Kirjoittajan huomioita: Tämän luvun alku leikkaa Projekti S. R. -ficin kanssa. Siinä tapahtumat on kerrottu Yuffien näkökulmasta mutta nyt sama kohtaus nähdään Tifan silmin. Luvun loppupuoli taas on täysin uutta materiaalia. Sinun ei tarvitse tuntea Projekti S. R.:n tarinaa ymmärtääksesi, mitä luvussa/tässä ficissä tapahtuu.
Muistan, että tykkäsin erityisesti tämän luvun loppuosion kirjoittamisesta. En edes yritä kiistää, etteikö tämä ficci olisi jonkinlainen rakkauskirje Rudelle (ja Tifalle). Fanityttömoodilla mennään vahvasti eteenpäin.
Arvostan kovasti, jos jaksat heittää kommenttia. ;)
Luku 3
Monimutkaisia ja yksinkertaisia asioita
Perjantai-ilta oli täydessä vauhdissa, kun Yuffie ilmestyi 7th Heavenin baaritiskille. Tifa ehti hymyillä hänelle vain pikaisesti ja kiirehti jo täyttämään lisää tuoppeja. Hän huikkasi keittiön puolella taukoa pitävälle Marielle samalla, kun valutti olutta asiakkaille.
”Kiireinen ilta”, Yuffie sanoi.
”Perjantait yleensä ovat”, Tifa vastasi ja peri 15 giliä mieheltä, joka oli tuopin tilannut.
Marie ilmestyi takahuoneesta ja pyyhki käsiään esiliinaan. Hän oli sopeutunut 7th Heaveniin erinomaisesti eikä Tifa olisi voinut olla kiitollisempi löydöstään. Miten Marie olikin osannut ilmestyä hänen elämäänsä juuri sopivalla hetkellä?
”Tulin päästämään sinut tauolle”, Marie sanoi.
Tifa kaatoi Yuffielle siideriä ja vettä itselleen ennen kuin viittasi Yuffien mukaansa. He livahtivat keittiön puolelle, missä oli onneksi huomattavasti hiljaisempaa kuin baarissa.
”Mitä sinulle kuuluu?” Tifa kysyi ojennettuaan siiderin Yuffielle, joka siemaisi juomaa välittömästi ja virnisti. Tifalla oli jo vahva aavistus, mihin virnuilu liittyi, sillä Vincent oli piipahtanut piristämässä hänen yksinäistä iltaansa keskiviikkona ja kertonut samalla omia kuulumisiaan.
”Et ikinä arvaa, kuka liittyi WRO:n tiedusteluosastoon maanantaina!”
Tifa hymyili ja paljasti jo tienneensä asiasta, mikä tietenkin tuli Yuffielle yllätyksenä. Tämän pettymys oli suloisella tavalla huvittavaa, mutta Tifa ei voinut mitään huolelle, joka kutitteli mieltä. Ei ollut mikään salaisuus, että Yuffie oli ollut höpsön ihastunut Vincentiin vielä jokin aika sitten. Toki Yuffie väitti päässeensä ylitse ihastuksestaan ja oli tapaillut myös muita miehiä, mutta mistäpä sitä tiesi. Nytkin Yuffie protestoi sitä, ettei kukaan ollut kertonut hänelle Vincentin vierailusta ja kutsunut paikalle.
”Sinä olet toivoton, Yuffie. Ehkä sinun pitäisi jo jättää miesparka rauhaan.”
”Hmph, en minä tosissani ole. Vinceä on vain niin kiva kiusata.”
Tifa ei vaivautunut vastaamaan vaan hörppäsi vesilasistaan. Ei tietysti pitänyt tuomita Yuffieta. Itse hän oli rampannut viime aikoina ehkä vähän liian usein Ruden kanssa Edgen eri kahviloissa, kun Cloud oli loistanut poissaolollaan. Tosin nyt kun Denzelin kesäloma oli alkanut, oli tilaisuuksia huomattavasti vähemmän.
”Kaikki hyvin?” Yuffie kysyi ja jäi tuijottamaan Tifaa vähän liian intensiivisesti.
Ei tästä jutusta voisi puhua. Yuffie ei todellakaan ymmärtäisi, sillä hän ei ollut päässyt irti vihastaan Turkeja kohtaan sen enempää kuin tunteistaan Vincentin suhteen.
”Siis ei”, Yuffie lisäsi.
”Viime aikoina on ollut kiireistä”, Tifa sanoi.
”Niin on aina.”
”Cloud on harvoin kotona.”
”Onko hänellä paljon kuljetuksia?”
Tifa nyökkäsi. Olihan se hyvä, että töitä riitti, mutta oli kummallista, miten kuljetukset venyivät yö useammin yön ylitse, toisinaan useamman päivän mittaisiksi keikoiksi, kuten nyt tämä viimeisin.
”Minusta teidän pitäisi saada jotain tukea siitä, että otitte Denzelin tänne asumaan”, Yuffie sanoi. ”Ja Eikö Barret maksa mitään Marlenen hoidosta? En tajua, miten jaksat hoitaa kaiken.”
”Pidän työstäni”, Tifa vastasi ja siirtyi kertoilemaan Denzelin kesäloman alusta. Hienosta miekasta, jonka tämä oli tuonut koulusta kotiin. Se oli puinen ja muistutti yhtä Cloudin miekoista. Denzel oli niin ylpeä siitä, mutta harmistunut, ettei ollut päässyt harjoittelemaan sen avulla Cloudia vastaan, koska Cloud oli ollut niin kiireinen.
Marleneakaan ei ollut viime päivinä näkynyt. Barret oli ottanut tytön kesäloman alun kunniaksi vapaata, joten Marlene oli kerrankin pidemmän pätkän isänsä seurassa. Tifalle se tosin sopi, sillä juuri nyt hänellä oli kädet täynnä omissa asioissaan. Sen hän jätti kuitenkin sanomatta. Yuffie oli hyvä ystävä mutta saattoi toisinaan lörpötellä. Ei sillä, että Tifa olisi tehnyt mitään sellaista, mistä ei olisi saanut puhua muille, mutta joskus oli vain parempi antaa asioiden kehittyä ennen kuin niistä puhui mitään.
”Shelke huolestuttaa minua eniten”, Tifa sanoi. Paitsi, että se oli totta, huolen ääneen sanomisella sai kätevästi Yuffien huomion kiinnittymään johonkin muuhun kuin Tifan omiin asioihin. ”Hän on kyllä alkanut mukautua normaaliin elämään, mutta pelkään, että hän romahtaa vielä.”
”Romahtaa?” Yuffie toisti.
”Niin, joko makon puutteen takia tai sitten, kun hän tajuaa, millaista 19-vuotiaan elämän kuuluisi olla.”
Deepground-onnettomuuden jälkeen Tifa ja Cloud olivat lupautuneet ottamaan Shelken väliaikaisesti luokseen. Tyttö oli ollut järjestön kynsissä kymmenen vuotta, joiden aikana hänestä oli tehty makobuustattu Soldier. Sellaisen koettelemuksen jälkeen tavallisen elämän opettelu ei käynyt tuosta noin vain.
”Hänhän käy makotankissa säännöllisesti”, Yuffie sanoi.
”Niin käy. Luulenkin, että henkinen puoli on suurempi haaste.”
Tifan katse vaelsi ikkunaan, jonka takana näkyi vain pimeyttä. Samanlaista, jossa he kaikki taisivat murheidensa kanssa vaeltaa. He kaikki haparoivat eteenpäin ja pyristelivät irti menneisyydestään samalla, kun se takertui kiinni nilkkoihin eikä suostunut irrottamaan otettaan. Tuttukin kurjuus oli vähemmän pelottavaa kuin tuntematon ihanuus.
”Kyllä kaikki järjestyy!” Yuffie sanoi ja virnisti jälleen. ”Shelke on selviytyjä, hän pärjää varmasti.”
”Toivottavasti olet oikeassa”, Tifa vastasi.
Samassa jokin uutuusbiisi kajahti keittiössä. Yuffie työnsi kätensä mikroshortsiensa taskuun ja nykäisi esiin simpukkapuhelimen.
”Mark, minulla on vapaailta!” hän huudahti vaivautumatta edes tervehtimään soittajaa, joka mitä ilmeisemmin oli se Yuffien tiimiin kuuluva toinen jäsen.
Kolmas, Tifa korjasi mielessään, sillä nyt myös Vincent työskenteli samassa tiimissä.
