Ficcikirjasto

Salaisuuksista tuli osa minua.

Kerroin valheen toisensa jälkeen, sillä halusin uskoa niihin itsekin.

Jos tarpeeksi kovasti uskoo johonkin, siitä voi tulla totta. Voihan?

”Missä sinä luuhaat kaikki yöt?!”

Vanille ponnahti istualleen sängyssään ja haukkoi henkeään, ennen kuin tajusi, että huuto oli kuulunut keittiöstä. Punapää vilkaisi Astaraa, joka istui omalla sängyllään kasvoillaan yhtä pöllämystynyt ilme kuin hänenkin. Kumpikin tyttö nousi yhtä aikaa ja ryntäsi keittiöön.

Momi seisoi keskellä huonetta kädet nyrkkeihin puristettuina. Take oli vähän matkan päässä ja näytti hyvin vihaiselta.

”Se ei todellakaan kuulu sinulle!” tyttö kivahti.

”Kyllä kuuluu! Pilaat koko klaanin maineen tuollaisella huoraamisella!”

”Minä en huoraa!”

Vanille painoi käden suulleen ja haukkoi henkeä, kun Take ja Momi karjuivat toisilleen niin, että seinät raikasivat. Tyttö ei ollut koskaan kuullut vastaavaa, hänen kotonaan ei ollut tapeltu tuolla tavoin. Toki riitoja oli ollut, mutta ne oli selvitetty toisella tavalla. Oli kamalaa kuunnella, millaista tekstiä toiset oikein laukoivat.

”Mitä täällä tapahtuu?” Matsu ilmestyi poikien makuuhuoneen ovelle ja hieroi takaraivoaan haukotellen samalla leveästi.

”Take on seonnut, sitä täällä tapahtuu!” Momi kiljui.

”Sinä olet hysteerinen etkä tajua mistään mitään”, Take puuskahti tytölle.

”Olisit hysteerinen itsekin, jos sinua syytettäisiin koko kylän paneskelusta!”

”Se, mikä on miehelle kunniaksi, on naiselle häpeäksi!” poika ärähti.

”Mitä Momi on tehnyt?” Matsu halusi tietää.

”Luuhaa kaikki yöt ulkona ja paneskelee ties ketä. Taitaa juopotellakin, ainakin oksentelusta päätellen”, Take summasi.

Vanillen katse kääntyi blondiin, joka näytti olevan räjähtämispisteessä. Joiko Momi todella niin paljon? Siis kyllähän punapää tiesi ystävänsä nauttivan bilettämisestä ja hauskanpidosta, mutta nuorempi oli kuvitellut, että Momin juominen oli hallinnassa. Tämä otti silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti oli kuitenkin selvin päin. Nyt Taken puheista olisi voinut kuvitella, että Momi veti päänsä täyteen joka ilta. Eihän se voinut olla totta?

”Momi, onko se totta?” Matsu kysyi puolestaan blondilta.

”No, mitä luulet?” tyttö ärjäisi.

”Olet niin puolustuskannalla, että melkein voisin kuvitella Taken olevan oikeassa”, Matsu päätteli.

”No, helkkari, eikä ole! Minä en ole tehnyt mitään väärää! Ei meillä ole mitään sopimusta siitä, että aina pitäisi kotona nukkua!”

”Tiedät, ettei sitä katsota hyvällä, jos klaanin nainen lietsuaa yönsä ties missä”, Matsu huomautti. Vanille antoi pojalle pisteet siitä, että tämä ei karjunut, vaikkei hyväksynytkään Momin puuhia.

”Minä en lietsua ties missä”, Momi puolustautui. ”Sitä paitsi Nebu on ihan jatkuvasti Violetin luona yötä!”

”Chocobon munat minä Nebun tekemisistä!” Take riehaantui taas. ”Ensinäkin hän on poika ja toiseksi on Yanin klaanista, joten asia ei kuulu meille. Sinä olet Noctusin klaanin jäsen ja seuraat klaanin sääntöjä.”

”Nebu on poika?!” Momi kiljui. ”Voi behemothin perse, Nebu on poika! Sekö oikeuttaa tekemään ihan mitä vain?!”

