Ficcikirjasto

Tifan vatsaa väänsi, kun hän jätti Shelken 7th Heaveniin maanantaina. Denzel oli jo muutama tunti aiemmin lähtenyt kouluun, Cloud oli ollut sunnuntai-illasta asti työkeikalla. Olisi ollut siis erinomainen tilaisuus viettää aikaa Shelken kanssa ja yrittää auttaa tyttöä eteenpäin elämässään. Sen sijaan Tifa käveli kohti syrjäistä kahvilaa, jonne oli sopinut tapaamisen Ruden kanssa.

Tapaamisen, josta Tifa ei ollut maininnut kenellekään. Ei edes Yuffielle, joka oli piipahtanut baarissa lauantai-iltana. Ei sillä, että Tifa olisi juuri ehtinyt kertoilla omia kuulumisiaan väliin, kun Yuffie oli selostanut pestistään WRO:n tiedusteluosaston päällikkönä. Häntä ei näyttänyt haittaavan se, että osastolla oli töissä hänen lisäkseen vain yksi tietokoneasiantuntija, jonka nimi ei ollut jäänyt Tifan mieleen. Yuffien mukaan miehen sotkuinen tukka toi mieleen Cloudin mutta muuten noilla kahdella ei ollut mitään yhteistä.

Cloudin ajatteleminen aiheutti uuden kouraisun vatsanpohjassa. Tifa ei ollut kertonut tapaamisesta hänellekään. Olisi varmaan pitänyt, mutta eipä Cloud edes kysynyt, mihin hän aikansa käytti silloin, kun tämä ei ollut kotona. Sitä paitsi Cloud olisi voinut syyttä suotta pahastua Ruden tapaamisesta. Mitään syytähän asiasta ei ollut hermostua, koska kyseessä oli vain…

Tifa puisteli päätään. Mistä tässä oli kyse? Olivatko he ystäviä? Varmasti nyt oli hyvä hetki haudata vanhat kaunat. Juuri sitä hän oli menossa tekemään. Hän kääntäisi uuden lehden elämässään ja toivottaisi myös Turkit osaksi sitä. Avalanche oli jo tehnyt yhteistyötä Turkien kanssa, mutta välejä olivat hiertäneet aiemmat tapahtumat. Ehkä nyt kaiken voisi puhua selväksi ja katsoa asioita uusin silmin.

Tapaamisessa ei siis ollut kerrassaan mitään epäilyttävää. Tifan oli turha kantaa siitä huonoa omaatuntoa. Hän vain loi uusia suhteita ja parantaisi siten Avalanchen asemaa Edgessä. Cloud ymmärtäisi kyllä, kun Tifa kertoisi hänelle myöhemmin. Ehkä jopa silloin, kun Cloud tulisi seuraavan kerran kotiin. Kyllä, se olisi hyvä ajankohta. Tifa vain mainitsisi asian ohimennen ja sitten kaikki olisi selvää.

Rude seisoi kahvilan edessä odottamassa aurinkolasit silmillä, totta kai. Tifa veti syvään henkeä, puristi hetkeksi kätensä nyrkkiin ja vapautti sitten sormet. Ihan rennosti nyt. Kaikki oli hyvin. Rude oli ehkä vuosia sitten napauttanut häneltä tajun kankaalle, mutta tilanne oli tänään toinen. Ajat muuttuneet ja niin edelleen.

”Hei!” Tifa sanoi.

Rude kääntyi katsomaan Tifaa. Huulet nytkähtivät. Oliko tuo hymy? Tifan odottaessa Rude nosti jälleen lasit pois ja katsoi suoraan silmiin. Vatsanpohjalle valui lämmintä kiisseliä. Koska Cloud oli viimeksi katsonut Tifaa tuolla tavoin? Rehellisesti ja suoraan.

”Hei Tifa”, Rude vastasi.

”Jouduitko odottamaan pitkään?”

”Tulin juuri.”

Tifa hymyili ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän sipaisi tummanruskean suortuvan korvansa taakse. Vatsassa oli edelleen jotain lämmintä, ja iho kihelmöi. Aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, mutta hänen käsivartensa uhkasivat nousta nyppylöille.

”Pitäisikö meidän mennä sisälle?” hän kysyi, kun hiljaisuus alkoi venyä pitkäksi.

”Aivan.”