Tifan hämmästykseksi Yuffie ryhtyi kertoilemaan treffien peruuntumisesta Markille. Kertomus kuitenkin selitti, miksi Yuffie oli ilmestynyt 7th Heaveniin perjantai-iltana. Yleensä hän kävi treffeillä perjantaisin ja tuli lauantaina kertomaan Tifalle kokemuksistaan. Tosin viime aikoina he olivat nähneet harvemmin.
Yuffie vilkuili seinäkelloa ja nakutti lattiaa jalallaan. Hänen ilmeensä kävi yhä kärsittämättömämmäksi. Lihakset nykivät kuin hän olisi ollut lähdössä lentoon samalla, kun keskustelun sävy kiihtyi.
”No, mikseivät he sitten palaa hakemaan häntä?” Yuffie kysyi.
Tifa ei kuullut, mitä Mark vastasi, mutta ilmeisesti vastaus ei miellyttänyt Yuffieta, joka syytti WRO:n väkeä pelkureiksi.
”Okei, minä hoidan sen. Ei minulla ole parempaakaan tekemistä”, Yuffie sanoi ja päätti puhelun kysyttyään Markilta vielä muutaman tarkentavan kysymyksen.
”Ja sinä ihmettelet, miten jaksan kaiken”, Tifa sanoi. ”Olisit voinut jäädä tännekin. Cloud tulee varmaan ihan kohta, ja Cid saattaa myös poiketa.”
Olisipa lause ollut totta. Oikeasti Tifalla ei ollut aavistustakaan, koska Cloud aikoi jälleen ilmestyä kotiin, mutta odottaminen olisi ollut hauskempaa yhdessä Yuffien kanssa kuin yksin. Marie oli kyllä mukava työntekijä, mutta Tifa ei silti välittänyt vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan.
”En jaksa nyt katsella Cloudia ja vanhaa ärjyä”, Yuffie sanoi, ”mutta sano heille terveisiä.”
Yuffie nousi pöydästä ja työnsi kännykän takaisin shortsiensa taskuun ennen kuin toivotti Tifalle hyvää illan jatkoa. Tifa kehotti häntä soittamaan matalalla kynnyksellä ja lupautui jopa auttamaan, mikäli tilanne sitä vaatisi. Puhelu oli kuulostanut varsin vakavalta.
Tifa ei ollut aikoihin osallistunut toimintaan vaan ollut enemmän kotosalla. Olisi voinut olla ihan jännittävääkin lähteä Yuffien mukaan, mutta Denzel ja Shelke nukkuivat jo yläkerrassa, eikä ollut oikein sälyttää heidän vahtimistaan Marien hartioille.
”Ja laita viestiä, kun olet kotona”, Tifa lisäsi vielä.
”Kyllä, äiti”, Yuffie vastasi ja livahti baarin puolelle.
Tifa jäi vielä istumaan pöydän ääreen ja pyöritteli lasin reunaa sormellaan. Yuffien vierailu oli jäänyt kovin lyhyeksi, mutta se saattoi olla myös hyvä asia. Kuinka kauan Tifa oikeasti pystyisi salaamaan tekemisensä ystäviltään? Hän olisi halunnut puhua jonkun kanssa, kenen tahansa, selvittää omaa päätään.
~o~
“Missä Cloud on?” Denzel kysyi sarjakuvalehtensä ylitse.
Tifa ei voinut huokaukselleen mitään. Hän pyyhki pöytiä ja vilkaisi poikaa, jonka katse harhaili pitkin baaria. Mitä kysymykseen saattoi vastata? Nykyinen reissu oli venynyt jo kolmepäiväiseksi.
”Kyllä hän varmaan pian palaa. Aikuiset joutuvat joskus tekemään pitkiä työmatkoja”, Tifa sanoi lopulta.
”Sinä et tee koskaan”, Denzel sanoi. ”Koska Marlene tulee kylään? Haluan näyttää hänelle sen puumiekan, jonka tein koulussa.”
Denzelin puumiekka oli siitä asti ollut aktiivisesti leikeissä mukana, vaikkei hän tainnut kavereilleen myöntää moista. Marlene oli vähän nuorempi, joten hänelle miekkaa saattoi esitellä turvallisesti.
”Pitäisi varmaan kysyä Barretilta”, Tifa vastasi puolihuolimattomasti, sillä juuri samalla hetkellä hänen farkkujensa takataskussa värähti.
Tifa onki puhelimensa esille ja napsautti sen auki. Tekstiviestejä lähetti yleensä vain Yuffie, mutta he olivat viestitelleet edellisen illan tapahtumista jo puolen päivän aikoihin. Tämä viesti oli tullut vieraasta numerosta.
”Kaipaatko seuraa? Kuulin Renolta, että olet ollut monta iltaa yksin ja saatat joutua olemaan vielä pari… T. R.”
Tifa istahti pöydän reunalle ja luki viestin yhä uudestaan. Mistä ihmeestä Reno tiesi siitä, ettei Cloud ollut kotona? Saati siitä, ettei Cloud olisi lähipäivinä tulossa, kun Tifakaan ei ollut tiennyt sitä? Rufus Shinrako pitkiä pakettikeikkoja tarjosi jatkuvalla syötöllä? Selvää oli ainoastaan, kuka viestin oli lähettänyt, mutta sen sisältö herätti paljon kysymyksiä.
Tifa punnitsi tilannetta mielessään. Shelke oli Reeven hoivissa muutaman päivän pidempien tutkimusten vuoksi. Tavoitteena pidentää makotankissa käymisväliä, mutta sitä piti kokeilla ensin WRO:n tiloissa siltä varalta, että vieroitusoireet olisivat pahoja. Tifa myönsi olevansa hieman huolissaan, mutta hän ei voinut tilanteelle mitään. Lisäksi hänen oli pakko sanoa, että oli helpottavaa olla välillä myös erossa Shelkestä… niin kamalaa sitä kuin olikin ajatella.
Cloud oli poissa, ja Marie oli toivonut lisää viikonloppuvuoroja. Kaikki palikat tuntuivat olevan kohdallaan, mutta… Tifan katse hakeutui Denzeliin.
”Haluaisitko sinä tosiaan nähdä Marlenea?” hän kysyi.
Denzelin katse kohosi sarjakuvalehdestä ja silmät alkoivat loistaa. Hän nyökkäsi ja virnisti yhtä aikaa. Kesäloma näytti tekevän Denzelille hyvää, vaikka poika selvästi kaipasi Cloudia elämäänsä.
”Mitä sanoisit, jos menisit tällä kertaa Marlenen ja Barretin luokse?” Tifa kysyi. ”Vaikka yökylään?”
Nyt Denzelin silmät levisivät ja suu jäi roikkumaan auki. Tifa oli yleensä vastustanut yöpymistä Barretin luona, koska tiesi, että lapset saivat valvoa liian myöhään, ja Barretin jututkin olivat välillä vähän sopimattomia. Marlene pyöritti isäänsä sormensa ympärillä ihan miten sattui, ja se tuntui vain pahenevan, mitä enemmän tytölle tuli ikää. Barret olisi pulassa, kun Marlene saavuttaisi teini-iän.
”Oikeasti?” Denzel kysyi ja näytti siltä kuin joku olisi juuri tarjoillut hänen eteensä kokonaisen karkkikulhon ja käskenyt käymään käsiksi ilman rajoituksia.
”Oikeasti. Sinä olet ansainnut pienen palkinnon koko vuoden koulussa ahkeroinnista”, Tifa sanoi ja hymyili.
”Joo. Soitatko Barretille heti?”
Tifa nyökkäsi ja sulki saamansa viestin. Hän kaivoi Barretin numeron esille ja painoi vihreää luuria. Kesti ikuisuuden ennen kuin Barret vastasi, mutta tuttu ääni oli täynnä riemua. Tifa muistutti itseään, että hänen pitäisi huomioida Barretia useammin. Vanhan 7th Heavenin aikana he olivat olleet tekemisissä toistensa kanssa jatkuvasti, olleet melkein kuin samaa perhettä.
Barret lähti ideaan mukaan välittömästi ja lupasi tulla hakemaan Denzelin illaksi. Marlenekin oli kuulemma ehtinyt jo kaivata Denzelin seuraa.
”Kysy siltä, saanko ottaa miekan mukaan”, Denzel sanoi ja tuijotti Tifaa silmiä räpäyttämättä.
Tifa toisti kysymyksen puhelimeen, ja nosti sitten hetkeksi luurin korvaltaan.
”Barret sanoi, että vain, jos lupaat käyttää sitä Marlenen suojelemiseen.”
”Avalanchen kunniasanalla!”
”Asia kunnossa, Barret”, Tifa sanoi puhelimeen. ”Denzel on vannonut valan. Hän käyttää miekkaa vain ja ainoastaan Marlenen suojelemiseen.”
