Rakasta minua nyt: Luku 8

Herkkiä hetkiä


Archades jäi taakse, kun Balthier kiihdytti pois sieltä. Idässä kajasti jo aamusarastus, joka värjäsi maiseman paikoitellen oranssinvaaleanpunaiseksi. Ivalice alkoi hiljalleen herätä eloon pitkältä tuntuneen yön jälkeen. Balthier ohjasi Strahlia lounaaseen Tchitan ylängön ylitse. Fran istui omalla paikallaan ja tuijotti vaihtelevia maisemia väsyneenä. Hän olisi halunnut mennä nukkumaan, muttei uskaltanut jättää Balthieria yksin. Mies esitti urheaa, muttei varmasti ollut täysin kunnossa.

Tchitan ylängöllä näkyi aaltoilevan heinän välissä vanhoja teitä, jokia ja puroja ylittäviä siltoja sekä tuulimyllyjä, jotka pyörivät yksinäisinä. Suurin osa niistä oli osittain romahtanut, mikä viittasi siihen, ettei niitä oltu käytetty pitkään aikaan. Ihmisasumuksia ei näkynyt missään. Alue vaikutti siltä, että se olisi joskus ollut hyvinkin vilkas paikka, mutta joutunut sitten hylätyksi. Miksi muuten tiet alkoivat hiljalleen kasvaa umpeen ja tuulimyllyt rapistua?
”Täällä viljeltiin maata silloin, kun Sochenin luolapalatsia vielä käytettiin”, Balthier selitti. ”Olen kuullut, että palatsi hylättiin, kun pappien rituaalit saivat aikaan jonkinlaisen pahuuden hengen, joka hyökkää vain puhdassydämisten kimppuun… En tiedä, onko tarina totta, mutta joka tapauksessa palatsi hylättiin kauan sitten.”
”Ja nykyisin sen käytävillä vaeltaa zombeja ja lohikäärmeitä”, Fran totesi unisesti.
”Niin olen kuullut.”

Maisema muuttui hiljalleen. Ylängön huojuvat niityt vaihtuivat matalammaksi ruohikoksi, joka yritti päästä valloilleen keltaisen hiekan joukossa. Hiekasta muodostui kuitenkin polkuja, joita oli kai tallattu niin paljon, ettei ruoho koskaan voittanut taistoaan. Fran tuijotti muuttunutta maisemaa ja pisti merkille, että susilauma vilahti auringonnousun myötä erääseen luolaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tarkkailla eläimiä sen pidempää, sillä niiden luola jäi taakse, ja Balthier alkoi laskea Strahlin korkeutta. Edessä avautui pitkä hiekkaranta, kimalteleva meri sekä hiljalleen vaaleamman siniseksi muuttuva taivas. Strahl laskeutui aivan veden äärelle.

Balthier huokaisi raskaasti, päästi irti ohjaimista ja nojautui taaksepäin. Fran vilkaisi miestä syrjäsilmällä.
”Oletko kunnossa?” viera kysyi.
”Olen, mutta nokoset voisivat tehdä hyvää”, Balthier vastasi ja käänsi kasvonsa Franiin päin. Hän virnisti leveästi näyttäen pelottavasti isältään. Fran katsoi kuitenkin viisaammaksi olla mainitsematta asiasta.
”Missä me olemme?” nainen kysyi sen sijaan.
”Phonin rannikolla”, Balthier vastasi. ”Vähän matkan päässä lännessä sijaitsee metsästäjien leiri, luulisi sinun tietävän siitä.”
”Olen kuullut siitä, mutten koskaan käynyt siellä.”
”Yllättävää. Melkein jokaisen klaanin jäsenet viettävät ainakin jonkin aikaa Phonin rannikon leirissä”, Balthier kummasteli.
”En toimi minkään klaanin nimissä, vaan yksityisesti”, Fran totesi. ”Rabanastren klaanin päällikkö, Montblanc, kyllä kosiskeli minua liittymään hänen klaaniinsa, mutten halua sitoa itseäni yhteen paikkaan”, Fran selitti.
”Olet käynyt Rabanastressa?”
”Olen, mutta se on pitkä tarina. Sinun piti ottaa nokoset.”
”Iltasatu kelpaisi.”
”Luulin, että olet aikuinen mies”, Fran tuhahti. Hän nousi penkistään ja jätti Balthierin yksin ohjaamoon. Saavuttuaan pieneen hyttiin hän veti vihdoin Balthierin äidin päiväkirjan housujensa kauluksen ja selän välistä ja laski sen pöydälle. Sitten hän ryhtyi etsimään jonkinlaista ensiapulaukkua, mutta löysi ainoastaan laatikollisen sekalaisessa järjestyksessä olevia sidetarpeita. Puhdistusaineeksi Balthier oli hankkinut vain kirkasta nestettä, joka lemahti voimakkaasti alkoholilta. Fran huokaisi ja muistutti mielessään, että jos hän aikoi jäädä Strahlille pysyvästi, heidän täytyisi ehdottomasti pysähtyä jossain, mistä hän saisi hankittua kunnollisia lääkkeitä ja puhdistusaineita. Vierat käyttivät erilaisia yrttivalmisteita, mutta ihmisille alkoholi tuntui olevan ihmelääke kaikkeen.

