Ficcikirjasto

En rehellisesti sanottuna uskonut enää ikinä kirjoittavani romaanimittaista ficciä, mutta näköjään siihen tarvittiin vain uusi, innostava Final Fantasy -peli. Final Fantasy VII Remake on tähän mennessä inspiroinut kirjoittamaan kolme lyhyttä tarinaa, kunnes ajauduin romaanimittaan.

Tämän ficin kirjoittaminen on vielä vaiheessa, mutta olen kirjoittanut sitä sen verran pitkälle, että uskallan ryhtyä julkaisupuuhiin. Tähän asti prosessi on ollut huikean hauska ja kutkuttava. Toivottavasti nautit tästä matkasta kanssani, sillä tämä tarina on kirjoitettu aidolla intohimolla ja innostuksella.

Palaute on myös ihanaa. En pahastu lainkaan, jos jätät kommentin muistoksi vierailustasi. ;)

Omegan raato leijaili taivaalla muistuttaen viime viikkojen tapahtumista. Tifa ei saanut katsettaan irti siitä. Vincent oli tuhonnut Omegan, lopettanut kuolemattomaksi kuvitellun entiteetin elämän. Nyt se pyöri planeetan ympäri, kenties ikuisesti, kuin epämääräisen muotoinen kuu. Yksin. Yksin. Tyhjyydessä.

Huokaus purkautui Tifan huulilta. Hän sipaisi tummanruskeat, pitkät hiuksensa korviensa taakse ja tarttui kauppakassiin uudestaan. Denzel oli yhä koulussa ja Cloud jossain. Kaiketi työkeikalla, jotka venyivät toinen toistaan pidemmiksi. Oliko ihan pakko ottaa vastaan toimituksia, jotka olivat menossa Junoniin asti? Kyllähän Edgen sisäisessä tavaraliikenteessäkin olisi luullut riittävän tekemistä. Totuus taisi olla, ettei Cloud halunnut viettää aikaa kotona Tifan ja Denzelin kanssa. Tifa ei tiennyt, mitä Cloud oikein pakeni edelleen. Eikö Sephirothin varjo suostunut vieläkään päästämään irti hänestä?

”Tuo näyttää painavalta. Voinko auttaa sen kantamisessa?”

Lämpimään sävyyn esitetty kysymys ui Tifan korviin juuri, kun hän oli suoristautumassa. Hän kohotti katseensa ja näki kaljun miehen, jonka silmiä ei erottanut tummien lasien takaa. Tumma puku istui miehelle täydellisesti, mutta hän ei itse ei sopinut ostoskadulle. Muut ihmiset loivat heihin pitkiä silmäyksiä ja kiersivät miehen parin metrin päästä. Turkien varjo ei ainakaan suostunut irrottamaan otettaan entisistä midgarlaisista.

”Kiitos”, Tifa sanoi.

Niin paljon oli tapahtunut, että jonkun täytyi päästää irti ja katsoa eteenpäin. Tifa voisi aloittaa itsestään ja vasta sen jälkeen vaatia samaa muilta.

”Rude”, mies esitteli vihdoin itsensä. Hänen sormensa hipaisivat Tifan sormia, kun hän tarttui ostoskassin kahvoihin. Ne olivat lämpöiset ja karheat sormet. Miellyttävät.

”Tiedän”, Tifa vastasi ja nosti hymyn huulilleen.

Koska Tifa oli viimeksi hymyillyt? Hän ei muistanut. Ehkä silloin, kun Vincent oli jälleen löytynyt kristalliluolasta. Siinä hetkessä oli ollut jotain erityistä. Aikakauden päätös, uuden alku.

Kaikille muille paitsi Tifalle ja Cloudille. He kulkivat samassa ympyrässä, jossa Tifa juoksi aina vähän Cloudin jäljessä. Ehkä se oli alkanut jo silloin joskus… Silloin kun Aerith oli tullut kuvioihin. Ei Tifa ollut katkera, mutta asiat vain olivat muuttuneet. Suistuneet raiteelle, jonka suuntaa ei ollut voinut itse määritellä. Ja nyt oltiin tässä. Loputtomassa juoksupyörässä vailla mahdollisuutta hypätä kyydistä.

”7th Heaveniin?” Rude kysyi.

”Sinne”, Tifa vastasi ja sai jalkansa liikkeelle.

Rude sovitti askeleensa Tifan tahtiin. Lisää pitkiä silmäyksiä, mutta sai Tifa jokusen nyökkäyksenkin. Entisiä slummin asukkaita oli siirtynyt Edgeen, ja monelle meni jopa paremmin kuin ennen. Työtä riitti kehittyvässä kaupungissa. Jos katsoi kokonaiskuvaa, asiat olivat oikeasti hyvällä mallilla. Vain Tifa oli jäänyt jumiin. Ei ollut hänen tapaistaan märehtiä asioita tällä tavoin, mutta kierteestä irrottautuminen oli yllättävän vaikeaa.

