ajatella, että samanlainen hänen oma äitinsä oli varmaankin ollut.

Nuorenmiehen mielessä käväisi yhtäkkiä, että hän voisi yrittää etsiä käsiinsä äitinsä sukulaisia. Eihän äiti ollut voinut olla täysin perheetön. Kenties joku hänen läheisistään olisi elossa. Ehkä hän sitten saisi tietää, minkä näköinen ja millainen ihminen äiti oli ollut.

Ajatus kuulosti hyvältä. Tietenkin se tarkoitti, että Balthierin pitäisi tavalla tai toisella palata Archadesiin hankkimaan tietoja. Hän ei tiennyt äitinsä tyttönimeä, eikä mitään tämän suvusta, joten tietoja saattoi saada vain isän papereista tai kenties jostain valtiollisista merkinnöistä. Täytyihän hänen vanhempiensa avioliitosta olla merkintä jossain.

Archadesiin palaamisessa oli omat riskinsä. Jos kävisi oikein huono tuuri, joku saattaisi hyvinkin tunnistaa Balthierin. Toisaalta hän oli virallisissa tilaisuuksissa pitänyt samanlaista haarniskaa kuin muutkin tuomarit, joten rivisotilaat tai tavallinen kansa eivät häntä tunnistaisi. He olivat nähneet hänen kasvonsa viimeksi, kun hän oli ollut lapsi. Sen sijaan hänen lähimmät esimiehensä ja alaisensa voisivat tunnistaa hänet, mutta heistä täytyisi vain pysyä erossa.

Balthier oli tehnyt päätöksensä, ennen kuin illan hämäryys muuttui pimeydeksi. Heti kun Strahl olisi kunnossa, hän lähtisi Bhujerbasta Archadesiin. Tietenkin hänen täytyisi puhua asiasta vielä Franin kanssa, sillä nainen ei ollut sanonut mitään omista suunnitelmistaan. Selvää kuitenkin oli, ettei viera voinut palata metsästäjäksi ihan heti. Hänen olkapäänsä paraneminen ottaisi oman aikansa, eikä sitä ollut hyvä rasittaa liikaa.

Kenties Balthier voisi tarjota Franille kyydin jonnekin. Täytyihän vieralla olla ystäviä jossain ja jos ei ollut, niin tuskin Sira ja Sharin pistäisivät pahakseen, vaikka Fran jäisi toistaiseksi heidän luokseen. Purvaman mantereella riitti myös metsästettävää, joten siellä pystyisi myöhemmin luomaan uraa.

Nuorimies potkaisi kengät jalastaan ja napitti valkoisen paitansa auki, ennen kuin heittäytyi sängylle. Ei hän voisi tehdä Franin suunnitelmia tämän puolesta, sillä hän itse vihasi sitä, että joku yritti suunnitella hänen elämäänsä. Hän voisi kuitenkin tarjota naiselle kyytiä jonnekin… tai kenties pestiä Strahlin miehistöön.

Hymy nousi Balthierin huulille. Hän ei tuntenut Frania kunnolla, mutta tiesi ainakin sen, että tämä osasi taistella tiukan paikan tullen. Se oli tärkeä ominaisuus ilmapiraatilla, joka ei aina liikkunut luvallisilla asioilla. Lisäksi toisesta silmäparista ohjaamossa olisi hyötyä, sillä silloin Balthierin ei tarvitsisi itse pitää jokaista mittaria silmällä… eikä seurakaan olisi pahitteeksi. Ja Fran oli kieltämättä vielä melkoisen miellyttävää seuraa.

Balthier ei edes yrittänyt kiistää sitä, että hän piti tuosta salaperäisestä vierasta. Hänellä oli ylipäätään tapana myöntää itselleen heti, jos piti jostakusta naisesta. Naiselle sitä taas ei edes välttämättä tarvinnut tuoda julki, sillä monet tuntuivat lankeavan hänen jalkojensa juureen yhdestä hymystä ja parista sanasta, eikä Balthier tietenkään ollut jättänyt erinomaisia tilaisuuksia käyttämättä.