Koska vaihtoehtoja ei ollut, viera otti puhtaimmalta näyttävän kangaspalan, kaatoi siihen hieman kirkasta nestettä ja ryhtyi puhdistamaan saamiaan naarmuja. Neste kirveli tuskallisesti, mutta Fran päätti yksinkertaisesti olla välittämättä kivusta. Paljon pahemmalta tuntuisi, jos naarmut tulehtuisivat. Onneksi mitään isompia haavoja ei ollut tullut. Harmikseen viera kuitenkin sai todeta, että pari hänen pitkistä kynsistään oli katkennut. Ei sillä, että hän olisi halunnut hienostella kahden senttimetrin mittaisilla kynsillään, mutta ei hän niistä halunnut luopuakaan. Pitkät kynnet nyt vain olivat yksi tekijä, joka erotti vierat ihmisistä.

Saatuaan naarmunsa puhdistettua Fran kiskoi boleron pois päältään. Hän tunsi jälleen kivun vihlaisevan vasenta olkapäätään. Side, jolla tikattu haava oli peitetty, oli osittain veressä. Hän oli siis rasittanut kättään liikaa viime yönä. Viera ryhtyi irrottamaan sidettä, mutta veri oli ehtinyt kuivua sen verran, että se oli tarttunut ihoon kiinni.
”Tarvitsetko apua?” Balthier ääni kuului hytin ovelta. Fran nosti katseensa mieheen, eikä tiennyt, mitä olisi vastannut. ”Ilmeisesti”, nuorukainen kuitenkin totesi vastausta odottamatta. Hän käveli Franin luokse ja vilkaisi sidettä, joka oli takertunut kiinni. ”Se täytyy liottaa irti.”

Nuorukainen otti yhden kangaspalan ensiapulaatikostaan ja laski sen päälle sitten vettä pienestä säiliöstä, joka oli hytin pöydällä. Osa vedestä valui lattialle, mutta se ei tuntunut Balthieria häiritsevän. Fran ei kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, miten mies saattoi taloudenpitonsa suhteen olla niin huoleton. Viera oli itse sentään ollut miltei ihmisprinsessaa vastaavassa asemassa kotikylässään ja tottunut siihen, että kaikki oli tapahtunut pyytämättä, mutta silti hän oli lähtönsä jälkeen pitänyt itse huolta siitä, että ympäristö pysyi siistinä. Miehet eivät kaiketi olleet samanlaisia.

Balthier istahti sängylle ja viittasi Frania istumaan viereensä. Nainen epäröi hetken, mutta totteli sitten, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Mies painoi märän rievun siteen päälle ja puristi siitä vettä. Kun side oli kastunut, hän ryhtyi hitaasti vetämään sitä irti. Kesti kuitenkin melko kauan, ennen kuin se oli irronnut. Haava Franin olkapäässä näytti punertavalta ja sen ympärillä oli kuivunutta verta. Tikit eivät selvästikään pitäneet riittävän hyvin.

Sanomatta sanaakaan Balthier otti nyt käyttöön sen kankaan, jolla Fran oli puhdistanut muita naarmujaan. Hän lisäsi siihen kirkasta nestettä ja alkoi puhdistaa olkapään haavaa. Viera puri hampaansa yhteen, mutta pysyi vaiti.