Ruden vastaus oli pelkkä töksäytys, mutta äänensävy siveli korvia kuin kepeä kosketus. Se säteili keväisen päivänpaahteen lämpöä. Rude tarttui kahvilan ovenkahvaan ja nykäisi oven auki. Tifa puolittain odotti hänen marssivan ensimmäisenä sisään, mutta sen sijaan hän astui sivummalle ja päästi Tifan edelleen. Herrasmies ja Turk eivät Tifan mielessä mahtuneet samaan lauseeseen, mutta kenties hänen oli aika päivittää käsityksiään. Sitä vartenhan hän oli tänne tullutkin.

Paikka ei ollut erityisen hieno. Se oli niitä kahviloita, joissa ei koskaan tarjoiltu pöytiin, mutta Tifa oli valinnut sen, koska se oli tuttu ja turvallinen. Nyt kun tiskin takana seisova tyttö silmäili Rudea selkeän pelokkaasti, hän katui valintaansa. Toivoa saattoi, ettei huhumylly lähtisi pyörimään väärään suuntaan.

Tytön ääni värisi, kun hän kysyi tilausta. Rude kääntyi katsomaan Tifaa, jonka vatsaa nipisteli. Mikä tuossa katseessa oikein oli? Ehkä olisi pitänyt sanoa Rudelle, että aurinkolasien käyttö oli sittenkin erittäin okei.

”Mitä sinä haluaisit, Tifa?” Rude kysyi.

”Tuota… ottaisin ison latten”, Tifa sanoi, ja sai Rudelta nyökkäyksen.

”Iso latte, tuplaespresso ja kaksi palaa talon omenapiirakkaa vaniljajäätelöllä.”

Kun tyttö alkoi tärisevin käsin valmistaa tilausta, Tifa tarttui laukkuunsa ja oli jo näpräämässä sen auki. Homma sujui hankalasti paketoidun sormen kanssa. Olisi pitänyt valita jokin toinen veska, mutta nyt oli myöhäistä katua. Hän ei ehtinyt ujuttaa lompakkoaan ulos, kun lämpöinen käsi laskeutui hänen omansa päälle.

Tifa hädin tuskin uskalsi kohottaa katsettaan. Odottamaton kuumotus kipusi poskille kuin tilanteessa olisi ollut jotain sopimatonta. Hänen teki mieli nykäistä kätensä kauemmas, mutta jokin sai hänet pysyttelemään paikoillaan.

”Minä kutsuin sinut, joten maksan myös”, Rude sanoi ja irrotti otteensa.

Tifa yritti vetää henkeä mahdollisimman äänettömästi ja tyytyi nyökkäämään vastaukseksi.

”Minä maksan sitten seuraavalla kerralla”, hän huomasi sanovansa ja olisi voinut saman tien läimäistä itseään. Tuohan oli käytännössä lupaus toisesta tapaamisesta.

”Katsotaan sitä sitten”, Rude sanoi ja vilautti luottokorttiaan kahvilan maksupäätteelle. Hän nosti tarjottimen, jolle tarjoilija oli saanut kasattua tilauksen, ja lähti kuljettamaan sitä kahvilan syrjäisimpään nurkkaan.

Tifa olisi ehkä istunut mieluummin ikkunan viereen auringonvaloon mutta hän seurasi Ruden perässä nurkkaukseen, joka oli katseilta suojassa isojen ruukkukasvien ansiosta. Paikalliset teinit kutsuivat sitä kuhertelunurkaksi, mutta Rude ei tainnut tietää sitä. Toivottavasti ei tiennyt!

Rude laski tarjottimen pöydälle ja veti Tifalle tuolin. Tifa ei voinut muuta kuin istua ja hetkeä myöhemmin hänen eteensä oli nostettu latte ja omenapiirakka, jonka päällä vaniljajäätelö suli. Hän tuijotti tovin, kuinka se valui pitkin piirakkaa ja kohti lautasen reunoja. Jos Rude jatkaisi samalla tavalla, Tifa muuttuisi tuoksi jäätelöksi. Koska Cloud availi ovia tai veti tuolin istuttavaksi? Ruokaostoksista Cloud sentään maksoi säännöllisesti muttei vienyt koskaan ulos syömään tai edes kahville.

Jälleen Tifa halusi läpsäyttää itseään. Oli epäreilua verrata Cloudia Rudeen. Kyse oli aivan erilaisesta ihmissuhteesta. Cloudin kanssa oli ehkä nyt vähän vaikeaa, mutta asiat muuttuisivat, kun niille antoi aikaa. Rude oli kohtelias, koska halusi jostain syystä parantaa välejään Avalancheen, sillä siitähän tässä tapaamisessa oli kyse.