”Olitko ostoksilla?” Tifa kysyi.

Mitä Rudelle olisi pitänyt jutella? Eivät he varsinaisesti tunteneet toisiaan.

”Itse asiassa olin tulossa 7th Heaveniin.”

Ruden sanat saivat Tifan säpsähtämään. Hän vilkaisi tätä syrjäkarein. Oli ollut aika, jolloin Turkien näkeminen naapurustossa ei ollut tiennyt hyvää. Kylmiä väreitä ei saanut karistettua sen paremmin kuin menneisyyden kaikujakaan.

”Baari ei avaudu vielä muutamaan tuntiin”, Tifa sanoi.

”Etsinkin Strifea.”

Uusi säpsähdys. Lisää kylmiä väreitä. Ehkä pitäisi vain kaapata ostoskassi takaisin ja sännätä karkuun.
Ihan kuin se olisi jotain auttanut. Rude tiesi varsin hyvin, missä 7th Heaven sijaitsi. Hän löytäisi sinne Tifan seurassa tai ilman. Oli jopa joskus vieraillut baarissa Renon kanssa.

”Cloud on työkeikalla”, Tifa vastasi.

”Voin odottaa.”

Siihen Tifalla ei ollut lisättävää. Hän sulki suunsa ja hidasti askeliaan entisestään. Mitä Turkit halusivat Cloudista? Liittyikö se Rufus Shinraan? Kysymykset eivät nousseet Tifan huulille, vaikka kieppuivat hänen mielessään kuin paraskin pyörremyrsky.

7th Heavenin ovi tuli vastaan aivan liian nopeasti. Tifa kaiveli avaimen laukustaan, sujautti sen lukkoon ja nykäisi oven lopulta auki. Baarin ilmastointi humisi mutta mitään muuta ei kuulunut. Tifa oli vienyt Shelken WRO:n toimistoon juuri ennen ostoksille lähtemistä eikä Denzel tulisi koulusta vielä pariin tuntiin, Cloudista nyt puhumattakaan. Olisi suoranainen ihme, jos hän ilmestyisi ennen iltaa.

”Saanko ostokset? Vien ne takatilaan”, Tifa sanoi ja ojensi kätensä.

”Voin kantaa ne perille asti”, Rude vastasi ja astui lupaa kyselemättä sisään.

Tifa mutisi kiitoksensa ja johdatti heidät baarin halki ovelle, josta pääsi keittiön puolelle. Hän nykäisi auki jääkaapin, jossa säilytettiin kotitaloustarvikkeita. Rude nosti viereiselle pöydälle kassin ja ryhtyi tyhjentämään sen sisältöä. Hän nosti jokaisen tuotteen kassista ja ojensi sen Tifalle kuin olisi suorittanut tärkeää ja mielenkiintoista työtehtävää eikä joutunut kotiapulaiseksi kesken asiansa toimittamisen.
Tifa painoi jääkaapin oven kiinni ja nojasi selkänsä siihen. Rude taitteli ostoskassin siistiin nippuun ja asetti sen pöydälle.

”Ottaisitko jotain juotavaa? Voin keittää kahvia”, Tifa sanoi ja viittasi keittimen suuntaan.

”Kiitos.”

Rude häälyi hetken keskellä keittiötä mutta päätyi lopulta peräseinälle asetetun neljän hengen pöydän ääreen. Ikkuna antoi baarin takapihalle, jossa Denzel säilytti tavallisesti polkupyöräänsä ja Cloud moottoripyöräänsä. Nyt kumpikin oli poissa. Tifa oli yksin. Yksin Ruden kanssa.
Kahvinkeittimen kurlutus sävytti hiljaisuutta. Tifa kaiveli mukit kaapista ja asetti ne tiskille odottamaan.

”Maitoa? Sokeria?” hän kysyi.

”Ei kiitos.”

Tifa nyökkäsi Ruden vastaukselle. Rude tykkäsi siis juoda kahvinsa mustana. Tieto painui mieleen vaistomaisesti, vaikkei Tifa sitä varsinaisesti tarvinnut. Turkit eivät kuuluneet baarin vakiasiakkaisiin, saati Avalanchen ystäväpiiriin. Miksi Tifa edes välitti, miten Rude halusi kahvinsa juoda? Olisi ollut vain parempi kaataa sekaan maitoa kyselemättä, antaa hitusen töykeä vaikutelma ja siten häätää hänet pois sanomatta suoraan, ettei Tifa varsinaisesti kaivannut ketään nurkkiin pyörimään.

Ajatuksistaan huolimatta Tifa kaatoi kahvin mukeihin ja lorautti omaansa maitoa. Hän asetti mukin Ruden eteen ja istui tätä vastapäätä.

”Mitä asiaa sinulla on Cloudille?” hän kysyi.