Vaikka olkapäätä kirveli sietämättömästi, Franin ajatukset alkoivat harhautua muualle. Balthierin katse oli keskittynyt hänen haavaansa, joten viera ei nähnyt nuorukaisen silmiä. Hän kuitenkin haistoi miehen turhankin selvästi. Tämän ominaistuoksuun sekoittui kevyt hienhaju, mikä viittasi siihen, ettei kylpy olisi ollut pahitteeksi heille kummallekaan. Tosin miehen tuoksu ei häirinnyt Frania lainkaan… tai häiritsi, muttei sanan varsinaisessa merkityksessä. Tietyllä tavalla se kiehtoi häntä, veti puoleensa, kuten se oli aiemminkin vetänyt, kun he olivat piilotelleet seinäpaneelin takana.

Balthierin sormet koskettivat Franin haavan ympäristöä varovaisesti. Niiden iho tuntui karhealta, muttei epämiellyttävältä. Miehen kosketus oli yhtä aikaa ihanaa ja kiusallista. Fran ei tiennyt, kuinka hänen olisi pitänyt siihen suhtautua, koska kukaan ei ollut aiemmin koskettanut häntä samalla tavoin. Niin herkästi ja varovaisesti.

Onpas, nainen muistutti kuitenkin itseään. Vanha tuska vihlaisi hänen sisintään, kun hän muisti lammella vietetyn hetken N’edran kanssa. Toisen tytön, niin tyttöjä he olivat vasta olleet tuolloin, kosketus oli ollut herkkä ja varovainen, kokeileva. Samanlainen kuin Balthierin nyt. Fran sulki silmänsä, sillä hän pelkäsi katseensa paljastavan tunnemyrskyn, joka hänen sisimmässään uhkasi jälleen alkaa.

Muisto pienestä lammesta palasi Franin mieleen kuin kaikki olisi tapahtunut vain hetki sitten. Hän, N’edra, Aéryn ja Bhnn olivat olleet kylpemässä. Aéryn ja Bhnn olivat alkaneet riidellä, joten hän ja N’edra olivat uineet lammen toiselle puolelle piskuisen niemen taakse. N’edra oli ollut jo vuosia Franin läheisin ystävä, mutta Fran ei ollut aavistanutkaan, miten läheinen N’edra oli todellisuudessa halunnut olla. Päivä oli lähestynyt iltaa, kun he olivat kelluneet lammen viileässä vedessä jutellen niitä näitä. Sitten yllättäen N’edra oli lähestynyt Frania, lähestynyt aivan uudella tavalla. Ottanut lähelleen ja herättänyt täydellisen uusia tunteita Franin sisimmässä.

Kun Fran oli vihdoin päässyt mukaan N’edran leikkiin, Aéryn ja Bhnn olivat keskeyttäneet heidät. N’edra oli lähtenyt pois, eikä enää koskaan puhunut Franille. Heidän ystävyytensä oli päättynyt.

Nyt Fran vaistosi Balthierissa jotain samaa kuin oli vaistonnut N’edrassa yli 50 vuotta sitten. Pelko lähti leviämään hänen vatsanpohjastaan ja sai lopulta hänet kavahtamaan kauemmas miehestä.
”Mitä nyt?” Balthier kysyi ja nosti katseensa Franin kasvoihin. Vieran punaiset silmät tuijottivat häntä. Ne näyttivät pelokkailta. ”Satutinko minä sinua?”
”Et”, Fran vastasi ja yritti pitää äänensä mahdollisimman etäisenä.
”Mikä sitten tuli?”
”Ei mikään. Haava on varmasti jo tarpeeksi hyvin puhdistettu.”
”Se pitäisi sitoa uudestaan.”
”Teen sen itse.”

Balthier tuijotti vieraa ymmärtämättä, mistä nyt oli kyse. Kukaan ei pystynyt itse sitomaan olkapäätään, ainakaan erityisen hyvin. Lisäksi Fran näytti pelokkaalta. Näytti siltä kuin jotain olisi tapahtunut, mutta nuorukaisen mittapuulla ei ollut tapahtunut yhtään mitään. Ellei nyt laskettu sitä, että vieran iho oli tuntunut ihastuttavan pehmeältä. Se oli herättänyt hänessä halun tutkia tarkemminkin naisen kehon sopukoita. Hän ei kuitenkaan ollut lausunut ajatuksiaan ääneen, joten nainen ei voinut pelätä hänen käyvän kimppuunsa. Eihän?