”Onko kotona mennyt yhtään paremmin?” Rude kysyi.

Tifa pyöritteli lusikkaa lattessaan ja nojasi selkänsä vasten tuolia. Tässä nurkkauksessa oli hämärää, vaikka ulkona oli kirkasta. Katosta roikkuvasta lampusta virtasi kellertävää valoa, mutta sekin oli säädetty himmeäksi.

”Aika samalla tavalla kuin perjantainakin”, Tifa vastasi, ja huokaus purkautui hänen huuliltaan ennen kuin hän ehti estää itseään.

”Tuo ei kuulosta hyvältä.”

”Anteeksi. Ei ole minun tapaistani tällainen…”

”Tarkoitin vain, että voit puhua siitä, jos haluat.”

Ruden katse oli vilpitön. Mutta oliko se esitystä? Turkit varmasti opettelivat pitämään ilmeensä kurissa oli tilanne mikä hyvänsä. Pitäisi ehkä joskus uskaltautua kysymään Vincentiltä heidän koulutuksestaan, vaikka mies ei mieluusti puhunut menneisyydestään. Yhtäkkiä Tifa oli kuitenkin erittäin utelias. Hän tajusi, miten vähän tiesi Turkeista.

”Denzel haluaisi käyttää kaiken ajan videopeleihin ja kavereiden kanssa ulkoiluun. Olen yrittänyt saada häntä kuriin, mutta hän ei kuuntele minua”, Tifa sanoi. ”Puhuin siitä Cloudille, mutta hän ei kuuntele sen enempää. Välttelee suorastaan. Se turhauttaa minua joskus todella paljon, vaikka ymmärränhän minä, että hänellä on hankalaa itsensä kanssa. Hän ei ole vieläkään toipunut siitä, mitä Aerithille tapahtui, saati Sephirothin paluusta. Tunnen hänen varjonsa, mutten voi mitään sille, että haluaisin tulla nähdyksi ja kuulluksi…”

”Se, mitä tapahtui Aerithille oli kamala tragedia”, Rude sanoi. ”Me kaikki välitimme hänestä syvästi.”

Tifa kohotti katseensa lattestaan. Nyt Ruden silmissä häivähti tunne, suru, jos Tifa tulkitsi oikein.

”Te jahtasitte häntä. Tseng sieppasi hänet”, hän ei voinut olla sanomatta.

”Joskus joutuu tekemään työkseen asioita, jotka sotivat omaa moraalia vastaan. Valintamme eivät aina ole omiamme.”

”Entä nyt? Ovatko valintasi nyt omiasi?”

”Ehkä, mutten voi tehdä päätöksiä yksin”, Rude sanoi ja tarttui lusikkaan. Hän lohkaisi palan omasta omenapiirakastaan ja metsästi sekaan jäätelöä. ”Tarkoitin kuitenkin sanoa, että vaikka Aerithin kuolema oli kamala tragedia, joka jätti jälkensä meihin kaikkiin, emme saa jäädä sen vangeiksi.”

”Toivoisin, että myös Cloud näkisi asian noin.”

Tifa seurasi Ruden esimerkkiä ja maistoi omaa piirakkaansa. Vaikka hän oli käynyt Sheran kanssa tässä samaisessa kahvilassa, hän ei ollut koskaan syönyt täällä mitään. Omenan, kanelin ja vaniljajäätelön yhdistelmä levisi kielelle ja suli suuhun. Juuri sopivan täyteläistä, kylmää ja lämmintä yhtä aikaa. Elämän maku.

”Hän ei taida ymmärtää, mitä menettää, jos vain rypee menneisyydessä.”

”Sanopa muuta. Joskus epäilen, että jaksamiseni loppuu. Kuinka kauan minun pitää odottaa, että hän toipuu ja voimme elää normaalia elämää?”

Rudelle oli helppo puhua, vaikka pelkkä ajatuskin tuntui naurettavalta. Vuodattaa nyt tuntojaan Turkille kuin parhaalle ystävälle. Mutta Rude nojasi kyynärpäänsä pöytään ja keskittyi kuuntelemaan, vaikka siemaili samalla kahvia ja nautti omenapiirakkaa. Hän ei näprännyt puhelintaan kuin Yuffie tai selittänyt uusimmasta projektistaan väliin samalla tavalla kuin Shera. Tifa rakasti ystäviään, mutta joskus hänestä tuntui, että hän oli ainoa, joka vaivautui kuuntelemaan muita.