Niin, nuorukainen tiesi varsin hyvin olevansa naisten mieleen. Archadesista lähtiessään hän oli tiennyt jättävänsä jälkeen muutaman särkyneen sydämen, mutta jostain syystä asia ei koskaan ollut häntä suuremmin vaivannut. Ei hän tahallaan ketään halunnut loukata, mutta hän ei voinut mitään suosiolleen, eikä sille, ettei kukaan nainen loppujen lopuksi tuntunut sopivalta. He olivat kyllä mukavaa viihdettä, mutta Balthier tunsi kaipaavansa enemmän taisteluparia, jotakuta, joka tarjosi älyllistä haastetta. Jotakuta, jota ei selätettäisi noin vain.

Franin nähtyään Balthierin mielenkiinto oli herännyt välittömästi. Toki nainen oli kaunis ja eksoottinen, mutta siinä ei ollut riittävästi syytä kiinnostua. Ehkä muiden puheet valloittamattomasta naisesta olivat osasyy siihen, että Balthier oli mennyt puhumaan naiselle, mutta toisaalta hänen vaistonsa oli suorastaan vaatinut häntä tekemään niin. Oli sitten eri asia, mistä hänen vaistonsa oli saanut alkunsa. Se oli aina vain salaperäinen tunne, joka neuvoi häntä toimimaan tietyllä tavalla. Ehkäpä se olisi vielä oikeassa Franinkin suhteen. Ainakin viera oli tähän mennessä tehnyt vaikutuksen Balthieriin.

Oli vaikea kuitenkin päätellä, miten Franiin olisi suhtauduttava. Nainen oli yhtä aikaa torjuva ja helposti lähestyttävä. Välillä vieran punaiset silmät suorastaan kutsuivat Balthieria luokseen, mutta niiden katse saattoi aivan yhtäkkiä muuttua vihaisen pelokkaaksi. Mitä viera sitten oikeastaan pelkäsi? Eihän Balthier ollut satuttanut naista millään tavalla.

Fran oli mysteeri. Balthier ei ollut toistaiseksi saanut naisesta selville juuri mitään, mutta yllättäen hän suorastaan janosi tietoa. Hän halusi ratkaista mysteerin. Aiempien naisten kohdalla häntä ei ollut erityisemmin kiinnostanut näiden menneisyys tai kovin monet muutkaan seikat näiden taustoissa. Franin tarinan nuorukainen oli kuitenkin kiinnostunut kuulemaan. Hän halusi tietää, mistä nainen oli kotoisin ja miksi tämä oli jättänyt metsänsä. Balthier ei tiennyt vieroista paljon, mutta joistain seikoista hän oli selvillä. Hän tiesi, että vieroja oli kahta eri rotua ja että vierat elivät metsissä. Hän tiesi myös, että vierat jättivät harvoin metsiään, vaan pysyttelivät koko ikänsä oman yhteisönsä parissa. Joskin viime vuosina Archadian keisari oli alkanut suorittaa pohjoisissa metsissä laaja-alaisia hakkuutöitä saadakseen Archadiaan lisää peltoa. Jotkut vierat olivat kuulemma menettäneet niiden myötä kotinsa, mikä oli johtanut siihen, että osa oli muuttanut syvemmälle metsiin ja osa siirtynyt asumaan ihmisten maailmaan. Kuitenkin oli yhä harvinaista, että vieroja näkyi katukuvassa.

Balthier sulki silmänsä ja loi mielessään kuvan Franista. Kun he olivat kohdanneet, nainen oli raskaan aseistuksensa takia näyttänyt melko kovalta. Myöhemmin kuivuneen veren peitossa olleet vaatteet eivät olleet missään nimessä pehmentäneet tätä kuvaa. Tänään viera oli kuitenkin näyttänyt täysin erilaiselta. Vihreä leninki oli luonut vaikutelman pehmeästä, naisellisesta naisesta. Oli suorastaan ihmeellistä, että se puki vieraa ihan yhtä hyvin kuin käytännölliset lyhyet housut ja vyön varassa lepäävät pistoolikotelot. Fran oli yhtä aikaa kova ja pehmeä, ja se jos mikä oli kiehtovaa.