Fran nousi seisomaan ja astui yhden askeleen päästäkseen pienessä hytissä taas laatikon luokse. Hän penkoi sitä hetken, kunnes löysi riittävän pitkän pätkän sidettä ja ryhtyi sitten vaivalloisesti kiertämään sitä paikoilleen. Yritys osoittautui epätoivoiseksi, sillä side karkasi häneltä jatkuvasti, mutta hän ei voinut myöntää tarvitsevansa apua. Hän ei halunnut päästää Balthieria liian lähelle.
”Älä viitsi”, nuorimies sanoi ja nousi itsekin. Hän astui naisen luokse ja veti siteen pois tämän oikeasta kädestä. ”Lupaan olla varovainen. En aio satuttaa sinua.”

Viera ei tiennyt, tarkoitti Balthier ainoastaan siteen laittoa vai muutakin. Hän toivoi jälkimmäistä, muttei uskaltanut kysyä. Joka tapauksessa hän luopui turhasta vastustamisesta ja antoi Balthierin sitoa olkapäänsä. Mies oli todellakin varovainen. Hän koski Franiin vain sen verran kuin oli aivan pakko ja solmi sitten siteen kevyesti, mutta kuitenkin niin tiukasti, ettei se pääsisi aukeamaan itsestään.
”Sinunkin pitäisi olla varovainen. Muuten tuo ei parane ikinä”, nuorukainen totesi ja sipaisi Franin vasenta käsivartta. Nainen sävähti ja vetäytyi jälleen kauemmas.
”Voisin ottaa nokoset itsekin”, Fran sanoi nopeasti. Hän riisui kenkänsä ja kapusi oikean käden varassa yläpetille. Sitten hän veti peiton päälleen ja käänsi selkänsä miehelle.

Balthier katseli vieraa hetken aikaa, mutta istahti sitten omalle vuoteelleen. Hänkin riisui kenkänsä ja napitti sitten paitansa auki ja riisui senkin. Hytissä oli mukavan hämärää, vaikka ulkona aurinko kipusi yhä korkeammalle taivaalle. Mies asettui mukavasti sängylleen ja jäi tuijottamaan yläsängyn pohjaa. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Fran oli omituisin nainen, jonka Balthier oli koskaan tavannut. Ensinäkin viera oli häikäisevän kaunis, tosin niin olivat kaikki muutkin vierat. Kauneuden takana oli kuitenkin älyä, viera oli nähnyt elämää. Se ei yllättänyt Balthieria, sillä hän tiedosti Franin olevan paljon häntä itseään vanhempi. Nuorukainen oli joskus ajatellut, ettei voisi koskea vanhempaan naiseen, mutta hänen mielensä alkoi muuttua. Ikähän kuitenkin oli vain numeroita ja Fran oli erittäin hehkeä ikäisekseen. Ihminen olisi rapistunut haudassaan jo pari vuosikymmentä ainakin, mutta Fran näytti kaksikymppiseltä. Itse asiassa Fran tarjosi mahdollisuuden saada kauneuden, hehkeyden ja iän tuoman viisauden samassa paketissa. Saattoiko mies enää enempää toivoa? Balthier oli kuitenkin aina kaivannut naisissa tietynlaista älykkyyttä. Halua keskustella muustakin kuin muodin uusimmista virtauksista ja perheen perustamisesta.

Osa naisen viehättävyydestä tosin saattoi johtua siitä, että tämä tuntui mahdottomalta saavuttaa. Fran saattoi hetken olla ystävällinen ja päästää lähelleen, mutta sitten hän tuntui katoavan kilometrien päähän. Nainen suorastaan työnsi Balthieria pois luotaan. Käski sanattomasti painella manalaan. Jos Balthier ei olisi äsken nähnyt pelkoa naisen silmissä, hän olisi lyönyt vetoa, että tämä pelasi jotain peliä. Nyt oli kyse kuitenkin jostain muusta. Jostain käsittämättömästä syystä Fran pelkäsi Balthieria, vaikkei nuorukainen ollut mielestään antanut siihen aihetta.

Balthier huokaisi ja sulki silmänsä. Olisi ehkä paras nukkua hieman. Edellinen vuorokausi oli ollut raskas. Hän ei ollut enää niin varma, että Archadesiin palaaminen oli ollut hyvä ajatus. Hän oli kenties saanut joitain äitiään käsitteleviä asiakirjoja, mutta hän ei ollut henkisesti valmistautunut isänsä kohtaamiseen. Hän olisi halunnut työntää koko miehen pois mielestään, mutta tämän kasvot palasivat kummittelemaan. Sanat, jotka hän olisi halunnut unohtaa, polttivat hänen mielessään.