Vanille puri huultaan, kun Taken käsi kohosi. Vaistomaisesti punapää siirtyi lähemmäs Astaraa. Matsu ryntäsi kuitenkin Taken luokse ja tarttui tätä ranteesta.

”Ei se ole sen arvoista”, Matsu huomautti.

”Hah, Matsulla on enemmän järkeä päässä kuin sinulla!” Momi pilkkasi. ”Sinä et tiedä mistään mitään, pysy erossa minun asioistani!”

”Minä en katsele huoria tässä talossa!” Take karjui ja riuhtaisi kätensä Matsun otteesta.

”Momi ei ole huora!” Vanille huusi. Hän tiesi, että oli luvannut säilyttää toisen salaisuuden, mutta tilanne oli lipsumassa liian vaaralliseksi.

”Ole hiljaa, tämä ei kuulu sinulle!” Take huusi nyt punapäälle. Sanat iskivät vasten tytön kasvoja. Hän olisi halunnut sanoa enemmän, mutta pihaustakaan ei tullut ulos.

”Älä huuda Vanillelle!” Momi purskahti. ”Van ei ole tehnyt mitään!”

”Minä puhun tyttöystävälleni miten haluan!” Take vastasi.

Keittiöön laskeutui hiljaisuus, kun kaikkien katseet kääntyivät Vanillen suuntaan. Momin silmissä oli epäuskoinen ilme.

”Se ei ole totta, eihän?” blondi kysyi.

”On se”, Vanille sai kuiskattua.

”Miten sinä voit tehdä noin Fangille?!”

”Minä…”

”Älä yritä vaihtaa puheenaihetta, Momi!” Take huudahti, ennen kuin Vanille ehti sanoa kunnolla mitään. ”Sinä olet kotiarestissa. Et liiku muualle kuin töihin, ennen kuin opit tavoille.”

”Älä unta näe!”

”En näekään. Olen katsonut sopivan puolison sinulle, isoisäsi on jo hyväksynyt hänet. Tapaatte pian. Sitten voit käydä ulkona hänen kanssaan.”

”Sinä olet sairas!” Momi kiljui. ”Minä en tapaile ketään vain siksi, että sinä haluat!”

”Momi, se on klaanin tapa. Isät valitsevat puolison tyttärilleen. Koska isäsi ei ole elossa, isoisäsi on vastuussa. Et kuitenkaan asu hänen kanssaan, vaan meidän… ja Take on vanhin omasta klaanistasi, joten…” Matsu selitteli.

”Et voi olla hänen puolellaan, et tässä!” Momi huusi. Tytön ääni särkyi. Vanille olisi halunnut rynnätä halaamaan toista, mutta ei uskaltanut.

”Säännöt ovat sääntöjä, sinäkin tiedät sen. Olet tiennyt lapsesta asti”, Matsu kuittasi. ”Olen pahoillani.”

Kuului rysähdys, kun Momi potkaisi tuolin kumoon. ”Minä en tottele! En ikinä! Minä olen jo –”

Blondi painoi käden suulleen ja ryntäsi yhtäkkiä kylpyhuoneen suuntaan. Ovi pamahti kiinni hänen perässään ja seuraavassa hetkessä kuului yökkimisen ääniä.

”Kuten sanoin, hän on holtiton. Tiedä, kuinka paljon hän on viime yönäkin juonut”, Take totesi. Matsu tuijotti sulkeutunutta ovea kulmat kurtussa.

”Minusta hän ei vaikuttanut humalaiselta”, tämä huomautti.

”Juo niin paljon, että osaa salata känninsä. Aina vain pahempaa”, Take pohdiskeli. ”Luulen, että minun on puhuttava tästä hänen isoisälleen.”

Vanille ei voinut uskoa Taken päätelmiä. Kenties Momi oli sairas, ei tämä voinut olla noin koukussa alkoholiin. Punapää päätti mennä ystävänsä tueksi. He puhuisivat tästä, Momi voisi kertoa hänelle totuuden. Sitten Vanille puhuisi Takelle, ja kaikki järjestyisi. Taken täytyi ymmärtää, ettei Momi voinut vain naida jotakuta tuntematonta. Sellainen oli törkeää ja väärin.