Denzelin riemulla ei ollut rajoja, kun Tifa lopetti puhelun ja kertoi, että lähtö olisi muutaman tunnin päästä. Poika ei edes kapinoinut vastaan Tifan mainitessa, että sitä ennen piti syödä tasan sitä, mitä sattui olemaan tarjolla eli tällä kertaa perunamuussia ja lihapullakastiketta suoraan purkista, sillä Tifaa ei huvittanut kokata. Hänen ajatuksensa harhailivat jo toisaalle.
Kun Denzel kipusi yläkertaan pakkaamaan, Tifa nappasi puhelimen uudestaan käteensä ja etsi aiemman viestin. Hän tallensi numeron pelkkänä R-kirjaimena tietämättä itsekään, miksi teki niin, ja vastasi viestiin vasta sen jälkeen.
”Seura voisi kelvata. Minulla ei ole suunnitelmia illaksi ja kaikki ovat poissa kotoa.”
Vastausta ei tarvinnut odottaa kauan. Kauemmin tosin kuin Yuffien viestejä, mutta se tyttö naputtikin puhelinta nopeammin kuin todennäköisesti kukaan muu koko planeetalla.
”Tulenko sinne? Baarihan aukeaa kuudelta?”
Tifa jäi jälleen tuijottamaan viestiä. Marie pälkähti heti hänen mieleensä, ja hän puisteli päätään tyhjässä baarissa. Ei ehkä ollut hyvä istuskella 7th Heavenissa Ruden kanssa. Siitä seuraisi vain puheita. Ei sillä, että puheissa olisi mitään perää, mutta miksi aiheuttaa pahennusta, kun saattoi välttää sen.
”Älä. Nähdään jossain muualla”, Tifa naputteli vastaukseksi ja sai pian viestillä osoitteen. Hän ei osannut yhdistää sitä suoraan mihinkään ravintolaan tai kahvilaan, mutta kohautti olkiaan. Uuteen paikkaan tutustuminen voisi olla ihan mukava tapa viettää iltaa ja vaihtaa kuulumisia.
Olisi hauska kuulla, miten Reno oli viimeisen parin viikon aikana Rudea piinannut, kun Tifa oli pysytellyt kiltisti omassa arjessaan. Jostain syystä Turkien edesottamukset tuntuivat nykyisin kiinnostavammalta kuin ainainen ruoanlaitto, pyykinpesu ja baarin pyörittäminen. Rude oli yhä varmempi, että Renolla oli jokin salainen kuvio menossa, muttei saanut siitä kuulemma otetta. Yleensä Reno pröystäili valloituksillaan, joten Rude epäili, että tällä kertaa oli kyse jostain oikeasti vakavasta. Miehet olivat olleet ystäviä pitkään, mutta Reno ei ollut koskaan aikaisemmin käyttäytynyt tällä tavoin.
Illalla olisi siis luvassa Turk-juoruja hyvän viinin tai kahvin parissa, mitä nyt Rude olikaan tällä kertaa valinnut. Tifa oli antanut jo useamman kerran Ruden päättää tapaamispaikan, joka vaihtui joka kerta. Tosin pian ravintolat ja kahvilat yksinkertaisesti loppuisivat Edgestä, sillä kaupunki ei ollut ehtinyt vielä kasvaa kovin suureksi.
Ilta oli lämmin, kun Tifa käveli Ruden antamaan osoitteeseen. Hänellä oli mennyt luvattoman kauan vaatteiden valitsemiseen siihen nähden, että hän oli päätynyt yksinkertaiseen farkkuhameeseen ja valkoiseen toppiin, joka oli kuitenkin pidempi kuin ne, joita hän oli muutama vuosi sitten suosinut. Punaiset suosikkikenkänsä hän oli myös valinnut, vaikka ne olivat vuosien saatossa muuttuneet hieman nuhjuisiksi. Ne olivat silti parhaat kengät, jotka hän oli koskaan jalkaansa laittanut. Olkalaukun päälle hän oli asetellut neuletakin siltä varalta, että tänään menisi myöhään. Ei tietenkään menisi, sillä sellainen ei ollut hänen tapaistaan, mutta aina oli hyvä varautua enemmän kuin oli oikeasti tarpeen.
Yllätyksekseen Tifa huomasi päätyneensä Edgen hieman paremmalle kerrostaloalueelle. Talon kivijalassa oli pieni marketti ja kuppila, joka oli kuitenkin tähän aikaan jo tähän aikaan varsin hiljainen. Siksikö Rude oli valinnut sen? Se näytti paikalta, jonne kukaan ei eksynyt sattumalta. Todennäköisesti vain paikalliset kävivät siellä istumassa iltaa.
”Löysitkö hyvin perille?”
Jälleen kerran Ruden matala ääni sai Tifan hätkähtämään. Hän käännähti ympäri ja näki miehen seinustan vieressä seisoskelemassa. Tänään Rudella ei ollut tummaa pukuaan ja mustaa kauluspaitaansa, joissa Tifa oli tottunut hänet näkemään. Sen sijaan hän oli valinnut suorat mutta hieman arkisemmat kangashousut ja mustan t-paidan. Aurinkolasit roikkuivat t-paidan kauluksesta. Tifa oli alkanut epäillä, että oli ainoa, joka sai katsella Ruden silmiä. Ajatus sai vatsan kippuralle.
”Löysin mutten ajatellut päätyväni asuinalueelle”, Tifa vastasi.
”Pahastuitko?”
Olipa outo kysymys. Tifa puisteli päätään vastaukseksi.
”Onhan tuo paikka aika pieni mutta näyttää ihan mukavalta. Melkein tulee 7th Heaven mieleen, vaikka tämä kuppila onkin vain kerrostalon kivijalassa.”
”En itse asiassa ajatellut, että poikkeaisimme sinne. Ellet sitten halua?”
”Olen avoin myös muille ehdotuksille.”
Ruden katseessa vilahti taas pikaisesti jotain, mistä Tifa ei saanut otetta. Oliko hänen huomautuksensa ollut liian epäsovinnainen? Sitä kysymystä hän ei tosin aikonut esittää ääneen.
Rude kaivoi avaimen housujensa taskusta ja viittasi kerrostalon alaovelle.
”Miten olisi sellainen ehdotus, että nousemme hissillä viidenteen kerrokseen?” hän kysyi.
Tifan vatsanpohjalla muljahti, ja hänen sydämensä karkasi kiihdytyskaistalle. Hyvä on, mitään tällaista hän ei ollut osannut odottaa. Ruden ehdotus oli tietenkin täydellisen järkevä. He olivat tuhlanneet älyttömiä summia istumalla milloin missäkin syömässä tai juomassa, kun otti huomioon, että Tifa omisti baarin, jossa olisi voinut juoda tukkuhintaan. Koska 7th Heaven oli kuitenkin ehdoton ei, Ruden vaihtoehto oli ainoa järkevä.
”Voimme myös mennä kävelylle, jos sinulle ei sovi, että…”
”Sopii oikein hyvin. Olisi mukava istua kaikessa rauhassa”, Tifa vastasi ja käveli Ruden luokse.
Rude päästi Tifan ensimmäisenä ovesta sisään. Kerrostalon aula oli tarpeettoman suuri, mutta Tifa jätti mielipiteensä lausumatta. Hän erotti seinälle ripustetun Shinran logon, joka aiheutti yhä kylmiä väreitä. Midgar oli ollut Shinran rakentama, ja niin oli myös Edge, vaikka vallankahvassa oli eri Shinra kuin ennen. Shinra, joka oli vannonut hyvittävänsä isänsä rikokset.
Myös hissi oli tilava. Tifa tuijotteli metalliovia koko matkan ylös ja astui ensimmäisenä kokolattiamatolla peitettyyn käytävään. Kuin olisi hotelliin tullut. Ruden koti oli toisesta maailmasta, sellaisesta, jota Tifa oli päässyt vain kurkistelemaan.
”Asuvatko muut Turkit myös täällä?” Tifa kysyi, kun Rude avasi asuntonsa ovea.
”Reno asuu parin korttelin päässä”, Rude vastasi ja nykäisi oven auki.
Jälleen Tifa sai astella ensimmäisenä sisälle. Siihen oli jo melkein tottunut. Hän ei enää hämmästellyt ovien avaamisia vaan oikeastaan odotti sitä, vaikka tietysti ei olisi pitänyt ajatella niin. Yhtä hyvin hän olisi voinut nykiä ovia auki Rudelle, ei enää eletty missään keskiajalla. Ja silti… hymy kohosi huulille väkisinkin, kun joku huomioi tuollaisilla pienillä eleillä. Ne olivat samanlaista luksusta kuin asunto, jonka lattiat kiiltelivät puhtaina ja tavarat olivat säntillisessä järjestyksessä.