”Läpimurto! Tajuatko sinä, läpimurto! Vihdoin olen saavuttanut jotain!” tohtori Cid vaahtosi olohuoneessa. Hän kulki ympyrää ja huitoi käsillään mielipuolinen ilme kasvoillaan. Hän oli vain hetki sitten palannut pitkältä matkaltaan muinaiseen pyhään paikkaan. Tarkemmin hän ei ollut kertonut kenellekään, missä oli vieraillut. Hän oli ainoastaan tyytynyt vihjailemaan, ettei yksikään ihminen ennen häntä ollut kyseiseen paikkaan jalallaan astunut. Ilmeisesti matka oli tuottanut jonkinlaista tulosta.
”Sepä erinomaista, onnitteluni”, Fframran vastasi, eikä irrottanut katsettaan kirjasta, jota oli lukemassa.
”Joku sentään tässä perheessä osaa luoda nimeä”, Cid jatkoi puhettaan ja vilkaisi olkansa ylitse. ”Pojalla ei juuri ole järkeä päässä, Venat. Hän ei ymmärrä, miten tärkeää on luoda toimiva suhde ylempiinsä.”

Ffamran laski kirjan syliinsä ja jäi tuijottamaan isäänsä. Hänellä ei ollut järkeä päässään? Hän ei sentään puhunut selkänsä takana leijuvalle mielikuvitusolennolle.
”Sanopa yksikin kerta, kun olet tehnyt jotain hyödyllistä”, Cid näytti nyt piiskaavan itseään raivoon. ”Minäpä kerron, mitä kuulin äskettäin. Kuulin, ettet ole kummoinenkaan tuomari. Et ymmärrä, miten rikollisia tulee kohdella! Sinä olet heikko! Olet kuin äitisi, säälittävä kitisijä!”
”Älä vedä äitiä tähän”, Fframran ärähti ja jäi katsomaan isäänsä silmät vihaa hehkuen.
”Vaikea olla vetämättä, kun sinusta kehittyy samanlainen. Rangaistuksia vaaditaan, mutta sinä et anna niitä. Päästit jopa varkaan menemään! Tuollainen ei ole minun poikani käytöstä!”
”Se oli lapsi, joka varasti nälkäänsä. Olisiko pitänyt leikata häneltä käsi irti? Sekö olisi ollut kunniakasta?”

Cid pyörähti ympäri ja lähti sitten uudelleen astelemaan edestakaisin. Fframranin katse seurasi hänen isäänsä. Tuo mies oli tullut hulluksi. Vuosia sitten he olivat saattaneet keskustella Archadian hienoimmista ilmalaivoista ja isä oli jopa joskus leikkinyt hänen kanssaan. Fframranilla oli ollut oikein hieno pienoismallikokoelma, mutta isä oli lopulta tuhonnut sen ja sanonut, että pojan oli aika keskittyä tärkeämpiin asioihin. Leikkien aika oli ollut ohitse. Isä oli alkanut muuttua ja nyt hulluus näytti saavuttaneen lakipisteensä.

”Sinä olet kelvoton. Etkö tajua, että juuri nyt asemasi on kriittinen? Tämä läpimurto, jonka olen juuri saavuttanut, tuo meille mainetta ja nimeä. Vaynen ohella hänen isänsäkin taatusti tajuaa keksintöni merkityksen. Pian me hallitsemme tätä keisarikuntaa. Emme tietenkään virallisesti, mutta keisarin selän takaa. Ymmärrätkö? Parissa vuodessa voit nousta kaikkien muiden tuomareiden yläpuolelle ja minä pääsen ylimmäksi neuvonantajaksi keisarille. Sinun täytyy nyt vain tehdä hyvä vaikutus”, Cid selosti. Hänen äänensä oli rauhoittunut, mutta silti puheessa kaikui intohimo ja vallanjano.
”En minä kaipaa valtaa. Haluan vain lentää”, Fframran vastasi.
”Lentää? LENTÄÄ? Mikä ilmapiraatti sinä luulet olevasi? Kunhan Archadia aloittaa sodan, ehdit lennellä Nabradiaan, Dalmascaan ja Rozarriaan kyllästymiseen asti!”
”Tahdon lentää itse. Ei sota ole minua varten.”
”Tuo ei ole minun poikani puhetta. Mikä hölmö sinusta onkaan kasvanut. Olisinpa valinnut äitisi paremmin, se pikkunarttu ei ollut sopivaa äitimateriaalia…”

Balthier puisteli päätään ja yritti työntää muiston pois. Hän oli lapsena oppinut, että äidistä ei puhuttu. Isä oli kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin ja näyttänyt hyvin surulliselta, jos Balthier oli ottanut äidin puheeksi. Niinpä äidistä oli tullut vaiettu surunaihe. Tuona iltana isä oli kuitenkin riistänyt sädekehän äidin pään päältä ja alentanut tämän enkelistä demoniksi. Balthier ei halunnut uskoa isänsä sanoja, mutta silti ne kaivelivat hänen mieltään, jopa enemmän kuin loukkaukset, joita hän oli itse joutunut kestämään.