”Valitettavasti se on salaista.”

”Lähettikö Rufus Shinra sinut?”

”En voi kertoa.”

Eli kyllä. Tifa hörppäsi kahviaan tietämättä, miten jatkaa keskustelua. Asiakkaiden kanssa oli helppo höpistä niitä näitä. Nyt yhtäkkiä hänellä ei ollut sanoja, kun edessä istui Turk, jonka kanssa hän ei ollut juuri ollut tekemisissä, jos ei laskenut niitä kertoja, kun he olivat ottaneet yhteen taistelutilanteissa.

”Käytätkö aina aurinkolaseja?” Tifa kysyi lopulta, kun hiljaisuus alkoi jo pistellä kylkiluiden väliin.

Rude yskähti kahvimukiinsa, laski sen pöydälle ja tarttui laseihinsa. Yhdellä sulavalla liikkeellä hän nosti ne silmiltään, naksautti sangat vasten linssejä ja asetteli lasit pukunsa rintataskuun.

”Anteeksi. Tiedän, että on epäkohteliasta pitää laseja sisällä.”

Ruden silmät olivat syvänruskeat, kauniit suorastaan. Ei sellaisia silmiä odottanut olevan ihmisellä, joka oli työkseen hankkiutunut eroon kiusallisista tapauksista ja siivonnut muiden jälkiä väkivaltaisin keinoin. Miten sellaisen miehen silmistä saattoi välittyä lempeyttä ja lämpöä?

”Joudutko viettämään paljon aikaa näin? Yksinäsi?”

Ruden kysymys hätkähdytti. Tifa nosti kahvimukin huulilleen ja punnitsi vastausta mielessään. Miten hän olisi vastannut, jos Yuffie olisi kysynyt samaa? Entä jos kysyjä olisi ollut Vincent? Tai Shera? Barret ja Cid eivät olisi moista tajunneet tiedustella. Voisiko Rudeen suhtautua samalla tavalla kuin ystävään? Tai edes hyvänpäiväntuttuun?

”Cloudilla on kiireistä töissä”, Tifa sanoi lopulta. ”Mutta en minä yksin ole. Denzel on useimmiten iltapäivisin kotona, jos ei juokse kavereiden kanssa, ja Shelke pitää minulle myös seuraa.”

”Denzel? Se Midgarin orpopoika?”

Tifa nyökkäsi.

”Hän on kotiutunut tänne hyvin. Tuntuu melkein… omalta pojalta.”

Rude nyökkäsi vuorostaan. Tifa pyöritteli mukiaan.

”Minun pitäisi varmaan kohta alkaa laittaa päivällistä. Reeve tuo Shelken takaisin neljän aikoihin, ja Denzelkin tulee silloin koulusta”, hän sanoi.

”Älä anna minun häiritä”, Rude vastasi.

Tifa piti huokauksen sisällään ja keskittyi kahviinsa. Alkoi olla selvää, ettei Rude aikonut poistua ennen kuin näkisi Cloudin. Valitettavasti Cloud ei tullut aina edes yöksi kotiin. Olisi kai pitänyt kertoa se Rudelle, mutta jostain syystä Tifa ei saanut sanoja ulos suustaan. Hänen vatsassaan kävi myllerrys ja lihakset tuntuivat kireiltä. Hyvä, ettei muki tärissyt käsissä.

Rude hörppi kahvia kaikessa rauhassa kuin olisi nautiskellut lakisääteisestä tauostaan kesäkahvilassa. Tifa tyhjensi oman mukinsa, nousi pöydän äärestä. Hän tyrkkäsi mukin tiskikoneeseen ja ryhtyi kaivelemaan ruokatarvikkeita kaapeista. Koko ajan selkäpiissä nyki samalla tavalla kuin silloin, kun kulki maastossa vaarallisessa paikassa ja joutui pelkäämään hyökkäystä. Menneisyys oli jättänyt jälkensä, ja juuri nyt Rude muistutti kaikesta tapahtuneesta.

Kasvis-lihapata ei ollut Denzelin herkkua mutta Shelke söi sitä yllättävän mielellään. Tifa pyöräytti lihat pannulle ja ryhtyi pilkkomaan kasviksia. Veitsen tasainen nakutus yhdistyi seinäkellon tikitykseen ja lihan tirinään muuten hiljaisessa keittiössä. Rude oli pelottavan äänetön, lieneekö ammatillisesta tottumuksesta.

Yhtäkkiä kipu viilsi Tifan vasenta etusormea. Veitsi putosi kolisten lattialle ja porkkananpalat värjäytyivät karmiinilla. Uikahdus karkasi huulilta ja sekoittui tuolin kirskahdukseen. Ennen kuin Tifa edes tajusi, Rude oli siepannut keittiöpyyhkeen ja painanut sen taitettuna hänen sormeaan vasten.