Tyttö ehti ottaa vain pari askelta kylpyhuoneen oven suuntaan, kun Take tarttui hänen käsivarteensa.

”Minne sinä olet menossa?” poika vaati saada tietää.

”Momin luokse”, Vanille vastasi.

”Et ole.”

”Totta kai olen. Hän on minun ystäväni”, punapää kummasteli.

”Et saa puhua hänelle”, Take ilmoitti. ”Kukaan ei saa. Me pidämme hänet eristyksissä, kunnes hän tulee tolkkuihinsa.”

”Puhu pukille!” Astara ärähti. ”Sinä et määräile minua. Minä puhun kenelle haluan, eikä sinulla ole mitään sanomista siihen.”

Take tuijotti Astaraa murhaavasti, mutta tyttö vastasi katseeseen yhtä tiukasti. Vanille toivoi, että olisi ollut yhtä vahva. Hän ei voinut olla ihmettelemättä, mistä Astara oikein ammensi voimansa.

”Minä puhun tästä Nebun kanssa”, Take ilmoitti lopulta. ”Mutta sinä, Vanille, et ole missään tekemisissä Momin kanssa. Onko selvä?”

”Minä…”

”Etkä pomota Vanilleakaan. Hän ei ole sinun klaanistasi”, Astara pisti väliin.

”Hän on nyt minun. Se tekee hänestä osan klaania, ja tiedät itsekin, ettei toisten klaanien sääntöihin ole puuttumista”, Take tuhahti. ”Kuulitko Vanille? Sinä et puhu Momille, minä en salli sitä. Saatte olla ystäviä taas, kun hän käyttäytyy asiallisesti.”

Vanille ei vastannut. Hän ei voinut uskoa Taken sanoja. Miten poika saattoi yhtäkkiä olla noin kylmä? Tämä oli käyttäytynyt niin hyvin, huolehtinut hänestä ja ollut kaikin puolin ihana. He eivät olleet vielä olleet kovin pitkään yhdessä, mutta Take oli tehnyt parhaansa, että Vanille oli nauttinut siitä ajasta. Tyttö ei kyllä pitänyt aivan kaikesta seurustelussa, mutta hän oppisi pitämään. Tietyt asiat vain vaatisivat totuttelua.

Taken ote tytön käsivarresta kiristyi. ”Uskotko?”

”Hyvä on”, Vanille vingahti. Ote heltyi välittömästi, ja Take rutisti hänet syliin kaikkien edessä. Poika oli sanonut, ettei pitänyt julkisista hellyydenosoituksista, mutta silti tämä nyt halasi häntä hellästi ja silitteli hänen hiuksiaan.

”Onneksi sinä olet tuollainen”, tämä kuiskasi hänen korvaansa. ”Olet juuri sellainen kuin kuuluu ollakin. Olen niin onnellinen siitä.”

”Minä en voi uskoa, että olimme joskus ystäviä”, Astara purnasi. ”En tainnut tuntea sinua ollenkaan. Minä jopa yritin saada sinut ja Thymen ystävystymään lähemmin. Jumalatar minua varjelkoon koskaan enää erehtymästä yhtä pahasti!”

”Myös minä toivon, etten enää koskaan erehdy yhtä pahasti kuin sinun suhteesi”, Take vastasi. Poika kiepsautti Vanillen ympäri ja painoi tämän rintaansa vasten. ”Tiesin kyllä sinun olevan vahva taistelija ja taitava oppilas, mutta kuvittelin, että tiedät myös paikkasi. Kenties olet samanlainen friikki kuin Fang. Sinussa on kummasti samoja piirteitä.”

”Jos olisinkin, se tekisi minusta vain enemmän miehen kuin sinusta!” Astara kivahti.

”Hah, nainen ei voi koskaan ottaa miehen paikkaa, vaikka te kaksi niin luulette. Mikset muuta Fangin luokse? Voisitte pitää omaa friikkikerhoanne siellä!” Take pilkkasi.

”Fang ei kuulu tähän mitenkään”, Astara puuskahti. ”Ja minä jään. Et pääse minusta eroon noin vain.”