~o~

Fran avasi silmänsä ja huomasi tuijottavansa seinää. Hän ei tiennyt, kauanko oli nukkunut, mutta nyt olo tuntui virkistyneeltä. Hänellä vain alkoi olla nälkä. Edellisestä ateriasta oli todennäköisesti jo melkoisesti aikaa, joten ei ollut ihmekään. Viera työnsi peiton pois päältään ja laskeutui tikkaita pitkin alas. Olkapäätä vihlaisi vähän, muttei ollenkaan niin pahasti kuin aiemmin.

Myös Balthier oli noussut, sillä miehen sänky oli tapansa mukaan petaamaton. Fran huokaisi ja kävi oman sänkynsä kimppuun. Hetken mielijohteesta hän sijasi myös Balthierin vuoteen, mutta katui tekoaan heti, kun oli saanut peiton ojennukseen. Hän ei halunnut antaa vaikutelmaa, että ryhtyisi miehelle piiaksi.

Pian kävi ilmi, ettei Balthier ollut koko ilmalaivassa. Fran vilkaisi ohjaamon ikkunasta ulos ja päätti sitten poistua aluksesta itsekin. Raitis ilma tekisi taatusti hyvää. Vieralta kesti hetken saada ilmalaivan ovi auki, mutta lopulta mekanismi selvisi hänelle, ja ovi avautui. Ulkona oli kuuma ja kuiva ilma. Aurinko häikäisi silmiä, eikä Fran pystynyt hetkeen katselemaan kunnolla ympärilleen.

Kevyt tuulenviri toi hieman helpotusta kuumuuteen, mutta hiekka poltteli vieran paljaita jalkoja. Jostain kauempaa kuului lintujen kirkunaa, kun ne kaartelivat meren yllä saalistamassa kalaa. Fran kiersi Strahlin ympäri ja käveli vesirajaan. Meri oli huumaavan kaunis. Hän oli ihastellut sitä jo Balfonheimissa, mutta täällä meri näytti vapaammalta. Missään ei näkynyt purjelaivoja, eikä edes pieniä veneitä. Meri sai elää omaa elämäänsä.

Kaunista sineä ihaillen Fran käveli veteen nilkkojaan myöten. Se oli viileää ja teki hyvää kuuman hiekan jäljiltä. Viera katseli lainehtivaa kauneutta pitkän aikaa, mutta lähti sitten kulkemaan rantaviivaa pitkin nauttien viileydestä nilkkojensa ympärillä.

”Heräsithän sinäkin”, Balthierin ääni sanoi jostain läheltä. Fran käänsi katseensa mereltä rantaan ja näki miehen istuvan suuren kiven varjossa äitinsä päiväkirja käsissään. Viera käveli pois vedestä. Hiekka takertui hänen varpaisiinsa ja jalkapohjiinsa, kun hän lähti kulkemaan miehen luokse. Lopulta hän istahti nurmikolle tämän viereen ja keskittyi puhdistamaan jalkojaan.
”Onko selvinnyt mitään?” Fran kysyi ja pyyhki hiekkaa pois varpaistaan.
”Äitini nimi oli Fatima”, Balthier vastasi. ”Hänen sukunimensä ei käy mistään ilmi, sillä kirjeissä lukee Bunansa. Ne on lähetetty sen jälkeen, kun hän ja Cid menivät naimisiin.”
”Olen pahoillani”, Fran sanoi katsomatta mieheen päinkään.

Balthier työnsi kirjeet merkiksi päiväkirjan väliin ja laski kirjan maahan. Fran pyyhkäisi viimeiset hiekat jaloistaan ja nosti vihdoin katseensa, koska hänellä ei ollut enää tekosyytä tuijottaa muualle.
”Meidän pitäisi kai syödäkin jotain”, Balthier totesi katseltuaan naista hetken ajan. ”Strahlissa on kyllä kuivamuonaa, mutta säästäisin sen mieluummin hätävaraksi.”
”Joten?” Fran kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa tuskin huomattavasti.
”Voisimme pistäytyä leirissä. Metsästäjille kelpaa kyllä selvä raha. Sitä paitsi tarvitsemme uudet aseet menetettyjen tilalle”, Balthier totesi.