Tummapaahtoisen kahvin ja myskisen partaveden tuoksu kietoutui Tifan ympärille. Lämmin ja karhea käsi piteli kiinni hänen kädestään samalla, kun pyyhe värjäytyi punaiseksi. Kipu sykki sormessa, mutta siitä huolimatta yhtäkkinen lämmön tunne värähti vatsanpohjalla. Tunne, jota tässä tilanteessa ei olisi missään nimessä pitänyt tai edes saanut syntyä.

”Missä sinulla on ensiaputarvikkeet?”

Ruden ääni ui Tifan korvasta sisään, hänen hengityksensä tuntui niskassa. Tifa sai juuri ja juuri kerrottua, että ensiapulaukku oli baarin puolella tiskin alla. Kun Rude marssi ulos keittiöstä, Tifa jäi painamaan pyyhettä vasten sormeaan ja mietti, milloin oli viimeksi ollut yhtä lähellä ketään. Yuffieta hän oli halannut muutama viikko sitten, mutta muuten… Noh, olivathan he Cloudin kanssa ehkä viime kuussa…

”Haava kannattaa huuhtoa puhtaalla vedellä”, Rude sanoi ja ilmestyi takaisin Tifan vierelle.

Kun Tifa ei saanut sanaa suustaan, Rude tarttui hänen käteensä ja poisti pyyhkeen haavan päältä. Haavaa ei erottanut kunnolla veren keskeltä, mutta Ruden otteet olivat varmoja, kun hän avasi tiskialtaan hanan ja ohjasi Tifan käden veden alle. Tifa ei kyennyt irrottamaan katsetta sormesta, josta veri pyyhkiytyi veden mukana viemäriin. Viileys sai kivun sykkeen laantumaan.

Rude painoi hanan kiinni ja kohotti Tifan kättä. Hän taputteli haavan kuivaksi pyyhkeen puhtaalla osalla ennen kuin ryhtyi sitomaan sormea.

”Haava on siisti eikä näytä kovin syvältä”, hän sanoi. ”Arvioisin, ettei tikkejä tarvita, mutta jos se alkaa vaivata, kannattaa käydä näyttämässä sitä lääkärille.”

Siinä oli varmasti pisin kommentti, jonka Tifa oli koskaan Ruden suusta kuullut. Karhean käden ote irtosi hänen sormistaan vasta, kun vasen etusormi oli siistissä ja huolellisessa paketissa.

”Kun haava on umpeutunut, hoidon voi tietysti viimeistellä parannusmaterialla”, Rude jatkoi. ”Shinran linjaus kuitenkin on, että materian ei-välttämätöntä käyttöä vähennetään mahdollisimman paljon luonnonsuojelullisista syistä.”

”Enköhän minä selviä ilman materian käyttöä”, Tifa vastasi.

Shinra-yhtiö siis todella ajatteli nykyisin luonnonsuojelua. Rude ajatteli luonnonsuojelua. Siinä oli jotain… rauhoittavaa? Olihan Reeven kanssa ollut puhetta, että Shinran linja asioihin oli muuttunut. Ehkä Tifa oli jopa nähnyt siitä jopa itse viitteitä, mutta vasta nyt tässä hetkessä muutos tuntui konkreettisemmalta.

Rude tarttui Tifaa hartioista ja työnsi hänet istumaan. Hän poimi veitsen lattialta ja pesi sen Tifan katsellessa. Veriset porkkanat päätyivät roskikseen, ja Rude pilkkoi jäljellä olevat kasvikset pataan. Lihoja hän tyrkki lastalla ja kiepsautti nekin lopulta pataan.

”Mitä muuta tähän tulee?” hän kysyi, eikä Tifa ollut enää varma, mitä oli tekeillä.

Tällaista ei vain tapahtunut.

Tifa luetteli ainesosat ja katseli, kun Rude oikeasti kaivoi kaiken esille, lisäsi pataan ja tyrkkäsi lopulta padan uuniin kuin olisi tottunut puuhastelemaan puolituttujen keittiössä. Tarkoittiko tämä, että Tifan täytyisi pyytää häntä jäämään päivälliselle?

Denzel pyöritteli ruokaa lautasellaan eikä Shelkellekään näyttänyt nyt maistuvan. Tifa yritti olla välittämättä ja keskittyi omaan annokseensa samalla, kun kävi mielessään läpi, mitä illan aikana oli odotettavissa. Baari avautuisi kuudelta, ja sen jälkeen kiirettä riittäisi. Denzel oli saatava tekemään läksyt sitä ennen, ja olisi hyvä ehtiä hetki jutella Shelken kanssa, jotta tämä kotiutuisi perheeseen paremmin. Oli niin vaikea yrittää kasvattaa 19-vuotiasta nuorta naista, joka oli vangittuna 9-vuotiaan kehoon ja jonka mieli oli todennäköisesti kärsinyt Deepgroundin julman kohtelun vuoksi. Tifa ei edes kyennyt ymmärtämään, mitä Shelken päässä liikkui.