Tummahiuksinen tyttö käänsi selkänsä muille ja marssi kylpyhuoneeseen lupia kyselemättä. Vanille oli tavallaan iloinen, että tämä meni auttamaan Momia, mutta toisaalta punapää olisi halunnut itse mennä. Hän ei vain uskaltanut, Take oli jo valmiiksi kovin vihainen. Kenties hän voisi myöhemmin jutella salaa blondin kanssa.

”No niin, minä ainakin syön nyt aamiaista”, Matsu totesi. ”Eiköhän draama riitä jo.”

Poika marssi ruokakomerolle ja ryhtyi latomaan tarvikkeita pöydälle. Vanille irrottautui Taken otteesta ja alkoi etsiä astioita kaapista.

”Älä kata Momille”, Take huomautti.

”Täytyyhän hänen syödä”, Vanille kauhistui. Oli eri asia pitää toista arestissa tai eristyksessä muista, mutta ei tätä sentään voinut nälkään näännyttää.

”Syököön sitten muiden jälkeen, jos jotain on jäljellä”, Take kuittasi.

”Minulla on paha mieli hänen puolestaan”, punapää ei voinut olla mutisematta.

Take tuhahti istuessaan pöydän ääreen. ”Se johtuu siitä, että sinä olet kunnollinen. Sinä tiedät, miten asioiden tulee olla ja toimit sen mukaan. Olet kunnon tyttö. Toivoisin, että Momikin olisi. Siksi hänen täytyy oppia. En minä ole julma, minä vain teen saman kuin hänen isänsä tekisi. Kun hän käyttäytyy, hän on taas yhteisön täysvaltainen jäsen.”

”Teidän klaanissanne on varmasti toisenlaiset tavat… tai oli”, Matsu puuttui puheeseen. ”Meidät on kasvatettu siihen, että miehet johtavat ja naiset seuraavat perässä. On erittäin tärkeää, että jäsenet tuottavat kunniaa klaanilleen. Jos nainen käyttäytyy holtittomasti, sitä katsotaan pahalla. On miehelle häpeäksi, jos hän ei saa pidettyä omaa perhettään kurissa. Jos Momi törttöilee, Takelta ja minulta menee maine.”

”Eihän Momi ole törttöillyt”, Vanille sanoi.

”Hän on viettänyt öitä pois kotoa eikä kukaan tiedä, missä hän on ne luuhannut”, Take selitti. ”Sellainen ei ole sopivaa.”

”Entäs jos hän on ollut jossain sopivassa paikassa?” tyttö yritti.

”Mikä se voisi olla? Jos hänellä olisi puoliso valittuna, tämän kodissa hän voisi ehkä viettää yönsä, mutta vasta kihlauksen jälkeen, ei yhtään aiemmin”, Take intti.

”Sikäli, kun tiedämme, Momi ei ole kihloissa”, Matsu lisäsi.

”No, pian on. Alan järjestellä asiaa toden teolla”, Take päätti. ”Onneksi kaikki on jo puolittain sovittu.”

Vanille huokaisi. Toisaalta Taken ja Matsun sanoissa oli järkeä. Tyttö pystyi ymmärtämään kunniakysymyksen. Myös Dian klaanissa kunnia oli ollut hyvin tärkeä asia, mutta sitä ei ollut ylläpidetty samalla tavalla. Miehet eivät olleet naisten yläpuolella, vaan kaikki olivat tasa-arvoisia, niin Vanille oli oppinut ajattelemaan. Jokainen vastasi omista teoistaan ja omasta kunniastaan. Tietysti jos teki jotain typerää ja menetti kunniansa, klaanikin kärsi. Silloin saattoi seurata rangaistus. Momi ei kuitenkaan ollut Vanillen mittapuun mukaan tehnyt mitään rangaistavaa, tämähän oli vain viettänyt aikaa rakastamansa pojan kanssa.

”Tämä on varmasti vaikeaa sinulle”, Take kuiskasi ja taputti Vanillen kättä pöydän ylitse. ”Sinun klaanisi tavat ovat erilaiset, mutta opit kyllä meidän tapamme vielä. Sitten ne tuntuvat luonnollisilta myös sinusta.”