”Jos et pahastu, voisitko riisua kenkäsi?” Rude kysyi. ”Kuljen aina sukkasillani, ettei sisälle tule turhaa roskaa.”
Tifa kyykistyi avaamaan kengännauhojaan ja tiedosti samalla hetkellä, kuinka lyhyen hameen oli tullut valinneeksi. Se kipusi ylös hänen reisiään ja paljasti enemmän kuin olisi sopivaa pelkkien ystävien seurassa. Hän nykäisi helmaa samalla alemmas, kun suoristautui ja tyrkkäsi jalallaan kengät naulakon alle. Rude asetti omansa täydellisesti vierekkäin. Hänellä oli jalassaan mustat sukat, kuinkas muutenkaan. Tifan valkoiset olivat hieman kurtussa nilkkojen kohdalta, muta hän ei uskaltanut kumartua suoristamaan niitä, sillä helma olisi varmasti vilauttanut Rudelle jotain sellaista, mikä oli varattu vain Cloudia varten.
Cloudin ajatteleminen sai vatsan muljahtelemaan uudestaan. Olisi pitänyt laittaa hänelle viestiä, ehkä jopa mainita Ruden tapaamisesta. Tosin Tifa ei ollut sanonut ainoastakaan kerrasta vielä mitään. Toisaalta ei Cloud juuri kysellyt, mihin hän käytti aikansa, kun tämä oli pois maisemista. Niin, mitäpä sitä suotta kertomaan, jos Cloud ei kerran ollut kiinnostunut. Ei Tifa tehnyt mitään väärää, jos ei raportoinut jokaisesta liikkeestään.
Ruden olohuonetta hallitsi musta nahkasohva ja suuri televisio, joiden väliin oli asetettu lasinen pöytä. Sen päällä oli ainoastaan yksinäinen tuikkukynttilä kipossa ja kaukosäädin. Verhot olivat mustat valkoisilla kuvioilla ja seinustaa kiersi kirjahylly. Parveke antoi yllättävän vehreälle sisäpihalle, vaikka Edge oli vielä melkein yhtä karua aluetta kuin Midgar oli ollut. Makon pumppaus oli jättänyt maisemaan jälkensä. Maaperän vaihto ja kasvien tuominen sisäpihalle oli taatusti maksanut maltaita, eikä Tifa edes halunnut ajatella, mitä tällaisessa asunnossa asuminen kustansi. Todennäköistä kuitenkin oli, että Shinra antoi Ruden asua siinä ilmaiseksi. Eiköhän kyse ollut työsuhde-edusta, jollaisia Tifa ei koskaan tulisi saamaan.
”Haluatko punaviiniä?” Rude kysyi.
”Mielelläni.”
”Istu vaikka sohvalle. Tulen kohta takaisin.”
Olohuoneesta pääsi suoraan keittiöön. Oviaukko oli valtava ja sen yläosa muodosti kaaren. Tifa kuuli, kuinka jääkaappi avattiin ja laseja kilisteltiin. Hän liukui sohvalle ja tunsi saman tien nahan tarttuvan reisiinsä. Olisi pitänyt laittaa sukkahousut, mutta kuka nyt sellaisia kesällä käytti.
Rude palasi olohuoneen puolelle kahden lasin ja avatun viinipullon kanssa. Täyteläinen tuoksu tervehti Tifaa välittömästi, ja sai kielen kihelmöimään. Hänellä oli harvoin mahdollisuuksia nautiskella viinistä lasten ja baarin takia. Yleensä hän vain päätyi katsomaan muiden perään ja huolehtimaan siitä, että jokaisella oli mukava olla.
”Gil ajatuksistasi?” Rude kysyi.
”On kivaa, kun joku vaihteeksi passaa minua”, Tifa sanoi.
Sohva narahti, kun Rude istui sille. Turvallisen välimatkan päähän lähelle sitä laitaa, jolla Tifa ei istunut. Hän kaatoi viiniä molempiin laseihin ja ojensi toisen Tifalle, joka pyöritteli sitä käsissään.
”Olet tainnut olla kiireinen?” Rude kysyi.
”Denzelin kesäloma alkoi, joten hän on nyt enemmän kotona. Pitää olla jatkuvasti keksimässä tekemistä, ettei hän ole pahanteossa. Tänään hän meni kuitenkin Barretin luokse yökylään”, Tifa sanoi.
”Entä Ruin tyttö?”
”Shelke on WRO:lla tutkimuksissa, mutta sen sinä varmaan tiesitkin.”
Rude nyökkäsi ja siemaisi viiniään. Joskus vaikutti siltä, että hän tiesi kaikki Tifan puheenaiheet jo ennakolta. Sen olisi pitänyt olla pelottavaa, mutta Tifaa ei jostain syystä karminut. Eikä Rude valittanut, jos joutui kuuntelemaan jotain, minkä sattui jo muuta kautta tietämään.
Myös Tifa nosti viinilasin huulilleen. Täyteläinen maku laskeutui kielelle ja kihelmöi suussa. Se oli hieman savuinen mutta kaukana tunkkaisesta. Tifa oli maistavinaan jonkin mausteen, jota ei kuitenkaan osannut nimetä.
”Kisaragi ja Valentine selvisivät sitten viime yöstä hyvin?” Rude kysäisi.
Tifa nielaisi viinin, jota oli pyöritellyt kielensä päällä. Hän seurasi, kuinka Rude nosti jälleen oman lasinsa ja siemaisi siitä hitaasti. Vain vähän. Tarkoitus ei ollut humaltua. Eihän?
”Yuffie sanoi, että kaikki meni hyvin. He olivat löytäneet jonkinlaisen lasisen arkun, mutta on vielä epäselvää, mitä siellä on säilytetty”, Tifa sanoi ja pysähtyi vasta sitten miettimään, saiko asiasta puhua. Rudelle oli nykyisin jo niin luontevaa jutella, että oli vaikea muistaa, mikä oli sopivaa ja mikä ei.
”Kuulin siitä myös. Rehellisesti sanottuna löydös huolestuttaa minua hieman. Shinralla on salaisuuksia, joiden olisi parempi pysyä haudattuina. En tiedä, mitä tähän kyseiseen arkkuun liittyy, ja pysyisin mieluummin tietämättömänä, mutta minulla on pahoja aavistuksia.”
Tifa yllättyi, miten avoimesti Rude myönsi Shinran sotkuista. Periaatteessa hänen ei olisi pitänyt, sillä Tifahan kuului entiseen vihollisleiriin. Ehkä sotakirveet oli nyt virallisesti haudattu, huuhdottu unohduksiin viinin avulla.
Ei kuitenkaan kuulostanut hyvältä, että Rude oli huolissaan. Se tarkoitti, että Yuffie ja Vincent saattoivat vielä päätyä vaaratilanteisiin tiedusteluretkillään. Tietysti se riski oli ollut ilmiselvä siinä kohtaa, kun Reeve oli päättänyt, että Yuffie tutkisi Deepgroundin tapausta. Oikeastaan oli huojentavaa, että Vincent oli liittynyt Yuffien rinnalle. Olisi ainakin joku, joka ei kävisi tuulella.
”Toistaiseksi tapaus on kuitenkin WRO:n käsissä. Rufuksella on meille muita töitä, eikä ole tarpeen, että pengomme Midgarin raunioita. On tärkeämpää saada Edge kukoistamaan.”
”Mitä te Turkit sitten oikeastaan teette… siis nykyisin?” Tifa uskaltautui vihdoin kysymään. Viini humahti päähän, vaikka hän oli maistellut sitä mahdollisimman varovaisesti, ja sai kielenkannat löyhemmiksi.
”En voi kertoa kaikkea, mutta toimimme muun muassa tärkeissä tilaisuuksissa Rufuksen henkivartijoina. Monella on yhä kaunoja hänen suuntaansa. Tseng ja Elena ovat nyt vuorossa, Reno ja minä vapaalla. Olemme myös rekrytoineet muutaman uuden Turkin, mutta heidän koulutuksensa on yhä hieman kesken.”