”Kuka se oli se tyyppi, joka oli täällä pari päivää sitten?” Denzel kysyi yllättäen ja nosti katseensa lautasesta. Silmät tapittivat suoraan Tifaan.

”Eräs tuttava vain”, Tifa vastasi.

Denzel oli pyyhältänyt kotiin juuri, kun Rude oli onkinut pataruoan uunista. Tuolloin poika oli vain vilkaissut Rudea ja kadonnut yläkertaan samalla, kun oli ilmoittanut, ettei ollut nälkäinen. Minä tahansa muuna päivänä Tifa olisi vaatinut häntä syömään, mutta silloin hän oli antanut olla. Lopulta hän oli syönyt Ruden kanssa kahdestaan, koska Shelken makotankkikäynti oli venähtänyt ja Reeve oli tuonut tämän vasta illalla kotiin. Cloud ei ollut ilmestynyt edes yöksi, ja Rude oli poistunut paikalta notkuttuaan baarissa iltakymmeneen.

Nyt Cloud kuitenkin istui pöydässä ja kääntyi myös katsomaan Tifaa. Hänen silmänsä osuivat jälleen paketoituun sormeen, josta hän oli jopa kysynyt saavuttuaan kotiin. Tuolloin Tifa oli kuitannut olleensa huolimaton, eikä asiasta ollut keskusteltu enempää. Vasta nyt Tifa tajusi, että hänen olisi varmaan pitänyt mainita Cloudille siitä, että Rude oli odottanut tätä koko illan.

”Se oli Rude”, Tifa sanoi Cloudille. ”Hänellä oli sinulle jotain asiaa ja hän odotti täällä kymmeneen asti…”

Cloudin katse liimautui yhä tiiviimmin Tifan sormeen.

”Hänkö…?” Cloud jätti kysymyksen lopun lausumatta.

”Leikkasin sormeeni, ja Rude auttoi sidetarpeiden kanssa”, Tifa vastasi.

Cloudin koko olemus rentoutui silmissä, ja hän ryhtyi jälleen syömään annostaan. Denzel seurasi keskustelu kiinnostuneempana kuin olisi ollut tarpeen, mutta Shelke näytti jälleen uppoutuneen omaan maailmaansa.

”Etkö ole kiinnostunut, miksi hän odotti sinua?” Tifa kysyi.

Cloud kohautti olkapäitään.

”Tiedän jo. Reno kertoi eilen Shinran terveiset.”

”Ja?”

”Se on salassa pidettävä juttu.”

Niinhän Rudekin oli sanonut, mutta nyt kireys hiipi Tifan ohimoille. Välillä vaikutti siltä, että Cloudin kanssa joka ikinen asia oli salassa pidettävä juttu. Tieto piti kaivaa hohtimilla ulos. Jos Tifa muisti oikein, ennen Aerithin kuolemaa oli ollut toisin. Toki Cloudin taustalla ongelmat olivat odotettavia, mutta kuinka paljon salailua ja kyräilyä oli liikaa? Tifa olisi antanut paljon, jos olisi saanut takaisin sen Cloudin, joka osasi välillä vitsailla ja heittää sarkastisia kommentteja. Toisinaan hän näki siitä Cloudista väläyksiä muttei koskaan saanut kunnollista otetta.

”Niin kuin miksi salassa pidettävä?” Denzel kysyi.

”Sinun pitäisi syödä ruokasi”, Tifa sanoi hänelle ja osoitti lautasta, jolta ei ollut vielä hävinnyt ainuttakaan perunaa. Ihan kuin olisi kolmevuotiaan kanssa vääntänyt asiasta, vaikka Denzel oli lähempänä esiteini-ikää kuin uhmaikää. Vai olivatko nuo kaksi sama asia?

”Ei ole nälkä”, Denzel vastasi.

Tifa huokaisi. Kaipa Denzel sitten itse tiesi. Kunhan ei menisi illalla tonkimaan keksejä kaapista. Jotenkin Tifa ei ollut osannut kuvitella elämäänsä tällaiseksi vielä muutama vuosi sitten. Hän pyöri ympyrässä, jonka muodostivat baari, lapsista huolehtiminen – jos Shelkeä saattoi sanoa lapseksi – ja Cloudin odottaminen kotiin.

Denzel nousi pöydästä ja jätti lautasensa paikoilleen. Ennen kuin Tifa edes ehti avata suutaan, hän oli jo kadonnut yläkertaan.

”Sinäkin voisit joskus sanoa Denzelille jotain”, Tifa sanoi Cloudille.

”Ei se mitään auta.”

”Voisi auttaa. Ehkä Denzel kaipaa miehen näkemystä ja tukea elämäänsä. Minä en sitä pysty antamaan, vaikka kuinka haluaisin.”