Oli outoa, että joku nainen saattoi vallata Balthierin ajatukset pidemmäksi aikaa, mutta eihän Fran ollut kuka tahansa. Kunpa Balthier olisi vain tiennyt vierasta enemmän, niin hänellä olisi ollut lisää pohdittavaa. Nyt hän saattoi vain muistella, miltä Fran oli päivällä näyttänyt ja tuntunut.

Päivällisen jälkeinen kävelyretki ei ollut sujunut niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Ensinnäkään Balthier ei olisi missään nimessä halunnut suututtaa Frania, mutta loukkaantuminen oli tapahtunut jo aiemmin, eikä sitä enää voinut muuttaa. Ilmeisesti Fran oli tehnyt vääriä johtopäätöksiä Clemmonin huuteluista, mutta ei viera kyllä ollut jättänyt Balthierille aikaa selittää. Ja selittänyt mies olisi, ellei Fran olisi lähtenyt marssimaan eteenpäin katua vihaisena kuin bacchusin viiniä nauttinut behemoth. Balthier oli päättänyt antaa naisen hieman rauhoittua ja poikennut itse tavernaan epäillen, ettei Fran lähtisi kovin kauas tuntemattomassa kaupungissa.

No, sen arvion suhteen Balthier oli ollut pahemman kerran väärässä. Häneltä oli mennyt kiitettävästi aikaa, ennen kuin hän oli löytänyt Franin näköalapaikalta. Silloin hän ei ollut voinut vastustaa kiusausta, vaan oli hiipinyt naisen taakse ja kietonut toisen kätensä tämän vyötärön ympärille. Fran oli ollut niin hento ja lämpöinen…

Juuri tuolloin Balthierille oli tullut vaikutelma, että Fran pelkäsi jotain. Nainen piti yllä kovaa pintaa, mutta ajoittain se tuntui murtuvan ja paljastavan vereslihalla olevat tunteet. Silti tunnevyyhdistä ei saanut otetta. Balthierilla ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse.

Sen nuorimies tajusi, että myös Franilla saattoi olla menneisyyden haamuja takanaan. Oikeastaan mistään muusta ei voinutkaan olla kyse, elleivät vierat sitten luonnostaan pelkäisi ihmisiä, mutta sitä Balthier ei uskonut. Todennäköisesti Franille oli tapahtunut joskus jotain pahaa, mutta mitä se oli. No, sitä Balthier ei voisi noin vain saada selville, sillä hän ei itsekään avautunut menneisyydestään kenelle tahansa. Itse asiassa nykyisistä tuttavistaan hän oli kertonut siitä vain Sira ja Sharinille, eikä heillekään heti. Hänen oli ensin pitänyt varmistua, että pariskunta oli todella luottamuksen arvoinen. Olihan hänen menneisyytensä sellainen, että joku olisi hyvinkin saattanut yrittää hyötyä siitä.

Loppujen lopuksi Balthier nukahti mielessään sekavia ajatuksia äitinsä sukulaisten etsimisestä ja Franin mukaan ottamisesta. Vaikka vieran ei tietenkään olisi pakko lähteä hänen kanssaan minnekään, hän huomasi salaa toivovansa, että niin kuitenkin kävisi.

~o~

Franin nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Olkapäässä tykytti ilkeä kipu, eikä hän ollut millään löytää sopivaa asentoa. Hän toivoi nykyisin enää harvoin voivansa palata kotiin, mutta sillä hetkellä hän olisi totisesti kaivannut vierojen ehtymätöntä yrttivarastoa, josta olisi taatusti löytynyt jotain kipuakin lievittävää. Tosin Sharinilla olisi saattanut olla myös jotain lääkettä, mutta Fran ei halunnut enää yömyöhällä häiritä miestä, vaan päätti sen sijaan kestää urheasti.