”Millaista se normaali elämä olisi?” Rude kysyi.

Tifa laski lusikan lautasen reunalle ja pysähtyi pohtimaan. Hänen mieleensä maalautui kuva pienestä asunnosta, joka ei ollut baarin yläkerrassa vaan oikea koti. Makuuhuoneesta, jossa oli sänkyjä kahden sijasta yksi. Ehkä myös huone Denzelille sekä lapselle, yhteiselle, ei vain sijaishuollossa olevalle. Totta kai Tifa rakasti Denzeliä, mutta jonain päivänä hän halusi ainakin yhden oman lapsen rakastamansa miehen kanssa. He eläisivät tavallista arkea. Kävisivät töissä, laittaisivat ruokaa, riitelisivät joskus ja sopisivat jälleen. Tifa johtaisi 7th Heavenia muttei tekisi enää kaikkia iltavuoroja vaan huolehtisi enemmänkin kirjanpidosta ja juoksevista asioista.

”Mikä estää sinua saamasta kaikkea tuota?” Rude kysyi.

Tifa tarttui jälleen lusikkaan ja pyöritteli sitä sormissaan. Hän lohkaisi palan piirakasta ja tunki sen suuhunsa. Niin, mikä häntä esti?

”Ei Cloud ole valmis siihen. 7th Heaven tuottaa niin hyvin, että pystyin palkkaamaan työntekijän, olin pohtinut sitä jo hetken, mutta ei meillä ole varaa erilliseen kotiin”, Tifa sanoi. Sitä paitsi Cloud oli täysin tyytyväinen nykyiseen järjestelyyn, jossa hän marhasi pitkin maailmaa pakettien kanssa, ja Tifa työskenteli baarissa, pyöritti yksin arkea. Cloud oli jopa kerran sanonut, ettei kaivannut elämäänsä muutoksia vaan kaikki oli hyvin juuri näin. Silloin, kun Tifa oli saanut hänestä mielipiteen kiskottua ulos.

”Aiotko odottaa loppuikäsi, että Strife on valmis toteuttamaan unelmasi vai pitäisikö sinun ottaa itse niistä vastuu?” Rude kysyi.

Jälleen kerran Tifa säpsähti. Sitä sattui Ruden seurassa hälyttävän usein siihen nähden, että tämä oli heidän kolmas tapaamisensa kahden kesken. Valitettavasti Rude oli myös oikeassa. Ei Tifa voinut sälyttää omia toiveitaan Cloudin hartioille, sellainen oli epäreilua. Aikuinen otti vastuun omasta elämästään, eli parisuhteessa tai ei. Toisaalta oli myös itsekästä vaatia Cloudia ryhdistäytymään ja toimimaan, lopettamaan menneessä kieriskely. Ei Tifa voinut sellaista sanoa. Ja niin ympyrä jatkaisi pyörimistään.

”Anteeksi, se oli asiaton kysymys”, Rude sanoi ja nosti kahvikupin huulilleen.

Tifa ei voinut olla kiinnittämättä huomiota eleeseen, joka oli tarkka ja huolellinen kuin Rude olisi ollut koko ajan tietoinen liikkeistään ja aistinut ympäristönsä tapahtumat jokaisella solullaan. Tifa ei ollut samanlainen, hän oli huolettomampi. Toki kokemukset olivat opettaneet kuulostelemaan takana väijyviä askelia tai ylhäältä niskaan pudottautuvia vihollisia, mutta hän ei osannut olla tuolla tavoin valpas keskellä päivää kahvilassa. Jostain syystä Ruden valppaus sai lämmön kiertymään hänen ympärilleen.

”Ei se mitään. Varmasti tilanteeni herättää ihmetystä”, Tifa vastasi ja hymyili.

Rude vastasi hymyyn. ”Auttaisin mielelläni mutten tiedä, mitä voisin tehdä.”

”En tiedä, voiko kukaan tehdä puolestani mitään.”

”Jotkin valinnat jokaisen on vain tehtävä itse, siinä olet oikeassa.” Rude söi viimeiset palat omenapiirakastaan, ja lusikka kolahti vasten lautasta. ”Olen kuitenkin mielelläni kuuntelevana korvana.”

”Kiitos.”