Tifa oli yllättynyt, että Rude paljasti noinkin paljon. Silti hän epäili, että Turkien toimenkuva oli huomattavasti laajempi. Todennäköisesti siihen liittyi tiedustelua ja urkkimista. Toivoa vain saattoi, ettei Rude ollut lyöttäytynyt Tifan seuraan saadakseen sisäpiirin tietoa Avalanchen nykyisistä liikkeistä. Ei sillä, ei ollut paljon kertomista. Avalanche oli olemassa enää nimenä, sillä kukin heistä oli siirtynyt elämään omalla tahollaan. Monet tosin heittivät vähintään keikkaa WRO:lle.
”Entä vakoiletko sinä Avalanchea minun kauttani?” Tifa päätti kysyä. Hän antoi virnistyksen nousta huulilleen, jotta Rude ymmärtäisi, että kyseessä oli vähintään puolittain vitsi.
”Saisin tarvittavat tiedot suoraan WRO:n kautta”, Rude sanoi.
Tifa laski tyhjentyneen viinilasinsa pöydälle ja loi Rudeen pitkän katseen. Kyllä hän tiesi, että Reeve oli Shinran entinen työntekijä, mutta paino oli nimenomaan sanalla entinen. Olihan?
”Rufus rahoittaa WRO:n toiminnan, muttet kuullut sitä minulta. Hän haluaa pysyä nimettömänä hyväntekijänä.”
”Miksi sitten kerroit?”
”Koska en halua sinun epäilevän, että saan tietoni jollain tapaa salakähmäisesti. Olisi mukavaa, jos kokisit, että voit luottaa minuun.”
Tifa ei ollut varma, johtuiko poskille nouseva kuumotus viinistä vai Ruden sanoista. Joka tapauksessa hän pelkäsi punoittavansa. Oli pakko kääntyä katsomaan ulos parvekkeelle, joka oli värjäytynyt oranssin ja vaaleanpunaisen sävyin. Aurinko oli juuri painumassa sisäpihan toisella puolella pönöttävien talojen taakse. Näky sai Tifan vetämään henkeä.
Sohva nitisi, ja Tifa tunsi, että Rude siirtyi lähemmäs. Täytetty viinilasi ilmestyi hänen näköpiiriinsä, ja hän otti sen vastaan. Iho nousi nyppylöille läheisyydestä, vaikkei Rude edes koskettanut häntä.
”Ihastuin tuohon näkyyn jo ensimmäisenä iltanani täällä”, Rude sanoi. ”Paras hetki on se, kun aurinko on melkein kokonaan talojen takana ja valo taittuu juuri sopivasti.”
Tifa tiedosti liiankin hyvin, että auringon vajotessa olohuone kävi hiljalleen hämärämmäksi. Kumpikaan heistä ei ollut vaivautunut sytyttämään valoja, kun he olivat tulleet sisälle. Kun Tifa nosti lasin huulilleen, hän huomasi kätensä tärisevän. Ruden hengitys pyyhki ihoa, ikään kuin siveli, hyväili.
Ei. Niin ei saanut ajatella. Rude oli tullut lähemmäs vain ojentaakseen lasin Tifalle, jotta hänen ei tarvinnut irrottaa katsettaan upeasta auringonlaskusta.
Ja mikä olisi voinut olla täydellisempää kuin juoda punaviiniä ja katsella, kuinka aurinko vajosi horisonttiin?
Taas Tifan ajatukset uhkasivat vaeltaa jonnekin, minne ei todellakaan ollut aiheellista. Se johtui varmasti viinistä, mutta juoman maku hiveli niin herkullisesti, että sitä lipitti vaistomaisesti niin kauan kuin lasissa vain oli jotain.
”Nyt”, Rude kuiskasi.
Tifa tuijotti tiiviisti ulos. Aurinko katosi näkyvistä ja oranssi hehku nousi korkeita taloja vasten. Värien leikki oli huikaiseva mutta kesti vain hetken. Sen tilalle hiipi hämäryys, joka tiivistyi olohuoneeseen.
”Pitäisikö meidän…”
Tifan lause jäi kesken, kun hän kääntyi jälleen huoneeseen päin. Rude ei ollut edes käsivarren mitan päässä, ja vasta nyt Tifa huomasi, että hän oli luopunut aurinkolaseistaan kokonaan. Ne eivät enää roikkuneet paidan kauluksesta eikä niitä näkynyt pöydälläkään. Tummapaahtoisen kahvin tuoksu sekoittui punaviiniin nyt, kun Rude oli noin lähellä. Ruskeat silmät tarkastelivat Tifaa, vaikkei niiden väriä pystynyt hämäryydessä kunnolla erottamaan enää. Tifa nielaisi ja siirsi lasin kädestään pöydälle. Hän säpsähti, kun kanta kolahti pöytälasia vasten.
”Miten vain haluat”, Rude vastasi kysymykseen, jota Tifa ei ollut edes kysynyt loppuun. Hänen äänensä oli tavallista syvempi.
”Rude, meidän ei pitäisi… Ei tällä tavoin…”
Rude vetäytyi hieman taaksepäin ja nojasi selkänsä vasten sohvaa. Tifan sydän kiepsahti ympäri ja yritti kavuta kohti kurkkua.
”Saanko kysyä sinulta jotain? Tifa?”
Ruden sanat tulivat ulos raskaalla tempolla kuin hän olisi ollut hengästynyt. Niissä oli karheutta, jota Tifa ei ollut aiemmin huomannut. Hän nyökkäsi vastaukseksi. Vatsaa kiristi ja sydän tempoili yhä kohti kurkkua, silmät räpsyivät tahattomasti ja kurkkua kuristi.
”Oletko sinä onnellinen?”
”Juuri nytkö?”
”Yleisesti.”
”Elämässäni on onnenrippusia.”
”Niin ajattelinkin.”
Nyt myös Rude siirsi oman lasinsa pöydälle ja suoristautui jälleen. Hän nojasi kyynärpäänsä vasten polviaan ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen, jonne Tifa ei nähnyt. Hän ei yleensä vetäytynyt Tifan seurassa tuolla tavoin, sellainen oli enemmän Cloudin tapaista. Tifa oli jo kohottamaisillaan kätensä mutta laski sen takaisin syliinsä. Olisi ollut sopimatonta koskettaa, eivät he olleet sellaisissa väleissä.
”Oletko sinä onnellinen, Rude?” Tifa päätti kysyä vuorostaan.
”Nytkö? Olen ja en ole.”
”Kuulostaa hankalalta.”
”Se on monimutkaista.”
Rude kääntyi katsomaan Tifaa, jonka kurkku oli kuroutua umpeen. Katse sai hänen jalkansa muuttumaan niin hyytelöisiksi, ettei hän uskonut kykenevänsä enää kävelemään kotiin. Pakkohan hänen tietenkin olisi, sillä ei hän tännekään aikonut jäädä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hän oli aikonut istua pari tuntia Ruden seurassa ja palata sitten 7th Heaveniin katsomaan, että Mariella oli kaikki hyvin.
”Asiathan ovat juuri niin monimutkaisia kuin me teemme niistä”, Tifa huomasi sanovansa. Hän nojautui eteenpäin. Liian lähelle. Luvattoman lähelle. Haistoi punaviinin Ruden hengityksessä, kun se pyyhkäisi hänen kasvojaan.
”Entä, jos arvostaa yksinkertaisuutta?”
”Silloin on tehtävä asioista yksinkertaisia…”
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, joka oli vähintään yhtä tiheää kuin hämäryys. Se kietoutui peitoksi Tifan ja Ruden ympärille. He hengittivät samaan tahtiin, söivät toistensa silmiä katseillaan. Tifa tiesi, ettei näin saanut olla. Hän oli antanut lupauksen, eikä hän ollut ihminen, joka rikkoi lupauksiaan. Ja silti… silti hän kohotti kätensä, kosketti Ruden poskea, joka oli karhea päivän vanhasta sängestä.
”Saanko?” Rude kysyi.
Tifa ei kyennyt vastaamaan, joten hän ainoastaan nyökkäsi. Silmäluomet painuivat kiinni samalla hetkellä, kun Ruden kasvot hivuttautuivat lähemmäs.
”Anna minun nähdä silmäsi, pyydän”, Rude kuiskasi. Hänen huulensa olivat melkein kiinni Tifan huulissa mutteivät silti koskettaneet.
Tifa avasi silmänsä ja samalla hetkellä Rude painoi suunsa vasten hänen suutaan. Huulet imaisivat niin hellästi, että sitä tuskin tunsi, ja silti värinä kulki Tifan selkärankaa pitkin alas aina varpaisiin saakka. Ruden kämmenet painuivat hänen poskilleen ja sormet liukuivat hiusten joukkoon, hieroivat päänahkaa kevyin painalluksin ja saivat Tifan näkemään tähtiä. Hän raotti omia huuliaan ja imaisi Ruden ylähuulen niiden väliin. Punaviinin maku hyökyi entistä vahvemmin hänen suuhunsa ja sekoittui myskisen partaveden tuoksuun. Tifan oli pakko hillitä itsensä, ettei hän olisi syöksynyt vasten Rudea, kun polte nousi syvältä vatsanpohjasta ja levisi kaikkialle hänen kehoonsa.