Pyörittyään aikansa Fran nousi istumaan sängylle ja nojasi selkänsä seinää vasten. Hän ei ollut aiemmin saanut ampumahaavaa, joten hän ei tiennyt, miten kauan sen paranemiseen menisi. Hän kuitenkin toivoi, ettei siihen menisi kovin pitkään, sillä hänen täytyisi elättää itsensä jotenkin. Hankitut rahat eivät riittäisi kovin pitkälle, varsinkaan nyt, kun suurin osa hänen omaisuudestaan oli kadonnut laukun ja aseiden myötä. Viera muistutti itselleen, että hänen pitäisi kysyä Balthierilta, tiesikö mies mitään niiden kohtalosta.

Ajatus Balthierista ylipäätään kutkutteli ärsyttävästi mieltä. Fran ei missään nimessä halunnut myöntää, että miehessä olisi jotain kiinnostavaa, mutta miten ihmeessä hän voisi sitä kieltääkään. Vaikka Clemmonin kommentti Whitecapissa oli saanut Franin oitis varpailleen, hänen oli pakko myöntää, että Balthier oli käyttäytynyt kohteliaasti, eikä ollut esittänyt mitään epämääräisiä ehdotuksia, kuten monet muut miehet olisivat tehneet. Kuitenkin kohteliaisuus saattoi olla vain tyyntä myrskyn edellä, sillä ihmiset eivät olleet kovin luotettava rotu.

Kun Fran oli vielä asunut vierojen parissa kotikylässään, hän oli myös opiskellut siellä. Heille oli kerrottu muista Ivalicea kansoittavista roduista. Mooglet, seeqit, bangaat ja garifit mainittiin lähinnä ohimennen. Fran oli oppinut tuntemaan rotujen tuntomerkit ja yleiset käyttäytymistavat. Mooglet olivat keijuja, jotka olivat usein erikoistuneet erilaisiin korjaustöihin. Mooglet saattoi tunnistaa katukuvassa helposti, sillä he olivat hyvin pieniä, korkeintaan puolen metrin mittaisia ja heidän vartaloaan peitti valkoinen karvoitus. Heillä oli samanlaiset korvat kuin vieroilla ja selässä pienet siivet. Lisäksi heidän korviensa välistä lähti tuntosarvi, joka päättyi palloon. Vihaista mooglea ei oltu nähty juuri koskaan, sillä kyseiset keijut olivat aina hyvin ystävällisiä. Seeqit ja bangaat olivat kummatkin suomuihoisia humanoidirotuja, joskin toisistaan vahvasti poikkeavia. Seeqit olivat usein isokokoisia, monet lihaviakin. He olivat pääsääntöisesti ystävällisiä ja auttavaisia luonteeltaan ja sopeutuivat hyvin yhteiskunnassa vallitseviin olosuhteisiin, mutta kyllä heidänkin joukkoon mahtui niin sanottuja mustia lampaita. Bangaat puolestaan olivat huomattavasti hoikempia ja lihaksikkaampia, heidän kuononsa olivat paljon pidempiä kuin seeqien ja väritykseltään he olivat vihreä- tai punavalkoisia, kun seeqien vastaava väritys oli usein sinisen ja ruskean sävyistä. Monet bangaat menestyivät palkkionmetsästäjinä, mutta heissä oli myös kauppiaita ja esimerkiksi piraatteja. Sekä seeqeillä että bangailla oli pitkät, roikkuvat korvat. Seeqeillä korvia oli kaksi, kun taas bangailla neljä. Rotuja kutsuttiin selän takana usein liskoiksi, mutta jokainen Ivalicen asukas tiesi, ettei ollut terveellistä käyttää nimitystä julkisesti.

Garifit erosivat muista roduista selvästi. Fran ei ollut koskaan nähnyt yhdenkään garifin kasvoja, sillä sekä miehet että naiset kantoivat kasvoillaan jykevää naamiota. Lapset saivat ensimmäisen naamiosta heti syntymän jälkeen, ja se vaihdettiin aina isompaan, kun tarve vaati. Garifit elivät erillään muista roduista ja olivat tekemisissä lähinnä mooglejen kanssa. Joskus he kävivät myös kauppaa Dalmascan valtakunnassa asuvien ihmisten kanssa, mutta sekin oli melko harvinaista. Erityisen hyvissä väleissä garifit kuitenkin olivat erään ihmisheimon kanssa. Nomadit vaelsivat Dalmascan alueella sade- ja kuivakausien mukana ja poikkesivat toisinaan garifien kylän, Jaharan, liepeille.