Tifa ei tiennyt, mitä muuta olisi voinut sanoa. Tarjous tuli odottamattomasta suunnasta. Kaksi aiempaa tapaamista hän pystyi selittämään sillä, että Rude oli ollut Cloudin perässä… Ei, ei pystyisi. Se päti ainoastaan ensimmäiseen tapaamiseen. Toisella kerralla Rude oli tiennyt, ettei Cloud ollut paikalla, mutta oli silti saapunut 7th Heaveniin. Hän oli tullut tarkoituksella tapaamaan Tifaa juuri silloin. Tavallaan Tifa ei ollut yllättynyt, että Turkit pyrkivät yhä olemaan perillä Avalanchen jäsenten liikkeistä, mutta häntä huolestutti se, miten vähän havainto häntä karmaisi. Pikemminkin se nosti hymyn huulille. Eivät Turkit ja heidän urkkimisensa yleisesti ottaen, mutta se, miten tarkkaan Rude oli selvittänyt, koska oli hyvä hetki saapua.

Mutta miksi oli hyvä hetki tulla paikalle, kun Cloud oli poissa? Tifan ei olisi edes pitänyt ajatella noin ja silti huomio oli lipsahtanut hänen mieleensä. Hän tunsi pistoksen kylkiluidensa välissä ja päätti parantaa tapansa. Oli huomioitava Cloudia enemmän silloin, kun hän oli paikalla. Oli harhailtava haaveissa vähemmän.

Kenties Ruden seura voisi silti olla avuksi. Ei Tifa aikonut kieltäytyä, jos joku oli valmis kuuntelemaan myös häntä. Rude ei sanonut, ettei häntä kiinnostanut tai että Tifa osaisi kyllä kaiken paremmin eikä keskustelulle siksi ollut tarvetta. Ei, sen sijaan Rude keskittyi aidosti kuulemaan, mitä sanottavaa Tifalla oli ja esitti tarkentavia kysymyksiä, jotka herättivät ajatuksia. Juuri sitä Tifa tällä hetkellä tarvitsi. Uutta ystävää.

”Arvostan tätä todella paljon”, Tifa sanoi. ”Toivoisin vain, että myös minulla olisi jotain annettavaa sinulle.”

Ruden pinta murtui hetkeksi. Silmissä käväisi jotain, joka sai Tifan sydämen jättämään yhden lyönnin välistä. Naamio laskeutui kuitenkin nopeasti takaisin, vaikka hymy jäi häilymään suupieliin.

”Usko pois, päivääni piristää ihan vain jo se, että voin keskustella jonkun muunkin kuin Renon kanssa”, Rude sanoi.

”Eivätkös Tseng ja Elena ole yhä Turkeissa myös?” Tifa kysyi, mutta nauru pyrki hänen huulilleen. Hän saattoi vain kuvitella, miten rasittavaa seuraa Reno osasi halutessaan olla.

”Ovat, mutta heillä on… omia järjestelyjä, joista en niin välitä tietää”, Rude sanoi. ”Ehkä elämä alkaa käydä liian rauhalliseksi, kun meillä on aikaa ajatella myös muuta kuin työtä.”

”Minusta rauhallinen on hyvä”, Tifa sanoi.

”Sitten se sopii myös minulle.”

Tifa ei ollut varma, mitä Rude tarkoitti, mutta hymyili silti. Miten oli mahdollista, että Turkin seurassa oli näin luontevaa istua? Rude oli itse asiassa jäyhyydestään huolimatta erinomaista seuraa, hieman samanlaista kuin Vincent, joka ei hänkään avautunut helposti. Kun ovea sitten sai raotettua, pääsi kurkistamaan mielenkiintoiseen maailmaan.

”Kerrohan, millaisia nämä sinun rauhalliset työpäiväsi ovat”, Tifa sanoi ja otti paremman asennon tuolissaan.

”Tiedäthän, että monet asiat ovat yhä salassa pidettäviä”, Rude sanoi.

”Totta kai, mutta voit varmasti kertoa, miten Reno huvittaa itseään, kun töissä on tylsää.”

Ja kyllä, niitä kertomuksia Rudella riitti. Jälkikäteen Tifa joutui myöntämään, että hänen kävi ehkä hieman toisia Turkeja sääliksi, sillä Reno ei totisesti päästänyt muita vähällä, jos sattui pitkästymään. Samalla Tifa sai myös väläyksen Tsengin ja Elenan järjestelyistä, jotka olivat ensimmäisenä paljastuneet, kenellekös muullekaan kuin, Renolle. Yllätyksenä ei tullut, että Reno oli ottanut tilanteesta kaiken irti.