Juuri nyt asiat olivat yksinkertaisia.
”Seura voisi kelvata. Minulla ei ole suunnitelmia illaksi ja kaikki ovat poissa kotoa.”
Vastausta ei tarvinnut odottaa kauan. Kauemmin tosin kuin Yuffien viestejä, mutta se tyttö naputtikin puhelinta nopeammin kuin todennäköisesti kukaan muu koko planeetalla.
”Tulenko sinne? Baarihan aukeaa kuudelta?”
Tifa jäi jälleen tuijottamaan viestiä. Marie pälkähti heti hänen mieleensä, ja hän puisteli päätään tyhjässä baarissa. Ei ehkä ollut hyvä istuskella 7th Heavenissa Ruden kanssa. Siitä seuraisi vain puheita. Ei sillä, että puheissa olisi mitään perää, mutta miksi aiheuttaa pahennusta, kun saattoi välttää sen.
”Älä. Nähdään jossain muualla”, Tifa naputteli vastaukseksi ja sai pian viestillä osoitteen. Hän ei osannut yhdistää sitä suoraan mihinkään ravintolaan tai kahvilaan, mutta kohautti olkiaan. Uuteen paikkaan tutustuminen voisi olla ihan mukava tapa viettää iltaa ja vaihtaa kuulumisia.
Olisi hauska kuulla, miten Reno oli viimeisen parin viikon aikana Rudea piinannut, kun Tifa oli pysytellyt kiltisti omassa arjessaan. Jostain syystä Turkien edesottamukset tuntuivat nykyisin kiinnostavammalta kuin ainainen ruoanlaitto, pyykinpesu ja baarin pyörittäminen. Rude oli yhä varmempi, että Renolla oli jokin salainen kuvio menossa, muttei saanut siitä kuulemma otetta. Yleensä Reno pröystäili valloituksillaan, joten Rude epäili, että tällä kertaa oli kyse jostain oikeasti vakavasta. Miehet olivat olleet ystäviä pitkään, mutta Reno ei ollut koskaan aikaisemmin käyttäytynyt tällä tavoin.
Illalla olisi siis luvassa Turk-juoruja hyvän viinin tai kahvin parissa, mitä nyt Rude olikaan tällä kertaa valinnut. Tifa oli antanut jo useamman kerran Ruden päättää tapaamispaikan, joka vaihtui joka kerta. Tosin pian ravintolat ja kahvilat yksinkertaisesti loppuisivat Edgestä, sillä kaupunki ei ollut ehtinyt vielä kasvaa kovin suureksi.
~o~
Ilta oli lämmin, kun Tifa käveli Ruden antamaan osoitteeseen. Hänellä oli mennyt luvattoman kauan vaatteiden valitsemiseen siihen nähden, että hän oli päätynyt yksinkertaiseen farkkuhameeseen ja valkoiseen toppiin, joka oli kuitenkin pidempi kuin ne, joita hän oli muutama vuosi sitten suosinut. Punaiset suosikkikenkänsä hän oli myös valinnut, vaikka ne olivat vuosien saatossa muuttuneet hieman nuhjuisiksi. Ne olivat silti parhaat kengät, jotka hän oli koskaan jalkaansa laittanut. Olkalaukun päälle hän oli asetellut neuletakin siltä varalta, että tänään menisi myöhään. Ei tietenkään menisi, sillä sellainen ei ollut hänen tapaistaan, mutta aina oli hyvä varautua enemmän kuin oli oikeasti tarpeen.
Yllätyksekseen Tifa huomasi päätyneensä Edgen hieman paremmalle kerrostaloalueelle. Talon kivijalassa oli pieni marketti ja kuppila, joka oli kuitenkin tähän aikaan jo tähän aikaan varsin hiljainen. Siksikö Rude oli valinnut sen? Se näytti paikalta, jonne kukaan ei eksynyt sattumalta. Todennäköisesti vain paikalliset kävivät siellä istumassa iltaa.
”Löysitkö hyvin perille?”
Jälleen kerran Ruden matala ääni sai Tifan hätkähtämään. Hän käännähti ympäri ja näki miehen seinustan vieressä seisoskelemassa. Tänään Rudella ei ollut tummaa pukuaan ja mustaa kauluspaitaansa, joissa Tifa oli tottunut hänet näkemään. Sen sijaan hän oli valinnut suorat mutta hieman arkisemmat kangashousut ja mustan t-paidan. Aurinkolasit roikkuivat t-paidan kauluksesta. Tifa oli alkanut epäillä, että oli ainoa, joka sai katsella Ruden silmiä. Ajatus sai vatsan kippuralle.
”Löysin mutten ajatellut päätyväni asuinalueelle”, Tifa vastasi.
”Pahastuitko?”
Olipa outo kysymys. Tifa puisteli päätään vastaukseksi.
”Onhan tuo paikka aika pieni mutta näyttää ihan mukavalta. Melkein tulee 7th Heaven mieleen, vaikka tämä kuppila onkin vain kerrostalon kivijalassa.”
”En itse asiassa ajatellut, että poikkeaisimme sinne. Ellet sitten halua?”
”Olen avoin myös muille ehdotuksille.”
Ruden katseessa vilahti taas pikaisesti jotain, mistä Tifa ei saanut otetta. Oliko hänen huomautuksensa ollut liian epäsovinnainen? Sitä kysymystä hän ei tosin aikonut esittää ääneen.
Rude kaivoi avaimen housujensa taskusta ja viittasi kerrostalon alaovelle.
”Miten olisi sellainen ehdotus, että nousemme hissillä viidenteen kerrokseen?” hän kysyi.
Tifan vatsanpohjalla muljahti, ja hänen sydämensä karkasi kiihdytyskaistalle. Hyvä on, mitään tällaista hän ei ollut osannut odottaa. Ruden ehdotus oli tietenkin täydellisen järkevä. He olivat tuhlanneet älyttömiä summia istumalla milloin missäkin syömässä tai juomassa, kun otti huomioon, että Tifa omisti baarin, jossa olisi voinut juoda tukkuhintaan. Koska 7th Heaven oli kuitenkin ehdoton ei, Ruden vaihtoehto oli ainoa järkevä.
”Voimme myös mennä kävelylle, jos sinulle ei sovi, että…”
”Sopii oikein hyvin. Olisi mukava istua kaikessa rauhassa”, Tifa vastasi ja käveli Ruden luokse.
Rude päästi Tifan ensimmäisenä ovesta sisään. Kerrostalon aula oli tarpeettoman suuri, mutta Tifa jätti mielipiteensä lausumatta. Hän erotti seinälle ripustetun Shinran logon, joka aiheutti yhä kylmiä väreitä. Midgar oli ollut Shinran rakentama, ja niin oli myös Edge, vaikka vallankahvassa oli eri Shinra kuin ennen. Shinra, joka oli vannonut hyvittävänsä isänsä rikokset.
Myös hissi oli tilava. Tifa tuijotteli metalliovia koko matkan ylös ja astui ensimmäisenä kokolattiamatolla peitettyyn käytävään. Kuin olisi hotelliin tullut. Ruden koti oli toisesta maailmasta, sellaisesta, jota Tifa oli päässyt vain kurkistelemaan.
”Asuvatko muut Turkit myös täällä?” Tifa kysyi, kun Rude avasi asuntonsa ovea.
”Reno asuu parin korttelin päässä”, Rude vastasi ja nykäisi oven auki.
Jälleen Tifa sai astella ensimmäisenä sisälle. Siihen oli jo melkein tottunut. Hän ei enää hämmästellyt ovien avaamisia vaan oikeastaan odotti sitä, vaikka tietysti ei olisi pitänyt ajatella niin. Yhtä hyvin hän olisi voinut nykiä ovia auki Rudelle, ei enää eletty missään keskiajalla. Ja silti… hymy kohosi huulille väkisinkin, kun joku huomioi tuollaisilla pienillä eleillä. Ne olivat samanlaista luksusta kuin asunto, jonka lattiat kiiltelivät puhtaina ja tavarat olivat säntillisessä järjestyksessä.
”Jos et pahastu, voisitko riisua kenkäsi?” Rude kysyi. ”Kuljen aina sukkasillani, ettei sisälle tule turhaa roskaa.”