Garifit olivat lähes poikkeuksetta metsästäjiä. He metsästivät alueensa eläimiä ruuaksi, mutta käyttivät hyödyksi myös eläinten nahat ja luut. Luista syntyi kauniita koruja, joita he kauppasivat ihmisille. Nahasta puolestaan sai vaatteita, peitteitä ja tarvittaessa vaikka katon majaan. Garif-naiset huolehtivat kylästä ja lapsista miesten ollessa metsällä.

Fran tuli erityisen hyvin toimeen garifien kanssa. Hän oli tutustunut ensimmäisenä tuohon rotuun poistuttuaan kotoaan. Itse asiassa hän oli elänyt melkoisen pitkään garifien parissa, ennen kuin oli saanut päähänsä lähteä tutkimaan maailmaa tarkemmin. Jaharassa asuessaan hän oli hankkinut hyvät metsästys- ja aseenkäyttötaidot ja saavuttanut siten kaikkien hyväksynnän. Garifien luona hän oli viihtynyt aidosti, mutta paikka ei kuitenkaan ollut tuntunut uudelta kodilta. Kenties siksi hän oli jatkanut vaellustaan.

Suurin ja oudoin rotu Ivalicella olivat kuitenkin ihmiset. Fran oli ollut heidän tavoistaan hyvin kiinnostunut heti, kun oli saanut rodusta kuulla. Ihmiset olivat hyvin samanlaisia ulkonäöltään kuin vierat, mutta joitain eroja kuitenkin oli. He olivat keskimäärin lyhyempiä ja tanakampia. Toki hoikkia ihmisiä oli , mutta vierat näyttivät paljon laihemmilta pituutensa vuoksi. Ihmisten korvat olivat pienet, eikä niissä ollut karvapeitettä. Ihmisten karvoitus, lähinnä siis tukka, vaihteli väriltään suuresti. Pohjoisessa monet olivat vaaleita, mutta lännemmäs ja etelämmäs mennessä heidän hiuksensa olivat usein tummia. Toisaalta myös pohjoisesta saattoi löytyä tumma- tai ruskeahiuksisia ihmisiä. Se vieroilla ja ihmisillä oli yhteistä, että pohjoisessa asuvien iho oli vaalea, etelässä asuvien hieman rusehtava.

Ihmisistä sanottiin, ettei heistä oikein voinut tietää. Virallisen käsityksen mukaan ihmiset saattoivat olla joko hyviä tai pahoja tai siltä väliltä. Yleensä he kuitenkin olivat itsekkäitä ja toimivat omien salaisten motiiviensa pohjalta. Yksilöllisyys tuli ennen yhteisöllisyyttä ihmisten parissa, kun taas vierojen kulttuurissa oli päinvastoin. Ihmiset asuivat kaupungeissa kylissä, kuten vieratkin, mutta asuminen oli kuitenkin hyvin erilaista. Vierat olivat erottaneet miehet ja naiset omiin erillisiin kyliinsä. Jokainen kylä eli itsenäisessä yhteistaloudessa, jossa kaupankäyntiä ei harjoitettu, vaan kaikki oli kaikkien käytettävissä. Ihmisillä sen sijaan oli kauppoja joka puolella. He myös asuivat sukupuolesta riippumatta samoissa kaupungeissa, jopa miehet ja naiset samassa talossa. Ihmiset solmivat sukupuolten välisiä avioliittoja, mikä tarkoitti sitä, että elettiin saman partnerin kanssa lopun ikäänsä ja kasvatettiin jälkeläiset yhdessä. Vieran näkökulmasta se oli hyvin erikoista, koska vieranaiset kasvattivat lapsia miesten eläessä omassa kylässään. Poikalapset kuitenkin siirrettiin miestenkylään, kun he olivat riittävän vanhoja erotakseen äidistään. Vieroilla ei ollut avioliiton kaltaista sopimusta, vaan vuosittain valittiin lisääntyjiä, jotka kävivät parittelemassa miesvierojen kanssa. Partnerin nimeäkään ei aina tiedetty, eivätkä lisääntyjät välttämättä kohtaisi toisiaan enää koskaan yhteisen yön jälkeen.