”Epäilen, että Renolla itsellään on jokin salainen kuvio menossa”, Rude sanoi ja naurahti. ”Hän on ottanut paljon aikaa itsenäisille työtehtäville.”

”Paras tapa hämätä muita on keskittää huomio pois itsestä ja osoittaa toisten tekemisiä”, Tifa sanoi.

Rude nyökkäsi.

”Haluatko toisen kupin kahvia?” hän kysyi.

Tifa vastasi myöntävästi. Hänellä oli vielä hetki aikaa, ennen kuin Denzel palaisi koulusta. Oli ollut hyvä ajatus lähteä päiväkahveille, sillä mikään ei ollut piristänyt hänen mieltään viime aikoina yhtä paljon. Kukapa olisi arvannut, miten mielenkiintoista Ruden kanssa oli keskustella.

~o~

Suihku kohisi vielä. Denzelin ja Shelken huoneista ei sen sijaan kuulunut pihaustakaan, sillä kello tikitti jo yli puolen yön. Tifa penkoi vaatekaapin perukoilta mustat pitsiset alushousut ja niihin sopivat rintaliivit. Pitsi hiersi nivusia, mutta hän kestäisi sen kyllä. Tilanne vaati jotain muuta kuin mukavaa puuvillasekoitetta.

Tifa tarkisti ulkonäkönsä peilistä ja sipaisi hiukset toisen olkansa ylitse, sillä silloin ne eivät peittäneet takamusta, jota alushousut myötäilivät niin tiukasti, että se oli hieman epämiellyttävää. Nännit kuulsivat läpi pitsistä, joka sai ihon näyttämään erittäin vaalealta. Vielä kattolamppu pois päältä ja yöpöydän pienempi valaisin sen tilalle. Sen valo oli kellertävämpää, himmeämpää ja kaikin tavoin miellyttävämpää.

Edellisestä kerrasta oli pitkään. Liian pitkään. Välillä Tifa jopa ajatteli, että dumppasi turhaan hormoneja kehoonsa, kun makuuhuoneosastolla tapahtui niin vähän. Toisinaan napit meinasivat jopa unohtua, mutta toistaiseksi hän oli aina jossain kohtaa päivää sentään muistanut ne. Eipä sillä, näin harvoilla kerroilla vahingon osuminen kohdalle oli äärimmäisen epätodennäköistä.

Makuuhuoneen ovi kävi, ja Tifa kääntyi ympäri. Cloud käveli sisälle ja hankasi yhä tukkaansa pyyhkeeseen. Hän oli pukenut ylleen vain löysät kotiverkkarit, ei edes t-paitaa. Yhä lihaksikas ja hyvännäköinen, vaikka tukka sojotti joka suuntaan kastumisesta huolimatta. Tifa antoi katseensa kulkea pitkin paljasta rintakehää ja nosti sormen huulilleen.

”Mitä?” Cloud kysyi.

Tifa kohotti katseensa ja kohtasi sinivihreät, yhä makohehkuiset, silmät, jotka tuijottivat häntä. Cloud hylkäsi pyyhkeen sänkynsä päätyyn, vaikka Tifa oli varmasti tuhat kertaa pyytänyt häntä jättämään märät pyyhkeet kylpyhuoneen puolelle. Nyt ei ollut aika huomauttaa asiasta. Jos siitä sanoisi, kaikki menisi pieleen.

Sanomisen sijaan Tifa astui eteenpäin ja keinautti lanteitaan jokaisella askeleella. Cloudin katse vaelsi pitkin hänen kehoaan ja silmiin syttyi ymmärrys. Pitkään siihen oli mennytkin. Tifa käveli Cloudin eteen ja sipaisi sormellaan miehen rintaa. Se oli yhä kostea ja lämmin suihkun jäljiltä. Tifan sormi kulki rintalihasten välistä kohti napaa, jonka alta alkoi vaalea karvavana. Se jatkui löysien housujen alle, ja Tifa seurasi sitä, kunnes tavoitti housujen vyötärön. Hän kohotti katseensa.

Cloud murahti epämääräisesti ja tarttui Tifaa lantiolta. Hän käänsi Tifan ympäri ja painautui selkää vasten. Tifa antoi hymyn nousta huulilleen, juuri näin. Vihdoin Cloud tarttui tarjoukseen, ymmärsi, mitä sai, kun oli kotona. Oli vain ajan kysymys, koska asiat asettuisivat uomiinsa ja elämä muuttui siksi, mistä Tifa oli jo kauan haaveillut.