Vanille nyökkäsi. Samalla hän kuitenkin pohti, olivatko hän ja Take jo rikkoneet pojan klaanin tapoja. Hehän olivat tehneet sen, vaikkei mistään kihlauksesta ollut puhuttu. Jos vasta kihlauksen jälkeen sai viettää öitään yhdessä, he olivat varmasti jo menettäneet kunniansa Noctusin klaanin silmissä. Eikö Taken ollut silloin tekopyhää valittaa Momin teoista?

Matsu poikkesi käymään makuuhuoneessa, joten Vanille kumartui pöydän ylitse välittömästi.

”Entä meidän kunniamme? Emme mekään ole kihloissa”, tyttö sihahti. Taken kasvoille nousi kummallinen ilme, mutta poika naurahti perään.

”Säännöissä puhutaan öiden viettämisestä yhdessä. Sinähän olet aina mennyt omaan sänkyysi nukkumaan, kuten kunnon tytön kuuluukin”, tämä totesi.

”Eikö se kuitenkin ole vain sääntöjen kiertämistä?” Vanillen oli pakko jatkaa.

”Vaivaako asia sinua oikeasti?” poika kummasteli. Tyttö nyökytti päätään. Hän huomasi ajattelevansa, että kenties hänellä oli nyt syy kieltäytyä. Tähän mennessä hän ei ollut keksinyt mitään kunnon syytä, joten hän oli antanut virran viedä mukanaan. Touhu oli onneksi alkanut sujua jo paremmin, mutta hän ei vieläkään osannut nauttia siitä kunnolla. Mieluummin hän olisi tehnyt jotain muuta. Suuteleminen oli kyllä ihan kivaa, valitettavan usein se vain johti johonkin muuhun.

”Noh, kenties keksin vielä keinon korjata asia”, Take hymähti, kun Matsu palasi kirjan kanssa pöytään.

Kolmikko teki yhdessä rukousmerkin ja aloitti sitten aamiaisensa hiljaisuuden vallitessa. Jossain vaiheessa Astara talutti Momin ulos kylpyhuoneesta. Molemmat katosivat tyttöjen makuuhuoneeseen. Vanille olisi halunnut nousta paikaltaan ja livahtaa sinne myös, mutta Take loi hänen suuntaansa merkittävän katseen, jonka ansiosta tyttö istui paikallaan kuin tatti, kunnes oli syönyt kaiken, mitä oli eteensä kasannut.

”Haluaisitko lähteä tutustumaan Noctusin klaanin alueeseen?” Take kysäisi, kun pöytä oli siistitty ja astiat tiskattu. ”Voisin esitellä sinulle paikkoja ja ihmisiä. Sinne ei ole edes pitkä matka.”

Vanille epäröi. Jos Take menisi yksin, hänellä olisi aikaa jutella Momin kanssa. Saattoi kuitenkin olla, että jos hän ei lähtisi, Takekin jäisi kotiin. Kenties oli parempi lähteä. Silloin Momi saisi tilaisuuden tulla ulos huoneesta ja voisi syödä jotain. Lähtemällä Vanille auttaisi ystäväänsä mahdollisesti enemmän kuin jäämällä.

”Mikäpä siinä”, tyttö vastasi hymyillen. ”Käyn vain hakemassa laukkuni.”

”Matsu voi hakea sen”, Take totesi ja viittasi toiselle pojalle. Matsu näytti siltä, että tekisi mitä tahansa muuta mieluummin, mutta meni kuitenkin koputtamaan tyttöjen makuuhuoneen ovelle. Astara päästi pojan sisään, mutta suurin piirtein tyrkkäsi tämän ulos, kun asia oli selvitetty. Vanille sai laukkunsa, mutta hänen omatuntonsa jyskytti vasaralla hänen takaraivoonsa. Hänen olisi pitänyt tehdä enemmän Momin hyväksi.

Pari jätti yhteisasunnon taakseen ja suuntasi askeleensa alueelle, jolla Vanille ei ollut aiemmin vieraillut. Yanin klaanin luona tyttö oli käynyt monesti, samoin Caelan kotinurkissa, mutta Noctusin klaani oli jäänyt hänelle kovin vieraaksi siitä huolimatta, että se oli yksi Oerban korkea-arvoisimmista klaaneista. Se oli menestynyt ja rikas ja sillä oli paljon jäseniä vanhimpien neuvostossa. Toisaalta myös se oli kärsinyt mittavia tappioita cocoonlaisten takia, joten nykyisin se oli samalla viivalla muiden klaanien kanssa. Myös Noctusin klaanin jäsenet puhuivat siitä, kuinka tärkeää oli nähdä koko Oerba yhtenä suurena perheenä. Vanhimpien sanoissa Oerba oli yksi suuri koti heille kaikille, he olivat yhtä.