Pitkään Fran oli pitänyt vierojen järjestelyä parhaana mahdollisena. Kuitenkin hän oli kotoa lähdettyään tavannut muutaman muunkin vieran. Hän itse tuli etelästä, mutta hänen tapaamansa vierat olivat kotoisin pohjoisesta. He olivat menettäneet kotinsa ihmisten tuhotöiden takia ja lähteneet siksi maailmalle. He myös elivät hyvin samalla tavoin kuin ihmiset. Toinen vieroista, Myrna, pyöritteli ihmismiehiä huvikseen. Hän oli asunut ihmisten maailmassa vasta vajaat kymmenen vuotta, mutta hänellä oli ehtinyt olla jo 45 partneria siinä ajassa. Hänestä oli mukavaa, että hän saattoi tapailla miestä niin monta kertaa kuin itse halusi ja päättää suhteen sitten, kun siltä tuntui. Hän myös vakuutti, että miesten kanssa saattoi tehdä muutakin kuin harrastaa lisääntymisriittejä. Hän jopa väitti keksineensä tavan, joka muistutti kovasti lisääntymistä (tuntui yhtä hyvältä), mutta joka ei aiheuttanut raskauden vaaraa.

Franin toinen vieratuttavuus ihmisten maailmassa oli 137-vuotias Prjk. Tällä oli kauniit kullanväriset hiukset, joita Fran hieman kadehti. Prjk eli hyvin erilaista elämää kuin Myrna, mutta hänkin oli sopeutunut ihmisten maailmaan omalla tavallaan. Prjk oli tavannut mukavan ihmismiehen (mitä Fran oli suunnattomasti epäillyt) ja päätynyt avioliittoon tämän kanssa. Nyt heillä oli kolme lasta, jotka kieltämättä olivat oikein sieviä. Kaksi lapsista oli poikia ja yksi tyttö, joka oli siitä erikoinen tapaus, että hän oli perinyt isänsä ruskeat hiukset. Vieraksi hän näytti hyvin omituiselta. Fran oli aina kuvitellut, että ihmisen ja vieran risteytyksestä tulisi jonkinlainen sekasikiö, mutta lapset näyttivät aivan  normaaleista vieroilta, lukuun ottamatta sitä seikkaa, että heidän korvansa olivat paljon lyhyemmät kuin kahden vieran lapsella ja tietenkin sitä, että tytär oli tosiaan perinyt isänsä hiustenvärin.

Vaikka Prjkin kohtalo oli varsin vakuuttava, Fran ei ollut silti jaksanut uskoa ihmisten hyvyyteen, varsinkaan miesten. Hän oli tavannut kohteliaiden sijasta lipeviä miehiä, jotka olivat ehdottaneet hänelle lisääntymisriittejä, jopa maksua vastaan, mikä Franista oli suunnaton loukkaus. Yksikään mies ei ollut antautunut hänen kanssaan kunnolliseen keskusteluun ja useimmat naisetkin tyytyivät tuhahtelemaan hänelle. Hän oli ainoastaan keskustellut metsästettävistä kohteista joidenkin ihmisten kanssa, mutta niitäkään keskusteluja ei voinut edes hyvällä tahdolla sanoa järin syvällisiksi.