Tifa keinutti lantiotaan edestakaisin, ja tunsi, kuinka Cloud painautui hänen pakaroidensa väliin. Alushousujen kangas hinkkasi entistä ikävämmin, mutta Tifa ei suostunut välittämään. Ei nyt. Ei hänen tarvitsisi sitä kauaa kestää, sillä Cloud tuntui enemmän kuin valmiilta. Olisi vain voinut edes vähän hyväillä Tifaa eikä tyytyä pelkästään ottamaan vastaan.

Vaikka ajatus kouraisi vatsasta, Tifa ei lopettanut vaan jatkoi kiusoittelua. Cloudin hengitys kävi raskaammaksi ja raskaammaksi. Kädet puristivat Tifan lantiota melkein kivuliaasti.

Cloud lähti liikkeelle ja työnsi Tifan sänkyä kohti. Liike oli niin voimakas, että Tifan oli pakko ottaa käsillä vastaan. Kämmenet upposivat peittoon, kun Cloud töytäisi häntä eteenpäin. Kädet riuhtoivat pitsihirvitykset pois jalasta ja puristivat lantiolta jälleen. Tifa nosti jalkojaan vuoron perään sen verran, että sai keploteltua housut lattialle. Hän oli odottanut jotain hellempää mutta ottaisi sen, mitä saisi. Cloudia ei pitäisi nyt painostaa, jos aikoi saada yhtään mitään. Sen Tifa oli vuosien vieriessä oppinut.

Cloudin toinen käsi liukui pitkin Tifan alaselkää ja pakotti hänet alemmas. Tifa laskeutui puolittain sängylle, mutta Cloud kiskoi hänen lantiotaan ylemmäs samalla, kun kuoriutui verkkareistaan, jotka hipaisivat Tifan nilkkoja pudotessaan lattialle.

Toinen käsi puristi edelleen Tifan lantiota, toinen katosi johonkin, mutta hyvin pian Cloud painui jälleen Tifan takapuolta vasten. Hän hieroi itseään pakaroiden väliin kuin olisi halunnut pyrkiä johonkin, mitä Tifa ei ollut valmis tarjoamaan. Tifa kohotti takamustaan ja yritti siten ohjata Cloudia oikeaan suuntaan, vaikkei kokenut, että oli vielä täysin valmis etenemään tähän vaiheeseen. Eikö Cloud nyt oikeasti olisi voinut vähän edes lämmitellä?

Ilmeisesti ei, sillä vihdoin Cloud löysi oikean suunnan ja survaisi itsensä sisään sellaisella voimalla, että kirahdus karkasi Tifan huulilta. Tifa yritti aina pysytellä mahdollisimman hiljaa, ettei Denzel kuulisi heitä, joten nyt hän upotti kasvonsa vasten sänkyä. Cloudin edestakainen liike hankasi ensin ikävästi, mutta pian Tifa tunsi oman kehonsa pääsevän rytmiin mukaan. Toinenkin käsi löysi hänen lanteensa jälleen, ja Cloud kiihdytti tahtiaan.

Tifan mielessä välähtivät ruskeat silmät ja niiden lempeä katse, joka oli tarkkaillut häntä kahvikupin ylitse. Ei, ei nyt. Tämä oli täysin väärän hetki näille ajatuksille. Hän yritti miettiä Cloudia. Sinivihreitä silmiä. Vaaleaa sotkuista tukkaa. Kroppaa, jonka tunsi niin hyvin. Käsiä, jotka puristivat lantiota. Kalua, joka työntyi häneen yhä nopeampaa tahtia. Entä, jos nuo kädet olisivat toiset? Miltä tuntuisi, jos…

Ei. Ei. Ja vielä kerran ei. Ei missään nimessä.

Jos joku koskettaisi kunnolla… Hyväilisi ensin katseella pitkin iltaa, sitten veisi käsin kohti täydellistä nautintoa. Suutelisi kunnolla jokaista mahdollista kohtaa. Ei vain syöksyisi sisään ja ulos, kunnes olisi valmis, vaan antaisi Tifan herätä hekumaan hitaasti. Karhea parta raapisi ihoa…

Ei!

Cloudin liikkeet kiihtyivät kiihtymistään, kunnes hän pysähtyi kokonaan. Sormet kaivautuivat Tifan lantion ihoon, kun tahmea neste syöksyi hänen sisälleen ja purskahti lopulta reisille, kun Cloud nykäisi itsensä kauemmas ja vetäytyi lopulta kokonaan. Sormien ote irtosi.