Vanille toivoi, että hän näkisi ajan, jolloin vanhimpien sanat olisivat totta myös käytännössä. Hänen sydämensä halusi uskoa siihen, ettei klaanien välisiä rajoja enää olisi, että kaikki olisivat yhtä perhettä ja että jokainen hyväksyttäisiin sellaisena kuin oli. Sellainen oli hänen täydellinen Oerbansa.

Take vei tytön suurelle pihamaalle, jota ympäröivät talot. Osa taloista oli luhistunut, mutta suurin osa oli kunnossa. Remontin jäljet olivat selvästi näkyvissä, korjaustöitä oli myös kesken, mutta klaani näytti selvinneen hyvin.

”Tämä oli minun kotini”, Take kertoi ja levitti kätensä.

”Vau, se on ihana!” Vanille sanoi vilpittömästi. Pihapiiri näytti hänestä oikein kodikkaalta, kun lapset juoksentelivat ympäriinsä ja aikuiset olivat keskittyneet omiin puuhiinsa. ”Mikset halunnut jäädä tänne?”

”Minun kotitaloni tuhoutui täysin ja perheeni kuoli”, poika kertoi. ”Sen takia asuin orpokodissa. Olisin tietysti voinut asua täälläkin, mutta en halunnut vaivata muita. Klaanilla on ollut paljon huolia sodan jälkeen.”

”Ymmärrän”, tyttö vastasi. Take oli jättänyt kotinsa, jotta toisilla olisi ollut enemmän tilaa.

”Lisäksi halusin olla samassa paikassa sinun kanssasi”, poika kertoi ja sipaisi Vanillen poskea. ”Pidin sinusta jo, kun näin sinut ensimmäisen kerran. Olen aina halunnut sinut itselleni.”

”No, nyt olet saanut”, Vanille totesi.

”Mennään tapaamaan setääni”, Take vaihtoi puheenaihetta ja tarttui tytön käteen.

Monet vilkuttivat nuorille, kun he kulkivat pihamaan halki. Take vei Vanillen taloon, jonka remontti oli saatu jo loppuun.

”Setäni on nyt klaanin päämies”, poika kertoi. Vanille nyökkäsi jännityksen puristaessa hänen vatsaansa. Hän tapaisi tärkeän henkilön.

Taken setä oli nuorempi kuin tyttö oli ajatellut. Tämä ei mitenkään voinut istua vielä vanhimpien neuvostossa. Tosin klaanin päämies ei välttämättä ollut yksi vanhimmista, vaikka usein niin olikin. Tämä mies oli kuitenkin vasta hieman päälle neljäkymmentä Vanillen arvion mukaan.

Take esitteli Vanillen tyttöystävänään, ja Vanille tervehti pojan setää. Vanhempi mies hymyili ja kehotti nuoria liittymään seuraansa. Tämä jutteli Taken kanssa klaanin tulevaisuudesta eikä kiinnittänyt Vanilleen paljoakaan huomiota ensivilkauksen jälkeen, mutta se ei oikeastaan haitannut tyttöä. Hän ei juuri nyt halunnut joutua huomion keskipisteeksi.

”Olenkin tässä vähän ajatellut, että kun löydät sopivan tytön, voisit aloittaa koulutuksen”, Taken setä totesi. ”Dian klaanin selviytyjä on erinomainen. Saamme mainetta klaanin elvyttämisestä, oman klaanimme nimissä tietenkin, mutta heidän geeninsä säilyvät.”

”Olet oikeassa, setä”, Take myönsi. Vanille pysytteli hiljaa, vaikka hänestä oli kummallista tehdä noin pitkäntähtäimen suunnitelmia. Vastahan he olivat alkaneet kulkea yhdessä.