”En minä ole mikään lasten kasvattaja. Eikö se riitä, että yritän hankkia meille kaikille elantoa?”

”Hankinhan minäkin pyörittämällä baaria.”

”Mutta sinä hallitset nämä jutut muutenkin paremmin.”

Tifa ei sanonut enempää. Ympyrää. Kaikki pyöri ympyrää. Elämä oli yksi suuri kehä, josta ei päässyt irrottautumaan. Entä jos vain yksinkertaisesti pysähtyisi? Lakkaisi välittämästä ja antaisi Cloudin vetäytyä, Denzelin olla syömättä ja Shelken uppoutua haaveisiin? Ei kai Tifan ollut pakko olla se, joka piti korttitaloa pystyssä, jos kukaan muu ei suostunut yrittämään.

Tifa nousi pöydästä ja kippasi Denzelin ruoan pois omansa kera. Hän pyyhkäisi kätensä esiliinaan ennen kuin ripusti vaatteen naulaan ja marssi baarin puolelle järjestelemään pulloja. Ei niitä olisi tarvinnut, mutta oli helpompaa tehdä jotain kuin jumittaa toimettomana.

Cloud ilmestyi pian keittiöstä baarin puolelle, haahuili hetken ja jäi istumaan yhteen pöydistä. Shelke vaelsi viimeisenä esille.

”Vincent Valentine”, hän sanoi yhtäkkiä.

”Mitä Vincentistä?” Tifa kysyi.

”Vincent Valentine on ikkunan takana.”

Tifa käänsi katseensa ikkunaan ja huomasi Shelken olevan oikeassa. Vincent heilautti kättään, ja Tifa kiirehti avaamaan yhä lukossa olevan oven. Vincentiä ei ollut näkynyt kovin usein viime aikoina. Tifa epäili, että Shelke oli osasyyllinen, sillä hän tuijotti Vincentiä kaiken aikaa kummallisen haaveileva ilme kasvoillaan. Ehkä siitäkin asiasta olisi pitänyt huolestua enemmän, mutta Tifa ei vain jaksanut tarttua aivan kaikkeen. Kai se riitti, että osallistui maailman pelastamiseen kolmesti?

Tifa tervehti Vincentiä ja päästi hänet sisälle. Cloud nyökkäsi nurkkapöydästään, jonne Vincent suuntasi askeleensa. Tifa kävi hakemassa kahvia kaikille ja päätti istua miesten seuraan, vaikka juuri nyt hänen olisi tehnyt mieli ravistella Cloudia.

”Miten sinulla menee?” Tifa kysyi ja laski kahvimukin Vincentin eteen. ”Oletko saanut asuntosi kuntoon Kalmissa?”

”Se alkaa jo näyttää paremmalta. Säästyin lopulta aika vähällä, kun ottaa huomioon, missä kunnossa monet muut rakennukset ovat”, Vincent sanoi.

”Toivottavasti mitään samanlaista ei tapahdu enää koskaan”, Tifa sanoi. Hänen oli myönnettävä, että Deepground-tapaus oli nostanut hänen ihokarvansa pystyyn, vaikka hän oli lopulta sekaantunut siihen niin vähän kuin suinkin. Kuinka monta kertaa vielä Shinran kellareista kaivautuisi esiin jotain karmeuksia? Ihmiset olisivat halunneet vain elää normaalia elämää, mutta yhä uudestaan maailma heidän ympärillään uhkasi tuhoutua Shinran tekojen vuoksi. Milloin kaikki päättyisi?

”Miten teillä menee?” Vincent kysyi.

Cloud kohautti olkapäitään ja yritti vajota omaan kahviinsa. Tifa pakotti hymyn kasvoilleen ja ryhtyi kertomaan Denzelin koulumenestyksestä ja siitä, miten kovasti poika jo odotti lomaa. Shelkestä Tifa ei maininnut, mutta hän tunsi, kuinka tämän katse oli takertunut pöydän ääressä istuvan Vincentin selkämykseen.

”Mitä kädellesi on tapahtunut?” Vincent kysyi, kun Tifa viittasi ympärilleen kesken selityksen.

”Leikkasin vahingossa sormeen, ei se iso juttu ollut.”

”Onneksi Rude oli paikalla auttamassa”, Cloud sanoi.

”Niinpä!” Tifa sanoi. ”Olisi ollut melkoisen hankalaa hoitaa kaikki kotityöt ihan yksin.” Hän ei voinut mitään piikille, joka ääneen hiipi vaistomaisesti. Cloudin ilme happani pari astetta, mutta hän ei sanonut mitään.

”Miksi Rude täällä oli?” Vincent kysyi ja vilkaisi vuoron perään Tifasta Cloudiin.

”Se on kuulemma salassa pidettävää”, Tifa vastasi.

”Hemmetti, Tifa! En minä voi sille mitään, etten voi laverrella työasioista”, Cloud sanoi.