Parin viime päivän kokemukset olivat kuitenkin horjuttaneet Franin ajatusmaailmaa enemmän kuin yksikään keskustelu Prjkin kanssa. Ensinäkin Balthier oli tullut vapaaehtoisesti auttamaan häntä kahdesti, eikä ollut vieläkään vaatinut mitään maksua. Sitten Sira ja Sharin olivat auttaneet häntä lisää aivan pyyteettömästi ja lisäksi jutelleet hänen kanssaan, ruokkineet hänet ja antaneet vaatteitakin. Fran jäisi suunnattomaan kiitollisuudenvelkaan noille kolmelle, mutta ajatus ei tuntunut edes pahalta. Hän halusi korvata Siran ja Sharinin vaivannäön. Hän olikin päättänyt, että jos pariskunta ei hänen lähtiessä suostuisi ottamaan rahaa vastaan korvaukseksi ruuasta ja vaatteista sekä hoidosta, niin hän kävisi ostamassa kummallekin jotain tarpeellista. Siralle hän voisi kenties hankkia uuden mekon vihreän tilalle sekä ehkä pari uutta kattilaa. Sharin olisi ehkä hitusen haasteellisempaa keksiä mitään, mutta varmasti hänkin tarvitsisi lääkevarastoihinsa täydennystä tai joitain uusia välineitä.

Balthier sen sijaan oli vaikeampi tapaus. Mitä antaa miehelle, joka omisti jo ilmalaivan? Tosin Balthier oli selittänyt, että Strahlissa oli tällä hetkellä monenlaista korjaamista vaativaa vikaa. Fran tiesi törmänneensä aluksen sisäseinään, joten hän tunsi olevansa ainakin osittain vastuussa vahingoista. Ehkä hän voisi jonain päivänä livahtaa aerodomeen ja avustaa moogleja aluksen korjaamisessa. Toisaalta ajatus palveluksen tekemisestä Balthierille ärsytti vieraa. Hänellä oli kaiken kaikkiaan hyvin sekavat ajatukset miehen suhteen, eikä hän ymmärtänyt, mistä se johtui.

Nuorukainen oli ihmiseksi hyvin komea ja puoleensavetävä, joskaan ei samalla tavalla kaunis kuin vieramiehet. Balthier tuntui myös osaavan käyttäytyä ja kenties keskustellakin. Ainakin nuorimies oli keskustellut pitkään Sharinin kanssa tämän lääkärin urasta ja asiakkaiden erikoislaatuisista vaivoista. Fran oli muutamaan otteeseen saanut itsensä kiinni siitä, että hän oli tuijotellut nuorukaista, mikä ei ollut ollenkaan sopivaa käytöstä. Sitä paitsi vieran ja ihmisen suhteesta tulisi aina pidemmän päälle onneton (siitäkin Fran oli vihjaissut Prjkille hienovaraisesti, mutta toinen ei ollut kuunnellut). Ihmiset saattoivat elää maksimissaan satavuotiaiksi, kun taas vierojen elinikä oli kolminkertainen. Viera saisi siis surra pitkään ihmiskumppaniaan tämän poismenon jälkeen. Siinä mielessä Myrnan elämäntyyli vaikutti järkevämmältä, jos ihmisten kanssa oli ylipäätään pakko pariutua.

Toisaalta Franilla ei ollut mitään syytä pohtia vieran ja ihmisen välistä suhdetta, koska hänellä ei ollut mitään aikomuksia Balthierin suhteen. Mies oli auttanut häntä, ja hän oli palveluksen tälle velkaa. Ei muuta. Kunhan hän olisi jotenkin maksanut velkansa, heidän tiensä kulkisivat eri suuntiin, eivätkä he ehkä tapaisi enää koskaan. Maailma oli suuri ja siellä olisi vielä paljon tutkittavaa. Vaikka Franilla oli elinikää melkoisesti jäljellä, hän ei ehtisi kyllästyä Ivalicen tutkimiseen.

"Mikset vain jätä minua rauhaan?" Fran kysyi jo toistamiseen saman illan aikana. Tällä kertaa hän kuitenkin esitti kysymyksensä tyhjille seinille, sillä kukaan ei ollut kuulemassa. Vaikka Balthier oli toisessa huoneessa, hän oli erittäin läsnä Franin ajatuksissa. Miehen herättämät ajatukset ja tuntemukset olivat pelottavia. Fran halusi työntää ne pois, mutta ei kyennyt.

Viera huokaisi hiljaa pimeässä. Yöstä tulisi hyvin pitkä, ellei hän saisi jotenkin kipua lievitettyä ja pystyisi nukkumaan.