”Meidän pitäisi puhua tulevaisuudestasi. On minun velvollisuuteni huolehtia siitä nyt, kun isäsi on poissa”, pojan setä jatkoi. ”Haku!”

Hoikka ja pieni tyttö ilmestyi huoneen ovelle ja nyökkäsi miehelle. Tämä ei sanonut mitään, vaan jäi odottamaan, mitä asiaa miehellä oli.

”Vie tämä… Vanillehan se oli? Kyllä, vie Vanille-neiti katselemaan paikkoja, meillä on miesten asioita puhuttavanamme serkkusi kanssa.”

”Kyllä, isä”, Haku nyökkäsi ja viittoi Vanillea mukaansa. Punapää vilkaisi Takea, joka kehotti häntä seuraamaan toista tyttöä.

Vanille nousi paikaltaan, nyökkäsi Taken sedälle ja kiirehti Hakun mukaan. Hänestä oli outoa lähteä vieraan tytön mukaan, mutta hän ei rohjennut rikkoa klaanin tapoja. Hänen oli tärkeää opetella niitä, jos hän aikoi olla Taken kanssa.

”Sinä olet Oerba Dia Vanille?” Haku kysyi, kun tytöt olivat vaeltaneet takaisin suurelle pihalle.

”Kyllä. Mistä sinä tiedät?” Vanille heitti vasta kysymyksen.

”Minä salakuuntelin”, Haku kuiskasi. ”Olen Oerba Noctus Haku, Taken serkku. Hauska tavata.”

”Hauska tavata sinutkin”, punapää vastasi. Hakussa oli hieman samoja piirteitä kuin Takessa, tummat hiukset ja siniset silmät ainakin, mutta siinä missä Take oli lihaksikas ja vahva, Haku oli pienikasvuinen ja todella hoikka. ”En ole tavannut Taken sukulaisia aiemmin… paitsi tietysti Momin ja Matsun.”

”Matsu ei ole meille suoraan sukua”, Haku tiesi kertoa. ”Hän on kyllä Momille, tytön äidin puolelta.”

Eikö silloin Matsun olisi pitänyt päättää Momin asioista eikä Taken? Vanille ei ymmärtänyt ollenkaan Noctusin klaanin arvojärjestystä. Hänen oli hyvin vaikea pysyä perässä monimutkaisten sääntöjen viidakossa.

”No, mitä pidät alueesta?” Haku kysyi.

”Täällä on oikein viihtyisää ja kodikasta”, Vanille kehaisi. Hän todella tarkoitti sitä. ”Kesällä alue on varmasti todella kaunis.”

”Joo, on totisesti”, Haku myönsi. ”Muutatteko te Taken kanssa tänne asumaan?”

”En tiedä vielä”, Vanille naurahti.

”Minusta olisi kiva, jos muuttaisitte. Meillä on kyllä tilaa. Äiti kuoli ja isosisko lähetettiin jo ennen cocoonlaisten hyökkäystä toiseen kylään.”

”Niinkö? Miksi?”

Oli aika erikoista, että lapsia lähetettiin pois. Tosin saattoihan olla, että Hakun isosisko oli löytänyt puolison… ei, saattoi olla, että tälle oli valittu puoliso toisesta kylästä. Se selittäisi paljon.

”Hän teki jotain luvatonta”, Haku kertoi kuiskaten. ”Take sai hänet kiinni ja sitten nousi kauhea haloo.”

”Kuulostaa aika hurjalta”, Vanille myönsi. Uteliaisuus pisteli hänen mieltään, mutta hän ei kehdannut kysyä, mitä Hakun sisko oikein oli mennyt tekemään.

”Joo, se oli tosi häpeällistä. Kaba-sisko sanoi isälle, että juttu oli jo ohi, mutta isä löi häntä silti ja sanoi, että hän on pettänyt koko klaanin.”

Vanille tuijotti tyttöä kauhuissaan. Kaban oli täytynyt tehdä jotain aivan erityisen kamalaa, jos tyttöjen isä oli reagoinut tuolla tavoin. Vanille ei vain keksinyt, mitä ihmettä se voisi olla.