Tifa kyykistyi avaamaan kengännauhojaan ja tiedosti samalla hetkellä, kuinka lyhyen hameen oli tullut valinneeksi. Se kipusi ylös hänen reisiään ja paljasti enemmän kuin olisi sopivaa pelkkien ystävien seurassa. Hän nykäisi helmaa samalla alemmas, kun suoristautui ja tyrkkäsi jalallaan kengät naulakon alle. Rude asetti omansa täydellisesti vierekkäin. Hänellä oli jalassaan mustat sukat, kuinkas muutenkaan. Tifan valkoiset olivat hieman kurtussa nilkkojen kohdalta, muta hän ei uskaltanut kumartua suoristamaan niitä, sillä helma olisi varmasti vilauttanut Rudelle jotain sellaista, mikä oli varattu vain Cloudia varten.
Cloudin ajatteleminen sai vatsan muljahtelemaan uudestaan. Olisi pitänyt laittaa hänelle viestiä, ehkä jopa mainita Ruden tapaamisesta. Tosin Tifa ei ollut sanonut ainoastakaan kerrasta vielä mitään. Toisaalta ei Cloud juuri kysellyt, mihin hän käytti aikansa, kun tämä oli pois maisemista. Niin, mitäpä sitä suotta kertomaan, jos Cloud ei kerran ollut kiinnostunut. Ei Tifa tehnyt mitään väärää, jos ei raportoinut jokaisesta liikkeestään.
Ruden olohuonetta hallitsi musta nahkasohva ja suuri televisio, joiden väliin oli asetettu lasinen pöytä. Sen päällä oli ainoastaan yksinäinen tuikkukynttilä kipossa ja kaukosäädin. Verhot olivat mustat valkoisilla kuvioilla ja seinustaa kiersi kirjahylly. Parveke antoi yllättävän vehreälle sisäpihalle, vaikka Edge oli vielä melkein yhtä karua aluetta kuin Midgar oli ollut. Makon pumppaus oli jättänyt maisemaan jälkensä. Maaperän vaihto ja kasvien tuominen sisäpihalle oli taatusti maksanut maltaita, eikä Tifa edes halunnut ajatella, mitä tällaisessa asunnossa asuminen kustansi. Todennäköistä kuitenkin oli, että Shinra antoi Ruden asua siinä ilmaiseksi. Eiköhän kyse ollut työsuhde-edusta, jollaisia Tifa ei koskaan tulisi saamaan.
”Haluatko punaviiniä?” Rude kysyi.
”Mielelläni.”
”Istu vaikka sohvalle. Tulen kohta takaisin.”
Olohuoneesta pääsi suoraan keittiöön. Oviaukko oli valtava ja sen yläosa muodosti kaaren. Tifa kuuli, kuinka jääkaappi avattiin ja laseja kilisteltiin. Hän liukui sohvalle ja tunsi saman tien nahan tarttuvan reisiinsä. Olisi pitänyt laittaa sukkahousut, mutta kuka nyt sellaisia kesällä käytti.
Rude palasi olohuoneen puolelle kahden lasin ja avatun viinipullon kanssa. Täyteläinen tuoksu tervehti Tifaa välittömästi, ja sai kielen kihelmöimään. Hänellä oli harvoin mahdollisuuksia nautiskella viinistä lasten ja baarin takia. Yleensä hän vain päätyi katsomaan muiden perään ja huolehtimaan siitä, että jokaisella oli mukava olla.
”Gil ajatuksistasi?” Rude kysyi.
”On kivaa, kun joku vaihteeksi passaa minua”, Tifa sanoi.
Sohva narahti, kun Rude istui sille. Turvallisen välimatkan päähän lähelle sitä laitaa, jolla Tifa ei istunut. Hän kaatoi viiniä molempiin laseihin ja ojensi toisen Tifalle, joka pyöritteli sitä käsissään.
”Olet tainnut olla kiireinen?” Rude kysyi.
”Denzelin kesäloma alkoi, joten hän on nyt enemmän kotona. Pitää olla jatkuvasti keksimässä tekemistä, ettei hän ole pahanteossa. Tänään hän meni kuitenkin Barretin luokse yökylään”, Tifa sanoi.
”Entä Ruin tyttö?”
”Shelke on WRO:lla tutkimuksissa, mutta sen sinä varmaan tiesitkin.”
Rude nyökkäsi ja siemaisi viiniään. Joskus vaikutti siltä, että hän tiesi kaikki Tifan puheenaiheet jo ennakolta. Sen olisi pitänyt olla pelottavaa, mutta Tifaa ei jostain syystä karminut. Eikä Rude valittanut, jos joutui kuuntelemaan jotain, minkä sattui jo muuta kautta tietämään.
Myös Tifa nosti viinilasin huulilleen. Täyteläinen maku laskeutui kielelle ja kihelmöi suussa. Se oli hieman savuinen mutta kaukana tunkkaisesta. Tifa oli maistavinaan jonkin mausteen, jota ei kuitenkaan osannut nimetä.
”Kisaragi ja Valentine selvisivät sitten viime yöstä hyvin?” Rude kysäisi.
Tifa nielaisi viinin, jota oli pyöritellyt kielensä päällä. Hän seurasi, kuinka Rude nosti jälleen oman lasinsa ja siemaisi siitä hitaasti. Vain vähän. Tarkoitus ei ollut humaltua. Eihän?
”Yuffie sanoi, että kaikki meni hyvin. He olivat löytäneet jonkinlaisen lasisen arkun, mutta on vielä epäselvää, mitä siellä on säilytetty”, Tifa sanoi ja pysähtyi vasta sitten miettimään, saiko asiasta puhua. Rudelle oli nykyisin jo niin luontevaa jutella, että oli vaikea muistaa, mikä oli sopivaa ja mikä ei.
”Kuulin siitä myös. Rehellisesti sanottuna löydös huolestuttaa minua hieman. Shinralla on salaisuuksia, joiden olisi parempi pysyä haudattuina. En tiedä, mitä tähän kyseiseen arkkuun liittyy, ja pysyisin mieluummin tietämättömänä, mutta minulla on pahoja aavistuksia.”
Tifa yllättyi, miten avoimesti Rude myönsi Shinran sotkuista. Periaatteessa hänen ei olisi pitänyt, sillä Tifahan kuului entiseen vihollisleiriin. Ehkä sotakirveet oli nyt virallisesti haudattu, huuhdottu unohduksiin viinin avulla.
Ei kuitenkaan kuulostanut hyvältä, että Rude oli huolissaan. Se tarkoitti, että Yuffie ja Vincent saattoivat vielä päätyä vaaratilanteisiin tiedusteluretkillään. Tietysti se riski oli ollut ilmiselvä siinä kohtaa, kun Reeve oli päättänyt, että Yuffie tutkisi Deepgroundin tapausta. Oikeastaan oli huojentavaa, että Vincent oli liittynyt Yuffien rinnalle. Olisi ainakin joku, joka ei kävisi tuulella.
”Toistaiseksi tapaus on kuitenkin WRO:n käsissä. Rufuksella on meille muita töitä, eikä ole tarpeen, että pengomme Midgarin raunioita. On tärkeämpää saada Edge kukoistamaan.”
”Mitä te Turkit sitten oikeastaan teette… siis nykyisin?” Tifa uskaltautui vihdoin kysymään. Viini humahti päähän, vaikka hän oli maistellut sitä mahdollisimman varovaisesti, ja sai kielenkannat löyhemmiksi.
”En voi kertoa kaikkea, mutta toimimme muun muassa tärkeissä tilaisuuksissa Rufuksen henkivartijoina. Monella on yhä kaunoja hänen suuntaansa. Tseng ja Elena ovat nyt vuorossa, Reno ja minä vapaalla. Olemme myös rekrytoineet muutaman uuden Turkin, mutta heidän koulutuksensa on yhä hieman kesken.”
Tifa oli yllättynyt, että Rude paljasti noinkin paljon. Silti hän epäili, että Turkien toimenkuva oli huomattavasti laajempi. Todennäköisesti siihen liittyi tiedustelua ja urkkimista. Toivoa vain saattoi, ettei Rude ollut lyöttäytynyt Tifan seuraan saadakseen sisäpiirin tietoa Avalanchen nykyisistä liikkeistä. Ei sillä, ei ollut paljon kertomista. Avalanche oli olemassa enää nimenä, sillä kukin heistä oli siirtynyt elämään omalla tahollaan. Monet tosin heittivät vähintään keikkaa WRO:lle.