Vincent nojautui pöydässä taaksepäin ja siemaili kahviaan sen näköisenä, että katui jo koko vierailua.  Tifa nappasi oman mukinsa ja nousi pöydän äärestä.

”Minun täytyy valmistella baarin avaamista, joten jätän teidät juttelemaan”, hän sanoi ja kiirehti pois paikalta. Hän oli melkein järjestänyt kohtauksen Vincentin edessä. Sellainen ei ollut hänen tapaistaan, ja nyt vatsassa kiemurteli jotain limaista. Cloudin kanssa tarvitsi kärsivällisyyttä. Hänelle piti antaa aikaa toipua kaikesta. Denzelille piti antaa aikaa selvitä kapinahengestään ja myös Shelke tarvitsi aikaa.

Aikaa juosta ympyrässä. Tifa halusi joko pysähtyä tai syöksyä eteenpäin. Hän oli niin väsynyt, niin kyllästynyt. Miksei kukaan koskaan kysynyt, mitä hän tarvitsisi?

Ei, nämä ajatukset olivat itsekkäitä. Ei Cloud ollut tarkoituksella hankala, häntä piti ymmärtää. Tifa vaati kohtuuttomia, kun yritti painostaa Cloudia etenemään asioissa. Kaikki tapahtuisi ajallaan ja asiat järjestyisivät vielä. Sitä paitsi ei Cloud ollut vastuussa Tifan onnesta vaan hänen oli vain huolehdittava itsestään… Heti kun hän oli huolehtinut siitä, että baarissa oli kaikki kohdallaan ja asiat sujuisivat.


Ilta oli kiireinen, kuten perjantait aina. Tifa tarjoili tuopin toisensa perään ja yritti muistaa annostella jokaisen mukana muutaman kivan kommentin kyseiselle asiakkaalle. Ehkä helpommallakin olisi voinut päästä. Jos vaikka palkkaisi yhden työntekijän, voisi pitää useamman vapaaillan viikossa ja viettää enemmän aikaa ystävien kanssa.

”Tifa?”

Cloud ilmestyi baaritiskille kännykkä kädessään. Hänen ilmettään oli jälleen lähes mahdotonta lukea, mutta Tifa päätti, ettei tällä kertaa edes yrittäisi. Hän antaisi tilaa ja ymmärtäisi, eihän tässä mikään kiire ollut.

”Minun täytyy… Tuli kiireinen työkeikka”, Cloud sanoi. ”Denzel tuli äsken ja meni huoneeseensa. Shelkekin lähti yläkertaan heti, kun Vincent poistui.”

”Hyvä on”, Tifa vastasi. ”Nähdään, kun ehdit kotiin.”

Cloud nyökkäsi ja suuntasi askeleensa ovelle. Hän vilkaisi vielä taakseen ennen kuin livahti Edgen pimenevään iltayöhön. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin moottoripyörä hörähti käyntiin ja katosi ties minne. Salassa pidettävä työkeikka. Taas kerran. Jossakin paikassa, jota Cloud ei vaivautunut mainitsemaan. Varmasti siihen oli kuitenkin hyvä syy, eikä Cloud tahallaan ollut hankala. Hän ei vain voinut laverrella työasioistaan, kuten oli itsekin sanonut.

Nuori nainen baaritiskin toisessa päässä heilautti Tifalle kättään. Tifa kiirehti naisen luokse ja oli jo onkimassa tuopin esille, kun tämä puisteli päätään.

”Olen uusi täällä ja etsin töitä”, nainen sanoi. ”Olen asunut aiemmin Junonissa ja työskennellyt baarissa, joten ajattelin…”

Tifa räpäytti silmiään. Oliko itse planeetta kuullut hänet?

”Marie”, nuori nainen esitteli itsensä ja ojensi Tifalle ansioluetteloaan tiskin ylitse. Tifa tarttui siihen mutta jaksoi hädin tuskin silmäillä tekstiä. Jos naisella oli edes vähän kokemusta, se riitti kyllä.

”Koska pystyt aloittamaan?” hän kysyi.

”Koska tahansa. Näyttää siltä, että sinä olisit sairausloman tarpeessa”, Marie vastasi.

”Tervetuloa!” Tifa sanoi, ja tällä kertaa aito hymy kapusi hänen huulilleen. ”Pärjään kyllä, mutta voisin kieltämättä pitää pienen tauon.”

Neuvottuaan Marielle, mistä mikäkin löytyi, Tifa karkasi hetkeksi keittiön puolelle ja nojasi selkänsä jääkaapin oveen. Hän ei voinut uskoa tuuriaan. Kenties Marien ilmestyminen oli ollut lahja kärsivällisyydestä, siitä että hän oli sinnikkäästi pyristellyt eteenpäin kaikista vaikeuksista huolimatta. Tästä voisi alkaa uusi, hieman helpompi arki, jos Marie osoittautuisi hyväksi työntekijäksi.