Franilla oli yhä jousipyssynsä, toinen pistoolinsa ja nuolensa, mutta hän ei kuitenkaan vastustanut ajatusta. Lisäksi hän epäili, että Balthierin mainitsema kuivamuona olisi lähinnä lihapitoista, joten hän ei sitä suostuisi syömään. Olisi varmaan syytä täydentää varastoja hedelmillä ja vihanneksilla, jotta hätätapauksessa hänelläkin olisi jotain syötävää.

Suunnitelmien tekeminen osoitti Franille, että hän oli kuin huomaamattaan päättänyt jäädä Strahlille pidemmäksi aikaa. Jos hän olisi aikonut lähteä, hän ei olisi pohtinut ruokatarvikkeita, eikä suunnitellut Balthierin ensiapulaatikon täydennystä. Tai varsinkaan sijannut miehen vuodetta. Franista alkoi tuntua, ettei hänellä itsellään ollut valtaa päätöksiensä suhteen. Ne syntyivät kuin itsestään. Kukaan ei kysynyt hänen lupaansa, kun hän päätti jäädä Balthierin luokse. Oliko ajatuksessa edes mitään järkeä?

Balthier nousi ja nappasi päiväkirjan samalla mukaansa. Sitten hän ojensi Franille kättään. Viera ei kuitenkaan tarttunut siihen, vaan nousi omin voimin ylös. Hän ei aikonut antautua miehen tahtoon noin vain. Piraatti kohautti olkapäitään ja virnisti kuin asia ei olisi vaivannut häntä lainkaan, ehkä se ei vaivannutkaan. Ajatus ärsytti Frania jostain syystä suunnattomasti.

Hiljaisina he lähtivät kulkemaan takaisin suuntaan, josta Fran oli tullut. Balthier poikkesi viemään päiväkirjan Strahliin ja palasi sitten takaisin. Matka jatkui rantaa pitkin auringon paahtaessa etelästä. Hyvin pian korkeat kalliot kohosivat rantatörmästä. Niiden välistä meni kuitenkin kulkuväylä, josta näkyi, että siitä oli kävelty useasti. Balthier viittoi Frania kulkemaan edellään ja astui sitten tämän perästä kapeaan käytävään. Sen toisella puolella avautui ylämäkeen rakennettu kylä. Osa rakennuksista oli paalujen päällä veden yläpuolella, osa kuivalla maalla. Laiturin nokassa keikkui pari venettä. Keskellä kylää kasvoi suuri puu, jonka varjossa levittyi nurmikkoalue. Joku oli kasannut puisia laatikoita alueen reunalle ja piti siinä puotia. Vähän matkan päässä oli ilmoitustaulu, jollaisen Fran oli tottunut näkemään jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Tuollaiselle taululle kiinnitettiin ilmoitukset hirviöistä, jotka haluttiin pois päiviltä.

Vaikka paikkaa sanottiin metsästäjien leiriksi, se oli enemmänkin kylä. Se ei ollut mikään teltoista koostuva väliaikainen pysähdyspaikka, vaan aivan kiinteä asutuskeskittymä. Se sijaitsi merenrannassa suojaisten kallioiden välissä. Fran näki, että eri puolilla kylää oli kulkuteitä ympäristöön.

Kylässä oli hyvin paljon bangaita. Tosin viera tiesi, että kyseinen rotu tunsi viehätystä metsästäjän ammattiin enemmän kuin muut. Bangaat harjoittivat myös palkkiometsästystä, mitä ei kuitenkaan pidetty yleisesti hyväksyttynä toimintana. Yleensä kohde sai surmansa, joko metsästäjän tai hänen palkkaajansa taholta. Joskus kuolema oli ansaittu, mutta useimmiten ei.

Balthier suunnisti vesirajan tuntumassa olevan rakennuksen luokse. Talo oli hyvin pieni, mutta sen edustalla oli paljon väkeä. Piraatti tervehti muutamia talon lähellä norkoilevia henkilöitä, muttei jäänyt keskustelemaan heidän kanssaan. Sen sijaan hän ohjasi Franin sisälle piskuiseen taloon. Mies ei vaivautunut koputtamaan, ja syykin selvisi, kun he pääsivät sisälle. Talo ei ollut asuinrakennus, vaan kauppa. Seinillä roikkui erilaisia aseita, hyllyt oli täytetty purkeilla ja käyttöesineillä. Joka puolella tuntui olevan tavaraa, hyvä, että sisällä mahtui liikkumaan.