”Entä vakoiletko sinä Avalanchea minun kauttani?” Tifa päätti kysyä. Hän antoi virnistyksen nousta huulilleen, jotta Rude ymmärtäisi, että kyseessä oli vähintään puolittain vitsi.
”Saisin tarvittavat tiedot suoraan WRO:n kautta”, Rude sanoi.
Tifa laski tyhjentyneen viinilasinsa pöydälle ja loi Rudeen pitkän katseen. Kyllä hän tiesi, että Reeve oli Shinran entinen työntekijä, mutta paino oli nimenomaan sanalla entinen. Olihan?
”Rufus rahoittaa WRO:n toiminnan, muttet kuullut sitä minulta. Hän haluaa pysyä nimettömänä hyväntekijänä.”
”Miksi sitten kerroit?”
”Koska en halua sinun epäilevän, että saan tietoni jollain tapaa salakähmäisesti. Olisi mukavaa, jos kokisit, että voit luottaa minuun.”
Tifa ei ollut varma, johtuiko poskille nouseva kuumotus viinistä vai Ruden sanoista. Joka tapauksessa hän pelkäsi punoittavansa. Oli pakko kääntyä katsomaan ulos parvekkeelle, joka oli värjäytynyt oranssin ja vaaleanpunaisen sävyin. Aurinko oli juuri painumassa sisäpihan toisella puolella pönöttävien talojen taakse. Näky sai Tifan vetämään henkeä.
Sohva nitisi, ja Tifa tunsi, että Rude siirtyi lähemmäs. Täytetty viinilasi ilmestyi hänen näköpiiriinsä, ja hän otti sen vastaan. Iho nousi nyppylöille läheisyydestä, vaikkei Rude edes koskettanut häntä.
”Ihastuin tuohon näkyyn jo ensimmäisenä iltanani täällä”, Rude sanoi. ”Paras hetki on se, kun aurinko on melkein kokonaan talojen takana ja valo taittuu juuri sopivasti.”
Tifa tiedosti liiankin hyvin, että auringon vajotessa olohuone kävi hiljalleen hämärämmäksi. Kumpikaan heistä ei ollut vaivautunut sytyttämään valoja, kun he olivat tulleet sisälle. Kun Tifa nosti lasin huulilleen, hän huomasi kätensä tärisevän. Ruden hengitys pyyhki ihoa, ikään kuin siveli, hyväili.
Ei. Niin ei saanut ajatella. Rude oli tullut lähemmäs vain ojentaakseen lasin Tifalle, jotta hänen ei tarvinnut irrottaa katsettaan upeasta auringonlaskusta.
Ja mikä olisi voinut olla täydellisempää kuin juoda punaviiniä ja katsella, kuinka aurinko vajosi horisonttiin?
Taas Tifan ajatukset uhkasivat vaeltaa jonnekin, minne ei todellakaan ollut aiheellista. Se johtui varmasti viinistä, mutta juoman maku hiveli niin herkullisesti, että sitä lipitti vaistomaisesti niin kauan kuin lasissa vain oli jotain.
”Nyt”, Rude kuiskasi.
Tifa tuijotti tiiviisti ulos. Aurinko katosi näkyvistä ja oranssi hehku nousi korkeita taloja vasten. Värien leikki oli huikaiseva mutta kesti vain hetken. Sen tilalle hiipi hämäryys, joka tiivistyi olohuoneeseen.
”Pitäisikö meidän…”
Tifan lause jäi kesken, kun hän kääntyi jälleen huoneeseen päin. Rude ei ollut edes käsivarren mitan päässä, ja vasta nyt Tifa huomasi, että hän oli luopunut aurinkolaseistaan kokonaan. Ne eivät enää roikkuneet paidan kauluksesta eikä niitä näkynyt pöydälläkään. Tummapaahtoisen kahvin tuoksu sekoittui punaviiniin nyt, kun Rude oli noin lähellä. Ruskeat silmät tarkastelivat Tifaa, vaikkei niiden väriä pystynyt hämäryydessä kunnolla erottamaan enää. Tifa nielaisi ja siirsi lasin kädestään pöydälle. Hän säpsähti, kun kanta kolahti pöytälasia vasten.
”Miten vain haluat”, Rude vastasi kysymykseen, jota Tifa ei ollut edes kysynyt loppuun. Hänen äänensä oli tavallista syvempi.
”Rude, meidän ei pitäisi… Ei tällä tavoin…”
Rude vetäytyi hieman taaksepäin ja nojasi selkänsä vasten sohvaa. Tifan sydän kiepsahti ympäri ja yritti kavuta kohti kurkkua.
”Saanko kysyä sinulta jotain? Tifa?”
Ruden sanat tulivat ulos raskaalla tempolla kuin hän olisi ollut hengästynyt. Niissä oli karheutta, jota Tifa ei ollut aiemmin huomannut. Hän nyökkäsi vastaukseksi. Vatsaa kiristi ja sydän tempoili yhä kohti kurkkua, silmät räpsyivät tahattomasti ja kurkkua kuristi.
”Oletko sinä onnellinen?”
”Juuri nytkö?”
”Yleisesti.”
”Elämässäni on onnenrippusia.”
”Niin ajattelinkin.”
Nyt myös Rude siirsi oman lasinsa pöydälle ja suoristautui jälleen. Hän nojasi kyynärpäänsä vasten polviaan ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen, jonne Tifa ei nähnyt. Hän ei yleensä vetäytynyt Tifan seurassa tuolla tavoin, sellainen oli enemmän Cloudin tapaista. Tifa oli jo kohottamaisillaan kätensä mutta laski sen takaisin syliinsä. Olisi ollut sopimatonta koskettaa, eivät he olleet sellaisissa väleissä.
”Oletko sinä onnellinen, Rude?” Tifa päätti kysyä vuorostaan.
”Nytkö? Olen ja en ole.”
”Kuulostaa hankalalta.”
”Se on monimutkaista.”
Rude kääntyi katsomaan Tifaa, jonka kurkku oli kuroutua umpeen. Katse sai hänen jalkansa muuttumaan niin hyytelöisiksi, ettei hän uskonut kykenevänsä enää kävelemään kotiin. Pakkohan hänen tietenkin olisi, sillä ei hän tännekään aikonut jäädä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hän oli aikonut istua pari tuntia Ruden seurassa ja palata sitten 7th Heaveniin katsomaan, että Mariella oli kaikki hyvin.
”Asiathan ovat juuri niin monimutkaisia kuin me teemme niistä”, Tifa huomasi sanovansa. Hän nojautui eteenpäin. Liian lähelle. Luvattoman lähelle. Haistoi punaviinin Ruden hengityksessä, kun se pyyhkäisi hänen kasvojaan.
”Entä, jos arvostaa yksinkertaisuutta?”
”Silloin on tehtävä asioista yksinkertaisia…”
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, joka oli vähintään yhtä tiheää kuin hämäryys. Se kietoutui peitoksi Tifan ja Ruden ympärille. He hengittivät samaan tahtiin, söivät toistensa silmiä katseillaan. Tifa tiesi, ettei näin saanut olla. Hän oli antanut lupauksen, eikä hän ollut ihminen, joka rikkoi lupauksiaan. Ja silti… silti hän kohotti kätensä, kosketti Ruden poskea, joka oli karhea päivän vanhasta sängestä.
”Saanko?” Rude kysyi.
Tifa ei kyennyt vastaamaan, joten hän ainoastaan nyökkäsi. Silmäluomet painuivat kiinni samalla hetkellä, kun Ruden kasvot hivuttautuivat lähemmäs.
”Anna minun nähdä silmäsi, pyydän”, Rude kuiskasi. Hänen huulensa olivat melkein kiinni Tifan huulissa mutteivät silti koskettaneet.
Tifa avasi silmänsä ja samalla hetkellä Rude painoi suunsa vasten hänen suutaan. Huulet imaisivat niin hellästi, että sitä tuskin tunsi, ja silti värinä kulki Tifan selkärankaa pitkin alas aina varpaisiin saakka. Ruden kämmenet painuivat hänen poskilleen ja sormet liukuivat hiusten joukkoon, hieroivat päänahkaa kevyin painalluksin ja saivat Tifan näkemään tähtiä. Hän raotti omia huuliaan ja imaisi Ruden ylähuulen niiden väliin. Punaviinin maku hyökyi entistä vahvemmin hänen suuhunsa ja sekoittui myskisen partaveden tuoksuun. Tifan oli pakko hillitä itsensä, ettei hän olisi syöksynyt vasten Rudea, kun polte nousi syvältä vatsanpohjasta ja levisi kaikkialle hänen kehoonsa.
Juuri nyt asiat olivat yksinkertaisia.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!