”Käyn uudestaan suihkussa. Voit mennä minun jälkeeni”, Cloud sanoi.

Askeleet läpsyivät pois makuuhuoneesta ja ovi kolahti kiinni Cloudin perässä. Tifa valui polvilleen lattialle ja painoi yhä kasvojaan vasten peittoa. Reittä pitkin valui tahmea, lämmin vana, joka uhkasi saavuttaa lattian. Tifa kohottautui ja haparoi pitsihirvitykset käsiinsä. Hän pyyhkäisi niillä tahmavanaa ennen kuin työnsi itsensä jaloilleen.

Cloud tuli käytävässä vastaan pelkissä kalsareissa ja nyökkäsi.

”Käyn jo nukkumaan. Hyvää yötä valmiiksi”, hän sanoi ja katosi makuuhuoneeseen, kun Tifa maleksi suihkuun.

Tifa heivasi alusvaatteet pyykkikoriin ja väänsi suihkun kuumalle. Hän astui veden alle silmät suljettuina. Reidet tuntuivat yhä tahmeilta, mutta sisällä sykki tarve, joka ei ollut päässyt purkautumaan. Tifa nojasi vasten kaakeleita ja antoi käsiensä vaeltaa omalle iholleen. Nännit vastasivat kosketukseen kohoamalla paremmin pystyyn. Kunpa Cloud olisi edes hipaissut niitä, mieluiten suudellut. Tifa ei muistanut, koska niin oli viimeksi tapahtunut. Ehkä silloin kerran, kun hän oli erikseen pyytänyt, mutta sitä oli kestänyt vain pienen hetken. Cloudilla oli aina niin kiire.

Toinen käsi jäi leikittelemään nännillä samalla, kun toinen kulki vatsaa pitkin alas. Tifa liu’utti omat sormensa pitkin alavatsaansa, kunnes tavoitti karvat. Hän vilisti niiden ylitse ja antoi etusormensa upota hänen ja Cloudin yhdessä muodostamaan kosteuteen. Pieni nypykkä sykki hänen sormeaan vasten, janosi kosketusta, jota ei ollut saanut ikuisuuksiin.

Tifa nojasi tiiviimmin kaakeleita vasten ja nautti niiden viileydestä ihollaan. Hänen sormensa pyöritti nyppylää tutussa rytmissä, jonka hän oli oppinut jo aikoja sitten. Mieleen nousi kuitenkin jälleen kuva kasvoista, jotka hän yritti sivuuttaa. Oli korvattava ruskeat silmät sinivihreillä. Vieraat huulet tutuilla. Ei saanut antaa ajatusten ajautua luvattomille teille. Silti hän ei voinut olla pohtimatta, miltä nuo vieraat huulet olisivat tuntuneet hänen kaulallaan. Entä rinnoilla? Tai alempana? Ei kai ajatusleikeissä ollut mitään vaarallista. Ainahan sitä pohtia sai, kun ei vain toteuttanut kaikkia ajatuksiaan.

Tifa päästi mielikuvituksensa vaeltamaan vapaasti. Hän ei ollut yksin tässä suihkussa vaan hänen kanssaan oli toinen, joka kyykistyi hänen eteensä ja nosti hänen vasemman jalkansa olkansa ylitse. Lämmin kieli liukui hänen herkimmillä paikoillaan ja piinasi… piinasi… kiusoitteli… leikitteli… ei antanut armoa…

Voihke purkautui Tifan huulilta. Hänen oli pakko purra alahuultaan, ettei ääni olisi kantanut kylpyhuoneen ulkopuolelle. Hänen jalkansa tärisivät, kun paine vihdoin hellitti. Koko hänen vartalonsa sykki hänen oman huohotuksensa tahdissa.

Tifa valui lattialle istumaan ja nojasi päänsä seinään. Tämän kerran eikä enää koskaan. Enää koskaan hän ei ajattelisi kiellettyjä asioita. Seuraavalla kerralla hän puhuisi Cloudin kanssa. Kertoisi kunnolla, mitä halusi.

Kun Tifa vihdoin kampesi itsensä ylös viileältä lattialta, hänen mielessään välähti jälleen tumma katse. Hän läpsäytti itseään poskelle. Ei nyt. Hän kuivaisi itsensä ja kömpisi omaan sänkyyn. Aamulla hassutukset olisivat poissa ja arki jatkuisi. Mielikuvitusleikit saisivat jäädä omaan arvoonsa.