Kauaa Tifa ei ehtinyt keittiössä oleskella, kun Marie jo kurkisti ovesta sisään. Tifa suoristautui ja otti kysyvän ilmeen kasvoilleen.

”Täällä on joku, joka kysyy sinua”, Marie sanoi. ”Ilmoitin kyllä, että olet tauolla, mutta… se tyyppi on aika pelottava.”

Viimeiset sanat olivat pelkkä kuiskaus, ja kylmät väreet kirmasivat pitkin Tifan ihoa. Hän suoristautui ja seurasi Marieta takaisin baarin puolelle. Se siitä, että hän olisi saanut hetken hengähdystauon.

Marie livahti takaisin tiskin taakse, sillä asiakasmäärät eivät olleet ehtineet vähentyä. Tifa ei kuitenkaan huomannut ketään muuta kuin oven suussa seisoskelevan Ruden. Miksi tämä oli taas ilmestynyt paikalle?

Tifa pakotti huokauksen alas kurkustaan ja asteli baarin poikki Ruden luokse. Mies tarttui aurinkolaseihinsa ja työnsi ne taas takkinsa etutaskuun niin näppärästi, että elettä tuskin ehti rekisteröidä.

”Cloud ei ole taaskaan paikalla”, Tifa sanoi.

”Tiedän.”

Tifa olisi halunnut kysyä, mistä Rude sen tiesi, mutta jälleen sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa. Katse keskittyi silmiin, joiden lämpöön hän oli havahtunut vain muutama päivä sitten. Ehkä Rude sen takia käytti aurinkolaseja jatkuvasti. Oli vaikea pitää uhkana miestä, jolla oli noin lempeä katse.

”Miten kätesi jaksaa?” Rude kysyi ja raotti samalla 7th Heavenin ovea kuin olisi ollut lähdössä saman tien pois.

Vaistomaisesti Tifa seurasi Rudea terassille. Hän jäi nojaamaan kaiteeseen ja kohotti vasemman kätensä.

”Roikkuu yhä mukana. Kiitos vielä avusta”, hän sanoi.

Rude vaihtoi painoa jalalta toiselle ja siveli kaljuaan. Poissa oli se itsevarma salaisen palvelun työntekijä, jonka Tifa oli tottunut näkemään. Jos Cloud oli muuttunut entistä sulkeutuneemmaksi jörrikäksi, oli myös Rude kokenut erikoisen muutoksen.

”Cloud on sitten paljon pois kotoa?” Rude kysyi.

”Hänellä riittää töitä”, Tifa vastasi. Hänen oli tarkoitus lopettaa siihen, mutta Ruden kasvoilla oli vilpitön ilme. Kenties se oli silkkaa teeskentelyä – vaikka Tifa ei keksinyt syytä moiseen – mutta jokin tuossa lämpöisessä katseessa sai hänen kielensä laulamaan juuri sillä hetkellä. Yhtäkkiä hän kertoi, kuinka Cloud oli aivan liikaa poissa, kuinka Denzel oli välillä hankala ja kuinka Shelke vähän liikaa. Tifa olisi mielellään nähnyt Yuffieta ja Sheraa useammin, mutta mahdollisuuksia oli vähän.

”Denzel on sen verran iso poika, että pärjää Shelken kanssa kotona muutaman tunnin illassa silloin tällöin”, Rude sanoi. ”Ja onhan sinulla päivällä aikaa.”

”On, mutta Yuffie ja Shera ovat omissa töissään…”

Rude nyökkäsi. ”Ymmärrän.”

Tifa ei ollut lainkaan varma, että Rude todella ymmärsi, mutta olisi ollut epäkohteliasta sanoa niin. Sen sijaan hän pyysi anteeksi, että oli avautunut tilanteestaan. Eiväthän he olleet ystäviä, tuttuja vain, jos sitäkään. Entisiä vihollisia.

”Haluatko joskus lähteä kahville?” Rude kysyi.

Tifa säpsähti ja katsoi miestä tarkemmin. Rude perääntyi puoli askelta.

”Kuulostaa vain siltä, että kaipaat seuraa ja kuuntelevaa korvaa. Ei muuten. Päiväsaikaan.”

”Eikö sinulla ole töitä?”

”Rufus on melko joustava työaikojen suhteen.”

Tifa vilkuili Rudea mutta käänsi sitten katseensa terassin lattiaan. Kuinka paha olisi, jos hän ottaisi hieman omaa aikaa? Toki tarjous tuli erikoisesta suunnasta, mutta ehkä tämä oli merkki. Samalla tavalla kuin Marien ilmestymisen täytyi olla merkki. Oli aika ottaa askelia uuteen suuntaan. Avata ovi uusille ystävyyksille.

”Maanantaina”, Tifa vastasi.