Tiskin takana seisoi nuori nainen, joka oli pukeutunut säärimittaisiin housuihin ja paitaan, joka peitti hänen rintansa, muttei juuri muuta. Naisella oli vyö, josta roikkui kyynärvarren pituinen tikari. Käsivarsiinsa hän oli vetänyt nahkaiset suojukset ja hiuksensa hän oli sitonut tiukalle poninhännälle. Frania kuitenkin kummastutti nähdä ihmisnainen tässä paikassa. Suurin osa metsästäjistä oli hänen tietämänsä mukaan miehiä.
”Tässä on Milena, hänen miehensä on metsästäjä, ja hän itse pitää kauppaa täällä”, Balthier kertoi nähdessään vieran hämmästyneen ilmeen.

Milena hymyili Balthierille ja tiedusteli maireaan sävyyn, mitä mies mahtoi tällä kertaa tarvita. Piraatti ryhtyi pohdiskelemaan ääneen eri aseiden sopivuutta hänen tarpeisiinsa. Sillä välin Fran puolestaan tutki hyllyjen sisältöä. Hän löysi muun muassa parantavaa juomaa. Se ei varsinaisesti parantanut haavoja, mutta virkisti oloa ja palautti voimia. Lisäksi hyllyistä löytyi erilaisia vastamyrkkyjä, silmätippoja ja sidetarpeita. Kunnollista puhdistusainetta ei kuitenkaan näkynyt missään. Alkoholia oli tarjolla, mutta sitä Fran ei halunnut.

”Altair on kevyt, mutta hyvä ase. Suosittelisin sitä. Se myös sopii budjettiisi”, Milena kuului selostavan. Hän nosti seinällä roikkuvista pidikkeistä. Se muistutti hieman muskettia, mutta ei kuitenkaan ollut musketti. ”Näitä ei ole valmistettu kovinkaan paljon eli se on melko harvinainen. Myyn sen 300 gilliin.”
”Maksan korkeintaan 200”, Balthier totesi ja jäi tutkimaan asetta tarkasti. Hän piti siitä. Milena tunsi aseet ja osasi suositella jokaisella sopivaa.
”290 gilliä voi tulla kyseeseen”, Milenan vastaus kuului.

Fran lopetti kuuntelemisen. Hän ei välittänyt, paljon lopullinen hinta tulisi olemaan. Sen sijaan hän ryhtyi haalimaan hyllyiltä erilaisia parantavia juomia ja sidetarpeita. Kun hän oli vihdoin kerännyt kaiken haluamansa, Balthier oli ostanut aseensa 250 gilliin. Fran nosti ostoksensa tiskille samalla hetkellä, kun Balthier asetti uuden lelunsa asevyölleen.
”Katsotaanpas… Nuolet maksavat 50 gilliä sata kappaletta, juomat ovat 70 gilliä kappale…” Milena mutisi. Fran totesi mielessään, että monopoliasema tarjosi selvästikin mahdollisuuden kiskurihintoihin.
”Eivätköhän ne kuitenkin oli 50 gilliä kappale, kuten ennenkin”, Balthier pisti väliin ja sai Milenan punastumaan kevyesti.
”No, ehkä tämän kerran”, nainen mutisi.

Balthier tarjoutui maksamaan Franin ostokset, mutta viera ei suostunut siihen. Hän osti vielä nahkaisen laukun ja tunki kaikki tavarat siihen. Siitä saisi tulla ensiapulaukku Strahlille.

Kun ostokset oli tehty, Balthier ehdotti, että he menisivät syömään. Paikalliset valmistivat usein ruokansa yhteisen tulisijan ääressä ja heiltä saattoi ostaa annoksia. Fran haistoi käristetyn lihan epämiellyttävän hajun jo paljon ennen kuin he saapuivat nuotion luokse. Hän nyrpisti nenäänsä, mutta pakottautui kävelemään lähemmäs. Hänen helpotuksekseen nuotiolla paistettiin myös kasviksia, vaikka niitä olikin vähemmän tarjolla kuin rasvassa tiriseviä pihvejä.
 

Ei kommentteja

Kiitos palautteestasi!