”Haku, taasko sinä juoruat?” kimakka, etäisesti tuttu ääni keskeytti tyttöjen jutustelun. Pitkä ja jäntevä nuori nainen käveli paikalle. ”Sinä täällä. Selvisit siis hengissä saurusten hyökkäyksestä”, tämä totesi Vanillelle. ”Oerba Noctus Sakura.”

”Oerba Dia Vanille”, punapää vastasi.

”Tiedän. Fang jaksoi jankata sinusta koko matkan arolle ja takaisin”, Sakura tuhahti. ”Kärsii pahasta mainitsemistaudista, jos minulta kysytään. Mitä sinä teet täällä? Eikö sinun pitäisi pyöriä ennemmin Yunin klaanin nurkissa?”

Olipa outo kysymys. Vanille totesi, ettei pitänyt Sakurasta yhtään, mutta hän tiesi, että hänen oli käyttäydyttävä toista kohtaan hyvin. Tämä kuitenkin kuului Taken klaaniin.

”Tulin tapaamaan Taken sukulaisia”, tyttö kertoi.

”Ai? Miksi?”

”Koska hän on Taken tyttöystävä. Ehkä he menevät kihloihin ja saavat lapsia”, Haku kertoi.

”Sinun ei pitäisi juoruta”, Sakura tuhahti tytölle, mutta kääntyi sitten takaisin Vanillen puoleen. ”Luulin, että olet samalla tavalla vinksahtanut kuin Fang, mutta ehkä olin väärässä. Tervetuloa klaaniin.”

”Kiitos”, Vanille mutisi. ”Minusta Fang ei ole vinksahtanut”, hän uskaltautui lisäämään. Oli kamalaa, miten kaikki tuntuivat vihaavan tätä vain sen takia, että tämä oli sattunut seurustelemaan väärän ihmisen kanssa.

”Pyh, ilman häntä Kaba olisi ehkä pysynyt aisoissa”, Sakura tölväisi. Vanille räpytteli silmiään. Miten Hakun isosisko liittyi Fangiin tai päinvastoin?

”Älä hauku Kaba-siskoa!” Haku huudahti.

Sakura huokaisi ja loi pitkän katseen tyttöön. Lopulta vanhempi hymyili ja pörrötti nuoremman hiuksia.

”Ymmärrän, sinä välität hänestä yhä, koska hän on siskosi. Olet niin nuori, ettet vielä ymmärrä näitä juttuja.”

”Olen ihan tarpeeksi iso!” Haku väitti ja sai Sakuran nauramaan. Mikä mielialan muutos yhdessä hetkessä!

”Kappas, tapasit jo Sakurankin”, Taken ääni kuului yllättäen tyttöjen takaa. Poika kietaisi kätensä Vanillen hartioiden ympärille. ”Setäni suhtautui sinuun hyväksyvästi.”

”Se on mukava kuulla”, punapää vastasi.

”Muutatteko te meille?” Haku kysyi uudestaan. ”Vanille-sisko ei tiennyt.”

”Ehkäpä, jos meillä tulee ahdasta”, Take naurahti.

”Ja sitten te teette paljon lapsia!” Haku intoili.

Take ei ehtinyt vastata tytölle, sillä tämän isä huuteli tämän perään. Haku livahti hyvin nopeasti kotitalonsa suuntaan. Myös Sakura ilmoitti lähtevänsä omiin töihinsä. Take ja Vanille jäivät kahdestaan seisomaan talon edustalle.

”Oli mukava tavata sukuasi”, Vanille sanoi, kun pari lähti kulkemaan pois. ”Ehkä voit seuraavalla kerralla esitellä myös poikapuoliset serkkusi”, hän ehdotti.

”Mitä sinä tarkoitat?” Take kummasteli. ”Minulla on vain tyttöjä serkkuina. Sen takia setä suunnittelee minusta seuraavaa klaanin päämiestä.”

Vanille pysähtyi kesken askeleen. Hänen sydämensä jätti yhden lyönnin välistä ja yhtäkkiä häntä huimasi. Tahtomattaan hän putosi maahan istualleen ja haukkoi henkeään. Takella oli vain tyttöjä serkkuina.

”Van, mikä sinulle tuli?” Take huudahti.

”Anteeksi… minä… voin huonosti”, tyttö sai soperrettua.